Taulu 1 |
I Johan "Junno" Juhonpoika Poikonen (98)
renki, talollinen, s. 16.8.1788 Karstula Pääjärvi Poikola, k. 6.9.1873 Karstula Humppi, kuolinsyy vesipöhö (vattsot). Poikolan pojista vanhin, josta ei kuitenkaan tullut taloon isäntää. Junno löytyy vuonna 1812 renkinä Syrjänmäestä, josta siirtyy 1819 Humpille, jossa avioituu Elias Krookin vanhimman tyttären kanssa 1822 ja tulee Humpin talon isännäksi viimeistään 1830.
SUKUKAAVIO |
Puoliso: Vihitty 25.6.1822 Karstula
Anna Lovisa Eliaksentytär Poikonen o.s. Krook (109)
s. 20.6.1802 Karstula Humppi, k. 27.1.1867 Karstula Humppi Poikola.
Vanhemmat: Elias Juhonpoika Krook, s. 1782 Karstula Humppi, k. 25.9.1830 Kronstadt, kuolinsyy tuntematon sairaus. Tuomittiin serkkunsa murhasta 12 vuodeksi pakkotyöhön vuonna 1828. Murha tapahtui 29.4.1828. Elias kuoli Kronstadissa. Jo aikaisemmin hän oli saanut 40 paria raippoja pyhäpäivän rikkomuksesta ja juopumuksesta ja kärsinyt julkisen kirkkoripin 26.4.1819. Vihitty 28.6.1801. Anna Stina Jonasdotter Krook o.s. Tervaniemi e. Vähä-Nopola, s. 1777 Kyyjärvi Vähä-Nopola, k. 3.9.1839 Karstula 2 Humppi, kuolinsyy keuhkotauti. |
Maija Stina Poikonen s. 28.8.1822 Karstula No 2 Humppi, k. 24.12.1882 Karstula Humppi, kuolinsyy tuntematon. Vähämielinen. Kirkonkirjoissa merkintä ruotsiksi "mindre vetande". |
Johan "Juho" Poikonen , s. 12.12.1823 Karstula No 2 Humppi. Tauluun 2 |
Anna Lisa Pitkänen e. Ahonen o.s. Poikonen , s. 20.2.1826 Karstula No 2 Humppi. Tauluun 415 |
Elias Poikonen s. 26.11.1827 Karstula No 2 Humppi, k. 20.7.1828 Karstula No 2 Humppi, kuolinsyy pistos (styng). |
Matti Poikonen , s. 26.12.1829 Karstula No 2 Humppi. Tauluun 543 |
Andreas "Antti" Poikonen , s. 1.4.1830 Karstula No 2 Humppi. Tauluun 688 |
Kaisa Neittaanmäki o.s. Poikonen , s. 12.3.1833 Karstula No 2 Humppi. Tauluun 783 |
Heikki Poikonen , s. 15.3.1835 Karstula No 2 Humppi. Tauluun 890 |
Leena Sofia Mustonen o.s. Poikonen , s. 3.4.1837 Karstula No 2 Humppi. Tauluun 938 |
Hedvig "Heta" Rasi o.s. Poikonen , s. 2.2.1839 Karstula 2 Humppi. Tauluun 940 |
Elias Poikonen , s. 20.7.1840 Karstula No 2 Humppi. Tauluun 1176 |
Eeva Honkonen o.s. Poikonen , s. 22.5.1842 Karstula No 2 Humppi. Tauluun 1221 |
Kalle Poikonen , s. 16.12.1843 Karstula No 2 Humppi. Tauluun 1251 |
Taulu 2 |
II Johan "Juho" Juhonpoika Poikonen (111), (Taulusta 1, isä Johan Poikonen)
talollinen Karstula No 2 Humppi, s. 12.12.1823 Karstula No 2 Humppi, k. 7.3.1868 Karstula Humppi, kuolinsyy keuhkotauti. On saanut erokirjeen ensimmäisestä avioliitostaan. Ei ehtinyt koskaan olla virallisesti Humpilla isäntänä, kun kuoli nälkävuonna ennen isäänsä.
SUKUKAAVIO |
1. puoliso: Vihitty 15.5.1847, eronneet 1848
Anna Kaisa Carlsdotter Oikari e. Poikonen o.s. Korpela (644)
talon emäntä, s. 16.7.1825 Karstula, Pääjärvi 1, Korpela, k. ennen 1905.
Vanhemmat: Carl "Kalle" Eliasson Korpela, talollinen, Korpela 1842 -, s. 20.2.1801 Karstula Autio-Paajala, k. 26.9.1875 Karstula, Pääjärvi 4 Mietala, kuolinsyy hengenahdistus (andtäppa). Vihitty 14.4.1824 Karstula. Alle 2-vuotiaana kuolivat Eva, Johan, Henric, Amalia, Carl, Matts, Eva ja Matts. Anna Maria Heikintytär Korpela o.s. Poikonen, talon emäntä, s. 13.9.1807 Karstula Korpela, k. 29.4.1864 Karstula 1 Korpela, kuolinsyy keltatauti (gulso). Anna Maria vihittiin vain 16-vuotiaana isäpuolensa veljen kanssa. Myönnetty erokirje ensimmäisestä avioliitostaan. |
2. puoliso: Vihitty 30.8.1848 Karstula
Leena Antintytär Poikonen o.s. Konttinen (Riekko) (126)
talon emäntä, s. 2.5.1827 Karstula Pääjärvi 16 Riekko, k. 31.12.1867 Karstula 2 Humppi, kuolinsyy hermokuume.
Vanhemmat: Anders Andersson Konttinen, talollinen, s. 1.1.1772, k. 7.4.1855 Karstula Pääjärvi 4 Mietala. Vihitty 1.1.1822. Anna Olofdotter Konttinen o.s. Puranen, s. 21.7.1783 Kivijärvi Kuivaniemi Purala, k. 14.1.1865 Karstula Paajala 22 Pihlajamäki. |
Johannes "Juho" Poikonen , s. 9.1.1849 Karstula 2 Humppi. Tauluun 3 |
Antti Poikonen , s. 29.1.1851 Karstula 2 Hevosmäki. Tauluun 152 |
Anna Liisa Juhontytär Poikonen s. 9.3.1853 Karstula 2 Hevosaho, k. 28.4.1853 , kuolinsyy pistos (styng). |
Eva Juhontytär Poikonen s. 17.4.1854 Karstula 2 Hevosaho, k. 7.12.1867 , kuolinsyy hermokuume (nerffeb.). |
Matti Poikonen s. 5.2.1857 Karstula Hevosaho, k. 25.8.1857 Karstula Hevosaho, kuolinsyy pistos (styng). |
Vilhelmiina "Mina" Poikonen s. 18.9.1858 Karstula 2 Humppi, k. 11.9.1862 Karstula Hevosaho, kuolinsyy tulirokko (scark.feb.). |
Leena Sofia Hänninen o.s. Poikonen , s. 11.5.1861 Karstula 2 Humppi. Tauluun 344 |
Johanna Sorsa o.s. Poikonen , s. 29.12.1863 Karstula 2 Humppi. Tauluun 386 |
August Poikonen s. 17.8.1867 Karstula, k. 15.9.1874 Karstula. |
Taulu 3 |
III Johannes "Juho" Johansson Poikonen (127), (Taulusta 2, isä Johan Poikonen) s. 9.1.1849 Karstula 2 Humppi, k. 9.3.1929 Karstula Humppi. |
Puoliso: Vihitty 29.12.1868 Karstula
Anna Maja Abrahamsdotter Poikonen o.s. Vesterinen (134)
s. 13.2.1841 Karstula Kalavastinki 3 Ruotsila, k. 7.3.1917 Karstula 2 Humppi.
Vanhemmat: Abraham Johansson Vesterinen, seksmanni, s. 20.12.1814 Viitasaari, Vuoskoski 2 Hotakka Koivujärvi, k. jälkeen 1900. Vihitty 20.4.1840 Karstula. Anna Brita Johansdotter Ruotsila, s. 4.2.1817 Karstula, Kalavastinki 3 Ruotsila, k. jälkeen 1900. |
Maria Takkala o.s. Poikonen , s. 8.1.1870 Karstula Humppi. Tauluun 4 |
Anna Leena Poikonen s. 10.1.1872 Karstula, k. 8.4.1873 Karstula. |
Alina Talaskivi o.s. Poikonen , s. 23.1.1874 Karstula Humppi. Tauluun 5 |
Herman Poikonen , s. 22.1.1876 Karstula Humppi. Tauluun 42 |
Henrik "Heinä-Heikki" Poikonen , s. 18.3.1878 Karstula Humppi. Tauluun 48 |
Erik "Eero" Poikonen , s. 30.5.1880 Karstula Humpinniemi. Tauluun 72 |
Olga Johanna Lehtovirta o.s. Poikonen , s. 16.4.1883 Karstula Humppi. Tauluun 146 |
Taulu 4 |
IV Maria Takkala o.s. Poikonen (139), (Taulusta 3, isä Johannes Poikonen) s. 8.1.1870 Karstula Humppi, k. 23.4.1894 Karstula Oinola. |
Puoliso: Vihitty 21.6.1892
Oskar Matinpoika Takkala (158)
s. 23.10.1863 Karstula, Kivijärvi 4, k. 23.11.1942.
Vanhemmat: Matts "Matti" Mattsson Takkala e. Takkanen, s. 1.2.1837 Karstula, Kivijärvi 5 Takkatupa, k. 6.12.1910 Karstula, Kivijärvi 5 Takkala. Vihitty 10.7.1862 Karstula. Yhdeksän lasta. Anna Liisa Eliasdotter Takkala o.s. Krook, s. 1.6.1843 Karstula 2 Krookkila, k. 18.11.1916 Karstula. |
Taulu 5 |
IV Alina Talaskivi o.s. Poikonen (135), (Taulusta 3, isä Johannes Poikonen) s. 23.1.1874 Karstula Humppi, k. 6.2.1967 Pylkönmäki Soidinmäki Laurila. Saarijärvelle 1902. |
Puoliso: Vihitty 20.12.1900
Taavi Talaskivi e. Ramsi (155)
s. 7.11.1874 Saarijärvi Mahlu, k. 25.2.1938 Saarijärvi.
Vanhemmat: Taavetti Erkinpoika Ramsi, s. 4.1.1844 Saarijärvi. Marjaana Juhontytär Ramsi, s. 18.3.1853 Saarijärvi Mahlu 1 Soijinmäki. |
Aili Alina Harju o.s. Talaskivi , s. 18.9.1901 Pylkönmäki Pajumäki. Tauluun 6 |
Irja Tuulikki Talaskivi s. 26.2.1903 Pylkönmäki, k. 15.4.1922 Pylkönmäki. |
Arvi Vilho Talaskivi , s. 4.10.1904 Pylkönmäki Pajumäki. Tauluun 9 |
Väinö Voitto Talaskivi , s. 12.10.1906 Pylkönmäki Pajumäki. Tauluun 15 |
Anja Talaskivi s. 19.4.1908 Pylkönmäki, k. 13.11.1908 Pylkönmäki. |
Aarno Talaskivi s. 3.6.1909 Pylkönmäki, k. 12.7.1932 Pylkönmäki. |
Helvi Mirjam Koskinen o.s. Talaskivi , s. 15.10.1913 Pylkönmäki Mahlu Pajumäki. Tauluun 22 |
Lauri Olavi Talaskivi , s. 2.1.1916 Pylkönmäki Pajumäki. Tauluun 32 |
Taulu 6 |
V Aili Alina Harju o.s. Talaskivi (1047), (Taulusta 5, äiti Alina Talaskivi) s. 18.9.1901 Pylkönmäki Pajumäki, k. 11.2.1994 Saarijärvi Hännilä Hietakorpi. |
Puoliso: Vihitty 21.5.1939
Artturi Adiel Harju (1054)
mv., s. 24.11.1907 Saarijärvi, k. 26.9.1977 Saarijärvi Hännilä Hietakorpi.
Vanhemmat: Gabriel Davidinpoika Harju, s. 10.3.1870 Saarijärvi Kukko 1 Kiminki, k. 21.5.1941 Saarijärvi. Ida Elina Antintytär Harju o.s. Krook, s. 30.6.1880 Saarijärvi Mahlu 10 Mesiäislehto, k. 9.9.1931 Saarijärvi. Talvisodassa: stm, ajom, kivm, JR20, Sakkola Jatkosodassa: stm, JR50, 3.KS, JP1, Kypärälampi, Hyrsylä, Hautavaara, Prääsä, Tali, Pudasjärvi, Rovaniemi. Kunniamerkit: VM 1, Ts mm, Js mm. |
Aili Marjatta Harju s. 30.1.1940 Saarijärvi Mahlu Lehtoniemi. |
Olavi Artturi Harju , s. 22.1.1944 Saarijärvi Mahlu Lehtoniemi. Tauluun 7 |
Taulu 7 |
VI Olavi Artturi Harju (1056), (Taulusta 6, äiti Aili Harju) mv, s. 22.1.1944 Saarijärvi Mahlu Lehtoniemi. |
Puoliso: Vihitty 24.9.1966 Saarijärvi Eija Kaarina Harju o.s. Leppänen (1057) emäntä, s. 17.2.1945 Saarijärvi Kalmari. |
Päivi Hannele Ruotsalainen o.s. Harju , s. 26.9.1967 Saarijärvi Mahlu Lehtoniemi. Tauluun 8 |
Heikki Olavi Harju s. 21.5.1969 Saarijärvi Mahlu Lehtoniemi, k. 15.2.2004 Saarijärvi Mahlu Lehtoniemi. |
Maria Katariina Harju s. 29.5.1978 Saarijärvi Mahlu Lehtoniemi. |
Arttu Sakari Harju s. 31.1.1984 Saarijärvi Mahlu Lehtoniemi. |
Taulu 8 |
VII Päivi Hannele Ruotsalainen o.s. Harju (1058), (Taulusta 7, isä Olavi Harju) koulusihteeri, s. 26.9.1967 Saarijärvi Mahlu Lehtoniemi. |
Puoliso: Tuomo Johannes Ruotsalainen (1061) mv, s. 12.6.1967 Kannonkoski. |
Eeva Hannele Ruotsalainen s. 8.3.1991 Kannonkoski. |
Taulu 9 |
V Arvi Vilho Talaskivi (1049), (Taulusta 5, äiti Alina Talaskivi)
mv., s. 4.10.1904 Pylkönmäki Pajumäki, k. 11.9.1985 Saarijärvi Mahlu Ramsi. Talvisodassa: korpr, tstlti, KKK/JR20, Taipaleenjoki, Summa Jatkosodassa: alik, rjoht, 1.KKK/JR50, Kiekua, Ignoila, Hautavaara, Suvilahti, Korsa, Alekka, Kinnasvaara. Haavoittui 5.9.1941 Kinnasjärvellä. Kunniamerkit: Ts mm, Js mm. |
Puoliso: Rauha Ellen Talaskivi o.s. Kuivikko (1063) s. 19.7.1911 Saarijärvi Linna, k. 1.4.1969 Saarijärvi Mahlu Ramsi. |
Eero Juho Talaskivi , s. 15.11.1943 Saarijärvi Mahlu Ramsi. Tauluun 10 |
Veli Matti Talaskivi , s. 8.11.1947 Saarijärvi Mahlu Ramsi. Tauluun 14 |
Taulu 10 |
VI Eero Juho Talaskivi (1064), (Taulusta 9, isä Arvi Talaskivi) s. 15.11.1943 Saarijärvi Mahlu Ramsi. |
Puoliso:
Tuula Sisko Talaskivi o.s. Paananen (1066)
s. 8.8.1943 Saarijärvi.
Vanhemmat: Adiel Artur Paananen, s. 3.1.1897 Saarijärvi Mahlu 1 Pitkäaho Mikonmäki, k. 25.7.1968. Alli Paananen o.s. Kivimäki, s. 1903. |
Tero Kyösti Kullervo Talaskivi , s. 14.7.1964 Saarijärvi Mahlu Ramsi. Tauluun 11 |
Heli Aulikki Linna o.s. Talaskivi , s. 27.7.1965 Saarijärvi Mahlu Ramsi. Tauluun 12 |
Terhi Marjaana Talaskivi , s. 18.12.1974 Saarijärvi Mahlu Ramsi. Tauluun 13 |
Taulu 11 |
VII Tero Kyösti Kullervo Talaskivi (1067), (Taulusta 10, isä Eero Talaskivi) s. 14.7.1964 Saarijärvi Mahlu Ramsi. |
Puoliso: Erja Talaskivi o.s. Kautto (1070) s. Äänekoski. |
Pekka Vili Viljami Talaskivi s. 11.10.1997 Saarijärvi Mahlu Ramsi. |
Tomi Petteri Talaskivi s. 3.11.2001 Saarijärvi Mahlu Ramsi. |
Taulu 12 |
VII Heli Aulikki Linna o.s. Talaskivi (1068), (Taulusta 10, isä Eero Talaskivi) s. 27.7.1965 Saarijärvi Mahlu Ramsi. |
Puoliso: Markus Aaron Linna (1071) s. Alavus. |
Panu Hermanni Linna s. 22.2.1997 Jyväskylän mlk. |
Ronja Katariina Linna s. 8.2.1999 Jyväskylän mlk. |
Pyry Linna s. 10.6.2002 Jyväskylän mlk. |
Taulu 13 |
VII Terhi Marjaana Talaskivi (1069), (Taulusta 10, isä Eero Talaskivi) s. 18.12.1974 Saarijärvi Mahlu Ramsi. |
Puoliso: Markku Turunen (9821) s. 19.8.1974 Juuka. |
Santtu Lauri Adiel Turunen s. 8.4.2007 Tampere. |
Taulu 14 |
VI Veli Matti Talaskivi (1065), (Taulusta 9, isä Arvi Talaskivi) s. 8.11.1947 Saarijärvi Mahlu Ramsi. |
Puoliso:
Irja Ilona Talaskivi o.s. Savela (1072)
s. 19.9.1947 Saarijärvi.
Vanhemmat: Ilmari Savela, s. 5.3.1914 Saarijärvi, k. 10.2.1993. Sulina Savela o.s. Viik, s. 1918. |
Marko Matias Talaskivi s. 19.1.1971 Siilinjärvi. |
Janne Pietari Talaskivi s. 18.3.1974 Siilinjärvi. |
Mari Ilona Talaskivi s. 8.12.1984. |
Taulu 15 |
V Väinö Voitto Talaskivi (1030), (Taulusta 5, äiti Alina Talaskivi) mv, s. 12.10.1906 Pylkönmäki Pajumäki, k. 8.4.1984 Pylkönmäki Pajumäki. |
Puoliso: Vihitty 21.5.1932
Katri Ester "Kaisa" Talaskivi o.s. Hokkanen (1031)
kansakoulunopettaja, s. 28.2.1905 Karstula, k. 5.12.1985 Pylkönmäki Pajumäki.
Vanhemmat: Matts Mattsson Hokkanen, s. 18.2.1857 Karstula 1 Uusitalo. Maja Mattsdotter Hokkanen o.s. Halttunen, s. 4.1.1863 Karstula Vastinki 11 Paja-aho. |
Tapio Talaskivi , s. 29.11.1932 Pylkönmäki Mahlu Pajumäki. Tauluun 16 |
Hilkka-Maija Jokinen o.s. Talaskivi , s. 4.1.1936 Pylkönmäki Mahlu Pajumäki. Tauluun 19 |
Taulu 16 |
VI Tapio Talaskivi (1032), (Taulusta 15, isä Voitto Talaskivi) mv, s. 29.11.1932 Pylkönmäki Mahlu Pajumäki. |
Puoliso:
Anni Marjatta Talaskivi o.s. Varpula (1034)
tekstiilityönopettaja, s. 3.7.1937 Saarijärvi Mahlu.
Vanhemmat: Vilho Heikki Varpula, pienviljelijä, s. 15.4.1892 Saarijärvi, k. 4.7.1958 Saarijärvi. Hilja Maria Varpula o.s. Paananen, s. 3.1.1897 Pylkönmäki, k. 10.10.1973 Saarijärvi. |
Ari-Tapio Talaskivi , s. 5.6.1965 Kyyjärvi. Tauluun 17 |
Ilpo Juhani Talaskivi , s. 11.4.1968 Pylkönmäki. Tauluun 18 |
Katri Anneli Talaskivi fil. maist., toimittaja, s. 26.4.1975 Saarijärvi Mahlu. |
Taulu 17 |
VII Ari-Tapio Talaskivi (1035), (Taulusta 16, isä Tapio Talaskivi) yo-merkonomi, yrittäjä, s. 5.6.1965 Kyyjärvi. |
Puoliso:
Anita Talaskivi e. Räsänen o.s. Pöyhönen (6649)
merkonomi, rekisterisihteeri, s. 22.10.1962.
Vanhemmat: Kalervo Pöyhönen, s. 5.8.1924 Kuopio. Kaarina Pöyhönen o.s. Kosonen, s. 5.9.1929 Kerimäki. |
Anssi Ilmari Talaskivi s. 12.7.2000 Vantaa. |
Taulu 18 |
VII Ilpo Juhani Talaskivi (1036), (Taulusta 16, isä Tapio Talaskivi) yo-merkonomi, palvelupäällikkö, s. 11.4.1968 Pylkönmäki. |
Puoliso:
Tuija Riitta Anneli Talaskivi o.s. Sinkkonen (6650)
fil. yo., s. 20.7.1970 Jyväskylän mlk.
Vanhemmat: Heikki Pekka Juhani Sinkkonen, sotilasammattihenkilö, s. 14.4.1946 Jyväskylä. Pirjo Elisa Sinkkonen o.s. Huotari, ravitsemuspäällikkö, s. 17.2.1945 Mikkeli mlk. |
Tuulia Iida Anniina Talaskivi s. 9.9.1999 Jyväskylä. |
Iiro Olli Johannes Talaskivi s. 28.10.2004 Jyväskylän mlk. |
Taulu 19 |
VI Hilkka-Maija Jokinen o.s. Talaskivi (1033), (Taulusta 15, isä Voitto Talaskivi) s. 4.1.1936 Pylkönmäki Mahlu Pajumäki. |
Puoliso: Lauri Jokinen (1038) s. 26.4.1934 Pylkönmäki, k. 27.8.2013 Saarijärvi. |
Juha Jokinen , s. 6.6.1960 Pylkönmäki Mahlu Pajumäki. Tauluun 20 |
Hannu Jokinen , s. 27.5.1962 Pylkönmäki Mahlu Pajumäki. Tauluun 21 |
Taulu 20 |
VII Juha Jokinen (1039), (Taulusta 19, äiti Hilkka-Maija Jokinen) s. 6.6.1960 Pylkönmäki Mahlu Pajumäki. |
Puoliso: Jaana Jokinen o.s. Suutarinen (1041) s. 8.6.1963 Saarijärvi. |
Riikka Jokinen s. 23.12.1987 Karstula. |
Petteri Jokinen s. 1.2.1989 Karstula. |
Tommi Jokinen s. 14.7.1992 Karstula. |
Marika Jasmin Jokinen s. 14.2.1996 Karstula. |
Taulu 21 |
VII Hannu Jokinen (1040), (Taulusta 19, äiti Hilkka-Maija Jokinen) s. 27.5.1962 Pylkönmäki Mahlu Pajumäki. |
Puoliso:
Paula Katriina Jokinen o.s. Autio (1045)
s. 30.11.1964 Saarijärvi.
Vanhemmat: Eino Ilmari Autio, mv, s. 6.3.1935 Saarijärvi Kalmari Löytömäki. Vihitty 28.12.1963 Saarijärvi. Liisa Marjatta Autio o.s. Kokkila, s. 28.6.1940 Saarijärvi. |
Kaisa Marianna Jokinen s. 25.6.1994 Pylkönmäki Pajumäki. |
Maarit Eveliina Jokinen s. 15.5.1996 Pylkönmäki Pajumäki. |
Sonja Mirjami Jokinen s. 15.5.1996 Pylkönmäki Pajumäki. |
Taulu 22 |
V Helvi Mirjam Koskinen o.s. Talaskivi (1052), (Taulusta 5, äiti Alina Talaskivi) s. 15.10.1913 Pylkönmäki Mahlu Pajumäki, k. 12.12.2003 Saarijärvi Mahlu Seppälä. |
Puoliso: Vihitty 21.12.1940
Uuno Olavi Koskinen (1076)
mv., talousneuvos, s. 25.5.1915 Saarijärvi Mahlu Heikkilä, k. 1.1.1993 Saarijärvi Mahlu Seppälä.
Vanhemmat: Aapeli Koskinen, s. 11.9.1874 Uurainen, k. 23.1.1956 Saarijärvi. Vihitty 15.7.1898. Johanna Miina Koskinen o.s. Heikkilä, s. 19.12.1879 Saarijärvi, k. 19.11.1954 Saarijärvi. Talvissodassa: korpr, kkirj, 10.10.1939-2.5.1940 1. KKK/JR20, Suvanto. Jatkosodassa: 19.6.1941-6.12.1941 1. KKK/JR8 ja 7.12.1941-23.11.1944 3. KKK/JR8 Kiekua, Ignoila, Hautavaara, Suvilahti, Korsa, Alekka, Kinnasvaara, Prääsä, Polovina, Vilga, Petroskoi, Juksova, Syväri, Kirvesjärvi, Kaunoselkä, Tulemajoki, Käsnäselkä, Loimola, Tornio-Muoniojoen taistelut. Kunniamerkit: VM 2, Ts mm, Js mm. Luottamustoimet: Valion hallintoneuvoston jäsen, läänin verolautakunnan jäsen, KV:n ja KL:n liittovalt. j. |
Arto Koskinen , s. 29.9.1941 Saarijärvi Mahlu Seppälä. Tauluun 23 |
Lauri Aapeli Koskinen , s. 9.9.1944 Saarijärvi Mahlu Seppälä. Tauluun 24 |
Marja-Leena Katriina Hast o.s. Koskinen , s. 30.11.1945 Saarijärvi Mahlu Seppälä. Tauluun 26 |
Erkki Seppo Antero Koskinen , s. 24.9.1948 Saarijärvi Mahlu Seppälä. Tauluun 27 |
Yrjö Taneli Koskinen , s. 17.6.1952 Saarijärvi Mahlu Seppälä. Tauluun 30 |
Jaana Liisa Marianne Koskinen s. 1.5.1959 Saarijärvi Mahlu Seppälä, k. 22.7.1959 Saarijärvi Mahlu Seppälä. |
Taulu 23 |
VI Arto Koskinen (1077), (Taulusta 22, äiti Mirjam Koskinen) s. 29.9.1941 Saarijärvi Mahlu Seppälä. Luhankaan muutto 1972, Leivonmäelle 1991. |
Avopuoliso: eronneet 20.12.1994 Hilkka Koskinen o.s. Nissinen, Miettinen (1082) s. 13.11.1957 Rautavaara, k. 20.11.2008 Jyväskylän mlk. |
Jonna Karoliina Koskinen s. 1.3.1991 Pertunmaa. |
Taulu 24 |
VI Lauri Aapeli Koskinen (1078), (Taulusta 22, äiti Mirjam Koskinen) ktm, s. 9.9.1944 Saarijärvi Mahlu Seppälä. |
Puoliso: Vihitty 22.3.1969 Aili Sinikka Koskinen o.s. Janhunen (1084) s. 16.7.1940 Laukaa. |
Tuomas Esko Pellervo Koskinen s. 19.2.1970 Helsinki. |
Jussi Kullervo Koskinen , s. 28.11.1971 Helsinki. Tauluun 25 |
Taulu 25 |
VII Jussi Kullervo Koskinen (1086), (Taulusta 24, isä Lauri Koskinen) s. 28.11.1971 Helsinki. |
1. avopuoliso: eronneet 2001 Minna Katariina Eskola (2949) s. 10.9.1965 Kalajoki. |
Kasper Nicholas Koskinen s. 23.1.2000 Helsinki. |
2. puoliso: Vihitty 30.10.2004 USA Nevada Las Vegas Martina Koskinen o.s. Temmes (7899) s. 13.2.1975 Helsinki. |
Robert Leo Mikael Koskinen s. 25.6.2007 Helsinki. |
Leonora Koskinen s. 13.6.2009 Helsinki. |
Taulu 26 |
VI Marja-Leena Katriina Hast o.s. Koskinen (1079), (Taulusta 22, äiti Mirjam Koskinen) s. 30.11.1945 Saarijärvi Mahlu Seppälä. |
Puoliso: Vihitty 24.6.1972 Matti Juhani Hast (1087) s. 28.4.1949 Kemi. |
Jasse Juhani Hast s. 24.4.1974 Vihanti. |
Masi Samuli Hast s. 26.10.1976 Raahe. |
Taulu 27 |
VI Erkki Seppo Antero Koskinen (1080), (Taulusta 22, äiti Mirjam Koskinen) mv., s. 24.9.1948 Saarijärvi Mahlu Seppälä. |
1. puoliso: Vihitty 22.6.1974
Maija-Liisa Koskinen o.s. Leppämäki (1090)
agronomi, emäntä, s. 17.8.1949 Saarijärvi Mahlu, k. 21.7.1984 Saarijärvi Mahlu Seppälä.
Vanhemmat: Aarne Johannes Leppämäki, mv., s. 2.4.1922 Saarijärvi, k. 3.5.2000 Saarijärvi, Mahlu. Toini Johanna Leppämäki o.s. Liimatainen, s. 15.12.1925 Karstula, k. 21.7.1972 Saarijärvi, Mahlu. |
Johanna Karoliina Koskinen , s. 24.12.1976 Saarijärvi Mahlu Seppälä. Tauluun 28 |
Perttu Erkki Pellervo Koskinen , s. 8.10.1978 Saarijärvi Mahlu Seppälä. Tauluun 29 |
Touko Lauri Sakari Koskinen s. 4.2.1983 Saarijärvi. |
2. puoliso: Vihitty 4.7.1987 Hilkka Katariina Koskinen e. Denecke o.s. Silpola (1091) s. 25.11.1948 Lammi. |
Taulu 28 |
VII Johanna Karoliina Koskinen (1092), (Taulusta 27, isä Erkki Koskinen) s. 24.12.1976 Saarijärvi Mahlu Seppälä. |
Puoliso: Vihitty 24.6.2004, eronneet 2009 Marko Mykkänen (9819) s. 12.4.1978 Hausjärvi Oitti. |
Onni Hiski Severi Mykkänen s. 13.5.2005 Helsinki. |
Taulu 29 |
VII Perttu Erkki Pellervo Koskinen (1093), (Taulusta 27, isä Erkki Koskinen) s. 8.10.1978 Saarijärvi Mahlu Seppälä. |
Avopuoliso: Elina Johanna Välimäki (20112) s. 14.8.1980 Helsinki. |
Enni Maija Linnea Koskinen s. 19.4.2013. |
Taulu 30 |
VI Yrjö Taneli Koskinen (1081), (Taulusta 22, äiti Mirjam Koskinen) hammasteknikko, s. 17.6.1952 Saarijärvi Mahlu Seppälä. Muuttanut: Pyhäselkään 1.3.1979. |
Puoliso: Vihitty 14.8.1976
Riitta Kaarina Koskinen o.s. Ihanainen (1095)
s. 20.6.1953 Saarijärvi Tarvaala.
Vanhemmat: Paavo Johannes Ihanainen, s. 26.4.1914 Saarijärvi, k. 25.10.1992. Taimi Ihanainen o.s. Paananen, s. 1916. |
Kaisa Reetta Koskinen e. Kaikkonen o.s. Koskinen , s. 3.8.1978 Hyvinkää. Tauluun 31 |
Olli Paavo Taneli Koskinen s. 1.7.1981 Pyhäselkä. |
Taulu 31 |
VII Kaisa Reetta Koskinen e. Kaikkonen o.s. Koskinen (1096), (Taulusta 30, isä Yrjö Koskinen) s. 3.8.1978 Hyvinkää. |
1. puoliso: Vihitty 2.2.2001 Mika Samuli Kaikkonen (3309) s. 21.10.1978 Pyhäselkä. |
Paavo Mikael Kaikkonen s. 2.7.2001 Eura. |
2. puoliso: Vihitty 29.12.2007 Kimmo Tapani Räsänen (7578) s. 20.3.1976 Joensuu. |
Otso Tapani Räsänen s. 28.12.2006 Pyhäselkä Reijola. |
Hertta Mirjam Räsänen s. 13.10.2011 Pyhäselkä Reijola. |
Taulu 32 |
V Lauri Olavi Talaskivi (1053), (Taulusta 5, äiti Alina Talaskivi)
s. 2.1.1916 Pylkönmäki Pajumäki, k. 24.1.2008 Saarijärvi. Talvisodassa: alik, rjoht, 5./JR21, Taipale, Nuoksu, Kirvesmäki. Jatkosodassa: alik, rjoht, JR11, JR14, JR8, Jv KoulK 22, Jv KoulK 29, 134. TyöK, Uhtua, Kieskinki, Ahmalahti, Juksova. Kunniamerkit: Ts mm, Js mm. Harrastukset: metsästys. |
Puoliso: Taimi Maria "Maija" Talaskivi o.s. Syrjälä (1098) s. 28.3.1915 Multia, k. 29.3.1992 Saarijärvi. |
Irja Helena Lunttila o.s. Talaskivi , s. 17.12.1938 Pylkönmäki Mahlu Soijinmäki. Tauluun 33 |
Anna-Liisa Talaskivi e. Lehtinen o.s. Talaskivi , s. 23.4.1940 Pylkönmäki Mahlu Soijinmäki. Tauluun 35 |
Lauri "Lassi"Taavi Juhani Talaskivi s. 5.11.1941 Pylkönmäki Mahlu Soijinmäki, k. 14.11.1964 Pylkönmäki Mahlu Soijinmäki. |
Antti Olavi Talaskivi , s. 2.9.1943 Pylkönmäki Mahlu Soijinmäki. Tauluun 38 |
Hannu Tapani Talaskivi , s. 12.9.1946 Pylkönmäki Mahlu Soijinmäki. Tauluun 40 |
Taulu 33 |
VI Irja Helena Lunttila o.s. Talaskivi (1099), (Taulusta 32, isä Lauri Talaskivi) s. 17.12.1938 Pylkönmäki Mahlu Soijinmäki. |
Puoliso: Erkki Olavi Lunttila e. Rahkonen (1104) s. 9.4.1938 Saarijärvi. |
Timo Erkki Lunttila , s. 14.9.1976 Saarijärvi. Tauluun 34 |
Tuomas Tapani Lunttila s. 11.6.1978 Saarijärvi. |
Taulu 34 |
VII Timo Erkki Lunttila (1105), (Taulusta 33, äiti Helena Lunttila) s. 14.9.1976 Saarijärvi. |
Avopuoliso: Hanna-Leena Vihavainen (11047) s. 17.10.1979 Hyvinkää. |
Topias Kasperi Lunttila s. 17.10.2009 Espoo. |
Taulu 35 |
VI Anna-Liisa Talaskivi e. Lehtinen o.s. Talaskivi (1100), (Taulusta 32, isä Lauri Talaskivi) s. 23.4.1940 Pylkönmäki Mahlu Soijinmäki. |
1. puoliso: Heikki Kalevi Lehtinen (1107) s. 6.3.1940 Saarijärvi. |
Timo Juhani Lehtinen , s. 18.7.1962 Pylkönmäki. Tauluun 36 |
Tiina Marja Nurmonen o.s. Lehtinen , s. 3.2.1966 Saarijärvi. Tauluun 37 |
2. puoliso: Vihitty 28.12.1996 Helsinki Paavo Jokinen (6651) s. 18.3.1939 Pylkönmäki. |
Taulu 36 |
VII Timo Juhani Lehtinen (1108), (Taulusta 35, äiti Anna-Liisa Talaskivi e. Lehtinen) s. 18.7.1962 Pylkönmäki. |
Puoliso: Seija Tikkanen (6652) s. 12.1.1959 Helsinki. |
Tia Mirella Lehtinen s. 11.4.1998 Vantaa. |
Taulu 37 |
VII Tiina Marja Nurmonen o.s. Lehtinen (1109), (Taulusta 35, äiti Anna-Liisa Talaskivi e. Lehtinen) s. 3.2.1966 Saarijärvi. |
Puoliso: Ossi Henrik Nurmonen (1110) s. 15.5.1962 Maaninka. |
Heidi Johanna Nurmonen s. 25.12.1989 Maaninka. |
Suvi Susanna Nurmonen s. 29.7.1992 Maaninka. |
Iikka Henrik Nurmonen s. 10.12.1993 Maaninka. |
Katariina Nurmonen s. 17.9.1998 Maaninka. |
Taulu 38 |
VI Antti Olavi Talaskivi (1102), (Taulusta 32, isä Lauri Talaskivi) s. 2.9.1943 Pylkönmäki Mahlu Soijinmäki. |
Puoliso: Pirkko Inkeri Talaskivi o.s. Antila (1114) s. 23.6.1942 Veteli. |
Pekka Olavi Talaskivi , s. 4.9.1969 Turku. Tauluun 39 |
Aino Johanna Talaskivi s. 12.2.1974 Lieto. |
Taulu 39 |
VII Pekka Olavi Talaskivi (1115), (Taulusta 38, isä Antti Talaskivi) s. 4.9.1969 Turku. |
1. puoliso: Minna Talaskivi o.s. Viljanen (1117) s. Rauman maalaiskunta. |
2. puoliso: Saila Katriina Talaskivi o.s. Majava (9575) s. 16.5.1968 Helsinki. |
Ilmari Olavi Talaskivi s. 22.12.2003 Helsinki. |
Aaro Hermanni Talaskivi s. 1.11.2006 Espoo. |
Taulu 40 |
VI Hannu Tapani Talaskivi (1103), (Taulusta 32, isä Lauri Talaskivi) s. 12.9.1946 Pylkönmäki Mahlu Soijinmäki. Harrastukset: Pylkönmäen kirkkokuoro, tenori. |
Puoliso:
Seija Eila Annikki Talaskivi o.s. Lehtomäki (1118)
s. 3.1.1948 Pylkönmäki.
Vanhemmat: Jaakko Lennart Lehtomäki, s. 4.4.1925 Pylkönmäki. Toini Raakel Lehtomäki o.s. Palomäki, s. 1922. |
Ilkka Tapani Talaskivi s. 22.7.1968 Pylkönmäki Mahlu Soijinmäki. |
Leena Maija Mielonen o.s. Talaskivi , s. 19.3.1972 Pylkönmäki Mahlu Soijinmäki. Tauluun 41 |
Jussi Petteri Talaskivi s. 17.4.1976 Pylkönmäki Mahlu Soijinmäki. |
Taulu 41 |
VII Leena Maija Mielonen o.s. Talaskivi (1120), (Taulusta 40, isä Hannu Talaskivi) s. 19.3.1972 Pylkönmäki Mahlu Soijinmäki, k. 12.6.2009 Saarijärvi. |
Puoliso: Jukka Matti Mielonen (1122) s. 23.4.1961 Saarijärvi. |
Heta-Maria Mielonen s. 27.11.1997 Saarijärvi. |
Taulu 42 |
IV Herman Johansson Poikonen (136), (Taulusta 3, isä Johannes Poikonen) mv, s. 22.1.1876 Karstula Humppi, k. 10.6.1953 Karstula Humppi. Suomen maatilat V v.1933: "Karstula, Karstulankylä, Humppi; 67 km Myllymäen asemalta. Omaistajat v:sta 1900 Herman Poikonen ja puolisonsa Lydia (o.s. Ritari). Ollut isännän suvulla 200 v. Erotettu 3 tilaa, yht 7,52 ha. Pinta-ala 672,28 ha, josta puutarhaa 0,02, peltoa 69, viljelyskelpoista maata 200, metsämaata 391,86 ja joutomaata 11,4 ha. Nyk. omistaja raivannut 16 ha uutta peltoa, jotka ovat tasaisia ja laadultaan vaihtelevia. Niistä on 0,75 ha salaojitettu risuilla. Viljelyskiertoja 2: A. kesanto, ruis, 5 heinää, kaura; B. vapaa viljelys. V. 1930 oli 3 ha ruista, 8,5 kauraa, 2,25 ohraa, 0,75 juhannusruista, 1 perunaa, 0,02 pellavaa ja hamppua, 0,9 turnipsia, 42,28 heinää, 0,3 rehukaalia, 3 kesantoa ja 7 ha laidunta. Talouskeskus viljelysten keskellä, maantien varrella. Karjasuojissa on vesijohto ja navetassa automaattiset juomakupit. Kahdella sivutilalla myös talousrakennukset. Kotieläimiä: 6 hevosta, 16 lehmää, 1 sonni, 5 sikaa, 15 lammasta ja 12 kanaa. Karja ISK- ( 2 kantakirjassa), siat SY- ja lampaat maatiaisrotua. Myydään viljaa, karjantuotteita ja heiniä paikkakunnalle, maito osuusmeijeriin. Hoidettu havumetsä. Metsämaata ojitettu 8000 ojametriä. Sähkövalo Myllykosken sähkölaitoksesta. Osuus Kalliokosken mylly- ja sähkölaitokseen. Myllyssä 3 kiviparia sekä sahassa raami, särmäys- katkaisusirkkeli, höyläkone ja pärehöylä. Käyttövoimana höyrykone. Eri järvet muodostavat 4,5 km luonnollista rajaa tiluksille. Omistaja on paikkakunnan luottamustoimissa.". |
1. puoliso: Vihitty 30.9.1904
Tekla Lydia Jacobsdotter Poikonen o.s. Ritari (156)
s. 23.9.1879 Padasjoki, k. 19.4.1934 Karstula Humppi.
Vanhemmat: Jacob Jacobsson Ritari, s. 2.5.1845 Vähäkyrö. Gustava Adolfina Gustafsdotter Ritari, s. 15.6.1850 Kalvola Heinu. Porista 1904. |
Elli Aliina Taka-Sihvola o.s. Poikonen , s. 30.7.1905 Karstula. Tauluun 43 |
Paavo Juho Poikonen s. 28.12.1907 Karstula, k. 14.10.1910 Karstula, kuolinsyy kurkkumätään sairaalassa. |
Saara Maria Poikonen s. 4.9.1911 Karstula, k. 24.6.1927. |
Alli Ester Poikonen s. 25.5.1915 Karstula, k. 20.2.1927. |
Sylvi Regina Poikonen s. 7.9.1916 Karstula, k. 2.7.1919. |
Olga Annikki Poikonen s. 9.12.1918 Karstula, k. 29.11.1919. |
2. puoliso: Vihitty 2.10.1938 Karstula
Ilmi Martta Poikonen e. Eronen o.s. Poikonen (1783)
s. 9.4.1909 Karstula 1 Korpela Sahamylly, k. 20.9.1971 Karstula.
Vanhemmat: Antti Joonaanpoika Poikonen, sahan omistaja, palstatilallinen. Karstula Pääjärvi Koivisto Luksanniemi, s. 7.12.1881 Karstula Pohjosmäki Ruuska Vahanka, k. 6.7.1920 Karstula Pääjärvi Lahdenperä Luksanniemi. Antti muutti 6.7.1904 Pylkönmäelle, josta palasi samana vuonna torppariksi Pääjärven Luksanniemeen. Antti ja Sesilia muuttivat v 1908 Karstulan Korpelaan sahan omistajiksi. Perhe asui vuoteen 1914 Sahamyllyn palstatilaa, jonka jälkeen muuttivat Luksanniemeen Koivistoon palstatilallisiksi. Tuomittiin 1912 väärästä ilmiannosta sakkoihin ja pahoinpitelystä vankeuteen kahdeksi kuukaudeksi. Vihitty 23.12.1907 Karstula. Sesilia Alvina Antintytär Poikonen o.s. Jokinen, s. 17.12.1885 Karstula, k. 29.1.1962 Ähtäri. Sesilia ja lapset muuttivat Antin kuoleman jälkeen 26.08.1924 Helsinkiin. Muuttanut: 26.8.1924 -> Helsinki. |
Taulu 43 |
V Elli Aliina Taka-Sihvola o.s. Poikonen (3070), (Taulusta 42, isä Herman Poikonen) s. 30.7.1905 Karstula, k. 9.1.1990 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 29.3.1937 Karstula
Aulis Antero Taka-Sihvola (3071)
mv. alikersantti, s. 12.9.1913 Asikkala, k. 21.2.1940 Terenttilä Metsäpirtti Taipaleenjoki.
Vanhemmat: Jooseppi Taka-Sihvola. Maria Huovila. Konekiväärinjohtaja 1.KKK JR 21. |
Sirkka-Liisa Lahdenvesi o.s. Taka-Sihvola , s. 1.5.1939 Karstula. Tauluun 44 |
Taulu 44 |
VI Sirkka-Liisa Lahdenvesi o.s. Taka-Sihvola (3072), (Taulusta 43, äiti Elli Taka-Sihvola) talousopettaja, s. 1.5.1939 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 30.6.1958 Jämsä
Veikko Elias Lahdenvesi (6625)
mv., s. 17.2.1936 Karstula, k. 19.4.2005 Karstula.
Vanhemmat: Kauno Ilmari Lahdenvesi e. Piispanen, s. 12.5.1892 Karstula Vastinginlahti, k. 13.1.1978 Karstula. Vihitty 29.11.1935 Karstula. Nimenmuutos Piispanen -> Lahdenvesi 31.3.1949. Maria Lahdenvesi o.s. Kemppainen, s. 5.10.1911 Karstula, k. 29.9.1974 Karstula. |
Jari Aulis Ilmari Lahdenvesi , s. 12.11.1958 Karstula. Tauluun 45 |
Mikko Herman Lahdenvesi , s. 23.7.1962 Karstula. Tauluun 46 |
Leena Hannele Lahdenvesi-Korhonen o.s. Lahdenvesi , s. 14.6.1969 Karstula. Tauluun 47 |
Taulu 45 |
VII Jari Aulis Ilmari Lahdenvesi (6626), (Taulusta 44, äiti Sirkka-Liisa Lahdenvesi) kapteeni evp., s. 12.11.1958 Karstula. Helsinki kotipaikka. |
Puoliso:
Arja Lahdenvesi o.s. Lerssi (8173)
KTM, viestintäpäällikkö, s. 31.12.1958 Karstula.
Vanhemmat: Eino Lerssi, kelloseppä, s. 4.12.1923 Suojärvi, k. 3.11.2001 Karstula. Liina Marjatta Lerssi o.s. Karppinen, s. 22.9.1933, k. 3.3.2005 Karstula. |
Taulu 46 |
VII Mikko Herman Lahdenvesi (6627), (Taulusta 44, äiti Sirkka-Liisa Lahdenvesi) fysioterapeutti, s. 23.7.1962 Karstula. |
Puoliso: Tarja Lahdenvesi o.s. Sippo (8174) fysioterapeutti, s. 20.1.1962 Vilppula. Karstula asuinpaikka. |
Mika Petteri Lahdenvesi s. 8.11.1988 Karstula. |
Tiina Pauliina Lahdenvesi s. 15.7.1990 Karstula. |
Sanna Marjaana Lahdenvesi s. 29.6.1993 Karstula. |
Olli-Pekka Lahdenvesi s. 15.3.1997 Karstula. |
Taulu 47 |
VII Leena Hannele Lahdenvesi-Korhonen o.s. Lahdenvesi (6628), (Taulusta 44, äiti Sirkka-Liisa Lahdenvesi) FM, s. 14.6.1969 Karstula. Mikkeli kotipaikka. |
Puoliso: Vihitty 5.8.1995 Karstula Janne Matti Korhonen (6629) s. 5.3.1967 Oulu. Mikkeli kotipaikka. |
Elli Inga Aurora Korhonen s. 20.3.1999 Mikkeli. |
Salli Liisa Ursula Korhonen s. 1.11.2004 Mikkeli. |
Taulu 48 |
IV Henrik "Heinä-Heikki" Poikonen (140), (Taulusta 3, isä Johannes Poikonen)
mv., s. 18.3.1878 Karstula Humppi, k. 25.6.1956 Karstula Syrjänmäki. Kun veljet Hermanni ja Erkki jäivät jaetun Humpin asujiksi, niin Heikille ostettiin talo Syrjänmäestä 1907. Heikki oli 20-vuotiaana sairastunut ankaraan kuumetautiin, josta hän kertoi katsoneensa kuolemaa silmiin ja tulleensa vakavaan kuolemanpelkoon. Siihen hän sai apua ja lohtua luokseen tulleelta uskovaiselta mieheltä ja tuli uskoon lopun elämänsä ajaksi. Heikki avioitui 1902 Aina Maria Halttusen kanssa ja sai tämän kanssa kahdeksan poikaa ja yhden tyttären. Vaimo kuoli nuorimman ollessa 4-vuotias. Alma Maria Leppäsestä tuli reilun vuoden kuluttua uusi emäntä isoon ja lapsirikkaaseen taloon. Ajan tyylin mukaan työt tehtiin ihmis- ja hevosvoimin - väkeä ja hevosia tarvittiin runsaasti. Heikki oli myös aktiivinen metsätalouden hoidossa, aikaansa edellä, ja saikin Viipurin maatalousnäyttelyssä valtakunnallisen kultaisen ansiomerkin metsänhoidosta. Pojat jatkoivat Syrjänmäen tilan hoidossa, kun Heikki osti kunnostaakseen Heinämäen tilan vaimonsa kanssa. Terveyden heikennyttyä hän luopui karjanpidosta ja lopulta viljelystäkin. Jäätyään toisen kerran leskeksi Heikki eli viimeiset kolme vuotta nuorimman poikansa Reinon perheen parissa. "Heinä-Heikki" siirtyi siviilirekisteriin 1924 neljän nuorimman lapsensa kanssa. |
1. puoliso: Vihitty 1.8.1902 Karstula
Aina Maria Poikonen o.s. Halttunen (177)
talon emäntä, s. 17.5.1878 Karstula, k. 10.10.1922 Karstula.
Vanhemmat: Elias Mattsson Halttunen, s. 24.9.1854 Karstula Kalavastinki 11 Paja-aho. Leena Sofia Halttunen o.s. Piispanen, s. 18.10.1851 Karstula Kalavastinki 8, k. 1.6.1898 Karstula Vastinki 11. |
Yrjö Poikonen s. 24.3.1903 Karstula, k. 10.12.1909 Karstula. |
Eino Henrik Poikonen s. 10.8.1904 Karstula, k. 27.8.1934 Karstula, kuolinsyy väkivaltaisesti. |
Arvi Poikonen , s. 4.9.1906 Karstula. Tauluun 49 |
Tauno Elias Poikonen , s. 16.1.1909 Karstula. Tauluun 50 |
Toini Helena Lehtinen o.s. Poikonen , s. 25.1.1912 Karstula. Tauluun 59 |
Antti Poikonen s. 30.11.1913 Karstula, k. 19.12.1937 Karstula, kuolinsyy Keuhkotauti. |
Yrjö Johannes Poikonen , s. 28.1.1915 Karstula. Tauluun 61 |
Olavi Matias Poikonen s. 10.5.1917 Karstula, k. 2.4.1938 Karstula, kuolinsyy keuhkotauti. |
Reino Jalmari Poikonen , s. 16.12.1918 Karstula. Tauluun 67 |
2. puoliso: Vihitty 20.12.1923
Alma Maria Poikonen o.s. Leppänen (178)
talon emäntä, s. 24.2.1882 Karstula Vastinki 14 Mustametsä, k. 9.4.1953 Karstula Heinämäki.
Vanhemmat: Anders "Antti" Henriksson Leppänen, s. 12.8.1852 Kivijärvi Pudasjärvi 1 Leppälä Ojala Riihiaho. Anna Lisa Mattsdotter Leppänen o.s. Halttunen, s. 25.9.1851 Karstula 2 Krookkila. |
Taulu 49 |
V Arvi Poikonen (181), (Taulusta 48, isä Henrik Poikonen) mv. Syrjänmäki, s. 4.9.1906 Karstula, k. 25.12.1939 Metsäpirtti Taipaleenjoki Patoniemi. sotamies, JR 30. |
Puoliso: Vihitty 24.10.1937 Anna "Annikki" Irene Leppänen e. Purola e. Poikonen o.s. Ruuska (188) talon emäntä, s. 5.4.1919. |
Taulu 50 |
V Tauno Elias Poikonen (182), (Taulusta 48, isä Henrik Poikonen) mv., s. 16.1.1909 Karstula, k. 5.5.2002 Saarijärvi. Saarijärvelle 15.10.1975. |
Puoliso: Vihitty 9.10.1939 Karstula
Saima Liisa Poikonen o.s. Isoaho (189)
talon emäntä, s. 10.7.1912 Karstula, k. 9.3.1991 Karstula.
Vanhemmat: Viktor "Vihtori" Isoaho e. Piispanen, talollinen, s. 17.8.1871 Karstula Vahanka 1 Lamminmäki, k. 2.11.1930 Karstula. Nimenmuutos 1910-luvulla. Vihitty 18.6.1895 Karstula. Sukunimi Piispanen muutettiin 1910-luvulla Isoahoksi. Ida Elina Isoaho e. Piispanen o.s. Liimatainen, s. 28.3.1876 Karstula Vahanka 15 Lehtolampi, k. 3.4.1944 Karstula. |
Airi Eila Kyllikki Halttunen o.s. Poikonen , s. 30.10.1942 Karstula. Tauluun 51 |
Tarja Anneli Hänninen o.s. Poikonen , s. 24.5.1946 Karstula. Tauluun 53 |
Sinikka Helinä Konttinen o.s. Poikonen , s. 2.10.1947 Karstula. Tauluun 56 |
Heikki Eljas Poikonen autoteknikko, s. 4.5.1950 Karstula, k. 5.5.1982 Helsinki. Helsinkiin 15.9.1970. |
Erkki Olavi Poikonen , s. 29.7.1953 Karstula. Tauluun 58 |
Taulu 51 |
VI Airi Eila Kyllikki Halttunen o.s. Poikonen (2100), (Taulusta 50, isä Tauno Poikonen) verovalmistelija, s. 30.10.1942 Karstula. Saarijärvelle 29.12.1967. |
1. puoliso: Vihitty 26.12.1967
Asko Vaito Olavi Halttunen (2105)
metsätyönjohtaja, s. 24.1.1942 Saarijärvi, k. 2.7.1991 Saarijärvi.
Vanhemmat: Vaito Olavi Halttunen, metsätyönjohtaja, s. 2.3.1910 Saarijärvi, k. 29.8.1997 Saarijärvi. Vihitty 4.11.1940. Lilja Kyllikki Halttunen o.s. Laajala, s. 17.8.1914 Pylkönmäki, k. 24.1.1980 Saarijärvi. |
Marita Suvi Kyllikki Mäntynen o.s. Halttunen , s. 13.7.1968 Saarijärvi. Tauluun 52 |
Markus Olli Petteri Halttunen tekniikan opiskelija, s. 26.8.1970 Saarijärvi, k. 12.8.1998 Saarijärvi. |
2. puoliso: Martti Sakari Pitkänen (2106) varatuomari, s. 3.6.1934. |
Taulu 52 |
VII Marita Suvi Kyllikki Mäntynen o.s. Halttunen (2107), (Taulusta 51, äiti Airi Halttunen) kampaaja, s. 13.7.1968 Saarijärvi. |
Puoliso: Arto Kalevi Mäntynen (2109) akryyliporaaja, s. 7.9.1963 Jyväskylä. |
Tomi Kalevi Mäntynen s. 10.3.1991 Jyväskylä mlk. |
Laura Susanna Mäntynen s. 9.11.1992 Jyväskylä mlk. |
Maiju Anniina Mäntynen s. 23.2.1996 Jyväskylä mlk. |
Taulu 53 |
VI Tarja Anneli Hänninen o.s. Poikonen (2101), (Taulusta 50, isä Tauno Poikonen) akateeminen sihteeri, s. 24.5.1946 Karstula. Asuinpaikka Helsinki. Muuttanut: Tampereelle 10.6.1968. |
Puoliso: Vihitty 1968, eronneet 1984
Pentti Aulis Hänninen (2113). (Taulu 352)
ekonomi, s. 19.7.1946 Karstula.
Vanhemmat: Vilho Johannes Hänninen, mv, s. 23.11.1916 Karstula Vastinki 3 Sapra-aho, k. 22.10.1961 Karstula. Pylkönmäelle 12.2.1951, Karstulaan 13.6.1960. Vihitty 17.6.1937. Toini Ellen Koivunen e. Hänninen o.s. Ilmonen, s. 28.6.1912 Pylkönmäki, k. 10.7.1991 Karstula. Muuttanut: Tampereelle 5.12.1967. |
Marko Juhani Hänninen , s. 29.8.1970 Helsinki. Tauluun 54 |
Taulu 54 |
VII Marko Juhani Hänninen (2114), (Taulusta 53, isä Pentti Hänninen) dipl.ins., s. 29.8.1970 Helsinki. |
1. avopuoliso: Saila Heinonen (20462) |
Nanna-Mari Heinonen , s. 24.1.1991 Helsinki. Tauluun 55 |
2. puoliso: Vihitty 14.7.2005 Kirsi Hänninen o.s. Laitinen (2461) rakennuspiirtäjä, s. 1979 Helsinki. |
Sampo Ukko Oskari Hänninen s. 22.5.2005 Helsinki. |
Inka Aino Kristiina Hänninen s. 23.8.2007 Helsinki. |
Taulu 55 |
VIII Nanna-Mari Heinonen (2115), (Taulusta 54, isä Marko Hänninen) myyjä, opiskelija, s. 24.1.1991 Helsinki. |
Eveliina Linnea Aleksandra Heinonen s. 23.10.2011 Helsinki. |
Taulu 56 |
VI Sinikka Helinä Konttinen o.s. Poikonen (2102), (Taulusta 50, isä Tauno Poikonen) kerroshoitaja, s. 2.10.1947 Karstula, k. 1.12.1997 Helsinki. Pylkönmäelle 12.5.1967, Laukaasta Karstulaan 9.3.1973 ja Pylkölle 24.5.1973. |
Puoliso: Vihitty 4.12.1966 Eronneet, eronneet
Esa Konttinen (2116)
s. 8.5.1944 Pylkönmäki, k. .10.1997 Helsinki.
Vanhemmat: Veikko Jalmari Konttinen, pienviljelijä, s. 9.6.1911 Pylkönmäki, k. 26.5.1994 Pylkönmäki. Vihitty Suoja. Rauha Johanna Konttinen o.s. Ollinen, emäntä, s. 17.6.1912 Karstula Vahanka 5 Heikinmäki, k. 26.4.1995 Pylkönmäki. Asui: Karstula, Vahanka muutti 31-5-1941 Pylkönmäelle - Osallistui jatkosotaan, toimi Haminassa muonituslottana. |
Marianne Helinä Konttinen-Lepistö o.s. Konttinen , s. 18.5.1971 Ruotsi. Tauluun 57 |
Katri Heidi Helena Konttinen lähihoitaja, s. 4.12.1984 Porvoo. Harrastukset: laulaminen, pianonsoitto. |
Taulu 57 |
VII Marianne Helinä Konttinen-Lepistö o.s. Konttinen (2117), (Taulusta 56, äiti Sinikka Konttinen) energiahoitaja, meikkaaja, s. 18.5.1971 Ruotsi. Harrastukset: teatterissa näytteleminen. |
Melicia Mirelle Konttinen s. 8.10.1997 Riihimäki. Harrastukset: viulunsoitto. |
Carri Joonatan Konttinen s. 3.4.2000 Riihimäki. Harrastukset: teakwondo mitallitasoa. |
Micelai Melinda Konttinen s. 28.11.2003 Riihimäki. Harrastukset: viulunsoitto, tanssi. |
1. puoliso: Vihitty 2.9.2006 Riihimäki Pekka Tapani Lepistö (20467) |
Mindica-Minella Lepistö s. 5.9.2008 Riihimäki. |
Taulu 58 |
VI Erkki Olavi Poikonen (2104), (Taulusta 50, isä Tauno Poikonen) dipl.ins, s. 29.7.1953 Karstula. "Olen valmistunut Oulun Yliopiston Teknillisen tiedekunnan sähköosastolta ja suorittanut yrittäjyyden aineopinnot Jyväskylän Yliopistossa. Työkokemus erilaisista elektroniikan tuotekehitystehtävistä Jyväskylässä sekä kaksi vuotta Brittein saarilla. Naimisissa, kolme aikuista lasta sekä kaksi lasten lasta. Harrastuksina mökkeily, metsätilan hoito, avo-MG:llä cruisailu, työmatka pyöräily sekä hiihto.". Muuttanut: Jyväskylään 16.10.1980. |
Puoliso:
Pirjo-Liisa Poikonen o.s. Lahti-Kola (2118)
lehtori, tohtori, s. 23.6.1951 Kauhajoki.
Pirjo-Liisa Poikosen kasvatustieteen väitöskirjan "Opetussuunnitelma on sitä elämää". Päiväkoti-kouluyhteisö opetussuunnitelman kehittäjänä tarkastustilaisuus Jyväskylän yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnassa 28.11.2003. Pirjo-Liisa Poikonen seurasi väitöstutkimuksessaan yhden päiväkoti-kouluyksikön opetussuunnitelman laadintaprosessia. Hän tutki, miten esi- ja alkuopetuksen pedagogista jatkumoa sekä yhteisöllisyyttä edistettiin yhteisen opetussuunnitelman laatimisvaiheessa. Tutkimustulokset osoittavat, että yhteisen perustan luominen kahden, kulttuuritaustoiltaan erilaisen instituution kasvatus- ja opetustyölle on vuosien keskustelujen työ. |
Heli Susanna Poikonen s. 21.1.1983. |
Hanna Liisa Poikonen s. 8.3.1985. |
Antti Olavi Poikonen s. 30.4.1987. |
Taulu 59 |
V Toini Helena Lehtinen o.s. Poikonen (185), (Taulusta 48, isä Henrik Poikonen) s. 25.1.1912 Karstula, k. 27.2.1997 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 22.8.1932, eronneet 15.11.1943 Kalle Henrik Lehtinen (191) rakennusmestari, s. 29.12.1905 Loimaa, k. 3.1.2001 Karstula. Karstulaan 4.7.1932. asuivat välillä Tampereen seudulla ja myös Jyväskylässä. |
Sirkka-Liisa Lehtinen laboratorionhoitaja, s. 31.8.1932 Karstula. Poriin 25.11.1957. |
Taisto Heikki Olavi Lehtinen , s. 18.10.1935 Pohjois-Pirkkala. Tauluun 60 |
Taulu 60 |
VI Taisto Heikki Olavi Lehtinen (2585), (Taulusta 59, äiti Toini Lehtinen) mv., s. 18.10.1935 Pohjois-Pirkkala, k. 11.3.2001 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 16.1.1959, eronneet 26.10.1970 Elvi Annikki Lehtinen e. Kangastie o.s. Pöppönen (2586) s. 16.9.1938. Nurmoon 29.11.1971. |
Kirsti Helena Lehtinen teologian maisteri, s. 13.2.1962 Karstula. Vantaa asuinpaikka. |
Jukka Kalle Tapani Lehtinen hirsityöntekijä, s. 16.2.1964 Karstula. |
Taulu 61 |
V Yrjö Johannes Poikonen (184), (Taulusta 48, isä Henrik Poikonen) mv., s. 28.1.1915 Karstula, k. 3.7.1995 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 29.3.1948
Sanni Vellamo Poikonen o.s. Purola (190)
s. 28.1.1925 Karstula.
Vanhemmat: Vihtori Purola, s. 4.12.1886, k. 12.12.1944. Saima Dagmar Purola o.s. Ruuska, s. 25.7.1889 Karstula Vastinki 1 Voimäki, k. 18.8.1969. |
Hannu Johannes Poikonen , s. 20.4.1948 Karstula. Tauluun 62 |
Seppo Elias Poikonen , s. 10.6.1949 Karstula. Tauluun 63 |
Kaija Hannele Erkkola o.s. Poikonen , s. 20.7.1951 Karstula. Tauluun 64 |
Heljä Anneli Kettunen o.s. Poikonen , s. 1.4.1954 Karstula Vastinki 9. Tauluun 65 |
Ari Pekka Poikonen , s. 19.11.1966 Karstula. Tauluun 66 |
Taulu 62 |
VI Hannu Johannes Poikonen (1758), (Taulusta 61, isä Yrjö Poikonen) metsuri, s. 20.4.1948 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 30.12.1993 Marja-Terttu Poikonen o.s. Tiittanen/Piispanen (2579) |
Taulu 63 |
VI Seppo Elias Poikonen (1759), (Taulusta 61, isä Yrjö Poikonen) metsätalousteknikko, s. 10.6.1949 Karstula. Harrastaa metsäurheilua, suunnistusta ja metsästystä. |
Puoliso: Vihitty 27.7.1975 Karstula
Ansa Ilona Poikonen o.s. Hokkanen (1906)
farmaseutti, s. 27.12.1951 Karstula.
Vanhemmat: Antti Reino Antero Hokkanen. Leena Hautanen. Harrastuksina käsityöt ja sanaristikot. |
Niina Ilona Poikonen sairaanhoitaja, s. 30.8.1977 Karstula. |
Elina Hannele Poikonen s. 11.9.1981 Karstula. |
Taulu 64 |
VI Kaija Hannele Erkkola o.s. Poikonen (1760), (Taulusta 61, isä Yrjö Poikonen) lehtori, s. 20.7.1951 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 3.11.1984 Jaakko Olavi Erkkola (2580) merkonomi, projektipäällikkö, s. 3.5.1950 Kiukainen. |
Jonna Pauliina Erkkola s. 1.1.1986 Helsinki. Harrastukset: muodostelmaluistelu; 2005 SM-kultaa seniorijoukkueessa Marigold IceUnity. |
Taulu 65 |
VI Heljä Anneli Kettunen o.s. Poikonen (1761), (Taulusta 61, isä Yrjö Poikonen) farmanomi, s. 1.4.1954 Karstula Vastinki 9. |
Puoliso: Vihitty 6.11.1982 Vantaa Pentti Tapio Kettunen (1903) aluemyyntipäällikkö, s. 4.2.1951 Ilomantsi. |
Tuomas Tapio Kettunen s. 8.6.1984 Espoo. |
Joonas Petteri Kettunen s. 17.4.1987 Espoo. |
Taulu 66 |
VI Ari Pekka Poikonen (1753), (Taulusta 61, isä Yrjö Poikonen) maatalousyrittäjä, hirsityöntekijä, s. 19.11.1966 Karstula. Ari Pekka kertoo elämästään: "Ala-asteen kävin Syrjämäen koulussa ja yläasteen kirkonkylällä. Sitten Karstulan lukioon ja ylioppilaaksi kirjoitin keväällä 1985. Seuraavana syksynä menin Tarvaalan maatalousoppilaitokseen yo-viljelijälinjalle ja maatalousteknikoksi valmistuin loppuvuodesta 1986. Armeijan suoritin Keuruulla v. 1987 lääkintämiehenä. Vuoden 1988 alussa tehtiin tilakaupat ja Ahokankaan tila tuli silloin viljelyyni". Poikosen mansikkatila, Syrjänmäentie 89. |
Puoliso: Vihitty 23.2.1991 Karstula Seija Helena Tuulikki Poikonen o.s. Tarvainen (1754) maatalousyrittäjä, s. 2.5.1967 Kannonkoski. Tuli Karstulaan v. 1986 johtavaksi maatalouslomittajaksi; muutti Ahokankaan tilalle v. 1988. |
Teemu Pekka Johannes Poikonen s. 5.1.1992 Karstula. |
Tomi Jaakko Petteri Poikonen s. 14.4.1993 Karstula. |
Suvi-Tuuli Helena Poikonen s. 25.5.1998 Karstula. |
Taulu 67 |
V Reino Jalmari Poikonen (187), (Taulusta 48, isä Henrik Poikonen) mv., s. 16.12.1918 Karstula, k. 21.11.1998 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 9.8.1953 Karstula
Lahja Poikonen o.s. Joki (192). (Taulu 302)
talon emäntä, s. 12.8.1923 Karstula, k. 16.12.2014 Karstula.
Vanhemmat: Juho Vihtori Juhonpoika Joki e. Stoor, s. 9.3.1874 Saarijärvi Kalmari Joenniemi. Anna Lyydia Joki o.s. Poikonen, s. 9.12.1883 Saarijärvi Kuoppala. Muutti 8.11.1914 Karstulaan. |
Markku Sakari Poikonen , s. 4.6.1954 Karstula. Tauluun 68 |
Erkki Uolevi Poikonen , s. 9.3.1956 Karstula. Tauluun 69 |
Reino Tapio Poikonen , s. 11.4.1962 Karstula. Tauluun 70 |
Taulu 68 |
VI Markku Sakari Poikonen (193), (Taulusta 67, isä Reino Poikonen) mv., s. 4.6.1954 Karstula. |
Puoliso: Kirsi Helinä Poikonen o.s. Tervanen (196) pankkitoimihenkilö, s. 11.10.1954 Jyväskylän mlk. |
Maarit Riikka Helena Poikonen s. 19.2.1984 Karstula. |
Henri Antti Aleksi Poikonen s. 14.2.1988 Karstula. |
Taulu 69 |
VI Erkki Uolevi Poikonen (194), (Taulusta 67, isä Reino Poikonen) insinööri, s. 9.3.1956 Karstula. Harrastukset: Runous. |
Puoliso: Eija Inkeri Poikonen o.s. Voutila (197) erikoishammashoitaja, s. 26.1.1959 Kinnula. |
Anssi Ilari Poikonen s. 9.3.1988 Helsinki. |
Taulu 70 |
VI Reino Tapio Poikonen (195), (Taulusta 67, isä Reino Poikonen) mv., s. 11.4.1962 Karstula. |
Puoliso: Teija Birgitta Poikonen o.s. Pölkki (4608) s. 5.1.1964 Kyyjärvi. |
Johanna Maria Poikonen , s. 20.8.1990 Karstula. Tauluun 71 |
Elina Riikka Poikonen s. 16.5.1995 Karstula. |
Taulu 71 |
VII Johanna Maria Poikonen (4609), (Taulusta 70, isä Tapio Poikonen) s. 20.8.1990 Karstula. Mummollani Lahjalla säilyi hyvä muisti aivan loppuun asti ja hän jaksoi vanhoista asioista meille kertoa. Tuo Heinä-Heikki, joka mummon ja papan luona viimeiset vuodet asui oli erittäin mielenkiintoinen persoona ja isäntä. Hyvin kiinnostunut metsänhoidosta ja siinä edistyksellinen. Sai ymmärrykseni mukaan myös ansiomerkin metsänhoidon edistämisestä. Heikki osasi nähdä metsän arvon ja osti aikanaan tuon Heinämäen tilan. Varmaan veren perintöä, että itsekin lähdin metsäalaa aikanaan lukion jälkeen opiskelemaan. Asuinpaikka Alajärvi. |
Puoliso: Vihitty 16.10.2015 Alajärvi Juha Pekka Pohjoisaho (22664) metsäneuvoja, s. 7.9.1989 Vimpeli. Asuinpaikka Alajärvi. |
Vilma Anni Olivia Pohjoisaho s. 1.11.2015 Alajärvi. |
Taulu 72 |
IV Erik "Eero" Juhonpoika Poikonen (138), (Taulusta 3, isä Johannes Poikonen) mv, s. 30.5.1880 Karstula Humpinniemi, k. 3.3.1959 Karstula Humpinniemi. |
Puoliso: Vihitty 12.6.1903
Alma Aliina Heikintytär Poikonen o.s. Jokinen (142)
s. 21.9.1879 Karstula Kalavastinki 5 Hämälä Pellonpää, (kaksonen), k. 13.11.1949.
Vanhemmat: Henrik "Heikki" Johansson Jokinen, s. 27.3.1850 Karstula Kalavastinki 5 Hämälä Alapiha. Carolina "Karoliina" Henriksdotter Jokinen o.s. Kokkinen, s. 19.11.1854 Karstula Kalavastinki 5 Hämälä Yläpiha. |
Irja Maria Poikonen o.s. Poikonen , s. 4.4.1904 Karstula. Tauluun 73 |
Anni Pauliina Keilamaa o.s. Poikonen , s. 21.6.1906 Karstula. Tauluun 81 |
Aino Helena Patamaa o.s. Poikonen , s. 8.9.1908 Karstula Humppi. Tauluun 102 |
Eero Abraham "Aapo" Poikonen , s. 1.2.1910 Karstula Humpinniemi. Tauluun 103 |
Olga Aliina Humppi o.s. Poikonen , s. 14.6.1911 Karstula. Tauluun 110 |
Toini Mirjam Minkkinen o.s. Poikonen , s. 6.12.1914 Karstula. Tauluun 129 |
Anja Kotilainen o.s. Poikonen , s. 19.11.1917 Karstula. Tauluun 137 |
Jussi Olavi Poikonen , s. 26.6.1921 Karstula. Tauluun 138 |
Taulu 73 |
V Irja Maria Poikonen o.s. Poikonen (144), (Taulusta 72, isä Erik Poikonen) talon emäntä, s. 4.4.1904 Karstula, k. 4.8.1979 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 12.8.1926 Karstula
Toivo Poikonen (161)
talollinen, Syrjänmäki, Alatalo, s. 5.4.1896 Karstula 5 Syrjänmäki, k. 12.3.1940 Säkkijärvi Nisalahti.
Vanhemmat: Elias Juhonpoika Poikonen, talollinen, Karstula Syrjänmäki, s. 24.3.1853 Karstula 5 Syrjänmäki, k. 2.9.1926 Karstula Syrjänmäki. Vihitty 22.6.1880. Catharina "Kaisa" Juhontytär Poikonen o.s. Krook, talon emäntä, s. 28.9.1859 Karstula Humpinniemi, k. 2.1.1924 Karstula Syrjänmäki. Toivo Poikonen rintamalla: sotamies, 2./Er.P 7, ruumis jäänyt kentälle tai tuhoutunut. Sisällissodassa mukana Kalmin pataljoonassa. |
Matti Poikonen , s. 5.3.1927 Karstula. Tauluun 74 |
Esa Poikonen , s. 12.6.1929 Karstula. Tauluun 76 |
Eljas Poikonen , s. 8.3.1933 Karstula Syrjänmäki. Tauluun 78 |
Taulu 74 |
VI Matti Poikonen (163), (Taulusta 73, äiti Irja Poikonen) s. 5.3.1927 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 4.12.1971 Karstula
Olga Maria Poikonen o.s. Minkkinen (1890)
s. 15.9.1927 Karstula, k. 11.4.2013 Karstula.
Vanhemmat: Kalle Mathias Minkkinen, s. 24.11.1895 Karstula 2 Krookkila Pitkäjärvi, k. 9.6.1947. Anna Minkkinen o.s. Minkkinen, s. 27.1.1906 Karstula Vastinki 5. |
Eero Matias Poikonen , s. 23.7.1972 Karstula. Tauluun 75 |
Taulu 75 |
VII Eero Matias Poikonen (1891), (Taulusta 74, isä Matti Poikonen) mv., insinööri, s. 23.7.1972 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 25.8.2007 Karstula
Tiina Sisko Poikonen o.s. Kankaanpää (20144)
lähihoitaja, s. 18.2.1974 Ähtäri.
Vanhemmat: Juhani Kankaanpää. Raija Kankaanpää o.s. Teininmäki. |
Enni Olivia Poikonen s. 27.2.2005 Karstula. |
Aino Emilia Poikonen s. 4.9.2006. |
Matti Oskari Poikonen s. 17.9.2008. |
Taulu 76 |
VI Esa Poikonen (162), (Taulusta 73, äiti Irja Poikonen) mv., s. 12.6.1929 Karstula, k. 14.5.2011 Karstula Syrjänmäki. |
Puoliso:
Leena Vilhelmina Poikonen o.s. Hyytiäinen (333). (Taulu 851)
talon emäntä, s. 2.11.1932 Karstula.
Vanhemmat: Jalmari Hyytiäinen, mv., s. 22.11.1903 Karstula, k. 9.5.1985 Karstula Aho-Vastinki. Karstulan kunnanvaltuustossa maalaisliiton edustajana. Tyyne Vilhelmina Hyytiäinen o.s. Markku, talon emäntä, s. 16.5.1908, k. 30.11.1945 Karstula. |
Arja Perälä o.s. Poikonen , s. 16.9.1956 Karstula. Tauluun 77 |
Toivo Esa Matias Poikonen agrologi, Syrjänmäki, s. 28.1.1960 Karstula. |
Taulu 77 |
VII Arja Perälä o.s. Poikonen (340), (Taulusta 76, isä Esa Poikonen) terveydenhoitaja, s. 16.9.1956 Karstula. |
Puoliso: Pauli Perälä (341) teknikko, s. 6.8.1954. |
Markus Ilmari Perälä s. 21.3.1984. |
Elina Marja Perälä s. 10.12.1987. |
Aleksi Mikael Perälä s. 21.3.1991. |
Juho Perälä s. 21.3.1991. |
Taulu 78 |
VI Eljas Poikonen (164), (Taulusta 73, äiti Irja Poikonen) mv., s. 8.3.1933 Karstula Syrjänmäki, k. 6.1.2001 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 20.10.1957 Karstula
Irma Johanna Poikonen o.s. Liimatainen (1895)
s. 12.12.1937 Saarijärvi Kalmari Teerilampi.
Vanhemmat: Taavetti Liimatainen, s. 2.6.1911 Saarijärvi, k. 1.8.1974. Senja Liimatainen o.s. Tolppila, s. 1911. |
Arto Toivo Elias Poikonen , s. 8.9.1958 Karstula Syrjänmäki. Tauluun 79 |
Ismo Juhani Poikonen , s. 26.10.1965 Karstula. Tauluun 80 |
Taulu 79 |
VII Arto Toivo Elias Poikonen (1896), (Taulusta 78, isä Eljas Poikonen) automaatioinsinööri, s. 8.9.1958 Karstula Syrjänmäki. Jyväskylään. |
Puoliso: Vihitty 4.6.1988 Tuija Elise Poikonen o.s. Säilä (1909) lastenhoitaja, s. 17.1.1962 Helsinki. |
Tanja-Maria Poikonen s. 11.7.1989 Keuruu. |
Toni Poikonen s. 4.12.1991 Petäjävesi. |
Tiia Poikonen s. 26.12.1994 Petäjävesi. |
Taulu 80 |
VII Ismo Juhani Poikonen (1897), (Taulusta 78, isä Eljas Poikonen) mv., s. 26.10.1965 Karstula. Jatkaa Eljas Poikosen tilaa sukupolvenvaihdoksella 1994. Tila Peltorinne on lohkottu Alatalon kantatilasta. |
Puoliso: Vihitty 22.8.1992 Karstula, eronneet
Hilkka Marjatta Koskinen e. Poikonen o.s. Pirttinen (1898)
mv., s. 13.11.1971 Karstula.
Vanhemmat: Oiva Antero Pirttinen, kuorma-auton kuljettaja, s. 22.7.1942 Karstula, k. 5.4.1996 Karstula. Signe Sivina Pirttinen o.s. Pekkanen, s. 26.10.1950 Pylkönmäki, (kaksonen). |
Iida Maria Poikonen s. 12.9.1994 Karstula. |
Taulu 81 |
V Anni Pauliina Keilamaa o.s. Poikonen (143), (Taulusta 72, isä Erik Poikonen) s. 21.6.1906 Karstula, k. 18.1.1986 Jyväskylä. Soanlahti 1932, Karstulaan 1943. |
Puoliso: Vihitty 21.6.1931 Kosti Aaron Rafaelinpoika Keilamaa (150) piirityönjohtaja, uittopäällikkö, s. 5.7.1907 Saarijärvi, k. 27.10.1941 Syväri. Kersantti Kev.Os.10:ssä. Haavoittui 26.10. ja kuoli seuraavana päivänä KS 10:ssä. |
Paula Helena Tuimala o.s. Keilamaa , s. 13.3.1932 Impilahti Pitkäranta. Tauluun 82 |
Hannu Juhani Keilamaa , s. 7.7.1933 Kurkijoki. Tauluun 95 |
Eero Veli Keilamaa , s. 14.6.1935 Kurkijoki. Tauluun 98 |
Riitta Annikki Kupari o.s. Keilamaa , s. 20.8.1936 Kurkijoki. Tauluun 101 |
Taulu 82 |
VI Paula Helena Tuimala o.s. Keilamaa (1124), (Taulusta 81, äiti Anni Keilamaa)
emäntäkoulu, s. 13.3.1932 Impilahti Pitkäranta, k. 15.12.2013 Jyväskylä. Lapsuus Karjalassa, josta sotaa pakoon Kannonkoskelle. Toimi Pikku-Lotissa. Keskikoulun Paula kävi Äänekoskella tätinsä luona asuen. Oli harjoittelijana Saarijärven sairaalassa mennäkseen sairaanhoitajakouluun. Suunnitelma vaihtui avioliitoksi Mauri Tuimalan kanssa, mistä koitui nopeasti kasvava perhe: 14 vuodessa ja 11 lasta. Maurin kuljetusyritys oli tiukoilla toimeentulon kanssa ja ajautui konkurssiin; tuli muutto Jyväskylään. Molemmat Paula ja Mauri tekivät kahta työtä useita vuosia, mikä vei Paulan sairaseläkkeelle 60-vuotiaana. Kun molemmat pääsivät eläkkeelle, muutettiin maalle - Kannonjärven Alapihaan. Näin syntyi siitä paikasta mummola 22 lastenlapselle. Paula pystyi voittamaan elämän monet vaikeudet positiivisella taidollaan nähdä asioissa niiden parempi puoli ja osasi nauttia elämän pienistä iloista. Paula sai Kannonkosken Vuoden liikkuja -palkinnon, hän toimi Humpin koulun johtokunnassa sekä osallistui sotaorpojen yhdistystoimintaan. Asuinpaikka Kannonkoski. |
Puoliso: Vihitty 3.8.1952 Mauri Eemeli Tuimala (3013) ammattiautoilija, s. 17.2.1932 Saarijärvi. Kannonkoski asuinpaikka. |
Jarmo Aaron Tuimala , s. 4.11.1952 Karstula. Tauluun 83 |
Paula Marjo Leena Rintala o.s. Tuimala , s. 20.1.1954 Karstula. Tauluun 84 |
Hannu Mauri Patamaa e. Tuimala , s. 13.7.1955 Karstula. Tauluun 85 |
Sari Anni Piippanen o.s. Tuimala , s. 8.7.1956 Karstula. Tauluun 87 |
Hilja Talvikki Tuimala , s. 8.1.1958 Karstula. Tauluun 88 |
Inka Helena Salmijärvi o.s. Tuimala , s. 20.8.1959 Karstula. Tauluun 89 |
Heikki Eero Tuimala , s. 25.2.1961 Karstula. Tauluun 90 |
Markku Mauri Tuimala , s. 25.4.1962 Karstula. Tauluun 91 |
Ritva Maija Suominen o.s. Tuimala , s. 8.5.1964 Karstula. Tauluun 92 |
Teppo Jussi Tuimala , s. 26.10.1966 Karstula. Tauluun 93 |
Janne Matti Tuimala , s. 26.10.1966 Karstula. Tauluun 94 |
Taulu 83 |
VII Jarmo Aaron Tuimala (6542), (Taulusta 82, äiti Paula Tuimala) sosionomi koulukuraattori, s. 4.11.1952 Karstula. Äänekoski asuinpaikka. |
Puoliso: Tuula Marita Tuimala o.s. Varhe (6543) sairaanhoitaja, s. 5.9.1953 Äänekoski, k. 2.6.2010 Äänekoski. |
Ville Eemil Tuimala s. 15.5.1980 Vantaa. |
Anni Marita Tuimala s. 27.4.1982 Karstula. On Suomen parhaita juoksussa. |
Ulla Karoliina Tuimala s. 27.4.1982 Karstula. On Suomen mestari juoksussa. |
Taulu 84 |
VII Paula Marjo Leena Rintala o.s. Tuimala (6547), (Taulusta 82, äiti Paula Tuimala) hovimestari, s. 20.1.1954 Karstula. |
Puoliso: Hannu Rintala (6548) huoltomies. |
Oona Sofia Rintala s. 14.11.1990 Jyväskylä. |
Taulu 85 |
VII Hannu Mauri Patamaa e. Tuimala (6550), (Taulusta 82, äiti Paula Tuimala) huk, koulutoimen johtaja, s. 13.7.1955 Karstula. Mummonsa sisaren Aino Patamaan adoptoima, opettaja vuosina 1982-1996. |
Puoliso: Salme Patamaa o.s. Lauronen (6551) erityisopettaja. |
Leeni Maria Kirvesmäki o.s. Patamaa , s. 13.10.1978 Jyväskylä. Tauluun 86 |
Tuukka Ilari Patamaa s. 14.4.1980 Karstula. |
Pihla Pauliina Patamaa s. 24.10.1985 Karstula. |
Taulu 86 |
VIII Leeni Maria Kirvesmäki o.s. Patamaa (6552), (Taulusta 85, isä Hannu Patamaa) s. 13.10.1978 Jyväskylä. |
Puoliso: Lasse Kirvesmäki (8059) s. 25.10.1977 Kyyjärvi. |
Karla Aino Linnea Kirvesmäki s. 11.9.2000. |
Taulu 87 |
VII Sari Anni Piippanen o.s. Tuimala (6555), (Taulusta 82, äiti Paula Tuimala) tekninen asiakasneuvoja, s. 8.7.1956 Karstula. |
Puoliso: Pekka Piippanen (6556) asentaja. |
Lauri Pekka Piippanen s. 28.4.1987 Jyväskylä. |
Timo Heikki Piippanen s. 18.10.1993 Jyväskylä. |
Taulu 88 |
VII Hilja Talvikki Tuimala (6559), (Taulusta 82, äiti Paula Tuimala) sosionomi, yritysneuvoja, s. 8.1.1958 Karstula. |
Puoliso: Matti Kärkkäinen (6560) varatuomari. |
Samu Pyry Kärkkäinen s. 25.12.1991 Jyväskylä. |
Anni Lumikki Kärkkäinen s. 18.1.1995 Säynätsalo. |
Taulu 89 |
VII Inka Helena Salmijärvi o.s. Tuimala (6563), (Taulusta 82, äiti Paula Tuimala) urheiluosaston hoitaja, s. 20.8.1959 Karstula. |
Puoliso: Auvo Salmijärvi (6564) huoltomies. |
Atte Petteri Salmijärvi s. 18.6.1981 Muurame. |
Hanna Susanna Salmijärvi s. 15.10.1983 Muurame. |
Taulu 90 |
VII Heikki Eero Tuimala (6567), (Taulusta 82, äiti Paula Tuimala) autonasentaja, liikkeenharjoittaja, s. 25.2.1961 Karstula. |
Puoliso: Auli Tuimala o.s. Muurainen (6568) myyjä. |
Topi Eemi Tuimala s. 1.10.1990 Jyväskylä. |
Aatupekko Tuimala s. 24.7.1992 Jyväskylä. |
Saku Matias Tuimala s. 14.3.1995 Jyväskylä. |
Vili Veli Tuimala s. 21.7.1996 Jyväskylä. |
Taulu 91 |
VII Markku Mauri Tuimala (6573), (Taulusta 82, äiti Paula Tuimala) puhelinasentaja, varaosamyyjä, s. 25.4.1962 Karstula. |
Puoliso: Mirja Tuimala o.s. Povelainen (6574) merkonomi. |
Taulu 92 |
VII Ritva Maija Suominen o.s. Tuimala (6575), (Taulusta 82, äiti Paula Tuimala) kauppateknikko, osastonhoitaja, s. 8.5.1964 Karstula. |
Puoliso: Pasi Suominen (6576) vaatealan edustaja. Jyväskylän mlk asuinpaikka. |
Stina Aliina Suominen s. 14.10.1997 Jyväskylä. |
Taulu 93 |
VII Teppo Jussi Tuimala (6578), (Taulusta 82, äiti Paula Tuimala) kirvesmies, s. 26.10.1966 Karstula. Jyväskylä asuinpaikka. |
Puoliso: Seija Tuimala o.s. Simonen (6579) kodinhoitaja. |
Taulu 94 |
VII Janne Matti Tuimala (6580), (Taulusta 82, äiti Paula Tuimala) ravintola alalla, s. 26.10.1966 Karstula. |
Puoliso: Sanna Tuimala o.s. Lahtinen (6581) YM tutkija. |
Taulu 95 |
VI Hannu Juhani Keilamaa (1125), (Taulusta 81, äiti Anni Keilamaa) luokanopettaja, s. 7.7.1933 Kurkijoki, k. 20.9.1996 Keuruu. Kyyjärvelle 27.11.1958. |
Puoliso: Vihitty 8.6.1958 Leena Maija Keilamaa o.s. Linna (3014) luokanopettaja, s. 16.6.1934 Himanka. |
Juha Petteri Keilamaa , s. 11.2.1960 Kyyjärvi. Tauluun 96 |
Eeva-Maija Torikka o.s. Keilamaa , s. 22.3.1962 Kyyjärvi. Tauluun 97 |
Taulu 96 |
VII Juha Petteri Keilamaa (6610), (Taulusta 95, isä Hannu Keilamaa) ekonomi, KTM, s. 11.2.1960 Kyyjärvi. |
Puoliso: Vihitty 1990, eronneet 1997 Paula Keilamaa o.s. Tuomisto (6611) |
Taulu 97 |
VII Eeva-Maija Torikka o.s. Keilamaa (6612), (Taulusta 95, isä Hannu Keilamaa) fysioterapeutti, somistaja, s. 22.3.1962 Kyyjärvi. |
Puoliso: Vihitty 18.6.1988 Helsinki Munkkiniemi Tapani Aleksi Torikka (6613) dipl. insinööri/tietoliikenne, s. 11.10.1953 Orimattila. Espoossa vuodesta 1993. |
Peter Aleksi Torikka s. 3.11.1993 Espoo. |
Krister Mikael Aleksi Torikka s. 10.8.1997 Espoo. |
Taulu 98 |
VI Eero Veli Keilamaa (1126), (Taulusta 81, äiti Anni Keilamaa) metsätalousinsinööri, yksityislentäjä, s. 14.6.1935 Kurkijoki. Kustaa III:n ja esi-isä Pehr Kjellmanin kirjeenvaihtoa Kuopion asemakaavasta saatavana kirjan liitteeksi vuosilta 1775-1776. |
Puoliso: Vihitty 11.4.1959 Karstula
Eeva Marja Keilamaa o.s. Rajaniemi (3015)
perushoitaja, s. 24.12.1934 Karstula.
Vanhemmat: Petter Vilhelm Rajaniemi, s. 19.5.1905 Nivala, k. 5.4.1963 Karstula. Lapsi vaimolta adoptoitu. Nivalasta Karstulaan muuttanut 17.8.1942. Vihitty 9.4.1943. Esteri Rajaniemi o.s. Helminen, s. 29.11.1904 Karstula, k. 31.5.1978 Karstula. |
Sirpa Helena Keilamaa , s. 28.3.1961 Tampere. Tauluun 99 |
Arto Juhani Keilamaa , s. 14.5.1964 Ähtäri. Tauluun 100 |
Taulu 99 |
VII Sirpa Helena Keilamaa (5188), (Taulusta 98, isä Eero Keilamaa) suunnitteluhortonomi, s. 28.3.1961 Tampere. |
Puoliso: Vihitty 26.9.1981
Jorma Päiviö Nieminen (6530)
puutarhuri, s. 28.6.1955 Karstula, (kaksonen).
Vanhemmat: Paavo Eelis Nieminen, mv., metsuri, puutarhatyöntekijä, s. 19.1.1918 Kivijärvi Kannonkoski, k. 9.2.2007 Karstula. Vihitty 1.3.1942 Karstula. Aili Ester Nieminen o.s. Matilainen, mv., emäntä, puutarhatyöntekijä, s. 6.2.1920 Karstula Vahanka 4 Matilainen, k. 30.10.1993 Karstula. |
Rosa Aline Nieminen s. 19.10.1992 Kuopio. |
Sara Malviina Nieminen s. 10.1.1994 Kuopio. |
Taulu 100 |
VII Arto Juhani Keilamaa (5189), (Taulusta 98, isä Eero Keilamaa) kauppatieteen maisteri, s. 14.5.1964 Ähtäri. Jyväskylä asuinpaikka. |
Puoliso: Vihitty 19.10.1996 Jyväskylä
Marja-Liisa Keilamaa o.s. Laaksonen (2864). (Taulu 460)
lastentarhan opettaja, s. 5.4.1963 Karstula.
Vanhemmat: Aaro Johannes Laaksonen, s. 25.6.1929 Karstula, k. 2008. Vihitty 31.12.1955. Aila Annikki Laaksonen o.s. Minkkinen, s. 13.2.1936. Jyväskylä asuinpaikka. |
Roope Juhani Keilamaa s. 4.1.1995 Jyväskylä. |
Lassi Oskari Keilamaa s. 3.11.1996 Jyväskylä. |
Akseli Aaron Keilamaa s. 13.11.1999 Jyväskylä. |
Aapeli Keilamaa s. 20.4.2002 Jyväskylä. |
Taulu 101 |
VI Riitta Annikki Kupari o.s. Keilamaa (1127), (Taulusta 81, äiti Anni Keilamaa) s. 20.8.1936 Kurkijoki. Vuodesta 1998 Toivakassa. |
Puoliso: Vihitty 25.6.1966 Karstula Unto Kalevi Kupari (3016) asemamies, autoilija, s. 20.8.1937 Äänekoski. |
Minna Marja Kupari toiminnanjohtaja/4-H, s. 20.4.1967 Saarijärvi. Asuinpaikka Lohja. |
Taulu 102 |
V Aino Helena Patamaa o.s. Poikonen (145), (Taulusta 72, isä Erik Poikonen) s. 8.9.1908 Karstula Humppi. Lapsi Hannu adoptoitu sisarentyttären Paula Tuimalan perheestä. |
Puoliso: Vihitty 16.4.1939
Tauno Armas Patamaa (151)
mv., s. 20.1.1909 Karstula, k. 28.5.1975 Karstula.
Vanhemmat: Viktor "Vihtori" Patamaa e. Viik, s. 14.3.1880 Karstula Kiminki 1 Tutipää Karhikangas. Nimenmuutos 11.5.1935. Vihitty 25.2.1906 Karstula. Selma Patamaa e. Viik o.s. Oinonen, s. 19.7.1883 Karstula Kiminki 1 Tutipää, k. 22.8.1916 Karstula Kiminki Tutipää. Lapset Pauli ja Osmo kuolleet pienenä. |
Hannu Patamaa s. 13.7.1955 Karstula. |
Taulu 103 |
V Eero Abraham "Aapo" Poikonen (149), (Taulusta 72, isä Erik Poikonen) mv., s. 1.2.1910 Karstula Humpinniemi, k. 3.4.1973 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 1.8.1937 Karstula
Laina Poikonen o.s. Kurkiniemi e. Krook (167)
talon emäntä Humpinniemi, s. 28.1.1912 Karstula 2 Kurkiniemi, k. 26.5.1999 Karstula.
Vanhemmat: Emil Kurkiniemi e. Krook, talollinen Kurkiniemi, s. 20.2.1879 Karstula 2 Krookkila Kurkiniemi, k. 19.5.1947. Nimenmuutos Krook 21.2.1935 => Kurkiniemi. Tilda Emmanuelintytär Kurkiniemi e. Krook o.s. Nuutinmäki, talon emäntä, s. 4.12.1880 Saarijärvi Kalmari 5 Löytömäki, k. 12.5.1955 Karstula. Mestarikutoja ja käsityöihminen. |
Ilkka Iisakki Poikonen , s. 11.11.1937 Karstula. Tauluun 104 |
Kaija Alma Matilda Minkkinen o.s. Poikonen , s. 23.3.1941 Karstula. Tauluun 107 |
Terttu Anna-Maija Jokinen o.s. Poikonen , s. 20.10.1942 Karstula. Tauluun 109 |
Taulu 104 |
VI Ilkka Iisakki Poikonen (168), (Taulusta 103, isä Eero Poikonen) mv., s. 11.11.1937 Karstula, k. 6.3.2015 Karstula Humppi. Harrastuksena ampumaurheilu sekä kilpaillen että valmentaen. Uraa uurtavaa yhdistystoimintaa Karstulan Metsästys- ja Ampumaseurassa. Karstulan Kopes 1995 (Seija ja Ilkka), molemmat "urheiluhulluja". Ampumahiihdon SM-kilpailuissa 8. sija 35-vuotiaiden sarjassa. Maanviljely ja luonto sydäntä lähellä, innostunut metsämies. |
Puoliso: Vihitty 1.9.1963 Karstula
Seija Sinikka Poikonen o.s. Muhonen (172)
kieltenopettaja, s. 20.11.1941 Karstula, k. 1.1.2014 Karstula Humppi.
Vanhemmat: Heikki Muhonen, s. 26.6.1906 Karstula, k. 7.10.1958 Karstula. Hilkka Lempi Poikonen o.s. Toivanen e. Muhonen, s. 24.11.1924 Kurkijoki, k. 25.10.2007 Karstula. |
Jaana Hannele Mäenpää o.s. Poikonen , s. 16.12.1964 Karstula. Tauluun 105 |
Jarno Petteri Poikonen , s. 10.7.1967 Karstula. Tauluun 106 |
Taulu 105 |
VII Jaana Hannele Mäenpää o.s. Poikonen (173), (Taulusta 104, isä Ilkka Poikonen) FM Kieltenopettaja, s. 16.12.1964 Karstula. Harrastuksena ampumaurheilu. Saavutuksia EM-pronssi (sarja tytöt 20 v.), Pohjoismaiden mestaruus naisten sarjassa. Useita Suomen mestaruuksia ja -ennätyksiä. Lajit: pienoiskivääri ja ilmakivääri. |
Puoliso: Vihitty 8.7.1995 Karstula
Keijo Henry Mäenpää (1956)
upseeri, toimitusjohtaja, s. 27.5.1962 Merijärvi.
Vanhemmat: Niilo Mäenpää, s. 15.6.1930 Merijärvi. Toini Hakala, s. 1939 Merijärvi. Harrastuksena pistooliammunta. Puolustusvoimien pistooliedustusryhmän valmentaja ja Suomen maajoukkueen valmentaja. Kadettikoulu 1982-85. Valmentajan erikoisammattitutkinto. |
Sannakaija Henriikka Mäenpää s. 17.2.1996 Liperi. |
Annakaisa Henrietta Mäenpää s. 23.10.2003 Kangasniemi. |
Taulu 106 |
VII Jarno Petteri Poikonen (174), (Taulusta 104, isä Ilkka Poikonen) rakennuspiirtäjä, toimitusvastaava, s. 10.7.1967 Karstula. Työelämässä suunnittelijana Honkarakenteella. Harrastuksena nuorempana ampumahiihto, josta muutamia piirin mestaruuksia sekä ammunta, hiihto ja juoksu. Nykyisin harrastuksina vetouistelu ja metsästys sekä jalkapallo. |
Puoliso: Vihitty 7.8.1993 Viitasaari
Annamaija Poikonen o.s. Eskelinen (1958)
artesaani, hammashoitaja, s. 24.2.1968 Viitasaari.
Vanhemmat: Eetu Kalervo Eskelinen, muurari, s. 3.8.1934 Viitasaari. Kaija Loviisa Anneli Eskelinen o.s. Kotilainen, s. 24.2.1943 Viitasaari. Työelämässä hammashoitajana Kivijärven terveyskeskuksessa. Harrastuksina nuorempana tennis, nykyään kaikenlaiset käsityöt. |
Alina Iida Maria Poikonen s. 6.4.1997 Karstula. |
Emilia Lempi Matilda Poikonen s. 20.4.2001 Karstula. |
Taulu 107 |
VI Kaija Alma Matilda Minkkinen o.s. Poikonen (169), (Taulusta 103, isä Eero Poikonen) s. 23.3.1941 Karstula, k. 3.7.1989. |
Puoliso: Vihitty 8.2.1959
Raimo Olavi Minkkinen (171)
s. 7.5.1934 Karstula, k. 26.11.2004 Karstula.
Vanhemmat: Matti Minkkinen, sähköasentaja, s. 20.2.1910 Karstula, k. 18.1.1985 Karstula. Vihitty 5.9.1934. Aino Vilhelmiina Minkkinen o.s. Perhonen, s. 18.6.1908 Karstula, k. 29.3.2002 Karstula. |
Juha Aapo Matias Minkkinen , s. 8.4.1959 Karstula. Tauluun 108 |
Risto Heikki Ilkka Minkkinen s. 13.8.1963 Karstula. Helsinkiin 1.9.1992. |
Taulu 108 |
VII Juha Aapo Matias Minkkinen (1128), (Taulusta 107, äiti Kaija Minkkinen) diplomi-insinööri, s. 8.4.1959 Karstula. Helsinkiin 25.3.1986. Asuinpaikka Lahti. |
Puoliso: Helena Katriina Minkkinen o.s. Hatakka (18006) kasvatustieteen lisensiaatti, yliopettaja, s. 8.11.1963 Valkeakoski. |
Liisa Kaija Kaarina Minkkinen s. 19.5.1993 Lahti. |
Lotta Miina Marikki Minkkinen s. 20.5.1995 Lahti. |
Taulu 109 |
VI Terttu Anna-Maija Jokinen o.s. Poikonen (170), (Taulusta 103, isä Eero Poikonen) s. 20.10.1942 Karstula. Helsinkiin 11.1.1966. Asuinpaikka Helsinki. |
Puoliso: Jarmo Jokinen (175) s. 15.1.1947. |
Jouni Aapo Kalervo Jokinen s. 1.3.1976. |
Taulu 110 |
V Olga Aliina Humppi o.s. Poikonen (1123), (Taulusta 72, isä Erik Poikonen) Niemelän emäntä, s. 14.6.1911 Karstula, k. 17.8.2001 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 14.11.1937
Vihtori Humppi (1130)
s. 25.11.1895 Karstula 2 Humppi, k. 23.7.1973 Karstula.
Vanhemmat: Herman Juhonpoika Humppi e. Krook, talollinen, Salintupa, Humppi no 2, s. 22.9.1855 Karstula 2, Humppi, k. 4.9.1938 Karstula. Vihitty 1.11.1883. Selma Danielsdotter Humppi e. Krook o.s. Poikonen, s. 23.4.1862 Karstula 5, Syrjänmäki, k. 26.3.1932 Karstula. |
Maija Leena Humppi s. 28.7.1938 Karstula, k. 23.1.1940 Karstula. |
Terttu Liisa Salmi o.s. Humppi , s. 2.10.1939 Karstula 2 Humppi Niemelä. Tauluun 111 |
Eero Kalevi Humppi , s. 20.4.1941 Karstula. Tauluun 117 |
Risto Vihtori Humppi , s. 26.6.1943 Karstula. Tauluun 123 |
Hilkka-Maija Savola o.s. Humppi , s. 20.10.1946 Karstula. Tauluun 126 |
Pirjo Humppi s. 20.6.1953 Karstula. |
Taulu 111 |
VI Terttu Liisa Salmi o.s. Humppi (1132), (Taulusta 110, äiti Olga Humppi) opettaja, s. 2.10.1939 Karstula 2 Humppi Niemelä. |
Puoliso: Vihitty 18.6.1959
Matti Johannes Salmi (1137)
mv., s. 22.10.1934 Karstula Vastinki Salmi.
Vanhemmat: Aate Oskar Salmi, s. 18.10.1900 Karstula Vastinki 6 Salmi. Anna Salmi o.s. Ruuska. |
Ulla Anitta Salmi , s. 22.9.1959 Karstula. Tauluun 112 |
Pekka-Matti Salmi , s. 11.6.1961 Karstula. Tauluun 113 |
Alina Anna Mari Salmi , s. 5.10.1962 Karstula. Tauluun 115 |
Niko-janne Juhani Salmi , s. 22.11.1969 Karstula. Tauluun 116 |
Taulu 112 |
VII Ulla Anitta Salmi (1138), (Taulusta 111, äiti Terttu Salmi) YM, psykologi, s. 22.9.1959 Karstula. Hattula asuinpaikka. |
Puoliso: Timo Matti Raatikainen (21328) musiikijn maisteri, lehtori, s. 31.7.1961 Jyväskylä. |
Taneli Emil Johannes Raatikainen ATK-yrittäjä, opiskelija, s. 10.10.1994 Hattula. |
Emmi Aurora Raatikainen s. 1.9.2000 Hattula. |
Taulu 113 |
VII Pekka-Matti Salmi (1139), (Taulusta 111, äiti Terttu Salmi) mv, nuoriso-ohjaaja, s. 11.6.1961 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 28.8.1986
Mirja Kyllikki Salo (9710). (Taulu 546)
diakoni, s. 15.4.1963 Karkkila.
Vanhemmat: Martti Ilmari Salo, kirkkoherra, s. 23.9.1938 Tampere, k. 24.9.2009 Äänekoski. Otteita Mirja Salon muistokirjoituksesta: Martti Salon yhdeksästä sisaruksesta kaksi siskoa kuolivat pieninä. Oman isänsä tavoin Martti valmistui papiksi. Opintojen aikana hän toimi Kansanopiston johtajana Karstulassa, missä myös tutustui puolisoonsa Kaisaan. Pääosan työurastaan isäni teki kuitenkin seurakuntatyössä; usealla eri paikkakunnalla. Pienenä totuimme muuttoihin ja taas uusiin kavereihin. Joskus isäni näki enemmän kuin me muut. Kun me näimme illalla tavallisia tähtiä, hän haltioitui taivaan äärettömyydestä. Viikkokausia hän hioi Kannonkosken pappilan alakerrassa kahta lasinpalasta, teki niistä peilin kaukoputkeen, vei sen ulos pakkaseen ja vietti siellä illan toisensa jälkeen. Erityisen tärkeätä työssään isäni piti kaikkein heikoimpien kohtaamista. Sairaat ja köyhät, työttömät ja alkoholisoituneet, ihmiset joista on yhteiskunnalle vain vaivaa, heidän luokseen hän kiiruhti, niistä vierailuista iloitsi. Eikä hän koskaan pelännyt. Hän vain kuunteli toisten huolia. Ammatikseen isäni merkitsi "paimen" tai "pastori". Ne myös kuvaavat isääni paremmin kuin rovasti tai kirkkoherra tittelit, jotka hänellä myös oli. Lapsuuskodistaan isäni oli saanut rakkauden musiikkiin, sen hän myös pyrki opettamaan meille ja jakamaan se kanssamme. Musiikin maailmassa hän myös kohtasi lapsenlapsensa viimeisen kerran. Isäni viimeisellä viikolla vierailin lasteni kanssa sairaalassa hänen luonaan. Emme enää saaneet häneen kunnolla yhteyttä, lopuksi yritimme laulaa vielä virren mutta laulu katkeili ja uhkasi hiipua. Silloin isäni - heikkona ja hyvin kipeänä - yhtyi lauluun ja varmalla äänellä vei sen loppuun. Kaisa Kyllikki Salo o.s. Kantalainen Harju, apulaiskanslisti, lastenohjaaja, s. 27.2.1940 Pylkönmäki. Adpoptoitu veljen tytär. |
Sari Anna Pyykinen o.s. Salmi , s. 13.4.1991 Kannonkoski. Tauluun 114 |
Aino Maria Salmi VK, s. 17.12.1993 Kannonkoski. |
Aleksi Johannes Salmi s. 7.9.1996 Karstula. |
Samuli Nikolai Salmi s. 14.4.1999 Karstula. |
Taulu 114 |
VIII Sari Anna Pyykinen o.s. Salmi (9711), (Taulusta 113, isä Pekka-Matti Salmi) kirkkomuusikko, s. 13.4.1991 Kannonkoski. |
Puoliso: Matti Johannes Pyykinen (21331) teologi, s. 5.6.1988 Helsinki. |
Taulu 115 |
VII Alina Anna Mari Salmi (1140), (Taulusta 111, äiti Terttu Salmi) sairaanhoitaja, s. 5.10.1962 Karstula, k. 26.4.2010. |
Puoliso: eronneet Lasse Salmi (21332) s. Hämeenlinna. |
Taulu 116 |
VII Niko-janne Juhani Salmi (1141), (Taulusta 111, äiti Terttu Salmi) artesaani, s. 22.11.1969 Karstula. Hämeenlinna asuinpaikka. |
Avopuoliso: eronneet Johanna Haapala (21333) psykologian maisteri, s. 28.6.1967 Ylistaro. Janakkalassa asuu. |
Saara Annika Salmi s. 5.11.1999 Hyvinkää. |
Noora Inkeri Eveliina Salmi s. 30.4.2004 Hämeenlinna. |
Toivo Aate Ilari Salmi s. 31.3.2008 Hämeenlinna. |
Taulu 117 |
VI Eero Kalevi Humppi (1133), (Taulusta 110, äiti Olga Humppi) talollinen, matkailuyrittäjä, s. 20.4.1941 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 20.1.1963 Lea Tuula Humppi o.s. Launiainen (1142) talon emäntä, s. 13.5.1943 Pyhäjärvi Vpl. |
Kimmo Kalevi Humppi , s. 14.4.1964 Karstula. Tauluun 118 |
Petri Johannes Humppi , s. 7.10.1966 Karstula. Tauluun 119 |
Suvi Tiina Kaarina Humppi , s. 24.1.1968 Karstula. Tauluun 120 |
Sami Eero Sakari Humppi , s. 11.10.1972 Karstula. Tauluun 121 |
Piritta Anna Maria Humppi , s. 20.3.1985 Karstula. Tauluun 122 |
Taulu 118 |
VII Kimmo Kalevi Humppi (1143), (Taulusta 117, isä Eero Humppi) hankintapäällikkö (Meteko), s. 14.4.1964 Karstula. |
Puoliso:
Virpi Johanna Humppi o.s. Niiranen (14143)
fysioterapeutti, s. 1966 Karstula.
Vanhemmat: Yrjö Johannes Niiranen, s. 8.1.1924 Värtsilä, k. 9.2.1986. Vieno Marjatta Niiranen o.s. Sironen, s. 1.1.1927 Karstula Paajala 23 Noronen. |
Simo Kimmo Vihtori Humppi s. 1994. |
Jyri Johannes Humppi s. 1996. |
Taulu 119 |
VII Petri Johannes Humppi (1144), (Taulusta 117, isä Eero Humppi) Honkarakenne, asiakaspalvelu, s. 7.10.1966 Karstula. |
1. puoliso:
Virpi Anu-Mari Humppi o.s. Oikari (14678)
parturi, kahvilayrittäjä, s. 5.3.1966 Karstula.
Vanhemmat: Jarmo Juhani Oikari, s. 31.7.1941 Karstula Vahanka 4 Hieta-aho, k. 23.3.1991 Karstula. Maire Anneli Oikari o.s. Laamanen, s. 1946. |
Lotta Ellanoora Humppi s. 16.1.1994 Karstula. |
Olga Helmiina Humppi s. 12.6.1995 Karstula. |
Pietu Maxviljam Humppi s. 29.12.2006 Karstula. |
2. puoliso: Sanna Humppi o.s. Heinonen (21142) toimistovirkailija, s. 4.9.1981 Karstula. Asuu Karstulassa. |
Peppi Iita Maria Humppi s. 2.1.2008 Karstula. |
Taulu 120 |
VII Suvi Tiina Kaarina Humppi (1145), (Taulusta 117, isä Eero Humppi) Keittäjä, s. 24.1.1968 Karstula. |
1. avopuoliso: eronneet Kai Norring (21144) |
Henna Maaria Norring s. 24.2.1987. |
Samuel Eero Henrik Norring s. 30.8.1994 Jyväskylä. |
Svenja Leea Henriettta Norring s. 5.4.1996 Jyväskylä. |
2. puoliso: Sami Halmesaari (21148) palomies, kuntosaliyrittäjä, s. 16.8.1973 Karstula. |
Tessa-Liida Emilia Halmesaari s. 24.5.2002 Karstula. |
Taulu 121 |
VII Sami Eero Sakari Humppi (1146), (Taulusta 117, isä Eero Humppi) hirsityöntekijä, s. 11.10.1972 Karstula. |
1. puoliso: eronneet Kaisa Alapiha (21134) lähihoitaja, s. 2.3.1970 Pylkönmäki. Pylkönmäki asuinpaikka. |
Eetu Jussi Vihtori Humppi s. 28.4.1999 Karstula. |
Emma Olga Maria Humppi s. 13.5.2002 Karstula. |
2. puoliso: Mari Johanna Humppi o.s. Mastokangas (21137) myymäläpäällikkö, s. 29.10.1979 Kokkola. |
Iiro Olavi Humppi s. 29.5.2014 Karstula. |
Taulu 122 |
VII Piritta Anna Maria Humppi (14144), (Taulusta 117, isä Eero Humppi) merkonomi, insinööri, s. 20.3.1985 Karstula. Asuinpaikka Karstula. |
Kihloissa: 13.1.2016 Kimmo Matti Juhani Nieminen (22691) betonityöntekijä, s. 28.11.1977 Helsinki. |
Taulu 123 |
VI Risto Vihtori Humppi (1134), (Taulusta 110, äiti Olga Humppi) karjan ostoasiamies, s. 26.6.1943 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 27.12.1970
Ulla Anelma Humppi o.s. Kauppinen (1147)
s. 21.10.1946 Saarijärvi.
Vanhemmat: Väinö Kauppinen, s. 2.8.1900 Saarijärvi, k. 4.8.1980. Toini Kauppinen o.s. Lauttamäki, s. 1908. |
Päivi Saara Humppi kirjanpainoalalla, s. 2.7.1971 Karstula, (kaksonen). Jyväskylä asuinpaikka. |
Panu Mikael Humppi , s. 2.7.1971 Karstula, (kaksonen). Tauluun 124 |
Manu Vihtori Humppi , s. 4.8.1980 Karstula. Tauluun 125 |
Taulu 124 |
VII Panu Mikael Humppi (1149), (Taulusta 123, isä Risto Humppi) tekninen isännöitsijä, s. 2.7.1971 Karstula, (kaksonen). |
Puoliso: Minna Johanna Humppi o.s. Hautamäki (21123) sairaanhoitaja, s. 3.9.1978 Lapua. |
Alisa Matilda Humppi s. 22.2.2007 Vantaa. |
Maiju Sofia Humppi s. 8.10.2010 Vantaa. |
Taulu 125 |
VII Manu Vihtori Humppi (1150), (Taulusta 123, isä Risto Humppi) arkkitehti, s. 4.8.1980 Karstula. |
Puoliso: Kaisa Päivikki Humppi o.s. Aho (21126) arkkitehti, s. 19.2.1980 Teisko. |
Veikko Vihtori Humppi s. 11.11.2006 Karstula. |
Martta Ilona Humppi s. 7.8.2009 Karstula. |
Paavo Olavi Humppi s. 12.7.2011 Karstula. |
Taulu 126 |
VI Hilkka-Maija Savola o.s. Humppi (1135), (Taulusta 110, äiti Olga Humppi) parturikampaaja, s. 20.10.1946 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 5.7.1970 Urho Sakari Savola (1136) s. 22.8.1947 Kivijärvi. |
Marko Sakari Savola , s. 17.12.1970 Karstula. Tauluun 127 |
Olli Petteri Savola , s. 30.8.1974 Karstula. Tauluun 128 |
Taulu 127 |
VII Marko Sakari Savola (1974), (Taulusta 126, äiti Hilkka-Maija Savola) rakennusinsinööri, s. 17.12.1970 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 1.8.1998
Katri Tuulikki Savola o.s. Honkonen (1447)
s. 14.7.1972 Karstula.
Vanhemmat: Matti Juhani Honkonen, mv., s. 5.2.1941 Karstula. Vihitty 29.5.1972 Karstula. Anna-Liisa Honkonen o.s. Poikonen, talon emäntä, s. 23.9.1947 Karstula. |
Kaisa Katariina Savola s. 17.6.2000 Karstula. |
Aino Alina Savola s. 3.6.2002 Karstula. |
Vilma Vilhelmiina Savola s. 8.6.2007 Karstula. |
Taulu 128 |
VII Olli Petteri Savola (21130), (Taulusta 126, äiti Hilkka-Maija Savola) rakennusinsinööri, s. 30.8.1974 Karstula. Jyväskylä asuinpaikka. |
Puoliso: Heli Marjut Savola o.s. Pesonen (21131) sairaanhoitaja, opettaja, s. 18.12.1977 Karstula. |
Matias Albert Savola s. 27.12.2007 Jyväskylä. |
Mikael Niklas Kristian Savola s. 25.3.2014 Jyväskylä. |
Taulu 129 |
V Toini Mirjam Minkkinen o.s. Poikonen (146), (Taulusta 72, isä Erik Poikonen) rakennustyöläinen, s. 6.12.1914 Karstula, k. 1.11.2012 Oulu. Tammisaareen 13.9.1963. |
Puoliso: Vihitty 15.9.1935 Karstula
Otto Minkkinen (152)
autoilija, s. 5.5.1913 Karstula, k. 6.2.1976 Oulu.
Vanhemmat: Kalle Minkkinen, mv, s. 20.4.1870 Saarijärvi Kalmari, k. 23.8.1947 Karstula. Laivalla City of Chicago Liverpoolista 28.1.1891. Asettui asumaan Fitchburg, Massachusetts. Vihitty 13.1.1899 Fitcburg USA. Selma Minkkinen o.s. Koivunen, s. 1.11.1875, k. 14.12.1960. Vanhemmat Heikki Koivunen ja Hanna Karlsson. |
Ritva Liisa Helinä Piispanen o.s. Minkkinen , s. 14.8.1935 Karstula. Tauluun 130 |
Taulu 130 |
VI Ritva Liisa Helinä Piispanen o.s. Minkkinen (1763), (Taulusta 129, äiti Toini Minkkinen) farmaseutti, s. 14.8.1935 Karstula. Oulu asuinpaikka. Saarijärvelle 15.6.1960. |
Puoliso: Vihitty 17.7.1955 Karstula Raimo Matti Piispanen (1764) kaapelityöntekijä, s. 6.11.1934 Karstula. |
Jukka Otto Matti Piispanen , s. 28.10.1955 Karstula Humppi. Tauluun 131 |
Leena Mirjam Ojala o.s. Piispanen , s. 12.2.1957 Jyväskylä. Tauluun 133 |
Jaana Hannele Pesonen o.s. Piispanen , s. 16.10.1960 Saarijärvi. Tauluun 134 |
Mika Matti "Miki" Piispanen , s. 18.2.1967 Oulu. Tauluun 136 |
Taulu 131 |
VII Jukka Otto Matti Piispanen (1765), (Taulusta 130, äiti Ritva Piispanen) laitosmies, s. 28.10.1955 Karstula Humppi. |
Puoliso: Armi Aulikki Piri-Piispanen o.s. Piri (7950) keittäjä, s. 20.1.1957 Pudasjärvi. |
Jussi-Pekka Tapani Piispanen , s. 20.8.1978 Oulu. Tauluun 132 |
Antti Artturi Piispanen s. 13.1.1987 Oulu. |
Taulu 132 |
VIII Jussi-Pekka Tapani Piispanen (7500), (Taulusta 131, isä Jukka Piispanen) s. 20.8.1978 Oulu. Asuinpaikka Oulu. |
Avopuoliso: Miia Rautio (10075) |
Mio Riki Artur Rautio s. 10.11.2008 Oulu. |
Taulu 133 |
VII Leena Mirjam Ojala o.s. Piispanen (1766), (Taulusta 130, äiti Ritva Piispanen) restonomi, hotellipäällikkö, s. 12.2.1957 Jyväskylä. |
Puoliso: eronneet Esko Antero Ojala (6212) baarimestari, s. 3.4.1955 Kuusamo. |
Petri Antero Ojala kauppatieteen opiskelija, s. 21.3.1980 Kuusamo. |
Tiina Marianna Ojala s. 14.3.1983 Oulu. |
Olli Pekka Johannes Ojala s. 15.1.1988 Oulu. |
Taulu 134 |
VII Jaana Hannele Pesonen o.s. Piispanen (1767), (Taulusta 130, äiti Ritva Piispanen) myyntipäällikkö, s. 16.10.1960 Saarijärvi. |
1. puoliso: eronneet Ari Oskari Pesonen (8008) metallimies, s. 22.6.1959 Haukipudas. |
Jenni Hannele Pesonen s. 16.2.1981 Oulu. |
Johanna Marianne Salo Vainio o.s. Pesonen , s. 20.6.1983 Oulu. Tauluun 135 |
2. avopuoliso: Raimo Juhani Sevon (8013) everstiluutnantti, s. 13.3.1960 Oulu. |
Taulu 135 |
VIII Johanna Marianne Salo Vainio o.s. Pesonen (8010), (Taulusta 134, äiti Jaana Pesonen) hotellityöntekijä, s. 20.6.1983 Oulu. |
1. puoliso: Petri Salo (8011) |
Niklas Oskari Joonatan Salo s. 13.3.2004 Oulu. |
2. puoliso: Joni Aukusti Vainio (18013) s. 15.10.1984 Haukipudas. |
Julius Otto Aukusti Pesonen s. 25.4.2011 Oulu. |
Jooa Lauri Wilhelm Vainio s. 19.9.2013 Oulu. |
Taulu 136 |
VII Mika Matti "Miki" Piispanen (1768), (Taulusta 130, äiti Ritva Piispanen) varastomies, työkaluhuoltaja, s. 18.2.1967 Oulu. |
1. avopuoliso: eronneet Jaana Heikkilä (8014) s. 1970 Oulu. |
Minni Julia Aleksandra Heikkilä s. 11.6.1991 Oulu. |
2. puoliso: Tarja Tuulia Piispanen o.s. Tiikoja (8016) konsultti, s. 12.9.1967 Oulu. |
Tanja Jenna Janina Piispanen s. 11.8.1993 Oulu. |
Milla Taija Tuulikki Piispanen s. 8.5.1996 Oulu. |
Taulu 137 |
V Anja Kotilainen o.s. Poikonen (147), (Taulusta 72, isä Erik Poikonen) s. 19.11.1917 Karstula, k. 9.10.1987 Kannonkoski. Kannonkoskelle 26.10.1940. |
Puoliso: Vihitty 13.10.1940 Jaakko Kotilainen (153) mv, s. 6.2.1914 Kannonkoski Yläpää, k. 9.3.2004 Kannonkoski Yläpää. Sotavankina 1939 - 1940, josta Taisto Poikonen on tehnyt haastattelun nauhalle. |
Taulu 138 |
V Jussi Olavi Poikonen (148), (Taulusta 72, isä Erik Poikonen) mv, s. 26.6.1921 Karstula, k. 30.11.2001 Kannonkoski Hietala. Kannonkoskelle 22.10.1945. |
Puoliso: Vihitty 2.12.1945 Esteri Emilia Poikonen o.s. Ruuska (154) s. 4.12.1923 Viitasaari (Kannonkoski). |
Esko Juhani Poikonen , s. 16.10.1944 Kannonkoski. Tauluun 139 |
Marja-Liisa Poikonen pitopalveluyrittäjä, s. 6.9.1946 Kannonkoski. Keuruulle 15.4.1977. |
Antti Olavi Poikonen , s. 2.12.1947 Kannonkoski. Tauluun 140 |
Eero Vesa Poikonen , s. 28.1.1952 Kannonkoski. Tauluun 143 |
Markku Veli Poikonen , s. 8.8.1955 Kannonkoski. Tauluun 144 |
Pirjo Elina Kauppinen o.s. Poikonen , s. 15.2.1957 Kannonkoski. Tauluun 145 |
Juha Pekka Poikonen myyjä, s. 28.4.1966 Kannonkoski. Jyväskylä. |
Taulu 139 |
VI Esko Juhani Poikonen (3340), (Taulusta 138, isä Jussi Poikonen) traktoriyrittäjä, s. 16.10.1944 Kannonkoski, k. 30.7.1987 Kannonkoski. |
Puoliso: Vihitty 29.7.1972 Marjatta Orvokki Alaniva e. Poikonen o.s. Monola, Liimatainen (3341) korukiviyrittäjä, s. 25.8.1947 Kannonkoski. Pelloon 27.12.1993. |
Taulu 140 |
VI Antti Olavi Poikonen (3344), (Taulusta 138, isä Jussi Poikonen) autokorjaamoyrittäjä, s. 2.12.1947 Kannonkoski. |
Puoliso: Vihitty 26.12.1971 Rauni Katariina Poikonen o.s. Kauppinen (3345) kouluavustaja, s. 21.11.1951 Kannonkoski. |
Päivi Kristiina Poikonen s. 29.10.1971. |
Aki Olavi Poikonen , s. 12.10.1972 Kannonkoski. Tauluun 141 |
Mika Sakari Poikonen , s. 1.3.1974 Kannonkoski. Tauluun 142 |
Taulu 141 |
VII Aki Olavi Poikonen (3347), (Taulusta 140, isä Antti Poikonen) asentaja, s. 12.10.1972 Kannonkoski. Halikko. |
Avopuoliso: Minna Kauppinen (3699) s. noin 1977 Kivijärvi Lokakylä. |
Laura Maria Adalmiina Poikonen s. 28.7.1999 Halikko. |
Leevi Jussi Patrik Poikonen s. 14.1.2001 Halikko. |
Taulu 142 |
VII Mika Sakari Poikonen (3348), (Taulusta 140, isä Antti Poikonen) automaatioinsinööri, s. 1.3.1974 Kannonkoski. Jyväskylään 19.9.1997. |
Puoliso: Anu Piia Poikonen o.s. Tuliranta (3702) s. 20.11.1978 Kannonkoski. |
Taulu 143 |
VI Eero Vesa Poikonen (3349), (Taulusta 138, isä Jussi Poikonen) s. 28.1.1952 Kannonkoski. |
Avopuoliso: Tarja Veikkolainen (3703) |
Taulu 144 |
VI Markku Veli Poikonen (3350), (Taulusta 138, isä Jussi Poikonen) merkonomi, puuseppä, s. 8.8.1955 Kannonkoski. |
Avopuoliso: Irma Anneli Helminen (3351) myyjä, s. 10.12.1952 Laukaa. Kannonkoskelle 1985. |
Sini Essi Anneli Poikonen s. 28.1.1995 Kannonkoski. |
Taulu 145 |
VI Pirjo Elina Kauppinen o.s. Poikonen (3353), (Taulusta 138, isä Jussi Poikonen) keittiöapulainen, s. 15.2.1957 Kannonkoski. |
Puoliso: Vihitty 28.7.1984 Erkki Tapio Kauppinen (3354) metsäkoneyrittäjä, s. 3.6.1953 Kivijärvi. Kannonkoskelle 1985. |
Ville Tapio Kauppinen s. 18.8.1985 Kannonkoski. |
Venla Eveliina Kauppinen s. 9.2.1991 Kannonkoski. |
Taulu 146 |
IV Olga Johanna Lehtovirta o.s. Poikonen (137), (Taulusta 3, isä Johannes Poikonen) s. 16.4.1883 Karstula Humppi, k. 8.10.1972 Mäntsälä. Saarijärvelle 5.9.1911. |
Puoliso: Vihitty 4.6.1911
Vietti Jalmari Lehtovirta e. Martti (157)
metsäpiiripäällikkö, s. 29.9.1885 Mäntsälä Sääksjärvi, k. 5.2.1939 Mäntsälä.
Vanhemmat: Johan Wilhelm Martti, s. 22.10.1819, k. 11.5.1903. Anna Liisa Martti o.s. Koskela, s. 30.5.1848, k. 21.3.1890. Saarijärvelle 5.9.1911. Otti käyttöön sukunimen Lehtovirta. |
Arvo Olavi Lehtovirta , s. 22.12.1912 Saarijärvi. Tauluun 147 |
Taulu 147 |
V Arvo Olavi Lehtovirta (7135), (Taulusta 146, äiti Olga Lehtovirta) metsänhoitaja, s. 22.12.1912 Saarijärvi, k. 13.8.2001 Mäntsälä. |
Puoliso: Rauni Irene Lehtovirta e. Gestrin o.s. Haarma (7136) s. 24.12.1911 Mäntsälä, k. 24.1.2002 Mäntsälä. |
Erkki Olavi Jalmari Lehtovirta , s. 16.2.1943 Viipuri. Tauluun 148 |
Eeva Helena Teitti o.s. Lehtovirta , s. 12.11.1944 Mäntsälä. Tauluun 149 |
Taulu 148 |
VI Erkki Olavi Jalmari Lehtovirta (7137), (Taulusta 147, isä Arvo Lehtovirta) s. 16.2.1943 Viipuri. |
1. puoliso: eronneet Helga Marjatta Lehtovirta o.s. Halonen (7138) s. 29.4.1944 Liperi. |
Juha Erkki Olavi Lehtovirta s. 6.2.1966 Helsinki. |
2. puoliso: Leena Inkeri Kallinen-Lehtovirta o.s. Kallinen (7139) s. 7.1.1946. |
Taulu 149 |
VI Eeva Helena Teitti o.s. Lehtovirta (7141), (Taulusta 147, isä Arvo Lehtovirta) apteekkari, s. 12.11.1944 Mäntsälä. Asuinpaikka Heinola. |
Puoliso: Kaarlo Jukka Aslak Teitti (7142) lehtori, s. 3.7.1942 Helsinki. |
Erno Otto Juhana Teitti , s. 23.6.1976 Heinola. Tauluun 150 |
Selja Martta Irene Vaalto o.s. Teitti , s. 23.3.1978 Heinola. Tauluun 151 |
Taulu 150 |
VII Erno Otto Juhana Teitti (7143), (Taulusta 149, äiti Eeva Teitti) lääkäri, s. 23.6.1976 Heinola. Mikkeli asuinpaikka. Asuinpaikka Mikkeli. |
Puoliso: Vihitty 5.7.2003 Kirsti Maria Teitti o.s. Savolainen (9298) lääkäri, s. 19.11.1976 Lappeenranta. |
Aapo Otto Olavi Teitti s. 10.1.2007 Mikkeli. |
Tuomas Kaarlo Juhana Teitti s. 2.2.2010 Kuopio. |
Taulu 151 |
VII Selja Martta Irene Vaalto o.s. Teitti (7144), (Taulusta 149, äiti Eeva Teitti) s. 23.3.1978 Heinola. Asuinpaikka Kerava. |
Puoliso: Vihitty 1.8.2009 Teemu Juhani Vaalto (17848) s. 9.7.1976 Tornio. |
Elsa Aino Irene Vaalto s. 16.9.2011 Kerava. |
Taulu 152 |
III Antti Juhonpoika Poikonen (128), (Taulusta 2, isä Johan Poikonen) talollinen, s. 29.1.1851 Karstula 2 Hevosmäki, k. 15.1.1925 Pylkönmäki Kuoppala. Perhe on siirtynyt aluesiirrossa Saarijärveltä Pylkönmäelle 1900. Kutsumanimen oli "Autuas Antti" saanut uskonnollisuuden perusteella. Antti tuli Kuoppalan isännäksi vuonna 1873. Kuoppalan vanha päärakennus oli asuinkäytössä 1950-luvun lopulle saakka. Viimeksi talo toimi muutaman vuoden navettana, jolloin lehmät olivat salissa ja tupa oli heinälatona. Talo purettiin vuoden 1965 paikkeilla. |
Puoliso: Vihitty 17.7.1871 Karstula
Maria Antintytär Poikonen o.s. Muhonen (198)
talon emäntä, s. 1.5.1848 Karstula 3 Muhola, k. 23.1.1946 Pylkönmäki Kuoppala.
Vanhemmat: Antti Mattsson Muhonen, s. 9.3.1820 Karstula Pääjärvi 3 Muhola, k. 1.10.1904 Karstula 3 Muhola. Vihitty 24.10.1845 Karstula. Anna Helena "Leena" Andersdotter Muhonen o.s. Ruuska, s. 20.4.1826 Karstula Kalavastinki 2 Löytänemäki Juhola, k. 3.6.1858 Karstula 3 Muhola. |
Johan Oskar Poikonen muonarengin lapsi, s. 1.1.1873 Karstula 3 Muhola, k. 28.4.1873 Karstula 2 Humppi. |
Karl Viktor "Kalle Vihtori" Poikonen , s. 16.3.1874 Saarijärvi Kuoppala. Tauluun 153 |
Johannes "Juho" Poikonen , s. 27.1.1876 Saarijärvi Kuoppala. Tauluun 233 |
Olga Maria Ahola o.s. Poikonen , s. 15.9.1878 Saarijärvi Kuoppala. Tauluun 248 |
Elias Poikonen , s. 15.5.1881 Saarijärvi, k. 27.4.1954 Pylkönmäki. Tauluun 301 |
Anna Lyydia Joki o.s. Poikonen , s. 9.12.1883 Saarijärvi Kuoppala. Tauluun 302 |
Otto Poikonen , s. 16.3.1886 Saarijärvi. Tauluun 304 |
Iida Kallio o.s. Poikonen , s. 15.9.1888 Saarijärvi. Tauluun 324 |
Aarne Antero Poikonen , s. 7.1.1891 Saarijärvi. Tauluun 333 |
Eino Herman Poikonen s. 30.7.1893 Saarijärvi, k. 12.4.1980 Pylkönmäki. |
Taulu 153 |
IV Karl Viktor "Kalle Vihtori" Poikonen (199), (Taulusta 152, isä Antti Poikonen) s. 16.3.1874 Saarijärvi Kuoppala, k. 21.5.1911 Pylkönmäki. Nuorimmat pojat Paavo Artturi ja Reino Alvari ovat syntyneet vuosia isänsä kuoleman 21.5.1911 jälkeen! |
Puoliso: Vihitty 31.10.1893 Saarijärvi
Ida Johanna Poikonen o.s. Lehtonen (200)
s. 18.7.1873 Saarijärvi, k. 23.9.1945 Saarijärvi.
Vanhemmat: David Johansson Lehtonen, s. 5.3.1836 Saarijärvi Kukko 10 Lehtomäki, k. 16.9.1890 Karstula Paajala 5 Pylkönmäki Isotalo. Maria Johanna Johansdotter Lehtonen o.s. Lehto, s. 24.9.1847 Saarijärvi Kuoppala 2. |
Siiri Johanna Poikonen e. Karlsson o.s. Poikonen , s. 2.2.1894 Saarijärvi Kuoppala 2. Tauluun 154 |
Taito Kalle Rudolf Poikonen , s. 15.10.1895 Saarijärvi Kuoppala. Tauluun 171 |
Signe Dagmar Hilden o.s. Poikonen , s. 22.3.1898 Saarijärvi. Tauluun 187 |
Lempi Maria Poikonen s. 5.8.1899 Pylkönmäki, k. 23.2.1901 Pylkönmäki. |
Iida Armiida Lukkari e. Lehto o.s. Poikonen , s. 29.1.1902 Pylkönmäki. Tauluun 202 |
Paavo Taimi Poikonen s. 23.2.1904 Pylkönmäki, k. 20.11.1904 Pylkönmäki. |
Meeri Eliisi Palojärvi o.s. Poikonen , s. 14.3.1906 Pylkönmäki. Tauluun 203 |
Uuno Olavi Poikonen s. 25.6.1908 Pylkönmäki, k. 2.2.1909 Pylkönmäki. |
Eeva Sanelma Moisio e. Manninen o.s. Poikonen , s. 16.11.1909 Pylkönmäki. Tauluun 208 |
Paavo Artturi Poikonen mökkiläisen poika, s. 13.3.1913 Pylkönmäki, k. 27.1.1940 Metsäpirtti Kirvesmäki Taipaleenjoki. Syntynyt isänsä kuoleman jälkeen. Korpraali, JR 21. |
Reino Alvari Poikonen s. 3.4.1917 Pylkönmäki, k. 4.3.1918 Pylkönmäki. Syntyi 6 vuotta isänsä kuoleman jälkeen! |
Taulu 154 |
V Siiri Johanna Poikonen e. Karlsson o.s. Poikonen (201), (Taulusta 153, isä Karl Poikonen) s. 2.2.1894 Saarijärvi Kuoppala 2, k. 17.2.1947 Pylkönmäki. Muutti Ouluun 1.4.1913. Muuttanut sukunimensä Karlssoniksi 1913. Tullut takaisin Pylkönmäelle 11.12.1918. Nimi jälleen Poikoseksi 1922. |
1. puoliso: Karlsson (2435) |
Liisa Poikonen s. 10.11.1912 Oulu, k. 10.11.1912 Oulu. |
Sigrid Kaarina Manninen e. Poikonen o.s. Karlsson , s. 2.1.1915 Pylkönmäki. Tauluun 155 |
2. puoliso: Vihitty 31.12.1920 Pylkönmäki
Karl "Kalle" Matinpoika Poikonen (214). (Taulu 543)
pankinjohtaja, s. 5.4.1872 Karstula Paajala 21, k. 15.6.1944 Pylkönmäki.
Vanhemmat: Matti Juhonpoika Poikonen, talollinen, s. 26.12.1829 Karstula No 2 Humppi, k. 7.2.1911 Pylkönmäki Nuukanmäki. Matti ja vaimonsa Anna Kaisa sekä lapset Kalle, Vilhelmiina, Hilda ja Emma muuttivat 1887 Saarijärvelle. Asuinpaikkoina Paajalan Pyhämäki, jonne Matti meni vävyksi ja Nuukanmäki, jotka nykyisin ovat Pylkönmäkeä. Ennen naimisiinmenoa Matti oli renkinä Vahanka nro 2:ssa. Vihitty 27.5.1866 Saarijärvi. Anna Kaisa Erkintytär Poikonen o.s. Lehtola, s. 21.12.1836 Saarijärvi 13 Lehtola, k. 5.6.1917 Pylkönmäki. Muutti Saarijärveltä Karstulaan 27.5.1866. Pylkönmäen osuuskassan hallituksen puh. joht. 1907-1928. Osittain samanaikaisesti myös säästöpankin hallituksen pj. ja pankin esimies 1913-1942. Sellainen lienee mahdollista vain Pylkönmäellä. Kalle oli hyvin monen asian alullepanija ja hoitaja Pylkönmäellä: mm. nuorisoseuran ja osuusmeijerin. |
Taulu 155 |
VI Sigrid Kaarina Manninen e. Poikonen o.s. Karlsson (215), (Taulusta 154, äiti Siiri Poikonen e. Karlsson) lehtolaisen talon emäntä, s. 2.1.1915 Pylkönmäki, k. 18.4.1986 Pylkönmäki. Sukunimi Karlson muutettu 1.7.1922 Poikoseksi Vaasan Läänin maaherran päätöksellä. |
Puoliso: Vihitty 2.12.1934 Pylkönmäki
Mauno Olavi Manninen (216)
poliisikonstaapeli, mv, s. 16.2.1908 Pylkönmäki, k. 5.2.1985 Pylkönmäki.
Vanhemmat: Otto Kristiansson Manninen, s. 7.12.1876 Saarijärvi Kuoppala 2 Manninen, k. 22.2.1967. Edla Johanna Manninen o.s. Pirskanen, s. 9.11.1884 Kuopio, k. 6.8.1910. |
Eira Helena Kauppinen o.s. Manninen , s. 24.9.1935 Pylkönmäki. Tauluun 156 |
Riitta Marjatta Kantalainen o.s. Manninen , s. 22.4.1937 Pylkönmäki. Tauluun 159 |
Reetta Tuulikki Leppäaho o.s. Manninen , s. 20.2.1940 Pylkönmäki. Tauluun 164 |
Raija Inkeri Sjöblad o.s. Manninen , s. 30.5.1945 Pylkönmäki. Tauluun 167 |
Risto Olavi Manninen , s. 30.6.1947 Pylkönmäki. Tauluun 169 |
Taulu 156 |
VII Eira Helena Kauppinen o.s. Manninen (8423), (Taulusta 155, äiti Kaarina Manninen e. Poikonen) opettaja, s. 24.9.1935 Pylkönmäki. Pirkkala kotipaikka. Asuinpaikka Karajoentie 199 43480 Pääjärvi. |
Puoliso: Vihitty 29.3.1959 Pylkönmäki Esko Matti Kauppinen (8424) puhelinalan suunnittelija, s. 11.2.1935 Saarijärvi. |
Anne Helena Jylhä o.s. Kauppinen , s. 4.10.1959 Pirkkala. Tauluun 157 |
Juhamatti Kauppinen , s. 7.9.1960 Pirkkala. Tauluun 158 |
Taulu 157 |
VIII Anne Helena Jylhä o.s. Kauppinen (8425), (Taulusta 156, äiti Eira Kauppinen) arkkitehti, s. 4.10.1959 Pirkkala. Espoo kotipaikka. |
Puoliso: Olli Jyrki Tapani Jylhä (8426) tekniikan lisensiaatti, fyysikko, s. 19.3.1958 Tampere. Asuinpaikka Espoo. |
Taulu 158 |
VIII Juhamatti Kauppinen (8427), (Taulusta 156, äiti Eira Kauppinen) musiikin tuottaja, s. 7.9.1960 Pirkkala. Tampere asuinpaikka. |
Puoliso: Leena Marjatta Peltokangas (8428) radiotoimittaja, s. 15.5.1963 Perho. |
Janne Matti Samuel Kauppinen s. 9.7.1998 Tampere. |
Joel Matti Johannes Kauppinen s. 17.1.2001 Tampere. |
Taulu 159 |
VII Riitta Marjatta Kantalainen o.s. Manninen (8431), (Taulusta 155, äiti Kaarina Manninen e. Poikonen) s. 22.4.1937 Pylkönmäki. |
Puoliso: Vihitty 13.7.1958 Pylkönmäki, eronneet
Erkki Ilmari Kantalainen (9720)
autonkuljettaja, s. 31.7.1933 Pylkönmäki.
Vanhemmat: Juho Jalmari Kantalainen, s. 30.6.1905 Pylkönmäki, k. 14.2.1978 Pylkönmäki. Vieno Johanna Kantalainen o.s. Pukkila, s. 28.3.1912 Uurainen, k. 7.4.2003 Pylkönmäki. |
Timo Ilmari Kantalainen , s. 9.1.1959 Pylkönmäki. Tauluun 160 |
Eero Olavi Kantalainen , s. 24.12.1959 Pylkönmäki. Tauluun 161 |
Elina Kaarina Peränen o.s. Kantalainen , s. 10.2.1968 Pylkönmäki. Tauluun 162 |
Taulu 160 |
VIII Timo Ilmari Kantalainen (9721), (Taulusta 159, äiti Riitta Kantalainen) luutnantti, s. 9.1.1959 Pylkönmäki. Asuu Jyväskylässä. Bosniassa vuonna 2008 rauhanturvatehtävissä, on ollut jo aiemmin Libanonissa samoisssa merkeissä. |
1. puoliso: Heidi Kristiina Rimpilä (17716) s. 1.3.1962. |
2. puoliso: Susana Kantalainen o.s. del Pilar Gruz (9722) s. 11.12.1964 Ecuador. |
Caroline del Pilar-Kantalainen s. 20.1.1990 Jyväskylä. |
Pedro Ilmari Kantalainen s. 28.12.1992 Jyväskylä. |
Taulu 161 |
VIII Eero Olavi Kantalainen (9725), (Taulusta 159, äiti Riitta Kantalainen) sotilasmestari, s. 24.12.1959 Pylkönmäki. Asuu Keuruulla. |
Puoliso: Maarit Elvi Kristiina Kantalainen o.s. Virtanen (9726) suurlaitosemäntä, s. 25.12.1964 Keuruu. |
Johanna Kaarina Kantalainen s. 3.2.1989 Keuruu. |
Jussi Olavi Kantalainen s. 6.10.1991 Keuruu. |
Antti Jaakko Johannes Kantalainen s. 9.1.1993 Keuruu. |
Taulu 162 |
VIII Elina Kaarina Peränen o.s. Kantalainen (9730), (Taulusta 159, äiti Riitta Kantalainen) yrittäjä, s. 10.2.1968 Pylkönmäki. Asuu Pylkönmäellä. |
Puoliso: Marko Antero Peränen (9731) metsätalousinsinööri, s. 11.11.1957 Pylkönmäki. |
Mikko Otto Antero Peränen , s. 3.11.1988 Pylkönmäki. Tauluun 163 |
Marjaana Anneli Peränen s. 25.12.1990 Pylkönmäki. |
Henrik Otto Matias Peränen s. 19.4.1999 Pylkönmäki. |
Taulu 163 |
IX Mikko Otto Antero Peränen (9732), (Taulusta 162, äiti Elina Peränen) kengitysseppä, s. 3.11.1988 Pylkönmäki. Hevostalli Kuoppalan kylän vanhalla koululla. Osallistui 2009 TV-ohjelmaan maajussille morsian. |
Puoliso: Henna Peränen o.s. Suhonen (10605) kampaaja, s. 1987. |
Moona Minttu Elina Peränen s. 2010 Saarijärvi Pylkönmäki. |
Otto Peränen s. 26.2.2014 Saarijärvi. |
Taulu 164 |
VII Reetta Tuulikki Leppäaho o.s. Manninen (8432), (Taulusta 155, äiti Kaarina Manninen e. Poikonen) emäntä, s. 20.2.1940 Pylkönmäki. Karstulaan muutto eläkeläisinä. |
Puoliso: Terho Tapio Leppäaho (9735) mv, s. 5.8.1937 Pylkönmäki. |
Anna-Kaisa Leppäaho , s. 29.9.1960 Pylkönmäki. Tauluun 165 |
Jussi-Tapio Leppäaho , s. 27.7.1965 Pylkönmäki. Tauluun 166 |
Taulu 165 |
VIII Anna-Kaisa Leppäaho (9736), (Taulusta 164, äiti Reetta Leppäaho) kiinteistöhuollon päällikkö, s. 29.9.1960 Pylkönmäki. Valkeakoski asuinpaikka. |
Puoliso: Veli-Matti Gromov (9737) s. 19.2.1956 Kannonkoski, k. 22.9.2004 Valkeakoski. Suku Suojärveltä. |
Anni Eveliina Leppäaho s. 6.1.1990. |
Emma Pauliina Leppäaho s. 13.6.1992. |
Taulu 166 |
VIII Jussi-Tapio Leppäaho (9740), (Taulusta 164, äiti Reetta Leppäaho) s. 27.7.1965 Pylkönmäki. |
Puoliso: Jaana Iiris Leppäaho o.s. Kallijärvi (9741) s. 1970. |
Laura Emilia Leppäaho s. 12.1.1995 Sysmä. |
Lotta Sofia Leppäaho s. 7.7.1997 Sysmä. |
Taulu 167 |
VII Raija Inkeri Sjöblad o.s. Manninen (8433), (Taulusta 155, äiti Kaarina Manninen e. Poikonen) lähihoitaja, s. 30.5.1945 Pylkönmäki. Asuu Tampereella. |
Puoliso: Seppo Aarre Sebastian Sjöblad e. Koikkalainen (9744) everstiluutnantti, lentäjä, s. 6.6.1940 Joensuu. |
Ulla Karin Sjöblad , s. 11.8.1967 Kauhava. Tauluun 168 |
Hans Anders Sjöblad äänitekniikan tutkija, s. 22.8.1975 Jyväskylä. |
Taulu 168 |
VIII Ulla Karin Sjöblad (9745), (Taulusta 167, äiti Raija Sjöblad) vammaishoitaja, s. 11.8.1967 Kauhava. |
Puoliso: eronneet Lars Janson (9746) huoltoteknikko, s. Ruotsi. |
Jens Henrik Janson s. 26.2.1990 Ruotsi Järfälla. |
Måns Fredrik Janson s. 2.3.1992 Ruotsi Järfälla. |
Bodil Carina Janson s. 4.11.1993 Ruotsi Järfälla. |
Taulu 169 |
VII Risto Olavi Manninen (8434), (Taulusta 155, äiti Kaarina Manninen e. Poikonen) liikennöitsijä, s. 30.6.1947 Pylkönmäki. |
1. puoliso: Vihitty 1986, eronneet 1997 Virpi Anita Manninen o.s. Saari (8435) perushoitaja, s. 6.4.1965 Ähtäri. |
Asta Marjaana Manninen , s. 5.5.1987 Pylkönmäki. Tauluun 170 |
Kaisu Maaria Manninen vartija, s. 8.3.1989 Pylkönmäki. |
2. avopuoliso: Susanna Katariina Sadeharju o.s. Koivunen (9751) s. 22.9.1969 Ruovesi. |
Taulu 170 |
VIII Asta Marjaana Manninen (8436), (Taulusta 169, isä Risto Manninen) parturi-kampaaja, s. 5.5.1987 Pylkönmäki. |
Puoliso: Vihitty kesällä 20 Janne Kestinmäki (9752) |
Elli Kestinmäki s. 2009 Ähtäri. |
Taulu 171 |
V Taito Kalle Rudolf Poikonen (202), (Taulusta 153, isä Karl Poikonen) s. 15.10.1895 Saarijärvi Kuoppala, k. 18.9.1935 Pylkönmäki. |
Puoliso: Vihitty 26.10.1919
Linda Julia Poikonen o.s. Piispanen (217)
s. 30.10.1899 Karstula pylkönmäki Tollonmäki, k. 21.8.1978 Pylkönmäki.
Vanhemmat: Johan "Juho" Piispanen, s. 22.7.1856 Saarijärvi Mahlu 1 Soijinmäki, k. 14.8.1910. Vihitty 26.2.1876. Eva Maria Piispanen o.s. Möttönen, s. 30.11.1859, k. 12.12.1936 Pylkönmäki Tollonmäki. |
Antti Poikonen metsätyömies, s. 21.8.1920 Pylkönmäki, k. 12.7.1941 Soanlahti Kaatiovaara. sotamies, 3./I/JR 50 (1/JR 8). |
Sanni Kaarina Hokkanen o.s. Poikonen , s. 8.10.1924 Pylkönmäki. Tauluun 172 |
Matti Artturi Poikonen , s. 23.10.1927 Pylkönmäki. Tauluun 179 |
Maija Mirjam Luoto o.s. Poikonen , s. 10.2.1935 Pylkönmäki. Tauluun 186 |
Taulu 172 |
VI Sanni Kaarina Hokkanen o.s. Poikonen (219), (Taulusta 171, isä Taito Poikonen) s. 8.10.1924 Pylkönmäki. |
Puoliso: Vihitty 26.7.1947 Heikki Hokkanen (222) betonivalimoyrittäjä, s. 3.5.1923 Pylkönmäki, k. 3.3.1990 Pylkönmäki. |
Antti Heikki Hokkanen , s. 15.9.1947 Pylkönmäki. Tauluun 173 |
Juha Tapani Hokkanen , s. 22.6.1957 Pylkönmäki. Tauluun 174 |
Pekka Veli-Matti Hokkanen , s. 4.8.1959 Pylkönmäki. Tauluun 177 |
Timo Kalervo Hokkanen , s. 7.1.1961 Pylkönmäki. Tauluun 178 |
Taulu 173 |
VII Antti Heikki Hokkanen (8407), (Taulusta 172, äiti Sanni Hokkanen) metsuri betonityöntekijä, s. 15.9.1947 Pylkönmäki. |
Avopuoliso: eronneet Tuula Hokkanen o.s. Liulia (8444) vanhushoitaja, s. 20.1.1955 Pylkönmäki. |
Toni Jalmari Hokkanen ATK-ala, s. 16.1.1977 Ruotsi. Kotipaikka Ruotsi, Gimo. |
Ida Johanna Hokkanen s. 24.1.1983 Ruotsi. Kotipaikka Uppsala. |
Taulu 174 |
VII Juha Tapani Hokkanen (1152), (Taulusta 172, äiti Sanni Hokkanen) s. 22.6.1957 Pylkönmäki. |
Puoliso: eronneet 2001 Sisko Marjatta Hokkanen o.s. Pitkäkangas (8447) s. 25.9.1960 Multia. |
Tiina Susanna Mäkinen o.s. Hokkanen , s. 4.2.1979 Pylkönmäki. Tauluun 175 |
Ville Jussi Hokkanen , s. 1984 Pylkönmäki. Tauluun 176 |
Taulu 175 |
VIII Tiina Susanna Mäkinen o.s. Hokkanen (8448), (Taulusta 174, isä Juha Hokkanen) s. 4.2.1979 Pylkönmäki. |
Puoliso:
Timo Matias Mäkinen (13951)
s. 24.11.1967 Karstula.
Vanhemmat: Veikko Matias "Matti" Mäkinen, s. 10.11.1929 Karstula Pääjärvi Härkämäki. Liisa Orvokki Mäkinen o.s. Kauppala, s. 27.11.1942 Karstula Pääjärvi. |
Pyry Heikki Pellervo Mäkinen s. 1998 Pylkönmäki. |
Tino Eetu Valtteri Mäkinen s. 8.12.1999 Pylkönmäki. |
Roope Vihtori Mäkinen s. 2.3.2004 Pylkönmäki. |
Taulu 176 |
VIII Ville Jussi Hokkanen (8408), (Taulusta 174, isä Juha Hokkanen) s. 1984 Pylkönmäki. |
Puoliso: Jenni Hokkanen o.s. Kajander (8409) |
Ville Valtteri Hokkanen s. 4.9.2006. |
Taulu 177 |
VII Pekka Veli-Matti Hokkanen (1151), (Taulusta 172, äiti Sanni Hokkanen) betonivalimoyrittäjä, s. 4.8.1959 Pylkönmäki. Karstula asuinpaikka. |
Puoliso: eronneet Airi Hellevi Hokkanen o.s. Karhila (8453) vanhustyön johtaja, s. 16.11.1965 Pylkönmäki. Veteli kotipaikka. |
Samuli Johannes Hokkanen s. 8.6.1982 Pylkönmäki. |
Hanna Katriina Hokkanen s. 26.10.1983 Pylkönmäki. |
Sonja Karoliina Hokkanen s. 23.4.1988 Pylkönmäki. |
Taulu 178 |
VII Timo Kalervo Hokkanen (1153), (Taulusta 172, äiti Sanni Hokkanen) kiinteistövälittäjä, s. 7.1.1961 Pylkönmäki. |
Puoliso: eronneet Anne Hokkanen o.s. Vinni (1161) myyjä, s. 1963. |
Henri Mikael Hokkanen s. 9.11.1988. |
Anne-Mari Hokkanen s. 9.6.1995. |
Taulu 179 |
VI Matti Artturi Poikonen (220), (Taulusta 171, isä Taito Poikonen) kiinteistöjen huoltomies, s. 23.10.1927 Pylkönmäki, k. 11.8.1987 Espoo. Espooseen 09.01.1962. |
Puoliso: Vihitty 26.5.1951 Pylkönmäki Anna-Liisa Poikonen o.s. Pekkanen (223) keittäjä, s. 10.11.1932 Karstula. |
Arvo Matias Poikonen , s. 23.7.1951 Pylkönmäki. Tauluun 180 |
Arja Anna-Liisa Puranen o.s. Poikonen , s. 23.8.1954 Pylkönmäki. Tauluun 183 |
Taulu 180 |
VII Arvo Matias Poikonen (1154), (Taulusta 179, isä Matti Poikonen) kokki, liikkeenharjoittaja, s. 23.7.1951 Pylkönmäki. |
Puoliso: Seija Tuulikki Poikonen o.s. Laaksonen (5688) puistotäti, s. 12.5.1951 Helsinki. |
Katja Tuulikki Söderholm o.s. Poikonen , s. 29.5.1976 Espoo. Tauluun 181 |
Heidi Maria Poikonen , s. 2.2.1979 Vihti. Tauluun 182 |
Taulu 181 |
VIII Katja Tuulikki Söderholm o.s. Poikonen (1160), (Taulusta 180, isä Arvo Poikonen) lähihoitaja, s. 29.5.1976 Espoo. |
Puoliso: Dan Söderholm (1159) saneeraaja, s. 16.12.1975 Espoo. |
Ida Tuulikki Söderholm s. 25.10.2001 Espoo. |
Wilma Ingeborg Söderholm s. 5.10.2004 Espoo. |
Taulu 182 |
VIII Heidi Maria Poikonen (5704), (Taulusta 180, isä Arvo Poikonen) sairaanhoitaja, s. 2.2.1979 Vihti. Espoo asuinpaikka. |
Puoliso: Tom Åkerfelt (9209) automekaanikko, s. 17.10.1978 Kurikka. |
Taulu 183 |
VII Arja Anna-Liisa Puranen o.s. Poikonen (1157), (Taulusta 179, isä Matti Poikonen) asiakassihteeri, s. 23.8.1954 Pylkönmäki. |
Puoliso: Vihitty 17.7.1976 Jorma Vihtori Puranen (9210) s. 29.8.1948 Karstula. |
Minna Johanna Aulasvuori o.s. Puranen , s. 9.4.1978 Espoo. Tauluun 184 |
Marko Puranen , s. 18.5.1985 Vihti. Tauluun 185 |
Taulu 184 |
VIII Minna Johanna Aulasvuori o.s. Puranen (9211), (Taulusta 183, äiti Arja Puranen) lastenhoitaja, s. 9.4.1978 Espoo. Vihti Nummela asuinpaikka. |
Puoliso: Vihitty 11.6.2005 Simo Kalevi Aulasvuori (9212) kirvesmies, s. 25.10.1982. |
Leevi Mikael Aulasvuori s. 8.9.2004 Vihti. |
Nuutti Kalevi Aulasvuori s. 2.9.2006 Vihti. |
Taulu 185 |
VIII Marko Puranen (9215), (Taulusta 183, äiti Arja Puranen) biologian opiskelija, s. 18.5.1985 Vihti. |
Kihloissa: Mari Eeva Johanna Järvinen (9216) sosiologian opiskelija, s. 4.2.1987 Vihti. |
Taulu 186 |
VI Maija Mirjam Luoto o.s. Poikonen (221), (Taulusta 171, isä Taito Poikonen) kotiavustaja, s. 10.2.1935 Pylkönmäki. Muuttanut Kuhmoisiin 29.06.1979 naimattomana ja lapsettomana. |
Puoliso: Pentti Luoto (8411) sahatyömies, s. 1934. |
Taulu 187 |
V Signe Dagmar Hilden o.s. Poikonen (203), (Taulusta 153, isä Karl Poikonen) mv, s. 22.3.1898 Saarijärvi, k. 6.12.1985 Sipoo. Muuttanut Sipooseen naimattomana 27.07.1922. (2 tytärtä ja 2 poikaa). |
Puoliso: Walter Ernfrid Hilden (8438) mv, s. 20.10.1895 Sipoo, k. 24.1.1980 Sipoo. |
Birger Hilden , s. 24.5.1923 Sipoo. Tauluun 188 |
Berit Signhild Lumme o.s. Hilden , s. 15.9.1925 Sipoo. Tauluun 191 |
Helge Karl Valter Hilden , s. 14.8.1929 Sipoo. Tauluun 195 |
Mirjam Hillevi Lehto o.s. Hilden , s. 23.6.1931 Sipoo. Tauluun 200 |
Taulu 188 |
VI Birger Hilden (8502), (Taulusta 187, äiti Signe Hilden) mv, s. 24.5.1923 Sipoo. Sipoo Söderkulla Lindahem asuinpaikka. |
Puoliso: Doris Hilden o.s. Weckström (8503) mv, s. 6.10.1922 Sipoo. |
Birgit Eklund o.s. Hilden , s. 16.1.1946 Sipoo. Tauluun 189 |
Carl-Magnus Hilden , s. 14.7.1950 Sipoo. Tauluun 190 |
Taulu 189 |
VII Birgit Eklund o.s. Hilden (8504), (Taulusta 188, isä Birger Hilden) terveyssisar, s. 16.1.1946 Sipoo. 5 lastenlasta, Helsinki asuinpaikka. |
Puoliso: Per-Olof Eklund (8505) mv, insinööri, s. 3.9.1944. |
Michael Pehr-Johan Eklund ekonomi, s. 3.12.1967 Sipoo. Helsinki Laajasalo asuinpaikka. |
Marielle Pia Helena Eklund teatteriohjaaja, s. 25.4.1971 Sipoo. Helsinki asuinpaikka. |
Marlene Petra Ann Eklund valt.kand, s. 4.10.1975 Sipoo. Espoo asuinpaikka. |
Myrna Marie-Christine Eklund mus.opisk, s. 9.2.1984 Sipoo. Helsinki kotipaikka. |
Taulu 190 |
VII Carl-Magnus Hilden (8510), (Taulusta 188, isä Birger Hilden) autonkuljettaja, s. 14.7.1950 Sipoo. Ruotsissa asuvat. |
1. puoliso: eronneet Harriet Hilden o.s. Villanen (8511) |
2. puoliso: Anne-Maj Hilden o.s. Henriksson (8512) s. 1956, k. 2004. |
Mirelle Hilden s. 1978. |
Sebastian Hilden s. 1983. |
Simon Hilden s. 1986. |
Taulu 191 |
VI Berit Signhild Lumme o.s. Hilden (7887), (Taulusta 187, äiti Signe Hilden) huk Kielenkääntäjä, s. 15.9.1925 Sipoo. |
Puoliso: Karl Arne Lumme (7498) lakit Kand. nimismies, s. 30.3.1924 Kurikka, k. 20.7.1982 Sipoo. |
Ralf Arne Lumme huk opettaja, s. 3.7.1948 Sipoo. Kaskinen asuinpaikka. |
Signe Marie Louise Lumme diakonissa, kuvaamataidon opettaja, s. 1.12.1949 Sipoo. |
Johan Martin Lumme , s. 16.6.1957 Vöyri. Tauluun 192 |
Berit Annika Elisabet Similä-Lumme o.s. Lumme , s. 2.3.1960 Hanko. Tauluun 193 |
Lena Maria Lumme , s. 14.12.1968 Närpiö. Tauluun 194 |
Taulu 192 |
VII Johan Martin Lumme (7949), (Taulusta 191, äiti Berit Lumme) FM, Teol.maist. pappi ja opettaja, s. 16.6.1957 Vöyri. Karjaa asuinpaikka. |
1. puoliso: Camilla Susanna Lumme o.s. Westerlund (6211) kotiäiti, fil. yo, s. 30.9.1961 Vaasa. |
Johan Kristian Lumme s. 20.6.1987 Helsinki. |
Martin Mikael Lumme s. 26.5.1989 Sipoo. |
Anna Lena Lumme s. 11.12.1990 Hanko. |
Erik Arne Lumme s. 26.3.1992 Hanko. |
Sonja Susanna Lumme s. 31.3.1994 Dragsfjärd. |
Maria Camilla Lumme s. 18.3.1996 Dragsfjärd. |
2. puoliso: Vihitty 4.8.2007 Anne Kristiina Lumme o.s. Leppäkorpi, Naharma (8807) s. 19.12.1961 Tampere. |
Taulu 193 |
VII Berit Annika Elisabet Similä-Lumme o.s. Lumme (8487), (Taulusta 191, äiti Berit Lumme) nuoriso-ohjaaja, s. 2.3.1960 Hanko. |
1. puoliso: eronneet Erkki Antero Similä (8488) metsätyömies, s. 17.5.1951 Kemijärvi. |
Sara Elisabet Similä sosionomi, s. 4.5.1981 Kemiö. |
Erkki Daniel Similä kokki, s. 4.11.1982 Kemiö. |
Arne Mikael Similä s. 14.9.1984 Närpiö. |
Eino Samuel Similä s. 14.3.1986 Närpiö. |
Johan Gabriel Similä s. 22.3.1991 Närpiö. |
2. puoliso: Jan Conny Andre Lundström (8494) asentaja, s. 25.5.1967 Ruotsi Vännes. |
Alexandra Ellinor Lundström s. 30.12.1999 Ruotsi Vännes. |
Taulu 194 |
VII Lena Maria Lumme (8496), (Taulusta 191, äiti Berit Lumme) sairaanhoitaja (psykiatria), s. 14.12.1968 Närpiö. Sundsvall Ruotsi asuinpaikka, Käyttää jälleen sukunimeä Lumme 1.1.2005 alkaen. |
1. puoliso: Hans Peter Nordlund (8497) muusikko, s. 11.12.1968 Ruotsi Göteborg. |
Lena Johanna Nordlund s. 26.7.1986 Kaskinen. |
Peter Mathias Nordlund s. 10.2.1988 Hanko. |
Ida Sophia Nordlund s. 21.7.1989 Korsnäs. |
Erik Carl-Michael Nordlund s. 23.6.1992 Korsnäs. |
2. puoliso: Vihitty 1.9.2007 Sundsvall Kari Sulevi Tapio Oikarinen (7973) merikapteeni, s. 10.11.1966 Kuusamo. |
Minna Maria Emilia Oikarinen s. 13.8.2005 Sundsvall. |
Taulu 195 |
VI Helge Karl Valter Hilden (8516), (Taulusta 187, äiti Signe Hilden) rovasti, s. 14.8.1929 Sipoo. Sipoo kotipaikka, Ruotsalaisen evankeliumiyhdistyksen johtaja 1968-78, Helsingin eteläisen ruotsalaisen seurakunnan kirkkoherra 1979-90. |
Puoliso: Vihitty 13.5.1953 Sirkku Sinikka Hilden o.s. Hänninen (8517) lähetyssihteeri, s. 28.1.1929 Hanko. |
Helge Sakari Hilden , s. 3.5.1954 Sipoo. Tauluun 196 |
Anna-Maria Sulva o.s. Hilden , s. 22.10.1956. Tauluun 197 |
Klaus Mikael Hilden , s. 28.1.1958. Tauluun 198 |
Arno Kristian Hilden , s. 4.8.1966 Pyhtää. Tauluun 199 |
Taulu 196 |
VII Helge Sakari Hilden (8518), (Taulusta 195, isä Helge Hilden) muusikko, rehtori, s. 3.5.1954 Sipoo. |
1. puoliso: eronneet Jaana Hilden o.s. Neuvonen (8519) musiikinopettaja, s. 20.12.1954 Helsinki. |
2. puoliso: Vihitty 22.6.1996 Sipoo Kaisa Pauliina Hilden o.s. Määttä (8520) fysioterapeutti, s. 8.12.1969 Kajaani. |
Felix Paulus Hilden s. 15.3.1997 Riihimäki. |
Axel Valter Topias Hilden s. 16.11.1998 Riihimäki. |
Siia Elisabet Hilden s. 7.3.2003 Riihimäki. |
Taulu 197 |
VII Anna-Maria Sulva o.s. Hilden (8524), (Taulusta 195, isä Helge Hilden) s. 22.10.1956. Helsinki kotipaikka. |
Puoliso: Vihitty 13.12.1980 Hartola Ismo Antero Sulva (8525) kirjastovirkailija, s. 11.2.1956 Helsinki. |
Nina Elina Sulva viulunsoiton opiskelija, s. 26.6.1981 Helsinki. |
Joel Elias Sulva s. 22.9.1983 Helsinki. |
Leevi Johannes Sulva s. 26.4.1986 Helsinki. |
Niklas Mikael Sulva s. 6.4.1990 Helsinki. |
Eemil Julius Sulva s. 25.10.1994 Helsinki. |
Elias Benjamin Sulva s. 7.7.1997 Helsinki. |
Taulu 198 |
VII Klaus Mikael Hilden (8531), (Taulusta 195, isä Helge Hilden) musiikinopettaja, toimitusjohtaja (Claudio ky), s. 28.1.1958. Vääksy kotipaikka. |
Puoliso: Vihitty 18.6.1983, eronneet Sirkku Anneli Hilden o.s. Heinilä (8532) puheterapeutti, s. 9.4.1959 Tammela. |
Taulu 199 |
VII Arno Kristian Hilden (8533), (Taulusta 195, isä Helge Hilden) liiketyöntekijä, s. 4.8.1966 Pyhtää. Sipoo kotipaikka. |
Puoliso: Vihitty 21.7.1990 Satu Maarit Hilden o.s. Reinikainen (8534) s. 25.7.1966 Lahti. |
Taulu 200 |
VI Mirjam Hillevi Lehto o.s. Hilden (8439), (Taulusta 187, äiti Signe Hilden) kotiäiti, s. 23.6.1931 Sipoo, k. 26.6.2002 Tampere. |
Puoliso: Aslak Lehto (8440) valokuvaaja, s. 23.6.1923. |
Helena Elisabet Lehto , s. 16.2.1957 Tampere. Tauluun 201 |
Maarit Hillevi Lehto diakonissa, s. 23.10.1961 Tampere. |
Taulu 201 |
VII Helena Elisabet Lehto (8441), (Taulusta 200, äiti Mirjam Lehto) lastentautien erikoislääkäri, s. 16.2.1957 Tampere. Lappeenranta kotipaikka. |
Puoliso: Aleksi Lehto (8442) liikemies, s. 10.3.1969 Pietari. |
Taulu 202 |
V Iida Armiida Lukkari e. Lehto o.s. Poikonen (205), (Taulusta 153, isä Karl Poikonen) s. 29.1.1902 Pylkönmäki, k. 16.6.1975 Pylkönmäki. Iidan puolisot olivat veljeksiä, avioliitot olivat lapsettomia. |
1. puoliso: Vihitty 15.4.1928 Hannes Lehto e. Lukkari (212) dir.cant, s. 27.1.1889 Utsjoki, k. 7.9.1955 Pylkönmäki. |
2. puoliso: David Lukkari (213) dir.cant, s. 2.6.1898 Utsjoki, k. 14.4.1974 Pylkönmäki. |
Taulu 203 |
V Meeri Eliisi Palojärvi o.s. Poikonen (207), (Taulusta 153, isä Karl Poikonen) s. 14.3.1906 Pylkönmäki, k. 22.3.1977. |
Puoliso: Vihitty 1.8.1931 Lauri Heikki Palojärvi (224) s. 1.9.1903 Pylkönmäki, k. 30.8.1974 Pylkönmäki. |
Raimo Kalevi Palojärvi , s. 14.12.1931 Multia. Tauluun 204 |
Virpi Helinä Holm o.s. Palojärvi , s. 1.6.1937 Multia. Tauluun 206 |
Taulu 204 |
VI Raimo Kalevi Palojärvi (813), (Taulusta 203, äiti Meeri Palojärvi) s. 14.12.1931 Multia, k. 20.4.1992 Pylkönmäki. |
Puoliso: Vihitty 30.12.1956
Hellevi Palojärvi o.s. Poikonen (803)
s. 28.5.1930 Karstula.
Vanhemmat: Oskar Poikonen, s. 23.6.1890 Karstula 5 Syrjänmäki, k. 8.3.1961 Karstula Syrjänmäki. SS. Celtic Liverpoolista 15.1.1910 saapui New Yorkiin 24.1.1910 Oskar Poikonen 19 v single, isä Elias Kohdepaikka sama kuin mukana olleella Heikki Lehtosella Oinoskylältä 22 v, isä John, Kohdepaikka Sitchburg Mass., friend Helmi Rankinen. Vihitty 25.1.1918. Emma Maria Poikonen o.s. Eklund, talon emäntä, s. 27.1.1895 Saarijärvi, k. 28.11.1983 Karstula Syrjänmäki. Karstulaan 1913. |
Jyrki Kalevi Palojärvi s. 6.8.1958. |
Erja Eliisa Heinämäki o.s. Palojärvi . Tauluun 205 |
Ansa Inkeri Palojärvi s. 14.10.1964. |
Taulu 205 |
VII Erja Eliisa Heinämäki o.s. Palojärvi (815), (Taulusta 204, isä Raimo Palojärvi) |
Puoliso: Heinämäki (3204) |
Anssi Jeremias Heinämäki s. 22.2.1988. |
Atro Matias Heinämäki s. 11.11.1991. |
Essi Matleena Heinämäki s. 21.2.1996. |
Taulu 206 |
VI Virpi Helinä Holm o.s. Palojärvi (225), (Taulusta 203, äiti Meeri Palojärvi) kassanhoitaja, s. 1.6.1937 Multia. Pariskunta muutti Hyvinkäälle 29.12.1964. |
Puoliso: Vihitty 26.12.1960 Pylkönmäki
Pekka Heikki Holm (226)
vanhempi konstaapeli, s. 14.4.1936 Kivijärvi.
Vanhemmat: Ilmari Holm, s. 27.3.1897 Kivijärvi, k. 5.4.1977 Kivijärvi. Elli Johanna Holm o.s. Piispanen, s. 2.12.1894 Kivijärvi. |
Anu Maarit Holm kuvataiteen lehtori, s. 5.2.1967 Hyvinkää. |
Janne-Pekka Holm , s. 19.10.1968 Hyvinkää. Tauluun 207 |
Taulu 207 |
VII Janne-Pekka Holm (16955), (Taulusta 206, äiti Virpi Holm) tarkastaja, s. 19.10.1968 Hyvinkää. |
Puoliso: Vihitty 23.6.1995 Kivijärvi Sari Sinikka Holm o.s. Laitinen (16958) s. 28.4.1970 Hyvinkää. |
Sini Talvikki Holm s. 16.1.1990 Hyvinkää. |
Jere Valdemar Holm s. 6.6.1992 Hyvinkää. |
Toni Otto Pekka Holm s. 17.4.1998 Hausjärvi. |
Taulu 208 |
V Eeva Sanelma Moisio e. Manninen o.s. Poikonen (209), (Taulusta 153, isä Karl Poikonen) s. 16.11.1909 Pylkönmäki, k. 9.7.1975 Espoo. |
1. puoliso: Vihitty 28.7.1934 Pylkönmäki Rikhard Manninen (227) s. 7.2.1908 Pylkönmäki, k. 30.8.1941 Jessoila Säämäjärvi Alekka. Korpraali 2./II/JR 50:ssä. |
Helge Manninen s. 1935. |
Sirkka Liisa Kallio o.s. Manninen , s. 3.1.1936 Pylkönmäki. Tauluun 209 |
Helena Anneli Paavilainen o.s. Manninen , s. 7.10.1938 Pylkönmäki. Tauluun 214 |
Arto Kaarlo Riku Manninen , s. 29.9.1941 Pylkönmäki. Tauluun 217 |
2. puoliso: Vihitty 10.11.1945 Kalle Vihtori Moisio (231) s. 12.5.1905 Pylkönmäki. |
Taisto Antero Moisio , s. 23.12.1945 Pylkönmäki. Tauluun 218 |
Reijo Juhani Moisio , s. 28.12.1946 Pylkönmäki. Tauluun 219 |
Tuomo Herman Moisio , s. 30.4.1948 Pylkönmäki. Tauluun 220 |
Antti Matias Moisio , s. 10.1.1950 Pylkönmäki. Tauluun 230 |
Veijo Tapio Moisio , s. 6.6.1951 Pylkönmäki. Tauluun 231 |
Maija-Liisa Moisio , s. 22.5.1952 Pylkönmäki. Tauluun 232 |
Taulu 209 |
VI Sirkka Liisa Kallio o.s. Manninen (228), (Taulusta 208, äiti Eeva Moisio e. Manninen) sairaala-apulainen, s. 3.1.1936 Pylkönmäki. Muuttanut: Helsinkiin 04.10.1956. |
Puoliso: Vihitty 1.11.1960 Porvoo, eronneet 1.3.1974 Lauri Kalevi Kallio (245) teollinen muotoilija, s. 9.8.1937 Muurla, k. 31.3.1975. |
Maarit Elisabeth Bergman o.s. Kallio , s. 10.8.1960 Porvoon mlk. Tauluun 210 |
Maria-Chrine "Mari Kristiina" Butt o.s. Kallio , s. 17.9.1961. Tauluun 211 |
Tina Marina Villström o.s. Kallio , s. 27.11.1962. Tauluun 212 |
Tamara Helena Vormisto o.s. Kallio , s. 4.6.1965. Tauluun 213 |
Henry Rikhard Kallio teollisuusmuotoilija, s. 1.7.1969. |
Taulu 210 |
VII Maarit Elisabeth Bergman o.s. Kallio (246), (Taulusta 209, äiti Sirkka Kallio) malliompelija, TEVA-yrittäjä, s. 10.8.1960 Porvoon mlk. |
Puoliso: Esko Tapani Bergman (253) sähköteknikko, s. 27.2.1960 Rovaniemi. |
Tapani Mikael Bergman s. 8.6.1991 Loviisa. |
Samuli Henrik Bergman s. 29.3.1994 Loviisa. |
Taulu 211 |
VII Maria-Chrine "Mari Kristiina" Butt o.s. Kallio (247), (Taulusta 209, äiti Sirkka Kallio) osastosihteeri, s. 17.9.1961. |
Puoliso: Laraib Guull Butt (251) lääkäri, s. Pakistan. Pakistanista. |
Taulu 212 |
VII Tina Marina Villström o.s. Kallio (248), (Taulusta 209, äiti Sirkka Kallio) puuseppä, s. 27.11.1962. |
Puoliso: Mika Villström (256) insinööri, s. 15.10.1968 Ruotsinkylä. |
Valtteri Lauri Kalevi Villström s. 4.4.1991. |
Inka Elina Villström s. 22.1.1994. |
Taulu 213 |
VII Tamara Helena Vormisto o.s. Kallio (249), (Taulusta 209, äiti Sirkka Kallio) mikrotukihenkilö, s. 4.6.1965. |
Puoliso: Harri Vormisto (16599) s. 1968 Helsinki. |
Taulu 214 |
VI Helena Anneli Paavilainen o.s. Manninen (229), (Taulusta 208, äiti Eeva Moisio e. Manninen) varastotyöntekijä, s. 7.10.1938 Pylkönmäki. Muutti Hankoon 02.09.1958. |
Puoliso: Jouni Asser Paavilainen (259) ent. yrittäjä, s. 15.1.1937 Urjala. |
Jorma Juhani Paavilainen , s. 20.11.1960. Tauluun 215 |
Pirkko Anneli Paularinne o.s. Paavilainen , s. 9.9.1963. Tauluun 216 |
Taulu 215 |
VII Jorma Juhani Paavilainen (260), (Taulusta 214, äiti Helena Paavilainen) merkonomi, s. 20.11.1960. |
Puoliso: Pirjo Helena Paavilainen o.s. Niininen (262) sairaanhoitaja/kätilö, s. 4.9.1962. |
Laura Karoliina Paavilainen s. 30.3.1989. |
Joonas Juhani Paavilainen s. 12.1.1994. |
Taulu 216 |
VII Pirkko Anneli Paularinne o.s. Paavilainen (261), (Taulusta 214, äiti Helena Paavilainen) merkantti, s. 9.9.1963. |
Puoliso: Vesa Paularinne (265) sähköasentaja, s. 2.11.1957 Espoo. |
Eveliina Anneli Paularinne s. 11.10.1984. |
Riku Petteri Paularinne s. 8.4.1988. |
Taulu 217 |
VI Arto Kaarlo Riku Manninen (230), (Taulusta 208, äiti Eeva Moisio e. Manninen) maalari, s. 29.9.1941 Pylkönmäki, k. 19.6.1992 Hanko. Muutti Hankoon 31.08.1961. |
Puoliso: Pirkko Manninen (238) |
Taulu 218 |
VI Taisto Antero Moisio (232), (Taulusta 208, äiti Eeva Moisio e. Manninen) järjestysmies, s. 23.12.1945 Pylkönmäki. Muutti Espooseen 25.04.1967. |
1. puoliso: Pirkko Liisa Moisio o.s. Luomajoki (239) s. 12.3.1947 Kärsämäki, k. 9.4.1977. |
Juha Petri Moisio sähköasentaja Seinäjoki, s. 13.8.1968. |
Tatu Antero Moisio ravintolakokki, s. 18.10.1975. |
2. puoliso: Vihitty 3.5.1975 Elisa Irene Moisio o.s. Lampinen (240) perushoitaja, s. 20.1.1951. |
Esko Kalervo Moisio s. 13.4.1979. |
Joonas Matti Moisio s. 4.2.1986. |
Taulu 219 |
VI Reijo Juhani Moisio (233), (Taulusta 208, äiti Eeva Moisio e. Manninen) kiinteistötyöntekijä, s. 28.12.1946 Pylkönmäki. |
Puoliso: Vihitty 12.1.1980
Anni Alina Moisio o.s. Lahti (241)
perhepäivähoitaja, s. 2.2.1930 Karstula.
Vanhemmat: Lauri Lahti, s. 1.6.1907 Karstula 2 Heinäjoki, k. 26.12.1987 Karstula. Ida Sesilia Lahti o.s. Rahkonen, s. 2.8.1907 Karstula 5 Syrjänmäki. |
Taulu 220 |
VI Tuomo Herman Moisio (234), (Taulusta 208, äiti Eeva Moisio e. Manninen) seurakuntamestari, traktoriyrittäjä, s. 30.4.1948 Pylkönmäki. Muutti Espooseen 4.12.1972, palannut Pylkönmäelle. |
Puoliso: Vihitty 20.6.1975 Kyllikki Maria Moisio o.s. Walkeejärvi (242) s. 22.1.1951 Koskenpää. |
Teemu Samuli Moisio , s. 10.8.1976 Pylkönmäki. Tauluun 221 |
Simo Herman Moisio , s. 23.10.1978 Pylkönmäki. Tauluun 222 |
Elina Orvokki Moisio s. 1.2.1980 Pylkönmäki. |
Matti Rikhard Moisio , s. 5.4.1981 Pylkönmäki. Tauluun 223 |
Eeva-Liisa Humalajoki o.s. Moisio , s. 16.11.1982 Pylkönmäki. Tauluun 224 |
Salme Maria Isokangas o.s. Moisio , s. 13.6.1985 Pylkönmäki. Tauluun 225 |
Aino Tilda Kyllikki Humalajoki o.s. Moisio , s. 5.9.1986 Pylkönmäki. Tauluun 226 |
Iida Alma Sanelma Moisio s. 5.9.1986 Pylkönmäki. |
Martta Tyyne Lyydia Simuna o.s. Moisio , s. 5.9.1986 Pylkönmäki. Tauluun 227 |
Leena Johanna Linjama o.s. Moisio , s. 6.7.1988 Pylkönmäki. Tauluun 228 |
Markku Oskari Moisio , s. 15.2.1990 Pylkönmäki. Tauluun 229 |
Laura Ilona Moisio s. 13.12.1991 Pylkönmäki. |
Helmi Unelma Moisio s. 27.2.1995 Pylkönmäki. |
Taulu 221 |
VII Teemu Samuli Moisio (1168), (Taulusta 220, isä Tuomo Moisio) s. 10.8.1976 Pylkönmäki. |
Puoliso: Vihitty 10.6.1995 Hilkka Mirjami Moisio o.s. Kantola (1181) laitoshuoltaja, s. 5.4.1976 Pihtipudas. |
Jonna Katriina Moisio s. 23.3.1996 Pylkönmäki. |
Venla Mirjami Moisio s. 27.5.1997 Pylkönmäki. |
Milja Tuulia Moisio s. 31.7.1998 Pylkönmäki. |
Mandi Sylvia Moisio s. 2.2.2000 Pylkönmäki. |
Hannes Vihtori Moisio s. 2.10.2001 Pylkönmäki. |
Eljas Aukusti Moisio s. 2.8.2003 Äänekoski. |
Vieno Eveliina Moisio s. 24.10.2005 Äänekoski. |
Klaudia Susanne Moisio s. 12.2.2007 Pihtipudas. |
Taulu 222 |
VII Simo Herman Moisio (1169), (Taulusta 220, isä Tuomo Moisio) kuljettaja, s. 23.10.1978 Pylkönmäki. |
Puoliso: Vihitty 27.9.2003 Katariina Sylvia Moisio o.s. Isokangas (17040) kondiittori, s. 27.8.1981 Alajärvi. |
Asser Eliel Moisio s. 26.10.2004 Pylkönmäki. |
Elida Maaria Moisio s. 21.3.2006 Pylkönmäki. |
Kasper Ossian Moisio s. 29.7.2007 Pylkönmäki. |
Taulu 223 |
VII Matti Rikhard Moisio (1171), (Taulusta 220, isä Tuomo Moisio) s. 5.4.1981 Pylkönmäki. |
Puoliso: Vihitty 7.5.2005 Perho Helmi Maaria Moisio o.s. Humalajoki (17044) s. 18.10.1985 Perho. |
Onni Rikhard Moisio s. 9.5.2006 Pylkönmäki. |
Ilona Maaria Moisio s. 7.10.2007 Pylkönmäki. |
Taulu 224 |
VII Eeva-Liisa Humalajoki o.s. Moisio (1172), (Taulusta 220, isä Tuomo Moisio) s. 16.11.1982 Pylkönmäki. |
Puoliso: Vihitty 14.9.2002 Olli Juhani Humalajoki (17047) s. 25.8.1981 Perho. |
Topias Herman Humalajoki s. 23.8.2003 Jyväskylä. |
Lotta Henriikka Humalajoki s. 30.6.2005 Muurame. |
Enni Helmiina Humalajoki s. 16.7.2007 Muurame. |
Taulu 225 |
VII Salme Maria Isokangas o.s. Moisio (1173), (Taulusta 220, isä Tuomo Moisio) s. 13.6.1985 Pylkönmäki. |
Puoliso: Vihitty 25.2.2006 Pylkönmäki Samuli Antero Isokangas (17051) s. 10.1.1986 Alajärvi. |
Eetu Oskari Isokangas s. 2.1.2007 Jyväskylä. |
Taulu 226 |
VII Aino Tilda Kyllikki Humalajoki o.s. Moisio (1174), (Taulusta 220, isä Tuomo Moisio) s. 5.9.1986 Pylkönmäki. |
Puoliso: Ahti Ensio Humalajoki (17053) s. 18.8.1987 Perho. |
Perttu Ensio Humalajoki s. 2.11.2007 Jyväskylä. |
Taulu 227 |
VII Martta Tyyne Lyydia Simuna o.s. Moisio (1176), (Taulusta 220, isä Tuomo Moisio) s. 5.9.1986 Pylkönmäki. |
Puoliso: Vihitty 28.4.2007 Pylkönmäki Henri Mikael Simuna (17055) s. 30.3.1987 Liminka. |
Taulu 228 |
VII Leena Johanna Linjama o.s. Moisio (1177), (Taulusta 220, isä Tuomo Moisio) s. 6.7.1988 Pylkönmäki. |
Puoliso: Vihitty 18.11.2006 Pylkönmäki Juha Markus Linjama (17056) s. 10.3.1986 Jyväskylä. |
Taulu 229 |
VII Markku Oskari Moisio (1178), (Taulusta 220, isä Tuomo Moisio) s. 15.2.1990 Pylkönmäki. |
Puoliso: Vihitty 15.3.2008 Perho Helka Marjatta Moisio o.s. Humalajoki (17057) s. 29.9.1988 Perho. |
Taulu 230 |
VI Antti Matias Moisio (235), (Taulusta 208, äiti Eeva Moisio e. Manninen) vahtimestari Helsingissä, s. 10.1.1950 Pylkönmäki. Vantaa asuinpaikka. |
Puoliso: Soile Mirjami Huttunen (1182) hovimestari, s. 10.4.1950 Ähtäri. |
Sanna Liisa Moisio s. 17.10.1975. |
Suvi Johanna Moisio s. 22.6.1987. |
Taulu 231 |
VI Veijo Tapio Moisio (236), (Taulusta 208, äiti Eeva Moisio e. Manninen) aputyömies, s. 6.6.1951 Pylkönmäki. |
Puoliso: Arja Marjatta Saikkonen (244) keittäjä, s. 7.9.1962 Jyväskylä. |
Sari Annikki Moisio s. 5.9.1989. |
Sami Kalle Petteri Moisio s. 9.4.1991. |
Taulu 232 |
VI Maija-Liisa Moisio (237), (Taulusta 208, äiti Eeva Moisio e. Manninen) mattokutoja, yksityisyrittäjä, s. 22.5.1952 Pylkönmäki. |
Heini Tuulia Moisio s. 20.2.1984. Sijoitettu ottolapseksi. |
Taulu 233 |
IV Johannes "Juho" Poikonen (637), (Taulusta 152, isä Antti Poikonen) s. 27.1.1876 Saarijärvi Kuoppala, k. 25.5.1939 Pylkönmäki Kuoppala. |
Puoliso: Vihitty 4.8.1911
Maria Joonaantytär Poikonen (590)
s. 29.3.1887 Karstula Pohjosmäki Ruuska Vahanka, k. 29.7.1961 Pylkönmäki.
Vanhemmat: Joonas Antinpoika Poikonen, talollinen, Vahanka No 3 Ruuska Pohjosmäki, s. 6.12.1827 Karstula Pääjärvi Luksanniemi., k. 5.1.1906 Karstula. Joonas palveli mm Kimingin rautaruukilla 1852. Rippikirjassa merkintä "svagsynt" eli heikkonäköinen. Joonas ja Johanna asuivat Pohjosmäen taloa Vahangalla. Joonas ja lapset muuttivat 1893 asumaan Pääjärven Luksanniemen taloa. Joonaksen poika Taavetti jäi asumaan Pohjosmäen taloa. Vihitty 24.7.1870 Karstula. Johanna "Hanna" Juhontytär Poikonen o.s. Muhonen, talon emäntä, s. 4.2.1853 Karstula Vahanka 11 Suoniemi, k. 24.3.1891 Karstula Vahanka 3 Pohjosmäki. Muutti 11.2.1912 Pylkönmäelle. |
Jaakko Juhani Poikonen , s. 10.10.1912 Pylkönmäki Kuoppala. Tauluun 234 |
Valma Elisabet "Liisa" Pekkanen o.s. Poikonen , s. 17.9.1913 Pylkönmäki Kuoppala. Tauluun 239 |
Leo Aleksanteri Poikonen , s. 29.1.1915 Pylkönmäki Kuoppala. Tauluun 245 |
Albert Sakarias Poikonen mv., s. 3.5.1917 Pylkönmäki Kuoppala, k. 6.3.1996 Pylkönmäki Kuoppala. |
Sanni Dagmar Poikonen s. 6.1.1921 Pylkönmäki, k. 25.8.1930 Pylkönmäki, kuolinsyy Luumätä ja lentävä keuhkotautuí. |
Taulu 234 |
V Jaakko Juhani Poikonen (638), (Taulusta 233, isä Johannes Poikonen) s. 10.10.1912 Pylkönmäki Kuoppala, k. 3.7.1989 Karstula. |
Puoliso: Hilja Poikonen o.s. Lettolammi (1769) s. 16.1.1913 Siikainen, k. 7.10.1973 Pylkönmäki. |
Antti Johannes Poikonen , s. 19.9.1939 Pylkönmäki. Tauluun 235 |
Veikko Voitto Poikonen s. 13.2.1946 Pylkönmäki, k. 19.4.1949 Pylkönmäki. |
Aila Maria Annikki Poikonen perushoitaja, s. 18.3.1948 Pylkönmäki. |
Taulu 235 |
VI Antti Johannes Poikonen (1771), (Taulusta 234, isä Jaakko Poikonen) mv, s. 19.9.1939 Pylkönmäki. Pylkönmäki kotipaikka. |
Puoliso: eronneet Kerttu Annikki Poikonen o.s. Henriksson (1772) s. 14.11.1937 Lappee. Lappeenranta asuinpaikka. |
Risto Sakari Poikonen , s. 15.10.1968 Lappeenranta. Tauluun 236 |
Kalle Heikki Ravonmaa e. Poikonen , s. 6.9.1969 Lappeenranta. Tauluun 237 |
Pasi Juhani Poikonen , s. 20.8.1970 Lappeenranta. Tauluun 238 |
Taulu 236 |
VII Risto Sakari Poikonen (1773), (Taulusta 235, isä Antti Poikonen) metsätalousinsinööri, s. 15.10.1968 Lappeenranta. Heinola kotipaikka. |
Puoliso: eronneet Minna Kaarina Poikonen o.s. Määttänen (1777) s. 16.1.1978 Padasjoki. Kotipaikka Jämsä. |
Sonja Ulla Maria Poikonen s. 5.4.1996 Padasjoki. |
Tapio Pekka Sakari Poikonen s. 8.6.1997 Padasjoki. |
Taulu 237 |
VII Kalle Heikki Ravonmaa e. Poikonen (1774), (Taulusta 235, isä Antti Poikonen) talousneuvoja, s. 6.9.1969 Lappeenranta. Espoo kotipaikka. |
Puoliso: Eeva Marjaana Ravonmaa o.s. Karppinen (23072) henkilöstösuunnittelija, s. 5.11.1975. |
Taulu 238 |
VII Pasi Juhani Poikonen (1775), (Taulusta 235, isä Antti Poikonen) MMM, metsänhoitaja, s. 20.8.1970 Lappeenranta. kotipaikka Joutseno. |
Puoliso: Piia Kristiina Poikonen o.s. Saari (8920) FM, s. 20.12.1973 Raisio. |
Alpo Olli Antero Poikonen s. 9.10.2005 Kouvola. |
Eero Jaakko Kullervo Poikonen s. 26.3.2007 Joutseno. |
Paula Ulpu Ilona Poikonen s. 15.3.2010 Lappeenranta. |
Taulu 239 |
V Valma Elisabet "Liisa" Pekkanen o.s. Poikonen (639), (Taulusta 233, isä Johannes Poikonen) emäntä, s. 17.9.1913 Pylkönmäki Kuoppala, k. 13.8.1981 Karstula Aho Katvela. |
Puoliso: Vihitty 31.12.1951
Martti Rikhard Pekkanen (1387)
mv, Aho-Vastinki Katvela, s. 30.1.1912 Pylkönmäki Vasikka-aho, k. 14.1.2001 Karstula.
Vanhemmat: Taavetti Pekkanen, mv., s. 4.7.1882 Paajala Rasinmäki, k. 24.11.1941 Karstula Aho Katvela, kuolinsyy Keuhkokuume. Vihitty 8.7.1911 Pylkönmäki. Muuttivat Pylkönmäen Vasikka-aholta Karstulaan Aho-Vastingin Katvelaan vuonna 1930. Amanda Pekkanen o.s. Rantanen, emäntä, s. 4.10.1886 Karstula, k. 30.10.1966 Karstula Aho-Vastinki Katvela. Karstulaan 1930. |
Marja Leena Tenkanen e. Kivipuro o.s. Pekkanen , s. 12.6.1953 Karstula. Tauluun 240 |
Martti Olavi Pekkanen s. 15.9.1954, k. 17.9.1954. |
Lahja Mirjami Pekkanen , s. 30.11.1957 Karstula. Tauluun 244 |
Taulu 240 |
VI Marja Leena Tenkanen e. Kivipuro o.s. Pekkanen (1388), (Taulusta 239, äiti Valma Pekkanen) suurtalouden esimies, s. 12.6.1953 Karstula. |
1. puoliso: Vihitty 27.7.1974, eronneet 1998
Matti Kivipuro (1391)
maalariyrittäjä, s. 16.7.1951 Karstula.
Vanhemmat: Reino Johannes Kivipuro, s. 15.2.1911 Karstula, k. 6.8.1992 Karstula. Hilja Kivipuro o.s. Rikkonen, s. 23.4.1912 Kirvu, k. 17.3.1985 Karstula. Jyväskylä. |
Jussi Matias Kivipuro , s. 29.4.1976 Jyväskylä mlk, Palokka. Tauluun 241 |
Mikko Martti Kivipuro , s. 11.7.1980 Jyväskylä Palokka. Tauluun 242 |
Kaisa Johanna Kivipuro , s. 11.6.1984 Jyväskylä Palokka. Tauluun 243 |
2. puoliso: Vihitty 4.8.2001 Hannu Matti Tenkanen (8764) kanttori, s. 9.4.1951 Huittinen. |
Taulu 241 |
VII Jussi Matias Kivipuro (1392), (Taulusta 240, äiti Leena Tenkanen e. Kivipuro) tait. kand. viestintäjohtaja, s. 29.4.1976 Jyväskylä mlk, Palokka. Jussi Kivipuro aloitti syksyllä 2011 Suomen UNICEFin ensimmäisenä viestintäjohtajana. Tätä ennen hän työskenteli Greenpeacen pääkonttorissa Amsterdamissa ja vastasi digitaalisesta innovaatiotoiminnasta. Sitä ennen hän veti markkinointiviestinnän tiimiä Satama Interactivessa. Vuonna 2000 hän perusti verkkokaupan Kiinassa. Kivipuro on konsultoinut Martti Ahtisaaren CMI-järjestöä ja toiminut vapaaehtoisena Aasian 2004 tsunamin aikaan Suomen suurlähetystössä Thaimaassa. Koulutukseltaan hän on Lapin yliopistosta valmistunut taiteen kandidaatti. |
Puoliso: Vihitty 9.8.1998 Laukaa Suvi Katriina Kivipuro o.s. Oksanen (6618) VTM VTT:n talouspäällikkö, s. 22.5.1978 Laukaa. |
Seela Ellen Erika Kivipuro s. 22.5.2004 Helsinki. |
Aleksis Martti Kivipuro s. 28.1.2007 Helsinki. |
Taulu 242 |
VII Mikko Martti Kivipuro (1393), (Taulusta 240, äiti Leena Tenkanen e. Kivipuro) sairaanhoitaja, s. 11.7.1980 Jyväskylä Palokka. |
Puoliso: Raisa Annika Jäntti (7946) FM, s. 31.1.1979 Keikyä. |
Taulu 243 |
VII Kaisa Johanna Kivipuro (1394), (Taulusta 240, äiti Leena Tenkanen e. Kivipuro) kosmetologi, sosiologi, s. 11.6.1984 Jyväskylä Palokka. Helsinki asuinpaikka. |
Puoliso: Aku-Petter Rissanen (22722) yhteisöpedagogi, s. 29.11.1980. |
Taulu 244 |
VI Lahja Mirjami Pekkanen (1390), (Taulusta 239, äiti Valma Pekkanen) toimistosihteeri, s. 30.11.1957 Karstula. |
Avopuoliso: Jouni Onni Uljas Viiru (1395) hirsityöntekijä, s. 19.10.1954 Karstula. |
Anssi Sakari Viiru rakennusinsinööri, s. 2.12.1989 Karstula. parisuhteessa Jenna Heikkisen kanssa. |
Pekka Matias Viiru s. 30.11.1992 Karstula. |
Taulu 245 |
V Leo Aleksanteri Poikonen (640), (Taulusta 233, isä Johannes Poikonen) mv, taksiyrittäjä, s. 29.1.1915 Pylkönmäki Kuoppala, k. 21.10.1972 Pylkönmäki. |
Puoliso: Vihitty 21.1.1955 Kirsti Anna-Liisa Poikonen o.s. Malmikallio (652) s. 16.9.1927 Uurainen, k. 21.2.1972 Pylkönmäki. |
Helena Kyllikki Poikonen o.s. Poikonen , s. 27.9.1955 Pylkönmäki. Tauluun 246 |
Eero Juhani Poikonen , s. 23.3.1966 Pylkönmäki. Tauluun 247 |
Taulu 246 |
VI Helena Kyllikki Poikonen o.s. Poikonen (653), (Taulusta 245, isä Leo Poikonen) talon emäntä Agronomi, s. 27.9.1955 Pylkönmäki. |
Puoliso: Vihitty 18.7.1981 Pylkönmäki
Olavi Antero Poikonen (2056). (Taulu 306)
mv., s. 5.4.1955 Pylkönmäki.
Vanhemmat: Onni Anselm Poikonen, mv., s. 27.2.1916 Pylkönmäki, k. 23.1.1996 Pylkönmäki. Vihitty 17.11.1946. Hietalan tila Kuoppalan kylässä; kokonaispinta-ala on 60 ha, josta metsää 45 ha ja peltoa 12,2 ha; omistaja v:sta 1958. Tilanne vuonna 1966 sukutilat.sarka.fi -mukaan. Elvi Poikonen o.s. Floor, talon emäntä, s. 1.6.1923 Kannonkoski, k. 9.4.1991 Pylkönmäki. |
Perttu Olli Poikonen s. 28.4.1986 Pylkönmäki. |
Antti Pekka Johannes Poikonen s. 9.2.1990 Pylkönmäki. |
Mikko Juho Antero Poikonen s. 12.5.1992 Pylkönmäki. |
Taulu 247 |
VI Eero Juhani Poikonen (654), (Taulusta 245, isä Leo Poikonen) hankintapäällikkö, s. 23.3.1966 Pylkönmäki. Muutti Uuraisille isovanhempiensa luo 23.04.1975. |
Puoliso: Vihitty 29.6.1996 Siilinjärvi Nina Poikonen o.s. Huusela (2081) kansainvälisten asian päällikkö, s. 16.7.1967 Helsinki. |
Verneri Poikonen s. 17.7.1998 Äänekoski. Nuorten pohjoismaiden mestari hiihdossa. |
Taulu 248 |
IV Olga Maria Ahola o.s. Poikonen (2010), (Taulusta 152, isä Antti Poikonen) talon emäntä, s. 15.9.1878 Saarijärvi Kuoppala, k. 20.8.1957 Toholampi. Olga Maria kuului Pylkönmäen Kuoppalan kansakoulun ensimmäiseen johtokuntaan v. 1901. Oli perustamassa Toholammin Ylipään evank. yhdistystä 1.11.1930 yhdessä miehensä ja tyttäriensä Annin ja Ennin kanssa. Hän käytti kangaspuita ahkerasti, oli hyvä laulaja, harrasti laulua työn lomassa ja erilaisissa hartaustilaisuuksissa. |
Puoliso: Vihitty 29.12.1898 Saarijärvi
Edvin Eemil Ahola (2011)
mv., s. 11.9.1875 Pihlajavesi, k. 18.9.1940 Toholampi.
Vanhemmat: Gustaf "Kustaa" Johansson Ahola e. Backman, s. 31.7.1848 Uusikaarlepyy. Nimenmuutos Backman -> Ahola 1873. Osti maata Kuoppalan Antilta 1895 tultuaan Kuoppalaan Pihlajavedeltä. Ote kauppakirjasta: "Ostaja saa Pekkalan talon itäpään Hyytiäistenmäin takana olevan niityn lähellä olevasta kivipyykistä kohdastansa poikki maan vanhaa rajaa myöten, kummingin raja käännettynä niin, että se menee Herokuusen lähteeseen sillä lailla, että mainitusta lähteestä sopii juomaan sekä Kuoppalan että Hyytiäisten eläimet.". Anna Johansson Ahola o.s. Virkamäki, s. 30.10.1845 Ähtäri Peränne Virkamäki. Toimi talollisena Pylkönmäen Kuoppalan kylässä isältään ostamalla Hyytiäistenmäen tilalla n. 1899 - 1908 ja Kuoppalan kylän Kauppalan tilalla 1908 - 1916, piti myös kyläkauppaa Kauppalan tilalla n. 1908 - 1915. Arvellaan tukkuliikkeen huijanneen saatavansa kymmenkertaiseksi, mistä aiheutuneiden velkojen vuoksi tuli konkurssi loppuvuodesta 1914, ulosotto 1915. Koettaessaan selvitä veloista Edvin sai syytteen velallisen epärehellisyydestä "yrityksestä saada takaisinvoittoa". Tuomio oli kolme kk vankeutta. Toimi sittemmin talollisena Toholammilla Antti Heikkilältä (18.000 mk:lla) 27.10.1916 ostamallaan Asialan kylän Haarasen tilalla 1917 - 1938. Jäi tuolloin syytingille vaimonsa kanssa ja myi Haarasen tilan pojalleen Antille. Jo Pylkönmäellä asuessaan Edvin oli kokenut hengellisen herätyksen. Tähän liittynee se, kun vankilaan kutsua ei kuulunut, lähti Edvin henkilökohtaisesti Vaasaan asiaa peräämään. Edvin oli Pylkönmäen Osuuskassan perustajajäsen 24.8.1904 -1917. Hänet kutsuttiin Toholammin Osuuskaupan myymäläneuvostoon, lomitti kaupanhoitajaa. Sai jo Pylkönmäellä asuessaan isältään tietoja apulannoista ja talvella 1920 kävi myymässä niitä Toholammilla noin puolen pitäjän alueella. Toimi vakuutus- ja lehtiasiamiehenä sekä maanjakajana, ns. "sovintojakajana" noin 10 tilan jaoissa. Kuului Purontakasen kansakoulun johtokuntaan 1918 - 1925. Heidän talossaan pidettiin myös kiertokoulua ainakin 1928 - 1929. Edvinin aloitteesta Toholammille perustettiin Toholammin Ylipään myllyosuuskunta 1921, sonniosuuskunta 1923, karjantarkastusyhdistys 1924 ja osuuskassa. Kaikkien näiden yhteisöjen hallituksissa Toholammilla hän istui elämänsä loppuun toimien puheenjohtajana tai sihteerinä. Kangaspuut ja höyläpenkki kuuluivat ison tuvan jokatalviseen kalustoon ja ne olivat kovassa käytössä. |
Väinö Adiel Ahola s. 23.10.1899 Saarijärvi, k. 16.5.1900 Saarijärvi. |
Silja Dagmar Mäki-Asiala o.s. Ahola , s. 16.11.1900 Pylkönmäki. Tauluun 249 |
Paavo Eemil Ahola s. 1.12.1902 Pylkönmäki, k. 8.10.1923 Helsinki, kuolinsyy tulirokko. Kävi Pylkönmäellä Kuoppalan kansakoulua. Toimi vanhempiensa apuna kotitilallaan Haarasessa. Asevelvollisuus Suomen Valkoisessa kaartissa Helsingissä 1922 - 1923, jossa kuoli tulirokkoon viikkoa ennen siviiliin pääsyään. . |
Anna Irene Nivala o.s. Ahola , s. 26.12.1904 Pylkönmäki. Tauluun 266 |
Arvi Adiel Ahola , s. 16.2.1907 Pylkönmäki. Tauluun 286 |
Enni Aira Vasalampi o.s. Ahola , s. 22.4.1910 Pylkönmäki. Tauluun 291 |
Antti Onerva Ahola , s. 26.10.1913 Pylkönmäki. Tauluun 292 |
Taulu 249 |
V Silja Dagmar Mäki-Asiala o.s. Ahola (2013), (Taulusta 248, äiti Olga Ahola) talon emäntä, s. 16.11.1900 Pylkönmäki, k. 19.7.1950 Toholampi. Silja kävi Pylkönmäen Kuoppalan kansakoulua. Toimi Toholammilla emäntänä Mäki-Asialan tilalla. Harrastuksina toiminta Suomen evank. yhdistyksessä sekä maa- ja kotitalousnaisissa. |
Puoliso: Vihitty 23.8.1919 Toholampi
Väinö Johannes Mäki-Asiala (2019)
mv., s. 13.11.1897 Toholampi, k. 23.5.1978 Toholampi.
Vanhemmat: Kalle Fredrik Mäki-Asiala e. Asiala. Selinda Mäki-Asiala o.s. Kivelä. Kävi Toholammilla Purontakasen kansakoulua 1907 - 1911. Toimi maanviljelijänä Toholammilla Mäen tilalla, joka siirtyi hänen omistukseensa isänsä Kallen kuoltua 20.1.1922. Myi tilan pojalleen Paavo Mäki-Asialalle 11.5.1968. Hänellä oli luottamustoimia, esim. Purontakasen kunnallisvaalilautakunnan varapuheenjohtaja ja Purontakasen koulun johtokunnan jäsen useaan otteeseen, köyhäinhoitolautakunnan jäsen 1926 - 1928, kunnallislautakunnan jäsen 1927 -1929, Keski-Pohjanmaan Osuuskaupan Purontakasen myymäläneuvoston jäsen 1930 -1940 luvuilla. Toholammin Ylipään myllyosuuskunnan hallituksen jäsen sekä puheenjohtaja useita kertoja vuosien 1930 - 1960 aikana. Toholammin Osuusmeijerin johtokunnan jäsen 1946 - 1950, asutuslautakunnan jäsen 1946 - 1953, Purontakasen valtiollisten vaalien vaalilautakunnan jäsen 1948, maanlunastuslautakunnan jäsen 1954 - 1956. Pellervo-seuran ansiomerkki 10.12.1962. Harrastukset: karjatalous, hevoset ja osuuskuntatyö. |
Martti Olavi Mäki-Asiala , s. 7.3.1920 Toholampi. Tauluun 250 |
Kalle Eemil Mäki-Asiala , s. 3.6.1922 Toholampi. Tauluun 255 |
Rauni Väinö Mäki-Asiala , s. 28.10.1924 Toholampi. Tauluun 261 |
Aino Kaarina Mäki-Asiala s. 15.2.1928 Toholampi. Kävi Kaustisten evank. kansanopiston 1947 -1948. Helsingissä kotiapulaisena puoli vuotta 1950, sieltä tultuaan joutui äidin kuoleman johdosta ottamaan 22-vuotiaana vastuun kotitilan suuresta karjasta ja taloudesta, nuorin sisaruksista jäi vain 7-vuotiaaksi. Eläkkeelle 1986. Harrastukset: päiväkerhonpito ja seurakuntatyö. |
Paavo Alpo Mäki-Asiala , s. 12.6.1932 Toholampi. Tauluun 264 |
Pentti Samuli Mäki-Asiala , s. 17.12.1942 Toholampi. Tauluun 265 |
Taulu 250 |
VI Martti Olavi Mäki-Asiala (2020), (Taulusta 249, äiti Silja Mäki-Asiala) mv., s. 7.3.1920 Toholampi. Toimi omaishoitajana puolisolleen tämän osittaisen halvauksen aikana. Luottamustoimet: Toholammin kotiteollisuuskoulun johtokunnan jäsen, Kleemolan kansakoulun johtokunnan jäsen, Toholammin vaalilautakunnan jäsen, Keski-Pohjanmaan Osuuskaupan myymälätoimikunnan ja edustajiston jäsen, Toholammin Maamiesseuran rahastonhoitaja. Osallistui jatkosotaan. Sotamies, 65 % invalidi. Jatkosodan muistomitali. |
Puoliso: Vihitty 22.6.1940 Toholampi
Eeva Kaarina Mäki-Asiala o.s. Kangas (2221)
talon emäntä, s. 5.5.1920 Veteli.
Vanhemmat: Oskari Kangas. Ruusa Kangas o.s. Heikkilä. |
Vesa Kaarle Mäki-Asiala , s. 28.1.1944 Toholampi. Tauluun 251 |
Heikki Juhani Mäki-Asiala , s. 11.2.1947 Toholampi. Tauluun 252 |
Matti Päiviö Mäki-Asiala , s. 15.11.1948 Toholampi. Tauluun 253 |
Eliisa Irene Koskela o.s. Mäki-Asiala , s. 5.9.1956 Toholampi. Tauluun 254 |
Taulu 251 |
VII Vesa Kaarle Mäki-Asiala (2222), (Taulusta 250, isä Olavi Mäki-Asiala) linja-autonkuljettaja, s. 28.1.1944 Toholampi. Huoltomiehenä Kokkolassa ja linja-autonkuljettajana Turussa. |
1. puoliso: Vihitty 4.10.1965, eronneet 1985 Sisko Helena Mäki-Asiala o.s. Kanala (2228) s. 17.6.1938 Halsua. |
Juha Petri Matias Mäki-Asiala liikunnanopettaja, s. 19.8.1966 Toholampi. |
2. puoliso: Helena Tulppo (2230) |
Taulu 252 |
VII Heikki Juhani Mäki-Asiala (2223), (Taulusta 250, isä Olavi Mäki-Asiala) kauppateknikko, s. 11.2.1947 Toholampi. Liikealalla vuodesta 1996 kauppiaana Toholammilla yhdessä vaimonsa kanssa. |
Puoliso: Vihitty 15.8.1970 Toholampi Eila Helinä Mäki-Asiala o.s. Huhtala (2231) kauppateknikko, s. 20.2.1953. |
Tero Juhani Mäki-Asiala V:sta 2000 hotellipäällikkö Seinäjoella, s. 5.3.1971 Toholampi. |
Tiina Johanna Mäki-Asiala ylioppilas 2000, s. 29.5.1981 Toholampi. |
Taulu 253 |
VII Matti Päiviö Mäki-Asiala (2224), (Taulusta 250, isä Olavi Mäki-Asiala) teurastaja, s. 15.11.1948 Toholampi. Asunut myös osa-aikaisesti kotitilaansa Toholammilla. |
Puoliso: Vihitty 27.6.1970 Anne Maaria-Hannele Mäki-Asiala o.s. Yli-Tokola (2234) grilli-pizzeria, taksien lomitus, s. 1.6.1954 Kannus. |
Teijo Matias Mäki-Asiala s. 19.3.1970 Kannus. |
Satu-Maare Mäki-Asiala s. 19.3.1972 Kannus. |
Teemu Päiviö Mäki-Asiala s. 1.7.1985 Toholampi. |
Saija-Maaria Mäki-Asiala s. 12.12.1986 Toholampi. |
Salla-Mari Familia Mäki-Asiala s. 13.6.1990 Toholampi. |
Anne-Mai Kaarina Mäki-Asiala s. 6.6.1994 Toholampi. |
Taulu 254 |
VII Eliisa Irene Koskela o.s. Mäki-Asiala (2225), (Taulusta 250, isä Olavi Mäki-Asiala) maatalousyrittäjä, s. 5.9.1956 Toholampi. Ylioppilas. Maatalousyrittäjänä miehensä kotitilalla. |
Puoliso: Vihitty 14.7.1979 Toholampi
Antti Johannes Koskela (2241)
toimittaja, s. 13.12.1958 Toholampi.
Vanhemmat: Lauri Koskela. Lempi Koskela o.s. Lamu. Toiminut mm. radiotoimittajana, myöhemmin tehnyt uutisjuttuja ym. oman yrityksen puitteissa. |
Ville Johannes Koskela s. 6.10.1980 Toholampi. |
Anna-Kaisa Koskela s. 10.2.1983 Toholampi. |
Lauri Olavi Koskela s. 30.10.1993 Toholampi. |
Liisa-Maria Karoliina Koskela s. 14.2.1996 Toholampi. |
Taulu 255 |
VI Kalle Eemil Mäki-Asiala (2021), (Taulusta 249, äiti Silja Mäki-Asiala) autoilija, s. 3.6.1922 Toholampi. Toholammin kunnanvaltuuston jäsen kolme vaalikautta, urheilulautakunnan jäsen, urheiluseuran johtokunnan jäsen useita vuosia, osuuspankin hallintoneuvoston jäsen 1960 alkaen. Maakuntaliiton Toholammin edustaja, kansanterveystyön kuntainliiton liittovaltuuston ja liittohallituksen varajäsen, Toholammin sotaveteraaniyhdistyksen hallituksen jäsen 1967 alkaen ym. Osallistui jatkosotaan: korpraali. - SVR m. 1. Vm 1, Vm 2, Jatkosodan muistomitali, Sininen risti, Kiilan risti, Sotaveteraaniliiton kultainen jäsen ansiomerkki, Autoliiton kultainen merkki, Pelervo-seuran hopeinen ansiomerkki, Osuuspankkijärjestön hopeinen ansiomerkki, Suomen kunnallisliiton hopeinen kunniamerkki, paikallislehtien Antti-patsas ym. Harrastukset: liikunta, metsästys, kalastus, kirjoitus/runoilu, laulu ja kuvanveisto. |
Puoliso: Vihitty 14.4.1945 Toholampi Aino Ania Mäki-Asiala o.s. Hirvikoski (2210) keittäjä-siivooja, s. 4.10.1925 Toholampi. Oli Keittäjä-siivoojana Hirvikosken kansakoulussa, myöhemmin Hirvikosken kurssikeskuksen keittiö- ja siivoustyössä. |
Anja Margit Kolu o.s. Mäki-Asiala , s. 21.1.1946 Toholampi. Tauluun 256 |
Silja Mariitta Jänkä o.s. Mäki-Asiala , s. 19.6.1947 Toholampi. Tauluun 257 |
Markku Eemil Mäki-Asiala , s. 5.8.1949 Toholampi. Tauluun 258 |
Taulu 256 |
VII Anja Margit Kolu o.s. Mäki-Asiala (2248), (Taulusta 255, isä Kalle Mäki-Asiala) s. 21.1.1946 Toholampi, k. 11.1.1990 Toholampi. Kävi Oulussa kuurojen koulua 1954 - 1956, Jyväskylässä 1956 - 1960. Kuurojen talouskoulu Pieksämäellä. Työskenteli Jyväskylässä einestehtaalla, siivoojana SOK:n baarissa (myöhemmin ravintola Rosso). |
Puoliso: Vihitty 14.10.1972 Toholampi Eino Kolu (2250) s. 11.8.1938 Äänekoski. Kävi Jyväskylässä kuurojen koulun, työskenteli Schaumanin puunjalostustehtaalla Jyväskylässä eläkkeelle siirtymiseensä saakka. Harrastukset: pilkkiminen ja kesäkalastus, nuorena kiersi kuurojen urheilukilpailuissa Suomessa ja myös ulkomailla. |
Taulu 257 |
VII Silja Mariitta Jänkä o.s. Mäki-Asiala (2249), (Taulusta 255, isä Kalle Mäki-Asiala) s. 19.6.1947 Toholampi. Kävi Toholammilla Hirvikosken kansakoulun 1954 -1961. Kaustisten evank. kansanopiston 1963 - 1964, Kokkolassa kauppakoulun 1966 -1968 ja Vaasan kauppaopiston. Toimi Vetelissä KPO:n liikeapulaisena 1964 -1966, Kokkolassa kotiapulaisena 1962 - 1963 sekä Outokumpu Oy:ssä sihteerinä 1970 - 1971. Toiminut Toholammilla Peltolan maatilan emäntänä vuodesta 1975; maatalous lopetettu 1999, maaseutumatkailua v:sta 1992, Jängän melonta- ja luontolomat perustettu 1996. Maa- ja kotitalousnaisten sihteeri/rahastonhoitajana, Hirsikoski-sukuseura ry:n sihteeri/rahastonhoitaja v:sta 1995. Toholammin omaishoitajat ja läheiset ry:n rahastonhoitaja v:sta 2000. |
Puoliso: Vihitty 29.5.1971 Toholampi
Voitto Johannes Jänkä (2252)
mv., s. 3.11.1944 Halsua.
Vanhemmat: Jalmari Jänkä. Aino Jänkä o.s. Hotakainen. Kävi Halsuan kirkonkylän kansakoulua 1951 - 1958. Muutti vanhempiensa mukana Halsualta Toholammin Hirvikoskelle 1965, josta vanhemmat ostivat maatilan, jossa Voitto toimi aluksi vanhempiensa apuna ja vuodesta 1975 alkaen itsenäisenä maanviljelijänä. Kävi 1996 -1997 eräopaskurssin, 1997 - 1998 elämyskurssin ja 1999 elämysmatkailun ammattitutkintoon tähtäävän kurssin. Asevelvollisuus Kajaanissa Kainuun Prikaatissa 1964 - 1965, korpr./sot.pol. |
Tomi Johannes Jänkä mv., s. 2.9.1974 Toholampi. Kävi Toholammin Sykäräisen ala-asteen 1981 - 1987, Toholammin kirkonkylän yläasteen 1987 - 1990, jonka jälkeen työskenteli Toholammin kunnalla nurmikoita leikkaamassa, päiväkodissa ja vuodeosastolla apulaisena. Asevelvollisuus Kajaanissa, jonka jälkeen Kannuksen maaseutuoppilaitoksen koneenkorjaajalinja (1 v) ja Kokkolan ammattikoulun autolinja (2 v). Aloitti työt Hartman Mobilella Kokkolassa 1998. |
Turo Tapani Jänkä insinööri, s. 9.9.1976 Halsua. Kävi Toholammin Sykäräisen ala-asteen 1983 - 1989, Toholammin kirkonkylän yläasteen 1989 - 1992, Kokkolan ammattikoulussa sähköpuolen peruslinja 1992 ja tietotekniikan linjan 1993 - 1995, Raahen tietokonealan oppilaitoksen 1995 - 1999, valmistui 1999 tietotekniikan insinööriksi. Siviilipalvelus Kokkolan kauppaoppilaitoksen korkeakoulussa 2000. Aloitti työt 01.08.2000 Soneralla Tampereella. |
Tanu Oskari Jänkä s. 7.3.1988 Toholampi. Kävi Sykäräisen ala-asteen 1995 - 2000 ja Toholammin kirkonkylän yläasteen 2001 - 2004. |
Taulu 258 |
VII Markku Eemil Mäki-Asiala (2211), (Taulusta 255, isä Kalle Mäki-Asiala) urakoitsija, s. 5.8.1949 Toholampi. Harrastukset: "Päätalofani". |
Puoliso: Vihitty 18.12.1971 Kokkola
Maija Helinä Mäki-Asiala o.s. Lintilä (2212)
s. 19.8.1950 Toholampi.
Vanhemmat: Kauko Ilmari Lintilä. Anna Hellen Lintilä o.s. Lehtimäki. Keksikoulu kauppaopisto. Harrastuksina posliinimaalaus, sauvakävely ja lukeminen. |
Teemu Markus Mäki-Asiala , s. 27.10.1975 Kokkola. Tauluun 259 |
Antti Mikael Mäki-Asiala , s. 8.6.1978 Kokkola. Tauluun 260 |
Taulu 259 |
VIII Teemu Markus Mäki-Asiala (2213), (Taulusta 258, isä Markku Mäki-Asiala) ajoneuvoasentaja, Veho Oy Espoo, s. 27.10.1975 Kokkola. |
Puoliso: Minna Laakso (2217) |
Taulu 260 |
VIII Antti Mikael Mäki-Asiala (2214), (Taulusta 258, isä Markku Mäki-Asiala) ajoneuvoasentaja, Interasfaltti Oy, s. 8.6.1978 Kokkola. |
Puoliso: Mirva Järnbäck (2218) |
Taulu 261 |
VI Rauni Väinö Mäki-Asiala (2022), (Taulusta 249, äiti Silja Mäki-Asiala) mv., s. 28.10.1924 Toholampi. Metsäliiton jäsen, alussa mukana perustamassa Metsä-Serlaa. Toholammin Ylipään mylly- ja sahaosuuskunnan vetäjä 10 vuotta, Markin koulun johtokunnan puheenjohtaja 12 vuotta, raittiuslautakunnassa 12 vuotta, ollut mukana hankkimassa kylälle vesijohtoa, postinkantoa ja puhelinlinjaa. Myllyn toiminnasta muistomitali, JR 9 risti, kultainen reservin ratsastajamitali N.o 105, Vm 1 ja jatkosodan muistomitali. Harrastukset: metsänhoito ja metsästys. |
Puoliso: Vihitty 6.9.1946 Toholampi Henna Kaarina Mäki-Asiala o.s. Potta (2207) talon emäntä, s. 6.9.1924 Kannus. Kanalan hoitaja, hoiti 3000 kanan munien markkinoinnin. Munakunnalla 20 vuotta eläkkeelle siirtymiseensä asti. Kotirintamamitali. |
Kirsti Kaarina Pihlajamaa o.s. Mäki-Asiala , s. 11.1.1947 Toholampi. Tauluun 262 |
Kyösti Samuli Mäki-Asiala , s. 9.3.1953 Toholampi. Tauluun 263 |
Taulu 262 |
VII Kirsti Kaarina Pihlajamaa o.s. Mäki-Asiala (2208), (Taulusta 261, isä Rauni Mäki-Asiala) viimeistelijä, s. 11.1.1947 Toholampi. |
Puoliso: Vihitty 4.11.1975 Heikki Antero Pihlajamaa (2257) s. 1946 Kannus. |
Tarja Katriina Pihlajamaa s. 6.8.1968 Kokkola. |
Petri Tapio Pihlajamaa s. 17.9.1970 Kokkola. |
Mari Johanna Pihlajamaa s. 19.3.1979 Kokkola. |
Taulu 263 |
VII Kyösti Samuli Mäki-Asiala (2209), (Taulusta 261, isä Rauni Mäki-Asiala) teknikko, s. 9.3.1953 Toholampi. |
Puoliso: Vihitty 14.6.1980 Pirjo Riitta Mäki-Asiala o.s. Taipale (2261) kotitalouden hoitaja, s. 9.3.1961. |
Juha Samuli Mäki-Asiala s. 23.1.1981 Kokkola. |
Jonna Riikka Mäki-Asiala s. 29.1.1983 Kokkola. |
Taulu 264 |
VI Paavo Alpo Mäki-Asiala (2024), (Taulusta 249, äiti Silja Mäki-Asiala) mv., s. 12.6.1932 Toholampi. Toiminut Markin ala-asteen johtokunnassa, Toholammin koululautakunnassa ja ollut mukana Purontakasen nuorisoseuran toiminnassa. Harrastukset: metsästys ja kalastus. |
Puoliso: Vihitty 16.1.1971 Toholampi
Sinikka Inkeri Mäki-Asiala o.s. Määttälä (2264)
talon emäntä, s. 18.6.1944 Toholampi.
Vanhemmat: Väinö Johannes Määttälä. Aili Inkeri Määttälä o.s. Peltola. Kävi konttorikurssin Oulussa 1964. Toiminut seurakunnan diakonian johtokunnassa yhden kauden ja kuuluu seurakunnan kylätoimikuntaan. |
Heli Maarit Mäki-Asiala yo-merkonomi, tradenomi, s. 11.7.1971 Toholampi. Kävi Toholammin Markin ala-asteen, kirkonkylän yläasteen, pääsi ylioppilaaksi 1990, valmistui yo-merkonomiksi Seinäjoen kauppaoppilaitoksesta. Seinäjoen City-marketissa työskennellessään kouluttautui tradenomiksi. Töysän kunnan vs. kirjastotoimen johtajana. |
Hilkka Susanna Mäki-Asiala s. 6.10.1977 Toholampi. Kävi Toholammin Markin ala-asteen, kirkonkylän yläasteen, ylioppilas 1996, aloitti s.v. Jyväskylän yliopistossa saksan opinnot. Kouluttautui yliopisto-opintojensa ohessa 1999 Jyväskylän kr. opistolla kirkonpalvelija-suntioksi, suoritti v. 2000 varusmiespalvelun Lahdessa, jonka varuskunnan soittokunnassa hänen instrumenttinaan oli käyrätorvi. |
Pekka Johannes Mäki-Asiala s. 28.2.1979 Toholampi. Kävi Toholammin Markin ala-asteen, kirkonkylän yläasteen, ylioppilas 1998. varusmiespalvelu 1999, res. vänrikki. Valmistuu Oulun yliopistosta DI:ksi 2003. |
Taulu 265 |
VI Pentti Samuli Mäki-Asiala (2025), (Taulusta 249, äiti Silja Mäki-Asiala) mv., s. 17.12.1942 Toholampi. Purontakasen nuorisoseuran johtokunnan puheenjohtaja ja Purontakasen kansakoulun johtokunnan jäsen. Harrastukset: liikunta, jumppa ja lentopallo. |
Puoliso: Vihitty 29.11.1964 Kannus Riitta Maija Valvikki Mäki-Asiala o.s. Yli-Tokola (2270) s. 1.2.1944 Kannus. |
Harri Samuli Mäki-Asiala s. 3.1.1966 Oulu. |
Mika Juhani Mäki-Asiala s. 3.3.1970 Toholampi. |
Taulu 266 |
V Anna Irene Nivala o.s. Ahola (2015), (Taulusta 248, äiti Olga Ahola) talon emäntä, s. 26.12.1904 Pylkönmäki, k. 13.5.1981 Toholampi. Kävi Pylkönmäellä Kuoppalan kansakoulua. Toimi Toholammilla Tupalan tilalla emäntänä. Harrastukset: kirjallisuus ja kirjoittaminen, otti nuorena osaa nuorisoseuratyöhön; Toholammin Ylipään evank. yhdistyksen toiminta (perustajajäsen).; lausui ja toimi kuorossa; opetteli 60-vuotiaana nuotit sekä soitteli harmonia. |
Puoliso: Vihitty 23.6.1924 Toholampi
Toivo Vilpas Nivala (2026)
mv., s. 5.9.1901 Toholampi, k. 19.1.1984 Toholompi.
Vanhemmat: Juho Jaakko Nivala, kirvesmies. Matilda Nivala o.s. Kuru. Aloitti myymäläapulaisena 12-vuotiaana ns. Kopsalan kauppiaalla Toholammilla, oli mm. KPO:n Kaustisen ja Toholammin Purontakasen liikkeissä ja Lamujoen Osuusliikkeessä, hoiti myöhemmin myös pientä Kasurisen kauppaa Purontakasessa. Osti Toholammilta Kleemolan kylästä tilan, missä maanviljelyksen ohella harjoitti pientä kyläkauppaa, jonka joutui huonotuottoisena lopettamaan. Asuivat jonkin aikaa Nivalan pitäjässä ja valmistivat koneellisesti tilaustyönä villavaatteita. Toivon pääasiallinen elämäntyö tapahtui kuitenkin Toholammin Asialasta 1936 ostamallaan Tupalan tilalla, jonka hän rakensi ja raivasi. Hän oli Purontakasen kansakoulun johtokunnan puheenjohtaja. |
Eeva Annikki Kokkoniemi o.s. Nivala , s. 3.6.1927 Nivala. Tauluun 267 |
Helena Kyllikki Purontakanen o.s. Nivala , s. 15.2.1929 Pulkkila. Tauluun 272 |
Pirkko Marjatta Polso o.s. Nivala , s. 27.4.1930 Pulkkila. Tauluun 275 |
Anna-Kaija Annala o.s. Nivala , s. 2.7.1933 Toholampi. Tauluun 276 |
Seppo Jaakko Nivala , s. 23.1.1936 Toholampi. Tauluun 280 |
Silvo Antero Nivala , s. 15.1.1938 Toholampi. Tauluun 282 |
Simo Toivo Nivala kirvesmies, s. 30.3.1940 Toholampi. Kävi Toholammin Purontakasen kansakoulun 1947 - 1955, Haapaveden kansanopiston 1958 - 1959. Asevelvollisuus Turussa, sotamies. |
Riku Samuli Nivala , s. 14.5.1943 Toholampi. Tauluun 284 |
Paula Irene Hotanen o.s. Nivala , s. 25.10.1947 Toholampi. Tauluun 285 |
Taulu 267 |
VI Eeva Annikki Kokkoniemi o.s. Nivala (2027), (Taulusta 266, äiti Anna Nivala) s. 3.6.1927 Nivala. Kävi Toholammilla Asialan kylän kiertokoulua 1934 - 1935 sekä Purontakasen kansakoulua 1946 - 1940 ja jatkokoulun 1940 -1941. Kannuksen yhteiskoulussa keskikoulun 1942 - 1946. Toimi Reisjärven Kangaskylän kansakoulun alaluokkien opettajana 1936 - 1948, 1949 - 1950, 1953 - 1954, Evijärven Joensuun supistetun koulun opettajana 1948 - 1949, Reisjärven Lokkilan kansakoulun yläluokkien opettajana 1950 - 1951, Lestijärven Ylipään kansakoulun opettajana 1954 - 1955. Toiminut lisäksi Reisjärvellä Kokkoniemen tilan emäntänä 1952 - 1986 sekä käynyt monia maa- ja kotitalouskursseja. Reisjärven Leppälahden kansakoulun johtokunnan jäsen 1961 - 1978, Reisjärven keskikoulun ja kansalaiskoulun johtokunnissa useita vuosia, Oulun maatalouskeskuksen Maa- ja kotitalousnaisten piirijohtokunnassa 1977 - 1985, Keski-Pohjanmaan Maa- ja kotitalousnaisten piirijohtokunnassa 1985 - 1991, Reisjärven seurakunnan pyhäkoulun opettajana 1971 - 1987. SVR m1 kultaristein. Harrastukset: käsityö, lukeminen ja musiikki. |
Puoliso: Vihitty 23.6.1949 Reisjärvi
Veikko Armas Kokkoniemi (2279)
mv., s. 13.6.1925 Reisjärvi.
Vanhemmat: Kalle Fabrian Kokkoniemi, mv. Lempi Kokkoniemi o.s. Mustikkaniemi, talon emäntä. Kävi Reisjärvellä kansakoulun 1932 - 1938. Toimi 1952 - 1986 maanviljelijänä Reisjärven Leppälahden Kokkoniemen tilalla, jonka olivat ostaneet 1951. Hän on käynyt useita maatalousalan kursseja. Asevelvollisuus Kuopiossa JR 2, sotamies. Reisjärven Maatalouslautakunnan jäsen 1976 - 1979, toiminut lisäksi Reisjärven Maamiesseurassa eri tehtävissä. Harrastukset: metsästys ja kalastus. |
Paula Anna-Liisa Virkkala o.s. Kokkoniemi , s. 5.1.1952 Reisjärvi. Tauluun 268 |
Hannu Vesa Pellervo Kokkoniemi , s. 2.4.1957 Reisjärvi. Tauluun 269 |
Timo Sakari Kokkoniemi s. 4.2.1959 Reisjärvi. Kävi Reisjärvellä Leppälahden kansakoulun 1966 - 1972, Ylivieskan lukiossa keskikoulun sekä lukion, josta pääsi ylioppilaaksi 1979, kävi Haapajärven maamieskoulun yo-linjan 1980 - 1981. On viljellyt Kokkoniemen kotitilaa yhdessä veljensä Ismon kanssa vuodesta 1986 ja toiminut lisäksi Reisjärven peruskoulun yläasteen maa- ja metsätalouden tuntiopettajana vuodesta 1986; Reisjärven maatalouslautakunnan puheenjohtaja vuodesta 1990, maa- ja metsätaloustuottajain Reisjärven paikallisosaston sihteeri vuodesta 1993, Keskustapuolueen Reisjärven paikallisosaston johtokunnan jäsen. Asevelvollisuus Tampereella Ilmatorjuntapatteristossa 1981 - 1982, ylikersantti. Harrastukset: metsästys, kalastus, kirjallisuus, reserviläistoiminta. |
Ismo Antero Kokkoniemi mv., s. 7.8.1962 Reisjärvi. Kävi Reisjärvellä peruskoulua Leppälahden ala-asteella 1969 - 1975 ja Reisjärven kirkonkylän yläasteella 1975 - 1978. Toimi sitten kotitilallaan Kokkoniemessä maataloustöissä. Ostettuaan Kokkoniemen tilan veljensä Timon kanssa 1986, hän on toiminut itsenäisenä maanviljelijänä. Harrastukset: metsästys, kalastus, turkiseläinten pyynti, lukeminen ja liikunta. |
Marja-Leena Tikka o.s. Kokkoniemi , s. 7.1.1965 Reisjärvi. Tauluun 270 |
Outi Annikki Lahti o.s. Kokkoniemi , s. 26.4.1967 Reisjärvi. Tauluun 271 |
Taulu 268 |
VII Paula Anna-Liisa Virkkala o.s. Kokkoniemi (2280), (Taulusta 267, äiti Eeva Kokkoniemi) s. 5.1.1952 Reisjärvi. Kävi Reisjärvellä Leppälahden kansakoulua 1959 - 1964 ja kunnallisen keskikoulun 1964 - 1969, Toholammin lukion 1969 - 1972, ylioppilas 1072. Matkailuvirkailijan tutkinto Pietarsaaressa, Pietarsaaren kauppaoppilaitoksessa 1973 - 1974. Toimi Kaustisten kansanmusiikkijuhlien ohjelmasihteerinä 1974 - 1976 ja toiminut sitten Toholammin osuuspankin pankkitoimihenkilönä. Harrastukset: musiikki, Toholammin kirkkokuoro, pyhäkoulun opettaja vuodesta 1990, luonnossa liikkuminen. |
Puoliso: Vihitty 31.8.1974 Toholampi
Markku Eino Virkkala (2291)
s. 7.1.1951 Toholampi.
Vanhemmat: Eino Artturi Virkkala, mv. Ilmi Josefiina Virkkala o.s. Pahkakangas, talon emäntä. Kävi Toholammilla Purontakasen kansakoulua 1958 - 1963 ja Toholammin kansalaiskoulun 1963 - 1965. Toimi Toholammilla kaivinkoneen kuljettajana 1965 - 1970 ja Toholammin Isokankaan E-liikkeen myymälänhoitajana 1972 - 1978. Toiminut Kannuksessa Pouttu Oy:llä lihanleikkaajana vuodesta 1978 ja lisäksi Pouttu Oy:n työsuojeluvaltuutettuna. Toholammin Metsästysseuran johtokunnan jäsen, Toholammin seurakunnan lapsi- ja nuorisotyöjohtokunnan jäsen. Asevelvollisuus Keuruulla 5. Erillinen Viestikomppania 1971 - 1972, viestimies. Harrastukset: Kalastus ja metsästys, luonnossa liikkuminen. |
Piia Liisa Virkkala s. 11.10.1975 Toholampi. |
Tuija Johanna Virkkala s. 1.10.1978 Toholampi. |
Minna Marjaana Virkkala s. 4.5.1983 Toholampi. |
Outi Marja Helena Virkkala s. 8.5.1986 Toholampi. |
Tommi Markku Virkkala s. 22.6.1988 Toholampi. |
Taulu 269 |
VII Hannu Vesa Pellervo Kokkoniemi (2281), (Taulusta 267, äiti Eeva Kokkoniemi) agrologi, s. 2.4.1957 Reisjärvi. Kävi Reisjärvellä Leppälahden kansakoulua 1964 - 1970 ja Reisjärven kunnallisen keskikoulun 1971 - 1974, Kannuksen Keski-Pohjanmaan maatalousoppilaitoksessa maatalousteknillisen koulun 1975 - 1976. Valmistui Koivikon maatalousopistosta agrologiksi 1981. Toimi aluksi kotitilallaan Kokkoniemessä maataloustöissä ja Haapavedellä Oulun maatalouskeskuksessa piiriagrologina 1982 - 1984, lisäksi opiskelun ja kotitalon asumisen ohella metsäkoneurakoitsijana 1978 - 1982, Reisjärven yläasteella maatilatalouden opettajana 1981 - 1982 ja ohessa hoiti joitakin opettajan sijaisuuksia ja piti kerhoja. Toiminut Haapajärven kaupungin maataloussihteerinä 3.10.1984 alkaen. Asevelvollisuus Oulussa Hiukkavaarassa Pohjan Prikaatissa 1977 - 1078, RUK Haminassa, luutnantti. Luottamustoimet: Haapajärven tuottajayhdistyksen piirimies, Haapajärven Siionkosken kylätoimikunnan puheenjohtaja, Haapajärven Rauhanyhdistyksen huoltotoimikunnan sihteeri. Harrastukset: metsästys, kalastus, liikunta, kuorolaulu. |
Puoliso: Vihitty 10.7.1982 Oulu
Helena Tuulikki Kokkoniemi o.s. Määttä (2297)
merkantti, s. 14.12.1950 Oulu.
Vanhemmat: Kalle Jalmari Määttä, työmies. Aune Elina Määttä o.s. Mustapää. Kävi Oulussa Kuivasjärven ja Tuiran kansakoulua 1957 - 1963 ja Oulun kaupungin kansalaiskoulua 1963 - 1965. Valmistui Oulun kaupungin kauppakoulusta merkantiksi 1971. Toimi Oulussa T:mi Askartelijat palveluksessa myyjänä 1968 - 1970 ja Oulun yliopistollisessa keskussairaalassa konekirjoittajana 1973 - 1982. Siiponkosken ala-asteen johtokunnan jäsen vuodesta 1990. Harrastukset: lukeminen ja käsityöt. |
Riika-Maria Kokkoniemi s. 3.5.1983 Haapavesi. |
Juho Jalmari Kokkoniemi s. 17.11.1984 Haapajärvi. |
Reetta-Leena Kokkoniemi s. 25.5.1986 Haapajärvi. |
Taulu 270 |
VII Marja-Leena Tikka o.s. Kokkoniemi (2284), (Taulusta 267, äiti Eeva Kokkoniemi) päivähoitaja, s. 7.1.1965 Reisjärvi. Kävi Reisjärvellä peruskoulua Leppälahden ala-asteella 1972 - 1978 ja Reisjärven kirkonkylän yläasteella 1978 - 1981. Pääsi Toholammin lukiosta ylioppilaaksi 1984. Kävi Kaustisten ev. kansanopistossa lasten- ja leikinohjaajalinjan 1085 - 11986. Valmistui Oulun Diakoniaopistosta päivähoitajaksi 1987. Toiminut Reisjärven päiväkodissa lastentarhanopettajan sijaisena vuodesta 1987. Harrastukset: lenkkeily, lentopallo, käsityöt, osallistunut Mannerheimin lastensuojeluliiton Reisjärven osaston toimintaan. |
Puoliso: Vihitty 22.8.1987 Reisjärvi
Ilmo Sakari Tikka (2303)
kirvesmies, s. 30.7.1965 Reisjärvi.
Vanhemmat: Olavi Tikka, mv. Eila Tikka o.s. Puurula, talon emäntä. Kävi Reisjärvellä peruskoulua Kangaskylän ala-asteella 1972 - 1978 ja Reisjärven kirkonkylän yläasteella 1978 - 1981. Valmistui Nivalan ammattikoulusta kirvesmieheksi 1983. Toiminut Reisjärvellä kirvesmiehenä vuodesta 1983. Asevelvollisuus Oulussa Pohjan Prikaatissa 1986, sotamies. Harrastukset: lukeminen, metsästys. |
Lauri Jalmari Tikka s. 11.7.1991 Reisjärvi. |
Anni Emilia Tikka s. 3.7.1994 Reisjärvi. |
Taulu 271 |
VII Outi Annikki Lahti o.s. Kokkoniemi (2285), (Taulusta 267, äiti Eeva Kokkoniemi) kasvatustieteiden maisteri, s. 26.4.1967 Reisjärvi. Kävi Reisjärvellä peruskoulua Leppälahden ala-asteella 1974 - 1980 ja Reisjärven kirkonkylän yläasteella 1980 - 1983, Reisjärven lukiossa lukion 1983 - 1986, ylioppilas. Oulun Terveydenhuolto-oppilaitoksessa lastenhoitajalinjan 1988 - 1989, lastenhoitajatutkinto 1989, Jyväskylän yliopistossa kasvatustieteiden tiedekunnassa luokanopettajakoulutusohjelmalinjan 1990 - 1994: kasvatustieteiden maisteri 1994. Toimi lastenhoitajana Reisjärven päiväkodissa kesän ja syksyn 1989 ja Reisjärven seurakunnan kesävarakanttorina 1983 - 1993 ja Lestijärven seurakunnan vt. kanttorina 1983 - 1984. Opettajain viransijaisuuksia Reisjärven yläasteella, musiikin ja historian tuntiopettajana 1986 - 1987, Reisjärven kirkonkylän ala-asteella 1989 - 1990 ja Asikkalan kunnassa Iso-Äiniön kylässä Äinää-Vähimaan ala-asteella 1994 - 1995. Harrastukset: musiikki, lukeminen, käsityöt, toiminut Silmut nimisen lapsikuoron ohjaajana vuosina 1991, 1992, 1993 ja kevään 1994. |
Puoliso: Vihitty 7.7.1990 Reisjärvi
Antti Allan Lahti (2288)
s. 19.12.1965 Reisjärvi.
Vanhemmat: Eino Anselmi Lahti, autoilija. Leila Marjatta Lahti o.s. Reinikainen. Valmistui teknillisestä oppilaitoksesta autoteknikoksi 1988. Toimi Ylivieskan katsastusasemalla katsastusmiehenä 1988 - 1989 ja jonkin aikaa isänsä palveluksessa maitoauton kuljettajana. Perusti Reisjärvelle Metalli-Lahti Ky nimisen yrityksen 1989 ja on lisäksi toiminut siellä liikennöitsijänä vuodesta 1989. |
Taulu 272 |
VI Helena Kyllikki Purontakanen o.s. Nivala (2035), (Taulusta 266, äiti Anna Nivala) s. 15.2.1929 Pulkkila, k. 4.5.2003 Kuhmalahti. Kävi Toholammilla Purontakasen kansakoulua 1936 - 1942. Toimi Purontakasen, Kaustisten ja Ykspihlajan Keski-Pohjanmaan osuuskaupoissa myyjänä ja myymälänhoitajana 1945 - 1960. Hänellä oli Oulussa oma tekstiilialan yritys T:mi Sätex Oy 1965 - 1971. On toiminut Sahalahdella Ruoka-Saarioinen Oy:n palveluksessa eri tehtävissä vuodesta 1984; käynyt erilaisia myyntialan kursseja 1950 - 1960. Harrastukset: lapsuuden kodista saatu musiikkiharrastus mm. kuorolaulua eri kuoroissa Tampereella ja Kangasalla, kielet, kasvi- ja sienivärjäys, perinne- ym käsityöt, posliinimaalaus, liikunta, osallistuminen erilaisiin kuntotapahtumiin. |
Puoliso: Vihitty 24.6.1951 Toholampi
Pentti Teodor Purontakanen (2308)
rakennusmestari toimitusjohtaja, s. 15.1.1927 Toholampi.
Vanhemmat: Joel Konstantin Purontakanen, mv. Hilda Maria Purontakanen o.s. Jokela, talon emäntä. Kävi Toholammilla kiertokoulua ja Purontakasen kansakoulua 1934 - 1939, Kalajoen rakennustyökoulun 1949 sekä Oulun Teknillisen koulun talonrakennuksen opintosuunnan 1951 - 1954, rakennusmestari. Toimi Oulussa Insinööritoimisto Matti Höröllä lujuuslaskijana 1954 -1959, Insinööritoimisto Matti Ojalan perustaja ja osakas 1959 - 1964, Pohjois-Suomen Rakennus Oy:n työpäällikkö 1964 - 1968, Rakennusliike Insinöörirakentajat Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja 1968 - 1974, Tampereella Rakennusliike Insinööriurakoitsijat Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja 1974 - 1980, Toijalassa Toijalan Liimapuurakenne Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja 1980 - 1986. Kuhmalahdella T:mi R-Suunnittelun perustaja ja toimitusjohtaja vuodesta 1986. Asevelvollisuus Vaasassa Jääkäripataljoona 1. 1947 - 1949, kersantti. |
Päivi Helena Doumbia o.s. Purontakanen , s. 10.6.1956 Oulu. Tauluun 273 |
Tuomo Sakari Purontakanen , s. 14.1.1958 Oulu. Tauluun 274 |
Petri Tapani Purontakanen toimitusjohtaja, s. 29.9.1964 Oulu. Toiminut Toijalassa ja Tampereella Toijalan Puutuote nimisessä yrityksessä osakkaan 1986 - 1992, Tampereella Toijalan Puutuote Oy:n pääosakas ja toimitusjohtaja vuodesta 1992. Asevelvollisuus Helsingin Ilmatorjuntarykmentissä, tykkimies. Harrastukset: musiikki, (klarinetin soitto), urheilu. |
Taulu 273 |
VII Päivi Helena Doumbia o.s. Purontakanen (2311), (Taulusta 272, äiti Helena Purontakanen) s. 10.6.1956 Oulu. Pääsi Kangasalan lukiosta ylioppilaaksi 1975. Kävi Seimelän kotiteollisuuskoulun ompelulinjan 1975 - 1976, Kuopion koti- ja taideteollisen oppilaitoksen kudontalinjan 1976 - 1977, Hämeen konttoriopiston 1978, Haaparannassa Finska Folkhögskolan vapaa-ajan ohjaajalinjan 1979 - 1981, ja Tukholmassa Högskolan för Lärarutbilding peruskoulun opettajatutkinto 1988 - 1991. Toimi Toholammilla IU-teollisuus Oy:n konttoristina 1977 - 1978, Torniossa Teatteri 41:n näyttelijänä 1981 - 1983, Uudenkaupungin kaupungin kerho-ohjaajana 1983 - 1985, Tukholmassa Rinkebyssä nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaajana ja iltaisin Tomtebodan postiterminaalissa postinlajittelijana 1985 - 1988. Harrastukset: teatteri, käsityöt, kielten opiskelu. |
Puoliso: Sekou Doumbia (2314) s. 15.8.1960 Abidjan Norsunluurannikko. Muutti Ruotsiin 1985. Toiminut Tukholmassa Oy Mecman Ab:n hydrauliikka-alan palveluksessa vuodesta 1987. Harrastukset: aktiivinen pakolais- ja yhdistystoiminta, jalkapallo. |
Kadi Helena Doumbia s. 21.11.1991 Tukholma. |
Taulu 274 |
VII Tuomo Sakari Purontakanen (2312), (Taulusta 272, äiti Helena Purontakanen) toimitusjohtaja, s. 14.1.1958 Oulu. Valmistui Turun teknillisestä oppilaitoksesta maatalousteknikoksi. Toiminut Toijalassa ja Tampereella Toijalan Puutuote nimisen yrityksen perustajana, osakkaana ja toimitusjohtajana 1985 - 1992, Kokkolassa Mesiovi Oy:n perustaja ja toimitusjohtaja vuodesta 1992. Asevelvollisuus Helsingin laivastoasemalla Upinniemessä, ylimatruusi. Harrastukset: partiotoiminta. |
Puoliso: Vihitty 25.8.1984 Toijala
Anni Marja Purontakanen o.s. Lehtimäki (2316)
merkantti, s. 14.4.1962 Toholampi.
Vanhemmat: Arvo Elias Lehtimäki, mv. Mirja Elisa Lehtimäki o.s. Kulla, talon emäntä. Valmistui Pietarsaaren kauppaoppilaitoksesta merkantiksi. Toiminut eri yritysten palveluksessa toimisto. ja kirjanpitotehtävissä. |
Hanna Emilia Purontakanen s. 15.12.1987 Toijala. |
Aleksi Johannes Purontakanen s. 24.12.1990 Tampere. |
Taulu 275 |
VI Pirkko Marjatta Polso o.s. Nivala (2028), (Taulusta 266, äiti Anna Nivala) s. 27.4.1930 Pulkkila. Kävi Toholammilla Purontakasen kansakoulun 1927 - 1944, Kaustisten evankelisen kansanopiston 1950 - 1951, lomaemäntäkurssin Etelä-Karjalan karjatalouskoulussa Pulsassa 1974 - 1975. Toimi Ähtärin Myllymäellä Kuusiston tilan taloudenhoitajana ja karjakkona 1955 - 1961 ja vanhempiensa kotitilalla 1961 - 1974. Toiminut Toholammilla maatalouslomittajana 1975 - 1981 ja perhepäivähoitajana 1984 - 1991. Harrastukset: laulu. |
Puoliso: Vihitty 10.4.1977 Toholampi
Ensio Matias Polso (2275)
mv., s. 27.10.1922 Toholampi, k. 17.4.1989 Toholampi.
Vanhemmat: Matti Väinä Polso, mv. Veteli. Aili Amanda Polso o.s. Asiala. Kävi Toholammilla Kleemolan kansakoulua 1928 - 1934. Toimi Toholammilla Kärjenpuron tilalla maanviljelijänä. Toholammin kirkkovaltuuston ja verolautakunnan jäsen. Jv KoulK 16, Sv.leiri 21, Sv.järj.leiri 2, 28 SotaS. Jatkosota, sotamies lähetti. Harrastukset: metsästys, luonnossa liikkuminen, pyöräily, kuorotoiminta. |
Taulu 276 |
VI Anna-Kaija Annala o.s. Nivala (2029), (Taulusta 266, äiti Anna Nivala) liikunnanohjaaja, s. 2.7.1933 Toholampi. Toimi liikunnanohjaajana Kaustisen yhteiskoulussa 1961 - 1963, Toholammin yläasteella ja lukiossa 1968 - 1984. |
Puoliso: Vihitty 12.9.1959 Toholampi Mikko Annala (2321) toimitusjohtaja, s. 16.4.1931 Toholampi. Toimi toimitusjohtajana Kaustisen osuuspankissa 1957 - 1964, Toholammin osuuspankissa 1964 - 1993.. |
Seppo Tapani Annala , s. 17.1.1961 Kaustinen. Tauluun 277 |
Juha Sakari Annala , s. 19.6.1963 Kaustinen. Tauluun 278 |
Tiina-Maija Korpi o.s. Annala , s. 24.9.1965 Toholampi. Tauluun 279 |
Taulu 277 |
VII Seppo Tapani Annala (2322), (Taulusta 276, äiti Anna-Kaija Annala) yrittäjä, s. 17.1.1961 Kaustinen. Omistaa huonekaluliikkeen, kukka- ja hautaustoimiston, jotka perustettiin 27.9.1983 Toholammilla. |
Puoliso: Vihitty 31.10.1997 Toholampi
Jutta Eliisa Annala o.s. Oja (2325)
kukkakauppias.
Vanhemmat: Heikki Olavi Oja. Eeva-Liisa Oja o.s. Haaga. Työskentelee omassa kukka- ja hautauspalveluksessa. |
Jere Toni Oskari Annala s. 28.12.1990 Turenki. |
Sini Linetta Annala s. 5.3.1992 Turenki. |
Taulu 278 |
VII Juha Sakari Annala (2323), (Taulusta 276, äiti Anna-Kaija Annala) s. 19.6.1963 Kaustinen. |
1. puoliso: Vihitty 29.12.1984 Toholampi, eronneet 1990 Kirsi Marja Elina Annala o.s. Niemi (2330) s. 8.8.1964 Kannus. |
Tomi Tapani Annala s. 13.6.1985 Kokkola. |
Teppo Sakari Annala s. 16.4.1987 Kaustinen. |
2. puoliso: Vihitty 23.8.1997 Kaustinen Riitta Ulla-Maija Annala o.s. Huttunen (2331) sairaanhoitaja. |
Juho Matias Annala s. 2.7.1993 Kaustinen. |
Kalle Aleksi Annala s. 21.3.1996 Kärsämäki. |
Lauri Antero Annala s. 2.1.1999 Kaustinen. |
Taulu 279 |
VII Tiina-Maija Korpi o.s. Annala (2324), (Taulusta 276, äiti Anna-Kaija Annala) yrittäjä, s. 24.9.1965 Toholampi. Toiminut kokopäiväisesti omassa yrityksessä vuodesta 1997. |
Puoliso: Vihitty 24.5.1985 Toholampi Pasi Jaakko Päiviö Korpi (2337) yrittäjä, s. 18.4.1963 Ullava. Toiminut omassa autotarviketukkuliikkeessä, joka on perustettu 1994. |
Jaakko Artturi Korpi s. 31.10.1985 Toholampi. |
Aatu Mikael Korpi s. 22.10.1988 Toholampi. |
Taulu 280 |
VI Seppo Jaakko Nivala (2030), (Taulusta 266, äiti Anna Nivala) s. 23.1.1936 Toholampi, k. 23.12.2004 Kanada. Kävi Purontakasen kansakoulun 1943 - 1949. Muutti Kanadaan Quebecìn maakuntaan Norandaan 1957. Toimi Noranda Mines Ltd:n kaivoksessa kaivosmiehenä 1957 - 1965. Muutti 1965 Yhdysvaltoihin Waukegan Illinoisìin ja oli siellä Abbots Laboratoriesin lääketehtaalla työssä laakepullojen pakkauslinjalla 1965 - 1969. Muutettuaan takaisin Kanadaan British Columbian Vancouveríin 1969 hän on toiminut rakennuksilla erilaisissa tehtävissä. Asunut vuodesta 1984 Richmondissa B.C. Asevelvollisuus Kuopiossa Jalkaväen Ilmatorjuntakomppaniassa 1956, tykkimies. Harrastukset: laulu ja kitaran soitto, toiminut solistina sekä laulanut kuorossa suomalaisissa kirkoissa eri tilaisuuksissa, toiminut pyhäkoulun opettajana sekä lasten ja nuorten kesäleireillä työntekijänä useina vuosina. |
Puoliso: Vihitty 3.8.1963 Kanada Quebec Noranda
Sirkka Orvokki Nivala o.s. Koivumäki (2340)
s. 17.8.1943 Alavus.
Vanhemmat: Nestor Koivumäki e. Pauloff, kaivosmies, s. Metsäpirtti. Tuovi Orvokki Koivumäki o.s. Pollari, s. Kuortane. Kävi Alavudella Kätkäjoen kansakoulua 1950 - 1955 ja Alavuden kirkonkylän yhteiskoulua 1955 - 1957. Muutti perheen mukana Kanadaan Quebecín maakuntaan Rouyníin 1957. Kävi Rouyn-Norandassa kansa- ja yhteiskoulua 1957 - 1960 ja Norandassa Noranda Business College´n 1960 - 1961 ja toimi siellä opettajana 1961 - 1965. Muutettuaan Waukegan Illinoisiin 1965 toimi Abbott Laboratories -nimisessä lääketehtaassa konekirjoittajana ja apulaistoimistopäällikkönä 1965 - 1969; Vancouverissa Great American Insurance Co. konekirjoittajana 1970 - 1972; suomalais-kanadalaisten lepokodissa Finnish Manoríssa toimistotyössä 1975 - 1976; Finnis Home´n lepokodissa osa-aikaisessa toimistotyössä 1978 - 2008; hoito- ja keittiötyössä 1986 - 1990 ja vuodesta 1990 toimistotyössä. Harrastukset: käsityöt, maalaus ja piirustus. Toiminut pyhäkoulun opettajana, kuorossa ja kirjanpitäjänä. |
Seppo David Nivala , s. 18.8.1972 Kanada British Columbia Vancouver. Tauluun 281 |
Carla Susanna Nivala
s. 1.10.1976 Vancouver B.C. Kävi Vancouverissa kansakoulua 1981 - 1984 ja Richmondissa kansa- ja yhteiskoulua, ylioppilaaksi 1994. Toiminut koulun ohella pizzaravintolassa asiakaspalvelussa ja pizzan valmistajana. Sai 2002 Blanche McDonalt Instituutilta Fashion Design Diplomin. Toiminut asiakaspalvelussa ja apulaismyyntipäällikkönä mm. Little Caesar's Pizza, Famous Players, Claire's Accessories, Fairweather, HMV Canada Inc. Tuurannut toimistotöissä Seppo´s Automitivessa ja Hollywood Nort´ssa avustajana. Harrastukset: musiikki, acting and movies. |
Jamie Petri Nivala
s. 12.8.1978 Vancouver B.C. Kävi Rochmondissa kansakoulua ja yhteiskoulua, ylioppilas 1996. Työskennellyt Petro Canadassa automaattipesulan koneenkäyttäjänä; Eculine Canada-yhtiössä lentorahtauksen esimiehenä vuodesta 1997. Automekanikkona 2004 lähtien Seppo's Automotivessa. Harrastukset: pyoraily, antique cars entisointi, camping, gardening. |
Taulu 281 |
VII Seppo David Nivala (2343), (Taulusta 280, isä Seppo Nivala) s. 18.8.1972 Kanada British Columbia Vancouver. Kävi Vancouverissa kansakoulua 1977 - 1984 ja Richmondissa kansa- ja yhteiskoulua 1984 - 1991, ylioppilas 1991. Toiminut Richmondissa Petro Canada nimisessä autojen automaattipesulassa koneiden käyttäjänä 1991- 1993, Warehouse Supervisor & Customer Service Bow Wow Import´ssa (auton varasto- ja myyntiliike) 1993 - 1995, Vancouverissa Rov Mobile Mechanics autonkorjaajana vuodesta 1995, jonka työn ohella suoritti automekaniikkakoulun B.C.I.T. Collegessa, josta valmistui 2000, jolloin aloitti oman autokorjaamon Seppo´s Automotive. Se sijaitsee Steveston British Columbia. Harrastukset: rullalautailu, vanhojen autojen entisöinti, camping ja pyöräily. |
Puoliso: Vihitty 29.4.2000 Vancouver B.C., eronneet Adrianne Iris Nivala o.s. Lane (2346) s. 16.4.1976 Kanada British Columbia Richmond. |
Frankie Cash Nivala s. 13.3.2006 BC Steveston. |
Taulu 282 |
VI Silvo Antero Nivala (2031), (Taulusta 266, äiti Anna Nivala) s. 15.1.1938 Toholampi, k. 8.9.1978 Usa. Amerikkaan nuorena. |
Puoliso: Vihitty 1962 Irja Nivala o.s. Toivola (2347) s. 1942. |
Risto Henrik Nivala s. 1963. |
Elisa Margaret Nivala s. 1967. |
Iris Helen Nivala s. 1969. |
Lea Anita Wilson o.s. Nivala , s. 3.7.1970 Fitchburg Mass. USA. Tauluun 283 |
Anna Esther Nivala bachelor of Art. Boston University 1997, s. 2.6.1974 Fitchburg Mass. USA. Political Science pääaine. |
Taulu 283 |
VII Lea Anita Wilson o.s. Nivala (2351), (Taulusta 282, isä Silvo Nivala) hammashoitaja, ravintolatyöntekijä, s. 3.7.1970 Fitchburg Mass. USA. |
Puoliso: Michael Robert Wilson (5154) ravintoloitsija, s. 21.8.1969 Quincy Mass. USA. |
Taulu 284 |
VI Riku Samuli Nivala (2033), (Taulusta 266, äiti Anna Nivala) sosiaaliterapeutti, s. 14.5.1943 Toholampi. Kävi Toholammin Purontakasen kansakoulu 1950 - 1958, maanviljelyskoulun, maatalousopiston, valmistui sosionomiksi, sitten yht.tiet. maisteriksi Tampereen yliopistossa. Harrastukset: rakentaminen, hiihto, laulu, klassinen musiikki, kirjallisuus ja teatteri. |
Puoliso: Vihitty 2.8.1969 Toholampi
Tuula Anneli Nivala o.s. Vedenpää (2353)
s. 26.2.1948 Lestijärvi.
Vanhemmat: Uuno Vedenpää. Martta Vedenpää o.s. Tuikka. |
Janne Riku Matias Nivala s. 29.10.1977 Kouvola. Ylioppilas 1996, aloitti tietojenkäsittelytieteen opiskelun Joensuun yliopistossa 1998. Alikersantti. Harrastukset: radioamatööri, tietokoneohjelmointi. |
Antti Samuli Nivala s. 30.7.1980 Kouvola. Ylioppilas 1999. Harrastukset: pujottelu, lumilautailu, pyöräily. |
Taulu 285 |
VI Paula Irene Hotanen o.s. Nivala (2034), (Taulusta 266, äiti Anna Nivala) mielenterveyshoitaja, s. 25.10.1947 Toholampi. Kävi Toholammin Purontakasen kansakoulun 1954 - 1961, Vaasan kauppakoulun 1979, Mielenterveyshoitajan ammattitutkinto Kuopion terveydenhoito-oppilaitoksesta 1992. |
Puoliso: Vihitty 17.2.1986 Vantaa Aimo-Kalevi Hotanen (2278) toimittaja, s. 10.8.1943 Kotka. |
Taulu 286 |
V Arvi Adiel Ahola (2016), (Taulusta 248, äiti Olga Ahola) mv., s. 16.2.1907 Pylkönmäki, k. 26.7.1993 Toholampi. Kävi Toholammilla Purontakasen kansakoulua 1917 - 1921. Toimi maanviljelijänä ostamallaan Toholammin Hirvikosken Pikkukankaalla 1936 - 1939 ja Toholammin Aholankylän Kortemaan tilalla, jota viljeli ja asui 1939 - 1970. Luovutti tuolloin tilan pojalleen Olaville. Maanviljelyksen ohella hän toimi Metsähallituksen mittaajana 1946 - 1963, Eskola, Suontaka ns. Pikkuradan varrella Toholampi - Lestijärvi alueilla. Asevelvollisuus Viipurissa Savon prikaatissa 1927 - 1929, alikersantti. Osallistui talvisotaan Kiteen, Äkläjärven ja Kollaan alueilla kuormastokorjaamolla n:o 15 varusvaraston hoitajana. Jatkosota Ruopohjan, Äänislinnan ja Taavetin alueilla kuormastokorjaamolla polkupyörämekaanikkona. Vm1, Vm2, Tsmm, Jsmm. |
1. puoliso: Vihitty 26.11.1932 Toholampi
Sigrid Ester Ahola o.s. Hirvikoski (2036)
talon emäntä, s. 5.8.1913 Toholampi, k. 1.7.1969 Toholampi.
Vanhemmat: Eevert Jaakko Hirvikoski, talollinen. Aina Lyydia Hirvikoski o.s. Änäkkälä, talon emäntä. Jäi orvoksi isästään 4-vuotiaana ja äidistään 8-vuotiaana. Holhoojien myydessä hänen kotitalonsa Siiri pääsi tädilleen hoidettavaksi. Kävi Toholammilla Kleemolan kansakoulua 1923 - 1929 ja opiskeli Kokkolassa pukuompelijaksi ompelualan liikkeissä 1929 - 1930. Toimi Toholammilla pukuompelijana ja sitten maatalon emäntänä. |
Simo Pentti Ahola s. 22.3.1933 Toholampi. Kävi Toholammilla Sykäräisen kansa- ja jatkokoulua 1940 - 1948. Toimi aluksi vanhempiensa apuna kotitilallaan Toholammin Aholankylän Kortenmaalla. Muutti Kanadaan 15.8.1957. Toiminut kesästä 1960 alkaen The Great Lakes Forvot products Co Ltd:ssä moottorisahamiehenä. Asevelvollisuus Kuopiossa Pohjois-Savon prikaatissa 1953, sotamies. Kanadan kansalaisuus 1969. |
Pirkko Saara Ahola s. 12.12.1937 Toholampi, k. 16.1.1938 Toholampi. |
Arvi Olavi Ahola s. 29.5.1940 Toholampi. Kävi Toholammilla Sykäräisen kansa- ja jatkokoulua 1947 - 1954. Toimi aluksi vanhempiensa apuna kotitilallaan Toholammin Aholankylän Kortenmaalla, jonka ostettuaan 1970 toiminut maanviljelijänä. Toiminut lisäksi metsäurakoitsijana. Asevelvollisuus Kuopiossa Pohjois-Savon prikaatissa 1960 - 1961, alikersantti. |
Eeva-Liisa Virtanen o.s. Ahola , s. 17.1.1942 Toholampi. Tauluun 287 |
Kerttu Leena Kaattari o.s. Ahola , s. 25.6.1946 Toholampi. Tauluun 288 |
Anita Raakel Niemelä e. Postinen o.s. Ahola , s. 24.5.1948 Toholampi. Tauluun 289 |
Maija Kyllikki Seppälä o.s. Ahola , s. 26.8.1949 Toholampi. Tauluun 290 |
2. puoliso: Vihitty 7.5.1981 Toholampi Elsa Helena Ahola e. Hanhinen o.s. Venström (2360) s. 25.1.1911 Veteli. |
Taulu 287 |
VI Eeva-Liisa Virtanen o.s. Ahola (2040), (Taulusta 286, isä Arvi Ahola) s. 17.1.1942 Toholampi. Kävi Sykäräisen kansa- ja jatkokoulua 1949 - 1957 sekä Kaustisten ev. kansanopiston 1958 - 1959. Toimi kotiapulaisena Savonlinnassa, Kotkassa, Joensuussa, Imatralla, Kuopiossa, Turussa ja Oulussa 1961 - 1974. Mouhijärven peilitehtaalla peilinkokoojana 1874 ja Aari-kalusteessa verhoojana 1975 - 1978. Toiminut Nokialla Oy Nokia Ab:n jalkinetehtaan kokoonpano-osastolla jalkinekokoojana eri työvaiheissa vuodesta 1979. Harrastukset: kirjallisuus, ulkoilu, puutarhanhoito. |
Puoliso:
Seppo Juhani Virtanen (2376)
autonasentaja, asentaja, s. 20.12.1946 Mouhijärvi.
Vanhemmat: Antti Oskari Virtanen, mv. Taimi Esteri Virtanen o.s. Viljanen. Kävi Mouhijärvellä kansa- ja kansalaiskoulua 1952 - 1960 sekä Hämeenkyrön ammattikoulun autonasentajalinjan 1960 - 1962. Toimi eri huoltoasemilla ja autokorjaamoilla autonasentajana sekä teki erilaisia sähkötöitä noin kolme vuotta. Toiminut Nokialla Oy Nokia Ab:n kumiteollisuudessa asentajana vuodesta 1971. Hoitanut lisäksi Mouhijärven kunnan luottamustehtäviä sen eri lautakunnissa vuodesta 1972. Kunnanvaltuuston jäsen vuodesta 1984. |
Taulu 288 |
VI Kerttu Leena Kaattari o.s. Ahola (2041), (Taulusta 286, isä Arvi Ahola) renkaankokooja, s. 25.6.1946 Toholampi. Kävi Toholammilla Sykäräisen kansa- ja kansalaiskoulua 1953 - 1961 sekä Kaustisten ev. kansanopiston 1962 - 1963. Toimi kotitilallaan maataloustöissä 1963 - 1965 ja liikeapulaisena Keski-Pohjanmaan osuuskaupan Sykäräisen myymälässä 1965 - 1970 sekä Nokialla Tuotanto Sokoksella 1970 - 1971. Toiminut Oy Nokia Ab:n kumiteollisuudessa renkaankokoojana vuodesta 1971. Harrastukset: käsityöt, hiihto, pyöräily. |
Puoliso: Vihitty 20.9.1970 Toholampi
Olavi Armas Kaattari (2361)
työnjohtaja, s. 1.4.1948 Toholampi.
Vanhemmat: Viljo Johannes Kaattari, mv. Tyyne Helena Kaattari o.s. Piiroinen. Kävi Toholammilla Häkkilän kansakoulua 1955 - 1957 ja Kanadassa Sudburyssä peruskoulua 1957 - 1962. Työskenteli kotitilallaan Kaattarissa ja oli kesätöissä Keski-Pohjanmaan maataloustutkimuskeskuksessa 1962 - 1970. Toiminut Nokialla Oy Nokia Ab:n kumiteollisuudessa rengasosastolla eri työtehtävissä vuodesta 1970 ja työnjohtajana vuodesta 1973. Asevelvollisuus Kajaanissa Kainuun Prikaatissa Panssarintorjuntakomppaniassa 1968 - 1969, korpraali. Harrastukset: kuntoilu, kalastus, metsästys. |
Janne Markus Kaattari s. 20.7.1971 Nokia. |
Johanna Marika Kaattari s. 3.5.1975 Nokia. |
Taulu 289 |
VI Anita Raakel Niemelä e. Postinen o.s. Ahola (2042), (Taulusta 286, isä Arvi Ahola) s. 24.5.1948 Toholampi. Kävi Toholammilla Sykäräisten kansa- ja kansalaiskoulua 1955 - 1962 ja Kaustisten ev. kansanopiston 1964 - 1965. Toimi kotitilallaan maataloustöissä 1965 - 1968. Toiminut Nokialla Oy Nokia Ab: jalkinetehtaan kokoonpano-osastolla jalkinekokoojana eri työvaiheissa vuodesta 1969. |
1. puoliso: Vihitty 31.12.1968 Toholampi, eronneet 1980
Ari Pertti Juhani Postinen (2366)
koneenhoitaja, s. 13.6.1950 Vilppula.
Vanhemmat: Matti Johannes Postinen, tehdastyöläinen. Helli Kaarina Postinen o.s. Niemelä. Kävi Mouhijärvellä kansa- ja kansalaiskoulua 1957 - 1966 ja Hämeenkyrössä ammattikoulun 1966 - 1968. Toiminut Nokian paperiteollisuuden palveluksessa koneenhoitajana vuodesta 1968. Asevelvollisuus lahdessa Hämeen Ratsujääkäripataljoonassa 1970 - 1971, korpraali. |
Taru Tellervo Ahola s. 2.10.1970 Nokia. |
Tero-Petteri Ahola s. 30.10.1972 Mouhijärvi. |
Tiina Sigrid Ahola s. 28.11.1977 Mouhijärvi. |
2. puoliso: Vihitty 4.7.1988 Nokia
Kauko Ilari Niemelä (2367)
yksityisyrittäjä, s. 27.8.1956 Tampere.
Vanhemmat: Paavo Vihtori Niemelä, sekatyömies Ikaalisista. Esteri Vilhelmiina Niemelä o.s. Katajisto. Kävi Tampereella Harjun kansakoulua ja kansalaiskoulun ravintolalinjan 1965 - 1972. Tampereen ammattikoulun ravintolaopintolinjan 1972 - 1973. Toimi TL-ravintolan vastaavana kokkina 1973 - 1976 ja Tampereen Kalustetalo Oy:n kuljetus- ja varastopäällikkönä 1976 - 1979. perusti 1981 Nokialle Keittiökalustetehdas K. Niemelä-nimisen yrityksen ja toiminut yksityisyrittäjänä. Asevelvollisuus Hyrylässä Helsingin Ilmatorjuntarykmentissä 1976, korpraali. Harrastukset: autoilu, kalastus, musiikki, matkailu. |
Kauko Niemelä s. 11.6.1989 Mouhijärvi. |
Taulu 290 |
VI Maija Kyllikki Seppälä o.s. Ahola (2043), (Taulusta 286, isä Arvi Ahola) s. 26.8.1949 Toholampi. Kävi Toholammilla Sykäräisten kansa- ja kansalaiskoulua 1956 - 1963 sekä Kaustisten ev. kansanopiston 1965 - 1966. Toiminut Toholammin Sokoksella sekä K-halli Lampintorilla myyjänä. Käynyt monia eri kursseja. Harrastukset: kirjallisuus, liikunta. |
Puoliso: Vihitty 27.9.1969 Toholampi
Veli-Jussi Seppälä (2379)
autonkuljettaja, s. 26.4.1949 Toholampi, k. 3.11.1979 Toholampi.
Vanhemmat: Viljo Aleksanteri Seppälä. Alli Amanda Seppälä o.s. Maunula. Kävi Toholammilla kansakoulun 1956 - 1962 ja kotiteollisuuskoulun 1966. Toimi Toholammilla autonkuljettajana. Asevelvollisuus Oulussa I Erillinen Autokomppania, autosotamies. |
Veli-Petri Seppälä s. 12.10.1970 Toholampi. |
Marianne Amanda Seppälä s. 16.10.1978 Toholampi. |
Taulu 291 |
V Enni Aira Vasalampi o.s. Ahola (2017), (Taulusta 248, äiti Olga Ahola) talon emäntä, s. 22.4.1910 Pylkönmäki, k. 28.6.1988 Toholampi. Kävi Toholammilla Purontakasen kansakoulua 1919 - 1922 sekä Kauhajoen evankelisen kansanopiston 1928. Teki sittemmin pitkän ja raskaan päivätyön maatalouden parissa Kevarin tilalla. Harrastukset: Toholammin Ylipään evank. yhdistyksen toiminta (perustajajäsen), laulu, kankaankudonta ja käsityöt. Pariskunta oli lapseton. |
Puoliso: Vihitty 22.4.1933 Toholampi
Eino Alfred Vasalampi (2044)
mv., s. 11.3.1904 Kinnula, k. 14.6.1970 Toholampi.
Vanhemmat: Heikki Vasalampi, mv. Hilma Vasalampi o.s. Kinnunen, talon emäntä. Kävi Kinnulassa kansakoulun. Muutti vanhempiensa mukana Toholammille 1917, josta he ostivat Kevarin tilan, jonka Eino sitten peri isänsä Heikin kuoltua 8.4.1944. Hän viljeli tilaa voimallisesti kuolemaansa saakka. Lähellä sydäntä hänellä oli hevosten kasvatus. Vasalammin eli Kevarin tila myytiin vaimonsa veljen Antin pojalle Aatto Aholalle 1978. Osallistui talvisotaan 4/JR 4, 6/JR 64; Hulkonniemi, Raattee, Pitkäranta ja Kollaanjoki-linjalla kiväärimiehenä. Jatkosota: 7 SPol.K. Pol.K: 15/Liik.k. HTK, 5 Hev.S, Spol, Liik.ryh, ajomies, korpraali. |
Taulu 292 |
V Antti Onerva Ahola (2018), (Taulusta 248, äiti Olga Ahola) mv., s. 26.10.1913 Pylkönmäki, k. 3.2.1982 Toholampi. Kävi Toholammilla Purontakasen kansakoulua 1922 - 1926. Toimi aluksi vanhempiensa apuna kotitilallaan Toholammin Asialankylän Haarasessa eli Aholassa, jonka myöhemmin osti itselleen syytinkiehtoja vastaan 1938. Toimi sitten itsenäisenä maanviljelijänä vuoteen 1976, jolloin siirtyi eläkkeelle. Myi sittemmin tilan pojalleen Arto Aholalle 1980. Suoritti useita maa- ja metsätalouskursseja. Hänellä oli myös luottamustehtäviä esim. Toholammin kunnanvaltuuston jäsen 1948 - 1956, Toholammin säästöpankin isännistön jäsen 1954 - 1980, toiminut lisäksi Toholammin maamiesseurassa eri tehtävissä. Asevelvollisuus Helsingissä Suomen Valkoisessa Kaartissa 9.1.1935 - 23.3.1936. osallistui talvi- ja jatkosotaan karjalan Kannaksella, kersantti. Vm1, Vm2. Harrastukset: metsästys, kalastus, puutyöt. |
Puoliso: Vihitty 26.6.1939 Toholampi
Siiri Annikki Ahola o.s. Pollari (2045)
talon emäntä, s. 28.1.1919 Toholampi.
Vanhemmat: Jaakko Viljami Pollari, poliisi. Anna Julia Pollari o.s. Tikkuri. Kävi Toholammilla Sykäräisen kansa- ja jatkokoulua 1928 - 1935 sekä Kaustisten ev. kansanopiston 1938 - 1939. Toimi Aholan tilalla emäntänä 1939 - 1974 ja kävi useita maatalousnaisten kursseja. Toholammin Ylipään evank. yhdistyksen puheenjohtaja 1944 - 1954, rahastonhoitaja 1954 - 1962 ja sihteeri 1962 - 1972. Pyhäkoulun opettaja 1950 - 1963. Suomen Pyhäkouluyhdistyksen mitali 1972. Toholammin Maatalousnaisten rahastonhoitaja 1950 - 1958 ja sihteeri 1958 - 1975. Työkyvyttömyyseläkkeelle 1974. Harrastukset: käsityöt. |
Antti Sakari Ahola , s. 6.3.1940 Toholampi. Tauluun 293 |
Arto Sulevi Ahola , s. 26.7.1944 Toholampi. Tauluun 296 |
Aatto Samuli Ahola , s. 31.8.1947 Toholampi. Tauluun 298 |
Hannu Tapio Ahola , s. 16.4.1952 Toholampi. Tauluun 299 |
Heikki Tapani Ahola , s. 8.1.1955 Toholampi. Tauluun 300 |
Taulu 293 |
VI Antti Sakari Ahola (2046), (Taulusta 292, isä Antti Ahola) työteknikko, s. 6.3.1940 Toholampi. Kävi Toholammilla Purontakasen kansa- ja jatkokoulua 1947 - 1955. Toimi Oulussa prosessimiehenä Typpi Oy:llä ja fuusion myötä Kemira Oy:llä 1962 - 1972. Toiminut Porvoon maalaiskunnassa Stymer Oy:llä tuotantomiehenä syksystä 1972 ja fuusion myötä Neste Oy:llä. Suoritti Tietomiehen työteknillisen koulun 1969 - 1972, työteknikko. Asevelvollisuus Kuopiossa Pohjois-Savon Prikaatissa 1960, kersantti. Harrastukset: hiihto, pyöräily, suunnistus, kirvesmies- ja muuraustyöt. |
Puoliso: Vihitty 1.7.1962 Toholampi
Eila Kyllikki Ahola o.s. Olkkola (2384)
s. 28.4.1943 Toholampi.
Vanhemmat: Sulo Matias Olkkola, autonkuljettaja. Eeva Linnea Fredrika Olkkola o.s. Kerttula. Kävi Toholammilla kirkonkylän kansakoulua ja Kokkolassa keskikoulua kolme vuotta sekä Sykäräisissä jatkokoulu 1959. Toimi Oulussa Typpi Oy:llä laboranttina 1965 - 1973 suorittaen samalla Oulun teollisuuden ammattikoulun iltakursseilla laboranttikurssi 1965 - 1967. Muutti Porvoon maalaiskuntaan lasten kanssa kesällä 1073. Toiminut Porvoon maalaiskunnassa Pekema Oy:llä laboranttina syksystä 1973 ja fuusion myötä Neste Oy:llä. Suoritti Tietomiehen työteknillisen koulun 1979 - 1982, työteknikko. Kävi Porvoon Linnankosken lukion iltalinjalla keskikoulun 1982 - 1984. Harrastukset: kankaankudonta ym. käsityöt, kirjallisuus, pyöräily. |
Päivi Hannele Lönnqvist e. Jääskö o.s. Ahola , s. 29.1.1962 Oulu. Tauluun 294 |
Pauli Sakari Ahola , s. 13.3.1964 Oulu. Tauluun 295 |
Taulu 294 |
VII Päivi Hannele Lönnqvist e. Jääskö o.s. Ahola (2385), (Taulusta 293, isä Antti Ahola) s. 29.1.1962 Oulu. Kävi Oulussa Puolivälikankaan kansakoulua 1969 - 1973 ja keskikoulun sekä Lukion Porvoon Linnankosken lukiossa, josta pääsi ylioppilaaksi 1981. Valmistui Porvoon kauppaoppilaitoksesta yo-laskentamerkonomiksi 1984, suoritti Porvoon ammatillisessa kurssikeskuksessa myyntisihteerin kurssi 1987. Toiminut Ky. Antti Parikka & Co:ssa kirjanpitäjänä toukokuusta 1987. |
1. puoliso: Vihitty 23.2.1985 Porvoo, eronneet 1989
Niilo Kalervo Jääskö (2389)
laborantti, s. 15.2.1961 Kittilä.
Vanhemmat: Johannes Jääskö, pienviljelijä. Lempi Muisto Jääskö o.s. Hietalahti. Kävi Kittilässä peruskoulua 1968 - 1977 ja lukiota kolme vuotta. Kemijärvellä ammattikoulun Teollisuuslaboranttilinjan 1980 - 1982. Porvoon Itä-Uudenmaan ammatillisessa kurssikeskuksessa prosessinhoitokurssin 1983 - 1984. Toiminut Porvoon maalaiskunnassa Neste Oy:llä laboranttina 15.2.1984 alkaen. Asevelvollisuus Oulussa Pohjanmaan Tykistörykmentissä, tykkimies. Harrastukset: teatteri, näytteleminen. |
Minna Karoliina Jääskö s. 31.10.1985 Porvoo. |
2. puoliso: Vihitty 1.8.1992 Porvoo
Jan Roger Lönnqvist (2390)
s. 1.1.1963 Porvoo.
Vanhemmat: Per Håkan Lönnqvist. Linnea Lovisa Lönnqvist o.s. Lindqvist. Kävi Porvoossa Porvoon kansakoulua 1969 - 1974 ja peruskoulua Linnajoen yläasteella 1974 - 1979. Pääsi Porvoon Linnajoen lukiosta ylioppilaaksi 1982. Valmistui Tekniska Läroverketistä LVI-insinööriksi 1988. Toiminut Suunnittelutoimisto Invenor Oy:n palveluksessa 01.12.1989 alkaen. Asevelvollisuus Haminassa Kymen Jääkäripataljoonassa , alikersantti. Harrastukset: koripallo (pelannut Porvoon Tarmossa minijunioreista I-divisioonan edustusjoukkueeseen saakka 1973 - 1984 ja Räppäkäpäkät Porvoo vuodesta 1985). |
Taulu 295 |
VII Pauli Sakari Ahola (2386), (Taulusta 293, isä Antti Ahola) analysaattoriasentaja, s. 13.3.1964 Oulu. Kävi Oulussa ja Porvoon maalaiskunnassa peruskoulua 1971-1980 ja Porvoon seudun ammattikoulun instrumenttiasentajalinjan 1980-1982 sekä Helsingissä Helsingin kaupungin Liikennelaitoksen ammattikoulun elektroniikka-asentajalinjan 1982-1984. Toiminut Porvoon maalaiskunnassa Neste Oy:llä analysaattoriasentajana 9.9.1985 alkaen. Asevelvollisuus Riihimäellä Viestirykmentissä 1984 - 1985. Viestimies. Harrastukset: elektroniikka, rakentelu, kitaran soitto. |
Puoliso: Vihitty 2.8.1986 Porvoo
Riitta Maria Ahola o.s. Julkunen (2392)
myyjä, s. 17.9.1965 Porvoo mlk.
Vanhemmat: Eero Ilmari Julkunen, tuotantomies. Tuula Marjatta Julkunen o.s. Airaksinen, siivooja. Kävi Porvoon mlk:ssa peruskoulun 1972 - 1981 ja pääsi Porvoon Linnankosken lukiosta ylioppilaaksi 1984. Toimi 8 kk Iitissä 4-H neuvojan viransijaisena 1984. Toiminut Porvoon Elannon tavaratalossa myyjänä syksystä 1985. Harrastukset: kouluaikana kuorolaulu, 4-H:n kerhonjohtaja 8 vuotta, kirjallisuus. |
Emilia Miia Marjaana Ahola s. 4.5.1987 Porvoo mlk. |
Taulu 296 |
VI Arto Sulevi Ahola (2047), (Taulusta 292, isä Antti Ahola) mv., s. 26.7.1944 Toholampi. Kävi Toholammilla Purontakasen kansakoulua 1952 - 1956 ja Toholammin kirkonkylän kansakoulussa jatkokoulua 1956 - 1958 sekä Kaustisten ev. kansanopiston 1961 - 1962. Toimi Toholammilla metsäurakoitsijana, kunnes osti isältään Haarasen maatilan 1980 ryhtyen maanviljelijäksi; Toholammin Säästöpankin isännistön jäsen vuodesta 1980; Toholammin urheilijoiden johtokunnan jäsen vuodesta 1978 toimien myös sen hiihto- ja ampumahiihtojaostossa; asevelvollisuus Kontiorannan urheilujoukoissa 1964, korpraali. Harrastuksena hiihto, jossa nuorena useita piirinmestaruuksia. |
Puoliso: Vihitty 18.4.1965 Toholampi
Anneli Tuulikki Ahola o.s. Hietala (2396)
talon emäntä, s. 29.6.1946 Toholampi.
Vanhemmat: Aimo Elias Hietala, mv. Saima Marjatta Hietala o.s. Rekonen. Kävi Toholammilla kirkonkylän kansa- ja jatkokoulua 1953 - 1960 ja Kaustisten ev. kansanopiston 1962 - 1963 sekä Kannuksen karjatalouskoulun 1980. Toholammin seurakunnan diakoniatoimikunnan jäsen, maatalousnaisosaston sihteeri vuodesta 1975. Harrastukset: käsityöt. |
Sari Kristiina Toivola o.s. Ahola , s. 21.2.1966 Toholampi. Tauluun 297 |
Sampo Antti Ahola s. 11.10.1968 Toholampi. Kävi Toholammilla peruskoulua Markinkoulun ala-asteella 1975 - 1981 ja Toholammin kirkonkylän yläasteella 1982 - 1984. Aloitti Kannuksen maatalousoppilaitoksen viljelijälinjan 1986. Harrastukset: lentopallo. |
Sami Aimo Ahola s. 19.4.1974 Toholampi. Kävi Toholammilla peruskoulua Markinkylän ala-asteella 1981 - 1987 ja aloitti Toholammin kirkonkylän yläasteella 1987. Harrastukset: hiihto, ampumahiihto, yleisurheilu, lentopallo. |
Taulu 297 |
VII Sari Kristiina Toivola o.s. Ahola (2397), (Taulusta 296, isä Arto Ahola) s. 21.2.1966 Toholampi. Kävi Toholammilla peruskoulua Markinkoulun ala-asteella 1973 - 1979 ja Toholammin kirkonkylän yläasteella 1979 - 1982. Pääsi Toholammin lukiosta ylioppilaaksi 1984 ja kävi Itä-Hämeen kansanopistoa 1984 - 1985. Aloitti opiskelun Jyväskylän yliopiston humanistisessa tiedekunnassa (venäjä, saksa) 1985. |
Puoliso: Kari Toivola (2402) s. 8.9.1966. |
Taulu 298 |
VI Aatto Samuli Ahola (2048), (Taulusta 292, isä Antti Ahola) mv., s. 31.8.1947 Toholampi. Kävi Toholammilla Purontakasen kansakoulua 1954 - 1960 ja jatkokoulun Toholammin kirkonkylän kansakoulussa 1961 - 1962. Toimi kotitilallaan Haarasessa, kunnes osti tätinsä Enni Vesalammen (os. Ahola) tilan 1978 ryhtyen maanviljelijäksi. Asevelvollisuus Kokkolassa Pohjanmaan Ilmatorjuntapatteristossa 1967 - 1968, sotamies. |
Puoliso: Vihitty 26.4.1980 Rautio
Aila Inkeri Ahola o.s. Konu (2403)
talon emäntä, s. 9.7.1954 Rautio.
Vanhemmat: Kaino Konu, mv. Ilmi Konu o.s. Ala-Hautala. Kävi Rautiossa Raution kansa- ja jatkokoulun 1961 - 1969. |
Raija Katariina Ahola s. 13.3.1981 Toholampi. |
Marko Sakari Ahola s. 2.3.1985 Toholampi. |
Ilkka Ilmari Ahola s. 3.2.1990 Toholampi. |
Taulu 299 |
VI Hannu Tapio Ahola (2049), (Taulusta 292, isä Antti Ahola) s. 16.4.1952 Toholampi. Kävi Toholammilla kirkonkylän kansa- ja jatkokoulua 1959 - 1969. Toimi Toholammilla metsäurakoitsijana 1969 - 1973 ja on toiminut Keski-Pohjan Juustokunnassa trukinkuljettajana vuodesta 1973. Asevelvollisuus Kajaanissa Kainuun Prikaatissa 1971 - 1972, kersantti. Harrastukset: hiihto, metsästys, hirvikoirat, SPR:n ensiaputyö. |
Puoliso: Vihitty 27.7.1974 Toholampi
Aulikki Marjaana Ahola o.s. Laakso (2409)
s. 24.7.1956 Toholampi.
Vanhemmat: Erkki Kalevi Laakso, mv. Lea Marketta Laakso o.s. Seppälä. Kävi Toholammilla kansa- ja keskikoulua 1963 - 1972. Toimi Toholammin Maunulan vanhainkodissa osastoapulaisena 1973 - 1975 ja toiminut Keski-Pohjan Juustokunnassa siivoojana vuodesta 1975. Harrastuksena SPR:n ensiapuryhmätyö, jossa toiminut ryhmän johtajana vuodesta 1984, vapaaehtoinen pelastuspalvelu. |
Pasi Tapio Ahola s. 13.7.1977 Toholampi. |
Virva Marjaana Ahola s. 7.7.1980 Toholampi. |
Jori Antti Eerikki Ahola s. 6.2.1988 Toholampi. |
Taulu 300 |
VI Heikki Tapani Ahola (2050), (Taulusta 292, isä Antti Ahola) lentokapteeni, s. 8.1.1955 Toholampi. Kävi Toholammilla Purontakasen kansakoulua neljä luokkaa ja pääsi Toholammin yhteiskoulusta ylioppilaaksi 1974. Opiskeli Oulun yliopistossa koneinsinööriosastolla, josta siirtyi Finnairin ilmailuopiston ohjaajalinjalle 13.12.1975. Finnairin työtilanteesta johtuen toimi Toholammilla mm. kansakoulun ala-asteen 5. luokan opettajana kevään 1978 sekä lukion ja yläasteen matematiikan nuoremman lehtorin virassa syksyn 1978 ja kevään 1979. Aloitti liikennelentäjänä Finnair Oy:llä 12.4.1979 toimipaikkana Helsinki-Vantaan lentoasema lentäen kotimaahan ja Eurooppaan mm. DC-6 B:tä, DC-9 sarjasta -15F, -40 ja -50 sekä MD 82, MD 83 ja MD 87. Lentokapteeni 13.1.1990 alkaen. Asuivat Helsingin Vuosaaressa 1981 - 1985 ja sitten Nurmijärvellä, jonne rakensivat omakotitalon Hevoshaantielle v. 1989. Asevelvollisuus Kauhavalla Ilmasotakoulussa LentoRUK 49, vänrikki. Harrastukset: hiihto, juoksu, lentopallo, squash, veneily ja matkustaminen. |
Puoliso: Vihitty 19.4.1981 Toholampi
Eija Marjenne Ahola o.s. Lappi (2415)
s. 20.4.1962 Toholampi.
Vanhemmat: Teuvo Ilmari Lappi, säkittäjä. Liisa Annikki Lappi o.s. Uusikangas, keittäjä. Kävi Toholammilla kirkonkylän kansakoulua 1969 - 1970 ja Ruotsissa Södertäljessä ruotsinkielistä peruskoulua 7. luokalle 1970 - 1976. Pääsi Toholammin yhteiskoulusta ylioppilaaksi 1981. Opiskeli Malmin kauppaoppilaitoksen sihteerilinjalla yo-merkonomiksi 1982 - 1984. Toimi toimistoapulaisena Helsingissä Valtion ravitsemiskeskuksen palkkatoimistossa 14.12.1981 - 28.2.1982 ja Ilmatieteen laitoksessa 1.3.1982 - 25.8.1982. Sosiaali- ja terveysministeriön vakuutusosastolla kanslistina 27.8.1984 - 1985 ja Työttömyysturvalautakunnassa toimistosihteerinä 9.4.1985 - 1988. Toiminut Kanta-Uudenmaan säästöpankissa pankkitoimihenkilönä 11.1.1988 alkaen ja myöhemmin sihteerinä. Harrastukset: aerobic, lenkkeily, käsityöt, kirjallisuus, matkustaminen, kielet. |
Niklas Henrikki Ahola s. 22.4.1987 Nurmijärvi. |
Joonas Petteri Ahola s. 27.2.1989 Nurmijärvi. |
Matias Ahola s. 9.11.1992 Nurmijärvi. |
Noora Lyydia Henrietta Ahola s. 6.1.1995 Nurmijärvi. |
Taulu 301 |
IV Elias Poikonen (1920), (Taulusta 152, isä Antti Poikonen) s. 15.5.1881 Saarijärvi, k. 27.4.1954 Pylkönmäki. Pariskunta oli lapseton. (Yksi lapsi syntyi, kuoli heti, ei kastettu). |
Puoliso: Vihitty 27.11.1908 Pylkönmäki
Vilma Lusina Poikonen o.s. Paananen (1923)
s. 24.1.1891 Karstula Pääjärvi 1 Heijostenmäki Ylätalo Pellonpää, k. 14.10.1970 Pylkönmäki.
Vanhemmat: Kristian "Risto" Henricsson Paananen, s. 7.1.1856 Saarijärvi Kuoppala 1 Hepomäki, k. 19.2.1924 Pylkönmäki. Vihitty 20.12.1878. Maria Mattsdotter Konttinen, emäntä, s. 19.10.1860 Karstula Vastinki 6 Konttila, k. 1.10.1910 Pylkönmäki. Vanhemmat Matti Matinpoika Konttinen ja Anna Charlotta Isakintytär Möttönen. |
Raakel Vellamo Poikonen s. 18.9.1915 Pylkönmäki, k. 17.12.1915 Pylkönmäki. |
Taulu 302 |
IV Anna Lyydia Joki o.s. Poikonen (1921), (Taulusta 152, isä Antti Poikonen) s. 9.12.1883 Saarijärvi Kuoppala. Muutti 8.11.1914 Karstulaan. |
Puoliso: Juho Vihtori Juhonpoika Joki e. Stoor (1924). (Taulu 67) s. 9.3.1874 Saarijärvi Kalmari Joenniemi. |
Toivo Joki , s. 15.12.1918 Karstula. Tauluun 303 |
Lahja Poikonen o.s. Joki , s. 12.8.1923 Karstula. Tauluun 67 |
Taulu 303 |
V Toivo Joki (81), (Taulusta 302, äiti Lyydia Joki) mv, s. 15.12.1918 Karstula, k. 3.7.1994 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 24.6.1948 Karstula
Hilja Helena Joki o.s. Poikonen (889)
mv, s. 3.9.1912 Karstula, k. 29.1.1994 Karstula.
Vanhemmat: David "Taavetti" Matinpoika Poikonen, talollinen, s. 15.3.1874 Karstula 1 Hevosaho Ahola, k. 31.7.1942 Karstula. Viipuriin 8.5.1933. Vihitty 5.11.1897 Karstula. Hilma Johanna Vilhelmsdotter Poikonen o.s. Kemppainen, talon emäntä, s. 28.2.1876 Karstula, k. 16.4.1959 Karstula. Lapseton. |
Taulu 304 |
IV Otto Poikonen (1922), (Taulusta 152, isä Antti Poikonen) mv., s. 16.3.1886 Saarijärvi, k. 28.6.1937 Pylkönmäki. |
Puoliso: Vihitty 19.9.1913 Pylkönmäki
Iida Taavetintytär Poikonen o.s. Pirttinen Kallio (1925)
talon emäntä, s. 7.6.1892 Saarijärvi Kuoppala 1 Jokela, k. 28.7.1970 Pylkönmäki Hietala.
Vanhemmat: David "Taavetti" Henriksson Pirttinen, s. 10.6.1856 Karstula Paajala 19 Pirttimäki, k. 12.5.1927 Pylkönmäki. Karoliina Eliaantytär Pirttinen o.s. Autio, s. 25.10.1855 Karstula Paajala 13 Autio, k. 1.4.1895 Saarijärvi Kuoppala Jokela. |
Helvi Ilona Sollo o.s. Poikonen , s. 6.9.1914 Pylkönmäki. Tauluun 305 |
Onni Anselm Poikonen , s. 27.2.1916 Pylkönmäki. Tauluun 306 |
Antti Poikonen mv., s. 8.8.1917 Pylkönmäki, k. 15.7.1941 Soanlahti Kiekua. alikersantti, 3./I/JR 50. |
Paavo Alvari Poikonen s. 25.12.1918 Pylkönmäki, k. 3.3.1942 Pylkönmäki, kuolinsyy Keuhkotauti. . |
Karin Alina Virtanen o.s. Poikonen , s. 27.2.1921 Pylkönmäki. Tauluun 312 |
Enni Mirjami Mäkinen o.s. Poikonen , s. 30.3.1923 Pylkönmäki. Tauluun 317 |
Hilkka Helena Salonen o.s. Poikonen , s. 18.3.1931 Pylkönmäki. Tauluun 322 |
Aarre Olavi Poikonen merkonomi, s. 7.12.1935 Pylkönmäki. Muutti Jyväskylään 27.01.1962. |
Taulu 305 |
V Helvi Ilona Sollo o.s. Poikonen (1926), (Taulusta 304, isä Otto Poikonen) s. 6.9.1914 Pylkönmäki, k. 25.3.2001 Jyväskylä. Muutti 16.12.1961 Jyväskylän maaseurakuntaan. Kansanopistossa 1934 - 1935. Ilmavalvontalottana sota-aikana Pylkönmäellä ja Soutjärvellä Soksussa. Vihittiin 1943 sotamies Oiva Sollon kanssa. Asumuseroon 1946 ja avioero 1949. Yksinhuoltajana sodanjälkeisen vaikean ajan. |
Puoliso: Vihitty 15.10.1943 Pylkönmäki, eronneet 1949 Oiva Johannes Sollo (2051) mv., s. 21.12.1921 Vahviala, k. 24.6.1970 Elimäki. |
Seppo Kalevi Sollo
pysäköinnin tarkastaja, s. 30.10.1943 Pylkönmäki. Muutti Jyväskylän maalaiskuntaan 1961. Metsätöissä 1957 - 1977, minkä jälkeen siirtyi Jyväskylän kaupungin metsätoimiston palvelukseen. Viimeksi toimi pysäköinnin tarkastajana 1993 - 2003. jolloin jäi eläkkeelle. Harrastuksia: puutarhanhoito kesämökillä, kalastus, hiihto ja sukututkimus. |
Salli Marjatta Sollo lastenhoitaja, s. 17.12.1944 Pylkönmäki. Koulutus: Kansanopisto 1961 - 1962, talouskoulu 1964, Kodinhoitajakoulutus 1965 - 1967. Lastenhoitajana tohtori Leistillä 1968- ja vuodesta 1971 Haukkarannan kuulovammaisten koulussa vuoteen 2002, jolloin siirtyi eläkkeelle. |
Taulu 306 |
V Onni Anselm Poikonen (1927), (Taulusta 304, isä Otto Poikonen) mv., s. 27.2.1916 Pylkönmäki, k. 23.1.1996 Pylkönmäki. |
Puoliso: Vihitty 17.11.1946 Elvi Poikonen o.s. Floor (1934). (Taulu 246) talon emäntä, s. 1.6.1923 Kannonkoski, k. 9.4.1991 Pylkönmäki. |
Heimo Kalervo Poikonen , s. 20.9.1947 Pylkönmäki. Tauluun 307 |
Veijo Juhani Poikonen , s. 11.11.1951 Pylkönmäki. Tauluun 310 |
Olavi Antero Poikonen , s. 5.4.1955 Pylkönmäki. Tauluun 246 |
Eira Poikonen , s. 8.11.1960 Pylkönmäki. Tauluun 311 |
Taulu 307 |
VI Heimo Kalervo Poikonen (2054), (Taulusta 306, isä Onni Poikonen) lehtori, insinööri, s. 20.9.1947 Pylkönmäki. |
Puoliso: Vihitty 30.1.1971 Kyyjärvi Pirkko Eila Poikonen o.s. Ojala (2064) lastenhoitaja, s. 7.7.1945 Kyyjärvi. |
Marko Sami Poikonen , s. 7.5.1971 Keuruu. Tauluun 308 |
Heli Titta Kankaanpää o.s. Poikonen , s. 22.1.1977 Keuruu. Tauluun 309 |
Taulu 308 |
VII Marko Sami Poikonen (2065), (Taulusta 307, isä Heimo Poikonen) pakkaaja, s. 7.5.1971 Keuruu. |
Avopuoliso: Mira Marjukka Ruodemäki (7416) tarjoilija, s. 3.9.1972 Keuruu. |
Miisa Mariella Poikonen s. 9.1.2002 Keuruu. |
Silja Sofia Poikonen s. 16.9.2003 Keuruu. |
Taulu 309 |
VII Heli Titta Kankaanpää o.s. Poikonen (2066), (Taulusta 307, isä Heimo Poikonen) sairaanhoitaja, s. 22.1.1977 Keuruu. |
Puoliso: Harri Pekka Kankaanpää (7419) osastonhoitaja, myyjä, s. 1966. |
Hermanni Onni Kristian Kankaanpää s. 22.9.2003. |
Taulu 310 |
VI Veijo Juhani Poikonen (2055), (Taulusta 306, isä Onni Poikonen) kunnossapitoteknikko, s. 11.11.1951 Pylkönmäki. |
Puoliso: Vihitty 2.8.1985 Taina Poikonen o.s. Pääkkönen (2058) koulunkäyntiavustaja, s. 17.11.1956 Jyväskylä. |
Juhani Valtteri Poikonen s. 31.1.1987 Jyväskylä. |
Outi Marja Poikonen s. 23.7.1989 Saarijärvi. |
Taulu 311 |
VI Eira Poikonen (2057), (Taulusta 306, isä Onni Poikonen) lääkäri, s. 8.11.1960 Pylkönmäki. Asuinpaikka Helsinki. |
Avopuoliso: Jukka Tapio Kainulainen (22272) apulaisjohtaja, s. 15.3.1959 Tuusniemi. |
Taulu 312 |
V Karin Alina Virtanen o.s. Poikonen (1930), (Taulusta 304, isä Otto Poikonen) s. 27.2.1921 Pylkönmäki, k. 31.5.2008 Karstula. Opiskeli Jyväskylän talouskoulussa ja Loimaan kansanopistossa 1940-luvulla. |
Puoliso: Vihitty 19.5.1946 Erik Raimo Virtanen (1935) poliisi, mv., postinkantaja, s. 26.4.1919 Karstula, k. 20.6.2000 Karstula. Oli mukana sekä talvi- että jatkosodassa. Kouluttautui sotien jälkeen poliisiksi ja toimi poliisina Helsingissä ja Jyväskylässä. Sen jälkeen postinkantajana Pylkönmäellä vuoteen 1982 saakka, jolloin siirtyi eläkkeelle. |
Kirsti Kaarina Kuustie o.s. Virtanen , s. 24.3.1948 Pylkönmäki. Tauluun 313 |
Irma Eija Mirjami Pääkkönen o.s. Virtanen , s. 23.4.1952 Pylkönmäki. Tauluun 316 |
Taulu 313 |
VI Kirsti Kaarina Kuustie o.s. Virtanen (2067), (Taulusta 312, äiti Karin Virtanen) piirtäjä-suunnittelija, s. 24.3.1948 Pylkönmäki. Työskenteli Metso Paperilla piirtäjänä ja hydrauliikkasuunnittelijana 1975-2008. Asuinpaikka Vihtavuori. |
Puoliso: Vihitty 18.9.1971, eronneet 13.11.1998
Tauno Olavi Kuustie (2068)
kuljetusmies, kiinteistönhoitaja, s. 13.6.1946, k. 30.5.2009.
Vanhemmat: Sven Rafael Kuustie e. Granholm, s. 25.4.1904, k. 7.7.1961 Jyväskylä. Ida Ester Kuustie o.s. Tuomainen, s. 26.9.1909 Tervola, k. 29.1.1982 Jyväskylä. |
Sari Maarit Eskonen o.s. Kuustie , s. 3.6.1972 Jyväskylä mlk. Tauluun 314 |
Risto Johannes Kuustie , s. 3.7.1979 Jyväskylä. Tauluun 315 |
Kirsi-Maria Hannele Kuustie s. 1.12.1988 Laukaa. |
Taulu 314 |
VII Sari Maarit Eskonen o.s. Kuustie (2069), (Taulusta 313, äiti Kirsti Kuustie) lähihoitaja, agrologi, s. 3.6.1972 Jyväskylä mlk. |
Puoliso: Vesa Tapio Eskonen (17859) logistiikkainsinööri, s. 19.10.1978 Jyväskylä. |
Ares Tapio Eskonen s. 18.12.2007 Jyväskylä. |
Aida Sofia Eskonen s. 15.5.2012 Jyväskylä. |
Taulu 315 |
VII Risto Johannes Kuustie (2070), (Taulusta 313, äiti Kirsti Kuustie) järjestelmäasiantuntija, s. 3.7.1979 Jyväskylä. |
1. puoliso: eronneet 2009 Tiina Kuustie o.s. Rutanen (17862) s. 3.9.1977. |
2. puoliso: Vihitty 08.2012 Mervi Kuustie o.s. Taka-aho (17863) s. 15.10.1978. |
Santeri Johannes Kuustie s. 1.2.2012 Jyväskylä. |
Taulu 316 |
VI Irma Eija Mirjami Pääkkönen o.s. Virtanen (2072), (Taulusta 312, äiti Karin Virtanen) s. 23.4.1952 Pylkönmäki. |
Puoliso: Vihitty 19.8.1977 Lahti Kauko Antero Pääkkönen (2073) s. 19.10.1949 Kuhmo. |
Heidi Johanna Pääkkönen s. 4.6.1982 Lahti. |
Jukka Antero Pääkkönen s. 16.10.1983 Lahti. |
Taulu 317 |
V Enni Mirjami Mäkinen o.s. Poikonen (1931), (Taulusta 304, isä Otto Poikonen) talon emäntä, s. 30.3.1923 Pylkönmäki, k. 15.3.2012 Karstula. Enni kävi nuorena Loimaan Kristillisen kansanopiston. Muutti Karstulaan 1.4.1946. |
Puoliso: Vihitty 23.3.1946
Eero Erkki Mäkinen (1936)
mv., s. 16.8.1921 Karstula.
Vanhemmat: Niilo Edward Davidsson Mäkinen, mv., s. 19.4.1895 Karstula Pääjärvi 1 Heijostenmäki Ylätalo, k. 29.12.1981 Karstula. Kävi maamieskoulun. Vihitty 29.3.1921 Karstula. Tyyne Maria Mäkinen o.s. Rantala, emäntä, s. 25.12.1893 Karstula Kyyjärvi 1 Rantala, k. 6.2.1968 Karstula. Erkki on ollut jatkosodassa, viljellyt Tapiola-nimistä tilaa Karstulan Heijostenmäellä. Asuu eläkeläisenä Karstulan kirkolla. |
Maire Tuulikki Hyvönen o.s. Mäkinen , s. 14.8.1946 Karstula. Tauluun 318 |
Tapio Antero Mäkinen , s. 1.12.1949 Karstula. Tauluun 320 |
Taulu 318 |
VI Maire Tuulikki Hyvönen o.s. Mäkinen (2172), (Taulusta 317, äiti Enni Mäkinen) päätoimittaja, s. 14.8.1946 Karstula. Saarijärvellä ilmestyvän Sampo-lehden toimittajana vuodesta 1974 lähtien ja päätoimittajana 1986-2006. |
1. puoliso: Vihitty 27.8.1969 Karstula, eronneet 1.1.1984
Orvo Paavo Hyvönen (2176)
voimistelunopettaja, s. 25.1.1943 Helsinki, k. 7.8.2006 Saarijärvi.
Vanhemmat: Orvo Paavo Hyvönen, s. 31.7.1912 Sortavala mlk., k. Helsinki. Mary Vilhelmiina Hyvönen o.s. Lindberg, s. 12.7.1916 Helsinki, k. Helsinki. |
Pasi Petteri Hyvönen , s. 14.2.1970 Kankaanpää. Tauluun 319 |
2. puoliso: Vihitty 8.7.2012
Matti Honkimäki (2179)
yleislääket. erik.lääkäri, s. 9.12.1948 Reisjärvi.
Vanhemmat: Paavo Honkimäki, s. 16.1.1922 Reisjärvi. Agnes Honkimäki o.s. Takanen, s. 30.9.1925 Sievi. |
Taulu 319 |
VII Pasi Petteri Hyvönen (2177), (Taulusta 318, äiti Maire Hyvönen) liiketoiminnan kehityspäällikkö, s. 14.2.1970 Kankaanpää. Eltel Networks Oy. Asuinpaikka Helsinki. |
Puoliso: Vihitty 19.8.2000 Helsinki Karita Kyllikki Rasinkangas (12797) artenomi, yhteyspäällikkö Itella, s. 28.6.1969 Helsinki. |
Severi Hermanni Hyvönen s. 28.2.2007 Helsinki. |
Ilari Samuel Hyvönen s. 26.6.2009 Helsinki. |
Taulu 320 |
VI Tapio Antero Mäkinen (2173), (Taulusta 317, äiti Enni Mäkinen) maatalousteknikko, s. 1.12.1949 Karstula. Töissä Agri-Marketissa, missä on toiminut myymäläesimiehenä. Viljelee kotitilaansa Tapiolaa oto. |
Puoliso: Vihitty 20.4.1974 Karstula
Eeva Maria Mäkinen o.s. Viitanen (2180)
keittäjä, emäntä, s. 28.6.1952 Pylkönmäki.
Vanhemmat: Erkki Eevert Viitanen, s. 13.5.1920 Pylkönmäki, k. 16.7.1978 Pylkönmäki. Helvi Ester Viitanen o.s. Mäntynen, s. 21.8.1923 Multia, k. 21.8.1985 Pylkönmäki. |
Aki Petteri Mäkinen , s. 29.11.1972 Karstula. Tauluun 321 |
Tero Tapio Mäkinen s. 22.5.1979 Karstula. |
Taulu 321 |
VII Aki Petteri Mäkinen (2181), (Taulusta 320, isä Tapio Mäkinen) valimotyöntekijä, s. 29.11.1972 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 23.8.1997 Karstula
Heli Päivikki Mäkinen o.s. Pasanen (2183)
kasvatust. kand., lastentarhanopettaja, s. 20.10.1972 Karstula.
Vanhemmat: Kauko Kalevi Pasanen, kirvesmies, s. 10.2.1932 Karstula. Vihitty 2.8.1964 Karstula. Pirjo Päivikki Pasanen o.s. Kangasaho, s. 13.2.1944 Karstula. |
Elias Ilmari Mäkinen s. 6.9.1999 Muurame. |
Linnea Hilmaliina Mäkinen s. 17.9.2001 Muurame. |
Taulu 322 |
V Hilkka Helena Salonen o.s. Poikonen (1932), (Taulusta 304, isä Otto Poikonen) s. 18.3.1931 Pylkönmäki. Muutti Jyväskylään 23.5.1958. |
Puoliso: Väinö Matias Salonen (2076) s. 17.2.1926, k. 6.8.1980. |
Tarja Anneli Salonen , s. 3.1.1961 Jyväskylä mlk. Tauluun 323 |
Taulu 323 |
VI Tarja Anneli Salonen (2077), (Taulusta 322, äiti Hilkka Salonen) ammatinvalintapsykologi, s. 3.1.1961 Jyväskylä mlk. |
Puoliso: Vihitty 8.11.1991 Huittinen Jari Pekka Väätäinen (2078) savenvalaja, s. 4.2.1959 Petäjävesi. |
Emma Maria Väätäinen s. 4.2.1992 Huittinen. |
Roope Aleksanteri Väätäinen s. 16.12.1995 Huittinen. |
Taulu 324 |
IV Iida Kallio o.s. Poikonen (1937), (Taulusta 152, isä Antti Poikonen) talon emäntä, s. 15.9.1888 Saarijärvi, k. 11.5.1967 Pylkönmäki. |
Puoliso: Vihitty 27.11.1908 Pylkönmäki
Kalle Edvin Taavetinpoika Kallio e. Pirttinen (1938)
talollinen, s. 4.6.1881 Karstula, k. 10.11.1933 Pylkönmäki.
Vanhemmat: David "Taavetti" Henriksson Pirttinen, s. 10.6.1856 Karstula Paajala 19 Pirttimäki, k. 12.5.1927 Pylkönmäki. Karoliina Eliaantytär Pirttinen o.s. Autio, s. 25.10.1855 Karstula Paajala 13 Autio, k. 1.4.1895 Saarijärvi Kuoppala Jokela. |
Otto Olavi Kallio , s. 9.4.1910 Pylkönmäki. Tauluun 325 |
Aaro Eelis Kallio s. 25.9.1912 Pylkönmäki, k. 10.9.1984 Pylkönmäki. |
Elli Esteri Kallio diakonissa, s. 9.3.1924 Pylkönmäki. |
Voitto Tapio Kallio , s. 9.3.1924 Pylkönmäki. Tauluun 328 |
Taulu 325 |
V Otto Olavi Kallio (1939), (Taulusta 324, äiti Iida Kallio) s. 9.4.1910 Pylkönmäki, k. 12.9.1951 Karstula. Muuttivat Karstulaan 20.11.1945. |
Puoliso: Vihitty 29.12.1940
Hellin Ottilia Dagmar Kallio o.s. Poikonen (1788)
s. 29.12.1911 Karstula, k. 9.9.1996 Karstula.
Vanhemmat: Simon "Simo" Joonaanpoika Poikonen, talollinen, s. 8.8.1888 Karstula Pohjosmäki Ruuska Vahanka, k. 17.4.1926 Karstula Pääjärvi Luksanlahti. Vihitty 9.9.1910. Anna Ottilia Poikonen o.s. Lahtinen, talon emäntä, s. 13.2.1889 Karstula Pääjärvi 7 Kumpumäki, k. 13.5.1966. |
Seija Anneli Virtanen o.s. Kallio , s. 28.1.1942 Pylkönmäki. Tauluun 326 |
Keijo Olavi Kallio , s. 30.4.1944 Pylkönmäki. Tauluun 327 |
Kalervo Kaarlo Henrik Kallio mv, s. 29.8.1946 Karstula. |
Taulu 326 |
VI Seija Anneli Virtanen o.s. Kallio (4800), (Taulusta 325, isä Otto Kallio) s. 28.1.1942 Pylkönmäki, k. 30.6.1997 Äänekoski. |
Puoliso: Mauno Virtanen (8413) s. Äänekoski. |
Manne Virtanen |
Samuli Virtanen |
Taulu 327 |
VI Keijo Olavi Kallio (6900), (Taulusta 325, isä Otto Kallio) mv, s. 30.4.1944 Pylkönmäki. |
Puoliso: Sirkka-Liisa Anneli Kallio o.s. Sippola (6906) s. 20.4.1944 Soini. |
Juha Olavi Kallio s. 13.8.1982 Karstula. |
Jenni Katariina Kallio s. 30.9.1985 Karstula. |
Taulu 328 |
V Voitto Tapio Kallio (669), (Taulusta 324, äiti Iida Kallio) s. 9.3.1924 Pylkönmäki. sama henkilö numerolla 1941. |
Puoliso: Vihitty 1.7.1951
Inga Terttu Marjatta Kallio o.s. Ranta-Aho (668)
s. 15.3.1929 Karstula.
Vanhemmat: Aaro Ranta-Aho e. Möttönen, talollinen, s. 2.10.1894 Karstula Kortejärvi Vahanka, k. 14.10.1967. Vihitty 1.7.1923. Edla Johanna Ranta-Aho o.s. Poikonen, talon emäntä, s. 30.1.1896 Karstula, k. 6.1.1983. Pylkönmäelle 4.12.1951. |
Reijo Tapio Kallio , s. 13.10.1952 Pylkönmäki. Tauluun 329 |
Ulla Marjatta Väisänen o.s. Kallio , s. 26.10.1954 Pylkönmäki. Tauluun 330 |
Oili Anneli Kinnunen o.s. Kallio , s. 1.2.1959 Pylkönmäki. Tauluun 332 |
Taulu 329 |
VI Reijo Tapio Kallio (672), (Taulusta 328, isä Voitto Kallio) mv., s. 13.10.1952 Pylkönmäki. |
Puoliso: Vihitty 16.7.1977 Kyyjärvi Irma Anneli Kallio o.s. Rikkinen (684) talon emäntä, s. 23.8.1952 Kyyjärvi. |
Anne Marika Kallio s. 17.11.1978 Pylkönmäki. |
Päivi Hannele Kallio s. 27.12.1980 Pylkönmäki. |
Mika Tapio Kallio s. 18.10.1990 Pylkönmäki. |
Taulu 330 |
VI Ulla Marjatta Väisänen o.s. Kallio (670), (Taulusta 328, isä Voitto Kallio) erikoissairaanhoitaja, s. 26.10.1954 Pylkönmäki. |
Puoliso: Vihitty 22.6.1979 Pylkönmäki Tauno Henrik Väisänen (677) yrittäjä, s. 15.12.1951 Oulainen. |
Heli Johanna Vartiainen o.s. Väisänen , s. 10.1.1981 Leppävirta. Tauluun 331 |
Kaisu Anniina Väisänen s. 11.1.1982 Säynätsalo. |
Olli Henrik Väisänen s. 22.4.1990 Leppävirta. |
Taulu 331 |
VII Heli Johanna Vartiainen o.s. Väisänen (678), (Taulusta 330, äiti Ulla Väisänen) s. 10.1.1981 Leppävirta. |
Avopuoliso:
Janne Vilho Antero Vartiainen (17757)
baarimestari, s. 3.6.1976 Kuopio.
Vanhemmat: Vilho Kaarlo Sakari Vartiainen, verkostoasentaja, s. 30.10.1951. Tarja Anneli Vartiainen o.s. Halmetoja, ravintolatyöntekijä/baarimestari, s. 7.2.1954. |
Sandra Julia Vartiainen s. 29.5.2004 Kuopio. |
Nelli Moona Vartiainen s. 5.10.2007 Kuopio. |
Taulu 332 |
VI Oili Anneli Kinnunen o.s. Kallio (671), (Taulusta 328, isä Voitto Kallio) projektitutkija Y.T.M, s. 1.2.1959 Pylkönmäki. |
Puoliso: Vihitty 26.7.1980 Pylkönmäki Juha Erkki Kinnunen (681) laitoksenjohtaja, professori, s. 3.11.1958 Kivijärvi. |
Henna Malviina Kinnunen s. 12.8.1983 Kuopio. |
Viivi Karoliina Kinnunen s. 9.9.1986 Leppävirta. |
Taulu 333 |
IV Aarne Antero Poikonen (1944), (Taulusta 152, isä Antti Poikonen) s. 7.1.1891 Saarijärvi, k. 21.7.1967 Pylkönmäki. |
Puoliso: Vihitty 1.8.1914 Pylkönmäki
Rosa Matilda "Ruusa" Poikonen o.s. Paananen (1945)
s. 23.3.1893 Saarijärvi Kuoppala 1 Hepomäki, k. 2.9.1963 Pylkönmäki.
Vanhemmat: Henric Henricsson Paananen, s. 7.3.1843 Saarijärvi Kuoppala 1 Hepomäki, k. 19.12.1909 Pylkönmäki. Hedda Stina Eriksdotter Paananen o.s. Hänninen, s. 28.9.1851 Karstula Kalavastinki 3 Sapra-aho, k. 22.2.1898 Saarijärvi Kuoppala 1 Hepomäki. |
Saara Keikka o.s. Poikonen , s. 13.5.1915 Pylkönmäki. Tauluun 334 |
Kerttu Mirjam Hirvinen o.s. Poikonen , s. 11.4.1919 Pylkönmäki. Tauluun 337 |
Taulu 334 |
V Saara Keikka o.s. Poikonen (1946), (Taulusta 333, isä Aarne Poikonen) talon emäntä, s. 13.5.1915 Pylkönmäki, k. 30.3.2002 Pylkönmäki. |
Puoliso: Vihitty 9.4.1950 Pylkönmäki
Paavo Keikka (1948)
mv., s. 29.5.1913 Jyväskylä, k. 7.6.1993 Pylkönmäki.
Vanhemmat: Joonas Keikkanen. Ida Sofia Keikkanen o.s. Penttinen. Paavo kävi maanviljelyskoulun. Ennen sotia hän toimi Vilppulassa suurella tilalla tilanhoitajana. Tuli avioiduttuaan Pylkönmäelle Poikolan tilalle kotivävyksi. |
Pirjo Annikki Keikka s. 28.1.1951 Pylkönmäki, k. 28.1.1951 Pylkönmäki. |
Arja Saara Aulikki Rajala o.s. Keikka , s. 4.9.1952 Pylkönmäki. Tauluun 335 |
Esa Paavo Antero Keikka s. 3.9.1954 Pylkönmäki. |
Taulu 335 |
VI Arja Saara Aulikki Rajala o.s. Keikka (2189), (Taulusta 334, äiti Saara Keikka) sosiaalityöntekijä, s. 4.9.1952 Pylkönmäki. Arja toimi Pylkönmäen kunnanvirastossa toimistotehtävissä, valmistui sosionomiksi 1984, siirtyi Puolangan kuntaan sosiaalityöntekijäksi 1984 heti valmistuttuaan. Työn ohella jatkoi opiskeluaan ja valmistui yhteiskuntatieteiden maisteriksi 1996. Avioerossa lapset jäivät äidille. |
Puoliso: Vihitty 10.4.1977 Pylkönmäki, eronneet 1998 Seppo Kalevi Rajala (2191) kunnansihteeri, s. 23.8.1952 Kuru. Seppo toimi Pylkönmäen kunnassa kunnansihteerinä 1976-1981. Hän valmistui sosionomiksi 1979. Siirtyi 1981 Puolangan kunnansihteeriksi. |
Tommi Kalevi Rajala , s. 1.4.1978 Pylkönmäki. Tauluun 336 |
Kimmo Kristian Rajala s. 16.6.1980 Pylkönmäki. |
Joni Matias Rajala s. 5.12.1989 Puolanka. |
Taulu 336 |
VII Tommi Kalevi Rajala (2192), (Taulusta 335, äiti Arja Rajala) s. 1.4.1978 Pylkönmäki. |
Puoliso: Vihitty 21.8.1999 Puolanka Kaisu-Leena Rajala o.s. Hiltunen (16944) agronomi, s. 14.10.1979 Puolanka. |
Kirikou Rajala s. 12.5.2005. |
Taulu 337 |
V Kerttu Mirjam Hirvinen o.s. Poikonen (1947), (Taulusta 333, isä Aarne Poikonen) s. 11.4.1919 Pylkönmäki, k. 22.5.2005 Äänekoski. Pariskunta muutti Äänekoskelle 28.12.1945. |
Puoliso: Vihitty 14.10.1945 Pauli Aukusti Hirvinen (1949) mv, s. 29.4.1917 Äänekoski Koivisto, k. 27.4.2002 Äänekoski. |
Timo Antero Hirvinen , s. 10.12.1946 Äänekoski. Tauluun 338 |
Tapio Kalevi Hirvinen s. 30.12.1947 Äänekoski. |
Seppo Ilmari Hirvinen s. 1950 Äänekoski, k. 1950 Äänekoski. |
Anja Helena Hirvinen e. Kumpulainen o.s. Hirvinen , s. 30.7.1952 Äänekoski. Tauluun 340 |
Elina Hannele Paasikannas o.s. Hirvinen , s. 3.9.1955 Äänekoski. Tauluun 342 |
Annikki Siljoranta o.s. Hirvinen , s. 14.11.1958 Äänekoski. Tauluun 343 |
Taulu 338 |
VI Timo Antero Hirvinen (2083), (Taulusta 337, äiti Kerttu Hirvinen) koneenhoitaja, s. 10.12.1946 Äänekoski. |
Puoliso: Vihitty 1971 Uurainen Pirkko Marketta Hirvinen o.s. Piesanen (2088) huoltamomyyjä, s. 22.5.1948 Uurainen. |
Arto Antero Hirvinen prosessinhoitaja, s. 16.1.1973 Äänekoski. |
Satu Marketta Kinnunen o.s. Hirvinen , s. 3.11.1977 Äänekoski. Tauluun 339 |
Taulu 339 |
VII Satu Marketta Kinnunen o.s. Hirvinen (2090), (Taulusta 338, isä Timo Hirvinen) erityisavustaja, s. 3.11.1977 Äänekoski. |
Puoliso: Vihitty 10.7.1999 Karstula Harri Kinnunen (8167) kiinteistöhuoltaja, s. 9.7.1963 Kinnula. |
Pinja Aino Helmiina Kinnunen s. 10.4.2000 Äänekoski. |
Sonja Inkeri Kinnunen s. 13.8.2002 Äänekoski. |
Maija Pauliina Kinnunen s. 7.3.2004 Äänekoski. |
Mikko Matias Kinnunen s. 2.9.2007 Äänekoski. |
Taulu 340 |
VI Anja Helena Hirvinen e. Kumpulainen o.s. Hirvinen (2085), (Taulusta 337, äiti Kerttu Hirvinen) yrittäjä, s. 30.7.1952 Äänekoski. Palokka kotipaikka. |
Puoliso: Vihitty 1977 Viitasaari, eronneet 1999 Hannu Heikki Päiviö Kumpulainen (2091) myyntiedustaja, s. 7.6.1950 Viitasaari, k. 2009. |
Heidi Erika Kumpulainen , s. 7.3.1980 Jyväskylä mlk. Tauluun 341 |
Henri Antti Petteri Kumpulainen tradenomi, s. 25.1.1983 Jyväskylä mlk. |
Taulu 341 |
VII Heidi Erika Kumpulainen (2092), (Taulusta 340, äiti Helena Hirvinen e. Kumpulainen) tradenomi, s. 7.3.1980 Jyväskylä mlk. |
Puoliso: Petri Kaijanniemi (8166) merkonomi, s. 8.4.1978 Äänekoski. |
Taulu 342 |
VI Elina Hannele Paasikannas o.s. Hirvinen (2086), (Taulusta 337, äiti Kerttu Hirvinen) lähihoitaja osastosihteeri, s. 3.9.1955 Äänekoski. Jyväskylä kotikunta. |
Puoliso: Vihitty 1990, eronneet 1994 Pentti Mauno Juhani Paasikannas (2094) varaosapäällikkö, s. 23.6.1949 Jyväskylä. |
Mikko Markus Paasikangas s. 25.5.1991 Jyväskylä. |
Taulu 343 |
VI Annikki Siljoranta o.s. Hirvinen (2087), (Taulusta 337, äiti Kerttu Hirvinen) FK, äidinkielen lehtori, s. 14.11.1958 Äänekoski. Suolahdessa äidinkielen opettajana. |
Puoliso: Vihitty 22.6.1986 Jyväskylä Kari Seppo Juhani Siljoranta (2096) seurakuntamestari, s. 21.3.1960 Helsinki. |
Asta Katriina Siljoranta s. 2.10.1987. |
Essi Mirjam Siljoranta s. 11.9.1989. |
Karri Pauli Oskari Siljoranta s. 10.8.1991. |
Taulu 344 |
III Leena Sofia Juhontytär Hänninen o.s. Poikonen (133), (Taulusta 2, isä Johan Poikonen) s. 11.5.1861 Karstula 2 Humppi, k. 2.4.1932 Karstula Sapra-aho Vastinki 3. |
Puoliso: Vihitty 29.12.1879 Karstula
David "Taavetti" Erikinpoika Hänninen (2888)
mv, s. 2.12.1853 Karstula Kalavastinki 3 Sapra-aho, k. 7.7.1933 Karstula Vastinki 3.
Vanhemmat: Eric "Erik" Ericsson Hänninen, talollinen, s. 18.11.1810 Karstula Kalavastinki 3 Sapra-aho, k. 21.10.1874 Karstula Vastinki 3 Sapra-aho. Vihitty 22.4.1842 Saarijärvi. Brita Lisa Davidsdotter Hänninen o.s. Kyyrä, s. 26.2.1823 Saarijärvi Kiimasjärvi 3 Kyyrä, k. 22.7.1877 Karstula Vastinki 3 Sapra-aho. Vastinki, Sapra-aho. |
Edla Maria Hänninen s. 9.12.1880 Karstula Vastinki 3 Sapra-aho, k. 12.2.1881 Karstula Vastinki 3 Sapra-aho. |
Henrik Emil "Heikki" Hänninen , s. 14.12.1881 Karstula Vastinki 3 Sapra-aho. Tauluun 345 |
Otto Onni Hänninen s. 9.8.1884 Karstula Vastinki 3 Sapra-aho, k. 1922 Toholampi. Saarijärvelle 21.12.1904. Elias Piispanen surmasi. |
David "Taavetti" Hänninen , s. 17.9.1886 Karstula Vastinki 3 Sapra-aho. Tauluun 347 |
Ida Johanna Koivunen o.s. Hänninen , s. 14.1.1889 Karstula Vastinki 3 Sapra-aho. Tauluun 368 |
Vilhelmiina Hänninen s. 18.4.1891 Karstula Vastinki 3 Sapra-aho, k. 23.9.1891 Karstula Vastinki 3 Sapra-aho. |
Eerik "Erkki" Hänninen , s. 17.5.1892 Karstula Vastinki 3 Sapra-aho. Tauluun 373 |
Stina Sofia Hänninen s. 13.1.1894 Karstula Vastinki 3 Sapra-aho, k. 19.1.1894 Karstula Vastinki 3 Sapra-aho. |
Alma Helena Erkkinen e. Piispanen Kalmari o.s. Hänninen , s. 28.1.1895 Karstula Vastinki 3 Sapra-aho. Tauluun 375 |
Antti Hänninen , s. 7.5.1896 Karstula Vastinki 3 Sapra-aho. Tauluun 378 |
Tilda Alina Hänninen s. 23.5.1898 Karstula Vastinki 3 Sapra-aho, k. 16.5.1899 Karstula Vastinki 3 Sapra-aho. |
Johannes Hänninen s. 1.12.1899 Karstula Vastinki 3 Sapra-aho, k. 13.9.1909 Karstula. |
Armi Matias Hänninen , s. 15.5.1904 Karstula Vastinki 3 Sapra-aho. Tauluun 379 |
Taulu 345 |
IV Henrik Emil "Heikki" Hänninen (2889), (Taulusta 344, äiti Leena Hänninen) s. 14.12.1881 Karstula Vastinki 3 Sapra-aho, k. 26.9.1931 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 14.12.1917
Alma Maria Matintytär Sini e. Rasi e. Hänninen o.s. Sironen (2897)
s. 22.10.1886 Karstula Vastinki 7 Maha-aho, k. 10.1.1972 Karstula.
Vanhemmat: Matts Johansson Sironen, s. 23.3.1861 Karstula Vastinki 7. Eva Sofia Davidsdotter Sironen o.s. Piispanen, s. 9.7.1864 Karstula, Vastinki 14 Lylyjärvi Mustajärvi. |
Tyyne Helena Sironen o.s. Hänninen , s. 22.2.1919 Karstula. Tauluun 346 |
Saara Allida Hänninen s. 20.8.1925 Karstula, k. 23.5.1946. |
Meeri Elisabeth Hänninen s. 11.11.1930 Karstula, k. 27.6.1944 Karstula, kuolinsyy keuhkotauti. |
Taulu 346 |
V Tyyne Helena Sironen o.s. Hänninen (2898), (Taulusta 345, isä Henrik Hänninen) s. 22.2.1919 Karstula, k. 2007. |
Puoliso: Vihitty 15.11.1936 Lauri Ilmari Juhonp. Sironen (2912) mv., s. 13.1.1916 Saarijärvi. |
Arvo Ilmari Sironen s. 16.2.1942 Karstula. |
Paula Helena Sironen s. 25.8.1945 Karstula, k. 2000 Karstula. Avioitunut kaksi kertaa; lapsia yksi tytär. |
Arto Olavi Sironen s. 24.10.1951 Karstula. |
Taulu 347 |
IV David "Taavetti" Hänninen (2891), (Taulusta 344, äiti Leena Hänninen) s. 17.9.1886 Karstula Vastinki 3 Sapra-aho, k. 1969 Kannonkoski. Kivijärvelle14.11.1928. |
1. puoliso: Vihitty 20.12.1913
Ida Johanna Hänninen o.s. Hänninen (5193)
s. 2.5.1881 Karstula Vastinki 3 Sapra-aho, k. 2.1.1920 Karstula.
Vanhemmat: Matts "Matti" Andersson Hänninen, s. 22.9.1832 Karstula Kalavastinki 3 Sapra-aho, k. 22.3.1893 Karstula Kalavastinki 3 Sapra-aho. Maja Greta Henriksdotter Hänninen o.s. Kauppala, s. 22.4.1849 Saarijärvi Kuoppala 1 Jokela. |
Vilma Johanna Hänninen , s. 8.1.1915 Karstula Vastinki 3 Sapra-aho. Tauluun 348 |
Vilho Johannes Hänninen , s. 23.11.1916 Karstula Vastinki 3 Sapra-aho. Tauluun 352 |
Aarne Taavetti Hänninen mv, s. 2.1.1920 Karstula, k. 30.9.1962 Kannonkoski. Polioinvalidi. |
2. puoliso:
Hilda Lydia Hänninen o.s. Mäkinen (2900)
s. 23.12.1889 Saarijärvi Hännilä 5 Marjomäki, k. 9.10.1954 Kannonkoski.
Vanhemmat: David "Taavetti" Eliasson Mäkinen, s. 6.6.1849 Saarijärvi Kalmari 2 Eerola Keromäki. Anna Wilhelmiina Mattsdotter Mäkinen o.s. Hokkanen, s. 18.2.1855 Saarijärvi, Hännilä 6 Arvola Lahdentaus. |
Rauha Rämänen o.s. Hänninen , s. 28.12.1923 Karstula. Tauluun 356 |
Pentti Eerikki Hänninen , s. 16.9.1925 Karstula. Tauluun 360 |
Annikki Helena Heinänen e. Leppänen e. Salmivuori o.s. Hänninen , s. 30.9.1929 Kannonkoski. Tauluun 361 |
Taulu 348 |
V Vilma Johanna Hänninen (2901), (Taulusta 347, isä David Hänninen) s. 8.1.1915 Karstula Vastinki 3 Sapra-aho. |
Puoliso: Vihitty 1939? Eino Ilmari Hänninen (6633) rakentaja, s. 2.12.1907 Kivijärvi, k. 14.7.1988 Kannonkoski. |
Esteri Johanna Hänninen s. 16.5.1943 Kannonkoski. |
Leena Marjatta Hänninen , s. 12.9.1944 Kannonkoski. Tauluun 349 |
Terttu Anneli Hyvärinen o.s. Hänninen , s. 17.3.1947 Kannonkoski. Tauluun 351 |
Veikko Juhani Hänninen rajavartija, s. 18.4.1950 Kannonkoski. |
Taulu 349 |
VI Leena Marjatta Hänninen (6635), (Taulusta 348, äiti Vilma Hänninen) lähihoitaja, s. 12.9.1944 Kannonkoski. |
Satu Maarit Orvokki Laru o.s. Hänninen , s. 3.6.1968 Muurame. Tauluun 350 |
Taulu 350 |
VII Satu Maarit Orvokki Laru o.s. Hänninen (6637), (Taulusta 349, äiti Leena Hänninen) farmaseutti, s. 3.6.1968 Muurame. |
Puoliso: Ari Pekka Olavi Laru (6638) metallimies, s. 5.7.1962. |
Vilma Lotta Maria Laru s. 7.12.1996 Muurame. |
Taulu 351 |
VI Terttu Anneli Hyvärinen o.s. Hänninen (6640), (Taulusta 348, äiti Vilma Hänninen) s. 17.3.1947 Kannonkoski. |
Puoliso: Eetu Antero Hyvärinen (6641) sähkömies, s. 8.1.1944. |
Taru Päivikki Hyvärinen s. 26.2.1976. |
Taulu 352 |
V Vilho Johannes Hänninen (2902), (Taulusta 347, isä David Hänninen) mv, s. 23.11.1916 Karstula Vastinki 3 Sapra-aho, k. 22.10.1961 Karstula. Pylkönmäelle 12.2.1951, Karstulaan 13.6.1960. |
Puoliso: Vihitty 17.6.1937 Toini Ellen Koivunen e. Hänninen o.s. Ilmonen (4028). (Taulu 53) s. 28.6.1912 Pylkönmäki, k. 10.7.1991 Karstula. |
Erkki Johannes Hänninen , s. 17.2.1938 Pylkönmäki. Tauluun 353 |
Kaija Anneli Heikkilä o.s. Hänninen , s. 3.11.1943 Karstula Vastinki 2. Tauluun 354 |
Pentti Aulis Hänninen , s. 19.7.1946 Karstula. Tauluun 53 |
Taulu 353 |
VI Erkki Johannes Hänninen (4029), (Taulusta 352, isä Vilho Hänninen) metsäteknikko, s. 17.2.1938 Pylkönmäki. Toivakkaan 25.7.1962. |
Puoliso: Vihitty 26.12.1960 Raili Alli Marketta Hänninen o.s. Lampila (5206) s. 20.7.1939 Pylkönmäki. |
Taulu 354 |
VI Kaija Anneli Heikkilä o.s. Hänninen (4030), (Taulusta 352, isä Vilho Hänninen) perhepäivähoitaja, s. 3.11.1943 Karstula Vastinki 2. |
Puoliso: Vihitty 3.2.1963
Erkki Lauri Heikkilä (5207)
autonasentaja, s. 22.10.1939 Karstula 1 Heikkilä.
Vanhemmat: Lauri Matias Heikkilä, s. 7.3.1908 Karstula 1 Poikola, k. 6.1.1976 Karstula. Vihitty 8.11.1933 Karstula. Vieno Helena Heikkilä o.s. Reini, s. 25.4.1915 Karstula Kiminki 4 Kalmulehto, k. 2010. |
Kari Juhani Heikkilä s. 2.9.1963 Karstula 1. |
Juha-Pekka Heikkilä , s. 30.4.1965 Karstula 1. Tauluun 355 |
Satu Anneli Heikkilä s. 1.9.1966 Karstula. |
Taulu 355 |
VII Juha-Pekka Heikkilä (12119), (Taulusta 354, äiti Kaija Heikkilä) s. 30.4.1965 Karstula 1. |
Puoliso: Heikkilä (12166) s. 1966. |
Nina Maria Heikkilä s. 1990. |
Noora Hannele Heikkilä s. 1992. |
Hanna Helene Heikkilä s. 1995. |
Taulu 356 |
V Rauha Rämänen o.s. Hänninen (2904), (Taulusta 347, isä David Hänninen) s. 28.12.1923 Karstula. |
Puoliso: Otto Arvi Vernerinpoika Rämänen (6644) mv, s. 23.3.1916 Karstula, k. 24.4.2001 Karstula. |
Ritva Hilda Pitkänen o.s. Rämänen , s. 20.10.1954 Karstula. Tauluun 357 |
Urpo Samuel Rämänen s. 23.5.1956 Karstula, k. 16.8.2007 Karstula. |
Taulu 357 |
VI Ritva Hilda Pitkänen o.s. Rämänen (3270), (Taulusta 356, äiti Rauha Rämänen) s. 20.10.1954 Karstula. |
Puoliso:
Esko Tapio Pitkänen (3268). (Taulu 525)
levyseppä, s. 2.1.1951 Karstula.
Vanhemmat: Johan Vihtori Pitkänen, mv, postinkantaja, metsätyönjohtaja, s. 11.5.1902 Karstula, k. 8.3.1977 Karstula. Hoiti kylän asioita kaikin puolin, myös paperihommat. Vihitty 26.12.1931. Sylvi Pitkänen o.s. Suomalainen, s. 12.10.1912 Karstula, k. 13.10.1994 Karstula. Jyväskylään. |
Kimmo Tapio Pitkänen , s. 23.5.1976 Jyväskylä. Tauluun 358 |
Saija Iida Pitkänen , s. 12.3.1981 Jyväskylä. Tauluun 359 |
Taulu 358 |
VII Kimmo Tapio Pitkänen (3271), (Taulusta 357, isä Esko Pitkänen) automaatioinsinööri, s. 23.5.1976 Jyväskylä. |
Puoliso: Päivi Johanna Pitkänen o.s. Jäntti (7987) tradenomi, s. 17.8.1978 Konnevesi. |
Tatu Tapio Pitkänen s. 15.11.1999 Jyväskylä. |
Taulu 359 |
VII Saija Iida Pitkänen (3272), (Taulusta 357, isä Esko Pitkänen) tradenomi, s. 12.3.1981 Jyväskylä. |
Puoliso: Mikko Valkonen (7989) maalari. |
Taulu 360 |
V Pentti Eerikki Hänninen (2905), (Taulusta 347, isä David Hänninen) mv, s. 16.9.1925 Karstula, k. 12.10.1997 Kannonkoski. 4 tyttöä. |
Puoliso: Helmi Hänninen o.s. Pasanen (6634) |
Taulu 361 |
V Annikki Helena Heinänen e. Leppänen e. Salmivuori o.s. Hänninen (5079), (Taulusta 347, isä David Hänninen) myyjä, s. 30.9.1929 Kannonkoski, k. 23.7.2015 Kannonkoski. Saarijärvi Tarvaala asuinpaikka. |
1. puoliso: Aarno Ilmari Salmivuori (5080) myymälänhoitaja, s. 1.1.1925 Virrat, k. 4.8.1952 Karstula. |
Juhani Ilmari Salmivuori , s. 19.6.1948 Saarijärvi. Tauluun 362 |
Jarmo Kullervo Salmivuori , s. 11.11.1951 Karstula. Tauluun 365 |
2. puoliso: Antti Veikko Leppänen (5083) sähkömies, s. 28.11.1925 Kannonkoski, k. 21.5.1975 Kannonkoski. |
Kari Veikko Leppänen , s. 17.12.1957 Kannonkoski. Tauluun 367 |
3. puoliso: Arvi Heinänen (5088) s. 27.3.1919 Saarijärvi, k. 9.12.2002 Saarijärvi. |
Taulu 362 |
VI Juhani Ilmari Salmivuori (5081), (Taulusta 361, äiti Annikki Heinänen e. Leppänen e. Salmivuori) kehitysvammaishoitaja, s. 19.6.1948 Saarijärvi. Asuinpaikka Seinäjoki. |
Puoliso: eronneet Maija Salmivuori o.s. Salo (5089) kehitysvammaishoitaja, s. 3.5.1947 Lapua. |
Sami Taavetti Salmivuori , s. 21.2.1969 Espoo. Tauluun 363 |
Senni Maria Salmivuori , s. 1.9.1978 Seinäjoki. Tauluun 364 |
Taulu 363 |
VII Sami Taavetti Salmivuori (5090), (Taulusta 362, isä Juhani Salmivuori) luutnantti sotilassoittokunta, s. 21.2.1969 Espoo. Vaasa kotipaikka. |
Avopuoliso: Marja Salmivuori o.s. Mettomäki (6909) myyjä, s. 9.9.1973 Jalasjärvi. |
Santeri Matti Ilmari Salmivuori s. 16.1.1997 Vaasa. |
Ida Maija Anneli Salmivuori s. 5.4.2002 Vaasa. |
Taulu 364 |
VII Senni Maria Salmivuori (5091), (Taulusta 362, isä Juhani Salmivuori) kudonnan artesaani, s. 1.9.1978 Seinäjoki. |
Avopuoliso: Jani Rintala (6912) sähköteknikko, s. 16.12.1972 Lapua. |
Leevi Johannes Rintala s. 8.1.2002 Seinäjoki. |
Taulu 365 |
VI Jarmo Kullervo Salmivuori (5082), (Taulusta 361, äiti Annikki Heinänen e. Leppänen e. Salmivuori) kiillotuskalanterin hoitaja, s. 11.11.1951 Karstula. Virkkala asuinpaikka. |
Puoliso: Pirjo Elisa Salmivuori o.s. Risunen (5092) siistijä, s. 4.10.1957 Kannonkoski. |
Virve Johanna Jääskeläinen o.s. Salmivuori , s. 7.3.1978 Lohja. Tauluun 366 |
Petri Markus Salmivuori tietotekniikan mekaanikko, s. 13.8.1983 Lohja. Lohja. |
Taulu 366 |
VII Virve Johanna Jääskeläinen o.s. Salmivuori (5093), (Taulusta 365, isä Jarmo Salmivuori) suurtalouskokki, s. 7.3.1978 Lohja. Lohja kotipaikka. |
Puoliso: Marko Tapio Jääskeläinen (6914) s. 26.12.1976 Lohja. |
Jami Matias Jääskeläinen s. 6.6.2000 Lohja. |
Jenni Maria Jääskeläinen s. 7.3.2003 Lohja. |
Taulu 367 |
VI Kari Veikko Leppänen (5084), (Taulusta 361, äiti Annikki Heinänen e. Leppänen e. Salmivuori) myyntipäällikkö, s. 17.12.1957 Kannonkoski. Muurame kotipaikka. |
Puoliso: Jaana Leppänen o.s. Koskinen (5085) ympäristösihteeri, s. 19.3.1963 Kuusamo. |
Annastiina Maria Leppänen s. 23.8.1997 Keuruu. |
Antti Oskari Leppänen s. 27.1.2000 Keuruu. |
Taulu 368 |
IV Ida Johanna Koivunen o.s. Hänninen (2892), (Taulusta 344, äiti Leena Hänninen) s. 14.1.1889 Karstula Vastinki 3 Sapra-aho, k. 26.11.1962 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 10.7.1915 Karstula
Einar Henriksson Koivunen (5194)
s. 20.10.1887 Karstula, k. 3.2.1967 Karstula.
Vanhemmat: Henrik Adamsson Koivunen e. Palonen Koivisto, s. 3.1.1839 Karstula 6 Pohjosmäki. Johanna Mathilda Andersdotter Koivisto, s. 13.6.1845 Alajärvi 24 Koivisto. |
Enni Inkeri Koivunen s. 10.8.1916 Karstula, k. 13.3.1997 Vantaa. Tuusulaan 28.1.1937. |
Vieno Helena Maidell o.s. Koivunen , s. 3.4.1918 Karstula. Tauluun 369 |
Paavo Einari Koivunen s. 22.8.1919 Karstula, k. 13.11.1919 Karstula. |
Taavetti Tapio Koivunen , s. 30.11.1920 Karstula. Tauluun 371 |
Vilho Antero Koivunen s. 4.9.1922 Karstula, k. 14.12.1922 Karstula. |
Taulu 369 |
V Vieno Helena Maidell o.s. Koivunen (5196), (Taulusta 368, äiti Ida Koivunen) emäntä, s. 3.4.1918 Karstula, k. 25.12.2004 Helsinki. Opinnot: kotitalousopisto. Muuttanut: Jokioisiin 27.12.1948. |
Puoliso: Kauko Maidell (10991) s. 22.5.1920 Muolaa, k. 28.2.1990 Helsinki. |
Leena Marjatta Maidell , s. 26.4.1956 Jokioinen. Tauluun 370 |
Hanna Helena Maidell s. 3.4.1959 Jokioinen. |
Taulu 370 |
VI Leena Marjatta Maidell (10992), (Taulusta 369, äiti Vieno Maidell) s. 26.4.1956 Jokioinen. Maidellin sukuseuran sihteeri. |
Puoliso: Uwe Münster (10993) s. 16.3.1942 Saksa Neumünster. |
Ilkka Matias Münster s. 24.2.1984 Saksa, Eutin. |
Ilpo Johan Münster s. 5.4.1991 Helsinki. |
Taulu 371 |
V Taavetti Tapio Koivunen (5198), (Taulusta 368, äiti Ida Koivunen) s. 30.11.1920 Karstula, k. 16.6.1988 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 31.12.1947 Helvi Marjatta Koivunen o.s. Kallioniemi (5199) s. 30.12.1921 Karstula, k. 14.3.1988 Karstula. |
Onni Kalevi Koivunen s. 29.2.1956 Karstula. Väestörekisteriin 30.11.1989. |
Tapani Tapio Koivunen , s. 23.9.1960 Karstula. Tauluun 372 |
Taulu 372 |
VI Tapani Tapio Koivunen (6276), (Taulusta 371, isä Taavetti Koivunen) s. 23.9.1960 Karstula. Alavudelle 9.6.1983. |
Puoliso: Vihitty 11.5.1985 Kuortane Pirkko Hannele Koivunen o.s. Yli-Leppälä (12944) s. 1.1.1957 Kuortane. |
Jonna Hannele Koivunen s. 24.10.1985 Alavus. |
Minna Katariina Koivunen s. 22.7.1988 Alavus. |
Taulu 373 |
IV Eerik "Erkki" Hänninen (2893), (Taulusta 344, äiti Leena Hänninen) s. 17.5.1892 Karstula Vastinki 3 Sapra-aho, k. 17.1.1956 USA Mass. Amesbury. Amerikkaan 1912. |
Puoliso:
Selma Hänninen o.s. Savonen (8629)
s. 2.6.1889 Karstula Kalavastinki 2 Päälampi, k. 1956 USA.
Vanhemmat: Johan "Juho" Johansson Savonen, vävy, talollinen, s. 11.5.1841 Karstula Vahanka 2 Savola. Vihitty 13.12.1868 Karstula. Maria "Maja" Johanna Andersintytär Savonen, s. 8.4.1845 Karstula Kalavastinki 2 Löytäneenmäki Päälampi. Amerikkaan 1912. |
Aarne Hänninen , s. .6.1917 USA. Tauluun 374 |
Urho E. Hänninen kemisti, tutkija, s. .5.1921 USA, k. .7.2005 USA Florida. Asui Floridassa viimeisinä vuosinaan. Dora Hännisen muistokirjoitus Mikko Hänniseltä. Urho was co-author of a short article, which is available online: http://pubs.acs.org/doi/abs/10.1021/ja01164a096. |
Taulu 374 |
V Aarne Hänninen (8630), (Taulusta 373, isä Eerik Hänninen) artist, painter (taiteilija, maalari), s. .6.1917 USA, k. .7.1997 USA Connecticut. Aarnen ansiotyö oli kaupallisen taiteen parissa. |
Puoliso: Hänninen (8631) |
Dora A. Hanninen o.s. Hänninen
musiikkiteorian apulaisprofessori, s. noin 1963. Marylandin Yliopiston opettaja. Hanninen, Dora A. Regular Member; B.A., University of Virginia, 1983;M.A., University of Rochester, 1988; Ph.D., 1996. - Associate Professor, Music Theory KIRJA: by Dora Hanninen, University of Rochester Pres. Forthcoming book, published 2012, is titled "A General Theory of Segmentation and Associative Organization for Music Analysis". |
Taulu 375 |
IV Alma Helena Erkkinen e. Piispanen Kalmari o.s. Hänninen (6235), (Taulusta 344, äiti Leena Hänninen) s. 28.1.1895 Karstula Vastinki 3 Sapra-aho, k. 8.8.1990 USA Florida. State or Territory Where Number Was Issued: Massachusetts. Social Security Number: 026-30-9080. Muuttanut: Toholampi 15.8.1917. |
1. puoliso: Vihitty 1.9.1917, eronneet 14.4.1924
Elias Piispanen (5587)
mv, s. 9.1.1884 Saarijärvi Kalmari 3, k. 13.5.1927 Saarijärvi Kalmari, kuolinsyy itsemurha.
Vanhemmat: Erik "Eero" Piispanen, talollinen, s. 13.1.1861 Karstula Vastinki 8 Vastinginlahti, k. 21.11.1937 Saarijärvi Kalmari. Nuorenmäestä 14.3.1899. Muhola 30.7.1899 (nuoremman veljensä Eliaksen kanssa) Karstula 13.1.1861. Vihitty 9.3.1881 Kalmari. Wilhelmiina "Miina" Aleksanterintytär Kalmari e. Piispanen o.s. Autio e. Tillström, s. 14.1.1861 Saarijärvi Kalmari 2 Autio, k. 7.5.1926 Saarijärvi Kalmari. Toholammille 15.8.1917, Toholammilta 27.4.1925. Sai vankeutta lankonsa tappamisesta. |
Paavo Erkkinen e. Piispanen , s. 25.6.1919 Saarijärvi. Tauluun 376 |
Bertha Piispanen |
2. puoliso: Jaakko Erkkinen (8636) k. USA. |
Jaakko "Jacob" Erkkinen s. 24.10.1922 USA, k. .12.1990 USA. Asui Bostonin seudulla Massachusettsissa. |
Gertrude "Kerttu" Hyden o.s. Erkkinen , s. USA. Tauluun 377 |
Taulu 376 |
V Paavo Erkkinen e. Piispanen (8634), (Taulusta 375, äiti Alma Erkkinen e. Piispanen Kalmari) s. 25.6.1919 Saarijärvi, k. 11.3.1980 USA. State or Territory Where Number Was Issued: Massachusetts. Social Security Number: 017-12-6467. |
Puoliso: Vieno Erkkinen (10947) s. 13.10.1919, k. .8.1988 USA Massachusettes Middlesex Boxborough. State or Territory Where Number Was Issued: Massachusetts. |
Taulu 377 |
V Gertrude "Kerttu" Hyden o.s. Erkkinen (8638), (Taulusta 375, äiti Alma Erkkinen e. Piispanen Kalmari) s. USA. Kertulla ja Taunolla on lapsia. |
Puoliso: Tauno Hyden (10948) s. .3.1923, k. .6.1983 USA. On lapsia. |
Taulu 378 |
IV Antti Hänninen (2895), (Taulusta 344, äiti Leena Hänninen) s. 7.5.1896 Karstula Vastinki 3 Sapra-aho, k. 20.1.1970. Toholammille 17.8.1917, Vastinki, Tehdas. Omisti myöhemmin Sapraperällä Lehtomäen. |
Puoliso: Vihitty 19.6.1921
Hilma Aliina Nestorintytär Hänninen o.s. Hänninen (2906)
s. 2.10.1899 Karstula Vastinki 3 Sapra-aho, k. 20.3.1978 Karstula.
Vanhemmat: Mathias Nestor "Matti" Hänninen, s. 27.2.1876 Karstula Vastinki 3 Sapra-aho. Hilma Maria Savonen, s. 3.1.1876 Karstula Vastinki 2 Päälampi. |
Taulu 379 |
IV Armi Matias Hänninen (2896), (Taulusta 344, äiti Leena Hänninen) mv., s. 15.5.1904 Karstula Vastinki 3 Sapra-aho, k. 28.9.1984 Karstula. Saarijärvelle. |
Puoliso: Vihitty 10.7.1926
Lyyli Juhont. Hänninen o.s. Nuutinmäki (2907)
s. 6.2.1905 Saarijärvi, k. 15.8.1986 Saarijärvi.
Vanhemmat: Juho Nuutinmäki e. Krook, mv., s. 26.2.1869 Saarijärvi Kalmari Nuutinmäki, k. 3.7.1945 Saarijärvi. Vihitty 15.12.1899 Saarijärvi. Helka Maria Matintytär Nuutinmäki o.s. Piispanen, s. 19.5.1880 Saarijärvi, k. 14.12.1945 Saarijärvi. |
Mikko Erkki Hänninen , s. 27.6.1936 Karstula. Tauluun 380 |
Pentti Juhani Hänninen , s. 11.6.1938 Karstula. Tauluun 383 |
Jaakko Armas Hänninen , s. 12.9.1941 Karstula. Tauluun 384 |
Taulu 380 |
V Mikko Erkki Hänninen (2908), (Taulusta 379, isä Armi Hänninen) agrologi, s. 27.6.1936 Karstula. Muuttanut: Vantaalta Espooseen 1969. Harrastukset: Kotiseututyö, vanhat moottoripyörät, entisöinti, moottoripyöräily. |
Puoliso: Vihitty 2.6.1963
Mirja Kyllikki Hänninen o.s. Sundström (8585)
s. 25.8.1942 Tammela.
Vanhemmat: Aarne Ensio Sundström, metsätyönjohtaja, s. 14.11.1912 Tammela, k. 3.3.1976 Tammela. Lyyli Emilia Sundström o.s. Syrjälä, kotiäiti, s. 20.5.1919 Tammela, k. 28.2.2009 Tammela. |
Irma Anneli Ahokas e. Mäkinen o.s. Hänninen , s. 12.1.1967 Helsingin mlk. Tauluun 381 |
Timo Antero Hänninen , s. 18.4.1969 Helsinki mlk. Tauluun 382 |
Taulu 381 |
VI Irma Anneli Ahokas e. Mäkinen o.s. Hänninen (8586), (Taulusta 380, isä Mikko Hänninen) s. 12.1.1967 Helsingin mlk. Harrastukset: tanssi ja muu liikunta, kulttuuri. |
1. puoliso: Vihitty 10.6.1995 Espoo Petri Tapani Mäkinen (8587) s. 24.9.1960 Jyväskylä, k. 22.6.1998 Espoo. |
Minja Aurora Mäkinen s. 12.5.1996 Espoo. |
2. puoliso: Vihitty 8.8.2008 Espoo
Erik Mikael Ahokas (13045)
s. 26.9.1970 Jyväskylä.
Vanhemmat: Eero Väinö Kalervo Ahokas, työnjohtaja, s. 17.2.1944. Rauni Sisko Ahokas o.s. Viinikainen, perhepäivähoitaja, s. 22.2.1949 Pieksämäki. |
Taulu 382 |
VI Timo Antero Hänninen (8589), (Taulusta 380, isä Mikko Hänninen) s. 18.4.1969 Helsinki mlk. |
Puoliso: Vihitty 1.6.2001 Pia Katariina Hänninen o.s. Juntto (8590) s. 10.1.1971 Lappeenranta. |
Milja Emilia Hänninen s. 2.6.1999 Espoo. |
Taulu 383 |
V Pentti Juhani Hänninen (2909), (Taulusta 379, isä Armi Hänninen) urakoitsija, s. 11.6.1938 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 2.6.1963, eronneet 2003
Marja Liisa Hänninen o.s. Kokkinen (5190)
postivirkailija, s. 9.9.1944 Kannonkoski.
Vanhemmat: Paavo Kokkinen, s. 14.9.1916 Kannonkoski, k. 23.7.1984 Karstula. Taimi Kokkinen o.s. Kotilainen, s. 12.3.1915 Viitasaari, k. 30.5.1988 Hyvinkää. |
Hannu Antero Hänninen s. 21.10.1964 Karstula. |
Taulu 384 |
V Jaakko Armas Hänninen (5191), (Taulusta 379, isä Armi Hänninen) s. 12.9.1941 Karstula. Helsinki Huopalahteen 2.4.1963. |
Puoliso: Vihitty 4.8.1973 Anja Sinikka Hänninen o.s. Moisio (8593) s. 18.5.1951 Somero. |
Ilkka Jaakonpoika Hänninen , s. 11.3.1976 Lohja. Tauluun 385 |
Taulu 385 |
VI Ilkka Jaakonpoika Hänninen (8594), (Taulusta 384, isä Jaakko Hänninen) s. 11.3.1976 Lohja. |
Puoliso: Vihitty 4.8.2001 Piia Hannele Hänninen o.s. Vaittinen (8595) s. 26.9.1976 Kitee. |
Hertta Julia Hänninen s. 22.9.2003 Kaarina. |
Eero Herbert Hänninen s. 27.3.2005 Kaarina. |
Taulu 386 |
III Johanna Juhontytär Sorsa o.s. Poikonen (2596), (Taulusta 2, isä Johan Poikonen) s. 29.12.1863 Karstula 2 Humppi, k. 8.12.1946 Karstula Vastinki 9 Riihimäki. |
Puoliso: Vihitty 29.12.1886
Wilhelm "Ville" Eliasson Sorsa (2957)
s. 12.3.1860 Kivijärvi Heinolahti 1, k. 2.4.1915.
Vanhemmat: Elias Johansson Sorsa, s. 5.8.1832 Karstula Kyyjärvi 11 Saariaho. Vihitty 26.12.1853 Kivijärvi. Maja Lisa Benjaminsdotter Hänninen, s. 20.9.1835 Kivijärvi Heinolahti 1 Vuonamalahti. |
Onni Oskar Sorsa s. 6.11.1887 Karstula, k. 30.3.1888 Karstula, Vastinki 9 Riihimäki. |
Maria Sorsa e. Oikari o.s. Sorsa , s. 30.3.1889 Karstula Vastinki 9 Riihimäki. Tauluun 387 |
Armas Elias Sorsa s. 14.11.1890 Karstula, k. 1.2.1954. Vaimo ja lapsi. |
Saima Johanna Löytönen o.s. Sorsa , s. 10.11.1892 Karstula Vastinki 9 Riihimäki. Tauluun 390 |
Oskar Sorsa s. 17.3.1894 Karstula, k. 26.6.1936. Naimaton. |
Olga Sorsa s. 4.1.1896 Karstula, k. 22.2.1900 Karstula, Vastinki 9 Riihimäki. |
Niilo Vilhelm Sorsa s. 14.9.1897 Karstula, k. 10.2.1899. |
Niilo Ilmari Sorsa , s. 31.5.1899 Karstula. Tauluun 398 |
Alina Halt o.s. Sorsa , s. 23.9.1900 Karstula Vastinki 9 Riihimäki. Tauluun 403 |
Edvin Vilhelm Sorsa s. 30.4.1902 Karstula, k. 27.11.1902. |
Lilja Sorsa s. 20.2.1904 Karstula Vastinki 9 Riihimäki. Naimaton. |
Katri Hellstén o.s. Sorsa , s. 29.3.1906 Karstula. Tauluun 409 |
Ville Herman Sorsa s. 12.9.1908 Karstula, k. 10.1.1911 Karstula. |
Taulu 387 |
IV Maria Sorsa e. Oikari o.s. Sorsa (2959), (Taulusta 386, äiti Johanna Sorsa) s. 30.3.1889 Karstula Vastinki 9 Riihimäki, k. 1967 Karstula. |
1. puoliso: Vihitty 12.12.1913
Vihtori "Vihtori" Oikari (2960)
s. 18.3.1878 Karstula Vastinki 1, k. 6.2.1921.
Vanhemmat: Matts Isaksson Oikari, talollinen, s. 21.8.1830 Karstula Kiminki 7, k. 17.9.1877 Karstula Vastinki 1 Raiski. Vihitty 19.9.1858. Catharina "Kaisa" Wilhelmina Benjamintytär Lampinen, s. 29.12.1839 Karstula Kiminki 1 Tutipää, k. 21.5.1889 Karstula Vastinki 1 Raiski. |
Ahti Elias Oikari mv, korpraali, s. 8.9.1916 Karstula, k. 22.2.1940 Metsäpirtti Taipale Terenttilä. 6/ JR 21. Asui Vastinki Karhikangas. |
Iisakki Oikari työmies, s. 28.2.1918 Karstula, k. 1.4.1972 Karstula. |
2. puoliso: Vihitty 10.3.1923
Jalo Valdemar Sorsa (2961)
s. 24.10.1882 Kivijärvi 9 Saunamäki Häntämäki, k. 11.8.1944.
Vanhemmat: Viktor Henriksson Sorsa, s. 28.6.1862 Karstula?. Eva Johanna Karlsdotter Oinonen, s. 4.10.1860 Kalavastinki 10 Heikkilä. |
Anni Helena Sorsa s. 3.2.1923 Karstula. Kyyjärvelle 20.11.1946. |
Tiina Marjatta Sorsa s. 9.3.1926 Karstula, k. 17.8.1940 Karstula. |
Evald Matias Sorsa s. 15.10.1927 Karstula, (kaksonen), k. 16.7.1947 Karstula. |
Enni Kaarina Sorsa s. 15.10.1927 Karstula, (kaksonen). |
Antero Sorsa s. 18.7.1930 Karstula, k. 24.9.1933 Karstula. |
Aaro Valdemar Sorsa , s. 12.7.1932 Karstula. Tauluun 388 |
Taulu 388 |
V Aaro Valdemar Sorsa (6884), (Taulusta 387, äiti Maria Sorsa e. Oikari) s. 12.7.1932 Karstula. |
Puoliso: Raili Annikki Sorsa o.s. Manner (20381) |
Inkeri Liisa Järvinen o.s. Sorsa , s. 8.4.1963 Karstula. Tauluun 389 |
Taulu 389 |
VI Inkeri Liisa Järvinen o.s. Sorsa (20382), (Taulusta 388, isä Aaro Sorsa) s. 8.4.1963 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 7.4.1985 Karstula, eronneet 1989 Päiviö Johannes Järvinen (20383) s. 11.1.1960 Karstula. |
Taulu 390 |
IV Saima Johanna Löytönen o.s. Sorsa (2963), (Taulusta 386, äiti Johanna Sorsa) s. 10.11.1892 Karstula Vastinki 9 Riihimäki, k. 2.7.1976 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 9.6.1924
Emil Löytönen (2964)
mv, s. 21.1.1889 Karstula Vastinki 4 Mäkelä, k. 7.2.1962 Karstula Isokylä Mäkelä.
Vanhemmat: Gabriel Mattsson Löytönen, talollinen, s. 12.2.1852 Saarijärvi Kalmari 5 Löytymäki. Vihitty 29.6.1883 Karstula. Mäkelän talon isännyys 1899-1920. Stina "Tiina" Mattsdotter Löytönen o.s. Ruuska, s. 10.8.1866 Karstula Vastinki Ruuska Mäkelä. Isokylä, Mäkelä. |
Ville Olavi Löytönen s. 16.12.1924 Karstula, k. 27.9.1987 Karstula. Ville toimi usein kyläyhteisön virallisissa toimituksissa avustajana ja luottamusmiehenä, niistä viimeisin oli kylän vesijohdon rakentaminen ja käyttöön saanti. |
Matti Olavi Löytönen , s. 23.12.1926 Karstula. Tauluun 391 |
Tiina Löytönen , s. 15.8.1930 Karstula. Tauluun 397 |
Hanna Helena Löytönen talousopettaja, s. 21.6.1934 Karstula. Inariin 22.7.1957. |
Eliisa Löytönen s. 12.4.1936 Karstula, k. 15.8.2004 Karstula. |
Taulu 391 |
V Matti Olavi Löytönen (966), (Taulusta 390, äiti Saima Löytönen) mv, s. 23.12.1926 Karstula, k. 18.2.2000 Karstula. |
Puoliso:
Elma Elina Löytönen o.s. Poikonen (965). (Taulu 1190)
s. 30.8.1929 Karstula, k. 11.12.1980 Karstula.
Vanhemmat: Eino Johannes Poikonen, s. 5.7.1901 Karstula Vastinki 2 Nurmiaho, k. 5.2.1980 Karstula. Anna Armida Poikonen o.s. Hokkanen, s. 17.11.1897 Karstula Vastinki 1 Eteläaho, k. 12.1.1952 Karstula. |
Eeva Marjaana Hiltunen o.s. Löytönen , s. 27.11.1952 Karstula. Tauluun 392 |
Orvo Kalevi Gabriel Löytönen , s. 24.3.1954 Karstula. Tauluun 393 |
Severi Gabriel Löytönen , s. 23.10.1959 Karstula. Tauluun 395 |
Joose Emil Löytönen s. 9.2.1963 Karstula. Isokylä, Mäkelä. |
Taulu 392 |
VI Eeva Marjaana Hiltunen o.s. Löytönen (977), (Taulusta 391, isä Matti Löytönen) s. 27.11.1952 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 15.2.1980 Vantaa Aarre Antero Hiltunen (978) rakennusmies, s. 28.7.1950 Kiuruvesi, k. 4.12.2013 Vantaa. Ehti olla kuukauden eläkkeellä. |
Sanna Elisabet Hiltunen s. 7.4.1980 Vantaa. |
Taulu 393 |
VI Orvo Kalevi Gabriel Löytönen (967), (Taulusta 391, isä Matti Löytönen) s. 24.3.1954 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 29.7.1978 Karstula
Anne Maria Löytönen o.s. Veistola (968)
s. 27.3.1954 Hyvinkää.
Vanhemmat: Heikki Olavi Veistola, palopäällikkö, s. 14.6.1926 Karstula 3 Erämäki Harjula, k. 17.1.2013 Karstula. Karstulan VPK:n palopäällikkönä 1957-1989. Vihitty 4.3.1951 Karstula. Ebba Veistola o.s. Pulkki, työnjohtaja, s. 29.10.1922 Vuoksela. Osallistui talvisotaan, Yh:n aikana Iv-lotta, Vuoksela 1939, välirauhan aikana 1940 lottak. Virojoki - Osallistui jatkosotaan, Hangon rintama 15.6-23.6.1941, 1941-42 Loimola, Kemijärvi, Pietarjärvi. |
Johanna Maria Löytönen , s. 18.10.1979 Vantaa. Tauluun 394 |
Elina Maria Löytönen s. 19.12.1982 Vantaa. |
Juho Eemil Löytönen s. 2.8.1984 Vantaa. |
Taulu 394 |
VII Johanna Maria Löytönen (969), (Taulusta 393, isä Orvo Löytönen) tradenomi, s. 18.10.1979 Vantaa. |
Avopuoliso: Bryn Wilson (12930) s. Englanti. |
Daniel Emil Wilson s. 20.11.2009 Englanti Newcastle. |
Taulu 395 |
VI Severi Gabriel Löytönen (972), (Taulusta 391, isä Matti Löytönen) s. 23.10.1959 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 16.6.1984 Soini Ritva Liisa Löytönen o.s. Leminen (973) s. 25.6.1959 Soini. |
Kai Gabriel Löytönen s. 21.9.1985 Karstula. |
Aki Johannes Löytönen , s. 20.12.1987 Karstula. Tauluun 396 |
Taulu 396 |
VII Aki Johannes Löytönen (975), (Taulusta 395, isä Severi Löytönen) s. 20.12.1987 Karstula. |
Kihloissa:
Heini Gristella Jokinen (12931)
s. 11.10.1989 Karstula.
Vanhemmat: Urpo Uljas Jokinen e. Peltonen, s. 23.11.1961. Ulla Marika Sironen o.s. Jokinen, merkantti, s. 14.10.1970 Karstula. |
Vili Sebastian Gabriel Jokinen s. 20.1.2010 Karstula. |
Mariel Ilona Victoria Jokinen s. 14.8.2012 Karstula. |
Taulu 397 |
V Tiina Löytönen (4051), (Taulusta 390, äiti Saima Löytönen) s. 15.8.1930 Karstula, k. 19.6.2009 Karstula. |
Kihloissa: Antero Sauranen (4052) s. 19.4.1922 Karstula, k. 27.8.1992 Karstula. |
Taulu 398 |
IV Niilo Ilmari Sorsa (2968), (Taulusta 386, äiti Johanna Sorsa) s. 31.5.1899 Karstula. Vastinki, Riihimäki. |
Puoliso: Vihitty 29.9.1934
Lempi Josefina Sorsa o.s. Sorsanen (2969)
s. 6.1.1899 Karstula Kyyjärvi 11.
Vanhemmat: Oskar Johansson Sorsanen, s. 1.11.1865 Karstula Kyyjärvi 11. Alma Maria Johansdotter Parkkonen, s. 12.11.1871 Karstula Kiminki 6. |
Jorma Vilhelm Sorsa , s. 18.11.1935 Karstula. Tauluun 399 |
Taulu 399 |
V Jorma Vilhelm Sorsa (5095), (Taulusta 398, isä Niilo Sorsa) mv, s. 18.11.1935 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 25.6.1960 Raili Annikki Sorsa o.s. Korkiakangas (5096) s. 10.9.1941 Perho. |
Raine Elias Sorsa , s. 11.10.1962 Karstula. Tauluun 400 |
Juha Ville Sorsa , s. 22.11.1964 Karstula. Tauluun 401 |
Anne Maarit Hyytiäinen o.s. Sorsa , s. 29.9.1972 Karstula. Tauluun 402 |
Taulu 400 |
VI Raine Elias Sorsa (5097), (Taulusta 399, isä Jorma Sorsa) varatuomari, s. 11.10.1962 Karstula. |
Puoliso: Anu Tuulikki Sorsa o.s. Haaja (8809) kanslisti, s. 13.10.1962 Virolahti. |
Jaakko Elias Sorsa s. 22.6.1988 Helsinki. |
Janne Elias Sorsa s. 27.12.1989 Helsinki. |
Taulu 401 |
VI Juha Ville Sorsa (5098), (Taulusta 399, isä Jorma Sorsa) agronomi, mv, s. 22.11.1964 Karstula. |
Puoliso: Kaisa Aukee (8801) hammaslääkäri, s. 20.1.1963 Kuopio. |
Ville Sakari Sorsa s. 22.12.1991 Karstula. |
Kirsti Maaria Sorsa s. 15.2.1994 Karstula. |
Mari Johanna Sorsa s. 28.2.2002 Karstula. |
Hanna Marjatta Sorsa s. 11.11.2004 Karstula. |
Taulu 402 |
VI Anne Maarit Hyytiäinen o.s. Sorsa (8806), (Taulusta 399, isä Jorma Sorsa) lääkäri, s. 29.9.1972 Karstula. |
Puoliso:
Tapio Antero Hyytiäinen (347). (Taulu 852)
rakennusmestari, myyntiedustaja, s. 31.5.1970 Karstula.
Vanhemmat: Seppo Antero Hyytiäinen, mv., s. 3.2.1935 Karstula. Juholan tila Aho-Vastinki. Raija Hyytiäinen o.s. Kuparinen, perhepäivähoitaja, s. 9.7.1939. Erikoistui automaalauksen asiantuntijaksi. |
Paula Hanna Riikka Hyytiäinen s. 29.12.2003 Jyväskylä. |
Tuomas Vilhelm Antero Hyytiäinen s. 10.3.2006 Jyväskylä. |
Taulu 403 |
IV Alina Halt o.s. Sorsa (2834), (Taulusta 386, äiti Johanna Sorsa) s. 23.9.1900 Karstula Vastinki 9 Riihimäki, k. 29.9.1952 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 22.12.1926
Oskari Halt (2616). (Taulu 689)
s. 2.4.1893 Karstula Vastinki 5 Lylyjärvi, k. 10.7.1938 Karstula.
Vanhemmat: Matts "Matti" Juhonpoika Halt, talollinen, Lylyjärvi, s. 4.2.1845 Karstula Kalavastinki 5 Hämälä Lylyjärvi, k. 9.6.1930 Karstula. Vihitty 21.10.1872 Karstula. Leena Sofia Halt o.s. Poikonen, s. 4.6.1854 Karstula 2 Humppi Nevala, k. 4.10.1928 Karstula Lylyjärvi. |
Helena Piispanen o.s. Halt , s. 3.5.1928 Karstula. Tauluun 404 |
Hanna Piispanen o.s. Halt , s. 2.7.1932 Karstula. Tauluun 407 |
Matti Halt s. 22.2.1935 Karstula, k. 19.3.1959 Saarijärvi Kelkkamäki. |
Taulu 404 |
V Helena Piispanen o.s. Halt (2835), (Taulusta 403, isä Oskari Halt) s. 3.5.1928 Karstula, k. 26.1.1954 Karstula Vastinki. |
Puoliso: Vihitty 18.6.1950 Johannes Piispanen (2838) mv, s. 23.2.1924 Kivijärvi, k. 25.2.2003 Karstula. |
Lea Marketta Koskela o.s. Piispanen , s. 7.10.1950 Karstula. Tauluun 405 |
Anneli Aulikki Piispanen s. 16.12.1951 Karstula, k. 26.1.1954 Karstula Vastinki. |
Pekka Tapani Piispanen , s. 16.12.1953 Karstula. Tauluun 406 |
Taulu 405 |
VI Lea Marketta Koskela o.s. Piispanen (2839), (Taulusta 404, äiti Helena Piispanen) s. 7.10.1950 Karstula. Multialle 9.9.1974. |
Puoliso: Vihitty 15.6.1974 Arto Ilari Koskela (3942) s. 1.3.1955 Multia. |
Taulu 406 |
VI Pekka Tapani Piispanen (2841), (Taulusta 404, äiti Helena Piispanen) s. 16.12.1953 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 28.12.1980 Pirkko Jaana Kaarina Piispanen o.s. Sauna-aho (3947) s. 16.11.1963 Ähtäri. |
Helena Johanna Piispanen s. 30.9.1983 Karstula. |
Suvi Elina Piispanen s. 11.6.1988 Karstula. |
Taulu 407 |
V Hanna Piispanen o.s. Halt (2836), (Taulusta 403, isä Oskari Halt) s. 2.7.1932 Karstula, k. 6.7.2016 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 1.5.1952 Matti Ilmari Piispanen (2970) s. 5.1.1927 Kivijärvi. |
Kauko Juhani Piispanen s. 11.6.1952 Karstula. |
Ritva Liisa Luukkonen o.s. Piispanen , s. 16.7.1953 Karstula. Tauluun 408 |
Seppo Matias Piispanen s. 10.9.1960 Karstula. |
Taulu 408 |
VI Ritva Liisa Luukkonen o.s. Piispanen (3944), (Taulusta 407, äiti Hanna Piispanen) lääkäri, s. 16.7.1953 Karstula. Kuusamoon 15.5.1978. |
Puoliso: Vihitty 30.4.1978 Aslak Einari Luukkonen (3945) s. 21.9.1949 Kuusamo. |
Taulu 409 |
IV Katri Hellstén o.s. Sorsa (2973), (Taulusta 386, äiti Johanna Sorsa) s. 29.3.1906 Karstula, k. 22.12.1987 Karstula. Vastinki, Riihimäki Rajala. |
Puoliso: Vihitty 31.10.1931
Johan Einari Hellsten (2974)
suutari, s. 24.6.1890 Karstula, k. 3.10.1967 Karstula.
Vanhemmat: Wilhelm "Ville" Henriksson Hellsten, s. 30.3.1854 Karstula Kiminki 3 Iso-Möttölä Tynnyriaho. Maria Mattsdotter Hellsten o.s. Parkkonen, s. 11.5.1852 Karstula Kyyjärvi 29 Karhila. |
Maunu Antero Hellsten s. 15.10.1935 Karstula, k. 22.5.1965 Karstula. |
Anja Mirja Hellsten , s. 16.12.1937 Karstula. Tauluun 410 |
Erkki Einar Hellsten , s. 24.3.1940 Karstula. Tauluun 412 |
Mikko Olavi Hellsten , s. 15.4.1942 Karstula. Tauluun 413 |
Seppo Johannes Hellsten , s. 24.6.1945 Karstula. Tauluun 414 |
Taulu 410 |
V Anja Mirja Hellsten (3949), (Taulusta 409, äiti Katri Hellstén) s. 16.12.1937 Karstula. Jyväskylään 19.1.1963. |
Puoliso: Vihitty 19.8.1962
Aimo Matias Valkeinen (3950)
s. 26.10.1938 Karstula.
Vanhemmat: Juho Eemil Valkeinen, s. 2.6.1908 Karstula Paajala 15, k. 30.8.1980. Helena Valkeinen o.s. Liimatainen, s. 23.3.1918 Karstula Vastinki 11 Lehtomäki. Jyväskylään 19.1.1963. |
Kaija Tellervo Pappinen o.s. Valkeinen , s. 14.9.1963 Jyväskylä. Tauluun 411 |
Taulu 411 |
VI Kaija Tellervo Pappinen o.s. Valkeinen (8639), (Taulusta 410, äiti Anja Hellsten) diplomikosmetologi, s. 14.9.1963 Jyväskylä. |
Puoliso: Sami Petteri Pappinen (8640) metallimies, s. 7.5.1976. |
Taulu 412 |
V Erkki Einar Hellsten (3951), (Taulusta 409, äiti Katri Hellstén) talonmies, s. 24.3.1940 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 9.6.1973 Karstula
Laila Amalia Hellsten o.s. Posio (3952)
keittäjä, s. 2.3.1939 Karstula.
Vanhemmat: Toivo Henrik Posio, s. 17.11.1914 Karstula, k. 20.4.1970 Karstula. Elvi Katariina Posio o.s. Autio, s. 1.11.1917 Kyyjärvi, k. 17.12.1991 Karstula. |
Ari Aarni Hellsten muovityöntekijä, s. 17.12.1974. |
Taulu 413 |
V Mikko Olavi Hellsten (3953), (Taulusta 409, äiti Katri Hellstén) mv, kaivinkoneenkuljettaja, s. 15.4.1942 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 30.12.1973
Marja-Leena Hellsten o.s. Järvisalo (3954)
s. 15.10.1944 Karstula.
Vanhemmat: Jalmari Järvisalo, s. 14.7.1917 Toholampi, k. 21.6.1948. Sylvi Järvisalo o.s. Posio, s. 18.11.1910, k. 14.12.1985. |
Marko Olavi Hellsten s. 22.11.1977 Karstula. |
Miika Heikki Hellsten s. 24.2.1979 Karstula. |
Taulu 414 |
V Seppo Johannes Hellsten (3955), (Taulusta 409, äiti Katri Hellstén) s. 24.6.1945 Karstula. |
Puoliso: Margit Hellsten o.s. Sorvari (8644) s. 5.9.1945. |
Taulu 415 |
II Anna Lisa Juhontytär Pitkänen e. Ahonen o.s. Poikonen (112), (Taulusta 1, isä Johan Poikonen)
torpparin emäntä, s. 20.2.1826 Karstula No 2 Humppi, k. 24.5.1909 Pitkäsuo Karstula. Mustan kirjan merkintä nro 272: "Sakotettu soimaamisesta".
SUKUKAAVIO |
Puoliso: Vihitty 8.12.1852
Antti Juhonpoika Pitkänen e. Ahonen e. Autiomäki (268)
muonarenki, torppari, s. 6.4.1828 Karstula Vahanka 2 Autiomäki, k. 19.1.1905 Pitkäsuo Karstula.
Vanhemmat: Johannes "Juho" Matinpoika Autiomäki e. Ahonen (Savola), s. 23.2.1790 Karstula Vahanka 2 Autiomäki, k. 27.5.1849 Karstula. Wahanka nro 2 Autiomäki. Vihitty 3.6.1813 Soini. 9 lasta 1813 - 1831. Katarina "Kaisa" Antintytär Ahonen o.s. Raitamäki, s. 19.2.1787 Keuruu, k. 8.10.1854 Karstula. Musta kirja nro 23, 272, 299. |
Johanna "Hanna" Minkkinen o.s. Ahonen Pitkänen , s. 27.8.1854 Karstula Humppi. Tauluun 416 |
Antti Pitkänen , s. 21.2.1857 Karstula 2 Humppi. Tauluun 436 |
Eva Kokkinen o.s. Pitkänen , s. 22.7.1859 Karstula. Tauluun 523 |
Lena Sofia Pitkänen s. 26.5.1861 Karstula 6 Pohjosmäki Pitkäsuo, k. 10.7.1862 Karstula 6 Pohjosmäki Pitkäsuo. |
Johannes "Juho" Pitkänen , s. 11.4.1863 Karstula. Tauluun 524 |
Elias Pitkänen s. 21.9.1865 Karstula, k. jälkeen 1910 USA, kuolinsyy julistettu kuolleeksi. Musta kirja nro 299. (Sakotettu Jyväskylän raastuvanoikeudessa uusikertaisesta juopumisesta.) Papinkirja Amerikkaan 11.3.1889. Amerikassa vielä 1910. |
Leena Sofia Pitkänen s. 29.6.1868 Karstula Pitkäsuo, k. 27.11.1942 Karstula. |
Taulu 416 |
III Johanna "Hanna" Antintytär Minkkinen o.s. Ahonen Pitkänen (269), (Taulusta 415, äiti Anna Pitkänen e. Ahonen) s. 27.8.1854 Karstula Humppi., k. 12.5.1925 Karstula. Saarijärvelle 8.2.1873. |
Puoliso: Vihitty 10.11.1881 Saarijärvi
Lars Johan "Lauri Juho" Mikonpoika Minkkinen (10456)
torppari, s. 24.1.1860 Saarijärvi Kalmari 2, k. 10.11.1914 Karstula.
Vanhemmat: Michael Michelsson Minkkinen, s. 24.11.1833 Rautalampi, Siikakoski 2 Hannulan torppa. Eva Johansdotter Minkkinen o.s. Kemppainen, (Palsa), s. 2.11.1836 Saarijärvi Lannevesi 3 Isopalsa. |
Oskari Minkkinen s. 10.1.1883 Saarijärvi Kalmari 3 Riihimäki. Pusalan isäntä. |
Viktor Minkkinen s. 8.1.1885 Saarijärvi Kalmari 3 Riihimäki. |
Karl "Kalle" Minkkinen s. 20.8.1887 Saarijärvi Kalmari 3 Riihimäki. Vehkamäen isäntä. |
Alma Maria Hautamäki o.s. Minkkinen , s. 5.7.1890 Saarijärvi Kalmari 3 Riihimäki. Tauluun 417 |
Juho Minkkinen , s. 20.6.1893 Saarijärvi Kalmari 3 Riihimäki. Tauluun 418 |
Tilda Johanna Minkkinen s. 14.12.1895 Saarijärvi Kalmari 3 Riihimäki. |
Otto Minkkinen , s. 14.9.1897 Saarijärvi Kalmari 3 Riihimäki. Tauluun 432 |
Anna Lyydia Minkkinen s. 9.3.1900 Saarijärvi. |
Taulu 417 |
IV Alma Maria Hautamäki o.s. Minkkinen (10460), (Taulusta 416, äiti Johanna Minkkinen) s. 5.7.1890 Saarijärvi Kalmari 3 Riihimäki, k. 1.9.1967 Saarijärvi. |
Puoliso: Antti Nikolai Hautamäki (18179) s. 25.12.1891, k. 20.7.1951 Saarijärvi. |
Taulu 418 |
IV Juho Minkkinen (5123), (Taulusta 416, äiti Johanna Minkkinen) mv., s. 20.6.1893 Saarijärvi Kalmari 3 Riihimäki, k. 30.6.1961 Saarijärvi. |
Puoliso: Vihitty 18.6.1916
Helmi Helena Minkkinen o.s. Krook (5122)
s. 31.7.1885 Karstula, k. 11.12.1966 Saarijärvi.
Vanhemmat: Matts Mattsson Kuivala e. Krook, s. 21.8.1861 Karstula, k. 15.2.1919 Karstula. Vihitty 4.11.1884 Karstula. Perheen tietoja on sukunimillä Krook ja Kuivala. Maria Henriksdotter Kuivala e. Krook o.s. Pohjosmäki e. Poikonen, s. 28.10.1864 Karstula 1 Poikola, k. 3.9.1916 Karstula. |
Lauri Olavi Minkkinen , s. 1.2.1920 Karstula. Tauluun 419 |
Taulu 419 |
V Lauri Olavi Juhonpoika Minkkinen (11052), (Taulusta 418, isä Juho Minkkinen) mv, s. 1.2.1920 Karstula. Karstula Hutti 6. Harrastukset: metsästys. |
Puoliso:
Eeva Feodorintytär Minkkinen o.s. Harjunen (11053)
s. 23.9.1926 Suojärvi.
Vanhemmat: Feodor Harjunen, s. 1894. Jenny Harjunen o.s. Hokkinen, s. 1899. Harrastukset: käsityöt. |
Terttu Salmela e. Piispanen o.s. Minkkinen , s. 1946 Karstula. Tauluun 420 |
Tarmo Minkkinen , s. 1948 Karstula. Tauluun 421 |
Tenho Lauri Minkkinen , s. 26.3.1954 Karstula. Tauluun 424 |
Taisto Armas Minkkinen , s. 1.3.1956 Karstula. Tauluun 426 |
Erkki Tapio Minkkinen , s. 7.3.1957 Karstula. Tauluun 430 |
Marja-Sisko Oksanen o.s. Minkkinen , s. 1964 Karstula. Tauluun 431 |
Taulu 420 |
VI Terttu Salmela e. Piispanen o.s. Minkkinen (11056), (Taulusta 419, isä Lauri Minkkinen) s. 1946 Karstula. Asuinpaikka Jyväskylä. |
Puoliso: eronneet
Esko Armas Piispanen (9006)
s. 8.11.1944 Saarijärvi.
Vanhemmat: Pentti Armas Piispanen, mv Uusi-Jokela Kalmari 1950-1976, s. 12.6.1922 Saarijärvi, k. 28.11.2001 Saarijärvi. Vihitty 13.2.1944. Eeva Kaarina Piispanen o.s. Kukkonen, s. 18.3.1926 Kivennapa, k. 1.1.1985 Lahti. Asuinpaikka Espoo. |
Virpi Lampuoti o.s. Piispanen Kaksi lasta: Eevi Lampuoti ja Aaron Lampuoti. |
Taulu 421 |
VI Tarmo Minkkinen (11057), (Taulusta 419, isä Lauri Minkkinen) metsuri, kalakauppias, s. 1948 Karstula. Tarmo Minkkinen Ky, Saarijärvi Kalmari. |
Puoliso: Eeva Kyllikki Minkkinen o.s. Etelätalo (11064) myyjä, s. 29.8.1950 Merikarvia, k. 23.8.2009 Saarijärvi. Vaihtunut vauvana synnytyslaitoksella ja vaihdettu omaan perheeseensä vasta yhdeksänvuotiaana. |
Eevastiina Vuori o.s. Minkkinen , s. 22.4.1973 Ruotsi Skövde. Tauluun 422 |
Eveliina Harju o.s. Minkkinen , s. 7.7.1983 Karstula. Tauluun 423 |
Emilia Henriikka Minkkinen myyjä, s. 26.3.1985 Karstula. Asuu Saaarijärvellä. |
Taulu 422 |
VII Eevastiina Vuori o.s. Minkkinen (10597), (Taulusta 421, isä Tarmo Minkkinen) s. 22.4.1973 Ruotsi Skövde. |
Puoliso:
Jouni Markus Vuori (9776)
s. 2.4.1969 Saarijärvi.
Vanhemmat: Paavo Ilmari Vuori, puhelinasentaja, s. 28.7.1934 Saarijärvi. Vihitty 1966 Saarijärvi. Liisa Päivikki Mariana Vuori o.s. Jokela, pienvilj. yhd. neuvoja, myyjä, s. 25.8.1940 Virrat. |
Henriikka Karoliina Vuori s. 16.8.2003 Saarijärvi. |
Anni Aleksandra Vuori s. 11.5.2005 Saarijärvi. |
Taulu 423 |
VII Eveliina Harju o.s. Minkkinen (11065), (Taulusta 421, isä Tarmo Minkkinen) myyjä, s. 7.7.1983 Karstula. Asuu Saarijärvellä. |
Puoliso: Timo Veikko Olavi Harju (18103) autonkuljettaja, s. 13.10.1980 Lappeenranta. |
Taulu 424 |
VI Tenho Lauri Minkkinen (11058), (Taulusta 419, isä Lauri Minkkinen) tehdastyöntekijä, s. 26.3.1954 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 25.6.1983
Eija Alina Minkkinen o.s. Ikkala (11066)
parturi-kampaaja, s. 5.12.1959 Karstula.
Vanhemmat: Armas Eelis Ikkala, s. 9.3.1928 Alavus. Ilmi Hellen Ikkala o.s. Marttinen, s. 25.5.1921 Karstula Vahanka, k. 14.11.1997 Karstula. Parturi-Kampaamo Muoti Hius. |
Jonna Eija Emilia Ruuska o.s. Minkkinen , s. 29.5.1984 Karstula. Tauluun 425 |
Juho Lauri Tapani Minkkinen s. 29.12.1990 Karstula. |
Taulu 425 |
VII Jonna Eija Emilia Ruuska o.s. Minkkinen (17103), (Taulusta 424, isä Tenho Minkkinen) s. 29.5.1984 Karstula. |
Puoliso: Anssi Ruuska (17105) s. 5.3.1983 Karstula. |
Taulu 426 |
VI Taisto Armas Minkkinen (11059), (Taulusta 419, isä Lauri Minkkinen) höyläri Honkarakenteella, s. 1.3.1956 Karstula. |
Puoliso: eronneet Eija Kristina Minkkinen o.s. Hakala (11067) hoitaja, kotiavustaja, s. 17.2.1964 Soini. |
Jenni Julia Kokkinen o.s. Minkkinen , s. 12.4.1985 Karstula. Tauluun 427 |
Sanna Johanna Piispanen o.s. Minkkinen , s. 2.6.1988 Karstula, (kaksonen). Tauluun 428 |
Suvi Tuulia Friman o.s. Minkkinen , s. 2.6.1988 Karstula. Tauluun 429 |
Taulu 427 |
VII Jenni Julia Kokkinen o.s. Minkkinen (11068), (Taulusta 426, isä Taisto Minkkinen) restonomi (AMK), siistijä, s. 12.4.1985 Karstula. Asuinpaikka Jyväskylä. |
Puoliso: Vihitty 29.5.2010 Karstula
Pasi Kalevi Kokkinen (11069)
insinööri (AMK) konetekniikka, tekninen dokumentoija, s. 4.12.1984 Karstula.
Vanhemmat: Kalevi Henrik Kokkinen, s. 31.3.1941 Kannonkoski. Marja-Liisa Kokkinen e. Pöppönen o.s. Keisala, s. 11.3.1947 Soini, k. 12.3.2012 Karstula. Asuinpaikka Jyväskylä. |
Taulu 428 |
VII Sanna Johanna Piispanen o.s. Minkkinen (18096), (Taulusta 426, isä Taisto Minkkinen) lähihoitaja, sosionomi, s. 2.6.1988 Karstula, (kaksonen). Asuinpaikka Jyväskylä. |
Puoliso:
Henri Olavi Piispanen (2689). (Taulu 706)
s. 6.8.1985 Karstula.
Vanhemmat: Olavi Kalervo Piispanen, kunnossapitopäällikkö, s. 21.5.1959 Karstula. Vihitty 9.1.1982 Karstula. Sirkka Aniitta Piispanen o.s. Tarvainen, kanslisti, s. 17.6.1960 Karstula. |
Venla Sofia Piispanen s. 6.5.2009 Jyväskylä. |
Oskari Armas Piispanen s. 26.12.2011 Jyväskylä. |
Taulu 429 |
VII Suvi Tuulia Friman o.s. Minkkinen (18099), (Taulusta 426, isä Taisto Minkkinen) s. 2.6.1988 Karstula. Asuinpaikka Karstula. |
Puoliso: Matti Friman (18100) palomies, s. 10.6.1980 Porvoo. Asuinpaikka Karstula. |
Ada Aino Maaria Friman s. 2.6.2009 Karstula. |
Eetu Allan Friman s. 22.9.2010 Karstula. |
Taulu 430 |
VI Erkki Tapio Minkkinen (11060), (Taulusta 419, isä Lauri Minkkinen) s. 7.3.1957 Karstula. |
Puoliso:
Aila Terttu Helinä Turpeinen (8694). (Taulu 1032)
kassamyyjä, s. 5.8.1954 Uurainen.
Vanhemmat: Atte Fabian Turpeinen, s. 13.8.1930 Pihtipudas. Viitasaari kotipaikka. Kirsti Kaarina Leppänen, s. 24.8.1935 Karstula. Äänekoski kotipaikka. |
Taulu 431 |
VI Marja-Sisko Oksanen o.s. Minkkinen (11061), (Taulusta 419, isä Lauri Minkkinen) s. 1964 Karstula. Asuinpaikka Jyväskylä. |
Puoliso: Raimo Oksanen (20150) |
Jani Oksanen s. 1986. |
Sari Oksanen s. 1987. |
Taulu 432 |
IV Otto Minkkinen (10462), (Taulusta 416, äiti Johanna Minkkinen) mv, s. 14.9.1897 Saarijärvi Kalmari 3 Riihimäki, k. 25.4.1977 Saarijärvi. Tila Uusitalo 6 Pyhäjärvi Saarijärvi. |
Puoliso:
Ida Minkkinen o.s. Väätänen (11072)
s. 2.7.1903 Saarijärvi, k. 22.1.1984 Saarijärvi.
Vanhemmat: Heikki Väätänen, s. 1880. Johanna Väätänen o.s. Kauppinen, s. 1882. |
Vilho Antton Minkkinen , s. 26.8.1922 Saarijärvi. Tauluun 433 |
Taulu 433 |
V Vilho Antton Minkkinen (11073), (Taulusta 432, isä Otto Minkkinen) mv, s. 26.8.1922 Saarijärvi, k. 26.2.2010 Saarijärvi. Harrastukset: kalastus. |
Puoliso: Impi Helena Minkkinen o.s. Purola (11074) s. 11.2.1914, k. 18.1.1985 Saarijärvi. |
Erkki Antero Minkkinen metsuri, s. 1.11.1957 Saarijärvi, k. 18.1.1985 Saarijärvi. |
Veli-Pekka Minkkinen , s. 9.9.1960 Saarijärvi Uusitalo 6 Pyhäjärvi. Tauluun 434 |
Taulu 434 |
VI Veli-Pekka Minkkinen (11076), (Taulusta 433, isä Vilho Minkkinen) yo mv, s. 9.9.1960 Saarijärvi Uusitalo 6 Pyhäjärvi. |
Puoliso: eronneet Elina Inkeri Minkkinen o.s. Helkamäki (18341) farmaseutti, s. 26.10.1966 Pori. |
Veli Taneli Minkkinen , s. 3.8.1988 Saarijärvi. Tauluun 435 |
Tuulia Katariina Minkkinen s. 13.5.1990 Saarijärvi. |
Pinja Marleena Minkkinen s. 7.6.1996 Saarijärvi. |
Taulu 435 |
VII Veli Taneli Minkkinen (18342), (Taulusta 434, isä Veli-Pekka Minkkinen) merkonomi, s. 3.8.1988 Saarijärvi. |
Puoliso: Emmi Minkkinen o.s. Moisio (18343) merkonomi, s. Konginkangas Räihä. |
Ianna Lydia Minkkinen s. 3.4.2011 Jyväskylä. |
Isla Edith Minkkinen s. 28.7.2012 Jyväskylä. |
Taulu 436 |
III Antti Antinpoika Pitkänen (2825), (Taulusta 415, äiti Anna Pitkänen e. Ahonen) mäkitupalainen, s. 21.2.1857 Karstula 2 Humppi, k. 21.10.1936 Karstula Pitkäaho. Amerikassa vuonna 1899 ja 1901. |
Puoliso: Vihitty noin 1884 Karstula
Hulda Sofia Juhontytär Pitkänen o.s. Kaipainen (2826)
s. 20.4.1863 Kivijärvi Pudasjärvi 3 Mannila Haapajärvi Vipumäki, k. 5.12.1948 Karstula.
Vanhemmat: Johan Henrik Johansson Kaipainen, s. 13.1.1828 Kivijärvi Pudasjärvi 3 Mannila Haapajärvi. Carin "Kaisa" Matintytär Kaipainen o.s. Muhonen, s. 5.5.1830 Karstula 3 Muhola. |
Matti Pitkänen , s. 29.3.1885 Karstula. Tauluun 437 |
Ida Maria Autiomäki o.s. Pitkänen s. 16.9.1887, k. USA Kalifornia. Amerikkaan 1905. |
Emilia Laaksonen o.s. Pitkänen , s. 9.8.1890 Karstula Vastinki 9 Riitaharju. Tauluun 440 |
Hjalmar "Jalmari" Pitkänen , s. 23.4.1893 Karstula. Tauluun 466 |
Aliina Honkonen o.s. Pitkänen , s. 13.12.1895 Karstula Vastinki 9 Riitaharju. Tauluun 488 |
Niilo Pitkänen , s. 9.8.1898 Karstula Vastinki 9 Riitaharju. Tauluun 517 |
Arvo Anterias "Aaro" Pitkänen farm labourer, s. 7.10.1901 Karstula, k. 13.6.1968 Kanadassa. osallistui viron vapaussotaan 1919. Tuomittu vuosina 1924 ja 1926 varkaudesta. Gripsholm laivalla Kanadaan 18.8.1929. Lähtö Göteborista saapui Halifax, Nova Scotia. Veljensä Niilon hommissa Kanadassa, kuollut vanhanapoikana. |
Pertti Pitkänen s. 7.3.1908 Karstula, k. 29.10.1914 Karstula. |
Taulu 437 |
IV Matti Pitkänen (2827), (Taulusta 436, isä Antti Pitkänen) s. 29.3.1885 Karstula, k. 3.4.1962 USA Massachusettes Fitchburg. Amerikkaan 1907. |
Puoliso: Vihitty 14.11.1911
Hilma Taavetintytär Pitkänen o.s. Liimatainen (2866)
s. 21.3.1892 Saarijärvi Kalmari 1 Liepeet.
Vanhemmat: David Johansson Liimatainen, s. 4.3.1857 Karstula 1 Vehkamäki. Anna Henriksdotter Liimatainen o.s. Hänninen, s. 8.2.1854 Saarijärvi Kalmari 5 Löytymäki. Amerikkaan 1907. |
Arvo Pitkänen , s. USA. Tauluun 438 |
Ester Hopkins o.s. Pitkänen , s. USA Massachusettes Fitchburg. Tauluun 439 |
Taulu 438 |
V Arvo Pitkänen (4414), (Taulusta 437, isä Matti Pitkänen) viljanjalostamon johtaja, s. USA, k. USA. Tukehtui viljasiiloon mentyään avaamaan sinne tullutta tukkeumaa. Lapseton. |
Puoliso: Vieno Pitkänen o.s. Viik (4415) s. Karstula, k. USA. Vastingin Rentolasta kotoisin. |
Taulu 439 |
V Ester Hopkins o.s. Pitkänen (4416), (Taulusta 437, isä Matti Pitkänen) s. USA Massachusettes Fitchburg, k. USA Kalifornia. Tytär Linnea ja kaksi poikaa, joilla kellään ei ole jälkeläisiä. Molemmat pojat olivat mukana toisessa maailmansodassa. |
Puoliso: Hopkins (6931) |
Linnea Hopkins |
Taulu 440 |
IV Emilia Laaksonen o.s. Pitkänen (2829), (Taulusta 436, isä Antti Pitkänen) s. 9.8.1890 Karstula Vastinki 9 Riitaharju, k. 20.6.1978 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 19.12.1913
Albert Andersson Laaksonen (2845)
s. 1.6.1886 Karstula 7 Korppinen Hovila, k. 30.1.1961 Karstula.
Vanhemmat: Anders "Antti" Johansson Laaksonen, torppari, s. 11.4.1848 Karstula 6 Pohjosmäki Paloaho. Vihitty 24.9.1871 Karstula. Maria Josefdotter Laaksonen o.s. Konttinen, s. 30.6.1849 Karstula Pääjärvi 4 Mietala. |
Martta Agnes Kuivala e. Oinonen o.s. Laaksonen , s. 25.7.1914 Karstula. Tauluun 441 |
Lauri Andreas Laaksonen , s. 10.2.1916 Karstula. Tauluun 448 |
Yrjö Olavi Laaksonen , s. 9.9.1918 Karstula. Tauluun 449 |
Aili Marjatta Kainu o.s. Laaksonen , s. 28.6.1922 Karstula, (kaksonen). Tauluun 455 |
Aino Annikki Mönttinen o.s. Laaksonen , s. 28.6.1922 Karstula, (kaksonen). Tauluun 456 |
Aaro Johannes Laaksonen , s. 25.6.1929 Karstula. Tauluun 460 |
Taulu 441 |
V Martta Agnes Kuivala e. Oinonen o.s. Laaksonen (2846), (Taulusta 440, äiti Emilia Laaksonen) s. 25.7.1914 Karstula, k. 17.12.1995 Karstula. |
1. puoliso: Vihitty 19.9.1936
Toivo Henrik Oinonen (4098)
metsätyömies, s. 4.1.1909 Karstula, k. 9.3.1940 Viipurin mlk Tali.
Vanhemmat: Johannes "Juho" Oinonen, s. 24.5.1886 Karstula Kiminki 1 Tutipää, k. 5.3.1966 Karstula. Vihitty 31.12.1907 Karstula. Anna Sohvia Oinonen o.s. Linna, s. 17.8.1887 Kivijärvi, k. 23.9.1952 Karstula. alikersantti, 9./JR 68; menehtymisluokka: siunattu, ruumis jäänyt kentälle tai tuhoutunut. |
Mirja Annikki Oinonen s. 10.10.1936 Karstula. Jyväskylään 26.1.1960. |
2. puoliso: Vihitty 18.8.1946
Vihtori Kuivala (2878)
s. 18.8.1920 Karstula, k. 8.11.2000 Karstula.
Vanhemmat: Mathias "Matti" Matinpoika Kuivala e. Krook, s. 28.7.1887 Karstula 4 Lamminpää Riihikangas, k. 15.3.1946 Karstula. Vihitty 6.8.1912. Ida Kuivala o.s. Sironen, s. 23.9.1892 Saarijärvi Kalmari 4 Humalalampi. |
Seija Orvokki Kuivala-Thomas o.s. Kuivala , s. 7.2.1946 Karstula. Tauluun 442 |
Aarre Matias Kuivala s. 7.3.1948 Karstula. |
Antti Antero Kuivala , s. 17.1.1950 Karstula. Tauluun 444 |
Terttu Marjatta Kuivala s. 30.3.1952 Karstula. |
Seppo Kalevi Kuivala , s. 7.3.1954 Karstula. Tauluun 445 |
Taulu 442 |
VI Seija Orvokki Kuivala-Thomas o.s. Kuivala (2879), (Taulusta 441, äiti Martta Kuivala e. Oinonen) kodinhoitaja, s. 7.2.1946 Karstula. Jyväskylään 2.8.1966. |
Puoliso: Francisco Thomas (2887) hitsaaja, s. 24.1.1935 Espanja Lerida. Geneve. |
Teresa Martta Mikkola o.s. Kuivala , s. 20.8.1972 Sveitsi Montreaux. Tauluun 443 |
Taulu 443 |
VII Teresa Martta Mikkola o.s. Kuivala (7164), (Taulusta 442, äiti Seija Kuivala-Thomas) erityislastentarhaopettaja, s. 20.8.1972 Sveitsi Montreaux. |
Puoliso: Vihitty 19.7.2007 Jyväskylä Antti Ilari Mikkola (13979) ekonomi, s. 28.12.1975 Turku. |
Taulu 444 |
VI Antti Antero Kuivala (2881), (Taulusta 441, äiti Martta Kuivala e. Oinonen) koneenhoitaja, s. 17.1.1950 Karstula. Ruotsiin 9.2.1970, Göteborgista Jyväskylään 9.3.1971. |
Avopuoliso: Sambon Amchavan (7165) lastenhoitaja, s. 10.10.1956 Kambodza. |
Tommi Emil Kuivala s. 22.10.1998 Ruotsi Tukholma. |
Taulu 445 |
VI Seppo Kalevi Kuivala (2883), (Taulusta 441, äiti Martta Kuivala e. Oinonen) koneenkuljettaja, s. 7.3.1954 Karstula. |
1. puoliso: Vihitty 20.11.1976, eronneet 10.12.1981 Lea Eini Marita Kuivala o.s. Särkkämäki (2884) |
Katri Johanna Mononen o.s. Kuivala , s. 18.10.1976 Jyväskylä. Tauluun 446 |
Sirpa Helena Kuivala s. 23.11.1978. |
2. puoliso: Vihitty 6.7.2007 Karstula
Tiina Anneli Niinikoski (13618)
ruokapalveluesimies, s. 5.2.1962 Pylkönmäki.
Vanhemmat: Voitto Eerik Niinikoski, s. 25.5.1929, k. 28.4.1971. Anni Alina Moisio o.s. Lahti, perhepäivähoitaja, s. 2.2.1930 Karstula. |
Susanna Maaria Matilainen o.s. Kuivala , s. 26.4.1986 Karstula. Tauluun 447 |
Taulu 446 |
VII Katri Johanna Mononen o.s. Kuivala (2885), (Taulusta 445, isä Seppo Kuivala) s. 18.10.1976 Jyväskylä. |
Puoliso: Vihitty 13.11.2009 Tero Mononen (13978) |
Taulu 447 |
VII Susanna Maaria Matilainen o.s. Kuivala (7167), (Taulusta 445, isä Seppo Kuivala) s. 26.4.1986 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 22.7.2005
Tuomas Tapani Matilainen (13716)
konepuuseppä, s. 31.12.1983 Karstula.
Vanhemmat: Otto Antti Juhani Matilainen, mv., autoilija, s. 16.8.1945 Karstula Vahanka 4 Matilainen. Vihitty 15.5.1967 Karstula. Kaija Liisa Matilainen o.s. Näreaho, emäntä, s. 18.11.1948 Kyyjärvi Pölkki. |
Onni Otto Oliver Matilainen s. 24.9.2008 Karstula. |
Niilo Nooa Nuutti Matilainen s. 28.9.2011 Karstula. |
Taulu 448 |
V Lauri Andreas Laaksonen (2847), (Taulusta 440, äiti Emilia Laaksonen) s. 10.2.1916 Karstula, k. 24.6.1979. Lapseton. |
Puoliso: Vihitty 16.4.1961 Anni Laaksonen o.s. Ijäs (2859) s. 1.12.1916 Kurkijoki, k. 25.12.1998 Jyväskylä. Jyväskylään 4.6.1980. |
Taulu 449 |
V Yrjö Olavi Laaksonen (2848), (Taulusta 440, äiti Emilia Laaksonen) s. 9.9.1918 Karstula, k. 10.11.2007 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 14.8.1948
Irja Kaarina Laaksonen o.s. Ruuska (2855)
s. 14.6.1928 Saarijärvi, k. 27.10.2014 Karstula.
Vanhemmat: Immanuel Johansson Ruuska, mv., s. 11.4.1896 Saarijärvi Kalmari 3 Kalmari Heinäaho, k. 25.4.1948 Saarijärvi Heinäaho. Vihitty 29.10.1927. Rauha Ruuska o.s. Muhonen, emäntä, s. 17.3.1906 Karstula 6 Pohjosmäki Taikkomäki, k. 2.9.1971 Saarijärvi. |
Keijo Uolevi Laaksonen , s. 10.10.1948 Karstula. Tauluun 450 |
Kari Kimmo Laaksonen , s. 29.1.1952 Karstula. Tauluun 451 |
Juha Matias Laaksonen , s. 11.11.1958. Tauluun 454 |
Marko Harri Laaksonen s. 8.9.1965 Karstula. |
Taulu 450 |
VI Keijo Uolevi Laaksonen (2856), (Taulusta 449, isä Yrjö Laaksonen) s. 10.10.1948 Karstula. |
Puoliso: Anna-Liisa Laaksonen o.s. Luukkonen (7168) s. 25.3.1948 Ruokolahti. |
Mari Anneli Laaksonen s. 23.6.1972 Joensuu. |
Päivi Johanna Laaksonen s. 30.9.1978 Tuupovaara. |
Taulu 451 |
VI Kari Kimmo Laaksonen (2857), (Taulusta 449, isä Yrjö Laaksonen) kirvesmies, s. 29.1.1952 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 2.4.1972 Karstula
Sisko Helena Laaksonen o.s. Kajuutti (7171)
s. 27.11.1952 Kivijärvi.
Vanhemmat: Veikko Kajuutti, s. 2.5.1921 Kivijärvi. Nasti Kajuutti o.s. Jeminen, s. 29.1.1922 Suojärvi. |
Pasi Mikael Laaksonen , s. 15.8.1972 Jyväskylä. Tauluun 452 |
Jari Kristian Laaksonen , s. 22.10.1976 Jyväskylä. Tauluun 453 |
Jarkko Aleksi Laaksonen s. 24.1.1983 Jyväskylä. |
Taulu 452 |
VII Pasi Mikael Laaksonen (7172), (Taulusta 451, isä Kari Laaksonen) lastentarhanopettaja, s. 15.8.1972 Jyväskylä. |
Puoliso:
Kati Pauliina Laaksonen o.s. Hantunen (7173)
s. 26.5.1974 Jyväskylä.
Vanhemmat: Unto Juhani Hantunen, s. 5.7.1943 Toivakka, k. 7.7.1996 Toivakka. Anne Katriina Hantunen o.s. Oksanen, s. 7.6.1948 Toivakka. |
Heini Mirjami Laaksonen s. 10.10.2001 Helsinki. |
Minttu Helmiina Laaksonen s. 7.4.2003 Espoo. |
Taulu 453 |
VII Jari Kristian Laaksonen (7176), (Taulusta 451, isä Kari Laaksonen) kuorma-autonkuljettaja, s. 22.10.1976 Jyväskylä. |
Puoliso: Vihitty 27.8.2004 Jyväskylä Riina Annukka Laaksonen o.s. Koho (13621) s. 10.3.1977 Hämeenlinna. |
Peppina Iisa Ilona Laaksonen s. 28.10.2003 Jyväskylä. |
Piitu Mette Matilda Laaksonen s. 2.11.2005 Jyväskylä. |
Taulu 454 |
VI Juha Matias Laaksonen (2858), (Taulusta 449, isä Yrjö Laaksonen) mv, s. 11.11.1958. |
1. puoliso: eronneet Pirkko Sisko Laaksonen (7178) s. 31.3.1958 Kannonkoski. |
Taina Maija Kaarina Laaksonen s. 14.2.1983 Karstula. |
Tiina Sisko Johanna Laaksonen s. 14.2.1983 Karstula. |
Terhi Maria Laaksonen s. 24.10.1989 Karstula. |
2. puoliso: Seija Kaarina Laaksonen o.s. Eerola (7182) s. 10.5.1959 Saarijärvi. |
Aki Albert Laaksonen s. 18.10.2001 Karstula. |
Taulu 455 |
V Aili Marjatta Kainu o.s. Laaksonen (2849), (Taulusta 440, äiti Emilia Laaksonen) s. 28.6.1922 Karstula, (kaksonen). Kyyjärvelle 12.12.1946. |
Puoliso: Vihitty 18.8.1946
Eino Johannes Kainu (2852)
kunnankirjuri, s. 13.7.1925 Kyyjärvi.
Vanhemmat: Juho Vihtori Kainu, mv., s. 6.9.1889 Karstula Kyyjärvi 6 Kotkaniemi, k. 3.10.1963. Maamieskoulu. Emma Kainu o.s. Kuusisto. Yo, talouspäällikkö. Asuinpaikka Saarijärvi. |
Vesa Kainu s. 1947. |
Eeva-Liisa Kainu s. 1948. |
Veli Kainu s. 1950. |
Veijo Kainu s. 1954. |
Eija-Riitta Kainu s. 1960. |
Pertti Kainu s. 1962. |
Ari-Pekka Kainu s. 1966. |
Taulu 456 |
V Aino Annikki Mönttinen o.s. Laaksonen (2850), (Taulusta 440, äiti Emilia Laaksonen) s. 28.6.1922 Karstula, (kaksonen), k. 2007. Jyväskylään 12.3.1952. |
Puoliso: Vihitty 18.8.1946 Aleksanteri Mönttinen (2853) s. 18.7.1922 Suojärvi, k. 21.5.1966 Jyväskylä. |
Tuula Orvokki Taskinen o.s. Mönttinen , s. 12.1.1947 Karstula. Tauluun 457 |
Taulu 457 |
VI Tuula Orvokki Taskinen o.s. Mönttinen (2854), (Taulusta 456, äiti Aino Mönttinen) s. 12.1.1947 Karstula. |
Puoliso: Seppo Pauli Eerik Taskinen (7185) s. 28.7.1948 Jyväskylä. |
Minna Maarit Piippo o.s. Taskinen , s. 17.9.1967 Jyväskylä. Tauluun 458 |
Kimmo Petteri Taskinen , s. 12.6.1970 Jyväskylä. Tauluun 459 |
Timo Pekka Taskinen s. 31.10.1971 Jyväskylä. |
Taulu 458 |
VII Minna Maarit Piippo o.s. Taskinen (7186), (Taulusta 457, äiti Tuula Taskinen) s. 17.9.1967 Jyväskylä. |
Puoliso: Jyrki Petteri Piippo (7187) s. 10.9.1965. |
Iiro Santtu Matias Piippo s. 9.7.1997 Lappeenranta. |
Eero Lauri Hermanni Piippo s. 26.7.1999 Jyväskylä. |
Taulu 459 |
VII Kimmo Petteri Taskinen (7190), (Taulusta 457, äiti Tuula Taskinen) s. 12.6.1970 Jyväskylä. |
Puoliso: Satu Susanna Taskinen (7191) s. 21.1.1976 Jyväskylä. |
Roni Pauli Aleksi Taskinen s. 23.7.1996 Vantaa. |
Sampo Petteri Taskinen s. 7.1.1998 Vantaa. |
Taulu 460 |
V Aaro Johannes Laaksonen (2851), (Taulusta 440, äiti Emilia Laaksonen) s. 25.6.1929 Karstula, k. 2008. |
Puoliso: Vihitty 31.12.1955
Aila Annikki Laaksonen o.s. Minkkinen (2860). (Taulu 100)
s. 13.2.1936.
Vanhemmat: Matti Minkkinen, sähköasentaja, s. 20.2.1910 Karstula, k. 18.1.1985 Karstula. Vihitty 5.9.1934. Aino Vilhelmiina Minkkinen o.s. Perhonen, s. 18.6.1908 Karstula, k. 29.3.2002 Karstula. |
Markku Juhani Laaksonen , s. 12.3.1955. Tauluun 461 |
Mauri Olavi Laaksonen , s. 3.6.1956. Tauluun 462 |
Antero Matias Laaksonen , s. 5.11.1960 Karstula. Tauluun 463 |
Marja-Liisa Keilamaa o.s. Laaksonen , s. 5.4.1963 Karstula. Tauluun 100 |
Raija-Leena Hytönen o.s. Laaksonen , s. 7.6.1965. Tauluun 464 |
Jouko Laaksonen s. 6.12.1967 Karstula. |
Sari Saarinen o.s. Laaksonen , s. 20.2.1971 Karstula. Tauluun 465 |
Taulu 461 |
VI Markku Juhani Laaksonen (2861), (Taulusta 460, isä Aaro Laaksonen) s. 12.3.1955. |
Puoliso: Laaksonen (7195) |
Tero Laaksonen s. 17.8.1976. |
Piia Laaksonen s. 19.9.1982. |
Taulu 462 |
VI Mauri Olavi Laaksonen (2862), (Taulusta 460, isä Aaro Laaksonen) s. 3.6.1956. |
Puoliso: Anneli Laaksonen (7198) s. 30.7.1957. |
Lasse Laaksonen s. 8.2.1981 Karstula. |
Sanna Laaksonen s. 30.6.1985 Karstula. |
Roosa Laaksonen s. 10.9.1992 Karstula. |
Taulu 463 |
VI Antero Matias Laaksonen (2863), (Taulusta 460, isä Aaro Laaksonen) s. 5.11.1960 Karstula. |
Puoliso: Marjo Laaksonen (7202) s. 6.11.1962. |
Samuli Laaksonen s. 13.10.1989 Karstula. |
Leevi Laaksonen s. 4.12.1991 Karstula. |
Sonja Laaksonen s. 1.1.1997 Karstula. |
Annika Laaksonen s. 22.10.1999 Karstula. |
Taulu 464 |
VI Raija-Leena Hytönen o.s. Laaksonen (2865), (Taulusta 460, isä Aaro Laaksonen) s. 7.6.1965. |
Puoliso: Hytönen (7207) |
Mikael Hytönen s. 16.7.1998 Parkano ? |
Taulu 465 |
VI Sari Saarinen o.s. Laaksonen (7210), (Taulusta 460, isä Aaro Laaksonen) s. 20.2.1971 Karstula. |
Puoliso: Saarinen (7211) |
Antti Saarinen s. 2.9.2002 Jyväskylä. |
Taulu 466 |
IV Hjalmar "Jalmari" Pitkänen (2830), (Taulusta 436, isä Antti Pitkänen) mv, s. 23.4.1893 Karstula, k. 4.2.1981 Karstula. Amerikassa 1910. |
Puoliso:
Saima Pitkänen o.s. Ruuska (2867)
s. 26.5.1897 Karstula 1 Vehkamäki.
Vanhemmat: Matts "Matti" Eliasson Ruuska, s. 25.5.1858 Karstula Vastinki 2 Löytänemäki. Maria Sofia Henriksdotter Istola, s. 13.10.1855 Karstula Kalavastinki 5 Istola. |
Vaito Antreas Pitkänen mv., s. 8.8.1920 Karstula, k. 9.9.1941 Prääsä. sotamies, 3. Tyk.K. |
Linnea Maria Vinhava e. Kanto o.s. Pitkänen , s. 12.9.1921 Karstula. Tauluun 467 |
Olavi Matias Pitkänen , s. 11.12.1922 Karstula. Tauluun 473 |
Martti Armas Pitkänen , s. 6.1.1926 Karstula. Tauluun 476 |
Väinö Jalmari Pitkänen , s. 7.1.1928 Karstula. Tauluun 477 |
Elma Johanna Ikävalko o.s. Pitkänen , s. 10.8.1932 Karstula. Tauluun 479 |
Aimo Pitkänen , s. 26.6.1934 Karstula. Tauluun 480 |
Raimo Kalervo Pitkänen , s. 25.4.1936 Karstula. Tauluun 483 |
Ahti Johannes Pitkänen s. 27.6.1938 Karstula, k. 5.7.1956 Karstula. Hukkui Vastinkiin. |
Paavo Elias Pitkänen , s. 30.1.1940 Karstula. Tauluun 486 |
Taulu 467 |
V Linnea Maria Vinhava e. Kanto o.s. Pitkänen (2869), (Taulusta 466, isä Hjalmar Pitkänen) s. 12.9.1921 Karstula, k. 5.12.2007 Vantaa. |
1. puoliso: Niilo Jaakko Kanto (4419) kirvesmies, s. 11.2.1922 Jalasjärvi, k. Riihimäki. |
Voitto Juhani Kanto , s. 10.3.1947 Riihimäki. Tauluun 468 |
Marja-Riitta Leppäaho o.s. Kanto , s. 21.6.1950 Riihimäki. Tauluun 471 |
2. puoliso: Osmo Untamo Vinhava (4435) sähköteknikko, s. 4.10.1912, k. 2007. |
Taulu 468 |
VI Voitto Juhani Kanto (4420), (Taulusta 467, äiti Linnea Vinhava e. Kanto) yrittäjä, toimitusjohtaja, s. 10.3.1947 Riihimäki. Rank Xeroksilla, kotipaikka Pirkkala. |
Puoliso: Liisa Sirpa Johanna Kanto o.s. Sundelin (4421) s. 10.12.1947 Vanaja. |
Tommi Voitto Antero Kanto , s. 27.6.1967 Hämeenlinna. Tauluun 469 |
Kimmo Petteri Kanto , s. 6.1.1970 Hämeenlinna. Tauluun 470 |
Taulu 469 |
VII Tommi Voitto Antero Kanto (4422), (Taulusta 468, isä Voitto Kanto) tietoliikennepäällikkö, s. 27.6.1967 Hämeenlinna. |
Puoliso: Vihitty 5.9.1988 Hämeenlinna
Pia Sinikka Kanto o.s. Nieminen (4423)
merkonomi, s. 7.12.1972 Säynätsalo.
Vanhemmat: Pentti Johannes Nieminen, s. 6.11.1945 Korpilahti, (kaksonen). Aune Sinikka Eklund, tehdastyöläinen, s. 5.5.1940 Saarijärvi. Merkonomi, Kouluttautuu EU-virkaan Brysselissä. |
Alex Voitto Matias Kanto s. 6.1.2002 USA Illinois Rocky Island. |
Taulu 470 |
VII Kimmo Petteri Kanto (4425), (Taulusta 468, isä Voitto Kanto) toimitusjohtaja, s. 6.1.1970 Hämeenlinna. Rank Xeroksilla. |
Puoliso: Hanna Mirka Markuntytär Kanto o.s. Riikonen (4426) kasvatustieteen maisteri, s. 23.7.1969 Kuopio. |
Oliver Kanto s. 22.10.1995 Tampere. |
Stella Johanna Kanto s. 8.8.1998 Pirkkala. |
Taulu 471 |
VI Marja-Riitta Leppäaho o.s. Kanto (4429), (Taulusta 467, äiti Linnea Vinhava e. Kanto) kanslisti, s. 21.6.1950 Riihimäki. Tikkurila kotipaikka. |
Puoliso: eronneet Kari Juhani Leppäaho (4430) varastomies, s. 16.9.1945 Kylmäkoski. |
Jarmo Kalevi Leppäaho , s. 28.3.1970 Riihimäki. Tauluun 472 |
Jukka Johannes Leppäaho rakennustarkastaja, s. 30.7.1978 Helsinki. Vantaa asuinpaikka. |
Taulu 472 |
VII Jarmo Kalevi Leppäaho (4431), (Taulusta 471, äiti Marja-Riitta Leppäaho) autonkuljettaja, s. 28.3.1970 Riihimäki. Sipoo. |
Puoliso: Susanna Maria Leppäaho o.s. Laasonen (4432) s. 1.8.1973. |
Klaudia Maria Leppäaho s. 17.5.1999 Riihimäki. |
Taulu 473 |
V Olavi Matias Pitkänen (2870), (Taulusta 466, isä Hjalmar Pitkänen) kirvesmies, s. 11.12.1922 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 3.7.1949 Karstula Elvi Kaarina Pitkänen o.s. Kleen (4436) s. 14.9.1927 Karstula. |
Arja Inkeri Nesbitt o.s. Pitkänen , s. 29.9.1950 Karstula. Tauluun 474 |
Aarni Armas Pitkänen s. 25.9.1952 Kanada. |
Arlene Anita Pitkänen , s. 24.2.1965 Kanada. Tauluun 475 |
Taulu 474 |
VI Arja Inkeri Nesbitt o.s. Pitkänen (4437), (Taulusta 473, isä Olavi Pitkänen) opettaja, s. 29.9.1950 Karstula. St. Catharines Ontario Kanada asuinpaikka. |
Puoliso: Herbert Thomas Nesbitt (4438) opettaja, s. 11.12.1948 Kanada. |
Herbert James Oliver Nesbitt s. 11.9.1978 Kanada, k. 9.1.1994 Kanada. Uintimestari ikäluokassaan Kanadassa. |
Weston Thomas Matthew Nesbitt s. 8.2.1982 Kanada. |
Taulu 475 |
VI Arlene Anita Pitkänen (4442), (Taulusta 473, isä Olavi Pitkänen) s. 24.2.1965 Kanada. |
Puoliso: Vihitty 19.5.2001 Kanada Eric van Dusen (4443) pappi, insinööri, s. 1960 Kanada. |
Taulu 476 |
V Martti Armas Pitkänen (2871), (Taulusta 466, isä Hjalmar Pitkänen) kirvesmies ja urakoitsija, s. 6.1.1926 Karstula. Oshawa Ontario Kanada asuinpaikka. |
Puoliso: Vihitty 29.7.1956 Karstula Salme Pitkänen o.s. Hokkanen (4444) sairaala-apulainen, s. 24.12.1930 Karstula. |
Tarmo Pitkänen s. 13.10.1956 Lahti. Kehitysvammainen. |
Teuvo Pitkänen kirvesmies, s. 23.5.1961 Timmins Ontario Kanada. |
Taulu 477 |
V Väinö Jalmari Pitkänen (2872), (Taulusta 466, isä Hjalmar Pitkänen) kirvesmies, urakoitsija, s. 7.1.1928 Karstula. Kanadaan 1951. |
Puoliso: Vihitty 23.11.1957 Timmins Ontario Kanada
Sisko "Nelma" Pitkänen o.s. Minkkinen (4447)
tehdastyöläinen, s. 27.5.1937 Karstula.
Vanhemmat: Vihtori Minkkinen, s. 1.6.1907 Karstula, k. 24.9.1988 Karstula. Vihitty 12.9.1936. Sanni Minkkinen o.s. Honkanen, s. 21.10.1909 Saarijärvi Lannevesi, k. 22.11.1995 Karstula. Kanadaan 1957. |
Pirjo Pitkänen , s. 13.9.1958 Timmins Ontario Kanada. Tauluun 478 |
Laila Pitkänen sihteeri, s. 23.10.1965 Timmins Ontario Kanada. |
Taulu 478 |
VI Pirjo Pitkänen (4448), (Taulusta 477, isä Väinö Pitkänen) sihteeri, s. 13.9.1958 Timmins Ontario Kanada. |
Puoliso: eronneet Cardoso (4449) |
Julia Bianca Cardoso s. 22.2.1986 Toronto Kanada. |
Taulu 479 |
V Elma Johanna Ikävalko o.s. Pitkänen (4473), (Taulusta 466, isä Hjalmar Pitkänen) s. 10.8.1932 Karstula. Toronto Kanada asuinpaikka, lapsia ei ole. |
Puoliso: Erkki Ikävalko (4474) kirvesmies, s. 1936 Riihimäki. |
Taulu 480 |
V Aimo Pitkänen (4452), (Taulusta 466, isä Hjalmar Pitkänen) mv, s. 26.6.1934 Karstula. Pitkäaho Vastinki Karstula. |
Puoliso: Vihitty 10.12.1961 Karstula
Mirja Annikki Pitkänen o.s. Lahdenvesi (4453)
emäntä, s. 2.11.1942 Karstula.
Vanhemmat: Kauno Ilmari Lahdenvesi e. Piispanen, s. 12.5.1892 Karstula Vastinginlahti, k. 13.1.1978 Karstula. Vihitty 29.11.1935 Karstula. Nimenmuutos Piispanen -> Lahdenvesi 31.3.1949. Maria Lahdenvesi o.s. Kemppainen, s. 5.10.1911 Karstula, k. 29.9.1974 Karstula. |
Seppo Ilmari Pitkänen , s. 21.11.1962 Karstula. Tauluun 481 |
Ari Juhani Pitkänen , s. 14.2.1968 Karstula. Tauluun 482 |
Taulu 481 |
VI Seppo Ilmari Pitkänen (4456), (Taulusta 480, isä Aimo Pitkänen) sosiaalikasvattaja, s. 21.11.1962 Karstula. Helsinki. |
Puoliso: Kirsi Pitkänen o.s. Myllymäki (4461) opettaja, s. 4.2.1968 Hyvinkää. |
Vilma Julia Pitkänen s. 25.6.1992 Helsinki. |
Kalle Mikael Pitkänen s. 9.3.1995 Helsinki. |
Taulu 482 |
VI Ari Juhani Pitkänen (4457), (Taulusta 480, isä Aimo Pitkänen) mv, metsäkoneen kuljettaja, s. 14.2.1968 Karstula. Pitkäaho Vastinki Karstula. |
Puoliso: Satu Marjatta Pitkänen o.s. Wassholm (4458) leipomoyrittäjä, s. 21.1.1968 Viitasaari. |
Jarkko Juhani Pitkänen s. 25.1.1994 Karstula. |
Simo Pekka Pitkänen s. 17.3.1996 Karstula. |
Milla-Maria Pitkänen s. 13.9.2004 Karstula. |
Taulu 483 |
V Raimo Kalervo Pitkänen (4464), (Taulusta 466, isä Hjalmar Pitkänen) rakennusurakoitsija, s. 25.4.1936 Karstula. Kanadassa. |
Puoliso: Vihitty 15.3.1959, eronneet 2002
Eeva Marjatta Pitkänen o.s. Muhonen (4465)
s. 3.12.1937 Karstula Taikkomäki.
Vanhemmat: Emil "Eemeli" Muhonen, isäntä, s. 9.11.1907 Karstula 6 Pohjosmäki Taikkomäki, k. 22.12.1997 Karstula. Vihitty 8.4.1934. Vieno Muhonen o.s. Rankinen, s. 3.5.1915 Karstula. Kanadaan 1960. |
Sirpa Nelsson o.s. Pitkänen , s. 1959 Karstula. Tauluun 484 |
Shirley Sinikka Rivas o.s. Pitkänen , s. 1961 Kanada. Tauluun 485 |
Taulu 484 |
VI Sirpa Nelsson o.s. Pitkänen (4469), (Taulusta 483, isä Raimo Pitkänen) sihteeri sisarensa miehen firmassa, s. 1959 Karstula. |
Puoliso: eronneet Nelsson (4470) |
Nicel Nelsson s. 1990. |
Nikita Nelsson s. 1993. |
Taulu 485 |
VI Shirley Sinikka Rivas o.s. Pitkänen (4466), (Taulusta 483, isä Raimo Pitkänen) s. 1961 Kanada. |
Puoliso: Ruben Rivas (4467) terästehtailija, kauppias. |
Thera Rivas |
Taulu 486 |
V Paavo Elias Pitkänen (4476), (Taulusta 466, isä Hjalmar Pitkänen) mv, rakennusurakoitsija, s. 30.1.1940 Karstula. Saarijärvi asuinpaikka, ovat asuneet myös Kanadassa noin 8 vuotta. Kirjoittanut elämäkerrastaan 128-sivuisen kirjan vuonna 2008 "50 vuotta hätävilkut päällä!". |
Puoliso: Vihitty Saarijärvi
Liisa Marjatta Pitkänen o.s. Paananen (4477)
emäntä, s. 23.9.1947 Saarijärvi.
Vanhemmat: Sulo Einari Paananen, s. 21.7.1917 Saarijärvi, k. 17.2.2007 Saarijärvi. Kerttu Lyyli Paananen o.s. Mäkinen, s. 17.3.1923 Pylkönmäki, k. Saarijärvi. |
Tarja Tellervo Tunturi o.s. Pitkänen , s. 13.11.1969 Toronto Kanada. Tauluun 487 |
Marko Mikael Pitkänen s. 14.5.1974 Toronto Kanada. Saarijärvi asuinpaikka. |
Taulu 487 |
VI Tarja Tellervo Tunturi o.s. Pitkänen (4478), (Taulusta 486, isä Paavo Pitkänen) s. 13.11.1969 Toronto Kanada. Janakkala asuinpaikka. |
Puoliso:
Marko Tapio Tunturi (4479)
ATK-hommia, s. 2.5.1967 Karstula.
Vanhemmat: Aaro Olavi Tunturi, s. 12.2.1926 Karstula. Mirja Kaarina Tunturi o.s. Jokinen, s. 9.1.1932 Pylkönmäki, k. 17.3.2006 Karstula. |
Samuel Sebastian Tunturi s. 29.9.1996 Kerava. |
Mikael Benjamin Tunturi s. 18.12.1998 Kerava. |
Susan Katariina Tunturi s. 3.6.2000 Kerava. |
Taulu 488 |
IV Aliina Honkonen o.s. Pitkänen (1997), (Taulusta 436, isä Antti Pitkänen) s. 13.12.1895 Karstula Vastinki 9 Riitaharju, k. 30.1.1978 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 9.1.1920
Uuno Honkonen (1988). (Taulu 1222)
mv, s. 25.12.1895 Lehtimäki 19 Saukonkangas Perkiö, k. 13.12.1971 Karstula.
Vanhemmat: Elias Honkonen, s. 15.4.1868 Karstula Vastinki 6 Harju, k. 23.5.1933 Karstula. Muuttoja Karstulan ja Lehtimäen välillä useita. Tunnettu Puskalan Elluna. Maria Loviisa Abramsdotter Honkonen o.s. Suokonaho, s. 30.6.1872 Lehtimäki, k. 30.12.1925. Tunnettu Kulmalan Uunona. |
Tauno Matias Honkonen , s. 12.3.1920 Karstula. Tauluun 489 |
Aino Ester Sekki o.s. Honkonen , s. 23.9.1921 Karstula. Tauluun 500 |
Yrjö Antreas Honkonen s. 21.5.1925 Karstula, k. 5.11.1981 Karstula. Mykkä. |
Elli Maria Into o.s. Honkonen , s. 20.8.1926 Karstula. Tauluun 507 |
Jaakko Honkonen , s. 25.7.1933 Karstula. Tauluun 511 |
Lyyli Annikki Halt o.s. Honkonen , s. 20.9.1936 Karstula. Tauluun 516 |
Taulu 489 |
V Tauno Matias Honkonen (2844), (Taulusta 488, isä Uuno Honkonen) s. 12.3.1920 Karstula, k. 25.6.1991 Vaajakoski. Jyväskylä, Alavus, Karstula ja Keuruu ovat olleet välillä asuinpaikkoina. |
Puoliso: Vihitty 10.6.1945
Taimi Kaarina Honkonen o.s. Poikonen (3039)
siivooja, s. 26.10.1920 Karstula Korpela, k. 12.9.2012 Jyväskylä.
Vanhemmat: Heikki Emil Poikonen, s. 6.10.1887 Karstula 1 Korpela Pitkäsuo, k. 11.1.1938 Karstula Pitkäsuonmäki. Vihitty 29.8.1911. Asettuivat asumaan Karstulan Kaiholaan Pitkänsuonmäelle. Laina Vilhelmina Poikonen o.s. Moisio, s. 1.6.1893 Karstula 1 Hevosaho, k. 11.8.1968 Karstula. Vaajakoski. |
Erkki Honkonen , s. 25.9.1946 Karstula. Tauluun 490 |
Veikko Kalevi Honkonen , s. 17.5.1948 Karstula. Tauluun 491 |
Hannu Tapio Honkonen , s. 17.10.1949 Karstula. Tauluun 492 |
Marja-Liisa Anneli Pasanen o.s. Honkonen , s. 10.7.1951 Karstula. Tauluun 493 |
Vuokko Sinikka Valtonen o.s. Honkonen , s. 14.9.1955 Alavus. Tauluun 495 |
Eija Tuulikki Valtonen o.s. Honkonen , s. 12.11.1956 Karstula. Tauluun 496 |
Marju Inkeri Salmela o.s. Honkonen , s. 16.8.1958 Keuruu. Tauluun 497 |
Terttu Orvokki Ojanperä o.s. Honkonen , s. 28.5.1961 Jyväskylä mlk. Tauluun 498 |
Ari Petteri Honkonen , s. 2.6.1963 Varkaus. Tauluun 499 |
Tuija Tellervo Honkonen s. 12.4.1965 Jyväskylä mlk, k. 9.6.1966 Jyväskylä mlk. |
Taulu 490 |
VI Erkki Honkonen (4197), (Taulusta 489, isä Tauno Honkonen) porari, s. 25.9.1946 Karstula. |
Tuija Honkonen s. 12.4.1965, k. 18.5.1966. |
Taulu 491 |
VI Veikko Kalevi Honkonen (4200), (Taulusta 489, isä Tauno Honkonen) rak. yrittäjä, s. 17.5.1948 Karstula. |
Avopuoliso: Eeva-Liisa Holm (4201) maalari, s. 27.4.1953 Viitasaari. |
Kimmo Kalevi Holm s. 20.8.1976 Jyväskylä. |
Juha-Pekka Holm s. 9.7.1986 Jyväskylä. |
Taulu 492 |
VI Hannu Tapio Honkonen (4204), (Taulusta 489, isä Tauno Honkonen) autonkuljettaja, s. 17.10.1949 Karstula. Vaajakoski asuinpaikka. |
Hanne Helena Honkonen s. 27.3.1988 Jyväskylä. |
Tapio Hannu Honkonen s. 14.5.1991 Laukaa. |
Taulu 493 |
VI Marja-Liisa Anneli Pasanen o.s. Honkonen (4208), (Taulusta 489, isä Tauno Honkonen) siivooja, s. 10.7.1951 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 18.12.1971 Aarre Antero Pasanen (4209) betonimies, s. 2.1.1943 Perho. |
Tuija Maarit Lampinen o.s. Pasanen , s. 28.1.1972 Jyväskylä. Tauluun 494 |
Taulu 494 |
VII Tuija Maarit Lampinen o.s. Pasanen (4210), (Taulusta 493, äiti Marja-Liisa Pasanen) s. 28.1.1972 Jyväskylä. |
Puoliso: Vihitty 1.3.1997 Jyväskylä Mika Kristian Lampinen (4757) s. 20.9.1971 Jyväskylä. |
Pinja Orvokki Lampinen s. 8.6.1988 Jyväskylä. |
Visa Lampinen s. 4.8.2003 Jyväskylä. |
Taulu 495 |
VI Vuokko Sinikka Valtonen o.s. Honkonen (4211), (Taulusta 489, isä Tauno Honkonen) lähihoitaja, s. 14.9.1955 Alavus. |
Puoliso: Vihitty 19.1.1980 Veijo Kalevi Valtonen (4212) asentaja/yrittäjä, s. 16.3.1955 Säynätsalo. |
Jari Pekka Valtonen s. 15.2.1977 Muurame. |
Heidi Emilia Valtonen s. 22.10.1980 Muurame. |
Sanna Pauliina Valtonen s. 17.7.1982 Muurame. |
Jaana Annukka Valtonen s. 28.8.1987 Jyväskylä. |
Ville Samuli Valtonen s. 9.7.1990 Jyväskylä. |
Taulu 496 |
VI Eija Tuulikki Valtonen o.s. Honkonen (4218), (Taulusta 489, isä Tauno Honkonen) myymälänhoitaja, s. 12.11.1956 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 14.4.1979 Jukka Tapio Valtonen (4219) turkkuri/yrittäjä, s. 5.6.1957 Jyväskylä. |
Jani Valtonen s. 10.9.1979 Jyväskylä. |
Johanna Valtonen s. 11.12.1984 Jyväskylä. |
Antti Valtonen s. 6.6.1986 Jyväskylä. |
Taulu 497 |
VI Marju Inkeri Salmela o.s. Honkonen (4223), (Taulusta 489, isä Tauno Honkonen) kirjanpitäjä, s. 16.8.1958 Keuruu. |
Puoliso: Vihitty 11.5.1985 Kari Tapio Salmela (4224) projektipäällikkö, s. 9.12.1958 Forssa. |
Jenni Maria Salmela s. 6.11.1985 Jyväskylä. |
Kalle Tapio Salmela s. 16.2.1988 Jyväskylä. |
Taulu 498 |
VI Terttu Orvokki Ojanperä o.s. Honkonen (4227), (Taulusta 489, isä Tauno Honkonen) yrittäjä, s. 28.5.1961 Jyväskylä mlk, k. 10.8.1997 Jyväskylän mlk. |
Puoliso: Vihitty 18.7.1981 Harri Mikko Ojanperä (4228) autoilija, s. 9.11.1960 Jyväskylä. |
Eini Orvokki Ojanperä s. 12.10.1982 Jyväskylä. |
Ilkka Albert Matias Ojanperä s. 9.5.1984 Jyväskylä. |
Anna Maria Kaarina Ojanperä s. 25.7.1989 Jyväskylä. |
Ulla Amanda Ojanperä s. 26.10.1994 Jyväskylä. |
Taulu 499 |
VI Ari Petteri Honkonen (4233), (Taulusta 489, isä Tauno Honkonen) markkinointipäällikkö, s. 2.6.1963 Varkaus. |
Puoliso: Vihitty 31.1.1987 Hanne-Marie Honkonen o.s. Pelkonen (4234) myyntisihteeri, s. 13.9.1964 Laukaa. |
Krista-Marie Biatta Honkonen s. 10.6.1987 Kotka. |
Katrine-Marie Amanda Honkonen s. 29.7.1996 Jyväskylän mlk. |
Riina Mariia Orvokki Honkonen s. 2.1.2002 Jyväskylän mlk. |
Taulu 500 |
V Aino Ester Sekki o.s. Honkonen (2874), (Taulusta 488, isä Uuno Honkonen) s. 23.9.1921 Karstula, k. 9.12.2013 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 9.2.1947 Karstula
Eljas Sekki (4759)
mv. kenttäsahuri, s. 23.2.1924 Karstula, k. 6.1.1985 Karstula.
Vanhemmat: Niilo Sekki, s. 21.9.1894 Karstula 1 Korpela, k. 16.7.1974. Saima Sekki o.s. Kovanen, s. 16.7.1897 Karstula Vastinki 11 Paja-aho. |
Seppo Juhani Sekki , s. 27.5.1947 Karstula. Tauluun 501 |
Eero Sakari Sekki , s. 13.7.1951 Karstula. Tauluun 504 |
Eeva-Liisa Nykälä o.s. Sekki , s. 8.9.1952 Karstula. Tauluun 505 |
Taulu 501 |
VI Seppo Juhani Sekki (4760), (Taulusta 500, äiti Ester Sekki) rakennusmestari, s. 27.5.1947 Karstula. Virassa Kivijärven kunnalla. Asuinpaikka Kivijärvi. |
Puoliso: Vihitty 5.4.1975 Ritva Sinikka Sekki o.s. Tikkanen (4763) postivirkailija, s. 12.7.1948 Keitele. Kivijärvi asuinpaikka. |
Sanna Mia Pauliina Sekki , s. 24.7.1976 Kivijärvi. Tauluun 502 |
Antti Seppo Petteri Sekki , s. 28.7.1978 Kivijärvi. Tauluun 503 |
Taulu 502 |
VII Sanna Mia Pauliina Sekki (4764), (Taulusta 501, isä Seppo Sekki) ravitsemustekn., kasvatustiet. maisteri, s. 24.7.1976 Kivijärvi. |
Avopuoliso: Mikko Johannes Palmu (20357) dipl. ins., s. 7.12.1974 Helsinki. |
Taulu 503 |
VII Antti Seppo Petteri Sekki (4765), (Taulusta 501, isä Seppo Sekki) tekniikan tohtori, yrityskonsultti, s. 28.7.1978 Kivijärvi. |
Puoliso: Vihitty 5.6.2008 Ingrid Sekki o.s. Bulla Bernal (20358) kauppatiet. maisteri, s. 14.9.1977 Kolumbia, Guateque. |
Niklas Eelis Sekki s. 26.5.2013 Helsinki. |
Taulu 504 |
VI Eero Sakari Sekki (4762), (Taulusta 500, äiti Ester Sekki) rakennustarkastaja, s. 13.7.1951 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 13.8.1977 Auni Marketta Sekki o.s. Yrjölä (4769) laborantti, perhepäivähoitaja, s. 3.12.1955 Artjärvi. |
Teemu Sakari Sekki s. 1.9.1980. |
Pauli Juhani Sekki s. 23.5.1984. (puoliso Hanna?). |
Taulu 505 |
VI Eeva-Liisa Nykälä o.s. Sekki (4761), (Taulusta 500, äiti Ester Sekki) toimistosihteeri, s. 8.9.1952 Karstula. |
Puoliso: Tauno Armas Nykälä (4766) metsuri, mv., s. 3.6.1955 Soini. |
Aki Juhani Nykälä , s. 18.7.1980 Karstula. Tauluun 506 |
Sari Maarit Nykälä s. 8.5.1988 Soini. |
Taulu 506 |
VII Aki Juhani Nykälä (4767), (Taulusta 505, äiti Eeva-Liisa Nykälä) yhdistelmäajoneuvon kuljettaja, s. 18.7.1980 Karstula. |
Avopuoliso: Tanja Maria Yrttiaho (17598) s. 15.10.1986 Kortesjärvi. |
Jarkko Juhani Nykälä s. 20.2.2008 Seinäjoki. |
Taulu 507 |
V Elli Maria Into o.s. Honkonen (2876), (Taulusta 488, isä Uuno Honkonen) s. 20.8.1926 Karstula, k. 22.7.2009 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 12.10.1947 Karstula
Matti Edvard Into (4772)
mv. autoilija, s. 19.5.1924 Karstula, k. 14.12.2006 Karstula.
Vanhemmat: Otto Nikolai Into, s. 17.10.1884 Karstula Pääjärvi 1 Heijostenmäki Kallioaho. Hilda Heikintytär Into o.s. Kautto. |
Pentti Kalervo Into s. 10.2.1948 Karstula. |
Kyllikki Katariina Kinnunen o.s. Into , s. 2.12.1949 Karstula. Tauluun 508 |
Rauno Matias Into s. 10.9.1952 Karstula. |
Taulu 508 |
VI Kyllikki Katariina Kinnunen o.s. Into (4774), (Taulusta 507, äiti Elli Into) s. 2.12.1949 Karstula. |
Puoliso: Vilho Veli Kinnunen (4776) s. 30.3.1941. |
Reijo Matias Kinnunen , s. 18.8.1969 Jyväskylä. Tauluun 509 |
Timo Mikael Kinnunen työmies, s. 18.12.1971 Jyväskylä. |
Anne Maria Keskinen o.s. Kinnunen , s. 4.1.1974 Jyväskylä. Tauluun 510 |
Taulu 509 |
VII Reijo Matias Kinnunen (4777), (Taulusta 508, äiti Kyllikki Kinnunen) laitoshuoltaja, s. 18.8.1969 Jyväskylä. |
Puoliso: Vihitty 10.12.1999 Mari Susanna Kinnunen o.s. Hertell (4778) perushoitaja, s. 30.5.1977 Helsinki. |
Taulu 510 |
VII Anne Maria Keskinen o.s. Kinnunen (4780), (Taulusta 508, äiti Kyllikki Kinnunen) s. 4.1.1974 Jyväskylä. |
Puoliso: Vihitty 14.6.1997 Keijo Antero Keskinen (4781) maalari, s. 22.12.1966 Saarijärvi. |
Taulu 511 |
V Jaakko Honkonen (4753), (Taulusta 488, isä Uuno Honkonen) s. 25.7.1933 Karstula, k. 2.3.2014 Karstula, Kulmala. |
Puoliso: Vihitty 22.1.1961
Elma Irene Honkonen o.s. Oinonen (4782)
s. 14.9.1939 Karstula.
Vanhemmat: Oskari Oinonen, s. 8.4.1899 Karstula Kivijärvi 5 Takkala Mäenpää, k. 24.3.1998 Karstula. Laina Sofia Oinonen o.s. Hirvonen, s. 5.8.1902, k. 6.9.1978. |
Sinikka Irmeli Forsman o.s. Honkonen , s. 12.9.1961 Karstula. Tauluun 512 |
Tarja Helena Oksanen o.s. Honkonen , s. 21.4.1963 Karstula. Tauluun 513 |
Leila Hannele Poikonen e. Lampinen o.s. Honkonen , s. 25.11.1964 Karstula. Tauluun 514 |
Teija Johanna Lehtonen o.s. Honkonen , s. 19.8.1974 Karstula. Tauluun 515 |
Taulu 512 |
VI Sinikka Irmeli Forsman o.s. Honkonen (4783), (Taulusta 511, isä Jaakko Honkonen) tutkija, sosiaalipolitiikan opettaja, s. 12.9.1961 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 6.8.1989 Juha Jarmo Kalevi Forsman (4788) päiväkodinjohtaja, s. 20.2.1962 Elimäki. |
Veijo Juhani Forsman s. 26.3.1981. |
Veli-Valtteri Forsman s. 17.5.1982. |
Emilia Noora Pauliina Forsman s. 30.6.1993 Tampere. |
Erika Ida Matleena Forsman s. 25.9.1995 Tampere. |
Taulu 513 |
VI Tarja Helena Oksanen o.s. Honkonen (4784), (Taulusta 511, isä Jaakko Honkonen) pitokokki, maanviljelysteknikko, perhepäivähoitaja, s. 21.4.1963 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 30.4.1988 Erkki Kauko Matias Oksanen (4791) kaivinkoneurakoitsija, kuorma-autonkuljettaja, s. 29.5.1966 Jyväskylä. |
Nina Jannika Oksanen s. 24.8.1988 Jyväskylä. |
Kati Helena Oksanen s. 17.7.1991 Kuopio. |
Jenna Alina Oksanen s. 17.7.1991 Kuopio. |
Juulia Karoliina Oksanen s. 7.9.1996 Jyväskylä. |
Toni Eerik Nikolai Oksanen s. 25.6.2001 Jyväskylä. |
Taulu 514 |
VI Leila Hannele Poikonen e. Lampinen o.s. Honkonen (4785), (Taulusta 511, isä Jaakko Honkonen) parturi-kampaaja, s. 25.11.1964 Karstula. |
1. puoliso: Vihitty 14.8.1994 Karstula, eronneet Marko Tapani Lampinen (4797) s. 18.9.1968 Karstula. |
Suvi Annika Lampinen s. 13.3.1991 Karstula. |
Mika Kristian Lampinen s. 14.6.1993 Karstula. |
2. puoliso: Vihitty 31.12.2000 Karstula
Seppo Antero Poikonen (3130)
höyläri Honkarakenne, s. 10.1.1962 Karstula, k. 2006 Karstula.
Vanhemmat: Reino Eelis Poikonen, metsätyömies, s. 13.10.1922 Karstula, k. 24.1.2000 Karstula. Vihitty 29.9.1946 Karstula. Irja Helena Poikonen o.s. Saarentola, siistijä, s. 30.3.1927 Karstula, k. 2.3.2011 Karstula. Aiemmin Saxholm. |
Taulu 515 |
VI Teija Johanna Lehtonen o.s. Honkonen (4786), (Taulusta 511, isä Jaakko Honkonen) maatalouslomittaja, s. 19.8.1974 Karstula. |
Puoliso:
Jaakko Mikael Lehtonen (4787)
autoilija, s. 26.7.1971 Saarijärvi.
Vanhemmat: Risto Juhani Lehtonen, s. 28.9.1945, k. 17.5.1993. Elvi Helen Lehtonen o.s. Partanen, s. 6.7.1949. |
Suvi Tuuli Lehtonen s. 1.8.2002. |
Saara Maria Lehtonen s. 9.2.2004. |
Taulu 516 |
V Lyyli Annikki Halt o.s. Honkonen (4754), (Taulusta 488, isä Uuno Honkonen) emäntä, s. 20.9.1936 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 16.11.1958 Karstula
Paavo Olavi Halt (4755)
mv., s. 11.9.1933 Kannonkoski.
Vanhemmat: Juho Vihtori Halt, mv., s. 14.1.1897 Kivijärvi, k. 14.3.1973 Kannonkoski. Lapset: Taavetti, Pentti, Paavo, Taito ja Sisko. Emilia Halt o.s. Oinonen, s. 1898. |
Taulu 517 |
IV Niilo Pitkänen (2831), (Taulusta 436, isä Antti Pitkänen) puutavaraliikemies, s. 9.8.1898 Karstula Vastinki 9 Riitaharju, k. 24.1.1972 Cochrane Ontario Kanada. Kanadaan 22.7.1937 (1924). Lähtö Göteborista saapuminen New Yorkiin Gripsholmilla. |
Puoliso: Vihitty 20.12.1921 Karstula
Hilda Maria Pitkänen o.s. Kylmälä (2873)
s. 24.3.1898 Simo Simonniemi, k. 27.4.1952 Cochrane Ontario Kanada.
Vanhemmat: Aron Richard Sarasson Kylmälä e. Miettunen, s. 1.7.1868 Simo Simonniemi 2 Miettunen. Gustava Mattsdotter Eskelinen, s. 3.9.1857 Oulu?. |
Aimo Joel Pitkänen , s. 25.6.1928 Toronto Kanada. Tauluun 518 |
Taulu 518 |
V Aimo Joel Pitkänen (4417), (Taulusta 517, isä Niilo Pitkänen) ilmailuinsinööri, s. 25.6.1928 Toronto Kanada. Asuinpaikka Edmonton Kanada. Muuttanut: Puhelin nro 991-1-780-467 88 98. |
Puoliso: Elisabeth Pitkänen o.s. Löf (4418) s. 23.9.1937 South Porcupine Kanada, k. Toronto Kanada. Suomalaiset vanhemmat. |
Maria Elizabeth Gerry o.s. Pitkänen , s. 3.11.1955 Kanada Ontario Timmins. Tauluun 519 |
Irma Laimi Jewell o.s. Pitkänen , s. 3.10.1956 Cochrane Ontario Kanada. Tauluun 520 |
Leila Sinikka Connell o.s. Pitkänen , s. 8.10.1957 Cochrane Ontario Kanada. Tauluun 521 |
Aimo Antti Pitkänen , s. 5.2.1959 Cochrane Ontario Kanada. Tauluun 522 |
Paul Gustav Neils Pitkänen s. 13.8.1965 Weston Ontario Kanada, k. 1985 Kanada. |
Taulu 519 |
VI Maria Elizabeth Gerry o.s. Pitkänen (5065), (Taulusta 518, isä Aimo Pitkänen) konepiirtäjä, s. 3.11.1955 Kanada Ontario Timmins. |
Puoliso: Jean Gerry (6932) rakentaja, suunnittelija (muovitehdas), k. Kanada British Columbia Langley. |
Sarah Gerry opiskelee yliopistossa (2003), s. Kanada Ontario Timmins. Langley on Vancouverin esikaupunki. |
Anna Gerry opiskelee yliopistossa lääkäriksi (2003), s. Kanada Ontario Timmins. |
tytär Gerry s. Kanada Ontario Timmins. |
Steven Gerry s. Kanada Ontario Timmins. |
Taulu 520 |
VI Irma Laimi Jewell o.s. Pitkänen (5066), (Taulusta 518, isä Aimo Pitkänen) piirtäjä, s. 3.10.1956 Cochrane Ontario Kanada. Regina Saskatchewan Kanada asuinpaikka. |
Puoliso: Roy James Jewell (5067) puhelinyhtiöllä töissä, s. 9.5.1952. |
Dwyer Roy Lof Dickie Pitkanen Jewell s. 25.8.1984. |
Keaton James Lof Dickie Pitkanen Jewell s. 3.11.1987. |
Brendan Joel Lof Dickie Pitkanen Jewell s. 24.6.1989. |
Taulu 521 |
VI Leila Sinikka Connell o.s. Pitkänen (5071), (Taulusta 518, isä Aimo Pitkänen) s. 8.10.1957 Cochrane Ontario Kanada. |
1. puoliso: David Born (6939) , kuolinsyy hukutettiin. |
David Joel Born betonimies, s. 12.8.1976. |
Shannon Dawn Born painehitsaaja, s. 19.11.1978. |
2. puoliso: Robert Gerald Connell (5072) betonimies. |
Kyler Leif Connell s. 7.1.1986. |
Jeri Gaitlin Connell s. 22.3.1990. |
Taulu 522 |
VI Aimo Antti Pitkänen (5077), (Taulusta 518, isä Aimo Pitkänen) s. 5.2.1959 Cochrane Ontario Kanada. |
Puoliso: Pitkänen (6937) |
Mary Pitkänen s. 1.7.2001 Kanada Alberta Edmonton. |
Taulu 523 |
III Eva Kokkinen o.s. Pitkänen (2599), (Taulusta 415, äiti Anna Pitkänen e. Ahonen) s. 22.7.1859 Karstula. Muuttokirja nro 1 Saarijärvelle 1892, takaisin Karstulaan 1894. |
Puoliso:
Oskar Kokkinen (2602)
s. 15.4.1864 Kivijärvi.
Vanhemmat: Elias Kokkinen, s. 25.3.1816. Maija Sofia Piispanen, s. 1821. |
Taulu 524 |
III Johannes "Juho" Pitkänen (1516), (Taulusta 415, äiti Anna Pitkänen e. Ahonen) torppari, pientilallinen, s. 11.4.1863 Karstula, k. 23.7.1933 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 14.2.1890 Karstula
Emma Maria Pitkänen o.s. Krook (1472)
s. 14.1.1867 Karstula 1 Poikola, k. 14.12.1927 Karstula.
Vanhemmat: Johan Daniel "Taneli" Ericsson Krook, torppari, seppä, s. 2.4.1841 Karstula 2 Höyläniemi. Karstula Kurkiniemi. Vihitty 23.9.1866 Karstula. Karoliina Johanneksentytär Lahtinen, s. 17.5.1842 Karstula Pääjärvi 2 Luksanniemi, k. 29.7.1887 Karstula 2 Krookkila Kurkiniemi, kuolinsyy lapsivuodekuume. |
Eljas Pitkänen työmies, s. 20.7.1897 Karstula, k. 8.3.1940 Taipale 43.SS sotasairaala. Sotamies, 4./JR 26; haavoittui 25.12.1939 Taipaleessa ja kuoli sotasairaalassa. |
Johan Vihtori Pitkänen , s. 11.5.1902 Karstula. Tauluun 525 |
Eino Emil Pitkänen , s. 6.2.1906 Karstula. Tauluun 535 |
Anna Lahti o.s. Pitkänen , s. 9.12.1908 Karstula. Tauluun 537 |
Taulu 525 |
IV Johan Vihtori Pitkänen (3246), (Taulusta 524, isä Johannes Pitkänen) mv, postinkantaja, metsätyönjohtaja, s. 11.5.1902 Karstula, k. 8.3.1977 Karstula. Hoiti kylän asioita kaikin puolin, myös paperihommat. |
Puoliso: Vihitty 26.12.1931 Sylvi Pitkänen o.s. Suomalainen (3247). (Taulu 357) s. 12.10.1912 Karstula, k. 13.10.1994 Karstula. |
Olavi Pitkänen , s. 27.8.1932. Tauluun 526 |
Antero Pitkänen s. 9.8.1933 Karstula, k. 23.8.1981 Kanada. |
Veikko Pitkänen , s. 23.6.1936. Tauluun 527 |
Mirja Helena Kalm o.s. Pitkänen , s. 16.8.1938 Karstula. Tauluun 529 |
Eeva-Liisa Minkkinen o.s. Pitkänen , s. 17.1.1941 Karstula. Tauluun 531 |
Arvo Johannes Pitkänen s. 21.8.1944 Karstula. Ruotsiin 1964. |
Jaakko Kalevi Pitkänen , s. 23.7.1947 Karstula. Tauluun 533 |
Esko Tapio Pitkänen , s. 2.1.1951 Karstula. Tauluun 357 |
Eija Anneli Ahonen o.s. Pitkänen , s. 19.2.1955 Karstula. Tauluun 534 |
Taulu 526 |
V Olavi Pitkänen (3248), (Taulusta 525, isä Johan Pitkänen) mv, s. 27.8.1932. |
Puoliso: Vihitty 5.1.1969 Kerttu Tellervo Pitkänen o.s. Niskanen (3249) s. 16.12.1935 Viitasaari. |
Taulu 527 |
V Veikko Pitkänen (3251), (Taulusta 525, isä Johan Pitkänen) s. 23.6.1936. 29.9.1975 Saarijärvelle. |
Puoliso: Vihitty 4.7.1965 Mirja Annikki Pitkänen o.s. Sironen (3252) s. 23.2.1941 Saarijärvi. |
Jani Veikko Pitkänen , s. 25.9.1971. Tauluun 528 |
Taulu 528 |
VI Jani Veikko Pitkänen (3253), (Taulusta 527, isä Veikko Pitkänen) s. 25.9.1971. Kotka kotipaikka. |
Puoliso: Mirka Helena Pitkänen o.s. Mönttinen (4895) s. 16.9.1973. Kotka kotipaikka. |
Anni Maria Pitkänen s. 23.1.1995. |
Essi Elise Pitkänen s. 20.12.1996. |
Topi Benjamin Pitkänen s. 13.9.1999. |
Taulu 529 |
V Mirja Helena Kalm o.s. Pitkänen (3254), (Taulusta 525, isä Johan Pitkänen) emäntä, s. 16.8.1938 Karstula. Asuinpaikka Lauttamäessä Kalmin perinnetilalla. |
Puoliso: Vihitty 24.6.1960
Paavo Mikko Kalm (3255)
mv., s. 6.5.1932 Karstula, k. 2.11.2009 Karstula.
Vanhemmat: David "Taavetti" Kalm, s. 13.10.1883 Karstula 5 Syrjänmäki Lauttamäki, k. 23.2.1963 Karstula. Vihitty 15.2.1919. Elsa Maria Kalm o.s. Altén, s. 5.1.1900 Karstula 6 Pohjosmäki, k. 10.4.1965 Karstula. |
Sirpa Tellervo Kalm s. 3.3.1961 Karstula. |
Sisko Mirjami Paananen o.s. Kalm s. 26.10.1962 Karstula. Puoliso Jukka Paananen. |
Matti Paavali Kalm , s. 17.4.1966 Karstula. Tauluun 530 |
Taulu 530 |
VI Matti Paavali Kalm (3258), (Taulusta 529, äiti Mirja Kalm) mv., koneyrittäjä, s. 17.4.1966 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 17.4.2003 Saarijärvi
Anne Marjo-Riitta Kalm o.s. Somppi (12490)
s. 7.3.1965 Karstula.
Vanhemmat: Pentti Pellervo Somppi, kirvesmies, s. 27.3.1938 Karstula 3 Erämäki Mäkelä, (kaksonen). Vihitty 17.5.1964. Riitta Anneli Somppi o.s. Mäkinen, s. 28.7.1941 Pylkönmäki, k. 23.11.2007 Karstula. |
Lauri Mikko Matias Kalm maarakennuskoulussa, s. 2.5.1995 Karstula. |
Senni Maria Kalm s. 22.3.1997 Karstula. |
Taulu 531 |
V Eeva-Liisa Minkkinen o.s. Pitkänen (3259), (Taulusta 525, isä Johan Pitkänen) s. 17.1.1941 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 28.11.1965
Reijo Kalervo Minkkinen (3260). (Taulu 1283)
s. 13.11.1933 Karstula.
Vanhemmat: Vietti Albert Minkkinen, autonkuljettaja, pienviljelijä, s. 10.12.1903 Massachusetts USA, k. 30.8.1972 Skövde Ruotsi. Vihitty 13.2.1928 Karstula. Perheen asuinpaikkoja Aho-Vastingilla: Peltola 1936, Vehkamäki, Koiramäki 1939, Rajala ja Sivula 1953. Sivulan asuinrakennus paloi 1968. Aina Maria Minkkinen o.s. Lampinen, s. 10.5.1901 Kivijärvi Riihiaho, k. 19.2.1983 Skövde Ruotsi. Karstulaan 15.11.1927. Muutto Ruotsiin Skövdeen 1965. 1.8.1968 Ruotsiin Skövdeen. |
Osmo Kalervo Minkkinen , s. 20.9.1966 Karstula. Tauluun 532 |
Riitta-Sisko Minkkinen lähihoitaja, s. 24.9.1968 Skövde. |
Kalle Albert Minkkinen sähkömies, s. 23.3.1978 Skövde Ruotsi. |
Taulu 532 |
VI Osmo Kalervo Minkkinen (3261), (Taulusta 531, isä Reijo Minkkinen) s. 20.9.1966 Karstula. |
Puoliso: Diana Minkkinen o.s. Kuus (7162) lastenhoitaja, s. 30.3.1971 Viro Tallinna. |
Daniel Minkkinen s. 19.2.2000 Ruotsi Skövde. |
Iida Minkkinen s. 18.11.2003 Jyväskylä. |
Taulu 533 |
V Jaakko Kalevi Pitkänen (3265), (Taulusta 525, isä Johan Pitkänen) s. 23.7.1947 Karstula. Kanadaan elokuussa 1968, asuu Ontariossa. Vieraili kotiseudullaan 2013 ja edellisen kerran 1992. |
Puoliso: eronneet Pitkänen (3266) |
Johan Kalevi Pitkänen s. 1976. |
Taulu 534 |
V Eija Anneli Ahonen o.s. Pitkänen (3269), (Taulusta 525, isä Johan Pitkänen) s. 19.2.1955 Karstula. |
Puoliso: Unto Olavi Ahonen (3273) s. 5.2.1951. |
Heli Ahonen s. 1982. |
Anu Ahonen s. 1986. |
Taulu 535 |
IV Eino Emil Pitkänen (3875), (Taulusta 524, isä Johannes Pitkänen) s. 6.2.1906 Karstula, k. 20.4.1963 Lahti. |
Puoliso: Vihitty 14.7.1946
Mirja Ilmi Maria Pitkänen o.s. Rasi (1797). (Taulu 1135)
s. 11.4.1910 Karstula, k. 9.7.1965.
Vanhemmat: Heikki Rasi, s. 8.10.1882 Karstula 6 Pohjosmäki, k. 3.9.1956 Karstula. Vihitty 12.11.1904 Karstula. Hilma Maria Rasi o.s. Lahtinen, emäntä, s. 25.4.1883 Karstula Kyyjärvi 5 Ojala Korkea-aho, k. 16.3.1963 Karstula. Lahteen 13.2.1931. |
Ensio Eino Pitkänen s. 2.1.1947 Lahti, k. 27.12.1996 Lahti. kuollut. |
Mirja Helena Pitkänen , s. 20.12.1950 Lahti. Tauluun 536 |
Taulu 536 |
V Mirja Helena Pitkänen (3877), (Taulusta 535, isä Eino Pitkänen) s. 20.12.1950 Lahti. Helsinki. |
Satu-Maarit Pitkänen s. 7.9.1971 Helsinki. |
Taulu 537 |
IV Anna Lahti o.s. Pitkänen (3304), (Taulusta 524, isä Johannes Pitkänen) s. 9.12.1908 Karstula, k. 24.3.1984 Saarijärvi. Saarijärvelle 30.6.1930 Kalmarin Ristisalmeen emännäksi. |
Puoliso: Vihitty 28.10.1930 Karstula
Nestor Lahti (3305)
mv. veistonopettaja, s. 23.4.1895 Saarijärvi, k. 26.7.1994 Saarijärvi.
Vanhemmat: Salomon Mattsson Lahti e. Muhonen, s. 15.11.1860 Karstula 6 Pohjosmäki, k. 25.5.1933 Saarijärvi. Maria Sofia Johansdotter Lahti o.s. Graf, s. 22.6.1862 Kivijärvi Pudasjärvi 3 Mannila Haapajärvi Putonniemi, k. 15.3.1951 Saarijärvi. |
Matti Lahti , s. 19.10.1931 Saarijärvi. Tauluun 538 |
Leena Lahti s. 28.6.1935 Saarijärvi, k. 10.11.2015 Saarijärvi. |
Taulu 538 |
V Matti Lahti (3306), (Taulusta 537, äiti Anna Lahti) talonmies mv, s. 19.10.1931 Saarijärvi. |
Puoliso: Vihitty 14.6.1959 Karstula
Vuokko Maria Lahti o.s. Saramäki (4102)
kudonnan ohjaaja, käsityöyrittäjä, s. 20.5.1934 Karstula Kyyjärvi Karhiaho.
Vanhemmat: Vieno Matti Saramäki, s. 14.4.1904 Kivijärvi, k. 2.2.1981. Ester Saramäki o.s. Muhonen, s. 1.6.1905 Karstula, k. 25.12.1967 Karstula. |
Ulla-Maija Kaarina Knutsson o.s. Lahti , s. 28.6.1960 Saarijärvi. Tauluun 539 |
Päivi Helena Juntti o.s. Lahti , s. 17.9.1961 Karstula. Tauluun 541 |
Taulu 539 |
VI Ulla-Maija Kaarina Knutsson o.s. Lahti (3493), (Taulusta 538, isä Matti Lahti) FM peruskoulunopettaja, s. 28.6.1960 Saarijärvi, k. 4.2.2011 Jönköping Ruotsi. |
Puoliso: Vihitty 18.7.1982 Karstula
Kai Vincent Knutsson (4104)
sähköinsinööri, s. 13.10.1953 Jönköping.
Vanhemmat: Karl Olof Knutsson, linja-autonkuljettaja, s. 6.3.1929 Jönköping. Elsa Astrid Marianne Knutsson o.s. Svensson, s. 19.3.1931 Jönköping. |
Tobias Karl Matti Knutsson s. 27.6.1985 Jönköping. |
Emma Astrid Knutsson s. 30.12.1987 Jönköping. |
Anna Ester Knutsson , s. 30.12.1987 Ruotsi Jönköping, (kaksonen). Tauluun 540 |
Taulu 540 |
VII Anna Ester Knutsson (4107), (Taulusta 539, äiti Ulla-Maija Knutsson) aineopettaja, s. 30.12.1987 Ruotsi Jönköping, (kaksonen). |
Puoliso: Olavi Bo Einarsson (21720) poliisi, s. 3.6.1985 Ruotsi Jönköping. |
Taulu 541 |
VI Päivi Helena Juntti o.s. Lahti (4103), (Taulusta 538, isä Matti Lahti) psykiatrian erikoislääkäri, s. 17.9.1961 Karstula. Puuppola Jyväskylä. |
Puoliso: Vihitty 31.12.1981 Karstula
Juhani Kalevi Juntti (4108)
tekniikan tohtori, insinööri everstiluutnantti, s. 17.12.1960 Kemi.
Vanhemmat: Aarno Matti Juntti, kansakoulunopettaja, s. 1.7.1927 Ala-Tornio. Kaija Kyllikki Juntti o.s. Kauppi, kansakoulunopettaja, s. 9.6.1928 Kotka. |
Hanna-Maria Mäkelä o.s. Juntti , s. 1.1.1986 Oulu. Tauluun 542 |
Pirkko Liisa Juntti s. 4.3.1988 Haukipudas, k. 12.3.1988 Haukipudas. |
Juho-Pekka Matias Juntti s. 3.2.1989 Haukipudas. |
Jukka Petteri Juntti s. 16.5.1992 Haukipudas. |
Mikko Evert Juntti s. 9.9.1999 Jyväskylä mlk. |
Eero Matti Oskari Juntti s. 29.10.2001 Jyväskylä mlk. |
Taulu 542 |
VII Hanna-Maria Mäkelä o.s. Juntti (4109), (Taulusta 541, äiti Päivi Juntti) s. 1.1.1986 Oulu. |
Puoliso: Albert Mäkelä (17959) s. 1986 Toivakka. |
Taulu 543 |
II Matti Juhonpoika Poikonen (114), (Taulusta 1, isä Johan Poikonen)
talollinen, s. 26.12.1829 Karstula No 2 Humppi, k. 7.2.1911 Pylkönmäki Nuukanmäki. Matti ja vaimonsa Anna Kaisa sekä lapset Kalle, Vilhelmiina, Hilda ja Emma muuttivat 1887 Saarijärvelle. Asuinpaikkoina Paajalan Pyhämäki, jonne Matti meni vävyksi ja Nuukanmäki, jotka nykyisin ovat Pylkönmäkeä. Ennen naimisiinmenoa Matti oli renkinä Vahanka nro 2:ssa.
SUKUKAAVIO |
1. puoliso: Vihitty 30.9.1855 Karstula
Maria "Maija" Matintytär Poikonen o.s. Laulainen (988)
s. 31.3.1834 Karstula Pääjärvi 34 Paajala Pyhämäki, k. 1.10.1865 Karstula Paajala 21, kuolinsyy kivivaivat.
Vanhemmat: Matts Andersson Laulainen, s. 13.9.1799 Rautalampi?, k. 2.5.1868 Karstula Paajala 21. Brita Maja Laulainen o.s. Oksanen, s. 8.6.1796, k. 14.10.1866 Karstula Paajala 21. |
Anna Leena Kantalainen o.s. Poikonen , s. 21.8.1856 Karstula Paajala 21 Pyhämäki. Tauluun 544 |
Johannes Poikonen , s. 19.9.1858 Karstula. Tauluun 549 |
Eva Poikonen s. 5.6.1861 Karstula, k. 20.3.1862 Karstula. |
Stina Johanna Paananen o.s. Poikonen , s. 17.12.1863 Karstula, Paajala 21 Pyhämäki. Tauluun 629 |
2. puoliso: Vihitty 27.5.1866 Saarijärvi
Anna Kaisa Erkintytär Poikonen o.s. Lehtola (989). (Taulu 154)
s. 21.12.1836 Saarijärvi 13 Lehtola, k. 5.6.1917 Pylkönmäki.
Vanhemmat: Eric "Eero" Lehtola, s. 9.4.1810 Saarijärvi 1 Lehtola, k. 13.2.1880 Saarijärvi 13 Lehtola. Vihitty 6.7.1832 Saarijärvi. Maria Mattsdotter Lehtola o.s. Ramsi, s. 2.8.1810 Saarijärvi Pääjärvi 10 Ramsi, k. 12.5.1866 Saarijärvi 13 Lehtola. Muutti Saarijärveltä Karstulaan 27.5.1866. |
Thilda Poikonen s. 12.11.1868 Karstula Paajala 21, k. 13.1.1869 Karstula Paajala 21, kuolinsyy isorokko. |
Heikki "Henrik" Poikonen s. 2.3.1870 Karstula Paajala 21 Pyhämäki, k. 4.5.1873 Karstula Paajala 21, kuolinsyy isorokko. |
Karl "Kalle" Poikonen , s. 5.4.1872 Karstula Paajala 21. Tauluun 639 |
Vilhelmina Pirttinen o.s. Poikonen , s. 17.9.1874 Karstula Paajala 21 Pyhämäki. Tauluun 640 |
Hilda Maria Hakasalo o.s. Poikonen , s. 16.7.1877 Karstula Paajala 21. Tauluun 677 |
Emma Leivo o.s. Poikonen , s. 1.7.1880 Karstula Paajala 21 Pyhämäki. Tauluun 678 |
Taulu 544 |
III Anna Leena Kantalainen o.s. Poikonen (990), (Taulusta 543, isä Matti Poikonen) s. 21.8.1856 Karstula Paajala 21 Pyhämäki, k. 24.2.1896 Saarijärvi Pääjärvi 4 Horo Perälä, kuolinsyy keuhkotauti. Muutti v. 1887 Saarijärvelle naimattomana. |
Puoliso: Vihitty 30.12.1889 Saarijärvi
Johan "Juho" Davidsson Kantalainen (1952)
torppari, s. 20.9.1860 Saarijärvi Pääjärvi 4 Pykälistö, k. 8.8.1928 Saarijärvi.
Vanhemmat: David "Taavetti" Eliasson Taipale, torppari, s. 2.10.1839 Saarijärvi Pääjärvi Lauttamäki, k. 26.10.1903 Pylkönmäki Horo Perälä. Maria Elisabeth "Maija Liisa" Johansdotter Honkonen, s. 16.3.1837 Saarijärvi Pääjärvi 4 Lauttamäki, k. 3.7.1894 Saarijärvi Pääjärvi 4 Horo Perälä, kuolinsyy keuhkotauti. |
Hilma Johanna Harju o.s. Kantalainen , s. 1.12.1890 Saarijärvi. Tauluun 545 |
Juho Wiljam Kantalainen s. 17.4.1894 Saarijärvi, k. 23.4.1895 Saarijärvi. |
Hilja Kantalainen s. 3.1.1896 Saarijärvi, k. 28.2.1896 Saarijärvi. |
Taulu 545 |
IV Hilma Johanna Harju o.s. Kantalainen (1953), (Taulusta 544, äiti Anna Kantalainen) opettaja, s. 1.12.1890 Saarijärvi, k. 24.1.1968 Karstula. |
Puoliso:
Taavetti "Taavi" Harju (9700)
evankeliumiyhdistyksen piirisihteeri, s. 17.2.1900 Saarijärvi Mahlu, k. 27.3.1982 Karstula.
Esa Santakari: "Piirisihteeri Taavi Harjusta (1900-1982) on Martti Salo kirjoittanut Kotimatkalla - vuosikirjaan 1983 kertoen etenkin Harjun nuoruudenvaiheista, jonkin verran myös hänen jo vuonna 1927 alkaneesta saarnaajantyöstään; tuolloin M. I. Kuusi otti hänet nuorisoliittojen piirisihteeriksi Keski-Pohjanmaalle. Harjun lähes neljä vuosikymmentä jatkunut toiminta Evankeliumiyhdistyksen työntekijänä olisi erikoistutkimuksen arvoinen. Koska hänen kotinsa oli Karstulassa, hänen työnsä ulottui monin tavoin myös Keski-Suomeen; hänhän oli täällä syntynytkin, Saarijärven Mahlulla. Taavi Harjun persoonallisuudesta mieleeni on jäänyt ennen muuta maltillisuus, ymmärtämys ja hyvää tekevä lämpö kanssakäymisessä. Hänen silmänluontinsa ja kädenpuristuksensa muistan, tietenkin myös hänen ontuvan käyntinsä - mutta en muista, että hän olisi koskaan valitellut invaliditeettiaan." . |
Kaisa Kyllikki Salo o.s. Kantalainen Harju , s. 27.2.1940 Pylkönmäki. Tauluun 546 |
Taulu 546 |
V Kaisa Kyllikki Salo o.s. Kantalainen Harju (9701), (Taulusta 545, äiti Hilma Harju) apulaiskanslisti, lastenohjaaja, s. 27.2.1940 Pylkönmäki. Adpoptoitu veljen tytär. |
Puoliso:
Martti Ilmari Salo (9702). (Taulu 113)
kirkkoherra, s. 23.9.1938 Tampere, k. 24.9.2009 Äänekoski.
Otteita Mirja Salon muistokirjoituksesta: Martti Salon yhdeksästä sisaruksesta kaksi siskoa kuolivat pieninä. Oman isänsä tavoin Martti valmistui papiksi. Opintojen aikana hän toimi Kansanopiston johtajana Karstulassa, missä myös tutustui puolisoonsa Kaisaan. Pääosan työurastaan isäni teki kuitenkin seurakuntatyössä; usealla eri paikkakunnalla. Pienenä totuimme muuttoihin ja taas uusiin kavereihin. Joskus isäni näki enemmän kuin me muut. Kun me näimme illalla tavallisia tähtiä, hän haltioitui taivaan äärettömyydestä. Viikkokausia hän hioi Kannonkosken pappilan alakerrassa kahta lasinpalasta, teki niistä peilin kaukoputkeen, vei sen ulos pakkaseen ja vietti siellä illan toisensa jälkeen. Erityisen tärkeätä työssään isäni piti kaikkein heikoimpien kohtaamista. Sairaat ja köyhät, työttömät ja alkoholisoituneet, ihmiset joista on yhteiskunnalle vain vaivaa, heidän luokseen hän kiiruhti, niistä vierailuista iloitsi. Eikä hän koskaan pelännyt. Hän vain kuunteli toisten huolia. Ammatikseen isäni merkitsi "paimen" tai "pastori". Ne myös kuvaavat isääni paremmin kuin rovasti tai kirkkoherra tittelit, jotka hänellä myös oli. Lapsuuskodistaan isäni oli saanut rakkauden musiikkiin, sen hän myös pyrki opettamaan meille ja jakamaan se kanssamme. Musiikin maailmassa hän myös kohtasi lapsenlapsensa viimeisen kerran. Isäni viimeisellä viikolla vierailin lasteni kanssa sairaalassa hänen luonaan. Emme enää saaneet häneen kunnolla yhteyttä, lopuksi yritimme laulaa vielä virren mutta laulu katkeili ja uhkasi hiipua. Silloin isäni - heikkona ja hyvin kipeänä - yhtyi lauluun ja varmalla äänellä vei sen loppuun. |
Marja Annikki Laakso o.s. Salo , s. 15.4.1963 Karstula. Tauluun 547 |
Mirja Kyllikki Salo , s. 15.4.1963 Karkkila. Tauluun 113 |
Anna Leena Salo , s. 20.11.1964 Iitti. Tauluun 548 |
Hannu Ilmari Salo s. 1.10.1968 Virrat. Asuu Jyväskylässä. |
Taulu 547 |
VI Marja Annikki Laakso o.s. Salo (9703), (Taulusta 546, äiti Kaisa Salo) musiikinopettaja, s. 15.4.1963 Karstula. |
Puoliso: Tarvo Mikael Laakso (9704) pastori, s. 15.12.1955 Tampere. |
Miska Artturi Laakso s. 21.8.1986 Jyväskylä Vaajakoski. |
Tuure Severi Laakso s. 15.9.1988 Jyväskylä Vaajakoski. |
Juuso Julius Jalmari Laakso s. 17.10.1990 Kauhajoki. |
Antton Joonatan Laakso s. 11.11.1992 Tampere. |
Emil Mikael Laakso s. 12.1.1995 Tampere. |
Taulu 548 |
VI Anna Leena Salo (9715), (Taulusta 546, äiti Kaisa Salo) psykologi, s. 20.11.1964 Iitti. |
Puoliso: Jaakko Tapani Valo (9716) kuvataiteilija, s. 2.4.1954 Kaustinen. |
Maura Sofia Valo s. 20.8.1994 Jyväskylä. |
Antro Ilmari Valo s. 20.8.1994 Jyväskylä. |
Taulu 549 |
III Johannes Poikonen (991), (Taulusta 543, isä Matti Poikonen) s. 19.9.1858 Karstula, k. 3.8.1900 Karstula Pyhämäki. |
Puoliso: Vihitty 22.6.1883 Karstula
Mariana Henriksdotter Poikonen o.s. Pihlainen (1729)
s. 2.7.1864 Karstula.
Vanhemmat: Henrik Henricsson Pihlainen e. Pirttinen, s. 29.2.1836 Karstula Vahanka 2 Pirttilahti. Fredrica Gustafva "Riikka Kustaava" Michelsdotter Pihlainen o.s. Vejander, s. 8.1.1838 Saarijärvi Kalmari 3 Kalmari. Siirtyi aluejaossa 1903 leskenä Pylkönmäelle, asuen Paajalan kylässä Pyhämäen talossa. |
Ida Elina Koskinen o.s. Poikonen , s. 9.7.1884 Karstula Paajala 21 Pyhämäki. Tauluun 550 |
Cesilia Johanna Salminen o.s. Poikonen , s. 3.5.1886 Karstula Paajala 21 Pyhämäki. Tauluun 559 |
Johannes Poikonen s. 12.9.1887 Karstula Paajala 21 Pyhämäki, k. 13.9.1887 Karstula. Muhosten kirjan kakkososassa Johannes on merkitty Poikolaiseksi, joka on mennyt naimisiin ja muuttanut Amerikkaan, jossa julistettu kuolleeksi. |
Eva Maria Poikonen s. 22.3.1889 Karstula Paajala 21 Pyhämäki. |
Hilma Ottilia Hämäläinen o.s. Poikonen , s. 24.12.1890 Karstula Paajala 21 Pyhämäki. Tauluun 625 |
Henrik Poikonen s. 2.2.1894 Karstula, k. 27.2.1896 Karstula. |
Otto Poikonen s. 20.1.1895 Karstula Paajala 21 Pyhämäki, k. 5.5.1895 Karstula Paajala 21 Pyhämäki. |
Toivo Matias Poikonen s. 22.2.1896 Karstula. |
Matilda Poikonen s. 18.5.1898 Karstula Paajala 21 Pyhämäki, k. 18.5.1898 Karstula. |
Lauri Eelis Poikonen , s. 11.10.1900 Karstula Paajala 21 Pyhämäki. Tauluun 626 |
Taulu 550 |
IV Ida Elina Koskinen o.s. Poikonen (3096), (Taulusta 549, isä Johannes Poikonen) s. 9.7.1884 Karstula Paajala 21 Pyhämäki, k. 26.9.1949 Alaveteli. |
Puoliso:
Henrik Aksel "Heikki Akseli" Koskinen (9897)
mv., kauppias, s. 13.3.1874 Karstula Vahanka 1 Uusitalo, k. 26.9.1949 Alaveteli.
Vanhemmat: Johan Heikinpoika Koskinen, s. 25.6.1837 Karstula Vahanka 1 Koskela. Vanhemmat Heikki Koskinen ja Stiina. Vihitty 27.12.1868 Karstula. Eva "Eeva" Adamsdotter Koskinen o.s. Hytönen, s. 19.2.1845 Karstula Peltoniemi Unikonsalmi. |
Lilja Koskinen |
Aune Koskinen |
Toivo Koskinen |
Katri "Kaisa" Mariana Ahonen o.s. Koskinen , s. 27.2.1917. Tauluun 551 |
Armas Aatos Koskinen , s. 8.11.1918 Karstula. Tauluun 555 |
Aarre Koskinen |
Sirkka-Liisa Koskinen |
Kalevi Koskinen |
Taulu 551 |
V Katri "Kaisa" Mariana Ahonen o.s. Koskinen (8888), (Taulusta 550, äiti Ida Koskinen) s. 27.2.1917. |
Puoliso: Vihitty 20.6.1937
Johannes "Jussi" Ahonen (6048)
mv., s. 16.1.1908 Karstula, k. 5.5.1965 Karstula Vahanka Iso-Aho.
Vanhemmat: Matts "Matti" Henriksson Ahonen, mv., s. 12.6.1859 Karstula Vahanka 5 Isoaho, k. 21.2.1938 Karstula Vahanka. Mattsin äiti lienee ollut vierailulla miehensä entisellä kotitalolla synnytyksen aikaan. Vihitty 26.4.1888 Karstula. Hilma Maria Eliasdotter Ahonen o.s. Löytömäki, s. 12.2.1867 Saarijärvi Löytömäki, k. 12.11.1935 Karstula Vahanka. |
Kaija-Liisa Marjaana Hautala o.s. Ahonen , s. 22.5.1943 Karstula. Tauluun 552 |
Juha Ylermi Matias Ahonen , s. 13.2.1946 Karstula. Tauluun 553 |
Taulu 552 |
VI Kaija-Liisa Marjaana Hautala o.s. Ahonen (9074), (Taulusta 551, äiti Katri Ahonen) s. 22.5.1943 Karstula. |
Puoliso: Veikko Hautala (9368) s. 1939. |
Tero Hautala s. 1970. |
Taulu 553 |
VI Juha Ylermi Matias Ahonen (9075), (Taulusta 551, äiti Katri Ahonen) s. 13.2.1946 Karstula. |
Avopuoliso:
Paula Helena Nieminen (9370)
s. 13.3.1952 Karstula.
Vanhemmat: Paavo Eelis Nieminen, mv., metsuri, puutarhatyöntekijä, s. 19.1.1918 Kivijärvi Kannonkoski, k. 9.2.2007 Karstula. Vihitty 1.3.1942 Karstula. Aili Ester Nieminen o.s. Matilainen, mv., emäntä, puutarhatyöntekijä, s. 6.2.1920 Karstula Vahanka 4 Matilainen, k. 30.10.1993 Karstula. |
Mika Juha Petteri Ahonen , s. 16.9.1974 Karstula. Tauluun 554 |
Taulu 554 |
VII Mika Juha Petteri Ahonen (9371), (Taulusta 553, isä Juha Ahonen) s. 16.9.1974 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 12.6.2004 Hanna Pauliina Ahonen o.s. Hytönen (14525) s. 11.3.1978. |
Eetu Onni Petteri Ahonen s. 22.10.2005. |
Taulu 555 |
V Armas Aatos Koskinen (9991), (Taulusta 550, äiti Ida Koskinen) mv., s. 8.11.1918 Karstula, k. 12.8.1993 Karstula. Kotiteollisuuskoulu. |
Puoliso: Kaisa Anna Leena Koskinen o.s. Mäntyaho (9992) emäntä, s. 29.10.1927 Soini, k. 2011 Karstula. |
Raija Helena Puranen o.s. Koskinen , s. 5.5.1953 Karstula. Tauluun 556 |
Reijo Heikki Juhani Koskinen valokuvaaja, s. 9.5.1956 Karstula. |
Arja Riitta Marketta Koskinen , s. 3.7.1957 Karstula. Tauluun 557 |
Markku Antero Koskinen , s. 16.3.1963 Karstula. Tauluun 558 |
Taulu 556 |
VI Raija Helena Puranen o.s. Koskinen (9993), (Taulusta 555, isä Armas Koskinen) s. 5.5.1953 Karstula. |
Puoliso:
Vilho Juhani Puranen (9994)
s. 5.4.1946 Karstula 2.
Vanhemmat: Vihtori Puranen, metsätyönjohtaja, s. 10.2.1898 Karstula 2 Humppi, k. 11.11.1966 Karstula. Vihitty 28.12.1940 Karstula. Aino Johanna Ruuska e. Puranen o.s. Tarvainen, s. 9.4.1924 Karstula Pääjärvi 10 Koskenniemi. |
Sanna Puranen s. 31.3.1975. |
Tuija Puranen s. 10.12.1979. |
Taulu 557 |
VI Arja Riitta Marketta Koskinen (10000), (Taulusta 555, isä Armas Koskinen) s. 3.7.1957 Karstula. |
Puoliso: Alpo Tapani Lahtinen (10001) s. 8.3.1961 Korpilahti. |
Taulu 558 |
VI Markku Antero Koskinen (7155), (Taulusta 555, isä Armas Koskinen) liikenneopettaja, s. 16.3.1963 Karstula. |
Puoliso:
Virpi Susanna Koskinen o.s. Jokinen (3712)
käsityö- ja kotitalousopettaja, s. 24.8.1967 Karstula.
Vanhemmat: Eero Päiviö Jokinen, levyseppä-hitsaaja, koneenhoitaja, s. 1.9.1938 Karstula. Vihitty 3.12.1966. Marja-Liisa Jokinen o.s. Poikonen, myyjä, s. 26.1.1945 Karstula. Leppävaaraan 28.2.1995. Asuinpaikka Karstula. |
Heikki Armas Koskinen s. 24.8.1999. |
Eero Aatos Koskinen s. 5.12.2000. |
Taulu 559 |
IV Cesilia Johanna Salminen o.s. Poikonen (2920), (Taulusta 549, isä Johannes Poikonen) s. 3.5.1886 Karstula Paajala 21 Pyhämäki, k. 26.7.1943 Pylkönmäki. |
Puoliso: Vihitty 17.2.1905
Albanus Salminen (4615)
s. 19.6.1876 Saarijärvi Kuoppala 7 Uodinsalmi, k. 18.7.1946 Pylkönmäki.
Vanhemmat: Erik "Eero" Salminen e. Lehtonen, talollinen, s. 5.7.1847 Karstula Vahanka 4, k. 5.4.1887 Saarijärvi Kuoppala 7 Uodinsalmi. Vihitty 28.3.1874. Helena Salminen o.s. Uodinsalmi, s. 15.9.1853 Saarijärvi, k. 17.4.1897 Karstula Paajala 6. |
Olavi Salminen , s. 9.3.1906 Pylkönmäki. Tauluun 560 |
Elma Pajunen o.s. Salminen , s. 27.1.1908 Pylkönmäki. Tauluun 561 |
Matias Eemil Salminen , s. 22.2.1909 Pylkönmäki. Tauluun 567 |
Heikki Salminen , s. 7.3.1911 Pylkönmäki. Tauluun 573 |
Usko Adiel Salminen , s. 30.3.1913 Pylkönmäki. Tauluun 585 |
Veikko Salminen , s. 7.1.1915 Pylkönmäki. Tauluun 588 |
Sylvi Eveliina Ränttilä e. Hokkanen o.s. Salminen , s. 18.1.1917 Pylkönmäki. Tauluun 601 |
Rauha Helena Halttunen e. Viinamäki o.s. Salminen , s. 29.12.1918 Pylkönmäki. Tauluun 602 |
Silja Toini Salminen s. 13.6.1921 Pylkönmäki, k. 8.8.1922 Pylkönmäki. |
Anni Maria Halminen o.s. Salminen , s. 16.6.1923 Pylkönmäki. Tauluun 613 |
Urho Eelis Salminen , s. 28.5.1926 Pylkönmäki. Tauluun 624 |
Taulu 560 |
V Olavi Salminen (4620), (Taulusta 559, äiti Cesilia Salminen) lokari ja farmari, s. 9.3.1906 Pylkönmäki, k. 16.12.1980 Sudbury Ontario Kanada. Kanadaan muuttanut vuonna 1930, ei lapsia, mutta oli naimisissa. |
Puoliso: Impi Salminen (4637) s. Alavus. |
Taulu 561 |
V Elma Pajunen o.s. Salminen (4621), (Taulusta 559, äiti Cesilia Salminen) s. 27.1.1908 Pylkönmäki. |
Puoliso:
Olavi Matias Pajunen (4622)
s. 8.7.1909 Pylkönmäki.
Vanhemmat: Matts Pajunen, s. 6.12.1863 Karstula Paajala 2, k. 22.8.1937 Pylkönmäki. Vihitty 3.9.1886. Anna Lena Pajunen o.s. Tollonmäki, s. 20.3.1862 Saarijärvi Pääjärvi 3. |
Matti Kalevi Pajunen , s. 18.5.1942. Tauluun 562 |
Marja-Liisa Silvennoinen o.s. Pajunen , s. 4.8.1947 Helsinki. Tauluun 565 |
Taulu 562 |
VI Matti Kalevi Pajunen (4623), (Taulusta 561, äiti Elma Pajunen) s. 18.5.1942. |
1. puoliso: eronneet Irma Edit Pajunen o.s. Mattila (4624) s. 6.12.1943. |
Jaana Tellervo Bergroth o.s. Pajunen , s. 14.1.1966 Turku. Tauluun 563 |
Tuula Kaarina Lehtimäki o.s. Pajunen , s. 22.5.1968 Turku. Tauluun 564 |
Nina Kristiina Pajunen s. 6.7.1974 Turku. |
2. puoliso: Ritva Kyllikki Pajunen o.s. Natunen (4625) s. 29.10.1944. |
Taulu 563 |
VII Jaana Tellervo Bergroth o.s. Pajunen (4626), (Taulusta 562, isä Matti Pajunen) s. 14.1.1966 Turku. |
Puoliso: Joni Tapani Bergroth (4627) s. 23.5.1962. |
Miika Tapani Bergroth s. 15.1.1991. |
Joona Juhani Bergroth s. 4.10.1992. |
Teemu Veli-Tapio Bergroth s. 8.5.1995. |
Taulu 564 |
VII Tuula Kaarina Lehtimäki o.s. Pajunen (4631), (Taulusta 562, isä Matti Pajunen) s. 22.5.1968 Turku. |
Puoliso: Ari Olavi Lehtimäki (4632) s. 2.4.1967 Paimio. |
Jenni Katariina Lehtimäki s. 13.2.1992. |
Tia Karoliina Lehtimäki s. 26.2.1993. |
Maiju Edit Lehtimäki s. 16.6.1995. |
Taulu 565 |
VI Marja-Liisa Silvennoinen o.s. Pajunen (4644), (Taulusta 561, äiti Elma Pajunen) s. 4.8.1947 Helsinki. |
Puoliso: Pauli Markus Silvennoinen (4645) s. 5.9.1948. |
Tommi Markus Silvennoinen s. 15.3.1975 Helsinki. |
Marika Johanna Silvennoinen , s. 12.8.1977 Helsinki. Tauluun 566 |
Taulu 566 |
VII Marika Johanna Silvennoinen (4647), (Taulusta 565, äiti Marja-Liisa Silvennoinen) s. 12.8.1977 Helsinki. |
Puoliso: Edvard Oskari Finne (21885) s. 26.1.1976. |
Oliver Onni Elmeri Finne s. 13.9.2004. |
Kerttu Ilona Matilda Finne s. 15.9.2006. |
Elli Kastehelmi Finne s. 19.6.2008. |
Taulu 567 |
V Matias Eemil Salminen (4639), (Taulusta 559, äiti Cesilia Salminen) s. 22.2.1909 Pylkönmäki, k. 31.1.1987 Kauniainen. Asevelvollisuus vapaaehtoisena 1928-29 Valkjärvellä. Jäi puolustusvoimiin kanta-aliupseeriksi. Avioitui Karjalassa palvellessaan. Sota-aikana päämajan radiopataljoonassa. Pääsi eläkkeelle yliluutnanttina. Sai useita kunniamerkkejä. Siviilissä teki vielä pitkän päivätyön Kansaneläkelaitoksen piiriasiamiehenä Haukiputaalla. Eläkepäivänsä vietti Kauniaisissa rakentamassaan omakotitalossa. |
Puoliso: Helmi Salminen o.s. Konttori (4640) s. Valkjärvi. |
Irene Silja Soilikki Huurre o.s. Salminen , s. 1933 Valkjärvi. Tauluun 568 |
Irmeli Helmi Vilhelmiina Kukkapuro o.s. Salminen , s. 11.5.1934 Valkjärvi. Tauluun 569 |
Risto Matti Salminen , s. 12.8.1940 Savonlinna. Tauluun 571 |
Taulu 568 |
VI Irene Silja Soilikki Huurre o.s. Salminen (4641), (Taulusta 567, isä Matias Salminen) toimittaja, s. 1933 Valkjärvi. Tampere asuinpaikka, lapseton. |
Puoliso: Antero Huurre (4837) proviisori. |
Taulu 569 |
VI Irmeli Helmi Vilhelmiina Kukkapuro o.s. Salminen (4642), (Taulusta 567, isä Matias Salminen) taidegraafikko, s. 11.5.1934 Valkjärvi. |
Puoliso:
Yrjö Kukkapuro (4752)
professori, sisustusarkkitehti, s. 6.4.1933 Viipurin mlk.
Yrjö Kukkapuro on suunnitellut lähinnä huonekaluja, joista tunnetuimpia ovat Karuselli- ja Ateljee-tuolit. Hän on toiminut Taideteollisen korkeakoulun professorina vuosina 1974-1980, joista koulun rehtorina vuodet 1978-1980. Kukkapuron suunnittelemia esineitä on esillä pysyvässä näyttelyssä muun muassa New Yorkin Museum of Modern Artissa ja Lontoon Victoria and Albert Museumissa. Hänelle on myönnetty Pro Finlandia -palkinto vuonna 1983 ja Valtion taideteollisuuspalkinto vuonna 1970. Kukkapuro toimii Avarten pääsuunnittelijana. Internetosoite: http://www.avarte.fi/suomi/suunnittelijat/yrjo-kukkapuro/ CV: http://www.avarte.fi/suomi/suunnittelijat/yrjo-kukkapuro/?cv=1 Kukkapuro opiskeli Ilmari Tapiovaaran ja Olli Borgin johdolla, jotka opettivat hänelle, mitä toiminnallisuus - funktionalismi - käytännössä merkitsee, ja nuori Kukkapuro arvosti suuresti heidän viisauttaan ja filosofiaansa. |
Isa Enbom o.s. Kukkapuro , s. 21.4.1957 Espoo. Tauluun 570 |
Taulu 570 |
VII Isa Enbom o.s. Kukkapuro (4861), (Taulusta 569, äiti Irmeli Kukkapuro) muotisuunnittelija, s. 21.4.1957 Espoo. |
Puoliso: Henrik Enbom (4862) s. 1958. |
Ida Sara Enbom s. 2.11.1986. |
Werner Enbom s. 1995. |
Ellen Enbom s. 2003. |
Taulu 571 |
VI Risto Matti Salminen (4643), (Taulusta 567, isä Matias Salminen) osastokirjanpitäjä Finnairilla, s. 12.8.1940 Savonlinna. Kauniainen asuinpaikka. |
Puoliso: Soili Salminen o.s. Kaivola (4839) psykologian lisensiaatti, s. 23.10.1940 Helsinki. |
Joel Matti Salminen , s. 14.10.1963 Helsinki. Tauluun 572 |
Taulu 572 |
VII Joel Matti Salminen (4840), (Taulusta 571, isä Risto Salminen) juristi, s. 14.10.1963 Helsinki. |
Puoliso: Katri Salminen o.s. Väänänen (4841) varatuomari, s. 3.10.1969 Helsinki. |
Santeri Konsta Matias Salminen s. 1996. |
Veera Elsa Elina Salminen s. 1999 Helsinki. |
Taulu 573 |
V Heikki Salminen (4648), (Taulusta 559, äiti Cesilia Salminen) s. 7.3.1911 Pylkönmäki, k. 19.8.1941 Ignoila. |
Puoliso: Eeva Lemmitty Salminen o.s. Rinne (4649) s. 18.8.1913 Saarijärvi. |
Reijo Henrik Salminen , s. 9.5.1936 Pylkönmäki. Tauluun 574 |
Terttu Tuulikki Ahola o.s. Salminen , s. 23.5.1937 Pylkönmäki. Tauluun 578 |
Rauni Kalervo Salminen , s. 6.11.1938 Pylkönmäki. Tauluun 582 |
Elli Marjatta Salminen s. 29.3.1940 Pylkönmäki, k. 11.1.1945 Pylkönmäki. |
Taulu 574 |
VI Reijo Henrik Salminen (4650), (Taulusta 573, isä Heikki Salminen) s. 9.5.1936 Pylkönmäki. Askola asuinpaikka. |
Puoliso:
Marja-Leena Salminen o.s. Rantala (4651)
siistijä, s. 9.8.1944 Karstula.
Vanhemmat: Toivo Elias Rantala, s. 29.1.1922, k. 5.4.2006 Karstula. Leena Rantala e. Lehtonen o.s. Viirunen, mv., s. 30.4.1916 Karstula Kiminki 3 Sikala, k. 19.5.1968 Karstula. |
Kirsti Sinikka Kalliojärvi o.s. Salminen , s. 27.3.1964 Helsinki. Tauluun 575 |
Timo Henrik Salminen , s. 1.3.1965 Helsinki. Tauluun 576 |
Henri Mikael Salminen , s. 23.3.1978 Askola. Tauluun 577 |
Taulu 575 |
VII Kirsti Sinikka Kalliojärvi o.s. Salminen (4652), (Taulusta 574, isä Reijo Salminen) s. 27.3.1964 Helsinki. |
Puoliso: Risto Juhani Kalliojärvi (4653) ATK-insinööri, s. 19.7.1964. |
Riika Johanna Kalliojärvi s. 12.3.1992 Askola. |
Ilari Johannes Kalliojärvi s. 9.3.1994 Askola. |
Lauri Juhani Kalliojärvi s. 28.2.1999 Askola. |
Taulu 576 |
VII Timo Henrik Salminen (4656), (Taulusta 574, isä Reijo Salminen) laitossähkömies, s. 1.3.1965 Helsinki. |
Puoliso: Arja Tuulikki Salminen o.s. Laine (4657) luokanopettaja, s. 5.9.1966 Askola. |
Heini Tuulia Salminen s. 24.9.1997 Askola. |
Otto Samuel Salminen s. 27.6.2000 Askola. |
Taulu 577 |
VII Henri Mikael Salminen (4658), (Taulusta 574, isä Reijo Salminen) dipl.ins, s. 23.3.1978 Askola. Porvoo Ilola asuinpaikka. |
Puoliso: Anne Katariina Salminen o.s. Koivisto (4847) kehitysvammaishoitaja, s. 14.7.1978 Lahti. |
Taulu 578 |
VI Terttu Tuulikki Ahola o.s. Salminen (4659), (Taulusta 573, isä Heikki Salminen) laitosapulainen, s. 23.5.1937 Pylkönmäki. Espoo asuinpaikka. |
Puoliso: Vihitty 13.4.1958 Helsinki
Jorma Anselmi Ahola (4660)
hitsaaja, s. 30.1.1936 Lappajärvi.
Vanhemmat: Anselm Ahola, s. 4.9.1895 Lappajärvi, Savonkylä 8 Ahola, k. 10.1.1971 Lappajärvi. Jukia Ahola o.s. Pitkäkangas, s. 2.6.1906 Lappajärvi, k. 14.3.1998 Lappajärvi. |
Pirjo Hannele Oikarinen o.s. Ahola , s. 1.10.1958 Helsinki. Tauluun 579 |
Sirpa Tuulikki Ahola-Savinainen o.s. Ahola , s. 13.12.1960 Helsinki, (kaksonen). Tauluun 580 |
Merja Marketta Pokela o.s. Ahola , s. 13.12.1960 Espoo, (kaksonen). Tauluun 581 |
Taulu 579 |
VII Pirjo Hannele Oikarinen o.s. Ahola (4661), (Taulusta 578, äiti Terttu Ahola) perushoitaja, s. 1.10.1958 Helsinki. |
Puoliso: Vihitty 12.11.1983 Espoo, eronneet
Jouni Simo Oikarinen (4662)
insinööri, s. 12.4.1958 Espoo.
Vanhemmat: Simo Erkki Oikarinen, s. 18.12.1935 Kuopio. Terttu Anna-Liisa Oikarinen o.s. Häkkinen, s. 28.4.1935 Jyväskylä. |
Joonas Aleksi Oikarinen s. 16.3.1986 Espoo. |
Juuso Taneli Oikarinen s. 19.10.1988 Espoo. |
Taulu 580 |
VII Sirpa Tuulikki Ahola-Savinainen o.s. Ahola (4665), (Taulusta 578, äiti Terttu Ahola) perushoitaja, s. 13.12.1960 Helsinki, (kaksonen). |
Puoliso: Vihitty 2.5.1987 Espoo
Petri Kalervo Savinainen (4666)
maansiirtoyrittäjä, s. 22.11.1963 Espoo.
Vanhemmat: Keijo Kalervo Savinainen, s. 29.4.1940 Veteli. Sinikka Tellervo Savinainen o.s. Wendelin, s. 7.9.1943 Espoo. |
Maria Susanna Savinainen s. 5.5.1988 Helsinki. |
Mia Helena Savinainen s. 21.10.1989 Helsinki. |
Taulu 581 |
VII Merja Marketta Pokela o.s. Ahola (4667), (Taulusta 578, äiti Terttu Ahola) s. 13.12.1960 Espoo, (kaksonen). |
Puoliso: Vihitty 29.6.1991 Espoo
Kimmo Tapio Poikela (4668)
s. 26.11.1963 Espoo.
Vanhemmat: Teuvo Uljas Poikela, s. 16.6.1940 Helsinki. Leila Sinikka Poikela o.s. Pajunen, s. 20.7.1937 Tyrvää. |
Helena Elina Pokela s. 6.9.1992 Espoo. |
Satu Johanna Pokela s. 14.9.1994 Espoo. |
Taulu 582 |
VI Rauni Kalervo Salminen (4671), (Taulusta 573, isä Heikki Salminen) metallimies, s. 6.11.1938 Pylkönmäki. Nurmijärvi Klaukkala asuinpaikka. |
Puoliso:
Mirja Johanna Salminen o.s. Salminen (4672). (Taulu 588)
lastentarhan opettaja, s. 12.9.1948 Pylkönmäki.
Vanhemmat: Veikko Salminen, s. 7.1.1915 Pylkönmäki, k. 27.2.1987 Karstula. Aune Maria Salminen o.s. Leikas, s. 11.5.1923 Ilmajoki, k. 20.12.2004 Karstulan sairaalassa. Nurmijärvi Klaukkala asuinpaikka. |
Markku Juhani Salminen , s. 13.6.1970 Nurmijärvi. Tauluun 583 |
Mirka Johanna Salminen , s. 19.7.1973 Nurmijärvi. Tauluun 584 |
Taulu 583 |
VII Markku Juhani Salminen (4673), (Taulusta 582, isä Rauni Salminen) insinööri, tuotekehittelijä, s. 13.6.1970 Nurmijärvi. Salo asuinpaikka. Harrastukset: lentokoneet ja lentäminen. |
Puoliso:
Tea Henna Erika Salejärvi (17726)
kirjanpitäjä, s. 24.4.1972 Salo.
Vanhemmat: Antero Salejärvi, puuseppä, yrittäjä, s. 3.8.1941. Tuula Salejärvi, päiväkodintyöntekijä, s. 29.9.1946 Sysmä. |
Merika Emma Johanna Salminen s. 4.12.2004 Salo. |
Minerva Aili Julia Salminen s. 3.2.2007 Salo. |
Taulu 584 |
VII Mirka Johanna Salminen (4674), (Taulusta 582, isä Rauni Salminen) päiväkodin johtaja, s. 19.7.1973 Nurmijärvi. Klaukkala Nurmijärvi asuinpaikka. |
Puoliso: Vihitty 9.7.1999 Nurmijärvi Tomi Husu (4746) leipuri, s. 8.9.1966 Nurmijärvi. |
Emmi Aino Eveliina Husu s. 29.7.2006 Nurmijärvi. |
Taulu 585 |
V Usko Adiel Salminen (4676), (Taulusta 559, äiti Cesilia Salminen) mv, s. 30.3.1913 Pylkönmäki, k. 23.12.1988 Pylkönmäki. |
Puoliso: Elvi Ellen Salminen o.s. Hänninen (4677) s. 1.2.1921 Saarijärvi, k. 28.12.2001 Pylkönmäki. |
Mauno Antero Salminen , s. 30.11.1940 Pylkönmäki. Tauluun 586 |
Helena Tuulikki Vesterberg o.s. Salminen , s. 6.1.1959 Pylkönmäki. Tauluun 587 |
Taulu 586 |
VI Mauno Antero Salminen (4678), (Taulusta 585, isä Usko Salminen) metallimies, s. 30.11.1940 Pylkönmäki. |
Puoliso: Riitta Salminen o.s. Maunula (4679) mattokutomoyrittäjä, s. 17.12.1951 Raahe. |
Kimmo Salminen s. 24.7.1976 Rauma. |
Taulu 587 |
VI Helena Tuulikki Vesterberg o.s. Salminen (4681), (Taulusta 585, isä Usko Salminen) johtaja sairaalatarvikeliikkeessä, s. 6.1.1959 Pylkönmäki. Asuinpaikka Tukholma. |
Puoliso: Tor Anders Vesterberg (4682) DI, s. 6.7.1958 Ruotsi Mugele. |
Jakob Vesterberg s. 30.8.1990 Ruotsi Tukholma. |
Iris Vesterberg s. 14.10.1994 Ruotsi Tukholma. |
Taulu 588 |
V Veikko Salminen (4685), (Taulusta 559, äiti Cesilia Salminen) s. 7.1.1915 Pylkönmäki, k. 27.2.1987 Karstula. |
1. puoliso: Lilja Ester Salminen o.s. Väätänen (4686) s. 3.10.1920, k. 15.4.1943 Pylkönmäki. |
2. puoliso: Aune Maria Salminen o.s. Leikas (4687). (Taulu 582) s. 11.5.1923 Ilmajoki, k. 20.12.2004 Karstulan sairaalassa. Harrastukset: seurakuntatyö, kuorolaulu. |
Sirkka-Liisa Mahlberg o.s. Salminen , s. 30.3.1946 Pylkönmäki. Tauluun 589 |
Mirja Johanna Salminen o.s. Salminen , s. 12.9.1948 Pylkönmäki. Tauluun 582 |
Leena Marjatta Johansson e. Westerholm o.s. Salminen , s. 28.7.1950 Pylkönmäki. Tauluun 592 |
Sinikka Annikki Hiekkanen o.s. Salminen , s. 4.5.1952 Pylkönmäki. Tauluun 593 |
Ritva Hellin Tossavainen o.s. Salminen , s. 15.1.1954 Pylkönmäki. Tauluun 595 |
Simo Veikko Kalervo Salminen , s. 21.7.1956 Pylkönmäki. Tauluun 598 |
Irene Kaarina Harjunen e. Niemi o.s. Salminen , s. 19.9.1957 Pylkönmäki. Tauluun 599 |
Satu Hilja Maria Korkeakoski o.s. Salminen , s. 4.10.1966 Pylkönmäki. Tauluun 600 |
Taulu 589 |
VI Sirkka-Liisa Mahlberg o.s. Salminen (4688), (Taulusta 588, isä Veikko Salminen) s. 30.3.1946 Pylkönmäki, k. 1980 Ruotsi. |
Puoliso: Vihitty 1962 Johannes Mahlberg (4689) metsuri, s. Saarijärvi. Ruotsissa Morassa. |
Johan Erik Mahlberg , s. 12.1.1963 Saarijärvi. Tauluun 590 |
Mary Anne Hannele Mahlberg , s. 9.6.1964 Saarijärvi. Tauluun 591 |
Taulu 590 |
VII Johan Erik Mahlberg (4690), (Taulusta 589, äiti Sirkka-Liisa Mahlberg) s. 12.1.1963 Saarijärvi. Ruotsissa, 1-2 lasta. |
Puoliso: Mahlberg (15382) |
Dennis Mahlberg s. 1994 Ruotsi. |
Taulu 591 |
VII Mary Anne Hannele Mahlberg (4691), (Taulusta 589, äiti Sirkka-Liisa Mahlberg) s. 9.6.1964 Saarijärvi. Ruotsissa, 1-2 lasta. |
Patrik s. 1990 Ruotsi. |
Mikael s. 1992 Ruotsi. |
Markus s. 1997 Ruotsi. |
Taulu 592 |
VI Leena Marjatta Johansson e. Westerholm o.s. Salminen (4692), (Taulusta 588, isä Veikko Salminen) hammaslääkäri, s. 28.7.1950 Pylkönmäki. Asuinpaikka Kovland Ruotsi. |
1. puoliso: eronneet Stig Ulrik Westerholm (4693) lääkäri, s. 2.12.1946 Suomessa. |
John Ulrik Westerholm tietokoneteknikko, s. 15.10.1974 Helsinki. |
2. puoliso: eronneet Anders Johansson (4747) |
Taulu 593 |
VI Sinikka Annikki Hiekkanen o.s. Salminen (4695), (Taulusta 588, isä Veikko Salminen) maatalouslomittaja, s. 4.5.1952 Pylkönmäki. Karstula asuinpaikka. |
Puoliso: Vihitty 14.4.1974 Ruotsi Södertälje
Veikko Hiekkanen (4696)
maatalouslomittaja, s. 9.4.1948 Karstula.
Vanhemmat: Heimo Antti Henrik Hiekkanen, s. 1.12.1914 Karstula, k. 14.10.1996. Aune Mirjam Hiekkanen o.s. Salomaa, s. 14.5.1917 USA. Karstula asuinpaikka. |
Jaana Annikki Souru o.s. Hiekkanen , s. 28.4.1976 Ruotsi. Tauluun 594 |
Taulu 594 |
VII Jaana Annikki Souru o.s. Hiekkanen (4697), (Taulusta 593, äiti Sinikka Hiekkanen) lähihoitaja, s. 28.4.1976 Ruotsi. Petäjävesi asuinpaikka. |
Puoliso: Vihitty 9.8.1997 Petäjävesi Jarmo Souru (4698) naulatehtaalla töissä, s. 14.11.1970 Petäjävesi. |
Alina Onerva Annikki Souru s. 20.7.1999 Petäjävesi. |
Sanni Aune Dagmar Souru s. 13.7.2002 Petäjävesi. |
Taulu 595 |
VI Ritva Hellin Tossavainen o.s. Salminen (4701), (Taulusta 588, isä Veikko Salminen) mittateknikko Scanialla, s. 15.1.1954 Pylkönmäki. Asuinpaikka Nyqvarn (Tukholman lähellä). |
Puoliso: Vihitty 1985 Ruotsi Södertälje Markku Tossavainen (4702) teknikko Scanialla, s. 2.3.1958. Nyqvarn Tukholman lähellä asuinpaikka. |
Jenny Elisabeth Åström o.s. Tossavainen , s. 12.11.1982 Ruotsi Nykvarn. Tauluun 596 |
Cecilia Lavonius o.s. Tossavainen , s. 11.9.1984 Ruotsi Nykvarn. Tauluun 597 |
Taulu 596 |
VII Jenny Elisabeth Åström o.s. Tossavainen (4703), (Taulusta 595, äiti Ritva Tossavainen) sairaanhoitaja, s. 12.11.1982 Ruotsi Nykvarn. Asuinpaikka Borlänge. |
Puoliso: Vihitty 23.6.2005 Ruotsi Uppsala Lars Mattias Åström (17747) tietokoneinsinööri, s. 22.7.1981 Ruotsi Södertälje. |
Tove Maria Amalia Åström s. 20.6.2007 Ruotsi Eskilstuna. |
Taulu 597 |
VII Cecilia Lavonius o.s. Tossavainen (4704), (Taulusta 595, äiti Ritva Tossavainen) lastenhoitaja, s. 11.9.1984 Ruotsi Nykvarn. |
Avopuoliso: Johan Sverker Lavonius (17395) s. 10.10.1983 Ruotsi Täby. |
Taulu 598 |
VI Simo Veikko Kalervo Salminen (4705), (Taulusta 588, isä Veikko Salminen) teleasentaja, s. 21.7.1956 Pylkönmäki. Paimio asuinpaikka. |
Puoliso: eronneet Ritva Salminen (4706) |
Markus Veikko Risen e. Salminen s. 19.11.1982 Ruotsi. |
Taulu 599 |
VI Irene Kaarina Harjunen e. Niemi o.s. Salminen (4708), (Taulusta 588, isä Veikko Salminen) perushoitaja, s. 19.9.1957 Pylkönmäki. Viljakkala asuinpaikka. |
1. puoliso: eronneet Seppo Niemi (4709) s. Parkano. |
Jouni Jani Juhani Niemi s. 16.8.1977 Parkano, k. 29.5.1999 Parkano. |
2. puoliso: Vihitty 20.5.2001 Pylkönmäki
Jukka Tapani Harjunen (4748)
s. 5.8.1960 Viljakkala.
Vanhemmat: Aarno Viljo Harjunen, s. 27.1.1927. Aili Karoliina Harjunen o.s. Ahlsted, s. 3.5.1928 Viljakkala. |
Taulu 600 |
VI Satu Hilja Maria Korkeakoski o.s. Salminen (4711), (Taulusta 588, isä Veikko Salminen) merkonomi, toimistovirkailija, s. 4.10.1966 Pylkönmäki. Helsinki asuinpaikka, ei lapsia. |
Puoliso: Vihitty 4.5.2007 Helsinki
Arto Eerik Korkeakoski (4712)
hitsaaja, s. 13.8.1963 Keuruu.
Vanhemmat: Kauko Albinus Korkeakoski, kirjansitoja, s. 13.2.1930 Keuruu. Eini Vilhelmiina Korkeakoski, s. 20.3.1938 Kinnula. |
Essi Aino Maria Korkeakoski s. 12.9.2007 Helsinki. |
Taulu 601 |
V Sylvi Eveliina Ränttilä e. Hokkanen o.s. Salminen (4713), (Taulusta 559, äiti Cesilia Salminen) s. 18.1.1917 Pylkönmäki, k. 1975 Karstula. |
1. puoliso: Toivo Armas Hokkanen (4714) mv, s. 7.9.1913 Pylkönmäki, k. 21.9.1945 Pylkönmäki. |
2. puoliso: Matti Miika Kallenpoika Ränttilä (4715) metsätyömies, s. 15.3.1925 Karstula. |
Taulu 602 |
V Rauha Helena Halttunen e. Viinamäki o.s. Salminen (4716), (Taulusta 559, äiti Cesilia Salminen) s. 29.12.1918 Pylkönmäki, k. 11.3.1998 Saarijärvi. |
1. puoliso: Taito Taavetti Viinamäki (4717) s. 15.2.1904 Pylkönmäki, k. 13.7.1941 Soanlahti jatkosodassa. |
Ritva Orvokki Kirjavainen o.s. Viinamäki , s. 11.7.1941 Pylkönmäki. Tauluun 603 |
2. puoliso: Jorma Kalevi Halttunen (4718) s. 3.6.1925 Saarijärvi. |
Raili Annikki Niskanen o.s. Halttunen , s. 8.12.1942 Pylkönmäki. Tauluun 605 |
Marjatta Halttunen , s. 5.6.1946 Pylkönmäki. Tauluun 607 |
Tauno Antero Halttunen , s. 17.12.1949 Pylkönmäki. Tauluun 609 |
Mirja Anneli Lell o.s. Halttunen , s. 13.4.1953 Pylkönmäki. Tauluun 610 |
Markku Juhani Halttunen , s. 8.11.1955 Pylkönmäki. Tauluun 611 |
Taulu 603 |
VI Ritva Orvokki Kirjavainen o.s. Viinamäki (4719), (Taulusta 602, äiti Rauha Halttunen e. Viinamäki) ompeluneuvoja, mullitilan emäntä, s. 11.7.1941 Pylkönmäki. Askola Juornaa asuinpaikka vuodesta 1973. |
Puoliso: Arttu Kirjavainen (4749) metsuri, muurari, s. 17.3.1942 Nurmes. Askola Juornaa asuinpaikka vuodesta 1973. |
Jari Pekka Kirjavainen mullitilan isäntä, s. 29.7.1964 Helsinki. Juornaa Askola. |
Pia Margit Satola o.s. Kirjavainen , s. 5.10.1965 Helsinki. Tauluun 604 |
Tomi Jukka Kirjavainen putkimies, s. 7.12.1978 Askola. |
Taulu 604 |
VII Pia Margit Satola o.s. Kirjavainen (4751), (Taulusta 603, äiti Ritva Kirjavainen) FM lehtori, s. 5.10.1965 Helsinki. |
Puoliso: Timo Satola (4815) insinööri, s. 8.4.1964 Mikkeli. |
Sini Orvokki Satola s. 4.5.1998 Tampere. |
Saku Viljami Satola s. 10.2.2000 Dusseldorf Saksa. |
Taulu 605 |
VI Raili Annikki Niskanen o.s. Halttunen (4818), (Taulusta 602, äiti Rauha Halttunen e. Viinamäki) tehdastyöläinen, s. 8.12.1942 Pylkönmäki. Söderhamn Ruotsi. |
Puoliso: Kalle Niskanen (4819) tehdastyöläinen, s. 20.3.1938 Viitasaari. Söderhamn Ruotsi. |
Anita Olsson o.s. Niskanen , s. 2.10.1960. Tauluun 606 |
Taulu 606 |
VII Anita Olsson o.s. Niskanen (4820), (Taulusta 605, äiti Raili Niskanen) vapaa-ajan ohjaaja, s. 2.10.1960. Söderhamn Ruotsi. |
Puoliso: Alf Conny Olsson (4855) remonttimies laivoilla, s. 1958 Söderhamn Ruotsi. |
Eija Pernilla Olsson s. 5.4.1986 Söderhamn Ruotsi. |
Alf Marcus Olsson s. 28.9.1990 Söderhamn Ruotsi. |
Taulu 607 |
VI Marjatta Halttunen (4821), (Taulusta 602, äiti Rauha Halttunen e. Viinamäki) tehdastyöläinen, s. 5.6.1946 Pylkönmäki. Söderhamn Ruotsi. |
Puoliso: eronneet Tauno Kalevi Siltala (4822) s. 28.7.1947 Pylkönmäki. |
Satu Marjaana Halttunen , s. 28.4.1966 Jyväskylä. Tauluun 608 |
Unto Olavi Siltala sähköasentaja, s. 7.1.1968 Jyväskylä. Söderhamn Ruotsi. |
Taulu 608 |
VII Satu Marjaana Halttunen (4823), (Taulusta 607, äiti Marjatta Halttunen) myyjä, s. 28.4.1966 Jyväskylä. Asuinpaikka Saarijärvi. |
Avopuoliso: Jarmo Matias Reini (22600) s. 28.3.1965. |
Taulu 609 |
VI Tauno Antero Halttunen (4825), (Taulusta 602, äiti Rauha Halttunen e. Viinamäki) metsäkoneyrittäjä, s. 17.12.1949 Pylkönmäki. Vaajakoski asuinpaikka. |
1. puoliso: eronneet Maire Halttunen o.s. Kotilainen (4826) s. 1950 Kuhmo. |
Sirpa Halttunen s. 1969 Jyväskylä. |
Kari Halttunen s. 1972 Jyväskylä. |
2. puoliso: Mirja Kyllikki Halttunen o.s. Siimes (4858) pakkaaja, s. 7.5.1958 Jyväskylän mlk. |
Marjaana Päivi Anneli Halttunen s. 12.3.1982 Jyväskylä mlk. |
Tero Tapani Halttunen s. 8.3.1989 Jyväskylä mlk. |
Taulu 610 |
VI Mirja Anneli Lell o.s. Halttunen (4829), (Taulusta 602, äiti Rauha Halttunen e. Viinamäki) sokeritehtaan työntekijä, s. 13.4.1953 Pylkönmäki. Malmö Ruotsi. |
Puoliso: Lars Anders Wilhelm Lell (4830) sokeritehtaan työnjohtaja, s. 29.5.1944 Malmö. |
Camilla Mirja Henrietta Lell s. 15.2.1982 Malmö. Ampujana kunnostautunut. |
Lars Henrik Wilhelm Lell s. 5.7.1984 Malmö. |
Taulu 611 |
VI Markku Juhani Halttunen (4833), (Taulusta 602, äiti Rauha Halttunen e. Viinamäki) metsäkoneyrittäjä, s. 8.11.1955 Pylkönmäki. Tikkakoski asuinpaikka. |
Puoliso:
Hilkka Hannele Halttunen o.s. Kytönen (4834)
sairaala-apulainen, s. 21.12.1960 Saarijärvi.
Vanhemmat: Erkki Kytönen, kirvesmies, s. 29.6.1922 Saarijärvi. Kaija Helena Kytönen o.s. Rautiainen, s. 1927. |
Maarit Hannele Mikkola o.s. Halttunen , s. 4.1.1978 Jyväskylä. Tauluun 612 |
Sami Juhani Halttunen logistiikkatyöntekijä, s. 4.2.1981 Jyväskylä. |
Taulu 612 |
VII Maarit Hannele Mikkola o.s. Halttunen (4835), (Taulusta 611, isä Markku Halttunen) myyjä, partylite-konsultti, s. 4.1.1978 Jyväskylä. |
Avopuoliso: Hannu Antti Mikkola (17370) opistoupseeri, s. 9.9.1977 Jyväskylän mlk. |
Saku Antti Mikkola s. 27.4.2004 Jyväskylän mlk. |
Tuukka Juhani Mikkola s. 27.8.2006 Jyväskylän mlk. |
Taulu 613 |
V Anni Maria Halminen o.s. Salminen (4721), (Taulusta 559, äiti Cesilia Salminen) s. 16.6.1923 Pylkönmäki, k. 1971. |
Puoliso: Vihitty 25.1.1942
Toivo Mikael Halminen (4722)
mv., tehdastyöläinen, s. 29.9.1917 Karstula, k. 26.12.1980 Ruotsi Arlöv.
Vanhemmat: Oskari Halminen, s. 30.9.1876 Karstula Vahanka 3, k. 20.10.1943 Karstula. Vihitty 20.4.1900. Alma Halminen o.s. Löytömäki, emäntä, s. 16.2.1877 Saarijärvi Kalmari 5 Löytömäki, k. 13.1.1941 Karstula Vahanka 3 Lähteenmäki. Toivo suoritti varusmiespalveluksena Erillisessä Panssarieskadroonassa Lappeenrannassa. Talvisotaan muodostettiin Erillinen moottoroitu joukkue, jolla oli kalustonaan ruotsalaisvalmisteinen panssariauto Landsverk ja 2 kuorma-autoa. Halminen toimi lääkintäaliupseerin tehtävässä. Jatkosota käynnistyi kesäkuussa Hämeenlinnassa Panssaripataljoonan 3. Panssarikomppaniassa. Kalustona oli 16 kevyttä Vickers-vaunua. Jatkosodan hyökkäysvaihe alkoi Laatokan pohjoispuolelta. Varsinaisen tulikasteensa pataljoona sai Tuulosjoen yli suoritetussa hyökkäyksessä 4.9.1941. Hyökkäys on suomalaisen sotahistorian menestystarina. Siinä tykistö käytti huolelliseen tulivalmisteluun lähes 20 000 kranaattia. Tuulosjoen ylityksen jälkeen hyökkäys eteni vauhdilla kohti Syväriä. Syyskuussa pataljoonan kalustoa käytettiin liejuisilla teillä muiden ajoneuvojen auttamiseen. Sitten sotatie eteni kohti Petroskoita. Marraskuussa oltiin valtaamassa Karhumäkeä ja Poventsaa. Asemasodan aikana tehtiin organisaatiouudistuksia. Muodostettiin Panssaridivisioona ja Halmisen komppaniasta tuli Raskas Panssarikomppania. Halminen ei ehtinyt tositoimiin tämän komppanian kanssa, koska toukokuussa 31. päivänä 1944 Halminen sai siirron pataljoonansa esikuntaan (E/I/PsPr), jossa jatkoi lääkintäaliupseerin tehtävää. Majuri Mikkolan komentama I/PsPr osallistui kesäkuussa torjuntataisteluihin mm. Portinhoikan risteysalueella, jonka pataljoona valtasi 25.6. iltaan mennessä saaden sotasaaliina 7 kpl T-34 panssarivaunua, joista kolme oli ajokuntoisia. Kersantiksi ylenneen 27-vuotiaan Toivo Halmisen sotaurakka päättyi 21.11.1944. Armeijan palvelusta kertyi yli 5 vuotta; 14 kk varusmiehenä, 8 kk talvisodassa, 3 v 5 kk jatkosodassa. Vuonna 1968 hänet ylennettiin reservin ylikersantiksi. . |
Aarre Kalervo Halminen , s. 2.7.1944 Pylkönmäki. Tauluun 614 |
Airi Marketta Mättö o.s. Halminen , s. 18.12.1946 Karstula. Tauluun 616 |
Lilja Kaarina Leinonen o.s. Halminen , s. 25.7.1950 Kannonkoski. Tauluun 619 |
Erkki Olavi Halminen , s. 18.11.1955 Kannonkoski. Tauluun 622 |
Anne Marita Orvokki Polstierna o.s. Halminen , s. 5.11.1959 Kannonkoski. Tauluun 623 |
Risto Tapio Halminen s. 2.7.1964 Laukaa, k. 18.5.2007 Malmö Ruotsi. Ruotsissa. |
Taulu 614 |
VI Aarre Kalervo Halminen (4723), (Taulusta 613, äiti Anni Halminen) s. 2.7.1944 Pylkönmäki. Ruotsissa. |
Puoliso: Meeri Orvokki Halminen o.s. Närhi (4724) s. 15.4.1940 Sumiainen. |
Marko Mikael Halminen s. 15.4.1974 Arlöv Burlöv Ruotsi. |
Juha Petter Halminen , s. 15.6.1976 Ruotsi Arlöv. Tauluun 615 |
Taulu 615 |
VII Juha Petter Halminen (4726), (Taulusta 614, isä Kalervo Halminen) myyjä, s. 15.6.1976 Ruotsi Arlöv. |
Puoliso: Vihitty 5.6.2004 Ruotsi Malmö Lina Cecilia Halminen o.s. Roth (7536) myyjä, s. 4.2.1981 Ruotsi Svedala. |
Linnea Cecilia Elisabeth Halminen s. 10.10.2000 Ruotsi Malmö. |
Leo Juha Richard Halminen s. 22.7.2004 Ruotsi Malmö. |
Natalie Cesilia Halminen s. 14.8.2007 Ruotsi Svedala. |
Noel Juha Halminen s. Ruotsi Arlöv. |
Taulu 616 |
VI Airi Marketta Mättö o.s. Halminen (4727), (Taulusta 613, äiti Anni Halminen) s. 18.12.1946 Karstula. Ruotsissa. |
Puoliso: Tapio Juhani Mättö (4728) s. 23.9.1944 Ylivieska. |
Susan Pauliina Mättö , s. 28.5.1970 Ruotsi Malmö. Tauluun 617 |
Kirsi Maria Mättö , s. 30.3.1977 Ruotsi Lund. Tauluun 618 |
Taulu 617 |
VII Susan Pauliina Mättö (4729), (Taulusta 616, äiti Marketta Mättö) esikouluopettaja, s. 28.5.1970 Ruotsi Malmö. |
Avopuoliso: Pasi Ahti Pääkkönen (7531) s. 21.6.1968 Kuhmo. |
Maja Pauliina Pääkkönen s. 29.6.2002 Ruotsi Rönninge Salem. |
Ella Natalie Pääkkönen s. 21.1.2006 Ruotsi Södertälje. |
Taulu 618 |
VII Kirsi Maria Mättö (4730), (Taulusta 616, äiti Marketta Mättö) esikoulun opettaja, s. 30.3.1977 Ruotsi Lund. |
Puoliso: Vihitty 19.8.2006 Ruotsi Veberöd Hans Richard Mättö e. Svensson (7529) s. 12.7.1975 Veberöd Lund Ruotsi. |
Erik Benjamin Svensson s. 18.4.2000 Alberta Lund Ruotsi. |
Alve Isidor Svensson s. 16.2.2006 Veberöd Lund Ruotsi. |
Taulu 619 |
VI Lilja Kaarina Leinonen o.s. Halminen (4731), (Taulusta 613, äiti Anni Halminen) s. 25.7.1950 Kannonkoski. Ruotsissa. |
Puoliso: Matti Ilmari Leinonen (4732) s. 31.3.1945 Äänekoski, k. 24.6.1984 Ruotsi. |
Lars Leinonen , s. 2.10.1972 Ruotsi Burlöv Arlöv. Tauluun 620 |
Kristian Leinonen , s. 27.10.1973 Arlöv Burlöv Ruotsi. Tauluun 621 |
Taulu 620 |
VII Lars Leinonen (4733), (Taulusta 619, äiti Lilja Leinonen) s. 2.10.1972 Ruotsi Burlöv Arlöv. |
Puoliso: Anita Leinonen o.s. Kandeläng (7522) s. 18.7.1961 Ruotsi Dalarna Liljan. |
Vincent Cosmo Leinonen s. 26.2.2001 Ruotsi Malmö. |
Taulu 621 |
VII Kristian Leinonen (4734), (Taulusta 619, äiti Lilja Leinonen) s. 27.10.1973 Arlöv Burlöv Ruotsi. |
Puoliso: Kristin Leinonen o.s. Melander (7504) s. 27.10.1973. |
Klara Leinonen s. 26.2.2002 Veberöd Lund Ruotsi. Onko Kristian isä? |
Taulu 622 |
VI Erkki Olavi Halminen (4735), (Taulusta 613, äiti Anni Halminen) kirjailija, yrittäjä, s. 18.11.1955 Kannonkoski. Ruotsissa. |
1. avopuoliso: Paula Kristiina Rosendahl (4736) s. 8.4.1956. |
Mariel Nanette Rosendahl s. 19.12.1982 Helsingborg Ruotsi. |
Jim Mikael Rosendahl s. 11.7.1984 Helsingborg Ruotsi. |
2. puoliso: Vihitty 2.6.2001 Ruotsi Helsingborg Birgit Piirainen (17666) hygienia-assistentti, s. 31.12.1953 Sodankylä. |
Taulu 623 |
VI Anne Marita Orvokki Polstierna o.s. Halminen (4739), (Taulusta 613, äiti Anni Halminen) s. 5.11.1959 Kannonkoski. Ruotsissa. |
1. avopuoliso: Essa Ward (7502) s. Libanon. |
2. puoliso: Ilkka Olavi Polojärvi (4740) s. 27.4.1959 Kotajärvi. |
Claudia Cherry Anne Polstierna o.s. Halminen s. 21.1.1989 Oxie Ruotsi. Isä Essa Ward. |
Nicolai Ilkka Andre Polojärvi s. 18.9.1992 Perstorp Ruotsi. |
3. avopuoliso: Bengt Patrik Tullson (7501) s. 11.2.1970 Hässleholm Ruotsi. |
Taulu 624 |
V Urho Eelis Salminen (4744), (Taulusta 559, äiti Cesilia Salminen) s. 28.5.1926 Pylkönmäki, k. 1976 Helsinki. Neljä lasta, eivät halua pitää sukuun yhteyttä. |
Puoliso:
Kerttu Orvokki Salminen o.s. Heinänen (4745)
s. 6.12.1930 Helsinki.
Vanhemmat: Väinö Johannes Heinänen, s. 6.10.1894 Saarijärvi Kuoppala 6, k. 14.4.1967 Saarijärvi. Hilja Vilhelmiina Heinänen o.s. Tiihonen, s. 31.5.1900 Saarijärvi, k. 12.11.1979 Saarijärvi. Helsinki asuinpaikka. |
Taulu 625 |
IV Hilma Ottilia Hämäläinen o.s. Poikonen (2923), (Taulusta 549, isä Johannes Poikonen) s. 24.12.1890 Karstula Paajala 21 Pyhämäki, k. Helsinki. Ei lapsia. |
Puoliso: Iivana Hämäläinen (4638) vuorineuvos (kauppaneuvos ?), k. Helsinki. |
Taulu 626 |
IV Lauri Eelis Poikonen (2926), (Taulusta 549, isä Johannes Poikonen) s. 11.10.1900 Karstula Paajala 21 Pyhämäki, k. 7.3.1978 USA Michigan Crystal Falls. Kummit: Kauppias Robert Paavilainen ja itsellisen vaimo Maria Ahola, kastoi Oskar Kättö. |
Puoliso: Elsi Ester Poikonen o.s. Paananen (2940) s. noin 1901 Saarijärvi Mahlu, k. 19.10.1987 USA Michigan Crystal Falls. |
Reino Albert Poikonen , s. 5.7.1932 USA Michigan Crystal Falls. Tauluun 627 |
Taulu 627 |
V Reino Albert Poikonen (2941), (Taulusta 626, isä Lauri Poikonen)
opettaja, s. 5.7.1932 USA Michigan Crystal Falls, k. 23.5.2011 USA Michigan Crystal Falls. Reino A. Poikonen, 78, of Crystal Falls, passed away Monday, May 23, 2011, at Marquette General Hospital, Marquette. Reino was a retired school teacher with the Utica Community Schools System, Utica/Sterling Heights, Michigan. He was selected as the Michigan Teacher of the Year in 1968 by the Detroit News. A veteran of the Korean War Reino served in the U.S. Air Force. He loved to swim, golf and travel. He was a man of sisu and was extremely proud of his Finnish heritage. Visitation was Thursday, May 26, 2011, at the United Lutheran Church, Crystal Falls. Rev. Michael Laakko will officiate. Burial will be in Evergreen Memorial Cemetery, Crystal Falls with military honors accorded by the East Side Veterans Council. In lieu of flowers the family requests memorials be directed to the United Lutheran Church Memorial Fund. Reino oli opettajana ja valittiin jopa vuoden opettajaksi Michiganissa. Osallistui Korean sotaan ilmavoimissa. Piti uinnista, golfista ja matkustamisesta. Osallistui Poikosten sukukokoukseen. Oli ylpeä suomalaisista sukujuuristaan. |
Puoliso: Vihitty 1.3.1953 Illinois, Quincy
Kathleen Anna Poikonen o.s. Lake (2942)
s. 4.5.1935 USA Quincy Illinois.
Vanhemmat: Arthur Lee Lake. Marion Clara Louise Holzgrafe. |
Allan Wayne Poikonen , s. 23.9.1953 USA Michigan Crystal Falls. Tauluun 628 |
Taulu 628 |
VI Allan Wayne Poikonen (2943), (Taulusta 627, isä Reino Poikonen) sotilasvirkailija, s. 23.9.1953 USA Michigan Crystal Falls. Kentucky asuinpaikka. Armeijan palveluksessa eläkkeelle saakka. |
Puoliso:
Tuula Anneli Poikonen o.s. Vainio (2944)
opettaja, s. 18.12.1950 Pylkönmäki.
Vanhemmat: Harry Antero Vainio e. Gardemeister, s. 30.11.1895 Saarijärvi Mahlu 2 Pajumäki, k. 20.6.1961 Pylkönmäki. Vihitty 8.10.1939. Hilja Maria Vainio o.s. Paananen, s. 26.4.1920 Saarijärvi, k. 27.4.1995 Pylkönmäki. |
Kristen Maria Poikonen s. 1.1.1987 USA Michigan. |
Stefan Allan Poikonen s. 4.1.1991 USA Kalifornia Monterey. |
Taulu 629 |
III Stina Johanna Paananen o.s. Poikonen (994), (Taulusta 543, isä Matti Poikonen) s. 17.12.1863 Karstula, Paajala 21 Pyhämäki, k. 13.9.1945 Pylkönmäki. Muutti Saarijärvelle v. 1887 naimattomana. perhe siirtynyt seurakuntajaossa 1900 Pylkönmäelle. |
Puoliso:
Taavetti Heikinpoika Paananen (995)
torppari, s. 20.7.1862 Saarijärvi, k. 19.10.1927 Pylkönmäki.
Vanhemmat: Henric Andersson Paananen, s. 6.1.1821 Saarijärvi Kuoppala 1 Patama Kujala, k. 29.11.1891 Saarijärvi Kuoppala 1 Patama Kujala. Lisa Johansdotter Paananen, s. 25.8.1825 Karstula Pääjärvi 34 Pyhämäki, k. jälkeen 1900. |
Linda Serafina Paananen s. 9.12.1889 Saarijärvi Kuoppala 1 Patama Kujala, k. 2.12.1891 Saarijärvi Kuoppala 1 Patama Kujala. |
Hilda Katriina Paananen s. 21.4.1892 Saarijärvi. 21.6.1915 Tampereelle naimattomana ja lapsettomana. |
Ida Wilhelmiina Paananen s. 19.2.1895 Saarijärvi Kuoppala 1 Patama Kujala, k. 13.9.1895 Saarijärvi Kuoppala 1 Patama Kujala. |
Lyydia Johanna Paananen s. 1.7.1896 Saarijärvi, k. 1986 Tampere. Muuttanut: 21.6.1915 Tampereelle. |
Anna Jelmiina Paananen s. 28.11.1897 Saarijärvi Kuoppala 1 Patama Kujala, k. 29.12.1897 Saarijärvi Kuoppala 1 Patama Kujala. |
Maria Pauliina Paananen s. 15.11.1898 Saarijärvi Kuoppala 1 Patama Kujala, k. 7.2.1899 Saarijärvi Kuoppala 1 Patama Kujala. |
Martta Paananen s. 30.7.1900 Pylkönmäki, k. 25.8.1901 Pylkönmäki. |
Katri Elisabeth Paananen s. 30.11.1901 Pylkönmäki, k. 11.3.1902 Pylkönmäki. |
Kaarlo Arvid "Kalle" Paananen , s. 14.3.1903 Pylkönmäki. Tauluun 630 |
Elmi Paananen s. 2.1.1907 Pylkönmäki. Muutti 17.12.1928 Vaasaan naimattomana ja lapsettomana. |
Verner Olavi Paananen s. 14.8.1910 Pylkönmäki, k. 11.1.1938 Kurikka. . Viipuriin 28.1.1931 ja takaisin Pylkölle 18.5.1933. |
Taulu 630 |
IV Kaarlo Arvid "Kalle" Paananen (1010), (Taulusta 629, äiti Stina Paananen) s. 14.3.1903 Pylkönmäki, k. 1.1.1978 Pylkönmäki. |
Puoliso: Vihitty 17.9.1938 Pylkönmäki
Aino Alina Paananen o.s. Lavulin (1011)
s. 4.6.1899 Saarijärvi, k. 6.3.1957 Pylkönmäki.
Vanhemmat: Johan Henriksson Lavulin, s. 13.1.1859 Karstula Pääjärvi 8 Jokela. Vihitty 19.7.1895 Saarijärvi. Alma Matintytär Lavulin o.s. Lagård, s. 16.5.1872 Karstula Vahanka 4 Matilainen. Kolme lasta edellisestä avioliitosta. |
Elmi Annikki Riekko o.s. Paananen , s. 23.8.1930 Pylkönmäki. Tauluun 631 |
Aili Ilmonen, o.s. Paananen , s. 6.8.1931 Pylkönmäki. Tauluun 633 |
Väinö Paananen , s. 24.1.1933 Pylkönmäki. Tauluun 635 |
Ahti Uolevi Paananen , s. 4.6.1935 Pylkönmäki. Tauluun 636 |
Taulu 631 |
V Elmi Annikki Riekko o.s. Paananen (1012), (Taulusta 630, isä Kaarlo Paananen) s. 23.8.1930 Pylkönmäki, k. 1.4.2005 Saarijärvi. Muutti 31.12.1971 Pylkönmäen kunnan väestörekisteriin naimattomana ja lapsettomana. Muutti 1970-luvulla Saarijärvelle. |
Hannele Hänninen o.s. Paananen , s. 31.1.1954 Jyväskylä. Tauluun 632 |
1. puoliso: Aatu Riekko (6265) |
Taulu 632 |
VI Hannele Hänninen o.s. Paananen (6262), (Taulusta 631, äiti Elmi Riekko) ostoreskontra, merkonomi, s. 31.1.1954 Jyväskylä. |
Puoliso: Seppo Hänninen (9753) teollisuusyksikön päällikkö, s. 25.10.1949 Keitele. |
Petri Juhani Hänninen s. 27.4.1987 Jyväskylä. |
Juha-Pekka Hänninen s. 15.9.1991 Jyväskylä. |
Taulu 633 |
V Aili Ilmonen, o.s. Paananen (1013), (Taulusta 630, isä Kaarlo Paananen) s. 6.8.1931 Pylkönmäki, k. .4.1996 Turku. Muutti 11.10.1966 Karstulaan ja myöhemmin Turkuun. Lapsia on 2 poikaa ja tytär. |
Puoliso: Vihitty 9.9.1951, eronneet Arvo Kalevi Ilmonen (1014) s. 13.5.1930 Pylkönmäki. Karstulaan palannut Turusta. |
Jari Ilmonen Asuu Espoossa. |
Rauno Ilmonen , s. 3.10.1957. Tauluun 634 |
Taulu 634 |
VI Rauno Ilmonen (9757), (Taulusta 633, äiti Aili Ilmonen,) varastomies, s. 3.10.1957. |
Puoliso: Eija Annikki Peltola (9758) offsetpainaja, s. 17.3.1959 Turku. |
Lumi Emilia Ilmonen s. 16.7.1989 Helsinki. |
Taulu 635 |
V Väinö Paananen (1015), (Taulusta 630, isä Kaarlo Paananen)
metsäneuvoja, s. 24.1.1933 Pylkönmäki. Muutti 18.11.1957 Pylkönmäen kunnan väestörekisteriin. Janakkalassa 1958 - 1961. Kurun Normaalimetsäkouluun 1962, Karstulaan Enson palvelukseen 1964, Viitasaarella metsänhoidonneuvojana. Vuonna 1967 siirtyi Korpilahdelle piirimetsälautakunnan palvelukseen ja samaan työhön Jyväskylään 1973 - 1975. Viitasaaren MHY:n toiminnanjohtajana 1975 - 1977. Valittiin Keski-Suomen Metsänhoitoyhdistysten liiton kenttäpäälliköksi 1.9.1975 Jyväskylään, josta eläkkeelle 1.11.1989. Toiminut erilaisissa seurakunnallisissa tehtävissä vuosikymmeniä. Matkustanut n. 40 kertaa Neuvostoliittoon tai Venäjälle evankeliumia viemään. |
Puoliso: Vihitty 13.8.1955 Alli Eira Tuulikki Paananen o.s. Takanen (1016) televirkailija, s. 9.4.1935 Pylkönmäki. |
Juha Pekka Paananen FM, opettaja, s. 10.2.1956 Pylkönmäki. 3 lasta. |
Veli-Matti Paananen iktyonomi, kalastusmestari, s. 19.9.1957 Pylkönmäki. Perheetön. |
Taulu 636 |
V Ahti Uolevi Paananen (1017), (Taulusta 630, isä Kaarlo Paananen) laitosmies, s. 4.6.1935 Pylkönmäki. |
Puoliso: Vihitty 8.6.1957 Elvi Sanelma Paananen o.s. Salminen (1018) tikkaaja, s. 27.4.1937 Karstula. |
Taina Tuulikki Paananen , s. 7.9.1963 Pylkönmäki. Tauluun 637 |
Marko Tapani Paananen , s. 12.2.1969 Pylkönmäki. Tauluun 638 |
Taulu 637 |
VI Taina Tuulikki Paananen (6248), (Taulusta 636, isä Ahti Paananen) psykologi, s. 7.9.1963 Pylkönmäki. Asuu Porvoossa. |
1. avopuoliso: Veli Autio (6247) juristi, s. 1958 Haapajärvi. |
Kalle Eemeli Matias Paananen s. 23.7.1997 Helsinki. |
2. avopuoliso: Jari Juhani Höglund (6244) järjestelmäasiantuntija, s. 4.4.1961 Porvoo. |
Jaakko Eeli Taneli Paananen s. 24.10.2001 Porvoo. |
Taavi Ahti Paavali Paananen s. 4.4.2003 Porvoo. |
Taulu 638 |
VI Marko Tapani Paananen (6234), (Taulusta 636, isä Ahti Paananen) talouspäällikkö, s. 12.2.1969 Pylkönmäki. Asuu Vantaalla. |
Avopuoliso:
Kirsi Birgitta Vilander (6232)
s. 7.4.1969 Karstula.
Vanhemmat: Mauri Vilander, s. 23.9.1942 Karstula. Vihitty 16.3.1969 Karstula. Kielo Orvokki Johanna Vilander o.s. Oinonen, s. 20.7.1948 Karstula. |
Taulu 639 |
III Karl "Kalle" Matinpoika Poikonen (214), (Taulusta 543, isä Matti Poikonen) pankinjohtaja, s. 5.4.1872 Karstula Paajala 21, k. 15.6.1944 Pylkönmäki. Pylkönmäen osuuskassan hallituksen puh. joht. 1907-1928. Osittain samanaikaisesti myös säästöpankin hallituksen pj. ja pankin esimies 1913-1942. Sellainen lienee mahdollista vain Pylkönmäellä. Kalle oli hyvin monen asian alullepanija ja hoitaja Pylkönmäellä: mm. nuorisoseuran ja osuusmeijerin. |
Puoliso: Vihitty 31.12.1920 Pylkönmäki
Siiri Johanna Poikonen e. Karlsson o.s. Poikonen (201). (Taulu 153)
s. 2.2.1894 Saarijärvi Kuoppala 2, k. 17.2.1947 Pylkönmäki.
Vanhemmat: Karl Viktor "Kalle Vihtori" Poikonen, s. 16.3.1874 Saarijärvi Kuoppala, k. 21.5.1911 Pylkönmäki. Nuorimmat pojat Paavo Artturi ja Reino Alvari ovat syntyneet vuosia isänsä kuoleman 21.5.1911 jälkeen!. Vihitty 31.10.1893 Saarijärvi. Ida Johanna Poikonen o.s. Lehtonen, s. 18.7.1873 Saarijärvi, k. 23.9.1945 Saarijärvi. Muutti Ouluun 1.4.1913. Muuttanut sukunimensä Karlssoniksi 1913. Tullut takaisin Pylkönmäelle 11.12.1918. Nimi jälleen Poikoseksi 1922. |
Taulu 640 |
III Vilhelmina Pirttinen o.s. Poikonen (1000), (Taulusta 543, isä Matti Poikonen) s. 17.9.1874 Karstula Paajala 21 Pyhämäki, k. 21.2.1951 Saarijärvi. 20.2.1905 Karstulaan lapsettomana. Saarijärvelle 27.3.1931 perheineen Hännilä nro 5 Mäkelä. |
Puoliso: Vihitty 24.12.1904 Pylkönmäki
Heikki Erkinpoika Pirttinen (8996)
mv, s. 11.7.1866 Karstula Vahanka 2, k. 1.11.1933 Saarijärvi.
Vanhemmat: Erik Henriksson Pirttinen, talollinen, s. 15.5.1829 Karstula Vahanka 2 Pirttilahti, k. 30.5.1890 Karstula Vahanka 2 Pirttilahti, kuolinsyy turvotus. Vihitty 20.10.1860 Karstula Vahanka 2. Eva Isacsdotter Pirttinen, s. 3.10.1841 Saarijärvi Mahlu 1 Lamminmäki. |
Aina Katri "Kaisa" Burmoi o.s. Pirttinen , s. 7.3.1906 Karstula. Tauluun 641 |
Kaino Armi Pirttinen , s. 18.2.1910 Karstula. Tauluun 648 |
Vilho Matias Pirttinen , s. 12.7.1911 Karstula. Tauluun 667 |
Taulu 641 |
IV Aina Katri "Kaisa" Burmoi o.s. Pirttinen (1156), (Taulusta 640, äiti Vilhelmina Pirttinen) s. 7.3.1906 Karstula. Amerikkaan 1923, Lapinlahdelle 23.12.1960. |
Puoliso: Vihitty 18.9.1943 Johannes Burmoi (5822) s. 25.6.1917 Salmi, k. .3.1984. Sotavankina 1944. |
Hannu Tapani Burmoi , s. 19.3.1943 Saarijärvi. Tauluun 642 |
Reijo Juhani Burmoi puutarhuri, s. 10.11.1945 Saarijärvi. Tampere asuinpaikka, 30 vuotta Sveitsissä puutarhurina (Brugg, Geneve, Lausanne). |
Tauno Ilmari Burmoi , s. 27.8.1948 Pylkönmäki. Tauluun 645 |
Taulu 642 |
V Hannu Tapani Burmoi (9409), (Taulusta 641, äiti Aina Burmoi) vanerin valmistaja, s. 19.3.1943 Saarijärvi. Asuinpaikka Kärkölä. |
1. puoliso: eronneet Vilja Rauni Inkeri Burmoi o.s. Lackström (9410) s. 1950. |
Sanna Maarit Birgitta Leppänen Laakkonen o.s. Burmoi , s. 26.10.1967 Helsinki. Tauluun 643 |
2. puoliso: Arja Tuulikki Burmoi o.s. Virtanen (9416) lehtori/venäjän kieli, s. 22.10.1954 Kärkölä. |
Tanja Heidi Tuulikki Burmoi-Vikström o.s. Burmoi , s. 22.1.1982 Kärkölä. Tauluun 644 |
Taulu 643 |
VI Sanna Maarit Birgitta Leppänen Laakkonen o.s. Burmoi (9411), (Taulusta 642, isä Hannu Burmoi) lähihoitaja, s. 26.10.1967 Helsinki. Vaajakoski asuinpaikka. |
1. puoliso: eronneet Atte Petri Leppänen (9412) DI, s. 11.4.1964 Tampere. |
Rauli Johannes Leppänen s. 2.1.1990 Orivesi. |
Santeri Jeremias Leppänen s. 29.3.1992 Orivesi. |
2. puoliso: Tuomo Samuli Laakkonen (9415) kokki, s. 21.6.1968 Helsinki. |
Samuel Benjamin Burmoi s. 23.10.2009 Jyväskylä. |
3. puoliso: Arto-Matti Selin (14524) maanrakentaja, s. 19.10.1968 Pori. |
Taulu 644 |
VI Tanja Heidi Tuulikki Burmoi-Vikström o.s. Burmoi (9417), (Taulusta 642, isä Hannu Burmoi) talouspalvelusihteeri, s. 22.1.1982 Kärkölä. |
Puoliso: Vihitty 8.8.2009 Timo Tapani Vikström (9418) Kuljetusyrittäjä, s. 12.11.1982 Janakkala. |
Emilia Armi Tuulikki Vikström s. 3.7.2006 Hämeenlinna. |
Onni Tapani Vikström s. 18.5.2008 Hämeenlinna. |
Taulu 645 |
V Tauno Ilmari Burmoi (9421), (Taulusta 641, äiti Aina Burmoi) hortonomi, s. 27.8.1948 Pylkönmäki. Muuttanut: Pylkönmäeltä 1961 Lapinlahteen. |
1. puoliso: eronneet Eira Anneli Burmoi o.s. Helenius (9422) FM, Erityisopettaja, s. 30.1.1952 Forssa. |
Petri Juhani Burmoi , s. 18.6.1977 Tampere. Tauluun 646 |
Ari Pekka Tapani Burmoi , s. 12.9.1980 Tampere. Tauluun 647 |
Maria Kristiina Olkkonen o.s. Burmoi s. 30.1.1990. |
2. puoliso: Päivi Kirsti Helena Burmoi o.s. Lehmus (9428) terveydenhoitaja, s. 10.9.1952 Tampere Pispala. |
Taulu 646 |
VI Petri Juhani Burmoi (9423), (Taulusta 645, isä Tauno Burmoi) vanhempi konstaapeli, s. 18.6.1977 Tampere. Kangasala asuinpaikka. |
Puoliso: Katja Burmoi o.s. Nurminen (9424) lähihoitaja. |
Taulu 647 |
VI Ari Pekka Tapani Burmoi (9425), (Taulusta 645, isä Tauno Burmoi) yliluutnantti, s. 12.9.1980 Tampere. Hollola asuinpaikka. |
Puoliso: Heidi Burmoi (9426) terveydenhoitaja. |
Taulu 648 |
IV Kaino Armi Pirttinen (1155), (Taulusta 640, äiti Vilhelmina Pirttinen) mv, s. 18.2.1910 Karstula, k. 15.2.1991 Saarijärvi. Saarijärvi nro 9 Nevala. |
Puoliso: Vihitty 9.7.1933 Aino Ester Pirttinen o.s. Liimatainen (5823) s. 10.5.1910 Saarijärvi, k. 9.5.2013 Saarijärvi. Haastateltava 1907. |
Leena Meeri Orvokki Särkinen o.s. Pirttinen , s. 26.7.1933 Saarijärvi. Tauluun 649 |
Liisa Kaisa Karjalainen o.s. Pirttinen , s. 31.7.1935 Saarijärvi. Tauluun 653 |
Leila Saara Marjatta Iso-Ahola o.s. Pirttinen , s. 7.9.1937 Saarijärvi. Tauluun 658 |
Matti Tapio Pirttinen , s. 16.4.1941 Saarijärvi. Tauluun 663 |
Pirkko Vilhelmiina Pirttinen käsityönopettaja, s. 29.10.1946 Saarijärvi. Kivijärvelle 4.4.1970. Asuu Kalmarin Kantalaisessa isänsä raivaamalla asutustilalla. |
Veli Pekka Pirttinen , s. 7.11.1948 Saarijärvi. Tauluun 666 |
Taulu 649 |
V Leena Meeri Orvokki Särkinen o.s. Pirttinen (7918), (Taulusta 648, isä Kaino Pirttinen) kukka- ja kirjakauppias, s. 26.7.1933 Saarijärvi. Kivijärvelle 11.1.1956. |
Puoliso: Vihitty 13.8.1955 Aaro Särkinen (9233) linjurinkuljettaja, s. 14.8.1927 Karstula, k. 14.9.2013 Kivijärvi. |
Timo Heikki Särkinen , s. 16.7.1957 Kivijärvi. Tauluun 650 |
Ilkka Tuomas Särkinen , s. 6.4.1959 Kivijärvi. Tauluun 651 |
Ulla Reeta Oikarinen o.s. Särkinen , s. 5.4.1970 Kivijärvi. Tauluun 652 |
Taulu 650 |
VI Timo Heikki Särkinen (9453), (Taulusta 649, äiti Leena Särkinen) logistiikkakoordinaattori, s. 16.7.1957 Kivijärvi. Pardolino Italia asuinpaikka Gardajärven rannalla. |
Puoliso: Caterina Särkinen o.s. Azzolini (9454) Yhteiskuntatieteiden tohtori, tukkumyyjä, matkailuyrittäjä, s. 1966 Pardolino Alto Adice Italia. Mäntsälä asuinpaikka. Asuivat Italiassa joitakin vuosia naimisiinmenon jälkeen. |
Karola Alice Särkinen s. 30.7.2002 Pardolino Italia. |
Taulu 651 |
VI Ilkka Tuomas Särkinen (9456), (Taulusta 649, äiti Leena Särkinen) myyntipäällikkö, s. 6.4.1959 Kivijärvi. Orimattila asuinpaikka, töissä SAS:llä. |
Puoliso: Niina Susanna Särkinen o.s. Salmi (9458) matkatoimistovirkailija, s. 4.6.1968 Orimattila. |
Oona Karoliina Särkinen s. 27.1.1999 Tampere. |
Tara Wilhelmiina Särkinen s. 11.9.2001 Orimattila. |
Taulu 652 |
VI Ulla Reeta Oikarinen o.s. Särkinen (9457), (Taulusta 649, äiti Leena Särkinen) käsityönopettaja, myymäläpäällikkö, s. 5.4.1970 Kivijärvi. Vantaa Rekola asuinpaikka. |
Puoliso: Pasi Aulis Oikarinen (9461) arkistotyöntekijä, s. 12.4.1968 Espoo. |
Taulu 653 |
V Liisa Kaisa Karjalainen o.s. Pirttinen (9234), (Taulusta 648, isä Kaino Pirttinen) kotiavustaja, s. 31.7.1935 Saarijärvi. Pietarsaareen 12/1967, ensin Varkauteen 25.8.1966. Kirjoittanut lapsuudestaan painotuotteen. |
Puoliso: Arttu Sulevi Karjalainen (9462) autokoulun opettaja, s. 16.4.1934 Pien-Rytty Sortavala mlk, k. 14.4.1978 Pietarsaari. |
Kirsi Marja Karjalainen , s. 3.12.1960 Saarijärvi. Tauluun 654 |
Soile Hannele Karjalainen , s. 28.2.1962 Saarijärvi. Tauluun 655 |
Jyrki Arttu Petteri Karjalainen , s. 29.7.1963 Saarijärvi. Tauluun 656 |
Jukka Pekka Karjalainen ATK-suunnittelija, s. 17.3.1968 Pietarsaari. |
Taulu 654 |
VI Kirsi Marja Karjalainen (9463), (Taulusta 653, äiti Liisa Karjalainen) yo-merkonomi, kaupunkisuunnittelija, s. 3.12.1960 Saarijärvi. Pietarsaareen 12/1967. |
Puoliso: Ulf Kjällström (9464) km, s. 4.7.1960 Pietarsaari. |
Ville Valtteri Kjällström s. 9.3.1992 Pietarsaari. |
Atte Nils Samuel Kjällström s. 3.5.1997 Pietarsaari. |
Taulu 655 |
VI Soile Hannele Karjalainen (9467), (Taulusta 653, äiti Liisa Karjalainen) matkatoimistovirkailija, s. 28.2.1962 Saarijärvi. Asuu Vaasassa. |
Puoliso: eronneet Bengt Lervik (9468) mv, s. 1956 Sulva. |
Herman Erik Lervik s. 23.4.1991 Vaasa. |
Emil Petter Lervik s. 11.10.1993 Vaasa. |
Taulu 656 |
VI Jyrki Arttu Petteri Karjalainen (9471), (Taulusta 653, äiti Liisa Karjalainen) merkonomi, rakennuspiirtäjä, s. 29.7.1963 Saarijärvi. Asuu Larsmossa. |
Puoliso: Anna Lena Karjalainen o.s. Fagerholm (9472) hammashoitaja, kosmetiikkayrittäjä, s. 14.1.1959 Larsmo. 3 lasta. |
Rickhard Andreas Karjalainen s. 3.8.1988 Pietarsaari. |
Josefine Helen Elise Paananen o.s. Karjalainen , s. 4.7.1991 Pietarsaari. Tauluun 657 |
Tuukka Tuomas Petteri Karjalainen s. 16.4.1994 Pietarsaari. |
Taulu 657 |
VII Josefine Helen Elise Paananen o.s. Karjalainen (9491), (Taulusta 656, isä Jyrki Karjalainen) s. 4.7.1991 Pietarsaari. |
Puoliso: Janne Paananen (20406) |
Leo Oskari Paananen s. 21.11.2011. |
Miranda Paananen s. 30.6.2013. |
Taulu 658 |
V Leila Saara Marjatta Iso-Ahola o.s. Pirttinen (9236), (Taulusta 648, isä Kaino Pirttinen) s. 7.9.1937 Saarijärvi. Valokuvia on testitettynä. |
Puoliso: Vihitty 21.4.1957, eronneet Pentti Oskari Iso-Ahola (9237) s. 5.6.1928 Saarijärvi. |
Outi Elina Karjanmaa o.s. Iso-Ahola , s. 2.10.1957 Saarijärvi Kalmari. Tauluun 659 |
Jaana Aulikki Holopainen o.s. Iso-Ahola , s. 7.5.1959 Saarijärvi Kalmari. Tauluun 660 |
Riikka Hillevi Raatikainen o.s. Iso-Ahola , s. 22.6.1962 Saarijärvi Kalmari. Tauluun 661 |
Sanna Kaarina Iso-Ahola , s. 22.1.1966 Saarijärvi Kalmari. Tauluun 662 |
Taulu 659 |
VI Outi Elina Karjanmaa o.s. Iso-Ahola (9494), (Taulusta 658, äiti Saara Iso-Ahola) yo-merkonomi, toimitusjohtaja, s. 2.10.1957 Saarijärvi Kalmari. |
Puoliso: eronneet
Asko Ilmari Karjanmaa (9495)
koneinsinööri, s. 1.2.1960 Vaasa.
Vanhemmat: Jaakko Johannes Karjanmaa, s. 24.7.1934 Jalasjärvi. Lea Annikki Karjanmaa o.s. Kirveskangas, s. 16.6.1937 Ylistaro. |
Toni Kristian Karjanmaa insinööri, s. 20.3.1980. |
Henri Mikael Karjanmaa "insinööri", s. 8.10.1985. |
Taulu 660 |
VI Jaana Aulikki Holopainen o.s. Iso-Ahola (9498), (Taulusta 658, äiti Saara Iso-Ahola) suunnittelija, s. 7.5.1959 Saarijärvi Kalmari. Kuopion yliopistossa töissä. |
Puoliso: Reijo O. Holopainen (9499) toimittaja, s. 31.8.1957 Kuopio. |
Heta Alisa Holopainen s. 29.3.1988 Kuopio. |
Helmi Edit Holopainen s. 10.4.1993 Kuopio. |
Taulu 661 |
VI Riikka Hillevi Raatikainen o.s. Iso-Ahola (9502), (Taulusta 658, äiti Saara Iso-Ahola) keraamikko, s. 22.6.1962 Saarijärvi Kalmari. |
Puoliso: eronneet VeliMatti Raatikainen (9503) puuseppä. |
Taulu 662 |
VI Sanna Kaarina Iso-Ahola (9504), (Taulusta 658, äiti Saara Iso-Ahola) art director, mainostoimittaja, s. 22.1.1966 Saarijärvi Kalmari. Asuu Tampereella. |
Puoliso: Risto Johannes Leppänen (9505) insinööri, s. 12.6.1960 Tampere. |
Taulu 663 |
V Matti Tapio Pirttinen (9238), (Taulusta 648, isä Kaino Pirttinen) metsätalousinsinööri, s. 16.4.1941 Saarijärvi. Punkaharju asuinpaikka. Nuorena Eurajoelle 26.6.1968. |
Puoliso: Vihitty 25.6.1966 Anna-Liisa Pirttinen o.s. Ahonniemi (9239) s. 23.6.1944 Ähtäri. |
Esa Juhani Pirttinen , s. 25.10.1967 Saarijärvi. Tauluun 664 |
Heikki Tapio Pirttinen , s. 17.10.1971 Eurajoki. Tauluun 665 |
Taulu 664 |
VI Esa Juhani Pirttinen (9506), (Taulusta 663, isä Matti Pirttinen) tekn. lisensiaatti, s. 25.10.1967 Saarijärvi. |
Puoliso: Vihitty 2006 Wanpen Pirttinen (9507) di, s. 1979 Thaimaa. |
Taulu 665 |
VI Heikki Tapio Pirttinen (9508), (Taulusta 663, isä Matti Pirttinen) tietoteknikko, senioridesiner, s. 17.10.1971 Eurajoki. Asuu Kirkkonummella Veikkolassa. |
Puoliso: Anne Kati Kyllikki Pirttinen o.s. Kuisma (9509) vientilaskutuksen esimies, s. 2.1.1975 Juva. |
Jenna Katariina Pirttinen s. 7.5.1997 Salo. |
Aleksi Viljami Pirttinen s. 28.9.2006 Kirkkonummi. |
Taulu 666 |
V Veli Pekka Pirttinen (9241), (Taulusta 648, isä Kaino Pirttinen) s. 7.11.1948 Saarijärvi, k. 3.8.1977 Rauma. Eurajoelle 17.9.1971. |
Puoliso: Vihitty 27.2.1971, eronneet Paula Anneli Pirttinen o.s. Tarvainen (9242) s. 18.10.1951 Saarijärvi. |
Heli Maarit Pirttinen s. 15.6.1971 Saarijärvi. |
Anna-Mari Pirttinen |
Taulu 667 |
IV Vilho Matias Pirttinen (1158), (Taulusta 640, äiti Vilhelmina Pirttinen) metsuri, s. 12.7.1911 Karstula, k. 6.5.1992 Saarijärvi. Pylkönmäelle 3.4.1940, Saarijärvelle 8.9.1954. |
Puoliso: Lyyli Irene Pirttinen o.s. Rutanen (9429) s. 5.4.1917 Pylkönmäki, k. 21.8.2000 Saarijärvi. |
Simo Taisto Pirttinen työnjohtaja, s. 21.5.1940 Pylkönmäki. Värtsilän telakalla Helsingissä työnjohtajana, eläkkeellä vuonna 2000 muutti Saarijärvelle. |
Mikko Kalevi Pirttinen , s. 4.11.1941 Pylkönmäki. Tauluun 668 |
Seppo Heikki Pirttinen , s. 25.4.1943 Pylkönmäki. Tauluun 671 |
Pekka Juhani Pirttinen , s. 17.8.1947 Pylkönmäki. Tauluun 673 |
Vesa Matti Pirttinen , s. 22.11.1948 Saarijärvi. Tauluun 674 |
Aila Marja-Liisa Vuori o.s. Pirttinen , s. 9.11.1950 Saarijärvi. Tauluun 675 |
Taulu 668 |
V Mikko Kalevi Pirttinen (9431), (Taulusta 667, isä Vilho Pirttinen) työnjohtaja, s. 4.11.1941 Pylkönmäki, k. 27.12.1999 Trelleborg Ruotsi. Kumitehtaalla töissä Trelleborgissa. |
Puoliso: eronneet 1995 Eija Pirttinen o.s. Riihiaho (9432) s. 26.11.1948 Alajärvi. |
Mika Olavi Pirttinen , s. 17.3.1971 Trelleborg Ruotsi. Tauluun 669 |
Mia Kristiina Pirttinen , s. 1.12.1975 Trelleborg Ruotsi. Tauluun 670 |
Taulu 669 |
VI Mika Olavi Pirttinen (9433), (Taulusta 668, isä Mikko Pirttinen) s. 17.3.1971 Trelleborg Ruotsi. |
Puoliso: Cecilia Louise Pirttinen o.s. Glöbel (9590) s. 13.7.1973 Ruotsi Trelleborg. |
Maja Louise Pirttinen s. 13.10.2000 Trelleborg Ruotsi. |
Milla Madeleine Pirttinen s. 16.5.2006 Trelleborg Ruotsi. |
Taulu 670 |
VI Mia Kristiina Pirttinen (9434), (Taulusta 668, isä Mikko Pirttinen) s. 1.12.1975 Trelleborg Ruotsi. |
Puoliso: Johan Arne Vallin (9587) s. 15.8.1975 Tukholma Ruotsi. |
Vilma Anna Vallin s. 31.7.2002 Tukholma Ruotsi. |
Filip Emil Johan Vallin s. 29.9.2005 Tukholma Ruotsi. |
Taulu 671 |
V Seppo Heikki Pirttinen (9435), (Taulusta 667, isä Vilho Pirttinen) suunnittelija (Finnair), s. 25.4.1943 Pylkönmäki. Finnairilla töissä, asuu Vantaalla. |
Puoliso: Vihitty 26.12.1970 Pirkko Pirttinen o.s. Kapanen (9436) keittiömestari, s. 30.10.1950 Äänekoski Hietama. |
Sami Henrik Pirttinen , s. 8.1.1974 Jyväskylä. Tauluun 672 |
Taulu 672 |
VI Sami Henrik Pirttinen (9437), (Taulusta 671, isä Seppo Pirttinen) kokki, s. 8.1.1974 Jyväskylä. |
Puoliso: Pirttinen (1026) |
Jesse Mikael Pirttinen s. 12.12.1997 Vantaa. |
Jenna Maria Pirttinen s. 26.8.2000 Vantaa. |
Taulu 673 |
V Pekka Juhani Pirttinen (9438), (Taulusta 667, isä Vilho Pirttinen) osastonjohtaja, s. 17.8.1947 Pylkönmäki. Nordea pankissa töissä, asuu Kirkkonummella. |
1. puoliso: eronneet Marjut Pirttinen o.s. Laamanen (9439) s. 1950. |
2. puoliso: Nina Pirttinen o.s. Wiksten (9440) tradenomi, kouluavustaja, s. 17.2.1970 Espoo. |
Emilie Sara Sofie Pirttinen s. 12.12.1995 Kirkkonummi. |
Natalie Stella Stefanie Pirttinen s. 22.7.1997 Kirkkonummi. |
Taulu 674 |
V Vesa Matti Pirttinen (9443), (Taulusta 667, isä Vilho Pirttinen) mittausesimies, s. 22.11.1948 Saarijärvi. Asuu Tuusulan Hyrylässä. |
Puoliso: Laure Maret Pirttinen o.s. Lundström (9444) yo-merkonomi, tilausassistentti, s. 21.4.1951 Helsinki. |
Krista Sofia Pirttinen autoinsinööri, s. 27.2.1986 Tuusula. |
Petra Anneli Pirttinen s. 26.12.1988 Tuusula. |
Taulu 675 |
V Aila Marja-Liisa Vuori o.s. Pirttinen (9447), (Taulusta 667, isä Vilho Pirttinen) tarjoilija, s. 9.11.1950 Saarijärvi. |
Puoliso: eronneet Arto Niilo Vuori (9448) urakoitsija, s. Pori. |
Niko Niilo Mikael Vuori , s. 19.6.1977 Pori. Tauluun 676 |
Taulu 676 |
VI Niko Niilo Mikael Vuori (9449), (Taulusta 675, äiti Aila Vuori) urakoitsija, s. 19.6.1977 Pori. |
Puoliso: Anniina Maria Vuori o.s. Nyström (9450) |
Neea Maria Vuori s. 12.12.2003 Pori. |
Aleksi Niilo Antero Vuori s. 11.10.2006 Pori. |
Taulu 677 |
III Hilda Maria Hakasalo o.s. Poikonen (1001), (Taulusta 543, isä Matti Poikonen) s. 16.7.1877 Karstula Paajala 21, k. 16.1.1965 Saarijärvi Mahlu Ulpanmäki. Muutti 31.12.1907 Saarijärvelle naimattomana. |
Puoliso: Vihitty 6.12.1907 Saarijärvi
Viktor "Vihtori" Marianpoika Hakasalo (8917)
s. 1.2.1871 Saarijärvi Mahlu 4 Peperi, k. 19.7.1924 Saarijärvi.
Vanhemmat: Eero Hakasalo e. Hackzell, torppari, s. 13.10.1825 Saarijärvi, k. 27.8.1920 Saarijärvi. Sukunimenmuutos 1900-1910. Maria Elisabeth Hakasalo o.s. Pyy, s. 1.5.1841 Saarijärvi, Mahlu Lylymäki, k. 14.2.1918 Saarijärvi. |
Martta Vilhelmiina Hakasalo s. 6.9.1908 Saarijärvi, k. 2.1.1975 Saarijärvi. |
Hilja Marja Hakasalo s. 9.10.1920 Saarijärvi, k. 10.3.1971 Saarijärvi. |
Taulu 678 |
III Emma Leivo o.s. Poikonen (1730), (Taulusta 543, isä Matti Poikonen) s. 1.7.1880 Karstula Paajala 21 Pyhämäki, k. 19.11.1947 USA Pennsylvania New Castle. 10.7.1909 Liverpooliin Hangosta Astraea laivalla. Liverpoolista Celticillä 16.7.1909 Amerikkaan New Yorkiin. Neljän hengen matkalippu maksoi 158 markkaa. Muuttanut: Karstula, Paajala 21 Pyhämäki 26.2.1887/13.3.1887-> Saarijärvi, Kuoppala 6 Nuukanmäki .. Hanko 10.7.1909 -> Liverpool 16.7.1909 -> New York USA. |
Puoliso: Vihitty 25.10.1903 Lawrence, Pennsylvania
Matti "Matthew" Mattson Leivo e. Savolainen (1003)
rakennusyrittäjä, s. 31.12.1873 Saarijärvi Mahlu 1 Soijinmäki, k. .10.1964 USA Pennsylvania.
Vanhemmat: Matts Pehrsson Savolainen, torppari, s. 19.2.1835 Saarijärvi Mahlu 1 Soijinmäki, k. jälkeen 1900. Vihitty 26.6.1864 Saarijärvi. Catharina "Kaisa" Agneta Staffansdotter Savolainen o.s. Wiik, torpparin vaimo, s. 23.11.1845 Karstula Paajala 5 Pylkönmäki, k. 22.5.1888 Saarijärvi Mahlu 1 Pajumäki Hautala, kuolinsyy lapsivuode. USA:han 1902 ja 1909. Pennsylvanian New Castlessa Perusti menestyneen rakennusfirman, joka toimi vuosikymmeniä. Yhtiö rakensi kouluja, julkisia rakennuksia, teollisuushalleja ja kirkkoja läntisen Pennsylvanian ja itäisen Ohion alueella. |
Uuno Armas Yock e. Leivo , s. 30.11.1905 Pylkönmäki. Tauluun 679 |
Tuure Matias "Dutes" Leivo , s. 17.12.1907 Pylkönmäki. Tauluun 681 |
Martta Ellen "Marty" Leivo s. 21.10.1909 USA Pennsylvania Elizabeth. Naimaton, Punaisen Ristin palveluksessa matkusteli maailmaa laajalti. Kävi Suomessa 1960-luvulla. |
Lilja "Lillian" Maria Katarina Leivo sihteeri-rahastonhoitaja, s. 2.2.1911 USA Pennsylvania New Castle, k. 18.11.2000 USA Pennsylvania New Castle. Naimaton, töissä isänsä rakennusfirmassa koko ikänsä. Ei ollut yhtään päivää pois töistä sairauden vuoksi yli 50 vuotta kestäneen työuransa aikana. |
Aino Elisabeth "Libby" Courter o.s. Leivo , s. 20.9.1912 New Castle Pennsylvania USA. Tauluun 683 |
William John "Bill" Leivo , s. 11.9.1915 New Castle Pennsylvania USA. Tauluun 684 |
Taulu 679 |
IV Uuno Armas Yock e. Leivo (1004), (Taulusta 678, äiti Emma Leivo) s. 30.11.1905 Pylkönmäki. |
Puoliso: Elsie Leivo/Yock (6586) |
Joanne Yock . Tauluun 680 |
Taulu 680 |
V Joanne Yock (6587), (Taulusta 679, isä Uuno Yock) Arizona asuinpaikka. |
Puoliso: Bob McLean (6588) |
Ricky McLean |
Patty McLean |
Taulu 681 |
IV Tuure Matias "Dutes" Leivo (1005), (Taulusta 678, äiti Emma Leivo) s. 17.12.1907 Pylkönmäki. |
Puoliso: Martha "Sally" Leivo (6582) k. 1995 Usa. |
James "Jim" Leivo , s. 1945 Usa. Tauluun 682 |
Taulu 682 |
V James "Jim" Leivo (6583), (Taulusta 681, isä Tuure Leivo) s. 1945 Usa. Mt. Airy Maryland asuinpaikka. |
Puoliso: Marsha Leivo (6591) |
Eric Leivo |
Travis Leivo |
Taulu 683 |
IV Aino Elisabeth "Libby" Courter o.s. Leivo (6596), (Taulusta 678, äiti Emma Leivo) artisti mainostoimistossa, yksityislentäjä, s. 20.9.1912 New Castle Pennsylvania USA, k. 3.3.2001 Lake Worth Florida USA. Lapseton. Opetti leskeksi jäätyään englantia suomalaisille "floridanpakolaisille". |
Puoliso: Robert "Bob" Courter (6597) luistelukouluyrittäjä, s. Usa, k. .9.1995 Lake Worth Florida USA. Pennsylvanian Wilkinsburgissa ja Pittsburghissa luistelukouluyrittäjänä vuosikausia 1970-luvulla. Muuttivat Floridaan 1980-luvun lopulla. |
Taulu 684 |
IV William John "Bill" Leivo (6598), (Taulusta 678, äiti Emma Leivo) fyysikko (transistoriteknologia), s. 11.9.1915 New Castle Pennsylvania USA, k. 2.8.1995 Stillwater Oklahoma USA. Karjatilallinen sivutoimenaan. Valmistui tohtoriksi pääaineenaan fysiikka Carnegien teknisessä instituutissa Pittsburhissa Pennsylvaniassa 1948. Vuodesta 1955 vuoteen 1986 hän työskenteli Oklahoman valtion yliopistossa. Hän oli transistorifysiikan uranuurtajia. Opetti Fulbright stipediaattina Alexandrian yliopistossa Egyptissä 1960-luvulla. |
Puoliso: Ruth Eleanor Leivo o.s. Bell (6599) k. 15.8.1985 Stillwater Oklahoma USA. |
Charles Clinton Leivo , s. 25.5.1944 USA. Tauluun 685 |
Frances Eleanor Letchworth o.s. Leivo , s. 24.4.1947 Pittsburgh. Tauluun 686 |
Taulu 685 |
V Charles Clinton Leivo (6600), (Taulusta 684, isä William Leivo) s. 25.5.1944 USA. Memphis Tennessee viimeksi tunnettu asuinpaikka. |
Puoliso: Linda Leivo o.s. Barminski (6601) s. USA Illinois. |
Matthew William Leivo opiskellut lakia San Diegossa CA, s. 24.9.1973. |
Barton Thomas Leivo s. 19.3.1975. Opiskellut Texasissa. |
Lindsay Paige Leivo s. 1.9.1977. Opiskellut Arizonassa. |
Taulu 686 |
V Frances Eleanor Letchworth o.s. Leivo (6605), (Taulusta 684, isä William Leivo) psykologi, s. 24.4.1947 Pittsburgh. Asuvat Oregonissa. |
1. puoliso: Everett (6606) |
Mark Everett , s. 5.2.1971 Albuguergue N-Mex. Tauluun 687 |
2. puoliso: George Letchworth (6608) psykologi, s. 20.1.1940 Liberty Missoury. |
Chris Letchworth johtaja (Busines manager), s. 21.6.1979 Stillwater Oklahoma. Asuu Oregonissa. |
Taulu 687 |
VI Mark Everett (6607), (Taulusta 686, äiti Frances Letchworth) ympäristötutkija (Enviromental scientist), s. 5.2.1971 Albuguergue N-Mex. Houston Texas. |
Puoliso: Susan Everett (9813) opettaja Teather. |
Taulu 688 |
II Andreas "Antti" Juhonpoika Poikonen (115), (Taulusta 1, isä Johan Poikonen)
torppari, Nevantaus No 2 Humppi, s. 1.4.1830 Karstula No 2 Humppi, k. 22.7.1869 Karstula Humppi Nevala, kuolinsyy kivitauti. Nevala todetaan häviäväksi 1870-luvulla.
SUKUKAAVIO |
Puoliso: Vihitty 4.12.1852 Karstula, Syrjänmäki Maja Lisa "Maija Liisa" Matintytär Piispanen e. Poikonen o.s. Hiitonen (270) s. 19.3.1823 Karstula, k. 9.2.1901 Karstula, Kivijärvi "takaa". |
Leena Sofia Halt o.s. Poikonen , s. 4.6.1854 Karstula 2 Humppi Nevala. Tauluun 689 |
Henrik "Heikki" Poikonen s. 21.6.1858 Karstula Humppi, k. 22.8.1871 Karstula 2 Humppi Nevala. |
Miina Poikonen s. 26.8.1862 Karstula 2 Humppi Nevala, k. 26.5.1865 Karstula 2 Humppi Nevala. |
Matts "Matti" Poikonen , s. 14.9.1864 Karstula 2 Humppi Nevala. Tauluun 753 |
Johan "Juho" Poikonen renki, löysä, s. 25.7.1867 Karstula Humppi Nevala, k. 3.6.1887 Karstula Vastinki "löysät". Maha-ahossa renkinä alle 15 vuotiaana. |
Kristian "Risto" Poikonen , s. 8.6.1869 Karstula 2 Humppi Nevala. Tauluun 754 |
Taulu 689 |
III Leena Sofia Halt o.s. Poikonen (271), (Taulusta 688, isä Andreas Poikonen) s. 4.6.1854 Karstula 2 Humppi Nevala, k. 4.10.1928 Karstula Lylyjärvi. Muuttanut: 10.2.1909 Amerikkaan. |
Puoliso: Vihitty 21.10.1872 Karstula
Matts "Matti" Juhonpoika Halt (2604). (Taulu 403)
talollinen, Lylyjärvi, s. 4.2.1845 Karstula Kalavastinki 5 Hämälä Lylyjärvi, k. 9.6.1930 Karstula.
Vanhemmat: Johannes Halt, torppari, s. 12.7.1812 Karstula Kalavastinki Halt, k. 13.4.1866 Karstula Vastinki 5 Hämälä Lylyjärvi, kuolinsyy hermokuume. Lena Henriksdotter Halt o.s. Hokkanen, s. 6.11.1809 Keuruu, k. 6.4.1849 Karstula Kalavastinki 5 Lylyjärvi, kuolinsyy kuume. |
Miina Altén o.s. Halt , s. 5.10.1873 Karstula Vastinki 5 Lylyjärvi. Tauluun 690 |
Ida Maria Oinonen o.s. Halt , s. 4.11.1875 Karstula Vastinki 5 Lylyjärvi. Tauluun 740 |
Johannes Halt , s. 23.5.1878 Karstula Vastinki 5 Lylyjärvi. Tauluun 744 |
Anna Alvina Liimatainen o.s. Halt , s. 6.7.1880 Karstula Vastinki 5 Lylyjärvi. Tauluun 745 |
Tilda Maria Ahopelto o.s. Halt , s. 14.12.1882 Karstula Vastinki 5 Lylyjärvi. Tauluun 746 |
Matti Halt , s. 2.1.1885 Karstula Vastinki 5 Lylyjärvi. Tauluun 747 |
Leena Sofia Sipilä o.s. Halt , s. 6.2.1887 Karstula Vastinki 5 Lylyjärvi. Tauluun 748 |
Saima Alina Rautiainen o.s. Halt , s. 14.1.1889 Karstula Vastinki 5 Lylyjärvi. Tauluun 749 |
Emma Ahopelto o.s. Halt s. 14.4.1891 Karstula Vastinki 5 Lylyjärvi, k. 2.8.1963 USA Minn. Bovey. Kanadaan 1910. |
Oskari Halt , s. 2.4.1893 Karstula Vastinki 5 Lylyjärvi. Tauluun 403 |
Edla Halt s. 11.2.1896 Karstula Vastinki 5 Lylyjärvi, k. 4.10.1928. |
Taulu 690 |
IV Miina Altén o.s. Halt (3018), (Taulusta 689, äiti Leena Halt) s. 5.10.1873 Karstula Vastinki 5 Lylyjärvi, k. 28.2.1938 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 5.11.1896 Karstula
Henrik "Heikki" Matinpoika Altén (5100)
mäkitupalainen, s. 15.2.1875 Saarijärvi 30 Kolkanlahti Peltoaho, k. 1.12.1926 Karstula.
Vanhemmat: Matts "Matti" Eriksson Alten, s. 22.6.1833 Karstula 2 Humppi, k. 28.6.1896 Karstula Vastinki 2 Aho. Maja Lovisa Mattsdotter Alten o.s. Mattila, s. 6.10.1843 Karstula 1 Poikola. |
Lempi Maria Alten s. 29.7.1897 Karstula, k. 31.3.1909 Karstula. |
Lyyli Johanna Poikonen o.s. Alten , s. 26.2.1899 Karstula Vastinki 2 Aho. Tauluun 691 |
Vihtori Henrik Alten s. 18.3.1900 Karstula, k. Kanada. Kanadaan 1925. |
Arvid Mathias Alten , s. 21.11.1902 Karstula. Tauluun 694 |
Bertta Alina Kinnunen e. Nyrönen o.s. Alten , s. 5.1.1912 Karstula. Tauluun 718 |
Viljo Oskari Alten , s. 10.3.1914 Karstula. Tauluun 738 |
Taulu 691 |
V Lyyli Johanna Poikonen o.s. Alten (931), (Taulusta 690, äiti Miina Altén) s. 26.2.1899 Karstula Vastinki 2 Aho, k. 5.3.1964 Kanada British Columbia Nanaimo. Kanadaan 29.3.1924 Saint John, New Brunswick. |
Puoliso: Vihitty 30.4.1927 Nanaimo Kanada
Joel Poikonen (930). (Taulu 1177)
s. 13.7.1900 Karstula Vastinki Konttila, k. 24.5.1984 Kanada BC Nanaimo.
Vanhemmat: Johannes, "John" Poikonen, kauppias, s. 15.3.1874 Karstula Vastinki 6 Konttila, k. 25.10.1934 Kanada British Columbia Cedar District. 23.11.1910 Amerikkaan koko perhe mukana, sitä ennen perusti 1908 Hiekan kaupan eli Tiehaaran kaupan Aho-Vastingille ja oli siinä parisen vuotta kauppiaana. British Columbian kuolleissa Johannes Poikonen 1934. Vihitty 6.12.1894 Karstula. Tilda Maria Mattsdotter Poikonen o.s. Alten, s. 2.2.1870 Karstula, k. 1924 British Columbia, Canada. Muuttanut: USA:han 1910 vanhempien mukana. |
Aimo Henry Poikonen , s. 12.4.1929 Kanada BC Nanaimo. Tauluun 692 |
Taulu 692 |
VI Aimo Henry Poikonen (932), (Taulusta 691, isä Joel Poikonen) s. 12.4.1929 Kanada BC Nanaimo, k. 9.5.1981 Kanada BC Nanaimo. |
Puoliso: Anna-Liisa Poikonen o.s. Mäkelä (933) s. Punkalaidun. |
Paula Joann Vaatainen o.s. Poikonen , s. 1970 Kanada Vancouver. Tauluun 693 |
Taulu 693 |
VII Paula Joann Vaatainen o.s. Poikonen (934), (Taulusta 692, isä Aimo Poikonen) opettaja, s. 1970 Kanada Vancouver. |
Puoliso: Jeffrey Vaatainen (935) lakimies, s. 1965 Vancouver Kanada. |
Nathan Vaatainen s. Vancouver B.C. Kanada. |
Harry Vaatainen s. Vancouver B.C. Kanada. |
Taulu 694 |
V Arvid Mathias Alten (2632), (Taulusta 690, äiti Miina Altén) s. 21.11.1902 Karstula, k. 30.11.1940 Karstula, kuolinsyy Keuhkotauti, saatu sotareissulla. |
Puoliso: Vihitty 11.12.1931
Maria Elisabeth "Petti" Ristontytär Jäsperi e. Altén o.s. Poikonen (2631). (Taulu 754)
s. 5.7.1908 Toholampi, k. 14.1.1980 Karstula.
Vanhemmat: Kristian "Risto" Antinpoika Poikonen, renki, työmies, s. 8.6.1869 Karstula 2 Humppi Nevala, k. 5.2.1932 Toholampi, kuolinsyy keuhkotauti. Otti naimaluvan Toholammille 18.10.1902 ja muutti sinne 15.12.1902. Syntymäaikatieto 1852?. Vihitty 21.12.1902. Iida Maria Aapantytär Poikonen o.s. Asiala, s. 26.7.1874 Toholampi, k. 4.8.1950 Toholampi. Himangalta 22.4.1931. |
Maria Vilhelmiina Kauppinen o.s. Alten , s. 10.2.1932. Tauluun 695 |
Armo Sakari Alten , s. 31.1.1933 Karstula. Tauluun 698 |
Raili Elisabeth Piispanen o.s. Alten , s. 22.7.1934 Karstula. Tauluun 703 |
Salme Helena Johansson o.s. Alten , s. 24.1.1936 Karstula. Tauluun 708 |
Aura Anneli Alten s. 10.3.1937 Karstula, k. 16.4.1937 Karstula. |
Meeri Annikki Alten s. 2.8.1938 Karstula, k. 16.7.1939 Karstula. |
Maire Orvokki Kemppainen o.s. Alten Kauppinen , s. 25.8.1939 Karstula. Tauluun 713 |
Ahto Arvid Matias Kauppinen e. Altén , s. 15.2.1941 Karstula. Tauluun 717 |
Taulu 695 |
VI Maria Vilhelmiina Kauppinen o.s. Alten (2662), (Taulusta 694, isä Arvid Alten) leivänlaskija, s. 10.2.1932. Helsinkiin 17.1.1951. |
Puoliso: Vihitty 19.9.1954 Helsinki
Taavetti Kauppinen (2663)
lihanleikkaaja, s. 17.8.1930 Sonkajärvi.
Vanhemmat: Taavetti Kauppinen. Ada Kauppinen. |
Raimo Kalevi Kauppinen , s. 26.2.1955 Helsinki. Tauluun 696 |
Kirsi-Maria Rönnbäck o.s. Kauppinen , s. 5.11.1958 Helsinki. Tauluun 697 |
Risto Tapani Kauppinen s. 11.1.1965 Helsinki. |
Taulu 696 |
VII Raimo Kalevi Kauppinen (2666), (Taulusta 695, äiti Maria Kauppinen) s. 26.2.1955 Helsinki. Kymmenvuotiaana lauloi Eveliina Pokelan kanssa televisiossa. Napakympin ja Megavisan voittaja. |
Puoliso: Kauppinen (2669) |
Sirja-Liisa Maria Kauppinen s. 24.12.1990 Helsinki. |
Taulu 697 |
VII Kirsi-Maria Rönnbäck o.s. Kauppinen (2667), (Taulusta 695, äiti Maria Kauppinen) kanslisti, s. 5.11.1958 Helsinki. |
Puoliso: Vihitty 13.6.1986 Helsinki
Antti Tapani Rönnbäck (2671)
levyseppä, s. 2.12.1959 Savonlinna.
Vanhemmat: Esko Eelis Rönnbäck, s. 1926. Elma Rönnbäck o.s. Kekki, s. 1926. |
Riikka Johanna Rönnbäck s. 30.5.1989 Espoo. |
Rami Tapani Rönnbäck s. 25.10.1995 Helsinki. |
Taulu 698 |
VI Armo Sakari Alten (2634), (Taulusta 694, isä Arvid Alten) koneasentaja, s. 31.1.1933 Karstula. Helsinki Kallioon 27.11.1950. |
Puoliso: Vihitty 29.5.1955 Järvenpää
Maire Anneli Alten o.s. Kuisma (2635)
ATK-selvittelijä, s. 31.12.1933 Kirvu.
Vanhemmat: Eino Pietari Kuisma, k. 1994. Helmi Tyyne Kuisma, k. 2000. |
Tarja Anneli Keskinen e. Kämäräinen o.s. Alten , s. 2.9.1955 Järvenpää. Tauluun 699 |
Teija Helena Paajamaa o.s. Alten , s. 7.11.1956 Järvenpää. Tauluun 700 |
Timo Sakari Altén , s. 25.6.1960 Järvenpää. Tauluun 701 |
Tomi Mikael Alten , s. 29.4.1968 Järvenpää. Tauluun 702 |
Taulu 699 |
VII Tarja Anneli Keskinen e. Kämäräinen o.s. Alten (2638), (Taulusta 698, isä Armo Alten) muotipiirtajä, ATK-suunnittelija, s. 2.9.1955 Järvenpää. |
1. puoliso: Vihitty 13.3.1982, eronneet 3/1997 Erkki Ensio Kämäräinen (2642) |
Rea Helena Kämäräinen s. 25.3.1983 Helsinki. |
Kia Sofia Kämäräinen s. 1.4.1991 Järvenpää. |
2. puoliso: Ari Matti Keskinen (2645) general manager Nokia, s. 17.3.1959 Tyrvää. |
Taulu 700 |
VII Teija Helena Paajamaa o.s. Alten (2639), (Taulusta 698, isä Armo Alten) TV-ohjaaja, s. 7.11.1956 Järvenpää. |
Puoliso: Vihitty 12.9.1981 Helsinki Esa Keijo Paajamaa (2646) toimitusjohtaja, (Esa set up OY), s. 21.4.1960 Helsinki. |
Jyri Petteri Paajamaa s. 27.12.1981 Helsinki. |
Minta Annina Paajamaa s. 4.4.1984 Järvenpää. |
Taulu 701 |
VII Timo Sakari Altén (2640), (Taulusta 698, isä Armo Alten) koneenhoitaja, s. 25.6.1960 Järvenpää. |
Puoliso: Vihitty 10.1.1992
Merja Kaarina Altén o.s. Kanerva (2656)
yksityisyrittäjä, s. 29.10.1958.
Vanhemmat: Unto Kanerva, s. 25.6.1933, k. 27.12.1989. Kerttu Kanerva, s. 25.6.1933. |
Taulu 702 |
VII Tomi Mikael Alten (2641), (Taulusta 698, isä Armo Alten) työnjohtaja, s. 29.4.1968 Järvenpää. |
Puoliso: Vihitty 22.7.1995 Mäntsälä
Minna Kristiina Alten o.s. Salminen (2659)
kirjanpitäjä, s. 17.5.1968 Järvenpää.
Vanhemmat: Markku Ilmari Salminen. Rauha Orvokki Lukkarinen. |
Lotta Pettiina Alten s. 26.2.2000 Järvenpää. |
Liina Aleksandra Alten s. 26.2.2000 Järvenpää. |
Taulu 703 |
VI Raili Elisabeth Piispanen o.s. Alten (2676), (Taulusta 694, isä Arvid Alten) s. 22.7.1934 Karstula. Karstula Isokylä Ruohtila kotipaikka. |
Puoliso: Vihitty 26.10.1952 Arvo Piispanen (2677) s. 26.7.1929 Karstula, k. 16.12.2014 Karstula. |
Pirjo Irmeli Huuskola o.s. Piispanen , s. 27.12.1953 Karstula. Tauluun 704 |
Jouko Matias Piispanen , s. 22.2.1956 Karstula. Tauluun 705 |
Olavi Kalervo Piispanen , s. 21.5.1959 Karstula. Tauluun 706 |
Taulu 704 |
VII Pirjo Irmeli Huuskola o.s. Piispanen (2678), (Taulusta 703, äiti Raili Piispanen) perhepäivähoitaja, Kodinhoitaja, s. 27.12.1953 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 29.7.1973 Karstula, Isokylä, Ruohtila
Jarmo Johannes Huuskola (2679)
lähihoitaja, s. 3.1.1951 Laukaa.
Vanhemmat: Mooses Johannes Huuskola. Aino Kaarina Huuskola o.s. Tereska. |
Taulu 705 |
VII Jouko Matias Piispanen (2682), (Taulusta 703, äiti Raili Piispanen) LVI-teknikko, yksityisyrittäjä, s. 22.2.1956 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 9.1.1981 Karstula
Auli Marjaana Piispanen o.s. Kytöheimo (2683)
keittäjä, s. 19.12.1957 Karstula.
Vanhemmat: Vihtori Kytöheimo e. Kauris, s. 29.6.1922 Suojärvi. Saara Orvokki Kytöheimo o.s. Kuhmonen, s. 3.6.1923 Karstula, k. 28.4.2008 Karstula. |
Taulu 706 |
VII Olavi Kalervo Piispanen (2684), (Taulusta 703, äiti Raili Piispanen) kunnossapitopäällikkö, s. 21.5.1959 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 9.1.1982 Karstula
Sirkka Aniitta Piispanen o.s. Tarvainen (2685). (Taulu 428)
kanslisti, s. 17.6.1960 Karstula.
Vanhemmat: Arvi Johannes Tarvainen, s. 21.2.1925 Saarijärvi, k. 6.6.1980. Laina Vilhelmiina Tarvainen e. Eklund o.s. Muhonen, s. 1926. |
Sanna Annika Honkonen o.s. Piispanen , s. 8.7.1982 Karstula. Tauluun 707 |
Henri Olavi Piispanen , s. 6.8.1985 Karstula. Tauluun 428 |
Taulu 707 |
VIII Sanna Annika Honkonen o.s. Piispanen (2688), (Taulusta 706, isä Olavi Piispanen) s. 8.7.1982 Karstula. |
Puoliso: Jouko Honkonen (18095) |
Taulu 708 |
VI Salme Helena Johansson o.s. Alten (2690), (Taulusta 694, isä Arvid Alten) s. 24.1.1936 Karstula, k. 13.5.1984 Turku. Turkuun Martin srk:aan 3.12.1954. |
Puoliso: Vihitty 18.12.1954 Gösta Adolf Johansson (2691) s. 15.4.1924 Turku, k. 7.4.1996 Turku. |
Soile Tellervo Jokipolvi o.s. Johansson , s. 12.12.1955 Turku. Tauluun 709 |
Päivi Irmeli Järvinen o.s. Johansson , s. 25.12.1958 Turku. Tauluun 710 |
Reijo Gösta Kalevi Johansson , s. 15.10.1963 Turku. Tauluun 711 |
Pirkko Elisabeth Soininen o.s. Johansson . Tauluun 712 |
Taulu 709 |
VII Soile Tellervo Jokipolvi o.s. Johansson (2692), (Taulusta 708, äiti Salme Johansson) s. 12.12.1955 Turku. |
Puoliso: Vihitty 9.4.1977 Juha Tapani Jokipolvi (2693) s. 15.11.1956. |
Mirva Johanna Jokipolvi s. 26.6.1978. |
Taulu 710 |
VII Päivi Irmeli Järvinen o.s. Johansson (2695), (Taulusta 708, äiti Salme Johansson) s. 25.12.1958 Turku. |
Puoliso: Vihitty 21.3.1981 Jorma Uolevi Järvinen (2696) s. 8.11.1956. |
Terhi Katariina Järvinen s. 10.9.1981. |
Tero Mikael Järvinen s. 27.5.1983. |
Tapio Henrik Järvinen s. 18.4.1989. |
Taulu 711 |
VII Reijo Gösta Kalevi Johansson (2700), (Taulusta 708, äiti Salme Johansson) s. 15.10.1963 Turku. |
Puoliso: Vihitty 10.1.1991 Päivi Anneli Johansson o.s. Oksanen (2701) s. 10.7.1972. |
Katja Kaarina Johansson s. 19.11.1991. |
Timo Pekka Kalevi Johansson s. 29.5.1994. |
Taulu 712 |
VII Pirkko Elisabeth Soininen o.s. Johansson (2704), (Taulusta 708, äiti Salme Johansson) |
Puoliso: Arto Juhani Soininen (2705) |
Aino Helena Soininen s. 6.6.1996. |
Taulu 713 |
VI Maire Orvokki Kemppainen o.s. Alten Kauppinen (2707), (Taulusta 694, isä Arvid Alten) emäntä, s. 25.8.1939 Karstula. Maire tullut kasvattilapseksi Viitasaaren Vermatsaareen Rauha ja Arvi Kauppiselle 1943. Hänet on adoptoitu lapseksi samaan perheeseen vuonna 1949, jolloin sukunimi muuttui Kauppiseksi. |
Puoliso: Vihitty 5.8.1962 Viitasaari
Erkki Matias Kemppainen (2708)
mv., yrittäjä, s. 2.6.1936.
Vanhemmat: Julius Kemppainen. Emma Maria Paananen. |
Ari-Matti Kemppainen , s. 3.3.1963 Viitasaari. Tauluun 714 |
Ilkka Tapio Kemppainen , s. 22.8.1968 Viitasaari. Tauluun 715 |
Timo Veikko Kemppainen , s. 27.6.1970 Viitasaari. Tauluun 716 |
Taulu 714 |
VII Ari-Matti Kemppainen (2709), (Taulusta 713, äiti Maire Kemppainen) asfalttikoneaseman hoitaja, s. 3.3.1963 Viitasaari. |
Puoliso: Vihitty 26.7.1997 Viitasaari
Suvi Kristiina Kemppainen o.s. Kahelin (2714)
lähihoitaja, s. 17.10.1976 Viitasaari.
Vanhemmat: Aarne Kahelin. Ritva Paananen. |
Sonja Susanna Kemppainen s. 3.1.1997 Viitasaari. |
Arttu Matti Kemppainen s. 12.6.1998. |
Atte Iivari Kemppainen s. 5.9.2001. |
Taulu 715 |
VII Ilkka Tapio Kemppainen (2710), (Taulusta 713, äiti Maire Kemppainen) s. 22.8.1968 Viitasaari. |
Puoliso: Vihitty 4.8.1990
Tiina Kemppainen o.s. Arnberg (2720)
insinööri, työmaapäällikkö, yrittäjä, s. 11.7.1969 Ruotsi Örebro.
Vanhemmat: Jussi Arnberg. Riitta Juvonen. |
Eetu Julius Kemppainen s. 4.7.1991. |
Aapo Emil Kemppainen s. 8.5.1993, k. 17.10.1993. |
Ebba Katariina Kemppainen s. 30.11.1997. |
Taulu 716 |
VII Timo Veikko Kemppainen (2711), (Taulusta 713, äiti Maire Kemppainen) yrittäjä, s. 27.6.1970 Viitasaari. Sama syntymäpäivä on yhdistänyt puolisot läpi elämän; koulussa 9 vuotta samalla luokalla, rippikoulu yhtäaikaa, naimisiin syntymäpäivänä. Timolla elämän tahdin määrää yrittäjyys. |
Puoliso: Vihitty 27.6.1992 Viitasaari
Taina Marita Kemppainen o.s. Kainulainen (2726)
suurtalousemäntä, s. 27.6.1970 Viitasaari.
Vanhemmat: Onni Paananen. Tuula Kainulainen. |
Jaakko Samuli Matias Kemppainen s. 6.6.1999 Viitasaari. |
Ella Lotta Karoliina Kemppainen s. 8.6.2001 Viitasaari. |
Taulu 717 |
VI Ahto Arvid Matias Kauppinen e. Altén (2731), (Taulusta 694, isä Arvid Alten) s. 15.2.1941 Karstula, k. 24.5.2005 Viitasaari. Muuttanut Karstulasta Viitasaarelle Vermatsaareen kasvattilapseksi 1943. Adoptoitu samaan perheeseen 1949. Adoptiovanhemmat Arvi ja Rauha Kauppinen. |
Puoliso: Vihitty 20.6.1965 Karstula, eronneet 1971
Maire Seija Marketta Kauppinen o.s. Lehtinen (2732)
s. 3.6.1941 Karstula.
Vanhemmat: Oiva Palter Lehtinen, mv., s. 14.1.1916 Karstula, k. 22.12.1982. Hilja Dagmar Lehtinen o.s. Alanen, s. 14.10.1915 Punkalaidun, k. 28.11.2007 Kinkomaa. |
Jari Pekka Kauppinen sairaanhoitaja, s. 4.3.1966 Viitasaari. Viitasaari kotipaikka. |
Taulu 718 |
V Bertta Alina Kinnunen e. Nyrönen o.s. Alten (5263), (Taulusta 690, äiti Miina Altén) s. 5.1.1912 Karstula, k. 15.4.2007 Karstula. |
1. puoliso: Vihitty 20.8.1933
Uuno Vihtori Nyrönen (5264)
s. 25.7.1910 Karstula, k. 12.7.1941 Soanlahti Kiekua.
Vanhemmat: Johan Viktor "Juho Vihtori" Mattsson Nyrönen, s. 11.3.1871 Karstula Vastinki 1 Patama. Alvina Ananiasdotter Nyrönen o.s. Kemppainen, s. 10.12.1876 Karstula Kiminki 1 Tutipää. sotamies, Khr.K/JR 50. |
Ellen Heleena Korpela o.s. Nyrönen , s. 22.10.1933 Karstula. Tauluun 719 |
Pentti Vihtori Nyrönen metsuri, s. 19.1.1936 Karstula, k. Karstula. |
Tuomo Heikki Nyrönen s. 1.9.1937 Karstula, k. 8.11.1937 Karstula. |
Lyyli-Marjatta Karhelammi o.s. Nyrönen , s. 4.12.1939 Karstula. Tauluun 721 |
Uuno Henrik Nyrönen , s. 10.10.1941 Karstula. Tauluun 725 |
2. puoliso: Vihitty 20.10.1944 Vilho Jalmari Kinnunen (5270) s. 17.11.1911 Saarijärvi, k. 8.11.1985 Karstula. |
Hilkka Vieno Ylinen o.s. Kinnunen , s. 8.11.1944 Karstula. Tauluun 726 |
Irma Anneli Kinnunen , s. 7.9.1946 Karstula. Tauluun 729 |
Senja Maria Heino o.s. Kinnunen , s. 14.12.1947 Karstula Isokylä Poskela. Tauluun 732 |
Erja Tuulikki Kuula e. Kokkinen o.s. Kinnunen , s. 11.4.1958 Karstula. Tauluun 736 |
Taulu 719 |
VI Ellen Heleena Korpela o.s. Nyrönen (5265), (Taulusta 718, äiti Bertta Kinnunen e. Nyrönen) Pankkivirkailija, s. 22.10.1933 Karstula. Kymiin 7.9.1953. |
Puoliso: Urho Tapani Korpela (12594) Laitosmies, s. 23.10.1954 Hamina. |
Susanna Hyytiäinen o.s. Korpela , s. 16.9.1983. Tauluun 720 |
Taulu 720 |
VII Susanna Hyytiäinen o.s. Korpela (12595), (Taulusta 719, äiti Ellen Korpela) Huolitsija, s. 16.9.1983. |
Avopuoliso: Jani Hyytiäinen (13107) Varaosamyyjä, s. 15.11.1985 Hamina. |
Jasu Onni Akseli Hyytiäinen s. 27.6.2008 Hamina. |
Sinna Saga Alina Hyytiäinen s. 17.1.2010 Hamina. |
Taulu 721 |
VI Lyyli-Marjatta Karhelammi o.s. Nyrönen (5268), (Taulusta 718, äiti Bertta Kinnunen e. Nyrönen) tehdastyöläinen, s. 4.12.1939 Karstula. Ylöjärvi asuinpaikka Kymiin 15.4.1957. |
Puoliso: Pekka Uolevi Karhelammi (7447) makkaratyöntekijä, s. 15.7.1941 Tampere. |
Jaana Marianne Leino o.s. Karhelammi , s. 13.2.1966 Ylöjärvi. Tauluun 722 |
Johanna Marjatta Karhelammi , s. 1.3.1968 Ylöjärvi. Tauluun 723 |
Teemu Juhani Karhelammi , s. 2.10.1975 Ylöjärvi. Tauluun 724 |
Taulu 722 |
VII Jaana Marianne Leino o.s. Karhelammi (7448), (Taulusta 721, äiti Lyyli-Marjatta Karhelammi) einestyöntekijä, s. 13.2.1966 Ylöjärvi. |
Puoliso: Tommi Tapani Leino (7449) yrittäjä, s. 20.6.1972 Tampere. |
Jere Matias Leino s. 29.4.1995 Tampere. |
Taulu 723 |
VII Johanna Marjatta Karhelammi (7451), (Taulusta 721, äiti Lyyli-Marjatta Karhelammi) emäntä, s. 1.3.1968 Ylöjärvi. |
Puoliso: Jouni Johannes Moisio (7452) yrittäjä, s. 31.1.1967 Karvia. |
Taulu 724 |
VII Teemu Juhani Karhelammi (7453), (Taulusta 721, äiti Lyyli-Marjatta Karhelammi) linjan hoitaja, laminaattori, s. 2.10.1975 Ylöjärvi. |
Puoliso: Linda Noora Karhelammi o.s. Leppälä (7454) teleliikenteen hoitaja, s. 3.5.1981 Tampere. |
Taulu 725 |
VI Uuno Henrik Nyrönen (5269), (Taulusta 718, äiti Bertta Kinnunen e. Nyrönen) kirjapainokoneen hoitaja, s. 10.10.1941 Karstula. Ylöjärvelle 31.1.1967. |
Puoliso: Vihitty 1969 Pirkko Kaarina Nyrönen o.s. Roisko (7455) tehdastyöläinen, s. 3.10.1942 Ylöjärvi. |
Heli Kaarina Nyrönen postinlajittelija, s. 13.3.1970 Ylöjärvi. Lempäälä Kulju asuinpaikka. |
Taulu 726 |
VI Hilkka Vieno Ylinen o.s. Kinnunen (5271), (Taulusta 718, äiti Bertta Kinnunen e. Nyrönen) keittäjä, s. 8.11.1944 Karstula. Jyväskylään 9.1.1965. |
Puoliso: Reijo Kullervo Ylinen (7441) rakennustyömies, s. 20.2.1941 Helsinki. |
Jari Pekka Ylinen , s. 7.2.1967 Jyväskylä. Tauluun 727 |
Mikko Juhani Ylinen , s. 27.1.1968 Jyväskylä. Tauluun 728 |
Taulu 727 |
VII Jari Pekka Ylinen (7442), (Taulusta 726, äiti Hilkka Ylinen) koneenkokooja, s. 7.2.1967 Jyväskylä. |
Avopuoliso: Marjaana Jaskari (7443) |
Hilda Hellevi Ylinen s. 20.1.1997 Jyväskylä. |
Taulu 728 |
VII Mikko Juhani Ylinen (7445), (Taulusta 726, äiti Hilkka Ylinen) sähkökoneasentaja, s. 27.1.1968 Jyväskylä. |
Puoliso: Taina Marjut Ylinen o.s. Kaipainen (7446) myyjä, s. 28.5.1972 Helsinki. |
Taulu 729 |
VI Irma Anneli Kinnunen (5272), (Taulusta 718, äiti Bertta Kinnunen e. Nyrönen) keittiöapulainen, s. 7.9.1946 Karstula. Saarijärvelle 22.11.1963. |
1. puoliso: eronneet Taru Atte Spill (7457) s. 25.12.1945 Kestilä. |
Outi Johanna Kinnunen , s. 12.11.1966 Jyväskylä. Tauluun 730 |
2. puoliso:
Pekka Ilmari Halt (7461)
mv, s. 1.1.1949 Karstula Kivijärvi 5, k. 4.5.2000 Karstula.
Vanhemmat: Vilho Ilmari Halt, s. 21.4.1917 Karstula Vastinki 6 Salmi, k. 5.9.1971. Asevelvollisuus: 6.5.1938 - Osallistui talvisotaan, JR 21, Taipale - Osallistui jatkosotaan, JR 50, Kiekua. Kunnia- ja ansiomerkit: VM 2. Vihitty 31.12.1939. Vastinginkylä, Kankaanniemi (Kankaanniementie 140); Tila on vanha Isotalon torppa. Vilho ja Eeva ovat ostaneet tilan 1940 Tilda Talmuselta. Pekka on ostanut tilan 1984. Eeva Maria Halt o.s. Karstunen, s. 1.6.1918 Karstula 4 Lehmäaho, k. 3.11.2000 Karstula. |
Janne Petteri Kinnunen , s. 1.11.1974 Karstula. Tauluun 731 |
3. puoliso: Eero Olavi Haukka (7464) konepuuseppä, s. 10.2.1956 Vihanti. |
Taulu 730 |
VII Outi Johanna Kinnunen (7458), (Taulusta 729, äiti Irma Kinnunen) lastentarhanopettaja, s. 12.11.1966 Jyväskylä. |
Puoliso: eronneet Marko Salminen (7459) s. Tampere. |
Lassi Aleksi Salminen s. 26.1.1995 Tampere. |
Taulu 731 |
VII Janne Petteri Kinnunen (7462), (Taulusta 729, äiti Irma Kinnunen) sähkömies, s. 1.11.1974 Karstula. |
Puoliso: Anne Elina Kinnunen o.s. Heikkinen (7463) farmaseutti, s. 10.2.1975 Vieremä. |
Taulu 732 |
VI Senja Maria Heino o.s. Kinnunen (5273), (Taulusta 718, äiti Bertta Kinnunen e. Nyrönen) kassanhoitaja, s. 14.12.1947 Karstula Isokylä Poskela. Saarijärvelle 22.11.1963. |
Puoliso: Rauno Juhani Heino (7406) s. 11.11.1939 Kärkölä. |
Marko Tapani Kinnunen , s. 28.10.1967 Jyväskylä. Tauluun 733 |
Markku Juhani Heino , s. 31.1.1974 Kärkölä. Tauluun 734 |
Miia Maria Heino , s. 6.2.1978 Kotka. Tauluun 735 |
Taulu 733 |
VII Marko Tapani Kinnunen (7407), (Taulusta 732, äiti Senja Heino) kokki, s. 28.10.1967 Jyväskylä. |
Avopuoliso: Satu Marjukka Kyytsönen (7410) pakkaaja, s. 25.9.1970 Kotka. |
Niko Markus Kinnunen s. 25.2.2003 Kotka. |
Taulu 734 |
VII Markku Juhani Heino (7408), (Taulusta 732, äiti Senja Heino) jäteauton kuljettaja, s. 31.1.1974 Kärkölä. |
Puoliso: Kaisa Leena Heino o.s. Vainio (7412) s. 24.11.1974 Karhula. |
Viljami Elias Heino s. 9.8.1999 Lappeenranta. |
Helmi Kaarina Heino s. 20.6.2002 Kotka. |
Taulu 735 |
VII Miia Maria Heino (7409), (Taulusta 732, äiti Senja Heino) kokki, s. 6.2.1978 Kotka. |
Avopuoliso: Jani Petteri Hokkanen (7415) ajoneuvoasentaja, s. 4.10.1973 Kotka. |
Taulu 736 |
VI Erja Tuulikki Kuula e. Kokkinen o.s. Kinnunen (5274), (Taulusta 718, äiti Bertta Kinnunen e. Nyrönen) taksinkuljettaja, s. 11.4.1958 Karstula. Kannonkoskelle 25.8.1976. |
1. puoliso: Vihitty 20.6.1976, eronneet Hannu Kalevi Kokkinen (5275) taksiautoilija, s. 31.10.1952 Kannonkoski. |
Markus Kalevi Kokkinen , s. 15.8.1978 Kannonkoski. Tauluun 737 |
Minna Tuulikki Kokkinen s. 22.6.1986 Kannonkoski. |
2. puoliso: Risto Juhani Kuula (7440) kuorma-autoilija, s. 22.2.1953 Kannonkoski. |
Taulu 737 |
VII Markus Kalevi Kokkinen (7437), (Taulusta 736, äiti Erja Kuula e. Kokkinen) puuseppä, s. 15.8.1978 Kannonkoski. |
Puoliso: Elisa Kokkinen o.s. Leppänen (7439) |
Taulu 738 |
V Viljo Oskari Alten (5276), (Taulusta 690, äiti Miina Altén) suutari, s. 10.3.1914 Karstula, k. 5.9.1983 Siuntio. Siuntioon 26.5.1948. |
Puoliso: Vihitty 1948 Taimi Annikki Alten o.s. Pulkkanen (7465) s. 10.12.1922 Viipuri. Jyväskylä asuinpaikka. |
Seija Alten s. 1941. |
Leo Viljo Henrik Alten elintarviketyöntekijä, s. 23.4.1949 Helsinki. Jyväskylä asuinpaikka. |
Satu Sinikka Alten , s. 18.4.1961 Jyväskylä. Tauluun 739 |
Taulu 739 |
VI Satu Sinikka Alten (7466), (Taulusta 738, isä Viljo Alten) kiinteistömanageri, s. 18.4.1961 Jyväskylä. |
Puoliso: Veli Markku Juhani Manninen (7467) palomies, s. 9.1.1960 Jyväskylä. |
Riku Olavi Johannes Manninen s. 31.1.1989 Jyväskylä. |
Iiro Jussi Elmeri Manninen s. 16.11.1990 Jyväskylä. |
Taulu 740 |
IV Ida Maria Oinonen o.s. Halt (2605), (Taulusta 689, äiti Leena Halt) s. 4.11.1875 Karstula Vastinki 5 Lylyjärvi, k. Kannonkoski. Kivijärvelle 17.7.1904, Karstulaan 1905, Kivijärvelle 1909. |
Puoliso: Vihitty 17.7.1904
Heikki Jalmari Oinonen (2613)
s. 15.8.1880 Kivijärvi Heinolahti 7 Katajamäki, k. Kannonkoski.
Vanhemmat: Henric "Heikki" Stinasson Oinonen, s. 3.5.1840 Karstula Kalavastinki 11 Paja-aho. Ebba Erica Mattsdotter Näreaho, s. 12.12.1840 Karstula Kyyjärvi 1 Näreaho. Seurakuntajaossa kirjattu Kannonkoskelle 1930. Perhe asui Riihiahon Hautalassa ainakin avioliiton alkuaikoina. |
Artturi Einar Oinonen konttoripäällikkö, s. 9.11.1908 Karstula Vastinki 5 Lylyjärvi. |
Jalmari Oinonen , s. 3.1.1911 Kivijärvi. Tauluun 741 |
Saima Esteri Oinonen s. 6.12.1912 Kivijärvi. |
Taulu 741 |
V Jalmari Oinonen (6273), (Taulusta 740, äiti Maria Oinonen) s. 3.1.1911 Kivijärvi, k. 10.11.1961 Karstula. Kannonkoskelta 5.1.1960. |
Puoliso: Vihitty 8.11.1936 Rauha Maria Oinonen o.s. Piispanen (6806) s. 20.8.1911 Kivijärvi. |
Anja Inkeri Kemppainen o.s. Oinonen , s. 28.3.1937. Tauluun 742 |
Paavo Artturi Oinonen , s. 20.10.1940. Tauluun 743 |
Taulu 742 |
VI Anja Inkeri Kemppainen o.s. Oinonen (6807), (Taulusta 741, isä Jalmari Oinonen) s. 28.3.1937. |
Puoliso: Reino Mikael Kemppainen (6808) s. 29.9.1930. |
Taulu 743 |
VI Paavo Artturi Oinonen (6809), (Taulusta 741, isä Jalmari Oinonen) s. 20.10.1940. |
Puoliso: Vihitty 16.8.1964
Ritva Ilmi Annikki Oinonen o.s. Oinonen (6810)
s. 20.3.1943.
Vanhemmat: Uuno Emil Oinonen, s. 30.11.1916 Kivijärvi, k. 17.8.1992 Kannonkoski. Impi Katri Oinonen o.s. Kauppinen, s. 24.10.1916 Viitasaari. |
Taulu 744 |
IV Johannes Halt (2606), (Taulusta 689, äiti Leena Halt) s. 23.5.1878 Karstula Vastinki 5 Lylyjärvi, k. 20.1.1930 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 8.12.1910
Thilda Johansdotter Halt o.s. Lampinen (5277)
s. 11.11.1873 Karstula Kiminki 1 Tutipää, k. 14.3.1914 Karstula.
Vanhemmat: Johan Benjaminsson Lampinen, s. 22.2.1834 Karstula Kiminki 1 Tutipää. Tutipää Karhikangas torppari 1860-luvulla. Vihitty 27.12.1857. Catharina "Kaisa" Johansdotter Lampinen o.s. Krook, s. 23.8.1837 Kivijärvi Kannonsaha, k. 17.7.1899 Kivijärvi Pudasjärvi Riihiaho. Kuolinsyy kaatuvatauti. Lapseton. |
Taulu 745 |
IV Anna Alvina Liimatainen o.s. Halt (2608), (Taulusta 689, äiti Leena Halt) s. 6.7.1880 Karstula Vastinki 5 Lylyjärvi, k. 27.10.1953 Usa. |
Puoliso: Vihitty 17.4.1901 Amerikassa
Juho Eliaanpoika Liimatainen (2615)
s. 2.6.1877 Karstula 2 Krookkila Lähdeaho, k. Usa.
Vanhemmat: Elias Matinpoika Liimatainen, s. 12.2.1849 Karstula, Kalavastinki 2 Kepola, k. 29.7.1884 Karstula 2 Krookkila Lähdeaho. Mathilda "Tilda" Heikitytär Liimatainen o.s. Muhonen, s. 18.7.1854 Karstula, Vahanka 3 Ruuska Töyrälä, k. 14.1.1917 USA Minnesota. 1901 Hämeenlinnaan muutto. |
Taulu 746 |
IV Tilda Maria Ahopelto o.s. Halt (2609), (Taulusta 689, äiti Leena Halt) s. 14.12.1882 Karstula Vastinki 5 Lylyjärvi, k. Amerikka. Amerikkaan Jalmarin luo lasten kanssa 2.12.1922. |
Puoliso: Vihitty 30.8.1907
Jalmari Johansson Ahopelto e. Boman (3934)
s. 13.12.1883 Karstula Vastinki 1 Patama.
Vanhemmat: Johan "Juho" Mattsson Boman, s. 9.2.1850 Karstula Kalavastinki 1 Jäsperilä Patama. Lena Sofia Johansdotter Wiik, s. 5.6.1848 Karstula Kalavastinki 9 Riitaharju. Jalmari matkusti 21.5.1913 Liverpoolista New Yorkiin Cerdic-laivalla kohteena Minnesota Virginia. Muuttanut: Amerikkaan. |
Kerttu Maria Ahopelto s. 21.2.1908 Karstula, k. 8.2.1909. |
Bertta Helena Ahopelto s. 1.2.1910 Karstula. Amerikkaan 1922. |
Paavo Matias Ahopelto s. 17.11.1912 Karstula. Amerikkaan 1922. |
Vieno Ahopelto s. 28.4.1916 Karstula. Amerikkaan1922. |
Ester Ahopelto s. 16.5.1918 Karstula. Amerikkaan 1922. |
Helvi Maria Ahopelto s. 3.12.1920 Karstula. Amerikkaan 1922. |
Taulu 747 |
IV Matti Halt (2607), (Taulusta 689, äiti Leena Halt) s. 2.1.1885 Karstula Vastinki 5 Lylyjärvi, k. Amerikka. Siirtolaisrekisterin tiedoissa: "Amerikkaan 10.2.1909 SS. Hellig Olav Kööpenhaminasta 28.1.1909 saapui 10.2.1909 N.Y. Kohde sisar Ida H.... (mahdollisesti) Ohio Cleveland. Matin isä: Matti Karstula Vastiki, mukana Hytönen Aarne 19 v, isä Eljas, Karstula Vastinki ja Poikkonen Onni 19 v, jonka lähisukulainen Vieti(?) Poikkonen Karstula Kiminki". |
Puoliso: Vihitty 21.5.1910
Hilma Maria Halt o.s. Sironen (2843)
s. 23.3.1884 Saarijärvi Kalmari 4 Humalalampi.
Vanhemmat: Henrik Johansson Sironen, mäkitupalainen, s. 9.6.1851 Saarijärvi Kalmari 4 Humalalampi Mäntylä. Caisa "Kaisa" Sironen o.s. Lylynen, s. 1.7.1852 Karstula, Kalavastinki 14 Martinmäki. Amerikkaan 1910. |
Taulu 748 |
IV Leena Sofia Sipilä o.s. Halt (2610), (Taulusta 689, äiti Leena Halt) s. 6.2.1887 Karstula Vastinki 5 Lylyjärvi. Multialle 17.12.1908. Muutti puolisonsa kanssa Amerikkaan 1909; sieltä on tytär Saima ollut yhteydessä Suomeen. Heillä on farmi, jossa hiihtäjä Tauno Sipilä vieraili 1960 Lake Placidin olympialaisten yhteydessä. |
Puoliso: Juho Ivar Sipilä (2614) s. Multia. |
Saima Sipilä |
Taulu 749 |
IV Saima Alina Rautiainen o.s. Halt (2611), (Taulusta 689, äiti Leena Halt) s. 14.1.1889 Karstula Vastinki 5 Lylyjärvi, k. 17.8.1960 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 22.11.1915 Karstula
Juho Albert Rautiainen (2618)
s. 1.5.1893 Karstula Kivijärvi 7 Verlinna, k. 9.6.1977 Karstula.
Vanhemmat: Carl "Kalle" Samuelinpoika Rautiainen, s. 5.1.1840 Saarijärvi Kalmari 1 Kallio, k. 19.2.1923 Karstula. Amanda Heikitytär Rautiainen o.s. Ruuska, s. 14.2.1848 Karstula Kalavastinki 2 Löytänemäki, k. 10.6.1907 Karstula. Nuorin kahdeksasta lapsesta. Harrastukset: Sukututkimus ja perinnetiedon keräys, tallenteita Kansallisarkistossa. |
Olavi Rautiainen s. 12.11.1916 Karstula, k. 4.6.1919. |
Aino Poikonen o.s. Rautiainen , s. 18.8.1918 Karstula. Tauluun 750 |
Lyyli Esteri Rautiainen s. 11.4.1920 Karstula, k. 26.9.1944 Karstula. |
Emma Rautiainen s. 1.12.1921 Karstula, k. 12.4.1940 Karstula. |
Silja Hellin Rautiainen s. 19.8.1923 Karstula, k. 10.9.1934 Karstula. |
Ellen Annikki Rautiainen s. 2.2.1926 Karstula, k. 16.2.2011 Kivijärvi. Saarijärvelle 12.9.1957. |
Leena Amanda Jeminen o.s. Rautiainen , s. 21.8.1929 Karstula. Tauluun 751 |
Anna Elviina Jylhä o.s. Rautiainen , s. 18.4.1932 Karstula. Tauluun 752 |
Kalle Albert Rautiainen s. 15.8.1935 Karstula, k. 1996. |
Taulu 750 |
V Aino Poikonen o.s. Rautiainen (532), (Taulusta 749, äiti Saima Rautiainen) s. 18.8.1918 Karstula. Suolahteen 10.5.1979. |
Puoliso: Vihitty 13.5.1946 Karstula, eronneet 24.11.1949
Aaro Antti Poikonen (426). (Taulu 1299)
mv., s. 15.7.1916 Saarijärvi Kalmari Liepee, k. 20.6.1972 Karstula Aho Konttila.
Vanhemmat: Herman Kallenpoika Poikonen, talollinen, s. 25.3.1882 Karstula Vastinki Konttila, k. 31.7.1959 Karstula Aho Konttila. Muutti Saarijärvelle 14.5.1902. Osti kotitilansa Konttilan Ruunaniemeltä maaliskuussa 1917 sieltä kauransiementä hakiessaan 35.000 markalla. Asui sitä ennen apeltaan saamallaan Liepeen pikkutilalla Kalmarin kylällä. Perhe muutti kirkonkirjojen mukaan 15.8.1917 Aho-Vastingille Konttilaan, mutta todennäköisesti jo keväällä pian kaupanteon jälkeen. Herman tavattiin usein markkinoilla erityisesti hevosten tuntijana. Vihitty 14.6.1901 Saarijärvi. Tilda Maria Poikonen o.s. Piispanen, talon emäntä, s. 1.1.1882 Saarijärvi Kalmari, k. 26.11.1960 Karstula Aho Konttila. Asui 1888 - 1898 Nuorenmäessä Karstulan Aho-Vastingilla. Kävi yhdessä Herman Poikosen kanssa kansakoulun läpi Karstulan kirkolla, mistä on maininta rippikirjassa. Sai 12.7.1941 lähelle osuneen tykinammuksen ilmanpaineesta sotavamman Soanlahden Kiekuassa niin, että kuntoisuusluokka laski E:hen. Talvisodan Aaro taisteli Taipaleenjoella Karstulan miesten konekiväärikomppaniassa. |
Riitta Anneli Peltonen o.s. Poikonen s. 17.2.1950 Karstula, k. 3.12.1984 Helsinki. Lapsi otettu 25.1.1951 varastotyömies Niilo Julius Peltosen ja puolisonsa Irja Dagmarin os. Romunen ottolapseksi. Helsingin RO:n päätös 25.1.1951. |
Taulu 751 |
V Leena Amanda Jeminen o.s. Rautiainen (2623), (Taulusta 749, äiti Saima Rautiainen) s. 21.8.1929 Karstula. Ruotsiin 21.2.1970. |
Puoliso: Vihitty 1.6.1952 Aleksi Jeminen (2818) s. 11.4.1929 Suojärvi, k. 12.11.1979 Karstula. |
Juhani Jeminen paperimies, s. 13.10.1952 Karstula. Asuinpaikka Sverige, Ruotsi. |
Taulu 752 |
V Anna Elviina Jylhä o.s. Rautiainen (2624), (Taulusta 749, äiti Saima Rautiainen) s. 18.4.1932 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 2.9.1956
Kauno Olavi Jylhä (2819)
s. 17.9.1933 Kivijärvi, k. 31.1.2005 Karstula.
Vanhemmat: Heikki Jylhä, s. 28.12.1910 Kivijärvi, k. 26.1.1976 Kivijärvi. Jenny Jylhä o.s. Piispanen, s. 3.6.1911 Kivijärvi. |
Anelma Hellevi Lähteenmäki o.s. Jylhä s. 2.12.1956 Kivijärvi. Espooseen 23.9.1975. |
Aarto Teuvo Jylhä s. 3.1.1958 Kivijärvi. Porvooseen 31.10.1979. |
Seija Liisa Vestanen o.s. Jylhä s. 25.6.1959 Kivijärvi. Espooseen 31.10.1975. |
Alpo Antero Jylhä s. 23.3.1963 Kivijärvi. |
Taulu 753 |
III Matts "Matti" Antinpoika Poikonen (1816), (Taulusta 688, isä Andreas Poikonen) renki, kesti, s. 14.9.1864 Karstula 2 Humppi Nevala, k. 12.8.1891 Saarijärvi, Kalmari 6, Markkula, kuolinsyy hukkunut. Konttilassa renkinä 1880-luvun lopussa. Naintokirja Saarijärvelle 15.4.1889, Muuttokirja nro 5 Saarijärvelle 3.2.1890. Arpa nro 18 merkitsee sotaväessä oloa. |
Puoliso: Vihitty 24.4.1889
Mina Juhontytär Poikonen o.s. Hautanen (4576)
s. 3.1.1870 Saarijärvi Kalmari 6 Hautala Joenniemi.
Vanhemmat: Johan Hautanen e. Hautala, s. 11.3.1840 Saarijärvi ?. Maija Greta Henricsdotter Hautanen o.s. Sironen, torpparin vaimo, s. 27.2.1836 Karstula Pääjärvi 12 Heijostenmäki, k. 26.8.1893 Saarijärvi Kalmari 6 Markkula Lamminmäki, kuolinsyy veritauti. Konttilassa piikana, jolloin avioitui. Muuttanut: Karstula, Vastinki 6 Konttila 3.2.1890-> Saarijärvi, Kalmari 6 Markkula -> AMERIKKA. |
Fanny Maria Poikonen s. 1.9.1889 Karstula Vastinki 6 Konttila. Muuttanut: Amerikkaan. |
Taulu 754 |
III Kristian "Risto" Antinpoika Poikonen (1813), (Taulusta 688, isä Andreas Poikonen) renki, työmies, s. 8.6.1869 Karstula 2 Humppi Nevala, k. 5.2.1932 Toholampi, kuolinsyy keuhkotauti. Otti naimaluvan Toholammille 18.10.1902 ja muutti sinne 15.12.1902. Syntymäaikatieto 1852? |
Puoliso: Vihitty 21.12.1902
Iida Maria Aapantytär Poikonen o.s. Asiala (4253). (Taulu 694)
s. 26.7.1874 Toholampi, k. 4.8.1950 Toholampi.
Vanhemmat: Abraham Abrahaminpoika Asiala, s. 4.1.1846 Toholampi. Maija Liisa Jaakontytär Puusaari, s. 16.1.1849 Veteli Yliveteli. |
Helmi Helena Poikonen s. 21.12.1903 Toholampi, k. 9.3.1914 Toholampi. |
Antti Abraham Poikonen , s. 15.4.1906 Toholampi. Tauluun 755 |
Maria Elisabeth "Petti" Jäsperi e. Altén o.s. Poikonen , s. 5.7.1908 Toholampi. Tauluun 756 |
Lauri Johannes Poikonen , s. 1.3.1910 Toholampi. Tauluun 763 |
Konsta Edvard Poikonen s. 18.3.1912 Toholampi, k. 9.2.1920 Toholampi. |
Kaarlo Kauko Poikonen s. 28.1.1914 Toholampi, k. 27.6.1931 Toholampi, kuolinsyy Keuhkotauti. |
Martti Ilmari Poiksalo e. Poikonen , s. 10.11.1915 Toholampi. Tauluun 764 |
Paavo Kristian Aarnipuu e. Poikonen , s. 26.10.1918 Toholampi. Tauluun 769 |
Taulu 755 |
IV Antti Abraham Poikonen (2628), (Taulusta 754, isä Kristian Poikonen) kansakoulunopettaja, urkuri, s. 15.4.1906 Toholampi, k. 1951 Mikkeli Otava. |
Puoliso: Poikonen (2629) |
Martti Poikonen s. 1950. |
Taulu 756 |
IV Maria Elisabeth "Petti" Ristontytär Jäsperi e. Altén o.s. Poikonen (2631), (Taulusta 754, isä Kristian Poikonen) s. 5.7.1908 Toholampi, k. 14.1.1980 Karstula. Himangalta 22.4.1931. |
1. puoliso: Vihitty 11.12.1931
Arvid Mathias Alten (2632). (Taulu 690)
s. 21.11.1902 Karstula, k. 30.11.1940 Karstula, kuolinsyy Keuhkotauti, saatu sotareissulla.
Vanhemmat: Henrik "Heikki" Matinpoika Altén, mäkitupalainen, s. 15.2.1875 Saarijärvi 30 Kolkanlahti Peltoaho, k. 1.12.1926 Karstula. Vihitty 5.11.1896 Karstula. Miina Altén o.s. Halt, s. 5.10.1873 Karstula Vastinki 5 Lylyjärvi, k. 28.2.1938 Karstula. |
Maria Vilhelmiina Kauppinen o.s. Alten , s. 10.2.1932. Tauluun 695 |
Armo Sakari Alten , s. 31.1.1933 Karstula. Tauluun 698 |
Raili Elisabeth Piispanen o.s. Alten , s. 22.7.1934 Karstula. Tauluun 703 |
Salme Helena Johansson o.s. Alten , s. 24.1.1936 Karstula. Tauluun 708 |
Aura Anneli Alten s. 10.3.1937 Karstula, k. 16.4.1937 Karstula. |
Meeri Annikki Alten s. 2.8.1938 Karstula, k. 16.7.1939 Karstula. |
Maire Orvokki Kemppainen o.s. Alten Kauppinen , s. 25.8.1939 Karstula. Tauluun 713 |
Ahto Arvid Matias Kauppinen e. Altén , s. 15.2.1941 Karstula. Tauluun 717 |
2. puoliso: Vihitty 28.12.1941 Juho Vihtori Jäsperi (2633) s. 24.12.1907 Karstula, k. 14.2.1986 Karstula. |
Seija Anneli Engblom o.s. Jäsperi , s. 6.6.1942 Karstula. Tauluun 757 |
Salli Annikki Kettunen o.s. Jäsperi , s. 3.8.1943 Karstula. Tauluun 758 |
Samuli Jäsperi , s. 3.1.1945 Karstula. Tauluun 761 |
Sirpa Aulikki Kosonen o.s. Jäsperi , s. 27.2.1946 Karstula. Tauluun 762 |
Taulu 757 |
V Seija Anneli Engblom o.s. Jäsperi (2736), (Taulusta 756, äiti "Petti" Jäsperi e. Altén) s. 6.6.1942 Karstula. Järvenpäähän 13.1.1960. |
Puoliso: Vihitty 2.11.1962, eronneet 26.9.1972 Raimo Rainer Engblom (2737) s. 31.3.1935 Salo. |
Veli-Pekka Engblom s. 22.3.1973, k. 22.3.1973. |
Taulu 758 |
V Salli Annikki Kettunen o.s. Jäsperi (2739), (Taulusta 756, äiti "Petti" Jäsperi e. Altén) siivooja, s. 3.8.1943 Karstula. Helsinkiin 23.10.1962. |
Puoliso: Vihitty 2.3.1968 Kari Juho Kettunen (2740) huoltomies, s. 3.10.1945 Ilomantsi. |
Markku Tapani Kettunen , s. 12.10.1968 Helsinki. Tauluun 759 |
Mervi Marja Orvokki Kettunen , s. 20.10.1970 Helsinki. Tauluun 760 |
Taulu 759 |
VI Markku Tapani Kettunen (2741), (Taulusta 758, äiti Salli Kettunen) puistotyöläinen, s. 12.10.1968 Helsinki. |
Puoliso: Vihitty 8.6.1991 Merja Hannele Kettunen o.s. Räsänen (2743) s. 7.5.1966 Helsinki. |
Sanna Maarit Kettunen s. 7.10.1992. |
Jonna Eveliina Kettunen s. 4.7.1994. |
Taulu 760 |
VI Mervi Marja Orvokki Kettunen (2742), (Taulusta 758, äiti Salli Kettunen) s. 20.10.1970 Helsinki. |
Avopuoliso: Tomi Antero Bräsy (2746) s. 31.3.1969 Helsinki. |
Veera Ilona Bräsy s. 1.8.1994. |
Emma Liina Bräsy s. 12.3.1997. |
Otto Oskari Bräsy s. 7.11.2000. |
Taulu 761 |
V Samuli Jäsperi (2754), (Taulusta 756, äiti "Petti" Jäsperi e. Altén) s. 3.1.1945 Karstula, k. 9.4.2000 Helsinki. Helsinkiin 22.12.1969. |
1. puoliso: Vihitty 16.7.1976, eronneet 7.3.1980 Marjatta Sylvia Jäsperi o.s. Honkamäki (2755) s. 12.11.1945 Helsinki. |
2. puoliso: Vihitty 27.5.1983 Anelma Kaarina Jäsperi e. Depner o.s. Friström (2756) s. 25.10.1947 Rautavaara, k. 23.9.1995 Helsinki. |
Taulu 762 |
V Sirpa Aulikki Kosonen o.s. Jäsperi (2750), (Taulusta 756, äiti "Petti" Jäsperi e. Altén) s. 27.2.1946 Karstula. Helsinkiin 30.12.1964. |
Puoliso: Vihitty 10.4.1966, eronneet 28.2.1990 Pentti Kalevi Kosonen (2751) s. 28.10.1942 Värtsilä. |
Iris Anne Ilona Kosonen s. 27.8.1966 Helsinki. |
Kimmo Kalevi Kosonen s. 11.11.1967 Helsinki. |
Taulu 763 |
IV Lauri Johannes Poikonen (4304), (Taulusta 754, isä Kristian Poikonen) hitsaaja, työkaluviilari, s. 1.3.1910 Toholampi, k. 1973 Turku. Jalat paleltuivat talvisodan Summassa. Toinen jalka amputoitiin heti ja toinenkin 1950-luvulla. Toimi silti Turun telakoilla hitsarina ja työkaluviilarina päästen työkyvyttömyyseläkkeelle 63-vuotiaana. Yritteliäisyydestään sai Sotainvalidien veljesliiton Sisu-mitalin. Muuttanut: Turkuun 1938. |
Puoliso: Vihitty 1936 Toini Annikki Poikonen o.s. Kerttula (4280) |
Jorma Poikonen s. Turku. |
Lea Poikonen s. Turku. |
Taulu 764 |
IV Martti Ilmari Poiksalo e. Poikonen (4307), (Taulusta 754, isä Kristian Poikonen) suntio, seurakuntamestari, s. 10.11.1915 Toholampi, k. 1990 Hämeenlinna. Sukunimen muutos 1948. Töissä rautateillä aluksi. Päätyö seurakuntien palveluksessa Haminassa, Harjavallassa ja viimeksi Sääksmäellä. |
1. puoliso: Aino Nurisalo (4295) s. Kälviä, k. 1944. |
2. puoliso: Vihitty 11.1945 Sylvia Alhainen (4242) |
Mauri Antero Poiksalo e. Poikonen , s. 1945 Lammi. Tauluun 765 |
Ritva Ekebom o.s. Poiksalo . Tauluun 768 |
Taulu 765 |
V Mauri Antero Poiksalo e. Poikonen (4311), (Taulusta 764, isä Martti Poiksalo) kirkkoherra, s. 1945 Lammi. Sukunimen muutos 1948. Asuu Valkeakoskella. |
Puoliso: Eija-Riitta Maria Poiksalo o.s. Pietilä (9572) s. 1945 Rauma. |
Panu-Kristian Aleksanteri Poiksalo , s. 1975 Valkeakoski. Tauluun 766 |
Pamela Kristiina Maria Poiksalo muotoilija, Hamk, s. 1980 Valkeakoski. |
Karoliina Susanna Maria Poiksalo , s. 1987 Valkeakoski. Tauluun 767 |
Taulu 766 |
VI Panu-Kristian Aleksanteri Poiksalo (9235), (Taulusta 765, isä Mauri Poiksalo) dipl. ins, s. 1975 Valkeakoski. |
Puoliso: Vihitty .7.2007 Iida Emilia Poiksalo o.s. Mattanen (9134) s. 1982 Ruotsi. |
Taulu 767 |
VI Karoliina Susanna Maria Poiksalo (8964), (Taulusta 765, isä Mauri Poiksalo) liiketalousopiskelija TAMK, s. 1987 Valkeakoski. |
Puoliso: Vihitty 15.8.2015 Sääksmäen kirkko Mikko Juhani Sävilahti (23384) DI. |
Taulu 768 |
V Ritva Ekebom o.s. Poiksalo (4312), (Taulusta 764, isä Martti Poiksalo) vastaanottovirkailija. Lapseton. |
Puoliso: Roger Reinhold Ekebom (9022) koneteknikko, s. 26.5.1948 Kauniainen. |
Taulu 769 |
IV Paavo Kristian Aarnipuu e. Poikonen (4308), (Taulusta 754, isä Kristian Poikonen) s. 26.10.1918 Toholampi, k. 16.8.1990 Hämeenlinna. |
Puoliso: Vihitty 18.11.1939 Helsinki
Toini Kyllikki Aarnipuu e. Poikonen o.s. Peltonen e. Timgren (4299)
s. 14.6.1918 Tyrväntö, k. 19.10.1990 Hämeenlinna.
Vanhemmat: August Timgren, s. 6.1.1895, k. 28.11.1955 Hämeenlinna. Lyydia Maria Forss o.s. Peltonen, s. 14.12.1899 Jämsä, k. 1.7.1961 Hattula. |
Seija Eila Kyllikki Heiskanen o.s. Aarnipuu e. Poikonen , s. 21.3.1940 Helsinki. Tauluun 770 |
Eija Sisko Hellevi Aarnipuu e. Heiskanen o.s. Aarnipuu e. Poikonen , s. 7.6.1941 Helsinki. Tauluun 774 |
Paavo Olavi Aarnipuu e. Poikonen , s. 27.12.1942 Helsinki. Tauluun 777 |
Leena Aarnipuu-Lampela o.s. Aarnipuu , s. 5.4.1948 Helsinki. Tauluun 780 |
Taulu 770 |
V Seija Eila Kyllikki Heiskanen o.s. Aarnipuu e. Poikonen (4310), (Taulusta 769, isä Paavo Aarnipuu) s. 21.3.1940 Helsinki. |
Puoliso: Vihitty 23.7.1961 Helsinki Jorma Olavi Heiskanen (4260) s. 23.11.1938 Helsinki. |
Jari Olavi Heiskanen , s. 19.4.1963 Espoo. Tauluun 771 |
Marko Pasi Juhani Heiskanen , s. 6.8.1965 Espoo. Tauluun 772 |
Tuula-Riitta Maria Jacobson o.s. Heiskanen , s. 26.11.1966 Espoo. Tauluun 773 |
Taulu 771 |
VI Jari Olavi Heiskanen (4259), (Taulusta 770, äiti Seija Heiskanen) s. 19.4.1963 Espoo. |
Puoliso: Vihitty 24.8.1998 Ann-Britt Katarina Heiskanen o.s. Nyman (4296) s. 6.2.1960 Skövde Ruotsi. |
Emma Katarina Maria Heiskanen s. 12.12.1997 Onsala Ruotsi. |
Erika Maria Isabella Heiskanen s. 24.6.1999 Onsala Ruotsi. |
Taulu 772 |
VI Marko Pasi Juhani Heiskanen (4262), (Taulusta 770, äiti Seija Heiskanen) s. 6.8.1965 Espoo. |
Puoliso: Vihitty 28.4.1990 Uppsala, Ruotsi Eva Helene Heiskanen o.s. Jacobson (4269) s. 29.1.1964 Uppsala Ruotsi. |
Emelie Eva Maria Heiskanen s. 6.1.1991 Uppsala Ruotsi. |
Oskar Boris Olavi Heiskanen s. 4.2.1993 Åsa Ruotsi. |
Taulu 773 |
VI Tuula-Riitta Maria Jacobson o.s. Heiskanen (4266), (Taulusta 770, äiti Seija Heiskanen) s. 26.11.1966 Espoo. |
Puoliso: Vihitty 19.6.1993 Ruotsi Onsala Lars Henric Jacobson (4271) s. 18.9.1967 Ruotsi Uppsala. |
Carolina Maria Jacobson s. 13.1.1994 Ruotsi Onsala. |
Ida Christina Maria Jacobson s. 9.3.1996 Ruotsi Onsala. |
Taulu 774 |
V Eija Sisko Hellevi Aarnipuu e. Heiskanen o.s. Aarnipuu e. Poikonen (4300), (Taulusta 769, isä Paavo Aarnipuu) s. 7.6.1941 Helsinki. |
1. puoliso: Vihitty 19.2.1962 Helsinki, eronneet 1982 Keijo Kalevi Heiskanen (4261) s. 9.3.1941 Helsinki, k. 2.12.2008. |
Teppo Kalevi Heiskanen , s. 4.6.1964 Helsinki. Tauluun 775 |
Tommi Sakari Heiskanen , s. 19.10.1968 Espoo. Tauluun 776 |
2. avopuoliso: Aulis Wiik (5257) |
Taulu 775 |
VI Teppo Kalevi Heiskanen (4264), (Taulusta 774, äiti Eija Aarnipuu e. Heiskanen) johtava konsultti, yrittäjä, s. 4.6.1964 Helsinki. |
Puoliso: Vihitty 23.12.2000 Helsinki Kaisa Puhakka (4313) FM, s. 19.3.1972. |
Okko Tuomas Rafael Heiskanen s. 3.12.2002 Helsinki. |
Anna Aino Rebekka Heiskanen s. 29.5.2005 Helsinki. |
Taulu 776 |
VI Tommi Sakari Heiskanen (4265), (Taulusta 774, äiti Eija Aarnipuu e. Heiskanen) kustannuspäällikkö, s. 19.10.1968 Espoo. |
Puoliso: Vihitty 9.10.1993 Helsinki Kaisu Maria Iisakkila (4267) DI, s. 10.10.1970. |
Asla Miikka Kristian Heiskanen s. 2.1.2001 Helsinki. |
Pessi Joona Heiskanen s. 25.1.2004 Helsinki. |
Taulu 777 |
V Paavo Olavi Aarnipuu e. Poikonen (4309), (Taulusta 769, isä Paavo Aarnipuu) sähköinsinööri, s. 27.12.1942 Helsinki, k. 12.1.2006 Thaimaa. |
1. puoliso: Vihitty 1965 Helsinki Pirjo Suomaa (4316) toimistonhoitaja, s. 28.9.1945 Juva. |
Sari Anne Aarnipuu , s. 27.2.1966 Helsinki. Tauluun 778 |
Harri Olavi Aarnipuu , s. 18.4.1968 Espoo. Tauluun 779 |
2. puoliso: Seija Aarnipuu o.s. Pellinen e. Salminen (5258) |
Taulu 778 |
VI Sari Anne Aarnipuu (4240), (Taulusta 777, isä Paavo Aarnipuu) sairaanhoitaja, s. 27.2.1966 Helsinki. |
Puoliso: Vihitty 30.6.1986 Helsinki, eronneet Mikko Adolf Lindfors (4293) tradenomi, s. 16.4.1967 Helsinki. |
Miiro Elias Lindfors s. 31.1.1993 Helsinki. |
Mitja Eelis Oliver Lindfors s. 19.7.1996 Helsinki. |
Taulu 779 |
VI Harri Olavi Aarnipuu (4239), (Taulusta 777, isä Paavo Aarnipuu) s. 18.4.1968 Espoo. |
Puoliso: eronneet Kati Aarnipuu o.s. Putkonen (4926) verovirkailija, s. 6.9.1964. |
Arla Aarnipuu s. 24.9.1995 Espoo. |
Jarno Olavi Aarnipuu s. 24.6.1997 Espoo. |
Taulu 780 |
V Leena Aarnipuu-Lampela o.s. Aarnipuu (4241), (Taulusta 769, isä Paavo Aarnipuu) kuoronjohtaja, s. 5.4.1948 Helsinki. |
Puoliso: Vihitty 2.6.1968 Helsinki, eronneet 6.10.2012
Pekka Arvo Lampela (4285)
elokuvatyöntekijä, s. 18.12.1948 Helsinki.
Vanhemmat: Viljo Lampela. Kaija Rahola. |
Titta Marika Lampela , s. 18.11.1969 Helsinki. Tauluun 781 |
Tiia Anniina Aarnipuu e. Lampela , s. 26.4.1974 Espoo. Tauluun 782 |
Tuomas Taneli Lampela s. 5.4.1980 Hattula, k. 5.3.2013 Hattula. |
Taulu 781 |
VI Titta Marika Lampela (4288), (Taulusta 780, äiti Leena Aarnipuu-Lampela) musiikinopettaja, s. 18.11.1969 Helsinki. |
Puoliso: Vihitty 18.6.1999 Helsinki
Teppo Johannes Lampela e. Tolonen (4320)
laulunopettaja, laulaja, s. 17.7.1969 Helsinki.
Vanhemmat: Niklas Tolonen. Ulpu Tolonen. |
Saara Juulia Lampela s. 27.11.2000 Helsinki. |
Lauri Johannes Lampela s. 8.8.2002 Helsinki. |
Taulu 782 |
VI Tiia Anniina Aarnipuu e. Lampela (4287), (Taulusta 780, äiti Leena Aarnipuu-Lampela) kirjailija, s. 26.4.1974 Espoo. Luottamustoimi Setan puheenjohtajana 20001-2005; sittemmin työ kirjailijana. |
1. avopuoliso: Tatu Kuivalahti (4282) |
Onni Matias Kuivalahti s. 11.2.1994 Helsinki. |
2. puoliso: Vihitty 9.3.2002 Petja Ilmari Aarnipuu e. Kauppi (4277) tutkija, s. 26.4.1970. |
Outi Inkeri Aarnipuu s. 16.11.1999 Helsinki. |
Kerttu Selina Aarnipuu s. 16.11.1999 Helsinki. |
Taulu 783 |
II Kaisa Juhontytär Neittaanmäki o.s. Poikonen (116), (Taulusta 1, isä Johan Poikonen)
emäntä, s. 12.3.1833 Karstula No 2 Humppi, k. 20.6.1910 Saarijärvi Koskenkylä.
SUKUKAAVIO |
Puoliso: Vihitty 25.10.1861 Karstula
Matti Matinpoika Neittaanmäki (273)
talollinen, s. 7.6.1840 Saarijärvi, k. 4.6.1903 Saarijärvi.
Vanhemmat: Matts Mattsson Neittaanmäki e. Ståhlberg, s. 13.7.1810 Saarijärvi 10 Neittaanmäki, k. 7.1.1849 Saarijärvi 10 Neittaanmäki. Caisa Juliana Neittaanmäki o.s. Plathan, s. 16.1.1804 Saarijärvi, k. 26.11.1877 Saarijärvi 10 Neittaanmäki. |
Hilda Korkeamäki o.s. Neittaanmäki , s. 6.10.1862 Saarijärvi. Tauluun 784 |
Matti Neittaanmäki , s. 3.1.1864 Saarijärvi. Tauluun 803 |
Johannes "Janne" Kalmukoski e. Neittaanmäki , s. 24.11.1865 Saarijärvi 10 Neittaanmäki. Tauluun 831 |
August "Aakku" Neittaanmäki , s. 28.4.1869 Saarijärvi. Tauluun 845 |
Kalle Matias Neittaanmäki , s. 25.6.1871 Saarijärvi. Tauluun 847 |
Selma Hyytiäinen o.s. Neittaanmäki , s. 12.1.1873 Saarijärvi 10. Tauluun 848 |
Heikki Neittaanmäki , s. 12.8.1875 Saarijärvi 10 Neittaanmäki. Tauluun 857 |
Vilhelmiina Blomberg o.s. Neittaanmäki , s. 16.6.1880 Saarijärvi. Tauluun 880 |
Taulu 784 |
III Hilda Korkeamäki o.s. Neittaanmäki (274), (Taulusta 783, äiti Kaisa Neittaanmäki) s. 6.10.1862 Saarijärvi, k. 26.5.1904 Saarijärvi. |
Puoliso: Vihitty 19.6.1884
Thomas "Tuomas" Henricsson Korkeamäki (282)
s. 20.12.1849 Saarijärvi, k. 6.4.1929.
Vanhemmat: Henric Michelsson Korkeamäki, s. 25.5.1818 Saarijärvi Pääjärvi 34 Pyhämäki, k. 15.6.1866 Saarijärvi Kalmari 7 Korkeamäki. Stina Mattsdotter Korkeamäki o.s. Autonen, s. 14.2.1819 Karstula Pääjärvi 6 Autio-Pajala, k. 30.4.1896 Saarijärvi Kalmari 7 Korkeamäki. |
Otto Matti Korkeamäki , s. 3.6.1885 Saarijärvi. Tauluun 785 |
Alma Korkeamäki s. 8.8.1887 Saarijärvi. |
Juho "Korkea-Janne" Korkeamäki , s. 10.1.1890 Saarijärvi. Tauluun 795 |
Aukusti Korkeamäki s. 17.12.1892 Saarijärvi, k. 21.12.1892 Saarijärvi. |
Matilda "Tilda" Anttila o.s. Korkeamäki , s. 25.3.1894 Saarijärvi Kalmari 7 Korkeamäki. Tauluun 801 |
Matias "Masto-Matti" Korkeamäki , s. 10.5.1896 Saarijärvi Kalmari 7 Korkeamäki. Tauluun 802 |
Aina Korkeamäki s. 23.12.1898 Saarijärvi. |
Taulu 785 |
IV Otto Matti Korkeamäki (283), (Taulusta 784, äiti Hilda Korkeamäki) mv. Majjoen isäntä, s. 3.6.1885 Saarijärvi, k. 3.2.1964 Kuopio. Murhasi vaimonsa ja vietti lopun elämäänsä mielisairaalassa. |
Puoliso: Vihitty 22.6.1906
Vilhelmiina "Emma" Antintytär Korkeamäki o.s. Hyytiäinen (290)
s. 27.8.1884 Saarijärvi, k. 23.2.1924 Saarijärvi.
Vanhemmat: Anders "Antti" Eriksson Hyytiäinen e. Honkonen, talollinen, s. 6.9.1839 Saarijärvi Kalmari 3 Humalamäki, k. 13.2.1915 Saarijärvi Kalmari. Vihitty 27.12.1876 Saarijärvi. Kuusi lasta. Maria Anna "Marja" Henriksdotter Hyytiäinen o.s. Pihlainen, emäntä, s. 1.6.1848 Saarijärvi Kuoppala 3 Haapakoski Pihlainen, k. 23.2.1905 Saarijärvi Kalmari. |
Lempi Maria Korkeamäki s. 26.2.1907 Saarijärvi. |
Veikko Armas Korkeamäki , s. 2.8.1908 Saarijärvi. Tauluun 786 |
Irja Pauliina Korkeamäki s. 18.9.1909 Saarijärvi, k. 6.12.1909 Saarijärvi. |
Otto Matti Korkeamäki , s. 13.11.1914 Saarijärvi, k. 12.6.1981 Saarijärvi. Tauluun 790 |
Eino Bernhart Korkeamäki s. 9.7.1916 Saarijärvi, k. 7.6.1918 Saarijärvi. |
Linda Herskoi o.s. Korkeamäki , s. 21.5.1919 Saarijärvi. Tauluun 791 |
Aatu Korkeamäki , s. 14.10.1920 Saarijärvi. Tauluun 792 |
Taulu 786 |
V Veikko Armas Korkeamäki (6242), (Taulusta 785, isä Otto Korkeamäki) mv Majjoen isäntä, s. 2.8.1908 Saarijärvi, k. 18.11.1996 Saarijärvi. |
Puoliso: Vieno Esteri Korkeamäki o.s. Leppänen (7344) s. 15.6.1917 Karjala, k. 27.2.1991 Saarijärvi. Jäänyt leskeksi kahdesta aikaisemmasta avioliitosta. |
Tuomas Korkeamäki , s. 20.7.1948 Saarijärvi. Tauluun 787 |
Maija-Liisa Korkeamäki ekonomian opiskelija, s. 27.12.1949 Saarijärvi, k. 18.8.1987. |
Paula Orvokki Turunen o.s. Korkeamäki , s. 14.3.1953 Saarijärvi. Tauluun 788 |
Taulu 787 |
VI Tuomas Korkeamäki (7345), (Taulusta 786, isä Veikko Korkeamäki) nosturinkuljettaja, s. 20.7.1948 Saarijärvi. Helsinki asuinpaikka. |
Puoliso:
Maire Helena Korkeamäki o.s. Vainiomaa (7346)
sosiaalivirkailija, s. 27.5.1956.
Vanhemmat: Jalmari Vainiomaa, s. 20.11.1914 Saarijärvi, k. 24.5.1995. Vieno Vainiomaa o.s. Saksi, s. 1920. |
Mika Petri Korkeamäki s. 7.11.1979. |
Marko Tuomas Korkeamäki s. 13.5.1986. |
Taulu 788 |
VI Paula Orvokki Turunen o.s. Korkeamäki (7348), (Taulusta 786, isä Veikko Korkeamäki) s. 14.3.1953 Saarijärvi. Asuu Ruotsissa. |
Puoliso: eronneet Turunen (7349) |
Maarit Teresa Annika Turunen , s. 23.8.1972. Tauluun 789 |
Pekka Juhani Turunen s. 3.9.1981. Asuu Ruotsissa. |
Taulu 789 |
VII Maarit Teresa Annika Turunen (7350), (Taulusta 788, äiti Paula Turunen) s. 23.8.1972. Asuu Ruotsissa. |
Matilda Turunen s. 2002 Ruotsi. |
Taulu 790 |
V Otto Matti Korkeamäki (6249), (Taulusta 785, isä Otto Korkeamäki) metsuri, pienviljelijä Rinteelä, s. 13.11.1914 Saarijärvi, k. 12.6.1981 Saarijärvi. |
Puoliso: Elma Korkeamäki o.s. Sälli Lehtonen (7338) s. 1912. |
Taulu 791 |
V Linda Herskoi o.s. Korkeamäki (7339), (Taulusta 785, isä Otto Korkeamäki) siivooja, s. 21.5.1919 Saarijärvi, k. 18.2.1990. Kinnulassa asuivat vuoteen 1964, jolloin Herskoit muuttivat Helsinkiin. |
Puoliso: Aleksanteri Herskoi e. Germanov (7356) autonkuljettaja, s. 13.5.1913 Salmi, k. 21.1.1993 Helsinki. Muuttanut: Kinnula 1964 -> Helsinki. |
Rauni Antero Herskoi s. 28.7.1941 Kinnula. |
Aimo Erkki Herskoi s. 19.7.1943 Kinnula. |
Silvo Tapio Kullervo Herskoi s. 19.6.1944 Kinnula. |
Tuomo Fleego Herskoi s. 23.8.1946 Kinnula. |
Hannu Matias Herskoi s. 23.10.1947 Kinnula. |
Matti Herskoi s. 10.10.1951 Kinnula. |
Anja Kaarina Herskoi s. 25.3.1958 Kinnula. Asuinpaikka Helsinki. |
Taulu 792 |
V Aatu Korkeamäki (7340), (Taulusta 785, isä Otto Korkeamäki) rakentaja, s. 14.10.1920 Saarijärvi, k. 14.7.1998 Jyväskylä. |
Puoliso: Kerttu Korkeamäki o.s. Mustonen (7364) siivooja, s. 9.2.1927 Saarijärvi. |
Ritva-Liisa Korkeamäki , s. 14.3.1956 Jyväskylä. Tauluun 793 |
Taulu 793 |
VI Ritva-Liisa Korkeamäki (7365), (Taulusta 792, isä Aatu Korkeamäki) varaosakeräilijä, s. 14.3.1956 Jyväskylä. Jyväskylä asuinpaikka. |
Avopuoliso: eronneet Hannu Korhonen (7366) autonkuljettaja, s. 16.6.1952 Jyväskylä. |
Marko Juhani Korhonen s. 28.1.1980 Jyväskylä. |
Teemu Kalervo Korhonen , s. 29.12.1982 Jyväskylä. Tauluun 794 |
Antti Samuli Korhonen s. 3.4.1986 Jyväskylä. |
Taulu 794 |
VII Teemu Kalervo Korhonen (7368), (Taulusta 793, äiti Ritva-Liisa Korkeamäki) s. 29.12.1982 Jyväskylä. |
Avopuoliso:
Karoliina Pekkanen (20987)
urheiluhieroja, s. 23.11.1983 Saarijärvi.
Vanhemmat: Pasi Johannes Pekkanen, s. 12.1.1962 Karstula, k. 22.10.2003 Karstula. Sari Maarit Pekkanen o.s. Eklund, s. 6.11.1966 Ruotsi Trollhättan. |
Taulu 795 |
IV Juho "Korkea-Janne" Korkeamäki (285), (Taulusta 784, äiti Hilda Korkeamäki) talollinen, mv., s. 10.1.1890 Saarijärvi, k. 1965 Saarijärvi. |
Puoliso: Vihitty 10.5.1924 Saarijärvi Anna Korkeamäki o.s. Penttinen (291) talon emäntä, s. 19.1.1900 Saarijärvi, k. 1991 Saarijärvi. |
Arvo Johannes Korkeamäki s. 1926 Saarijärvi, k. 24.8.1979 Saarijärvi. |
Yrjö Ilmari Korkeamäki s. 1928 Saarijärvi, k. 1938 Saarijärvi. |
Mikko Korkeamäki , s. 26.2.1930 Saarijärvi. Tauluun 796 |
Liisa-Annikki Korkeamäki , s. 18.6.1931 Saarijärvi. Tauluun 799 |
Taulu 796 |
V Mikko Korkeamäki (7372), (Taulusta 795, isä Juho Korkeamäki) maatalousyrittäjä, s. 26.2.1930 Saarijärvi. |
Puoliso: Eila Vieno Kyllikki Korkeamäki o.s. Mikonmäki (7377) talon emäntä, s. 25.9.1935 Pylkönmäki. |
Juha Mikko Korkeamäki , s. 22.10.1966 Äänekoski. Tauluun 797 |
Riitta-Maija Korkeamäki , s. 13.1.1970 Saarijärvi. Tauluun 798 |
Taulu 797 |
VI Juha Mikko Korkeamäki (7378), (Taulusta 796, isä Mikko Korkeamäki) mv, s. 22.10.1966 Äänekoski. |
Puoliso: Vihitty 3.8.1996 Marika Johanna Korkeamäki o.s. Markko (7379) emäntä, s. 14.11.1973 Isokyrö. |
Johanna Karoliina Korkeamäki s. 23.2.1996 Saarijärvi. |
Noora Katariina Korkeamäki s. 1.1.1999 Saarijärvi. |
Jenna Vilhelmiina Korkeamäki s. 2.7.2001 Saarijärvi. |
Taulu 798 |
VI Riitta-Maija Korkeamäki (7383), (Taulusta 796, isä Mikko Korkeamäki) merkonomi, tradenomi, s. 13.1.1970 Saarijärvi. |
Avopuoliso: Jari Lehtinen (7384) betoniyrittäjä, s. Saarijärvi. |
Taulu 799 |
V Liisa-Annikki Korkeamäki (7373), (Taulusta 795, isä Juho Korkeamäki) s. 18.6.1931 Saarijärvi. Vammainen. |
Puoliso: Armas Anttila (7374) s. 1900. |
Antti Korkeamäki , s. .6.1950 Saarijärvi. Tauluun 800 |
Taulu 800 |
VI Antti Korkeamäki (7375), (Taulusta 799, äiti Liisa-Annikki Korkeamäki) s. .6.1950 Saarijärvi. Ruotsalainen vaimo, lapsia tytär ja poika, asuu Ruotsissa. |
Puoliso: Korkeamäki (7376) s. Ruotsissa. |
Taulu 801 |
IV Matilda "Tilda" Anttila o.s. Korkeamäki (287), (Taulusta 784, äiti Hilda Korkeamäki) s. 25.3.1894 Saarijärvi Kalmari 7 Korkeamäki. |
Puoliso: Vihitty 14.5.1920 Saarijärvi
Matts "Matti" Mattsson Anttila (292)
s. 1.6.1882 Saarijärvi Kalmari 2 Anttila.
Vanhemmat: Maths Andersson Anttila, s. 20.5.1824 Saarijärvi Pääjärvi 8 Sirola, k. jälkeen 1900. Hedda Cristina Andersdotter Anttila o.s. Eerola, s. 2.7.1841 Saarijärvi Kalmari 2 Vanhala, k. 28.12.1889 Saarijärvi Kalmari 2 Vanhala. |
Taulu 802 |
IV Matias "Masto-Matti" Korkeamäki (288), (Taulusta 784, äiti Hilda Korkeamäki) talollinen, s. 10.5.1896 Saarijärvi Kalmari 7 Korkeamäki, k. 13.4.1986 Saarijärvi Kalmari 7 Korkeamäki. Maanviljelijä Mastomäki, Kalmari, Saarijärvi. |
Puoliso: Vihitty 11.2.1922 Saarijärvi
Tilda Korkeamäki o.s. Liimatainen (293)
s. 5.4.1896 Saarijärvi Kalmari 1 Muhola Ristimäki, k. 27.7.1986 Saarijärvi.
Vanhemmat: Johannes "Juho" Johansson Liimatainen, s. 6.3.1873 Saarijärvi Kalmari 1 Kalmari Ristimäki, k. 29.11.1949 Saarijärvi. Vihitty 21.5.1895 Saarijärvi. Hilma Maria Emanuelsdotter Liimatainen o.s. Nuutinmäki, s. 25.12.1871 Saarijärvi Kalmari 5 Löytömäki Nuutinmäki, k. 21.11.1951 Saarijärvi. |
Taulu 803 |
III Matti Neittaanmäki (275), (Taulusta 783, äiti Kaisa Neittaanmäki) mv. Mansikka-aho Koskenkylä Saarijärvi, s. 3.1.1864 Saarijärvi, k. 12.3.1941 Saarijärvi. Opiskeli Keski-Suomen opistossa 1895-1896. Toimi kirjanpitäjänä Vaasassa. |
Puoliso: Vihitty 13.11.1903
Anna Juhontytär Neittaanmäki o.s. Jauhonen (294)
talon emäntä, s. 22.10.1879 Saarijärvi Pääjärvi 12 Kaijala, k. 30.1.1958 Saarijärvi.
Vanhemmat: Juho Matinpoika Jauhonen, s. 20.5.1847 Saarijärvi 15 Vähä-Ahola Jauhoniemi. Anna Liisa Abrahamintytär Mieskonen, s. 16.9.1851 Saarijärvi Pääjärvi 12 Lamminrinne. |
Lauri Neittaanmäki työmies, s. 1.10.1904 Saarijärvi, k. 30.5.1938 Hietamankoski Äänekoski, kuolinsyy Hukkui. |
Olavi Neittaanmäki , s. 4.4.1906 Saarijärvi. Tauluun 804 |
Vilho Neittaanmäki työmies, s. 1.9.1908 Saarijärvi, k. 1.2.1930 Saarijärvi, kuolinsyy Mahavaivat. |
Aune Narinen Mäkipaju o.s. Neittaanmäki , s. 12.3.1910 Saarijärvi. Tauluun 805 |
Aarne Neittaanmäki , s. 2.9.1911 Saarijärvi. Tauluun 807 |
Hilja Neittaanmäki s. 9.4.1913 Saarijärvi, k. 13.12.1916 Saarijärvi. |
Eino Neittaanmäki mv, s. 2.1.1915 Saarijärvi, k. 26.8.1941 Korsa Aunus. Kersantti I/JR 50:ssa. Opiskeli Otavan opistossa Mikkelissä. |
Hilja Neittaanmäki s. 4.1.1918 Saarijärvi, k. 19.11.1921 Saarijärvi. |
Viljo Neittaanmäki s. 9.4.1920 Saarijärvi, k. 19.9.1921 Saarijärvi. |
Viljo Neittaanmäki , s. 10.5.1922 Saarijärvi. Tauluun 819 |
Aili Tahvonen o.s. Neittaanmäki , s. 24.10.1925 Saarijärvi. Tauluun 825 |
Taulu 804 |
IV Olavi Neittaanmäki (296), (Taulusta 803, isä Matti Neittaanmäki) sähköinsinööri, kaivosmies, s. 4.4.1906 Saarijärvi, k. 15.1.1969 Kanada Ontario Thunder Bay. Muutti Kanadaan 1930. Mukana Normandian maihinnousussa kanadalaisissa joukoissa 6.6.1944. |
Avopuoliso: Aune Neittaanmäki (10021) |
Taulu 805 |
IV Aune Narinen Mäkipaju o.s. Neittaanmäki (298), (Taulusta 803, isä Matti Neittaanmäki) ravintolatyöntekijä, maatalousyrittäjä, s. 12.3.1910 Saarijärvi, k. 1988 Turku. Muutti Tampereelle 7.2.1931. Asui myöhemmin Nousiaisissa, eläkkeellä Turussa. |
Seppo Olavi Mäkipaju , s. 11.10.1943 Tampere. Tauluun 806 |
1. puoliso: Erkki Narinen (6940) |
Tauno Mäkipaju hitsaaja, s. 1948 Saarijärvi, k. 1984 Turku. Suoritti keskikoulu-tutkinnon iltakoulussa. |
Taulu 806 |
V Seppo Olavi Mäkipaju (6941), (Taulusta 805, äiti Aune Narinen Mäkipaju) kirvesmies, s. 11.10.1943 Tampere, k. 21.4.1980 Turku. Mv Nousiainen, kirvesmies Turku. |
Puoliso: Vihitty 28.5.1977 Turku Marja-Leena Martiskainen e. Mäkipaju o.s. Martiskainen (6942) maalarimestari, s. 8.11.1944 Sonkajärvi. |
Olli Pauli Martiskainen e. Mäkipaju FT, kemia, s. 27.11.1978 Turku. |
Taulu 807 |
IV Aarne Neittaanmäki (299), (Taulusta 803, isä Matti Neittaanmäki) mv., Mansikka-aho, s. 2.9.1911 Saarijärvi, k. 5.12.1984 Saarijärvi. Eläkeaikana: Leppäkallio Koskenkylä Saarijärvi. |
Puoliso: Vihitty 12.10.1941
Martta Irene Neittaanmäki o.s. Salmi (306)
s. 22.7.1921 Kivijärvi, k. 11.12.2000 Saarijärvi.
Vanhemmat: Juho Viktor Matinpoika Salmi e. Sund, kansakoulunopettaja, s. 21.3.1879 Saarijärvi Pylkönmäki, k. 14.9.1940 Kivijärvi. Vihitty 4.8.1903 Karstula. Maria Kallentytär Salmi o.s. Jäntti, s. 14.10.1882 Karstula, k. 19.4.1923 Kivijärvi. |
Kauko Johannes Neittaanmäki s. 16.3.1943 Saarijärvi, k. 22.3.1945 Saarijärvi. |
Mirja Helena Ahokas e. Lehto o.s. Neittaanmäki , s. 11.7.1944 Saarijärvi. Tauluun 808 |
Aino Vellamo Neittaanmäki e. Oksanen o.s. Neittaanmäki , s. 28.10.1945 Saarijärvi. Tauluun 809 |
Martti Tapio Neittaanmäki , s. 30.6.1948 Saarijärvi. Tauluun 812 |
Pertti Kalevi Neittaanmäki , s. 13.4.1950 Saarijärvi. Tauluun 815 |
Taulu 808 |
V Mirja Helena Ahokas e. Lehto o.s. Neittaanmäki (1189), (Taulusta 807, isä Aarne Neittaanmäki) ravintolatyöntekijä, s. 11.7.1944 Saarijärvi. |
1. puoliso: eronneet Kari Kristian Lehto (10183) sekatyömies, s. 1946 Pori. |
2. puoliso: Vihitty 24.11.1990 Parkano Raimo Ilmari Ahokas (6945) kaivinkoneenkuljettaja, s. 5.4.1947 Luvia, k. 15.1.2012 Kivijärvi. |
Taulu 809 |
V Aino Vellamo Neittaanmäki e. Oksanen o.s. Neittaanmäki (1190), (Taulusta 807, isä Aarne Neittaanmäki) myyjä, s. 28.10.1945 Saarijärvi. |
Puoliso: eronneet
Esko Antero Oksanen (6946)
s. 8.5.1943 Saarijärvi.
Vanhemmat: Uuno Ludvig Oksanen, s. 7.6.1913 Saarijärvi, k. 17.8.1979 Saarijärvi. Ilma Oksanen o.s. Arvola, s. 1909 Saarijärvi. |
Ari Antero Oksanen , s. 8.10.1966 Pylkönmäki. Tauluun 810 |
Alisa Birgitta Oksanen , s. 31.5.1975 Pori. Tauluun 811 |
Taulu 810 |
VI Ari Antero Oksanen (6947), (Taulusta 809, äiti Aino Neittaanmäki e. Oksanen) iktyönomi, s. 8.10.1966 Pylkönmäki. Aiemmin Paraisten kalatalousoppilaitoksen työmestari. Iktyonomi (AMK) (ant. kreik. iktys kala) on luonnonvara-alan ammattikorkeakoulututkinnon tutkintonimike. |
Puoliso: Minna Marjatta Oksanen o.s. Moilanen (6948) merkonomi, Toimistovirkailija, s. 13.1.1969 Pori. |
Joonas Juho Antero Oksanen yo, s. 17.9.1996 Parainen. |
Taulu 811 |
VI Alisa Birgitta Oksanen (6950), (Taulusta 809, äiti Aino Neittaanmäki e. Oksanen) kampaaja/maskeeraaja, s. 31.5.1975 Pori. |
Avopuoliso: Jari Mika Tengström (6256) äänimestari. |
Verni Arttu Iivari Tengström s. 14.9.2005 Turku. |
Kaarlo Vinski Valdemar Tengström s. 23.9.2010 Turku. |
Taulu 812 |
V Martti Tapio Neittaanmäki (1191), (Taulusta 807, isä Aarne Neittaanmäki) hieroja, s. 30.6.1948 Saarijärvi. Harrastukset: juokseminen; useita mestaruuksia suomalaisissa ja kansainvälisissä vammaisten kisoissa. |
Puoliso: Anna-Liisa Neittaanmäki o.s. Kauppi (6951) merkonomi, s. 28.1.1949 Laihia. |
Maaria Elisa Ronkainen o.s. Neittaanmäki , s. 1.7.1986 Saarijärvi. Tauluun 813 |
Juuso Matias Neittaanmäki , s. 9.11.1987 Saarijärvi. Tauluun 814 |
Taulu 813 |
VI Maaria Elisa Ronkainen o.s. Neittaanmäki (6952), (Taulusta 812, isä Martti Neittaanmäki) yo. tradenomi (AMK) kirjasto ja tietopalvelut, s. 1.7.1986 Saarijärvi. |
Puoliso: Vihitty 6.8.2011 Seinäjoki Ville Artturi Ronkainen (12008) |
Taulu 814 |
VI Juuso Matias Neittaanmäki (6953), (Taulusta 812, isä Martti Neittaanmäki) insinööri (AMK), s. 9.11.1987 Saarijärvi. |
Puoliso: Vihitty 27.4.2013 Jenni Neittaanmäki o.s. Pasanen (15866) s. 3.6.1986 Jyväskylä. |
Linda Helmiina Neittaanmäki s. 14.7.2012 Jyväskylä. |
Väinö Aleksander Neittaanmäki s. 22.3.2014 Jyväskylä. |
Taulu 815 |
V Pertti Kalevi Neittaanmäki (1192), (Taulusta 807, isä Aarne Neittaanmäki) mv, hieroja, kansanedustajan avustaja, s. 13.4.1950 Saarijärvi. |
Puoliso: Vihitty 8.7.1972 Saarijärvi Arja Sinikka Collin e. Neittaanmäki o.s. Collin (6954) s. 29.4.1951 Saarijärvi. |
Reettakaisa Neittaanmäki , s. 30.3.1974 Saarijärvi. Tauluun 816 |
Fanny Raita Kyllikki Neittaanmäki e. Salmi , s. 28.7.1977 Saarijärvi. Tauluun 817 |
Mike Tuomas Lessman e. Neittaanmäki , s. 9.6.1981 Saarijärvi. Tauluun 818 |
Taulu 816 |
VI Reettakaisa Neittaanmäki (6955), (Taulusta 815, isä Pertti Neittaanmäki) taiteen maisteri, animaattori, s. 30.3.1974 Saarijärvi. |
Avopuoliso: Valtteri Juhani Osara (10527) arkkitehti, s. 13.3.1978 Kokemäki. |
Nooa Artturi Aulis Osara s. 12.1.2010 Helsinki. |
Samuel Erik Osara s. 2.3.2013 Helsinki. |
Taulu 817 |
VI Fanny Raita Kyllikki Neittaanmäki e. Salmi (6956), (Taulusta 815, isä Pertti Neittaanmäki) HuK, koneistaja, s. 28.7.1977 Saarijärvi. |
1. puoliso: Vihitty 16.2.2002 Jyväskylä, eronneet Jari-Pekka Tapio Salmi (6957) suntio, s. 2.1.1970 Jyväskylä. |
2. kihloissa: Ossi Nykänen (21801) |
Taulu 818 |
VI Mike Tuomas Lessman e. Neittaanmäki (6958), (Taulusta 815, isä Pertti Neittaanmäki) rakennusmies, s. 9.6.1981 Saarijärvi. |
Puoliso: Vihitty 19.6.2014 Riikka Marika Lessman o.s. Nordström (21802) s. 20.12.1980. |
Taulu 819 |
IV Viljo Neittaanmäki (303), (Taulusta 803, isä Matti Neittaanmäki) maatalousyrittäjä, s. 10.5.1922 Saarijärvi, k. 6.8.1981 Saarijärvi. Neittaanmäki, Koskenkylällä Saarijärvellä. |
Puoliso: Vihitty 21.8.1948 Anni Irene Neittaanmäki o.s. Kokkinen (307) maatalousyrittäjä, s. 17.5.1924 Kivijärvi. |
Liisa Marjatta Neittaanmäki FT, dosentti, s. 15.4.1949 Saarijärvi. |
Pekka Juhani Neittaanmäki , s. 14.4.1951 Saarijärvi. Tauluun 820 |
Heikki Ensio Neittaanmäki , s. 19.1.1954 Saarijärvi. Tauluun 823 |
Pirjo Anneli Neittaanmäki , s. 1.7.1956 Saarijärvi. Tauluun 824 |
Minna Irene Neittaanmäki KM, opettaja, FM, s. 7.6.1966 Saarijärvi, k. 30.5.2006 Jyväskylä. |
Taulu 820 |
V Pekka Juhani Neittaanmäki (6960), (Taulusta 819, isä Viljo Neittaanmäki) FT, Professori, dekaani, s. 14.4.1951 Saarijärvi. Jyväskylän yliopisto. Agora Centerin johtaja vuoteen 2010. |
Puoliso: eronneet Riitta Paula Hannele Neittaanmäki o.s. Pesonen (6961) FM, lehtori Jyväskylän AMK, s. 18.8.1954 Savonlinna. |
Petri Juhani Neittaanmäki , s. 3.3.1975 Jyväskylä. Tauluun 821 |
Noora Emilia Neittaanmäki-Perttu o.s. Neittaanmäki , s. 20.4.1984 Jyväskylä. Tauluun 822 |
Taru Eerika Neittaanmäki farmaseutti, proviisori, s. 4.3.1986 Jyväskylä. |
Erna Henriikka Neittaanmäki eläinlääketieteen kanditaatti, s. 10.12.1992 Jyväskylä. |
Taulu 821 |
VI Petri Juhani Neittaanmäki (6962), (Taulusta 820, isä Pekka Neittaanmäki) yht. tiet. maisteri, yrittäjä, s. 3.3.1975 Jyväskylä. Suomen Keskustan kansanedustaja 1999-2007. Euroopan parlamentin jäsenen erityisavustaja. Ministerin erityisavustaja. |
Puoliso: Vihitty 29.6.2002 Reeta Mirella Neittaanmäki o.s. Ahrenberg (6963) FM, tutkija, s. 16.1.1976 Kemi. |
Viljo Artturi Matias Neittaanmäki s. 9.7.2001 Jyväskylä. |
Amanda Rebekka Neittaanmäki s. 30.11.2002 Jyväskylä. |
Aurora Iida Emilia Neittaanmäki s. 20.7.2008 Jyväskylä. |
Taulu 822 |
VI Noora Emilia Neittaanmäki-Perttu o.s. Neittaanmäki (6964), (Taulusta 820, isä Pekka Neittaanmäki) lääketieteen tohtori, ihotautien ja allergologian erikoislääkäri, s. 20.4.1984 Jyväskylä. |
Puoliso: Vihitty 16.7.2011 Porvoon Tuomiokirkko Ilkka Johannes Perttu (15867) KTM, s. 21.6.1977 Helsinki. |
Taulu 823 |
V Heikki Ensio Neittaanmäki (6967), (Taulusta 819, isä Viljo Neittaanmäki) lääketieteen ja kirurgian tohtori, s. 19.1.1954 Saarijärvi. Ylilääkäri. Iho- ja sukupuolitautien erikoislääkäri, Savonlinna. |
Puoliso: Marja Virpi Annikki Neittaanmäki o.s. Satka (6968) yleislääketieteen erikoislääkäri, s. 25.12.1958 Juupajoki. |
Anna Elina Neittaanmäki KTM. Johdon assistentti, s. 6.9.1982 Kuopio. |
Kaisa Johanna Neittaanmäki VTM, viestintäkonsultti, s. 17.10.1985 Kuopio. |
Elina Katri Maria Neittaanmäki lääketieteen lisenssiaatti, s. 6.11.1989 Kuopio. |
Taulu 824 |
V Pirjo Anneli Neittaanmäki (6972), (Taulusta 819, isä Viljo Neittaanmäki) hammashoitaja Espoon kaupunki, s. 1.7.1956 Saarijärvi. |
Puoliso: Vihitty 1987 Espoo, eronneet 2011 Sven Krister Melén (6973) FT, erikoistutkija, s. 8.2.1953 Tukholma. |
Aino Maria Melén hammaslääketieteen kandid., s. 27.2.1988 Espoo. |
Antti Ilmari Melén DI, s. 13.5.1991 Espoo. |
Taulu 825 |
IV Aili Tahvonen o.s. Neittaanmäki (304), (Taulusta 803, isä Matti Neittaanmäki) emäntä, kirjailija, s. 24.10.1925 Saarijärvi, k. 3.11.2004 Toivakka. Muutti Toivakkaan 21.5.1949. Kirjoitti eläkevuosina kirjat: Tarinavakka, Kotiseutuna Toivakka, Lapsuuteni Koskenkylä ja Metsän tarinoita. |
Puoliso: Vihitty 3.4.1949 Alvar Aukusti Tahvonen (308) mv. Pessilä Toivakka, s. 7.7.1925 Toivakka, k. 25.6.2004 Toivakka. |
Kaisa Helena Hallikainen o.s. Tahvonen , s. 11.7.1949 Toivakka. Tauluun 826 |
Mauri Johannes Tahvonen , s. 28.6.1950 Toivakka. Tauluun 829 |
Martti Tapani Tahvonen sähköasentaja, s. 1.2.1952 Toivakka, k. 21.3.1981 Toivakka. |
Pekka Olavi Tahvonen , s. 2.2.1958 Toivakka. Tauluun 830 |
Taulu 826 |
V Kaisa Helena Hallikainen o.s. Tahvonen (6977), (Taulusta 825, äiti Aili Tahvonen) postivirkailija, s. 11.7.1949 Toivakka. |
1. puoliso: eronneet Ilkka Albert Hallikainen (6978) s. 9.12.1951 Jyväskylä. |
Lasse Tapio Hallikainen farmaseutti, s. 26.4.1976 Toivakka. |
Heikki Albert Hallikainen , s. 13.5.1980 Toivakka. Tauluun 827 |
Leena Kaisa Hallikainen , s. 29.8.1984 Toivakka. Tauluun 828 |
2. avopuoliso: Erkki Olavi Mäenpää (8952) s. 13.7.1948 Kaukaa. |
Taulu 827 |
VI Heikki Albert Hallikainen (6980), (Taulusta 826, äiti Kaisa Hallikainen) matruusi, rakennusmies, s. 13.5.1980 Toivakka. |
Avopuoliso: Irma Hirvelä (8955) s. 21.10.1974 Toivakka. |
Jani Oskari Hallikainen s. 27.9.2003 Toivakka. |
Mirva Johanna Hallikainen s. 19.2.2006 Toivakka. |
Taulu 828 |
VI Leena Kaisa Hallikainen (6981), (Taulusta 826, äiti Kaisa Hallikainen) yo, osastopäällikkö, s. 29.8.1984 Toivakka. |
Avopuoliso: Timo Kangasoja (10010) tradenomi (AMK), s. 21.9.1981 Jyväskylä mlk. |
Cecilia Alexandra Kangasoja s. 23.4.2014 Jyväskylä. |
Taulu 829 |
V Mauri Johannes Tahvonen (6982), (Taulusta 825, äiti Aili Tahvonen) valokuvaaja, s. 28.6.1950 Toivakka. |
Puoliso: Marja Terttu Luoma (8929) toimittaja (Seura). |
Taulu 830 |
V Pekka Olavi Tahvonen (6984), (Taulusta 825, äiti Aili Tahvonen) yrittäjä, s. 2.2.1958 Toivakka, k. 21.6.2003 Toivakka. Opiskeli Karstulan evankelisessa opistossa. |
Puoliso: Heli Anneli Tahvonen o.s. Aaltonen (6985) merkonomi, yrittäjä, s. 30.3.1961 Hartola. |
Johan Tuomas Tahvonen yo, insinööri (AMK) rakennusala, s. 17.9.1985 Toivakka. |
Jussi-Pekka Joonatan Tahvonen yo. tradenomi (AMK), s. 1.12.1987 Toivakka. |
Arvi Kasper August Tahvonen yo, insinööriopisk. (AMK), s. 22.12.1991 Toivakka. Opintoala kone- ja tuotantotekniikka, lentokonetekniikka. |
Taulu 831 |
III Johannes "Janne" Kalmukoski e. Neittaanmäki (276), (Taulusta 783, äiti Kaisa Neittaanmäki) talollinen mv, s. 24.11.1865 Saarijärvi 10 Neittaanmäki, k. 6.11.1929 Saarijärvi. Kalmukoski Koskenkylä Saarijärvi. Työskenteli vuodesta 1894 alkaen yhdeksän vuotta kalkkikaivoksessa USA:ssa Massachusettsin osavaltiossa. |
Puoliso: Vihitty 23.10.1891 Saarijärvi
Kaisa Kalmukoski (309)
talon emäntä, s. 20.6.1859 Saarijärvi 10 Kalmukoski, k. 9.7.1944.
Vanhemmat: Eric Josefsson Kalmukoski, s. 17.10.1822 Saarijärvi 10 Kalmukoski, k. 4.6.1859 Saarijärvi 10 Kalmukoski. Anna Johansdotter Kalmukoski o.s. Lauttamäki, s. 9.8.1823 Saarijärvi Pääjärvi 16 Lauttamäki. |
Aino Viinikainen o.s. Kalmukoski , s. 5.7.1892 Saarijärvi. Tauluun 832 |
Juho Eevert "Eeve" Kalmukoski , s. 23.8.1894 Saarijärvi. Tauluun 837 |
Taulu 832 |
IV Aino Viinikainen o.s. Kalmukoski (310), (Taulusta 831, isä Johannes Kalmukoski) s. 5.7.1892 Saarijärvi, k. 2.2.1970 Helsinki. |
Puoliso: Vihitty 13.9.1931 Jalmar Marianpoika Viinikainen (1193) kauppias, s. 26.12.1888 Saarijärvi Kalmari, k. 18.1.1955 Helsinki. |
Pentti Viinikainen , s. 8.9.1933 Helsinki. Tauluun 833 |
Pirkko Kaarina Okkola o.s. Viinikainen , s. 3.9.1935 Helsinki. Tauluun 834 |
Taulu 833 |
V Pentti Viinikainen (8951), (Taulusta 832, äiti Aino Viinikainen) myyjä, s. 8.9.1933 Helsinki, k. 26.8.2000 Helsinki. |
Avopuoliso: Sirkka Eskelinen (10011) |
Taulu 834 |
V Pirkko Kaarina Okkola o.s. Viinikainen (8950), (Taulusta 832, äiti Aino Viinikainen) s. 3.9.1935 Helsinki. |
Puoliso: eronneet Raimo Juhani Okkola (8949) s. 17.10.1934 Turkinsaari Viipuri. |
Jari Okkola , s. 28.5.1959 Helsinki. Tauluun 835 |
Minna-Kaisa Okkola-Lehto o.s. Okkola . Tauluun 836 |
Taulu 835 |
VI Jari Okkola (8948), (Taulusta 834, äiti Pirkko Okkola) s. 28.5.1959 Helsinki. |
Puoliso: Tuija Tuulikki Okkola o.s. Laine (8947) s. 2.8.1963 Helsinki. |
Taulu 836 |
VI Minna-Kaisa Okkola-Lehto o.s. Okkola (8946), (Taulusta 834, äiti Pirkko Okkola) |
Puoliso: Tomi Lehto (8945) |
Taulu 837 |
IV Juho Eevert "Eeve" Kalmukoski (311), (Taulusta 831, isä Johannes Kalmukoski) talollinen, mv. Kalmukoski Koskenkylä Saarijärvi, s. 23.8.1894 Saarijärvi, k. 3.1.1959 Saarijärvi. Kunnallismies ja yhteisten asioiden hoitaja. Toimi Saarijärven kunnanvaltuustossa 25 vuotta; niistä varapuheenjohtajana 1946-1947, puheenjohtajana 1950-1951 sekä 1954-1958. |
Puoliso: Vihitty 1919 Saarijärvi
Tyyne Maria Kalmukoski o.s. Kaihlajärvi (312)
talon emäntä, s. 24.3.1896 Saarijärvi, k. 10.12.1971 Jyväskylä.
Vanhemmat: Johannes Esaisson Kaihlajärvi, talollinen, s. 24.1.1866 Saarijärvi Koskenkylä Kaihlajärvi, k. 29.1.1950 Saarijärvi Koskenkylä Kaihlajärvi. Anna Lena "Helena" Johansdotter Kaihlajärvi o.s. Savola, talon emäntä, s. 25.12.1869 Karstula Kalavastinki 2 Löytänemäki Päälampi, k. 18.8.1927 Saarijärvi Koskenkylä Kaihlajärvi. |
Vaito Johannes Kalmukoski mv:n poika, s. 18.7.1920 Saarijärvi, k. 9.8.1941 Kirvu Lietlahti. Alikersantti Krh.K/JR 6:ssa. |
Kaija Kaarina Rämänen o.s. Kalmukoski , s. 20.9.1923 Saarijärvi. Tauluun 838 |
Tyyne Helena Kalmukoski-Laiho , s. 29.5.1937 Saarijärvi. Tauluun 843 |
Taulu 838 |
V Kaija Kaarina Rämänen o.s. Kalmukoski (314), (Taulusta 837, isä Eevert Kalmukoski) emäntä Kalmukoski, Koskenkylä Saarijärvi, s. 20.9.1923 Saarijärvi. |
Puoliso: Vihitty 20.8.1946 Antti Rämänen (316) mv., s. 24.11.1919 Pylkönmäki, k. 6.8.1992 Saarijärvi. |
Maria Kyllikki Rämänen pihan puhistaja ja lypsäjä, s. 25.5.1947 Saarijärvi. "Arjen ihmettely näkyy kuvien tekemisenä, luonnon seuraamisena ja kiinnostuksena elämän perustaan - mistä olemme.". |
Kaisa Leena Rämänen FM., psykologi, psykoterapeutti, s. 21.12.1948 Saarijärvi. Päätyönsä lisäksi alansa luennoitsija yliopistossa (Oulu). |
Liisa Kristiina Hakkarainen o.s. Rämänen , s. 13.11.1951 Saarijärvi. Tauluun 839 |
Marja Pirkko Rämänen mv., maatalousteknikko, hevoshoitajavalmentaja, s. 20.10.1955 Saarijärvi. "Arjen ihmettely näkyy kuvien tekemisenä, luonnon seuraamisena ja kiinnostuksena elämän perustaan - mistä olemme.". |
Taulu 839 |
VI Liisa Kristiina Hakkarainen o.s. Rämänen (6991), (Taulusta 838, äiti Kaija Rämänen) Yo-merkonomi (laskenta), lasten erit. ohjaaja, s. 13.11.1951 Saarijärvi. Ensimmäisinä työvuosina mm. vientisihteeri ja kiinteistövälittäjä, mutta myöhemmin päivähoitaja päiväkodissa. |
Mika Antti Johannes Rämänen , s. 26.3.1979 Suolahti. Tauluun 840 |
1. puoliso: Kalle Pekka Antti Hakkarainen (6992) maalari, kenttämestari, s. 8.12.1940 Rautalampi, k. 19.5.2014 Äänekoski. Maratonjuoksija 1967-1975; kansainvälisen tason maratoonari. Maratonin Suomen mestaruus vuonna 1970 ja Bostonin maratonin viides sija vuonna 1970. |
Miira Krista Anniina Hakkarainen , s. 9.12.1986 Suolahti. Tauluun 841 |
Janne Eeve Kallenpoika Hakkarainen , s. 13.2.1990 Suolahti. Tauluun 842 |
Taulu 840 |
VII Mika Antti Johannes Rämänen (8943), (Taulusta 839, äiti Kristiina Hakkarainen) yo., autonkuljettaja, agrologi (AMK) -opiskelija, s. 26.3.1979 Suolahti. |
Puoliso:
Suvi Marja Marita Rämänen o.s. Minkkinen (8942)
KTM, teologian maisteri, s. 20.11.1979 Suomenniemi.
Vanhemmat: Pekka Tapani Minkkinen, ins., s. 16.9.1951 Jyväskylän mlk. Marita Elisabet Minkkinen o.s. Vuori, sairaanhoitaja, s. 4.2.1950 Jyväskylä. |
Venla Suvi Ilona Rämänen s. 10.10.2005 Jyväskylä. |
Taulu 841 |
VII Miira Krista Anniina Hakkarainen (8940), (Taulusta 839, äiti Kristiina Hakkarainen) kondiittori, yo., kokki, s. 9.12.1986 Suolahti. Myyjä Pentikissä, Lahti. Asuinpaikka Orimattila. |
Avopuoliso: Rauno Veli Juhani Savukorpi (10013) kondiittori, sähkötekniikan opiskelija Lappeenrannan teknillinen yliopisto, s. 22.3.1984 Orimattila. Sähköalan työssä Lahdessa. Asuinpaikka Orimattila. |
Taulu 842 |
VII Janne Eeve Kallenpoika Hakkarainen (8939), (Taulusta 839, äiti Kristiina Hakkarainen) yo., (AMK) -opiskelija, s. 13.2.1990 Suolahti. Opintoala kone- ja tuotantotekniikka, tuotekehitys. Harrastukset: koripalloilu ja kiipeily. |
Kihloissa: Enja Sisko Puurunen (21928) yo, tekstiilimuotoilija (AMK) -opiskelija, s. 27.3.1990 Sumiainen. Harrastukset: kiipeily. |
Taulu 843 |
V Tyyne Helena Kalmukoski-Laiho (315), (Taulusta 837, isä Eevert Kalmukoski) FM, vanhempi lehtori, s. 29.5.1937 Saarijärvi, k. 21.11.2014 Jyväskylä. On kirjoittanut kaksi kirjaa: ALi-paino 2002, "Maanviljelijä kunnallismies Eevert Kalmukoski", joka on myös CD-muodossa; toisen kirjan on julkaissut Minerva Kustannus Oy 2004 "Sairas vaimo". "Esikoisromaanissaan, Sairas vaimo, Helena Laiho kertoo, kuinka äidinkieltä lukiossa ikänsä opettanut nainen saa yhtäkkiä otsaansa Parkinson-potilaan polttomerkin. Sen valtuuttamina ihmiset - läheisetkin - alkavat vaatia häntä hyväksymään sairautensa ja omaksumaan hyvän potilaan roolin. Hyvä potilas sopeutuu: luopuu elämästään ja siirtyy palvelukotiin kuolemaan.". |
Puoliso: Vihitty 4.6.1960 Saarijärvi Viljo Tapio Laiho (317) metsänhoitaja, metsänviljelypäällikkö, s. 19.7.1936 Laukaa. |
Elina Talvikki Laiho-Logren e. Laiho-Kuutti o.s. Laiho , s. 29.10.1961 Jyväskylä. Tauluun 844 |
Taulu 844 |
VI Elina Talvikki Laiho-Logren e. Laiho-Kuutti o.s. Laiho (6994), (Taulusta 843, äiti Helena Kalmukoski-Laiho) FM, viestintäpäällikkö, s. 29.10.1961 Jyväskylä. |
1. puoliso: Vihitty Jyväskylä, eronneet Heikki Kyösti Kuutti (8944) |
2. puoliso: Vihitty 12.4.1993 Jyväskylä Osmo Olavi Logren (6995) kanttori, s. 22.8.1941 Pihtipudas. |
Hanna-Liina Helena Logren yo., s. 15.3.1995 Jyväskylä. |
Taulu 845 |
III August "Aakku" Neittaanmäki (277), (Taulusta 783, äiti Kaisa Neittaanmäki) talollinen, mv., s. 28.4.1869 Saarijärvi, k. 10.2.1955 Saarijärvi. Neittaanmäki Koskenkylä Saarijärvi. Opiskeli Keski-Suomen kansanopistossa 1895-1896. Kävi kolmevuotisen armeijan. Työskenteli hiilikaivoksessa USA:ssa. Meno Liverpoolista 12.4.1899 S.S. Cymric´illä määränä mennä Johannes Neittaanmäen luo Astabula Ohio. |
Puoliso: Vihitty 30.12.1932
Helmi Vilhelmiina Justuksentytär Neittaanmäki o.s. Hautala (318)
talon emäntä, s. 26.5.1901 Multia Sinervämäki Ylätalo, k. 19.3.1985 Saarijärvi.
Vanhemmat: Justus Zacharinpoika Hautala, s. 24.3.1860 Multia Kopola Ylätalo, k. 26.11.1947 Multia. Vihitty 30.12.1889 Multia. Amanda Mariantytär Hautala o.s. Putkimäki (Putkinen), s. 23.2.1871 Multia Korpelan talo, k. 10.8.1927 Multia Kumpula. |
Martta Helena Neittaanmäki s. 15.10.1934 Saarijärvi. Opiskeli Karstulan Evankelisessa opistossa 1959-1960. |
Eeva Sylvia Neittaanmäki s. 26.12.1936 Saarijärvi. |
Kerttu Kaarina Neittaanmäki s. 23.7.1939 Saarijärvi, k. 1.4.1942 Saarijärvi. |
Väinö Aukusti Neittaanmäki , s. 3.10.1943 Saarijärvi. Tauluun 846 |
Taulu 846 |
IV Väinö Aukusti Neittaanmäki (322), (Taulusta 845, isä August Neittaanmäki) mv., yrittäjä, s. 3.10.1943 Saarijärvi. Neittaamäen tila Saarijärven Koskenkylässä on ollut Neittaanmäen suvun hallussa vuodesta 1773, minkä johdosta tilalle luovutettiin sukuviiri ja sukutilakunniakirja vuonna 2004. Kaisa Poikonen avioitui sukuun 1861. |
Puoliso: Marja-Liisa Aulikki Neittaanmäki o.s. Kortemäki (6996) emäntä, s. 20.11.1947 Multia. |
Maarit Hannele Neittaanmäki yo-merkonomi, s. 19.6.1968 Saarijärvi. |
Mika Väinö Neittaanmäki kiinteistönhoitaja, putkiasentaja, s. 17.2.1970 Saarijärvi. |
Taulu 847 |
III Kalle Matias Neittaanmäki (278), (Taulusta 783, äiti Kaisa Neittaanmäki) talollinen, Mv. Neittaanmäki, Koskenkylä Saarijärvi, s. 25.6.1871 Saarijärvi, k. 18.5.1957 Saarijärvi. Opiskeli Keski-Suomen kansanopistossa 1897-1898. |
Puoliso: Vihitty 25.6.1902 Saarijärvi
Maria Heikintytär Neittaanmäki e. Lind o.s. Tarvainen (323)
talon emäntä, s. 19.4.1872 Saarijärvi, k. 21.2.1947 Saarijärvi.
Vanhemmat: Heikki Matinpoika Tarvainen, s. 9.4.1847 Saarijärvi Pyhäjärvi 24 Saarijärvenmäki. Eeva Matintytär Tarvainen o.s. Kauppinen, s. 5.4.1840 Saarijärvi Pyyrinlahti 3 Anttila. |
Niilo Artturi Neittaanmäki mv., s. 9.12.1902 Saarijärvi, k. 4.10.1941 Aunus. Korpraali 4./JR 50:ssa. Harrastukset: nuorisoseuratoiminta. |
Taulu 848 |
III Selma Hyytiäinen o.s. Neittaanmäki (279), (Taulusta 783, äiti Kaisa Neittaanmäki) s. 12.1.1873 Saarijärvi 10, k. 12.2.1931 Karstula. Saarijärveltä Aho-Vastingille muutto 1901. |
Puoliso: Vihitty 5.12.1895 Saarijärvi
Karl Henrik "Kalle Heikki" Henriksson Hyytiäinen e. Joutenmäki (325)
s. 5.10.1862 Saarijärvi, Hännilä 4, k. 22.12.1925 Karstula.
Vanhemmat: Henrik Isaksson Joutenmäki, s. 14.1.1845 Saarijärvi Hännilä 4 Niemi. Henrikin isän isä oli Kivijärven Kotilaisia. Hedda Stina Johansdotter Joutenmäki, s. 5.3.1835 Saarijärvi 14 Hietaniemi. Otti sukunimen Hyytiäinen isäpuolensa Yrjö Hyytiäisen mukaan. |
Juho Eelis Hyytiäinen s. 16.6.1896 Saarijärvi, k. 30.9.1913. |
Tyyne Martta Hyytiäinen s. 29.4.1897 Saarijärvi, k. 26.6.1897 Saarijärvi. |
Kalle Hyytiäinen , s. 7.1.1899 Saarijärvi 10, Neittaanmäki. Tauluun 849 |
Selma Agnes Paananen o.s. Hyytiäinen , s. 26.4.1900 Saarijärvi. Tauluun 850 |
Jalmari Hyytiäinen , s. 22.11.1903 Karstula. Tauluun 851 |
Taulu 849 |
IV Kalle Hyytiäinen (328), (Taulusta 848, äiti Selma Hyytiäinen) mv., s. 7.1.1899 Saarijärvi 10, Neittaanmäki, k. 3.8.1974 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 11.2.1933
Elli Maria Hyytiäinen o.s. Hautanen (331)
opettaja, s. 18.1.1898 Karstula 2, Kruukkila, k. 27.10.1987 Karstula.
Vanhemmat: Karl Viktor "Kalle Vihtori" Hautanen, s. 6.7.1876 Karstula 1 Poikola Mattila, k. 15.9.1953. Vihitty 7.11.1897 Karstula. Selma Johansdotter Hautanen o.s. Tarvainen, s. 12.5.1865 Karstula Pääjärvi 10 Koskenniemi Leppämäki, k. 21.7.1941 Karstula 1. Vastingin kansakoulun alaluokkien opettajana vuosina 1934-1965. |
Taulu 850 |
IV Selma Agnes Paananen o.s. Hyytiäinen (329), (Taulusta 848, äiti Selma Hyytiäinen) emäntä, s. 26.4.1900 Saarijärvi, k. 24.9.1999 Kivijärvi Kangas-Kotila. |
Puoliso: Vihitty 1931, eronneet Heikki Paananen (4194) mv, s. 26.12.1906 Kivijärvi, k. 1.7.1951 Kivijärvi. |
Heikki Vihtori Paananen s. 25.11.1932 Kivijärvi, k. Kivijärvi. kuoli vauvana. |
Taulu 851 |
IV Jalmari Hyytiäinen (330), (Taulusta 848, äiti Selma Hyytiäinen) mv., s. 22.11.1903 Karstula, k. 9.5.1985 Karstula Aho-Vastinki. Karstulan kunnanvaltuustossa maalaisliiton edustajana. |
Puoliso: Tyyne Vilhelmina Hyytiäinen o.s. Markku (332). (Taulu 76) talon emäntä, s. 16.5.1908, k. 30.11.1945 Karstula. |
Leena Vilhelmina Poikonen o.s. Hyytiäinen , s. 2.11.1932 Karstula. Tauluun 76 |
Seppo Antero Hyytiäinen , s. 3.2.1935 Karstula. Tauluun 852 |
Irma Annikki Nykänen o.s. Hyytiäinen , s. 24.8.1937 Karstula. Tauluun 853 |
Lauri Tapio Hyytiäinen s. 3.9.1939 Karstula. Vammainen synnynnäisesti. |
Pirkko Marjatta Kokkinen o.s. Hyytiäinen , s. 2.3.1942 Karstula. Tauluun 854 |
Taulu 852 |
V Seppo Antero Hyytiäinen (334), (Taulusta 851, isä Jalmari Hyytiäinen) mv., s. 3.2.1935 Karstula. Juholan tila Aho-Vastinki. |
Puoliso: Raija Hyytiäinen o.s. Kuparinen (346). (Taulu 402) perhepäivähoitaja, s. 9.7.1939. |
Tapio Antero Hyytiäinen , s. 31.5.1970 Karstula. Tauluun 402 |
Taulu 853 |
V Irma Annikki Nykänen o.s. Hyytiäinen (335), (Taulusta 851, isä Jalmari Hyytiäinen) s. 24.8.1937 Karstula. |
Puoliso: Matti Juhani Nykänen (348) insinööri, s. 10.4.1939 Viipuri. |
Päivi Nykänen hallintotieteiden ylioppilas, s. 24.8.1964. |
Jukka Nykänen merkantti, s. 30.10.1966. |
Taulu 854 |
V Pirkko Marjatta Kokkinen o.s. Hyytiäinen (337), (Taulusta 851, isä Jalmari Hyytiäinen) talon emäntä, s. 2.3.1942 Karstula. |
Puoliso:
Olavi Antero Kokkinen (351)
mv., s. 5.3.1943 Kannonkoski.
Vanhemmat: Urho Ilmari Kokkinen, s. 21.11.1917 Kivijärvi, k. 4.3.1988 Kannonkoski. Elli Kaarina Kokkinen o.s. Vesterinen, s. 13.3.1918 Viitasaari, k. 31.3.2012 Kannonkoski. |
Anne Maarit Kaarina Kokkinen , s. 9.8.1966 Kannonkoski. Tauluun 855 |
Heli Kristiina Marjatta Kokkinen , s. 4.12.1970 Kannonkoski. Tauluun 856 |
Taulu 855 |
VI Anne Maarit Kaarina Kokkinen (352), (Taulusta 854, äiti Pirkko Kokkinen) kulttuurisihteeri, agrologi, s. 9.8.1966 Kannonkoski. Varjoahon tilalla laatuheinän tuotantoa ravi- ja ratsutalleille. Koirien alkukasvatusta ja koulutusta tullille ja rajavartijoille. |
Avopuoliso: Pauli Kauppinen (10601) s. 17.11.1965. |
Paavo Olavi Kauppinen s. 1.1.1998 Kannonkoski. |
Aatu Urho Kauppinen s. 4.8.2000 Kannonkoski. |
Taulu 856 |
VI Heli Kristiina Marjatta Kokkinen (353), (Taulusta 854, äiti Pirkko Kokkinen) FM, palvelupäällikkö, Turun yliopisto, s. 4.12.1970 Kannonkoski. |
Puoliso: Janne Himanka (18570) s. 2.5.1967. |
Taulu 857 |
III Heikki Neittaanmäki (280), (Taulusta 783, äiti Kaisa Neittaanmäki) talollinen, s. 12.8.1875 Saarijärvi 10 Neittaanmäki, k. 25.12.1946 Saarijärvi 10 Onnela. Opiskeli Keski-Suomen kansanopistossa 1899-1900. Evankeliumiyhdistyksen saarnaaja. |
1. kihloissa: 1901 Lyydia Nikander (11080) s. Korpilahti. Kihlautumisilmoitus lehdessä toukokuussa 1901. |
2. puoliso: Vihitty 15.7.1904 Saarijärvi
Johanna Juhontytär Neittaanmäki o.s. Löytöjärvi e. Koskinen (354)
talonemäntä Onnela, s. 13.11.1876 Saarijärvi, k. 2.4.1963 Saarijärvi Koskenkylä Kotimäki.
Vanhemmat: Johan "Juho" Iisakinpoika Löytöjärvi e. Kaihlanen, Kaihlajärvi, talollinen, s. 5.3.1838 Saarijärvi 10 Kaihlajärvi, k. 24.2.1927 Saarijärvi Kaihlajärvi. Maria Sofia Matintytär Löytöjärvi Kaihlanen o.s. Lauttamäki, emäntä, s. 8.10.1842 Saarijärvi 10 Kalmukoski Koivukallio, k. 30.5.1894 Saarijärvi 10 Kaihlajärvi. |
Olavi Neittaanmäki , s. 3.8.1905 Saarijärvi. Tauluun 858 |
Helmi Blomberg o.s. Neittaanmäki , s. 5.8.1907 Saarijärvi. Tauluun 863 |
Hilja Neittaanmäki s. 13.12.1909 Saarijärvi, k. 26.12.1918 Saarijärvi. |
Laina Blomberg o.s. Neittaanmäki , s. 23.1.1913 Saarijärvi. Tauluun 871 |
Ilma Johanna Neittaanmäki s. 18.2.1915 Saarijärvi, k. 15.1.1916 Saarijärvi. |
Suoma Salminen o.s. Neittaanmäki , s. 21.5.1918 Saarijärvi. Tauluun 875 |
Lahja Toivonen o.s. Neittaanmäki , s. 20.11.1920 Saarijärvi. Tauluun 878 |
Taulu 858 |
IV Olavi Neittaanmäki (356), (Taulusta 857, isä Heikki Neittaanmäki) mv. Kotiniemi, Koskenkylä Saarijärvi, s. 3.8.1905 Saarijärvi, k. 29.9.1974 Saarijärvi. |
Puoliso: Vihitty 22.9.1934 Ester Neittaanmäki o.s. Rautiainen (363) s. 12.7.1909 Pietarsaari, k. 4.7.1977 Saarijärvi. |
Erkki Olavi Neittaanmäki mv., s. 23.12.1941 Saarijärvi, k. 17.10.1961 Saarijärvi. Taitava piirtäjä. Kuoli verisyöpään. |
Eeva-Liisa Mäkinen o.s. Neittaanmäki , s. 17.8.1949 Saarijärvi. Tauluun 859 |
Lea Irma Huotari o.s. Neittaanmäki , s. 5.10.1953 Saarijärvi. Tauluun 862 |
Taulu 859 |
V Eeva-Liisa Mäkinen o.s. Neittaanmäki (6999), (Taulusta 858, isä Olavi Neittaanmäki) ompelimotyöntekijä, s. 17.8.1949 Saarijärvi. |
Puoliso: Markku Antero Mäkinen (7002) kaivinkoneenkuljettaja, s. 25.12.1951 Karstula, k. 10.4.1997 Karstula. |
Mikko Antero Mäkinen , s. 25.2.1977 Karstula. Tauluun 860 |
Jukka Olavi Mäkinen , s. 7.11.1980 Karstula. Tauluun 861 |
Taulu 860 |
VI Mikko Antero Mäkinen (7003), (Taulusta 859, äiti Eeva-Liisa Mäkinen) kaivinkoneenkuljettaja, s. 25.2.1977 Karstula. Asuinpaikka Jyväskylä. |
Puoliso: Vihitty 12.8.2006 Karstula
Ottilia Mäkinen o.s. Leppäaho (8963)
hum.tiet.yo., taidehistoria, s. 25.1.1983 Karstula.
Vanhemmat: Jukka Leppäaho, s. 1.12.1953. Vihitty 14.6.1981 Karstula, eronneet 1997. Kirsti Inkeri Leppäaho o.s. Kumpunen, ESH, työnohjaaja, terv.tiet.maist.-op, yrittäjä, s. 26.2.1951. |
Konsta Antero Mäkinen s. 30.7.2007 Jyväskylä. |
Eemeli Untamo Mäkinen s. 23.3.2015 Saarijärvi. |
Taulu 861 |
VI Jukka Olavi Mäkinen (7004), (Taulusta 859, äiti Eeva-Liisa Mäkinen) rakennusmies, s. 7.11.1980 Karstula. Asuinpaikka Jyväskylä. |
1. avopuoliso: eronneet
Niina Johanna Mäkinen o.s. Keisanen (8553)
parturi-kampaaja, s. 25.1.1986 Pylkönmäki.
Vanhemmat: Hannu Mikael Keisanen, s. 19.3.1958 Eno. Pirjo Helena Keisanen o.s. Parviainen, s. 20.5.1961 Pylkönmäki. |
Arttu Olavi Mäkinen s. 8.12.2004 Karstula. |
2. avopuoliso: Niina Peltoaho (7518) kosmetologi, s. Karstula. |
Taulu 862 |
V Lea Irma Huotari o.s. Neittaanmäki (7000), (Taulusta 858, isä Olavi Neittaanmäki) baarimestari, s. 5.10.1953 Saarijärvi, k. 29.1.2016. |
1. puoliso: Toivo Huotari (7005) hienomekaanikko, s. 22.6.1951 Ranua, k. 21.11.1981 Vaasa. |
2. kihloissa: Raimo Hiltunen (10023) leipuri, muurari, kirvesmies, siivousyrittäjä, s. 1949 Joensuu, k. 2004 Helsinki. |
Taulu 863 |
IV Helmi Blomberg o.s. Neittaanmäki (357), (Taulusta 857, isä Heikki Neittaanmäki) keittäjä, Koskenkylän koulu, s. 5.8.1907 Saarijärvi, k. 18.10.1981 Saarijärvi. |
Puoliso: Vihitty 7.6.1936 Vihtori Blomberg (364) työmies, s. 18.2.1906 Saarijärvi, k. 16.9.1969 Saarijärvi Koskenkylä Kotimäki. |
Saara Marjatta Sironen o.s. Blomberg , s. 2.1.1937 Saarijärvi. Tauluun 864 |
Anja Tuulikki Blomberg o.s. Blomberg e. Hänninen , s. 28.5.1947 Saarijärvi. Tauluun 868 |
Taulu 864 |
V Saara Marjatta Sironen o.s. Blomberg (7006), (Taulusta 863, äiti Helmi Blomberg) myyjä, s. 2.1.1937 Saarijärvi. |
Puoliso: Kauko Erkki Ilmari Sironen (7010) maalari, s. 4.5.1926 Saarijärvi, k. 2.8.1996 Saarijärvi. |
Matti Olavi Sironen , s. 10.6.1956 Saarijärvi. Tauluun 865 |
Leena Marjatta Sironen , s. 26.4.1959 Saarijärvi. Tauluun 867 |
Taulu 865 |
VI Matti Olavi Sironen (7011), (Taulusta 864, äiti Saara Sironen) karistamotyöntekijä, s. 10.6.1956 Saarijärvi. |
Puoliso: Marja-Liisa Sironen o.s. Tuominen (7012) lähihoitaja, s. 7.7.1960 Saarijärvi. |
Juha-Matti Sironen , s. 26.11.1983 Saarijärvi. Tauluun 866 |
Anna-Kaisa Elisa Sironen s. 22.8.1986 Saarijärvi. |
Taulu 866 |
VII Juha-Matti Sironen (7013), (Taulusta 865, isä Matti Sironen) yhteisöpedagogi, s. 26.11.1983 Saarijärvi. |
Puoliso: Vihitty 2013 Sanna Katriina Sironen o.s. Auvinen (5055) sosionomi, s. 22.5.1976 Imatra. |
Sulo Matti Johannes Sironen s. 19.10.2010 Jyväskylä. |
Lili Maria Serafiina Sironen s. 8.5.2012 Jyväskylä. |
Taulu 867 |
VI Leena Marjatta Sironen (7015), (Taulusta 864, äiti Saara Sironen) yo, koulunkäynnin ohjaaja, s. 26.4.1959 Saarijärvi. |
Puoliso: Harri Johannes Honkonen (7016) kirvesmies, s. 22.5.1951 Lavia, k. 17.11.2012 Saarijärvi. |
Jari-Pekka Honkonen datanomi, s. 7.7.1988 Saarijärvi. |
Albin Tapio Honkonen lähihoitaja, s. 23.1.1991 Saarijärvi. |
Petri Johannes Honkonen kokki, s. 7.5.1993 Saarijärvi. |
Taulu 868 |
V Anja Tuulikki Blomberg o.s. Blomberg e. Hänninen (7007), (Taulusta 863, äiti Helmi Blomberg) ravintolatyöntekijä, s. 28.5.1947 Saarijärvi. |
1. vihkimättä: Erkki Untamo Muittari (10014) autonkuljettaja, s. 22.12.1947 Saarijärvi, k. 9.10.1987 Saarijärvi. |
Päivi Kaarina Muittari , s. 1.12.1967 Saarijärvi. Tauluun 869 |
2. puoliso: eronneet Eino Johannes Hänninen (7008) s. 13.12.1937 Konnevesi. |
Timo Tapio Hänninen yo, mylläri, s. 6.4.1974 Lahti. Osallistui Uzwilissa Sveitsissä kurssille, jonka järjesti johtava myllylaitteiden valmistaja Bühler. Työssä Järvenpäässä - Helsingin Mylly Oy. Harrastukset: Suomen mestari kilpaonginnan joukkuekilpailussa 1993. |
Tarja Anita Sironen o.s. Hänninen , s. 13.12.1975 Lahti. Tauluun 870 |
Terhi Tuulia Blomberg e. Hänninen ravintola-alan esimies HOK-Elanto, s. 5.12.1984 Saarijärvi. |
Taulu 869 |
VI Päivi Kaarina Muittari (7009), (Taulusta 868, äiti Anja Blomberg) ravintolatyöntekijä, ravintolayrittäjä, s. 1.12.1967 Saarijärvi. Hartvall Arenan ravintolatyöntekijä. |
Avopuoliso: eronneet Jouni Ylisirniö (10015) rakennusmies, kokki, s. Taivalkoski. |
Taulu 870 |
VI Tarja Anita Sironen o.s. Hänninen (8960), (Taulusta 868, äiti Anja Blomberg) FT, virologian dosentti HY, tutkija, s. 13.12.1975 Lahti. Harrastukset: Suomen vanhempainliitto, hallituksen jäsen. |
Puoliso: Mika Petri Sironen (8959) rakennustekniikan insinööri, s. 6.10.1973 Pylkönmäki. |
Eetu Viljam Sironen s. 30.6.2002 Kirkkonummi. |
Ella Helmi Johanna Sironen s. 7.10.2004 Järvenpää. |
Taulu 871 |
IV Laina Blomberg o.s. Neittaanmäki (359), (Taulusta 857, isä Heikki Neittaanmäki) keittäjä Lehtolan koulussa, s. 23.1.1913 Saarijärvi, k. 31.12.1993 Saarijärvi. |
Puoliso: Vihitty 2.5.1943 Jalmari Blomberg (365) työmies, s. 14.4.1908 Saarijärvi, k. 12.1.1968 Saarijärvi. |
Hilkka Marjatta Sahlberg o.s. Blomberg , s. 9.4.1947 Saarijärvi. Tauluun 872 |
Veli Jaakko Blomberg , s. 6.2.1952 Saarijärvi. Tauluun 873 |
Taulu 872 |
V Hilkka Marjatta Sahlberg o.s. Blomberg (7020), (Taulusta 871, äiti Laina Blomberg) s. 9.4.1947 Saarijärvi. |
Puoliso: eronneet Veijo Kalevi Sahlberg (7021) s. 14.4.1946. |
Kristiina Sahlberg s. 7.8.1970 Vaasa. |
Taulu 873 |
V Veli Jaakko Blomberg (7023), (Taulusta 871, äiti Laina Blomberg) kartanpiirtäjä, s. 6.2.1952 Saarijärvi. |
1. puoliso: Vihitty 15.9.1972, eronneet Annikki Blomberg o.s. Hyytiäinen (7024) talousapulainen, s. 28.6.1946 Saarijärvi. |
Katja Susanne Blomberg , s. 7.11.1972 Saarijärvi. Tauluun 874 |
2. puoliso: Taina Hillevi Blomberg o.s. Taipale (7026) s. 23.10.1961 Saarijärvi. |
Taulu 874 |
VI Katja Susanne Blomberg (7025), (Taulusta 873, isä Jaakko Blomberg) s. 7.11.1972 Saarijärvi. |
Avopuoliso: Kalle Helminen (10016) s. 14.2.1975. |
Tatu Helminen s. 23.9.1997. |
Taulu 875 |
IV Suoma Salminen o.s. Neittaanmäki (361), (Taulusta 857, isä Heikki Neittaanmäki) ompelija, s. 21.5.1918 Saarijärvi, k. 15.7.1993. Muutti Tampereelle 7.8.1937. |
Puoliso: Toivo Edvard Salminen (8030) työnjohtaja, s. 26.5.1917, k. 14.6.1956. |
Ari Salminen , s. 24.8.1953 Helsinki. Tauluun 876 |
Taulu 876 |
V Ari Salminen (8031), (Taulusta 875, äiti Suoma Salminen) s. 24.8.1953 Helsinki. Espoo asuinpaikka. |
Puoliso: Ritva Orvokki Salminen o.s. Vähäniitty (8032) hammashoitaja. |
Marjo Marika Latvaniemi o.s. Salminen , s. 24.11.1973 Helsinki. Tauluun 877 |
Eero Ilkka Salminen s. 3.10.1977 Helsinki. |
Tiia Annele Salminen kosmetologi, s. 1.11.1981 Helsinki. Helsinki asuinpaikka. |
Taulu 877 |
VI Marjo Marika Latvaniemi o.s. Salminen (8033), (Taulusta 876, isä Ari Salminen) s. 24.11.1973 Helsinki. |
Puoliso: Ari Petri Ilmari Latvaniemi (8034) s. 19.5.1972. |
Elina Jessika Latvaniemi s. 7.8.1998. |
Julia Erika Latvaniemi s. 28.5.2001. |
Taulu 878 |
IV Lahja Toivonen o.s. Neittaanmäki (362), (Taulusta 857, isä Heikki Neittaanmäki) s. 20.11.1920 Saarijärvi, k. 2013 Hyvinkää. Muutti Jyväskylään 9.7.1947. |
Puoliso: Martti Toivonen (8937) |
Vuokko Toivonen s. 1950. |
Jaakko Toivonen s. 1952. |
Aimo Toivonen s. 1953. |
Kirsti Kaarina Hyytiäinen o.s. Toivonen , s. 22.6.1958 Hyvinkää. Tauluun 879 |
Taulu 879 |
V Kirsti Kaarina Hyytiäinen o.s. Toivonen (8936), (Taulusta 878, äiti Lahja Toivonen) s. 22.6.1958 Hyvinkää. |
Puoliso: Vihitty 1980 Valkeala Matti Juhani Hyytiäinen (8935) sähköasentaja, s. 20.2.1954 Valkeala. |
Mika Petteri Hyytiäinen s. 17.3.1981 Vantaa. |
Taulu 880 |
III Vilhelmiina Blomberg o.s. Neittaanmäki (281), (Taulusta 783, äiti Kaisa Neittaanmäki) talon emäntä Väliaho Koskenkylä Saarijärvi, s. 16.6.1880 Saarijärvi, k. 5.5.1924 Saarijärvi, kuolinsyy Keuhkotauti. Asuneet Väliahon talossa. |
Puoliso: Vihitty 25.6.1899
Kalle Kustaa Kustaanpoika Blomberg (366)
suutari, s. 2.9.1873 Saarijärvi Kuoppala 5 Vähä-Kalmukoski, k. 20.8.1934 Saarijärvi.
Vanhemmat: Carl Gustaf Carlsson Blomberg, s. 1.5.1846 Saarijärvi Kuoppala 5 Vähä-Kalmukoski. Maria Andersdotter Blomberg o.s. Lehtola, s. 18.7.1846 Saarijärvi 13 Lehtola. |
Martta Blomberg s. 26.10.1899 Saarijärvi, k. 20.3.1920. |
Linda Blomberg s. 22.8.1901 Saarijärvi, k. 22.5.1951. Väliahon talon emäntä vanhempien kuoltua. |
Väinö Johannes Blomberg s. 5.10.1903 Saarijärvi, k. 21.10.1925. |
Hilja Blomberg s. 18.11.1905 Saarijärvi, k. 23.2.1924. . |
Laina Blomberg , s. 18.12.1921 Saarijärvi. Tauluun 881 |
Lahja Dagmar Blomberg s. 21.8.1923 Saarijärvi, k. 1.3.1924 Saarijärvi. |
Taulu 881 |
IV Laina Blomberg (371), (Taulusta 880, äiti Vilhelmiina Blomberg) s. 18.12.1921 Saarijärvi, k. 10.10.1995 Tampere. Muutti Karstulaan 12.1.1952. |
1. avopuoliso: Erkki Tapio Kinnunen (7945) s. 5.5.1927 Kivijärvi, k. 22.12.2008 Kivijärvi. |
Erja Marketta Kupari e. Leppänen o.s. Kinnunen , s. 12.5.1951 Tampere. Tauluun 882 |
2. puoliso: eronneet Kalevi Anton Luukkanen (9553) s. 14.12.1928 Sortavala, k. 4.1.2000 Tampere. |
Markku Kalevi Luukkanen , s. 22.10.1953 Viitasaari. Tauluun 885 |
Merja Kaarina Altonen o.s. Luukkanen , s. 17.12.1954 Viitasaari. Tauluun 887 |
Taulu 882 |
V Erja Marketta Kupari e. Leppänen o.s. Kinnunen (9552), (Taulusta 881, äiti Laina Blomberg) kotiavustaja, s. 12.5.1951 Tampere. Asuinpaikka Äänekoski. |
1. puoliso: eronneet Risto Jaakko Juhani Leppänen (7961) s. 6.4.1951 Kannonkoski, k. 2013 Virrat. |
Teppo Jaakko Juhani Kinnunen e. Leppänen , s. 13.8.1976 Mikkeli. Tauluun 883 |
Toni Eerik Leppänen , s. 2.12.1979 Kokkola. Tauluun 884 |
2. puoliso: eronneet Vesa Kupari (8933) |
Taulu 883 |
VI Teppo Jaakko Juhani Kinnunen e. Leppänen (7959), (Taulusta 882, äiti Marketta Kupari e. Leppänen) vartija, s. 13.8.1976 Mikkeli. |
Puoliso: Satu Kinnunen e. Leppänen o.s. Mäkinen (7958) s. 7.6.1981. |
Taulu 884 |
VI Toni Eerik Leppänen (7957), (Taulusta 882, äiti Marketta Kupari e. Leppänen) ATK-insinööri, s. 2.12.1979 Kokkola. Jyväskylä. Palokka asuinpaikka. |
Puoliso: eronneet Sanna Leppänen o.s. Väänänen (7955) s. 1.3.1983 Kuopio. |
Leevi Aleksanteri Leppänen s. 25.3.2003 Kuopio. |
Nella Marianna Leppänen s. 23.8.2007 Jyväskylä. |
Taulu 885 |
V Markku Kalevi Luukkanen (9554), (Taulusta 881, äiti Laina Blomberg) s. 22.10.1953 Viitasaari. Asuu Lempäälässä. |
1. puoliso: eronneet Anna-Liisa Luukkanen o.s. Koivuniemi (9556) s. 1951 Kemi. |
Sami Petteri Luukkanen kuljetustyöntekijä, s. 1975 Tampere. |
Heidi Annika Viljanen o.s. Luukkanen , s. 16.1.1981 Tampere. Tauluun 886 |
2. avopuoliso: Tiina-Liisa Mikkola (9559) yrittäjä, s. 21.5.1962 Kalvola. |
Mariella Anniina Luukkanen s. 27.11.1989 Tampere. |
Katriina Josefiina Luukkanen s. 23.8.1991 Tampere. |
Markus Kalevi Luukkanen s. 15.5.1995 Tampere, (kaksonen). |
Marko Anton Luukkanen s. 15.5.1995 Tampere, (kaksonen). |
Taulu 886 |
VI Heidi Annika Viljanen o.s. Luukkanen (9558), (Taulusta 885, isä Markku Luukkanen) kauppa-alan työntekijä, s. 16.1.1981 Tampere. |
Puoliso: Eerik Anssi Allan Viljanen (21792) markkinointialan työntekijä, s. 25.4.1981. |
Olivia Annika Viljanen s. 11.5.2012 Tampere. |
Henrik Allan Viljanen s. 8.9.2015 Helsinki. |
Taulu 887 |
V Merja Kaarina Altonen o.s. Luukkanen (9555), (Taulusta 881, äiti Laina Blomberg) myyntineuvottelija, s. 17.12.1954 Viitasaari. Suomen lomaneito 1972, 2. perintöprinsessa. Asuinpaikka Pirkkala. |
Puoliso: Jukka Pekka Altonen (9564) putkiasentaja, s. 26.10.1952 Ylöjärvi. |
Jani Kristian Altonen , s. 8.7.1976 Ylöjärvi. Tauluun 888 |
Janne Juhani Altonen , s. 4.7.1985 Tampere. Tauluun 889 |
Taulu 888 |
VI Jani Kristian Altonen (9565), (Taulusta 887, äiti Merja Altonen) putkiasentaja, s. 8.7.1976 Ylöjärvi. |
Puoliso: Minna Marjaana Altonen o.s. Mustonen (7528) perhetarhatäti, s. 10.5.1975 Tampere. |
Leevi Valtteri Altonen s. 9.6.2007 Nokia. |
Taulu 889 |
VI Janne Juhani Altonen (9566), (Taulusta 887, äiti Merja Altonen) autohuoltotyöntekijä, s. 4.7.1985 Tampere. |
Avopuoliso: Saara Maria Silén (21794) s. 17.10.1988 Tampere. |
Justus Christian Altonen s. 28.3.2014 Pirkkala. |
Niclas Jonatan Altonen s. 27.11.2015 Ylöjärvi. |
Taulu 890 |
II Heikki Juhonpoika Poikonen (117), (Taulusta 1, isä Johan Poikonen)
talollinen. Karstula Pohjoismäki No 6, s. 15.3.1835 Karstula No 2 Humppi.
SUKUKAAVIO |
Puoliso: Vihitty 21.6.1861 Karstula
Maija Leena Eliaantytär Poikonen o.s. Jäntti, Kuivala (373)
talon emäntä, s. 22.2.1834 Karstula Kiminki 4 Kuivala.
Vanhemmat: Elias Johansson Kuivala e. Jäntti, s. 1.3.1793 Karstula Kiminki 4 Kuivala, k. 21.4.1850 Karstula Kiminki 4 Kuivala. Caisa Johansdotter Kemppainen, s. 1.11.1795 Karstula Kiminki 3 Iso-Möttölä, k. 20.1.1867 Karstula Kiminki 4 Kuivala. |
Elias Poikonen s. 4.7.1862 Karstula Pohjosmäki, k. 16.11.1878 Karstula Pohjosmäki. Keuhkotauti kuolinsyy. |
Juho Poikonen , s. 16.9.1864 Karstula. Tauluun 891 |
Heikki Poikonen , s. 29.11.1866 Karstula. Tauluun 892 |
Hilma Poikonen s. 16.5.1869 Karstula, k. 11.12.1879 Karstula. |
Vihtori Poikonen s. 2.9.1871 Karstula, k. 27.11.1893. |
Nestor Poikonen , s. 20.10.1874 Karstula Pohjosmäki. Tauluun 937 |
Selma Poikonen s. 17.4.1877 Karstula, k. 13.11.1894 Karstula. |
Taulu 891 |
III Juho Poikonen (1195), (Taulusta 890, isä Heikki Poikonen) s. 16.9.1864 Karstula, k. 14.3.1894. Sotamieheksi arpa nro 3. |
Puoliso: Vihitty 11.7.1890
Eveliina Isaksdotter Poikonen o.s. Ojala (1200)
opettaja, s. 27.10.1867 Kuortane.
Vanhemmat: Isak Isaksson Ojala, s. 23.1.1839 Ylistaro Lahti 3 Ojala. Susanna Johansdotter Koivisto, s. 23.6.1836 Isokyrö Lehmäjoki Perä. Kuortaneelta tullut 6.1.1889, takaisin Kuortaneelle 21.12.1896 leskeksi jäätyään tyttärensä kanssa. |
Arvo Johannes Poikonen s. 22.1.1891 Karstula, k. 24.11.1892 Karstula. |
Aino Ester Poikonen s. 1.7.1892 Karstula, k. 11.1.1893 Karstula. |
Aino Astriitti Poikonen s. 14.3.1894 Karstula. Kuortaneelle äitinsä kanssa 21.12.1896, myöhemmin Amerikkaan? |
Taulu 892 |
III Heikki Poikonen (1196), (Taulusta 890, isä Heikki Poikonen) s. 29.11.1866 Karstula, k. 10.11.1892 Saarijärvi. |
Puoliso: Vihitty 9.9.1886 Saarijärvi
Ida Johanna Thomasdotter Rämänen (1204)
s. 29.10.1866 Saarijärvi Kalmari 3 Pirttiniemi.
Vanhemmat: Thomas Andersson Rämänen, s. 10.2.1842 Saarijärvi Kalmari 3 Pirttiniemi. Eva Gustava Johansdotter Muittari, s. 19.5.1845 Saarijärvi 12 Muittari. Ida muuttanut Karstulaan 1.4.1905 Saarijärveltä mukanaan Aino, Alma, Hjalmar ja Väinö. |
Toivo Heikki Poikonen s. 27.1.1888, k. 25.11.1903. |
Hjalmar Poikonen , s. 28.5.1890 Karstula. Tauluun 893 |
Tilda Maria Poikonen s. 1.9.1892 Saarijärvi Kalmari 6 Markkula, k. 19.12.1892. |
Taulu 893 |
IV Hjalmar Poikonen (1206), (Taulusta 892, isä Heikki Poikonen) mv., s. 28.5.1890 Karstula, k. 21.12.1961 Karstula. Meni USA:han kohta leskeksi jäätyään ja palasi takaisin eläkeläisenä. Lapsista mm. Alli ja Viljo saivat kasvattikodin Vehkamäestä Kalle ja Selma Minkkisen perheessä. Hjalmar työskenteli vuosikymmeniä pääasiassa hotellien palveluksessa. Asuinpaikka 1935 ja 1940 Chicago, Cook, Illinois; ammattinimike cleaner. Asui 1940 Mack ja Mable Stutevillen kanssa. |
Puoliso:
Matilda Henriksdotter Poikonen o.s. Koivunen (1208)
talon emäntä, s. 14.3.1890 Karstula 7 Korppinen Koivisto, k. 5.6.1921 Karstula Vastinki Katvela.
Vanhemmat: Henrik Adamsson Koivunen e. Palonen Koivisto, s. 3.1.1839 Karstula 6 Pohjosmäki. Johanna Mathilda Andersdotter Koivisto, s. 13.6.1845 Alajärvi 24 Koivisto. |
Viljo Jalmari Poikonen , s. 1.6.1912 Karstula. Tauluun 894 |
Lauri Poikonen s. 19.10.1913 Karstula, k. 20.5.1933 Karstula Humppi Kortekanta. |
Alli Vellamo Mäki o.s. Poikonen , s. 9.11.1915 Karstula Vastinki Katvela. Tauluun 906 |
Tauno Olavi Poikonen , s. 26.2.1918 Karstula. Tauluun 923 |
Aino Katri Kojo o.s. Poikonen , s. 11.6.1920 Karstula. Tauluun 926 |
Taulu 894 |
V Viljo Jalmari Poikonen (1209), (Taulusta 893, isä Hjalmar Poikonen)
autoilija, liikkeenharjoittaja, s. 1.6.1912 Karstula, k. 10.1.1999 Keski-Suomen sotainvalidien sairaskodissa. Viljo Jalmari Poikonen, autoilija, leipuri, liikkeenharjoittaja. Äiti sairastui keuhkotautiin ja kuoli nuorena, ja lapset jäivät pienenä isän hoiviin. Isä lähti Amerikkaan, ja lapset jäivät sukulaisten hoidettaviksi. Viljo Poikonen pääsi tätinsä perheeseen Aho-Vastingin Vehkamäkeen. Vartuttuaan hän ryhtyi pienyrittäjäksi. Poikonen oli mukana talvisodassa ja jatkosodassa, talvisodassa Kannaksella. Jatkosodassa hän oli konekiväärikomppanian 2-joukkueen johtajana, kevytosasto kymmenessä ylikersanttina Kevättalvella 1942 Viljo sairastui rintamalla keuhkokuumeeseen. Kinkomaan sairaalassa hänen toinen keuhkonsa jouduttiin typistämään. Toivuttuaan hän ajoi linja-autovuoroa Jyväskylään ja toimi Kivijärvellä kuorma-autoilijana sekä taksiautoilijana useita vuosia. 1958 hän perusti vaimonsa kanssa leipomoyrityksen Kivijärvelle. Viljo Poikonen sai elää pitkän ja vaiheikkaan elämän. Viimeiset vuotensa hän sai elää Keski-Suomen Sotainvalidien sairaskodissa Jyväskylässä. Tyttären, Eila Kiilamaan, muistokirjoituksesta KSML 23.1.1999. |
Puoliso: Vihitty 1946
Aune Irja Poikonen o.s. Leppänen (1214)
s. 1.10.1926 Karstula Vastinki.
Vanhemmat: Heikki Leppänen, s. 5.12.1887, k. 19.5.1946. Amerikassa Bostonissa avioituneet. Suomeen palattuaan ostivat Lylyjärven rannalta Tolppa-nimisen tilan, jota viljelivät. Alina Leppänen o.s. Veidt, s. 31.3.1895, k. 26.3.1974. |
Aira Anneli Hakkarainen o.s. Poikonen , s. 28.8.1946. Tauluun 895 |
Eila Marjatta Kiilamaa o.s. Poikonen , s. 8.9.1948. Tauluun 898 |
Hannu Olavi Poikonen , s. 4.8.1951. Tauluun 901 |
Heikki Viljo Jalmari Poikonen , s. 2.1.1953 Kivijärvi. Tauluun 904 |
Marja-Liisa Poikonen , s. 9.3.1961 Kivijärvi. Tauluun 905 |
Taulu 895 |
VI Aira Anneli Hakkarainen o.s. Poikonen (1215), (Taulusta 894, isä Viljo Poikonen) maatilamatkailuyrittäjä, s. 28.8.1946. Kinnula Markokylä. |
Puoliso: Mikko Heikki Matias Hakkarainen (16789) mv, s. 15.10.1941 Kinnula. |
Ilkka Juhani Hakkarainen , s. 16.9.1964 Kinnula. Tauluun 896 |
Jukka Matias Hakkarainen s. 24.5.1966 Kinnula. Asuu Kinnulassa. |
Eija Katariina Kinnunen o.s. Hakkarainen , s. 12.3.1969 Kinnula. Tauluun 897 |
Jouni Heikki Mikael Hakkarainen s. 2.11.1976 Kinnula. Asuu Kinnulassa. |
Taulu 896 |
VII Ilkka Juhani Hakkarainen (16790), (Taulusta 895, äiti Aira Hakkarainen) palvelupäällikkö, s. 16.9.1964 Kinnula. Asuu Jyväskylässä. |
Puoliso: Päivi Elina Hakkarainen o.s. Piippo (16794) perushoitaja, s. 21.3.1972. |
Niko Matias Hakkarainen s. 5.7.1995. |
Niina Emilia Hakkarainen s. 12.9.1997. |
Nea Sofia Hakkarainen s. 30.7.2002 Kinnula. |
Taulu 897 |
VII Eija Katariina Kinnunen o.s. Hakkarainen (16792), (Taulusta 895, äiti Aira Hakkarainen) lastentarhanopettaja, s. 12.3.1969 Kinnula. Asuu Jyväskylässä. |
Puoliso: eronneet Pasi Kinnunen (18116) |
Taulu 898 |
VI Eila Marjatta Kiilamaa o.s. Poikonen (1216), (Taulusta 894, isä Viljo Poikonen) leipä- ja konditoriamestari, alan opettaja, s. 8.9.1948. |
Puoliso: Kauko Johannes Kiilamaa (1221) s. 10.3.1945 Laukaa. |
Juha Kari Johannes Kiilamaa , s. 1.7.1966. Tauluun 899 |
Miia Susanna Ahonen o.s. Kiilamaa , s. 14.12.1972 Kivijärvi. Tauluun 900 |
Taulu 899 |
VII Juha Kari Johannes Kiilamaa (1222), (Taulusta 898, äiti Eila Kiilamaa) teknikko, s. 1.7.1966. |
Puoliso: Piia Annuli Kiilamaa o.s. Kokko (2129) s. 21.2.1967. |
Janina Ida Kiilamaa s. 28.3.1995. |
Tomi Johannes Kiilamaa s. 9.10.1996. |
Jonna Sofia Kiilamaa s. 8.8.2002. |
Taulu 900 |
VII Miia Susanna Ahonen o.s. Kiilamaa (1223), (Taulusta 898, äiti Eila Kiilamaa) restonomi opiskelija, liikenneasematyöntekijä, s. 14.12.1972 Kivijärvi. Uurainen Kangashäkki. |
Puoliso: Timo Elias Ahonen (2132) kemian laborantti, s. 19.6.1972. Asuinpaikka Liminka. |
Eetu Matias Ahonen s. 6.10.1999 Jyväskylä. |
Aatu Johannes Ahonen s. 19.1.2002 Äänekoski. |
Eevi Sirkka Susanna Ahonen s. 14.9.2007 Uurainen. |
Taulu 901 |
VI Hannu Olavi Poikonen (1217), (Taulusta 894, isä Viljo Poikonen) leipomoyrittäjä, s. 4.8.1951. Kivijärven Leipä Oy. |
Puoliso: eronneet
Tuija Irmeli Poikonen o.s. Lakosalmi (1224)
s. 14.5.1953.
Vanhemmat: Kaino Lakosalmi. Annikki Lakosalmi o.s. Ahonen. |
Heidi Annukka Koponen o.s. Poikonen , s. 6.12.1975 Kivijärvi. Tauluun 902 |
Henri Hannu Johannes Poikonen , s. 8.12.1977 Kivijärvi. Tauluun 903 |
Taulu 902 |
VII Heidi Annukka Koponen o.s. Poikonen (1225), (Taulusta 901, isä Hannu Poikonen) hotellinjohtaja, opettaja, s. 6.12.1975 Kivijärvi. Asuu Kuopiossa. Savonia hotellin johtaja. |
1. puoliso: eronneet Mika Hänninen (2135) autonkuljettaja, s. 18.1.1973 Kaustinen. |
Maria Meri Julia Hänninen s. 7.10.1999 Jyväskylä. |
2. puoliso: Juha Tapani Petteri Koponen (16798) alue-edustaja, s. 16.10.1973. |
Josefina Lumi Helena Koponen s. 14.8.2007 Kuopio. |
Taulu 903 |
VII Henri Hannu Johannes Poikonen (1226), (Taulusta 901, isä Hannu Poikonen) laborantti, s. 8.12.1977 Kivijärvi. Asuu Nilsiässä. |
Puoliso: Johanna Maaria Poikonen o.s. Kulin (18182) yrittäjä, s. 16.3.1980. Nilsiässä luontaistuotekauppa. |
Laura Jessica Maaria Poikonen s. 8.12.2005 Kuopio. |
Olivia Fanny Henriikka Poikonen s. 3.10.2008 Kuopio. |
Taulu 904 |
VI Heikki Viljo Jalmari Poikonen (1218), (Taulusta 894, isä Viljo Poikonen) metsätalousinsinööri, s. 2.1.1953 Kivijärvi. |
Puoliso:
Anne Maritta Poikonen o.s. Lampinen (1227). (Taulu 1295)
farmanomi, s. 7.4.1957 Karstula Vastinki.
Vanhemmat: Matti Johannes Lampinen, mv., s. 10.10.1930 Kivijärvi. Matti on asunut samalla tilalla, Karstulan Vastingilla, koko elämänsä, mutta kuitenkin ollut kolmen eri kunnan asukkaana: Kivijärven Kannonkosken ja Karstulan. Kunnan rajaa on sommiteltu toistuvasti, mihin viimeisimpään Matti on itse ollut vaikuttamassa. Matti oli asiamiehenä, kun kyläläisten mielestä kuntajako ei ollut toiminnallisesti johdonmukainen. Kuntamuutoksesta oli puhetta Maaherra Paloveden kanssa ja hän lupasi viedä sen suoraan riittävän korkealle. Prosessin aikana oli syntynyt vastaehdotus ja siinä oli nimiä koottuna. Nyt oli tehtävä vastaiskun vastaisku ja kerättävä ne nimet, joiden tilojen kunta-asemasta oli kyse. Tuloksena oli, että Vastingin kyseisestä alueesta tuli viimeisimmässä vaiheessa Karstulaa, joka oli kylälle johdonmukaista. Vihitty 24.6.1955 Karstula. Eeva Aino Lampinen o.s. Piispanen, s. 31.1.1936 Karstula. |
Tuomas Heikki Johannes Poikonen
DI, tutkija, tekniikan tohtori, s. 25.1.1981 Kivijärvi. Asuu Espoossa. Teknillisen korkeakoulun yhteydessä toimivana tutkijana lisensiaatiksi marraskuussa 2010. Väitteli Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulussa perjantaina 7.12.2012 klo 12. Väitöskirjan otsikko on "Characterization of Light Emitting Diodes and Photometer Quality Factors" (suomeksi "Loistediodien ja fotometrien hyvyyslukujen karakterisoinnit"). Vastaväittäjänä oli Dr. Armin Sperling (Physikalisch-Technische Bundesanstalt, Saksa) ja valvojana professori Erkki Ikonen Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulun signaalinkäsittelyn ja akustiikan laitokselta sekä MIKES-Aalto Mittaustekniikasta. |
Taulu 905 |
VI Marja-Liisa Poikonen (1219), (Taulusta 894, isä Viljo Poikonen) yo-merkonomi, s. 9.3.1961 Kivijärvi. |
Puoliso: eronneet Jorma Olavi Kärkkäinen (1220) tuotantopäällikkö, s. 28.1.1951. |
Marianna Roosa Julia Kärkkäinen s. 23.7.1995 Äänekoski. |
Matti Riku Johannes Kärkkäinen s. 23.10.2000 Äänekoski. |
Taulu 906 |
V Alli Vellamo Mäki o.s. Poikonen (1211), (Taulusta 893, isä Hjalmar Poikonen) talon emäntä, s. 9.11.1915 Karstula Vastinki Katvela, k. 29.12.1999 Alajärvi. Syntynyt Katvelassa Aho-Vastingilla, mistä muutto Vehkamäkeen, kun äitinsä Matilda kuoli v 1921. Lapset sijoitettiin hoitokoteihin, kun isä Hjalmar lähti leskeydyttyään Amerikkaan, mistä hän palasi vuoden 1960 tienoilla. |
Puoliso: Antti Mäki (1229) mv, s. 6.3.1919 Alajärvi, k. 2.9.1989 Alajärvi. |
Tarmo Antero Mäki turvetuottaja, kaivinkoneen kuljettaja, s. 2.6.1943 Alajärvi. Asuinpaikka Alajärvi. |
Raimo Jorma Uolevi Mäki mv., turvetuottaja, s. 21.7.1944 Alajärvi. |
Matti Arto Eemeli Mäki , s. 23.3.1946 Alajärvi. Tauluun 907 |
Eira Marketta Vehkamäki o.s. Mäki , s. 7.12.1947 Alajärvi. Tauluun 910 |
Anna-Leena Rintala o.s. Mäki , s. 15.4.1949 Alajärvi. Tauluun 913 |
Seija Elisa Mäki tarjoilija, s. 8.8.1950 Alajärvi, k. 3.4.2008 Alajärvi. |
Sisko Anelma Salo o.s. Mäki , s. 1.11.1953 Alajärvi. Tauluun 917 |
Tuomo Tapani Mäki , s. 5.7.1955 Alajärvi. Tauluun 920 |
Veli Tapio Jalmari Mäki , s. 24.11.1956 Alajärvi. Tauluun 921 |
Taulu 907 |
VI Matti Arto Eemeli Mäki (1232), (Taulusta 906, äiti Alli Mäki) rakentaja, s. 23.3.1946 Alajärvi. Asuu Alajärvellä. |
Puoliso: Tuulikki Mirja Mäki o.s. Syrjälä (1239) laborantti, s. 12.7.1948 Alajärvi. |
Sari Tuulikki Mäki lastentarhan opettaja, s. 23.6.1972 Alajärvi. Asuu Jyväskylässä. |
Jarkko Tapio Mäki , s. 8.4.1976 Alajärvi. Tauluun 908 |
Jaana Katariina Turvala o.s. Mäki , s. 3.6.1982 Alajärvi. Tauluun 909 |
Jyrki Mikael Mäki konetekniikan opiskelija, s. 18.2.1991 Alajärvi. |
Taulu 908 |
VII Jarkko Tapio Mäki (1241), (Taulusta 907, isä Matti Mäki) DI, s. 8.4.1976 Alajärvi. Asuu Lappeenrannassa. |
Avopuoliso: Satu Kuukka (18185) myyjä. |
Hugo Eemeli Mäki s. 13.8.2011 Lappeenranta. |
Taulu 909 |
VII Jaana Katariina Turvala o.s. Mäki (1242), (Taulusta 907, isä Matti Mäki) pankkitoimihenkilö, s. 3.6.1982 Alajärvi. Sipoo asuinpaikka. |
Puoliso: Henry Turvala (18187) DI, s. 1982. |
Taulu 910 |
VI Eira Marketta Vehkamäki o.s. Mäki (1233), (Taulusta 906, äiti Alli Mäki) mv:n emäntä, s. 7.12.1947 Alajärvi. Asuvat Soinissa. |
Puoliso: Valio Aulis Vehkamäki (1243) kirvesmies, mv., s. 16.3.1944. |
Eija Susanna Österlund o.s. Vehkamäki , s. 5.7.1974. Tauluun 911 |
Marjo Hannele Koivula o.s. Vehkamäki , s. 28.3.1978 Soini. Tauluun 912 |
Taulu 911 |
VII Eija Susanna Österlund o.s. Vehkamäki (1244), (Taulusta 910, äiti Eira Vehkamäki) erityisopettaja, s. 5.7.1974. Asuu Soinissa. |
1. avopuoliso: 1996-1998, eronneet Sauli Markus Raivio (1246) s. 21.7.1970. |
2. puoliso: Vihitty 29.1.1999 Jan Martin Österlund (7951) markkinointipäällikkö, s. 5.5.1964 Espoo. |
Marianna Wilhelmina Österlund s. 13.3.1999 Järvenpää. |
Nanna Susanna Österlund s. 22.7.2000 Soini, k. 23.7.2000. |
Frida Martina Österlund s. 11.9.2005 Soini. |
Taulu 912 |
VII Marjo Hannele Koivula o.s. Vehkamäki (1245), (Taulusta 910, äiti Eira Vehkamäki) dieettikokki, s. 28.3.1978 Soini. Asuu Vantaalla, työssä Finnairilla. |
Puoliso: Vihitty 31.5.2003, eronneet 2008 Janne Samuel Koivula (17268) tilauskäsittelijä, s. 9.11.1979 Jyväskylä. |
Viveca Alice Koivula s. 31.5.2004 Vantaa. |
Taulu 913 |
VI Anna-Leena Rintala o.s. Mäki (1234), (Taulusta 906, äiti Alli Mäki) kassa/tarjoilija, s. 15.4.1949 Alajärvi. Asuu Alajärvellä. Oli miehensä kanssa Ruotsissa Karlskogassa sorvaajana 1968-1979. |
Puoliso: Pauli Kalervo Rintala (1247) kirvesmies, s. 5.8.1948. |
Pia-Christine Tuomela o.s. Rintala , s. 11.2.1969 Karlskoga Ruotsi. Tauluun 914 |
Jan Pauli Rintala , s. 20.11.1973 Karlskoga Ruotsi. Tauluun 915 |
Jere Antti Mikael Rintala , s. 27.4.1985 Alajärvi. Tauluun 916 |
Taulu 914 |
VII Pia-Christine Tuomela o.s. Rintala (1248), (Taulusta 913, äiti Anna-Leena Rintala) hammaslaborantti, s. 11.2.1969 Karlskoga Ruotsi. Kauhava. |
Puoliso: Erkki Johannes Tuomela (1251) lentokonehuoltoupseeri, s. 11.6.1967 Lappajärvi. |
Eetu-Valtteri Kalervo Tuomela s. 28.2.1997 Kauhava. |
Emmi-Lotta Christine Tuomela s. 2.9.1998 Kauhava. |
Niilo-Kasperi Johannes Tuomela s. 16.2.2005 Kauhava. |
Nuutti-Iisakki Eino Tuomela s. 29.7.2006 Kauhava. |
Vilma-Noora Kerttu Tuomela s. 19.11.2007 Kauhava. |
Taulu 915 |
VII Jan Pauli Rintala (1249), (Taulusta 913, äiti Anna-Leena Rintala) mv, työnjohtaja, s. 20.11.1973 Karlskoga Ruotsi. Asuu Alajärvellä. |
Puoliso: Tanja Anneli Rintala o.s. Riihimäki (9645) sairaanhoitaja, s. 20.11.1972 Lapua Kauhajärvi. |
Aleksi Jan Oskari Rintala s. 27.3.1996 Alajärvi. |
Oskari Ville Matias Rintala s. 28.6.1998 Alajärvi. |
Jaakko Hermanni Rintala s. 30.7.2001 Alajärvi. |
Julius Aleksanteri Rintala s. 11.8.2007 Alajärvi. |
Emma Alisa Rintala s. 19.7.2012 Alajärvi. |
Taulu 916 |
VII Jere Antti Mikael Rintala (1250), (Taulusta 913, äiti Anna-Leena Rintala) turveyrittäjä, s. 27.4.1985 Alajärvi. Kauhavalla lentokonehuoltoaliupseerina kunnes siirtyi turveyrittäjäksi enonsa jälkeen Alajärvelle. |
Puoliso: Vihitty 5.7.2008 Eveliina Rintala o.s. Isoniemi (9650) lastenohjaaja, s. 27.4.1984 Alajärvi. |
Lauri Ville Mikael Rintala s. 1.7.2007 Kauhava. |
Lassi Ukko Mikael Rintala s. 26.10.2009 Kauhava. |
Rintala s. .1.2013 Alajärvi. |
Taulu 917 |
VI Sisko Anelma Salo o.s. Mäki (1236), (Taulusta 906, äiti Alli Mäki) tilitoimistoyrittäjä, s. 1.11.1953 Alajärvi. Asuu Alajärvellä. Kansantanssi harrastuksena puolison kanssa. |
Puoliso: Veli-Matti Salo (1252) linja-autojen korjaamoyrittäjä, s. 28.6.1953 Alajärvi. Kansantanssi harrastuksena. |
Mervi Johanna Hyvönen o.s. Salo , s. 8.6.1976 Alajärvi. Tauluun 918 |
Petri Kullervo Salo , s. 29.12.1979 Alajärvi. Tauluun 919 |
Taulu 918 |
VII Mervi Johanna Hyvönen o.s. Salo (1253), (Taulusta 917, äiti Sisko Salo) kauppatieteiden maisteri, s. 8.6.1976 Alajärvi. Asuu Alajärvellä. |
Puoliso: Juha Tapani Antero Hyvönen (7926) projekti-insinööri, s. 17.12.1976 Kajaani. |
Konsta Eero Ilmari Hyvönen s. 8.12.2005 Alajärvi. |
Fanni Sofia Alissa Hyvönen s. 2.2.2012 Alajärvi. |
Taulu 919 |
VII Petri Kullervo Salo (1254), (Taulusta 917, äiti Sisko Salo) yrittäjä, s. 29.12.1979 Alajärvi. |
Puoliso: Susanna Eveliina Tähtinen-Salo o.s. Tähtinen (7924) tradenomi, sijoitusneuvoja, s. 8.2.1979 Evijärvi. |
Emilia Aurora Salo s. 20.1.2008 Alajärvi. |
Valttteri Mikael Salo s. 20.10.2010 Alajärvi. |
Taulu 920 |
VI Tuomo Tapani Mäki (1237), (Taulusta 906, äiti Alli Mäki) neuvotteleva virkamies, s. 5.7.1955 Alajärvi. Asuu Espoossa. |
Puoliso: Ulla Marjatta Vedenkangas-Mäki o.s. Vedenkangas (1255) erikoissairaanhoitaja, s. 21.9.1959. |
Raita Maria Mäki s. 9.8.1990 Espoo. |
Antti Juhani Eemil Mäki s. 15.1.1992 Espoo. |
Arttu Juho Samuli Mäki s. 19.4.1998 Espoo. |
Taulu 921 |
VI Veli Tapio Jalmari Mäki (1238), (Taulusta 906, äiti Alli Mäki) mv, s. 24.11.1956 Alajärvi. |
Puoliso: eronneet Merja Riitta Anttila (2450) erikoissairaanhoitaja, s. 18.8.1959 Perho. |
Kari Antti Mäki , s. 18.2.1982 Alajärvi. Tauluun 922 |
Taulu 922 |
VII Kari Antti Mäki (1258), (Taulusta 921, isä Veli Mäki) insinööri, projektipäällikkö, s. 18.2.1982 Alajärvi. Asuu Jyväskylässä. Työssä UPM:llä. |
Puoliso: Jenni Susanne Mäki (15078) sairaanhoitaja, s. 21.9.1983 Lehtimäki. |
Eeli Antti Mäki s. 9.11.2008 Jyväskylä. |
Luukas Antti Mäki s. 22.11.2011 Jyväskylä. |
Jooel Antti Mäki s. 22.11.2011 Jyväskylä. |
Taulu 923 |
V Tauno Olavi Poikonen (1212), (Taulusta 893, isä Hjalmar Poikonen) sahateollisuusteknikko, s. 26.2.1918 Karstula, k. 24.6.1996 Ikaalinen. |
Puoliso: Eila Esteri Poikonen o.s. Tuori (1259) s. 1.1.1924 Mouhijärvi, k. 27.12.2003 Ikaalinen. |
Jorma Kalle Olavi Poikonen s. 1.7.1947, k. 11.12.1949. |
Arja-Leena Järvensivu o.s. Poikonen , s. 8.8.1948 Ikaalinen. Tauluun 924 |
Hannu Juhani Poikonen , s. 11.2.1951 Ikaalinen. Tauluun 925 |
Taulu 924 |
VI Arja-Leena Järvensivu o.s. Poikonen (1261), (Taulusta 923, isä Tauno Poikonen) maisteri, opettaja, s. 8.8.1948 Ikaalinen. Asuu Virroilla. |
Puoliso: Vihitty 30.8.1985
Erkki Olavi Järvensivu (1263)
mv., s. 19.10.1945 Virrat.
Vanhemmat: Olavi Ilmari Järvensivu, s. 3.12.1916 Virrat, k. 18.3.1998 Virrat. Saara Siviä Järvensivu o.s. Muhonen, s. 2.12.1919 Karstula Kiminki, k. 2.5.2007 Virrat. |
Silja Annukka Järvensivu viestinnän opiskelija, s. 6.11.1987 Virrat. |
Taulu 925 |
VI Hannu Juhani Poikonen (1262), (Taulusta 923, isä Tauno Poikonen) yo-merkonomi, myyntipäällikkö, s. 11.2.1951 Ikaalinen. |
Puoliso: Tellervo Tuulikki Poikonen o.s. Paju (1265) laskentasihteeri, s. 12.9.1954. Pajun suku on kotoisin Karjalan Kannakselta, Uudenkirkon pitäjästä. |
Jaakko Ilmari Poikonen Valt. maist. eduskunta-avustaja, s. 27.4.1983 Helsinki. |
Esa Johannes Poikonen Kauppat. yo, s. 31.7.1985 Helsinki. |
Lassi Samuli Poikonen kauppat. maist., s. 17.11.1987 Helsinki. |
Tapio Tuomas Poikonen s. 20.3.1990 Helsinki. |
Taulu 926 |
V Aino Katri Kojo o.s. Poikonen (1213), (Taulusta 893, isä Hjalmar Poikonen) s. 11.6.1920 Karstula, k. 1.3.1988 Mänttä. |
Puoliso: Viljo Kojo (1270) mv, tehdastyöläinen, s. 11.7.1915 Kurkijoki, k. 23.2.1992. Vuoteen 1961 maanviljelijänä siirtolaistilalla Pöytyällä. Muutti Mänttään 1961 tehdastöihin. |
Veijo Kalevi Kojo , s. 25.11.1945 Mellilä. Tauluun 927 |
Markku Olavi Kojo , s. 7.9.1947 Pöytyä. Tauluun 931 |
Leena Maria Niinilammi o.s. Kojo , s. 2.2.1950 Pöytyä. Tauluun 934 |
Pirjo Kaarina Turpeinen o.s. Kojo , s. 6.2.1951 Pöytyä. Tauluun 935 |
Taulu 927 |
VI Veijo Kalevi Kojo (1271), (Taulusta 926, äiti Aino Kojo) paperitehtaan työläinen, s. 25.11.1945 Mellilä. Asuu Keuruulla. |
Puoliso: Sirkka Marja-Liisa Kojo o.s. Saarinen (1275) koneapulainen, s. 21.2.1948 Mänttä. |
Minna Maarit Majurinen o.s. Kojo , s. 9.11.1965 Mänttä. Tauluun 928 |
Sari Susanna Helminen o.s. Kojo , s. 15.10.1967 Mänttä. Tauluun 929 |
Taulu 928 |
VII Minna Maarit Majurinen o.s. Kojo (1276), (Taulusta 927, isä Veijo Kojo) lastentarhan opettaja, s. 9.11.1965 Mänttä. Asuvat Keuruulla. |
Puoliso: Kari Majurinen (17452) |
Ida Charlotta Majurinen s. 27.5.1996. |
Taulu 929 |
VII Sari Susanna Helminen o.s. Kojo (1277), (Taulusta 927, isä Veijo Kojo) prosessinhoitaja paperitehtaalla, s. 15.10.1967 Mänttä. |
1. puoliso: eronneet Tapio Antero Nieminen (1278) remonttimies, s. 19.6.1966 Multia. |
Sami Veijo Antero Nieminen tarjoilija, s. 18.7.1989 Mänttä. Asuu Kouvolassa. |
Salla-Mari Koski o.s. Nieminen , s. 13.1.1992 Mänttä. Tauluun 930 |
2. puoliso: Jukka Helminen (18192) prosessinhoitaja, s. 18.2.1960 Koskenpää. |
Taulu 930 |
VIII Salla-Mari Koski o.s. Nieminen (1280), (Taulusta 929, äiti Sari Helminen) parturi-kampaaja, s. 13.1.1992 Mänttä. |
Puoliso: Veli-Matti Koski (18193) myyjä, s. 15.10.1986 Mänttä. |
Taulu 931 |
VI Markku Olavi Kojo (1272), (Taulusta 926, äiti Aino Kojo) s. 7.9.1947 Pöytyä. |
Puoliso: Pirjo Anneli Kojo o.s. Jokinen (1281) s. 23.1.1950. |
Marika Anneli Kojo , s. 27.4.1970 Mänttä. Tauluun 932 |
Miia Maria Koski o.s. Kojo , s. 21.4.1977 Mänttä. Tauluun 933 |
Taulu 932 |
VII Marika Anneli Kojo (1282), (Taulusta 931, isä Markku Kojo) s. 27.4.1970 Mänttä. Asuu Ylöjärvellä. |
Avopuoliso: Juha Antero Koskinen (9692) s. 15.2.1976 Korkeakoski. |
Sara Emilia Anneli Koskinen s. 15.5.2002 Tampere. |
Joonas Elia Antero Koskinen s. 29.10.2003 Tampere. |
Taulu 933 |
VII Miia Maria Koski o.s. Kojo (1283), (Taulusta 931, isä Markku Kojo) s. 21.4.1977 Mänttä. Asuinpaikka Mänttä. |
1. puoliso: eronneet 2006 Panu Albert Koski (9697) s. 7.10.1974 Virrat. |
Ronja Olga Maria Koski s. 22.12.1998 Tampere. |
Tinja Aino Maria Koski s. 25.7.2002 Tampere. |
Milja Anna Maria Koski s. 8.9.2003 Tampere. |
2. avopuoliso: Hannu Tapio Huhtinen (9695) pellettioperaattori, s. 10.7.1983 Mänttä. |
Helmi Eila Talvikki Huhtinen s. 10.2.2010 Mänttä. |
Taulu 934 |
VI Leena Maria Niinilammi o.s. Kojo (1273), (Taulusta 926, äiti Aino Kojo) Paperityöläinen, s. 2.2.1950 Pöytyä. Asuu Mäntässä. |
Puoliso: Taisto Uolevi Niinilammi (1284) koneasentaja, s. 12.9.1948 Vilppula. |
Tomi Petri Niinilammi koneenkuljettaja, s. 4.9.1976 Mänttä. Asuu Mäntässä. |
Taulu 935 |
VI Pirjo Kaarina Turpeinen o.s. Kojo (1274), (Taulusta 926, äiti Aino Kojo) kodinhoitaja, s. 6.2.1951 Pöytyä. Asuu Mäntässä. |
Puoliso: Asko Uolevi Turpeinen (1286) sähköasentaja, s. 27.2.1951 Kinnula. |
Katri Tuulikki Turpeinen , s. 19.11.1969 Mänttä. Tauluun 936 |
Taulu 936 |
VII Katri Tuulikki Turpeinen (1287), (Taulusta 935, äiti Pirjo Turpeinen) toimitusketjupäällikkö, s. 19.11.1969 Mänttä. |
Puoliso: eronneet 2008 Ilkka Koskinen (9814) osastopäällikkö, s. 14.3.1971 Ivalo. |
Iisa Karoliina Koskinen s. 12.1.1999 Janakkala. |
Otso Ilari Koskinen s. 18.1.2002 Burghausen, Saksa. |
Taulu 937 |
III Nestor Poikonen (374), (Taulusta 890, isä Heikki Poikonen) talollinen, s. 20.10.1874 Karstula Pohjosmäki, k. 2.4.1900 Karstula. Ylätalo Syrjänmäki. |
Puoliso:
Selma Poikonen o.s. Krook (1543)
s. 8.1.1873 Karstula 7 Korppisenniemi, k. 27.12.1903 Karstula.
Vanhemmat: Anders "Antti" Eliasson Korppinen e. Krook, s. 11.12.1846 Karstula 7 Korppisenniemi, k. 27.8.1913 Karstula 7 Korppinen. Kutsuttiin Korppisen ukoksi. Caisa "Kaisa" Juhontytär Korppinen o.s. Poikonen, s. 2.6.1851 Karstula 5 Syrjänmäki, k. 15.5.1887 Karstula 7 Korppisenniemi, kuolinsyy vatsanpolte. |
Hilja Poikonen s. 24.11.1896 Karstula, k. 24.4.1900 Karstula. |
Oskari Poikonen s. 12.10.1897 Karstula 6 Pohjosmäki, k. 28.4.1898 Karstula. |
Aino Poikonen s. 7.6.1899 Karstula, k. 8.3.1900 Karstula. |
Taulu 938 |
II Leena Sofia Juhontytär Mustonen o.s. Poikonen (118), (Taulusta 1, isä Johan Poikonen)
s. 3.4.1837 Karstula No 2 Humppi, k. 2.2.1909 Karstula.
SUKUKAAVIO |
Puoliso: Vihitty 29.12.1865 Karstula
Erkki Juho Matinpoika Mustonen e. Snell (123)
itsellinen, muonarenki, s. 1844.
Vanhemmat: Matts Mattsson Snell, itsellinen, s. 25.7.1810 Karstula Kalavastinki 1 Iloaho, k. 1.2.1855 Karstula Kalavastinki 14 Martinmäki Mustametsä, kuolinsyy halvaus. Vihitty 1.4.1832 Karstula. Maria "Maja" Snell o.s. Kinnunen, s. 12.9.1810 Kivijärvi 2 Länttä, k. 28.11.1847 Karstula Kalavastinki 14 Martinmäki Mustametsä, kuolinsyy ajos (svulnad). Rangaistu paloviinan myynnistä 1871. Musta kirja nro 301. |
Eeva Sofia Snell s. 18.2.1866 Karstula Vastinki 6, k. 23.4.1866 Karstula Vastinki 6, kuolinsyy isorokko. |
Johan Snell s. 3.4.1867 Karstula 2 Humppi, k. 9.1.1868 Karstula 2 Humppi, kuolinsyy hinkuyskä. |
Johan Snell s. 15.2.1869 Karstula 2 Humppi, k. 1869 Karstula 2 Humppi. |
Maria "Maija" Snell s. 4.9.1870 Karstula 2, k. 18.5.1873 Karstula 2, kuolinsyy isorokko. |
Viktor (Erik) Snell s. 29.9.1872 Karstula 2, k. 30.5.1873 Karstula 2, kuolinsyy isorokko. |
Johannes Mustonen e. Snell s. 5.4.1874 Karstula 2, k. 5.7.1887 Karstula 2, kuolinsyy turvotus. |
Maria Viinikainen o.s. Mustonen e. Snell , s. 20.4.1876 Karstula 2. Tauluun 939 |
Kaisa Mustonen e. Snell s. 28.6.1878 Karstula 2, k. 25.5.1908 Karstula 2. |
Herman Mustonen s. 9.7.1881 Karstula 2, k. 11.7.1883 Karstula 2. |
Taulu 939 |
III Maria Ericsdotter Viinikainen o.s. Mustonen e. Snell (2594), (Taulusta 938, äiti Leena Mustonen) s. 20.4.1876 Karstula 2, k. 11.3.1941 Karstula. Kankeakielinen. |
Alma Johanna Mustonen s. 19.5.1905, k. 29.6.1958 Karstula kunnalliskoti. Vajaamielinen. |
1. puoliso:
Juho Vihtori Heikinpoika Viinikainen (2916)
s. 8.3.1885 Karstula Vastinki 9 Riihiaho.
Vanhemmat: Henrik Andersson Viinikainen, s. 11.6.1859 Karstula Kalavastinki, kruunumaat. Vihitty 22.1.1882 Karstula. Wilhelmina "Miina" Mattsdotter Viinikainen o.s. Krook, s. 7.7.1860 Karstula. |
Taulu 940 |
II Hedvig "Heta" Juhontytär Rasi o.s. Poikonen (119), (Taulusta 1, isä Johan Poikonen)
s. 2.2.1839 Karstula 2 Humppi, k. 13.9.1914 Karstula. Karstulan rippikirjassa syntymäaika 8.4.1839.
SUKUKAAVIO |
Puoliso: Vihitty 9.11.1865 Karstula
Carl "Kalle, Sota-Kalle" Juhonpoika Rasi (124)
tarkk'ampuja, muonarenki, mäkitupalainen, itsellinen, s. 25.10.1841 Karstula 6 Pohjosmäki, k. 18.9.1914 Karstula.
Vanhemmat: Johan "Juho" Erkinpoika Rasi, torppari, itsellinen, kunnanvaivainen, s. 1.8.1815 Karstula Pääjärvi 1 Hevosaho, k. 14.2.1886 Karstula 7 Korppinen, kuolinsyy ajetustauti. Renkinä eri paikoissa: 1836 muutti Perhoon, palasi -38, 1841 muutto Kokkolaan, takaisin -43, Kalavastingilla Nuorenmäessä 1850-luvulla ja Humpilla 1859 (merkintä "poissa 1860"). Vihitty 4.3.1844 Karstula. Anna Sofia Juhontytär Rasi o.s. Muhonen, itsellisen vaimo, s. 1.2.1817 Karstula Pääjärvi 28 Pohjosmäki, k. 27.8.1858 Karstula 7 Korppisenniemi, kuolinsyy hivutustauti. Mainitaan yksisilmäiseksi. Kallen Taloa kutsuttiin Sotalaksi. Lähti Humpilta rengiksi Kalavastingin Hiekkaan 1857 ja sieltä Krookkilaan 1859. Ammatiltaan skarpskytt (tarkka-ampuja). Tiedot vuoteen 1860. Isästä ei tietoa. |
Vilhelmiina "Miina" Tarvainen o.s. Rasi , s. 6.5.1866 Karstula 2 Krookkila Sotala. Tauluun 941 |
Juho Vihtori "Mestari" Rasi , s. 11.5.1868 Karstula 2 Krookkila Sotala. Tauluun 995 |
Maria Rauhanen o.s. Rasi , s. 30.6.1871 Karstula 5 Syrjänmäki Ahola. Tauluun 1104 |
Emma Rasi , s. 20.6.1874 Karstula 6 Pohjosmäki. Tauluun 1126 |
Elina Rasi s. 19.6.1877 Karstula 6 Pohjosmäki, k. USA? Pihtiputaalle 21.6.1909. Hangosta 15.4.1899 Fitchburgiin (MA), Urania -laivalla? Rippikirjassa merkintä Am. |
Alma Pesonen o.s. Rasi , s. 2.6.1880 Karstula 6 Pohjosmäki. Tauluun 1127 |
Heikki Rasi , s. 8.10.1882 Karstula 6 Pohjosmäki. Tauluun 1135 |
Taulu 941 |
III Vilhelmiina "Miina" Tarvainen o.s. Rasi (1290), (Taulusta 940, äiti Hedvig Rasi) s. 6.5.1866 Karstula 2 Krookkila Sotala, k. 4.7.1919 USA Michigan Covington. Amerikkaan 1900-luvun alussa. Miina ja puolisonsa merkitty rk 1941-1950 poissa olevaan väestöön, olinpaikka tuntematon. |
Puoliso: Vihitty 29.12.1886 Karstula
Otto Johanninpoika Tarvainen (1790)
s. 16.12.1860 Karstula Pääjärvi, k. 1946 USA Michigan Covington.
Vanhemmat: Johan "Leppä-Jussi" Paavonpoika (Paulinp.) Tarvainen, s. 30.6.1817 Viitasaari Vuoskoski 3 Vuorilahti, k. 9.4.1887 Karstula Pääjärvi 10 Koskenniemi. Vihitty 14.3.1858 Karstula. Maria Laurintytär Tarvainen o.s. Luksanniemi, s. 15.1.1830 Karstula, Pääjärvi 49, Luksanniemi, k. 18.4.1910 Karstula, Pääjärvi 10, Koskenniemi. |
Henrik Julius Johnson e. Tarvainen , s. 1.1.1889 Karstula Pääjärvi 10 Koskenniemi Leppämäki. Tauluun 942 |
Arvid Tarvainen , s. 4.1.1895 USA Michigan Newsberry. Tauluun 978 |
Mary Kontu o.s. Tarvainen , s. 31.10.1897 USA Michigan Newsberry Michigan. Tauluun 979 |
Charles V. Tarvainen s. 10.1.1900 USA Michigan Covington, k. 11.8.1962 USA Michigan. |
Alma Wilhelmina Leinonen o.s. Tarvainen , s. 18.3.1902 USA Michigan Covington. Tauluun 980 |
August Edward Tarvainen , s. 19.9.1903 USA Michigan Covington. Tauluun 987 |
Hilda Rogers o.s. Tarvainen , s. 13.12.1907 USA Michigan Covington. Tauluun 994 |
Taulu 942 |
IV Henrik Julius Johnson e. Tarvainen (1802), (Taulusta 941, äiti Vilhelmiina Tarvainen) s. 1.1.1889 Karstula Pääjärvi 10 Koskenniemi Leppämäki, k. 22.1.1970 USA Michigan Covington. |
Puoliso: Vihitty 24.11.1912 Covington, Michigan
Aina Elisabeth Heikintytär Johnson e. Tarvainen o.s. Horsma (6180)
s. 1.11.1891 Simo, k. 11.4.1955 USA Michigan L´Anse.
Vanhemmat: Henrik Olofsson Horsma, s. 10.8.1822 Pudasjärvi. Liisa Horsma o.s. Jakku, s. 20.11.1856 Ii Olhava. |
Wayne Ludwig Johnson e. Tarvainen , s. 28.9.1913 USA MI Covington. Tauluun 943 |
Vilho Julius Johnson e. Johnson , s. 9.6.1915 USA Michigan Covington. Tauluun 944 |
Lauri Frederick Johnson , s. 14.1.1917 MI Covington. Tauluun 947 |
William Adolph Johnson , s. 27.7.1918 MI Covington. Tauluun 948 |
Wilma Marie Elizabeth Torma o.s. Johnson , s. 13.11.1920 MI Covington. Tauluun 951 |
Verner Johnson , s. 9.6.1922 MI Covington. Tauluun 960 |
Walfred Johnson , s. 31.1.1924 USA MI Covington. Tauluun 962 |
Vienna Elsie Forslund o.s. Johnson , s. 6.3.1926 MI Ishpeming. Tauluun 971 |
Viola Esther Wilhelmina Manninen o.s. Johnson , s. 4.9.1929 MI Covington. Tauluun 977 |
Wesley Wilbert Johnson s. 1.11.1932 MI Covington, k. 8.1.1956 USA Michigan L´Anse. |
Taulu 943 |
V Wayne Ludwig Johnson e. Tarvainen (6181), (Taulusta 942, isä Henrik Johnson) s. 28.9.1913 USA MI Covington, k. 29.8.1967 USA Michigan L´Anse. |
Puoliso: Vihitty 13.6.1964 USA Michigan Amasa June Pearl Johnson o.s. Jarvi (6182) |
Taulu 944 |
V Vilho Julius Johnson e. Johnson (6183), (Taulusta 942, isä Henrik Johnson) s. 9.6.1915 USA Michigan Covington, k. 4.9.1995 USA MI. |
Puoliso: Vihitty 23.3.1940 Anita Marie Johnson e. Tarvainen o.s. Ounapu (6184) s. 1921 USA MI Drafter. |
Rudolph Julius Johnson , s. 8.2.1941 USA Michigan Covington. Tauluun 945 |
Shirley Marie Haulotte o.s. Johnson , s. 22.12.1944 USA Michigan Covington. Tauluun 946 |
Taulu 945 |
VI Rudolph Julius Johnson (6185), (Taulusta 944, isä Vilho Johnson) s. 8.2.1941 USA Michigan Covington. |
1. puoliso: Ann Johnson o.s. Bean (6284) |
2. puoliso: Beverly Johnson (6187) |
Scott Alan Johnson s. 22.2.1967 USA MI Lansig. |
Heidi Ann Johnson s. 11.5.1969 USA MI Lansig. |
Taulu 946 |
VI Shirley Marie Haulotte o.s. Johnson (6190), (Taulusta 944, isä Vilho Johnson) s. 22.12.1944 USA Michigan Covington. |
Puoliso: Kenneth Haulotte (6191) |
Dana Leanne Haulotte s. 17.4.1968 USA MI Ann Arbor. |
Brian Frank Haulotte s. 4.2.1972 USA MI Ann Arbor. |
Taulu 947 |
V Lauri Frederick Johnson (6287), (Taulusta 942, isä Henrik Johnson) s. 14.1.1917 MI Covington, k. 14.2.1979 Michigan. |
Puoliso: Helmi Johnson o.s. Niemelä (6288) s. 1920 USA Michigan Covington. |
Taulu 948 |
V William Adolph Johnson (6289), (Taulusta 942, isä Henrik Johnson) s. 27.7.1918 MI Covington. |
Puoliso: Vihitty 20.6.1953 Covington, Michigan Helen Marie Johnson o.s. Torma (6290) s. 1.6.1930 Watton Michigan. |
Susan Marie Scott o.s. Johnson , s. 3.8.1955 L'Anse Michigan. Tauluun 949 |
Sharon Elizabeth Manz o.s. Johnson , s. 31.3.1959 L'Anse Michigan. Tauluun 950 |
Taulu 949 |
VI Susan Marie Scott o.s. Johnson (6291), (Taulusta 948, isä William Johnson) s. 3.8.1955 L'Anse Michigan. |
Puoliso: Vihitty 27.5.1978 Douglas Michael Scott (6292) s. 16.7.1950 Detroit Michigan. |
Daniel Scott s. 7.7.1981 Escanaba,Michigan. |
Sarah Scott s. 26.1.1986 Escanaba Michigan. |
Taulu 950 |
VI Sharon Elizabeth Manz o.s. Johnson (6295), (Taulusta 948, isä William Johnson) s. 31.3.1959 L'Anse Michigan. |
Puoliso: Vihitty 2.4.1977 Covington Wayne Brian Manz (6296) s. 10.3.1959 Milwaukee Wisconsin. |
Bradley Michael Manz s. 1.9.1977 L'Anse Michigan. |
Brian Manz s. 15.9.1978 L'Anse Michigan. |
Jacqueline Elizabeth Manz s. 11.5.1981 L'Anse Michigan. |
Taulu 951 |
V Wilma Marie Elizabeth Torma o.s. Johnson (6300), (Taulusta 942, isä Henrik Johnson) s. 13.11.1920 MI Covington, k. 5.3.2001 USA Michigan L´Anse. |
Puoliso: Vihitty 8.6.1946 USA Michigan Calumet Paul Isack Torma (6301) s. 24.8.1916 Kanada Ontario Port Arthur, k. 3.9.1991 USA Michigan L´Anse. |
Barbara Elizabeth Nurmi o.s. Torma , s. 27.5.1948 USA Michigan Negaunee. Tauluun 952 |
Lorraine Pauletta Mackin o.s. Torma , s. 13.9.1951 USA Michigan Ishpeming. Tauluun 956 |
Mary Jane Gibson e. Miller o.s. Torma , s. 22.5.1956 USA Michigan L´Anse. Tauluun 959 |
Taulu 952 |
VI Barbara Elizabeth Nurmi o.s. Torma (6302), (Taulusta 951, äiti Wilma Torma) s. 27.5.1948 USA Michigan Negaunee. |
Puoliso: Vihitty 11.6.1966 USA Michigan Marquette Carl E. Nurmi (6303) |
Amy Louise McCarthy o.s. Nurmi , s. 25.9.1966 USA Michigan Ishpeming. Tauluun 953 |
Peggy Susan Grosso o.s. Nurmi , s. 26.10.1967 USA Michigan L´Anse. Tauluun 954 |
Elizabeth Joy Risku o.s. Nurmi , s. 21.3.1977 USA Michigan L´Anse. Tauluun 955 |
Taulu 953 |
VII Amy Louise McCarthy o.s. Nurmi (6304), (Taulusta 952, äiti Barbara Nurmi) s. 25.9.1966 USA Michigan Ishpeming. |
Puoliso: Vihitty 17.6.1989 Covington, Michigan Dennis McCarthy (6305) |
Shaun McCarthy |
Cheyenne McCarthy |
Taulu 954 |
VII Peggy Susan Grosso o.s. Nurmi (6308), (Taulusta 952, äiti Barbara Nurmi) s. 26.10.1967 USA Michigan L´Anse. |
Puoliso: Vihitty 20.6.1998 Watersmeet, Michigan Donald Grosso (6309) |
Dylan Grosso s. 17.6.1999 Rhinelander Wisconsin. |
Katelyn Grosso s. 15.1.2001 Rhinelander Wisconsin. |
Taulu 955 |
VII Elizabeth Joy Risku o.s. Nurmi (6312), (Taulusta 952, äiti Barbara Nurmi) s. 21.3.1977 USA Michigan L´Anse. |
Puoliso: Risku (17714) |
Paige Elizabeth Risku s. 24.2.1998. |
Taulu 956 |
VI Lorraine Pauletta Mackin o.s. Torma (6313), (Taulusta 951, äiti Wilma Torma) s. 13.9.1951 USA Michigan Ishpeming. |
1. puoliso: Vihitty 8.6.1970 Calumet, Michigan Daniel Mackin (6314) |
Laura Frank o.s. Mackin , s. 6.11.1970 Chicago Illinois. Tauluun 957 |
Peter Mackin s. 24.1.1976 Cleveland Ohio. |
2. puoliso: Vihitty 9.11.1979 Crystal Falls, Michigan Roger Christian (6320) s. 25.3.1942 Ishpeming Michigan. |
Jeff Christian s. 8.8.1970 USA Michigan Marquette. |
Stephanie Siler o.s. Christian , s. 13.6.1973 Marquette Michigan. Tauluun 958 |
Stephen Christian s. 28.2.1980 Iron River Michigan. |
Taulu 957 |
VII Laura Frank o.s. Mackin (6315), (Taulusta 956, äiti Lorraine Mackin) s. 6.11.1970 Chicago Illinois. |
Puoliso: Vihitty 27.12.1997 Stambaugh, Michigan Ken Frank (6316) |
Lily Frank s. 25.10.1999 Stambaugh Michigan. |
Luke Frank s. 12.10.2001 Chicago Illinois. |
Taulu 958 |
VII Stephanie Siler o.s. Christian (6322), (Taulusta 956, äiti Lorraine Mackin) s. 13.6.1973 Marquette Michigan. |
Puoliso: Vihitty 6.1996 Stambaugh, Michigan Lee Siler (6323) |
Joshua Siler s. 20.4.1991 Iron Mountain Michigan. |
Jacob Siler s. 6.8.1993 East Lansing Michigan. |
Taulu 959 |
VI Mary Jane Gibson e. Miller o.s. Torma (6327), (Taulusta 951, äiti Wilma Torma) s. 22.5.1956 USA Michigan L´Anse. |
1. puoliso: Vihitty 1976 Colorado Springs, Colorado James Miller (6328) k. 1.10.1978. |
Elijah Miller s. 1.10.1977 Plainfield New Jersey. |
2. puoliso: Vihitty 27.9.1980 Hendersonville Tennesee Jeff Gibson (6330) |
Jennifer Gibson s. 23.12.1981 Hendersonville Tennesee. |
Brandi Caroline Gibson s. 21.3.1984 Hendersonville Tennesee. |
Taulu 960 |
V Verner Johnson (6334), (Taulusta 942, isä Henrik Johnson) s. 9.6.1922 MI Covington, k. 1.11.1974. |
Puoliso: Vihitty 18.5.1957 Norene Johnson o.s. Santi (6335) |
Carol Brady o.s. Johnson , s. 2.11.1955. Tauluun 961 |
Steven Allan Johnson s. 24.4.1958, k. 17.7.1982. |
Richard Verner Johnson s. 8.3.1959, k. 12.1986. |
Wesley Henry Johnson s. 17.7.1961 Ironwood Michigan. |
Clayton John Johnson s. 27.6.1963 Ironwood Michigan. |
Mary Johnson s. 2.1965 Ironwood Michigan, k. 2.1965 Ironwood Michigan. |
Jerry Lee Johnson s. 15.2.1966 Ironwood Michigan. |
Taulu 961 |
VI Carol Brady o.s. Johnson (6336), (Taulusta 960, isä Verner Johnson) s. 2.11.1955. |
Puoliso: Forest Brady (6337) |
Taulu 962 |
V Walfred Johnson (6344), (Taulusta 942, isä Henrik Johnson) s. 31.1.1924 USA MI Covington, k. 10.10.1977 USA MI Ishpeming. |
Puoliso: Vihitty 22.6.1946 USA Aileen Amalia Johnson o.s. Franti (6345) s. 9.2.1923 USA Michigan. |
Betty Jean Chipman o.s. Johnson , s. 22.11.1947 Negaunee Michigan. Tauluun 963 |
Linda Susan Wisniewski o.s. Johnson , s. 1.7.1949 Negaunee Michigan. Tauluun 964 |
JoAnn Marie Williams o.s. Johnson , s. 15.1.1953 USA Michigan Negaunee. Tauluun 965 |
David Walfred Johnson , s. 13.5.1957 Ishpeming Michigan. Tauluun 967 |
Jeffrey Thomas Johnson , s. 22.7.1961 Ironwood Michigan. Tauluun 969 |
Randall Scott Johnson , s. 7.11.1965 Ishpeming Michigan. Tauluun 970 |
Taulu 963 |
VI Betty Jean Chipman o.s. Johnson (6346), (Taulusta 962, isä Walfred Johnson) s. 22.11.1947 Negaunee Michigan. |
Puoliso: Vihitty 1.2.1969 Steve Chipman (6347) |
Holly Jean Chipman s. 22.12.1970 Colorado Springs, Colorado. |
Michael Chipman s. 24.2.1976 Colorado Springs USA. |
Taulu 964 |
VI Linda Susan Wisniewski o.s. Johnson (6350), (Taulusta 962, isä Walfred Johnson) s. 1.7.1949 Negaunee Michigan. |
Puoliso: Vihitty 18.12.1971 Stefan Wisniewski (6351) |
Theresa Lynn Wisniewski s. 30.10.1972 Baltimore Maryland. |
Taulu 965 |
VI JoAnn Marie Williams o.s. Johnson (6353), (Taulusta 962, isä Walfred Johnson) s. 15.1.1953 USA Michigan Negaunee. |
Puoliso: Vihitty 15.1.1972 Donald Williams (6354) |
Dawn Marie Williams , s. 29.4.1972 USA Michigan Ishpeming. Tauluun 966 |
JoBeth Diane Williams s. 27.4.1986 Ishpeming Michigan. |
Taulu 966 |
VII Dawn Marie Williams (6355), (Taulusta 965, äiti JoAnn Williams) s. 29.4.1972 USA Michigan Ishpeming. |
Aleksis Williams s. 1995. |
Taulu 967 |
VI David Walfred Johnson (6357), (Taulusta 962, isä Walfred Johnson) s. 13.5.1957 Ishpeming Michigan. |
Puoliso: Jolena Johnson o.s. Marta (6358) |
Jason Thomas Johnson s. 22.7.1979 Marquette Michigan. |
Andrew Scott Johnson , s. 10.5.1985 USA Wisconsin Wausau. Tauluun 968 |
Taulu 968 |
VII Andrew Scott Johnson (6360), (Taulusta 967, isä David Johnson) s. 10.5.1985 USA Wisconsin Wausau. |
Puoliso: Jean Johnson o.s. Hegg (6361) |
Taulu 969 |
VI Jeffrey Thomas Johnson (6362), (Taulusta 962, isä Walfred Johnson) s. 22.7.1961 Ironwood Michigan. |
Puoliso: Pam Johnson o.s. Kimball (6363) |
Mary Ann Johnson |
Taulu 970 |
VI Randall Scott Johnson (6365), (Taulusta 962, isä Walfred Johnson) s. 7.11.1965 Ishpeming Michigan. |
Puoliso: Melanie Johnson o.s. Thompson (6366) |
Emmy Johnson |
Evan Johnson |
Taulu 971 |
V Vienna Elsie Forslund o.s. Johnson (6369), (Taulusta 942, isä Henrik Johnson) s. 6.3.1926 MI Ishpeming. |
Puoliso: Vihitty 14.9.1947 Clarence Forslund (6370) k. 11.5.1995. |
Dianne Carol Fiebrink o.s. Forslund , s. 13.12.1950 USA Michigan Ironwood. Tauluun 972 |
Philip Clarence Forslund , s. 16.4.1952 USA Michigan Ironwood. Tauluun 973 |
James David Forslund , s. 18.3.1954 USA Michigan Ironwood. Tauluun 974 |
Judith Ann Bledsoe o.s. Forslund , s. 7.10.1957 USA Michigan Ironwood. Tauluun 975 |
Christopher Jon Forslund , s. 6.6.1966 USA Michigan Ironwood. Tauluun 976 |
Taulu 972 |
VI Dianne Carol Fiebrink o.s. Forslund (6371), (Taulusta 971, äiti Vienna Forslund) s. 13.12.1950 USA Michigan Ironwood. |
Puoliso: Vihitty 12.4.1975 Mark Fiebrink (6372) |
Rebecca Ann Fiebrink s. 13.4.1981 USA Wisconsin Wausau. |
Stephanie Kay Fiebrink s. 21.1.1985 USA Michigan Ironwood. |
Taulu 973 |
VI Philip Clarence Forslund (6375), (Taulusta 971, äiti Vienna Forslund) s. 16.4.1952 USA Michigan Ironwood. |
Puoliso: Vihitty 10.2.1973 Judy Forslund o.s. Negri (6376) |
Alicia Djon Forslund s. 21.8.1979. |
Benjamin Ross Forslund s. 1.8.1982. |
Taulu 974 |
VI James David Forslund (6379), (Taulusta 971, äiti Vienna Forslund) s. 18.3.1954 USA Michigan Ironwood. |
Puoliso: Jean Forslund (6380) |
Taulu 975 |
VI Judith Ann Bledsoe o.s. Forslund (6381), (Taulusta 971, äiti Vienna Forslund) s. 7.10.1957 USA Michigan Ironwood. |
Puoliso: Vihitty 21.8.1982 Mark Bledsoe (6382) |
Adam Bledsoe |
Mathew Bledsoe |
Taulu 976 |
VI Christopher Jon Forslund (6385), (Taulusta 971, äiti Vienna Forslund) s. 6.6.1966 USA Michigan Ironwood. |
Puoliso: Brenda Forslund (6386) |
Taulu 977 |
V Viola Esther Wilhelmina Manninen o.s. Johnson (6387), (Taulusta 942, isä Henrik Johnson) s. 4.9.1929 MI Covington. |
Puoliso: Vihitty 28.4.1962 Arne Manninen (6388) s. 29.4.1916, k. 29.12.1986 Michigan. |
Taulu 978 |
IV Arvid Tarvainen (6194), (Taulusta 941, äiti Vilhelmiina Tarvainen) s. 4.1.1895 USA Michigan Newsberry, k. 12.4.1972 USA Michigan Marquette. Lapsi on. |
Puoliso: Vihitty 4.7.1925 USA Michigan Calumet Aili Tarvainen o.s. Pihlajamäki (6390) s. 3.2.1906 USA Michigan, k. 10.8.1992 USA Michigan Ishpeming. |
Sadie Marie Tarvainen s. 2.4.1926 USA Michigan Covington. |
Robert Tarvainen s. USA. |
Marilyn Tarvainen s. USA. |
Taulu 979 |
IV Mary Kontu o.s. Tarvainen (6394), (Taulusta 941, äiti Vilhelmiina Tarvainen) s. 31.10.1897 USA Michigan Newsberry Michigan, k. 15.6.1986 USA Michigan Marquette. |
Puoliso: Vihitty 22.12.1941
Otto Emil Josefinpoika Kontu (6395)
s. 6.4.1898 Muhos Laitasaari 31 Alakontu, k. 3.11.1989 USA L'Anse Michigan.
Vanhemmat: Josef "Juuso" Josefsson Ähkynen e. Parviainen, s. 24.1.1866 Pudasjärvi Kurki. Anna Henriksdotter Kontu o.s. Brunni, s. 4.3.1866 Muhos Laitasaari 31 Kontu. |
Taulu 980 |
IV Alma Wilhelmina Leinonen o.s. Tarvainen (6396), (Taulusta 941, äiti Vilhelmiina Tarvainen) s. 18.3.1902 USA Michigan Covington, k. 23.7.1954 Covington Michigan. |
Puoliso: Vihitty 23.12.1931 Michigan William Henry Leinonen (6397) s. 12.8.1899 Calderwood Trout Creek Michigan, k. 14.5.1964 Covington Michigan. |
Denver William Leinonen , s. 26.7.1932 Ishpeming Michigan. Tauluun 981 |
Claude Henry Leinonen , s. 9.4.1934 Michigan. Tauluun 984 |
Taulu 981 |
V Denver William Leinonen (6398), (Taulusta 980, äiti Alma Leinonen) s. 26.7.1932 Ishpeming Michigan. |
Puoliso: Vihitty 10.8.1957 Michigan Patricia Annette Leinonen o.s. Strangle (6399) s. 8.8.1937 Trout Creek Michigan. |
James Gordon Leinonen , s. 4.9.1961. Tauluun 982 |
Jerry Glenn Leinonen , s. 16.1.1964. Tauluun 983 |
Taulu 982 |
VI James Gordon Leinonen (6400), (Taulusta 981, isä Denver Leinonen) s. 4.9.1961. |
Puoliso: Vihitty 30.4.2000 Felicia Teri Leinonen o.s. Rothman (6401) s. 14.8.1962. |
Erin Caprice Leinonen s. 19.1.2002. |
Taulu 983 |
VI Jerry Glenn Leinonen (6403), (Taulusta 981, isä Denver Leinonen) s. 16.1.1964. |
Puoliso: Vihitty 7.8.1993 Marci Leinonen o.s. Eaton (6404) s. 30.8.1970. |
Austin Denver Leinonen s. 21.11.1994. |
Blake Robert Leinonen s. 28.7.1998. |
Taulu 984 |
V Claude Henry Leinonen (6407), (Taulusta 980, äiti Alma Leinonen) s. 9.4.1934 Michigan. |
Puoliso: Vihitty 4.11.1961 Michigan Verna Mae Susan Leinonen o.s. Korpi (6408) s. 19.4.1941 Watton Michigan. |
Nathan Leinonen s. 31.8.1962. |
Timothy Leinonen , s. 30.8.1966. Tauluun 985 |
Jonathan Leinonen , s. 11.5.1971. Tauluun 986 |
Taulu 985 |
VI Timothy Leinonen (6410), (Taulusta 984, isä Claude Leinonen) s. 30.8.1966. |
Puoliso: Vihitty 5.7.1991 Traci Leigh Leinonen o.s. Ogea (6411) |
Andrew Jacob Leinonen s. 18.12.1997. |
Taulu 986 |
VI Jonathan Leinonen (6413), (Taulusta 984, isä Claude Leinonen) s. 11.5.1971. |
Puoliso: Vihitty 24.8.1996 Maura Lynn Leinonen o.s. Schmandt (6414) |
Benjamin Leinonen s. 17.1.2000. |
Danelle Leinonen s. 1.4.2002. |
Taulu 987 |
IV August Edward Tarvainen (6417), (Taulusta 941, äiti Vilhelmiina Tarvainen) s. 19.9.1903 USA Michigan Covington, k. 16.10.1992 USA Michigan Marquette. |
Puoliso: Vihitty 20.7.1935 USA Michigan Elna Maria Tarvainen o.s. Salli (6418) s. 21.4.1914 Watton Michigan. |
Russell William Tarvainen , s. 5.6.1937 USA Michigan L'Anse. Tauluun 988 |
Rodney August Tarvainen , s. 17.10.1938 USA Michigan L'Anse. Tauluun 990 |
Taulu 988 |
V Russell William Tarvainen (6419), (Taulusta 987, isä August Tarvainen) s. 5.6.1937 USA Michigan L'Anse. |
Puoliso: Vihitty 6.7.1957 Covington, Michigan Arlene Tarvainen o.s. Syrjälä (6420) s. 12.2.1936 USA Michigan Ishpeming. |
Kristian Tarvainen s. 12.7.1961 USA Michigan L'Anse. |
Rebecca Tarvainen s. 9.7.1965 USA Michigan Marquette. |
Beth Ann Tappy o.s. Tarvainen , s. 17.7.1968 USA Michigan Marquette. Tauluun 989 |
Taulu 989 |
VI Beth Ann Tappy o.s. Tarvainen (6423), (Taulusta 988, isä Russell Tarvainen) s. 17.7.1968 USA Michigan Marquette. |
Puoliso: Vihitty 5.6.1993 Marquette, Michigan Thomas Tappy (6424) |
Emily Ann Marie Tappy s. 17.12.1997 Jackson Mississippi. |
Taulu 990 |
V Rodney August Tarvainen (6426), (Taulusta 987, isä August Tarvainen) s. 17.10.1938 USA Michigan L'Anse. |
Puoliso: Vihitty 22.8.1959 Covington, Michigan Gail Ann Tarvainen o.s. Perry (6427) s. 1.5.1942 USA MI Republic. |
Rodney Robert Tarvainen , s. 3.3.1960 Ishpeming Michigan. Tauluun 991 |
Jon Glenn Tarvainen , s. 17.3.1962 USA Michigan L'Anse. Tauluun 992 |
Joy Lynn Tarvainen s. 24.4.1964 USA Michigan L'Anse, k. 26.4.1964. |
Terry Lee Tarvainen , s. 11.4.1966 USA Michigan L'Anse. Tauluun 993 |
Larry David Tarvainen s. 11.4.1966 USA Michigan L'Anse, k. 12.4.1966. |
Rachel Diane Tarvainen s. 4.9.1968 Marquette Michigan, k. 4.9.1968 USA Michigan Marquette. |
Taulu 991 |
VI Rodney Robert Tarvainen (6428), (Taulusta 990, isä Rodney Tarvainen) s. 3.3.1960 Ishpeming Michigan. |
Puoliso: Vihitty 22.8.1981 Laura Lorraine Tarvainen o.s. Kovala (6429) s. 8.12.1963 Detroit Michigan. |
Benjamin August Tarvainen s. 16.8.1982 L'Anse Michigan. |
Kellie Renae Tarvainen s. 3.3.1984 L'Anse Michigan. |
Stephanie Kaye Tarvainen s. 4.9.1985 L'Anse Michigan. |
Katie Ann Tarvainen s. 7.1.1988 L'Anse Michigan. |
Taulu 992 |
VI Jon Glenn Tarvainen (6434), (Taulusta 990, isä Rodney Tarvainen) s. 17.3.1962 USA Michigan L'Anse. |
Puoliso: Vihitty 3.9.1988 Lisa Anna Tarvainen o.s. Kauranen (6435) s. 13.9.1967 Detroit Michigan. |
Kayla Marie Tarvainen s. 15.5.1991 Marquette Michigan. |
Kortney Ann Tarvainen s. 4.2.1993 Marquette Michigan. |
Korri Paige Tarvainen s. 2.5.1996 Marquette Michigan. |
Taulu 993 |
VI Terry Lee Tarvainen (6440), (Taulusta 990, isä Rodney Tarvainen) s. 11.4.1966 USA Michigan L'Anse. |
Puoliso: Vihitty 25.6.1988 Meg Susan Tarvainen o.s. Hiltunen (6441) s. 26.8.1968 USA Michigan L'Anse. |
Alexander Thomas Tarvainen s. 20.2.1991 Hancock Michigan. |
Lucas Rodney Tarvainen s. 16.5.1997 Hancock Michigan. |
Taulu 994 |
IV Hilda Rogers o.s. Tarvainen (6446), (Taulusta 941, äiti Vilhelmiina Tarvainen) s. 13.12.1907 USA Michigan Covington, k. 17.3.1995 USA Michigan Negaunee. |
Puoliso: Vihitty 2.7.1930 Melvin Rogers (6447) s. 7.7.1904 USA. |
Taulu 995 |
III Juho Vihtori "Mestari" Rasi (1291), (Taulusta 940, äiti Hedvig Rasi) rakennusurakoitsija, s. 11.5.1868 Karstula 2 Krookkila Sotala, k. 29.8.1927 Karstula. Enoillaan renkinä Vastingin Konttilassa jo alle 15 vuotiaana. Kävi rippikoulun Konttilasta ja pääsi ripille 1884. Ilmeisesti sai hyvän kimmokkeen kiinnostukselleen rakentamiseen jo renkinä Konttilassa, kun eno Kallelle rakennettiin oma talo. Myöhemmin Rasi oli mestarina mm. Karstulan entistä kunnalliskotia Enojoen varteen rakennettaessa 1910-luvun alussa. Oli mukana kunnostamassa Laikan pappilaa. |
Puoliso: Vihitty 7.11.1888
Johanna Eliasdotter Rasi o.s. Honkonen (2598)
s. 29.2.1872 Karstula Vastinki 1 Jäsperilä, k. 4.5.1954 Karstula.
Vanhemmat: Elias Johansson Honkonen, s. 10.3.1832 Karstula ?. Johanna Ulrica Josefsdotter Honkonen o.s. Kalm, s. 15.10.1834 Karstula Kalavastinki 4 Ruuska. Aira Kantanen muistelee: "Avasin oven ja astuin tupaan, jota hallitsi kaksikymmentäluvulla kuolleen vaarin (Mestari-Rasin) tekemä suuri kivinen takka. Mummu istui ikkunan luona kutomassa. Tervehdin kohteliaasti niiaten. Mummukin tervehti ja käski istumaan. Istuin ovensuussa olevalle penkille. Ei se Mestarin tekemä asumus oikeastaan mikään mökki ollut vaan pieni talo. Vaari oli ollut kuuluisa huolellisesta ja pikkutarkasta työstään, eikä hän siitä ollut tinkinyt itselleenkään rakentaessaan. Kaikki oli viimeisteltyä aina ikkunoiden koristeellisia vuorilautoja myöten. Mummukin piti paikat aina viimeisen päälle siisteinä. Räsymatot lattialla eivät olleet "vähän sinnepäin", vaan kuin viivoittimella vedetyt. Pöydän päällä oli aina puhdas liina, ja jos vilkaisi kamariin, niin näki sijatun sängyn päällä mummun itsensä virkkaaman päiväpeiton. Käsitöitä oli esillä tuvassakin. Johanna jutteli minulle suopeasti. Kyseli koulu-asioista ja Aunesta, Heikistä ja Arvosta. Hän laittoi kahvin tulelle ja kattoi pöydän. Kun hän kaatoi kuppeihin ja käski pöytään, niin istuin siihen mummun seuraksi vähän arastellen. Se pöydän kattauskaan ei ollut "sinnepäin", vaan tehty kuin paremmallekin arvovieraalle. Pelkäsin koko ajan läikyttäväni kahvia puhtaalle pöytäliinalle. Ei Johanna-mummu koskaan tyly tai epäkohtelias ollut, vaan suhtautui minuun aina ystävällisesti hänen luonaan käydessäni, mutta jokin hänessä sai minut suhtautumaan häneen arastellen. Ehkä se oli se hänestä huokuva hienostuneisuus, johon en koskaan tottunut. Nousin pöydästä helpotuksesta huokaisten. Olin onnistunut taas olemaan läikyttämättä liinalle ja pudottamatta murusia pöydälle. Niiasin kiitokseksi ja aloin tehdä lähtöä kotiin. Mummu käski viemään terveisiä Pöngälle.". |
Johannes "Janne" John Rasi , s. 4.5.1890 Karstula 6 Pohjosmäki. Tauluun 996 |
Elsa Maria Rasi s. 25.7.1892 Karstula 7 Korppinen, k. 19.4.1904 Karstula. |
Aina "Aino" Johanna Rasi s. 16.6.1895 Karstula 7 Korppinen. Vaasaan 15.12.1914. |
Viljam Rasi , s. 9.7.1898 Karstula 7 Korppinen. Tauluun 1000 |
Vihtori Edvin Rasi , s. 23.4.1901 Karstula 7 Korppinen. Tauluun 1030 |
Toivo Rasi s. 7.2.1904 Karstula 7 Korppinen, k. 28.9.1904 Karstula. |
Martta Rasi s. 12.9.1905 Karstula, k. 24.7.1910 Karstula. |
Sigrid Leppänen o.s. Rasi , s. 5.11.1907 Karstula. Tauluun 1031 |
Aaro Rasi , s. 1.12.1909 Karstula. Tauluun 1057 |
Martta Jäppinen o.s. Rasi , s. 28.4.1912 Karstula, Kiminki, k. 11.5.1991 Karstula. Tauluun 1095 |
Saara Rankinen o.s. Rasi , s. 5.1.1915 Karstula. Tauluun 1096 |
Aune Ahonen o.s. Rasi , s. 16.4.1918 Karstula. Tauluun 1099 |
Taulu 996 |
IV Johannes "Janne" John Rasi (3727), (Taulusta 995, isä Juho Rasi)
farmari (broilereita ja munia), s. 4.5.1890 Karstula 6 Pohjosmäki, k. 8.9.1981 USA Connecticut. USA:han 1906. Harrasti maratoneja; osallistui usein New Yorkin ja Bostonin maratoneille saavuttaen kärkisijojakin. . Muuttanut: USA:han 1906. |
Puoliso: Vihitty 17.6.1910
Senja Lydia Rasi o.s. Pitkämäki (3728)
s. 28.2.1886 Soini Laasala, k. 28.2.1976 Amerikka.
Vanhemmat: Mathias "Matti" Mattsson Pitkämäki, s. 31.12.1858 Soini Laasala 1 Laasala Pitkämäki, k. 7.3.1890 Soini Laasala 5 Laukkonen. Johanna Mathilda Johansdotter Pitkämäki, s. 22.10.1864 Soini Kuninkaanjoki 8 Pohjasmäki. Soinista Karstulaan 9.4.1910; julistettu 14.12.1977 kuolleeksi. |
Jenny Maria Rasi , s. 10.3.1911 USA. Tauluun 997 |
Albert John Rasi , s. 2.6.1915 USA, New York, Port Chester. Tauluun 998 |
Taulu 997 |
V Jenny Maria Rasi (3729), (Taulusta 996, isä Johannes Rasi) s. 10.3.1911 USA, k. USA. Amerikkaan vanhempien mukana. Puoliso "Fritz" Saksasta, tytär Ilona, jolla 2 poikaa, ja heillä yhteensä kolme poikaa. |
Puoliso: Fritz (14976) s. Saksa, k. USA. |
Ilona s. USA. Kaksi poikaa, joilla kolme poikaa. |
Taulu 998 |
V Albert John Rasi (7990), (Taulusta 996, isä Johannes Rasi) maalari, s. 2.6.1915 USA, New York, Port Chester, k. 0.9.2012 Greenwich Conneticut, USA. Asuu Greenwichissä Connecticutissa. Työskenteli lentokonetehtaassa toisen maailmansodan aikana. |
1. puoliso: Lillian Rasi o.s. Laaksonen Linden (7991) kotirouva, s. 22.1.1917 USA New York Brooklyn, k. 2011 USA Connecticut, Greenwich. Isä, Harold Laaksonen -> Linden, s. Kotka?; äiti, Lempi, s. Laihia? Lempi opetti pojantytärtään Jilliä leipomaan pullaa. Lapsenlapset tutustuivat mummolassaan myös kahvinjuontiin ja saunomiseen. Poti syvää masennusta kymmenen viimeistä elinvuottaan. |
Jeffrey Albert Rasi töissä sanomalehdessä, s. 18.12.1942 USA, k. 8.3.2013 New York City USA. Asuu New York Cityssä. Työskenteli yli 40 vuotta New York Times -sanomalehdessä indeksointiosastolla, eläkkeelle 2006. Musiikin aktiivinen harrastaja ja intohimoinen oopperan ystävä. Erityisesti ooppera oli lähellä hänen sydäntään, mistä syystä hän oli tuttu näky The Metropolitanian'n katsomossa. Jeff käwi viime vuonna poisnukkuneen isänsä Albertin, sisarensa Jillin ja sisarenpoikansa Coryn kanssa Äänekoskella v. 2001 Rasien ensimmäisessä sukukokouksessa. |
Jill Power, Cassill o.s. Rasi , s. 11.2.1948 Portchester New York USA. Tauluun 999 |
Taulu 999 |
VI Jill Power, Cassill o.s. Rasi (7993), (Taulusta 998, isä Albert Rasi) sairaanhoitaja, s. 11.2.1948 Portchester New York USA. Asuu Summerlandissa Kaliforniassa Santa Barbaran lähellä. Harrastukset: pyöräily, tanssi, neuletyöt, lukeminen, jooga ja pianonsoitto. Harrastukset: pyöräily, tanssi, neuletyöt, lukeminen, jooga, pianonsoitto. |
1. puoliso: Anthony Stuart Power (7994) s. 21.2.1947 Redlands, Kalifornia. |
Cory Edgar Power ympäristösuunnittelija, puuseppä, s. 14.10.1971 USA Kalifornia Ukian. Asuu Hawaijilla Kilaueassa. Harrastukset: musiikki (erityisesti kitaransoitto), liikunta (retkeily ja surffaaminen). Asuinpaikka Hawaiji Kilauea. Harrastukset: musiikki (erityisesti kitaransoitto), liikunta (retkeily, surfaaminen). |
2. puoliso: Vihitty 27.4.1997 George Frederick Cassill (7965) liike-elämän tutkinto Washingtonin yliopistosta 1957, s. 31.12.1933 Tacoma, Washington. Työskennellyt mm. Mobil Oililla (1961- 92). |
Taulu 1000 |
IV Viljam Rasi (3732), (Taulusta 995, isä Juho Rasi)
sahatyömies, s. 9.7.1898 Karstula 7 Korppinen, k. 12.11.1977 Äänekoski. Sahalla hänen esimiehenään toimi sahanjohtaja Erkki Puustio, joka oli arvostettu esimies ja joka puolestaan arvosti kaikkia työntekijöitään. Viljam jäi eläkkeelle 67-vuotiaana. Osallistui Viron vapaussotaan Tsaarin vallan päättyessä. Puolisot tapasivat Humpilla, kun Ida tuli sinne piikomaan. Lauloi Äänekosken mieskuorossa. VPK:n aktiivijäsen. Liikunnan harrastaja, mitä ilmensivät perheen kotoiset voimisteluharjoitukset ja kävelylenkit. |
Puoliso: Vihitty 3.11.1922 Karstula
Ida Rasi o.s. Konttinen (3733)
sahatyöläinen, s. 15.6.1903 Karstula, k. 25.8.1989 Äänekoski.
Vanhemmat: Johan Emil "Juho" Henricsson Konttinen, s. 27.8.1876 Karstula Paajala 23 Lehtomäki, k. 15.8.1932 Karstula. Vihitty 25.4.1897. Loviisa Konttinen o.s. Pakkala, s. 2.12.1872 Alajärvi, k. 9.11.1961 Karstula. |
Aune Kaarina Rasi , s. 17.2.1924 Äänekoski. Tauluun 1001 |
Aarne Viljo Rasi , s. 16.11.1925 Äänekoski. Tauluun 1003 |
Yrjö Johannes Rasi , s. 18.10.1927 Äänekoski. Tauluun 1017 |
Pentti Ensio Rasi s. 4.8.1931 Äänekoski, k. 1.12.1931 Äänekoski, kuolinsyy korvatulehdus. |
Lauri Antero Rasi paperityömies, s. 10.8.1932 Äänekoski, k. 25.2.2007 Äänekoski. Toimi Värtsilä OY:n Äänekosken tehtailla mm. maitopoikana jo 1944 - 1947. |
Mauri Olavi Rasi , s. 13.3.1937 Äänekoski. Tauluun 1021 |
Pentti Ensio Rasi , s. 23.5.1938 Äänekoski. Tauluun 1025 |
Pirkko Liisa Larsen o.s. Rasi , s. 6.7.1939 Äänekoski. Tauluun 1027 |
Tuula Anja Anneli Rasi luokanopettaja, s. 11.11.1942 Äänekoski. Asui Taivalkoskella pitkään vuodesta 1976 vuoteen 2002 ja palasi Äänekoskelle. Harrastuksina lukeminen, käsityöt ja musiikki. |
Taulu 1001 |
V Aune Kaarina Rasi (3734), (Taulusta 1000, isä Viljam Rasi)
puhelunvälittäjä, s. 17.2.1924 Äänekoski, k. 10.9.1998 Saarijärvi. Loukkasi 12-vuotiaana jalkansa, joka aiheutti kovasti kipua. Vilkkaana tyttönä ei kuitenkaan uskaltanut rangaistuksen pelossa kertoa tilastaan vanhemmilleen. Se selvisi heille, kun jalkaan tuli tuberkuloosibakteerin aiheuttama tulehdus, eikä sillä enää voinut liikkua. Äitinsä sinnikkään avun-hakemisen tuloksena pääsi hoitoon tuberkuloosi-parantolaan Heinolaan 1936-1939. Sairaudesta jäi elinikäinen invaliditeetti. Sai työpaikan Äänekoskella Wärtsilä-Sellulloosa Oy:n tehtaan konttorissa 4.12.1942-15.9.1943. Sota-aikana Karstulassa Kimingillä Martta-tädin kotona, jossa oppi mm. puhelunvälitystä. Muutti Saarijärvelle virallisesti 29.1.1945 työskennellen yli 40 vuotta erilaisissa puhelunvälitystehtävissä. Jäi eläkkeelle 1986. Suoritti v. 1982 valtion virkamiestutkintoon sisältyvän ruotsinkielen kokeen arvosanalla "hyvä" ja v. 1984 peruskoulututkinnon. Toimi Saarijärven sosiaalilautakunnan jäsenenä 1970-luvulla. Sai Suomen Valkoisen Ruusun kunniamerkin (MII) v. 1983. Oli mukana politiikassa Kansallisen Kokoomuksen ja Kokoomusten Naisten riveissä sekä Pullistuksen näytelmäkerhossa ja kiertueilla eri kyläkunnilla. Harrasti myös yksin- ja kuorolaulua, penkkiurheilua, uimista, pyöräilyä, hiihtoa, lukemista, ristikoiden ratkomista. Innokas auringonotto-harrastus lienee peruja parantola-ajoilta, jolloin yksi hoitomuodoista oli vuodepotilaiden makuuttaminen ulkona auringossa. Käsitöinä kutoi tilauksesta vaatteita, virkkasi pitsejä mm. liinavaatteisiin ja ompeli vielä 1990-luvulla tyttärelleen Jalasjärven kansallispuvun. |
Vihkimättä:
Olavi Samulinpoika Hiekkavirta (4556)
maalari, viulisti, s. 7.7.1923 Saarijärvi, k. 28.3.1989 Jyväskylä.
Vanhemmat: Samuli Taavetinpoika Hiekkavirta e. Sandstöm, s. 13.8.1890 Saarijärvi, k. 18.11.1956 Saarijärvi. Sukunimenmuutos Hiekkavirraksi 1900-1910. Vihitty 13.6.1910. Hilja Johanna Hiekkavirta o.s. Kaipomäki, s. 6.12.1887 Saarijärvi, k. 14.4.1967 Saarijärvi. |
Tiina Elina Lindholm o.s. Rasi , s. 23.7.1959 Saarijärvi. Tauluun 1002 |
Taulu 1002 |
VI Tiina Elina Lindholm o.s. Rasi (4557), (Taulusta 1001, äiti Kaarina Rasi)
THT, s. 23.7.1959 Saarijärvi. Ylioppilaaksi Saarijärveltä 1978, sairaanhoitajaksi 1982 Jyväskylästä, terveydenhuollon maisteriksi Helsingin yliopistosta 1998, terveystieteiden tohtoriksi 5.12.2008 Åbo Akademista, Vaasasta. Koululaisena kesätöissä Keski-Suomen Valolla, Kolkanlahden taimitarhalla sekä hautausmailla seurakunnalla. Ylioppilastutkinnon jälkeen suoritti kasvatustieteen approbaturin Jyväskylän avoimessa yliopistossa Saarijärven kansalaisopiston kautta v. 1979 tehden samalla opettajanviransijaisuuksia peruskoulusta lukioon. Sairaanhoitajana Saarijärvellä, Tampereella, Helsingissä ja Keravalla. Tutkijana Åbo Akademissa sekä Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä (HUS) v:sta 1998 mielenkiinnon kohteina erityisesti parisuhde-väkivalta ja etiikka. Harrastukset: Kilpaurheilu (hiihto ja yleisurheilu) 1960-1970-luvulla, muu liikunta (luistelu, pyöräily, kävely, kuntosali); musiikki (yksinlaulu pikkutytöstä saakka, aikuisiässä myös kuorolaulu, pianonsoitto seitsenvuotiaasta); lukeminen; kirjoittaminen; sukututkimus sekä yhteyden vaaliminen sukulaisiin, ystäviin ja kotiseutuun mm. Saarijärven Lossin puheenjohtajana v:sta 2011. Asunut perheineen Helsingissä v. 1983-1987, Keravalla 1987-2007 ja Sipoon Martinkylässä itserakennetussa omakotitalossa, "Tupaduurissa", v:sta 2007. |
Puoliso: Vihitty 18.8.1984 Lasse Sakari Lindholm (4558) FK, meteorologi, s. 22.6.1955 Petäjävesi. Helsingin yliopistossa meteorologina ja tietotekniikka-asiantuntijana. Työskennellyt mm. Ilmatieteen laitoksella, Valmetilla (myöh. Metso Paper) Järvenpäässä ja Jyväskylässä sekä Tieto-Enatorilla Espoossa. Harrastukset: historia, lentokoneet, taiteet, retkeily (Suomen ladun opas 1984) ja liikunta sekä sukututkimus. Kesäoppaana v. 1454 valmistuneessa Pyhän Sig-fridin kirkossa Sipoossa. |
Juho Kaarlo Sakari Lindholm diplomi-insinööri, FM, s. 17.12.1985 Saarijärvi. Valmistui "Polilta" 15.2.2010. Työskentelee assistenttina Aalto-yliopistolla sähköteknisessä korkeakoulussa Espoon Otaniemessä ja opiskelee teoreettista filosofiaa Helsingin yliopistossa v:sta 2011, valmistui FM 1.12.2015. Edustanut Suomea fysiikan olympialaisten välierässä Tallinnassa v. 2004. Asuinpaikka Espoo. Harrastukset: musiikki, lukeminen, kirjoittaminen, matematiikka, valokuvaaminen ja liikunta. |
Elina Anja Kaarina Lindholm FM, s. 22.1.1989 Kerava. Opiskelee yleistä kirjallisuustiedettä Helsingin yliopistossa, humanististen tieteiden kandidaatiksi v. 2011, filosofian maisteriksi 1.12.2015. Harrastukset: liikunta (kilpayleisurheilu teini-ikäisenä), lenkkeily, retkeily, melonta musiikki ja vapaapalokunta. |
Jaakko Mauri Jalmari Lindholm
autonkuljettaja, s. 6.7.1991 Kerava. Työskentelee eteläsuomalaisessa firmassa kuljetusten parissa. Kuljetusalan tutkinto 2010. Hyvät kädentaidot ja taipumus tarttua konkreettisiin tehtäviin, jotka ilmenevät mm. erilaisten metsätöiden tekemisenä sekä autojen kaikinpuolisena huoltamisena. Harrastukset: vapaapalokunta, musiikki, aiemmin myös sarjakuvapiirtäminen lähisuvun henkilöihin sovellettuna. |
Taulu 1003 |
V Aarne Viljo Rasi (3735), (Taulusta 1000, isä Viljam Rasi) maalari, s. 16.11.1925 Äänekoski, k. 19.1.1996 Äänekoski. Harrastuksia: jalkapallo, keihäänheitto, hiihto, usein Äänekosken VPK:n rumpalin sijaisena, kisällilaulajissa, jossa on esitetty kansantalolla Tannerin kupletteja. Puolisot tapasivat Niinisalon sotilassairaalassa. |
Puoliso: Vihitty 9.9.1945 Kerttu Tatjana Rasi o.s. Palomäki (4942) koulusiivooja, s. 25.8.1924 Jämijärvi, k. 28.5.2016 Äänekoski. Oheiskasvattajana koululaisille. |
Marja-Leena Lahtinen o.s. Rasi , s. 25.11.1945 Kankaanpää. Tauluun 1004 |
Tuula Marjatta Savela o.s. Rasi , s. 14.9.1947 Äänekoski. Tauluun 1007 |
Matti Juhani Rasi , s. 3.12.1950 Äänekoski. Tauluun 1009 |
Helena Kaarina Rasi , s. 28.4.1956 Äänekoski. Tauluun 1013 |
Antti Viljami Rasi , s. 14.6.1962 Äänekoski. Tauluun 1016 |
Taulu 1004 |
VI Marja-Leena Lahtinen o.s. Rasi (4943), (Taulusta 1003, isä Aarne Rasi) pukuompelija ja libristi, s. 25.11.1945 Kankaanpää. Puolisoiden yhteisenä harrastuksena musiikki (ooppera). kirjallisuus, teatteri ja liikunta. |
Puoliso: Kari-Matti Erik Lahtinen (4944) rakennusinsinööri, s. 26.7.1948 Suolahti. Työpaikka mm. Hakan Venäjänviennissä ja NCC:llä. |
Virpi Pauliina Viitanen o.s. Lahtinen , s. 9.3.1973 Jyväskylä. Tauluun 1005 |
Olli Pekka Lahtinen , s. 23.9.1975 Hyvinkää. Tauluun 1006 |
Taulu 1005 |
VII Virpi Pauliina Viitanen o.s. Lahtinen (4945), (Taulusta 1004, äiti Marja-Leena Lahtinen) sosiaaliohjaaja, s. 9.3.1973 Jyväskylä. |
Puoliso: Vihitty 16.5.1998, eronneet Jarno Viitanen (4946) insinööri, s. 6.3.1974. |
Maria Karoliina Viitanen s. 26.9.1998 Tampere. |
Sara Marianna Viitanen s. 4.9.2001 Tampere. |
Taulu 1006 |
VII Olli Pekka Lahtinen (8000), (Taulusta 1004, äiti Marja-Leena Lahtinen) elektroniikka-asentaja, s. 23.9.1975 Hyvinkää. |
Puoliso: eronneet 1999 Sari Päivikki Lahtinen o.s. Liukkonen (8001) s. 4.4.1977. |
Jesse Kristian Lahtinen s. 14.2.1997 Hyvinkää. |
Taulu 1007 |
VI Tuula Marjatta Savela o.s. Rasi (4949), (Taulusta 1003, isä Aarne Rasi) pankkitoimihenkilö, s. 14.9.1947 Äänekoski. |
Puoliso: Tauno Edvin Savela (4950) suojelupäällikkö evp, s. 29.12.1945. |
Kati Johanna Savela , s. 2.8.1974 Äänekoski. Tauluun 1008 |
Mikko Edvin Savela insinööri, s. 20.10.1981 Äänekoski. Jatko-opiskelijana TKK:ssa, Espoossa. |
Taulu 1008 |
VII Kati Johanna Savela (4951), (Taulusta 1007, äiti Tuula Savela) fil. maisteri, s. 2.8.1974 Äänekoski. Työssä Stora Ensolla Zürichissä. |
Puoliso: Vihitty 26.8.2006 Jan Pola (7898) s. Tsekki. |
Taulu 1009 |
VI Matti Juhani Rasi (4953), (Taulusta 1003, isä Aarne Rasi)
graafikko, s. 3.12.1950 Äänekoski. Tunnettu lavastaja, joka on samalla moniosaaja taiteilijana - arvostettu myös rakentajana. Asuu Äänekoskella. |
Puoliso: eronneet Riitta Rasi o.s. Harju (4954) laborantti, s. 22.2.1954 Saarijärvi. |
Jussi Pekka Rasi , s. 26.12.1978 Kirkkonummi. Tauluun 1010 |
Matias Rasi , s. 6.10.1981 Kirkkonummi. Tauluun 1011 |
Marja Elina Rasi , s. 22.7.1983 Kirkkonummi. Tauluun 1012 |
Taulu 1010 |
VII Jussi Pekka Rasi (4955), (Taulusta 1009, isä Matti Rasi) s. 26.12.1978 Kirkkonummi. Asuu Jyväskylässä, musikaalinen lahjakkuus. |
Avopuoliso: Susanna Hytönen (15932) s. 29.7.1980. |
Taulu 1011 |
VII Matias Rasi (4956), (Taulusta 1009, isä Matti Rasi) ensihoitaja, s. 6.10.1981 Kirkkonummi. Asuu Kuopiossa. |
Kihloissa: Petra Utriainen (15933) s. 21.2.1983. |
Taulu 1012 |
VII Marja Elina Rasi (4957), (Taulusta 1009, isä Matti Rasi) käsityötaiteilija, hieroja, s. 22.7.1983 Kirkkonummi. Asuu perheensä kanssa Espoossa. |
Avopuoliso: Heikki Juhani Pesu (15934) s. 16.5.1979 Lappeenranta. |
Tao Viljami Pesu s. 24.1.2009 Espoo. |
Taulu 1013 |
VI Helena Kaarina Rasi (4958), (Taulusta 1003, isä Aarne Rasi) lastentarhanopettaja, s. 28.4.1956 Äänekoski. Aktiviteetteja kielet, musiikki, lukeminen ja liikunta. Asuinpaikka Jyväskylä. |
Puoliso: eronneet 1990 Pertti Sakari Lukkarinen (4959) liikunnanopettaja, s. 14.1.1957 Äänekoski. |
Kaisu Maria Hämäläinen o.s. Lukkarinen , s. 20.8.1984 Suonenjoki. Tauluun 1014 |
Pilvi Anniina Musta o.s. Lukkarinen , s. 31.1.1988 Jyväskylän mlk. Tauluun 1015 |
Taulu 1014 |
VII Kaisu Maria Hämäläinen o.s. Lukkarinen (4960), (Taulusta 1013, äiti Helena Rasi) lastentarhanopettaja, s. 20.8.1984 Suonenjoki. Asuu avopuolison kera Vantaalla. |
Puoliso: Vihitty 2009 Antti Hämäläinen (15936) |
Taulu 1015 |
VII Pilvi Anniina Musta o.s. Lukkarinen (4961), (Taulusta 1013, äiti Helena Rasi) kokki, s. 31.1.1988 Jyväskylän mlk. Asuu avopuolison kera Tampereella. |
Kihloissa: Antti Musta (15937) |
Taulu 1016 |
VI Antti Viljami Rasi (4962), (Taulusta 1003, isä Aarne Rasi) sähköasentaja, s. 14.6.1962 Äänekoski. |
Puoliso: Jaana Marjut Rasi o.s. Hakola (4963) kouluavustaja, s. 10.12.1965. |
Joni Rasi s. 11.3.1986 Äänekoski. |
Ani Rasi s. 29.1.1988 Äänekoski. |
Sami Rasi s. 31.12.1990 Äänekoski. |
Timi Rasi s. 12.8.1994 Äänekoski. |
Sini Rasi s. 27.1.1999 Äänekoski. |
Iida Rasi s. 16.10.2000 Äänekoski. |
Taulu 1017 |
V Yrjö Johannes Rasi (3736), (Taulusta 1000, isä Viljam Rasi) autonkuljettaja, s. 18.10.1927 Äänekoski, k. 20.9.2008. Suolahti kotipaikka. |
Puoliso: Vihitty 12.10.1948 Anna Rasi o.s. Rautiainen (4970) s. 12.4.1926 Äänekoski, k. 22.6.2000 Suolahti. |
Ritva Maaret Kuivakangas o.s. Rasi , s. 6.6.1950 Suolahti. Tauluun 1018 |
Seppo Yrjö Johannes Rasi s. 5.11.1956 Suolahti, k. 27.5.2011 Suölahti. Asuu Suolahdessa. |
Taulu 1018 |
VI Ritva Maaret Kuivakangas o.s. Rasi (4971), (Taulusta 1017, isä Yrjö Rasi) myyjä, s. 6.6.1950 Suolahti. Asuu Äänekoskella. |
Puoliso: Vihitty 2.11.1968 Jorma Tapio Kuivakangas (4972) s. 19.1.1949 Äänekoski. |
Mika Tapio Kuivakangas , s. 15.4.1969. Tauluun 1019 |
Petri Pasi Kuivakangas , s. 9.11.1971. Tauluun 1020 |
Taulu 1019 |
VII Mika Tapio Kuivakangas (8003), (Taulusta 1018, äiti Ritva Kuivakangas) s. 15.4.1969. |
Puoliso: Kirsi Marjaana Kuivakangas o.s. Rautiainen (9907) s. 17.1.1971. |
Nico Tapio Kuivakangas s. 15.4.1993. |
Katja Marjaana Kuivakangas s. 17.2.1995. |
Marika Kristiina Kuivakangas s. 13.3.1997. |
Jere Tapio Kuivakangas s. 31.12.2000. |
Kimi Marcus Kuivakangas s. 11.10.2003. |
Carita Susanne Kuivakangas s. 14.5.2007. |
Joona Julius Kuivakangas s. 1.5.2011. |
Taulu 1020 |
VII Petri Pasi Kuivakangas (8004), (Taulusta 1018, äiti Ritva Kuivakangas) s. 9.11.1971. |
Avopuoliso: Susanna Irmeli Alhokoski (9914) s. 10.2.1974. |
Miska Hermanni Kuivakangas s. 1.4.2007. |
Peetu Elias Kuivakangas s. 2010. |
Taulu 1021 |
V Mauri Olavi Rasi (3770), (Taulusta 1000, isä Viljam Rasi) koneinsinööri, s. 13.3.1937 Äänekoski. Meni ensi kerran Ruotsiin sotalapsena. Vaihtoi nuorena useaan kertaan asuinmaata Suomi-Ruotsi välillä: Munksundiin Agda ja Gunnar Hammarbergin perheeseen n. v. 1940. Sodan loputtua palasi Äänekoskelle vuodeksi, mutta muutti sen jälkeen takaisin Ruotsiin. Tuli Suomeen uudelleen v. 1952 ja jatkoi koulunkäyntiä mm. ammattikoulussa Jyväskylässä v. 1954-1956. Sotaväessä v. 1956-1957. Suoritti keskikoulututkinnon 1958. Muutti Målsrydiin Ruotsiin 1969. Opiskeli insinööriksi Boråsin Teknisessä lukiossa valmistuen 1973. Muutti Jällivaaraan 1978 ja sieltä Malmöhön 1980. Asuinpaikka Malmö, Ruotsi. |
1. puoliso: Vihitty 18.11.1956, eronneet 29.5.1962 Eira Rasi o.s. Penttinen (4974) s. 3.5.1933 Vimpeli. |
2. puoliso: Vihitty 7.12.1962, eronneet 14.7.1969 Eeva Rasi o.s. Putkonen (4975) myyjä, s. 14.9.1939 Kajaani mlk. |
Minna Helena Rasi-Hakala o.s. Rasi , s. 21.12.1962 Turku. Tauluun 1022 |
3. puoliso: Vihitty 29.1.1972 Eeva Rasi o.s. Kattainen (4982) elintarviketyöläinen, s. 28.6.1939 Haapavesi. |
Timo Olavi Rasi , s. 8.7.1970 Ruotsi Borås. Tauluun 1023 |
Malin Eva Annika Rasi , s. 22.9.1977 Ruotsi Jällivaara. Tauluun 1024 |
Taulu 1022 |
VI Minna Helena Rasi-Hakala o.s. Rasi (4976), (Taulusta 1021, isä Mauri Rasi)
lastenpsykiatri, s. 21.12.1962 Turku. Psykiatrian erikoislääkäri 2002, työskentelee asiantuntijälääkärinä. Harrastuksena mm mökkeilyä Saarenmaalla. Asuinpaikka Turku. Harrastukset: lukeminen ja tennis. |
Puoliso: Vihitty 8.8.1992 Turku Mika Juhani Rasi-Hakala e. Hakala (4977) LT, psykiatrian erikoislääkäri, s. 6.9.1965 Salo. Psykiatri 1997, väitellyt lääketieteen tohtoriksi 2008 Turussa, työskentelee asiantuntijalääkärinä. Harrastukset: liikuntaa kuten squashia, kävelyä ja kuntosaliharjoituksia. |
Lauri Juhani Rasi-Hakala abiturientti 2012, s. 31.1.1993 Pori. Harrastukset: tennis, erilaiset muut pelit. |
Lotta Elina Rasi-Hakala koululainen, s. 8.2.1996 Turku. Harrastukset: kuvataiteet ja kirjoittaminen. |
Leena Anneli Rasi-Hakala koululainen, s. 27.1.1998 Turku. Harrastukset: aktiivi oppilasneuvostossa. |
Lilli Katariina Rasi-Hakala koululainen, s. 16.10.1999 Turku. Harrastukset: musiikki, pianon ja viulunsoitto. |
Taulu 1023 |
VI Timo Olavi Rasi (4984), (Taulusta 1021, isä Mauri Rasi) sähköinsinööri, s. 8.7.1970 Ruotsi Borås. |
Puoliso: Vihitty 5.7.2003 Malmö Aldona Anna Rasi o.s. Lindgren (7997) s. 16.11.1968 Puola. |
William Olavi Rasi s. 28.6.2003 Ruotsi Malmö. |
Alexander Gustav Nikolai Rasi s. 30.1.2005 Ruotsi Malmö. |
Taulu 1024 |
VI Malin Eva Annika Rasi (4983), (Taulusta 1021, isä Mauri Rasi) hoitaja, s. 22.9.1977 Ruotsi Jällivaara. |
Puoliso: Vihitty 22.9.2001 Malmö Jonas Per Erik Larsson (4985) s. 12.9.1978 Malmö Ruotsi. |
Jesper Jonas Erik Larsson s. 24.8.2003 Ruotsi Malmö. |
Casper Jonatan Jonas Larsson s. 9.6.2011 Ruotsi Malmö. |
Taulu 1025 |
V Pentti Ensio Rasi (3771), (Taulusta 1000, isä Viljam Rasi) mielisairaanhoitaja, s. 23.5.1938 Äänekoski. Asuu Valbossa Gävlen vieressä Ruotsissa, Ruotsin kansalaiseksi 25.5.1956. Grafiikka ja koirat harrastuksena. Muuttanut: Sotalapsena Ruotsiin 1942. |
Puoliso: Vihitty 9.7.1966 Ingrid Maria Rasi (4986) kanslisti, s. Ruotsissa. |
Jenny Maria Velander o.s. Rasi s. 1962. Naimisissa, kaksi poikaa: Daniel ja Marcus. Talidomidivaurio synnynnäisesti. |
Stefan Rasi , s. 25.8.1971 Ruotsi Gävle. Tauluun 1026 |
Taulu 1026 |
VI Stefan Rasi (4987), (Taulusta 1025, isä Pentti Rasi) opettaja, s. 25.8.1971 Ruotsi Gävle. |
Puoliso: Henrietta Rasi (15850) s. 28.12.1969. |
Isabell Rasi s. 31.5.1990. |
Linn Rasi s. 30.6.1992. |
Celia Rasi s. 11.8.1994. |
Taulu 1027 |
V Pirkko Liisa Larsen o.s. Rasi (3772), (Taulusta 1000, isä Viljam Rasi) oopperalaulaja, s. 6.7.1939 Äänekoski. Asuu Lilleströmmissä Oslon ulkopuolella. Asuinpaikka Lilleströmmissä Oslon ulkopuolella Norjassa. |
Puoliso: eronneet Harald Larsen (4988) pappi, s. 12.9.1935 Ålesund Norja. |
Anders Larsen , s. 28.8.1960 Norja Harstad. Tauluun 1028 |
Dagfinn Larsen , s. 21.9.1961 Norja Bodö. Tauluun 1029 |
Gunnar Larsen lehtimies, s. 16.7.1966 Oslo. Drammens Tidene -lehden töissä. Asuu Oslossa Holmenkollenilla. Asuinpaikka Oslo Holmenkollen. Harrastukset: kuorolaulua Iver Kleive Bach -kuorossa. |
Taulu 1028 |
VI Anders Larsen (4989), (Taulusta 1027, äiti Pirkko Larsen) rehtori, musiikinopettaja, s. 28.8.1960 Norja Harstad. |
1. puoliso: eronneet Ann-Britt Larsen o.s. Andersen (4990) luokanopettaja. |
2. puoliso: Britt-Sofie Äikanger (15854) opettaja, s. 1957 Norja Sandnäs. Kaksi aikuista poikaa; opiskelevat Bergenissä Norjassa. |
Taulu 1029 |
VI Dagfinn Larsen (4991), (Taulusta 1027, äiti Pirkko Larsen) pankkikonsultti (DNB), s. 21.9.1961 Norja Bodö. Asuu Lilleströmmissä. Asuinpaikka Lilleström. |
Puoliso: Dyveke Larsen o.s. Skauge (4992) radioaseman ohjelmapäällikkö, s. 11.10.1972 Norja Skedsmo. |
Mathias Larsen s. 18.2.2000 Norja Skedsmo. Harrastukset: jalkapallo. |
Maria Larsen s. 11.6.2002. Harrastukset: pianonsoitto, uinti, käsipallo. |
Taulu 1030 |
IV Vihtori Edvin Rasi (3737), (Taulusta 995, isä Juho Rasi) pienviljelijä, s. 23.4.1901 Karstula 7 Korppinen, k. 4.7.1964 Karstula. Asuivat Humpilla lapsettomina. |
Puoliso:
Anna Ester Rasi o.s. Lindholm (3738)
s. 11.6.1896 Jämsä Seppola Pietari Hakala, k. 19.10.1979 Karstula.
Vanhemmat: August Mariasson Lindholm, s. 23.1.1861 Jämsä. Mathilda Elina Vilhelmsdotter Lindholm, s. 6.12.1863 Jämsä. Karstulaan Jämsästä 1.6.1923. |
Taulu 1031 |
IV Sigrid Leppänen o.s. Rasi (3741), (Taulusta 995, isä Juho Rasi) s. 5.11.1907 Karstula, k. 16.11.1996 Pihtipudas. Kannonkoskelle 14.3.1942. |
Puoliso: Vihitty 11.5.1935 Eino Leppänen (3742) s. 21.4.1909 Viitasaari, k. 9.4.1964 Pihtipudas. Karstulaan 6.4.1935, Kannonkoskelle 14.3.1942. |
Kirsti Kaarina Leppänen , s. 24.8.1935 Karstula. Tauluun 1032 |
Riitta Helinä Hakala o.s. Leppänen , s. 7.8.1937 Karstula. Tauluun 1040 |
Salme Tellervo Paananen e. Pasanen o.s. Leppänen , s. 13.4.1939 Karstula. Tauluun 1047 |
Taisto Helge Kalervo Leppänen , s. 17.6.1942. Tauluun 1050 |
Hannu Sakari Leppänen , s. 21.1.1944. Tauluun 1051 |
Ritva Anneli Turpeinen e. Koivula o.s. Leppänen . Tauluun 1052 |
Marja-Leena Pasanen o.s. Leppänen , s. 8.1.1952. Tauluun 1056 |
Taulu 1032 |
V Kirsti Kaarina Leppänen (3743), (Taulusta 1031, äiti Sigrid Leppänen) s. 24.8.1935 Karstula. |
Puoliso:
Atte Fabian Turpeinen (8693). (Taulu 430)
s. 13.8.1930 Pihtipudas.
Vanhemmat: Lauri Turpeinen. Hilma Maria Kinnunen, s. 6.4.1902, k. 6.8.1936. Viitasaari kotipaikka. |
Aila Terttu Helinä Turpeinen , s. 5.8.1954 Uurainen. Tauluun 1033 |
Kari Juhani Turpeinen , s. 1.11.1955 Uurainen. Tauluun 1035 |
Marja-Liisa Turpeinen , s. 20.4.1958 Uurainen. Tauluun 1036 |
Ilkka Tapio Turpeinen , s. 22.4.1960 Uurainen. Tauluun 1038 |
Taulu 1033 |
VI Aila Terttu Helinä Turpeinen (8694), (Taulusta 1032, äiti Kirsti Leppänen) kassamyyjä, s. 5.8.1954 Uurainen. Äänekoski kotipaikka. |
1. puoliso: Raimo Juhani Puranen (8704) metsäkoneen käyttäjä, s. 7.6.1951 Viitasaari. |
Piia Johanna Hyvärinen o.s. Puranen , s. 24.10.1978 Suolahti. Tauluun 1034 |
2. puoliso:
Erkki Tapio Minkkinen (11060). (Taulu 419)
s. 7.3.1957 Karstula.
Vanhemmat: Lauri Olavi Juhonpoika Minkkinen, mv, s. 1.2.1920 Karstula. Karstula Hutti 6. Eeva Feodorintytär Minkkinen o.s. Harjunen, s. 23.9.1926 Suojärvi. |
Taulu 1034 |
VII Piia Johanna Hyvärinen o.s. Puranen (8705), (Taulusta 1033, äiti Aila Turpeinen) elektroniikkatyöntekijä, s. 24.10.1978 Suolahti. Asuu Valkealassa. |
1. avopuoliso: Aleksi Pietiläinen (8867) metallimies, s. 13.3.1976 Äänekoski, k. 29.5.2011. |
Juuso Kristian Pietiläinen s. 16.5.2002 Äänekoski. |
2. puoliso: Vihitty 31.3.2012 Mikael Matias Hyvärinen (15923) |
Taulu 1035 |
VI Kari Juhani Turpeinen (8695), (Taulusta 1032, äiti Kirsti Leppänen) autonasentaja, s. 1.11.1955 Uurainen. |
1. puoliso: Terhi Iiris Turpeinen o.s. Pajari (8859) s. 7.10.1955 Äänekoski. |
Anssi Juhani Turpeinen s. 1982. |
Hanna Pauliina Turpeinen s. 1988. |
2. puoliso: Merja Hannele Turpeinen o.s. Saloranta (8862) asiakasneuvoja, s. 23.5.1954 Helsinki. |
Taulu 1036 |
VI Marja-Liisa Turpeinen (8696), (Taulusta 1032, äiti Kirsti Leppänen) myyjä, s. 20.4.1958 Uurainen. Helsinki kotipaikka. |
Avopuoliso: eronneet Risto Johannes Tiittanen (8698) liikkeenharjoittaja, s. 20.3.1955 Äänekoski Hietama. |
Henna Katariina Metso Johansson o.s. Tiittanen , s. 1.1.1979 Äänekoski. Tauluun 1037 |
Henri Kristian Tiittanen s. 23.3.1990 Helsinki. |
Taulu 1037 |
VII Henna Katariina Metso Johansson o.s. Tiittanen (8699), (Taulusta 1036, äiti Marja-Liisa Turpeinen) pankkitoimihenkilö, s. 1.1.1979 Äänekoski. |
1. avopuoliso: Marko Metso (8866) sähköasentaja. |
2. puoliso: Vihitty 6.8.2010, eronneet Saku Aatos Johansson (15924) s. 5.8.1984. |
Amanda Emilia Johansson s. 9.3.2012. |
Taulu 1038 |
VI Ilkka Tapio Turpeinen (8697), (Taulusta 1032, äiti Kirsti Leppänen) muurari, kirvesmies, s. 22.4.1960 Uurainen. |
1. puoliso: eronneet Irmeli Tuulikki Turpeinen e. Ritanen o.s. Kokko (8863) |
Teemu Tapio Turpeinen , s. 16.6.1981 Äänekoski. Tauluun 1039 |
2. puoliso: Tiina Elina Turpeinen o.s. Salonen (8865) ruokapalveluvastaava, s. 2.8.1966. |
Taulu 1039 |
VII Teemu Tapio Turpeinen (8864), (Taulusta 1038, isä Ilkka Turpeinen) prosessinhoitaja, s. 16.6.1981 Äänekoski. |
Puoliso: Jelena Turpeinen o.s. Kuikka (15926) |
Eveliina Turpeinen s. 16.7.2006. |
Taulu 1040 |
V Riitta Helinä Hakala o.s. Leppänen (3744), (Taulusta 1031, äiti Sigrid Leppänen) siivooja, s. 7.8.1937 Karstula. Kajaanin Kuluntalahti kotipaikka. |
Puoliso: Kaarlo Antero Hakala (8686) kaivinkoneen käyttäjä, s. 30.11.1932 Pihtipudas. |
Pauli Juhani Hakala , s. 12.5.1957 Pihtipudas. Tauluun 1041 |
Jukka Antero Hakala , s. 12.6.1959 Pihtipudas. Tauluun 1042 |
Olli Pekka Kalevi Hakala , s. 7.4.1963 Kajaani mlk. Tauluun 1043 |
Risto Tapani Hakala , s. 20.6.1966 Kajaani mlk. Tauluun 1044 |
Jouni Tapio Hakala , s. 22.5.1970 Kajaani mlk, (kaksonen). Tauluun 1045 |
Tiina Marja Johanna Hakala , s. 22.5.1970 Kajaani mlk, (kaksonen). Tauluun 1046 |
Taulu 1041 |
VI Pauli Juhani Hakala (8687), (Taulusta 1040, äiti Riitta Hakala) kirvesmies, s. 12.5.1957 Pihtipudas. Pirkkala kotipaikka. |
Puoliso: Pirjo Hannele Hakala (8874) lvi-suunnittelija, s. 25.2.1957 Hyrynsalmi. |
Ilkka Antti Juhani Hakala s. 5.9.1985 Tampere. |
Ari Johannes Hakala s. 13.1.1988 Tampere. |
Taulu 1042 |
VI Jukka Antero Hakala (8688), (Taulusta 1040, äiti Riitta Hakala) luokanopettaja, s. 12.6.1959 Pihtipudas. Asuinpaikka Kajaani. |
1. puoliso: Eila Hakala (15928) |
Anna-Riina Hakala s. 22.4.1988 Tornio. |
Aapeli Hakala s. 15.12.1995 Kajaani. |
2. avopuoliso: Päivi Hakala e. Taavitsainen o.s. Heikkinen (8877) sosionomi, s. 15.3.1960 Kajaani. |
Joona Antti Hakala |
Taulu 1043 |
VI Olli Pekka Kalevi Hakala (8689), (Taulusta 1040, äiti Riitta Hakala) koneenkuljettaja, s. 7.4.1963 Kajaani mlk. Kajaani kotipaikka. |
Avopuoliso: Päivi Moilanen (8880) ompelija. |
Taulu 1044 |
VI Risto Tapani Hakala (8690), (Taulusta 1040, äiti Riitta Hakala) merkonomi, s. 20.6.1966 Kajaani mlk. Hollola kotipaikka. |
Puoliso: Mia Hakala o.s. Lippojoki (8881) laskentaekonomi, myyjä, s. 17.12.1968. |
Milja Hakala s. 15.5.1999 Kajaani. |
Inna Aurora Hakala s. 13.8.2006. |
Taulu 1045 |
VI Jouni Tapio Hakala (8691), (Taulusta 1040, äiti Riitta Hakala) merkonomi, s. 22.5.1970 Kajaani mlk, (kaksonen). Asuinpaikka Kajaani. |
Avopuoliso: Satu Raija Pauliina Tenkula (8883) konttoristi, myyjä, s. 28.2.1972. |
Essi Petra Juulia Hakala s. 18.8.2000 Kajaani. |
Eetu Hakala s. 29.9.2004 Kajaani. |
Taulu 1046 |
VI Tiina Marja Johanna Hakala (8692), (Taulusta 1040, äiti Riitta Hakala) hammashoitaja, s. 22.5.1970 Kajaani mlk, (kaksonen). Kajaani kotipaikka. |
Avopuoliso: Antti Heikki Kiiski (8886) s. 1968. |
Emmi Kiiski s. 6.3.2004 Kajaani. |
Ville Taavi Valtteri Kiiski s. 19.11.2006 Kajaani. |
Taulu 1047 |
V Salme Tellervo Paananen e. Pasanen o.s. Leppänen (3745), (Taulusta 1031, äiti Sigrid Leppänen) s. 13.4.1939 Karstula, k. 31.3.2009. |
1. puoliso: Vihitty 5.7.1959 Aarne Johannes Pasanen (15879) s. 20.8.1929, k. 14.10.1982. |
Pirjo Helena Tellervo Ruuska o.s. Pasanen , s. 27.7.1960. Tauluun 1048 |
2. puoliso: Vihitty 17.4.1999 Aimo Juhani Paananen (15881) s. 16.5.1948. |
Taulu 1048 |
VI Pirjo Helena Tellervo Ruuska o.s. Pasanen (15880), (Taulusta 1047, äiti Salme Paananen e. Pasanen) s. 27.7.1960. |
Puoliso: Pauli Ruuska (15882) kuollut. |
Minna Johanna Haikara o.s. Ruuska . Tauluun 1049 |
Jaana Helena Tellervo Ruuska s. 1.8.1980. |
Taulu 1049 |
VII Minna Johanna Haikara o.s. Ruuska (15883), (Taulusta 1048, äiti Pirjo Ruuska) |
Puoliso: Mika Haikara (15884) s. 1.3.1974. |
Nico Mikael Haikara s. 0.7.2007. |
Perttu Kristian Haikara s. 11.11.2011. |
Taulu 1050 |
V Taisto Helge Kalervo Leppänen (15888), (Taulusta 1031, äiti Sigrid Leppänen) s. 17.6.1942. |
Puoliso: Aune Anneli Leppänen o.s. Matveinen (15889) s. 18.5.1950. |
Niina Leppänen |
Kai Leppänen |
Taulu 1051 |
V Hannu Sakari Leppänen (15892), (Taulusta 1031, äiti Sigrid Leppänen) s. 21.1.1944, k. 13.2.1972. |
Puoliso: Vihitty 19.5.1968 Anja Anneli Leppänen o.s. Ylälehto (15893) s. 30.12.1950. |
Maarit Hannele Leppänen s. 9.2.1968. |
Pasi Asko Sakari Leppänen s. 24.2.1969. |
Merja Hellevi Leppänen s. 22.2.1972. |
Taulu 1052 |
V Ritva Anneli Turpeinen e. Koivula o.s. Leppänen (15897), (Taulusta 1031, äiti Sigrid Leppänen) |
1. puoliso: Vihitty 11.7.1965, eronneet 25.1.1978 Olavi Ensio Koivula (15898) s. 25.5.1938, k. 27.7.1978. |
Kirsi-Marja Siekkinen o.s. Koivula , s. 3.6.1966. Tauluun 1053 |
Mika Marko Olavi Koivula s. 18.6.1968, k. 28.1.2000 Kinnula. |
Kim Kristian Koivula , s. 24.5.1974. Tauluun 1055 |
2. puoliso: Vihitty 10.1.1981, eronneet 10.3.1994 Vesa Olavi Turpeinen (15902) s. 20.8.1949. |
Taulu 1053 |
VI Kirsi-Marja Siekkinen o.s. Koivula (15899), (Taulusta 1052, äiti Ritva Turpeinen e. Koivula) s. 3.6.1966. |
1. puoliso: Ilpo Tapio Siekkinen (15908) s. 16.4.1966. |
Jenna Marjut Jamal o.s. Siekkinen , s. 10.2.1989. Tauluun 1054 |
Jonna Sigrid Siekkinen s. 14.1.1990. |
2. puoliso: Erkki Kinnunen (15914) |
Eveliina Eeva Mikaela Kinnunen s. 23.2.2001. |
Emmi Ida Anneli Kinnunen s. 15.8.2003. |
3. puoliso: Mohamed Sayed Elessely (15917) s. 19.10.1978 Egypti. |
Taulu 1054 |
VII Jenna Marjut Jamal o.s. Siekkinen (15909), (Taulusta 1053, äiti Kirsi-Marja Siekkinen) s. 10.2.1989. |
Puoliso: Hocir Jamal (15910) |
Hazan Miquel Jamal s. 1.1.2007. |
Hozin Chris Jans Jamal s. 28.10.2010. |
Taulu 1055 |
VI Kim Kristian Koivula (15901), (Taulusta 1052, äiti Ritva Turpeinen e. Koivula) s. 24.5.1974. |
1. puoliso: Saara Elin Koivula o.s. Tillgren (15918) s. 3.7.1972. |
Teemu Manu Mikael Koivula s. 16.11.1996. |
2. puoliso: Kirsi Talvikki Eveliina Koivula o.s. Kettunen (15920) |
Eveliina Koivula s. 11.2.1997. |
Miikka Risto Olavi Koivula s. 9.7.2005. |
Taulu 1056 |
V Marja-Leena Pasanen o.s. Leppänen (15903), (Taulusta 1031, äiti Sigrid Leppänen) s. 8.1.1952, k. 24.9.2011. |
Puoliso: Vihitty 20.6.1970, eronneet 2.7.1984 Veijo Kalervo Pasanen (15904) s. 17.3.1947. |
Ari Kalervo Pasanen s. 9.3.1971. |
Sauli Juhani Pasanen s. 22.6.1973. |
Tanja Mirka Katriina Pasanen s. 28.2.1984. |
Taulu 1057 |
IV Aaro Rasi (3746), (Taulusta 995, isä Juho Rasi) s. 1.12.1909 Karstula, k. 4.9.1992 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 4.11.1934
Hilja Rasi o.s. Rankinen (3747)
s. 1.4.1910 Karstula.
Vanhemmat: Henrik Evert "Heikki" Rankinen, s. 27.1.1875 Karstula 5 Syrjänmäki, k. 10.10.1933 Karstula. Vihitty 13.12.1901. Emilia "Milja" Eriksdotter Rankinen o.s. Moisio, s. 7.1.1880 Karstula 4 Lehmäaho, k. 5.11.1956 Karstula. |
Aira Tuulikki Kantanen o.s. Rasi , s. 27.12.1934 Karstula Hevosmäki. Tauluun 1058 |
Aune Pitkäkangas o.s. Rasi , s. 5.3.1939 Karstula. Tauluun 1070 |
Heikki Antero Rasi , s. 4.4.1941 Karstula. Tauluun 1076 |
Arvo Johannes Rasi , s. 14.5.1944 Karstula. Tauluun 1078 |
Eeva-Liisa Viik o.s. Rasi , s. 4.10.1945 Karstula. Tauluun 1080 |
Aino Helena Rounala o.s. Rasi , s. 2.3.1948 Karstula. Tauluun 1083 |
Erkki Matias Rasi , s. 23.5.1949 Karstula. Tauluun 1087 |
Pentti Aaro Pellervo Rasi , s. 31.12.1950 Karstula. Tauluun 1088 |
Pekka Kullervo Rasi , s. 24.9.1953 Karstula. Tauluun 1090 |
Anna-Maija Mäkelä o.s. Rasi , s. 27.2.1956 Karstula. Tauluun 1092 |
Taulu 1058 |
V Aira Tuulikki Kantanen o.s. Rasi (3774), (Taulusta 1057, isä Aaro Rasi) teollisuusompelija, s. 27.12.1934 Karstula Hevosmäki. |
Puoliso: Vihitty 8.11.1953 Karstula
Urho Matias Kantanen (3775)
kunnan laitosmies, s. 2.8.1935 Karstula, k. 5.1.2015 Karstula.
Vanhemmat: Eino Kantanen, työmies, s. 23.5.1912 Karstula, k. 15.2.1985. Alli Maria Kantanen o.s. Krook, s. 31.1.1914 Toholampi. |
Eila Koliseva o.s. Kantanen , s. 31.12.1953 Karstula. Tauluun 1059 |
Jorma Matias Kantanen s. 8.7.1955 Karstula. |
Maija Oikari o.s. Kantanen , s. 6.5.1957 Karstula. Tauluun 1061 |
Kaija Kyllikki Lappalainen e. Lepistö o.s. Kantanen , s. 7.11.1959 Karstula. Tauluun 1064 |
Jyrki Kantanen s. 16.12.1960 Karstula. |
Jukka Antero Kantanen , s. 31.1.1963 Karstula. Tauluun 1069 |
Jari-Pekka Kantanen s. 25.10.1964 Karstula. |
Jouko Markus Kantanen s. 21.5.1966 Karstula, k. 18.12.2010 Karstula. |
Juha Heikki Kantanen s. 16.8.1967 Karstula. |
Taulu 1059 |
VI Eila Koliseva o.s. Kantanen (8668), (Taulusta 1058, äiti Aira Kantanen) vahtimestari, siivooja, s. 31.12.1953 Karstula. Hämeenlinna kotipaikka. |
Puoliso: Vihitty 16.7.1977 Mikko Kalevi Koliseva (8669) tietoliikenneasentaja, s. 28.9.1951 Renko. |
Mika Petteri Koliseva , s. 18.3.1976 Turku. Tauluun 1060 |
Mari Johanna Koliseva lähihoitaja, pakkauskoneen hoitaja, laadunvalvoja, s. 10.10.1979 Hämeenlinna. |
Taulu 1060 |
VII Mika Petteri Koliseva (8670), (Taulusta 1059, äiti Eila Koliseva) suurtalouskokki, leipuri, varastomies, s. 18.3.1976 Turku. |
1. avopuoliso: Noora Koliseva o.s. Malin (8671) myyjä. |
Elias Santeri Koliseva s. 8.12.2005 Hämeenlinna. |
2. puoliso: Vihitty 15.4.2011 Hämeenlinna Merja Koliseva o.s. Niemi (17963) yo-merkonomi, rahoitusasiantuntija, s. 6.10.1976 Hämeenlinna. |
Taulu 1061 |
VI Maija Oikari o.s. Kantanen (15939), (Taulusta 1058, äiti Aira Kantanen) s. 6.5.1957 Karstula. |
1. puoliso: Vihitty 1974, eronneet 1993 Voitto Aulis Oikari (18113) hirsirakentaja, s. 28.8.1949 Kyyjärvi Kumpula. |
Harri Aulis Oikari , s. 31.1.1975 Kyyjärvi. Tauluun 1062 |
Keijo Ilmari Oikari , s. 9.2.1978 Hämeenlinna. Tauluun 1063 |
2. puoliso: Markku Tapio Pollari (18147) metsuri, s. 1957 Saarijärvi, k. 2008 Saarijärvi. |
Taulu 1062 |
VII Harri Aulis Oikari (18138), (Taulusta 1061, äiti Maija Oikari) koneasentaja, s. 31.1.1975 Kyyjärvi. |
Avopuoliso: Pipsa Ekholm (18139) siivoustöiden ohjaaja, s. 8.1.1979 Loppi. |
Pinja Alica Kristiina Ekholm s. 5.12.2001 Loppi. |
Mimosa Fia Aleksandra Ekholm s. 18.12.2002 Loppi. |
Taulu 1063 |
VII Keijo Ilmari Oikari (18142), (Taulusta 1061, äiti Maija Oikari) LVI-asentaja, s. 9.2.1978 Hämeenlinna. |
1. avopuoliso: eronneet Riikka Onerva Muhonen (18143) s. 8.3.1984 Karstula Kangasaho. |
Aapo Oikari Oikari s. 17.1.2005 Jyväskylä. |
2. avopuoliso: Outi Kristiina Piira (18145) koulunkäyntiavustaja, s. 7.8.1981 Joutsa. |
Aino Mari Juulia Oikari s. 11.8.2012 Jyväskylä. |
Taulu 1064 |
VI Kaija Kyllikki Lappalainen e. Lepistö o.s. Kantanen (15940), (Taulusta 1058, äiti Aira Kantanen) s. 7.11.1959 Karstula. |
1. avopuoliso: Heimo Sakari Kotilainen (18117) rakennusmies, s. 1947 Kivijärvi, k. 2008 Kerava. |
Åke Sakari Kotilainen , s. 6.1.1979 Södertälje Ruotsi. Tauluun 1065 |
2. puoliso: Pauli Johannes Lepistö (18121) metsäkoneenkuljettaja, s. 1947 Halsua. |
Joni Janne Johannes Lepistö , s. 5.9.1984 Karstula. Tauluun 1066 |
Teemu Matias Lepistö s. 16.11.1986 Karstula, k. 16.11.1986 Karstula. |
Inga Tatjaana Elisabeth Soukka o.s. Lepistö , s. 14.11.1990 Saarijärvi. Tauluun 1067 |
Tomi Paavo Matias Lepistö , s. 25.9.1992 Saarijärvi. Tauluun 1068 |
Daniella Rosa Magdalena Lepistö s. 22.9.1995 Saarijärvi. |
3. puoliso: Kyösti Antero Lappalainen (18137) kirvesmies, s. 19.8.1957 Äänekoski. |
Taulu 1065 |
VII Åke Sakari Kotilainen (18118), (Taulusta 1064, äiti Kaija Lappalainen e. Lepistö) lähihoitaja, s. 6.1.1979 Södertälje Ruotsi. |
Avopuoliso: Niina Huovinen (18119) s. 1976 Joensuu. |
Rebecca Inka Aurora Kotilainen s. 7.2.2002 Helsinki. |
Taulu 1066 |
VII Joni Janne Johannes Lepistö (18122), (Taulusta 1064, äiti Kaija Lappalainen e. Lepistö) rakennusmies, s. 5.9.1984 Karstula. |
1. avopuoliso: Sanna Johanna Salminen (18123) s. 30.9.1984 Äänekoski. |
Joonas Aaro Juhani Salminen s. 15.8.2000 Äänekoski. |
2. avopuoliso: Heidi Hannele Sinkko (18125) s. 7.2.1991 Saarijärvi. |
Silja Sofia Lepistö s. 1.10.2008 Äänekoski. |
3. puoliso: Vihitty 2012 Jarna Jasmina Lepistö o.s. Hokkanen (18127) parturi-kampaaja, s. 16.1.1990 Uurainen. |
Joanna Jatta Jasmina Lepistö s. 22.9.2010 Saarijärvi. |
Janina Jennika Juliana Lepistö s. 1.6.2012 Uurainen. |
Taulu 1067 |
VII Inga Tatjaana Elisabeth Soukka o.s. Lepistö (18131), (Taulusta 1064, äiti Kaija Lappalainen e. Lepistö) myyntineuvottelija, s. 14.11.1990 Saarijärvi. |
Avopuoliso: Harri Sakari Soukka (18132) rekkakuski, s. 15.2.1977 Saarijärvi. |
Sani Sinikka Tuulikki Soukka s. 29.9.2009 Jyväskylä. |
Taulu 1068 |
VII Tomi Paavo Matias Lepistö (18134), (Taulusta 1064, äiti Kaija Lappalainen e. Lepistö) autonasentaja, s. 25.9.1992 Saarijärvi. |
Puoliso: Mari Järvelin (18135) s. 16.1.1994 Joutsa. |
Taulu 1069 |
VI Jukka Antero Kantanen (15942), (Taulusta 1058, äiti Aira Kantanen) maansiirtokoneenkuljettaja, s. 31.1.1963 Karstula, k. 20.8.2013 Karstula. Asuu Karstulassa. |
Avopuoliso: eronneet Susanna Aulikki Jäntti (17965) lähihoitaja, s. 19.12.1968 Karstula, Kiminki. |
Antti Oskari Jäntti s. 10.12.1985 Karstula. |
Tia Maria Katariina Jäntti s. 18.7.1994 Laitila. |
Taulu 1070 |
V Aune Pitkäkangas o.s. Rasi (3776), (Taulusta 1057, isä Aaro Rasi) s. 5.3.1939 Karstula. Hämeenlinnaan 29.12.1964. |
Puoliso: Vihitty 29.12.1959 Esko Antero Pitkäkangas (3777) s. 12.9.1935 Evijärvi. Hämeenlinnaan 29.12.1964. |
Marja Leena Hirvonen o.s. Pitkäkangas , s. 8.6.1960 Karstula. Tauluun 1071 |
Jari Antero Pitkäkangas , s. 16.1.1962 Karstula. Tauluun 1073 |
Pirjo-Liisa Kuikka o.s. Pitkäkangas , s. 17.3.1964 Karstula. Tauluun 1074 |
Jarmo Tapani Pitkäkangas , s. 26.11.1967 Hämeenlinna. Tauluun 1075 |
Taulu 1071 |
VI Marja Leena Hirvonen o.s. Pitkäkangas (14460), (Taulusta 1070, äiti Aune Pitkäkangas) siivooja, s. 8.6.1960 Karstula. |
Puoliso: Jalo Herkko Hirvonen (14461) sähköasentaja, s. 13.11.1962 Kiihtelysvaara. |
Satu Maarit Hirvonen kondiittori, s. 6.10.1979 Hämeenlinna. |
Sami Petteri Hirvonen , s. 19.5.1987 Hämeenlinna. Tauluun 1072 |
Suvi Tuulia Hirvonen kiinteistötyöntekijä, s. 18.9.1989 Hämeenlinna. |
Sanna Katariina Hirvonen opiskelija, s. 20.6.1992 Hämeenlinna. |
Taulu 1072 |
VII Sami Petteri Hirvonen (14463), (Taulusta 1071, äiti Marja Hirvonen) hitsari, s. 19.5.1987 Hämeenlinna. |
Puoliso: Jelena Onerva Terävä (14464) opiskelija. |
Jiia Ninni Terävä |
Taulu 1073 |
VI Jari Antero Pitkäkangas (14468), (Taulusta 1070, äiti Aune Pitkäkangas) koneenhoitaja, s. 16.1.1962 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 19.6.1986 Marja-Leena Pitkäkangas o.s. Mäyränpää (14469) painokoneenhoitaja, s. 22.5.1952 Lammi. |
Taulu 1074 |
VI Pirjo-Liisa Kuikka o.s. Pitkäkangas (14470), (Taulusta 1070, äiti Aune Pitkäkangas) s. 17.3.1964 Karstula. |
Avopuoliso: Erkki Kuikka (14471) |
Tomi Martti Antero Kuikka s. 18.10.1986 Hämeenlinna. |
Taulu 1075 |
VI Jarmo Tapani Pitkäkangas (14473), (Taulusta 1070, äiti Aune Pitkäkangas) s. 26.11.1967 Hämeenlinna. |
Avopuoliso: Tarja Tuulia Kaarina Jalava (14474) s. 26.4.1967 Toijala. |
Taulu 1076 |
V Heikki Antero Rasi (3748), (Taulusta 1057, isä Aaro Rasi) meijeriteknikko, s. 4.4.1941 Karstula. Kuusamoon 8.7.1969. |
Puoliso: Margit Helena Rasi o.s. Pernula (8298) meijeristi, s. 29.11.1942 Hailuoto. |
Milja Susanna Rasi , s. 19.2.1973 Kuusamo. Tauluun 1077 |
Taulu 1077 |
VI Milja Susanna Rasi (8299), (Taulusta 1076, isä Heikki Rasi) parturi-kampaaja, s. 19.2.1973 Kuusamo. Kuopio kotipaikka. |
Avopuoliso: Juha Tapio Toivonen (8300) laaduntarkkailija, s. 13.10.1974 Kaavi. |
Taulu 1078 |
V Arvo Johannes Rasi (3749), (Taulusta 1057, isä Aaro Rasi)
s. 14.5.1944 Karstula, k. 30.8.2014 Suolahti. Vaikka Arvon koulunkäynti jäi kesken, hän oli hyvin kyvykäs korjaamaan ja uudistamaan pois heitettyjä koneita jo kansakouluaikana: opiskeli polttomoottorin toimintaperiaatteen vain purkamalla moottori ja kokoamalla pikkuhiljaa uudelleen; kokosi romuista polkupyörän toimivaksi koulumatkoja varten; eräs kaatopaikkalöytö oli moottorisahanraato, minkä hän sai pelaamaan. Naapurin poika myi moottoripyörän, jonka moottorin tämä poika oli purkanut laatikkoon. Arvo purki moottorin alkutekijöihinsä, hankki puuttuvat osat ja kokosi pyörän toimintakuntoon. 15-vuotiaasta työelämässä oppineena kaikenlaiseen osaamiseen. Kuitenkin työsuojelu ei ehtinyt häntä pelastaa, kun työskenteli kuumana kesänä 60-luvulla Karstulan osuusmeijerin lämpökeskuksen purkutyömaalla parisen viikkoa. Pölyn seassa oli hyvin runsaasti eristeiden asbestihiukkasia jotka aiheuttivat Arvon keuhkoille pysyvän vamman. . Asuinpaikka Suolahteen 18.6.1973. |
Puoliso: Vihitty 27.9.1970 Eila Anna-Liisa Rasi o.s. Kemppainen Pasanen (3778) s. 28.5.1934 Viitasaari. Suolahteen 18.6.1973. |
Terhi Marianne Rasi , s. 21.3.1971 Karstula. Tauluun 1079 |
Taulu 1079 |
VI Terhi Marianne Rasi (21150), (Taulusta 1078, isä Arvo Rasi) s. 21.3.1971 Karstula. |
Avopuoliso: Pasi Petteri Korhonen (21151) insinööri, s. 15.11.1968 Konnevesi. |
Juuso Oskari Korhonen s. 1.6.1997 Jyväskylä. |
Taulu 1080 |
V Eeva-Liisa Viik o.s. Rasi (3750), (Taulusta 1057, isä Aaro Rasi) ompelija, s. 4.10.1945 Karstula. Hämeenlinnaan 26.8.1971. |
Puoliso: Vihitty 11.8.1968
Esko Antero Viik (3779)
rekkakuski, s. 1.11.1947 Karstula, k. 5.10.2015 Hämeenlinna.
"Esko oli naapurikylän poika Vastingilta ja tutustunut siskooni jo kansalais-kouluaikaan, lähempi tuttavuus alkoi joitakin vuosia myöhemmin. Eskolla oli luonne, joka ei jättänyt ketään kylmäksi; hän oli hyvin määrätietoinen ja teki lähes kaikkea mahdollista, hän osasi ja oli hyvä käsistään. Etenkin metallityöt olivat lähellä hänen sydäntään ja metalli taipui hänen käsissään. Minun ystävyyteni Eskon kanssa alkoi syyskesällä 1967, jolloin ensimmäisen kerran hänet näin. 1970-luvun alkupuolella olimme hyvin tiiviisti tekemisissä, olimme jopa samassa työpaikassa töissä - vieläpä kahdessa eri työpaikassa. Sain häneltä monia hyviä neuvoja varsinkin vanhojen autojen korjaamisessa ja ylläpidossa. Siihen aikaan ei ollut juuri varaa hankkia uutta autoa, joten Eskon neuvot olivat monesti hyvinkin arvokkaita." Pentti Rasi. Muuttanut: Hämeenlinnaan 26.8.1971. |
Hannu Matias Viik , s. 10.1.1969 Karstula. Tauluun 1081 |
Marko Juho Tapani Viik , s. 3.4.1971 Karstula. Tauluun 1082 |
Taulu 1081 |
VI Hannu Matias Viik (8673), (Taulusta 1080, äiti Eeva-Liisa Viik) toimitusjohtaja (automyynti), s. 10.1.1969 Karstula. |
Puoliso: Liisa Terttu Viik o.s. Prinkkilä (8679) toimistosihteeri. |
Matias Antti Eemeli Viik s. 7.5.1992 Hämeenlinna. |
Pauliina Lotta Emilia Viik s. 8.3.1995 Hämeenlinna. |
Taulu 1082 |
VI Marko Juho Tapani Viik (8674), (Taulusta 1080, äiti Eeva-Liisa Viik) autonkuljettaja, s. 3.4.1971 Karstula. |
Puoliso: Kati Anneli Viik o.s. Järvimäki (8675) kaupan työntekijä, s. 25.4.1973 Hämeenlinna. |
Mimosa Marjo Anneli Viik s. 16.5.1994 Hämeenlinna. |
Oskari Topi Tapani Viik s. 9.6.1996 Hämeenlinna. |
Akseli Eino Ilmari Viik s. 20.6.1999 Hämeenlinna. |
Taulu 1083 |
V Aino Helena Rounala o.s. Rasi (3780), (Taulusta 1057, isä Aaro Rasi) s. 2.3.1948 Karstula. Hämeenlinnaan 27.1.1965. |
1. puoliso: Vihitty 26.10.1968 Erkki Rounala (Tschernov) (14475) työnjohtaja, s. 27.5.1932 Muolaa, k. 5.4.1984 Hämeenlinna. |
Juhani Rounala , s. 29.1.1969 Hämeenlinna. Tauluun 1084 |
Niina Virtanen o.s. Rounala (Tschernov) , s. 27.7.1971 Hämeenlinna. Tauluun 1085 |
2. avopuoliso: 1.7.1986 Tapio Kanto (14488) varastomies, s. 26.4.1958 Ranua. |
Jouni Tapio Kanto , s. 26.9.1986 Hämeenlinna. Tauluun 1086 |
Taulu 1084 |
VI Juhani Rounala (14476), (Taulusta 1083, äiti Aino Rounala) varastomies, s. 29.1.1969 Hämeenlinna. |
Puoliso: Vihitty 25.9.2004 Pilvi Pauliina Rounala o.s. Jäntti (14477) hallintotieteen maisteri, s. 20.8.1976 Kangasala. |
Aleksi Erkki Juhani Rounala s. 2005 Hämeenlinna. |
Elias Niko Armas Rounala s. 2006 Hämeenlinna. |
Ilona Aino Pauliina Rounala s. 2008 Hämeenlinna. |
Onni Pauli Johannes Rounala s. 2009 Hämeenlinna. |
Taulu 1085 |
VI Niina Virtanen o.s. Rounala (Tschernov) (14482), (Taulusta 1083, äiti Aino Rounala) painokoneen hoitaja, s. 27.7.1971 Hämeenlinna. |
Puoliso: Vihitty 25.8.1990 Toni Virtanen (14483) ajojärjestelijä, s. 12.1.1968 Hämeenlinna. |
Riku Ilmari Virtanen s. 29.2.1996 Hämeenlinna. |
Neea Julia Virtanen s. 28.9.1997 Turenki. |
Emmi Johanna Virtanen s. 15.4.1999 Turenki. |
Iida Emilia Virtanen s. 15.7.2001 Turenki. |
Taulu 1086 |
VI Jouni Tapio Kanto (14489), (Taulusta 1083, äiti Aino Rounala) yhdistelmäajoneuvonkuljettaja, s. 26.9.1986 Hämeenlinna. |
Puoliso: Vihitty 4.8.2008 Niina Katariina Kanto o.s. Tulokainen (14490) infovastaava, s. 25.11.1977 Porvoo. |
Julia Josefiina Jakobson s. 25.6.2005 Porvoo. |
Justus Johannes Kanto s. 28.11.2009 Porvoo. |
Janni Justiina Kanto s. 24.5.2011. |
Taulu 1087 |
V Erkki Matias Rasi (3751), (Taulusta 1057, isä Aaro Rasi) Liikuntapaikkojen hoitaja, s. 23.5.1949 Karstula. Asuu Karstulassa. Harrastaa lenkkeilyä ja kalastusta. |
Puoliso: Vihitty 9.7.1989 Anna-Liisa Rasi o.s. Lampinen Piispanen (3781) s. 21.6.1957 Saarijärvi. |
Jenni Rasi apteekkialalla, s. 5.10.1982 Karstula. Asuinpaikka Karstula. |
Janita Rasi metallialan artesaani, s. 31.7.1991 Karstula. |
Taulu 1088 |
V Pentti Aaro Pellervo Rasi (3752), (Taulusta 1057, isä Aaro Rasi) puhelinverkon suunnittelu ja ylläpito, s. 31.12.1950 Karstula. Muuttanut: Hämeenlinnaan 1966, Helsinkiin 1971, Hämeenlinnaan 1973, Uuteenkaupunkiin 1974. Harrastukset: Lukeminen, kaikenlainen musiikki kirkkomusiikista melodiseen heviin, kuntoliikunta ja penkkiurheilu, moottoripyörät, kuorolaulu ja bänditouhu. |
1. puoliso: eronneet Rasi (10025) |
Marko Tapio Rasi , s. 5.12.1970 Hämeenlinna. Tauluun 1089 |
Heikki Pellervo Rasi tradenomi, muusikko, logistiikkasuunnittelija, s. 2.6.1980 Uusikaupunki. Asuu Lahdessa. Harrastaa musiikkia. |
2. avopuoliso: Taina (10028) |
Aada Johanna Elisabet Rasi
s. 2000 Piikkiö. Musiikki harrastuksena (piano, urut, huilu, kitara, harmonikka ja kuorolaulu) Akrobatia lisäharrastuksena. |
Taulu 1089 |
VI Marko Tapio Rasi (10026), (Taulusta 1088, isä Pentti Rasi) Tuotepäällikkö, s. 5.12.1970 Hämeenlinna. Renko asuinpaikka. Uinti, lenkkeily ja liikunta harrastuksena. |
Puoliso: Riina Maarit Kristiina Rasi o.s. Mikkola (15946) kosmetiikkamyyjä, s. 12.8.1974 Hämeenlinna. |
Tuomas Lauru Antero Rasi s. 18.8.2002. Uinti ja partio harrastuksena. |
Taulu 1090 |
V Pekka Kullervo Rasi (3753), (Taulusta 1057, isä Aaro Rasi) hirsityöntekijä, s. 24.9.1953 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 31.7.1982 Raija Tuulikki Rasi o.s. Sainio (3782) kotirouva, s. 5.1.1953 Virrat. |
Sami Markus Rasi , s. 26.12.1976 Virrat. Tauluun 1091 |
Toni Petteri Rasi mehtäkoneen kuljettaja, s. 24.10.1984 Karstula. Karstula kotipaikka. |
Timo Rasi s. 15.2.1992 Karstula. |
Taulu 1091 |
VI Sami Markus Rasi (8682), (Taulusta 1090, isä Pekka Rasi) ilmastointiasentaja, s. 26.12.1976 Virrat. Leivonmäki kotipaikka. |
Puoliso: Salme Sinikka Rasi o.s. Jurvanen (8683) lähihoitaja, s. 7.2.1975 Jyväskylä. |
Taulu 1092 |
V Anna-Maija Mäkelä o.s. Rasi (3754), (Taulusta 1057, isä Aaro Rasi) s. 27.2.1956 Karstula, k. 24.7.2010. Soiniin 13.5.1983. |
Puoliso: Vihitty 22.9.1990 Ahti Eino Mäkelä (14494) s. 7.6.1953 Soini. |
Katja Mäkelänaho o.s. Rasi , s. 14.8.1976 Karstula. Tauluun 1093 |
Tiina Mäkelä yhdistelmäajoneuvon kuljettaja, s. 28.11.1982 Soini. |
Taina Pajuranta o.s. Mäkelä , s. 22.12.1983 Soini. Tauluun 1094 |
Ari Mäkelä yhdistelmäajoneuvon kuljettaja, s. 27.12.1988 Soini. |
Teija Mäkelä maalari, s. 31.3.1990 Soini. |
Tuomo Mäkelä maalari, s. 30.1.1992 Soini. |
Suvi Mäkelä hyötyajoneuvoasentaja, s. 7.7.1993 Soini. |
Taulu 1093 |
VI Katja Mäkelänaho o.s. Rasi (14495), (Taulusta 1092, äiti Anna-Maija Mäkelä) ompelija, s. 14.8.1976 Karstula. |
Avopuoliso: Jarkko Mäkelänaho (14496) yhdistelmäajoneuvon kuljettaja, s. 4.11.1974 Kyyjärvi. |
Jesse Mäkelänaho s. 13.4.2005 Karstula. |
Ronja Mäkelänaho s. 28.3.2008 Karstula. |
Roope Mäkelänaho s. 19.8.2011 Karstula. |
Taulu 1094 |
VI Taina Pajuranta o.s. Mäkelä (14501), (Taulusta 1092, äiti Anna-Maija Mäkelä) autonkuljettaja, s. 22.12.1983 Soini. |
Puoliso: Tapani Pajuranta (14502) särmääjä, s. 5.1.1983 Seinäjoki. |
Silja Pajuranta s. 28.6.2008 Seinäjoki. |
Santtu Pajuranta s. 14.11.2011 Seinäjoki. |
Taulu 1095 |
IV Martta Jäppinen o.s. Rasi (3755), (Taulusta 995, isä Juho Rasi)
puhelunvälittäjä Kimingillä, s. 28.4.1912 Karstula, Kiminki, k. 11.5.1991 Karstula. Puhelinkeskus oli kotona ja sen työn ohella Martta teki paljon virkkaustöitä. Lapseton. Apulaisena heillä oli Aune-niminen neiti, joka teki kaikkia talon töitä välittäen myös puheluita. |
Puoliso: Vihitty 11.6.1933 Heikki Jäppinen (3757) suutari, s. 12.1.1905 Karstula, k. 2.4.1980 Karstula. |
Taulu 1096 |
IV Saara Rankinen o.s. Rasi (3756), (Taulusta 995, isä Juho Rasi) s. 5.1.1915 Karstula, k. 11.5.1991. Kurikkaan 7.11.1988. |
Puoliso: Vihitty 10.3.1940
Arvo Rankinen (3758)
s. 3.7.1911 Karstula, k. 3.1.1988 Karstula.
Vanhemmat: Henrik Evert "Heikki" Rankinen, s. 27.1.1875 Karstula 5 Syrjänmäki, k. 10.10.1933 Karstula. Vihitty 13.12.1901. Emilia "Milja" Eriksdotter Rankinen o.s. Moisio, s. 7.1.1880 Karstula 4 Lehmäaho, k. 5.11.1956 Karstula. |
Seija Marja Leena Saukonoja o.s. Rankinen , s. 10.4.1944 Karstula. Tauluun 1097 |
Veikko Juhani Rankinen , s. 10.5.1952 Karstula. Tauluun 1098 |
Taulu 1097 |
V Seija Marja Leena Saukonoja o.s. Rankinen (3759), (Taulusta 1096, äiti Saara Rankinen) s. 10.4.1944 Karstula. Helsinkiin 23.10.1968. |
Puoliso: eronneet Asko Saukonoja (8872) |
Saara Saukonoja s. 1977. |
Taulu 1098 |
V Veikko Juhani Rankinen (3760), (Taulusta 1096, äiti Saara Rankinen) verhoilija, s. 10.5.1952 Karstula. Kurikkaan 19.10.1973. |
Avopuoliso: Sinikka Tuulikki Toivola (8870) ompelija, s. 30.7.1953 Kurikka. |
Lassi Juhani Rankinen s. 7.9.1990 Kurikka. |
Taulu 1099 |
IV Aune Ahonen o.s. Rasi (3761), (Taulusta 995, isä Juho Rasi) s. 16.4.1918 Karstula, k. 28.11.2014 Petäjävesi. Petäjävedelle 17.9.1948, jossa asuu vuonna 2008 edelleen. |
Puoliso: Vihitty 12.5.1946 Väinö Mikael Ahonen (3762) mv., s. 5.9.1909 Petäjävesi, k. 12.1.1992 Petäjävesi. |
Erkki Olavi Ahonen , s. 1.5.1946 Petäjävesi. Tauluun 1100 |
Marja-Leena Ahonen , s. 21.12.1948 Petäjävesi. Tauluun 1101 |
Tuomo Antero Ahonen , s. 3.5.1956 Petäjävesi. Tauluun 1103 |
Taulu 1100 |
V Erkki Olavi Ahonen (8019), (Taulusta 1099, äiti Aune Ahonen) linja-autonkuljettaja, s. 1.5.1946 Petäjävesi. Turku asuinpaikka. |
Puoliso: Ulla Ahonen (8020) s. Savonlinna. |
Virpi Ahonen Asuinpaikka Kotka. |
Henri Ahonen s. 23.9.1986 Jyväskylä. Asuinpaikka Turku. |
Taulu 1101 |
V Marja-Leena Ahonen (8022), (Taulusta 1099, äiti Aune Ahonen) tarjoilija, s. 21.12.1948 Petäjävesi. Asuu Porissa. |
Puoliso: Esko Elo (8023) turkiskauppias, k. 1980. |
Ilkka Elo , s. 11.7.1966. Tauluun 1102 |
Taulu 1102 |
VI Ilkka Elo (8024), (Taulusta 1101, äiti Marja-Leena Ahonen) logistiikkamies, s. 11.7.1966. Logistiikka-alalla Palojoki Oy:llä. Asuinpaikka Pori. |
Avopuoliso: Marita (8025) |
Taulu 1103 |
V Tuomo Antero Ahonen (8026), (Taulusta 1099, äiti Aune Ahonen) autonkuljettaja, s. 3.5.1956 Petäjävesi. Petäjävesi asuinpaikka. |
Avopuoliso: Pia Palmu (8027) s. 7.11.1946 Turku. |
Taulu 1104 |
III Maria Rauhanen o.s. Rasi (1292), (Taulusta 940, äiti Hedvig Rasi) s. 30.6.1871 Karstula 5 Syrjänmäki Ahola, k. 1948 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 19.12.1890 Matti Rauhanen (1791) s. 2.12.1864 Karstula. Amerikkaan ennen vuotta 1897. |
Vihtori Rauhanen s. 26.7.1891 Karstula, k. 20.7.1892. |
Armas Rauhanen s. 6.7.1898 Karstula, k. 18.1.1906. |
Eino Henrik Rauhanen , s. 30.11.1904 Karstula. Tauluun 1105 |
Taulu 1105 |
IV Eino Henrik Marianpoika Rauhanen (3902), (Taulusta 1104, äiti Maria Rauhanen) s. 30.11.1904 Karstula, k. 7.11.1981 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 26.1.1927
Saima Maria Rauhanen o.s. Rankinen (3903)
s. 6.9.1902 Karstula, k. 27.8.1989.
Vanhemmat: Henrik Evert "Heikki" Rankinen, s. 27.1.1875 Karstula 5 Syrjänmäki, k. 10.10.1933 Karstula. Vihitty 13.12.1901. Emilia "Milja" Eriksdotter Rankinen o.s. Moisio, s. 7.1.1880 Karstula 4 Lehmäaho, k. 5.11.1956 Karstula. |
Aaro Henrikki Rauhanen , s. 1.7.1927 Karstula. Tauluun 1106 |
Aino Annikki Rauhanen s. 20.8.1928 Karstula, k. 13.10.1943 Karstula. |
Armi Elias Rauhanen , s. 5.10.1929 Karstula. Tauluun 1109 |
Kalle Vihtori Rauhanen , s. 23.3.1931 Karstula. Tauluun 1118 |
Antero Rauhanen , s. 14.11.1932 Karstula. Tauluun 1122 |
Matti Kalervo Rauhanen s. 16.2.1938 Karstula, k. 5.4.1940 Karstula. |
Eeva Maria Rauhanen s. 17.1.1941 Karstula, k. 25.4.1943 Karstula. |
Matti Kalervo Rauhanen s. 27.2.1948 Karstula. Kanadaan 6.9.1971. |
Taulu 1106 |
V Aaro Henrikki Rauhanen (4562), (Taulusta 1105, isä Eino Rauhanen) s. 1.7.1927 Karstula, k. 16.10.1978 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 18.11.1951, eronneet 7.10.1958 Elma Maria Rauhanen o.s. Laukka (4563) s. 25.9.1931 Karstula. Kuusankoskelle 15.4.1964. |
Eija Kirsti Marjatta Viiru o.s. Rauhanen , s. 24.7.1952 Karstula. Tauluun 1107 |
Kauko Antero Rauhanen s. 19.5.1955 Karstula. Ruotsiin 26.11.1973. |
Arvo Päiviö Rauhanen s. 13.3.1958 Karstula. Ruotsiin 6.11.1979. |
Seija Kuoppala o.s. Rauhanen |
Taulu 1107 |
VI Eija Kirsti Marjatta Viiru o.s. Rauhanen (4572), (Taulusta 1106, isä Aaro Rauhanen) s. 24.7.1952 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 1.6.1975, eronneet Esa Antero Viiru (4573) s. 15.8.1947 Karstula. |
Marika Elisabet Viiru , s. 13.3.1975 Karstula. Tauluun 1108 |
Taulu 1108 |
VII Marika Elisabet Viiru (7985), (Taulusta 1107, äiti Eija Viiru) lähihoitaja, s. 13.3.1975 Karstula. |
Avopuoliso: eronneet noin 1.7.2006 Markus Ensio Muhonen (7986) sähköasentaja, s. Karstula. |
Taulu 1109 |
V Armi Elias Rauhanen (4565), (Taulusta 1105, isä Eino Rauhanen) construction contractor, s. 5.10.1929 Karstula, k. 26.12.2007 Maple Ridge B.C. Kanada. Kanadassa Maple Ridge B. C. asuinpaikka. Jyväskylään Karstulasta 15.5.1952. |
Puoliso:
Raija Aulikki Rauhanen o.s. Jokinen (8180)
kotirouva ja ruuanlaittaja, s. 9.3.1936 Jyväskylä.
Työskenteli keittiössä kanadansuomalaisten lepokodissa Vancouverissa. Asuinpaikka Maple Ridge B.C. Kanada. |
Marja-Leena Marketta Rumble o.s. Rauhanen , s. 1.9.1953 Jyväskylä. Tauluun 1110 |
Hannu Elias Rauhanen , s. 22.9.1954 Jyväskylä. Tauluun 1114 |
Maarit Hannele Ungless o.s. Rauhanen , s. 17.12.1957 Red Lake Ont. Kanada. Tauluun 1115 |
Jaana Irene Gordon o.s. Rauhanen , s. 3.12.1962 Jyväskylä. Tauluun 1116 |
Jouni Juhani Rauhanen , s. 17.4.1965 New Westminister B.C. Kanada. Tauluun 1117 |
Taulu 1110 |
VI Marja-Leena Marketta Rumble o.s. Rauhanen (8181), (Taulusta 1109, isä Armi Rauhanen) s. 1.9.1953 Jyväskylä. |
1. puoliso: eronneet Leonard Charles Rumble (18154) s. 8.8.1952 New Westminster B.C. Kanada. |
Denny Ryan Rumble , s. 8.8.1972 New Westminster B.C. Kanada. Tauluun 1111 |
Haley Michelle Patel o.s. Rumble , s. 14.5.1975 New Westminster B.C. Kanada. Tauluun 1112 |
Christyn Alyssa Robertson o.s. Rumble , s. 22.7.1978 New Westminster B.C. Kanada. Tauluun 1113 |
2. puoliso: Peter Durkee (18167) |
Evan Alexander Rauhanen s. 14.9.1991 New Westminster B.C. Kanada. |
Taulu 1111 |
VII Denny Ryan Rumble (18155), (Taulusta 1110, äiti Marja-Leena Rumble) trukkikuski, s. 8.8.1972 New Westminster B.C. Kanada. |
Puoliso: Samantha Rumble o.s. Chetywnd (18156) kotirouva, s. 12.12.1978 Surrey B.C. Kanada. |
Travis Clay Rumble s. 20.6.1998 New Westminster B.C. Kanada. |
Dale Ryan Rumble s. 24.8.2001 New Westminster B.C. Kanada. |
Taulu 1112 |
VII Haley Michelle Patel o.s. Rumble (18159), (Taulusta 1110, äiti Marja-Leena Rumble) real estate agent, s. 14.5.1975 New Westminster B.C. Kanada. |
Puoliso: Dee Patel (18160) s. 26.5.1971 Fidzi saaret. |
Jade Kimberly Rumble Patel s. 22.12.1999 New Westminster B.C. Kanada. |
Logan Xavier Rumble Patel s. 6.7.2004 New Westminster B.C. Kanada. |
Taulu 1113 |
VII Christyn Alyssa Robertson o.s. Rumble (18163), (Taulusta 1110, äiti Marja-Leena Rumble) eläinlääkärin assistentti, s. 22.7.1978 New Westminster B.C. Kanada. |
Puoliso: James Raymond Robertson (18164) pipeline maintenance technician, s. 13.3.1971 Vancouver B.C. Kanada. |
Riley Elias Rumble Robertson s. 5.8.1997 New Westminster B.C. Kanada. |
Nathaniel Roland Rumble Robertson s. 29.8.2009 New Westminster B.C. Kanada. |
Taulu 1114 |
VI Hannu Elias Rauhanen (8182), (Taulusta 1109, isä Armi Rauhanen) trukkikuski, s. 22.9.1954 Jyväskylä. Asuu Maple Ridgessä. |
Avopuoliso: Charmaine Harris (18169) s. 27.9.1957. |
Taulu 1115 |
VI Maarit Hannele Ungless o.s. Rauhanen (8183), (Taulusta 1109, isä Armi Rauhanen) apuhoitaja, s. 17.12.1957 Red Lake Ont. Kanada. Asuu Port Moody B.C. Kanada. |
Puoliso: Donald Norman Ungless (18170) palomies, s. 7.9.1955 New Westminster B.C. Kanada. |
Derek Jason Ungless auto parts driver, s. 24.12.1980 New Westminster B.C. Kanada. |
Kevin Matthew Ungless auto parts manager, s. 20.6.1984 New Westminster B.C. Kanada. |
Brian Jeffrey Ungless auto parts shipper/receiver, s. 19.3.1987 New Westminster B.C. Kanada. |
Kelsey Alaine Ungless support service worker at Finnish Home, s. 8.3.1990 New Westminster B.C. Kanada. |
Taulu 1116 |
VI Jaana Irene Gordon o.s. Rauhanen (8184), (Taulusta 1109, isä Armi Rauhanen) toimistotyöntekijä, s. 3.12.1962 Jyväskylä. |
Puoliso: Donald Allan Gordon (18175) s. 14.5.1960. |
Bradley Adam Gordon construction worker, s. 24.5.1988. |
Angela Lynn Gordon store derk, s. 26.12.1989. |
Taulu 1117 |
VI Jouni Juhani Rauhanen (8185), (Taulusta 1109, isä Armi Rauhanen) construction manager, s. 17.4.1965 New Westminister B.C. Kanada. |
Avopuoliso: Tricia Flood (18178) s. 30.12.1957. |
Taulu 1118 |
V Kalle Vihtori Rauhanen (4566), (Taulusta 1105, isä Eino Rauhanen) s. 23.3.1931 Karstula, k. 23.3.2012 Saarijärvi. Korpilahdelle 27.8.1958. Asuinpaikka Saarijärvi. |
Puoliso: Vihitty 15.6.1958
Toini Helena Rauhanen o.s. Rämänen (4567)
s. 20.1.1937 Saarijärvi.
Vanhemmat: Urho Johannes Rämänen, s. 28.12.1901 Karstula Pääjärvi 3, k. 9.6.1979. Tilda Rämänen o.s. Liimatainen, s. 1906. |
Sirpa Keskinen o.s. Rauhanen , s. 19.12.1958 Filipstad Ruotsi. Tauluun 1119 |
Kari Olavi Rauhanen , s. 25.7.1963 Saarijärvi. Tauluun 1121 |
Taulu 1119 |
VI Sirpa Keskinen o.s. Rauhanen (18335), (Taulusta 1118, isä Kalle Rauhanen) lehtori, s. 19.12.1958 Filipstad Ruotsi. |
Puoliso: eronneet Päiviö Keskinen (18336) liikkeenharjoittaja, s. 27.10.1955 Saarijärvi. |
Atte Ilari Keskinen , s. 14.3.1987 Äänekoski. Tauluun 1120 |
Panu Samuli Keskinen insinöörioppilas, s. 10.1.1989 Äänekoski. |
Iina Maria Keskinen puheviestinnän opiskelija, s. 13.8.1991 Äänekoski. |
Taulu 1120 |
VII Atte Ilari Keskinen (18337), (Taulusta 1119, äiti Sirpa Keskinen) insinööri, s. 14.3.1987 Äänekoski. |
Puoliso: Sanni Mari Keskinen o.s. Laulanen (18338) yhteisöpedagogi, s. 21.5.1987 Konnevesi. |
Taulu 1121 |
VI Kari Olavi Rauhanen (8054), (Taulusta 1118, isä Kalle Rauhanen) jakeluesimies (Posti), s. 25.7.1963 Saarijärvi. Asuinpaikka Saarijärvi. |
Puoliso:
Arja Johanna Kalmari-Rauhanen o.s. Kalmari (8055)
kokki, s. 2.8.1968 Saarijärvi Kalmari Kuusela.
Vanhemmat: Teuvo Matti Kalmari e. Piispanen, mv, s. 14.1.1926 Saarijärvi, k. 17.11.1999 Saarijärvi. Vihitty 29.6.1963. Lahja Kalmari o.s. Koivunen, mv. emäntä, s. 21.2.1928 Suojärvi Moisionvaara, k. 25.7.2007 Saarijärvi Kalmari Kuusela. |
Mikko Eino Akseli Rauhanen s. 21.8.1997 Saarijärvi. |
Tilda Alma Johanna Rauhanen s. 16.3.1999 Saarijärvi. |
Eljas Kalle Matti Rauhanen s. 31.1.2004 Saarijärvi. |
Taulu 1122 |
V Antero Rauhanen (4568), (Taulusta 1105, isä Eino Rauhanen) rakennusurakoitsija, s. 14.11.1932 Karstula. Kanadaan 23.11.1956. Oli mukana hiihtäjänä Kanadan edustusjoukkueessa. Kanadan ja Pohjois-Amerikan hiihtomestaruuksia. |
Puoliso: Vihitty 1958 Aira Vivian Rauhanen o.s. Liinamaa (9081) kirjanpitäjä, s. 11.11.1939 Sudbury Ontario Kanada. |
Eric Henric Antero Rauhanen erämatkailuyrittäjä, s. 5.3.1959 Winnipeg Manitoba Kanada. Asuu Albertan Edsonissa. Ampumahiihtäjänä Kanadan maajoukkueessa. Jonkin aikaa ammattisotilaana. |
Glenn William Rauhanen , s. 22.11.1960 Sudbury Ontario Kanada. Tauluun 1123 |
Kenneth Douglas Rauhanen , s. 23.7.1963 Sudbury Ontario Kanada. Tauluun 1124 |
Elaine Carr o.s. Rauhanen , s. 17.9.1969 Sudbury Ontario Kanada. Tauluun 1125 |
Taulu 1123 |
VI Glenn William Rauhanen (9083), (Taulusta 1122, isä Antero Rauhanen) korkeakoulun opettaja, s. 22.11.1960 Sudbury Ontario Kanada. |
Puoliso: Teresa Rauhanen o.s. Lazinski (9084) s. Kanada. |
Amelia Regina Rauhanen BA (Huk), s. 26.8.1990 Kanada. |
Taulu 1124 |
VI Kenneth Douglas Rauhanen (9086), (Taulusta 1122, isä Antero Rauhanen) opettaja (Elementary school teacher), s. 23.7.1963 Sudbury Ontario Kanada. |
Puoliso: Kathy Rauhanen o.s. Ahokangas (9087) s. Kanada. |
Hannah Keileigh Rauhanen BA (Huk), s. 28.6.1989 Kanada. |
Taulu 1125 |
VI Elaine Carr o.s. Rauhanen (9089), (Taulusta 1122, isä Antero Rauhanen) toimistonhoitaja Business consultant in telecommunication), s. 17.9.1969 Sudbury Ontario Kanada. |
Puoliso: Darren Carr (9090) mekaanikko, s. 21.6.1970 Kanada. |
Maggie Mary Carr s. 9.8.2001 Oakville Ontario Kanada. |
Brennan Antero Carr s. 17.12.2003 Orangeville Ontario Kanada. |
Taulu 1126 |
III Emma Rasi (1293), (Taulusta 940, äiti Hedvig Rasi) s. 20.6.1874 Karstula 6 Pohjosmäki. Amerikkaan 14.6.1902 Hangosta Capellalla osoitteeseen Fitchburg Massachusetts. Rippikirjassa merkintä vankina 1899. |
Puoliso: Vihitty 16.3.1901 Fitchburg, MA, USA William Brandt (10270) |
Taulu 1127 |
III Alma Pesonen o.s. Rasi (1792), (Taulusta 940, äiti Hedvig Rasi) s. 2.6.1880 Karstula 6 Pohjosmäki, k. 29.1.1945 Karstula. Palvelijana Kyyjärven Saunamäessä. |
Puoliso: Vihitty 30.7.1911
Matti Matinpoika Pesonen (3904)
s. 1.1.1878 Perho, k. 25.7.1952 Karstula.
Vanhemmat: Matts Henriksson Pesonen, s. 18.4.1847 Soini Kuninkaanjoki 1 Keisari. Maria Sofia Mattsdotter Pesonen o.s. Valkeinen, s. 23.1.1850 Karstula Kyyjärvi Kruununmaat. |
Sulho Sven Pesonen metsuri, s. 3.8.1911 Karstula, k. 9.8.1951. |
Otto Johannes Pesonen , s. 30.3.1913 Karstula. Tauluun 1128 |
Uuno Pesonen metsuri, s. 9.7.1916 Karstula, k. 23.7.1966. Naimaton. |
Aino Elisa Pirttilampi o.s. Pesonen , s. 16.6.1920 Karstula. Tauluun 1131 |
Jalo Valpas Pesonen , s. 20.10.1921 Karstula. Tauluun 1133 |
Taulu 1128 |
IV Otto Johannes Pesonen (3906), (Taulusta 1127, äiti Alma Pesonen) s. 30.3.1913 Karstula, k. 26.3.1976 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 11.8.1937 Aino Pesonen o.s. Koivunen (3907) s. 3.9.1909 Karstula, k. 17.4.1987. |
Jaakko Johannes Pesonen metsuri, s. 17.12.1937 Karstula. |
Kalevi Matias Pesonen , s. 20.7.1939 Karstula. Tauluun 1129 |
Anja Elina Pesonen s. 11.11.1945 Karstula, k. 18.3.1982 Karstula. Lapseton, kehitysvammainen. |
Rauno Veikko Pesonen , s. 26.6.1947 Karstula. Tauluun 1130 |
Lauri Heikki Pesonen s. 15.7.1949 Karstula, k. 19.10.2001 Karstula. Lievästi kehitysvammainen. |
Taulu 1129 |
V Kalevi Matias Pesonen (6924), (Taulusta 1128, isä Otto Pesonen) rakennusmies, s. 20.7.1939 Karstula. 10.7.1967 Helsinkiin Oulunkylään muuttaneet. |
Puoliso: Vihitty 11.7.1965 Karstula Aila Raakel Pesonen o.s. Kinnunen (6925) s. 21.12.1938 Kivijärvi. |
Taulu 1130 |
V Rauno Veikko Pesonen (6927), (Taulusta 1128, isä Otto Pesonen) tehdastyöläinen Volvolla, s. 26.6.1947 Karstula, k. 9.8.1999 Karstula. Göteborgiin 1969. |
Puoliso: Vihitty 17.7.1971, eronneet 16.6.1989 Helena Annikki Pesonen o.s. Viitanen (6928) s. 17.4.1948 Kemi. |
Satu Kristiina Pesonen s. 2.6.1978 Ruotsi. |
Taulu 1131 |
IV Aino Elisa Pirttilampi o.s. Pesonen (3909), (Taulusta 1127, äiti Alma Pesonen) s. 16.6.1920 Karstula, k. 1967 Saarijärvi. Saarijärvelle 22.12.1944. |
Puoliso: Vihitty 4.6.1944 Lauri Jalmari Pirttilampi (3910) mv, s. 3.9.1909 Saarijärvi, k. 14.7.1987 Saarijärvi. |
Eero Matias Pirttilampi s. 28.9.1945 Saarijärvi. |
Maija Pilvasvuori o.s. Pirttilampi , s. 1947. Tauluun 1132 |
Seppo Pirttilampi s. 1951. |
Tapio Juhani Pirttilampi s. 21.10.1951 Saarijärvi. |
Taulu 1132 |
V Maija Pilvasvuori o.s. Pirttilampi (17658), (Taulusta 1131, äiti Aino Pirttilampi) s. 1947. Asuinpaikka Lakomäki. |
Puoliso: Eero Pilvasvuori (17661) |
Taulu 1133 |
IV Jalo Valpas Pesonen (3006), (Taulusta 1127, äiti Alma Pesonen) kirvesmies, s. 20.10.1921 Karstula, k. 2003 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 22.11.1947
Bertta Hellin Pesonen e. Poikonen o.s. Into (3004)
s. 2.5.1916 Karstula, k. 27.2.1990.
Vanhemmat: August Juhonpoika Into, s. 28.7.1879 Karstula, Paajala 1 Paajala, k. 4.10.1951 Karstula. Miina Matintytär Into o.s. Björkbacka, s. 18.2.1887 Evijärvi Sydänmaa 2 Björkbacka, k. 4.12.1952 Karstula. |
Olavi Johannes Pesonen , s. 24.5.1949 Karstula. Tauluun 1134 |
Taulu 1134 |
V Olavi Johannes Pesonen (4032), (Taulusta 1133, isä Jalo Pesonen) s. 24.5.1949 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 5.9.1970
Tuula Anneli Pesonen o.s. Kyrönlahti (4033)
s. 24.8.1951 Karstula.
Vanhemmat: Matti Emil Kyrönlahti, työnjohtaja, s. 21.2.1922 Karstula Vahanka 4 Muhola, k. 12.9.1986 Kyyjärvi. Kyyjärvelle 29.12.1953. Vihitty 21.9.1945. Soja Kyrönlahti o.s. Peiponen, s. 5.12.1924 Suojärvi Annantehdas, k. 7.7.2003 Kyyjärvi. Kyyjärveltä 7.10.1969. |
Taulu 1135 |
III Heikki Rasi (1793), (Taulusta 940, äiti Hedvig Rasi) s. 8.10.1882 Karstula 6 Pohjosmäki, k. 3.9.1956 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 12.11.1904 Karstula
Hilma Maria Rasi o.s. Lahtinen (1794). (Taulu 535)
emäntä, s. 25.4.1883 Karstula Kyyjärvi 5 Ojala Korkea-aho, k. 16.3.1963 Karstula.
Vanhemmat: Erik "Erkki" Adamsson Lahtinen e. Palonen, torppari, talollinen, s. 18.5.1846 Karstula 6 Pohjosmäki, k. 4.11.1918. Stina Johanna Johansdotter Lahtinen o.s. Kuusjärvi, talon emäntä, s. 17.4.1853 Karstula Kyyjärvi Ojala, k. 20.6.1892 Karstula Kyyjärvi Ojala Korkea-aho, kuolinsyy ähky. |
Lauri Rasi s. 7.8.1905 Karstula, k. 1.12.1905 Karstula. |
Aina Alma Mikkonen e. Rankinen o.s. Rasi , s. 14.11.1906 Karstula. Tauluun 1136 |
Ilmari Rasi , s. 20.7.1908 Karstula. Tauluun 1137 |
Mirja Ilmi Maria Pitkänen o.s. Rasi , s. 11.4.1910 Karstula. Tauluun 535 |
Helmi Maria Heliara o.s. Rasi , s. 29.6.1913 Karstula. Tauluun 1138 |
Sylvi Rasi s. 4.6.1915 Karstula, k. 29.6.1915 Karstula. |
Sylvi Ruusunen e. Hynninen o.s. Rasi , s. 27.5.1916 Karstula. Tauluun 1139 |
Lauri Rasi , s. 18.6.1919 Karstula. Tauluun 1140 |
Heikki Eelis Rasi , s. 14.6.1923 Karstula. Tauluun 1155 |
Lahja Ahola e. Rankinen e. Vilander o.s. Rasi , s. 15.4.1929 Karstula. Tauluun 1170 |
Taulu 1136 |
IV Aina Alma Mikkonen e. Rankinen o.s. Rasi (1795), (Taulusta 1135, isä Heikki Rasi) s. 14.11.1906 Karstula, k. 17.10.1977 Karstula. |
1. puoliso: Vihitty 19.9.1925
Toivo Rankinen e. Poikola (3764)
s. 26.8.1897 Karstula 5 Syrjänmäki, k. 10.2.1940 Karstula.
Vanhemmat: Elias Johansson Rankinen e. Poikola, s. 4.2.1858 Karstula 1 Poikola. Vilhelmina Johansdotter Mäkinen, s. 18.10.1855 Karstula Pääjärvi 7 Kumpumäki. |
Seppo Rankinen s. 31.8.1933 Karstula, k. 9.9.1988 Ruotsi. Ainakin yksi tytär Ruotsissa. |
2. puoliso: Vihitty 30.10.1949
Onni Emil Mikkonen (3765)
s. 28.8.1904 Karstula 1 Korpela, k. 8.5.1977.
Vanhemmat: Johannes Mikkonen, s. 16.7.1877 Karstula 5 Syrjänmäki. Emma Maria Mikkonen o.s. Hellsten, s. 6.10.1881 Karstula Vahanka 6 Kieräaho Lamminkangas. |
Taulu 1137 |
IV Ilmari Rasi (1796), (Taulusta 1135, isä Heikki Rasi) työmies, s. 20.7.1908 Karstula, k. 20.1.1940 Metsäpirtti Taipaleenjoki. sotamies, 8./JR 19. |
Puoliso: Vihitty 15.11.1936
Alma Maria Matintytär Sini e. Rasi e. Hänninen o.s. Sironen (2897). (Taulu 345)
s. 22.10.1886 Karstula Vastinki 7 Maha-aho, k. 10.1.1972 Karstula.
Vanhemmat: Matts Johansson Sironen, s. 23.3.1861 Karstula Vastinki 7. Eva Sofia Davidsdotter Sironen o.s. Piispanen, s. 9.7.1864 Karstula, Vastinki 14 Lylyjärvi Mustajärvi. |
Taulu 1138 |
IV Helmi Maria Heliara o.s. Rasi (1798), (Taulusta 1135, isä Heikki Rasi) s. 29.6.1913 Karstula, k. 20.11.1991. Muuttanut: Karstula 1937-> Lahti 2.1.1942-> Karstula 3.9.1943-> Helsinki. |
Puoliso: Vihitty 1944 Klaus Heliara (3880) s. noin 1910 Helsinki. |
Klaus Juhani "Jussi" Heliara s. 20.8.1945. |
Hannu Heliara s. 2.10.1946. |
Rauno Heliara s. 5.3.1951, k. 21.6.1974. |
Taulu 1139 |
IV Sylvi Ruusunen e. Hynninen o.s. Rasi (1800), (Taulusta 1135, isä Heikki Rasi) s. 27.5.1916 Karstula. Lahteen 21.10.1935. |
1. puoliso: Kalervo Hynninen (3884) |
2. puoliso: Ruusunen (3885) |
Taulu 1140 |
IV Lauri Rasi (1801), (Taulusta 1135, isä Heikki Rasi) mv, s. 18.6.1919 Karstula, k. 20.6.1984 Pihtipudas. Pihtiputaalle 25.11.1950. |
Puoliso: Vihitty 24.12.1942 Eeva Vieno Rasi o.s. Helen (3766) s. 22.2.1918 Koski Hl., k. 26.1.1992 Pihtipudas. Pihtiputaalle 25.11.1950. |
Reino Kalevi Rasi , s. 8.6.1943 Lahti. Tauluun 1141 |
Kirsti Anneli Ylhäinen o.s. Rasi , s. 23.2.1950 Karstula. Tauluun 1146 |
Maija-Liisa Kananen o.s. Rasi , s. 15.2.1952 Pihtipudas. Tauluun 1149 |
Hanna Katariina Laaksonen o.s. Rasi , s. 20.12.1958 Pihtipudas. Tauluun 1151 |
Tarja Hellevi Pasanen o.s. Rasi , s. 16.9.1961 Pihtipudas. Tauluun 1152 |
Taulu 1141 |
V Reino Kalevi Rasi (3831), (Taulusta 1140, isä Lauri Rasi) mv, s. 8.6.1943 Lahti. Pihtipudas kotipaikka. |
Puoliso: Vihitty 26.7.1964 Marja Leena Rasi o.s. Ruuska (3832) s. 26.2.1944 Pihtipudas. Helsinkiin 1967 ja takaisin Putaalle 1974. |
Jarmo Kalevi Rasi , s. 31.5.1965 Pihtipudas. Tauluun 1142 |
Heikki Tapio Rasi , s. 29.6.1966 Pihtipudas. Tauluun 1143 |
Risto-Pekka Rasi , s. 22.2.1969 Helsinki. Tauluun 1144 |
Tiina Elina Rasi , s. 4.8.1971 Helsinki. Tauluun 1145 |
Timo Juhani Rasi s. 19.1.1977 Pihtipudas. |
Taulu 1142 |
VI Jarmo Kalevi Rasi (3833), (Taulusta 1141, isä Reino Rasi) s. 31.5.1965 Pihtipudas. |
Puoliso: Vihitty 29.6.1996 Jaana Anette Rasi o.s. Vainio (3857) s. 4.12.1970. |
Nea Hannele Rasi s. 13.5.1996 Pihtipudas. |
Atte Aleksi Rasi s. 14.2.1998 Pihtipudas. |
Eetu Matias Rasi s. 11.10.1999 Pihtipudas. |
Nita Susanna Rasi s. 15.5.2003 Pihtipudas. |
Aapo Oskari Rasi s. 2.6.2007 Pihtipudas. |
Taulu 1143 |
VI Heikki Tapio Rasi (3834), (Taulusta 1141, isä Reino Rasi) s. 29.6.1966 Pihtipudas. |
Puoliso: Vihitty 24.4.1993 Margit Eija Marjaana Rasi o.s. Laakkonen (3861) s. 15.12.1971. |
Liisa Marjaana Rasi s. 24.10.1993 Pihtipudas. Harrastukset: Metsästys. |
Kaisu Marianne Rasi s. 10.10.1995 Pihtipudas. |
Antti Tapio Rasi s. 4.11.1998 Pihtipudas. |
Tuomas Juhani Rasi s. 30.5.2003 Pihtipudas. |
Taulu 1144 |
VI Risto-Pekka Rasi (3835), (Taulusta 1141, isä Reino Rasi) kirvesmies, muurari, s. 22.2.1969 Helsinki. |
Avopuoliso: Marjaana Kinnunen (3865) s. 1.9.1974 Pihtipudas. |
Teemu Joni-Matti Rasi s. 9.10.2006 Pihtipudas. |
Taulu 1145 |
VI Tiina Elina Rasi (3836), (Taulusta 1141, isä Reino Rasi) s. 4.8.1971 Helsinki. |
Puoliso: Vihitty 27.8.1994 Heikki Paavali Kananen (3866) s. 21.4.1960 Pihtipudas. |
Lassi Eemeli Kananen s. 24.12.1995 Pihtipudas. |
Heidi Tuulia Kananen s. 18.12.1997 Pihtipudas. |
Taulu 1146 |
V Kirsti Anneli Ylhäinen o.s. Rasi (3838), (Taulusta 1140, isä Lauri Rasi) s. 23.2.1950 Karstula. Nokia. |
Puoliso: Vihitty 26.3.1967 Pauli Edvin Ylhäinen (3839) s. 18.4.1947 Nokia. |
Satu Anneli Ylhäinen , s. 15.8.1967 Nokia. Tauluun 1147 |
Marko Pauli Juhani Ylhäinen , s. 7.8.1968 Nokia. Tauluun 1148 |
Taulu 1147 |
VI Satu Anneli Ylhäinen (3840), (Taulusta 1146, äiti Kirsti Ylhäinen) s. 15.8.1967 Nokia. Salo asuinpaikka. |
Avopuoliso: Timo Petteri Karjalainen (3869) s. 6.4.1967. |
Riku Roope Mikael Karjalainen s. 20.7.1997. |
Taulu 1148 |
VI Marko Pauli Juhani Ylhäinen (3841), (Taulusta 1146, äiti Kirsti Ylhäinen) s. 7.8.1968 Nokia. |
Avopuoliso: Heidi Helleka Kopsa (3871) s. 27.9.1975. |
Janika Emilia Ylhäinen s. 23.4.1998 Nokia. |
Jenna Eveliina Ylhäinen s. 1.9.2000 Nokia. |
Taulu 1149 |
V Maija-Liisa Kananen o.s. Rasi (3842), (Taulusta 1140, isä Lauri Rasi) s. 15.2.1952 Pihtipudas. Pihtipudas kotipaikka. |
Puoliso: Vihitty 27.12.1969 Paavo Olavi Kananen (3843) s. 9.10.1941 Pihtipudas. |
Mauri Olavi Kananen , s. 30.9.1970 Pihtipudas. Tauluun 1150 |
Jari Sakari Kananen s. 10.1.1990 Pihtipudas. |
Taulu 1150 |
VI Mauri Olavi Kananen (3844), (Taulusta 1149, äiti Maija-Liisa Kananen) s. 30.9.1970 Pihtipudas. |
Avopuoliso: Piia Anneli Oksanen (3846) s. 31.8.1976. |
Taru Riikka Anneli Kananen s. 18.7.2000 Pihtipudas. |
Taulu 1151 |
V Hanna Katariina Laaksonen o.s. Rasi (3848), (Taulusta 1140, isä Lauri Rasi) s. 20.12.1958 Pihtipudas. Kokkola kotipaikka. |
Puoliso: Vihitty 21.7.1979 Kari Rainer Kalervo Laaksonen (3849) s. 18.3.1951 Helsinki. Tampereelta Kokkolaan 31.1.1981. |
Rainer Lauri Artturi Laaksonen s. 15.11.1995 Kokkola. |
Taulu 1152 |
V Tarja Hellevi Pasanen o.s. Rasi (3851), (Taulusta 1140, isä Lauri Rasi) s. 16.9.1961 Pihtipudas. Pihtipudas kotipaikka. |
Puoliso: Keijo Tapio Pasanen (3852) s. 31.3.1952 Pihtipudas. |
Päivi Marianne Pasanen , s. 27.2.1979 Pihtipudas. Tauluun 1153 |
Markus Tapio Heinonen o.s. Pasanen , s. 12.3.1980 Pihtipudas. Tauluun 1154 |
Taulu 1153 |
VI Päivi Marianne Pasanen (3853), (Taulusta 1152, äiti Tarja Pasanen) s. 27.2.1979 Pihtipudas. |
Avopuoliso: Pasi Petteri Rutanen (3855) s. 8.4.1979 Viitasaari. |
Jenna Carita Marianne Rutanen s. 27.12.2000. |
Taulu 1154 |
VI Markus Tapio Heinonen o.s. Pasanen (3854), (Taulusta 1152, äiti Tarja Pasanen) metsäkoneenkuljettaja, s. 12.3.1980 Pihtipudas. |
Puoliso: Vihitty 18.8.2007 Pihtipudas Riitta Satu Elisa Pasanen e. Heinonen (17635) terveydenhoitaja, s. 12.12.1982 Pihtipudas. |
Taulu 1155 |
IV Heikki Eelis Rasi (3767), (Taulusta 1135, isä Heikki Rasi) mv. rakennusyrittäjä, s. 14.6.1923 Karstula, k. 24.5.1992 Toronto Kanada. |
Puoliso: Vihitty 12.3.1950 Karstula
Vieno Helena Rasi o.s. Muhonen (3783)
emäntä, s. 30.7.1925 Karstula, k. 4.11.1980 Karstula.
Vanhemmat: Niilo Muhonen, s. 22.10.1897 Karstula 6 Pohjosmäki Taikkomäki, k. 6.4.1955 Karstula. Alma Muhonen o.s. Liimatainen, s. 29.4.1897 Saarijärvi Kalmari 1 Muhola Ristimäki, k. 23.11.1950 Karstula. |
Leena Mirjami Honkonen o.s. Rasi , s. 25.3.1950 Karstula. Tauluun 1156 |
Laila Marjatta Hämäläinen o.s. Rasi , s. 24.8.1951 Karstula. Tauluun 1158 |
Jaakko Matias Rasi , s. 23.2.1954 Karstula. Tauluun 1159 |
Maija-Liisa Kervinen o.s. Rasi , s. 6.3.1955 Karstula. Tauluun 1161 |
Eeva Hellevi Monto o.s. Rasi , s. 1.11.1957 Karstula. Tauluun 1162 |
Hannu Henrik Rasi , s. 26.3.1960 Karstula. Tauluun 1163 |
Jukka Eelis Rasi , s. 31.1.1963 Karstula. Tauluun 1164 |
Pirkko Kaarina Hokkanen o.s. Rasi , s. 13.8.1964 Karstula. Tauluun 1165 |
Veli-Pekka Rasi , s. 7.6.1966 Karstula. Tauluun 1168 |
Tiina Maria Helena Antinaho o.s. Rasi , s. 14.5.1971 Karstula. Tauluun 1169 |
Taulu 1156 |
V Leena Mirjami Honkonen o.s. Rasi (3787), (Taulusta 1155, isä Heikki Rasi) esikoulunopettaja, s. 25.3.1950 Karstula. Jyväskylään 17.11.1971. Asuinpaikka Laukaa. |
Puoliso: Vihitty 24.7.1971 Esko Kalevi Honkonen (3788) hallintojohtaja, s. 10.12.1947 Saarijärvi. Asuvat Laukaassa. Jyväskylään 17.11.1971 Karstulasta. |
Niina Annika Johanna Kontio o.s. Honkonen , s. 18.8.1972 Jyväskylä. Tauluun 1157 |
Sini Katja Honkonen arkkitehti, s. 17.11.1974 Laukaa. Lahti. |
Anni Karoliina Honkonen kemisti, s. 17.12.1981 Laukaa. Jyväskylä. |
Taulu 1157 |
VI Niina Annika Johanna Kontio o.s. Honkonen (3790), (Taulusta 1156, äiti Leena Honkonen) lääkäri, s. 18.8.1972 Jyväskylä. Lahti. |
Puoliso: Vihitty 26.8.2000, eronneet 4.1.2007 Antti Kontio (3791) DI, s. 10.6.1971 Tampere. Lahti. |
Lassi Rasmus Kontio s. 15.12.2001 Lahti. |
Arttu Elias Kontio s. 10.11.2004 Lahti. |
Taulu 1158 |
V Laila Marjatta Hämäläinen o.s. Rasi (3789), (Taulusta 1155, isä Heikki Rasi) perhepäivähoitaja, lastentarha-apulainen, s. 24.8.1951 Karstula. Sumiainen. |
Puoliso: Silvo Tapani Hämäläinen (3794) valmistusteknikko, työnjohtaja, s. 31.12.1952 Sumiainen. |
Juho Tapani Hämäläinen s. 10.5.1990 Sumiainen. |
Tomi Oskari Hämäläinen s. 16.11.1991 Sumiainen. |
Taulu 1159 |
V Jaakko Matias Rasi (3797), (Taulusta 1155, isä Heikki Rasi) rakennustarkastaja, s. 23.2.1954 Karstula. |
Puoliso: Anita Tellervo Rasi o.s. Kotanen (3798) FM, opettaja, rehtori, s. 24.2.1957 Karstula. |
Janne Matias Rasi , s. 9.1.1980 Karstula. Tauluun 1160 |
Lauri Rasi s. 10.8.1989 Karstula. |
Taulu 1160 |
VI Janne Matias Rasi (3799), (Taulusta 1159, isä Jaakko Rasi) rakennustarkastaja, s. 9.1.1980 Karstula. |
Avopuoliso:
Riikka Maria Lautanen (12581)
toimitusjohtaja, s. 16.7.1980 Kyyjärvi.
Vanhemmat: Jari Lautanen, tietoliikenneasentaja, s. 14.4.1955 Kyyjärvi. Vihitty 27.6.1976 Kyyjärvi. Tuija Birgitta Lautanen o.s. Ahonen, myymälänhoitaja, s. 18.5.1956 Karstula. Asuinpaikka Kyyjärvi. |
Veeti Vihtori Rasi s. 13.3.2003. |
Viljami Matias Rasi s. 3.6.2007. |
Rasi s. 4.10.2011. |
Taulu 1161 |
V Maija-Liisa Kervinen o.s. Rasi (3801), (Taulusta 1155, isä Heikki Rasi) FK, kehitysjohtaja, s. 6.3.1955 Karstula. Espoo. |
Puoliso: Jukka Kervinen (3802) elintarviketieteen lisensiaatti, s. 23.12.1957 Ii, k. 17.11.1989 Hongkong Kiina. |
Ville Jukka Taneli Kervinen s. 19.11.1989. |
Taulu 1162 |
V Eeva Hellevi Monto o.s. Rasi (3804), (Taulusta 1155, isä Heikki Rasi) erityislastentarhan opettaja, s. 1.11.1957 Karstula. Helsinki. |
Puoliso: Risto Tapani Monto (3805) johtava asiantuntija, s. 27.4.1957 Helsinki. |
Sanni-Leea Hellevi Monto s. 9.2.1982 Helsinki. |
Tatu Risto Henrik Monto s. 22.8.1983 Helsinki. |
Taulu 1163 |
V Hannu Henrik Rasi (3808), (Taulusta 1155, isä Heikki Rasi) s. 26.3.1960 Karstula. |
Puoliso:
Kirsti Agneta Rasi o.s. Raitanen (3809)
s. 4.6.1961 Karstula Paajala 25 Niemiaho.
Vanhemmat: Vilho Johannes Raitanen, s. 10.4.1928 Karstula, k. 7.7.2004 Karstula. Lilja Agneta Raitanen e. Kotanen o.s. Niemiaho, s. 10.7.1927 Karstula, k. 31.10.2005 Karstula. |
Niko Ville Hermanni Rasi s. 24.11.1989 Karstula. |
Ida Emma Agneta Rasi s. 9.1.1991 Karstula. |
Taulu 1164 |
V Jukka Eelis Rasi (3812), (Taulusta 1155, isä Heikki Rasi) rakennusinsinööri, s. 31.1.1963 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 30.7.1988 Karstula Sirpa Inkeri Rasi o.s. Minkkinen (3813) hammashoitaja, s. 27.4.1963 Viitasaari. |
Petteri Juho Eelis Rasi s. 22.1.1990 Kuopio. |
Anna-Stina Inkeri Rasi s. 28.2.1993 Kuopio. |
Valtteri Matias Rasi s. 27.6.1998 Kuopio. |
Taulu 1165 |
V Pirkko Kaarina Hokkanen o.s. Rasi (3817), (Taulusta 1155, isä Heikki Rasi) laitoshuoltaja, kodinhoitaja, keittäjä-siivooja, lähihoitaja, s. 13.8.1964 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 25.2.1983 Karstula
Ari Jukka Matias Hokkanen (3818)
liikenneopettaja, autonasentaja, s. 28.6.1963 Karstula.
Vanhemmat: Veikko Armas Hokkanen, mv., s. 4.5.1928 Karstula, Karstula 1 Korpela. Vihitty 25.2.1956 Karstula. Terttu Marjatta Hokkanen o.s. Moisio, perushoitaja, s. 12.12.1933 Karstula. |
Henri Matias Hokkanen , s. 23.7.1984 Karstula. Tauluun 1166 |
Hanna-Kaisa Lindgren o.s. Hokkanen , s. 23.7.1986 Karstula. Tauluun 1167 |
Eetu Juhani Hokkanen s. 11.3.1990 Karstula. |
Matti Eelis Hokkanen s. 9.2.1998 Karstula. |
Taulu 1166 |
VI Henri Matias Hokkanen (3819), (Taulusta 1165, äiti Pirkko Hokkanen) tradenomi, s. 23.7.1984 Karstula. |
Puoliso: Sini Kristiina Reini (19816) liikunnanohjaaja, s. 4.7.1984 Jyväskylä. |
Taulu 1167 |
VI Hanna-Kaisa Lindgren o.s. Hokkanen (3820), (Taulusta 1165, äiti Pirkko Hokkanen) lähihoitaja, s. 23.7.1986 Karstula. |
Puoliso: Mertsi Aleksi Allan Lindgren (19817) hevosmies, s. 18.11.1980. |
Taulu 1168 |
V Veli-Pekka Rasi (3823), (Taulusta 1155, isä Heikki Rasi) kirvesmies, s. 7.6.1966 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 6.8.2004
Anu Marjatta Rasi o.s. Kemppainen (3824)
elintarviketyöntekijä, s. 27.10.1969 Turku.
Vanhemmat: Pentti Johannes Kemppainen, s. 14.5.1941 Viitasaari. Raija Marjatta Kemppainen o.s. Hautanen, s. 28.6.1946 Karstula, k. 29.5.1987 Karstula. |
Arttu Akseli Rasi s. 9.8.1992 Karstula. |
Anni Eveliina Rasi s. 27.3.1994 Karstula. |
Ella Katariina Rasi s. 25.10.2004 Karstula. |
Taulu 1169 |
V Tiina Maria Helena Antinaho o.s. Rasi (3827), (Taulusta 1155, isä Heikki Rasi) salivastaava, s. 14.5.1971 Karstula. |
Puoliso:
Jukka Tapani Matias Antinaho (3828)
huoltoedustaja, s. 13.4.1969 Karstula.
Vanhemmat: Tauno Matias Antinaho, s. 2.3.1945 Karstula. Vihitty 1.6.1968 Karstula, eronneet. Marja-Leena Antinaho o.s. Isoharju, s. 5.2.1949 Karstula. |
Essi Maria Antinaho s. 22.4.1993 Jyväskylä. |
Atte Matias Antinaho s. 24.4.1995 Jyväskylä. |
Taulu 1170 |
IV Lahja Ahola e. Rankinen e. Vilander o.s. Rasi (3784), (Taulusta 1135, isä Heikki Rasi) s. 15.4.1929 Karstula, k. 12.11.1999 Helsinki. |
1. puoliso: Vihitty 11.12.1949 Karstula, eronneet 8.9.1955 Pauli Aati Vilander (3785) kirvesmies, s. 6.5.1922 Karstula, k. 22.1.1976 Karstula. |
Asta Nieminen o.s. Vilander , s. 13.2.1950. Tauluun 1171 |
Lauri Vilander , s. 16.7.1954. Tauluun 1174 |
2. puoliso: Vihitty 18.5.1958, eronneet 25.5.1967
Pentti Armas Rankinen (3786)
s. 3.3.1937 Karstula.
Vanhemmat: Onni Armas Rankinen, s. 29.9.1906 Karstula, k. 9.9.1980 Karstula. Vihitty 25.1.1935. Fanni Rankinen o.s. Hellsten, s. 1.10.1914 Karstula, k. 30.12.2003 Karstula. Helsinkiin 15.7.1963. |
Kari Tapio Rankinen , s. 28.10.1958 Karstula. Tauluun 1175 |
3. puoliso: Vihitty 1967, eronneet 20.1.1976 Taisto Ahola (3899) asentaja, s. noin 1940, k. 1991. Työskenteli mm. Keski-Suomen Valon Karstulan piirissä linja-asentajana 60-luvun alkupuolella; lapseton. |
Taulu 1171 |
V Asta Nieminen o.s. Vilander (3886), (Taulusta 1170, äiti Lahja Ahola e. Rankinen e. Vilander) museoemäntä, s. 13.2.1950. |
Puoliso: Vihitty 29.9.1968 Jyväskylä
Kauko Olavi Nieminen (3887)
PK-koneenkäyttäjä, s. 5.6.1949 Karstula, k. 20.8.2006 Helsinki Terhokoti.
Vanhemmat: Olavi Alvari Nieminen, s. 24.9.1909 Karstula, k. 15.5.1967 Karstula. Ida Nieminen o.s. Tikkanen, s. 5.10.1914, k. 1.11.1997 Jyväskylä. |
Minna Kaarina Lönngren o.s. Nieminen , s. 7.11.1968 Jyväskylä. Tauluun 1172 |
Outi Anneli Pokela o.s. Nieminen , s. 7.11.1968 Jyväskylä. Tauluun 1173 |
Taulu 1172 |
VI Minna Kaarina Lönngren o.s. Nieminen (3888), (Taulusta 1171, äiti Asta Nieminen) myyntineuvottelija, s. 7.11.1968 Jyväskylä. |
Puoliso: Vihitty 22.12.2000 Helsinki Ville Matti Lönngren (17424) terminaalityöntekijä, s. 5.6.1964 Helsinki. |
Taulu 1173 |
VI Outi Anneli Pokela o.s. Nieminen (3889), (Taulusta 1171, äiti Asta Nieminen) toimistotyöntekijä, s. 7.11.1968 Jyväskylä. |
Puoliso: Vihitty 9.6.2001 Helsinki Toni Kristian Pokela (17425) toimitusjohtaja, s. 13.5.1973 Porvoo. |
Kasper Matias Pokela s. 3.1.2000 Helsinki. |
Pinja Karoliina Pokela s. 19.12.2001 Helsinki. |
Taulu 1174 |
V Lauri Vilander (3890), (Taulusta 1170, äiti Lahja Ahola e. Rankinen e. Vilander) s. 16.7.1954. |
Puoliso: Vihitty 1.6.1983 Nina Vilander o.s. Hovign (3891) s. 23.3.1967. |
Konsta Vilander s. 15.2.1984. |
Isak Vilander s. 20.1.1985. |
Jaakko Vilander s. 26.3.1990. |
Taulu 1175 |
V Kari Tapio Rankinen (3895), (Taulusta 1170, äiti Lahja Ahola e. Rankinen e. Vilander) valvoja, s. 28.10.1958 Karstula, k. 2.4.2001 Jyväskylä. |
Puoliso: Vihitty 4.10.1980 Helsinki Päivi Helena Rankinen o.s. Vesterinen (3896) palkanlaskija, s. 4.3.1956. |
Tommi Johannes Rankinen s. 22.10.1982 Helsinki. |
Tuomas Mikael Rankinen s. 5.6.1984 Helsinki. |
Taulu 1176 |
II Elias Juhonpoika Poikonen (120), (Taulusta 1, isä Johan Poikonen)
talollinen, s. 20.7.1840 Karstula No 2 Humppi, k. 30.8.1888 Karstula Aho Konttila. Perunkirja Taisto Poikosella. Eliaksella oli hyvä lauluääni, joka oli jäänyt Herman Poikosen mieleen pärepuita Lapinmyllylle ajettaessa. Kuolinsyy turvotus.
SUKUKAAVIO |
Puoliso: Vihitty 5.10.1865 Karstula
Caisa "Katariina" Kallentytär Möttönen e. Poikonen o.s. Krook (376)
talon emäntä, s. 24.10.1845 Karstula Korppinen, k. 23.3.1905 Karstula Aho-Vastinki Konttila.
Vanhemmat: Carl Henrik Henrikinpoika Krook, talollinen, s. 30.1.1819 Karstula Pääjärvi 43 Korppisenniemi, k. 31.12.1870 Karstula 7 Korppisenniemi, kuolinsyy halvaus. Vihitty 2.10.1841. Maria "Maija" Antintytär Krook o.s. Riekko, s. 29.4.1823 Karstula Pääjärvi Riekko, k. 14.2.1868 Karstula 7 Korppisenniemi, kuolinsyy hermokuume. Aho.Vastinki Konttila. |
Maija Loviisa Poikonen s. 24.11.1866 Karstula Humppi, k. 27.2.1867 Karstula Humppi. |
Thilda Maria Poikonen s. 14.10.1871 Karstula Vastinki 6 Konttila, k. 24.5.1873 Karstula. |
Johannes, "John" Poikonen , s. 15.3.1874 Karstula Vastinki 6 Konttila. Tauluun 1177 |
Emma Poikonen s. 5.1.1877 Karstula, k. 28.1.1878 Karstula. |
Henrik Emil "Eemi" Poikonen , s. 5.1.1877 Karstula Aho Konttila. Tauluun 1189 |
Sesilia Poikonen s. 23.11.1878 Karstula, k. 22.10.1879 Karstula. |
Sesilia Poikonen s. 24.10.1880 Karstula, k. 1880 Karstula. |
(nimetön) Poikonen s. 4.12.1881 Karstula. syntyi kuolleena. |
Oskari Poikonen , s. 8.11.1882 Karstula Aho Konttila. Tauluun 1216 |
Olga Palokangas o.s. Poikonen , s. 4.1.1887 Karstula Aho Konttila. Tauluun 1220 |
Taulu 1177 |
III Johannes, "John" Poikonen (378), (Taulusta 1176, isä Elias Poikonen) kauppias, s. 15.3.1874 Karstula Vastinki 6 Konttila, k. 25.10.1934 Kanada British Columbia Cedar District. 23.11.1910 Amerikkaan koko perhe mukana, sitä ennen perusti 1908 Hiekan kaupan eli Tiehaaran kaupan Aho-Vastingille ja oli siinä parisen vuotta kauppiaana. British Columbian kuolleissa Johannes Poikonen 1934. |
Puoliso: Vihitty 6.12.1894 Karstula
Tilda Maria Mattsdotter Poikonen o.s. Alten (921). (Taulu 691)
s. 2.2.1870 Karstula, k. 1924 British Columbia, Canada.
Vanhemmat: Matts "Matti" Eriksson Alten, s. 22.6.1833 Karstula 2 Humppi, k. 28.6.1896 Karstula Vastinki 2 Aho. Maja Lovisa Mattsdotter Alten o.s. Mattila, s. 6.10.1843 Karstula 1 Poikola. |
Aina, "Ina" Olsen o.s. Poikonen , s. 29.7.1891 Karstula. Tauluun 1178 |
Eerikki Poikonen
s. 18.5.1896 Karstula, k. 6.8.1958 Kanada. Kanadaan tammikuu 1923: Ladysmith, British Columbia Canada. Tulosatama Seatle Washington. Tulo-osoite Bro in Law T.H. Sollo. |
Katariina "Kate" Hauhtonen o.s. Poikonen s. 25.11.1897 Karstula, k. Usa. 1910 USA:han Lapseton. |
Joel Poikonen , s. 13.7.1900 Karstula Vastinki Konttila. Tauluun 691 |
Aili Alina Poikonen , s. 17.11.1909 Karstula. Tauluun 1188 |
Taulu 1178 |
IV Aina, "Ina" Olsen o.s. Poikonen (922), (Taulusta 1177, isä Johannes, Poikonen) s. 29.7.1891 Karstula, k. 1976 Usa. 1909 Amerikkaan. |
Puoliso: Hans Olsen (923) s. Norja. |
Rudolf Olsen kuollut. |
Norman Olsen . Tauluun 1179 |
Louisa Parkinson o.s. Olsen , s. 1912. Tauluun 1185 |
Evelyn Morrison o.s. Olsen , s. 1917. Tauluun 1186 |
Taulu 1179 |
V Norman Olsen (927), (Taulusta 1178, äiti Aina, Olsen) British Columbian sähkölaitoksen johtaja. |
1. puoliso: Barbara Olsen (1752) |
Christofer Olsen . Tauluun 1180 |
Karen Truesdale o.s. Olsen . Tauluun 1181 |
Janet Mansbridge o.s. Olsen . Tauluun 1182 |
Mark Olsen, . Tauluun 1183 |
Eric Olsen, . Tauluun 1184 |
2. puoliso: Norma Olsen (951) Lapset 1. vaimon kanssa; Norma on 2. vaimo. |
Taulu 1180 |
VI Christofer Olsen (942), (Taulusta 1179, isä Norman Olsen) accountant, journalist. White Rock, BC, Canada. |
Puoliso: Ruth Olsen o.s. Buckborough (943) |
Jennifer Olsen |
Brian Olsen |
Taulu 1181 |
VI Karen Truesdale o.s. Olsen (936), (Taulusta 1179, isä Norman Olsen) computer spesialist. |
1. puoliso: Tom Truesdale (938) |
Claire Truesdale s. .2.1987. |
Taulu 1182 |
VI Janet Mansbridge o.s. Olsen (939), (Taulusta 1179, isä Norman Olsen) puheterapeutti. |
1. puoliso: Darrel Mansbridge (940) Nanaimo, BC, Kanada. |
Blake Mansbridge s. .2.1990. |
Taulu 1183 |
VI Mark Olsen, (946), (Taulusta 1179, isä Norman Olsen) lakimies. Cresent Beach, BC, Kanada. |
Puoliso: Evon Olsen o.s. Kawa (947) |
Taulu 1184 |
VI Eric Olsen, (948), (Taulusta 1179, isä Norman Olsen) työpaikka B.C. Ferrys, opiskelija. Gibsons, BC, Kanada. |
1. puoliso: Andrea Olsen o.s. Hossie (949) |
Megan Olsen s. .10.1996. |
Taulu 1185 |
V Louisa Parkinson o.s. Olsen (925), (Taulusta 1178, äiti Aina, Olsen) s. 1912. |
Valerie Parkinson kuollut. |
Julie Parkinson kuollut. |
Taulu 1186 |
V Evelyn Morrison o.s. Olsen (926), (Taulusta 1178, äiti Aina, Olsen) s. 1917. |
Roslyn McKenzie o.s. Attelevits . Tauluun 1187 |
Taulu 1187 |
VI Roslyn McKenzie o.s. Attelevits (954), (Taulusta 1186, äiti Evelyn Morrison) |
David Attelevits |
Taulu 1188 |
IV Aili Alina Poikonen (3106), (Taulusta 1177, isä Johannes, Poikonen) s. 17.11.1909 Karstula, k. USA. USA:han 1910. |
Puoliso:
Jaakko Johannes Korpela (10547)
s. 14.2.1903 Nurmo, k. 4.6.1988 Kanada.
Vanhemmat: Jakob "Jaakko" Michelsson Jaskari, s. 21.7.1864 Nurmo Jaskari 5 Korkeamäki, k. 8.8.1914 Nurmo. Liisa Henriksdotter Jaskari o.s. Kangas-Keisala, s. 5.9.1873 Nurmo Alanurmo 9 Keisala Kangas, k. 12.1.1955 Nurmo. |
Martta Alina Korpela s. 15.1.1946 Kanada. |
Taulu 1189 |
III Henrik Emil "Eemi" Poikonen (380), (Taulusta 1176, isä Elias Poikonen) s. 5.1.1877 Karstula Aho Konttila, k. 17.11.1941 Karstula Korvenrinne. Asunut myös Väsylässä ja Nurmiaholla torpparina. |
Puoliso:
Albina "Alviina" Matintytär Poikonen o.s. Peura (961)
emäntä Aho-Vastinki, Korpi, s. 11.1.1875 Karstula Vastinki 13 Hiekkilä, k. 23.2.1928 Karstula Vastinki Korvenrinne.
Vanhemmat: Matts "Matti" Mattsson Peura, s. 8.1.1834 Karstula Kalavastinki 13 Karhiaho. Hedvig "Hedda" Eskilsdotter Peura o.s. Piispanen, s. 26.9.1833 Karstula Kalavastinki 8 Vastinginlahti, k. 28.11.1899 Karstula Vastinki 13 Hiekkilä. |
Armi Emil Poikonen s. 11.11.1898 Karstula Vastinki 6 Konttila, k. 17.5.1946 Kanada. 27.4.1924 Quebec Kanada. |
Eino Johannes Poikonen , s. 5.7.1901 Karstula Vastinki 2 Nurmiaho. Tauluun 1190 |
Martti Mainio Poikonen , s. 2.9.1912 Karstula. Tauluun 1192 |
Paavo Poikonen , s. 26.9.1915 Karstula Vastinki 6 Harju. Tauluun 1200 |
Taulu 1190 |
IV Eino Johannes Poikonen (963), (Taulusta 1189, isä Henrik Poikonen) s. 5.7.1901 Karstula Vastinki 2 Nurmiaho, k. 5.2.1980 Karstula. |
Puoliso:
Anna Armida Poikonen o.s. Hokkanen (964). (Taulu 391)
s. 17.11.1897 Karstula Vastinki 1 Eteläaho, k. 12.1.1952 Karstula.
Vanhemmat: Henrik Mattsson Hokkanen, s. 13.1.1854 Karstula 1 Mustaniemi. Ebba Mattsdotter Hokkanen o.s. Nyrönen, s. 22.12.1864 Karstula Vastinki 1 Patama. |
Elma Elina Löytönen o.s. Poikonen , s. 30.8.1929 Karstula. Tauluun 391 |
Heikki Emil Poikonen , s. 29.12.1930 Karstula. Tauluun 1191 |
Toivo Armas Saarenlahti e. Poikonen s. 26.1.1932 Karstula, k. 29.5.2014 Karstula. Mielisairaalassa pitkään. |
Risto Poikonen s. 20.8.1936 Karstula, k. 15.8.1978 Ruotsi Tukholman tienoo. Asunut Ruotsissa, ei lapsia. |
Taulu 1191 |
V Heikki Emil Poikonen (980), (Taulusta 1190, isä Eino Poikonen) mv., s. 29.12.1930 Karstula. |
Puoliso: Terttu Kaarina Poikonen o.s. Lasonen (981) talon emäntä, s. 4.1.1935 Hiitola. |
Vilho Johannes Poikonen merkonomi, kirjastovirkailija, s. 31.3.1960 Karstula. Asuinpaikka Valkeakoski. |
Merja Katriina Poikonen keittäjä, s. 8.8.1961 Karstula. Asuinpaikka Saarijärvi. |
Pertti Henrikki Poikonen rakennusmies, s. 21.5.1966 Karstula. Asuinpaikka Karstula Isokylä. |
Taulu 1192 |
IV Martti Mainio Poikonen (1295), (Taulusta 1189, isä Henrik Poikonen) mv, s. 2.9.1912 Karstula, k. 20.6.2000 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 8.2.1942 Eeva Annikki Poikonen o.s. Liimatainen (1296) s. 10.8.1921 Karstula. |
Urpo Eemeli Poikonen , s. 16.5.1943 Karstula. Tauluun 1193 |
Tuula Marjatta Tarvainen o.s. Poikonen , s. 19.12.1946 Karstula. Tauluun 1196 |
Eija Anneli Parsola o.s. Poikonen , s. 8.7.1960 Karstula. Tauluun 1199 |
Taulu 1193 |
V Urpo Eemeli Poikonen (1297), (Taulusta 1192, isä Martti Poikonen) materiaalimies, s. 16.5.1943 Karstula. Uusikaupunki asuinpaikka. |
Puoliso: Vihitty 29.6.1968
Hilkka Helena Poikonen o.s. Ruunaniemi (1300)
terveydenhoitaja, s. 2.4.1944 Saarijärvi.
Vanhemmat: Onni Aukusti Ruunaniemi, mv., s. 2.6.1917 Saarijärvi, k. 15.6.1989 Saarijärvi. Toini Mirjam Ruunaniemi o.s. Koskinen, opettaja, s. 5.2.1917 Karstula Pääjärvi 10 Koskenniemi, k. 25.4.2005 Saarijärvi. Heinolan seminaari. 29.11.1969 Jurvaan. |
Jari Urpo Eemeli Poikonen , s. 30.8.1970 Jurva. Tauluun 1194 |
Jussi Urpo Eemeli Poikonen , s. 29.5.1978 Jurva. Tauluun 1195 |
Taulu 1194 |
VI Jari Urpo Eemeli Poikonen (1302), (Taulusta 1193, isä Urpo Poikonen) sairaanhoitaja, s. 30.8.1970 Jurva. Turku kotipaikka. Asuinpaikka Turku. |
Puoliso: Sirpa Poikonen o.s. Tiihonen (7480) sairaanhoitaja, s. 25.4.1969 Hinnerjoki. |
Willeveikko Poikonen s. 18.3.1997 Turku. |
Taulu 1195 |
VI Jussi Urpo Eemeli Poikonen (1301), (Taulusta 1193, isä Urpo Poikonen) insinööri, s. 29.5.1978 Jurva. Rauma kotipaikka. Asuinpaikka Rauma. |
Puoliso: Vihitty 21.7.2001 Kalanti
Sara Nanne Susanna Poikonen o.s. Eiras (7482)
lastentarhanopettaja, s. 11.1.1979 Säkylä.
Vanhemmat: Petri Eiras, s. 24.8.1952 Säkylä. Raili Eiras o.s. Virtanen, s. 28.1.1956 Eura. |
Oona Elina Poikonen s. 6.6.2005 Rauma. |
Veeti Onni Eemeli Poikonen s. 21.1.2010 Paimio. |
Taulu 1196 |
V Tuula Marjatta Tarvainen o.s. Poikonen (1298), (Taulusta 1192, isä Martti Poikonen) talon emäntä, s. 19.12.1946 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 29.9.1968 Anssi Juhani Tarvainen (1303) mv., s. 25.8.1943 Alajärvi, k. 13.2.1995 Alajärvi. |
Riitta Helena Toppinen o.s. Tarvainen , s. 11.2.1969 Alajärvi. Tauluun 1197 |
Antti Juhani Tarvainen , s. 1.10.1970 Alajärvi. Tauluun 1198 |
Taulu 1197 |
VI Riitta Helena Toppinen o.s. Tarvainen (1304), (Taulusta 1196, äiti Tuula Tarvainen) opettaja, s. 11.2.1969 Alajärvi. |
Puoliso: Hannu Mikael Toppinen (1306) rakennustyömies, s. 21.11.1966 Alajärvi. |
Henri Mikael Toppinen s. 27.1.1995 Jyväskylä. |
Henna Riitta Toppinen s. 5.8.1997 Jyväskylä. |
Heidi Helena Toppinen s. 4.10.1999 Jyväskylä. |
Taulu 1198 |
VI Antti Juhani Tarvainen (1305), (Taulusta 1196, äiti Tuula Tarvainen) höyläri, mv, s. 1.10.1970 Alajärvi. |
Avopuoliso: eronneet Terhi Maria Tarvainen o.s. Järvinen (7483) merkantti, s. 2.5.1973 Karstula. Vanhemmat Sulo Järvinen ja Pirjo Takanen. |
Mirka Maria Tarvainen s. 18.12.1997 Alajärvi. |
Aleksi Juhani Tarvainen s. 25.2.2000 Alajärvi. |
Taulu 1199 |
V Eija Anneli Parsola o.s. Poikonen (1299), (Taulusta 1192, isä Martti Poikonen) perushoitaja, s. 8.7.1960 Karstula. Jyväskylään 3.3 1980. |
Puoliso: Pekka Päiviö Parsola (1307) muusikko, s. 1.2.1949 Rovaniemi. |
Petri Mikael Parsola s. 2.3.1982 Jyväskylä. |
Niina Emilia Parsola s. 22.3.1989 Jyväskylä. |
Taulu 1200 |
IV Paavo Poikonen (383), (Taulusta 1189, isä Henrik Poikonen) s. 26.9.1915 Karstula Vastinki 6 Harju, k. 18.8.1975 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 28.4.1936
Toivi Maria Rantanen e. Poikonen o.s. Viik (1310)
s. 20.12.1915 Karstula Vastinki 6 Harju, k. 3.2.1992 Karstula.
Äiti: Mariana Abrahamsdotter Liimatainen o.s. Muhonen, s. 16.11.1873 Karstula Vastinki 12 Kulkka-aho, k. Kokkola. Kokkolassa 26.2.1931-7.2.1936. |
Raili Annikki Minkkinen e. Krook o.s. Poikonen , s. 29.6.1936 Karstula Vastinki 6 Korpi. Tauluun 1201 |
Seija Alviina Halt o.s. Poikonen , s. 22.4.1939 Karstula. Tauluun 1202 |
Mirja Sanelma Hänninen o.s. Poikonen , s. 24.5.1940 Karstula. Tauluun 1205 |
Salme Tuulikki Kinnunen o.s. Poikonen , s. 24.2.1945 Karstula. Tauluun 1209 |
Aira Toini Poikonen o.s. Poikonen , s. 26.10.1948 Karstula. Tauluun 1211 |
Laura Hellevi Poikonen o.s. Poikonen , s. 7.8.1953 Karstula. Tauluun 1215 |
Taulu 1201 |
V Raili Annikki Minkkinen e. Krook o.s. Poikonen (1311), (Taulusta 1200, isä Paavo Poikonen) s. 29.6.1936 Karstula Vastinki 6 Korpi, k. 25.11.2014 Karstula. |
1. puoliso: Vihitty 10.10.1954, eronneet 24.5.1966
Jaakko Johannes Krook (1317)
seurakuntamestari, s. 2.6.1931 Karstula, k. 17.11.2002 Jyväskylä.
Vanhemmat: Emil Krook, s. 7.4.1895 Karstula 2 Krookkila Halla-aho, k. 1978. Ida Elina Krook o.s. Haanpää, s. 28.8.1905 Soini Vaivala, k. 20.3.1945. |
2. puoliso: Vihitty 4.6.1967 Paavo Minkkinen (1318) s. 28.9.1927 Karstula, k. 15.10.2014 Karstula. |
Taulu 1202 |
V Seija Alviina Halt o.s. Poikonen (1312), (Taulusta 1200, isä Paavo Poikonen) s. 22.4.1939 Karstula. Vihtiin 29.12.1958. |
Puoliso: Vihitty 21.7.1958 Taito Vihtori Halt (1319) s. 29.7.1937 Kannonkoski. |
Sointu Orvokki Nikula o.s. Halt , s. 16.12.1960 Vihti. Tauluun 1203 |
Anne-Marjaana Halt-Kupiainen o.s. Halt , s. 1.12.1964 Vihti. Tauluun 1204 |
Taulu 1203 |
VI Sointu Orvokki Nikula o.s. Halt (1320), (Taulusta 1202, äiti Seija Halt) s. 16.12.1960 Vihti. |
Puoliso: Ari Jorma Nikula (1322) s. 27.12.1957 Kuusankoski. |
Oona Maria Emilia Halt s. 10.8.1985 Vihti. |
Minka Emma Katinka Halt s. 19.10.1986 Vihti. |
Taulu 1204 |
VI Anne-Marjaana Halt-Kupiainen o.s. Halt (1321), (Taulusta 1202, äiti Seija Halt) s. 1.12.1964 Vihti. |
Puoliso: Esa Jyri Eino Kupiainen (1325) s. 24.1.1958 Helsinki. |
Santeri Esa Topias Kupiainen s. 7.9.1991 Vihti. |
Taulu 1205 |
V Mirja Sanelma Hänninen o.s. Poikonen (1313), (Taulusta 1200, isä Paavo Poikonen) maatalon emäntä, s. 24.5.1940 Karstula. Saarijärvelle15.6.1959. |
Puoliso: Vihitty 18.5.1959 Antti Olavi Hänninen (1327) mv., s. 9.12.1928 Saarijärvi, k. 7.10.2008 Saarijärvi. |
Pirjo Anneli Niittylä o.s. Hänninen , s. 12.4.1960 Saarijärvi. Tauluun 1206 |
Jari Olavi Hänninen , s. 26.10.1961 Saarijärvi. Tauluun 1207 |
Asko Paavo Tapani Hänninen , s. 7.3.1964 Saarijärvi. Tauluun 1208 |
Taulu 1206 |
VI Pirjo Anneli Niittylä o.s. Hänninen (1328), (Taulusta 1205, äiti Mirja Hänninen) sairaanhoitaja, s. 12.4.1960 Saarijärvi. |
Puoliso: Vihitty 4.8.1984 Saarijärvi
Kari Antero Niittylä (1331)
rakennusinsinööri, opettaja, s. 1.5.1960 Virrat Pohjaslahti.
Vanhemmat: Aarre Allan Niittylä, metsätyönjohtaja, s. 16.3.1932 Virrat, k. 12.8.2007. Sinikka Niittylä o.s. Kaarne, pankkitoimihenkilö, s. 26.5.1937 Tampere. |
Nelli Anneli Niittylä s. 8.11.1991 Jyväskylä mlk. |
Lotta Maria Niittylä s. 29.8.1993 Jyväskylä mlk. |
Jutta Eveliina Niittylä s. 29.7.1998 Jyväskylä mlk. |
Taulu 1207 |
VI Jari Olavi Hänninen (1329), (Taulusta 1205, äiti Mirja Hänninen) s. 26.10.1961 Saarijärvi. |
Puoliso: Anu Birgitta Hänninen o.s. Nissinen (1333) s. 27.3.1961 Outokumpu. |
Monica Milla Maria Hänninen s. 9.6.1986 Espoo. |
Jarkko Olavi Hänninen s. 23.12.1988 Kuopio. |
Taulu 1208 |
VI Asko Paavo Tapani Hänninen (1330), (Taulusta 1205, äiti Mirja Hänninen) s. 7.3.1964 Saarijärvi. |
Puoliso: Jaana Maria Hänninen o.s. Vesterinen (1336) s. 31.5.1966 Karhula. |
Jussi Petteri Hänninen s. 7.2.1990 Saarijärvi. |
Ville Matias Hänninen s. 17.11.1991 Kannonkoski. |
Taulu 1209 |
V Salme Tuulikki Kinnunen o.s. Poikonen (1314), (Taulusta 1200, isä Paavo Poikonen) sairaanhoitaja, s. 24.2.1945 Karstula. Kivijärvelle 28.10.1969. |
Puoliso: Vihitty 25.5.1969
Martti Veikko Kinnunen (1339)
palomies, s. 19.4.1937 Kivijärvi.
Vanhemmat: Albert "Pertti" Kinnunen, s. 21.3.1907 Kivijärvi, k. 24.2.1980 Kivijärvi. Vieno Sohvi Kinnunen o.s. Hakkarainen, s. 21.3.1909 Kivijärvi. |
Mervi Tuulevi Kinnunen sairaanhoitaja, s. 10.2.1971 Kivijärvi. |
Marja Kristiina Somppi o.s. Kinnunen , s. 14.11.1976 Kivijärvi. Tauluun 1210 |
Taulu 1210 |
VI Marja Kristiina Somppi o.s. Kinnunen (1341), (Taulusta 1209, äiti Salme Kinnunen) proviisori, s. 14.11.1976 Kivijärvi. |
Puoliso:
Tero Tapio Somppi (21386)
oopettaja, s. 1.6.1975 Vaajakoski.
Vanhemmat: Heikki Somppi, maatalousinsinööri, s. 19.1.1941 Karstula, k. 25.11.2006 Thaimaa, Phuket. Vihitty 28.6.1964 Kannonkoski. Kaija Tuulikki Somppi o.s. Kokkinen, perhepäivähoitaja, s. 24.11.1942 Kannonkoski. |
Martti Ilmari Somppi s. 25.5.2009 Saarijärvi. |
Taulu 1211 |
V Aira Toini Poikonen o.s. Poikonen (1315), (Taulusta 1200, isä Paavo Poikonen) perushoitaja, mv., s. 26.10.1948 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 26.12.1969 Karstula
Hannu Allan Poikonen (1342)
kirvesmies, hitsaaja, mv., s. 2.4.1947 Karstula.
Vanhemmat: Viljo Allan Poikonen, s. 7.4.1928 Karstula. Messukylään 16.6.1972. Vihitty 1.12.1946. Bertta Annikki Poikonen o.s. Myllyaho, s. 10.8.1916 Karstula, k. 9.1.1998 Tampere. |
Juha Mikael Poikonen , s. 24.11.1970 Pyhäjärvi. Tauluun 1212 |
Jouni Allan Poikonen , s. 20.1.1976 Vesilahti. Tauluun 1213 |
Johanna Maaria Kamila o.s. Poikonen , s. 23.8.1978 Vesilahti. Tauluun 1214 |
Taulu 1212 |
VI Juha Mikael Poikonen (1343), (Taulusta 1211, äiti Aira Poikonen) seurakuntamestari, s. 24.11.1970 Pyhäjärvi. |
Puoliso: Vihitty 3.1.1998 Jämsä Päivi Poikonen o.s. Uosukainen (1762) lastenhoitaja, s. 9.9.1974 Koskenpää. Asuinpaikka Jämsä. |
Eetu Eemil Poikonen s. 24.2.2002 Jämsänkoski. |
Anni Emilia Poikonen s. 19.9.2004 Jämsänkoski. |
Atte Johannes Poikonen s. 10.4.2008 Jämsänkoski. |
Taulu 1213 |
VI Jouni Allan Poikonen (1344), (Taulusta 1211, äiti Aira Poikonen) DI, s. 20.1.1976 Vesilahti. |
Puoliso: Vihitty 3.3.2007 Oulu
Katja Anneli Poikonen o.s. Kosunen (9811)
kemisti, lähihoitaja, s. 2.5.1976 Oulu.
Vanhemmat: Tarmo Allan Kosunen, paperityöntekijä, s. 12.5.1953 Oulu. Raija Marianne Kosunen, s. 5.6.1954 Oulu. |
Jenna Katariina Poikonen s. 31.3.2008 Oulu. |
Kiia Anniina Poikonen s. 7.9.2010 Oulu. |
Taulu 1214 |
VI Johanna Maaria Kamila o.s. Poikonen (1345), (Taulusta 1211, äiti Aira Poikonen) vaateartenomi, s. 23.8.1978 Vesilahti. |
Puoliso: Vihitty 4.9.2001 Jurva Janne Joonas Juhani Kamila (6921) käämittäjä, s. 18.6.1977 Jurva. |
Aamu Josefiina Kamila s. 21.2.2003 Jurva. |
Emilia Maria Kamila s. 1.7.2005 Jurva. |
Kaapo Juhani Kamila s. 23.1.2007 Jurva. |
Taulu 1215 |
V Laura Hellevi Poikonen o.s. Poikonen (1316), (Taulusta 1200, isä Paavo Poikonen) s. 7.8.1953 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 29.3.1975
Kyösti Kullervo Poikonen (1346)
s. 5.8.1949 Karstula.
Vanhemmat: Viljo Allan Poikonen, s. 7.4.1928 Karstula. Messukylään 16.6.1972. Vihitty 1.12.1946. Bertta Annikki Poikonen o.s. Myllyaho, s. 10.8.1916 Karstula, k. 9.1.1998 Tampere. |
Marko Tapani Poikonen s. 28.11.1976 Karstula. |
Heidi Susanna Poikonen s. 29.11.1979 Karstula. |
Maria Elisabet Poikonen s. 9.5.1990 Karstula. |
Taulu 1216 |
III Oskari Poikonen (382), (Taulusta 1176, isä Elias Poikonen) talollinen, s. 8.11.1882 Karstula Aho Konttila, k. 27.7.1952 Karstula Aho Virsula. Amerikassa kymmenisen vuotta poikamiehenä. Hangosta 7.9.1904 Polariksella Kanadaan, josta British Colombiaan Nanaimoon. Oli mm. Alaskassa kullankaivajana. Palasi kotitilalleen Konttilaan, josta lohkaistulle osuudelleen rakensi Virsulan tilan. |
Puoliso: Vihitty 18.12.1913
Amanda Poikonen o.s. Syrjälä (956)
talon emäntä, s. 16.1.1892 Soini, k. 9.9.1967 Karstula.
Vanhemmat: Kalle Kustaa Johansson Syrjälä, s. 13.6.1853 Keuruu Paavola, k. 1946. Elisabeth Johansdotter Syrjälä, s. 14.9.1855 Soini Kivijärvi 11 Karhusaari. |
Katri Tuulikki Siltasalmi o.s. Poikonen , s. 22.2.1926 Karstula Aho Virsula. Tauluun 1217 |
Taulu 1217 |
IV Katri Tuulikki Siltasalmi o.s. Poikonen (384), (Taulusta 1216, isä Oskari Poikonen) s. 22.2.1926 Karstula Aho Virsula, k. 24.2.2005 Saarijärvi. |
Puoliso: Vihitty 4.8.1946 Karstula
Pentti Akseli Siltasalmi (1779)
mv., kauppias, osuuskaupan myymälänhoitaja, s. 1.12.1922 Pylkönmäki, k. 3.1.2004 Saarijärvi.
Vanhemmat: Akseli Adiel Taavetinpoika Siltasalmi, mv. Vastinki Kulkka-aho, s. 27.4.1895 Saarijärvi, k. 7.7.1969 Karstula. Vihitty 23.1.1922 Karstula. Saivat yhteensä kahdeksan lasta, joista Pentti on vanhin. Siiri Maria Siltasalmi o.s. Isoaho, s. 23.2.1896 Karstula, k. 25.3.1985 Karstula Vastinki. Virsulan isäntä Aho-Vastingilla vuodesta 1952. Tuli Vastingin Kulkka-ahosta Aho-Vastingille osuuskaupan myymälänhoitajaksi 1940-luvulla. |
Seija Marjatta Puolitaival o.s. Siltasalmi , s. 18.8.1947 Karstula Aho-Vastinki Virsula. Tauluun 1218 |
Seppo Oskari Siltasalmi , s. 22.3.1953 Karstula Aho-Vastinki Virsula. Tauluun 1219 |
Taulu 1218 |
V Seija Marjatta Puolitaival o.s. Siltasalmi (385), (Taulusta 1217, äiti Katri Siltasalmi) s. 18.8.1947 Karstula Aho-Vastinki Virsula. |
Puoliso: Vihitty 2.10.1966 Leevi Ilmari Puolitaival (2932) s. 29.11.1944 Haapavesi. |
Virve Tuulikki Puolitaival s. 6.10.1967 Vihti. |
Marjo Vivi Puolitaival s. 13.5.1971 Vihti. |
Janne Ilmari Puolitaival s. 22.3.1980 Saarijärvi. |
Taulu 1219 |
V Seppo Oskari Siltasalmi (386), (Taulusta 1217, äiti Katri Siltasalmi)
tietoliikenneinsinööri, s. 22.3.1953 Karstula Aho-Vastinki Virsula, k. 24.6.2011 Karstula. Seppo opiskeli ammattikoulussa teleasentajaksi ja erikoistui mastotöihin. Siinä oli kiipeilyn ansioista lisäkorvaus. Kiipeily otti veronsa - tuli uudelleenkoulutus. Sepon sanoin hän sai insinöörinä melkein saman ansion kuin mastomiehenä, mutta nyt ei tarvinnut kiivetä ja kärsiä kivuista. Keväästä 2009 lähtien Seppo toimi projektipäällikkönä Keski-Suomen Liiton "Laajakaista kaikille" -hankkeessa. Seppo toimi ansiokkaasti syrjäseutujen kehityksen turvaamisen puolesta. Viimeisenä kesänään hän asui syntymäkodissaan Virsulassa ja ajoi moottoripyörällä työmatkat Jyväskylään ja takaisin. Valtioneuvosto on käynnistänyt hankkeen, jonka tavoitteena on vuoden 2015 loppuun mennessä taata kansalaisille tasa-arvoiset mahdollisuudet liittyä huippunopeaan tietoliikenneyhteyteen riippumatta asuinpaikasta. Tavoitteena on, että 99 % käyttäjistä on enintään kahden kilometrin etäisyydellä valokuitukaapeliyhteydestä. Valokuitukaapelilla päästään 100 Mbit/s yhteysnopeuksiin. Harrastukset: moottoripyöräily, savikiekkoammunta. |
Puoliso: Vihitty 4.8.1974, eronneet 15.1.1997 Lea Inkeri Siltasalmi o.s. Lind (2936) s. 8.2.1954 Äänekoski. |
Hanna-Kaisa "Hanna" Siltasalmi s. 21.11.1974 Jyväskylä. Puoliso Kimmo. |
Päivi Helena Siltasalmi s. 19.6.1977 Säynätsalo, k. 29.3.1987 Säynätsalo. |
Laura Leena Siltasalmi s. 1.3.1983 Säynätsalo. Puoliso Janne. |
Taulu 1220 |
III Olga Palokangas o.s. Poikonen (5102), (Taulusta 1176, isä Elias Poikonen) s. 4.1.1887 Karstula Aho Konttila, k. 1980 Amerikassa. Siirtolaisrekisterissä lähtöpäivä on 12.4.1905. SS. Fontaine Liverpoolista 19.4.1905, saapui New Yorkiin 28.4.1905, kohteena Fitchburg Mass., missä oli puoliso Elias Palokangas. |
Puoliso: Vihitty 4.11.1904 USA Massachusettes Fitchburg
Elias Ericsson Palokangas (5103)
s. 12.2.1881 Saarijärvi Kalmari 1 Palokangas, k. 1980 Amerikassa.
Vanhemmat: Erik Salomansson Palokangas, s. 24.9.1841 Saarijärvi Kalmari. Maria Sofia Henriksdotter Karstunen, s. 14.12.1844 Saarijärvi Kalmari 1 Autio. Palokangas Elias lähtö Amerikkaan on siirtolaisrekisterissä 31.12.1902. Ei löydy laivamanifesteissa. |
Taulu 1221 |
II Eeva Juhontytär Honkonen o.s. Poikonen (121), (Taulusta 1, isä Johan Poikonen)
torpan emäntä, s. 22.5.1842 Karstula No 2 Humppi, k. 27.10.1877 Karstula Härkämäki Riutta, kuolinsyy vesipöhö (vattsot). Asui Vastingin Sika-ahossa naimisiin mentyään, muuttivat Pääjärven Härkämäen Riutanlahteen.
SUKUKAAVIO |
Puoliso: Vihitty 30.12.1864 Karstula
Juho Henrik Juhonpoika Honkonen (2434)
talollinen, torppari, s. 11.4.1842 Karstula Kalavastinki 8 Vastinginlahti.
Vanhemmat: Johan "Juho" Mattsson Honkonen, s. 21.6.1817 Saarijärvi 13 Kolkanniemi Saunala, k. 12.6.1890 Saarijärvi Kalmari 3 Kuusela Kanamäki, kuolinsyy vanhuus. Anna Caisasdotter Lund, talollisen/löysän vaimo, s. 24.8.1817 Kaustinen, k. 27.4.1881 Karstula Vastinki "löysät", kuolinsyy vanhuus. |
Anders Konstantin Honkonen s. 2.12.1865 Karstula?, k. noin 1870. |
Elias Honkonen , s. 15.4.1868 Karstula Vastinki 6 Harju. Tauluun 1222 |
Thilda Maria Honkonen s. 11.11.1869 Karstula, k. 11.5.1873 Karstula. |
Lena Sofia Honkonen s. 5.6.1871 Karstula?, k. 10.5.1872 Karstula Vastinki 7 Sika-aho. |
Matti Honkonen s. 4.4.1873 Karstula, k. 26.5.1873 Karstula. |
Viktor Honkonen s. 4.7.1875 Karstula Pääjärvi 9 Riuttalahti, (kaksonen). |
Emma Honkonen s. 4.7.1875 Karstula Pääjärvi 9 Riuttalahti, (kaksonen). |
Johanna Honkonen s. 13.12.1876 Karstula Pääjärvi 9 Riuttalahti. |
Taulu 1222 |
III Elias Honkonen (1985), (Taulusta 1221, äiti Eeva Honkonen) s. 15.4.1868 Karstula Vastinki 6 Harju, k. 23.5.1933 Karstula. Muuttoja Karstulan ja Lehtimäen välillä useita. Tunnettu Puskalan Elluna. |
1. puoliso:
Maria Loviisa Abramsdotter Honkonen o.s. Suokonaho (1986). (Taulu 488)
s. 30.6.1872 Lehtimäki, k. 30.12.1925.
Vanhemmat: Abram "Aapo" Abramsson Suokonaho, s. 24.2.1826 Lehtimäki 11 Hernesmaa, k. 11.10.1882 Lehtimäki Isosaari. Susanna Johansdotter Suokonaho, s. 7.3.1841 Lehtimäki 5 Murtomäki Kiviaho. |
Olga Maria Honkonen s. 25.4.1893 USA Massachusettes, k. 4.10.1910 Karstula. . |
Uuno Honkonen , s. 25.12.1895 Lehtimäki 19 Saukonkangas Perkiö. Tauluun 488 |
Toivo Honkonen s. 12.1.1898 Karstula, k. 22.10.1927 Karstula. . |
Kustaa Adolf "Aate" Honkonen , s. 6.6.1901 Lehtimäki. Tauluun 1223 |
Akseli Honkonen , s. 6.3.1904 Karstula. Tauluun 1224 |
Elina Honkonen s. 30.1.1907 Karstula, k. 1993 Helsinki. |
Matti Honkonen , s. 5.3.1910 Karstula. Tauluun 1233 |
Johannes "Jukka" Honkonen Kanadassa töissä n. 20 v, s. 11.11.1912 Karstula, k. 10.9.1984 Halikko. 6.11.1937 Jyväskylän maaseurakuntaan naimattomana ja lapsettomana. Lapseton. Asui Kanadassa Vancouverissa 1950-luvulta 1970 luvulle. |
2. puoliso: Vihitty 24.6.1932 Karstula
Hilda Sivina Honkonen o.s. Minkkinen (1995)
s. 7.3.1897 Karstula Vastinki Nurmiaho.
Vanhemmat: Elias Henrksson Minkkinen, s. 1.8.1859 Karstula 2 Krookkila Kurkiniemi. Lena Sofia Eliasdotter Mård, s. 1.6.1857 Karstula Kivijärvi 2 Särkimäki Uusitalo. Muutti 23.2.1949 eronneena Jyväskylän maaseurakuntaan. |
Toivo Honkonen s. 15.4.1928 Karstula, k. 18.5.1996 Jyväskylä mlk. Jyväskylään 23.2.1949. Toivo tunnustettu 24.6.1932 yhteiseksi lapseksi. |
Taulu 1223 |
IV Kustaa Adolf "Aate" Honkonen (1990), (Taulusta 1222, isä Elias Honkonen) s. 6.6.1901 Lehtimäki, k. 18.9.1988 Jyväskylä. Kanadaan 1927, asui kauan Torontossa, muutti Kanadasta Jyväskylään 1970-luvulla. |
Puoliso: Tyyne Emilia Honkonen o.s. Kivekäs (1998) s. 4.4.1898 Eurajoki, k. 18.9.1988 Rauma. |
Taulu 1224 |
IV Akseli Honkonen (1991), (Taulusta 1222, isä Elias Honkonen) s. 6.3.1904 Karstula, k. 14.12.1970 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 3.5.1937 Karstula Valma Honkonen e. Kiviranta o.s. Skyttä (1999) s. 17.6.1909 Karstula, k. 6.10.1996 Karstula. |
Kalervo Akseli Honkonen , s. 10.11.1937 Karstula. Tauluun 1225 |
Ritva Kaarina Pasanen o.s. Honkonen , s. 19.2.1939 Karstula. Tauluun 1227 |
Pentti Juhani Honkonen , s. 1.6.1941 Karstula. Tauluun 1229 |
Leena Kyllikki Into o.s. Honkonen , s. 21.7.1945 Karstula. Tauluun 1230 |
Mikko Tapio Honkonen , s. 22.2.1948 Karstula. Tauluun 1231 |
Tuula Aira Tellervo Honkonen , s. 22.12.1955 Karstula. Tauluun 1232 |
Taulu 1225 |
V Kalervo Akseli Honkonen (2000), (Taulusta 1224, isä Akseli Honkonen) s. 10.11.1937 Karstula. Pariskunta muutti 16.11.1966 Orivedelle. |
Puoliso: Vihitty 5.11.1966 Karstula Mirjam Anneli Honkonen o.s. Kykkänen (2006) peruskoulunopettaja, s. 20.12.1934 Korpilahti. |
Tero Teppo Kullervo Honkonen , s. 5.1.1968 Orivesi. Tauluun 1226 |
Taulu 1226 |
VI Tero Teppo Kullervo Honkonen (4801), (Taulusta 1225, isä Kalervo Honkonen) maisteri, s. 5.1.1968 Orivesi. |
Puoliso: Vihitty 19.7.1998 Orivesi Elina Mira Honkonen o.s. Ojajärvi (4802) musiikinopettaja, s. 19.11.1972 Orivesi. |
Taulu 1227 |
V Ritva Kaarina Pasanen o.s. Honkonen (2001), (Taulusta 1224, isä Akseli Honkonen) s. 19.2.1939 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 16.12.1961 Karstula Usko Armas Pasanen (2007) mv., s. 25.11.1932 Karstula. |
Satu Maarit Pasanen , s. 7.5.1968 Karstula. Tauluun 1228 |
Taulu 1228 |
VI Satu Maarit Pasanen (4522), (Taulusta 1227, äiti Ritva Pasanen) laitoshuoltaja, s. 7.5.1968 Karstula. |
Avopuoliso:
Ari Juha Sironen (18307)
s. 17.2.1961 Saarijärvi.
Vanhemmat: Pentti Sironen, s. 11.10.1924 Saarijärvi, k. 12.4.2002. Vihitty 17.8.1952. Hilkka Annikki Sironen o.s. Söder, s. 17.2.1924, k. 12.9.1993. |
Taulu 1229 |
V Pentti Juhani Honkonen (2002), (Taulusta 1224, isä Akseli Honkonen) s. 1.6.1941 Karstula. Muutti 02.04.1963 Kesälahden seurakuntaan naimattomana. |
Puoliso: Vihitty 15.6.1976 Raija Irmeli Honkonen o.s. Ilomäki (4803) yrittäjä, s. 23.6.1950 Kuortane. |
Petri Honkonen s. 22.2.1977 Vehkalahti. |
Kristiina Honkonen s. 9.3.1979 Vehkalahti. |
Jani Honkonen s. 16.6.1982 Vehkalahti. |
Taulu 1230 |
V Leena Kyllikki Into o.s. Honkonen (2003), (Taulusta 1224, isä Akseli Honkonen) s. 21.7.1945 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 21.7.1965 Karstula
Matti Antero Into (2008)
saha-asettaja, s. 24.2.1941 Karstula.
Vanhemmat: Reino Osmo Into, s. 24.7.1914 Karstula, k. 19.10.1996. Alma Into o.s. Paananen, s. 11.2.1912 Viitasaari. |
Jukka Matti Tapani Into tietoliikenneteknikko, opistoupseeri, s. 12.3.1966 Karstula. |
Taulu 1231 |
V Mikko Tapio Honkonen (2004), (Taulusta 1224, isä Akseli Honkonen) autoilija, s. 22.2.1948 Karstula. Muuttivat 9.12.1974 Haminaan. |
Puoliso: Vihitty 25.7.1970 Karstula Tuula Orvokki Honkonen o.s. Manner (2009) kioskikauppias, s. 16.2.1952 Karstula. |
Jari Honkonen s. 2.11.1971 Karstula. |
Anu Honkonen s. 31.10.1973 Karstula. |
Taulu 1232 |
V Tuula Aira Tellervo Honkonen (2005), (Taulusta 1224, isä Akseli Honkonen) osastosihteeri, s. 22.12.1955 Karstula. Muutti 2.7.1982 Jyväskylään naimattomana. |
Puoliso: Vihitty 25.1.1995 Hayrettin Sen (4523) ravintoloitsija, baarimestari, s. 7.4.1962 Turkki. |
Hakan Alex Sen s. 17.3.1993 Jyväskylä. |
Taulu 1233 |
IV Matti Honkonen (1993), (Taulusta 1222, isä Elias Honkonen) pienviljelijä, Vertaala Jyväskylä mlk, s. 5.3.1910 Karstula, k. 19.3.1998 Jyväskylä mlk. 4.3.1938 Jyväskylän maaseurakuntaan. |
Puoliso: Vihitty 27.2.1938 Taulumäen pappila Aili Mirjam Honkonen o.s. Kekkonen (4526) s. 6.3.1916 Jyväskylän mlk, k. 25.11.1999 Jyväskylän mlk, Palokka, Vertaala. |
Seppo Antero Honkonen , s. 9.1.1939 Jyväskylä mlk. Tauluun 1234 |
Simo Matti Juhani Honkonen , s. 23.1.1947 Jyväskylä mlk. Tauluun 1235 |
Pentti Olavi Honkonen , s. 17.4.1950 Jyväskylä mlk. Tauluun 1238 |
Esa Kalevi Honkonen , s. 10.11.1952 Jyväskylä mlk. Tauluun 1240 |
Eija Sinikka Jokelainen o.s. Honkonen , s. 1.6.1954 Jyväskylä mlk. Tauluun 1243 |
Pekka Tapani Honkonen , s. 16.10.1957 Jyväskylä mlk. Tauluun 1246 |
Seija Helena Pöppönen o.s. Honkonen , s. 3.12.1958 Jyväskylä mlk. Tauluun 1248 |
Taulu 1234 |
V Seppo Antero Honkonen (4527), (Taulusta 1233, isä Matti Honkonen) tehdastyöläinen, kirvesmies, s. 9.1.1939 Jyväskylä mlk, k. 25.3.2010. Kuikka Jyväskylän mlk asuinpaikka. |
1. puoliso: Vihitty 21.4.1962, eronneet 20.1.1983 Aino Anneli Honkonen o.s. Ikäläinen (4528) siivooja, s. 26.6.1940 Karttula. Konginkankaalla. |
Jari Ilpo Antero Honkonen projektipäällikkö, s. 8.4.1963 Jyväskylä. Asuinpaikka Helsinki. |
Päivi Hannele Honkonen graafinen suunnittelija, s. 5.9.1965 Jyväskylä. Asuinpaikka Helsinki. |
Juha-Matti Honkonen yrittäjä, s. 25.9.1970 Jyväskylä. Asuinpaikka Jyväskylä. |
2. avopuoliso: 10.1.1991 Aila Onerva Kivirinne (4811) liikkeenharjoittaja, s. 13.8.1935 Lehtimäki. |
Taulu 1235 |
V Simo Matti Juhani Honkonen (4532), (Taulusta 1233, isä Matti Honkonen) hitsaaja, työnjohtaja, s. 23.1.1947 Jyväskylä mlk. Palokka. |
Puoliso: Vihitty 21.8.1971 Anna-Liisa Honkonen o.s. Pekkanen (4538) ompelija, s. 17.3.1951 Kauhajoki. |
Jani Juhani Honkonen , s. 13.11.1977 Jyväskylä. Tauluun 1236 |
Timo Matti Honkonen , s. 2.11.1979 Jyväskylä. Tauluun 1237 |
Taulu 1236 |
VI Jani Juhani Honkonen (4539), (Taulusta 1235, isä Matti Honkonen) ins., ohjelmistosuunnittelija, s. 13.11.1977 Jyväskylä. |
Puoliso: Kati Maria Honkonen o.s. Hänninen (19554) lastenhoitaja, s. 26.6.1979 Jyväskylä. |
Ella Aleksandra Honkonen s. 12.10.2009 Jyväskylä. |
Nelli Sophia Honkonen s. 12.1.2012 Jyväskylä. |
Taulu 1237 |
VI Timo Matti Honkonen (4540), (Taulusta 1235, isä Matti Honkonen) DI, ohjelmistosuunnittelija, s. 2.11.1979 Jyväskylä. Asuinpaikka Kiinassa 9.7.2013 saakka. |
Puoliso: Vihitty 19.5.2012 Mingjuan Liu (19557) s. 3.10.1977 Kiina Peking. |
Taulu 1238 |
V Pentti Olavi Honkonen (4533), (Taulusta 1233, isä Matti Honkonen) puuseppä, toimitusjohtaja, s. 17.4.1950 Jyväskylä mlk, k. 13.9.1984 Jyväskylä mlk. Tikkakoski. |
Puoliso: Vihitty 6.10.1974 Irma Anneli Helena Honkonen o.s. Kautto (4541) kanslisti, toimistosihteeri, s. 3.4.1951. |
Mika Olavi Honkonen kunnossapitäjä, asentaja, s. 22.5.1978 Jyväskylä mlk. Asuinpaikka Jyväskylä. |
Sanna Helena Sievänen o.s. Honkonen , s. 11.2.1981 Jyväskylä mlk. Tauluun 1239 |
Taulu 1239 |
VI Sanna Helena Sievänen o.s. Honkonen (4543), (Taulusta 1238, isä Pentti Honkonen) myyjä, s. 11.2.1981 Jyväskylä mlk. Asuinpaikka Espoo. |
Puoliso: Vihitty 14.5.2010 Ville Tapio Sievänen (19558) asentaja, s. 16.12.1976 Helsinki. Asuinpaikka Espoo. |
Kerttu Sofia Sievänen s. 22.9.2010 Espoo. |
Taulu 1240 |
V Esa Kalevi Honkonen (4534), (Taulusta 1233, isä Matti Honkonen) automaatioasentaja, s. 10.11.1952 Jyväskylä mlk. Tikkakoski. |
Puoliso: Vihitty 16.11.1975 Anja Anneli Honkonen o.s. Viinikainen (4544) koneenhoitaja, s. 26.8.1956 Jyväskylä mlk. |
Katja Elisa Honkonen metsätalousinsinööri, s. 7.3.1978 Jyväskylä mlk. |
Johanna Hannele Latvala o.s. Honkonen , s. 20.9.1980 Jyväskylä mlk. Tauluun 1241 |
Henri Kalevi Honkonen , s. 25.6.1985 Jyväskylä mlk. Tauluun 1242 |
Taulu 1241 |
VI Johanna Hannele Latvala o.s. Honkonen (4546), (Taulusta 1240, isä Esa Honkonen) yo, kotiäiti, s. 20.9.1980 Jyväskylä mlk. |
1. avopuoliso: 11.5.1999 Jarno Kristian Ounasvuori (4812) laitosmies, s. 4.3.1977 Vantaa. |
Jenna Sofia Ounasvuori s. 26.10.2000 Jyväskylä mlk. |
Jane Susanna Ounasvuori s. 8.12.2002 Jyväskylä mlk. |
2. puoliso: Vihitty 21.5.2008 Jussi Antti Elias Latvala (19560) s. 11.7.1976 Alajärvi. |
Jasmin Helena Honkonen s. 20.4.2006 Jyväskylä mlk. |
Juliet Aleksandra Latvala s. 22.4.2009 Alajärvi. |
Taulu 1242 |
VI Henri Kalevi Honkonen (4547), (Taulusta 1240, isä Esa Honkonen) metsäkoneasentaja, s. 25.6.1985 Jyväskylä mlk. |
Puoliso: Vihitty 2.6.2007, eronneet 2008 Pinja Marita Honkonen o.s. Harju (19563) s. 1.11.1984 Äänekoski. |
Miro Matias Honkonen s. 5.12.2006 Jyväskylä mlk. |
Taulu 1243 |
V Eija Sinikka Jokelainen o.s. Honkonen (4535), (Taulusta 1233, isä Matti Honkonen) sosiaaliohjaaja, keittäjä, s. 1.6.1954 Jyväskylä mlk. Äänekoski Honkola. |
Puoliso: Vihitty 9.7.1977 Mikko Kustaa Jokelainen (4548) rakennustarkastaja, s. 26.9.1950 Äänekoski. |
Satu Hannele Kotiaho o.s. Jokelainen , s. 26.4.1981 Äänekoski. Tauluun 1244 |
Sari Sinikka Vakoniemi o.s. Jokelainen , s. 25.1.1983 Äänekoski. Tauluun 1245 |
Taulu 1244 |
VI Satu Hannele Kotiaho o.s. Jokelainen (4549), (Taulusta 1243, äiti Eija Jokelainen) lääkäri, s. 26.4.1981 Äänekoski. |
1. puoliso: Lasse Markus Niemelä (19566) paperiprosessinhoitaja, s. 12.6.1974 Saarijärvi. |
Luukas Onni Markus Niemelä s. 2.2.2007 Äänekoski. |
2. puoliso: Vihitty 2.3.2013 Antti Oskari Kotiaho (19565) ensihoitaja/sairaanhoitaja, s. 5.3.1980 Hämeenlinna. |
Elmeri Antti Eelis Kotiaho s. 26.1.2012 Äänekoski. |
Taulu 1245 |
VI Sari Sinikka Vakoniemi o.s. Jokelainen (4550), (Taulusta 1243, äiti Eija Jokelainen) laboratorioanalyytikko, s. 25.1.1983 Äänekoski. |
1. puoliso: Jari Juhani Rantanen (19579) s. Huittinen. |
Jarkko Mikael Rantanen s. 7.10.2009 Äänekoski. |
2. puoliso: Vihitty 28.7.2012 Jari Kalle Vakoniemi (19569) sähköasentaja, s. 29.4.1983 Äänekoski. |
Julia Aino Emilia Vakoniemi s. 10.5.2013 Äänekoski. |
Taulu 1246 |
V Pekka Tapani Honkonen (4536), (Taulusta 1233, isä Matti Honkonen) ilmastoija, peltiseppä, s. 16.10.1957 Jyväskylä mlk. Palokka asuinpaikka. |
Avopuoliso: 1.10.1988 Virpi Anita Honkanen (4551) perhepäivähoitaja, s. 20.4.1965 Kangasniemi. |
Niko Tapani Honkonen , s. 21.11.1990 Jyväskylä mlk. Tauluun 1247 |
Taulu 1247 |
VI Niko Tapani Honkonen (4552), (Taulusta 1246, isä Pekka Honkonen) vartija, s. 21.11.1990 Jyväskylä mlk. Asuinpaikka Jyväskylä. |
Puoliso: Vihitty 23.12.2011 Maria Hannele Honkonen o.s. Tanner (19572) s. 16.6.1988 Petäjävesi. |
Sanni Sanelma Honkonen s. 15.3.2012 Jyväskylä. |
Taulu 1248 |
V Seija Helena Pöppönen o.s. Honkonen (4537), (Taulusta 1233, isä Matti Honkonen) sosiaaliohjaaja, myyjä, s. 3.12.1958 Jyväskylä mlk. Tikkakoski asuinpaikka. |
Puoliso: Vihitty 25.8.1979 Matti Juhani Pöppönen (4553) metalliteknikko, s. 11.8.1952 Jyväskylän mlk. |
Pasi Juhani Pöppönen , s. 12.3.1981 Jyväskylä mlk. Tauluun 1249 |
Vesa Tapio Pöppönen , s. 8.10.1982 Jyväskylä mlk. Tauluun 1250 |
Taulu 1249 |
VI Pasi Juhani Pöppönen (4554), (Taulusta 1248, äiti Seija Pöppönen) tradenomi, s. 12.3.1981 Jyväskylä mlk. Asuinpaikka Jyväskylä. |
Puoliso: Vihitty 1.1.2011 Ulla Maarit Pöppönen o.s. Matsi (19574) terveydenhoitaja, s. 22.9.1984 Lapinlahti. Asuinpaikka Jyväskylä. |
Emmi Sofia Pöppönen s. 20.6.2007 Jyväskylä. |
Taulu 1250 |
VI Vesa Tapio Pöppönen (4555), (Taulusta 1248, äiti Seija Pöppönen) ins., s. 8.10.1982 Jyväskylä mlk. Asuinpaikka Tikkakoski. |
Puoliso: Vihitty 22.8.2010 Satu-Sinikka Pöppönen o.s. Tarvainen (19576) s. 2.9.1982 Lievestuore. Asuinpaikka Tikkakoski. |
Arttu Iivari Pöppönen s. 14.1.2010 Jyväskylä. |
Venla Auroora Pöppönen s. 17.7.2011 Jyväskylä. |
Taulu 1251 |
II Kalle Juhonpoika Poikonen (122), (Taulusta 1, isä Johan Poikonen)
talollinen, s. 16.12.1843 Karstula No 2 Humppi, k. 20.3.1928 Karstula Aho Konttila. Osti Konttilan Vastingilta 1868 yhdessä veljensä Eliaksen kanssa. Sitä ennen veljekset olivat Kimingin rautaruukilla talorahoja tienaamassa. Pääsi rippikoulun läpi vasta kolmannella kerralla. Jakoi Konttilan veljensä kanssa, kun ilmeni näkemyseroja metsän käytöstä. Elias olisi hakannut tukkimetsää Liejulta haloiksi, johon Kalle ei suostunut, kun tiesi tukeista saatavan rahaa. Poikansa Matin hummattua Konttilan Kalle ja Anna Loviisa elivät Konttilan pitkässä kamarissa syytingillä. Välit ensimmäiseen uuteen isäntään kiristyivät välillä niin, että isännän kirveen jälki näkyi kamarin ovessa vielä 1950-luvulla. Anna Loviisan kuoltua ehkä osittain surusta, kun taloon tulivat vieraat isännät, Kalle muutti poikansa Hermannin luokse Liepeelle Kalmarin kylälle ja tuli sieltä tyytyväisenä takaisin Konttilaan muun väen mukana. Kalle työskenteli talon hyväksi noin 80-vuotiaaksi mm. aitoja korjaamalla. Vielä syytingillä ollessaan hän mm. kuokki yli hehtaarin suuruisen kydön Koivulan mäen alle. Siitä saakka kytöä on nimitetty Vaarinkydöksi. SUKUKAAVIO |
Puoliso: Vihitty 20.10.1867 Karstula
Anna Loviisa Kallentytär Poikonen o.s. Krook (387)
talon emäntä, s. 21.1.1844 Karstula Korppinen, k. 8.4.1913 Karstula Aho Konttila.
Vanhemmat: Carl Henrik Henrikinpoika Krook, talollinen, s. 30.1.1819 Karstula Pääjärvi 43 Korppisenniemi, k. 31.12.1870 Karstula 7 Korppisenniemi, kuolinsyy halvaus. Vihitty 2.10.1841. Maria "Maija" Antintytär Krook o.s. Riekko, s. 29.4.1823 Karstula Pääjärvi Riekko, k. 14.2.1868 Karstula 7 Korppisenniemi, kuolinsyy hermokuume. Määräysvalta perheessä kuului Anna Loviisalle. Hän halusi mm. koko Konttilan annettavaksi vanhimmalle pojalleen Matille, joka hummasi sen ja joutui muuttamaan Amerikkaan vähää ennen Anna Loviisan kuolemaa. |
Selma Poikonen s. 4.11.1869 Karstula Vastinki 6 Konttila, k. 3.1.1870 Karstula. Hinkuyskä kuolinsyy. |
Matts "Matti, Tuparovasti" Poikonen , s. 22.3.1871 Karstula Aho Konttila. Tauluun 1252 |
Edla Lampinen o.s. Poikonen , s. 5.9.1873 Karstula Aho Konttila. Tauluun 1254 |
Leena Sofia Poikonen s. 24.4.1876 Karstula, k. 9.4.1877 Karstula. |
Tilda Maria Poikonen s. 20.6.1878 Karstula Vastinki 6 Konttila, k. 20.8.1880 Karstula. Tilda oli vain muutaman päivän ennen kuolemaansa käynyt isänsä Kalle luona, kun tämä oli riihtä lämmittämässä. Tyttö oli sanonut olevansa niin kipeä, että ei ole ollut milloinkaan ja olikin sitten pian kuollut. Tildan vaaleaa hiusnippua säilytettiin noin vuoteen 1950 Konttilan aitassa, kunnes veljensä Hermanni heitti sen roskiin. |
Alma Poikonen s. 21.6.1880 Karstula, k. 2.2.1881 Karstula. |
Herman Poikonen , s. 25.3.1882 Karstula Vastinki Konttila. Tauluun 1299 |
Evert Poikonen , s. 21.3.1884 Karstula Vastinki Konttila. Tauluun 1364 |
Serafia "Viinu" Meriluoto o.s. Poikonen , s. 24.2.1888 Karstula Vastinki Konttila. Tauluun 1368 |
Taulu 1252 |
III Matts "Matti, Tuparovasti" Kallenpoika Poikonen (389), (Taulusta 1251, isä Kalle Poikonen)
talollinen, kauppias, pappilan vuokraaja, s. 22.3.1871 Karstula Aho Konttila, k. 26.7.1949 Pylkönmäki Kuoppala. Tuli Konttilan isännäksi jo 1890-luvulla. Piti kauppaa Konttilassa. Menetti Konttilan 1911. Lähti Amerikkaan Massachusettsin Maynardiin 3.7.1912 poikansa Juhon kanssa. New Yorkin laivamanifestissa oli merkintä aikaisemmasta USA:ssa olosta 1890-91. Saapui Bostoniin 17.7.1912 ja matkusti siitä veljensä Evertin luokse Maynardiin. SS Laconia Lähti Liverpoolista 9.7.1912, saapui NY:iin 7.8.1912. Maynardin väestötiedoissa 1920 "salesman". Oli kymmenisen vuotta Amerikassa, jonka jälkeen vuoteen 1938 pappilan arenttimiehenä (vuokraviljelijä). Karstulassa Laikalla. Eli viimeiset vuotensa mökinmiehenä Pylkönmäen Kuoppalan Hakalassa. |
Puoliso: Vihitty 21.4.1891 Karstula
Alma Maria Taavetintytär Poikonen o.s. Krook (398)
s. 12.9.1872 Karstula Vastinki Hiekka, k. 13.3.1955 Pylkönmäki Kuoppala.
Vanhemmat: David "Taavetti" Johansson Krook, talonisäntä, s. 27.2.1844 Karstula 2 Humppi, k. 24.4.1895 Karstula Vastinki 6 Hiekka, kuolinsyy sokeritauti. Vihitty 9.2.1872 Karstula. Gustava "Kustaava" Andersdotter Krook o.s. Hänninen, s. 21.5.1847 Karstula Kalavastinki 3 Sapra-aho, k. 18.6.1919 Karstula. Hiekan "Alapetin" tytär Aho-Vastingilta. Muutti nuorimpien lasten Arvin, Ainan ja Hiljan kanssa miehensä perässä Amerikkaan tammikuussa 1913. Palasi 1920 luvulla Karstulaan. |
Onni Villiam Poikonen s. 25.11.1891 Karstula, k. 9.12.1891 Karstula. |
Juho Vihtori Poikonen s. 24.6.1896 Karstula, k. 8.1.1961 USA Mass. Fitchburg. Amerikkaan 3.7.1912 Maynardiin isänsä kanssa. Naimaton. (ss Laconia Liverpoolista saapui NY:iin 7.8.1912.). |
Arvi Matias Poikonen , s. 15.9.1899 Karstula Aho Konttila. Tauluun 1253 |
Silja Maria Poikonen s. 25.1.1902 Karstula, k. 30.6.1903 Karstula. |
Aina Johanna Vickström o.s. Poikonen s. 24.6.1903 Karstula Aho Konttila, k. New York USA. Amerikkaan 15.1 1913, asui New Yorkissa norjalaisen miehensä kanssa lopun elämäänsä. |
Katri Maria Poikonen s. 7.8.1906 Karstula, k. 12.4.1907 Karstula. |
Hilja Katri Poikonen
s. 14.1.1910 Karstula Aho Konttila, k. 7.5.1978 Karstula. Amerikkaan 15.1.1913. Nivelreuman vuoksi vuodepotilaana vuodesta 1940. Kävi koulunsa Amerikassa. Muutti 23.11.1938 Pylkönmäelle vanhempiensa mukana. |
Taulu 1253 |
IV Arvi Matias Poikonen (401), (Taulusta 1252, isä Matts Poikonen) mv, s. 15.9.1899 Karstula Aho Konttila, k. 7.3.1970 Saarijärvi Kekkilä. Saarijärvelle 18.12.1922. Palasi ilmeisesti samoihin aikoihin Amerikasta isänsä kanssa. |
Puoliso:
Anna Poikonen o.s. Pollari (3027)
s. 1.11.1898 Saarijärvi, k. 6.6.1981 Saarijärvi.
Vanhemmat: Erik Gustaf "Eero Kustaa" Davidsson Pollari, s. 24.10.1864 Saarijärvi Pyhäjärvi 30 Mäkiaho. Hilma Sofia Benjaminsson Hämäläinen, s. 12.4.1864 Kivijärvi Pudasjärvi 3 Mannila Haapajärvi Alatalo. |
Otto Poikonen e. Laiha mv, s. 1.5.1926 Saarijärvi, k. 5.7.2009 Saarijärvi. Ottolapsi. |
Taulu 1254 |
III Edla Lampinen o.s. Poikonen (390), (Taulusta 1251, isä Kalle Poikonen) s. 5.9.1873 Karstula Aho Konttila, k. 30.8.1907 Kivijärvi Riihiaho. Kivijärvelle 10.1.1897. Perhe siirtyi seurakuntajaossa 31.12.1930 Kannonkosken seurakuntaan. |
Puoliso: Vihitty 16.10.1896 Kivijärvi
Juho Vihtori Lampinen (406)
s. 15.7.1876 Karstula Kiminki 3 Ranta-aho, k. 24.5.1952 Kannonkoski Riihiaho.
Vanhemmat: Johan Benjaminsson Lampinen, s. 22.2.1834 Karstula Kiminki 1 Tutipää. Tutipää Karhikangas torppari 1860-luvulla. Vihitty 27.12.1857. Catharina "Kaisa" Johansdotter Lampinen o.s. Krook, s. 23.8.1837 Kivijärvi Kannonsaha, k. 17.7.1899 Kivijärvi Pudasjärvi Riihiaho. Kuolinsyy kaatuvatauti. Kannonkoskeen seurakuntajaossa 31.12.1930. Riihiahon isäntä. Alue liitetty Karstulaan 1960-luvulla. |
Lempi Maria Lampinen s. 14.12.1897 Kivijärvi Pudasjärvi Riihiaho, k. 21.1.1898 Kivijärvi Pudasjärvi Riihiaho. |
Alma Johanna Kurkiniemi e. Krook o.s. Lampinen , s. 2.11.1898 Kivijärvi. Tauluun 1255 |
Niilo Oskari Lampinen , s. 22.3.1900 Kivijärvi. Tauluun 1270 |
Aina Maria Minkkinen o.s. Lampinen , s. 10.5.1901 Kivijärvi Riihiaho. Tauluun 1283 |
Lempi Maria Lampinen s. 17.6.1902 Kivijärvi Riihiaho, k. 22.6.1902 Kivijärvi. |
Juho Vilho Lampinen , s. 3.7.1903 Kivijärvi. Tauluun 1293 |
Vieno Matti Lampinen s. 30.12.1904 Kivijärvi, k. 18.2.1905 Kivijärvi. |
Leena Lampinen s. 16.7.1906 Kivijärvi, k. 25.11.1907 Kivijärvi. |
Taulu 1255 |
IV Alma Johanna Kurkiniemi e. Krook o.s. Lampinen (407), (Taulusta 1254, äiti Edla Lampinen) s. 2.11.1898 Kivijärvi, k. 30.10.1989. Karstulaan 18.8.1925. |
Puoliso: Vihitty 5.9.1925
Emil Kurkiniemi e. Krook (1489)
mv., s. 26.6.1903 Karstula 2 Humppi, k. 13.2.1982.
Vanhemmat: Kristian "Risto" Karoliinanpoika Krook, s. 16.6.1864 Karstula Vahanka 4 Muhola, k. 28.12.1921 Karstula. Vihitty 10.11.1887 Karstula. Hilda Matintytär Krook o.s. Rahkonen, s. 5.12.1866, k. 31.5.1942. |
Matti Olavi Kurkiniemi , s. 19.8.1928 Karstula. Tauluun 1256 |
Yrjö Risto Kurkiniemi , s. 6.9.1929 Karstula. Tauluun 1263 |
Mauri Ilmari Kurkiniemi s. 2.9.1930 Karstula, k. 10.12.1999 Karstula. |
Pentti Vihtori Kurkiniemi , s. 29.6.1932 Karstula. Tauluun 1265 |
Pekka Tapio Kurkiniemi , s. 29.10.1943 Karstula. Tauluun 1267 |
Taulu 1256 |
V Matti Olavi Kurkiniemi (5140), (Taulusta 1255, äiti Alma Kurkiniemi e. Krook)
s. 19.8.1928 Karstula, k. Kanada, Sault Ste Marie. Lähtö Kanadaan 1953, passi on annettu Vaasassa 17.2.1953. Viisumivirkailijan merkinnöissä (englanniksi) on tähän tapaan, että tämä mies on suorittanut 6 v (public) kansakoulun ja 2 v (agricultural) maatalouskoulun. Hän on työskennellyt isänsä tilalla, joka on 225 ha, josta 25 ha viljeltyä. Hän työskentelee itsenäisesti maatilalla ja talvikuukausien aikana metsätöissä. Hänellä on täti Bar River´issä, Ontariossa, (who will provide full settlement.) joka on lupautunut täysin tukemaan siirtolaista. Näyttää hyvin uutteralta tyypiltä ja soveltuu raskaisiin töihin kuten farmille tuloon, vaikka ei osaa puhua englantia. (Osa tekstistä on häipynyt hyvin heikoksi.) J. W. Tiefenback Visa officer. |
Puoliso: Vihitty 3.12.1949 Aino Kurkiniemi o.s. Nerg (5141) s. 7.1.1927 Viitasaari. |
Erkki Matias Kurkiniemi , s. 5.9.1950 Karstula. Tauluun 1257 |
Jouko Eemeli Kurkiniemi , s. 14.12.1951 Karstula. Tauluun 1259 |
Risto Edward Kurkiniemi , s. 27.8.1954 Kanada Sault Ste. Marie. Tauluun 1260 |
Leena Kurkiniemi , s. 19.8.1957 Kanada. Tauluun 1261 |
Henry "Heikki" Kurkiniemi , s. 21.1.1962 Kanada. Tauluun 1262 |
Pekka Kurkiniemi terästehtaalla (Algoma Steel), s. 26.2.1965 Kanada. Omistaa 3 taloa ja vuokraa seitsemää kohdetta -"Land Lord". |
Taulu 1257 |
VI Erkki Matias Kurkiniemi (5142), (Taulusta 1256, isä Matti Kurkiniemi) heavy Equipment Mechanic, s. 5.9.1950 Karstula. Kanadassa. |
1. puoliso: eronneet Katherine Kurkiniemi (9599) s. 22.4.1955 Wismer. |
Kristin Kurkiniemi , s. 26.2.1980. Tauluun 1258 |
2. puoliso: Cathy Kurkiniemi (9601) personal Service Worker, s. 27.9.1951 Heffernan Stoner. Cathyllä on neljä lasta edellisestä avioliitosta: Janine -74, Julie and Mary -76, Bryan -82. |
Taulu 1258 |
VII Kristin Kurkiniemi (9600), (Taulusta 1257, isä Erkki Kurkiniemi) teacher, s. 26.2.1980. |
Puoliso: Vihitty 14.7.2008 Tim Harmar (9817) CEO of Shelby Environmental Services. |
Taulu 1259 |
VI Jouko Eemeli Kurkiniemi (5143), (Taulusta 1256, isä Matti Kurkiniemi) civil engineer, s. 14.12.1951 Karstula. Asuu Kanadassa Saskatchewan´issa. |
Puoliso: Gven Kurkiniemi o.s. Davidson (9818) s. 9.2.1952. Kaksi lasta edellisestä avioliitosta: Belinda -70 ja Shawna -72. |
Taulu 1260 |
VI Risto Edward Kurkiniemi (9602), (Taulusta 1256, isä Matti Kurkiniemi) puuseppä (Carpenter at the local Saw mill), s. 27.8.1954 Kanada Sault Ste. Marie. Risto on työssä Tolko Sawmill nimisellä sahalla puuseppänä, putkimiehenä, kunnossapitohenkilönä. |
Puoliso: Vihitty 21.7.1979
Susan Kurkiniemi o.s. Routtu (9603)
opettaja (High School), s. 19.3.1955 Kanada Sault Ste. Marie.
Vanhemmat: Toivo Routtu, koneenkäyttäjä, puuseppä, s. Helsinki. Kanadaan New Brunswickiin 1947. Anelma Routtu o.s. Hannuksela, s. Helsinki. 1965 perhe muutti Vancouver BC´n, missä asuessaan he olivat kouluvuoden ajan 10 kk siellä kaupungissa, mutta kesän kaksi kuukautta kesämökillä järven rannalla lähellä Sault Ste. Marieta. Näin Susanin nuoruuden ajan perheellä oli kaupunkikoti Vancouver BC:ssä ja kesäasunto Sault Ste. Mariessa Ontariossa, joiden paikkojen välimatka on arviolta 3 585 km. Susan työskentelee Williams Lake Secondary School´ssa terveyskasvatuksen (Physical Education) opettajana. |
Kevin Pentti Kurkiniemi metsäalan tutkinto yliopistossa, s. 4.6.1984 Kanada, BC, Williams Lake, South Lakeside. Kevin työskentelee Port McNeilillä Vancouver Island, BC:n metsäalueella. |
Sonja Liisa Kurkiniemi FK, opettaja, s. 17.3.1986 Kanada, BC, Williams Lake, South Lakeside. Valmistui opettajaksi Nanaimo B.C. 2010, opettajana Williams Lake´n peruskoulussa (elementary school) 5,6 ja 7 luokkien ranskan kielisenä opettajana. |
Byron Kai Kurkiniemi opiskelee yliopitossa liikuntakasvatus ja maantiede, s. 28.3.1991 Kanada, BC, Williams Lake, South Lakeside. |
Taulu 1261 |
VI Leena Kurkiniemi (9607), (Taulusta 1256, isä Matti Kurkiniemi) food Service Officer II, s. 19.8.1957 Kanada. Työpaikka on Ontarion rikosseuraamusvirasto (Correctional Facility, Algoma Treatment and Remand Centre). |
Puoliso: Jari Immonen (9608) carpenter, s. 15.10.1956. |
Taulu 1262 |
VI Henry "Heikki" Kurkiniemi (9609), (Taulusta 1256, isä Matti Kurkiniemi) sairaalassa sähkömiehenä, s. 21.1.1962 Kanada. Työpaikka New Hospital, Salt Ste Marie. |
Puoliso: eronneet Rebekka Kurkiniemi (9610) s. 9.3.1970. |
Trisha Lynn Kurkiniemi s. 31.1.1991 Kanada. |
Katrina Lee Kurkiniemi s. 20.3.1992 Kanada. |
Matti Kurkiniemi s. 19.10.1994. |
Taulu 1263 |
V Yrjö Risto Kurkiniemi (5144), (Taulusta 1255, äiti Alma Kurkiniemi e. Krook) s. 6.9.1929 Karstula, k. 10.9.2013 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 8.3.1964
Eila Marjatta Kurkiniemi o.s. Marttinen (5145)
s. 9.1.1940 Karstula.
Vanhemmat: Toivo Vihtori Marttinen, mv., s. 4.3.1911 Karstula, k. 27.6.1986 Karstula. Vihitty 22.11.1936 Karstula. Aino Katri Marttinen o.s. Kokkinen, s. 28.1.1913 Karstula, k. 12.11.1997 Karstula. |
Heli Kirsi Maarit Lehto o.s. Kurkiniemi , s. 20.5.1964 Karstula. Tauluun 1264 |
Keijo Uolevi Kurkiniemi s. 13.7.1968 Karstula. |
Taulu 1264 |
VI Heli Kirsi Maarit Lehto o.s. Kurkiniemi (5146), (Taulusta 1263, isä Yrjö Kurkiniemi) s. 20.5.1964 Karstula. |
Puoliso:
Reijo Johannes Lehto (9167)
s. 20.9.1954 Karstula.
Vanhemmat: Vilho Lehto, s. 13.8.1922 Karstula Kiminki. Sirkka Mirjami "Mirja" Lehto o.s. Peiponen, s. 1929 Suojärvi. |
Henri Elmer Johannes Lehto s. 11.7.1991. |
Jyri Tapani Kristian Lehto s. 26.12.1998. |
Taulu 1265 |
V Pentti Vihtori Kurkiniemi (5149), (Taulusta 1255, äiti Alma Kurkiniemi e. Krook) s. 29.6.1932 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 18.5.1964 Kangasala Inkeri Kurkiniemi o.s. Hyttinen (5150) luokanopettaja, s. 3.10.1936 Kivennapa. Opettajana vuodet 1962-1963 ja 1965-1996. |
Esa Pekka Kurkiniemi , s. 29.12.1965 Karstula. Tauluun 1266 |
Minna Johanna Kurkiniemi s. 20.3.1968 Karstula. Asuu Helsingissä. Kuopioon 7.1.1993. |
Taulu 1266 |
VI Esa Pekka Kurkiniemi (5227), (Taulusta 1265, isä Pentti Kurkiniemi) s. 29.12.1965 Karstula. Asuu Keuruulla. |
Avopuoliso: Niina Katriina Kurkiniemi o.s. Ikäheimonen (9618) s. 11.7.1970. |
Mitja Topias Kurkiniemi s. 11.10.2003. |
Taulu 1267 |
V Pekka Tapio Kurkiniemi (5151), (Taulusta 1255, äiti Alma Kurkiniemi e. Krook) puuseppä, eläkkeellä, s. 29.10.1943 Karstula. Asuu Kanadassa. |
Avopuoliso: Marketta Halonen o.s. Laukkanen (9620) finnish Churck vapaaehtoistyö, s. 7.8.1949 Eno. Pitkäaikainen vapaaehtoistyöntekijä suomalaiskirkossa ja Ontarion Finnich Resthome Association´issa. |
Timo Tapio Kurkiniemi , s. 1.3.1980 Kanada. Tauluun 1268 |
Vesa Matti Kurkiniemi , s. 9.10.1981 Kanada. Tauluun 1269 |
Taulu 1268 |
VI Timo Tapio Kurkiniemi (9621), (Taulusta 1267, isä Pekka Kurkiniemi) vartija, s. 1.3.1980 Kanada. Työpaikka on Ontarion rikosseuraamusvirasto (Correctional Facility, Algoma Treatment and Remand Centre). |
Puoliso: Vihitty 14.7.2007 Leslie Kurkiniemi o.s. Cooke (9622) opettaja (Teacher), s. 24.9.1979. |
Taulu 1269 |
VI Vesa Matti Kurkiniemi (9623), (Taulusta 1267, isä Pekka Kurkiniemi) kanadan laivastossa (Canadian Navy), s. 9.10.1981 Kanada. |
Kihloissa: Anastasia Kurkiniemi (9624) |
Taulu 1270 |
IV Niilo Oskari Lampinen (408), (Taulusta 1254, äiti Edla Lampinen) mv., s. 22.3.1900 Kivijärvi, k. 19.12.1964 Alajärvi. Muutti poikamiehenä Karstulaan 30.7.1927. Asui perheellisenä Karstulassa Hitosella ja sen jälkeen Kivijärvellä puolisonsa syntymäkodissa Halkoaholla ja sitten Kannonkoskella Niemellä. Sieltä perhe muutti 20.5.1931 Alajärvelle ostamalleen tilalle. |
Puoliso: Vihitty 6.9.1927 Edit Elisa Lampinen o.s. Kokkinen (413) talon emäntä, s. 17.9.1904 Kivijärvi, k. 29.7.1975 Alajärvi. |
Hilja Tuomela o.s. Lampinen , s. 28.12.1927 Karstula. Tauluun 1271 |
Anni Edit Lampinen s. noin 1929 Karstula, k. noin 1930 Kivijärvi. Eli 1 v 2 kk 12 pv. |
Paavo Oskari Lampinen , s. 24.8.1930 Kivijärvi. Tauluun 1276 |
Anni Marjatta Lampinen ompelija, s. 2.2.1932 Alajärvi, k. 26.8.1986 Alajärvi. |
Tyyne Ester Pitkänen o.s. Lampinen , s. 18.2.1934 Alajärvi. Tauluun 1278 |
Martta Elisabet Nurmi o.s. Lampinen , s. 20.6.1946 Alajärvi. Tauluun 1280 |
Taulu 1271 |
V Hilja Tuomela o.s. Lampinen (414), (Taulusta 1270, isä Niilo Lampinen) talon emäntä, Lehtimäki Hernesmaa, s. 28.12.1927 Karstula, k. 1.6.2014 Alajärvi. |
Puoliso: Paavo Vilhelm Tuomela (5169) s. 24.1.1918 Lehtimäki, k. 2.9.1990 Lehtimäki. |
Tuula Marketta Ylä-Mikkola o.s. Tuomela , s. 2.4.1951 Lehtimäki. Tauluun 1272 |
Pentti Juhani Tuomela , s. 5.3.1953 Lehtimäki. Tauluun 1274 |
Tarja Marjatta Kantokoski o.s. Tuomela , s. 21.11.1956 Lehtimäki. Tauluun 1275 |
Taulu 1272 |
VI Tuula Marketta Ylä-Mikkola o.s. Tuomela (5170), (Taulusta 1271, äiti Hilja Tuomela) somistaja, talon emäntä, s. 2.4.1951 Lehtimäki. |
Puoliso: Jorma Juhani Ylä-Mikkola (5171) mv., s. 13.7.1947 Ähtäri. |
Leea Johanna Ylä-Mikkola , s. 11.8.1975 Skövde Ruotsi. Tauluun 1273 |
Eija Marika Ylä-Mikkola merkonomi, s. 8.8.1977 Skövde Ruotsi. |
Niina Heidi Marie Ylä-Mikkola yo., s. 27.2.1985 Ähtäri. |
Taulu 1273 |
VII Leea Johanna Ylä-Mikkola (5172), (Taulusta 1272, äiti Tuula Ylä-Mikkola) koulunkäyntiavustaja, s. 11.8.1975 Skövde Ruotsi. |
Kihloissa: Leo Matkaselkä (10031) s. 25.2.1966 Lehtimäki. |
Noora Aino Eveliina Matkaselkä s. 9.12.2004 Pattijoki Raahe. |
Ronja Reeta Susanna Matkaselkä s. 7.4.2009 Raahe Pattijoki. |
Taulu 1274 |
VI Pentti Juhani Tuomela (5175), (Taulusta 1271, äiti Hilja Tuomela) lentomekaanikko, s. 5.3.1953 Lehtimäki. |
Puoliso: Teija Marketta Tuomela o.s. Harju (5176) s. 12.22.1955. |
Olli Petteri Tuomela s. 3.9.1981. |
Tomi Juhani Tuomela s. 3.7.1985. |
Taulu 1275 |
VI Tarja Marjatta Kantokoski o.s. Tuomela (5179), (Taulusta 1271, äiti Hilja Tuomela) työterveyshoitaja, s. 21.11.1956 Lehtimäki. |
Puoliso: Aarne Kustaa Kantokoski (5180) puhelinteknikko, s. 10.8.1957 Alajärvi. |
Tiina Eveliina Kantokoski s. 14.1.1983 Helsinki. |
Saija-Mari Kantokoski s. 7.6.1986 Vantaa. |
Antti Oskari Kantokoski s. 16.5.1990 Vantaa. |
Taulu 1276 |
V Paavo Oskari Lampinen (415), (Taulusta 1270, isä Niilo Lampinen) mv., Alajärvi Levijoki, s. 24.8.1930 Kivijärvi, k. 1.11.2011 Alajärvi. |
Puoliso: Bertta Lampinen o.s. Pitkänen (419) talon emäntä, s. 21.6.1925 Alajärvi, k. 21.9.2001 Alajärvi. |
Kauko Kullervo Lampinen , s. 31.12.1963 Alajärvi. Tauluun 1277 |
Taulu 1277 |
VI Kauko Kullervo Lampinen (5158), (Taulusta 1276, isä Paavo Lampinen) mv., s. 31.12.1963 Alajärvi. |
Puoliso: Päivi Anneli Lampinen o.s. Saranpää (5159) s. 18.3.1961 Seinäjoki. |
Jarkko Matias Lampinen s. 21.5.1991 Alajärvi. |
Miia Susanna Lampinen s. 15.9.1992 Alajärvi. |
Reetta Sofia Lampinen s. 28.7.1999 Alajärvi. |
Taulu 1278 |
V Tyyne Ester Pitkänen o.s. Lampinen (417), (Taulusta 1270, isä Niilo Lampinen) talon emäntä, s. 18.2.1934 Alajärvi. |
Puoliso: Kalle Matias Pitkänen (4583) mv. Alajärvi Paalijärvi, s. 26.1.1930 Alajärvi, k. 14.8.1999 Alajärvi. |
Martti Antero Pitkänen , s. 10.11.1961 Alajärvi. Tauluun 1279 |
Taulu 1279 |
VI Martti Antero Pitkänen (5163), (Taulusta 1278, äiti Tyyne Pitkänen) mv., s. 10.11.1961 Alajärvi. |
Puoliso: Vuokko Marjatta Pitkänen o.s. Hämeenniemi (5164) s. 30.12.1963 Alajärvi. |
Niko Oskari Pitkänen s. 17.3.1985 Alajärvi. |
Annamaria Pitkänen s. 20.5.1988 Alajärvi. |
Anniina Sofia Pitkänen s. 13.6.1992 Alajärvi. |
Riku Antero Pitkänen s. 25.2.1994 Alajärvi. |
Taulu 1280 |
V Martta Elisabet Nurmi o.s. Lampinen (418), (Taulusta 1270, isä Niilo Lampinen) merkantti, s. 20.6.1946 Alajärvi, k. 16.2.1999 Alavus. |
Puoliso: Vihitty 22.10.1967
Paavo Juhani Nurmi (4584)
poliisi, s. 10.7.1940 Kuortane.
Vanhemmat: Paavo Nurmi, mv, s. 19.1.1918 Nurmijärvi, k. 17.4.1999 Kuortane. Rauha Nurmi o.s. Kantola, s. 1.10.1917 Kuortane, k. 15.4.2004 Kuortane. |
Vesa Antero Nurmi , s. 10.9.1968 Vaasa. Tauluun 1281 |
Anne Elisabeth Nurmi musiikkipedagogi, s. 4.6.1971 Alavus. Asuinpaikka Alahärmä. |
Pekka Juhani Nurmi , s. 18.3.1975 Alavus. Tauluun 1282 |
Taulu 1281 |
VI Vesa Antero Nurmi (5155), (Taulusta 1280, äiti Martta Nurmi) DI, s. 10.9.1968 Vaasa. Asuinpaikka Tampere. |
Puoliso: Anne Nurmi o.s. Koskinen (21872) |
Taulu 1282 |
VI Pekka Juhani Nurmi (5157), (Taulusta 1280, äiti Martta Nurmi) äänisuunnittelija, musiikkiterapeutti, s. 18.3.1975 Alavus. Asuinpaikka Ylöjärvi. |
Puoliso: Vihitty 1.8.2009 Varkaus Outi Hannele Nurmi o.s. Juutilainen (10604) FM, viestintäpäällikkö, s. 25.5.1976 Joensuu. Asuinpaikka Ylöjärvi. |
Eevi Elisabet Nurmi s. 27.6.2010 Tampere. |
Aapo Teuri Oskari Nurmi s. 12.7.2012 Tampere. |
Taulu 1283 |
IV Aina Maria Minkkinen o.s. Lampinen (409), (Taulusta 1254, äiti Edla Lampinen) s. 10.5.1901 Kivijärvi Riihiaho, k. 19.2.1983 Skövde Ruotsi. Karstulaan 15.11.1927. Muutto Ruotsiin Skövdeen 1965. |
Puoliso: Vihitty 13.2.1928 Karstula
Vietti Albert Minkkinen (1351). (Taulu 531)
autonkuljettaja, pienviljelijä, s. 10.12.1903 Massachusetts USA, k. 30.8.1972 Skövde Ruotsi.
Vanhemmat: Kalle Minkkinen, mv, s. 20.4.1870 Saarijärvi Kalmari, k. 23.8.1947 Karstula. Laivalla City of Chicago Liverpoolista 28.1.1891. Asettui asumaan Fitchburg, Massachusetts. Vihitty 13.1.1899 Fitcburg USA. Selma Minkkinen o.s. Koivunen, s. 1.11.1875, k. 14.12.1960. Vanhemmat Heikki Koivunen ja Hanna Karlsson. |
Olavi Minkkinen s. 19.6.1929 Karstula, k. 19.5.1930 Karstula. |
Raimo Uolevi Minkkinen , s. 1.7.1932 Karstula. Tauluun 1284 |
Reijo Kalervo Minkkinen , s. 13.11.1933 Karstula. Tauluun 531 |
Erkki Vihtori Minkkinen , s. 11.10.1936 Karstula. Tauluun 1287 |
Hannu Antero Minkkinen , s. 25.12.1938 Karstula. Tauluun 1288 |
Ritva Liisa Minkkinen s. 23.6.1945 Karstula, k. 27.7.1945 Karstula. |
Voitto Tuomas Minkkinen , s. 14.2.1947 Karstula. Tauluun 1290 |
Taulu 1284 |
V Raimo Uolevi Minkkinen (4586), (Taulusta 1283, äiti Aina Minkkinen) valimotyöläinen Volvolla, s. 1.7.1932 Karstula. Ruotsiin Skövdeen 1959. |
Puoliso: Vihitty 13.10.1962 Skövde Ruotsi
Ritva Emilia Minkkinen o.s. Peräluoma (4587)
volvon työläinen, s. 13.2.1941 Helsinki.
Vanhemmat: Aatos Johannes Peräluoma, s. 14.6.1912 Isojoki, k. 7.9.1972 Norrköping Ruotsi. Ranghild Emilia Peräluoma o.s. Friberg, s. 1.7.1918 Porvoo, k. 26.4.2000 Norrköping Ruotsi. Ruotsiin 1950. |
Anneli Emilia Minkkinen , s. 18.1.1963 Skövde. Tauluun 1285 |
Petri Kalevi Minkkinen , s. 10.1.1967 Skövde. Tauluun 1286 |
Taulu 1285 |
VI Anneli Emilia Minkkinen (4595), (Taulusta 1284, isä Raimo Minkkinen) volvontyöläinen, s. 18.1.1963 Skövde. Asuu Ruotsissa. |
Avopuoliso: John Laaksonen (7230) förman Volvolla, s. 27.3.1961 Skövde. |
Taulu 1286 |
VI Petri Kalevi Minkkinen (4596), (Taulusta 1284, isä Raimo Minkkinen) sorvari ja hioja, s. 10.1.1967 Skövde. Jyväskylään 5.9.1995, töissä Metsolla. |
Puoliso: Sari Minkkinen o.s. Viitala (7160) toimistosihteeri, s. 4.9.1965 Jyväskylä. |
Amanda Minkkinen s. 21.7.2002 Jyväskylä. |
Taulu 1287 |
V Erkki Vihtori Minkkinen (4588), (Taulusta 1283, äiti Aina Minkkinen) s. 11.10.1936 Karstula. Ruotsiin Skövdeen 1961. |
Puoliso: Vihitty 31.1.1960 Karstula
Ellen Tuulikki Minkkinen o.s. Perhonen (4589)
s. 22.2.1940 Karstula.
Vanhemmat: Johan Vihtori Perhonen, s. 11.3.1893 Karstula Vahanka 7 Perhonlahti, k. 14.12.1967 Karstula. Senja Maria Perhonen o.s. Kaihlanen, s. 2.3.1899 Karstula Vahanka 4 Muhola Kaihlamäki, k. 20.10.1960. Skövdeen Ruotsiin 1961. |
Arto Juhani Minkkinen eläkkeellä, s. 4.8.1960 Skövde. |
Jarmo Tapani Minkkinen volvon työläinen, s. 4.8.1961 Skövde. Naimisissa ja lapsia. |
Jari Erkki Minkkinen s. 4.4.1964 Skövde. |
Taulu 1288 |
V Hannu Antero Minkkinen (4590), (Taulusta 1283, äiti Aina Minkkinen) hirsityöläinen Honkarakenteella, s. 25.12.1938 Karstula, k. 28.8.2016 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 2.1.1965
Tellervo Riitta Minkkinen o.s. Vahanka (4591)
s. 13.4.1938 Karstula.
Vanhemmat: Vihtori Vahanka, s. 29.6.1893 Karstula Vahanka 1, k. 22.6.1956. Sylvi Katri Vahanka o.s. Järvinen, s. 4.2.1906 Karstula Vahanka 1 Niemelä, k. noin 1965. |
Arja Helena Minkkinen , s. 29.5.1965 Karstula. Tauluun 1289 |
Ilkka Juhani Minkkinen s. 18.12.1967 Karstula. |
Mika Markus Minkkinen s. 3.5.1983 Karstula. |
Taulu 1289 |
VI Arja Helena Minkkinen (4600), (Taulusta 1288, isä Hannu Minkkinen) konttoristi, s. 29.5.1965 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 2.4.1994 Karstula, eronneet 2002 Jukka Repo (7231) |
Roosa-Maria Repo s. 11.9.1994 Lahti. |
Taulu 1290 |
V Voitto Tuomas Minkkinen (4593), (Taulusta 1283, äiti Aina Minkkinen) bearbetning (justeeraaja) Volvolla, s. 14.2.1947 Karstula. Ruotsiin Skövdeen 1965. |
Puoliso: Vihitty 17.4.1977 Soili Inkeri Minkkinen o.s. Launiainen (4594) s. 27.9.1946. |
Jani Tuomas "Ville" Minkkinen , s. 21.11.1974 Skövde. Tauluun 1291 |
Maria Susanna Weilgoni o.s. Minkkinen , s. 14.2.1977 Skövde. Tauluun 1292 |
Taulu 1291 |
VI Jani Tuomas "Ville" Minkkinen (4603), (Taulusta 1290, isä Voitto Minkkinen) kokoonpanija Volvolla, s. 21.11.1974 Skövde. |
Puoliso: Vihitty 2012 Charlotta Minkkinen o.s. Hagdahl (7233) |
William Tuomas Minkkinen s. 24.4.2004 Skövde Ruotsi. |
Leo Nils Henrik Minkkinen s. 23.9.2008 Skövde Ruotsi. |
Taulu 1292 |
VI Maria Susanna Weilgoni o.s. Minkkinen (4604), (Taulusta 1290, isä Voitto Minkkinen) sairaanhoitaja (anestesiahoitaja), s. 14.2.1977 Skövde. |
Puoliso: Per Weilgoni (18189) s. 29.12.1965 Staffanstorp Ruotsi. |
Nils Marko Weilgoni s. 11.1.2012 Malmö Ruotsi. |
Jens Hannes Weilgoni s. 27.3.2014. |
Taulu 1293 |
IV Juho Vilho Lampinen (410), (Taulusta 1254, äiti Edla Lampinen)
mv., s. 3.7.1903 Kivijärvi, k. 27.12.1992 Kannonkoski. Vastinki, Rakennus; talon nimeksi tuli Rakennus, kun sitä tehdessä aina sanottiin lähdettävän rakennukselle. Juhon eli "Rakennuksen Jussin" meno asepalvelukseen hylättiin sydänäänien perusteella. Sodan loppuaikoina kyllä Jussikin tarvittiin palvelukseen - hän oli huoltotehtävissä. Sen ansiosta hän muuten verevänä ja vankkarakenteisena miehenä oli erittäin merkittävä henkilö sodan aikana kotirintamalla sekä kylän että suvun parissa. Jussin osaamisalueisiin kuului hevosasiat: koulutus, hoito, kengitys, oriitten kuohinta, hampaiden kunnostus jne. Monet muutkin kotieläinasiat olivat hänellä hallussa - tietenkin sikojenkin kuohinta. Konttilan hevosista, Äly, joka oli sotarintamalta palannut, säikky ja juonikas, ei kuitenkaan ollut Jussin kengitykseen tyytyväinen, ja pyrki näykkimään - lopulta Jussi rankaisi lyömällä Älyä. Tätä ei Äly antanut koskaan anteeksi. Hevosen muistihan on pitkä. Aina, kun Jussi ilmestyi paikalle, niin se ilmaisi korskuen muistavansa tapahtuman. Pikkunäpertelyhommat eivät olleet Jussin aluetta, vaan sellaiset kuin Konttilan aitan alaparrun veistäminen, kun se oli uusittava; parrulla oli mittaa kymmenisen metriä. Kyseinen työ vaatii silmää, kättä ja hyvää työkalun terää. Rakennuksen kulmakunta liitettiin Karstulaan 1960-luvulla. Omista muistikuvista ja Annen kertomuksista merkitsi muistiin Antti Poikonen. |
Puoliso: Vihitty 10.12.1927 Kivijärvi
Aina Dagmar Lampinen o.s. Leppänen (412)
s. 22.6.1896 Karstula Vastinki 14 Mustametsä, k. 25.11.1978 Karstula.
Vanhemmat: Anders "Antti" Henriksson Leppänen, s. 12.8.1852 Kivijärvi Pudasjärvi 1 Leppälä Ojala Riihiaho. Anna Lisa Mattsdotter Leppänen o.s. Halttunen, s. 25.9.1851 Karstula 2 Krookkila. |
Eila Äijänen o.s. Lampinen , s. 13.3.1928 Kivijärvi. Tauluun 1294 |
Matti Johannes Lampinen , s. 10.10.1930 Kivijärvi. Tauluun 1295 |
Anna-Liisa Lampinen s. 6.4.1933, k. 3.1.1940. |
Mikko Tuomas Lampinen s. 6.10.1937, k. 25.2.1939. |
Taulu 1294 |
V Eila Äijänen o.s. Lampinen (1352), (Taulusta 1293, isä Juho Lampinen) tarjoilija, s. 13.3.1928 Kivijärvi, k. 26.5.2014 Saarijärvi. Saarijärvi Hämeenniemi, lapseton. |
Puoliso: Esko Kalevi Äijänen (1356) taksiautoilija, s. 19.8.1927. |
Taulu 1295 |
V Matti Johannes Lampinen (1353), (Taulusta 1293, isä Juho Lampinen) mv., s. 10.10.1930 Kivijärvi. Matti on asunut samalla tilalla, Karstulan Vastingilla, koko elämänsä, mutta kuitenkin ollut kolmen eri kunnan asukkaana: Kivijärven Kannonkosken ja Karstulan. Kunnan rajaa on sommiteltu toistuvasti, mihin viimeisimpään Matti on itse ollut vaikuttamassa. Matti oli asiamiehenä, kun kyläläisten mielestä kuntajako ei ollut toiminnallisesti johdonmukainen. Kuntamuutoksesta oli puhetta Maaherra Paloveden kanssa ja hän lupasi viedä sen suoraan riittävän korkealle. Prosessin aikana oli syntynyt vastaehdotus ja siinä oli nimiä koottuna. Nyt oli tehtävä vastaiskun vastaisku ja kerättävä ne nimet, joiden tilojen kunta-asemasta oli kyse. Tuloksena oli, että Vastingin kyseisestä alueesta tuli viimeisimmässä vaiheessa Karstulaa, joka oli kylälle johdonmukaista. Asuinpaikka Karstula Vastinki. |
Puoliso: Vihitty 24.6.1955 Karstula
Eeva Aino Lampinen o.s. Piispanen (1357). (Taulu 904)
s. 31.1.1936 Karstula.
Vanhemmat: Albert Piispanen, mv, s. 23.5.1898 Karstula Vastinki 8 Vastinginlahti, k. 23.2.1940 Impilahti Pitkäranta, kuolinsyy sodassa kaatunut. Sotamies, 4./JR 64. Asui Vastingin Koivistolla. Harrasti viulun ja sahan soittoa. Vihitty 5.4.1929 Karstula. Lahja Piispanen o.s. Isoaho, s. 10.11.1906 Karstula, k. 18.6.1981 Karstula. |
Anne Maritta Poikonen o.s. Lampinen , s. 7.4.1957 Karstula Vastinki. Tauluun 904 |
Paula Helinä Ollikainen o.s. Lampinen , s. 30.1.1959 Karstula Vastinki. Tauluun 1296 |
Heikki Johannes Lampinen , s. 5.2.1961 Karstula. Tauluun 1298 |
Taulu 1296 |
VI Paula Helinä Ollikainen o.s. Lampinen (1358), (Taulusta 1295, isä Matti Lampinen) merkonomi, s. 30.1.1959 Karstula Vastinki. |
Puoliso: Veikko Juhani Ollikainen (1360) autonasentaja, s. 21.3.1952 Soini. |
Silvia Pauliina Ollikainen , s. 8.8.1981. Tauluun 1297 |
Jussi Henrik Juhani Ollikainen DI (mikroelektroniikka), s. 6.1.1983 Espoo. Espoo. |
Taulu 1297 |
VII Silvia Pauliina Ollikainen (1361), (Taulusta 1296, äiti Paula Ollikainen) farmaseutti, s. 8.8.1981. Lievestuore. |
Puoliso: Pasi Juhani Ahonen (9593) asennusvalvoja, s. 3.1.1978. |
Aada Olivia Pauliina Ahonen s. 13.7.2007 Laukaa Lievestuore. |
Aino Vieno Emilia Ahonen s. 24.11.2010 Laukaa Lievestuore. |
Taulu 1298 |
VI Heikki Johannes Lampinen (1359), (Taulusta 1295, isä Matti Lampinen) mv., s. 5.2.1961 Karstula. Karstula Vastinki Rakennus. |
Puoliso: Vihitty 23.7.1988 Anu Päivi Kirsi Lampinen o.s. Sorsa (1363) erikoissairaanhoitaja, s. 20.6.1964 Karstula. |
Teija Orvokki Lampinen kasvatustieteen maisteri, opettaja, s. 15.1.1989 Karstula. |
Jenna Maria Lampinen yo., agrologi (AMK), s. 10.8.1990 Karstula. |
Touko Aleksi Johannes Lampinen metsäkoneasentaja, s. 6.5.1996 Karstula. |
Virpi Henriikka Lampinen s. 24.1.2000 Karstula. |
Taulu 1299 |
III Herman Kallenpoika Poikonen (394), (Taulusta 1251, isä Kalle Poikonen) talollinen, s. 25.3.1882 Karstula Vastinki Konttila, k. 31.7.1959 Karstula Aho Konttila. Muutti Saarijärvelle 14.5.1902. Osti kotitilansa Konttilan Ruunaniemeltä maaliskuussa 1917 sieltä kauransiementä hakiessaan 35.000 markalla. Asui sitä ennen apeltaan saamallaan Liepeen pikkutilalla Kalmarin kylällä. Perhe muutti kirkonkirjojen mukaan 15.8.1917 Aho-Vastingille Konttilaan, mutta todennäköisesti jo keväällä pian kaupanteon jälkeen. Herman tavattiin usein markkinoilla erityisesti hevosten tuntijana. |
Puoliso: Vihitty 14.6.1901 Saarijärvi
Tilda Maria Poikonen o.s. Piispanen (420). (Taulu 750)
talon emäntä, s. 1.1.1882 Saarijärvi Kalmari, k. 26.11.1960 Karstula Aho Konttila.
Vanhemmat: Erik "Eero" Piispanen, talollinen, s. 13.1.1861 Karstula Vastinki 8 Vastinginlahti, k. 21.11.1937 Saarijärvi Kalmari. Nuorenmäestä 14.3.1899. Muhola 30.7.1899 (nuoremman veljensä Eliaksen kanssa) Karstula 13.1.1861. Vihitty 9.3.1881 Kalmari. Wilhelmiina "Miina" Aleksanterintytär Kalmari e. Piispanen o.s. Autio e. Tillström, s. 14.1.1861 Saarijärvi Kalmari 2 Autio, k. 7.5.1926 Saarijärvi Kalmari. Asui 1888 - 1898 Nuorenmäessä Karstulan Aho-Vastingilla. Kävi yhdessä Herman Poikosen kanssa kansakoulun läpi Karstulan kirkolla, mistä on maininta rippikirjassa. |
Aina Pauliina Honkonen o.s. Poikonen , s. 6.6.1902 Saarijärvi Kalmari Liepee. Tauluun 1300 |
Martti Poikonen , s. 2.2.1905 Saarijärvi Kalmari Liepee. Tauluun 1317 |
Anna Ester Istola o.s. Poikonen , s. 7.6.1907 Saarijärvi Kalmari Liepee. Tauluun 1321 |
Tyyne Maria Koskinen o.s. Poikonen , s. 19.9.1909 Saarijärvi Kalmari Liepee. Tauluun 1331 |
Eino Erkki Poikonen , s. 19.7.1911 Saarijärvi Kalmari Liepee. Tauluun 1351 |
Aaro Antti Poikonen , s. 15.7.1916 Saarijärvi Kalmari Liepee. Tauluun 750 |
Tauno Eljas Poikonen sotamies, s. 7.2.1919 Karstula Aho Konttila, k. 10.3.1940 Viipurin mlk, Näätälä, kuolinsyy kranaatinsirpale ohimosta aivoihin. Joukko-osasto: 6./II/2.Pr. Kuoli Näätälässä matkalla joukkosidontapaikkaan. Suojeluskuntaan kuuluvana olisi halunnut vapaaehtoisesti heti talvisodan sytyttyä rintamalle, mutta isä-Hermanni ei antanut alaikäiselle pojalleen lupaa lähteä sotaan perustellen: "Kyllä sinne vielä ehit." Ellu työnsi miesten kuulaa yli 13 metriä, vaikka mittaa oli vain noin 170 senttiä. Oli harjaantunut ennen varusmieskoulutusta suojeluskunnan parissa ja saikin vain muutaman viikon varusmieskoulutuksen. |
Eeva Elisabeth Jäsperi o.s. Poikonen , s. 22.6.1923 Karstula Aho Konttila. Tauluun 1360 |
Taulu 1300 |
IV Aina Pauliina Honkonen o.s. Poikonen (421), (Taulusta 1299, isä Herman Poikonen) s. 6.6.1902 Saarijärvi Kalmari Liepee, k. 9.11.1994 Saarijärvi. Muuttanut: Kivijärvelle 11.12.1950. |
Puoliso: Vihitty 11.3.1923 Karstula
August Viljam Honkonen (429)
metsätyönjohtaja, taloudenhoitaja, s. 30.10.1900 Saarijärvi, k. 26.3.1959 Kivijärvi.
Vanhemmat: Otto Viljam Honkonen, s. 30.8.1873 Saarijärvi 1 Kolkanniemi Mäki-Honkonen, k. 14.1.1933 Karstula. Pylkönmäeltä 19.4.1916 Aho-Vastingin Rinteelään torppariksi. Vuoteen 1910 asti Saarijärvellä. Hulda Maria Honkonen o.s. Engberg, s. 17.2.1872 Kirkkonummi Prestgården, k. 4.1.1939 Karstula. Asuinpaikka Kivijärvi. Muuttanut: Pylkönmäeltä 29.4.1916 Aho-Vastingin Rinteelään, josta vuonna 1950 muuttivat Kivijärvelle. Vuoteen 1910 asuneet Saarijärvellä. |
Lauri Honkonen s. 30.6.1925 Karstula, k. 30.5.1943 Karstula, kuolinsyy Lihasrappeuma. |
Liisa Maria Heikinheimo o.s. Honkonen , s. 9.7.1934 Karstula. Tauluun 1301 |
Anna Leena Paananen o.s. Honkonen , s. 17.4.1937 Karstula. Tauluun 1304 |
Laina Anneli Metsähuone o.s. Honkonen , s. 28.7.1939 Karstula. Tauluun 1311 |
Laura Kaarina Kivikoski o.s. Honkonen , s. 17.10.1941 Karstula. Tauluun 1314 |
Taulu 1301 |
V Liisa Maria Heikinheimo o.s. Honkonen (431), (Taulusta 1300, äiti Aina Honkonen) kirjastonhoitaja, s. 9.7.1934 Karstula. Asuinpaikka Muutti Kivijärveltä Jyväskylään 2008. |
Puoliso: Vihitty 31.7.1953 Kivijärvi
Matti Heikinheimo (435)
metsänhoitaja, s. 12.5.1920 Käkisalmi, k. 11.2.2003 Kivijärvi.
Vanhemmat: Matti Silvio Heikinheimo e. Heikel, s. 20.3.1894 Tornio, k. 24.1.1938 Helsinki. Vihitty 1919. Sylvi Amalia Heikinheimo o.s. Jurvelius, s. 11.8.1895 Oulu, k. 27.11.1974 Lahti. |
Marja Kaarina Heikinheimo-Heiskanen o.s. Heikinheimo , s. 30.8.1954 Kivijärvi. Tauluun 1302 |
Ritva Hannele Ryyppö o.s. Heikinheimo , s. 15.4.1956 Kivijärvi. Tauluun 1303 |
Raija Helena Heikinheimo kauppatiet. maisteri, asiakassuhdepäällikkö, s. 20.12.1966 Kivijärvi. |
Taulu 1302 |
VI Marja Kaarina Heikinheimo-Heiskanen o.s. Heikinheimo (436), (Taulusta 1301, äiti Liisa Heikinheimo) arkkitehti, s. 30.8.1954 Kivijärvi. Nimitetty Suomen Talokeskus Oy:n arkkitehdiksi 1.8.2010. |
Puoliso: Vihitty 11.2.1984 Helsinki Pekka Ilmari Heiskanen (439) dipl.ins, s. 24.11.1953. |
Raita Lemmikki Heiskanen s. 21.7.1984. |
Visa Taneli Heiskanen s. 25.9.1987. |
Taulu 1303 |
VI Ritva Hannele Ryyppö o.s. Heikinheimo (437), (Taulusta 1301, äiti Liisa Heikinheimo) ekonomi, s. 15.4.1956 Kivijärvi. |
Puoliso: Vihitty .6.1978 Tuusula Väinö Tapio Ryyppö (442) metsänhoitaja, s. 14.6.1954 Tampere, k. 6.10.1993 Espoo. Asuinpaikka Espoo. |
Tommi Tapani Ryyppö s. 16.10.1981 Kaarina. |
Tuuli Johanna Ryyppö s. 18.8.1983 Espoo. |
Sami Petteri Ryyppö s. 4.10.1992 Espoo. |
Taulu 1304 |
V Anna Leena Paananen o.s. Honkonen (432), (Taulusta 1300, äiti Aina Honkonen) emäntä, keittäjä, myyjä, s. 17.4.1937 Karstula. Kivijärvi kk, asuintalo Kangaskotila. Vuodet 1970 - 1992 asuivat Helsingissä, jossa Leena oli keittäjänä ja myyjänä sisarensa Lauran ja tämän miehen yrityksessä Solnan Grillissä. Muuttanut: Jyväskylään puolison kuoltua. |
Puoliso:
Toivo Heikki Paananen (446)
mv, varastonhoitaja, trukinkuljettaja, s. 6.1.1936 Kivijärvi, k. 11.4.2005 Kivijärvi.
Vanhemmat: Heikki Paananen, mv, s. 26.12.1906 Kivijärvi, k. 1.7.1951 Kivijärvi. Vihkimättä. Alli Esteri Johanna Kannisto, s. 9.11.1906 Kivijärvi 1 Rasi, k. 2.5.2002 Kivijärvi. Kivijärvi kk Kangaskotila asuinpaikka. Asuivat Helsingissä vuodet 1970 - 1992. |
Arja Helena Koljonen e. Pietiläinen o.s. Paananen , s. 5.7.1957 Kivijärvi. Tauluun 1305 |
Harri Heikki Paananen , s. 19.11.1958 Kivijärvi. Tauluun 1308 |
Sirpa Anneli Komulainen o.s. Paananen , s. 17.10.1963 Kivijärvi. Tauluun 1309 |
Toivo Pekka Juhani Paananen , s. 11.11.1966 Kivijärvi. Tauluun 1310 |
Taulu 1305 |
VI Arja Helena Koljonen e. Pietiläinen o.s. Paananen (447), (Taulusta 1304, äiti Leena Paananen) sairaanhoitaja, s. 5.7.1957 Kivijärvi. |
1. puoliso: eronneet Seppo Lauri Samuel Pietiläinen (452) mv., dipl.ins, s. 3.5.1957 Viitasaari. |
Anna Elina Pietiläinen , s. 22.8.1981 Viitasaari. Tauluun 1306 |
Marja Johanna Pietiläinen , s. 1.9.1984 Viitasaari. Tauluun 1307 |
Emma Pauliina Pietiläinen s. 12.1.1988 Viitasaari. |
2. puoliso: Pekka Koljonen (8062) s. .9.1959 Viitasaari. |
Taulu 1306 |
VII Anna Elina Pietiläinen (453), (Taulusta 1305, äiti Arja Koljonen e. Pietiläinen) musiikkitieteen yo, s. 22.8.1981 Viitasaari. |
Puoliso: Tuukka Jukola (7911) teologian yo. |
Taulu 1307 |
VII Marja Johanna Pietiläinen (454), (Taulusta 1305, äiti Arja Koljonen e. Pietiläinen) fil.yo, s. 1.9.1984 Viitasaari. |
Puoliso: Olli Pekka Koljonen (8063) s. 3.9.1984 Viitasaari. |
Taulu 1308 |
VI Harri Heikki Paananen (448), (Taulusta 1304, äiti Leena Paananen) trukinkuljettaja, s. 19.11.1958 Kivijärvi. Eskilstuna Ruotsi asuinpaikka. |
1. avopuoliso: eronneet Ulla Kotkavuo (7912) |
2. avopuoliso: eronneet Erja Autere (5056) teollisuusompelija, s. 6.11.1956 Oulu. |
Riku Rikhard Kotkavuo s. 11.7.1996 Espoo. |
Taulu 1309 |
VI Sirpa Anneli Komulainen o.s. Paananen (449), (Taulusta 1304, äiti Leena Paananen) yo myyntisihteeri, kauppateknikko, s. 17.10.1963 Kivijärvi. |
1. avopuoliso: eronneet Ismo Seppo Komulainen (451) kelloseppä, s. 16.1.1964. |
2. avopuoliso: Hannu Tikka (5059) rakennusinsinööri, s. 19.10.1966 Helsinki. |
Mia Anniina Tikka s. 29.3.2000 Helsinki. |
Taulu 1310 |
VI Toivo Pekka Juhani Paananen (450), (Taulusta 1304, äiti Leena Paananen) ilmastointiasentaja, s. 11.11.1966 Kivijärvi. |
1. avopuoliso: eronneet Susanna Hannele Paananen o.s. Helminen (456) satamahuolitsija, s. 22.12.1964. |
Nina Kristiina Paananen s. 3.11.1990 Helsinki. |
2. avopuoliso: Minna Tuovinen (5058) kukka- ja torikauppias, s. 15.8.1968. |
Taulu 1311 |
V Laina Anneli Metsähuone o.s. Honkonen (433), (Taulusta 1300, äiti Aina Honkonen) fil. maisteri, osastopäällikkö, s. 28.7.1939 Karstula, k. 1.4.2015 Helsinki Lauttasaari. Asuinpaikka Helsinki. |
Puoliso: Pertti Untamo Metsähuone (458) ekonomi, s. 24.3.1936 Jyväskylä. |
Kirsimarja Elina Metsähuone kuvataiteen maisteri, s. Helsinki. http://www.kuvataiteilijamatrikkeli.fi/cv.asp?id=2629. |
Sarianna Irmeli Metsähuone , s. 15.8.1966 Helsinki. Tauluun 1312 |
Piia Anneli Metsähuone , s. 24.5.1968 Helsinki. Tauluun 1313 |
Taulu 1312 |
VI Sarianna Irmeli Metsähuone (461), (Taulusta 1311, äiti Laina Metsähuone) taiteilija, valokuvaaja, s. 15.8.1966 Helsinki. Muuttanut Tukholmaan 1988. Opiskellut ensin sosiologiaa, sitten valokuvausta. Muuttanut Göteborgiin 1994 jatkamaan valokuvaopintoja, jolloin tavannut miehensä Göteborgin valokuvakorkeakoulussa. Jan muuttanut Tanskasta Ruotsiin opintojen takia. |
1. puoliso: Christopher Tideström (7948) muusikko, terapeutti. |
2. puoliso: Jan Christian Pagh Hansen (1021) taiteilija, valokuvaaja, s. 9.5.1967 Odense Tanska. |
Anton Ilmari Godtfred Metsähuone s. 21.6.1997 Göteborg. |
Taulu 1313 |
VI Piia Anneli Metsähuone (460), (Taulusta 1311, äiti Laina Metsähuone) VM Valtion nuorisoasiain neuvottelukunnan pääsihteeri, s. 24.5.1968 Helsinki. |
Puoliso: Vihitty 3.8.2002 Hirvensalmi Pasi Strömberg (8405) FM. |
Viena Ella Amanda Metsähuone s. 25.7.1995. |
Verneri Toivo Aukusti Strömberg s. 24.11.2004 Helsinki. |
Viljami Aatu Olavi Metsähuone s. 13.6.2006 Helsinki. |
Taulu 1314 |
V Laura Kaarina Kivikoski o.s. Honkonen (434), (Taulusta 1300, äiti Aina Honkonen) merkonomi, yrittäjä, s. 17.10.1941 Karstula. Asuinpaikka Salo. |
Puoliso:
Erkko Kivikoski (463)
elokuvaohjaaja, yrittäjä, s. 2.7.1936, k. 11.8.2005 Salo.
Erkko Kivikoski ohjasi urallaan kuusi pitkää näytelmäelokuvaa ja lukuisia lyhytelokuvia, joista hänet palkittiin viidellä Jussi-patsaalla ja monilla festivaalipalkinnoilla myös ulkomailla. Lisäksi hän vaikutti mainoselokuvayrittäjänä ja Taideteollisen korkeakoulun yliopettajana. Kivikosket pitivät Munkkiniemessä ravintola Solnan Grilliä useita vuosia. Ensimmäinen kiinalainen ravintola Annankadulla oli heidän aikaansaamansa. Erkko kuoli mahasyöpään Karinakodissa Turussa. http://www.vselokuvakeskus.net/2006/erkkokivikoski.html. |
Eero Kivikoski , s. 25.5.1965 Helsinki. Tauluun 1315 |
Hanna Elina Kivikallio o.s. Kivikoski , s. 30.12.1970 Helsinki. Tauluun 1316 |
Taulu 1315 |
VI Eero Kivikoski (464), (Taulusta 1314, äiti Laura Kivikoski) merkonomi, yrittäjä, s. 25.5.1965 Helsinki. |
Puoliso: Hannele Kivikoski o.s. Klockars (467) merkonomi, s. 8.11.1965. |
Aleks Erkko Johannes Kivikoski s. 12.10.1992. |
Oscar Otto William Kivikoski s. 7.3.1995 Salo. |
Thomas Elias Leonard Kivikoski s. 26.11.1998 Salo. |
Taulu 1316 |
VI Hanna Elina Kivikallio o.s. Kivikoski (465), (Taulusta 1314, äiti Laura Kivikoski) liik. maisteri, s. 30.12.1970 Helsinki. Hanurinsoitto koko perheen yhteinen harrastus. |
Puoliso: Tarmo Kivikallio (466) liik. maisteri. |
Aino Jenny Johanna Kivikallio s. 13.5.1996 Halikko. |
Pihla Ida Elina Kivikallio s. 23.12.1997 Halikko. |
Lauri Olavi Kivikallio s. 15.3.2001 Halikko. |
Taulu 1317 |
IV Martti Poikonen (422), (Taulusta 1299, isä Herman Poikonen) metsäteknikko, vakuutustarkastaja, s. 2.2.1905 Saarijärvi Kalmari Liepee, k. 6.2.1965 Orivesi. Evon metsäkoulun käytyään oli mm. Tampellan palveluksessa. Myöhemmin toimi vakuutustarkastajana monissa yhtiöissä. Asikkalaan 2.12.1935. Karstulaan Kivijärveltä 1.10.1947, Orivedelle 1.12.1949. Kanadassa jonkun vuoden: lähti Göteborgista 10.8.1929 ja saapui Halifaxiin 18.8.1929, Nova Scotia, laiva Gripssholm. Asui Ristijärvellä 1930-luvun lopulla ja 1940-luvun alussa. |
Puoliso: Vihitty 24.9.1936 Aune Poikonen o.s. Tengström (469) konttoristi, s. 10.2.1912 Lammi, k. 18.9.1984 Helsinki. Ylioppilas 1931. |
Leo Tapani Poikonen , s. 27.7.1938 Ristijärvi. Tauluun 1318 |
Taulu 1318 |
V Leo Tapani Poikonen (470), (Taulusta 1317, isä Martti Poikonen) dipl.ins, s. 27.7.1938 Ristijärvi. Asuinpaikka Helsinki. |
Puoliso: Vihitty 28.8.1965 Helsinki Saara Marjatta Rautemaa-Poikonen o.s. Rautemaa (471) kauppakirjeenvaihtaja, s. 10.5.1941. Aiemmin Rautemaa oli Romu. Elokuvaohjaaja Risto Orkon sihteeri hänen elämänsä loppuun saakka. |
Paula Tuulikki Poikonen-Saksela o.s. Poikonen , s. 27.7.1968 Helsinki. Tauluun 1319 |
Pirjo Päivikki Praag o.s. Poikonen , s. 16.5.1975 Helsinki. Tauluun 1320 |
Taulu 1319 |
VI Paula Tuulikki Poikonen-Saksela o.s. Poikonen (472), (Taulusta 1318, isä Leo Poikonen) lääket. tohtori, s. 27.7.1968 Helsinki. Syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri. |
Puoliso: Vihitty 14.10.2011
Kalle M. Saksela (2930)
professori, lääket.tohtori, s. 10.9.1962 USA Philadelphia.
Virologian professori Helsingin yliopistossa. Hän on selvittänyt AIDS:n molekulaaristen taudinaiheuttajien ja HIV-tartunnan solubiologian toimintoja. In 1993 Dr. Saksela was the first to report the strong correlation between disease progression and the rate of HIV replication in blood cells of infected patients. Dr. Saksela is an accomplished virologist trained in the world’s leading research laboratories, and has several publications in first-rank journals like Nature, Cell, EMBO Journal, Journal of Experimental Medicine, and Journal of Virology. |
Emmi Olivia Saksela e. Poikonen s. 22.11.2001 Helsinki. |
Tuuli Aurora Saksela e. Poikonen s. 18.7.2006 Helsinki. |
Niilo Leo Juhani Saksela s. 27.10.2011 Helsinki. |
Taulu 1320 |
VI Pirjo Päivikki Praag o.s. Poikonen (473), (Taulusta 1318, isä Leo Poikonen) matkailusihteeri, s. 16.5.1975 Helsinki. Avioliiton siunaus Suomessa 20.7.2013. Asuinpaikka Assendelft Hollanti. |
Puoliso: Vihitty 8.6.2013 Amsterdam Peter Praag (9000) sähköasentaja, s. 7.12.1969 Hollanti Jisp. |
Kai Kiano Leo Praag s. 12.7.2008 Wormer Holland. |
Shania Aurora Alinda Praag s. 14.4.2010 Assendelft Hollanti. |
Taulu 1321 |
IV Anna Ester Istola o.s. Poikonen (423), (Taulusta 1299, isä Herman Poikonen) talon emäntä, s. 7.6.1907 Saarijärvi Kalmari Liepee, k. 15.7.1990 Saarijärvi. Isokylä Istola. Saarijärvelle 22.12.1970. |
Puoliso: Vihitty 24.11.1935 Karstula
Arvi Ilmari Istola e. Kokkinen (474)
mv., Isokylä, Istola, s. 15.2.1909 Karstula, k. 21.9.1979 Saarijärvi.
Vanhemmat: Johan Viktor "Juho Vihtori" Johansson Istola e. Kokkinen, talollinen, s. 5.9.1869 Karstula Kalavastinki 5 Istola, k. 22.6.1934 Karstula. Kahdeksan lasta, joista viidellä on jälkeläisiä. Rosa Alina Eliasdotter Istola o.s. Mäntynen, s. 2.1.1873 Karstula Kyyjärvi 28 Mäntyniemi, k. 11.1.1943 Karstula. |
Salme Marjatta Huhtio o.s. Istola , s. 17.4.1936 Karstula. Tauluun 1322 |
Tellervo Alavaikko o.s. Istola , s. 28.8.1937 Karstula. Tauluun 1324 |
Paula Kaarina Meyer o.s. Istola , s. 24.1.1940 Karstula. Tauluun 1326 |
Anna Maria Istola s. 17.3.1942 Karstula, k. 27.11.1947 Karstula. |
Irja Helena Huber o.s. Istola , s. 10.11.1944 Karstula. Tauluun 1327 |
Eero Juhani Istola , s. 27.1.1951 Karstula. Tauluun 1328 |
Taulu 1322 |
V Salme Marjatta Huhtio o.s. Istola (475), (Taulusta 1321, äiti Ester Istola) merkantti, asiakasneuvoja, s. 17.4.1936 Karstula. Asuinpaikka Saarijärvi. Muuttanut: Turkuun 02.04.1963, Saarijärvelle 1964. |
Puoliso: Markku Juhani Huhtio (481) opettaja, s. 10.6.1943 Hausjärvi. |
Jutta Marjaana Huhtio , s. 20.2.1970 Saarijärvi. Tauluun 1323 |
Hans Markus Huhtio IT-ala, s. 26.2.1976 Saarijärvi. |
Taulu 1323 |
VI Jutta Marjaana Huhtio (482), (Taulusta 1322, äiti Marjatta Huhtio) kuntohoitaja, s. 20.2.1970 Saarijärvi. |
Puoliso: eronneet Petri Ruotsalainen (484) datanomi, s. 21.3.1970. |
Taulu 1324 |
V Tellervo Alavaikko o.s. Istola (476), (Taulusta 1321, äiti Ester Istola) s. 28.8.1937 Karstula. Muutti Muhokselle 30.11.1960. |
Puoliso: Martti Johannes Alavaikko (485) opettaja, lääket.tohtori, dosentti, s. 10.2.1937 Oulainen, k. Ruotsi, kuolinsyy katosi kokousmatkalla ja löytyi myöhemmin metsästä ennen 2007. |
Mikko Alavaikko , s. 4.1.1964 Oulu. Tauluun 1325 |
Taulu 1325 |
VI Mikko Alavaikko (486), (Taulusta 1324, äiti Tellervo Alavaikko) taksiautoilija, s. 4.1.1964 Oulu. |
Avopuoliso: Anu Norros (18109) |
Taulu 1326 |
V Paula Kaarina Meyer o.s. Istola (477), (Taulusta 1321, äiti Ester Istola) hausfrau (kotirouva), s. 24.1.1940 Karstula. |
Puoliso: Udo Meyer (487) insinööri, s. Detmold Saksa. |
Iris Anneli Meyer sihteeri, s. 10.9.1971 Saksa, k. 18.6.2004 Saksa. |
Birgit Meyer s. 24.4.1974 Detmold Saksa. |
Taulu 1327 |
V Irja Helena Huber o.s. Istola (479), (Taulusta 1321, äiti Ester Istola) erikoissairaanhoitaja (anestesia), s. 10.11.1944 Karstula. |
Puoliso: eronneet 2004 Andreas Huber (490) lääket. ja kirurgian tohtori, s. 11.7.1944 Sveitsi Bottmingen. |
Stefan Huber lakimies, s. 27.12.1976 Sveitsi. |
Taulu 1328 |
V Eero Juhani Istola (480), (Taulusta 1321, äiti Ester Istola) mv., s. 27.1.1951 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 26.4.1975 Helsinki
Sinikka Helena Istola o.s. Heinonen (492)
merkonomi, s. 25.12.1950 Karstula.
Vanhemmat: Vilho Olavi Heinonen, metsätyömies, s. 6.4.1921 Karstula, k. 22.5.1994 Karstula. Vihitty 16.9.1949 Karstula. Liisa Maria Heinonen o.s. Kaihlanen, s. 30.12.1929 Karstula. |
Aira Maaria Istola , s. 30.8.1980 Karstula. Tauluun 1329 |
Hilla Rosa Anniina Istola , s. 12.3.1990 Karstula. Tauluun 1330 |
Taulu 1329 |
VI Aira Maaria Istola (493), (Taulusta 1328, isä Eero Istola) ekonomi, s. 30.8.1980 Karstula. |
Avopuoliso: Joona Tarvainen (18110) DI, s. 1976 Laukaa. |
Ulpu Melina Tarvainen s. 2.8.2012 Tampere. |
Oiva Iivari Tarvainen s. 23.9.2014 Tampere. |
Taulu 1330 |
VI Hilla Rosa Anniina Istola (494), (Taulusta 1328, isä Eero Istola) terveydenhoitaja, s. 12.3.1990 Karstula. Valmistui terveydenhoitajaksi 19.3.2013. |
Puoliso: Vihitty 26.5.2012 Karstula
Robin Oskari Ahola (18112)
LVI yrittäjä, s. 1989 Saarijärvi.
Vanhemmat: Timo Veli Ahola, s. 9.1.1949 Vilppula. Soile Marketta Ahola o.s. Takanen, s. 19.2.1953 Saarijärvi. |
Eevert Oskari Istola s. 18.10.2013. |
Ellen Irina Istola s. 15.8.2016 Saarijärvi. |
Taulu 1331 |
IV Tyyne Maria Koskinen o.s. Poikonen (424), (Taulusta 1299, isä Herman Poikonen) talon emäntä, Riutta Pääjärvi, s. 19.9.1909 Saarijärvi Kalmari Liepee, k. 7.4.1998 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 15.2.1930 Karstula
Martti Henrik "Heikki" Koskinen (495)
mv., s. 10.11.1903 Karstula Pääjärvi 10 Koskenniemi, k. 1.10.1951 Karstula.
Vanhemmat: Aleksander "Koskiin Santtu" Koskinen, mv. talollinen, s. 17.9.1869 Karstula Pääjärvi 10 Koskenniemi, k. 4.10.1934 Karstula. Koskenniemen isäntä v:sta 1890 ollut samalla suvulla 120 v (1933). . Vihitty 10.4.1891 Karstula. Emma Maria Koskinen o.s. Piispanen, emäntä, s. 4.1.1871 Karstula Vahanka 1 Lamminmäki, k. 12.3.1950 Karstula 2 Hietaniemi. Asuinpaikka Karstula Pääjärvi Riutta. |
Leena Eira Hyttinen o.s. Koskinen , s. 12.4.1930 Karstula. Tauluun 1332 |
Pirkko Hanna Pohjosmäki o.s. Koskinen , s. 21.7.1932 Karstula. Tauluun 1335 |
Anni Hellevi Patamaa o.s. Koskinen , s. 24.9.1935 Karstula. Tauluun 1337 |
Veli-Heikki Koskinen , s. 8.5.1938 Karstula Pääjärvi Riutta. Tauluun 1340 |
Erkki Jussi Kalervo Koskinen , s. 27.7.1941 Karstula. Tauluun 1343 |
Tauno Matti Antero Koskinen , s. 12.6.1943 Karstula. Tauluun 1349 |
Taulu 1332 |
V Leena Eira Hyttinen o.s. Koskinen (496), (Taulusta 1331, äiti Tyyne Koskinen) sairaanhoitaja, s. 12.4.1930 Karstula, k. 4.3.1985 Kangasala. Muuttanut: Luvialle 23.10.1953. |
Puoliso: Pauli Hyttinen (502) rehtori, insinööri, s. 23.12.1931. Asuinpaikka Kangasala. |
Juha Pekka Hyttinen , s. 1.12.1955. Tauluun 1333 |
Jouni Mikko Matias Hyttinen , s. 24.2.1963. Tauluun 1334 |
Taulu 1333 |
VI Juha Pekka Hyttinen (503), (Taulusta 1332, äiti Leena Hyttinen) dipl.ins, s. 1.12.1955, k. 6.4.2001. |
Puoliso: Sirpa Anita Hyttinen o.s. Toivonen (505) fil. maist, s. 23.9.1957. |
Juho Perttu Hyttinen s. 12.11.1985. |
Topi Sakari Hyttinen s. 20.11.1987. |
Inka Sara Kristiina Hyttinen s. 20.8.1991. |
Taulu 1334 |
VI Jouni Mikko Matias Hyttinen (504), (Taulusta 1332, äiti Leena Hyttinen) dipl.ins. rahoitusjohtaja, s. 24.2.1963. Asuu Kauniaisissa. |
1. puoliso: Teija Aulikki Hyttinen o.s. Nieminen (509) dipl.ins, s. 15.2.1961, k. 27.9.2008 Kauniainen. |
Otto Matias Hyttinen s. 15.6.1990. |
Oliver Mikael Hyttinen s. 11.3.1992, k. 7.4.1992. |
Rolf Hyttinen s. 3.6.1993. |
Olivia Pauliina Hyttinen s. 2.10.2000. |
2. avopuoliso: Elina Ali-Melkkilä (14519) s. 16.5.1964. |
Taulu 1335 |
V Pirkko Hanna Pohjosmäki o.s. Koskinen (497), (Taulusta 1331, äiti Tyyne Koskinen) kätilö, sairaanhoitaja, s. 21.7.1932 Karstula. Helsinkiin 19.9.1955. |
Puoliso: Vihitty 1956
Matti Pohjosmäki (513)
verotarkastaja, s. 3.1.1932 Karstula, k. 4.9.1979 Helsinki.
Vanhemmat: Emil Pohjosmäki, s. 29.5.1893 Soini Kuninkaanjoki 8 Pohjosmäki, k. 18.1.1975. Martta Alina Pohjosmäki o.s. Koskinen, s. 26.4.1901 Karstula Pääjärvi 10 Koskenniemi, k. 8.5.1975 Karstula. |
Risto Matti Juhani Pohjosmäki , s. 3.7.1956 Helsinki. Tauluun 1336 |
Heikki Matti Pohjosmäki linja-auton kuljettaja, s. 14.2.1960 Helsinki. |
Taulu 1336 |
VI Risto Matti Juhani Pohjosmäki (514), (Taulusta 1335, äiti Pirkko Pohjosmäki) atk-suunnittelija, s. 3.7.1956 Helsinki. |
1. puoliso: eronneet Rochana Pohjosmäki (540) s. 24.4.1959 Thaimaa. |
Peter Matti Ekkachat Pohjosmäki s. 24.3.1987 Helsinki. |
Paul Pohjosmäki s. 8.10.1991 Sydney, Australia, k. 8.10.1991 Sydney, Australia. |
Dominick Pohjosmäki s. 3.6.1993 Sydney, Australia. |
2. avopuoliso: Ada Tikka (14514) hammaslääkäri. |
Oona Oktavia Tikka s. 23.3.2006 Porvoo, k. 7.8.2006 Porvoo. Kätkytkuolema. |
Adrian Salomon Artemis Tikka s. 18.12.2007 Porvoo. |
Alicia Victoria Aurora Tikka s. 17.12.2011 Porvoo. |
Taulu 1337 |
V Anni Hellevi Patamaa o.s. Koskinen (498), (Taulusta 1331, äiti Tyyne Koskinen) sairaanhoitaja, s. 24.9.1935 Karstula. |
Puoliso:
Tuomas Vihtori Patamaa (543)
yrittäjä, s. 23.11.1936 Karstula, k. 21.5.1996 Karstula.
Vanhemmat: Lauri Patamaa, mv., s. 11.8.1906 Karstula, k. 16.6.1993 Karstula Vastinki. Jenny Irene Patamaa o.s. Lampinen, emäntä, s. 6.3.1909 Kannonkoski, k. 5.8.1990 Karstula Vastinki. Riihiahon tytär. Alue liitettiin Karstulaan 1960-luvulla. |
Tiina Marja Suominen o.s. Patamaa , s. 3.10.1961 Karstula. Tauluun 1338 |
Minna Pauliina Kytölä o.s. Patamaa , s. 31.5.1966 Karstula. Tauluun 1339 |
Taulu 1338 |
VI Tiina Marja Suominen o.s. Patamaa (544), (Taulusta 1337, äiti Anni Patamaa) fil.maist. amanuenssi, s. 3.10.1961 Karstula. Jyväskylän yliopisto työpaikka. |
Puoliso: Timo Pekka Suominen (547) liik.tiet.kand., s. 13.4.1958. |
Sohvi Karoliina Suominen s. 28.4.1989. |
Santeri Johannes Suominen s. 9.3.1992. |
Taulu 1339 |
VI Minna Pauliina Kytölä o.s. Patamaa (545), (Taulusta 1337, äiti Anni Patamaa) kasv,tiet.maist, s. 31.5.1966 Karstula. |
Puoliso: Ilpo Kytölä (546) s. 1.8.1953. |
Aleksi Tuomas Kytölä s. 9.5.1997. |
Elias Jalmari Kytölä s. 21.6.1999. |
Taulu 1340 |
V Veli-Heikki Koskinen (499), (Taulusta 1331, äiti Tyyne Koskinen) yrittäjä, s. 8.5.1938 Karstula Pääjärvi Riutta. |
Puoliso:
Paula Vuokko Anneli Koskinen o.s. Moisio (550)
merkonomi, yrittäjä, s. 9.5.1939 Pylkönmäki.
Vanhemmat: Kaino Moisio, muurari, s. 15.8.1914 Pylkönmäki, k. 5.2.2008 Karstula. Vihitty 9.12.1938 Pylkönmäki. Elma Maria Moisio e. Altén o.s. Auronen, s. 1919 Karstula Aho-Vastinki. Jyväskylään 1964, Karstulaan muutama vuosi myöhemmin. |
Marja Katariina Vainio o.s. Koskinen , s. 28.4.1965 Jyväskylä. Tauluun 1341 |
Ilkka Heikki Koskinen , s. 3.7.1966 Jyväskylä. Tauluun 1342 |
Taulu 1341 |
VI Marja Katariina Vainio o.s. Koskinen (551), (Taulusta 1340, isä Veli-Heikki Koskinen) fil.maist., lentoemäntä, s. 28.4.1965 Jyväskylä. Espoo asuinpaikka. |
Puoliso: Vesa Vainio (553) merkonomi, myyntipäällikkö, yrittäjä, s. 10.3.1964 Alajärvi. Pelasi pesäpalloa mestaruussarjassa Alajärven Ankkureissa. |
Veeti Henrik Vainio s. 16.6.1997. |
Aake Oskari Vainio s. 21.1.2000, k. 23.4.2000. Syntymävammainen. |
Iiro Verneri Vainio s. 27.6.2003 Espoo. |
Taulu 1342 |
VI Ilkka Heikki Koskinen (552), (Taulusta 1340, isä Veli-Heikki Koskinen) maanrakennusteknikko, s. 3.7.1966 Jyväskylä. |
Avopuoliso: eronneet
Satu Kemppainen (7890)
s. 1971 Karstula.
Vanhemmat: Kalevi Kemppainen, s. 23.7.1940. Vihitty 3.11.1962 Karstula. Arja Elisa Kemppainen o.s. Heikkilä, s. 12.8.1941 Karstula 1 Heikkilä. |
Taulu 1343 |
V Erkki Jussi Kalervo Koskinen (500), (Taulusta 1331, äiti Tyyne Koskinen) mv, s. 27.7.1941 Karstula. Pääjärvi Riutta Karstula. |
Puoliso: Vihitty 22.9.1963 Karstula
Eila Anneli Koskinen o.s. Asp (555)
s. 4.7.1944 Kannonkoski.
Vanhemmat: Toivo Asp, mv., s. 11.6.1911 Viitasaari, k. 7.2.1993 Karstula. Sisko Asp o.s. Sneck, emäntä, s. 14.9.1914 Kivijärvi, k. 29.1.1980 Karstula. |
Jari Jukka Tapani Koskinen , s. 11.12.1963 Karstula. Tauluun 1344 |
Jaana Eila Elina Koivisto o.s. Koskinen , s. 2.12.1967. Tauluun 1346 |
Janne Erkki Ilari Koskinen , s. 26.5.1973 Karstula. Tauluun 1347 |
Juha Heikki Kalervo Koskinen , s. 8.10.1979 Karstula. Tauluun 1348 |
Taulu 1344 |
VI Jari Jukka Tapani Koskinen (556), (Taulusta 1343, isä Jussi Koskinen) insinööri, s. 11.12.1963 Karstula. Järvenpää asuinpaikka. |
1. puoliso: eronneet
Eija Maritta Koskinen o.s. Jalava (561)
lastenhoitaja, s. 1.6.1964 Karstula.
Vanhemmat: Erkki Johannes Jalava, ammattiautoilija. Sisko Marja Jalava o.s. Kivelä, perhepäivähoitaja. |
Henna Emilia Koskinen , s. 1.4.1984 Karstula. Tauluun 1345 |
2. avopuoliso: Niina Marja Näsälä (4048) s. 8.12.1967. |
Iikka Jalmari Näsälä s. 16.4.1996 Järvenpää. |
Tuukka Ilmari Näsälä s. 30.4.2001 Järvenpää. |
Alina Lilian Näsälä s. 6.3.2004 Järvenpää. |
Taulu 1345 |
VII Henna Emilia Koskinen (562), (Taulusta 1344, isä Jari Koskinen) s. 1.4.1984 Karstula. Asuu Asikkalassa. |
Avopuoliso: Lauri Tukia (14522) maisema-arkkitehti. Asuinpaikka Asikkala. |
Taulu 1346 |
VI Jaana Eila Elina Koivisto o.s. Koskinen (557), (Taulusta 1343, isä Jussi Koskinen) sairaanhoitaja, s. 2.12.1967. Soini asuinpaikka. |
Puoliso: eronneet 2011 Marko Kullervo Koivisto (563) sairaanhoitaja, työnjohtaja, s. 9.11.1966. |
Ville-Marko Koivisto s. 4.11.1993. |
Miska Teodor Koivisto s. 4.8.1999 Soini. |
Taulu 1347 |
VI Janne Erkki Ilari Koskinen (558), (Taulusta 1343, isä Jussi Koskinen) s. 26.5.1973 Karstula. Asuu Jyväskylässä. |
Puoliso: Vihitty 31.12.2011 Karstula Saija Marjut Tuulikki Koskinen o.s. Manninen (560) sairaanhoidon opettaja, s. 28.3.1975. |
Taulu 1348 |
VI Juha Heikki Kalervo Koskinen (559), (Taulusta 1343, isä Jussi Koskinen) työnjohtaja (Metso OY), s. 8.10.1979 Karstula. Asuu Jyväskylässä. |
Puoliso: Vihitty 12.2.2012 Jyväskylä Hilkka Helinä Koskinen o.s. Jäsperi (14520) s. 18.2.1982 Karstula. |
Joonas Kristian Koskinen s. 28.4.2003 Jyväskylä. |
Taulu 1349 |
V Tauno Matti Antero Koskinen (501), (Taulusta 1331, äiti Tyyne Koskinen) lakimies, s. 12.6.1943 Karstula, k. 30.1.2003 Seinäjoki. Opiskeli Helsingissä lakitieteellisessä. Työkokemusta asianajotoimistossa Helsingissä ja sitten muutto Seinäjoelle. Asui opiskeluajan Mechelininkadulla vuokrahuoneessa, jossa oli asunut vakituisesti myös serkku Leo ja väliaikaisesti serkut Antti ja Taisto eri vaiheissa. Iäkäs Hilma Silvanto omisti huoneiston ja asui itsekin siinä. Muuttanut: Seinäjoelle 25.11.1969. |
Puoliso: Marjukka Koskinen o.s. Haverinen (565) merkonomi, s. 12.11.1946. |
Mirko Antti Ilari Koskinen , s. 2.5.1975 Seinäjoki. Tauluun 1350 |
Ilkka Heikki Koskinen s. 4.7.1986 Seinäjoki. |
Taulu 1350 |
VI Mirko Antti Ilari Koskinen (566), (Taulusta 1349, isä Matti Koskinen) asianajaja, s. 2.5.1975 Seinäjoki. Asianajotoimisto Ristikangas, Kinnunen & Koskinen Oy, lakimies, osakas 2011-. |
Puoliso: Vihitty 15.8.2009 Heidi Koskinen o.s. Knuutila (14511) asianajaja. |
Hilda Kirsikka Koskinen s. 23.8.2010 Seinäjoki. |
Taulu 1351 |
IV Eino Erkki Poikonen (425), (Taulusta 1299, isä Herman Poikonen)
mv., s. 19.7.1911 Saarijärvi Kalmari Liepee, k. 30.5.1978 Karstula Aho Lieju. Konttilasta vuonna 1952 lohkaistun Liejun tilan isäntä. Talvisodassa Taipaleenjoella 23.12. -39 alkaen viestimiehenä JR 21 III pataljoonassa. Jatkosodassa JR 50 raskaan kranaatinheittimen viestimiehenä tammikuulle 1942, jolloin kotiutettiin puoleksi vuodeksi. Korpraali 1941. Heinäkuusta 1942 Uhtualla viestissä helmikuulle 1944, jolloin yksikkö siirrettiin Kannakselle. Suurhyökkäyksen alun aikana oli kylvöntekolomalla Karstulassa. Ehti murskattuun yksikköönsä JR 1:een vasta Viipurissa samana päivänä 20.6. -44, kun se menetettiin. Lopun ikää painoivat mieltä sotavammat, jotka sai henkisesti kuultuaan viestimiehenä omien miesten tapattamisesta Viipurinlahden kalliosaariin hyökkyyttämällä. Pohjaton herraviha on heijastunut vielä jälkeläisiinkin. |
Puoliso: Vihitty 9.7.1940 Karstula
Aune Johanna Poikonen o.s. Pekkanen (516)
talon emäntä, s. 16.1.1913 Pylkönmäki Paajala Vasikka-aho, k. 4.3.1998 Karstula.
Vanhemmat: Taavetti Pekkanen, mv., s. 4.7.1882 Paajala Rasinmäki, k. 24.11.1941 Karstula Aho Katvela, kuolinsyy Keuhkokuume. Vihitty 8.7.1911 Pylkönmäki. Muuttivat Pylkönmäen Vasikka-aholta Karstulaan Aho-Vastingin Katvelaan vuonna 1930. Amanda Pekkanen o.s. Rantanen, emäntä, s. 4.10.1886 Karstula, k. 30.10.1966 Karstula Aho-Vastinki Katvela. |
Taisto Veikko Elias Poikonen , s. 15.2.1941 Karstula Aho Konttila. Tauluun 1352 |
Voitto Olavi Poikonen , s. 19.3.1942 Karstula Aho Katvela. Tauluun 1353 |
Antti Tapio Poikonen , s. 5.9.1945 Karstula Aho Konttila. Tauluun 1355 |
Lea Inkeri Riihimäki o.s. Poikonen , s. 16.7.1948 Karstula Aho Konttila. Tauluun 1358 |
Eero Taavetti Poikonen , s. 18.3.1950 Karstula Aho Lieju, k. 8.6.1982 Helsinki. Tauluun 1359 |
Taulu 1352 |
V Taisto Veikko Elias Poikonen (517), (Taulusta 1351, isä Eino Poikonen) HUK, mv., sukututkija, s. 15.2.1941 Karstula Aho Konttila. Espooseen 7.12.1966, Helsinkiin 1968, Kauniaisiin 1973, Äänekoskelle 1975, Keuruulle 1976, Äänekoskelle 1977. |
Puoliso: Vihitty 30.12.1974 Saarijärvi
Anna Leena Marjatta Poikonen o.s. Ahola (524)
HuK, lehtori, s. 23.4.1943 Äänekoski.
Vanhemmat: Vilho Emil Ahola, mv., s. 1.7.1894 Saarijärvi Honkola 1 Ahola, k. 26.1.1970 Äänekoski Honkola Ahola. Hilja Lydia Ahola o.s. Frondelius Taivela, emäntä, s. 29.1.1908 Impilahti Hunttila, k. 9.12.1989 Äänekoski Honkola. |
Perttu Heikki Poikonen toimitusjohtaja, s. 8.2.1976 Karstula. http://www.sivuprofiili.fi, töissä USA, California, Piilaakso 06/2000 - 12/2001. |
Jarkko Ville Poikonen yo-merkonomi, medianomi, s. 27.3.1978 Äänekoski. |
Taulu 1353 |
V Voitto Olavi Poikonen (518), (Taulusta 1351, isä Eino Poikonen) kaapelityöntekijä, Kirkkonummi, s. 19.3.1942 Karstula Aho Katvela. Ruotsissa töissä 1964-1981. Väestörekisteriin 1972. |
Puoliso: Vihitty 26.4.1974 Karlskoga Ruotsi
Pirjo Anneli Poikonen o.s. Kontio (527)
s. 13.3.1946 Liperi, (kaksonen), k. 1.12.2006 Kirkkonummi.
Vanhemmat: Kalle Kontio, s. 7.12.1916 Savonranta, k. 5.12.1963 Joensuu. Vihitty 1943. Anna Ester Kontio o.s. Pippuri, s. 4.7.1916 Rääkkylä. Joensuuhun 1954. |
Joona Aulis Poikonen , s. 19.8.1976 Örebro Ruotsi. Tauluun 1354 |
Taulu 1354 |
VI Joona Aulis Poikonen (528), (Taulusta 1353, isä Voitto Poikonen) datanomi, s. 19.8.1976 Örebro Ruotsi. Homepages: http://mclad.gfxile.net/. Asuinpaikka Kirkkonummi. |
Puoliso:
Tea Adeile Poikonen o.s. Matikainen (4324)
merkonomi, s. 21.11.1979 Pieksämäki.
Vanhemmat: Teuvo Ilmari Matikainen. Anna Sinikka Hyttinen. |
Minja Birgit Poikonen s. 27.12.2000 Kirkkonummi. |
Netta Margit Poikonen s. 12.9.2003 Kirkkonummi. |
Taulu 1355 |
V Antti Tapio Poikonen (519), (Taulusta 1351, isä Eino Poikonen)
sähköinsinööri, s. 5.9.1945 Karstula Aho Konttila. Antin koulutus ja työhistoriaa: kansakoulun jälkeen ammattikoulu, sähköasentaja, 1961-64 K-S KAK, Jyväskylä, varusmiespalvelun jälkeen 2 kk Ruotsissa Volvon leikkuupuimuritehtaalla Hallsbergissa. Tulo Helsinkiin: Pertti Metsähuoneen avulla IBM:n atk-testiin, jonka perusteella Keskoon operaattoriksi. Ay-toiminnan käynnistystä operaattoreiden keskuudessa. Yksi vuosi Työväen Akatemiassa kielitaitoa kohentamassa. Kesä KOP:n operaattorina, Nokian atk-kursseja Kaapelitehtaalla, joiden perusteella pääsy OKO:n atk-osastolle ohjelmoijaksi. Kun edelleen koulutuspohja oli eteenpäinmenolle niukka, piti suorittaa keskikoulun oppimäärä, jotta voi pyrkiä Teknilliseen opistoon. Helsingin teknillisessä oppilaitoksessa 1971-1975, sähköteollisuuslinjan opinnot. Kesälomat sekä kesä valmistumisen jälkeen Helsingin kaupungin sähkölaitoksella - syksyllä otti OKO yhteyttä etsien tietoliikenneverkon yhteyksien toteuttajaa. Tietoliikenteen ja pankkikorttijärjestelmien kehittäjänä 1975-1991. Työsuhteita muovikorttiyrityksessä, kylmäkalusteyrityksen laatukäsikirjan tekijänä, Sosiaaliviraston kiinteistöpalvelun sähköinsinöörinä, LVIS -suunnitteluyrityksessä sairaalan sähkösuunnittelijana, Lohjan ammattioppilaitoksessa vt. lehtorina ja 2000-yrityksessä konsulttina. Harrastesaralla oli merkittävää aktiviteettia ammattikoulun oppilaskunnassa. Antti juonsi ja teki 16 mm dokumenttielokuvan ammattikoulun opintolinjoista ja harrastustoiminnasta; oli vuoden oppilaskanttiinin isäntänä. Toimi luokanvanhimpana sekä ammattikoulussa että opistossa, opistossa myös oppilaskunnan luottamustoimissa. Ennen Työväen Akatemiaa talvikausina opiskeli työväenopistoissa iltakursseilla ruotsin- ja englanninkieltä. Ensimmäisessä omistushuoneistossa Roihuvuoressa alkoi aktiiviaika myös kiinteistönhoitoalalla: pienen kerrostalon isännöitsijä ja kohta myös talonmies, mikä toi pientä ansiota opistoajalle. Sittemmin toiminut niissä asunto-yhtiöissä, joissa asuu, hallituksessa ja isännöitsijänä, ennen kaikkea energiatalouden kehittäjänä. 1990-luvun työttömyyttä sisältävä aika antoi uuden toiminta-alueen: kolmannen sektorin aktiviteetit. Työttömien insinöörien, arkkitehtien ja ekonomien ryhmä loi 1992 yhteistoimintaa, jonka nimenä oli aluksi Turpo. Toiminta kehittyi ja laajeni; muodostui IDEA -niminen organisaatio, joka toimi OTTY:n (Omaehtoisen Työllistämisen Tuki) alla. Tämän toiminnan oheen käynnistyi "Työllistymisasioiden Neuvottelukunta", jossa oli edustajia muutamista ministeriöistä, ammattiyhdistys organisaatioista, kirkosta, työttömien organisaatioista ja asiantuntijoita kulloinkin aktiviteettina olevan aiheen mukaan. Työryhmien tuottamat dokumentit jaettiin valtioneuvostolle ja muille asianosaisille; sittemmin ne on tallennettu Kansallisarkistoon. Sukututkimus tuli aktiiviksi hetimiten Poikosten sukuseuran käynnistyttyä; Antti on huolehtinut Poikosten sukuseuran sukutietokannan hoidosta ja ylläpitänyt sukuseuran kotisivuja. Muuttanut: Hallsberg 1965, Helsinki 1966, Karhula, Helsinki 1966, Vantaa, Helsinki. |
Puoliso: Vihitty 31.5.1969 Helsinki
Anja Anneli Poikonen o.s. Keränen (529)
merkonomi, s. 15.10.1943 Kuusamo Rukajärvi.
Vanhemmat: Sergei Keränen e. Gerasimov, mv., ent. porotilallinen, metsätyö, suutari, s. 10.10.1906 Uhtua Pistojärvi, k. 11.7.1995 Kuusamo. Kävi yhden talven venäläistä koulua Tiirossa. Tuli 1921 pakolaisena Kuusamoon viipyen silloin 6 kuukautta ja palasi Tiiron kylälle. 1928 asevelvollisuuskutsunnassa sai vapautuksen perhesuhteiden perusteella. Tiiroon tuli kolhoosi 1931. Perhe tuli omin luvin Suomeen 31.7.1933, josta alkaen ottivat nimen Keränen. Palveli Suomen armeijassa sodan aikana - Paasikivi myönsi kansalaisuuden 19.12.1947. Kahdeksan hengen ryhmä lähti Tiiron kylästä marjaretkelle kohti itää, sieltä paikallistuntemuksen turvin kaarrettiinkin länteen tiettömiä reittejä. Arvo oli Marian kertoman mukaan kaksivuotias ja tunnottomana hoilaili "Sotatorvet raikaa…". Jossain matkan osalla Arvo oli kontissa, mutta putosi sieltä erästä jokea ylittäessä. Maria kertoi pidelleen konttia hampaissaan uidessaan virran yli. 1933 ottivat nimen Keränen. Uhtualla tapahtunut vihkiminen ei riittänyt suomalaisille ja Sergei ja Maria vihittiin uudelleen Suomeen tulon jälkeen. Maria Keränen o.s. Hilippälä (aiemmin Gerasimov), emäntä, s. 12.2.1907 Uhtua Pistojärvi, k. 13.12.1986 Kuusamo. Muuttanut: Tikkurila, Kauniainen, Helsinki, Heikinlaakso. |
Risto Oskari Poikonen , s. 26.1.1978 Helsinki. Tauluun 1356 |
Paavo Henrik Poikonen , s. 11.3.1982 Helsinki. Tauluun 1357 |
Taulu 1356 |
VI Risto Oskari Poikonen (530), (Taulusta 1355, isä Antti Poikonen) dibl. ins, s. 26.1.1978 Helsinki. |
Puoliso: Vihitty 5.2.2005 Järvenpää
Roswitha Anneli Poikonen o.s. Brückner (8418)
restonomi, s. 28.4.1978 Espoo.
Vanhemmat: Heinz Bernd Brückner, elintarvikkeiden maahantuoja, s. 14.2.1950 Gahlentz Oederan Saksa. Päivi Annikki Brückner o.s. Isorinne, lähihoitaja, s. 24.5.1953 Helsinki. |
Leo Heinz Hermanni Poikonen s. 24.7.2013 Järvenpää. |
Taulu 1357 |
VI Paavo Henrik Poikonen (531), (Taulusta 1355, isä Antti Poikonen) s. 11.3.1982 Helsinki. Harrastukset: tietokoneet ja -pelit. |
Puoliso: Vihitty 11.6.2004 Raasepori, eronneet 2012
Tanja Annika "Anki" Poikonen o.s. Pirilä (8419)
s. 25.6.1983 Lappohja (Tammisaari).
Vanhemmat: Raimo Arvi Olavi Pirilä, metallimies, s. 21.2.1945 Utajärvi, k. 21.7.2014 Lappohja. Sonja Gunilla Isaksson, s. 4.6.1956 Vimonböle. |
Taulu 1358 |
V Lea Inkeri Riihimäki o.s. Poikonen (520), (Taulusta 1351, isä Eino Poikonen) kodinhoitaja, s. 16.7.1948 Karstula Aho Konttila, k. 3.8.2001 Kerava. Muuttanut: Espooseen 5.1.1968. |
Puoliso: Vihitty 2.5.1980 Helsinki, eronneet 1999 Kari Veikko Kalevi Riihimäki (522) vahtimestari, s. 9.8.1946 Ikaalinen. |
Taulu 1359 |
V Eero Taavetti Poikonen (521), (Taulusta 1351, isä Eino Poikonen) sähköteknikko, ay-toimitsija, s. 18.3.1950 Karstula Aho Lieju, k. 8.6.1982 Helsinki. Helsinkiin 13.12.1968. |
Puoliso: Vihitty 1975 Helsinki Sisko Iris Tuulikki Pohjola e. Poikonen o.s. Nyholm (523) lastentarhaopettaja, s. 1.9.1949 Pori. Asuinpaikka Lohja. |
Taulu 1360 |
IV Eeva Elisabeth Jäsperi o.s. Poikonen (428), (Taulusta 1299, isä Herman Poikonen) emäntä, s. 22.6.1923 Karstula Aho Konttila, k. 26.2.2009 Karstula. |
Puoliso: Vihitty 4.2.1961 Karstula
Armas Jäsperi (534)
kirvesmies, mv., s. 16.9.1923 Karstula Isokylä, k. 20.12.1982 Karstula Aho Konttila.
Vanhemmat: Onni Einari Juhonpoika Jäsperi, s. 6.11.1886 Karstula Vastinki Jäsperilä. Hilja Katriina Jäsperi o.s. Putkonen, s. 30.12.1897 Karstula. |
Anu Marja Elina Ruusila o.s. Jäsperi , s. 18.8.1961 Karstula Aho Konttila. Tauluun 1361 |
Arja Eeva Helena Jäsperi , s. 1.10.1962 Karstula Aho Konttila. Tauluun 1362 |
Ari Elias Jäsperi , s. 10.3.1965 Karstula Aho Konttila. Tauluun 1363 |
Taulu 1361 |
V Anu Marja Elina Ruusila o.s. Jäsperi (535), (Taulusta 1360, äiti Eeva Jäsperi) toimistosihteeri, taksiautoilija, s. 18.8.1961 Karstula Aho Konttila. Asuinpaikka Palokka. |
Puoliso: Vihitty 1997 Jukka Tapani Ruusila (7891) taksiyrittäjä, s. 11.9.1961 Jyväskylä. |
Lauri Armas Ruusila s. 14.12.1996 Jyväskylä Palokka. |
Leo Tapani Ruusila s. 30.1.2000 Jyväskylä Palokka. |
Taulu 1362 |
V Arja Eeva Helena Jäsperi (536), (Taulusta 1360, äiti Eeva Jäsperi) kiinteistövälittäjä, s. 1.10.1962 Karstula Aho Konttila, k. 8.10.2001 Tampere (Milano). Asuinpaikka Tampere. |
Avopuoliso: Harri Vaara (538) kiinteistövälittäjä, s. 10.2.1963. |
Taulu 1363 |
V Ari Elias Jäsperi (537), (Taulusta 1360, äiti Eeva Jäsperi) mv., s. 10.3.1965 Karstula Aho Konttila. Työsuhteessa Karstulan Veneessä. Harrastukset: Metsästys. |
Puoliso: Vihitty 2003 Aira Helena Jäsperi o.s. Tammela (539) merkantti, s. 10.9.1967 Laukaa Vehniä. |
Krista Maria Jäsperi s. 16.1.2003 Karstula. |
Essi Elisabeth Jäsperi s. 23.6.2005 Karstula. |
Taulu 1364 |
III Evert Poikonen (395), (Taulusta 1251, isä Kalle Poikonen)
kutomotyöläinen, s. 21.3.1884 Karstula Vastinki Konttila, k. 19.2.1941 USA Mass Maynard Middlesex. Hangosta 12.11.1902 Amerikkaan. Oli pitkään Maynardissa Massachusettsissa kutomotehtaalla töissä. Evertin pojilla ei ollut lapsia. Kirjeessä Meriluodoille Lyyti kertoi, että Evert kuoli työpaikalleen verisuonten kalkkeutuman seurauksena. Amerikan tilastossa kuolinpäivä on 23.2. |
Puoliso: Lydia "Lyyti" Poikonen (2468) s. 1886 Saarijärvi Kalmari, k. 15.8.1946 USA Mass Maynard Middlesex Massachusetts. |
Wäinö Ilmari Poikonen , s. 6.12.1905 Sudbury Middlesex Mass. USA, k. 20.1.1980 Concord Mass. USA. Tauluun 1365 |
Uuno Albert Poikonen , s. 6.9.1907 Sudbury Middlesex Mass. USA, k. 18.12.1987 Concord Mass. USA. Tauluun 1366 |
Urho Everett Poikonen , s. 1909 Middlesex Mass Massachusetts USA, k. 4.12.1948 Usa Mass. Middlesex Maynard. Tauluun 1367 |
Taulu 1365 |
IV Wäinö Ilmari Poikonen (4276), (Taulusta 1364, isä Evert Poikonen) hovimesteri (butler), s. 6.12.1905 Sudbury Middlesex Mass. USA, k. 20.1.1980 Concord Mass. USA. |
Puoliso: Elli A. Poikonen (23077) k. 20.4.1987. |
Taulu 1366 |
IV Uuno Albert Poikonen (2464), (Taulusta 1364, isä Evert Poikonen)
maitojakelun johtaja (milk-delivery mgn), s. 6.9.1907 Sudbury Middlesex Mass. USA, k. 18.12.1987 Concord Mass. USA. Industry: Coperator-store Dairy Highest Grade Completed: Elementary school, 7th grade 1940 tiedoissa palkka 1350 $/v. Osuuskauppamies. |
1. puoliso: Florence Poikonen (19326) pyykinkuljettaja pesulassa, s. noin 1912 USA Mass. Middlesex Maynard. USA:n väestönlaskenta 3.4.1940. |
2. puoliso: Vihitty 30.12.1952 Maynard Mass. Laura Eini Poikonen o.s. Sadinkangas (23076) kuluttaja-asianainen, s. 17.1.1916 Toholampi, k. 27.1.2008 USA Maynard Massachusetts. Osuuskauppa- ja naisasianainen. |
Taulu 1367 |
IV Urho Everett Poikonen (4275), (Taulusta 1364, isä Evert Poikonen) kuorma-autokuski, s. 1909 Middlesex Mass Massachusetts USA, k. 4.12.1948 Usa Mass. Middlesex Maynard. Perhehauta Maynardissa (lot 700 sec 31-0) yhdessä veljien ja vanhempien kanssa. |
Puoliso: Lyyli Poikonen (19327) s. noin 1917 USA Maine Thomaston. |
Taulu 1368 |
III Serafia "Viinu" Kallentytär Meriluoto o.s. Poikonen (396), (Taulusta 1251, isä Kalle Poikonen) kutomotyöläinen Amerikassa, s. 24.2.1888 Karstula Vastinki Konttila, k. 8.4.1978 Karstula Aho Konttila. Amerikkaan Hangosta 31.1.1907 veljensä Evertin luokse Maynardiin. Kävi lyhyellä käynnillä Suomessa vuonna 1912 ja palasi jälleen Amerikkaan Hangosta lähtien 25.9.1912. Lopullisesti "Viinu" palasi Suomeen vuonna 1923 miehensä kanssa. He ostivat osan syntymäkotiaan eli Karstulan Aho-Vastingin Katvelan, josta luopuivat vuonna 1930 ja rakensivat samalle peltoaukealle Viertolan. |
Puoliso: Vihitty 1916? Amerikassa
Hjalmar "Jalmari" Bernhard Meriluoto e. Lindfors (397)
kirvesmies, timpuri, s. 30.12.1886 Nurmijärvi Hyvinkää, k. 1.10.1966 Karstula.
Vanhemmat: Johan Gustaf Gustafsson Rinne e. Lindfors, s. 25.5.1854 Nurmijärvi Palojoki 10 Suonoja. Alexandra Charlotta Josefdotter Rinne, s. 16.4.1855 Nurmijärvi Hyvinkää 9 Tapola. Lähti Amerikkaan 27.1.1909, oli siellä timpurina vuoteen 1923, jolloin palasi Suomeen ja osti vaimonsa kotitilasta osan ja siirsi Katvelan asuinrakennusta noin 50 m nykyiselle paikalleen rakentaen sen vesikattoon Amerikan malliset harjakatteiset ikkunajiirit. Kun Eino Poikonen rakensi 1948 Liejun, sai hän Jalmarin apuun vintin rappujen tekoon. |
A | B | C | D | E | F | G | H | I | J | K | L | M | N | O | P | R | S | T | U | V | W | Y | Å | Ä | Ö
Ada ... (2665) | 695 | |
Alexandra Charlotta Josefdotter, s. 16.4.1855 ... (12249) | 1368 | |
Anastasia ... (9624) | 1269 | |
Anneli, s. 30.7.1957 ... (7198) | 462 | |
Aune ... (10021) | 804 | |
Barbara ... (1752) | 1179 | |
Beverly ... (6187) | 945 | |
Brenda ... (6386) | 976 | |
Cathy, s. 27.9.1951 ... (9601) | 1257 | |
Eila ... (15928) | 1042 | |
Eini Vilhelmiina, s. 20.3.1938 ... (20635) | 600 | |
Elisabeth Johansdotter, s. 14.9.1855 ... (9691) | 1216 | |
Elli A. ... (23077) | 1365 | |
Elsie ... (6586) | 679 | |
Eva Isacsdotter, s. 3.10.1841 ... (11548) | 640 | |
Florence, s. 1912 ... (19326) | 1366 | |
Fritz ... (14976) | 997 | |
Gustava Adolfina Gustafsdotter, s. 15.6.1850 ... (14949) | 42 | |
Hedda Stina Johansdotter, s. 5.3.1835 ... (14951) | 848 | |
Heidi ... (9426) | 647 | |
Henric Michelsson, s. 25.5.1818 ... (14969) | 784 | |
Henrietta, s. 28.12.1969 ... (15850) | 1026 | |
Ilona ... (14977) | 997 | |
Impi ... (4637) | 560 | |
Ingrid Maria ... (4986) | 1025 | |
Jean ... (6380) | 974 | |
Jenni Susanne, s. 21.9.1983 ... (15078) | 922 | |
Johanna Mathilda Johansdotter, s. 22.10.1864 ... (12536) | 996 | |
Katherine, s. 22.4.1955 ... (9599) | 1257 | |
Lisa Johansdotter, s. 25.8.1825 ... (17621) | 629 | |
Lydia "Lyyti", s. 1886 ... (2468) | 1364 | |
Lyyli, s. 1917 ... (19327) | 1367 | |
Maria "Maja" Johanna Andersintytär, s. 8.4.1845 ... (5942) | 373 | |
Marita ... (8025) | 1102 | |
Marjaana Juhontytär, s. 18.3.1853 ... (11086) | 5 | |
Marjo, s. 6.11.1962 ... (7202) | 463 | |
Markus, s. 1997 ... (15387) | 591 | |
Marsha ... (6591) | 682 | |
Martha "Sally" ... (6582) | 681 | |
Mathilda Elina Vilhelmsdotter, s. 6.12.1863 ... (17431) | 1030 | |
Mikael, s. 1992 ... (15386) | 591 | |
Norma ... (951) | 1179 | |
Patrik, s. 1990 ... (15385) | 591 | |
Pirjo Hannele, s. 25.2.1957 ... (8874) | 1041 | |
Pirkko ... (238) | 217 | |
Pirkko Sisko, s. 31.3.1958 ... (7178) | 454 | |
Päivi Kaarina, s. 1.12.1967 ... (7009) | 868, 869 | |
Raija Marianne, s. 5.6.1954 ... (21197) | 1213 | |
Rebekka, s. 9.3.1970 ... (9610) | 1262 | |
Ritva ... (4706) | 598 | |
Satu Susanna, s. 21.1.1976 ... (7191) | 459 | |
Susan ... (9813) | 687 | |
Susanna Johansdotter, s. 7.3.1841 ... (15418) | 1222 | |
Taina ... (10028) | 1088 | |
Tuula, s. 29.9.1946 ... (21242) | 583 | |
Ulla ... (8020) | 1100 | |
Wanpen, s. 1979 ... (9507) | 664 | |
Vieno, s. 13.10.1919 ... (10947) | 376 | |
A | Suku- ja myöhempi nimi -hakemisto | |
AALTONEN | Heli Anneli, s. 30.3.1961 ... (6985) | 830 |
AARNIPUU | Arla, s. 24.9.1995 ... (4306) | 779 |
AARNIPUU E. HEISKANEN | Eija Sisko Hellevi, s. 7.6.1941 ... (4300) | 769, 774 |
AARNIPUU E. LAMPELA | Tiia Anniina, s. 26.4.1974 ... (4287) | 780, 782 |
AARNIPUU E. POIKONEN | Eija Sisko Hellevi, s. 7.6.1941 ... (4300) | 769, 774 |
Seija Eila Kyllikki, s. 21.3.1940 ... (4310) | 769, 770 | |
Toini Kyllikki, s. 14.6.1918 ... (4299) | 769 | |
AARNIPUU | Harri Olavi, s. 18.4.1968 ... (4239) | 777, 779 |
Jarno Olavi, s. 24.6.1997 ... (2626) | 779 | |
Kati, s. 6.9.1964 ... (4926) | 779 | |
Kerttu Selina, s. 16.11.1999 ... (4283) | 782 | |
Leena, s. 5.4.1948 ... (4241) | 769, 780 | |
Outi Inkeri, s. 16.11.1999 ... (4284) | 782 | |
Paavo Kristian, s. 26.10.1918 ... (4308) | 754, 769 | |
Paavo Olavi, s. 27.12.1942 ... (4309) | 769, 777 | |
Petja Ilmari, s. 26.4.1970 ... (4277) | 782 | |
Sari Anne, s. 27.2.1966 ... (4240) | 777, 778 | |
Seija ... (5258) | 777 | |
AARNIPUU-LAMPELA | Leena, s. 5.4.1948 ... (4241) | 769, 780 |
AHLSTED | Aili Karoliina, s. 3.5.1928 ... (21337) | 599 |
AHO | Kaisa Päivikki, s. 19.2.1980 ... (21126) | 125 |
AHOKANGAS | Kathy ... (9087) | 1124 |
AHOKAS E. LEHTO | Mirja Helena, s. 11.7.1944 ... (1189) | 807, 808 |
AHOKAS E. MÄKINEN | Irma Anneli, s. 12.1.1967 ... (8586) | 380, 381 |
AHOKAS | Eero Väinö Kalervo, s. 17.2.1944 ... (21363) | 381 |
Erik Mikael, s. 26.9.1970 ... (13045) | 381 | |
Raimo Ilmari, s. 5.4.1947 ... (6945) | 808 | |
Rauni Sisko, s. 22.2.1949 ... (21364) | 381 | |
AHOLA | Aatto Samuli, s. 31.8.1947 ... (2048) | 292, 298 |
Aila Inkeri, s. 9.7.1954 ... (2403) | 298 | |
Anita Raakel, s. 24.5.1948 ... (2042) | 286, 289 | |
Anna Irene, s. 26.12.1904 ... (2015) | 248, 266 | |
Anna Johansson, s. 30.10.1845 ... (2204) | 248 | |
Anna Leena Marjatta, s. 23.4.1943 ... (524) | 1352 | |
Anneli Tuulikki, s. 29.6.1946 ... (2396) | 296 | |
Anselm, s. 4.9.1895 ... (21366) | 578 | |
Antti Onerva, s. 26.10.1913 ... (2018) | 248, 292 | |
Antti Sakari, s. 6.3.1940 ... (2046) | 292, 293 | |
Arto Sulevi, s. 26.7.1944 ... (2047) | 292, 296 | |
Arvi Adiel, s. 16.2.1907 ... (2016) | 248, 286 | |
Arvi Olavi, s. 29.5.1940 ... (2039) | 286 | |
Aulikki Marjaana, s. 24.7.1956 ... (2409) | 299 | |
AHOLA E. HANHINEN | Elsa Helena, s. 25.1.1911 ... (2360) | 286 |
AHOLA E. RANKINEN E. VILANDER | Lahja, s. 15.4.1929 ... (3784) | 1135, 1170 |
AHOLA | Edvin Eemil, s. 11.9.1875 ... (2011) | 248 |
Eeva-Liisa, s. 17.1.1942 ... (2040) | 286, 287 | |
Eija Marjenne, s. 20.4.1962 ... (2415) | 300 | |
Eila Kyllikki, s. 28.4.1943 ... (2384) | 293 | |
Emilia Miia Marjaana, s. 4.5.1987 ... (2393) | 295 | |
Enni Aira, s. 22.4.1910 ... (2017) | 248, 291 | |
Gustaf "Kustaa" Johansson, s. 31.7.1848 ... (2203) | 248 | |
Hannu Tapio, s. 16.4.1952 ... (2049) | 292, 299 | |
Heikki Tapani, s. 8.1.1955 ... (2050) | 292, 300 | |
Hilja Lydia, s. 29.1.1908 ... (6585) | 1352 | |
Ilkka Ilmari, s. 3.2.1990 ... (2406) | 298 | |
Joonas Petteri, s. 27.2.1989 ... (2417) | 300 | |
Jori Antti Eerikki, s. 6.2.1988 ... (2412) | 299 | |
Jorma Anselmi, s. 30.1.1936 ... (4660) | 578 | |
Jukia, s. 2.6.1906 ... (21367) | 578 | |
Kerttu Leena, s. 25.6.1946 ... (2041) | 286, 288 | |
Maija Kyllikki, s. 26.8.1949 ... (2043) | 286, 290 | |
Marko Sakari, s. 2.3.1985 ... (2405) | 298 | |
Matias, s. 9.11.1992 ... (2418) | 300 | |
Merja Marketta, s. 13.12.1960 ... (4667) | 578, 581 | |
Niklas Henrikki, s. 22.4.1987 ... (2416) | 300 | |
Noora Lyydia Henrietta, s. 6.1.1995 ... (2419) | 300 | |
Olga Maria, s. 15.9.1878 ... (2010) | 152, 248 | |
Paavo Eemil, s. 1.12.1902 ... (2014) | 248 | |
Pasi Tapio, s. 13.7.1977 ... (2410) | 299 | |
Pauli Sakari, s. 13.3.1964 ... (2386) | 293, 295 | |
Pirjo Hannele, s. 1.10.1958 ... (4661) | 578, 579 | |
Pirkko Saara, s. 12.12.1937 ... (2038) | 286 | |
Päivi Hannele, s. 29.1.1962 ... (2385) | 293, 294 | |
Raija Katariina, s. 13.3.1981 ... (2404) | 298 | |
Riitta Maria, s. 17.9.1965 ... (2392) | 295 | |
Robin Oskari, s. 1989 ... (18112) | 1330 | |
Sami Aimo, s. 19.4.1974 ... (2399) | 296 | |
Sampo Antti, s. 11.10.1968 ... (2398) | 296 | |
Sari Kristiina, s. 21.2.1966 ... (2397) | 296, 297 | |
Sigrid Ester, s. 5.8.1913 ... (2036) | 286 | |
Siiri Annikki, s. 28.1.1919 ... (2045) | 292 | |
Silja Dagmar, s. 16.11.1900 ... (2013) | 248, 249 | |
Simo Pentti, s. 22.3.1933 ... (2037) | 286 | |
Sirpa Tuulikki, s. 13.12.1960 ... (4665) | 578, 580 | |
Soile Marketta, s. 19.2.1953 ... (23595) | 1330 | |
Taisto, s. 1940 ... (3899) | 1170 | |
Taru Tellervo, s. 2.10.1970 ... (2368) | 289 | |
Tero-Petteri, s. 30.10.1972 ... (2369) | 289 | |
Terttu Tuulikki, s. 23.5.1937 ... (4659) | 573, 578 | |
Tiina Sigrid, s. 28.11.1977 ... (2370) | 289 | |
Timo Veli, s. 9.1.1949 ... (23594) | 1330 | |
Vilho Emil, s. 1.7.1894 ... (6584) | 1352 | |
Virva Marjaana, s. 7.7.1980 ... (2411) | 299 | |
Väinö Adiel, s. 23.10.1899 ... (2012) | 248 | |
AHOLA-SAVINAINEN | Sirpa Tuulikki, s. 13.12.1960 ... (4665) | 578, 580 |
AHONEN (SAVOLA) | Johannes "Juho" Matinpoika, s. 23.2.1790 ... (4605) | 415 |
AHONEN | Aada Olivia Pauliina, s. 13.7.2007 ... (9594) | 1297 |
Aatu Johannes, s. 19.1.2002 ... (14412) | 900 | |
Aino Vieno Emilia, s. 24.11.2010 ... (10997) | 1297 | |
Annikki ... (2134) | 901 | |
Anu, s. 1986 ... (3275) | 534 | |
Aune, s. 16.4.1918 ... (3761) | 995, 1099 | |
AHONEN E. AUTIOMÄKI | Antti Juhonpoika, s. 6.4.1828 ... (268) | 415 |
AHONEN | Eetu Matias, s. 6.10.1999 ... (14411) | 900 |
Eetu Onni Petteri, s. 22.10.2005 ... (14526) | 554 | |
Eevi Sirkka Susanna, s. 14.9.2007 ... (14413) | 900 | |
Eija Anneli, s. 19.2.1955 ... (3269) | 525, 534 | |
Erkki Olavi, s. 1.5.1946 ... (8019) | 1099, 1100 | |
Hanna Pauliina, s. 11.3.1978 ... (14525) | 554 | |
Heli, s. 1982 ... (3274) | 534 | |
Henri, s. 23.9.1986 ... (17762) | 1100 | |
Hilma Maria Eliasdotter, s. 12.2.1867 ... (5960) | 551 | |
Johannes "Jussi", s. 16.1.1908 ... (6048) | 551 | |
Juha Ylermi Matias, s. 13.2.1946 ... (9075) | 551, 553 | |
Kaija-Liisa Marjaana, s. 22.5.1943 ... (9074) | 551, 552 | |
Katarina "Kaisa" Antintytär, s. 19.2.1787 ... (4606) | 415 | |
Katri "Kaisa" Mariana, s. 27.2.1917 ... (8888) | 550, 551 | |
Marja-Leena, s. 21.12.1948 ... (8022) | 1099, 1101 | |
Matts "Matti" Henriksson, s. 12.6.1859 ... (6034) | 551 | |
Miia Susanna, s. 14.12.1972 ... (1223) | 898, 900 | |
Mika Juha Petteri, s. 16.9.1974 ... (9371) | 553, 554 | |
Pasi Juhani, s. 3.1.1978 ... (9593) | 1297 | |
AHONEN PITKÄNEN | Johanna "Hanna" Antintytär, s. 27.8.1854 ... (269) | 415, 416 |
AHONEN | Timo Elias, s. 19.6.1972 ... (2132) | 900 |
Tuija Birgitta, s. 18.5.1956 ... (12583) | 1160 | |
Tuomo Antero, s. 3.5.1956 ... (8026) | 1099, 1103 | |
Ulla ... (8020) | 1100 | |
Unto Olavi, s. 5.2.1951 ... (3273) | 534 | |
Virpi ... (8021) | 1100 | |
Väinö Mikael, s. 5.9.1909 ... (3762) | 1099 | |
AHONNIEMI | Anna-Liisa, s. 23.6.1944 ... (9239) | 663 |
AHOPELTO | Bertta Helena, s. 1.2.1910 ... (3936) | 746 |
AHOPELTO E. BOMAN | Jalmari Johansson, s. 13.12.1883 ... (3934) | 746 |
AHOPELTO | Emma, s. 14.4.1891 ... (2612) | 689 |
Ester, s. 16.5.1918 ... (3939) | 746 | |
Helvi Maria, s. 3.12.1920 ... (3940) | 746 | |
Kerttu Maria, s. 21.2.1908 ... (3935) | 746 | |
Paavo Matias, s. 17.11.1912 ... (3937) | 746 | |
Tilda Maria, s. 14.12.1882 ... (2609) | 689, 746 | |
Vieno, s. 28.4.1916 ... (3938) | 746 | |
AHRENBERG | Reeta Mirella, s. 16.1.1976 ... (6963) | 821 |
AIRAKSINEN | Tuula Marjatta ... (2395) | 295 |
ALA-HAUTALA | Ilmi ... (2408) | 298 |
ALANEN | Hilja Dagmar, s. 14.10.1915 ... (2734) | 717 |
ALANIVA E. POIKONEN | Marjatta Orvokki, s. 25.8.1947 ... (3341) | 139 |
ALAPIHA | Kaisa, s. 2.3.1970 ... (21134) | 121 |
ALAVAIKKO | Martti Johannes, s. 10.2.1937 ... (485) | 1324 |
Mikko, s. 4.1.1964 ... (486) | 1324, 1325 | |
Tellervo, s. 28.8.1937 ... (476) | 1321, 1324 | |
ALHAINEN | Sylvia ... (4242) | 764 |
ALHOKOSKI | Susanna Irmeli, s. 10.2.1974 ... (9914) | 1020 |
ALI-MELKKILÄ | Elina, s. 16.5.1964 ... (14519) | 1334 |
ALTÉN | Ahto Arvid Matias, s. 15.2.1941 ... (2731) | 694, 717, 756 |
ALTEN | Armo Sakari, s. 31.1.1933 ... (2634) | 694, 698, 756 |
Arvid Mathias, s. 21.11.1902 ... (2632) | 690, 694, 756 | |
Aura Anneli, s. 10.3.1937 ... (4026) | 694, 756 | |
Bertta Alina, s. 5.1.1912 ... (5263) | 690, 718 | |
ALTÉN | Elsa Maria, s. 5.1.1900 ... (12446) | 529 |
Henrik "Heikki" Matinpoika, s. 15.2.1875 ... (5100) | 690, 756 | |
ALTEN KAUPPINEN | Maire Orvokki, s. 25.8.1939 ... (2707) | 694, 713, 756 |
ALTEN | Lempi Maria, s. 29.7.1897 ... (5260) | 690 |
Leo Viljo Henrik, s. 23.4.1949 ... (7470) | 738 | |
Liina Aleksandra, s. 26.2.2000 ... (7154) | 702 | |
Lotta Pettiina, s. 26.2.2000 ... (7153) | 702 | |
Lyyli Johanna, s. 26.2.1899 ... (931) | 690, 691 | |
Maire Anneli, s. 31.12.1933 ... (2635) | 698 | |
Maja Lovisa Mattsdotter, s. 6.10.1843 ... (16310) | 690, 1177 | |
Maria Vilhelmiina, s. 10.2.1932 ... (2662) | 694, 695, 756 | |
Matts "Matti" Eriksson, s. 22.6.1833 ... (16309) | 690, 1177 | |
Meeri Annikki, s. 2.8.1938 ... (4027) | 694, 756 | |
ALTÉN | Merja Kaarina, s. 29.10.1958 ... (2656) | 701 |
Miina, s. 5.10.1873 ... (3018) | 689, 690, 756 | |
ALTEN | Minna Kristiina, s. 17.5.1968 ... (2659) | 702 |
Raili Elisabeth, s. 22.7.1934 ... (2676) | 694, 703, 756 | |
Salme Helena, s. 24.1.1936 ... (2690) | 694, 708, 756 | |
Satu Sinikka, s. 18.4.1961 ... (7466) | 738, 739 | |
Seija, s. 1941 ... (16841) | 738 | |
Taimi Annikki, s. 10.12.1922 ... (7465) | 738 | |
Tarja Anneli, s. 2.9.1955 ... (2638) | 698, 699 | |
Teija Helena, s. 7.11.1956 ... (2639) | 698, 700 | |
Tilda Maria Mattsdotter, s. 2.2.1870 ... (921) | 691, 1177 | |
ALTÉN | Timo Sakari, s. 25.6.1960 ... (2640) | 698, 701 |
ALTEN | Tomi Mikael, s. 29.4.1968 ... (2641) | 698, 702 |
Vihtori Henrik, s. 18.3.1900 ... (5262) | 690 | |
Viljo Oskari, s. 10.3.1914 ... (5276) | 690, 738 | |
ALTONEN | Jani Kristian, s. 8.7.1976 ... (9565) | 887, 888 |
Janne Juhani, s. 4.7.1985 ... (9566) | 887, 889 | |
Jukka Pekka, s. 26.10.1952 ... (9564) | 887 | |
Justus Christian, s. 28.3.2014 ... (21795) | 889 | |
Leevi Valtteri, s. 9.6.2007 ... (6269) | 888 | |
Merja Kaarina, s. 17.12.1954 ... (9555) | 881, 887 | |
Minna Marjaana, s. 10.5.1975 ... (7528) | 888 | |
Niclas Jonatan, s. 27.11.2015 ... (23031) | 889 | |
AMCHAVAN | Sambon, s. 10.10.1956 ... (7165) | 444 |
ANDERSEN | Ann-Britt ... (4990) | 1028 |
ANNALA | Anna-Kaija, s. 2.7.1933 ... (2029) | 266, 276 |
Jere Toni Oskari, s. 28.12.1990 ... (2328) | 277 | |
Juha Sakari, s. 19.6.1963 ... (2323) | 276, 278 | |
Juho Matias, s. 2.7.1993 ... (2334) | 278 | |
Jutta Eliisa ... (2325) | 277 | |
Kalle Aleksi, s. 21.3.1996 ... (2336) | 278 | |
Kirsi Marja Elina, s. 8.8.1964 ... (2330) | 278 | |
Lauri Antero, s. 2.1.1999 ... (2335) | 278 | |
Mikko, s. 16.4.1931 ... (2321) | 276 | |
Riitta Ulla-Maija ... (2331) | 278 | |
Seppo Tapani, s. 17.1.1961 ... (2322) | 276, 277 | |
Sini Linetta, s. 5.3.1992 ... (2329) | 277 | |
Teppo Sakari, s. 16.4.1987 ... (2333) | 278 | |
Tiina-Maija, s. 24.9.1965 ... (2324) | 276, 279 | |
Tomi Tapani, s. 13.6.1985 ... (2332) | 278 | |
ANTILA | Pirkko Inkeri, s. 23.6.1942 ... (1114) | 38 |
ANTINAHO | Atte Matias, s. 24.4.1995 ... (3830) | 1169 |
Essi Maria, s. 22.4.1993 ... (3829) | 1169 | |
Jukka Tapani Matias, s. 13.4.1969 ... (3828) | 1169 | |
Marja-Leena, s. 5.2.1949 ... (16326) | 1169 | |
Tauno Matias, s. 2.3.1945 ... (16325) | 1169 | |
Tiina Maria Helena, s. 14.5.1971 ... (3827) | 1155, 1169 | |
ANTTILA | Armas, s. 1900 ... (7374) | 799 |
Hedda Cristina Andersdotter, s. 2.7.1841 ... (12589) | 801 | |
Maths Andersson, s. 20.5.1824 ... (12588) | 801 | |
Matilda "Tilda", s. 25.3.1894 ... (287) | 784, 801 | |
Matts "Matti" Mattsson, s. 1.6.1882 ... (292) | 801 | |
Merja Riitta, s. 18.8.1959 ... (2450) | 921 | |
ARNBERG | Jussi ... (2721) | 715 |
Tiina, s. 11.7.1969 ... (2720) | 715 | |
ARVOLA | Ilma, s. 1909 ... (16332) | 809 |
ASIALA | Abraham Abrahaminpoika, s. 4.1.1846 ... (4252) | 754 |
Aili Amanda ... (2277) | 275 | |
Iida Maria Aapantytär, s. 26.7.1874 ... (4253) | 694, 754 | |
Kalle Fredrik ... (2205) | 249 | |
ASP | Eila Anneli, s. 4.7.1944 ... (555) | 1343 |
Sisko, s. 14.9.1914 ... (21040) | 1343 | |
Toivo, s. 11.6.1911 ... (21039) | 1343 | |
ATTELEVITS | David ... (955) | 1187 |
Roslyn ... (954) | 1186, 1187 | |
AUKEE | Kaisa, s. 20.1.1963 ... (8801) | 401 |
AULASVUORI | Leevi Mikael, s. 8.9.2004 ... (9213) | 184 |
Minna Johanna, s. 9.4.1978 ... (9211) | 183, 184 | |
Nuutti Kalevi, s. 2.9.2006 ... (9214) | 184 | |
Simo Kalevi, s. 25.10.1982 ... (9212) | 184 | |
AURONEN | Elma Maria, s. 1919 ... (16482) | 1340 |
AUTERE | Erja, s. 6.11.1956 ... (5056) | 1308 |
AUTIO E. TILLSTRÖM | Wilhelmiina "Miina" Aleksanterintytär, s. 14.1.1861 ... (6219) | 375, 1299 |
AUTIO | Eino Ilmari, s. 6.3.1935 ... (9067) | 21 |
Elvi Katariina, s. 1.11.1917 ... (17676) | 412 | |
Karoliina Eliaantytär, s. 25.10.1855 ... (16505) | 304, 324 | |
Liisa Marjatta, s. 28.6.1940 ... (9071) | 21 | |
Paula Katriina, s. 30.11.1964 ... (1045) | 21 | |
Veli, s. 1958 ... (6247) | 637 | |
AUTIOMÄKI | Ida Maria, s. 16.9.1887 ... (2828) | 436 |
Johannes "Juho" Matinpoika, s. 23.2.1790 ... (4605) | 415 | |
AUTONEN | Stina Mattsdotter, s. 14.2.1819 ... (14970) | 784 |
AUVINEN | Sanna Katriina, s. 22.5.1976 ... (5055) | 866 |
AZZOLINI | Caterina, s. 1966 ... (9454) | 650 |
B | Suku- ja myöhempi nimi -hakemisto | |
BACKMAN | Gustaf "Kustaa" Johansson, s. 31.7.1848 ... (2203) | 248 |
BARMINSKI | Linda ... (6601) | 685 |
BEAN | Ann ... (6284) | 945 |
BELL | Ruth Eleanor ... (6599) | 684 |
BERGMAN | Esko Tapani, s. 27.2.1960 ... (253) | 210 |
Maarit Elisabeth, s. 10.8.1960 ... (246) | 209, 210 | |
Samuli Henrik, s. 29.3.1994 ... (255) | 210 | |
Tapani Mikael, s. 8.6.1991 ... (254) | 210 | |
BERGROTH | Jaana Tellervo, s. 14.1.1966 ... (4626) | 562, 563 |
Joni Tapani, s. 23.5.1962 ... (4627) | 563 | |
Joona Juhani, s. 4.10.1992 ... (4629) | 563 | |
Miika Tapani, s. 15.1.1991 ... (4628) | 563 | |
Teemu Veli-Tapio, s. 8.5.1995 ... (4630) | 563 | |
BJÖRKBACKA | Miina Matintytär, s. 18.2.1887 ... (19651) | 1133 |
BLEDSOE | Adam ... (6383) | 975 |
Judith Ann, s. 7.10.1957 ... (6381) | 971, 975 | |
Mark ... (6382) | 975 | |
Mathew ... (6384) | 975 | |
BLOMBERG | Anja Tuulikki, s. 28.5.1947 ... (7007) | 863, 868 |
Annikki, s. 28.6.1946 ... (7024) | 873 | |
Carl Gustaf Carlsson, s. 1.5.1846 ... (16651) | 880 | |
BLOMBERG E. HÄNNINEN | Anja Tuulikki, s. 28.5.1947 ... (7007) | 863, 868 |
Terhi Tuulia, s. 5.12.1984 ... (8956) | 868 | |
BLOMBERG | Helmi, s. 5.8.1907 ... (357) | 857, 863 |
Hilja, s. 18.11.1905 ... (370) | 880 | |
Hilkka Marjatta, s. 9.4.1947 ... (7020) | 871, 872 | |
Jalmari, s. 14.4.1908 ... (365) | 871 | |
Kalle Kustaa Kustaanpoika, s. 2.9.1873 ... (366) | 880 | |
Katja Susanne, s. 7.11.1972 ... (7025) | 873, 874 | |
Lahja Dagmar, s. 21.8.1923 ... (372) | 880 | |
Laina, s. 23.1.1913 ... (359) | 857, 871 | |
Laina, s. 18.12.1921 ... (371) | 880, 881 | |
Linda, s. 22.8.1901 ... (368) | 880 | |
Maria Andersdotter, s. 18.7.1846 ... (16652) | 880 | |
Martta, s. 26.10.1899 ... (367) | 880 | |
Saara Marjatta, s. 2.1.1937 ... (7006) | 863, 864 | |
Taina Hillevi, s. 23.10.1961 ... (7026) | 873 | |
Veli Jaakko, s. 6.2.1952 ... (7023) | 871, 873 | |
Vihtori, s. 18.2.1906 ... (364) | 863 | |
Vilhelmiina, s. 16.6.1880 ... (281) | 783, 880 | |
Väinö Johannes, s. 5.10.1903 ... (369) | 880 | |
BOMAN | Johan "Juho" Mattsson, s. 9.2.1850 ... (16211) | 746 |
BORN | David ... (6939) | 521 |
David Joel, s. 12.8.1976 ... (5073) | 521 | |
Shannon Dawn, s. 19.11.1978 ... (22589) | 521 | |
BRADY | Carol, s. 2.11.1955 ... (6336) | 960, 961 |
Forest ... (6337) | 961 | |
BRANDT | William ... (10270) | 1126 |
BRUNNI | Anna Henriksdotter, s. 4.3.1866 ... (16663) | 979 |
BRÜCKNER | Heinz Bernd, s. 14.2.1950 ... (9576) | 1356 |
Päivi Annikki, s. 24.5.1953 ... (9577) | 1356 | |
Roswitha Anneli, s. 28.4.1978 ... (8418) | 1356 | |
BRÄSY | Emma Liina, s. 12.3.1997 ... (2748) | 760 |
Otto Oskari, s. 7.11.2000 ... (2749) | 760 | |
Tomi Antero, s. 31.3.1969 ... (2746) | 760 | |
Veera Ilona, s. 1.8.1994 ... (2747) | 760 | |
BUCKBOROUGH | Ruth ... (943) | 1180 |
BULLA BERNAL | Ingrid, s. 14.9.1977 ... (20358) | 503 |
BURMOI | Aina Katri "Kaisa", s. 7.3.1906 ... (1156) | 640, 641 |
Ari Pekka Tapani, s. 12.9.1980 ... (9425) | 645, 647 | |
Arja Tuulikki, s. 22.10.1954 ... (9416) | 642 | |
Eira Anneli, s. 30.1.1952 ... (9422) | 645 | |
Hannu Tapani, s. 19.3.1943 ... (9409) | 641, 642 | |
Heidi ... (9426) | 647 | |
Johannes, s. 25.6.1917 ... (5822) | 641 | |
Katja ... (9424) | 646 | |
Maria Kristiina, s. 30.1.1990 ... (9427) | 645 | |
Petri Juhani, s. 18.6.1977 ... (9423) | 645, 646 | |
Päivi Kirsti Helena, s. 10.9.1952 ... (9428) | 645 | |
Reijo Juhani, s. 10.11.1945 ... (9420) | 641 | |
Samuel Benjamin, s. 23.10.2009 ... (14523) | 643 | |
Sanna Maarit Birgitta, s. 26.10.1967 ... (9411) | 642, 643 | |
Tanja Heidi Tuulikki, s. 22.1.1982 ... (9417) | 642, 644 | |
Tauno Ilmari, s. 27.8.1948 ... (9421) | 641, 645 | |
Vilja Rauni Inkeri, s. 1950 ... (9410) | 642 | |
BURMOI-VIKSTRÖM | Tanja Heidi Tuulikki, s. 22.1.1982 ... (9417) | 642, 644 |
BUTT | Laraib Guull ... (251) | 211 |
Maria-Chrine "Mari Kristiina", s. 17.9.1961 ... (247) | 209, 211 | |
C | Suku- ja myöhempi nimi -hakemisto | |
CARDOSO | ... (4449) | 478 |
Julia Bianca, s. 22.2.1986 ... (4450) | 478 | |
CARR | Brennan Antero, s. 17.12.2003 ... (9092) | 1125 |
Darren, s. 21.6.1970 ... (9090) | 1125 | |
Elaine, s. 17.9.1969 ... (9089) | 1122, 1125 | |
Maggie Mary, s. 9.8.2001 ... (9091) | 1125 | |
CASSILL | George Frederick, s. 31.12.1933 ... (7965) | 999 |
CHETYWND | Samantha, s. 12.12.1978 ... (18156) | 1111 |
CHIPMAN | Betty Jean, s. 22.11.1947 ... (6346) | 962, 963 |
Holly Jean, s. 22.12.1970 ... (6348) | 963 | |
Michael Steven, s. 24.2.1976 ... (6349) | 963 | |
Steve ... (6347) | 963 | |
CHRISTIAN | Jeff, s. 8.8.1970 ... (6321) | 956 |
Roger, s. 25.3.1942 ... (6320) | 956 | |
Stephanie, s. 13.6.1973 ... (6322) | 956, 958 | |
Stephen, s. 28.2.1980 ... (6326) | 956 | |
COLLIN | Arja Sinikka, s. 29.4.1951 ... (6954) | 815 |
COLLIN E. NEITTAANMÄKI | Arja Sinikka, s. 29.4.1951 ... (6954) | 815 |
CONNELL | Jeri Gaitlin, s. 22.3.1990 ... (5076) | 521 |
Kyler Leif, s. 7.1.1986 ... (5075) | 521 | |
Leila Sinikka, s. 8.10.1957 ... (5071) | 518, 521 | |
Robert Gerald ... (5072) | 521 | |
COOKE | Leslie, s. 24.9.1979 ... (9622) | 1268 |
COURTER | Aino Elisabeth "Libby", s. 20.9.1912 ... (6596) | 678, 683 |
Robert "Bob" ... (6597) | 683 | |
D | Suku- ja myöhempi nimi -hakemisto | |
DAVIDSON | Gven, s. 9.2.1952 ... (9818) | 1259 |
DEL PILAR GRUZ | Susana, s. 11.12.1964 ... (9722) | 160 |
DEL PILAR-KANTALAINEN | Caroline, s. 20.1.1990 ... (9723) | 160 |
DOUMBIA | Kadi Helena, s. 21.11.1991 ... (2315) | 273 |
Päivi Helena, s. 10.6.1956 ... (2311) | 272, 273 | |
Sekou, s. 15.8.1960 ... (2314) | 273 | |
DURKEE | Peter ... (18167) | 1110 |
E | Suku- ja myöhempi nimi -hakemisto | |
EATON | Marci, s. 30.8.1970 ... (6404) | 983 |
EEROLA | Hedda Cristina Andersdotter, s. 2.7.1841 ... (12589) | 801 |
Seija Kaarina, s. 10.5.1959 ... (7182) | 454 | |
EINARSSON | Olavi Bo, s. 3.6.1985 ... (21720) | 540 |
EIRAS | Petri, s. 24.8.1952 ... (21721) | 1195 |
Raili, s. 28.1.1956 ... (21722) | 1195 | |
Sara Nanne Susanna, s. 11.1.1979 ... (7482) | 1195 | |
EKEBOM | Ritva ... (4312) | 764, 768 |
Roger Reinhold, s. 26.5.1948 ... (9022) | 768 | |
EKHOLM | Mimosa Fia Aleksandra, s. 18.12.2002 ... (18141) | 1062 |
Pinja Alica Kristiina, s. 5.12.2001 ... (18140) | 1062 | |
Pipsa, s. 8.1.1979 ... (18139) | 1062 | |
EKLUND | Aune Sinikka, s. 5.5.1940 ... (21748) | 469 |
Birgit, s. 16.1.1946 ... (8504) | 188, 189 | |
Emma Maria, s. 27.1.1895 ... (799) | 204 | |
Marielle Pia Helena, s. 25.4.1971 ... (8507) | 189 | |
Marlene Petra Ann, s. 4.10.1975 ... (8508) | 189 | |
Michael Pehr-Johan, s. 3.12.1967 ... (8506) | 189 | |
Myrna Marie-Christine, s. 9.2.1984 ... (8509) | 189 | |
Per-Olof, s. 3.9.1944 ... (8505) | 189 | |
Sari Maarit, s. 6.11.1966 ... (20986) | 794 | |
ELESSELY | Mohamed Sayed, s. 19.10.1978 ... (15917) | 1053 |
ELO | Esko ... (8023) | 1101 |
Ilkka, s. 11.7.1966 ... (8024) | 1101, 1102 | |
ENBOM | Ellen, s. 2003 ... (16703) | 570 |
Henrik, s. 1958 ... (4862) | 570 | |
Ida Sara, s. 2.11.1986 ... (4863) | 570 | |
Isa, s. 21.4.1957 ... (4861) | 569, 570 | |
Werner, s. 1995 ... (16702) | 570 | |
ENGBERG | Hulda Maria, s. 17.2.1872 ... (2482) | 1300 |
ENGBLOM | Raimo Rainer, s. 31.3.1935 ... (2737) | 757 |
Seija Anneli, s. 6.6.1942 ... (2736) | 756, 757 | |
Veli-Pekka, s. 22.3.1973 ... (2738) | 757 | |
ERKKINEN E. PIISPANEN KALMARI | Alma Helena, s. 28.1.1895 ... (6235) | 344, 375 |
ERKKINEN | Gertrude "Kerttu" ... (8638) | 375, 377 |
Jaakko ... (8636) | 375 | |
Jaakko "Jacob", s. 24.10.1922 ... (8637) | 375 | |
Paavo, s. 25.6.1919 ... (8634) | 375, 376 | |
Vieno, s. 13.10.1919 ... (10947) | 376 | |
ERKKOLA | Jaakko Olavi, s. 3.5.1950 ... (2580) | 64 |
Jonna Pauliina, s. 1.1.1986 ... (2581) | 64 | |
Kaija Hannele, s. 20.7.1951 ... (1760) | 61, 64 | |
ESKELINEN | Annamaija, s. 24.2.1968 ... (1958) | 106 |
Eetu Kalervo, s. 3.8.1934 ... (21816) | 106 | |
Gustava Mattsdotter, s. 3.9.1857 ... (17473) | 517 | |
Kaija Loviisa Anneli, s. 24.2.1943 ... (21817) | 106 | |
Sirkka ... (10011) | 833 | |
ESKOLA | Minna Katariina, s. 10.9.1965 ... (2949) | 25 |
ESKONEN | Aida Sofia, s. 15.5.2012 ... (17861) | 314 |
Ares Tapio, s. 18.12.2007 ... (17860) | 314 | |
Sari Maarit, s. 3.6.1972 ... (2069) | 313, 314 | |
Vesa Tapio, s. 19.10.1978 ... (17859) | 314 | |
ETELÄTALO | Eeva Kyllikki, s. 29.8.1950 ... (11064) | 421 |
EVERETT | ... (6606) | 686 |
Mark, s. 5.2.1971 ... (6607) | 686, 687 | |
Susan ... (9813) | 687 | |
F | Suku- ja myöhempi nimi -hakemisto | |
FAGERHOLM | Anna Lena, s. 14.1.1959 ... (9472) | 656 |
FIEBRINK | Dianne Carol, s. 13.12.1950 ... (6371) | 971, 972 |
Mark ... (6372) | 972 | |
Rebecca Ann, s. 13.4.1981 ... (6373) | 972 | |
Stephanie Kay, s. 21.1.1985 ... (6374) | 972 | |
FINNE | Edvard Oskari, s. 26.1.1976 ... (21885) | 566 |
Elli Kastehelmi, s. 19.6.2008 ... (21888) | 566 | |
Kerttu Ilona Matilda, s. 15.9.2006 ... (21887) | 566 | |
Oliver Onni Elmeri, s. 13.9.2004 ... (21886) | 566 | |
FLOOD | Tricia, s. 30.12.1957 ... (18178) | 1117 |
FLOOR | Elvi, s. 1.6.1923 ... (1934) | 246, 306 |
FORSLUND | Alicia Djon, s. 21.8.1979 ... (6377) | 973 |
Benjamin Ross, s. 1.8.1982 ... (6378) | 973 | |
Brenda ... (6386) | 976 | |
Christopher Jon, s. 6.6.1966 ... (6385) | 971, 976 | |
Clarence ... (6370) | 971 | |
Dianne Carol, s. 13.12.1950 ... (6371) | 971, 972 | |
James David, s. 18.3.1954 ... (6379) | 971, 974 | |
Jean ... (6380) | 974 | |
Judith Ann, s. 7.10.1957 ... (6381) | 971, 975 | |
Judy ... (6376) | 973 | |
Philip Clarence, s. 16.4.1952 ... (6375) | 971, 973 | |
Vienna Elsie, s. 6.3.1926 ... (6369) | 942, 971 | |
FORSMAN | Emilia Noora Pauliina, s. 30.6.1993 ... (4789) | 512 |
Erika Ida Matleena, s. 25.9.1995 ... (4790) | 512 | |
Juha Jarmo Kalevi, s. 20.2.1962 ... (4788) | 512 | |
Sinikka Irmeli, s. 12.9.1961 ... (4783) | 511, 512 | |
Veijo Juhani, s. 26.3.1981 ... (16718) | 512 | |
Veli-Valtteri, s. 17.5.1982 ... (16719) | 512 | |
FORSS | Lyydia Maria, s. 14.12.1899 ... (4298) | 769 |
FRANK | Ken ... (6316) | 957 |
Laura, s. 6.11.1970 ... (6315) | 956, 957 | |
Lily, s. 25.10.1999 ... (6317) | 957 | |
Luke, s. 12.10.2001 ... (6318) | 957 | |
FRANTI | Aileen Amalia, s. 9.2.1923 ... (6345) | 962 |
FRIBERG | Ranghild Emilia, s. 1.7.1918 ... (5185) | 1284 |
FRIMAN | Ada Aino Maaria, s. 2.6.2009 ... (18101) | 429 |
Eetu Allan, s. 22.9.2010 ... (18102) | 429 | |
Matti, s. 10.6.1980 ... (18100) | 429 | |
Suvi Tuulia, s. 2.6.1988 ... (18099) | 426, 429 | |
FRISTRÖM | Anelma Kaarina, s. 25.10.1947 ... (2756) | 761 |
FRONDELIUS TAIVELA | Hilja Lydia, s. 29.1.1908 ... (6585) | 1352 |
G | Suku- ja myöhempi nimi -hakemisto | |
GERMANOV | Aleksanteri, s. 13.5.1913 ... (7356) | 791 |
GERRY | Anna ... (6934) | 519 |
Jean ... (6932) | 519 | |
Maria Elizabeth, s. 3.11.1955 ... (5065) | 518, 519 | |
Sarah ... (6933) | 519 | |
Steven ... (6936) | 519 | |
tytär ... (6935) | 519 | |
GIBSON | Brandi Caroline, s. 21.3.1984 ... (6332) | 959 |
GIBSON E. MILLER | Mary Jane, s. 22.5.1956 ... (6327) | 951, 959 |
GIBSON | Jeff ... (6330) | 959 |
Jennifer Charlotte, s. 23.12.1981 ... (6331) | 959 | |
GLÖBEL | Cecilia Louise, s. 13.7.1973 ... (9590) | 669 |
GORDON | Angela Lynn, s. 26.12.1989 ... (18177) | 1116 |
Bradley Adam, s. 24.5.1988 ... (18176) | 1116 | |
Donald Allan, s. 14.5.1960 ... (18175) | 1116 | |
Jaana Irene, s. 3.12.1962 ... (8184) | 1109, 1116 | |
GRAF | Maria Sofia Johansdotter, s. 22.6.1862 ... (16705) | 537 |
GROMOV | Veli-Matti, s. 19.2.1956 ... (9737) | 165 |
GROSSO | Donald ... (6309) | 954 |
Dylan Joseph, s. 17.6.1999 ... (6310) | 954 | |
Katelyn Marie, s. 15.1.2001 ... (6311) | 954 | |
Peggy Susan, s. 26.10.1967 ... (6308) | 952, 954 | |
H | Suku- ja myöhempi nimi -hakemisto | |
HAAGA | Eeva-Liisa ... (2327) | 277 |
HAAJA | Anu Tuulikki, s. 13.10.1962 ... (8809) | 400 |
HAANPÄÄ | Ida Elina, s. 28.8.1905 ... (17330) | 1201 |
HAAPALA | Johanna, s. 28.6.1967 ... (21333) | 116 |
HAARMA | Rauni Irene, s. 24.12.1911 ... (7136) | 147 |
HACKZELL | Eero, s. 13.10.1825 ... (11102) | 677 |
HAGDAHL | Charlotta ... (7233) | 1291 |
HAIKARA | Mika, s. 1.3.1974 ... (15884) | 1049 |
Minna Johanna ... (15883) | 1048, 1049 | |
Nico Mikael, s. 0.7.2007 ... (15885) | 1049 | |
Perttu Kristian, s. 11.11.2011 ... (15886) | 1049 | |
HAKALA | Aapeli, s. 15.12.1995 ... (8879) | 1042 |
Anna-Riina, s. 22.4.1988 ... (8878) | 1042 | |
Ari Johannes, s. 13.1.1988 ... (8876) | 1041 | |
HAKALA E. TAAVITSAINEN | Päivi, s. 15.3.1960 ... (8877) | 1042 |
HAKALA | Eetu, s. 29.9.2004 ... (8885) | 1045 |
Eija Kristina, s. 17.2.1964 ... (11067) | 426 | |
Eila ... (15928) | 1042 | |
Essi Petra Juulia, s. 18.8.2000 ... (8884) | 1045 | |
Ilkka Antti Juhani, s. 5.9.1985 ... (8875) | 1041 | |
Inna Aurora, s. 13.8.2006 ... (15930) | 1044 | |
Joona Antti ... (15929) | 1042 | |
Jouni Tapio, s. 22.5.1970 ... (8691) | 1040, 1045 | |
Jukka Antero, s. 12.6.1959 ... (8688) | 1040, 1042 | |
Kaarlo Antero, s. 30.11.1932 ... (8686) | 1040 | |
Mia, s. 17.12.1968 ... (8881) | 1044 | |
Mika Juhani, s. 6.9.1965 ... (4977) | 1022 | |
Milja, s. 15.5.1999 ... (8882) | 1044 | |
Olli Pekka Kalevi, s. 7.4.1963 ... (8689) | 1040, 1043 | |
Pauli Juhani, s. 12.5.1957 ... (8687) | 1040, 1041 | |
Pirjo Hannele, s. 25.2.1957 ... (8874) | 1041 | |
Riitta Helinä, s. 7.8.1937 ... (3744) | 1031, 1040 | |
Risto Tapani, s. 20.6.1966 ... (8690) | 1040, 1044 | |
Tiina Marja Johanna, s. 22.5.1970 ... (8692) | 1040, 1046 | |
Toini, s. 1939 ... (22376) | 105 | |
HAKASALO | Eero, s. 13.10.1825 ... (11102) | 677 |
Hilda Maria, s. 16.7.1877 ... (1001) | 543, 677 | |
Hilja Marja, s. 9.10.1920 ... (8919) | 677 | |
Maria Elisabeth, s. 1.5.1841 ... (11103) | 677 | |
Martta Vilhelmiina, s. 6.9.1908 ... (8918) | 677 | |
Viktor "Vihtori" Marianpoika, s. 1.2.1871 ... (8917) | 677 | |
HAKKARAINEN | Aira Anneli, s. 28.8.1946 ... (1215) | 894, 895 |
Eija Katariina, s. 12.3.1969 ... (16792) | 895, 897 | |
Ilkka Juhani, s. 16.9.1964 ... (16790) | 895, 896 | |
Janne Eeve Kallenpoika, s. 13.2.1990 ... (8939) | 839, 842 | |
Jouni Heikki Mikael, s. 2.11.1976 ... (16793) | 895 | |
Jukka Matias, s. 24.5.1966 ... (16791) | 895 | |
Kalle Pekka Antti, s. 8.12.1940 ... (6992) | 839 | |
Liisa Kristiina, s. 13.11.1951 ... (6991) | 838, 839 | |
Miira Krista Anniina, s. 9.12.1986 ... (8940) | 839, 841 | |
Mikko Heikki Matias, s. 15.10.1941 ... (16789) | 895 | |
Nea Sofia, s. 30.7.2002 ... (18115) | 896 | |
Niina Emilia, s. 12.9.1997 ... (16796) | 896 | |
Niko Matias, s. 5.7.1995 ... (16795) | 896 | |
Päivi Elina, s. 21.3.1972 ... (16794) | 896 | |
Vieno Sohvi, s. 21.3.1909 ... (16805) | 1209 | |
HAKOLA | Jaana Marjut, s. 10.12.1965 ... (4963) | 1016 |
HALLIKAINEN | Heikki Albert, s. 13.5.1980 ... (6980) | 826, 827 |
Ilkka Albert, s. 9.12.1951 ... (6978) | 826 | |
Jani Oskari, s. 27.9.2003 ... (8954) | 827 | |
Kaisa Helena, s. 11.7.1949 ... (6977) | 825, 826 | |
Lasse Tapio, s. 26.4.1976 ... (6979) | 826 | |
Leena Kaisa, s. 29.8.1984 ... (6981) | 826, 828 | |
Mirva Johanna, s. 19.2.2006 ... (8953) | 827 | |
HALMESAARI | Sami, s. 16.8.1973 ... (21148) | 120 |
Tessa-Liida Emilia, s. 24.5.2002 ... (21149) | 120 | |
HALMETOJA | Tarja Anneli, s. 7.2.1954 ... (22396) | 331 |
HALMINEN | Aarre Kalervo, s. 2.7.1944 ... (4723) | 613, 614 |
Airi Marketta, s. 18.12.1946 ... (4727) | 613, 616 | |
Alma, s. 16.2.1877 ... (6780) | 613 | |
Anne Marita Orvokki, s. 5.11.1959 ... (4739) | 613, 623 | |
Anni Maria, s. 16.6.1923 ... (4721) | 559, 613 | |
Claudia Cherry Anne, s. 21.1.1989 ... (4741) | 623 | |
Erkki Olavi, s. 18.11.1955 ... (4735) | 613, 622 | |
Juha Petter, s. 15.6.1976 ... (4726) | 614, 615 | |
Leo Juha Richard, s. 22.7.2004 ... (7533) | 615 | |
Lilja Kaarina, s. 25.7.1950 ... (4731) | 613, 619 | |
Lina Cecilia, s. 4.2.1981 ... (7536) | 615 | |
Linnea Cecilia Elisabeth, s. 10.10.2000 ... (7535) | 615 | |
Marko Mikael, s. 15.4.1974 ... (4725) | 614 | |
Meeri Orvokki, s. 15.4.1940 ... (4724) | 614 | |
Natalie Cesilia, s. 14.8.2007 ... (16814) | 615 | |
Noel Juha ... (22401) | 615 | |
Oskari, s. 30.9.1876 ... (8905) | 613 | |
Risto Tapio, s. 2.7.1964 ... (4743) | 613 | |
Toivo Mikael, s. 29.9.1917 ... (4722) | 613 | |
HALONEN | Helga Marjatta, s. 29.4.1944 ... (7138) | 148 |
Marketta, s. 7.8.1949 ... (9620) | 1267 | |
HALT | Alina, s. 23.9.1900 ... (2834) | 386, 403 |
Anna Alvina, s. 6.7.1880 ... (2608) | 689, 745 | |
Anne-Marjaana, s. 1.12.1964 ... (1321) | 1202, 1204 | |
Edla, s. 11.2.1896 ... (2617) | 689 | |
Eeva Maria, s. 1.6.1918 ... (16843) | 729 | |
Emilia, s. 1898 ... (11604) | 516 | |
Emma, s. 14.4.1891 ... (2612) | 689 | |
Hanna, s. 2.7.1932 ... (2836) | 403, 407 | |
Helena, s. 3.5.1928 ... (2835) | 403, 404 | |
Hilma Maria, s. 23.3.1884 ... (2843) | 747 | |
Ida Maria, s. 4.11.1875 ... (2605) | 689, 740 | |
Johannes, s. 12.7.1812 ... (9918) | 689 | |
Johannes, s. 23.5.1878 ... (2606) | 689, 744 | |
Juho Vihtori, s. 14.1.1897 ... (11603) | 516 | |
Leena Sofia, s. 4.6.1854 ... (271) | 688, 689, 403 | |
Leena Sofia, s. 6.2.1887 ... (2610) | 689, 748 | |
Lena Henriksdotter, s. 6.11.1809 ... (11549) | 689 | |
Lyyli Annikki, s. 20.9.1936 ... (4754) | 488, 516 | |
Matti, s. 2.1.1885 ... (2607) | 689, 747 | |
Matti, s. 22.2.1935 ... (2837) | 403 | |
Matts "Matti" Juhonpoika, s. 4.2.1845 ... (2604) | 403, 689 | |
Miina, s. 5.10.1873 ... (3018) | 689, 690, 756 | |
Minka Emma Katinka, s. 19.10.1986 ... (1324) | 1203 | |
Oona Maria Emilia, s. 10.8.1985 ... (1323) | 1203 | |
Oskari, s. 2.4.1893 ... (2616) | 689, 403 | |
Paavo Olavi, s. 11.9.1933 ... (4755) | 516 | |
Pekka Ilmari, s. 1.1.1949 ... (7461) | 729 | |
Saima Alina, s. 14.1.1889 ... (2611) | 689, 749 | |
Seija Alviina, s. 22.4.1939 ... (1312) | 1200, 1202 | |
Sointu Orvokki, s. 16.12.1960 ... (1320) | 1202, 1203 | |
Taito Vihtori, s. 29.7.1937 ... (1319) | 1202 | |
Thilda Johansdotter, s. 11.11.1873 ... (5277) | 744 | |
Tilda Maria, s. 14.12.1882 ... (2609) | 689, 746 | |
Vilho Ilmari, s. 21.4.1917 ... (16842) | 729 | |
HALT-KUPIAINEN | Anne-Marjaana, s. 1.12.1964 ... (1321) | 1202, 1204 |
HALTTUNEN | Aina Maria, s. 17.5.1878 ... (177) | 48 |
Airi Eila Kyllikki, s. 30.10.1942 ... (2100) | 50, 51 | |
Anna Lisa Mattsdotter, s. 25.9.1851 ... (16904) | 48, 1293 | |
Asko Vaito Olavi, s. 24.1.1942 ... (2105) | 51 | |
HALTTUNEN E. VIINAMÄKI | Rauha Helena, s. 29.12.1918 ... (4716) | 559, 602 |
HALTTUNEN | Elias Mattsson, s. 24.9.1854 ... (16902) | 48 |
Hilkka Hannele, s. 21.12.1960 ... (4834) | 611 | |
Jorma Kalevi, s. 3.6.1925 ... (4718) | 602 | |
Kari, s. 1972 ... (4828) | 609 | |
Leena Sofia, s. 18.10.1851 ... (7662) | 48 | |
Lilja Kyllikki, s. 17.8.1914 ... (11084) | 51 | |
Maarit Hannele, s. 4.1.1978 ... (4835) | 611, 612 | |
Maire, s. 1950 ... (4826) | 609 | |
Maja Mattsdotter, s. 4.1.1863 ... (16899) | 15 | |
Marita Suvi Kyllikki, s. 13.7.1968 ... (2107) | 51, 52 | |
Marjaana Päivi Anneli, s. 12.3.1982 ... (4859) | 609 | |
Marjatta, s. 5.6.1946 ... (4821) | 602, 607 | |
Markku Juhani, s. 8.11.1955 ... (4833) | 602, 611 | |
Markus Olli Petteri, s. 26.8.1970 ... (2108) | 51 | |
Mirja Anneli, s. 13.4.1953 ... (4829) | 602, 610 | |
Mirja Kyllikki, s. 7.5.1958 ... (4858) | 609 | |
Raili Annikki, s. 8.12.1942 ... (4818) | 602, 605 | |
Sami Juhani, s. 4.2.1981 ... (4836) | 611 | |
Satu Marjaana, s. 28.4.1966 ... (4823) | 607, 608 | |
Sirpa, s. 1969 ... (4827) | 609 | |
Tauno Antero, s. 17.12.1949 ... (4825) | 602, 609 | |
Tero Tapani, s. 8.3.1989 ... (4860) | 609 | |
Vaito Olavi, s. 2.3.1910 ... (11083) | 51 | |
HANNINEN | Dora A., s. 1963 ... (8632) | 374 |
HANNUKSELA | Anelma ... (11079) | 1260 |
HANTUNEN | Anne Katriina, s. 7.6.1948 ... (22644) | 452 |
Kati Pauliina, s. 26.5.1974 ... (7173) | 452 | |
Unto Juhani, s. 5.7.1943 ... (22643) | 452 | |
HARJU | Aili Alina, s. 18.9.1901 ... (1047) | 5, 6 |
Aili Marjatta, s. 30.1.1940 ... (1055) | 6 | |
Arttu Sakari, s. 31.1.1984 ... (1951) | 7 | |
Artturi Adiel, s. 24.11.1907 ... (1054) | 6 | |
Eija Kaarina, s. 17.2.1945 ... (1057) | 7 | |
Eveliina, s. 7.7.1983 ... (11065) | 421, 423 | |
Gabriel Davidinpoika, s. 10.3.1870 ... (11087) | 6 | |
Heikki Olavi, s. 21.5.1969 ... (1059) | 7 | |
Hilma Johanna, s. 1.12.1890 ... (1953) | 544, 545 | |
Ida Elina Antintytär, s. 30.6.1880 ... (11088) | 6 | |
Maria Katariina, s. 29.5.1978 ... (1060) | 7 | |
Olavi Artturi, s. 22.1.1944 ... (1056) | 6, 7 | |
Pinja Marita, s. 1.11.1984 ... (19563) | 1242 | |
Päivi Hannele, s. 26.9.1967 ... (1058) | 7, 8 | |
Riitta, s. 22.2.1954 ... (4954) | 1009 | |
Taavetti "Taavi", s. 17.2.1900 ... (9700) | 545 | |
Teija Marketta, s. 12.22.1955 ... (5176) | 1274 | |
Timo Veikko Olavi, s. 13.10.1980 ... (18103) | 423 | |
HARJUNEN | Aarno Viljo, s. 27.1.1927 ... (20407) | 599 |
Aili Karoliina, s. 3.5.1928 ... (21337) | 599 | |
HARJUNEN E. NIEMI | Irene Kaarina, s. 19.9.1957 ... (4708) | 588, 599 |
HARJUNEN | Eeva Feodorintytär, s. 23.9.1926 ... (11053) | 419, 1033 |
Feodor, s. 1894 ... (11054) | 419 | |
Jenny, s. 1899 ... (11055) | 419 | |
Jukka Tapani, s. 5.8.1960 ... (4748) | 599 | |
HARMAR | Tim ... (9817) | 1258 |
HARRIS | Charmaine, s. 27.9.1957 ... (18169) | 1114 |
HAST | Jasse Juhani, s. 24.4.1974 ... (1088) | 26 |
Marja-Leena Katriina, s. 30.11.1945 ... (1079) | 22, 26 | |
Masi Samuli, s. 26.10.1976 ... (1089) | 26 | |
Matti Juhani, s. 28.4.1949 ... (1087) | 26 | |
HATAKKA | Helena Katriina, s. 8.11.1963 ... (18006) | 108 |
HAUHTONEN | Katariina "Kate", s. 25.11.1897 ... (929) | 1177 |
HAUKKA | Eero Olavi, s. 10.2.1956 ... (7464) | 729 |
HAULOTTE | Brian Frank Frank, s. 4.2.1972 ... (6193) | 946 |
Dana Leanne Leanne, s. 17.4.1968 ... (6192) | 946 | |
Kenneth ... (6191) | 946 | |
Shirley Marie, s. 22.12.1944 ... (6190) | 944, 946 | |
HAUTALA | Amanda Mariantytär, s. 23.2.1871 ... (11967) | 845 |
Helmi Vilhelmiina Justuksentytär, s. 26.5.1901 ... (318) | 845 | |
Justus Zacharinpoika, s. 24.3.1860 ... (11966) | 845 | |
Kaija-Liisa Marjaana, s. 22.5.1943 ... (9074) | 551, 552 | |
Tero, s. 1970 ... (9369) | 552 | |
Veikko, s. 1939 ... (9368) | 552 | |
HAUTAMÄKI | Alma Maria, s. 5.7.1890 ... (10460) | 416, 417 |
Antti Nikolai, s. 25.12.1891 ... (18179) | 417 | |
Minna Johanna, s. 3.9.1978 ... (21123) | 124 | |
HAUTANEN E. HAUTALA | Johan, s. 11.3.1840 ... (10088) | 753 |
HAUTANEN | Elli Maria, s. 18.1.1898 ... (331) | 849 |
Karl Viktor "Kalle Vihtori", s. 6.7.1876 ... (10135) | 849 | |
Leena ... (3293) | 63 | |
Maija Greta Henricsdotter, s. 27.2.1836 ... (10089) | 753 | |
Mina Juhontytär, s. 3.1.1870 ... (4576) | 753 | |
Raija Marjatta, s. 28.6.1946 ... (12547) | 1168 | |
Selma Johansdotter, s. 12.5.1865 ... (10136) | 849 | |
HAVERINEN | Marjukka, s. 12.11.1946 ... (565) | 1349 |
HEGG | Jean ... (6361) | 968 |
HEIKINHEIMO E. HEIKEL | Matti Silvio, s. 20.3.1894 ... (6121) | 1301 |
HEIKINHEIMO | Liisa Maria, s. 9.7.1934 ... (431) | 1300, 1301 |
Marja Kaarina, s. 30.8.1954 ... (436) | 1301, 1302 | |
Matti, s. 12.5.1920 ... (435) | 1301 | |
Raija Helena, s. 20.12.1966 ... (438) | 1301 | |
Ritva Hannele, s. 15.4.1956 ... (437) | 1301, 1303 | |
Sylvi Amalia, s. 11.8.1895 ... (6122) | 1301 | |
HEIKINHEIMO-HEISKANEN | Marja Kaarina, s. 30.8.1954 ... (436) | 1301, 1302 |
HEIKKILÄ | Arja Elisa, s. 12.8.1941 ... (12139) | 1342 |
Erkki Lauri, s. 22.10.1939 ... (5207) | 354 | |
Hanna Helene, s. 1995 ... (12169) | 355 | |
Jaana, s. 1970 ... (8014) | 136 | |
Johanna Miina, s. 19.12.1879 ... (2951) | 22 | |
Juha-Pekka, s. 30.4.1965 ... (12119) | 354, 355 | |
Kaija Anneli, s. 3.11.1943 ... (4030) | 352, 354 | |
Kari Juhani, s. 2.9.1963 ... (12118) | 354 | |
Lauri Matias, s. 7.3.1908 ... (7520) | 354 | |
Minni Julia Aleksandra, s. 11.6.1991 ... (8015) | 136 | |
Nina Maria, s. 1990 ... (12167) | 355 | |
Noora Hannele, s. 1992 ... (12168) | 355 | |
Ruusa ... (2227) | 250 | |
Satu Anneli, s. 1.9.1966 ... (12120) | 354 | |
Vieno Helena, s. 25.4.1915 ... (9932) | 354 | |
HEIKKINEN | Anne Elina, s. 10.2.1975 ... (7463) | 731 |
Päivi, s. 15.3.1960 ... (8877) | 1042 | |
HEINILÄ | Sirkku Anneli, s. 9.4.1959 ... (8532) | 198 |
HEINO | Helmi Kaarina, s. 20.6.2002 ... (7414) | 734 |
Kaisa Leena, s. 24.11.1974 ... (7412) | 734 | |
Markku Juhani, s. 31.1.1974 ... (7408) | 732, 734 | |
Miia Maria, s. 6.2.1978 ... (7409) | 732, 735 | |
Rauno Juhani, s. 11.11.1939 ... (7406) | 732 | |
Senja Maria, s. 14.12.1947 ... (5273) | 718, 732 | |
Viljami Elias, s. 9.8.1999 ... (7413) | 734 | |
HEINONEN | Eveliina Linnea Aleksandra, s. 23.10.2011 ... (20464) | 55 |
Liisa Maria, s. 30.12.1929 ... (19647) | 1328 | |
Markus Tapio, s. 12.3.1980 ... (3854) | 1152, 1154 | |
Nanna-Mari, s. 24.1.1991 ... (2115) | 54, 55 | |
Riitta Satu Elisa, s. 12.12.1982 ... (17635) | 1154 | |
Saila ... (20462) | 54 | |
Sanna, s. 4.9.1981 ... (21142) | 119 | |
Sinikka Helena, s. 25.12.1950 ... (492) | 1328 | |
Vilho Olavi, s. 6.4.1921 ... (19646) | 1328 | |
HEINÄMÄKI | ... (3204) | 205 |
Anssi Jeremias, s. 22.2.1988 ... (3205) | 205 | |
Atro Matias, s. 11.11.1991 ... (3206) | 205 | |
Erja Eliisa ... (815) | 204, 205 | |
Essi Matleena, s. 21.2.1996 ... (3207) | 205 | |
HEINÄNEN | Arvi, s. 27.3.1919 ... (5088) | 361 |
HEINÄNEN E. LEPPÄNEN E. SALMIVUORI | Annikki Helena, s. 30.9.1929 ... (5079) | 347, 361 |
HEINÄNEN | Hilja Vilhelmiina, s. 31.5.1900 ... (16939) | 624 |
Kerttu Orvokki, s. 6.12.1930 ... (4745) | 624 | |
Väinö Johannes, s. 6.10.1894 ... (16938) | 624 | |
HEISKANEN | Anna Aino Rebekka, s. 29.5.2005 ... (8998) | 775 |
Ann-Britt Katarina, s. 6.2.1960 ... (4296) | 771 | |
Asla Miikka Kristian, s. 2.1.2001 ... (4255) | 776 | |
Emelie Eva Maria, s. 6.1.1991 ... (4256) | 772 | |
Emma Katarina Maria, s. 12.12.1997 ... (4257) | 771 | |
Erika Maria Isabella, s. 24.6.1999 ... (4258) | 771 | |
Eva Helene, s. 29.1.1964 ... (4269) | 772 | |
Jari Olavi, s. 19.4.1963 ... (4259) | 770, 771 | |
Jorma Olavi, s. 23.11.1938 ... (4260) | 770 | |
Keijo Kalevi, s. 9.3.1941 ... (4261) | 774 | |
Marko Pasi Juhani, s. 6.8.1965 ... (4262) | 770, 772 | |
Okko Tuomas Rafael, s. 3.12.2002 ... (7477) | 775 | |
Oskar Boris Olavi, s. 4.2.1993 ... (4263) | 772 | |
Pekka Ilmari, s. 24.11.1953 ... (439) | 1302 | |
Pessi Joona, s. 25.1.2004 ... (7476) | 776 | |
Raita Lemmikki, s. 21.7.1984 ... (440) | 1302 | |
Seija Eila Kyllikki, s. 21.3.1940 ... (4310) | 769, 770 | |
Teppo Kalevi, s. 4.6.1964 ... (4264) | 774, 775 | |
Tommi Sakari, s. 19.10.1968 ... (4265) | 774, 776 | |
Tuula-Riitta Maria, s. 26.11.1966 ... (4266) | 770, 773 | |
Visa Taneli, s. 25.9.1987 ... (441) | 1302 | |
HELEN | Eeva Vieno, s. 22.2.1918 ... (3766) | 1140 |
HELENIUS | Eira Anneli, s. 30.1.1952 ... (9422) | 645 |
HELIARA | Hannu, s. 2.10.1946 ... (3882) | 1138 |
Helmi Maria, s. 29.6.1913 ... (1798) | 1135, 1138 | |
Klaus Juhani "Jussi", s. 20.8.1945 ... (3881) | 1138 | |
Klaus, s. 1910 ... (3880) | 1138 | |
Rauno, s. 5.3.1951 ... (3883) | 1138 | |
HELKAMÄKI | Elina Inkeri, s. 26.10.1966 ... (18341) | 434 |
HELLSTEN | Anja Mirja, s. 16.12.1937 ... (3949) | 409, 410 |
Ari Aarni, s. 17.12.1974 ... (8643) | 412 | |
Emma Maria, s. 6.10.1881 ... (15116) | 1136 | |
Erkki Einar, s. 24.3.1940 ... (3951) | 409, 412 | |
Fanni, s. 1.10.1914 ... (6491) | 1170 | |
Johan Einari, s. 24.6.1890 ... (2974) | 409 | |
HELLSTÉN | Katri, s. 29.3.1906 ... (2973) | 386, 409 |
HELLSTEN | Laila Amalia, s. 2.3.1939 ... (3952) | 412 |
Margit, s. 5.9.1945 ... (8644) | 414 | |
Maria Mattsdotter, s. 11.5.1852 ... (16953) | 409 | |
Marja-Leena, s. 15.10.1944 ... (3954) | 413 | |
Marko Olavi, s. 22.11.1977 ... (8641) | 413 | |
Maunu Antero, s. 15.10.1935 ... (3948) | 409 | |
Miika Heikki, s. 24.2.1979 ... (8642) | 413 | |
Mikko Olavi, s. 15.4.1942 ... (3953) | 409, 413 | |
Seppo Johannes, s. 24.6.1945 ... (3955) | 409, 414 | |
Wilhelm "Ville" Henriksson, s. 30.3.1854 ... (16952) | 409 | |
HELMINEN | Esteri, s. 29.11.1904 ... (5187) | 98 |
Irma Anneli, s. 10.12.1952 ... (3351) | 144 | |
Jukka, s. 18.2.1960 ... (18192) | 929 | |
Kalle, s. 14.2.1975 ... (10016) | 874 | |
Sari Susanna, s. 15.10.1967 ... (1277) | 927, 929 | |
Susanna Hannele, s. 22.12.1964 ... (456) | 1310 | |
Tatu, s. 23.9.1997 ... (10017) | 874 | |
HENRIKSSON | Anne-Maj, s. 1956 ... (8512) | 190 |
Kerttu Annikki, s. 14.11.1937 ... (1772) | 235 | |
HERSKOI | Aimo Erkki, s. 19.7.1943 ... (7358) | 791 |
Aleksanteri, s. 13.5.1913 ... (7356) | 791 | |
Anja Kaarina, s. 25.3.1958 ... (7363) | 791 | |
Hannu Matias, s. 23.10.1947 ... (7361) | 791 | |
Linda, s. 21.5.1919 ... (7339) | 785, 791 | |
Matti, s. 10.10.1951 ... (7362) | 791 | |
Rauni Antero, s. 28.7.1941 ... (7357) | 791 | |
Silvo Tapio Kullervo, s. 19.6.1944 ... (7359) | 791 | |
Tuomo Fleego, s. 23.8.1946 ... (7360) | 791 | |
HERTELL | Mari Susanna, s. 30.5.1977 ... (4778) | 509 |
HIEKKANEN | Aune Mirjam, s. 14.5.1917 ... (16943) | 593 |
Heimo Antti Henrik, s. 1.12.1914 ... (16942) | 593 | |
Jaana Annikki, s. 28.4.1976 ... (4697) | 593, 594 | |
Sinikka Annikki, s. 4.5.1952 ... (4695) | 588, 593 | |
Veikko, s. 9.4.1948 ... (4696) | 593 | |
HIEKKAVIRTA E. SANDSTÖM | Samuli Taavetinpoika, s. 13.8.1890 ... (22431) | 1001 |
HIEKKAVIRTA | Hilja Johanna, s. 6.12.1887 ... (22432) | 1001 |
Olavi Samulinpoika, s. 7.7.1923 ... (4556) | 1001 | |
HIETALA | Aimo Elias ... (2400) | 296 |
Anneli Tuulikki, s. 29.6.1946 ... (2396) | 296 | |
Saima Marjatta ... (2401) | 296 | |
HIETALAHTI | Lempi Muisto ... (2427) | 294 |
HIITONEN | Maja Lisa "Maija Liisa" Matintytär, s. 19.3.1823 ... (270) | 688 |
HILDEN | Anna-Maria, s. 22.10.1956 ... (8524) | 195, 197 |
Anne-Maj, s. 1956 ... (8512) | 190 | |
Arno Kristian, s. 4.8.1966 ... (8533) | 195, 199 | |
Axel Valter Topias, s. 16.11.1998 ... (8522) | 196 | |
Berit Signhild, s. 15.9.1925 ... (7887) | 187, 191 | |
Birger, s. 24.5.1923 ... (8502) | 187, 188 | |
Birgit, s. 16.1.1946 ... (8504) | 188, 189 | |
Carl-Magnus, s. 14.7.1950 ... (8510) | 188, 190 | |
Doris, s. 6.10.1922 ... (8503) | 188 | |
Felix Paulus, s. 15.3.1997 ... (8521) | 196 | |
Harriet ... (8511) | 190 | |
Helge Karl Valter, s. 14.8.1929 ... (8516) | 187, 195 | |
Helge Sakari, s. 3.5.1954 ... (8518) | 195, 196 | |
Jaana, s. 20.12.1954 ... (8519) | 196 | |
Kaisa Pauliina, s. 8.12.1969 ... (8520) | 196 | |
Klaus Mikael, s. 28.1.1958 ... (8531) | 195, 198 | |
Mirelle, s. 1978 ... (8513) | 190 | |
Mirjam Hillevi, s. 23.6.1931 ... (8439) | 187, 200 | |
Satu Maarit, s. 25.7.1966 ... (8534) | 199 | |
Sebastian, s. 1983 ... (8514) | 190 | |
Signe Dagmar, s. 22.3.1898 ... (203) | 153, 187 | |
Siia Elisabet, s. 7.3.2003 ... (8523) | 196 | |
Simon, s. 1986 ... (8515) | 190 | |
Sirkku Anneli, s. 9.4.1959 ... (8532) | 198 | |
Sirkku Sinikka, s. 28.1.1929 ... (8517) | 195 | |
Walter Ernfrid, s. 20.10.1895 ... (8438) | 187 | |
HILIPPÄLÄ (AIEMMIN GERASIMOV) | Maria, s. 12.2.1907 ... (2518) | 1355 |
HILTUNEN | Aarre Antero, s. 28.7.1950 ... (978) | 392 |
Eeva Marjaana, s. 27.11.1952 ... (977) | 391, 392 | |
Kaisu-Leena, s. 14.10.1979 ... (16944) | 336 | |
Meg Susan, s. 26.8.1968 ... (6441) | 993 | |
Raimo, s. 1949 ... (10023) | 862 | |
Sanna Elisabet, s. 7.4.1980 ... (979) | 392 | |
HIMANKA | Janne, s. 2.5.1967 ... (18570) | 856 |
HIRVELÄ | Irma, s. 21.10.1974 ... (8955) | 827 |
HIRVIKOSKI | Aina Lyydia ... (2359) | 286 |
Aino Ania, s. 4.10.1925 ... (2210) | 255 | |
Eevert Jaakko ... (2358) | 286 | |
Sigrid Ester, s. 5.8.1913 ... (2036) | 286 | |
HIRVINEN | Anja Helena, s. 30.7.1952 ... (2085) | 337, 340 |
Annikki, s. 14.11.1958 ... (2087) | 337, 343 | |
Arto Antero, s. 16.1.1973 ... (2089) | 338 | |
HIRVINEN E. KUMPULAINEN | Anja Helena, s. 30.7.1952 ... (2085) | 337, 340 |
HIRVINEN | Elina Hannele, s. 3.9.1955 ... (2086) | 337, 342 |
Kerttu Mirjam, s. 11.4.1919 ... (1947) | 333, 337 | |
Pauli Aukusti, s. 29.4.1917 ... (1949) | 337 | |
Pirkko Marketta, s. 22.5.1948 ... (2088) | 338 | |
Satu Marketta, s. 3.11.1977 ... (2090) | 338, 339 | |
Seppo Ilmari, s. 1950 ... (8164) | 337 | |
Tapio Kalevi, s. 30.12.1947 ... (2084) | 337 | |
Timo Antero, s. 10.12.1946 ... (2083) | 337, 338 | |
HIRVONEN | Jalo Herkko, s. 13.11.1962 ... (14461) | 1071 |
Laina Sofia, s. 5.8.1902 ... (13030) | 511 | |
Marja Leena, s. 8.6.1960 ... (14460) | 1070, 1071 | |
Sami Petteri, s. 19.5.1987 ... (14463) | 1071, 1072 | |
Sanna Katariina, s. 20.6.1992 ... (14467) | 1071 | |
Satu Maarit, s. 6.10.1979 ... (14462) | 1071 | |
Suvi Tuulia, s. 18.9.1989 ... (14466) | 1071 | |
HOKKANEN | Airi Hellevi, s. 16.11.1965 ... (8453) | 177 |
Anna Armida, s. 17.11.1897 ... (964) | 391, 1190 | |
Anna Wilhelmiina Mattsdotter, s. 18.2.1855 ... (12941) | 347 | |
Anne, s. 1963 ... (1161) | 178 | |
Anne-Mari, s. 9.6.1995 ... (1163) | 178 | |
Ansa Ilona, s. 27.12.1951 ... (1906) | 63 | |
Antti Heikki, s. 15.9.1947 ... (8407) | 172, 173 | |
Antti Reino Antero ... (3292) | 63 | |
Ari Jukka Matias, s. 28.6.1963 ... (3818) | 1165 | |
Ebba Mattsdotter, s. 22.12.1864 ... (12929) | 1190 | |
Eetu Juhani, s. 11.3.1990 ... (3821) | 1165 | |
Hanna Katriina, s. 26.10.1983 ... (8455) | 177 | |
Hanna-Kaisa, s. 23.7.1986 ... (3820) | 1165, 1167 | |
Heikki, s. 3.5.1923 ... (222) | 172 | |
Henri Matias, s. 23.7.1984 ... (3819) | 1165, 1166 | |
Henri Mikael, s. 9.11.1988 ... (1162) | 178 | |
Henrik Mattsson, s. 13.1.1854 ... (12928) | 1190 | |
Ida Johanna, s. 24.1.1983 ... (8446) | 173 | |
Jani Petteri, s. 4.10.1973 ... (7415) | 735 | |
Jarna Jasmina, s. 16.1.1990 ... (18127) | 1066 | |
Jenni ... (8409) | 176 | |
Juha Tapani, s. 22.6.1957 ... (1152) | 172, 174 | |
Katri Ester "Kaisa", s. 28.2.1905 ... (1031) | 15 | |
Lena Henriksdotter, s. 6.11.1809 ... (11549) | 689 | |
Maja Mattsdotter, s. 4.1.1863 ... (16899) | 15 | |
Matti Eelis, s. 9.2.1998 ... (3822) | 1165 | |
Matts Mattsson, s. 18.2.1857 ... (16898) | 15 | |
Pekka Veli-Matti, s. 4.8.1959 ... (1151) | 172, 177 | |
Pirkko Kaarina, s. 13.8.1964 ... (3817) | 1155, 1165 | |
Salme, s. 24.12.1930 ... (4444) | 476 | |
Samuli Johannes, s. 8.6.1982 ... (8454) | 177 | |
Sanni Kaarina, s. 8.10.1924 ... (219) | 171, 172 | |
Sisko Marjatta, s. 25.9.1960 ... (8447) | 174 | |
Sonja Karoliina, s. 23.4.1988 ... (8456) | 177 | |
Terttu Marjatta, s. 12.12.1933 ... (22465) | 1165 | |
Tiina Susanna, s. 4.2.1979 ... (8448) | 174, 175 | |
Timo Kalervo, s. 7.1.1961 ... (1153) | 172, 178 | |
Toivo Armas, s. 7.9.1913 ... (4714) | 601 | |
Toni Jalmari, s. 16.1.1977 ... (8445) | 173 | |
Tuula, s. 20.1.1955 ... (8444) | 173 | |
Veikko Armas, s. 4.5.1928 ... (22464) | 1165 | |
Ville Jussi, s. 1984 ... (8408) | 174, 176 | |
Ville Valtteri, s. 4.9.2006 ... (8410) | 176 | |
HOKKINEN | Jenny, s. 1899 ... (11055) | 419 |
HOLM | Anu Maarit, s. 5.2.1967 ... (16954) | 206 |
Eeva-Liisa, s. 27.4.1953 ... (4201) | 491 | |
Elli Johanna, s. 2.12.1894 ... (16957) | 206 | |
Ilmari, s. 27.3.1897 ... (16956) | 206 | |
Janne-Pekka, s. 19.10.1968 ... (16955) | 206, 207 | |
Jere Valdemar, s. 6.6.1992 ... (16960) | 207 | |
Juha-Pekka, s. 9.7.1986 ... (4203) | 491 | |
Kimmo Kalevi, s. 20.8.1976 ... (4202) | 491 | |
Pekka Heikki, s. 14.4.1936 ... (226) | 206 | |
Sari Sinikka, s. 28.4.1970 ... (16958) | 207 | |
Sini Talvikki, s. 16.1.1990 ... (16959) | 207 | |
Toni Otto Pekka, s. 17.4.1998 ... (16961) | 207 | |
Virpi Helinä, s. 1.6.1937 ... (225) | 203, 206 | |
HOLOPAINEN | Helmi Edit, s. 10.4.1993 ... (9501) | 660 |
Heta Alisa, s. 29.3.1988 ... (9500) | 660 | |
Jaana Aulikki, s. 7.5.1959 ... (9498) | 658, 660 | |
Reijo O., s. 31.8.1957 ... (9499) | 660 | |
HOLZGRAFE | Marion Clara Louise ... (3277) | 627 |
HONKAMÄKI | Marjatta Sylvia, s. 12.11.1945 ... (2755) | 761 |
HONKANEN | Sanni, s. 21.10.1909 ... (10009) | 477 |
Virpi Anita, s. 20.4.1965 ... (4551) | 1246 | |
HONKIMÄKI | Agnes, s. 30.9.1925 ... (12796) | 318 |
Matti, s. 9.12.1948 ... (2179) | 318 | |
Paavo, s. 16.1.1922 ... (12795) | 318 | |
HONKONEN | Aili Mirjam, s. 6.3.1916 ... (4526) | 1233 |
Aina Pauliina, s. 6.6.1902 ... (421) | 1299, 1300 | |
Aino Anneli, s. 26.6.1940 ... (4528) | 1234 | |
Aino Ester, s. 23.9.1921 ... (2874) | 488, 500 | |
Akseli, s. 6.3.1904 ... (1991) | 1222, 1224 | |
Albin Tapio, s. 23.1.1991 ... (7018) | 867 | |
Aliina, s. 13.12.1895 ... (1997) | 436, 488 | |
Anders "Antti" Eriksson, s. 6.9.1839 ... (16706) | 785 | |
Anders Konstantin, s. 2.12.1865 ... (16969) | 1221 | |
Anja Anneli, s. 26.8.1956 ... (4544) | 1240 | |
Anna Leena, s. 17.4.1937 ... (432) | 1300, 1304 | |
Anna-Liisa, s. 23.9.1947 ... (1434) | 127 | |
Anna-Liisa, s. 17.3.1951 ... (4538) | 1235 | |
Anni Karoliina, s. 17.12.1981 ... (3793) | 1156 | |
Anu, s. 31.10.1973 ... (4809) | 1231 | |
Ari Petteri, s. 2.6.1963 ... (4233) | 489, 499 | |
August Viljam, s. 30.10.1900 ... (429) | 1300 | |
HONKONEN E. KIVIRANTA | Valma, s. 17.6.1909 ... (1999) | 1224 |
HONKONEN | Eeva Juhontytär, s. 22.5.1842 ... (121) | 1, 1221 |
Eija Sinikka, s. 1.6.1954 ... (4535) | 1233, 1243 | |
Eija Tuulikki, s. 12.11.1956 ... (4218) | 489, 496 | |
Elias Johansson, s. 10.3.1832 ... (12533) | 995 | |
Elias, s. 15.4.1868 ... (1985) | 1221, 1222, 488 | |
Elina Mira, s. 19.11.1972 ... (4802) | 1226 | |
Elina, s. 30.1.1907 ... (1992) | 1222 | |
Ella Aleksandra, s. 12.10.2009 ... (19555) | 1236 | |
Elli Maria, s. 20.8.1926 ... (2876) | 488, 507 | |
Elma Irene, s. 14.9.1939 ... (4782) | 511 | |
Emma, s. 4.7.1875 ... (4999) | 1221 | |
Erkki, s. 25.9.1946 ... (4197) | 489, 490 | |
Esa Kalevi, s. 10.11.1952 ... (4534) | 1233, 1240 | |
Esko Kalevi, s. 10.12.1947 ... (3788) | 1156 | |
Hanne Helena, s. 27.3.1988 ... (4206) | 492 | |
Hanne-Marie, s. 13.9.1964 ... (4234) | 499 | |
Hannu Tapio, s. 17.10.1949 ... (4204) | 489, 492 | |
Harri Johannes, s. 22.5.1951 ... (7016) | 867 | |
Henri Kalevi, s. 25.6.1985 ... (4547) | 1240, 1242 | |
Hilda Sivina, s. 7.3.1897 ... (1995) | 1222 | |
Hulda Maria, s. 17.2.1872 ... (2482) | 1300 | |
Irma Anneli Helena, s. 3.4.1951 ... (4541) | 1238 | |
Jaakko, s. 25.7.1933 ... (4753) | 488, 511 | |
Jani Juhani, s. 13.11.1977 ... (4539) | 1235, 1236 | |
Jani, s. 16.6.1982 ... (4806) | 1229 | |
Jari Ilpo Antero, s. 8.4.1963 ... (4529) | 1234 | |
Jari, s. 2.11.1971 ... (4808) | 1231 | |
Jari-Pekka, s. 7.7.1988 ... (7017) | 867 | |
Jasmin Helena, s. 20.4.2006 ... (19561) | 1241 | |
Johan "Juho" Mattsson, s. 21.6.1817 ... (16970) | 1221 | |
Johanna Eliasdotter, s. 29.2.1872 ... (2598) | 995 | |
Johanna Hannele, s. 20.9.1980 ... (4546) | 1240, 1241 | |
Johanna, s. 13.12.1876 ... (5001) | 1221 | |
Johanna Ulrica Josefsdotter, s. 15.10.1834 ... (12534) | 995 | |
Johannes "Jukka", s. 11.11.1912 ... (1994) | 1222 | |
Jouko ... (18095) | 707 | |
Juha-Matti, s. 25.9.1970 ... (4531) | 1234 | |
Juho Henrik Juhonpoika, s. 11.4.1842 ... (2434) | 1221 | |
Kalervo Akseli, s. 10.11.1937 ... (2000) | 1224, 1225 | |
Kati Maria, s. 26.6.1979 ... (19554) | 1236 | |
Katja Elisa, s. 7.3.1978 ... (4545) | 1240 | |
Katri Tuulikki, s. 14.7.1972 ... (1447) | 127 | |
Katrine-Marie Amanda, s. 29.7.1996 ... (4236) | 499 | |
Krista-Marie Biatta, s. 10.6.1987 ... (4235) | 499 | |
Kristiina, s. 9.3.1979 ... (4805) | 1229 | |
Kustaa Adolf "Aate", s. 6.6.1901 ... (1990) | 1222, 1223 | |
Laina Anneli, s. 28.7.1939 ... (433) | 1300, 1311 | |
Laura Kaarina, s. 17.10.1941 ... (434) | 1300, 1314 | |
Lauri, s. 30.6.1925 ... (430) | 1300 | |
Leena Kyllikki, s. 21.7.1945 ... (2003) | 1224, 1230 | |
Leena Mirjami, s. 25.3.1950 ... (3787) | 1155, 1156 | |
Leila Hannele, s. 25.11.1964 ... (4785) | 511, 514 | |
Lena Sofia, s. 5.6.1871 ... (16972) | 1221 | |
Liisa Maria, s. 9.7.1934 ... (431) | 1300, 1301 | |
Lyyli Annikki, s. 20.9.1936 ... (4754) | 488, 516 | |
Maria Elisabeth "Maija Liisa" Johansdotter, s. 16.3.1837 ... (16979) | 544 | |
Maria Hannele, s. 16.6.1988 ... (19572) | 1247 | |
Maria Loviisa Abramsdotter, s. 30.6.1872 ... (1986) | 488, 1222 | |
Marja-Liisa Anneli, s. 10.7.1951 ... (4208) | 489, 493 | |
Marju Inkeri, s. 16.8.1958 ... (4223) | 489, 497 | |
Matti Juhani, s. 5.2.1941 ... (1446) | 127 | |
Matti, s. 4.4.1873 ... (3056) | 1221 | |
Matti, s. 5.3.1910 ... (1993) | 1222, 1233 | |
Mika Olavi, s. 22.5.1978 ... (4542) | 1238 | |
Mikko Tapio, s. 22.2.1948 ... (2004) | 1224, 1231 | |
Mirjam Anneli, s. 20.12.1934 ... (2006) | 1225 | |
Miro Matias, s. 5.12.2006 ... (19564) | 1242 | |
Nelli Sophia, s. 12.1.2012 ... (19556) | 1236 | |
Niina Annika Johanna, s. 18.8.1972 ... (3790) | 1156, 1157 | |
Niko Tapani, s. 21.11.1990 ... (4552) | 1246, 1247 | |
Olga Maria, s. 25.4.1893 ... (1987) | 1222 | |
Otto Viljam, s. 30.8.1873 ... (2481) | 1300 | |
Pekka Tapani, s. 16.10.1957 ... (4536) | 1233, 1246 | |
Pentti Juhani, s. 1.6.1941 ... (2002) | 1224, 1229 | |
Pentti Olavi, s. 17.4.1950 ... (4533) | 1233, 1238 | |
Petri Johannes, s. 7.5.1993 ... (7019) | 867 | |
Petri, s. 22.2.1977 ... (4804) | 1229 | |
Pinja Marita, s. 1.11.1984 ... (19563) | 1242 | |
Päivi Hannele, s. 5.9.1965 ... (4530) | 1234 | |
Raija Irmeli, s. 23.6.1950 ... (4803) | 1229 | |
Riina Mariia Orvokki, s. 2.1.2002 ... (4237) | 499 | |
Ritva Kaarina, s. 19.2.1939 ... (2001) | 1224, 1227 | |
Sanna Annika, s. 8.7.1982 ... (2688) | 706, 707 | |
Sanna Helena, s. 11.2.1981 ... (4543) | 1238, 1239 | |
Sanni Sanelma, s. 15.3.2012 ... (19573) | 1247 | |
Seija Helena, s. 3.12.1958 ... (4537) | 1233, 1248 | |
Seppo Antero, s. 9.1.1939 ... (4527) | 1233, 1234 | |
Simo Matti Juhani, s. 23.1.1947 ... (4532) | 1233, 1235 | |
Sini Katja, s. 17.11.1974 ... (3792) | 1156 | |
Sinikka Irmeli, s. 12.9.1961 ... (4783) | 511, 512 | |
Taimi Kaarina, s. 26.10.1920 ... (3039) | 489 | |
Tapio Hannu, s. 14.5.1991 ... (4207) | 492 | |
Tarja Helena, s. 21.4.1963 ... (4784) | 511, 513 | |
Tauno Matias, s. 12.3.1920 ... (2844) | 488, 489 | |
Teija Johanna, s. 19.8.1974 ... (4786) | 511, 515 | |
Tero Teppo Kullervo, s. 5.1.1968 ... (4801) | 1225, 1226 | |
Terttu Orvokki, s. 28.5.1961 ... (4227) | 489, 498 | |
Thilda Maria, s. 11.11.1869 ... (3055) | 1221 | |
Timo Matti, s. 2.11.1979 ... (4540) | 1235, 1237 | |
Toivo, s. 12.1.1898 ... (1989) | 1222 | |
Toivo, s. 15.4.1928 ... (1996) | 1222 | |
Tuija, s. 12.4.1965 ... (4199) | 490 | |
Tuija Tellervo, s. 12.4.1965 ... (4756) | 489 | |
Tuula Aira Tellervo, s. 22.12.1955 ... (2005) | 1224, 1232 | |
Tuula Orvokki, s. 16.2.1952 ... (2009) | 1231 | |
Tyyne Emilia, s. 4.4.1898 ... (1998) | 1223 | |
Uuno, s. 25.12.1895 ... (1988) | 1222, 488 | |
Veikko Kalevi, s. 17.5.1948 ... (4200) | 489, 491 | |
Viktor, s. 4.7.1875 ... (4998) | 1221 | |
Vuokko Sinikka, s. 14.9.1955 ... (4211) | 489, 495 | |
Yrjö Antreas, s. 21.5.1925 ... (2875) | 488 | |
HOPKINS | ... (6931) | 439 |
Ester ... (4416) | 437, 439 | |
Linnea ... (17094) | 439 | |
HORSMA | Aina Elisabeth Heikintytär, s. 1.11.1891 ... (6180) | 942 |
Henrik Olofsson, s. 10.8.1822 ... (17024) | 942 | |
Liisa, s. 20.11.1856 ... (17025) | 942 | |
HOSSIE | Andrea ... (949) | 1184 |
HOTAKAINEN | Aino ... (2256) | 257 |
HOTANEN | Aimo-Kalevi, s. 10.8.1943 ... (2278) | 285 |
Paula Irene, s. 25.10.1947 ... (2034) | 266, 285 | |
HOVIGN | Nina, s. 23.3.1967 ... (3891) | 1174 |
HUBER | Andreas, s. 11.7.1944 ... (490) | 1327 |
Irja Helena, s. 10.11.1944 ... (479) | 1321, 1327 | |
Stefan, s. 27.12.1976 ... (491) | 1327 | |
HUHTALA | Eila Helinä, s. 20.2.1953 ... (2231) | 252 |
HUHTINEN | Hannu Tapio, s. 10.7.1983 ... (9695) | 933 |
Helmi Eila Talvikki, s. 10.2.2010 ... (18194) | 933 | |
HUHTIO | Hans Markus, s. 26.2.1976 ... (483) | 1322 |
Jutta Marjaana, s. 20.2.1970 ... (482) | 1322, 1323 | |
Markku Juhani, s. 10.6.1943 ... (481) | 1322 | |
Salme Marjatta, s. 17.4.1936 ... (475) | 1321, 1322 | |
HUMALAJOKI | Ahti Ensio, s. 18.8.1987 ... (17053) | 226 |
Aino Tilda Kyllikki, s. 5.9.1986 ... (1174) | 220, 226 | |
Eeva-Liisa, s. 16.11.1982 ... (1172) | 220, 224 | |
Enni Helmiina, s. 16.7.2007 ... (17050) | 224 | |
Helka Marjatta, s. 29.9.1988 ... (17057) | 229 | |
Helmi Maaria, s. 18.10.1985 ... (17044) | 223 | |
Lotta Henriikka, s. 30.6.2005 ... (17049) | 224 | |
Olli Juhani, s. 25.8.1981 ... (17047) | 224 | |
Perttu Ensio, s. 2.11.2007 ... (17054) | 226 | |
Topias Herman, s. 23.8.2003 ... (17048) | 224 | |
HUMPPI | Alisa Matilda, s. 22.2.2007 ... (21124) | 124 |
HUMPPI E. KROOK | Selma Danielsdotter, s. 23.4.1862 ... (780) | 110 |
HUMPPI | Eero Kalevi, s. 20.4.1941 ... (1133) | 110, 117 |
Eetu Jussi Vihtori, s. 28.4.1999 ... (21135) | 121 | |
Emma Olga Maria, s. 13.5.2002 ... (21136) | 121 | |
Herman Juhonpoika, s. 22.9.1855 ... (784) | 110 | |
Hilkka-Maija, s. 20.10.1946 ... (1135) | 110, 126 | |
Iiro Olavi, s. 29.5.2014 ... (21138) | 121 | |
Jyri Johannes, s. 1996 ... (17066) | 118 | |
Kaisa Päivikki, s. 19.2.1980 ... (21126) | 125 | |
Kimmo Kalevi, s. 14.4.1964 ... (1143) | 117, 118 | |
Lea Tuula, s. 13.5.1943 ... (1142) | 117 | |
Lotta Ellanoora, s. 16.1.1994 ... (21139) | 119 | |
Maija Leena, s. 28.7.1938 ... (17058) | 110 | |
Maiju Sofia, s. 8.10.2010 ... (21125) | 124 | |
Manu Vihtori, s. 4.8.1980 ... (1150) | 123, 125 | |
Mari Johanna, s. 29.10.1979 ... (21137) | 121 | |
Martta Ilona, s. 7.8.2009 ... (21128) | 125 | |
Minna Johanna, s. 3.9.1978 ... (21123) | 124 | |
Olga Aliina, s. 14.6.1911 ... (1123) | 72, 110 | |
Olga Helmiina, s. 12.6.1995 ... (21140) | 119 | |
Paavo Olavi, s. 12.7.2011 ... (21129) | 125 | |
Panu Mikael, s. 2.7.1971 ... (1149) | 123, 124 | |
Peppi Iita Maria, s. 2.1.2008 ... (21143) | 119 | |
Petri Johannes, s. 7.10.1966 ... (1144) | 117, 119 | |
Pietu Maxviljam, s. 29.12.2006 ... (21141) | 119 | |
Piritta Anna Maria, s. 20.3.1985 ... (14144) | 117, 122 | |
Pirjo, s. 20.6.1953 ... (1131) | 110 | |
Päivi Saara, s. 2.7.1971 ... (1148) | 123 | |
Risto Vihtori, s. 26.6.1943 ... (1134) | 110, 123 | |
Sami Eero Sakari, s. 11.10.1972 ... (1146) | 117, 121 | |
Sanna, s. 4.9.1981 ... (21142) | 119 | |
Simo Kimmo Vihtori, s. 1994 ... (17065) | 118 | |
Suvi Tiina Kaarina, s. 24.1.1968 ... (1145) | 117, 120 | |
Terttu Liisa, s. 2.10.1939 ... (1132) | 110, 111 | |
Ulla Anelma, s. 21.10.1946 ... (1147) | 123 | |
Veikko Vihtori, s. 11.11.2006 ... (21127) | 125 | |
Vihtori, s. 25.11.1895 ... (1130) | 110 | |
Virpi Anu-Mari, s. 5.3.1966 ... (14678) | 119 | |
Virpi Johanna, s. 1966 ... (14143) | 118 | |
HUOTARI | Lea Irma, s. 5.10.1953 ... (7000) | 858, 862 |
Pirjo Elisa, s. 17.2.1945 ... (11094) | 18 | |
Toivo, s. 22.6.1951 ... (7005) | 862 | |
HUOVILA | Maria ... (6632) | 43 |
HUOVINEN | Niina, s. 1976 ... (18119) | 1065 |
HUSU | Emmi Aino Eveliina, s. 29.7.2006 ... (17069) | 584 |
Tomi, s. 8.9.1966 ... (4746) | 584 | |
HUTTUNEN | Riitta Ulla-Maija ... (2331) | 278 |
Soile Mirjami, s. 10.4.1950 ... (1182) | 230 | |
HUURRE | Antero ... (4837) | 568 |
Irene Silja Soilikki, s. 1933 ... (4641) | 567, 568 | |
HUUSELA | Nina, s. 16.7.1967 ... (2081) | 247 |
HUUSKOLA | Aino Kaarina ... (2681) | 704 |
Jarmo Johannes, s. 3.1.1951 ... (2679) | 704 | |
Mooses Johannes ... (2680) | 704 | |
Pirjo Irmeli, s. 27.12.1953 ... (2678) | 703, 704 | |
HYDEN | Gertrude "Kerttu" ... (8638) | 375, 377 |
Tauno, s. .3.1923 ... (10948) | 377 | |
HYNNINEN | Kalervo ... (3884) | 1139 |
HYTTINEN | Anna Sinikka ... (4487) | 1354 |
Inka Sara Kristiina, s. 20.8.1991 ... (508) | 1333 | |
Inkeri, s. 3.10.1936 ... (5150) | 1265 | |
Jouni Mikko Matias, s. 24.2.1963 ... (504) | 1332, 1334 | |
Juha Pekka, s. 1.12.1955 ... (503) | 1332, 1333 | |
Juho Perttu, s. 12.11.1985 ... (506) | 1333 | |
Leena Eira, s. 12.4.1930 ... (496) | 1331, 1332 | |
Oliver Mikael, s. 11.3.1992 ... (511) | 1334 | |
Olivia Pauliina, s. 2.10.2000 ... (14518) | 1334 | |
Otto Matias, s. 15.6.1990 ... (510) | 1334 | |
Pauli, s. 23.12.1931 ... (502) | 1332 | |
Rolf, s. 3.6.1993 ... (512) | 1334 | |
Sirpa Anita, s. 23.9.1957 ... (505) | 1333 | |
Teija Aulikki, s. 15.2.1961 ... (509) | 1334 | |
Topi Sakari, s. 20.11.1987 ... (507) | 1333 | |
HYTÖNEN | ... (7207) | 464 |
Eva "Eeva" Adamsdotter, s. 19.2.1845 ... (9990) | 550 | |
Hanna Pauliina, s. 11.3.1978 ... (14525) | 554 | |
Mikael, s. 16.7.1998 ... (7208) | 464 | |
Raija-Leena, s. 7.6.1965 ... (2865) | 460, 464 | |
Susanna, s. 29.7.1980 ... (15932) | 1010 | |
HYVÄRINEN | Eetu Antero, s. 8.1.1944 ... (6641) | 351 |
Mikael Matias ... (15923) | 1034 | |
Piia Johanna, s. 24.10.1978 ... (8705) | 1033, 1034 | |
Taru Päivikki, s. 26.2.1976 ... (6642) | 351 | |
Terttu Anneli, s. 17.3.1947 ... (6640) | 348, 351 | |
HYVÖNEN | Fanni Sofia Alissa, s. 2.2.2012 ... (18188) | 918 |
Ilari Samuel, s. 26.6.2009 ... (16503) | 319 | |
Juha Tapani Antero, s. 17.12.1976 ... (7926) | 918 | |
Konsta Eero Ilmari, s. 8.12.2005 ... (7925) | 918 | |
Maire Tuulikki, s. 14.8.1946 ... (2172) | 317, 318 | |
Mary Vilhelmiina, s. 12.7.1916 ... (12794) | 318 | |
Mervi Johanna, s. 8.6.1976 ... (1253) | 917, 918 | |
Orvo Paavo, s. 31.7.1912 ... (2462) | 318 | |
Orvo Paavo, s. 25.1.1943 ... (2176) | 318 | |
Pasi Petteri, s. 14.2.1970 ... (2177) | 318, 319 | |
Severi Hermanni, s. 28.2.2007 ... (2178) | 319 | |
HYYTIÄINEN | Anders "Antti" Eriksson, s. 6.9.1839 ... (16706) | 785 |
Anne Maarit, s. 29.9.1972 ... (8806) | 399, 402 | |
Annikki, s. 28.6.1946 ... (7024) | 873 | |
Elli Maria, s. 18.1.1898 ... (331) | 849 | |
Irma Annikki, s. 24.8.1937 ... (335) | 851, 853 | |
Jalmari, s. 22.11.1903 ... (330) | 848, 851, 76 | |
Jani, s. 15.11.1985 ... (13107) | 720 | |
Jasu Onni Akseli, s. 27.6.2008 ... (13108) | 720 | |
Juho Eelis, s. 16.6.1896 ... (327) | 848 | |
Kalle, s. 7.1.1899 ... (328) | 848, 849 | |
Karl Henrik "Kalle Heikki" Henriksson, s. 5.10.1862 ... (325) | 848 | |
Kirsti Kaarina, s. 22.6.1958 ... (8936) | 878, 879 | |
Lauri Tapio, s. 3.9.1939 ... (336) | 851 | |
Leena Vilhelmina, s. 2.11.1932 ... (333) | 851, 76 | |
Maria Anna "Marja" Henriksdotter, s. 1.6.1848 ... (16707) | 785 | |
Matti Juhani, s. 20.2.1954 ... (8935) | 879 | |
Mika Petteri, s. 17.3.1981 ... (8934) | 879 | |
Paula Hanna Riikka, s. 29.12.2003 ... (8808) | 402 | |
Pirkko Marjatta, s. 2.3.1942 ... (337) | 851, 854 | |
Raija, s. 9.7.1939 ... (346) | 402, 852 | |
Selma, s. 12.1.1873 ... (279) | 783, 848 | |
Selma Agnes, s. 26.4.1900 ... (329) | 848, 850 | |
Seppo Antero, s. 3.2.1935 ... (334) | 851, 852, 402 | |
Sinna Saga Alina, s. 17.1.2010 ... (13109) | 720 | |
Susanna, s. 16.9.1983 ... (12595) | 719, 720 | |
Tapio Antero, s. 31.5.1970 ... (347) | 852, 402 | |
Tuomas Vilhelm Antero, s. 10.3.2006 ... (11921) | 402 | |
Tyyne Martta, s. 29.4.1897 ... (326) | 848 | |
Tyyne Vilhelmina, s. 16.5.1908 ... (332) | 76, 851 | |
Vilhelmiina "Emma" Antintytär, s. 27.8.1884 ... (290) | 785 | |
HÄKKINEN | Terttu Anna-Liisa, s. 28.4.1935 ... (21369) | 579 |
HÄMEENNIEMI | Vuokko Marjatta, s. 30.12.1963 ... (5164) | 1279 |
HÄMÄLÄINEN | Antti ... (15936) | 1014 |
Hilma Ottilia, s. 24.12.1890 ... (2923) | 549, 625 | |
Hilma Sofia Benjaminsson, s. 12.4.1864 ... (17080) | 1253 | |
Iivana ... (4638) | 625 | |
Juho Tapani, s. 10.5.1990 ... (3795) | 1158 | |
Kaisu Maria, s. 20.8.1984 ... (4960) | 1013, 1014 | |
Laila Marjatta, s. 24.8.1951 ... (3789) | 1155, 1158 | |
Silvo Tapani, s. 31.12.1952 ... (3794) | 1158 | |
Tomi Oskari, s. 16.11.1991 ... (3796) | 1158 | |
HÄNNINEN | Aarne, s. .6.1917 ... (8630) | 373, 374 |
Aarne Taavetti, s. 2.1.1920 ... (2903) | 347 | |
Alma Helena, s. 28.1.1895 ... (6235) | 344, 375 | |
Anja Sinikka, s. 18.5.1951 ... (8593) | 384 | |
Anna Henriksdotter, s. 8.2.1854 ... (17093) | 437 | |
Annikki Helena, s. 30.9.1929 ... (5079) | 347, 361 | |
Antti Olavi, s. 9.12.1928 ... (1327) | 1205 | |
Antti, s. 7.5.1896 ... (2895) | 344, 378 | |
Anu Birgitta, s. 27.3.1961 ... (1333) | 1207 | |
Armi Matias, s. 15.5.1904 ... (2896) | 344, 379 | |
Asko Paavo Tapani, s. 7.3.1964 ... (1330) | 1205, 1208 | |
Brita Lisa Davidsdotter, s. 26.2.1823 ... (9975) | 344 | |
David "Taavetti" Erikinpoika, s. 2.12.1853 ... (2888) | 344 | |
David "Taavetti", s. 17.9.1886 ... (2891) | 344, 347 | |
Dora A., s. 1963 ... (8632) | 374 | |
Edla Maria, s. 9.12.1880 ... (5192) | 344 | |
Eerik "Erkki", s. 17.5.1892 ... (2893) | 344, 373 | |
Eero Herbert, s. 27.3.2005 ... (8966) | 385 | |
Eino Ilmari, s. 2.12.1907 ... (6633) | 348 | |
Eino Johannes, s. 13.12.1937 ... (7008) | 868 | |
Elvi Ellen, s. 1.2.1921 ... (4677) | 585 | |
Eric "Erik" Ericsson, s. 18.11.1810 ... (9974) | 344 | |
Erkki Johannes, s. 17.2.1938 ... (4029) | 352, 353 | |
Esteri Johanna, s. 16.5.1943 ... (4116) | 348 | |
Gustava "Kustaava" Andersdotter, s. 21.5.1847 ... (17082) | 1252 | |
Hannele, s. 31.1.1954 ... (6262) | 631, 632 | |
Hannu Antero, s. 21.10.1964 ... (8592) | 383 | |
Hedda Stina Eriksdotter, s. 28.9.1851 ... (17626) | 333 | |
Helmi ... (6634) | 360 | |
Henrik Emil "Heikki", s. 14.12.1881 ... (2889) | 344, 345 | |
Hertta Julia, s. 22.9.2003 ... (8596) | 385 | |
Hilda Lydia, s. 23.12.1889 ... (2900) | 347 | |
Hilma Aliina Nestorintytär, s. 2.10.1899 ... (2906) | 378 | |
Hilma Aliina Nestorintytär, s. 2.10.1899 ... (2906) | 378 | |
Ida Johanna, s. 2.5.1881 ... (5193) | 347 | |
Ida Johanna, s. 2.5.1881 ... (5193) | 347 | |
Ida Johanna, s. 14.1.1889 ... (2892) | 344, 368 | |
Ilkka Jaakonpoika, s. 11.3.1976 ... (8594) | 384, 385 | |
Inka Aino Kristiina, s. 23.8.2007 ... (20466) | 54 | |
Irma Anneli, s. 12.1.1967 ... (8586) | 380, 381 | |
Jaakko Armas, s. 12.9.1941 ... (5191) | 379, 384 | |
Jaana Maria, s. 31.5.1966 ... (1336) | 1208 | |
Jari Olavi, s. 26.10.1961 ... (1329) | 1205, 1207 | |
Jarkko Olavi, s. 23.12.1988 ... (1335) | 1207 | |
Johannes, s. 1.12.1899 ... (5204) | 344 | |
Juha-Pekka, s. 15.9.1991 ... (9755) | 632 | |
Jussi Petteri, s. 7.2.1990 ... (1337) | 1208 | |
Kaija Anneli, s. 3.11.1943 ... (4030) | 352, 354 | |
Kati Maria, s. 26.6.1979 ... (19554) | 1236 | |
Kirsi, s. 1979 ... (2461) | 54 | |
Leena Marjatta, s. 12.9.1944 ... (6635) | 348, 349 | |
Leena Sofia Juhontytär, s. 11.5.1861 ... (133) | 2, 344 | |
Lyyli Juhont., s. 6.2.1905 ... (2907) | 379 | |
Maja Greta Henriksdotter, s. 22.4.1849 ... (12939) | 347 | |
Maja Lisa Benjaminsdotter, s. 20.9.1835 ... (9977) | 386 | |
Maria Meri Julia, s. 7.10.1999 ... (16797) | 902 | |
Marja Liisa, s. 9.9.1944 ... (5190) | 383 | |
Marko Juhani, s. 29.8.1970 ... (2114) | 53, 54 | |
Mathias Nestor "Matti", s. 27.2.1876 ... (12935) | 378 | |
Matts "Matti" Andersson, s. 22.9.1832 ... (12938) | 347 | |
Meeri Elisabeth, s. 11.11.1930 ... (2910) | 345 | |
Mika, s. 18.1.1973 ... (2135) | 902 | |
Mikko Erkki, s. 27.6.1936 ... (2908) | 379, 380 | |
Milja Emilia, s. 2.6.1999 ... (8591) | 382 | |
Mirja Kyllikki, s. 25.8.1942 ... (8585) | 380 | |
Mirja Sanelma, s. 24.5.1940 ... (1313) | 1200, 1205 | |
Monica Milla Maria, s. 9.6.1986 ... (1334) | 1207 | |
Otto Onni, s. 9.8.1884 ... (5099) | 344 | |
Pentti Aulis, s. 19.7.1946 ... (2113) | 352, 53 | |
Pentti Eerikki, s. 16.9.1925 ... (2905) | 347, 360 | |
Pentti Juhani, s. 11.6.1938 ... (2909) | 379, 383 | |
Petri Juhani, s. 27.4.1987 ... (9754) | 632 | |
Pia Katariina, s. 10.1.1971 ... (8590) | 382 | |
Piia Hannele, s. 26.9.1976 ... (8595) | 385 | |
Pirjo Anneli, s. 12.4.1960 ... (1328) | 1205, 1206 | |
Raili Alli Marketta, s. 20.7.1939 ... (5206) | 353 | |
Rauha, s. 28.12.1923 ... (2904) | 347, 356 | |
Saara Allida, s. 20.8.1925 ... (2899) | 345 | |
Sampo Ukko Oskari, s. 22.5.2005 ... (20465) | 54 | |
Satu Maarit Orvokki, s. 3.6.1968 ... (6637) | 349, 350 | |
Selma, s. 2.6.1889 ... (8629) | 373 | |
Seppo, s. 25.10.1949 ... (9753) | 632 | |
Sirkku Sinikka, s. 28.1.1929 ... (8517) | 195 | |
Stina Sofia, s. 13.1.1894 ... (5202) | 344 | |
Tarja Anita, s. 13.12.1975 ... (8960) | 868, 870 | |
Tarja Anneli, s. 24.5.1946 ... (2101) | 50, 53 | |
Terttu Anneli, s. 17.3.1947 ... (6640) | 348, 351 | |
Tilda Alina, s. 23.5.1898 ... (5203) | 344 | |
Timo Antero, s. 18.4.1969 ... (8589) | 380, 382 | |
Timo Tapio, s. 6.4.1974 ... (8961) | 868 | |
Tyyne Helena, s. 22.2.1919 ... (2898) | 345, 346 | |
Urho E., s. .5.1921 ... (8633) | 373 | |
Veikko Juhani, s. 18.4.1950 ... (6643) | 348 | |
Vilhelmiina, s. 18.4.1891 ... (5201) | 344 | |
Vilho Johannes, s. 23.11.1916 ... (2902) | 347, 352, 53 | |
Ville Matias, s. 17.11.1991 ... (1338) | 1208 | |
Vilma Johanna, s. 8.1.1915 ... (2901) | 347, 348 | |
HÖGLUND | Jari Juhani, s. 4.4.1961 ... (6244) | 637 |
I | Suku- ja myöhempi nimi -hakemisto | |
IHANAINEN | Paavo Johannes, s. 26.4.1914 ... (17101) | 30 |
Riitta Kaarina, s. 20.6.1953 ... (1095) | 30 | |
Taimi, s. 1916 ... (17102) | 30 | |
IISAKKILA | Kaisu Maria, s. 10.10.1970 ... (4267) | 776 |
IJÄS | Anni, s. 1.12.1916 ... (2859) | 448 |
IKKALA | Armas Eelis, s. 9.3.1928 ... (15508) | 424 |
Eija Alina, s. 5.12.1959 ... (11066) | 424 | |
Ilmi Hellen, s. 25.5.1921 ... (15509) | 424 | |
IKÄHEIMONEN | Niina Katriina, s. 11.7.1970 ... (9618) | 1266 |
IKÄLÄINEN | Aino Anneli, s. 26.6.1940 ... (4528) | 1234 |
IKÄVALKO | Elma Johanna, s. 10.8.1932 ... (4473) | 466, 479 |
Erkki, s. 1936 ... (4474) | 479 | |
ILMONEN | Arvo Kalevi, s. 13.5.1930 ... (1014) | 633 |
Jari ... (9756) | 633 | |
Lumi Emilia, s. 16.7.1989 ... (9759) | 634 | |
Rauno, s. 3.10.1957 ... (9757) | 633, 634 | |
Toini Ellen, s. 28.6.1912 ... (4028) | 53, 352 | |
ILMONEN, | Aili, s. 6.8.1931 ... (1013) | 630, 633 |
ILOMÄKI | Raija Irmeli, s. 23.6.1950 ... (4803) | 1229 |
IMMONEN | Jari, s. 15.10.1956 ... (9608) | 1261 |
INTO | Alma, s. 11.2.1912 ... (17106) | 1230 |
August Juhonpoika, s. 28.7.1879 ... (19650) | 1133 | |
Bertta Hellin, s. 2.5.1916 ... (3004) | 1133 | |
Elli Maria, s. 20.8.1926 ... (2876) | 488, 507 | |
Hilda Heikintytär ... (13869) | 507 | |
Jukka Matti Tapani, s. 12.3.1966 ... (4807) | 1230 | |
Kyllikki Katariina, s. 2.12.1949 ... (4774) | 507, 508 | |
Leena Kyllikki, s. 21.7.1945 ... (2003) | 1224, 1230 | |
Matti Antero, s. 24.2.1941 ... (2008) | 1230 | |
Matti Edvard, s. 19.5.1924 ... (4772) | 507 | |
Miina Matintytär, s. 18.2.1887 ... (19651) | 1133 | |
Otto Nikolai, s. 17.10.1884 ... (13846) | 507 | |
Pentti Kalervo, s. 10.2.1948 ... (4773) | 507 | |
Rauno Matias, s. 10.9.1952 ... (4775) | 507 | |
Reino Osmo, s. 24.7.1914 ... (6283) | 1230 | |
ISAKSSON | Sonja Gunilla, s. 4.6.1956 ... (9839) | 1357 |
ISOAHO E. PIISPANEN | Ida Elina, s. 28.3.1876 ... (6449) | 50 |
Viktor "Vihtori", s. 17.8.1871 ... (6215) | 50 | |
ISOAHO | Lahja, s. 10.11.1906 ... (6198) | 1295 |
Saima Liisa, s. 10.7.1912 ... (189) | 50 | |
Siiri Maria, s. 23.2.1896 ... (6221) | 1217 | |
ISO-AHOLA | Jaana Aulikki, s. 7.5.1959 ... (9498) | 658, 660 |
Leila Saara Marjatta, s. 7.9.1937 ... (9236) | 648, 658 | |
Outi Elina, s. 2.10.1957 ... (9494) | 658, 659 | |
Pentti Oskari, s. 5.6.1928 ... (9237) | 658 | |
Riikka Hillevi, s. 22.6.1962 ... (9502) | 658, 661 | |
Sanna Kaarina, s. 22.1.1966 ... (9504) | 658, 662 | |
ISOHARJU | Marja-Leena, s. 5.2.1949 ... (16326) | 1169 |
ISOKANGAS | Eetu Oskari, s. 2.1.2007 ... (17052) | 225 |
Katariina Sylvia, s. 27.8.1981 ... (17040) | 222 | |
Salme Maria, s. 13.6.1985 ... (1173) | 220, 225 | |
Samuli Antero, s. 10.1.1986 ... (17051) | 225 | |
ISONIEMI | Eveliina, s. 27.4.1984 ... (9650) | 916 |
ISORINNE | Päivi Annikki, s. 24.5.1953 ... (9577) | 1356 |
ISTOLA | Aira Maaria, s. 30.8.1980 ... (493) | 1328, 1329 |
Anna Ester, s. 7.6.1907 ... (423) | 1299, 1321 | |
Anna Maria, s. 17.3.1942 ... (478) | 1321 | |
ISTOLA E. KOKKINEN | Arvi Ilmari, s. 15.2.1909 ... (474) | 1321 |
ISTOLA | Eero Juhani, s. 27.1.1951 ... (480) | 1321, 1328 |
Eevert Oskari, s. 18.10.2013 ... (20153) | 1330 | |
Ellen Irina, s. 15.8.2016 ... (23586) | 1330 | |
Hilla Rosa Anniina, s. 12.3.1990 ... (494) | 1328, 1330 | |
Irja Helena, s. 10.11.1944 ... (479) | 1321, 1327 | |
Johan Viktor "Juho Vihtori" Johansson, s. 5.9.1869 ... (17114) | 1321 | |
Maria Sofia Henriksdotter, s. 13.10.1855 ... (17113) | 466 | |
Paula Kaarina, s. 24.1.1940 ... (477) | 1321, 1326 | |
Rosa Alina Eliasdotter, s. 2.1.1873 ... (17115) | 1321 | |
Salme Marjatta, s. 17.4.1936 ... (475) | 1321, 1322 | |
Sinikka Helena, s. 25.12.1950 ... (492) | 1328 | |
Tellervo, s. 28.8.1937 ... (476) | 1321, 1324 | |
J | Suku- ja myöhempi nimi -hakemisto | |
JACOBSON | Carolina Maria, s. 13.1.1994 ... (4268) | 773 |
Eva Helene, s. 29.1.1964 ... (4269) | 772 | |
Ida Christina Maria, s. 9.3.1996 ... (4270) | 773 | |
Lars Henric, s. 18.9.1967 ... (4271) | 773 | |
Tuula-Riitta Maria, s. 26.11.1966 ... (4266) | 770, 773 | |
JAKKU | Liisa, s. 20.11.1856 ... (17025) | 942 |
JAKOBSON | Julia Josefiina, s. 25.6.2005 ... (14491) | 1086 |
JALAVA | Eija Maritta, s. 1.6.1964 ... (561) | 1344 |
Erkki Johannes ... (21041) | 1344 | |
Sisko Marja ... (21042) | 1344 | |
Tarja Tuulia Kaarina, s. 26.4.1967 ... (14474) | 1075 | |
JAMAL | Hazan Miquel, s. 1.1.2007 ... (15911) | 1054 |
Hocir ... (15910) | 1054 | |
Hozin Chris Jans, s. 28.10.2010 ... (15912) | 1054 | |
Jenna Marjut, s. 10.2.1989 ... (15909) | 1053, 1054 | |
JANHUNEN | Aili Sinikka, s. 16.7.1940 ... (1084) | 24 |
JANSON | Bodil Carina, s. 4.11.1993 ... (9749) | 168 |
Jens Henrik, s. 26.2.1990 ... (9747) | 168 | |
Lars ... (9746) | 168 | |
Måns Fredrik, s. 2.3.1992 ... (9748) | 168 | |
JARVI | June Pearl ... (6182) | 943 |
JASKARI | Jakob "Jaakko" Michelsson, s. 21.7.1864 ... (17165) | 1188 |
Liisa Henriksdotter, s. 5.9.1873 ... (17166) | 1188 | |
Marjaana ... (7443) | 727 | |
JAUHONEN | Anna Juhontytär, s. 22.10.1879 ... (294) | 803 |
Juho Matinpoika, s. 20.5.1847 ... (17120) | 803 | |
JEMINEN | Aleksi, s. 11.4.1929 ... (2818) | 751 |
Juhani, s. 13.10.1952 ... (2824) | 751 | |
Leena Amanda, s. 21.8.1929 ... (2623) | 749, 751 | |
Nasti, s. 29.1.1922 ... (17119) | 451 | |
JEWELL | Irma Laimi, s. 3.10.1956 ... (5066) | 518, 520 |
Roy James, s. 9.5.1952 ... (5067) | 520 | |
JOHANSSON | Amanda Emilia, s. 9.3.2012 ... (15925) | 1037 |
Anders ... (4747) | 592 | |
JOHANSSON E. WESTERHOLM | Leena Marjatta, s. 28.7.1950 ... (4692) | 588, 592 |
JOHANSSON | Gösta Adolf, s. 15.4.1924 ... (2691) | 708 |
Katja Kaarina, s. 19.11.1991 ... (2702) | 711 | |
Pirkko Elisabeth ... (2704) | 708, 712 | |
Päivi Anneli, s. 10.7.1972 ... (2701) | 711 | |
Päivi Irmeli, s. 25.12.1958 ... (2695) | 708, 710 | |
Reijo Gösta Kalevi, s. 15.10.1963 ... (2700) | 708, 711 | |
Saku Aatos, s. 5.8.1984 ... (15924) | 1037 | |
Salme Helena, s. 24.1.1936 ... (2690) | 694, 708, 756 | |
Soile Tellervo, s. 12.12.1955 ... (2692) | 708, 709 | |
Timo Pekka Kalevi, s. 29.5.1994 ... (2703) | 711 | |
JOHNSON | Aileen Amalia, s. 9.2.1923 ... (6345) | 962 |
Andrew Scott, s. 10.5.1985 ... (6360) | 967, 968 | |
Ann ... (6284) | 945 | |
Betty Jean, s. 22.11.1947 ... (6346) | 962, 963 | |
Beverly ... (6187) | 945 | |
Carol, s. 2.11.1955 ... (6336) | 960, 961 | |
Clayton John, s. 27.6.1963 ... (6341) | 960 | |
David Walfred, s. 13.5.1957 ... (6357) | 962, 967 | |
JOHNSON E. TARVAINEN | Aina Elisabeth Heikintytär, s. 1.11.1891 ... (6180) | 942 |
Anita Marie, s. 1921 ... (6184) | 944 | |
JOHNSON | Emmy ... (6367) | 970 |
Evan ... (6368) | 970 | |
Heidi Ann, s. 11.5.1969 ... (6189) | 945 | |
Helen Marie, s. 1.6.1930 ... (6290) | 948 | |
Helmi, s. 1920 ... (6288) | 947 | |
Henrik Julius, s. 1.1.1889 ... (1802) | 941, 942 | |
Jason Thomas, s. 22.7.1979 ... (6359) | 967 | |
Jean ... (6361) | 968 | |
Jeffrey Thomas, s. 22.7.1961 ... (6362) | 962, 969 | |
Jerry Lee, s. 15.2.1966 ... (6343) | 960 | |
JoAnn Marie, s. 15.1.1953 ... (6353) | 962, 965 | |
Jolena ... (6358) | 967 | |
June Pearl ... (6182) | 943 | |
Lauri Frederick, s. 14.1.1917 ... (6287) | 942, 947 | |
Linda Susan, s. 1.7.1949 ... (6350) | 962, 964 | |
Mary Ann ... (6364) | 969 | |
Mary, s. 2.1965 ... (6342) | 960 | |
Melanie ... (6366) | 970 | |
Norene ... (6335) | 960 | |
Pam ... (6363) | 969 | |
Randall Scott, s. 7.11.1965 ... (6365) | 962, 970 | |
Richard Verner, s. 8.3.1959 ... (6339) | 960 | |
Rudolph Julius, s. 8.2.1941 ... (6185) | 944, 945 | |
Scott Alan, s. 22.2.1967 ... (6188) | 945 | |
Sharon Elizabeth, s. 31.3.1959 ... (6295) | 948, 950 | |
Shirley Marie, s. 22.12.1944 ... (6190) | 944, 946 | |
Steven Allan, s. 24.4.1958 ... (6338) | 960 | |
Susan Marie, s. 3.8.1955 ... (6291) | 948, 949 | |
Walfred, s. 31.1.1924 ... (6344) | 942, 962 | |
Wayne Ludwig, s. 28.9.1913 ... (6181) | 942, 943 | |
Verner, s. 9.6.1922 ... (6334) | 942, 960 | |
Wesley Henry, s. 17.7.1961 ... (6340) | 960 | |
Wesley Wilbert, s. 1.11.1932 ... (6389) | 942 | |
Vienna Elsie, s. 6.3.1926 ... (6369) | 942, 971 | |
Vilho Julius, s. 9.6.1915 ... (6183) | 942, 944 | |
Vilho Julius, s. 9.6.1915 ... (6183) | 942, 944 | |
William Adolph, s. 27.7.1918 ... (6289) | 942, 948 | |
Wilma Marie Elizabeth, s. 13.11.1920 ... (6300) | 942, 951 | |
Viola Esther Wilhelmina, s. 4.9.1929 ... (6387) | 942, 977 | |
JOKELA | Hilda Maria ... (2310) | 272 |
Liisa Päivikki Mariana, s. 25.8.1940 ... (9775) | 422 | |
JOKELAINEN | Eija Sinikka, s. 1.6.1954 ... (4535) | 1233, 1243 |
Mikko Kustaa, s. 26.9.1950 ... (4548) | 1243 | |
Sari Sinikka, s. 25.1.1983 ... (4550) | 1243, 1245 | |
Satu Hannele, s. 26.4.1981 ... (4549) | 1243, 1244 | |
JOKI | Anna Lyydia, s. 9.12.1883 ... (1921) | 152, 302, 67 |
JOKI E. STOOR | Juho Vihtori Juhonpoika, s. 9.3.1874 ... (1924) | 67, 302 |
JOKI | Hilja Helena, s. 3.9.1912 ... (889) | 303 |
Lahja, s. 12.8.1923 ... (192) | 302, 67 | |
Toivo, s. 15.12.1918 ... (81) | 302, 303 | |
JOKINEN | Alma Aliina Heikintytär, s. 21.9.1879 ... (142) | 72 |
Carolina "Karoliina" Henriksdotter, s. 19.11.1854 ... (7630) | 72 | |
Eero Päiviö, s. 1.9.1938 ... (3711) | 558 | |
Hannu, s. 27.5.1962 ... (1040) | 19, 21 | |
Heini Gristella, s. 11.10.1989 ... (12931) | 396 | |
Henrik "Heikki" Johansson, s. 27.3.1850 ... (7619) | 72 | |
Hilkka-Maija, s. 4.1.1936 ... (1033) | 15, 19 | |
Jaana, s. 8.6.1963 ... (1041) | 20 | |
Jarmo, s. 15.1.1947 ... (175) | 109 | |
Jouni Aapo Kalervo, s. 1.3.1976 ... (176) | 109 | |
Juha, s. 6.6.1960 ... (1039) | 19, 20 | |
Kaisa Marianna, s. 25.6.1994 ... (1046) | 21 | |
Lauri, s. 26.4.1934 ... (1038) | 19 | |
Maarit Eveliina, s. 15.5.1996 ... (5564) | 21 | |
Mariel Ilona Victoria, s. 14.8.2012 ... (18354) | 396 | |
Marika Jasmin, s. 14.2.1996 ... (9826) | 20 | |
Marja-Liisa, s. 26.1.1945 ... (3710) | 558 | |
Mirja Kaarina, s. 9.1.1932 ... (12832) | 487 | |
Paavo, s. 18.3.1939 ... (6651) | 35 | |
Paula Katriina, s. 30.11.1964 ... (1045) | 21 | |
Petteri, s. 1.2.1989 ... (1043) | 20 | |
Pirjo Anneli, s. 23.1.1950 ... (1281) | 931 | |
Raija Aulikki, s. 9.3.1936 ... (8180) | 1109 | |
Riikka, s. 23.12.1987 ... (1042) | 20 | |
Sesilia Alvina Antintytär, s. 17.12.1885 ... (596) | 42 | |
Sonja Mirjami, s. 15.5.1996 ... (5472) | 21 | |
Terttu Anna-Maija, s. 20.10.1942 ... (170) | 103, 109 | |
Tommi, s. 14.7.1992 ... (1044) | 20 | |
Ulla Marika, s. 14.10.1970 ... (14036) | 396 | |
Urpo Uljas, s. 23.11.1961 ... (12932) | 396 | |
Vili Sebastian Gabriel, s. 20.1.2010 ... (17836) | 396 | |
Virpi Susanna, s. 24.8.1967 ... (3712) | 558 | |
JOKIPOLVI | Juha Tapani, s. 15.11.1956 ... (2693) | 709 |
Mirva Johanna, s. 26.6.1978 ... (2694) | 709 | |
Soile Tellervo, s. 12.12.1955 ... (2692) | 708, 709 | |
JOUTENMÄKI | Hedda Stina Johansdotter, s. 5.3.1835 ... (14951) | 848 |
Henrik Isaksson, s. 14.1.1845 ... (14950) | 848 | |
Karl Henrik "Kalle Heikki" Henriksson, s. 5.10.1862 ... (325) | 848 | |
JUKOLA | Tuukka ... (7911) | 1306 |
JULKUNEN | Eero Ilmari ... (2394) | 295 |
Riitta Maria, s. 17.9.1965 ... (2392) | 295 | |
Tuula Marjatta ... (2395) | 295 | |
JUNTTI | Aarno Matti, s. 1.7.1927 ... (17957) | 541 |
Eero Matti Oskari, s. 29.10.2001 ... (17960) | 541 | |
Hanna-Maria, s. 1.1.1986 ... (4109) | 541, 542 | |
Juhani Kalevi, s. 17.12.1960 ... (4108) | 541 | |
Juho-Pekka Matias, s. 3.2.1989 ... (4111) | 541 | |
Jukka Petteri, s. 16.5.1992 ... (4112) | 541 | |
Kaija Kyllikki, s. 9.6.1928 ... (17958) | 541 | |
Mikko Evert, s. 9.9.1999 ... (4113) | 541 | |
Pirkko Liisa, s. 4.3.1988 ... (4110) | 541 | |
Päivi Helena, s. 17.9.1961 ... (4103) | 538, 541 | |
JUNTTO | Pia Katariina, s. 10.1.1971 ... (8590) | 382 |
JURVANEN | Salme Sinikka, s. 7.2.1975 ... (8683) | 1091 |
JURVELIUS | Sylvi Amalia, s. 11.8.1895 ... (6122) | 1301 |
JUUTILAINEN | Outi Hannele, s. 25.5.1976 ... (10604) | 1282 |
JUVONEN | Riitta ... (2722) | 715 |
JYLHÄ | Aarto Teuvo, s. 3.1.1958 ... (2821) | 752 |
Alpo Antero, s. 23.3.1963 ... (2823) | 752 | |
Anelma Hellevi, s. 2.12.1956 ... (2820) | 752 | |
Anna Elviina, s. 18.4.1932 ... (2624) | 749, 752 | |
Anne Helena, s. 4.10.1959 ... (8425) | 156, 157 | |
Heikki, s. 28.12.1910 ... (12933) | 752 | |
Jenny, s. 3.6.1911 ... (17125) | 752 | |
Kauno Olavi, s. 17.9.1933 ... (2819) | 752 | |
Olli Jyrki Tapani, s. 19.3.1958 ... (8426) | 157 | |
Seija Liisa, s. 25.6.1959 ... (2822) | 752 | |
JÄNKÄ | Aino ... (2256) | 257 |
Jalmari ... (2255) | 257 | |
Silja Mariitta, s. 19.6.1947 ... (2249) | 255, 257 | |
Tanu Oskari, s. 7.3.1988 ... (2254) | 257 | |
Tomi Johannes, s. 2.9.1974 ... (2251) | 257 | |
Turo Tapani, s. 9.9.1976 ... (2253) | 257 | |
Voitto Johannes, s. 3.11.1944 ... (2252) | 257 | |
JÄNTTI | Antti Oskari, s. 10.12.1985 ... (17966) | 1069 |
Elias Johansson, s. 1.3.1793 ... (5982) | 890 | |
Maria Kallentytär, s. 14.10.1882 ... (13795) | 807 | |
Pilvi Pauliina, s. 20.8.1976 ... (14477) | 1084 | |
Päivi Johanna, s. 17.8.1978 ... (7987) | 358 | |
Raisa Annika, s. 31.1.1979 ... (7946) | 242 | |
Susanna Aulikki, s. 19.12.1968 ... (17965) | 1069 | |
Tia Maria Katariina, s. 18.7.1994 ... (17967) | 1069 | |
JÄNTTI, KUIVALA | Maija Leena Eliaantytär, s. 22.2.1834 ... (373) | 890 |
JÄPPINEN | Heikki, s. 12.1.1905 ... (3757) | 1095 |
Martta, s. 28.4.1912 ... (3755) | 995, 1095 | |
JÄRNBÄCK | Mirva ... (2218) | 260 |
JÄRVELIN | Mari, s. 16.1.1994 ... (18135) | 1068 |
JÄRVENSIVU | Arja-Leena, s. 8.8.1948 ... (1261) | 923, 924 |
Erkki Olavi, s. 19.10.1945 ... (1263) | 924 | |
Olavi Ilmari, s. 3.12.1916 ... (2138) | 924 | |
Saara Siviä, s. 2.12.1919 ... (2139) | 924 | |
Silja Annukka, s. 6.11.1987 ... (1264) | 924 | |
JÄRVIMÄKI | Kati Anneli, s. 25.4.1973 ... (8675) | 1082 |
JÄRVINEN | Inkeri Liisa, s. 8.4.1963 ... (20382) | 388, 389 |
Jorma Uolevi, s. 8.11.1956 ... (2696) | 710 | |
Mari Eeva Johanna, s. 4.2.1987 ... (9216) | 185 | |
Päivi Irmeli, s. 25.12.1958 ... (2695) | 708, 710 | |
Päiviö Johannes, s. 11.1.1960 ... (20383) | 389 | |
Sylvi Katri, s. 4.2.1906 ... (17133) | 1288 | |
Tapio Henrik, s. 18.4.1989 ... (2699) | 710 | |
Terhi Katariina, s. 10.9.1981 ... (2697) | 710 | |
Terhi Maria, s. 2.5.1973 ... (7483) | 1198 | |
Tero Mikael, s. 27.5.1983 ... (2698) | 710 | |
JÄRVISALO | Jalmari, s. 14.7.1917 ... (17136) | 413 |
Marja-Leena, s. 15.10.1944 ... (3954) | 413 | |
Sylvi, s. 18.11.1910 ... (17137) | 413 | |
JÄSPERI | Aira Helena, s. 10.9.1967 ... (539) | 1363 |
Anu Marja Elina, s. 18.8.1961 ... (535) | 1360, 1361 | |
Ari Elias, s. 10.3.1965 ... (537) | 1360, 1363 | |
Arja Eeva Helena, s. 1.10.1962 ... (536) | 1360, 1362 | |
Armas, s. 16.9.1923 ... (534) | 1360 | |
JÄSPERI E. ALTÉN | Maria Elisabeth "Petti" Ristontytär, s. 5.7.1908 ... (2631) | 754, 756, 694 |
JÄSPERI E. DEPNER | Anelma Kaarina, s. 25.10.1947 ... (2756) | 761 |
JÄSPERI | Eeva Elisabeth, s. 22.6.1923 ... (428) | 1299, 1360 |
Essi Elisabeth, s. 23.6.2005 ... (8761) | 1363 | |
Hilja Katriina, s. 30.12.1897 ... (19837) | 1360 | |
Hilkka Helinä, s. 18.2.1982 ... (14520) | 1348 | |
Juho Vihtori, s. 24.12.1907 ... (2633) | 756 | |
Krista Maria, s. 16.1.2003 ... (5000) | 1363 | |
Marjatta Sylvia, s. 12.11.1945 ... (2755) | 761 | |
Onni Einari Juhonpoika, s. 6.11.1886 ... (19836) | 1360 | |
Salli Annikki, s. 3.8.1943 ... (2739) | 756, 758 | |
Samuli, s. 3.1.1945 ... (2754) | 756, 761 | |
Seija Anneli, s. 6.6.1942 ... (2736) | 756, 757 | |
Sirpa Aulikki, s. 27.2.1946 ... (2750) | 756, 762 | |
JÄÄSKELÄINEN | Jami Matias, s. 6.6.2000 ... (6915) | 366 |
Jenni Maria, s. 7.3.2003 ... (6916) | 366 | |
Marko Tapio, s. 26.12.1976 ... (6914) | 366 | |
Virve Johanna, s. 7.3.1978 ... (5093) | 365, 366 | |
JÄÄSKÖ | Johannes ... (2426) | 294 |
Lempi Muisto ... (2427) | 294 | |
Minna Karoliina, s. 31.10.1985 ... (2391) | 294 | |
Niilo Kalervo, s. 15.2.1961 ... (2389) | 294 | |
K | Suku- ja myöhempi nimi -hakemisto | |
KAARNE | Sinikka, s. 26.5.1937 ... (15422) | 1206 |
KAATTARI | Janne Markus, s. 20.7.1971 ... (2364) | 288 |
Johanna Marika, s. 3.5.1975 ... (2365) | 288 | |
Kerttu Leena, s. 25.6.1946 ... (2041) | 286, 288 | |
Olavi Armas, s. 1.4.1948 ... (2361) | 288 | |
Tyyne Helena ... (2363) | 288 | |
Viljo Johannes ... (2362) | 288 | |
KAHELIN | Aarne ... (2718) | 714 |
Suvi Kristiina, s. 17.10.1976 ... (2714) | 714 | |
KAIHLAJÄRVI | Anna Lena "Helena" Johansdotter, s. 25.12.1869 ... (11914) | 837 |
Johannes Esaisson, s. 24.1.1866 ... (11919) | 837 | |
Tyyne Maria, s. 24.3.1896 ... (312) | 837 | |
KAIHLANEN | Liisa Maria, s. 30.12.1929 ... (19647) | 1328 |
Senja Maria, s. 2.3.1899 ... (17150) | 1287 | |
KAIJANNIEMI | Petri, s. 8.4.1978 ... (8166) | 341 |
KAIKKONEN | Mika Samuli, s. 21.10.1978 ... (3309) | 31 |
Paavo Mikael, s. 2.7.2001 ... (3310) | 31 | |
KAINU | Aili Marjatta, s. 28.6.1922 ... (2849) | 440, 455 |
Ari-Pekka, s. 1966 ... (11171) | 455 | |
Eeva-Liisa, s. 1948 ... (11166) | 455 | |
Eija-Riitta, s. 1960 ... (11169) | 455 | |
Eino Johannes, s. 13.7.1925 ... (2852) | 455 | |
Emma ... (11164) | 455 | |
Juho Vihtori, s. 6.9.1889 ... (11163) | 455 | |
Pertti, s. 1962 ... (11170) | 455 | |
Veijo, s. 1954 ... (11168) | 455 | |
Veli, s. 1950 ... (11167) | 455 | |
Vesa, s. 1947 ... (11165) | 455 | |
KAINULAINEN | Jukka Tapio, s. 15.3.1959 ... (22272) | 311 |
Taina Marita, s. 27.6.1970 ... (2726) | 716 | |
Tuula ... (2728) | 716 | |
KAIPAINEN | Carin "Kaisa" Matintytär, s. 5.5.1830 ... (17156) | 436 |
Hulda Sofia Juhontytär, s. 20.4.1863 ... (2826) | 436 | |
Johan Henrik Johansson, s. 13.1.1828 ... (17155) | 436 | |
Taina Marjut, s. 28.5.1972 ... (7446) | 728 | |
KAIPOMÄKI | Hilja Johanna, s. 6.12.1887 ... (22432) | 1001 |
KAIVOLA | Soili, s. 23.10.1940 ... (4839) | 571 |
KAJANDER | Jenni ... (8409) | 176 |
KAJUUTTI | Nasti, s. 29.1.1922 ... (17119) | 451 |
Sisko Helena, s. 27.11.1952 ... (7171) | 451 | |
Veikko, s. 2.5.1921 ... (17118) | 451 | |
KALLIJÄRVI | Jaana Iiris, s. 1970 ... (9741) | 166 |
KALLINEN | Leena Inkeri, s. 7.1.1946 ... (7139) | 148 |
KALLINEN-LEHTOVIRTA | Leena Inkeri, s. 7.1.1946 ... (7139) | 148 |
KALLIO | Aaro Eelis, s. 25.9.1912 ... (1940) | 324 |
Anne Marika, s. 17.11.1978 ... (685) | 329 | |
Elli Esteri, s. 9.3.1924 ... (1942) | 324 | |
Hellin Ottilia Dagmar, s. 29.12.1911 ... (1788) | 325 | |
Henry Rikhard, s. 1.7.1969 ... (250) | 209 | |
Iida, s. 15.9.1888 ... (1937) | 152, 324 | |
Inga Terttu Marjatta, s. 15.3.1929 ... (668) | 328 | |
Irma Anneli, s. 23.8.1952 ... (684) | 329 | |
Jenni Katariina, s. 30.9.1985 ... (6908) | 327 | |
Juha Olavi, s. 13.8.1982 ... (6907) | 327 | |
Kalervo Kaarlo Henrik, s. 29.8.1946 ... (6901) | 325 | |
Kalle Edvin Taavetinpoika, s. 4.6.1881 ... (1938) | 324 | |
Keijo Olavi, s. 30.4.1944 ... (6900) | 325, 327 | |
Lauri Kalevi, s. 9.8.1937 ... (245) | 209 | |
Maarit Elisabeth, s. 10.8.1960 ... (246) | 209, 210 | |
Maria-Chrine "Mari Kristiina", s. 17.9.1961 ... (247) | 209, 211 | |
Mika Tapio, s. 18.10.1990 ... (687) | 329 | |
Oili Anneli, s. 1.2.1959 ... (671) | 328, 332 | |
Otto Olavi, s. 9.4.1910 ... (1939) | 324, 325 | |
Päivi Hannele, s. 27.12.1980 ... (686) | 329 | |
Reijo Tapio, s. 13.10.1952 ... (672) | 328, 329 | |
Seija Anneli, s. 28.1.1942 ... (4800) | 325, 326 | |
Sirkka Liisa, s. 3.1.1936 ... (228) | 208, 209 | |
Sirkka-Liisa Anneli, s. 20.4.1944 ... (6906) | 327 | |
Tamara Helena, s. 4.6.1965 ... (249) | 209, 213 | |
Tina Marina, s. 27.11.1962 ... (248) | 209, 212 | |
Ulla Marjatta, s. 26.10.1954 ... (670) | 328, 330 | |
Voitto Tapio, s. 9.3.1924 ... (669) | 324, 328 | |
KALLIOJÄRVI | Ilari Johannes, s. 9.3.1994 ... (4655) | 575 |
Kirsti Sinikka, s. 27.3.1964 ... (4652) | 574, 575 | |
Lauri Juhani, s. 28.2.1999 ... (4844) | 575 | |
Riika Johanna, s. 12.3.1992 ... (4654) | 575 | |
Risto Juhani, s. 19.7.1964 ... (4653) | 575 | |
KALLIONIEMI | Helvi Marjatta, s. 30.12.1921 ... (5199) | 371 |
KALM | Anne Marjo-Riitta, s. 7.3.1965 ... (12490) | 530 |
David "Taavetti", s. 13.10.1883 ... (12437) | 529 | |
Elsa Maria, s. 5.1.1900 ... (12446) | 529 | |
Johanna Ulrica Josefsdotter, s. 15.10.1834 ... (12534) | 995 | |
Lauri Mikko Matias, s. 2.5.1995 ... (12493) | 530 | |
Matti Paavali, s. 17.4.1966 ... (3258) | 529, 530 | |
Mirja Helena, s. 16.8.1938 ... (3254) | 525, 529 | |
Paavo Mikko, s. 6.5.1932 ... (3255) | 529 | |
Senni Maria, s. 22.3.1997 ... (12494) | 530 | |
Sirpa Tellervo, s. 3.3.1961 ... (3256) | 529 | |
Sisko Mirjami, s. 26.10.1962 ... (3257) | 529 | |
KALMARI | Arja Johanna, s. 2.8.1968 ... (8055) | 1121 |
KALMARI E. PIISPANEN | Wilhelmiina "Miina" Aleksanterintytär, s. 14.1.1861 ... (6219) | 375, 1299 |
KALMARI | Lahja, s. 21.2.1928 ... (7982) | 1121 |
Teuvo Matti, s. 14.1.1926 ... (5825) | 1121 | |
KALMARI-RAUHANEN | Arja Johanna, s. 2.8.1968 ... (8055) | 1121 |
KALMUKOSKI | Aino, s. 5.7.1892 ... (310) | 831, 832 |
Anna Johansdotter, s. 9.8.1823 ... (12591) | 831 | |
Eric Josefsson, s. 17.10.1822 ... (12590) | 831 | |
Johannes "Janne", s. 24.11.1865 ... (276) | 783, 831 | |
Juho Eevert "Eeve", s. 23.8.1894 ... (311) | 831, 837 | |
Kaija Kaarina, s. 20.9.1923 ... (314) | 837, 838 | |
Kaisa, s. 20.6.1859 ... (309) | 831 | |
Tyyne Maria, s. 24.3.1896 ... (312) | 837 | |
Vaito Johannes, s. 18.7.1920 ... (313) | 837 | |
KALMUKOSKI-LAIHO | Tyyne Helena, s. 29.5.1937 ... (315) | 837, 843 |
KAMILA | Aamu Josefiina, s. 21.2.2003 ... (6922) | 1214 |
Emilia Maria, s. 1.7.2005 ... (9828) | 1214 | |
Janne Joonas Juhani, s. 18.6.1977 ... (6921) | 1214 | |
Johanna Maaria, s. 23.8.1978 ... (1345) | 1211, 1214 | |
Kaapo Juhani, s. 23.1.2007 ... (9829) | 1214 | |
KANALA | Sisko Helena, s. 17.6.1938 ... (2228) | 251 |
KANANEN | Heidi Tuulia, s. 18.12.1997 ... (3868) | 1145 |
Heikki Paavali, s. 21.4.1960 ... (3866) | 1145 | |
Jari Sakari, s. 10.1.1990 ... (3845) | 1149 | |
Lassi Eemeli, s. 24.12.1995 ... (3867) | 1145 | |
Maija-Liisa, s. 15.2.1952 ... (3842) | 1140, 1149 | |
Mauri Olavi, s. 30.9.1970 ... (3844) | 1149, 1150 | |
Paavo Olavi, s. 9.10.1941 ... (3843) | 1149 | |
Taru Riikka Anneli, s. 18.7.2000 ... (3847) | 1150 | |
KANDELÄNG | Anita, s. 18.7.1961 ... (7522) | 620 |
KANERVA | Kerttu, s. 25.6.1933 ... (2658) | 701 |
Merja Kaarina, s. 29.10.1958 ... (2656) | 701 | |
Unto, s. 25.6.1933 ... (2657) | 701 | |
KANGAS | Eeva Kaarina, s. 5.5.1920 ... (2221) | 250 |
Oskari ... (2226) | 250 | |
Ruusa ... (2227) | 250 | |
KANGASAHO | Pirjo Päivikki, s. 13.2.1944 ... (11100) | 321 |
KANGAS-KEISALA | Liisa Henriksdotter, s. 5.9.1873 ... (17166) | 1188 |
KANGASOJA | Cecilia Alexandra, s. 23.4.2014 ... (21790) | 828 |
Timo, s. 21.9.1981 ... (10010) | 828 | |
KANKAANPÄÄ | Harri Pekka, s. 1966 ... (7419) | 309 |
Heli Titta, s. 22.1.1977 ... (2066) | 307, 309 | |
Hermanni Onni Kristian, s. 22.9.2003 ... (7420) | 309 | |
Juhani ... (20148) | 75 | |
Raija ... (20149) | 75 | |
Tiina Sisko, s. 18.2.1974 ... (20144) | 75 | |
KANNISTO | Alli Esteri Johanna, s. 9.11.1906 ... (4195) | 1304 |
KANTALAINEN | Anna Leena, s. 21.8.1856 ... (990) | 543, 544 |
Antti Jaakko Johannes, s. 9.1.1993 ... (9729) | 161 | |
Eero Olavi, s. 24.12.1959 ... (9725) | 159, 161 | |
Elina Kaarina, s. 10.2.1968 ... (9730) | 159, 162 | |
Erkki Ilmari, s. 31.7.1933 ... (9720) | 159 | |
KANTALAINEN HARJU | Kaisa Kyllikki, s. 27.2.1940 ... (9701) | 545, 546, 113 |
KANTALAINEN | Hilja, s. 3.1.1896 ... (1955) | 544 |
Hilma Johanna, s. 1.12.1890 ... (1953) | 544, 545 | |
Johan "Juho" Davidsson, s. 20.9.1860 ... (1952) | 544 | |
Johanna Kaarina, s. 3.2.1989 ... (9727) | 161 | |
Juho Jalmari, s. 30.6.1905 ... (17176) | 159 | |
Juho Wiljam, s. 17.4.1894 ... (1954) | 544 | |
Jussi Olavi, s. 6.10.1991 ... (9728) | 161 | |
Maarit Elvi Kristiina, s. 25.12.1964 ... (9726) | 161 | |
Pedro Ilmari, s. 28.12.1992 ... (9724) | 160 | |
Riitta Marjatta, s. 22.4.1937 ... (8431) | 155, 159 | |
Susana, s. 11.12.1964 ... (9722) | 160 | |
Timo Ilmari, s. 9.1.1959 ... (9721) | 159, 160 | |
Vieno Johanna, s. 28.3.1912 ... (17177) | 159 | |
KANTANEN | Aira Tuulikki, s. 27.12.1934 ... (3774) | 1057, 1058 |
Alli Maria, s. 31.1.1914 ... (14927) | 1058 | |
Eila, s. 31.12.1953 ... (8668) | 1058, 1059 | |
Eino, s. 23.5.1912 ... (14928) | 1058 | |
Jari-Pekka, s. 25.10.1964 ... (15943) | 1058 | |
Jorma Matias, s. 8.7.1955 ... (15938) | 1058 | |
Jouko Markus, s. 21.5.1966 ... (15944) | 1058 | |
Juha Heikki, s. 16.8.1967 ... (15945) | 1058 | |
Jukka Antero, s. 31.1.1963 ... (15942) | 1058, 1069 | |
Jyrki, s. 16.12.1960 ... (15941) | 1058 | |
Kaija Kyllikki, s. 7.11.1959 ... (15940) | 1058, 1064 | |
Maija, s. 6.5.1957 ... (15939) | 1058, 1061 | |
Urho Matias, s. 2.8.1935 ... (3775) | 1058 | |
KANTO | Alex Voitto Matias, s. 6.1.2002 ... (4424) | 469 |
Hanna Mirka Markuntytär, s. 23.7.1969 ... (4426) | 470 | |
Janni Justiina, s. 24.5.2011 ... (14493) | 1086 | |
Jouni Tapio, s. 26.9.1986 ... (14489) | 1083, 1086 | |
Justus Johannes Jouninpoika, s. 28.11.2009 ... (14492) | 1086 | |
Kimmo Petteri, s. 6.1.1970 ... (4425) | 468, 470 | |
Liisa Sirpa Johanna, s. 10.12.1947 ... (4421) | 468 | |
Marja-Riitta, s. 21.6.1950 ... (4429) | 467, 471 | |
Niilo Jaakko, s. 11.2.1922 ... (4419) | 467 | |
Niina Katariina, s. 25.11.1977 ... (14490) | 1086 | |
Oliver Kimmonpoika, s. 22.10.1995 ... (4427) | 470 | |
Pia Sinikka, s. 7.12.1972 ... (4423) | 469 | |
Stella Johanna Kimmontytär, s. 8.8.1998 ... (4428) | 470 | |
Tapio, s. 26.4.1958 ... (14488) | 1083 | |
Tommi Voitto Antero, s. 27.6.1967 ... (4422) | 468, 469 | |
Voitto Juhani, s. 10.3.1947 ... (4420) | 467, 468 | |
KANTOKOSKI | Aarne Kustaa, s. 10.8.1957 ... (5180) | 1275 |
Antti Oskari, s. 16.5.1990 ... (5183) | 1275 | |
Saija-Mari, s. 7.6.1986 ... (5182) | 1275 | |
Tarja Marjatta, s. 21.11.1956 ... (5179) | 1271, 1275 | |
Tiina Eveliina, s. 14.1.1983 ... (5181) | 1275 | |
KANTOLA | Hilkka Mirjami, s. 5.4.1976 ... (1181) | 221 |
Rauha, s. 1.10.1917 ... (18736) | 1280 | |
KAPANEN | Pirkko, s. 30.10.1950 ... (9436) | 671 |
KARHELAMMI | Jaana Marianne, s. 13.2.1966 ... (7448) | 721, 722 |
Johanna Marjatta, s. 1.3.1968 ... (7451) | 721, 723 | |
Linda Noora, s. 3.5.1981 ... (7454) | 724 | |
Lyyli-Marjatta, s. 4.12.1939 ... (5268) | 718, 721 | |
Pekka Uolevi, s. 15.7.1941 ... (7447) | 721 | |
Teemu Juhani, s. 2.10.1975 ... (7453) | 721, 724 | |
KARHILA | Airi Hellevi, s. 16.11.1965 ... (8453) | 177 |
KARJALAINEN | Anna Lena, s. 14.1.1959 ... (9472) | 656 |
Arttu Sulevi, s. 16.4.1934 ... (9462) | 653 | |
Josefine Helen Elise, s. 4.7.1991 ... (9491) | 656, 657 | |
Jukka Pekka, s. 17.3.1968 ... (9493) | 653 | |
Jyrki Arttu Petteri, s. 29.7.1963 ... (9471) | 653, 656 | |
Kirsi Marja, s. 3.12.1960 ... (9463) | 653, 654 | |
Liisa Kaisa, s. 31.7.1935 ... (9234) | 648, 653 | |
Rickhard Andreas, s. 3.8.1988 ... (9490) | 656 | |
Riku Roope Mikael, s. 20.7.1997 ... (3870) | 1147 | |
Soile Hannele, s. 28.2.1962 ... (9467) | 653, 655 | |
Timo Petteri, s. 6.4.1967 ... (3869) | 1147 | |
Tuukka Tuomas Petteri, s. 16.4.1994 ... (9492) | 656 | |
KARJANMAA | Asko Ilmari, s. 1.2.1960 ... (9495) | 659 |
Henri Mikael, s. 8.10.1985 ... (9497) | 659 | |
Jaakko Johannes, s. 24.7.1934 ... (3448) | 659 | |
Lea Annikki, s. 16.6.1937 ... (17189) | 659 | |
Outi Elina, s. 2.10.1957 ... (9494) | 658, 659 | |
Toni Kristian, s. 20.3.1980 ... (9496) | 659 | |
KARLSSON | ... (2435) | 154 |
Sigrid Kaarina, s. 2.1.1915 ... (215) | 154, 155 | |
KARPPINEN | Eeva Marjaana, s. 5.11.1975 ... (23072) | 237 |
Liina Marjatta, s. 22.9.1933 ... (9971) | 45 | |
KARSTUNEN | Eeva Maria, s. 1.6.1918 ... (16843) | 729 |
Maria Sofia Henriksdotter, s. 14.12.1844 ... (17159) | 1220 | |
KATAJISTO | Esteri Vilhelmiina ... (2373) | 289 |
KATTAINEN | Eeva, s. 28.6.1939 ... (4982) | 1021 |
KAUPPALA | Liisa Orvokki, s. 27.11.1942 ... (13900) | 175 |
Maja Greta Henriksdotter, s. 22.4.1849 ... (12939) | 347 | |
KAUPPI | Anna-Liisa, s. 28.1.1949 ... (6951) | 812 |
Kaija Kyllikki, s. 9.6.1928 ... (17958) | 541 | |
Petja Ilmari, s. 26.4.1970 ... (4277) | 782 | |
KAUPPINEN | Aatu Urho, s. 4.8.2000 ... (11051) | 855 |
Ada ... (2665) | 695 | |
Ahto Arvid Matias, s. 15.2.1941 ... (2731) | 694, 717, 756 | |
Anne Helena, s. 4.10.1959 ... (8425) | 156, 157 | |
Eeva Matintytär, s. 5.4.1840 ... (17161) | 847 | |
Eira Helena, s. 24.9.1935 ... (8423) | 155, 156 | |
Erkki Tapio, s. 3.6.1953 ... (3354) | 145 | |
Esko Matti, s. 11.2.1935 ... (8424) | 156 | |
Impi Katri, s. 24.10.1916 ... (17199) | 743 | |
Janne Matti Samuel, s. 9.7.1998 ... (8429) | 158 | |
Jari Pekka, s. 4.3.1966 ... (2735) | 717 | |
Joel Matti Johannes, s. 17.1.2001 ... (8430) | 158 | |
Johanna, s. 1882 ... (17201) | 432 | |
Juhamatti, s. 7.9.1960 ... (8427) | 156, 158 | |
Kirsi-Maria, s. 5.11.1958 ... (2667) | 695, 697 | |
Maire Seija Marketta, s. 3.6.1941 ... (2732) | 717 | |
Maria Vilhelmiina, s. 10.2.1932 ... (2662) | 694, 695, 756 | |
Minna, s. 1977 ... (3699) | 141 | |
Paavo Olavi, s. 1.1.1998 ... (11050) | 855 | |
Pauli, s. 17.11.1965 ... (10601) | 855 | |
Pirjo Elina, s. 15.2.1957 ... (3353) | 138, 145 | |
Raimo Kalevi, s. 26.2.1955 ... (2666) | 695, 696 | |
Rauni Katariina, s. 21.11.1951 ... (3345) | 140 | |
Risto Tapani, s. 11.1.1965 ... (2668) | 695 | |
Sirja-Liisa Maria, s. 24.12.1990 ... (2670) | 696 | |
Taavetti ... (2664) | 695 | |
Taavetti, s. 17.8.1930 ... (2663) | 695 | |
Toini, s. 1908 ... (17060) | 123 | |
Ulla Anelma, s. 21.10.1946 ... (1147) | 123 | |
Venla Eveliina, s. 9.2.1991 ... (3356) | 145 | |
Ville Tapio, s. 18.8.1985 ... (3355) | 145 | |
Väinö, s. 2.8.1900 ... (17059) | 123 | |
KAURANEN | Lisa Anna, s. 13.9.1967 ... (6435) | 992 |
KAURIS | Vihtori, s. 29.6.1922 ... (17192) | 705 |
KAUTTO | Erja ... (1070) | 11 |
Hilda Heikintytär ... (13869) | 507 | |
Irma Anneli Helena, s. 3.4.1951 ... (4541) | 1238 | |
KAWA | Evon ... (947) | 1183 |
KEIKKA | Arja Saara Aulikki, s. 4.9.1952 ... (2189) | 334, 335 |
Esa Paavo Antero, s. 3.9.1954 ... (2190) | 334 | |
Paavo, s. 29.5.1913 ... (1948) | 334 | |
Pirjo Annikki, s. 28.1.1951 ... (2188) | 334 | |
Saara, s. 13.5.1915 ... (1946) | 333, 334 | |
KEIKKANEN | Ida Sofia ... (2187) | 334 |
Joonas ... (2186) | 334 | |
KEILAMAA | Aapeli, s. 20.4.2002 ... (6539) | 100 |
Akseli Aaron, s. 13.11.1999 ... (6616) | 100 | |
Anni Pauliina, s. 21.6.1906 ... (143) | 72, 81 | |
Arto Juhani, s. 14.5.1964 ... (5189) | 98, 100 | |
Eero Veli, s. 14.6.1935 ... (1126) | 81, 98 | |
Eeva Marja, s. 24.12.1934 ... (3015) | 98 | |
Eeva-Maija, s. 22.3.1962 ... (6612) | 95, 97 | |
Hannu Juhani, s. 7.7.1933 ... (1125) | 81, 95 | |
Juha Petteri, s. 11.2.1960 ... (6610) | 95, 96 | |
Kosti Aaron Rafaelinpoika, s. 5.7.1907 ... (150) | 81 | |
Lassi Oskari, s. 3.11.1996 ... (6538) | 100 | |
Leena Maija, s. 16.6.1934 ... (3014) | 95 | |
Marja-Liisa, s. 5.4.1963 ... (2864) | 460, 100 | |
Paula ... (6611) | 96 | |
Paula Helena, s. 13.3.1932 ... (1124) | 81, 82 | |
Riitta Annikki, s. 20.8.1936 ... (1127) | 81, 101 | |
Roope Juhani, s. 4.1.1995 ... (6537) | 100 | |
Sirpa Helena, s. 28.3.1961 ... (5188) | 98, 99 | |
KEISALA | Marja-Liisa, s. 11.3.1947 ... (11071) | 427 |
KEISANEN | Hannu Mikael, s. 19.3.1958 ... (17194) | 861 |
Niina Johanna, s. 25.1.1986 ... (8553) | 861 | |
Pirjo Helena, s. 20.5.1961 ... (17195) | 861 | |
KEKKI | Elma, s. 1926 ... (2675) | 697 |
KEKKONEN | Aili Mirjam, s. 6.3.1916 ... (4526) | 1233 |
KEMPPAINEN | Aapo Emil, s. 8.5.1993 ... (2724) | 715 |
Alvina Ananiasdotter, s. 10.12.1876 ... (16840) | 718 | |
Anja Inkeri, s. 28.3.1937 ... (6807) | 741, 742 | |
Anu Marjatta, s. 27.10.1969 ... (3824) | 1168 | |
Ari-Matti, s. 3.3.1963 ... (2709) | 713, 714 | |
Arja Elisa, s. 12.8.1941 ... (12139) | 1342 | |
Arttu Matti, s. 12.6.1998 ... (2716) | 714 | |
Atte Iivari, s. 5.9.2001 ... (2717) | 714 | |
Caisa Johansdotter, s. 1.11.1795 ... (5983) | 890 | |
Ebba Katariina, s. 30.11.1997 ... (2725) | 715 | |
Eetu Julius, s. 4.7.1991 ... (2723) | 715 | |
Ella Lotta Karoliina, s. 8.6.2001 ... (2730) | 716 | |
Erkki Matias, s. 2.6.1936 ... (2708) | 713 | |
Hilma Johanna Vilhelmsdotter, s. 28.2.1876 ... (882) | 303 | |
Ilkka Tapio, s. 22.8.1968 ... (2710) | 713, 715 | |
Jaakko Samuli Matias, s. 6.6.1999 ... (2729) | 716 | |
Julius ... (2712) | 713 | |
Kalevi, s. 23.7.1940 ... (12194) | 1342 | |
Maire Orvokki, s. 25.8.1939 ... (2707) | 694, 713, 756 | |
Maria, s. 5.10.1911 ... (7804) | 44, 480 | |
KEMPPAINEN PASANEN | Eila Anna-Liisa, s. 28.5.1934 ... (3778) | 1078 |
KEMPPAINEN | Pentti Johannes, s. 14.5.1941 ... (12546) | 1168 |
Raija Marjatta, s. 28.6.1946 ... (12547) | 1168 | |
Reino Mikael, s. 29.9.1930 ... (6808) | 742 | |
Satu, s. 1971 ... (7890) | 1342 | |
Sonja Susanna, s. 3.1.1997 ... (2715) | 714 | |
Suvi Kristiina, s. 17.10.1976 ... (2714) | 714 | |
Taina Marita, s. 27.6.1970 ... (2726) | 716 | |
Tiina, s. 11.7.1969 ... (2720) | 715 | |
Timo Veikko, s. 27.6.1970 ... (2711) | 713, 716 | |
KEMPPAINEN, (PALSA) | Eva Johansdotter, s. 2.11.1836 ... (10465) | 416 |
KERTTULA | Eeva Linnea Fredrika ... (2388) | 293 |
Toini Annikki ... (4280) | 763 | |
KERVINEN | Jukka, s. 23.12.1957 ... (3802) | 1161 |
Maija-Liisa, s. 6.3.1955 ... (3801) | 1155, 1161 | |
Ville Jukka Taneli, s. 19.11.1989 ... (3803) | 1161 | |
KERÄNEN | Anja Anneli, s. 15.10.1943 ... (529) | 1355 |
KERÄNEN E. GERASIMOV | Sergei, s. 10.10.1906 ... (2517) | 1355 |
KERÄNEN | Maria, s. 12.2.1907 ... (2518) | 1355 |
KESKINEN | Anne Maria, s. 4.1.1974 ... (4780) | 508, 510 |
Ari Matti, s. 17.3.1959 ... (2645) | 699 | |
Atte Ilari, s. 14.3.1987 ... (18337) | 1119, 1120 | |
KESKINEN E. KÄMÄRÄINEN | Tarja Anneli, s. 2.9.1955 ... (2638) | 698, 699 |
KESKINEN | Iina Maria, s. 13.8.1991 ... (18340) | 1119 |
Keijo Antero, s. 22.12.1966 ... (4781) | 510 | |
Panu Samuli, s. 10.1.1989 ... (18339) | 1119 | |
Päiviö, s. 27.10.1955 ... (18336) | 1119 | |
Sanni Mari, s. 21.5.1987 ... (18338) | 1120 | |
Sirpa, s. 19.12.1958 ... (18335) | 1118, 1119 | |
KESTINMÄKI | Elli, s. 2009 ... (10323) | 170 |
Janne ... (9752) | 170 | |
KETTUNEN | Heljä Anneli, s. 1.4.1954 ... (1761) | 61, 65 |
Jonna Eveliina, s. 4.7.1994 ... (2745) | 759 | |
Joonas Petteri, s. 17.4.1987 ... (1905) | 65 | |
Kari Juho, s. 3.10.1945 ... (2740) | 758 | |
Kirsi Talvikki Eveliina ... (15920) | 1055 | |
Markku Tapani, s. 12.10.1968 ... (2741) | 758, 759 | |
Merja Hannele, s. 7.5.1966 ... (2743) | 759 | |
Mervi Marja Orvokki, s. 20.10.1970 ... (2742) | 758, 760 | |
Pentti Tapio, s. 4.2.1951 ... (1903) | 65 | |
Salli Annikki, s. 3.8.1943 ... (2739) | 756, 758 | |
Sanna Maarit, s. 7.10.1992 ... (2744) | 759 | |
Tuomas Tapio, s. 8.6.1984 ... (1904) | 65 | |
KIILAMAA | Eila Marjatta, s. 8.9.1948 ... (1216) | 894, 898 |
Janina Ida, s. 28.3.1995 ... (2130) | 899 | |
Jonna Sofia, s. 8.8.2002 ... (14410) | 899 | |
Juha Kari Johannes, s. 1.7.1966 ... (1222) | 898, 899 | |
Kauko Johannes, s. 10.3.1945 ... (1221) | 898 | |
Miia Susanna, s. 14.12.1972 ... (1223) | 898, 900 | |
Piia Annuli, s. 21.2.1967 ... (2129) | 899 | |
Tomi Johannes, s. 9.10.1996 ... (2131) | 899 | |
KIISKI | Antti Heikki, s. 1968 ... (8886) | 1046 |
Emmi, s. 6.3.2004 ... (8887) | 1046 | |
Ville Taavi Valtteri, s. 19.11.2006 ... (15931) | 1046 | |
KIMBALL | Pam ... (6363) | 969 |
KINNUNEN | Aila Raakel, s. 21.12.1938 ... (6925) | 1129 |
Albert "Pertti", s. 21.3.1907 ... (16804) | 1209 | |
Anne Elina, s. 10.2.1975 ... (7463) | 731 | |
Anne Maria, s. 4.1.1974 ... (4780) | 508, 510 | |
KINNUNEN E. LEPPÄNEN | Satu, s. 7.6.1981 ... (7958) | 883 |
Teppo Jaakko Juhani, s. 13.8.1976 ... (7959) | 882, 883 | |
KINNUNEN E. NYRÖNEN | Bertta Alina, s. 5.1.1912 ... (5263) | 690, 718 |
KINNUNEN | Eija Katariina, s. 12.3.1969 ... (16792) | 895, 897 |
Emmi Ida Anneli, s. 15.8.2003 ... (15916) | 1053 | |
Erja Marketta, s. 12.5.1951 ... (9552) | 881, 882 | |
Erja Tuulikki, s. 11.4.1958 ... (5274) | 718, 736 | |
Erkki ... (15914) | 1053 | |
Erkki Tapio, s. 5.5.1927 ... (7945) | 881 | |
Eveliina Eeva Mikaela, s. 23.2.2001 ... (15915) | 1053 | |
Harri, s. 9.7.1963 ... (8167) | 339 | |
Henna Malviina, s. 12.8.1983 ... (683) | 332 | |
Hilkka Vieno, s. 8.11.1944 ... (5271) | 718, 726 | |
Hilma ... (2220) | 291 | |
Hilma Maria, s. 6.4.1902 ... (8702) | 1032 | |
Irma Anneli, s. 7.9.1946 ... (5272) | 718, 729 | |
Janne Petteri, s. 1.11.1974 ... (7462) | 729, 731 | |
Juha Erkki, s. 3.11.1958 ... (681) | 332 | |
Kyllikki Katariina, s. 2.12.1949 ... (4774) | 507, 508 | |
Maija Pauliina, s. 7.3.2004 ... (8170) | 339 | |
Mari Susanna, s. 30.5.1977 ... (4778) | 509 | |
Maria "Maja", s. 12.9.1810 ... (11298) | 938 | |
Marja Kristiina, s. 14.11.1976 ... (1341) | 1209, 1210 | |
Marjaana, s. 1.9.1974 ... (3865) | 1144 | |
Marko Tapani, s. 28.10.1967 ... (7407) | 732, 733 | |
Martti Veikko, s. 19.4.1937 ... (1339) | 1209 | |
Mervi Tuulevi, s. 10.2.1971 ... (1340) | 1209 | |
Mikko Matias, s. 2.9.2007 ... (17260) | 339 | |
Niko Markus, s. 25.2.2003 ... (7411) | 733 | |
Oili Anneli, s. 1.2.1959 ... (671) | 328, 332 | |
Outi Johanna, s. 12.11.1966 ... (7458) | 729, 730 | |
Pasi ... (18116) | 897 | |
Pinja Aino Helmiina, s. 10.4.2000 ... (8168) | 339 | |
Reijo Matias, s. 18.8.1969 ... (4777) | 508, 509 | |
Salme Tuulikki, s. 24.2.1945 ... (1314) | 1200, 1209 | |
Satu Marketta, s. 3.11.1977 ... (2090) | 338, 339 | |
Senja Maria, s. 14.12.1947 ... (5273) | 718, 732 | |
Sonja Inkeri, s. 13.8.2002 ... (8169) | 339 | |
Timo Mikael, s. 18.12.1971 ... (4779) | 508 | |
Vieno Sohvi, s. 21.3.1909 ... (16805) | 1209 | |
Viivi Karoliina, s. 9.9.1986 ... (682) | 332 | |
Vilho Jalmari, s. 17.11.1911 ... (5270) | 718 | |
Vilho Veli, s. 30.3.1941 ... (4776) | 508 | |
KIRJAVAINEN | Arttu, s. 17.3.1942 ... (4749) | 603 |
Jari Pekka, s. 29.7.1964 ... (4750) | 603 | |
Pia Margit, s. 5.10.1965 ... (4751) | 603, 604 | |
Ritva Orvokki, s. 11.7.1941 ... (4719) | 602, 603 | |
Tomi Jukka, s. 7.12.1978 ... (4814) | 603 | |
KIRVESKANGAS | Lea Annikki, s. 16.6.1937 ... (17189) | 659 |
KIRVESMÄKI | Karla Aino Linnea, s. 11.9.2000 ... (8060) | 86 |
Lasse, s. 25.10.1977 ... (8059) | 86 | |
Leeni Maria, s. 13.10.1978 ... (6552) | 85, 86 | |
KIVEKÄS | Tyyne Emilia, s. 4.4.1898 ... (1998) | 1223 |
KIVELÄ | Selinda ... (2206) | 249 |
Sisko Marja ... (21042) | 1344 | |
KIVIKALLIO | Aino Jenny Johanna, s. 13.5.1996 ... (1912) | 1316 |
Hanna Elina, s. 30.12.1970 ... (465) | 1314, 1316 | |
Lauri Olavi, s. 15.3.2001 ... (5063) | 1316 | |
Pihla Ida Elina, s. 23.12.1997 ... (1913) | 1316 | |
Tarmo ... (466) | 1316 | |
KIVIKOSKI | Aleks Erkko Johannes, s. 12.10.1992 ... (468) | 1315 |
Eero, s. 25.5.1965 ... (464) | 1314, 1315 | |
Erkko, s. 2.7.1936 ... (463) | 1314 | |
Hanna Elina, s. 30.12.1970 ... (465) | 1314, 1316 | |
Hannele, s. 8.11.1965 ... (467) | 1315 | |
Laura Kaarina, s. 17.10.1941 ... (434) | 1300, 1314 | |
Oscar Otto William, s. 7.3.1995 ... (5061) | 1315 | |
Thomas Elias Leonard, s. 26.11.1998 ... (5062) | 1315 | |
KIVIMÄKI | Alli, s. 1903 ... (17262) | 10 |
KIVIPURO | Aleksis Martti, s. 28.1.2007 ... (7964) | 241 |
Hilja, s. 23.4.1912 ... (17264) | 240 | |
Jussi Matias, s. 29.4.1976 ... (1392) | 240, 241 | |
Kaisa Johanna, s. 11.6.1984 ... (1394) | 240, 243 | |
Matti, s. 16.7.1951 ... (1391) | 240 | |
Mikko Martti, s. 11.7.1980 ... (1393) | 240, 242 | |
Reino Johannes, s. 15.2.1911 ... (17263) | 240 | |
Seela Ellen Erika, s. 22.5.2004 ... (8763) | 241 | |
Suvi Katriina, s. 22.5.1978 ... (6618) | 241 | |
KIVIRINNE | Aila Onerva, s. 13.8.1935 ... (4811) | 1234 |
KJÄLLSTRÖM | Atte Nils Samuel, s. 3.5.1997 ... (9466) | 654 |
Ulf, s. 4.7.1960 ... (9464) | 654 | |
Ville Valtteri, s. 9.3.1992 ... (9465) | 654 | |
KLEEN | Elvi Kaarina, s. 14.9.1927 ... (4436) | 473 |
KLOCKARS | Hannele, s. 8.11.1965 ... (467) | 1315 |
KNUTSSON | Anna Ester, s. 30.12.1987 ... (4107) | 539, 540 |
Elsa Astrid Marianne, s. 19.3.1931 ... (17962) | 539 | |
Emma Astrid, s. 30.12.1987 ... (4106) | 539 | |
Kai Vincent, s. 13.10.1953 ... (4104) | 539 | |
Karl Olof, s. 6.3.1929 ... (17961) | 539 | |
Tobias Karl Matti, s. 27.6.1985 ... (4105) | 539 | |
Ulla-Maija Kaarina, s. 28.6.1960 ... (3493) | 538, 539 | |
KNUUTILA | Heidi ... (14511) | 1350 |
KOHO | Riina Annukka, s. 10.3.1977 ... (13621) | 453 |
KOIKKALAINEN | Seppo Aarre Sebastian, s. 6.6.1940 ... (9744) | 167 |
KOIVISTO | Anne Katariina, s. 14.7.1978 ... (4847) | 577 |
Jaana Eila Elina, s. 2.12.1967 ... (557) | 1343, 1346 | |
Johanna Mathilda Andersdotter, s. 13.6.1845 ... (17273) | 368, 893 | |
Marko Kullervo, s. 9.11.1966 ... (563) | 1346 | |
Miska Teodor, s. 4.8.1999 ... (4244) | 1346 | |
Susanna Johansdotter, s. 23.6.1836 ... (17271) | 891 | |
Ville-Marko, s. 4.11.1993 ... (564) | 1346 | |
KOIVULA | Eveliina, s. 11.2.1997 ... (15921) | 1055 |
Janne Samuel, s. 9.11.1979 ... (17268) | 912 | |
Kim Kristian, s. 24.5.1974 ... (15901) | 1052, 1055 | |
Kirsi Talvikki Eveliina ... (15920) | 1055 | |
Kirsi-Marja, s. 3.6.1966 ... (15899) | 1052, 1053 | |
Marjo Hannele, s. 28.3.1978 ... (1245) | 910, 912 | |
Miikka Risto Olavi, s. 9.7.2005 ... (15922) | 1055 | |
Mika Marko Olavi, s. 18.6.1968 ... (15900) | 1052 | |
Olavi Ensio, s. 25.5.1938 ... (15898) | 1052 | |
Saara Elin, s. 3.7.1972 ... (15918) | 1055 | |
Teemu Manu Mikael, s. 16.11.1996 ... (15919) | 1055 | |
Viveca Alice, s. 31.5.2004 ... (17269) | 912 | |
KOIVUMÄKI | Nestor ... (2341) | 280 |
Sirkka Orvokki, s. 17.8.1943 ... (2340) | 280 | |
Tuovi Orvokki ... (2342) | 280 | |
KOIVUNEN | Aino, s. 3.9.1909 ... (3907) | 1128 |
KOIVUNEN E. HÄNNINEN | Toini Ellen, s. 28.6.1912 ... (4028) | 53, 352 |
KOIVUNEN | Einar Henriksson, s. 20.10.1887 ... (5194) | 368 |
Enni Inkeri, s. 10.8.1916 ... (5195) | 368 | |
Helvi Marjatta, s. 30.12.1921 ... (5199) | 371 | |
Henrik Adamsson, s. 3.1.1839 ... (17272) | 368, 893 | |
Ida Johanna, s. 14.1.1889 ... (2892) | 344, 368 | |
Jonna Hannele, s. 24.10.1985 ... (12945) | 372 | |
Lahja, s. 21.2.1928 ... (7982) | 1121 | |
Matilda Henriksdotter, s. 14.3.1890 ... (1208) | 893 | |
Minna Katariina, s. 22.7.1988 ... (12946) | 372 | |
Onni Kalevi, s. 29.2.1956 ... (6275) | 371 | |
Paavo Einari, s. 22.8.1919 ... (5197) | 368 | |
Pirkko Hannele, s. 1.1.1957 ... (12944) | 372 | |
Selma, s. 1.11.1875 ... (18016) | 129, 1283 | |
Susanna Katariina, s. 22.9.1969 ... (9751) | 169 | |
Taavetti Tapio, s. 30.11.1920 ... (5198) | 368, 371 | |
Tapani Tapio, s. 23.9.1960 ... (6276) | 371, 372 | |
Vieno Helena, s. 3.4.1918 ... (5196) | 368, 369 | |
Vilho Antero, s. 4.9.1922 ... (5200) | 368 | |
KOIVUNIEMI | Anna-Liisa, s. 1951 ... (9556) | 885 |
KOJO | Aino Katri, s. 11.6.1920 ... (1213) | 893, 926 |
Leena Maria, s. 2.2.1950 ... (1273) | 926, 934 | |
Marika Anneli, s. 27.4.1970 ... (1282) | 931, 932 | |
Markku Olavi, s. 7.9.1947 ... (1272) | 926, 931 | |
Miia Maria, s. 21.4.1977 ... (1283) | 931, 933 | |
Minna Maarit, s. 9.11.1965 ... (1276) | 927, 928 | |
Pirjo Anneli, s. 23.1.1950 ... (1281) | 931 | |
Pirjo Kaarina, s. 6.2.1951 ... (1274) | 926, 935 | |
Sari Susanna, s. 15.10.1967 ... (1277) | 927, 929 | |
Sirkka Marja-Liisa, s. 21.2.1948 ... (1275) | 927 | |
Veijo Kalevi, s. 25.11.1945 ... (1271) | 926, 927 | |
Viljo, s. 11.7.1915 ... (1270) | 926 | |
KOKKILA | Liisa Marjatta, s. 28.6.1940 ... (9071) | 21 |
KOKKINEN | Aino Katri, s. 28.1.1913 ... (19214) | 1263 |
Anne Maarit Kaarina, s. 9.8.1966 ... (352) | 854, 855 | |
Anni Irene, s. 17.5.1924 ... (307) | 819 | |
Carolina "Karoliina" Henriksdotter, s. 19.11.1854 ... (7630) | 72 | |
KOKKINEN E. PÖPPÖNEN | Marja-Liisa, s. 11.3.1947 ... (11071) | 427 |
KOKKINEN | Edit Elisa, s. 17.9.1904 ... (413) | 1270 |
Elias, s. 25.3.1816 ... (7896) | 523 | |
Elisa ... (7439) | 737 | |
Elli Kaarina, s. 13.3.1918 ... (16756) | 854 | |
Eva, s. 22.7.1859 ... (2599) | 415, 523 | |
Hannu Kalevi, s. 31.10.1952 ... (5275) | 736 | |
Heli Kristiina Marjatta, s. 4.12.1970 ... (353) | 854, 856 | |
Jenni Julia, s. 12.4.1985 ... (11068) | 426, 427 | |
Johan Viktor "Juho Vihtori" Johansson, s. 5.9.1869 ... (17114) | 1321 | |
Kaija Tuulikki, s. 24.11.1942 ... (21382) | 1210 | |
Kalevi Henrik, s. 31.3.1941 ... (11070) | 427 | |
Marja Liisa, s. 9.9.1944 ... (5190) | 383 | |
Markus Kalevi, s. 15.8.1978 ... (7437) | 736, 737 | |
Minna Tuulikki, s. 22.6.1986 ... (7438) | 736 | |
Olavi Antero, s. 5.3.1943 ... (351) | 854 | |
Oskar, s. 15.4.1864 ... (2602) | 523 | |
Paavo, s. 14.9.1916 ... (19963) | 383 | |
Pasi Kalevi, s. 4.12.1984 ... (11069) | 427 | |
Pirkko Marjatta, s. 2.3.1942 ... (337) | 851, 854 | |
Taimi, s. 12.3.1915 ... (19964) | 383 | |
Urho Ilmari, s. 21.11.1917 ... (16755) | 854 | |
KOKKO | Irmeli Tuulikki ... (8863) | 1038 |
Piia Annuli, s. 21.2.1967 ... (2129) | 899 | |
KOKKONIEMI | Eeva Annikki, s. 3.6.1927 ... (2027) | 266, 267 |
Hannu Vesa Pellervo, s. 2.4.1957 ... (2281) | 267, 269 | |
Helena Tuulikki, s. 14.12.1950 ... (2297) | 269 | |
Ismo Antero, s. 7.8.1962 ... (2283) | 267 | |
Juho Jalmari, s. 17.11.1984 ... (2299) | 269 | |
Kalle Fabrian ... (2286) | 267 | |
Lempi ... (2287) | 267 | |
Marja-Leena, s. 7.1.1965 ... (2284) | 267, 270 | |
Outi Annikki, s. 26.4.1967 ... (2285) | 267, 271 | |
Paula Anna-Liisa, s. 5.1.1952 ... (2280) | 267, 268 | |
Reetta-Leena, s. 25.5.1986 ... (2300) | 269 | |
Riika-Maria, s. 3.5.1983 ... (2298) | 269 | |
Timo Sakari, s. 4.2.1959 ... (2282) | 267 | |
Veikko Armas, s. 13.6.1925 ... (2279) | 267 | |
KOLISEVA | Eila, s. 31.12.1953 ... (8668) | 1058, 1059 |
Elias Santeri, s. 8.12.2005 ... (17964) | 1060 | |
Mari Johanna, s. 10.10.1979 ... (8672) | 1059 | |
Merja, s. 6.10.1976 ... (17963) | 1060 | |
Mika Petteri, s. 18.3.1976 ... (8670) | 1059, 1060 | |
Mikko Kalevi, s. 28.9.1951 ... (8669) | 1059 | |
Noora ... (8671) | 1060 | |
KOLJONEN E. PIETILÄINEN | Arja Helena, s. 5.7.1957 ... (447) | 1304, 1305 |
KOLJONEN | Olli Pekka, s. 3.9.1984 ... (8063) | 1307 |
Pekka, s. .9.1959 ... (8062) | 1305 | |
KOLU | Anja Margit, s. 21.1.1946 ... (2248) | 255, 256 |
Eino, s. 11.8.1938 ... (2250) | 256 | |
KOMULAINEN | Ismo Seppo, s. 16.1.1964 ... (451) | 1309 |
Sirpa Anneli, s. 17.10.1963 ... (449) | 1304, 1309 | |
KONTIO | Anna Ester, s. 4.7.1916 ... (4489) | 1353 |
Antti, s. 10.6.1971 ... (3791) | 1157 | |
Arttu Elias, s. 10.11.2004 ... (17279) | 1157 | |
Kalle, s. 7.12.1916 ... (4488) | 1353 | |
Lassi Rasmus, s. 15.12.2001 ... (17278) | 1157 | |
Niina Annika Johanna, s. 18.8.1972 ... (3790) | 1156, 1157 | |
Pirjo Anneli, s. 13.3.1946 ... (527) | 1353 | |
KONTTINEN (RIEKKO) | Leena Antintytär, s. 2.5.1827 ... (126) | 2 |
KONTTINEN | Anders Andersson, s. 1.1.1772 ... (9972) | 2 |
Anna Olofdotter, s. 21.7.1783 ... (9973) | 2 | |
Carri Joonatan, s. 3.4.2000 ... (2578) | 57 | |
Esa, s. 8.5.1944 ... (2116) | 56 | |
Ida, s. 15.6.1903 ... (3733) | 1000 | |
Johan Emil "Juho" Henricsson, s. 27.8.1876 ... (5208) | 1000 | |
Katri Heidi Helena, s. 4.12.1984 ... (20505) | 56 | |
Loviisa, s. 2.12.1872 ... (5209) | 1000 | |
Maria Josefdotter, s. 30.6.1849 ... (11162) | 440 | |
Maria Mattsdotter, s. 19.10.1860 ... (17629) | 301 | |
Marianne Helinä, s. 18.5.1971 ... (2117) | 56, 57 | |
Melicia Mirelle, s. 8.10.1997 ... (2577) | 57 | |
Micelai Melinda, s. 28.11.2003 ... (20469) | 57 | |
Rauha Johanna, s. 17.6.1912 ... (10846) | 56 | |
Sinikka Helinä, s. 2.10.1947 ... (2102) | 50, 56 | |
Veikko Jalmari, s. 9.6.1911 ... (10849) | 56 | |
KONTTINEN-LEPISTÖ | Marianne Helinä, s. 18.5.1971 ... (2117) | 56, 57 |
KONTTORI | Helmi ... (4640) | 567 |
KONTU | Anna Henriksdotter, s. 4.3.1866 ... (16663) | 979 |
Mary, s. 31.10.1897 ... (6394) | 941, 979 | |
Otto Emil Josefinpoika, s. 6.4.1898 ... (6395) | 979 | |
KONU | Aila Inkeri, s. 9.7.1954 ... (2403) | 298 |
Ilmi ... (2408) | 298 | |
Kaino ... (2407) | 298 | |
KOPONEN | Heidi Annukka, s. 6.12.1975 ... (1225) | 901, 902 |
Josefina Lumi Helena, s. 14.8.2007 ... (16799) | 902 | |
Juha Tapani Petteri, s. 16.10.1973 ... (16798) | 902 | |
KOPSA | Heidi Helleka, s. 27.9.1975 ... (3871) | 1148 |
KORHONEN | Antti Samuli, s. 3.4.1986 ... (7369) | 793 |
Elli Inga Aurora, s. 20.3.1999 ... (6630) | 47 | |
Hannu, s. 16.6.1952 ... (7366) | 793 | |
Janne Matti, s. 5.3.1967 ... (6629) | 47 | |
Juuso Oskari, s. 1.6.1997 ... (21152) | 1079 | |
Marko Juhani, s. 28.1.1980 ... (7367) | 793 | |
Pasi Petteri, s. 15.11.1968 ... (21151) | 1079 | |
Salli Liisa Ursula, s. 1.11.2004 ... (8179) | 47 | |
Teemu Kalervo, s. 29.12.1982 ... (7368) | 793, 794 | |
KORKEAKOSKI | Arto Eerik, s. 13.8.1963 ... (4712) | 600 |
Eini Vilhelmiina, s. 20.3.1938 ... (20635) | 600 | |
Essi Aino Maria, s. 12.9.2007 ... (15388) | 600 | |
Kauko Albinus, s. 13.2.1930 ... (20634) | 600 | |
Satu Hilja Maria, s. 4.10.1966 ... (4711) | 588, 600 | |
KORKEAMÄKI | Aatu, s. 14.10.1920 ... (7340) | 785, 792 |
Aina, s. 23.12.1898 ... (289) | 784 | |
Alma, s. 8.8.1887 ... (284) | 784 | |
Anna, s. 19.1.1900 ... (291) | 795 | |
Antti, s. .6.1950 ... (7375) | 799, 800 | |
Arvo Johannes, s. 1926 ... (7370) | 795 | |
Aukusti, s. 17.12.1892 ... (286) | 784 | |
Eila Vieno Kyllikki, s. 25.9.1935 ... (7377) | 796 | |
Eino Bernhart, s. 9.7.1916 ... (7343) | 785 | |
Elma, s. 1912 ... (7338) | 790 | |
Henric Michelsson, s. 25.5.1818 ... (14969) | 784 | |
Hilda, s. 6.10.1862 ... (274) | 783, 784 | |
Irja Pauliina, s. 18.9.1909 ... (7342) | 785 | |
Jenna Vilhelmiina, s. 2.7.2001 ... (7382) | 797 | |
Johanna Karoliina, s. 23.2.1996 ... (7380) | 797 | |
Juha Mikko, s. 22.10.1966 ... (7378) | 796, 797 | |
Juho "Korkea-Janne", s. 10.1.1890 ... (285) | 784, 795 | |
Kerttu, s. 9.2.1927 ... (7364) | 792 | |
Lempi Maria, s. 26.2.1907 ... (7341) | 785 | |
Liisa-Annikki, s. 18.6.1931 ... (7373) | 795, 799 | |
Linda, s. 21.5.1919 ... (7339) | 785, 791 | |
Maija-Liisa, s. 27.12.1949 ... (7347) | 786 | |
Maire Helena, s. 27.5.1956 ... (7346) | 787 | |
Marika Johanna, s. 14.11.1973 ... (7379) | 797 | |
Marko Tuomas, s. 13.5.1986 ... (7355) | 787 | |
Matias "Masto-Matti", s. 10.5.1896 ... (288) | 784, 802 | |
Matilda "Tilda", s. 25.3.1894 ... (287) | 784, 801 | |
Mika Petri, s. 7.11.1979 ... (7354) | 787 | |
Mikko, s. 26.2.1930 ... (7372) | 795, 796 | |
Noora Katariina, s. 1.1.1999 ... (7381) | 797 | |
Otto Matti, s. 3.6.1885 ... (283) | 784, 785 | |
Otto Matti, s. 13.11.1914 ... (6249) | 785, 790 | |
Paula Orvokki, s. 14.3.1953 ... (7348) | 786, 788 | |
Riitta-Maija, s. 13.1.1970 ... (7383) | 796, 798 | |
Ritva-Liisa, s. 14.3.1956 ... (7365) | 792, 793 | |
Stina Mattsdotter, s. 14.2.1819 ... (14970) | 784 | |
Thomas "Tuomas" Henricsson, s. 20.12.1849 ... (282) | 784 | |
Tilda, s. 5.4.1896 ... (293) | 802 | |
Tuomas, s. 20.7.1948 ... (7345) | 786, 787 | |
Veikko Armas, s. 2.8.1908 ... (6242) | 785, 786 | |
Vieno Esteri, s. 15.6.1917 ... (7344) | 786 | |
Vilhelmiina "Emma" Antintytär, s. 27.8.1884 ... (290) | 785 | |
Yrjö Ilmari, s. 1928 ... (7371) | 795 | |
KORKIAKANGAS | Raili Annikki, s. 10.9.1941 ... (5096) | 399 |
KORPELA | Anna Kaisa Carlsdotter, s. 16.7.1825 ... (644) | 2 |
Anna Maria Heikintytär, s. 13.9.1807 ... (125) | 2 | |
Carl "Kalle" Eliasson, s. 20.2.1801 ... (160) | 2 | |
Ellen Heleena, s. 22.10.1933 ... (5265) | 718, 719 | |
Jaakko Johannes, s. 14.2.1903 ... (10547) | 1188 | |
Martta Alina, s. 15.1.1946 ... (17167) | 1188 | |
Susanna, s. 16.9.1983 ... (12595) | 719, 720 | |
Urho Tapani, s. 23.10.1954 ... (12594) | 719 | |
KORPI | Aatu Mikael, s. 22.10.1988 ... (2339) | 279 |
Jaakko Artturi, s. 31.10.1985 ... (2338) | 279 | |
Pasi Jaakko Päiviö, s. 18.4.1963 ... (2337) | 279 | |
Tiina-Maija, s. 24.9.1965 ... (2324) | 276, 279 | |
Verna Mae Susan, s. 19.4.1941 ... (6408) | 984 | |
KORPPINEN | Anders "Antti" Eliasson, s. 11.12.1846 ... (782) | 937 |
Caisa "Kaisa" Juhontytär, s. 2.6.1851 ... (775) | 937 | |
KORTEMÄKI | Marja-Liisa Aulikki, s. 20.11.1947 ... (6996) | 846 |
KOSKELA | Anna Liisa, s. 30.5.1848 ... (17847) | 146 |
Anna-Kaisa, s. 10.2.1983 ... (2243) | 254 | |
Antti Johannes, s. 13.12.1958 ... (2241) | 254 | |
Arto Ilari, s. 1.3.1955 ... (3942) | 405 | |
Eliisa Irene, s. 5.9.1956 ... (2225) | 250, 254 | |
Lauri ... (2246) | 254 | |
Lauri Olavi, s. 30.10.1993 ... (2244) | 254 | |
Lea Marketta, s. 7.10.1950 ... (2839) | 404, 405 | |
Lempi ... (2247) | 254 | |
Liisa-Maria Karoliina, s. 14.2.1996 ... (2245) | 254 | |
Ville Johannes, s. 6.10.1980 ... (2242) | 254 | |
KOSKI | Miia Maria, s. 21.4.1977 ... (1283) | 931, 933 |
Milja Anna Maria, s. 8.9.2003 ... (9699) | 933 | |
Panu Albert, s. 7.10.1974 ... (9697) | 933 | |
Ronja Olga Maria, s. 22.12.1998 ... (9696) | 933 | |
Salla-Mari, s. 13.1.1992 ... (1280) | 929, 930 | |
Tinja Aino Maria, s. 25.7.2002 ... (9698) | 933 | |
Veli-Matti, s. 15.10.1986 ... (18193) | 930 | |
KOSKINEN | Aapeli, s. 11.9.1874 ... (2950) | 22 |
Aarre ... (10002) | 550 | |
Aili Sinikka, s. 16.7.1940 ... (1084) | 24 | |
Aleksander "Koskiin Santtu", s. 17.9.1869 ... (4889) | 1331 | |
Anne ... (21872) | 1281 | |
Anni Hellevi, s. 24.9.1935 ... (498) | 1331, 1337 | |
Arja Riitta Marketta, s. 3.7.1957 ... (10000) | 555, 557 | |
Armas Aatos, s. 8.11.1918 ... (9991) | 550, 555 | |
Arto, s. 29.9.1941 ... (1077) | 22, 23 | |
Aune ... (9987) | 550 | |
KOSKINEN E. DENECKE | Hilkka Katariina, s. 25.11.1948 ... (1091) | 27 |
KOSKINEN E. KAIKKONEN | Kaisa Reetta, s. 3.8.1978 ... (1096) | 30, 31 |
KOSKINEN E. POIKONEN | Hilkka Marjatta, s. 13.11.1971 ... (1898) | 80 |
KOSKINEN | Eero Aatos, s. 5.12.2000 ... (7157) | 558 |
Eija Maritta, s. 1.6.1964 ... (561) | 1344 | |
Eila Anneli, s. 4.7.1944 ... (555) | 1343 | |
Emma Maria, s. 4.1.1871 ... (4890) | 1331 | |
Enni Maija Linnea, s. 19.4.2013 ... (20113) | 29 | |
Erkki Jussi Kalervo, s. 27.7.1941 ... (500) | 1331, 1343 | |
Erkki Seppo Antero, s. 24.9.1948 ... (1080) | 22, 27 | |
Eva "Eeva" Adamsdotter, s. 19.2.1845 ... (9990) | 550 | |
Heidi ... (14511) | 1350 | |
Heikki Armas, s. 24.8.1999 ... (7156) | 558 | |
Helvi Mirjam, s. 15.10.1913 ... (1052) | 5, 22 | |
Henna Emilia, s. 1.4.1984 ... (562) | 1344, 1345 | |
Henrik Aksel "Heikki Akseli", s. 13.3.1874 ... (9897) | 550 | |
Hilda Kirsikka, s. 23.8.2010 ... (14512) | 1350 | |
Hilkka, s. 13.11.1957 ... (1082) | 23 | |
Hilkka Helinä, s. 18.2.1982 ... (14520) | 1348 | |
Ida Elina, s. 9.7.1884 ... (3096) | 549, 550 | |
Iisa Karoliina, s. 12.1.1999 ... (9815) | 936 | |
Ilkka Heikki, s. 3.7.1966 ... (552) | 1340, 1342 | |
Ilkka Heikki, s. 4.7.1986 ... (21043) | 1349 | |
Ilkka, s. 14.3.1971 ... (9814) | 936 | |
Jaana Eila Elina, s. 2.12.1967 ... (557) | 1343, 1346 | |
Jaana Liisa Marianne, s. 1.5.1959 ... (19198) | 22 | |
Jaana, s. 19.3.1963 ... (5085) | 367 | |
Janne Erkki Ilari, s. 26.5.1973 ... (558) | 1343, 1347 | |
Jari Jukka Tapani, s. 11.12.1963 ... (556) | 1343, 1344 | |
Johan Heikinpoika, s. 25.6.1837 ... (9989) | 550 | |
Johanna Karoliina, s. 24.12.1976 ... (1092) | 27, 28 | |
Johanna Miina, s. 19.12.1879 ... (2951) | 22 | |
Jonna Karoliina, s. 1.3.1991 ... (1083) | 23 | |
Joonas Elia Antero, s. 29.10.2003 ... (9694) | 932 | |
Joonas Kristian, s. 28.4.2003 ... (14521) | 1348 | |
Juha Antero, s. 15.2.1976 ... (9692) | 932 | |
Juha Heikki Kalervo, s. 8.10.1979 ... (559) | 1343, 1348 | |
Jussi Kullervo, s. 28.11.1971 ... (1086) | 24, 25 | |
Kaisa Anna Leena, s. 29.10.1927 ... (9992) | 555 | |
Kaisa Reetta, s. 3.8.1978 ... (1096) | 30, 31 | |
Kalevi ... (10004) | 550 | |
Kasper Nicholas, s. 23.1.2000 ... (3308) | 25 | |
Katri "Kaisa" Mariana, s. 27.2.1917 ... (8888) | 550, 551 | |
Lauri Aapeli, s. 9.9.1944 ... (1078) | 22, 24 | |
Leena Eira, s. 12.4.1930 ... (496) | 1331, 1332 | |
Leonora, s. 13.6.2009 ... (10065) | 25 | |
Lilja ... (9898) | 550 | |
Maija-Liisa, s. 17.8.1949 ... (1090) | 27 | |
Marja Katariina, s. 28.4.1965 ... (551) | 1340, 1341 | |
Marja-Leena Katriina, s. 30.11.1945 ... (1079) | 22, 26 | |
Marjukka, s. 12.11.1946 ... (565) | 1349 | |
Markku Antero, s. 16.3.1963 ... (7155) | 555, 558 | |
Martina, s. 13.2.1975 ... (7899) | 25 | |
Martta Alina, s. 26.4.1901 ... (11480) | 1335 | |
Martti Henrik "Heikki", s. 10.11.1903 ... (495) | 1331 | |
Mirko Antti Ilari, s. 2.5.1975 ... (566) | 1349, 1350 | |
Olli Paavo Taneli, s. 1.7.1981 ... (1097) | 30 | |
Otso Ilari, s. 18.1.2002 ... (9816) | 936 | |
Paula Vuokko Anneli, s. 9.5.1939 ... (550) | 1340 | |
Perttu Erkki Pellervo, s. 8.10.1978 ... (1093) | 27, 29 | |
Pirkko Hanna, s. 21.7.1932 ... (497) | 1331, 1335 | |
Raija Helena, s. 5.5.1953 ... (9993) | 555, 556 | |
Reijo Heikki Juhani, s. 9.5.1956 ... (9999) | 555 | |
Riitta Kaarina, s. 20.6.1953 ... (1095) | 30 | |
Robert Leo Mikael, s. 25.6.2007 ... (7963) | 25 | |
Saija Marjut Tuulikki, s. 28.3.1975 ... (560) | 1347 | |
Sara Emilia Anneli, s. 15.5.2002 ... (9693) | 932 | |
Sirkka-Liisa ... (10003) | 550 | |
Tauno Matti Antero, s. 12.6.1943 ... (501) | 1331, 1349 | |
Toini Mirjam, s. 5.2.1917 ... (11486) | 1193 | |
Toivo ... (9988) | 550 | |
Touko Lauri Sakari, s. 4.2.1983 ... (1094) | 27 | |
Tuomas Esko Pellervo, s. 19.2.1970 ... (1085) | 24 | |
Tyyne Maria, s. 19.9.1909 ... (424) | 1299, 1331 | |
Uuno Olavi, s. 25.5.1915 ... (1076) | 22 | |
Veli-Heikki, s. 8.5.1938 ... (499) | 1331, 1340 | |
Virpi Susanna, s. 24.8.1967 ... (3712) | 558 | |
Yrjö Taneli, s. 17.6.1952 ... (1081) | 22, 30 | |
KOSONEN | Iris Anne Ilona, s. 27.8.1966 ... (2753) | 762 |
Kaarina, s. 5.9.1929 ... (11092) | 17 | |
Kimmo Kalevi, s. 11.11.1967 ... (2752) | 762 | |
Pentti Kalevi, s. 28.10.1942 ... (2751) | 762 | |
Sirpa Aulikki, s. 27.2.1946 ... (2750) | 756, 762 | |
KOSUNEN | Katja Anneli, s. 2.5.1976 ... (9811) | 1213 |
Raija Marianne, s. 5.6.1954 ... (21197) | 1213 | |
Tarmo Allan, s. 12.5.1953 ... (21196) | 1213 | |
KOTANEN | Anita Tellervo, s. 24.2.1957 ... (3798) | 1159 |
KOTIAHO | Antti Oskari, s. 5.3.1980 ... (19565) | 1244 |
Elmeri Antti Eelis, s. 26.1.2012 ... (19568) | 1244 | |
Satu Hannele, s. 26.4.1981 ... (4549) | 1243, 1244 | |
KOTILAINEN | Anja, s. 19.11.1917 ... (147) | 72, 137 |
Heimo Sakari, s. 1947 ... (18117) | 1064 | |
Jaakko, s. 6.2.1914 ... (153) | 137 | |
Kaija Loviisa Anneli, s. 24.2.1943 ... (21817) | 106 | |
Maire, s. 1950 ... (4826) | 609 | |
Rebecca Inka Aurora, s. 7.2.2002 ... (18120) | 1065 | |
Taimi, s. 12.3.1915 ... (19964) | 383 | |
Åke Sakari, s. 6.1.1979 ... (18118) | 1064, 1065 | |
KOTKAVUO | Riku Rikhard, s. 11.7.1996 ... (5057) | 1308 |
Ulla ... (7912) | 1308 | |
KOVALA | Laura Lorraine, s. 8.12.1963 ... (6429) | 991 |
KOVANEN | Saima, s. 16.7.1897 ... (17302) | 500 |
KROOK | Alli Maria, s. 31.1.1914 ... (14927) | 1058 |
Alma Maria Taavetintytär, s. 12.9.1872 ... (398) | 1252 | |
Anders "Antti" Eliasson, s. 11.12.1846 ... (782) | 937 | |
Anna Liisa Eliasdotter, s. 1.6.1843 ... (5541) | 4 | |
Anna Loviisa Kallentytär, s. 21.1.1844 ... (387) | 1251 | |
Anna Lovisa Eliaksentytär, s. 20.6.1802 ... (109) | 1 | |
Anna Stina Jonasdotter, s. 1777 ... (2473) | 1 | |
Caisa "Katariina" Kallentytär, s. 24.10.1845 ... (376) | 1176 | |
Carl Henrik Henrikinpoika, s. 30.1.1819 ... (3057) | 1176, 1251 | |
Catharina "Kaisa" Johansdotter, s. 23.8.1837 ... (17393) | 744, 1254 | |
Catharina "Kaisa" Juhontytär, s. 28.9.1859 ... (789) | 73 | |
David "Taavetti" Johansson, s. 27.2.1844 ... (17081) | 1252 | |
Elias Juhonpoika, s. 1782 ... (2472) | 1 | |
Emil, s. 20.2.1879 ... (1477) | 103 | |
Emil, s. 7.4.1895 ... (17329) | 1201 | |
Emil, s. 26.6.1903 ... (1489) | 1255 | |
Emma Maria, s. 14.1.1867 ... (1472) | 524 | |
Gustava "Kustaava" Andersdotter, s. 21.5.1847 ... (17082) | 1252 | |
Helmi Helena, s. 31.7.1885 ... (5122) | 418 | |
Herman Juhonpoika, s. 22.9.1855 ... (784) | 110 | |
Hilda Matintytär, s. 5.12.1866 ... (1483) | 1255 | |
Ida Elina, s. 28.8.1905 ... (17330) | 1201 | |
Ida Elina Antintytär, s. 30.6.1880 ... (11088) | 6 | |
Jaakko Johannes, s. 2.6.1931 ... (1317) | 1201 | |
Johan Daniel "Taneli" Ericsson, s. 2.4.1841 ... (1467) | 524 | |
Juho, s. 26.2.1869 ... (6003) | 379 | |
Kristian "Risto" Karoliinanpoika, s. 16.6.1864 ... (1471) | 1255 | |
Maria "Maija" Antintytär, s. 29.4.1823 ... (3058) | 1176, 1251 | |
Matts Mattsson, s. 21.8.1861 ... (5120) | 418 | |
Selma, s. 8.1.1873 ... (1543) | 937 | |
Wilhelmina "Miina" Mattsdotter, s. 7.7.1860 ... (11513) | 939 | |
KUHMONEN | Saara Orvokki, s. 3.6.1923 ... (17193) | 705 |
KUIKKA | Erkki ... (14471) | 1074 |
Jelena ... (15926) | 1039 | |
Pirjo-Liisa, s. 17.3.1964 ... (14470) | 1070, 1074 | |
Tomi Martti Antero, s. 18.10.1986 ... (14472) | 1074 | |
KUISMA | Anne Kati Kyllikki, s. 2.1.1975 ... (9509) | 665 |
Eino Pietari ... (2636) | 698 | |
Helmi Tyyne ... (2637) | 698 | |
Maire Anneli, s. 31.12.1933 ... (2635) | 698 | |
KUIVAKANGAS | Carita Susanne, s. 14.5.2007 ... (9913) | 1019 |
Jere Tapio, s. 31.12.2000 ... (9911) | 1019 | |
Joona Julius, s. 1.5.2011 ... (15877) | 1019 | |
Jorma Tapio, s. 19.1.1949 ... (4972) | 1018 | |
Katja Marjaana, s. 17.2.1995 ... (9909) | 1019 | |
Kimi Marcus, s. 11.10.2003 ... (9912) | 1019 | |
Kirsi Marjaana, s. 17.1.1971 ... (9907) | 1019 | |
Marika Kristiina, s. 13.3.1997 ... (9910) | 1019 | |
Mika Tapio, s. 15.4.1969 ... (8003) | 1018, 1019 | |
Miska Hermanni, s. 1.4.2007 ... (9915) | 1020 | |
Nico Tapio, s. 15.4.1993 ... (9908) | 1019 | |
Peetu Elias, s. 2010 ... (15878) | 1020 | |
Petri Pasi, s. 9.11.1971 ... (8004) | 1018, 1020 | |
Ritva Maaret, s. 6.6.1950 ... (4971) | 1017, 1018 | |
KUIVALA | Aarre Matias, s. 7.3.1948 ... (2880) | 441 |
Antti Antero, s. 17.1.1950 ... (2881) | 441, 444 | |
KUIVALA E. KROOK | Maria Henriksdotter, s. 28.10.1864 ... (5121) | 418 |
Mathias "Matti" Matinpoika, s. 28.7.1887 ... (5107) | 441 | |
KUIVALA E. OINONEN | Martta Agnes, s. 25.7.1914 ... (2846) | 440, 441 |
KUIVALA | Elias Johansson, s. 1.3.1793 ... (5982) | 890 |
Ida, s. 23.9.1892 ... (5108) | 441 | |
Katri Johanna, s. 18.10.1976 ... (2885) | 445, 446 | |
Lea Eini Marita ... (2884) | 445 | |
Matts Mattsson, s. 21.8.1861 ... (5120) | 418 | |
Seija Orvokki, s. 7.2.1946 ... (2879) | 441, 442 | |
Seppo Kalevi, s. 7.3.1954 ... (2883) | 441, 445 | |
Sirpa Helena, s. 23.11.1978 ... (2886) | 445 | |
Susanna Maaria, s. 26.4.1986 ... (7167) | 445, 447 | |
Teresa Martta, s. 20.8.1972 ... (7164) | 442, 443 | |
Terttu Marjatta, s. 30.3.1952 ... (2882) | 441 | |
Tommi Emil, s. 22.10.1998 ... (7166) | 444 | |
Vihtori, s. 18.8.1920 ... (2878) | 441 | |
KUIVALAHTI | Onni Matias, s. 11.2.1994 ... (4281) | 782 |
Tatu ... (4282) | 782 | |
KUIVALA-THOMAS | Seija Orvokki, s. 7.2.1946 ... (2879) | 441, 442 |
KUIVIKKO | Rauha Ellen, s. 19.7.1911 ... (1063) | 9 |
KUKKAPURO | Irmeli Helmi Vilhelmiina, s. 11.5.1934 ... (4642) | 567, 569 |
Isa, s. 21.4.1957 ... (4861) | 569, 570 | |
Yrjö, s. 6.4.1933 ... (4752) | 569 | |
KUKKONEN | Eeva Kaarina, s. 18.3.1926 ... (9002) | 420 |
KULIN | Johanna Maaria, s. 16.3.1980 ... (18182) | 903 |
KULLA | Mirja Elisa ... (2318) | 274 |
KUMPULAINEN | Hannu Heikki Päiviö, s. 7.6.1950 ... (2091) | 340 |
Heidi Erika, s. 7.3.1980 ... (2092) | 340, 341 | |
Henri Antti Petteri, s. 25.1.1983 ... (2093) | 340 | |
KUMPUNEN | Kirsti Inkeri, s. 26.2.1951 ... (614) | 860 |
KUOPPALA | Seija ... (7984) | 1106 |
KUPARI E. LEPPÄNEN | Erja Marketta, s. 12.5.1951 ... (9552) | 881, 882 |
KUPARI | Minna Marja, s. 20.4.1967 ... (6540) | 101 |
Riitta Annikki, s. 20.8.1936 ... (1127) | 81, 101 | |
Unto Kalevi, s. 20.8.1937 ... (3016) | 101 | |
Vesa ... (8933) | 882 | |
KUPARINEN | Raija, s. 9.7.1939 ... (346) | 402, 852 |
KUPIAINEN | Esa Jyri Eino, s. 24.1.1958 ... (1325) | 1204 |
Santeri Esa Topias, s. 7.9.1991 ... (1326) | 1204 | |
KURKINIEMI | Aino, s. 7.1.1927 ... (5141) | 1256 |
Anastasia ... (9624) | 1269 | |
Byron Kai, s. 28.3.1991 ... (9606) | 1260 | |
Cathy, s. 27.9.1951 ... (9601) | 1257 | |
KURKINIEMI E. KROOK | Alma Johanna, s. 2.11.1898 ... (407) | 1254, 1255 |
Laina, s. 28.1.1912 ... (167) | 103 | |
Tilda Emmanuelintytär, s. 4.12.1880 ... (1539) | 103 | |
KURKINIEMI | Eila Marjatta, s. 9.1.1940 ... (5145) | 1263 |
Emil, s. 20.2.1879 ... (1477) | 103 | |
Emil, s. 26.6.1903 ... (1489) | 1255 | |
Erkki Matias, s. 5.9.1950 ... (5142) | 1256, 1257 | |
Esa Pekka, s. 29.12.1965 ... (5227) | 1265, 1266 | |
Gven, s. 9.2.1952 ... (9818) | 1259 | |
Heli Kirsi Maarit, s. 20.5.1964 ... (5146) | 1263, 1264 | |
Henry "Heikki", s. 21.1.1962 ... (9609) | 1256, 1262 | |
Inkeri, s. 3.10.1936 ... (5150) | 1265 | |
Jouko Eemeli, s. 14.12.1951 ... (5143) | 1256, 1259 | |
Katherine, s. 22.4.1955 ... (9599) | 1257 | |
Katrina Lee, s. 20.3.1992 ... (9612) | 1262 | |
Keijo Uolevi, s. 13.7.1968 ... (5147) | 1263 | |
Kevin Pentti, s. 4.6.1984 ... (9604) | 1260 | |
Kristin, s. 26.2.1980 ... (9600) | 1257, 1258 | |
Leena, s. 19.8.1957 ... (9607) | 1256, 1261 | |
Leslie, s. 24.9.1979 ... (9622) | 1268 | |
Matti Olavi, s. 19.8.1928 ... (5140) | 1255, 1256 | |
Matti, s. 19.10.1994 ... (9613) | 1262 | |
Mauri Ilmari, s. 2.9.1930 ... (5148) | 1255 | |
Minna Johanna, s. 20.3.1968 ... (5228) | 1265 | |
Mitja Topias, s. 11.10.2003 ... (9619) | 1266 | |
Niina Katriina, s. 11.7.1970 ... (9618) | 1266 | |
Pekka, s. 26.2.1965 ... (9614) | 1256 | |
Pekka Tapio, s. 29.10.1943 ... (5151) | 1255, 1267 | |
Pentti Vihtori, s. 29.6.1932 ... (5149) | 1255, 1265 | |
Rebekka, s. 9.3.1970 ... (9610) | 1262 | |
Risto Edward, s. 27.8.1954 ... (9602) | 1256, 1260 | |
Sonja Liisa, s. 17.3.1986 ... (9605) | 1260 | |
Susan, s. 19.3.1955 ... (9603) | 1260 | |
Timo Tapio, s. 1.3.1980 ... (9621) | 1267, 1268 | |
Trisha Lynn, s. 31.1.1991 ... (9611) | 1262 | |
Vesa Matti, s. 9.10.1981 ... (9623) | 1267, 1269 | |
Yrjö Risto, s. 6.9.1929 ... (5144) | 1255, 1263 | |
KURU | Matilda ... (2274) | 266 |
KUUKKA | Satu ... (18185) | 908 |
KUULA E. KOKKINEN | Erja Tuulikki, s. 11.4.1958 ... (5274) | 718, 736 |
KUULA | Risto Juhani, s. 22.2.1953 ... (7440) | 736 |
KUUS | Diana, s. 30.3.1971 ... (7162) | 532 |
KUUSISTO | Emma ... (11164) | 455 |
KUUSJÄRVI | Stina Johanna Johansdotter, s. 17.4.1853 ... (17378) | 1135 |
KUUSTIE E. GRANHOLM | Sven Rafael, s. 25.4.1904 ... (17851) | 313 |
KUUSTIE | Ida Ester, s. 26.9.1909 ... (17858) | 313 |
Kirsi-Maria Hannele, s. 1.12.1988 ... (2071) | 313 | |
Kirsti Kaarina, s. 24.3.1948 ... (2067) | 312, 313 | |
Mervi, s. 15.10.1978 ... (17863) | 315 | |
Risto Johannes, s. 3.7.1979 ... (2070) | 313, 315 | |
Santeri Johannes, s. 1.2.2012 ... (17864) | 315 | |
Sari Maarit, s. 3.6.1972 ... (2069) | 313, 314 | |
Tauno Olavi, s. 13.6.1946 ... (2068) | 313 | |
Tiina, s. 3.9.1977 ... (17862) | 315 | |
KUUTTI | Heikki Kyösti ... (8944) | 844 |
KYKKÄNEN | Mirjam Anneli, s. 20.12.1934 ... (2006) | 1225 |
KYLMÄLÄ | Aron Richard Sarasson, s. 1.7.1868 ... (17472) | 517 |
Hilda Maria, s. 24.3.1898 ... (2873) | 517 | |
KYRÖNLAHTI | Matti Emil, s. 21.2.1922 ... (5240) | 1134 |
Soja, s. 5.12.1924 ... (5241) | 1134 | |
Tuula Anneli, s. 24.8.1951 ... (4033) | 1134 | |
KYTÖHEIMO | Auli Marjaana, s. 19.12.1957 ... (2683) | 705 |
Saara Orvokki, s. 3.6.1923 ... (17193) | 705 | |
Vihtori, s. 29.6.1922 ... (17192) | 705 | |
KYTÖLÄ | Aleksi Tuomas, s. 9.5.1997 ... (2469) | 1339 |
Elias Jalmari, s. 21.6.1999 ... (4274) | 1339 | |
Ilpo, s. 1.8.1953 ... (546) | 1339 | |
Minna Pauliina, s. 31.5.1966 ... (545) | 1337, 1339 | |
KYTÖNEN | Erkki, s. 29.6.1922 ... (17368) | 611 |
Hilkka Hannele, s. 21.12.1960 ... (4834) | 611 | |
Kaija Helena, s. 1927 ... (17369) | 611 | |
KYYRÄ | Brita Lisa Davidsdotter, s. 26.2.1823 ... (9975) | 344 |
KYYTSÖNEN | Satu Marjukka, s. 25.9.1970 ... (7410) | 733 |
KÄMÄRÄINEN | Erkki Ensio ... (2642) | 699 |
Kia Sofia, s. 1.4.1991 ... (2644) | 699 | |
Rea Helena, s. 25.3.1983 ... (2643) | 699 | |
KÄRKKÄINEN | Anni Lumikki, s. 18.1.1995 ... (6562) | 88 |
Jorma Olavi, s. 28.1.1951 ... (1220) | 905 | |
Marianna Roosa Julia, s. 23.7.1995 ... (2136) | 905 | |
Matti ... (6560) | 88 | |
Matti Riku Johannes, s. 23.10.2000 ... (6271) | 905 | |
Samu Pyry, s. 25.12.1991 ... (6561) | 88 | |
L | Suku- ja myöhempi nimi -hakemisto | |
LAAJALA | Lilja Kyllikki, s. 17.8.1914 ... (11084) | 51 |
LAAKKONEN | Margit Eija Marjaana, s. 15.12.1971 ... (3861) | 1143 |
Tuomo Samuli, s. 21.6.1968 ... (9415) | 643 | |
LAAKSO | Antton Joonatan, s. 11.11.1992 ... (9708) | 547 |
Aulikki Marjaana, s. 24.7.1956 ... (2409) | 299 | |
Emil Mikael, s. 12.1.1995 ... (9709) | 547 | |
Erkki Kalevi ... (2413) | 299 | |
Juuso Julius Jalmari, s. 17.10.1990 ... (9707) | 547 | |
Lea Marketta ... (2414) | 299 | |
Marja Annikki, s. 15.4.1963 ... (9703) | 546, 547 | |
Minna ... (2217) | 259 | |
Miska Artturi, s. 21.8.1986 ... (9705) | 547 | |
Tarvo Mikael, s. 15.12.1955 ... (9704) | 547 | |
Tuure Severi, s. 15.9.1988 ... (9706) | 547 | |
LAAKSONEN | Aaro Johannes, s. 25.6.1929 ... (2851) | 440, 460, 100 |
Aila Annikki, s. 13.2.1936 ... (2860) | 100, 460 | |
Aili Marjatta, s. 28.6.1922 ... (2849) | 440, 455 | |
Aino Annikki, s. 28.6.1922 ... (2850) | 440, 456 | |
Aki Albert, s. 18.10.2001 ... (7183) | 454 | |
Albert Andersson, s. 1.6.1886 ... (2845) | 440 | |
Anders "Antti" Johansson, s. 11.4.1848 ... (11161) | 440 | |
Anna-Liisa, s. 25.3.1948 ... (7168) | 450 | |
Anneli, s. 30.7.1957 ... (7198) | 462 | |
Anni, s. 1.12.1916 ... (2859) | 448 | |
Annika, s. 22.10.1999 ... (7206) | 463 | |
Antero Matias, s. 5.11.1960 ... (2863) | 460, 463 | |
Emilia, s. 9.8.1890 ... (2829) | 436, 440 | |
Hanna Katariina, s. 20.12.1958 ... (3848) | 1140, 1151 | |
Heini Mirjami, s. 10.10.2001 ... (7174) | 452 | |
Irja Kaarina, s. 14.6.1928 ... (2855) | 449 | |
Jari Kristian, s. 22.10.1976 ... (7176) | 451, 453 | |
Jarkko Aleksi, s. 24.1.1983 ... (7177) | 451 | |
John, s. 27.3.1961 ... (7230) | 1285 | |
Jouko, s. 6.12.1967 ... (7209) | 460 | |
Juha Matias, s. 11.11.1958 ... (2858) | 449, 454 | |
Kari Kimmo, s. 29.1.1952 ... (2857) | 449, 451 | |
Kari Rainer Kalervo, s. 18.3.1951 ... (3849) | 1151 | |
Kati Pauliina, s. 26.5.1974 ... (7173) | 452 | |
Keijo Uolevi, s. 10.10.1948 ... (2856) | 449, 450 | |
Lasse, s. 8.2.1981 ... (7199) | 462 | |
Lauri Andreas, s. 10.2.1916 ... (2847) | 440, 448 | |
Leevi, s. 4.12.1991 ... (7204) | 463 | |
LAAKSONEN LINDEN | Lillian, s. 22.1.1917 ... (7991) | 998 |
LAAKSONEN | Mari Anneli, s. 23.6.1972 ... (7169) | 450 |
Maria Josefdotter, s. 30.6.1849 ... (11162) | 440 | |
Marja-Liisa, s. 5.4.1963 ... (2864) | 460, 100 | |
Marjo, s. 6.11.1962 ... (7202) | 463 | |
Markku Juhani, s. 12.3.1955 ... (2861) | 460, 461 | |
Marko Harri, s. 8.9.1965 ... (7184) | 449 | |
Martta Agnes, s. 25.7.1914 ... (2846) | 440, 441 | |
Mauri Olavi, s. 3.6.1956 ... (2862) | 460, 462 | |
Minttu Helmiina, s. 7.4.2003 ... (7175) | 452 | |
Pasi Mikael, s. 15.8.1972 ... (7172) | 451, 452 | |
Peppina Iisa Ilona, s. 28.10.2003 ... (13622) | 453 | |
Piia, s. 19.9.1982 ... (7197) | 461 | |
Piitu Mette Matilda, s. 2.11.2005 ... (13623) | 453 | |
Pirkko Sisko, s. 31.3.1958 ... (7178) | 454 | |
Päivi Johanna, s. 30.9.1978 ... (7170) | 450 | |
Raija-Leena, s. 7.6.1965 ... (2865) | 460, 464 | |
Rainer Lauri Artturi, s. 15.11.1995 ... (3850) | 1151 | |
Riina Annukka, s. 10.3.1977 ... (13621) | 453 | |
Roosa, s. 10.9.1992 ... (7201) | 462 | |
Samuli, s. 13.10.1989 ... (7203) | 463 | |
Sanna, s. 30.6.1985 ... (7200) | 462 | |
Sari, s. 20.2.1971 ... (7210) | 460, 465 | |
Seija Kaarina, s. 10.5.1959 ... (7182) | 454 | |
Seija Tuulikki, s. 12.5.1951 ... (5688) | 180 | |
Sisko Helena, s. 27.11.1952 ... (7171) | 451 | |
Sonja, s. 1.1.1997 ... (7205) | 463 | |
Taina Maija Kaarina, s. 14.2.1983 ... (7179) | 454 | |
Terhi Maria, s. 24.10.1989 ... (7181) | 454 | |
Tero, s. 17.8.1976 ... (7196) | 461 | |
Tiina Sisko Johanna, s. 14.2.1983 ... (7180) | 454 | |
Yrjö Olavi, s. 9.9.1918 ... (2848) | 440, 449 | |
LAAMANEN | Maire Anneli, s. 1946 ... (14677) | 119 |
Marjut, s. 1950 ... (9439) | 673 | |
LAASONEN | Susanna Maria, s. 1.8.1973 ... (4432) | 472 |
LACKSTRÖM | Vilja Rauni Inkeri, s. 1950 ... (9410) | 642 |
LAGÅRD | Alma Matintytär, s. 16.5.1872 ... (17089) | 630 |
LAHDENVESI | Arja, s. 31.12.1958 ... (8173) | 45 |
LAHDENVESI E. PIISPANEN | Kauno Ilmari, s. 12.5.1892 ... (4454) | 44, 480 |
LAHDENVESI | Jari Aulis Ilmari, s. 12.11.1958 ... (6626) | 44, 45 |
Leena Hannele, s. 14.6.1969 ... (6628) | 44, 47 | |
Maria, s. 5.10.1911 ... (7804) | 44, 480 | |
Mika Petteri, s. 8.11.1988 ... (8175) | 46 | |
Mikko Herman, s. 23.7.1962 ... (6627) | 44, 46 | |
Mirja Annikki, s. 2.11.1942 ... (4453) | 480 | |
Olli-Pekka, s. 15.3.1997 ... (8178) | 46 | |
Sanna Marjaana, s. 29.6.1993 ... (8177) | 46 | |
Sirkka-Liisa, s. 1.5.1939 ... (3072) | 43, 44 | |
Tarja, s. 20.1.1962 ... (8174) | 46 | |
Tiina Pauliina, s. 15.7.1990 ... (8176) | 46 | |
Veikko Elias, s. 17.2.1936 ... (6625) | 44 | |
LAHDENVESI-KORHONEN | Leena Hannele, s. 14.6.1969 ... (6628) | 44, 47 |
LAHTI | Anna, s. 9.12.1908 ... (3304) | 524, 537 |
Anni Alina, s. 2.2.1930 ... (241) | 219, 445 | |
Antti Allan, s. 19.12.1965 ... (2288) | 271 | |
Eino Anselmi ... (2289) | 271 | |
Ida Sesilia, s. 2.8.1907 ... (15436) | 219 | |
Lauri, s. 1.6.1907 ... (15435) | 219 | |
Leena, s. 28.6.1935 ... (3307) | 537 | |
Leila Marjatta ... (2290) | 271 | |
Maria Sofia Johansdotter, s. 22.6.1862 ... (16705) | 537 | |
Matti, s. 19.10.1931 ... (3306) | 537, 538 | |
Nestor, s. 23.4.1895 ... (3305) | 537 | |
Outi Annikki, s. 26.4.1967 ... (2285) | 267, 271 | |
Päivi Helena, s. 17.9.1961 ... (4103) | 538, 541 | |
Salomon Mattsson, s. 15.11.1860 ... (16704) | 537 | |
Ulla-Maija Kaarina, s. 28.6.1960 ... (3493) | 538, 539 | |
Vuokko Maria, s. 20.5.1934 ... (4102) | 538 | |
LAHTI-KOLA | Pirjo-Liisa, s. 23.6.1951 ... (2118) | 58 |
LAHTINEN | Alpo Tapani, s. 8.3.1961 ... (10001) | 557 |
Anna Ottilia, s. 13.2.1889 ... (649) | 325 | |
Erik "Erkki" Adamsson, s. 18.5.1846 ... (17377) | 1135 | |
Hilma Maria, s. 25.4.1883 ... (1794) | 535, 1135 | |
Jesse Kristian, s. 14.2.1997 ... (8002) | 1006 | |
Kari-Matti Erik, s. 26.7.1948 ... (4944) | 1004 | |
Karoliina Johanneksentytär, s. 17.5.1842 ... (1469) | 524 | |
Marja-Leena, s. 25.11.1945 ... (4943) | 1003, 1004 | |
Olli Pekka, s. 23.9.1975 ... (8000) | 1004, 1006 | |
Sanna ... (6581) | 94 | |
Sari Päivikki, s. 4.4.1977 ... (8001) | 1006 | |
Stina Johanna Johansdotter, s. 17.4.1853 ... (17378) | 1135 | |
Virpi Pauliina, s. 9.3.1973 ... (4945) | 1004, 1005 | |
LAIHA | Otto, s. 1.5.1926 ... (3028) | 1253 |
LAIHO | Elina Talvikki, s. 29.10.1961 ... (6994) | 843, 844 |
Viljo Tapio, s. 19.7.1936 ... (317) | 843 | |
LAIHO-LOGREN E. LAIHO-KUUTTI | Elina Talvikki, s. 29.10.1961 ... (6994) | 843, 844 |
LAINE | Arja Tuulikki, s. 5.9.1966 ... (4657) | 576 |
Tuija Tuulikki, s. 2.8.1963 ... (8947) | 835 | |
LAITINEN | Kirsi, s. 1979 ... (2461) | 54 |
Sari Sinikka, s. 28.4.1970 ... (16958) | 207 | |
LAKE | Arthur Lee ... (3276) | 627 |
Kathleen Anna, s. 4.5.1935 ... (2942) | 627 | |
LAKOSALMI | Annikki ... (2134) | 901 |
Kaino ... (2133) | 901 | |
Tuija Irmeli, s. 14.5.1953 ... (1224) | 901 | |
LAMPELA | Lauri Johannes, s. 8.8.2002 ... (7385) | 781 |
Pekka Arvo, s. 18.12.1948 ... (4285) | 780 | |
Saara Juulia, s. 27.11.2000 ... (4286) | 781 | |
Teppo Johannes, s. 17.7.1969 ... (4320) | 781 | |
Titta Marika, s. 18.11.1969 ... (4288) | 780, 781 | |
Tuomas Taneli, s. 5.4.1980 ... (4289) | 780 | |
Viljo ... (4290) | 780 | |
LAMPILA | Raili Alli Marketta, s. 20.7.1939 ... (5206) | 353 |
LAMPINEN | Aina Dagmar, s. 22.6.1896 ... (412) | 1293 |
Aina Maria, s. 10.5.1901 ... (409) | 1254, 1283, 531 | |
Alma Johanna, s. 2.11.1898 ... (407) | 1254, 1255 | |
Anna-Liisa, s. 6.4.1933 ... (1354) | 1293 | |
Anne Maritta, s. 7.4.1957 ... (1227) | 1295, 904 | |
Anni Edit, s. 1929 ... (10030) | 1270 | |
Anni Marjatta, s. 2.2.1932 ... (416) | 1270 | |
Anu Päivi Kirsi, s. 20.6.1964 ... (1363) | 1298 | |
Bertta, s. 21.6.1925 ... (419) | 1276 | |
Catharina "Kaisa" Johansdotter, s. 23.8.1837 ... (17393) | 744, 1254 | |
Catharina "Kaisa" Wilhelmina Benjamintytär, s. 29.12.1839 ... (9979) | 387 | |
Edit Elisa, s. 17.9.1904 ... (413) | 1270 | |
Edla, s. 5.9.1873 ... (390) | 1251, 1254 | |
Eeva Aino, s. 31.1.1936 ... (1357) | 904, 1295 | |
Eila, s. 13.3.1928 ... (1352) | 1293, 1294 | |
Elisa Irene, s. 20.1.1951 ... (240) | 218 | |
Heikki Johannes, s. 5.2.1961 ... (1359) | 1295, 1298 | |
Hilja, s. 28.12.1927 ... (414) | 1270, 1271 | |
Jarkko Matias, s. 21.5.1991 ... (5160) | 1277 | |
Jenna Maria, s. 10.8.1990 ... (1365) | 1298 | |
Jenny Irene, s. 6.3.1909 ... (22835) | 1337 | |
Johan Benjaminsson, s. 22.2.1834 ... (17392) | 744, 1254 | |
Juho Vihtori, s. 15.7.1876 ... (406) | 1254 | |
Juho Vilho, s. 3.7.1903 ... (410) | 1254, 1293 | |
Kauko Kullervo, s. 31.12.1963 ... (5158) | 1276, 1277 | |
Leena, s. 16.7.1906 ... (4582) | 1254 | |
Lempi Maria, s. 14.12.1897 ... (23032) | 1254 | |
Lempi Maria, s. 17.6.1902 ... (4580) | 1254 | |
Marko Tapani, s. 18.9.1968 ... (4797) | 514 | |
Martta Elisabet, s. 20.6.1946 ... (418) | 1270, 1280 | |
Matti Johannes, s. 10.10.1930 ... (1353) | 1293, 1295, 904 | |
Miia Susanna, s. 15.9.1992 ... (5161) | 1277 | |
Mika Kristian, s. 20.9.1971 ... (4757) | 494 | |
Mika Kristian, s. 14.6.1993 ... (4799) | 514 | |
Mikko Tuomas, s. 6.10.1937 ... (1355) | 1293 | |
Niilo Oskari, s. 22.3.1900 ... (408) | 1254, 1270 | |
Paavo Oskari, s. 24.8.1930 ... (415) | 1270, 1276 | |
Paula Helinä, s. 30.1.1959 ... (1358) | 1295, 1296 | |
LAMPINEN PIISPANEN | Anna-Liisa, s. 21.6.1957 ... (3781) | 1087 |
LAMPINEN | Pinja Orvokki, s. 8.6.1988 ... (4758) | 494 |
Päivi Anneli, s. 18.3.1961 ... (5159) | 1277 | |
Reetta Sofia, s. 28.7.1999 ... (5162) | 1277 | |
Suvi Annika, s. 13.3.1991 ... (4798) | 514 | |
Teija Orvokki, s. 15.1.1989 ... (1364) | 1298 | |
Thilda Johansdotter, s. 11.11.1873 ... (5277) | 744 | |
Touko Aleksi Johannes, s. 6.5.1996 ... (9550) | 1298 | |
Tuija Maarit, s. 28.1.1972 ... (4210) | 493, 494 | |
Tyyne Ester, s. 18.2.1934 ... (417) | 1270, 1278 | |
Vieno Matti, s. 30.12.1904 ... (4581) | 1254 | |
Virpi Henriikka, s. 24.1.2000 ... (9551) | 1298 | |
Visa, s. 4.8.2003 ... (17394) | 494 | |
LAMPUOTI | Virpi ... (11063) | 420 |
LAMU | Lempi ... (2247) | 254 |
LANE | Adrianne Iris, s. 16.4.1976 ... (2346) | 281 |
LAPPALAINEN E. LEPISTÖ | Kaija Kyllikki, s. 7.11.1959 ... (15940) | 1058, 1064 |
LAPPALAINEN | Kyösti Antero, s. 19.8.1957 ... (18137) | 1064 |
LAPPI | Eija Marjenne, s. 20.4.1962 ... (2415) | 300 |
Liisa Annikki ... (2421) | 300 | |
Teuvo Ilmari ... (2420) | 300 | |
LARSEN | Anders, s. 28.8.1960 ... (4989) | 1027, 1028 |
Ann-Britt ... (4990) | 1028 | |
Dagfinn, s. 21.9.1961 ... (4991) | 1027, 1029 | |
Dyveke, s. 11.10.1972 ... (4992) | 1029 | |
Gunnar, s. 16.7.1966 ... (4995) | 1027 | |
Harald, s. 12.9.1935 ... (4988) | 1027 | |
Maria, s. 11.6.2002 ... (4994) | 1029 | |
Mathias, s. 18.2.2000 ... (4993) | 1029 | |
Pirkko Liisa, s. 6.7.1939 ... (3772) | 1000, 1027 | |
LARSSON | Casper Jonatan Jonas, s. 9.6.2011 ... (15849) | 1024 |
Jesper Jonas Erik, s. 24.8.2003 ... (7999) | 1024 | |
Jonas Per Erik, s. 12.9.1978 ... (4985) | 1024 | |
LARU | Ari Pekka Olavi, s. 5.7.1962 ... (6638) | 350 |
Satu Maarit Orvokki, s. 3.6.1968 ... (6637) | 349, 350 | |
Vilma Lotta Maria, s. 7.12.1996 ... (6639) | 350 | |
LASONEN | Terttu Kaarina, s. 4.1.1935 ... (981) | 1191 |
LATVALA | Johanna Hannele, s. 20.9.1980 ... (4546) | 1240, 1241 |
Juliet Aleksandra, s. 22.4.2009 ... (19562) | 1241 | |
Jussi Antti Elias, s. 11.7.1976 ... (19560) | 1241 | |
LATVANIEMI | Ari Petri Ilmari, s. 19.5.1972 ... (8034) | 877 |
Elina Jessika, s. 7.8.1998 ... (8035) | 877 | |
Julia Erika, s. 28.5.2001 ... (8036) | 877 | |
Marjo Marika, s. 24.11.1973 ... (8033) | 876, 877 | |
LAUKKA | Elma Maria, s. 25.9.1931 ... (4563) | 1106 |
LAUKKANEN | Marketta, s. 7.8.1949 ... (9620) | 1267 |
LAULAINEN | Brita Maja, s. 8.6.1796 ... (11546) | 543 |
Maria "Maija" Matintytär, s. 31.3.1834 ... (988) | 543 | |
Matts Andersson, s. 13.9.1799 ... (11545) | 543 | |
LAULANEN | Sanni Mari, s. 21.5.1987 ... (18338) | 1120 |
LAUNIAINEN | Lea Tuula, s. 13.5.1943 ... (1142) | 117 |
Soili Inkeri, s. 27.9.1946 ... (4594) | 1290 | |
LAURONEN | Salme ... (6551) | 85 |
LAUTANEN | Jari, s. 14.4.1955 ... (12582) | 1160 |
Riikka Maria, s. 16.7.1980 ... (12581) | 1160 | |
Tuija Birgitta, s. 18.5.1956 ... (12583) | 1160 | |
LAUTTAMÄKI | Anna Johansdotter, s. 9.8.1823 ... (12591) | 831 |
Maria Sofia Matintytär, s. 8.10.1842 ... (11082) | 857 | |
Toini, s. 1908 ... (17060) | 123 | |
LAVONIUS | Cecilia, s. 11.9.1984 ... (4704) | 595, 597 |
Johan Sverker, s. 10.10.1983 ... (17395) | 597 | |
LAVULIN | Aino Alina, s. 4.6.1899 ... (1011) | 630 |
Alma Matintytär, s. 16.5.1872 ... (17089) | 630 | |
Johan Henriksson, s. 13.1.1859 ... (17090) | 630 | |
LAZINSKI | Teresa ... (9084) | 1123 |
LEHMUS | Päivi Kirsti Helena, s. 10.9.1952 ... (9428) | 645 |
LEHTIMÄKI | Anna Hellen ... (2216) | 258 |
Anni Marja, s. 14.4.1962 ... (2316) | 274 | |
Ari Olavi, s. 2.4.1967 ... (4632) | 564 | |
Arvo Elias ... (2317) | 274 | |
Jenni Katariina, s. 13.2.1992 ... (4633) | 564 | |
Maiju Edit, s. 16.6.1995 ... (4635) | 564 | |
Mirja Elisa ... (2318) | 274 | |
Tia Karoliina, s. 26.2.1993 ... (4634) | 564 | |
Tuula Kaarina, s. 22.5.1968 ... (4631) | 562, 564 | |
LEHTINEN E. KANGASTIE | Elvi Annikki, s. 16.9.1938 ... (2586) | 60 |
LEHTINEN | Heikki Kalevi, s. 6.3.1940 ... (1107) | 35 |
Hilja Dagmar, s. 14.10.1915 ... (2734) | 717 | |
Jari ... (7384) | 798 | |
Jukka Kalle Tapani, s. 16.2.1964 ... (2588) | 60 | |
Kalle Henrik, s. 29.12.1905 ... (191) | 59 | |
Kirsti Helena, s. 13.2.1962 ... (2587) | 60 | |
Maire Seija Marketta, s. 3.6.1941 ... (2732) | 717 | |
Oiva Palter, s. 14.1.1916 ... (2733) | 717 | |
Sirkka-Liisa, s. 31.8.1932 ... (2584) | 59 | |
Taisto Heikki Olavi, s. 18.10.1935 ... (2585) | 59, 60 | |
Tia Mirella, s. 11.4.1998 ... (6653) | 36 | |
Tiina Marja, s. 3.2.1966 ... (1109) | 35, 37 | |
Timo Juhani, s. 18.7.1962 ... (1108) | 35, 36 | |
Toini Helena, s. 25.1.1912 ... (185) | 48, 59 | |
LEHTO | Aleksi, s. 10.3.1969 ... (8442) | 201 |
Aslak, s. 23.6.1923 ... (8440) | 200 | |
Hannes, s. 27.1.1889 ... (212) | 202 | |
Helena Elisabet, s. 16.2.1957 ... (8441) | 200, 201 | |
Heli Kirsi Maarit, s. 20.5.1964 ... (5146) | 1263, 1264 | |
Henri Elmer Johannes, s. 11.7.1991 ... (9616) | 1264 | |
Jyri Tapani Kristian, s. 26.12.1998 ... (9617) | 1264 | |
Kari Kristian, s. 1946 ... (10183) | 808 | |
Maarit Hillevi, s. 23.10.1961 ... (8443) | 200 | |
Maria Johanna Johansdotter, s. 24.9.1847 ... (17409) | 153 | |
Mirjam Hillevi, s. 23.6.1931 ... (8439) | 187, 200 | |
Reijo Johannes, s. 20.9.1954 ... (9167) | 1264 | |
Sirkka Mirjami "Mirja", s. 1929 ... (9171) | 1264 | |
Tomi ... (8945) | 836 | |
Vilho, s. 13.8.1922 ... (9143) | 1264 | |
LEHTOLA | Anna Kaisa Erkintytär, s. 21.12.1836 ... (989) | 154, 543 |
Eric "Eero", s. 9.4.1810 ... (10079) | 543 | |
Maria Andersdotter, s. 18.7.1846 ... (16652) | 880 | |
Maria Mattsdotter, s. 2.8.1810 ... (10080) | 543 | |
LEHTOMÄKI | Jaakko Lennart, s. 4.4.1925 ... (17410) | 40 |
Seija Eila Annikki, s. 3.1.1948 ... (1118) | 40 | |
Toini Raakel, s. 1922 ... (17411) | 40 | |
LEHTONEN | David Johansson, s. 5.3.1836 ... (17408) | 153 |
Elvi Helen, s. 6.7.1949 ... (6677) | 515 | |
Erik "Eero", s. 5.7.1847 ... (10005) | 559 | |
Ida Johanna, s. 18.7.1873 ... (200) | 153, 639 | |
Jaakko Mikael, s. 26.7.1971 ... (4787) | 515 | |
Maria Johanna Johansdotter, s. 24.9.1847 ... (17409) | 153 | |
Risto Juhani, s. 28.9.1945 ... (6676) | 515 | |
Saara Maria, s. 9.2.2004 ... (12834) | 515 | |
Suvi Tuuli, s. 1.8.2002 ... (12833) | 515 | |
Teija Johanna, s. 19.8.1974 ... (4786) | 511, 515 | |
LEHTOVIRTA | Arvo Olavi, s. 22.12.1912 ... (7135) | 146, 147 |
LEHTOVIRTA E. GESTRIN | Rauni Irene, s. 24.12.1911 ... (7136) | 147 |
LEHTOVIRTA E. MARTTI | Vietti Jalmari, s. 29.9.1885 ... (157) | 146 |
LEHTOVIRTA | Eeva Helena, s. 12.11.1944 ... (7141) | 147, 149 |
Erkki Olavi Jalmari, s. 16.2.1943 ... (7137) | 147, 148 | |
Helga Marjatta, s. 29.4.1944 ... (7138) | 148 | |
Juha Erkki Olavi, s. 6.2.1966 ... (7140) | 148 | |
Olga Johanna, s. 16.4.1883 ... (137) | 3, 146 | |
LEIKAS | Aune Maria, s. 11.5.1923 ... (4687) | 582, 588 |
LEINO | Jaana Marianne, s. 13.2.1966 ... (7448) | 721, 722 |
Jere Matias, s. 29.4.1995 ... (7450) | 722 | |
Tommi Tapani, s. 20.6.1972 ... (7449) | 722 | |
LEINONEN | Alma Wilhelmina, s. 18.3.1902 ... (6396) | 941, 980 |
Andrew Jacob, s. 18.12.1997 ... (6412) | 985 | |
Anita, s. 18.7.1961 ... (7522) | 620 | |
Austin Denver, s. 21.11.1994 ... (6405) | 983 | |
Benjamin, s. 17.1.2000 ... (6415) | 986 | |
Blake Robert, s. 28.7.1998 ... (6406) | 983 | |
Claude Henry, s. 9.4.1934 ... (6407) | 980, 984 | |
Danelle Lynn, s. 1.4.2002 ... (6416) | 986 | |
Denver William, s. 26.7.1932 ... (6398) | 980, 981 | |
Erin Caprice, s. 19.1.2002 ... (6402) | 982 | |
Felicia Teri, s. 14.8.1962 ... (6401) | 982 | |
James Gordon, s. 4.9.1961 ... (6400) | 981, 982 | |
Jerry Glenn, s. 16.1.1964 ... (6403) | 981, 983 | |
Jonathan, s. 11.5.1971 ... (6413) | 984, 986 | |
Klara, s. 26.2.2002 ... (7503) | 621 | |
Kristian, s. 27.10.1973 ... (4734) | 619, 621 | |
Kristin, s. 27.10.1973 ... (7504) | 621 | |
Lars, s. 2.10.1972 ... (4733) | 619, 620 | |
Lilja Kaarina, s. 25.7.1950 ... (4731) | 613, 619 | |
Marci, s. 30.8.1970 ... (6404) | 983 | |
Matti Ilmari, s. 31.3.1945 ... (4732) | 619 | |
Maura Lynn ... (6414) | 986 | |
Nathan, s. 31.8.1962 ... (6409) | 984 | |
Patricia Annette, s. 8.8.1937 ... (6399) | 981 | |
Timothy, s. 30.8.1966 ... (6410) | 984, 985 | |
Traci Leigh ... (6411) | 985 | |
Verna Mae Susan, s. 19.4.1941 ... (6408) | 984 | |
William Henry, s. 12.8.1899 ... (6397) | 980 | |
Vincent Cosmo, s. 26.2.2001 ... (7505) | 620 | |
LEIVO | Aino Elisabeth "Libby", s. 20.9.1912 ... (6596) | 678, 683 |
Barton Thomas, s. 19.3.1975 ... (6603) | 685 | |
Charles Clinton, s. 25.5.1944 ... (6600) | 684, 685 | |
Emma, s. 1.7.1880 ... (1730) | 543, 678 | |
Eric ... (6592) | 682 | |
Frances Eleanor, s. 24.4.1947 ... (6605) | 684, 686 | |
James "Jim", s. 1945 ... (6583) | 681, 682 | |
Lilja "Lillian" Maria Katarina, s. 2.2.1911 ... (6595) | 678 | |
Linda ... (6601) | 685 | |
Lindsay Paige, s. 1.9.1977 ... (6604) | 685 | |
Marsha ... (6591) | 682 | |
Martha "Sally" ... (6582) | 681 | |
Martta Ellen "Marty", s. 21.10.1909 ... (6594) | 678 | |
Matthew William, s. 24.9.1973 ... (6602) | 685 | |
Matti "Matthew" Mattson, s. 31.12.1873 ... (1003) | 678 | |
Ruth Eleanor ... (6599) | 684 | |
Travis ... (6593) | 682 | |
Tuure Matias "Dutes", s. 17.12.1907 ... (1005) | 678, 681 | |
Uuno Armas, s. 30.11.1905 ... (1004) | 678, 679 | |
William John "Bill", s. 11.9.1915 ... (6598) | 678, 684 | |
LEIVO/YOCK | Elsie ... (6586) | 679 |
LELL | Camilla Mirja Henrietta, s. 15.2.1982 ... (4831) | 610 |
Lars Anders Wilhelm, s. 29.5.1944 ... (4830) | 610 | |
Lars Henrik Wilhelm, s. 5.7.1984 ... (4832) | 610 | |
Mirja Anneli, s. 13.4.1953 ... (4829) | 602, 610 | |
LEMINEN | Ritva Liisa, s. 25.6.1959 ... (973) | 395 |
LEPISTÖ | Daniella Rosa Magdalena, s. 22.9.1995 ... (18136) | 1064 |
Inga Tatjaana Elisabeth, s. 14.11.1990 ... (18131) | 1064, 1067 | |
Janina Jennika Juliana, s. 1.6.2012 ... (18129) | 1066 | |
Jarna Jasmina, s. 16.1.1990 ... (18127) | 1066 | |
Joanna Jatta Jasmina, s. 22.9.2010 ... (18128) | 1066 | |
Joni Janne Johannes, s. 5.9.1984 ... (18122) | 1064, 1066 | |
Mindica-Minella, s. 5.9.2008 ... (20468) | 57 | |
Pauli Johannes, s. 1947 ... (18121) | 1064 | |
Pekka Tapani ... (20467) | 57 | |
Silja Sofia, s. 1.10.2008 ... (18126) | 1066 | |
Teemu Matias, s. 16.11.1986 ... (18130) | 1064 | |
Tomi Paavo Matias, s. 25.9.1992 ... (18134) | 1064, 1068 | |
LEPPÄAHO | Anna-Kaisa, s. 29.9.1960 ... (9736) | 164, 165 |
Anni Eveliina, s. 6.1.1990 ... (9738) | 165 | |
Emma Pauliina, s. 13.6.1992 ... (9739) | 165 | |
Jaana Iiris, s. 1970 ... (9741) | 166 | |
Jarmo Kalevi, s. 28.3.1970 ... (4431) | 471, 472 | |
Jukka Johannes, s. 30.7.1978 ... (4434) | 471 | |
Jukka, s. 1.12.1953 ... (617) | 860 | |
Jussi-Tapio, s. 27.7.1965 ... (9740) | 164, 166 | |
Kari Juhani, s. 16.9.1945 ... (4430) | 471 | |
Kirsti Inkeri, s. 26.2.1951 ... (614) | 860 | |
Klaudia Maria, s. 17.5.1999 ... (4433) | 472 | |
Laura Emilia, s. 12.1.1995 ... (9742) | 166 | |
Lotta Sofia, s. 7.7.1997 ... (9743) | 166 | |
Marja-Riitta, s. 21.6.1950 ... (4429) | 467, 471 | |
Ottilia, s. 25.1.1983 ... (8963) | 860 | |
Reetta Tuulikki, s. 20.2.1940 ... (8432) | 155, 164 | |
Susanna Maria, s. 1.8.1973 ... (4432) | 472 | |
Terho Tapio, s. 5.8.1937 ... (9735) | 164 | |
LEPPÄKORPI, NAHARMA | Anne Kristiina, s. 19.12.1961 ... (8807) | 192 |
LEPPÄLÄ | Linda Noora, s. 3.5.1981 ... (7454) | 724 |
LEPPÄMÄKI | Aarne Johannes, s. 2.4.1922 ... (11045) | 27 |
Maija-Liisa, s. 17.8.1949 ... (1090) | 27 | |
Toini Johanna, s. 15.12.1925 ... (11046) | 27 | |
LEPPÄNEN | Aina Dagmar, s. 22.6.1896 ... (412) | 1293 |
Alina, s. 31.3.1895 ... (2128) | 894 | |
Alma Maria, s. 24.2.1882 ... (178) | 48 | |
Anders "Antti" Henriksson, s. 12.8.1852 ... (16903) | 48, 1293 | |
Anja Anneli, s. 30.12.1950 ... (15893) | 1051 | |
Anna Lisa Mattsdotter, s. 25.9.1851 ... (16904) | 48, 1293 | |
Annastiina Maria, s. 23.8.1997 ... (5086) | 367 | |
Antti Oskari, s. 27.1.2000 ... (5087) | 367 | |
Antti Veikko, s. 28.11.1925 ... (5083) | 361 | |
Atte Petri, s. 11.4.1964 ... (9412) | 643 | |
Aune Anneli, s. 18.5.1950 ... (15889) | 1050 | |
Aune Irja, s. 1.10.1926 ... (1214) | 894 | |
LEPPÄNEN E. PUROLA E. POIKONEN | Anna "Annikki" Irene, s. 5.4.1919 ... (188) | 49 |
LEPPÄNEN | Eija Kaarina, s. 17.2.1945 ... (1057) | 7 |
Eino, s. 21.4.1909 ... (3742) | 1031 | |
Elisa ... (7439) | 737 | |
Hannu Sakari, s. 21.1.1944 ... (15892) | 1031, 1051 | |
Heikki, s. 5.12.1887 ... (2127) | 894 | |
Jaana, s. 19.3.1963 ... (5085) | 367 | |
Kai ... (15891) | 1050 | |
Kari Veikko, s. 17.12.1957 ... (5084) | 361, 367 | |
Kirsti Kaarina, s. 24.8.1935 ... (3743) | 1031, 1032, 430 | |
LEPPÄNEN LAAKKONEN | Sanna Maarit Birgitta, s. 26.10.1967 ... (9411) | 642, 643 |
LEPPÄNEN | Leevi Aleksanteri, s. 25.3.2003 ... (7953) | 884 |
Maarit Hannele, s. 9.2.1968 ... (15894) | 1051 | |
Marja-Leena, s. 8.1.1952 ... (15903) | 1031, 1056 | |
Merja Hellevi, s. 22.2.1972 ... (15896) | 1051 | |
Nella Marianna, s. 23.8.2007 ... (7952) | 884 | |
Niina ... (15890) | 1050 | |
Pasi Asko Sakari, s. 24.2.1969 ... (15895) | 1051 | |
Rauli Johannes, s. 2.1.1990 ... (9413) | 643 | |
Riitta Helinä, s. 7.8.1937 ... (3744) | 1031, 1040 | |
Risto Jaakko Juhani, s. 6.4.1951 ... (7961) | 882 | |
Risto Johannes, s. 12.6.1960 ... (9505) | 662 | |
Ritva Anneli ... (15897) | 1031, 1052 | |
Salme Tellervo, s. 13.4.1939 ... (3745) | 1031, 1047 | |
Sanna, s. 1.3.1983 ... (7955) | 884 | |
Santeri Jeremias, s. 29.3.1992 ... (9414) | 643 | |
Sigrid, s. 5.11.1907 ... (3741) | 995, 1031 | |
Taisto Helge Kalervo, s. 17.6.1942 ... (15888) | 1031, 1050 | |
Toni Eerik, s. 2.12.1979 ... (7957) | 882, 884 | |
Vieno Esteri, s. 15.6.1917 ... (7344) | 786 | |
LERSSI | Arja, s. 31.12.1958 ... (8173) | 45 |
Eino, s. 4.12.1923 ... (9970) | 45 | |
Liina Marjatta, s. 22.9.1933 ... (9971) | 45 | |
LERVIK | Bengt, s. 1956 ... (9468) | 655 |
Emil Petter, s. 11.10.1993 ... (9470) | 655 | |
Herman Erik, s. 23.4.1991 ... (9469) | 655 | |
LESSMAN | Mike Tuomas, s. 9.6.1981 ... (6958) | 815, 818 |
Riikka Marika, s. 20.12.1980 ... (21802) | 818 | |
LETCHWORTH | Chris, s. 21.6.1979 ... (6609) | 686 |
Frances Eleanor, s. 24.4.1947 ... (6605) | 684, 686 | |
George, s. 20.1.1940 ... (6608) | 686 | |
LETTOLAMMI | Hilja, s. 16.1.1913 ... (1769) | 234 |
LIIMATAINEN | Aino Ester, s. 10.5.1910 ... (5823) | 648 |
Alma, s. 29.4.1897 ... (12464) | 1155 | |
Anna Alvina, s. 6.7.1880 ... (2608) | 689, 745 | |
Anna Henriksdotter, s. 8.2.1854 ... (17093) | 437 | |
David Johansson, s. 4.3.1857 ... (17092) | 437 | |
Eeva Annikki, s. 10.8.1921 ... (1296) | 1192 | |
Elias Matinpoika, s. 12.2.1849 ... (2918) | 745 | |
Helena, s. 23.3.1918 ... (17756) | 410 | |
Hilma Maria Emanuelsdotter, s. 25.12.1871 ... (6070) | 802 | |
Hilma Taavetintytär, s. 21.3.1892 ... (2866) | 437 | |
Ida Elina, s. 28.3.1876 ... (6449) | 50 | |
Irma Johanna, s. 12.12.1937 ... (1895) | 78 | |
Johannes "Juho" Johansson, s. 6.3.1873 ... (6069) | 802 | |
Juho Eliaanpoika, s. 2.6.1877 ... (2615) | 745 | |
Mariana Abrahamsdotter, s. 16.11.1873 ... (17344) | 1200 | |
Mathilda "Tilda" Heikitytär, s. 18.7.1854 ... (17804) | 745 | |
Senja, s. 1911 ... (17421) | 78 | |
Taavetti, s. 2.6.1911 ... (17420) | 78 | |
Tilda, s. 5.4.1896 ... (293) | 802 | |
Tilda, s. 1906 ... (17413) | 1118 | |
Toini Johanna, s. 15.12.1925 ... (11046) | 27 | |
LIINAMAA | Aira Vivian, s. 11.11.1939 ... (9081) | 1122 |
LIND | Lea Inkeri, s. 8.2.1954 ... (2936) | 1219 |
LINDBERG | Mary Vilhelmiina, s. 12.7.1916 ... (12794) | 318 |
LINDFORS | Miiro Elias, s. 31.1.1993 ... (4292) | 778 |
Mikko Adolf, s. 16.4.1967 ... (4293) | 778 | |
Mitja Eelis Oliver, s. 19.7.1996 ... (4294) | 778 | |
LINDGREN | Aldona Anna, s. 16.11.1968 ... (7997) | 1023 |
Hanna-Kaisa, s. 23.7.1986 ... (3820) | 1165, 1167 | |
Mertsi Aleksi Allan, s. 18.11.1980 ... (19817) | 1167 | |
LINDHOLM | Anna Ester, s. 11.6.1896 ... (3738) | 1030 |
August Mariasson, s. 23.1.1861 ... (17430) | 1030 | |
Elina Anja Kaarina, s. 22.1.1989 ... (4560) | 1002 | |
Jaakko Mauri Jalmari, s. 6.7.1991 ... (4561) | 1002 | |
Juho Kaarlo Sakari, s. 17.12.1985 ... (4559) | 1002 | |
Lasse Sakari, s. 22.6.1955 ... (4558) | 1002 | |
Mathilda Elina Vilhelmsdotter, s. 6.12.1863 ... (17431) | 1030 | |
Tiina Elina, s. 23.7.1959 ... (4557) | 1001, 1002 | |
LINDQVIST | Linnea Lovisa ... (2429) | 294 |
LINJAMA | Juha Markus, s. 10.3.1986 ... (17056) | 228 |
Leena Johanna, s. 6.7.1988 ... (1177) | 220, 228 | |
LINNA | Anna Sohvia, s. 17.8.1887 ... (11160) | 441 |
Heli Aulikki, s. 27.7.1965 ... (1068) | 10, 12 | |
Leena Maija, s. 16.6.1934 ... (3014) | 95 | |
Markus Aaron ... (1071) | 12 | |
Panu Hermanni, s. 22.2.1997 ... (6647) | 12 | |
Pyry, s. 10.6.2002 ... (9825) | 12 | |
Ronja Katariina, s. 8.2.1999 ... (9824) | 12 | |
LINTILÄ | Anna Hellen ... (2216) | 258 |
Kauko Ilmari ... (2215) | 258 | |
Maija Helinä, s. 19.8.1950 ... (2212) | 258 | |
LIPPOJOKI | Mia, s. 17.12.1968 ... (8881) | 1044 |
LIU | Mingjuan, s. 3.10.1977 ... (19557) | 1237 |
LIUKKONEN | Sari Päivikki, s. 4.4.1977 ... (8001) | 1006 |
LIULIA | Tuula, s. 20.1.1955 ... (8444) | 173 |
LOGREN | Hanna-Liina Helena, s. 15.3.1995 ... (8938) | 844 |
Osmo Olavi, s. 22.8.1941 ... (6995) | 844 | |
LUKKARI | David, s. 2.6.1898 ... (213) | 202 |
LUKKARI E. LEHTO | Iida Armiida, s. 29.1.1902 ... (205) | 153, 202 |
LUKKARI | Hannes, s. 27.1.1889 ... (212) | 202 |
LUKKARINEN | Kaisu Maria, s. 20.8.1984 ... (4960) | 1013, 1014 |
Pertti Sakari, s. 14.1.1957 ... (4959) | 1013 | |
Pilvi Anniina, s. 31.1.1988 ... (4961) | 1013, 1015 | |
Rauha Orvokki ... (2661) | 702 | |
LUKSANNIEMI | Maria Laurintytär, s. 15.1.1830 ... (6178) | 941 |
LUMME | Anna Lena, s. 11.12.1990 ... (8483) | 192 |
Anne Kristiina, s. 19.12.1961 ... (8807) | 192 | |
Berit Annika Elisabet, s. 2.3.1960 ... (8487) | 191, 193 | |
Berit Signhild, s. 15.9.1925 ... (7887) | 187, 191 | |
Camilla Susanna, s. 30.9.1961 ... (6211) | 192 | |
Erik Arne, s. 26.3.1992 ... (8484) | 192 | |
Johan Kristian, s. 20.6.1987 ... (7499) | 192 | |
Johan Martin, s. 16.6.1957 ... (7949) | 191, 192 | |
Karl Arne, s. 30.3.1924 ... (7498) | 191 | |
Lena Maria, s. 14.12.1968 ... (8496) | 191, 194 | |
Maria Camilla, s. 18.3.1996 ... (8486) | 192 | |
Martin Mikael, s. 26.5.1989 ... (7888) | 192 | |
Ralf Arne, s. 3.7.1948 ... (6210) | 191 | |
Signe Marie Louise "Aija", s. 1.12.1949 ... (462) | 191 | |
Sonja Susanna, s. 31.3.1994 ... (8485) | 192 | |
LUND | Anna Caisasdotter, s. 24.8.1817 ... (16971) | 1221 |
LUNDSTRÖM | Alexandra Ellinor, s. 30.12.1999 ... (8495) | 193 |
Jan Conny Andre, s. 25.5.1967 ... (8494) | 193 | |
Laure Maret, s. 21.4.1951 ... (9444) | 674 | |
LUNTTILA | Erkki Olavi, s. 9.4.1938 ... (1104) | 33 |
Irja Helena, s. 17.12.1938 ... (1099) | 32, 33 | |
Timo Erkki, s. 14.9.1976 ... (1105) | 33, 34 | |
Topias Kasperi, s. 17.10.2009 ... (11048) | 34 | |
Tuomas Tapani, s. 11.6.1978 ... (1106) | 33 | |
LUOMA | Marja Terttu ... (8929) | 829 |
LUOMAJOKI | Pirkko Liisa, s. 12.3.1947 ... (239) | 218 |
LUOTO | Maija Mirjam, s. 10.2.1935 ... (221) | 171, 186 |
Pentti, s. 1934 ... (8411) | 186 | |
LUUKKANEN | Anna-Liisa, s. 1951 ... (9556) | 885 |
Heidi Annika, s. 16.1.1981 ... (9558) | 885, 886 | |
Kalevi Anton, s. 14.12.1928 ... (9553) | 881 | |
Katriina Josefiina, s. 23.8.1991 ... (9561) | 885 | |
Mariella Anniina, s. 27.11.1989 ... (9560) | 885 | |
Markku Kalevi, s. 22.10.1953 ... (9554) | 881, 885 | |
Marko Anton, s. 15.5.1995 ... (9563) | 885 | |
Markus Kalevi, s. 15.5.1995 ... (9562) | 885 | |
Merja Kaarina, s. 17.12.1954 ... (9555) | 881, 887 | |
Sami Petteri, s. 1975 ... (9557) | 885 | |
LUUKKONEN | Anna-Liisa, s. 25.3.1948 ... (7168) | 450 |
Aslak Einari, s. 21.9.1949 ... (3945) | 408 | |
Ritva Liisa, s. 16.7.1953 ... (3944) | 407, 408 | |
LYLYNEN | Caisa "Kaisa", s. 1.7.1852 ... (22517) | 747 |
LÄHTEENMÄKI | Anelma Hellevi, s. 2.12.1956 ... (2820) | 752 |
LÖF | Elisabeth, s. 23.9.1937 ... (4418) | 518 |
LÖNNGREN | Minna Kaarina, s. 7.11.1968 ... (3888) | 1171, 1172 |
Ville Matti, s. 5.6.1964 ... (17424) | 1172 | |
LÖNNQVIST E. JÄÄSKÖ | Päivi Hannele, s. 29.1.1962 ... (2385) | 293, 294 |
LÖNNQVIST | Jan Roger, s. 1.1.1963 ... (2390) | 294 |
Linnea Lovisa ... (2429) | 294 | |
Per Håkan ... (2428) | 294 | |
LÖYTÖJÄRVI KAIHLANEN | Maria Sofia Matintytär, s. 8.10.1842 ... (11082) | 857 |
LÖYTÖJÄRVI E. KAIHLANEN, KAIHLAJÄRVI | Johan "Juho" Iisakinpoika, s. 5.3.1838 ... (11081) | 857 |
LÖYTÖJÄRVI E. KOSKINEN | Johanna Juhontytär, s. 13.11.1876 ... (354) | 857 |
LÖYTÖMÄKI | Alma, s. 16.2.1877 ... (6780) | 613 |
Hilma Maria Eliasdotter, s. 12.2.1867 ... (5960) | 551 | |
LÖYTÖNEN | Aki Johannes, s. 20.12.1987 ... (975) | 395, 396 |
Anne Maria, s. 27.3.1954 ... (968) | 393 | |
Eeva Marjaana, s. 27.11.1952 ... (977) | 391, 392 | |
Eliisa, s. 12.4.1936 ... (4054) | 390 | |
Elina Maria, s. 19.12.1982 ... (970) | 393 | |
Elma Elina, s. 30.8.1929 ... (965) | 1190, 391 | |
Emil, s. 21.1.1889 ... (2964) | 390 | |
Gabriel Mattsson, s. 12.2.1852 ... (9982) | 390 | |
Hanna Helena, s. 21.6.1934 ... (4053) | 390 | |
Johanna Maria, s. 18.10.1979 ... (969) | 393, 394 | |
Joose Emil, s. 9.2.1963 ... (976) | 391 | |
Juho Eemil, s. 2.8.1984 ... (971) | 393 | |
Kai Gabriel, s. 21.9.1985 ... (974) | 395 | |
Matti Olavi, s. 23.12.1926 ... (966) | 390, 391 | |
Orvo Kalevi Gabriel, s. 24.3.1954 ... (967) | 391, 393 | |
Ritva Liisa, s. 25.6.1959 ... (973) | 395 | |
Saima Johanna, s. 10.11.1892 ... (2963) | 386, 390 | |
Severi Gabriel, s. 23.10.1959 ... (972) | 391, 395 | |
Stina "Tiina" Mattsdotter, s. 10.8.1866 ... (9983) | 390 | |
Tiina, s. 15.8.1930 ... (4051) | 390, 397 | |
Ville Olavi, s. 16.12.1924 ... (4050) | 390 | |
M | Suku- ja myöhempi nimi -hakemisto | |
MACKIN | Daniel ... (6314) | 956 |
Laura, s. 6.11.1970 ... (6315) | 956, 957 | |
Lorraine Pauletta, s. 13.9.1951 ... (6313) | 951, 956 | |
Peter Paul Patrick, s. 24.1.1976 ... (6319) | 956 | |
MAHLBERG | Dennis, s. 1994 ... (15383) | 590 |
Johan Erik, s. 12.1.1963 ... (4690) | 589, 590 | |
Johannes ... (4689) | 589 | |
Mary Anne Hannele, s. 9.6.1964 ... (4691) | 589, 591 | |
Sirkka-Liisa, s. 30.3.1946 ... (4688) | 588, 589 | |
MAIDELL | Hanna Helena, s. 3.4.1959 ... (12943) | 369 |
Kauko, s. 22.5.1920 ... (10991) | 369 | |
Leena Marjatta, s. 26.4.1956 ... (10992) | 369, 370 | |
Vieno Helena, s. 3.4.1918 ... (5196) | 368, 369 | |
MAJAVA | Saila Katriina, s. 16.5.1968 ... (9575) | 39 |
MAJURINEN | Ida Charlotta, s. 27.5.1996 ... (17453) | 928 |
Kari ... (17452) | 928 | |
Minna Maarit, s. 9.11.1965 ... (1276) | 927, 928 | |
MALIN | Noora ... (8671) | 1060 |
MALMIKALLIO | Kirsti Anna-Liisa, s. 16.9.1927 ... (652) | 245 |
MANNER | Raili Annikki ... (20381) | 388 |
Tuula Orvokki, s. 16.2.1952 ... (2009) | 1231 | |
MANNINEN | Arne, s. 29.4.1916 ... (6388) | 977 |
Arto Kaarlo Riku, s. 29.9.1941 ... (230) | 208, 217 | |
Asta Marjaana, s. 5.5.1987 ... (8436) | 169, 170 | |
MANNINEN E. POIKONEN | Sigrid Kaarina, s. 2.1.1915 ... (215) | 154, 155 |
MANNINEN | Edla Johanna, s. 9.11.1884 ... (17455) | 155 |
Eira Helena, s. 24.9.1935 ... (8423) | 155, 156 | |
Helena Anneli, s. 7.10.1938 ... (229) | 208, 214 | |
Helge, s. 1935 ... (8412) | 208 | |
Iiro Jussi Elmeri, s. 16.11.1990 ... (7469) | 739 | |
Kaisu Maaria, s. 8.3.1989 ... (8437) | 169 | |
Mauno Olavi, s. 16.2.1908 ... (216) | 155 | |
Otto Kristiansson, s. 7.12.1876 ... (17454) | 155 | |
Pirkko ... (238) | 217 | |
Raija Inkeri, s. 30.5.1945 ... (8433) | 155, 167 | |
Reetta Tuulikki, s. 20.2.1940 ... (8432) | 155, 164 | |
Riitta Marjatta, s. 22.4.1937 ... (8431) | 155, 159 | |
Rikhard, s. 7.2.1908 ... (227) | 208 | |
Riku Olavi Johannes, s. 31.1.1989 ... (7468) | 739 | |
Risto Olavi, s. 30.6.1947 ... (8434) | 155, 169 | |
Saija Marjut Tuulikki, s. 28.3.1975 ... (560) | 1347 | |
Sirkka Liisa, s. 3.1.1936 ... (228) | 208, 209 | |
Veli Markku Juhani, s. 9.1.1960 ... (7467) | 739 | |
Viola Esther Wilhelmina, s. 4.9.1929 ... (6387) | 942, 977 | |
Virpi Anita, s. 6.4.1965 ... (8435) | 169 | |
MANSBRIDGE | Blake, s. .2.1990 ... (941) | 1182 |
Darrel ... (940) | 1182 | |
Janet ... (939) | 1179, 1182 | |
MANZ | Bradley Michael, s. 1.9.1977 ... (6297) | 950 |
Brian Christopher, s. 15.9.1978 ... (6298) | 950 | |
Jacqueline Elizabeth, s. 11.5.1981 ... (6299) | 950 | |
Sharon Elizabeth, s. 31.3.1959 ... (6295) | 948, 950 | |
Wayne Brian, s. 10.3.1959 ... (6296) | 950 | |
MARKKO | Marika Johanna, s. 14.11.1973 ... (7379) | 797 |
MARKKU | Tyyne Vilhelmina, s. 16.5.1908 ... (332) | 76, 851 |
MARTA | Jolena ... (6358) | 967 |
MARTISKAINEN E. MÄKIPAJU | Marja-Leena, s. 8.11.1944 ... (6942) | 806 |
MARTISKAINEN | Marja-Leena, s. 8.11.1944 ... (6942) | 806 |
Olli Pauli, s. 27.11.1978 ... (6943) | 806 | |
MARTTI | Anna Liisa, s. 30.5.1848 ... (17847) | 146 |
Johan Wilhelm, s. 22.10.1819 ... (17846) | 146 | |
MARTTINEN | Aino Katri, s. 28.1.1913 ... (19214) | 1263 |
Eila Marjatta, s. 9.1.1940 ... (5145) | 1263 | |
Ilmi Hellen, s. 25.5.1921 ... (15509) | 424 | |
Toivo Vihtori, s. 4.3.1911 ... (19221) | 1263 | |
MASTOKANGAS | Mari Johanna, s. 29.10.1979 ... (21137) | 121 |
MATIKAINEN | Tea Adeile, s. 21.11.1979 ... (4324) | 1354 |
Teuvo Ilmari ... (4486) | 1354 | |
MATILAINEN | Aili Ester, s. 6.2.1920 ... (16511) | 99, 553 |
Kaija Liisa, s. 18.11.1948 ... (13713) | 447 | |
Niilo Nooa Nuutti, s. 28.9.2011 ... (13770) | 447 | |
Onni Otto Oliver, s. 24.9.2008 ... (13769) | 447 | |
Otto Antti Juhani, s. 16.8.1945 ... (13671) | 447 | |
Susanna Maaria, s. 26.4.1986 ... (7167) | 445, 447 | |
Tuomas Tapani, s. 31.12.1983 ... (13716) | 447 | |
MATKASELKÄ | Leo, s. 25.2.1966 ... (10031) | 1273 |
Noora Aino Eveliina, s. 9.12.2004 ... (10032) | 1273 | |
Ronja Reeta Susanna, s. 7.4.2009 ... (10603) | 1273 | |
MATSI | Ulla Maarit, s. 22.9.1984 ... (19574) | 1249 |
MATTANEN | Iida Emilia, s. 1982 ... (9134) | 766 |
MATTILA | Irma Edit, s. 6.12.1943 ... (4624) | 562 |
Maja Lovisa Mattsdotter, s. 6.10.1843 ... (16310) | 690, 1177 | |
MATVEINEN | Aune Anneli, s. 18.5.1950 ... (15889) | 1050 |
MAUNULA | Alli Amanda ... (2383) | 290 |
Riitta, s. 17.12.1951 ... (4679) | 586 | |
MCCARTHY | Amy Louise, s. 25.9.1966 ... (6304) | 952, 953 |
Cheyenne ... (6307) | 953 | |
Dennis ... (6305) | 953 | |
Shaun ... (6306) | 953 | |
MCKENZIE | Roslyn ... (954) | 1186, 1187 |
MCLEAN | Bob ... (6588) | 680 |
Patty ... (6590) | 680 | |
Ricky ... (6589) | 680 | |
MELANDER | Kristin, s. 27.10.1973 ... (7504) | 621 |
MELÉN | Aino Maria, s. 27.2.1988 ... (6974) | 824 |
Antti Ilmari, s. 13.5.1991 ... (6975) | 824 | |
Sven Krister, s. 8.2.1953 ... (6973) | 824 | |
MERILUOTO E. LINDFORS | Hjalmar "Jalmari" Bernhard, s. 30.12.1886 ... (397) | 1368 |
MERILUOTO | Serafia "Viinu" Kallentytär, s. 24.2.1888 ... (396) | 1251, 1368 |
METSO JOHANSSON | Henna Katariina, s. 1.1.1979 ... (8699) | 1036, 1037 |
METSO | Marko ... (8866) | 1037 |
METSÄHUONE | Anton Ilmari Godtfred, s. 21.6.1997 ... (1022) | 1312 |
Kirsimarja Elina ... (459) | 1311 | |
Laina Anneli, s. 28.7.1939 ... (433) | 1300, 1311 | |
Pertti Untamo, s. 24.3.1936 ... (458) | 1311 | |
Piia Anneli, s. 24.5.1968 ... (460) | 1311, 1313 | |
Sarianna Irmeli, s. 15.8.1966 ... (461) | 1311, 1312 | |
Viena Ella Amanda, s. 25.7.1995 ... (8406) | 1313 | |
Viljami Aatu Olavi, s. 13.6.2006 ... (9001) | 1313 | |
METTOMÄKI | Marja, s. 9.9.1973 ... (6909) | 363 |
MEYER | Birgit, s. 24.4.1974 ... (489) | 1326 |
Iris Anneli, s. 10.9.1971 ... (488) | 1326 | |
Paula Kaarina, s. 24.1.1940 ... (477) | 1321, 1326 | |
Udo ... (487) | 1326 | |
MIELONEN | Heta-Maria, s. 27.11.1997 ... (6655) | 41 |
Jukka Matti, s. 23.4.1961 ... (1122) | 41 | |
Leena Maija, s. 19.3.1972 ... (1120) | 40, 41 | |
MIESKONEN | Anna Liisa Abrahamintytär, s. 16.9.1851 ... (17121) | 803 |
MIETTUNEN | Aron Richard Sarasson, s. 1.7.1868 ... (17472) | 517 |
MIKKOLA | Antti Ilari, s. 28.12.1975 ... (13979) | 443 |
Hannu Antti, s. 9.9.1977 ... (17370) | 612 | |
Maarit Hannele, s. 4.1.1978 ... (4835) | 611, 612 | |
Riina Maarit Kristiina, s. 12.8.1974 ... (15946) | 1089 | |
Saku Antti, s. 27.4.2004 ... (17371) | 612 | |
Teresa Martta, s. 20.8.1972 ... (7164) | 442, 443 | |
Tiina-Liisa, s. 21.5.1962 ... (9559) | 885 | |
Tuukka Juhani, s. 27.8.2006 ... (17372) | 612 | |
MIKKONEN E. RANKINEN | Aina Alma, s. 14.11.1906 ... (1795) | 1135, 1136 |
MIKKONEN | Emma Maria, s. 6.10.1881 ... (15116) | 1136 |
Johannes, s. 16.7.1877 ... (15115) | 1136 | |
Onni Emil, s. 28.8.1904 ... (3765) | 1136 | |
MIKONMÄKI | Eila Vieno Kyllikki, s. 25.9.1935 ... (7377) | 796 |
MILLER | Elijah, s. 1.10.1977 ... (6329) | 959 |
James ... (6328) | 959 | |
MINKKINEN | Aila Annikki, s. 13.2.1936 ... (2860) | 100, 460 |
Aina Maria, s. 10.5.1901 ... (409) | 1254, 1283, 531 | |
Aino Vilhelmiina, s. 18.6.1908 ... (17926) | 107, 460 | |
Alma Maria, s. 5.7.1890 ... (10460) | 416, 417 | |
Amanda, s. 21.7.2002 ... (7161) | 1286 | |
Anna, s. 27.1.1906 ... (17117) | 74 | |
Anna Lyydia, s. 9.3.1900 ... (10463) | 416 | |
Anna, s. 27.1.1906 ... (17117) | 74 | |
Anneli Emilia, s. 18.1.1963 ... (4595) | 1284, 1285 | |
Arja Helena, s. 29.5.1965 ... (4600) | 1288, 1289 | |
Arto Juhani, s. 4.8.1960 ... (4597) | 1287 | |
Charlotta ... (7233) | 1291 | |
Daniel, s. 19.2.2000 ... (7163) | 532 | |
Diana, s. 30.3.1971 ... (7162) | 532 | |
MINKKINEN E. KROOK | Raili Annikki, s. 29.6.1936 ... (1311) | 1200, 1201 |
MINKKINEN | Eeva Feodorintytär, s. 23.9.1926 ... (11053) | 419, 1033 |
Eeva Kyllikki, s. 29.8.1950 ... (11064) | 421 | |
Eeva-Liisa, s. 17.1.1941 ... (3259) | 525, 531 | |
Eevastiina, s. 22.4.1973 ... (10597) | 421, 422 | |
Eija Alina, s. 5.12.1959 ... (11066) | 424 | |
Eija Kristina, s. 17.2.1964 ... (11067) | 426 | |
Elias Henrksson, s. 1.8.1859 ... (17483) | 1222 | |
Elina Inkeri, s. 26.10.1966 ... (18341) | 434 | |
Ellen Tuulikki, s. 22.2.1940 ... (4589) | 1287 | |
Emilia Henriikka, s. 26.3.1985 ... (18091) | 421 | |
Emmi ... (18343) | 435 | |
Erkki Antero, s. 1.11.1957 ... (11075) | 433 | |
Erkki Tapio, s. 7.3.1957 ... (11060) | 419, 430, 1033 | |
Erkki Vihtori, s. 11.10.1936 ... (4588) | 1283, 1287 | |
Eva Johansdotter, s. 2.11.1836 ... (10465) | 416 | |
Eveliina, s. 7.7.1983 ... (11065) | 421, 423 | |
Hannu Antero, s. 25.12.1938 ... (4590) | 1283, 1288 | |
Helena Katriina, s. 8.11.1963 ... (18006) | 108 | |
Helmi Helena, s. 31.7.1885 ... (5122) | 418 | |
Hilda Sivina, s. 7.3.1897 ... (1995) | 1222 | |
Ianna Lydia, s. 3.4.2011 ... (18344) | 435 | |
Ida, s. 2.7.1903 ... (11072) | 432 | |
Iida, s. 18.11.2003 ... (17482) | 532 | |
Ilkka Juhani, s. 18.12.1967 ... (4601) | 1288 | |
Impi Helena, s. 11.2.1914 ... (11074) | 433 | |
Isla Edith, s. 28.7.2012 ... (18345) | 435 | |
Jani Tuomas "Ville", s. 21.11.1974 ... (4603) | 1290, 1291 | |
Jari Erkki, s. 4.4.1964 ... (4599) | 1287 | |
Jarmo Tapani, s. 4.8.1961 ... (4598) | 1287 | |
Jenni Julia, s. 12.4.1985 ... (11068) | 426, 427 | |
Johanna "Hanna" Antintytär, s. 27.8.1854 ... (269) | 415, 416 | |
Jonna Eija Emilia, s. 29.5.1984 ... (17103) | 424, 425 | |
Juha Aapo Matias, s. 8.4.1959 ... (1128) | 107, 108 | |
Juho Lauri Tapani, s. 29.12.1990 ... (17104) | 424 | |
Juho, s. 20.6.1893 ... (5123) | 416, 418 | |
Kaija Alma Matilda, s. 23.3.1941 ... (169) | 103, 107 | |
Kalle Albert, s. 23.3.1978 ... (3263) | 531 | |
Kalle Mathias, s. 24.11.1895 ... (17116) | 74 | |
Kalle, s. 20.4.1870 ... (18015) | 129, 1283 | |
Karl "Kalle", s. 20.8.1887 ... (10459) | 416 | |
Lars Johan "Lauri Juho" Mikonpoika, s. 24.1.1860 ... (10456) | 416 | |
Lauri Olavi Juhonpoika, s. 1.2.1920 ... (11052) | 418, 419, 1033 | |
Leo Nils Henrik, s. 23.9.2008 ... (9833) | 1291 | |
Liisa Kaija Kaarina, s. 19.5.1993 ... (18007) | 108 | |
Lotta Miina Marikki, s. 20.5.1995 ... (18008) | 108 | |
Maria Susanna, s. 14.2.1977 ... (4604) | 1290, 1292 | |
Marita Elisabet, s. 4.2.1950 ... (21927) | 840 | |
Marja-Sisko, s. 1964 ... (11061) | 419, 431 | |
Matti, s. 20.2.1910 ... (17925) | 107, 460 | |
Michael Michelsson, s. 24.11.1833 ... (10464) | 416 | |
Mika Markus, s. 3.5.1983 ... (4602) | 1288 | |
Olavi, s. 19.6.1929 ... (4585) | 1283 | |
Olga Maria, s. 15.9.1927 ... (1890) | 74 | |
Oskari, s. 10.1.1883 ... (10457) | 416 | |
Osmo Kalervo, s. 20.9.1966 ... (3261) | 531, 532 | |
Otto, s. 14.9.1897 ... (10462) | 416, 432 | |
Otto, s. 5.5.1913 ... (152) | 129 | |
Paavo, s. 28.9.1927 ... (1318) | 1201 | |
Pekka Tapani, s. 16.9.1951 ... (21926) | 840 | |
Petri Kalevi, s. 10.1.1967 ... (4596) | 1284, 1286 | |
Pinja Marleena, s. 7.6.1996 ... (18347) | 434 | |
Raimo Olavi, s. 7.5.1934 ... (171) | 107 | |
Raimo Uolevi, s. 1.7.1932 ... (4586) | 1283, 1284 | |
Reijo Kalervo, s. 13.11.1933 ... (3260) | 1283, 531 | |
Riitta-Sisko, s. 24.9.1968 ... (3262) | 531 | |
Risto Heikki Ilkka, s. 13.8.1963 ... (1129) | 107 | |
Ritva Emilia, s. 13.2.1941 ... (4587) | 1284 | |
Ritva Liisa Helinä, s. 14.8.1935 ... (1763) | 129, 130 | |
Ritva Liisa, s. 23.6.1945 ... (4592) | 1283 | |
Sanna Johanna, s. 2.6.1988 ... (18096) | 426, 428 | |
Sanni, s. 21.10.1909 ... (10009) | 477 | |
Sari, s. 4.9.1965 ... (7160) | 1286 | |
Selma, s. 1.11.1875 ... (18016) | 129, 1283 | |
Sirpa Inkeri, s. 27.4.1963 ... (3813) | 1164 | |
Sisko "Nelma", s. 27.5.1937 ... (4447) | 477 | |
Soili Inkeri, s. 27.9.1946 ... (4594) | 1290 | |
Suvi Marja Marita, s. 20.11.1979 ... (8942) | 840 | |
Suvi Tuulia, s. 2.6.1988 ... (18099) | 426, 429 | |
Taisto Armas, s. 1.3.1956 ... (11059) | 419, 426 | |
Tarmo, s. 1948 ... (11057) | 419, 421 | |
Tellervo Riitta, s. 13.4.1938 ... (4591) | 1288 | |
Tenho Lauri, s. 26.3.1954 ... (11058) | 419, 424 | |
Terttu, s. 1946 ... (11056) | 419, 420 | |
Tilda Johanna, s. 14.12.1895 ... (10461) | 416 | |
Toini Mirjam, s. 6.12.1914 ... (146) | 72, 129 | |
Tuulia Katariina, s. 13.5.1990 ... (18346) | 434 | |
Veli Taneli, s. 3.8.1988 ... (18342) | 434, 435 | |
Veli-Pekka, s. 9.9.1960 ... (11076) | 433, 434 | |
Vietti Albert, s. 10.12.1903 ... (1351) | 531, 1283 | |
Vihtori, s. 1.6.1907 ... (818) | 477 | |
Viktor, s. 8.1.1885 ... (10458) | 416 | |
Vilho Antton, s. 26.8.1922 ... (11073) | 432, 433 | |
William Tuomas, s. 24.4.2004 ... (7937) | 1291 | |
Voitto Tuomas, s. 14.2.1947 ... (4593) | 1283, 1290 | |
MOILANEN | Minna Marjatta, s. 13.1.1969 ... (6948) | 810 |
Päivi ... (8880) | 1043 | |
MOISIO | Aino Tilda Kyllikki, s. 5.9.1986 ... (1174) | 220, 226 |
Anja Sinikka, s. 18.5.1951 ... (8593) | 384 | |
Anni Alina, s. 2.2.1930 ... (241) | 219, 445 | |
Antti Matias, s. 10.1.1950 ... (235) | 208, 230 | |
Asser Eliel, s. 26.10.2004 ... (17041) | 222 | |
MOISIO E. ALTÉN | Elma Maria, s. 1919 ... (16482) | 1340 |
MOISIO E. MANNINEN | Eeva Sanelma, s. 16.11.1909 ... (209) | 153, 208 |
MOISIO | Eeva-Liisa, s. 16.11.1982 ... (1172) | 220, 224 |
Elida Maaria, s. 21.3.2006 ... (17042) | 222 | |
Elina Orvokki, s. 1.2.1980 ... (1170) | 220 | |
Elisa Irene, s. 20.1.1951 ... (240) | 218 | |
Eljas Aukusti, s. 2.8.2003 ... (17037) | 221 | |
Emilia "Milja" Eriksdotter, s. 7.1.1880 ... (6487) | 1057, 1096, 1105 | |
Emmi ... (18343) | 435 | |
Esko Kalervo, s. 13.4.1979 ... (1166) | 218 | |
Hannes Vihtori, s. 2.10.2001 ... (17036) | 221 | |
Heini Tuulia, s. 20.2.1984 ... (1187) | 232 | |
Helka Marjatta, s. 29.9.1988 ... (17057) | 229 | |
Helmi Maaria, s. 18.10.1985 ... (17044) | 223 | |
Helmi Unelma, s. 27.2.1995 ... (1180) | 220 | |
Hilkka Mirjami, s. 5.4.1976 ... (1181) | 221 | |
Iida Alma Sanelma, s. 5.9.1986 ... (1175) | 220 | |
Ilona Maaria, s. 7.10.2007 ... (17046) | 223 | |
Jonna Katriina, s. 23.3.1996 ... (17032) | 221 | |
Joonas Matti, s. 4.2.1986 ... (1167) | 218 | |
Jouni Johannes, s. 31.1.1967 ... (7452) | 723 | |
Juha Petri, s. 13.8.1968 ... (1164) | 218 | |
Kaino, s. 15.8.1914 ... (16481) | 1340 | |
Kalle Vihtori, s. 12.5.1905 ... (231) | 208 | |
Kasper Ossian, s. 29.7.2007 ... (17043) | 222 | |
Katariina Sylvia, s. 27.8.1981 ... (17040) | 222 | |
Klaudia Susanne, s. 12.2.2007 ... (17039) | 221 | |
Kyllikki Maria, s. 22.1.1951 ... (242) | 220 | |
Laina Vilhelmina, s. 1.6.1893 ... (3030) | 489 | |
Laura Ilona, s. 13.12.1991 ... (1179) | 220 | |
Leena Johanna, s. 6.7.1988 ... (1177) | 220, 228 | |
Maija-Liisa, s. 22.5.1952 ... (237) | 208, 232 | |
Mandi Sylvia, s. 2.2.2000 ... (17035) | 221 | |
Markku Oskari, s. 15.2.1990 ... (1178) | 220, 229 | |
Martta Tyyne Lyydia, s. 5.9.1986 ... (1176) | 220, 227 | |
Matti Rikhard, s. 5.4.1981 ... (1171) | 220, 223 | |
Milja Tuulia, s. 31.7.1998 ... (17034) | 221 | |
Onni Rikhard, s. 9.5.2006 ... (17045) | 223 | |
Paula Vuokko Anneli, s. 9.5.1939 ... (550) | 1340 | |
Pirkko Liisa, s. 12.3.1947 ... (239) | 218 | |
Reijo Juhani, s. 28.12.1946 ... (233) | 208, 219 | |
Salme Maria, s. 13.6.1985 ... (1173) | 220, 225 | |
Sami Kalle Petteri, s. 9.4.1991 ... (1186) | 231 | |
Sanna Liisa, s. 17.10.1975 ... (1183) | 230 | |
Sari Annikki, s. 5.9.1989 ... (1185) | 231 | |
Simo Herman, s. 23.10.1978 ... (1169) | 220, 222 | |
Suvi Johanna, s. 22.6.1987 ... (1184) | 230 | |
Taisto Antero, s. 23.12.1945 ... (232) | 208, 218 | |
Tatu Antero, s. 18.10.1975 ... (1165) | 218 | |
Teemu Samuli, s. 10.8.1976 ... (1168) | 220, 221 | |
Terttu Marjatta, s. 12.12.1933 ... (22465) | 1165 | |
Tuomo Herman, s. 30.4.1948 ... (234) | 208, 220 | |
Veijo Tapio, s. 6.6.1951 ... (236) | 208, 231 | |
Venla Mirjami, s. 27.5.1997 ... (17033) | 221 | |
Vieno Eveliina, s. 24.10.2005 ... (17038) | 221 | |
MONOLA, LIIMATAINEN | Marjatta Orvokki, s. 25.8.1947 ... (3341) | 139 |
MONONEN | Katri Johanna, s. 18.10.1976 ... (2885) | 445, 446 |
Tero ... (13978) | 446 | |
MONTO | Eeva Hellevi, s. 1.11.1957 ... (3804) | 1155, 1162 |
Risto Tapani, s. 27.4.1957 ... (3805) | 1162 | |
Sanni-Leea Hellevi, s. 9.2.1982 ... (3806) | 1162 | |
Tatu Risto Henrik, s. 22.8.1983 ... (3807) | 1162 | |
MORRISON | Evelyn, s. 1917 ... (926) | 1178, 1186 |
MUHONEN | Alma, s. 29.4.1897 ... (12464) | 1155 |
Anna Helena "Leena" Andersdotter, s. 20.4.1826 ... (11544) | 152 | |
Anna Sofia Juhontytär, s. 1.2.1817 ... (7400) | 940 | |
Antti Mattsson, s. 9.3.1820 ... (11543) | 152 | |
Carin "Kaisa" Matintytär, s. 5.5.1830 ... (17156) | 436 | |
Eeva Marjatta, s. 3.12.1937 ... (4465) | 483 | |
Emil "Eemeli", s. 9.11.1907 ... (6495) | 483 | |
Ester, s. 1.6.1905 ... (17497) | 538 | |
Heikki, s. 26.6.1906 ... (17321) | 104 | |
Johanna "Hanna" Juhontytär, s. 4.2.1853 ... (578) | 233 | |
Laina Vilhelmiina, s. 1926 ... (2687) | 706 | |
Maria Antintytär, s. 1.5.1848 ... (198) | 152 | |
Mariana Abrahamsdotter, s. 16.11.1873 ... (17344) | 1200 | |
Markus Ensio ... (7986) | 1108 | |
Mathilda "Tilda" Heikitytär, s. 18.7.1854 ... (17804) | 745 | |
Niilo, s. 22.10.1897 ... (12442) | 1155 | |
Rauha, s. 17.3.1906 ... (12444) | 449 | |
Riikka Onerva, s. 8.3.1984 ... (18143) | 1063 | |
Saara Siviä, s. 2.12.1919 ... (2139) | 924 | |
Salomon Mattsson, s. 15.11.1860 ... (16704) | 537 | |
Seija Sinikka, s. 20.11.1941 ... (172) | 104 | |
Vieno, s. 3.5.1915 ... (6494) | 483 | |
Vieno Helena, s. 30.7.1925 ... (3783) | 1155 | |
MUITTARI | Erkki Untamo, s. 22.12.1947 ... (10014) | 868 |
Eva Gustava Johansdotter, s. 19.5.1845 ... (17380) | 892 | |
Päivi Kaarina, s. 1.12.1967 ... (7009) | 868, 869 | |
MUSTA | Antti ... (15937) | 1015 |
Pilvi Anniina, s. 31.1.1988 ... (4961) | 1013, 1015 | |
MUSTAPÄÄ | Aune Elina ... (2302) | 269 |
MUSTIKKANIEMI | Lempi ... (2287) | 267 |
MUSTONEN | Alma Johanna Mariantytär, s. 19.5.1905 ... (2917) | 939 |
MUSTONEN E. SNELL | Kaisa, s. 28.6.1878 ... (2595) | 938 |
Maria Ericsdotter, s. 20.4.1876 ... (2594) | 938, 939 | |
MUSTONEN | Erkki Juho Matinpoika, s. 1844 ... (123) | 938 |
Herman, s. 9.7.1881 ... (4925) | 938 | |
Johannes, s. 5.4.1874 ... (2593) | 938 | |
Kerttu, s. 9.2.1927 ... (7364) | 792 | |
Leena Sofia Juhontytär, s. 3.4.1837 ... (118) | 1, 938 | |
Minna Marjaana, s. 10.5.1975 ... (7528) | 888 | |
MUURAINEN | Auli ... (6568) | 90 |
MYKKÄNEN | Marko, s. 12.4.1978 ... (9819) | 28 |
Onni Hiski Severi, s. 13.5.2005 ... (9820) | 28 | |
MYLLYAHO | Bertta Annikki, s. 10.8.1916 ... (3009) | 1211, 1215 |
MYLLYMÄKI | Kirsi, s. 4.2.1968 ... (4461) | 481 |
MÜNSTER | Ilkka Matias, s. 24.2.1984 ... (10994) | 370 |
Ilpo Johan, s. 5.4.1991 ... (10995) | 370 | |
Uwe, s. 16.3.1942 ... (10993) | 370 | |
MÅRD | Lena Sofia Eliasdotter, s. 1.6.1857 ... (17484) | 1222 |
MÄENPÄÄ | Annakaisa Henrietta, s. 23.10.2003 ... (8869) | 105 |
Erkki Olavi, s. 13.7.1948 ... (8952) | 826 | |
Jaana Hannele, s. 16.12.1964 ... (173) | 104, 105 | |
Keijo Henry, s. 27.5.1962 ... (1956) | 105 | |
Niilo, s. 15.6.1930 ... (22375) | 105 | |
Sannakaija Henriikka, s. 17.2.1996 ... (1957) | 105 | |
MÄKELÄ | Ahti Eino, s. 7.6.1953 ... (14494) | 1092 |
Albert, s. 1986 ... (17959) | 542 | |
Anna-Liisa ... (933) | 692 | |
Anna-Maija, s. 27.2.1956 ... (3754) | 1057, 1092 | |
Ari, s. 27.12.1988 ... (14505) | 1092 | |
Hanna-Maria, s. 1.1.1986 ... (4109) | 541, 542 | |
Suvi, s. 7.7.1993 ... (14508) | 1092 | |
Taina, s. 22.12.1983 ... (14501) | 1092, 1094 | |
Teija, s. 31.3.1990 ... (14506) | 1092 | |
Tiina, s. 28.11.1982 ... (14500) | 1092 | |
Tuomo, s. 30.1.1992 ... (14507) | 1092 | |
MÄKELÄNAHO | Jarkko, s. 4.11.1974 ... (14496) | 1093 |
Jesse, s. 13.4.2005 ... (14497) | 1093 | |
Katja, s. 14.8.1976 ... (14495) | 1092, 1093 | |
Ronja, s. 28.3.2008 ... (14498) | 1093 | |
Roope, s. 19.8.2011 ... (14499) | 1093 | |
MÄKI | Alli Vellamo, s. 9.11.1915 ... (1211) | 893, 906 |
Anna-Leena, s. 15.4.1949 ... (1234) | 906, 913 | |
Antti Juhani Eemil, s. 15.1.1992 ... (1257) | 920 | |
Antti, s. 6.3.1919 ... (1229) | 906 | |
Arttu Juho Samuli, s. 19.4.1998 ... (15079) | 920 | |
Eeli Antti, s. 9.11.2008 ... (18739) | 922 | |
Eira Marketta, s. 7.12.1947 ... (1233) | 906, 910 | |
Hugo Eemeli, s. 13.8.2011 ... (18186) | 908 | |
Jaana Katariina, s. 3.6.1982 ... (1242) | 907, 909 | |
Jarkko Tapio, s. 8.4.1976 ... (1241) | 907, 908 | |
Jenni Susanne, s. 21.9.1983 ... (15078) | 922 | |
Jooel Antti, s. 22.11.2011 ... (18191) | 922 | |
Jyrki Mikael, s. 18.2.1991 ... (2137) | 907 | |
Kari Antti, s. 18.2.1982 ... (1258) | 921, 922 | |
Luukas Antti, s. 22.11.2011 ... (18153) | 922 | |
Matti Arto Eemeli, s. 23.3.1946 ... (1232) | 906, 907 | |
Raimo Jorma Uolevi, s. 21.7.1944 ... (1231) | 906 | |
Raita Maria, s. 9.8.1990 ... (1256) | 920 | |
Sari Tuulikki, s. 23.6.1972 ... (1240) | 907 | |
Seija Elisa, s. 8.8.1950 ... (1235) | 906 | |
Sisko Anelma, s. 1.11.1953 ... (1236) | 906, 917 | |
Tarmo Antero, s. 2.6.1943 ... (1230) | 906 | |
Tuomo Tapani, s. 5.7.1955 ... (1237) | 906, 920 | |
Tuulikki Mirja, s. 12.7.1948 ... (1239) | 907 | |
Veli Tapio Jalmari, s. 24.11.1956 ... (1238) | 906, 921 | |
MÄKI-ASIALA | Aino Ania, s. 4.10.1925 ... (2210) | 255 |
Aino Kaarina, s. 15.2.1928 ... (2023) | 249 | |
Anja Margit, s. 21.1.1946 ... (2248) | 255, 256 | |
Anne Maaria-Hannele, s. 1.6.1954 ... (2234) | 253 | |
Anne-Mai Kaarina, s. 6.6.1994 ... (2240) | 253 | |
Antti Mikael, s. 8.6.1978 ... (2214) | 258, 260 | |
Eeva Kaarina, s. 5.5.1920 ... (2221) | 250 | |
Eila Helinä, s. 20.2.1953 ... (2231) | 252 | |
Eliisa Irene, s. 5.9.1956 ... (2225) | 250, 254 | |
Harri Samuli, s. 3.1.1966 ... (2271) | 265 | |
Heikki Juhani, s. 11.2.1947 ... (2223) | 250, 252 | |
Heli Maarit, s. 11.7.1971 ... (2267) | 264 | |
Henna Kaarina, s. 6.9.1924 ... (2207) | 261 | |
Hilkka Susanna, s. 6.10.1977 ... (2268) | 264 | |
Jonna Riikka, s. 29.1.1983 ... (2263) | 263 | |
Juha Petri Matias, s. 19.8.1966 ... (2229) | 251 | |
Juha Samuli, s. 23.1.1981 ... (2262) | 263 | |
Kalle Eemil, s. 3.6.1922 ... (2021) | 249, 255 | |
Kalle Fredrik ... (2205) | 249 | |
Kirsti Kaarina, s. 11.1.1947 ... (2208) | 261, 262 | |
Kyösti Samuli, s. 9.3.1953 ... (2209) | 261, 263 | |
Maija Helinä, s. 19.8.1950 ... (2212) | 258 | |
Markku Eemil, s. 5.8.1949 ... (2211) | 255, 258 | |
Martti Olavi, s. 7.3.1920 ... (2020) | 249, 250 | |
Matti Päiviö, s. 15.11.1948 ... (2224) | 250, 253 | |
Mika Juhani, s. 3.3.1970 ... (2272) | 265 | |
Paavo Alpo, s. 12.6.1932 ... (2024) | 249, 264 | |
Pekka Johannes, s. 28.2.1979 ... (2269) | 264 | |
Pentti Samuli, s. 17.12.1942 ... (2025) | 249, 265 | |
Pirjo Riitta, s. 9.3.1961 ... (2261) | 263 | |
Rauni Väinö, s. 28.10.1924 ... (2022) | 249, 261 | |
Riitta Maija Valvikki, s. 1.2.1944 ... (2270) | 265 | |
Saija-Maaria, s. 12.12.1986 ... (2238) | 253 | |
Salla-Mari Familia, s. 13.6.1990 ... (2239) | 253 | |
Satu-Maare, s. 19.3.1972 ... (2236) | 253 | |
Selinda ... (2206) | 249 | |
Silja Dagmar, s. 16.11.1900 ... (2013) | 248, 249 | |
Silja Mariitta, s. 19.6.1947 ... (2249) | 255, 257 | |
Sinikka Inkeri, s. 18.6.1944 ... (2264) | 264 | |
Sisko Helena, s. 17.6.1938 ... (2228) | 251 | |
Teemu Markus, s. 27.10.1975 ... (2213) | 258, 259 | |
Teemu Päiviö, s. 1.7.1985 ... (2237) | 253 | |
Teijo Matias, s. 19.3.1970 ... (2235) | 253 | |
Tero Juhani, s. 5.3.1971 ... (2232) | 252 | |
Tiina Johanna, s. 29.5.1981 ... (2233) | 252 | |
Vesa Kaarle, s. 28.1.1944 ... (2222) | 250, 251 | |
Väinö Johannes, s. 13.11.1897 ... (2019) | 249 | |
MÄKINEN | Aki Petteri, s. 29.11.1972 ... (2181) | 320, 321 |
Anna Wilhelmiina Mattsdotter, s. 18.2.1855 ... (12941) | 347 | |
Arttu Olavi, s. 8.12.2004 ... (8554) | 861 | |
David "Taavetti" Eliasson, s. 6.6.1849 ... (12940) | 347 | |
Eemeli Untamo, s. 23.3.2015 ... (21791) | 860 | |
Eero Erkki, s. 16.8.1921 ... (1936) | 317 | |
Eeva Maria, s. 28.6.1952 ... (2180) | 320 | |
Eeva-Liisa, s. 17.8.1949 ... (6999) | 858, 859 | |
Elias Ilmari, s. 6.9.1999 ... (11101) | 321 | |
Enni Mirjami, s. 30.3.1923 ... (1931) | 304, 317 | |
Heli Päivikki, s. 20.10.1972 ... (2183) | 321 | |
Hilda Lydia, s. 23.12.1889 ... (2900) | 347 | |
Jukka Olavi, s. 7.11.1980 ... (7004) | 859, 861 | |
Kerttu Lyyli, s. 17.3.1923 ... (17631) | 486 | |
Konsta Antero, s. 30.7.2007 ... (8962) | 860 | |
Liisa Orvokki, s. 27.11.1942 ... (13900) | 175 | |
Linnea Hilmaliina, s. 17.9.2001 ... (12798) | 321 | |
Maire Tuulikki, s. 14.8.1946 ... (2172) | 317, 318 | |
Markku Antero, s. 25.12.1951 ... (7002) | 859 | |
Mikko Antero, s. 25.2.1977 ... (7003) | 859, 860 | |
Minja Aurora, s. 12.5.1996 ... (8588) | 381 | |
Niilo Edward Davidsson, s. 19.4.1895 ... (12786) | 317 | |
Niina Johanna, s. 25.1.1986 ... (8553) | 861 | |
Ottilia, s. 25.1.1983 ... (8963) | 860 | |
Petri Tapani, s. 24.9.1960 ... (8587) | 381 | |
Pyry Heikki Pellervo, s. 1998 ... (8450) | 175 | |
Riitta Anneli, s. 28.7.1941 ... (12492) | 530 | |
Roope Vihtori, s. 2.3.2004 ... (8452) | 175 | |
Satu, s. 7.6.1981 ... (7958) | 883 | |
Tapio Antero, s. 1.12.1949 ... (2173) | 317, 320 | |
Tero Tapio, s. 22.5.1979 ... (2182) | 320 | |
Tiina Susanna, s. 4.2.1979 ... (8448) | 174, 175 | |
Timo Matias, s. 24.11.1967 ... (13951) | 175 | |
Tino Eetu Valtteri, s. 8.12.1999 ... (8451) | 175 | |
Tyyne Maria, s. 25.12.1893 ... (12778) | 317 | |
Veikko Matias "Matti", s. 10.11.1929 ... (13948) | 175 | |
Vilhelmina Johansdotter, s. 18.10.1855 ... (17647) | 1136 | |
MÄKIPAJU | Olli Pauli, s. 27.11.1978 ... (6943) | 806 |
Seppo Olavi, s. 11.10.1943 ... (6941) | 805, 806 | |
Tauno, s. 1948 ... (6944) | 805 | |
MÄNTYAHO | Kaisa Anna Leena, s. 29.10.1927 ... (9992) | 555 |
MÄNTYNEN | Arto Kalevi, s. 7.9.1963 ... (2109) | 52 |
Helvi Ester, s. 21.8.1923 ... (2185) | 320 | |
Laura Susanna, s. 9.11.1992 ... (2111) | 52 | |
Maiju Anniina, s. 23.2.1996 ... (2112) | 52 | |
Marita Suvi Kyllikki, s. 13.7.1968 ... (2107) | 51, 52 | |
Rosa Alina Eliasdotter, s. 2.1.1873 ... (17115) | 1321 | |
Tomi Kalevi, s. 10.3.1991 ... (2110) | 52 | |
MÄTTÖ | Airi Marketta, s. 18.12.1946 ... (4727) | 613, 616 |
Hans Richard, s. 12.7.1975 ... (7529) | 618 | |
Kirsi Maria, s. 30.3.1977 ... (4730) | 616, 618 | |
Susan Pauliina, s. 28.5.1970 ... (4729) | 616, 617 | |
Tapio Juhani, s. 23.9.1944 ... (4728) | 616 | |
MÄYRÄNPÄÄ | Marja-Leena, s. 22.5.1952 ... (14469) | 1073 |
MÄÄTTÄ | Aune Elina ... (2302) | 269 |
Helena Tuulikki, s. 14.12.1950 ... (2297) | 269 | |
Kaisa Pauliina, s. 8.12.1969 ... (8520) | 196 | |
Kalle Jalmari ... (2301) | 269 | |
MÄÄTTÄLÄ | Aili Inkeri ... (2266) | 264 |
Sinikka Inkeri, s. 18.6.1944 ... (2264) | 264 | |
Väinö Johannes ... (2265) | 264 | |
MÄÄTTÄNEN | Minna Kaarina, s. 16.1.1978 ... (1777) | 236 |
MÖNTTINEN | Aino Annikki, s. 28.6.1922 ... (2850) | 440, 456 |
Aleksanteri, s. 18.7.1922 ... (2853) | 456 | |
Mirka Helena, s. 16.9.1973 ... (4895) | 528 | |
Tuula Orvokki, s. 12.1.1947 ... (2854) | 456, 457 | |
MÖTTÖNEN | Aaro, s. 2.10.1894 ... (666) | 328 |
MÖTTÖNEN E. POIKONEN | Caisa "Katariina" Kallentytär, s. 24.10.1845 ... (376) | 1176 |
MÖTTÖNEN | Eva Maria, s. 30.11.1859 ... (5714) | 171 |
N | Suku- ja myöhempi nimi -hakemisto | |
NARINEN | Erkki ... (6940) | 805 |
NARINEN MÄKIPAJU | Aune, s. 12.3.1910 ... (298) | 803, 805 |
NATUNEN | Ritva Kyllikki, s. 29.10.1944 ... (4625) | 562 |
NEGRI | Judy ... (6376) | 973 |
NEITTAANMÄKI | Aarne, s. 2.9.1911 ... (299) | 803, 807 |
Aili, s. 24.10.1925 ... (304) | 803, 825 | |
Aino Vellamo, s. 28.10.1945 ... (1190) | 807, 809 | |
Amanda Rebekka, s. 30.11.2002 ... (7150) | 821 | |
Anna Elina, s. 6.9.1982 ... (6969) | 823 | |
Anna Juhontytär, s. 22.10.1879 ... (294) | 803 | |
Anna-Liisa, s. 28.1.1949 ... (6951) | 812 | |
Anni Irene, s. 17.5.1924 ... (307) | 819 | |
August "Aakku", s. 28.4.1869 ... (277) | 783, 845 | |
Aune ... (10021) | 804 | |
Aune, s. 12.3.1910 ... (298) | 803, 805 | |
Aurora Iida Emilia, s. 20.7.2008 ... (7910) | 821 | |
Caisa Juliana, s. 16.1.1804 ... (17505) | 783 | |
NEITTAANMÄKI E. LIND | Maria Heikintytär, s. 19.4.1872 ... (323) | 847 |
NEITTAANMÄKI E. OKSANEN | Aino Vellamo, s. 28.10.1945 ... (1190) | 807, 809 |
NEITTAANMÄKI E. SALMI | Fanny Raita Kyllikki, s. 28.7.1977 ... (6956) | 815, 817 |
NEITTAANMÄKI | Eeva Sylvia, s. 26.12.1936 ... (320) | 845 |
Eeva-Liisa, s. 17.8.1949 ... (6999) | 858, 859 | |
Eino, s. 2.1.1915 ... (301) | 803 | |
Elina Katri Maria, s. 6.11.1989 ... (6971) | 823 | |
Erkki Olavi, s. 23.12.1941 ... (7001) | 858 | |
Erna Henriikka, s. 10.12.1992 ... (6966) | 820 | |
Ester, s. 12.7.1909 ... (363) | 858 | |
Heikki Ensio, s. 19.1.1954 ... (6967) | 819, 823 | |
Heikki, s. 12.8.1875 ... (280) | 783, 857 | |
Helmi, s. 5.8.1907 ... (357) | 857, 863 | |
Helmi Vilhelmiina Justuksentytär, s. 26.5.1901 ... (318) | 845 | |
Hilda, s. 6.10.1862 ... (274) | 783, 784 | |
Hilja, s. 13.12.1909 ... (358) | 857 | |
Hilja, s. 9.4.1913 ... (300) | 803 | |
Hilja, s. 4.1.1918 ... (302) | 803 | |
Ilma Johanna, s. 18.2.1915 ... (360) | 857 | |
Jenni, s. 3.6.1986 ... (15866) | 814 | |
Johanna Juhontytär, s. 13.11.1876 ... (354) | 857 | |
Johannes "Janne", s. 24.11.1865 ... (276) | 783, 831 | |
Juuso Matias, s. 9.11.1987 ... (6953) | 812, 814 | |
Kaisa Johanna, s. 17.10.1985 ... (6970) | 823 | |
Kaisa Juhontytär, s. 12.3.1833 ... (116) | 1, 783 | |
Kalle Matias, s. 25.6.1871 ... (278) | 783, 847 | |
Kauko Johannes, s. 16.3.1943 ... (1188) | 807 | |
Kerttu Kaarina, s. 23.7.1939 ... (321) | 845 | |
Lahja, s. 20.11.1920 ... (362) | 857, 878 | |
Laina, s. 23.1.1913 ... (359) | 857, 871 | |
Lauri, s. 1.10.1904 ... (295) | 803 | |
Lea Irma, s. 5.10.1953 ... (7000) | 858, 862 | |
Liisa Marjatta, s. 15.4.1949 ... (6959) | 819 | |
Linda Helmiina, s. 14.7.2012 ... (17888) | 814 | |
Maaria Elisa, s. 1.7.1986 ... (6952) | 812, 813 | |
Maarit Hannele, s. 19.6.1968 ... (6997) | 846 | |
Marja Virpi Annikki, s. 25.12.1958 ... (6968) | 823 | |
Marja-Liisa Aulikki, s. 20.11.1947 ... (6996) | 846 | |
Martta Helena, s. 15.10.1934 ... (319) | 845 | |
Martta Irene, s. 22.7.1921 ... (306) | 807 | |
Martti Tapio, s. 30.6.1948 ... (1191) | 807, 812 | |
Matti Matinpoika, s. 7.6.1840 ... (273) | 783 | |
Matti, s. 3.1.1864 ... (275) | 783, 803 | |
Matts Mattsson, s. 13.7.1810 ... (17504) | 783 | |
Mika Väinö, s. 17.2.1970 ... (6998) | 846 | |
Mike Tuomas, s. 9.6.1981 ... (6958) | 815, 818 | |
Minna Irene, s. 7.6.1966 ... (6976) | 819 | |
Mirja Helena, s. 11.7.1944 ... (1189) | 807, 808 | |
Niilo Artturi, s. 9.12.1902 ... (324) | 847 | |
Noora Emilia, s. 20.4.1984 ... (6964) | 820, 822 | |
Olavi, s. 3.8.1905 ... (356) | 857, 858 | |
Olavi, s. 4.4.1906 ... (296) | 803, 804 | |
Pekka Juhani, s. 14.4.1951 ... (6960) | 819, 820 | |
Pertti Kalevi, s. 13.4.1950 ... (1192) | 807, 815 | |
Petri Juhani, s. 3.3.1975 ... (6962) | 820, 821 | |
Pirjo Anneli, s. 1.7.1956 ... (6972) | 819, 824 | |
Reeta Mirella, s. 16.1.1976 ... (6963) | 821 | |
Reettakaisa, s. 30.3.1974 ... (6955) | 815, 816 | |
Riitta Paula Hannele, s. 18.8.1954 ... (6961) | 820 | |
Selma, s. 12.1.1873 ... (279) | 783, 848 | |
Suoma, s. 21.5.1918 ... (361) | 857, 875 | |
Taru Eerika, s. 4.3.1986 ... (6965) | 820 | |
Vilhelmiina, s. 16.6.1880 ... (281) | 783, 880 | |
Vilho, s. 1.9.1908 ... (297) | 803 | |
Viljo Artturi Matias, s. 9.7.2001 ... (7149) | 821 | |
Viljo, s. 9.4.1920 ... (305) | 803 | |
Viljo, s. 10.5.1922 ... (303) | 803, 819 | |
Väinö Aleksander, s. 22.3.2014 ... (21799) | 814 | |
Väinö Aukusti, s. 3.10.1943 ... (322) | 845, 846 | |
NEITTAANMÄKI-PERTTU | Noora Emilia, s. 20.4.1984 ... (6964) | 820, 822 |
NELSSON | ... (4470) | 484 |
Nicel, s. 1990 ... (4472) | 484 | |
Nikita, s. 1993 ... (4471) | 484 | |
Sirpa, s. 1959 ... (4469) | 483, 484 | |
NERG | Aino, s. 7.1.1927 ... (5141) | 1256 |
NESBITT | Arja Inkeri, s. 29.9.1950 ... (4437) | 473, 474 |
Herbert James Oliver, s. 11.9.1978 ... (4439) | 474 | |
Herbert Thomas, s. 11.12.1948 ... (4438) | 474 | |
Weston Thomas Matthew, s. 8.2.1982 ... (4440) | 474 | |
NEUVONEN | Jaana, s. 20.12.1954 ... (8519) | 196 |
NIEMELÄ E. POSTINEN | Anita Raakel, s. 24.5.1948 ... (2042) | 286, 289 |
NIEMELÄ | Esteri Vilhelmiina ... (2373) | 289 |
Helli Kaarina ... (2375) | 289 | |
Helmi, s. 1920 ... (6288) | 947 | |
Kauko Ilari, s. 27.8.1956 ... (2367) | 289 | |
Kauko, s. 11.6.1989 ... (2371) | 289 | |
Lasse Markus, s. 12.6.1974 ... (19566) | 1244 | |
Luukas Onni Markus, s. 2.2.2007 ... (19567) | 1244 | |
Paavo Vihtori ... (2372) | 289 | |
NIEMI | Jouni Jani Juhani, s. 16.8.1977 ... (4710) | 599 |
Kirsi Marja Elina, s. 8.8.1964 ... (2330) | 278 | |
Merja, s. 6.10.1976 ... (17963) | 1060 | |
Seppo ... (4709) | 599 | |
NIEMIAHO | Lilja Agneta, s. 10.7.1927 ... (17306) | 1163 |
NIEMINEN | Aili Ester, s. 6.2.1920 ... (16511) | 99, 553 |
Asta, s. 13.2.1950 ... (3886) | 1170, 1171 | |
Ida, s. 5.10.1914 ... (17429) | 1171 | |
Jorma Päiviö, s. 28.6.1955 ... (6530) | 99 | |
Kauko Olavi, s. 5.6.1949 ... (3887) | 1171 | |
Kimmo Matti Juhani, s. 28.11.1977 ... (22691) | 122 | |
Minna Kaarina, s. 7.11.1968 ... (3888) | 1171, 1172 | |
Olavi Alvari, s. 24.9.1909 ... (17428) | 1171 | |
Outi Anneli, s. 7.11.1968 ... (3889) | 1171, 1173 | |
Paavo Eelis, s. 19.1.1918 ... (16513) | 99, 553 | |
Paula Helena, s. 13.3.1952 ... (9370) | 553 | |
Pentti Johannes, s. 6.11.1945 ... (21747) | 469 | |
Pia Sinikka, s. 7.12.1972 ... (4423) | 469 | |
Rosa Aline, s. 19.10.1992 ... (6531) | 99 | |
Salla-Mari, s. 13.1.1992 ... (1280) | 929, 930 | |
Sami Veijo Antero, s. 18.7.1989 ... (1279) | 929 | |
Sara Malviina, s. 10.1.1994 ... (6532) | 99 | |
Tapio Antero, s. 19.6.1966 ... (1278) | 929 | |
Teija Aulikki, s. 15.2.1961 ... (509) | 1334 | |
NIINIKOSKI | Tiina Anneli, s. 5.2.1962 ... (13618) | 445 |
Voitto Eerik, s. 25.5.1929 ... (13619) | 445 | |
NIINILAMMI | Leena Maria, s. 2.2.1950 ... (1273) | 926, 934 |
Taisto Uolevi, s. 12.9.1948 ... (1284) | 934 | |
Tomi Petri, s. 4.9.1976 ... (1285) | 934 | |
NIININEN | Pirjo Helena, s. 4.9.1962 ... (262) | 215 |
NIIRANEN | Vieno Marjatta, s. 1.1.1927 ... (17068) | 118 |
Virpi Johanna, s. 1966 ... (14143) | 118 | |
Yrjö Johannes, s. 8.1.1924 ... (17067) | 118 | |
NIITTYLÄ | Aarre Allan, s. 16.3.1932 ... (15421) | 1206 |
Jutta Eveliina, s. 29.7.1998 ... (20261) | 1206 | |
Kari Antero, s. 1.5.1960 ... (1331) | 1206 | |
Lotta Maria, s. 29.8.1993 ... (20260) | 1206 | |
Nelli Anneli, s. 8.11.1991 ... (1332) | 1206 | |
Pirjo Anneli, s. 12.4.1960 ... (1328) | 1205, 1206 | |
Sinikka, s. 26.5.1937 ... (15422) | 1206 | |
NIKANDER | Lyydia ... (11080) | 857 |
NIKULA | Ari Jorma, s. 27.12.1957 ... (1322) | 1203 |
Sointu Orvokki, s. 16.12.1960 ... (1320) | 1202, 1203 | |
NISKANEN | Anita, s. 2.10.1960 ... (4820) | 605, 606 |
Kalle, s. 20.3.1938 ... (4819) | 605 | |
Kerttu Tellervo, s. 16.12.1935 ... (3249) | 526 | |
Raili Annikki, s. 8.12.1942 ... (4818) | 602, 605 | |
NISSINEN | Anu Birgitta, s. 27.3.1961 ... (1333) | 1207 |
NISSINEN, MIETTINEN | Hilkka, s. 13.11.1957 ... (1082) | 23 |
NIVALA | Adrianne Iris, s. 16.4.1976 ... (2346) | 281 |
Anna Esther, s. 2.6.1974 ... (2352) | 282 | |
Anna Irene, s. 26.12.1904 ... (2015) | 248, 266 | |
Anna-Kaija, s. 2.7.1933 ... (2029) | 266, 276 | |
Antti Samuli, s. 30.7.1980 ... (2357) | 284 | |
Carla Susanna, s. 1.10.1976 ... (2344) | 280 | |
Eeva Annikki, s. 3.6.1927 ... (2027) | 266, 267 | |
Elisa Margaret, s. 1967 ... (2349) | 282 | |
Frankie Cash, s. 13.3.2006 ... (20266) | 281 | |
Helena Kyllikki, s. 15.2.1929 ... (2035) | 266, 272 | |
Iris Helen, s. 1969 ... (2350) | 282 | |
Irja, s. 1942 ... (2347) | 282 | |
Jamie Petri, s. 12.8.1978 ... (2345) | 280 | |
Janne Riku Matias, s. 29.10.1977 ... (2356) | 284 | |
Juho Jaakko ... (2273) | 266 | |
Lea Anita, s. 3.7.1970 ... (2351) | 282, 283 | |
Matilda ... (2274) | 266 | |
Paula Irene, s. 25.10.1947 ... (2034) | 266, 285 | |
Pirkko Marjatta, s. 27.4.1930 ... (2028) | 266, 275 | |
Riku Samuli, s. 14.5.1943 ... (2033) | 266, 284 | |
Risto Henrik, s. 1963 ... (2348) | 282 | |
Seppo David, s. 18.8.1972 ... (2343) | 280, 281 | |
Seppo Jaakko, s. 23.1.1936 ... (2030) | 266, 280 | |
Silvo Antero, s. 15.1.1938 ... (2031) | 266, 282 | |
Simo Toivo, s. 30.3.1940 ... (2032) | 266 | |
Sirkka Orvokki, s. 17.8.1943 ... (2340) | 280 | |
Toivo Vilpas, s. 5.9.1901 ... (2026) | 266 | |
Tuula Anneli, s. 26.2.1948 ... (2353) | 284 | |
NORDLUND | Erik Carl-Michael, s. 23.6.1992 ... (8501) | 194 |
Hans Peter, s. 11.12.1968 ... (8497) | 194 | |
Ida Sophia, s. 21.7.1989 ... (8500) | 194 | |
Lena Johanna, s. 26.7.1986 ... (8498) | 194 | |
Peter Mathias, s. 10.2.1988 ... (8499) | 194 | |
NORDSTRÖM | Riikka Marika, s. 20.12.1980 ... (21802) | 818 |
NORRING | Henna Maaria, s. 24.2.1987 ... (21145) | 120 |
Kai ... (21144) | 120 | |
Samuel Eero Henrik, s. 30.8.1994 ... (21146) | 120 | |
Svenja Leea Henriettta, s. 5.4.1996 ... (21147) | 120 | |
NORROS | Anu ... (18109) | 1325 |
NURISALO | Aino ... (4295) | 764 |
NURMI | Aapo Teuri Oskari, s. 12.7.2012 ... (18734) | 1282 |
Amy Louise, s. 25.9.1966 ... (6304) | 952, 953 | |
Anne ... (21872) | 1281 | |
Anne Elisabeth, s. 4.6.1971 ... (5156) | 1280 | |
Barbara Elizabeth, s. 27.5.1948 ... (6302) | 951, 952 | |
Carl E. ... (6303) | 952 | |
Eevi Elisabet, s. 27.6.2010 ... (12593) | 1282 | |
Elizabeth Joy, s. 21.3.1977 ... (6312) | 952, 955 | |
Martta Elisabet, s. 20.6.1946 ... (418) | 1270, 1280 | |
Outi Hannele, s. 25.5.1976 ... (10604) | 1282 | |
Paavo Juhani, s. 10.7.1940 ... (4584) | 1280 | |
Paavo, s. 19.1.1918 ... (18735) | 1280 | |
Peggy Susan, s. 26.10.1967 ... (6308) | 952, 954 | |
Pekka Juhani, s. 18.3.1975 ... (5157) | 1280, 1282 | |
Rauha, s. 1.10.1917 ... (18736) | 1280 | |
Vesa Antero, s. 10.9.1968 ... (5155) | 1280, 1281 | |
NURMINEN | Katja ... (9424) | 646 |
NURMONEN | Heidi Johanna, s. 25.12.1989 ... (1111) | 37 |
Iikka Henrik, s. 10.12.1993 ... (1113) | 37 | |
Katariina, s. 17.9.1998 ... (6654) | 37 | |
Ossi Henrik, s. 15.5.1962 ... (1110) | 37 | |
Suvi Susanna, s. 29.7.1992 ... (1112) | 37 | |
Tiina Marja, s. 3.2.1966 ... (1109) | 35, 37 | |
NUUTINMÄKI | Helka Maria Matintytär, s. 19.5.1880 ... (6004) | 379 |
Hilma Maria Emanuelsdotter, s. 25.12.1871 ... (6070) | 802 | |
Juho, s. 26.2.1869 ... (6003) | 379 | |
Lyyli Juhont., s. 6.2.1905 ... (2907) | 379 | |
Tilda Emmanuelintytär, s. 4.12.1880 ... (1539) | 103 | |
NYHOLM | Sisko Iris Tuulikki, s. 1.9.1949 ... (523) | 1359 |
NYKÄLÄ | Aki Juhani, s. 18.7.1980 ... (4767) | 505, 506 |
Eeva-Liisa, s. 8.9.1952 ... (4761) | 500, 505 | |
Jarkko Juhani, s. 20.2.2008 ... (17599) | 506 | |
Sari Maarit, s. 8.5.1988 ... (4768) | 505 | |
Tauno Armas, s. 3.6.1955 ... (4766) | 505 | |
NYKÄNEN | Irma Annikki, s. 24.8.1937 ... (335) | 851, 853 |
Jukka, s. 30.10.1966 ... (350) | 853 | |
Matti Juhani, s. 10.4.1939 ... (348) | 853 | |
Ossi ... (21801) | 817 | |
Päivi, s. 24.8.1964 ... (349) | 853 | |
NYMAN | Ann-Britt Katarina, s. 6.2.1960 ... (4296) | 771 |
NYRÖNEN | Alvina Ananiasdotter, s. 10.12.1876 ... (16840) | 718 |
Ebba Mattsdotter, s. 22.12.1864 ... (12929) | 1190 | |
Ellen Heleena, s. 22.10.1933 ... (5265) | 718, 719 | |
Heli Kaarina, s. 13.3.1970 ... (7456) | 725 | |
Johan Viktor "Juho Vihtori" Mattsson, s. 11.3.1871 ... (16839) | 718 | |
Lyyli-Marjatta, s. 4.12.1939 ... (5268) | 718, 721 | |
Pentti Vihtori, s. 19.1.1936 ... (5266) | 718 | |
Pirkko Kaarina, s. 3.10.1942 ... (7455) | 725 | |
Tuomo Heikki, s. 1.9.1937 ... (5267) | 718 | |
Uuno Henrik, s. 10.10.1941 ... (5269) | 718, 725 | |
Uuno Vihtori, s. 25.7.1910 ... (5264) | 718 | |
NYSTRÖM | Anniina Maria ... (9450) | 676 |
NÄREAHO | Ebba Erica Mattsdotter, s. 12.12.1840 ... (17601) | 740 |
Kaija Liisa, s. 18.11.1948 ... (13713) | 447 | |
NÄRHI | Meeri Orvokki, s. 15.4.1940 ... (4724) | 614 |
NÄSÄLÄ | Alina Lilian, s. 6.3.2004 ... (14510) | 1344 |
Iikka Jalmari, s. 16.4.1996 ... (4049) | 1344 | |
Niina Marja, s. 8.12.1967 ... (4048) | 1344 | |
Tuukka Ilmari, s. 30.4.2001 ... (14509) | 1344 | |
O | Suku- ja myöhempi nimi -hakemisto | |
OGEA | Traci Leigh ... (6411) | 985 |
OIKARI | Aapo Oikari, s. 17.1.2005 ... (18144) | 1063 |
Ahti Elias, s. 8.9.1916 ... (9980) | 387 | |
Aino Mari Juulia, s. 11.8.2012 ... (18146) | 1063 | |
OIKARI E. POIKONEN | Anna Kaisa Carlsdotter, s. 16.7.1825 ... (644) | 2 |
OIKARI | Harri Aulis, s. 31.1.1975 ... (18138) | 1061, 1062 |
Iisakki, s. 28.2.1918 ... (9981) | 387 | |
Jarmo Juhani, s. 31.7.1941 ... (12286) | 119 | |
Keijo Ilmari, s. 9.2.1978 ... (18142) | 1061, 1063 | |
Maija, s. 6.5.1957 ... (15939) | 1058, 1061 | |
Maire Anneli, s. 1946 ... (14677) | 119 | |
Matts Isaksson, s. 21.8.1830 ... (9978) | 387 | |
Vihtori "Vihtori", s. 18.3.1878 ... (2960) | 387 | |
Virpi Anu-Mari, s. 5.3.1966 ... (14678) | 119 | |
Voitto Aulis, s. 28.8.1949 ... (18113) | 1061 | |
OIKARINEN | Joonas Aleksi, s. 16.3.1986 ... (4663) | 579 |
Jouni Simo, s. 12.4.1958 ... (4662) | 579 | |
Juuso Taneli, s. 19.10.1988 ... (4664) | 579 | |
Kari Sulevi Tapio, s. 10.11.1966 ... (7973) | 194 | |
Minna Maria Emilia, s. 13.8.2005 ... (7967) | 194 | |
Pasi Aulis, s. 12.4.1968 ... (9461) | 652 | |
Pirjo Hannele, s. 1.10.1958 ... (4661) | 578, 579 | |
Simo Erkki, s. 18.12.1935 ... (21368) | 579 | |
Terttu Anna-Liisa, s. 28.4.1935 ... (21369) | 579 | |
Ulla Reeta, s. 5.4.1970 ... (9457) | 649, 652 | |
OINONEN | Anja Inkeri, s. 28.3.1937 ... (6807) | 741, 742 |
Anna Sohvia, s. 17.8.1887 ... (11160) | 441 | |
Artturi Einar, s. 9.11.1908 ... (6272) | 740 | |
Elma Irene, s. 14.9.1939 ... (4782) | 511 | |
Emilia, s. 1898 ... (11604) | 516 | |
Eva Johanna Karlsdotter, s. 4.10.1860 ... (11626) | 387 | |
Heikki Jalmari, s. 15.8.1880 ... (2613) | 740 | |
Henric "Heikki" Stinasson, s. 3.5.1840 ... (17600) | 740 | |
Ida Maria, s. 4.11.1875 ... (2605) | 689, 740 | |
Impi Katri, s. 24.10.1916 ... (17199) | 743 | |
Jalmari, s. 3.1.1911 ... (6273) | 740, 741 | |
Johannes "Juho", s. 24.5.1886 ... (11159) | 441 | |
Kielo Orvokki Johanna, s. 20.7.1948 ... (13953) | 638 | |
Laina Sofia, s. 5.8.1902 ... (13030) | 511 | |
Mirja Annikki, s. 10.10.1936 ... (4099) | 441 | |
Oskari, s. 8.4.1899 ... (11350) | 511 | |
Paavo Artturi, s. 20.10.1940 ... (6809) | 741, 743 | |
Rauha Maria, s. 20.8.1911 ... (6806) | 741 | |
Ritva Ilmi Annikki, s. 20.3.1943 ... (6810) | 743 | |
Ritva Ilmi Annikki, s. 20.3.1943 ... (6810) | 743 | |
Saima Esteri, s. 6.12.1912 ... (6274) | 740 | |
Selma, s. 19.7.1883 ... (9969) | 102 | |
Toivo Henrik, s. 4.1.1909 ... (4098) | 441 | |
Uuno Emil, s. 30.11.1916 ... (17198) | 743 | |
OJA | Eeva-Liisa ... (2327) | 277 |
Heikki Olavi ... (2326) | 277 | |
Jutta Eliisa ... (2325) | 277 | |
OJAJÄRVI | Elina Mira, s. 19.11.1972 ... (4802) | 1226 |
OJALA | Esko Antero, s. 3.4.1955 ... (6212) | 133 |
Eveliina Isaksdotter, s. 27.10.1867 ... (1200) | 891 | |
Isak Isaksson, s. 23.1.1839 ... (17270) | 891 | |
Leena Mirjam, s. 12.2.1957 ... (1766) | 130, 133 | |
Olli Pekka Johannes, s. 15.1.1988 ... (8007) | 133 | |
Petri Antero, s. 21.3.1980 ... (8005) | 133 | |
Pirkko Eila, s. 7.7.1945 ... (2064) | 307 | |
Tiina Marianna, s. 14.3.1983 ... (8006) | 133 | |
OJANPERÄ | Anna Maria Kaarina, s. 25.7.1989 ... (4231) | 498 |
Eini Orvokki, s. 12.10.1982 ... (4229) | 498 | |
Harri Mikko, s. 9.11.1960 ... (4228) | 498 | |
Ilkka Albert Matias, s. 9.5.1984 ... (4230) | 498 | |
Terttu Orvokki, s. 28.5.1961 ... (4227) | 489, 498 | |
Ulla Amanda, s. 26.10.1994 ... (4232) | 498 | |
OKKOLA | Jari, s. 28.5.1959 ... (8948) | 834, 835 |
Minna-Kaisa ... (8946) | 834, 836 | |
Pirkko Kaarina, s. 3.9.1935 ... (8950) | 832, 834 | |
Raimo Juhani, s. 17.10.1934 ... (8949) | 834 | |
Tuija Tuulikki, s. 2.8.1963 ... (8947) | 835 | |
OKKOLA-LEHTO | Minna-Kaisa ... (8946) | 834, 836 |
OKSANEN | Alisa Birgitta, s. 31.5.1975 ... (6950) | 809, 811 |
Anne Katriina, s. 7.6.1948 ... (22644) | 452 | |
Ari Antero, s. 8.10.1966 ... (6947) | 809, 810 | |
Brita Maja, s. 8.6.1796 ... (11546) | 543 | |
Erkki Kauko Matias, s. 29.5.1966 ... (4791) | 513 | |
Esko Antero, s. 8.5.1943 ... (6946) | 809 | |
Ilma, s. 1909 ... (16332) | 809 | |
Jani, s. 1986 ... (20151) | 431 | |
Jenna Alina, s. 17.7.1991 ... (4794) | 513 | |
Joonas Juho Antero, s. 17.9.1996 ... (6949) | 810 | |
Juulia Karoliina, s. 7.9.1996 ... (4795) | 513 | |
Kati Helena, s. 17.7.1991 ... (4793) | 513 | |
Marja-Sisko, s. 1964 ... (11061) | 419, 431 | |
Minna Marjatta, s. 13.1.1969 ... (6948) | 810 | |
Nina Jannika, s. 24.8.1988 ... (4792) | 513 | |
Piia Anneli, s. 31.8.1976 ... (3846) | 1150 | |
Päivi Anneli, s. 10.7.1972 ... (2701) | 711 | |
Raimo ... (20150) | 431 | |
Sari, s. 1987 ... (20152) | 431 | |
Suvi Katriina, s. 22.5.1978 ... (6618) | 241 | |
Tarja Helena, s. 21.4.1963 ... (4784) | 511, 513 | |
Toni Eerik Nikolai, s. 25.6.2001 ... (4796) | 513 | |
Uuno Ludvig, s. 7.6.1913 ... (16331) | 809 | |
OLKKOLA | Eeva Linnea Fredrika ... (2388) | 293 |
Eila Kyllikki, s. 28.4.1943 ... (2384) | 293 | |
Sulo Matias ... (2387) | 293 | |
OLKKONEN | Maria Kristiina, s. 30.1.1990 ... (9427) | 645 |
OLLIKAINEN | Jussi Henrik Juhani, s. 6.1.1983 ... (1362) | 1296 |
Paula Helinä, s. 30.1.1959 ... (1358) | 1295, 1296 | |
Silvia Pauliina, s. 8.8.1981 ... (1361) | 1296, 1297 | |
Veikko Juhani, s. 21.3.1952 ... (1360) | 1296 | |
OLLINEN | Rauha Johanna, s. 17.6.1912 ... (10846) | 56 |
OLSEN | Aina, "Ina", s. 29.7.1891 ... (922) | 1177, 1178 |
Andrea ... (949) | 1184 | |
Barbara ... (1752) | 1179 | |
Brian ... (944) | 1180 | |
Christofer ... (942) | 1179, 1180 | |
Evelyn, s. 1917 ... (926) | 1178, 1186 | |
Evon ... (947) | 1183 | |
Hans ... (923) | 1178 | |
Janet ... (939) | 1179, 1182 | |
Jennifer ... (945) | 1180 | |
Karen ... (936) | 1179, 1181 | |
Louisa, s. 1912 ... (925) | 1178, 1185 | |
Megan, s. .10.1996 ... (950) | 1184 | |
Norma ... (951) | 1179 | |
Norman ... (927) | 1178, 1179 | |
Rudolf ... (924) | 1178 | |
Ruth ... (943) | 1180 | |
OLSEN, | Eric ... (948) | 1179, 1184 |
Mark ... (946) | 1179, 1183 | |
OLSSON | Alf Conny, s. 1958 ... (4855) | 606 |
Alf Marcus, s. 28.9.1990 ... (4857) | 606 | |
Anita, s. 2.10.1960 ... (4820) | 605, 606 | |
Eija Pernilla, s. 5.4.1986 ... (4856) | 606 | |
OSARA | Nooa Artturi Aulis, s. 12.1.2010 ... (10548) | 816 |
Samuel Erik, s. 2.3.2013 ... (21800) | 816 | |
Valtteri Juhani, s. 13.3.1978 ... (10527) | 816 | |
OUNAPU | Anita Marie, s. 1921 ... (6184) | 944 |
OUNASVUORI | Jane Susanna, s. 8.12.2002 ... (19640) | 1241 |
Jarno Kristian, s. 4.3.1977 ... (4812) | 1241 | |
Jenna Sofia, s. 26.10.2000 ... (4813) | 1241 | |
P | Suku- ja myöhempi nimi -hakemisto | |
PAAJAMAA | Esa Keijo, s. 21.4.1960 ... (2646) | 700 |
Jyri Petteri, s. 27.12.1981 ... (2655) | 700 | |
Minta Annina, s. 4.4.1984 ... (2648) | 700 | |
Teija Helena, s. 7.11.1956 ... (2639) | 698, 700 | |
PAANANEN | Adiel Artur, s. 3.1.1897 ... (17261) | 10 |
Ahti Uolevi, s. 4.6.1935 ... (1017) | 630, 636 | |
Aili, s. 6.8.1931 ... (1013) | 630, 633 | |
Aimo Juhani, s. 16.5.1948 ... (15881) | 1047 | |
Aino Alina, s. 4.6.1899 ... (1011) | 630 | |
Alli, s. 1903 ... (17262) | 10 | |
Alli Eira Tuulikki, s. 9.4.1935 ... (1016) | 635 | |
Alma, s. 11.2.1912 ... (17106) | 1230 | |
Anna Jelmiina, s. 28.11.1897 ... (17624) | 629 | |
Anna Leena, s. 17.4.1937 ... (432) | 1300, 1304 | |
Arja Helena, s. 5.7.1957 ... (447) | 1304, 1305 | |
PAANANEN E. PASANEN | Salme Tellervo, s. 13.4.1939 ... (3745) | 1031, 1047 |
PAANANEN | Elmi Annikki, s. 23.8.1930 ... (1012) | 630, 631 |
Elmi, s. 2.1.1907 ... (1019) | 629 | |
Elsi Ester, s. 1901 ... (2940) | 626 | |
Elvi Sanelma, s. 27.4.1937 ... (1018) | 636 | |
Emma Maria ... (2713) | 713 | |
Hannele, s. 31.1.1954 ... (6262) | 631, 632 | |
Harri Heikki, s. 19.11.1958 ... (448) | 1304, 1308 | |
Hedda Stina Eriksdotter, s. 28.9.1851 ... (17626) | 333 | |
Heikki, s. 26.12.1906 ... (4194) | 850, 1304 | |
Heikki Vihtori, s. 25.11.1932 ... (4196) | 850 | |
Henric Andersson, s. 6.1.1821 ... (17620) | 629 | |
Henric Henricsson, s. 7.3.1843 ... (2929) | 333 | |
Hilda Katriina, s. 21.4.1892 ... (1006) | 629 | |
Hilja Maria, s. 3.1.1897 ... (11090) | 16 | |
Hilja Maria, s. 26.4.1920 ... (2948) | 628 | |
Ida Wilhelmiina, s. 19.2.1895 ... (17623) | 629 | |
Jaakko Eeli Taneli, s. 24.10.2001 ... (6239) | 637 | |
Janne ... (20406) | 657 | |
Josefine Helen Elise, s. 4.7.1991 ... (9491) | 656, 657 | |
Juha Pekka, s. 10.2.1956 ... (6259) | 635 | |
Kaarlo Arvid "Kalle", s. 14.3.1903 ... (1010) | 629, 630 | |
Kalle Eemeli Matias, s. 23.7.1997 ... (6246) | 637 | |
Katri Elisabeth, s. 30.11.1901 ... (1009) | 629 | |
Kerttu Lyyli, s. 17.3.1923 ... (17631) | 486 | |
Kristian "Risto" Henricsson, s. 7.1.1856 ... (17628) | 301 | |
Leo Oskari, s. 21.11.2011 ... (20410) | 657 | |
Liisa Marjatta, s. 23.9.1947 ... (4477) | 486 | |
Linda Serafina, s. 9.12.1889 ... (17622) | 629 | |
Lisa Johansdotter, s. 25.8.1825 ... (17621) | 629 | |
Lyydia Johanna, s. 1.7.1896 ... (1007) | 629 | |
Maria Pauliina, s. 15.11.1898 ... (17625) | 629 | |
Marko Tapani, s. 12.2.1969 ... (6234) | 636, 638 | |
Martta, s. 30.7.1900 ... (1008) | 629 | |
Miranda, s. 30.6.2013 ... (20411) | 657 | |
Nina Kristiina, s. 3.11.1990 ... (457) | 1310 | |
Onni ... (2727) | 716 | |
Ritva ... (2719) | 714 | |
Rosa Matilda "Ruusa", s. 23.3.1893 ... (1945) | 333 | |
Selma Agnes, s. 26.4.1900 ... (329) | 848, 850 | |
Sirpa Anneli, s. 17.10.1963 ... (449) | 1304, 1309 | |
Sisko Mirjami, s. 26.10.1962 ... (3257) | 529 | |
Stina Johanna, s. 17.12.1863 ... (994) | 543, 629 | |
Sulo Einari, s. 21.7.1917 ... (17630) | 486 | |
Susanna Hannele, s. 22.12.1964 ... (456) | 1310 | |
Taavetti Heikinpoika, s. 20.7.1862 ... (995) | 629 | |
Taavi Ahti Paavali, s. 4.4.2003 ... (6237) | 637 | |
Taimi, s. 1916 ... (17102) | 30 | |
Taina Tuulikki, s. 7.9.1963 ... (6248) | 636, 637 | |
Toivo Heikki, s. 6.1.1936 ... (446) | 1304 | |
Toivo Pekka Juhani, s. 11.11.1966 ... (450) | 1304, 1310 | |
Tuula Sisko, s. 8.8.1943 ... (1066) | 10 | |
Veli-Matti, s. 19.9.1957 ... (6255) | 635 | |
Verner Olavi, s. 14.8.1910 ... (1002) | 629 | |
Vilma Lusina, s. 24.1.1891 ... (1923) | 301 | |
Väinö, s. 24.1.1933 ... (1015) | 630, 635 | |
PAASIKANGAS | Mikko Markus, s. 25.5.1991 ... (2095) | 342 |
PAASIKANNAS | Elina Hannele, s. 3.9.1955 ... (2086) | 337, 342 |
Pentti Mauno Juhani, s. 23.6.1949 ... (2094) | 342 | |
PAAVILAINEN | Helena Anneli, s. 7.10.1938 ... (229) | 208, 214 |
Joonas Juhani, s. 12.1.1994 ... (264) | 215 | |
Jorma Juhani, s. 20.11.1960 ... (260) | 214, 215 | |
Jouni Asser, s. 15.1.1937 ... (259) | 214 | |
Laura Karoliina, s. 30.3.1989 ... (263) | 215 | |
Pirjo Helena, s. 4.9.1962 ... (262) | 215 | |
Pirkko Anneli, s. 9.9.1963 ... (261) | 214, 216 | |
PAGH HANSEN | Jan Christian, s. 9.5.1967 ... (1021) | 1312 |
PAHKAKANGAS | Ilmi Josefiina ... (2423) | 268 |
PAJARI | Terhi Iiris, s. 7.10.1955 ... (8859) | 1035 |
PAJU | Tellervo Tuulikki, s. 12.9.1954 ... (1265) | 925 |
PAJUNEN | Anna Lena, s. 20.3.1862 ... (10008) | 561 |
Elma, s. 27.1.1908 ... (4621) | 559, 561 | |
Irma Edit, s. 6.12.1943 ... (4624) | 562 | |
Jaana Tellervo, s. 14.1.1966 ... (4626) | 562, 563 | |
Leila Sinikka, s. 20.7.1937 ... (21373) | 581 | |
Marja-Liisa, s. 4.8.1947 ... (4644) | 561, 565 | |
Matti Kalevi, s. 18.5.1942 ... (4623) | 561, 562 | |
Matts, s. 6.12.1863 ... (10007) | 561 | |
Nina Kristiina, s. 6.7.1974 ... (4636) | 562 | |
Olavi Matias, s. 8.7.1909 ... (4622) | 561 | |
Ritva Kyllikki, s. 29.10.1944 ... (4625) | 562 | |
Tuula Kaarina, s. 22.5.1968 ... (4631) | 562, 564 | |
PAJURANTA | Santtu, s. 14.11.2011 ... (14504) | 1094 |
Silja, s. 28.6.2008 ... (14503) | 1094 | |
Taina, s. 22.12.1983 ... (14501) | 1092, 1094 | |
Tapani, s. 5.1.1983 ... (14502) | 1094 | |
PAKKALA | Loviisa, s. 2.12.1872 ... (5209) | 1000 |
PALMU | Mikko Johannes, s. 7.12.1974 ... (20357) | 502 |
Pia, s. 7.11.1946 ... (8027) | 1103 | |
PALOJÄRVI | Ansa Inkeri, s. 14.10.1964 ... (816) | 204 |
Erja Eliisa ... (815) | 204, 205 | |
Hellevi, s. 28.5.1930 ... (803) | 204 | |
Jyrki Kalevi, s. 6.8.1958 ... (814) | 204 | |
Lauri Heikki, s. 1.9.1903 ... (224) | 203 | |
Meeri Eliisi, s. 14.3.1906 ... (207) | 153, 203 | |
Raimo Kalevi, s. 14.12.1931 ... (813) | 203, 204 | |
Virpi Helinä, s. 1.6.1937 ... (225) | 203, 206 | |
PALOKANGAS | Elias Ericsson, s. 12.2.1881 ... (5103) | 1220 |
Erik Salomansson, s. 24.9.1841 ... (17158) | 1220 | |
Olga, s. 4.1.1887 ... (5102) | 1176, 1220 | |
PALOMÄKI | Kerttu Tatjana, s. 25.8.1924 ... (4942) | 1003 |
Toini Raakel, s. 1922 ... (17411) | 40 | |
PALONEN | Erik "Erkki" Adamsson, s. 18.5.1846 ... (17377) | 1135 |
PALONEN KOIVISTO | Henrik Adamsson, s. 3.1.1839 ... (17272) | 368, 893 |
PAPPINEN | Kaija Tellervo, s. 14.9.1963 ... (8639) | 410, 411 |
Sami Petteri, s. 7.5.1976 ... (8640) | 411 | |
PARKINSON | Julie ... (953) | 1185 |
Louisa, s. 1912 ... (925) | 1178, 1185 | |
Valerie ... (952) | 1185 | |
PARKKONEN | Alma Maria Johansdotter, s. 12.11.1871 ... (17637) | 398 |
Maria Mattsdotter, s. 11.5.1852 ... (16953) | 409 | |
PARSOLA | Eija Anneli, s. 8.7.1960 ... (1299) | 1192, 1199 |
Niina Emilia, s. 22.3.1989 ... (1309) | 1199 | |
Pekka Päiviö, s. 1.2.1949 ... (1307) | 1199 | |
Petri Mikael, s. 2.3.1982 ... (1308) | 1199 | |
PARTANEN | Elvi Helen, s. 6.7.1949 ... (6677) | 515 |
PARVIAINEN | Josef "Juuso" Josefsson, s. 24.1.1866 ... (16662) | 979 |
Pirjo Helena, s. 20.5.1961 ... (17195) | 861 | |
PASANEN | Aarne Johannes, s. 20.8.1929 ... (15879) | 1047 |
Aarre Antero, s. 2.1.1943 ... (4209) | 493 | |
Ari Kalervo, s. 9.3.1971 ... (15905) | 1056 | |
Heli Päivikki, s. 20.10.1972 ... (2183) | 321 | |
Helmi ... (6634) | 360 | |
Jenni, s. 3.6.1986 ... (15866) | 814 | |
Kauko Kalevi, s. 10.2.1932 ... (11099) | 321 | |
Keijo Tapio, s. 31.3.1952 ... (3852) | 1152 | |
Marja-Leena, s. 8.1.1952 ... (15903) | 1031, 1056 | |
Marja-Liisa Anneli, s. 10.7.1951 ... (4208) | 489, 493 | |
Markus Tapio, s. 12.3.1980 ... (3854) | 1152, 1154 | |
Pirjo Helena Tellervo, s. 27.7.1960 ... (15880) | 1047, 1048 | |
Pirjo Päivikki, s. 13.2.1944 ... (11100) | 321 | |
Päivi Marianne, s. 27.2.1979 ... (3853) | 1152, 1153 | |
Riitta Satu Elisa, s. 12.12.1982 ... (17635) | 1154 | |
Ritva Kaarina, s. 19.2.1939 ... (2001) | 1224, 1227 | |
Satu Maarit, s. 7.5.1968 ... (4522) | 1227, 1228 | |
Sauli Juhani, s. 22.6.1973 ... (15906) | 1056 | |
Tanja Mirka Katriina, s. 28.2.1984 ... (15907) | 1056 | |
Tarja Hellevi, s. 16.9.1961 ... (3851) | 1140, 1152 | |
Tuija Maarit, s. 28.1.1972 ... (4210) | 493, 494 | |
Usko Armas, s. 25.11.1932 ... (2007) | 1227 | |
Veijo Kalervo, s. 17.3.1947 ... (15904) | 1056 | |
PATAMAA | Aino Helena, s. 8.9.1908 ... (145) | 72, 102 |
Anni Hellevi, s. 24.9.1935 ... (498) | 1331, 1337 | |
PATAMAA E. VIIK | Selma, s. 19.7.1883 ... (9969) | 102 |
Viktor "Vihtori", s. 14.3.1880 ... (9968) | 102 | |
PATAMAA | Hannu Mauri, s. 13.7.1955 ... (6550) | 82, 85 |
Hannu, s. 13.7.1955 ... (9967) | 102 | |
Jenny Irene, s. 6.3.1909 ... (22835) | 1337 | |
Lauri, s. 11.8.1906 ... (11987) | 1337 | |
Leeni Maria, s. 13.10.1978 ... (6552) | 85, 86 | |
Minna Pauliina, s. 31.5.1966 ... (545) | 1337, 1339 | |
Pihla Pauliina, s. 24.10.1985 ... (6554) | 85 | |
Salme ... (6551) | 85 | |
Tauno Armas, s. 20.1.1909 ... (151) | 102 | |
Tiina Marja, s. 3.10.1961 ... (544) | 1337, 1338 | |
Tuomas Vihtori, s. 23.11.1936 ... (543) | 1337 | |
Tuukka Ilari, s. 14.4.1980 ... (6553) | 85 | |
PATEL | Dee, s. 26.5.1971 ... (18160) | 1112 |
Haley Michelle, s. 14.5.1975 ... (18159) | 1110, 1112 | |
PAULARINNE | Eveliina Anneli, s. 11.10.1984 ... (266) | 216 |
Pirkko Anneli, s. 9.9.1963 ... (261) | 214, 216 | |
Riku Petteri, s. 8.4.1988 ... (267) | 216 | |
Vesa, s. 2.11.1957 ... (265) | 216 | |
PAULOFF | Nestor ... (2341) | 280 |
PEIPONEN | Sirkka Mirjami "Mirja", s. 1929 ... (9171) | 1264 |
Soja, s. 5.12.1924 ... (5241) | 1134 | |
PEKKANEN | Amanda, s. 4.10.1886 ... (2516) | 239, 1351 |
Anna-Liisa, s. 10.11.1932 ... (223) | 179 | |
Anna-Liisa, s. 17.3.1951 ... (4538) | 1235 | |
Aune Johanna, s. 16.1.1913 ... (516) | 1351 | |
Karoliina, s. 23.11.1983 ... (20987) | 794 | |
Lahja Mirjami, s. 30.11.1957 ... (1390) | 239, 244 | |
Marja Leena, s. 12.6.1953 ... (1388) | 239, 240 | |
Martti Olavi, s. 15.9.1954 ... (1389) | 239 | |
Martti Rikhard, s. 30.1.1912 ... (1387) | 239 | |
Pasi Johannes, s. 12.1.1962 ... (20984) | 794 | |
Sari Maarit, s. 6.11.1966 ... (20986) | 794 | |
Signe Sivina, s. 26.10.1950 ... (14567) | 80 | |
Taavetti, s. 4.7.1882 ... (2515) | 239, 1351 | |
Valma Elisabet "Liisa", s. 17.9.1913 ... (639) | 233, 239 | |
PELKONEN | Hanne-Marie, s. 13.9.1964 ... (4234) | 499 |
PELLINEN E. SALMINEN | Seija ... (5258) | 777 |
PELTOAHO | Niina ... (7518) | 861 |
PELTOKANGAS | Leena Marjatta, s. 15.5.1963 ... (8428) | 158 |
PELTOLA | Aili Inkeri ... (2266) | 264 |
Eija Annikki, s. 17.3.1959 ... (9758) | 634 | |
PELTONEN E. TIMGREN | Toini Kyllikki, s. 14.6.1918 ... (4299) | 769 |
PELTONEN | Lyydia Maria, s. 14.12.1899 ... (4298) | 769 |
Riitta Anneli, s. 17.2.1950 ... (533) | 750 | |
Urpo Uljas, s. 23.11.1961 ... (12932) | 396 | |
PENTTINEN | Anna, s. 19.1.1900 ... (291) | 795 |
Eira, s. 3.5.1933 ... (4974) | 1021 | |
Ida Sofia ... (2187) | 334 | |
PERHONEN | Aino Vilhelmiina, s. 18.6.1908 ... (17926) | 107, 460 |
Ellen Tuulikki, s. 22.2.1940 ... (4589) | 1287 | |
Johan Vihtori, s. 11.3.1893 ... (17149) | 1287 | |
Senja Maria, s. 2.3.1899 ... (17150) | 1287 | |
PERNULA | Margit Helena, s. 29.11.1942 ... (8298) | 1076 |
PERRY | Gail Ann, s. 1.5.1942 ... (6427) | 990 |
PERTTU | Ilkka Johannes, s. 21.6.1977 ... (15867) | 822 |
PERÄLUOMA | Aatos Johannes, s. 14.6.1912 ... (5184) | 1284 |
Ranghild Emilia, s. 1.7.1918 ... (5185) | 1284 | |
Ritva Emilia, s. 13.2.1941 ... (4587) | 1284 | |
PERÄLÄ | Aleksi Mikael, s. 21.3.1991 ... (344) | 77 |
Arja, s. 16.9.1956 ... (340) | 76, 77 | |
Elina Marja, s. 10.12.1987 ... (343) | 77 | |
Juho, s. 21.3.1991 ... (345) | 77 | |
Markus Ilmari, s. 21.3.1984 ... (342) | 77 | |
Pauli, s. 6.8.1954 ... (341) | 77 | |
PERÄNEN | Elina Kaarina, s. 10.2.1968 ... (9730) | 159, 162 |
Henna, s. 1987 ... (10605) | 163 | |
Henrik Otto Matias, s. 19.4.1999 ... (9734) | 162 | |
Marjaana Anneli, s. 25.12.1990 ... (9733) | 162 | |
Marko Antero, s. 11.11.1957 ... (9731) | 162 | |
Mikko Otto Antero, s. 3.11.1988 ... (9732) | 162, 163 | |
Moona Minttu Elina, s. 2010 ... (18087) | 163 | |
Otto, s. 26.2.2014 ... (21796) | 163 | |
PESONEN | Aila Raakel, s. 21.12.1938 ... (6925) | 1129 |
Aino, s. 3.9.1909 ... (3907) | 1128 | |
Aino Elisa, s. 16.6.1920 ... (3909) | 1127, 1131 | |
Alma, s. 2.6.1880 ... (1792) | 940, 1127 | |
Anja Elina, s. 11.11.1945 ... (6926) | 1128 | |
Ari Oskari, s. 22.6.1959 ... (8008) | 134 | |
PESONEN E. POIKONEN | Bertta Hellin, s. 2.5.1916 ... (3004) | 1133 |
PESONEN | Helena Annikki, s. 17.4.1948 ... (6928) | 1130 |
Heli Marjut, s. 18.12.1977 ... (21131) | 128 | |
Jaakko Johannes, s. 17.12.1937 ... (6923) | 1128 | |
Jaana Hannele, s. 16.10.1960 ... (1767) | 130, 134 | |
Jalo Valpas, s. 20.10.1921 ... (3006) | 1127, 1133 | |
Jenni Hannele, s. 16.2.1981 ... (8009) | 134 | |
Johanna Marianne, s. 20.6.1983 ... (8010) | 134, 135 | |
Julius Otto Aukusti, s. 25.4.2011 ... (18012) | 135 | |
Kalevi Matias, s. 20.7.1939 ... (6924) | 1128, 1129 | |
Lauri Heikki, s. 15.7.1949 ... (6930) | 1128 | |
Maria Sofia Mattsdotter, s. 23.1.1850 ... (17641) | 1127 | |
Matti Matinpoika, s. 1.1.1878 ... (3904) | 1127 | |
Matts Henriksson, s. 18.4.1847 ... (17640) | 1127 | |
Olavi Johannes, s. 24.5.1949 ... (4032) | 1133, 1134 | |
Otto Johannes, s. 30.3.1913 ... (3906) | 1127, 1128 | |
Rauno Veikko, s. 26.6.1947 ... (6927) | 1128, 1130 | |
Riitta Paula Hannele, s. 18.8.1954 ... (6961) | 820 | |
Satu Kristiina, s. 2.6.1978 ... (6929) | 1130 | |
Sulho Sven, s. 3.8.1911 ... (3905) | 1127 | |
Tuula Anneli, s. 24.8.1951 ... (4033) | 1134 | |
Uuno, s. 9.7.1916 ... (3908) | 1127 | |
PESU | Heikki Juhani, s. 16.5.1979 ... (15934) | 1012 |
Tao Viljami, s. 24.1.2009 ... (15935) | 1012 | |
PEURA | Albina "Alviina" Matintytär, s. 11.1.1875 ... (961) | 1189 |
Hedvig "Hedda" Eskilsdotter, s. 26.9.1833 ... (13595) | 1189 | |
Matts "Matti" Mattsson, s. 8.1.1834 ... (13594) | 1189 | |
PIESANEN | Pirkko Marketta, s. 22.5.1948 ... (2088) | 338 |
PIETILÄ | Eija-Riitta Maria, s. 1945 ... (9572) | 765 |
PIETILÄINEN | Aleksi, s. 13.3.1976 ... (8867) | 1034 |
Anna Elina, s. 22.8.1981 ... (453) | 1305, 1306 | |
Emma Pauliina, s. 12.1.1988 ... (455) | 1305 | |
Juuso Kristian, s. 16.5.2002 ... (8868) | 1034 | |
Marja Johanna, s. 1.9.1984 ... (454) | 1305, 1307 | |
Seppo Lauri Samuel, s. 3.5.1957 ... (452) | 1305 | |
PIHLAINEN | Fredrica Gustafva "Riikka Kustaava" Michelsdotter, s. 8.1.1838 ... (17656) | 549 |
Henrik Henricsson, s. 29.2.1836 ... (17655) | 549 | |
Maria Anna "Marja" Henriksdotter, s. 1.6.1848 ... (16707) | 785 | |
Mariana Henriksdotter, s. 2.7.1864 ... (1729) | 549 | |
PIHLAJAMAA | Heikki Antero, s. 1946 ... (2257) | 262 |
Kirsti Kaarina, s. 11.1.1947 ... (2208) | 261, 262 | |
Mari Johanna, s. 19.3.1979 ... (2260) | 262 | |
Petri Tapio, s. 17.9.1970 ... (2259) | 262 | |
Tarja Katriina, s. 6.8.1968 ... (2258) | 262 | |
PIHLAJAMÄKI | Aili, s. 3.2.1906 ... (6390) | 978 |
PIIPPANEN | Lauri Pekka, s. 28.4.1987 ... (6557) | 87 |
Pekka ... (6556) | 87 | |
Sari Anni, s. 8.7.1956 ... (6555) | 82, 87 | |
Timo Heikki, s. 18.10.1993 ... (6558) | 87 | |
PIIPPO | Eero Lauri Hermanni, s. 26.7.1999 ... (7189) | 458 |
Iiro Santtu Matias, s. 9.7.1997 ... (7188) | 458 | |
Jyrki Petteri, s. 10.9.1965 ... (7187) | 458 | |
Minna Maarit, s. 17.9.1967 ... (7186) | 457, 458 | |
Päivi Elina, s. 21.3.1972 ... (16794) | 896 | |
PIIRA | Outi Kristiina, s. 7.8.1981 ... (18145) | 1063 |
PIIRAINEN | Birgit, s. 31.12.1953 ... (17666) | 622 |
PIIROINEN | Tyyne Helena ... (2363) | 288 |
PIISPANEN | Albert, s. 23.5.1898 ... (6454) | 1295 |
Anneli Aulikki, s. 16.12.1951 ... (2840) | 404 | |
Antti Artturi, s. 13.1.1987 ... (7889) | 131 | |
Arvo, s. 26.7.1929 ... (2677) | 703 | |
Auli Marjaana, s. 19.12.1957 ... (2683) | 705 | |
Bertha ... (8635) | 375 | |
PIISPANEN E. POIKONEN | Maja Lisa "Maija Liisa" Matintytär, s. 19.3.1823 ... (270) | 688 |
PIISPANEN | Eeva Aino, s. 31.1.1936 ... (1357) | 904, 1295 |
Eeva Kaarina, s. 18.3.1926 ... (9002) | 420 | |
Elias, s. 9.1.1884 ... (5587) | 375 | |
Elli Johanna, s. 2.12.1894 ... (16957) | 206 | |
Emma Maria, s. 4.1.1871 ... (4890) | 1331 | |
Erik "Eero", s. 13.1.1861 ... (6218) | 375, 1299 | |
Esko Armas, s. 8.11.1944 ... (9006) | 420 | |
Eva Maria, s. 30.11.1859 ... (5714) | 171 | |
Eva Sofia Davidsdotter, s. 9.7.1864 ... (12937) | 345, 1137 | |
Hanna, s. 2.7.1932 ... (2836) | 403, 407 | |
Hedvig "Hedda" Eskilsdotter, s. 26.9.1833 ... (13595) | 1189 | |
Helena, s. 3.5.1928 ... (2835) | 403, 404 | |
Helena Johanna, s. 30.9.1983 ... (7151) | 406 | |
Helka Maria Matintytär, s. 19.5.1880 ... (6004) | 379 | |
Henri Olavi, s. 6.8.1985 ... (2689) | 706, 428 | |
Jaana Hannele, s. 16.10.1960 ... (1767) | 130, 134 | |
Jenny, s. 3.6.1911 ... (17125) | 752 | |
Johan "Juho", s. 22.7.1856 ... (5710) | 171 | |
Johannes, s. 23.2.1924 ... (2838) | 404 | |
Jouko Matias, s. 22.2.1956 ... (2682) | 703, 705 | |
Jukka Otto Matti, s. 28.10.1955 ... (1765) | 130, 131 | |
Jussi-Pekka Tapani, s. 20.8.1978 ... (7500) | 131, 132 | |
Kauko Juhani, s. 11.6.1952 ... (3943) | 407 | |
Lahja, s. 10.11.1906 ... (6198) | 1295 | |
Lea Marketta, s. 7.10.1950 ... (2839) | 404, 405 | |
Leena Mirjam, s. 12.2.1957 ... (1766) | 130, 133 | |
Leena Sofia, s. 18.10.1851 ... (7662) | 48 | |
Linda Julia, s. 30.10.1899 ... (217) | 171 | |
Maija Sofia, s. 1821 ... (7897) | 523 | |
Matti Ilmari, s. 5.1.1927 ... (2970) | 407 | |
Mika Matti "Miki", s. 18.2.1967 ... (1768) | 130, 136 | |
Milla Taija Tuulikki, s. 8.5.1996 ... (8018) | 136 | |
Olavi Kalervo, s. 21.5.1959 ... (2684) | 703, 706, 428 | |
Oskari Armas, s. 26.12.2011 ... (18098) | 428 | |
Paavo, s. 25.6.1919 ... (8634) | 375, 376 | |
Pekka Tapani, s. 16.12.1953 ... (2841) | 404, 406 | |
Pentti Armas, s. 12.6.1922 ... (7733) | 420 | |
Pirjo Irmeli, s. 27.12.1953 ... (2678) | 703, 704 | |
Pirkko Jaana Kaarina, s. 16.11.1963 ... (3947) | 406 | |
Raili Elisabeth, s. 22.7.1934 ... (2676) | 694, 703, 756 | |
Raimo Matti, s. 6.11.1934 ... (1764) | 130 | |
Rauha Maria, s. 20.8.1911 ... (6806) | 741 | |
Ritva Liisa Helinä, s. 14.8.1935 ... (1763) | 129, 130 | |
Ritva Liisa, s. 16.7.1953 ... (3944) | 407, 408 | |
Sanna Annika, s. 8.7.1982 ... (2688) | 706, 707 | |
Sanna Johanna, s. 2.6.1988 ... (18096) | 426, 428 | |
Seppo Matias, s. 10.9.1960 ... (3946) | 407 | |
Sirkka Aniitta, s. 17.6.1960 ... (2685) | 428, 706 | |
Suvi Elina, s. 11.6.1988 ... (7152) | 406 | |
Tanja Jenna Janina, s. 11.8.1993 ... (8017) | 136 | |
Tarja Tuulia, s. 12.9.1967 ... (8016) | 136 | |
Teuvo Matti, s. 14.1.1926 ... (5825) | 1121 | |
Tilda Maria, s. 1.1.1882 ... (420) | 750, 1299 | |
Venla Sofia, s. 6.5.2009 ... (18097) | 428 | |
Virpi ... (11063) | 420 | |
PILVASVUORI | Eero ... (17661) | 1132 |
Maija, s. 1947 ... (17658) | 1131, 1132 | |
PIPPURI | Anna Ester, s. 4.7.1916 ... (4489) | 1353 |
PIRI | Armi Aulikki, s. 20.1.1957 ... (7950) | 131 |
PIRILÄ | Raimo Arvi Olavi, s. 21.2.1945 ... (9838) | 1357 |
Tanja Annika "Anki", s. 25.6.1983 ... (8419) | 1357 | |
PIRI-PIISPANEN | Armi Aulikki, s. 20.1.1957 ... (7950) | 131 |
PIRSKANEN | Edla Johanna, s. 9.11.1884 ... (17455) | 155 |
PIRTTILAMPI | Aino Elisa, s. 16.6.1920 ... (3909) | 1127, 1131 |
Eero Matias, s. 28.9.1945 ... (17657) | 1131 | |
Lauri Jalmari, s. 3.9.1909 ... (3910) | 1131 | |
Maija, s. 1947 ... (17658) | 1131, 1132 | |
Seppo, s. 1951 ... (17659) | 1131 | |
Tapio Juhani, s. 21.10.1951 ... (17660) | 1131 | |
PIRTTINEN | Aila Marja-Liisa, s. 9.11.1950 ... (9447) | 667, 675 |
Aina Katri "Kaisa", s. 7.3.1906 ... (1156) | 640, 641 | |
Aino Ester, s. 10.5.1910 ... (5823) | 648 | |
Aleksi Viljami, s. 28.9.2006 ... (9511) | 665 | |
Anna-Liisa, s. 23.6.1944 ... (9239) | 663 | |
Anna-Mari ... (17662) | 666 | |
Anne Kati Kyllikki, s. 2.1.1975 ... (9509) | 665 | |
Cecilia Louise, s. 13.7.1973 ... (9590) | 669 | |
David "Taavetti" Henriksson, s. 10.6.1856 ... (16504) | 304, 324 | |
Eija, s. 26.11.1948 ... (9432) | 668 | |
Emilie Sara Sofie, s. 12.12.1995 ... (9441) | 673 | |
Erik Henriksson, s. 15.5.1829 ... (11547) | 640 | |
Esa Juhani, s. 25.10.1967 ... (9506) | 663, 664 | |
Eva Isacsdotter, s. 3.10.1841 ... (11548) | 640 | |
Heikki Erkinpoika, s. 11.7.1866 ... (8996) | 640 | |
Heikki Tapio, s. 17.10.1971 ... (9508) | 663, 665 | |
Heli Maarit, s. 15.6.1971 ... (9243) | 666 | |
Henrik Henricsson, s. 29.2.1836 ... (17655) | 549 | |
Hilkka Marjatta, s. 13.11.1971 ... (1898) | 80 | |
Jenna Katariina, s. 7.5.1997 ... (9510) | 665 | |
Jenna Maria, s. 26.8.2000 ... (998) | 672 | |
Jesse Mikael, s. 12.12.1997 ... (1023) | 672 | |
Kaino Armi, s. 18.2.1910 ... (1155) | 640, 648 | |
Kalle Edvin Taavetinpoika, s. 4.6.1881 ... (1938) | 324 | |
PIRTTINEN KALLIO | Iida Taavetintytär, s. 7.6.1892 ... (1925) | 304 |
PIRTTINEN | Karoliina Eliaantytär, s. 25.10.1855 ... (16505) | 304, 324 |
Krista Sofia, s. 27.2.1986 ... (9445) | 674 | |
Laure Maret, s. 21.4.1951 ... (9444) | 674 | |
Leena Meeri Orvokki, s. 26.7.1933 ... (7918) | 648, 649 | |
Leila Saara Marjatta, s. 7.9.1937 ... (9236) | 648, 658 | |
Liisa Kaisa, s. 31.7.1935 ... (9234) | 648, 653 | |
Lyyli Irene, s. 5.4.1917 ... (9429) | 667 | |
Maja Louise, s. 13.10.2000 ... (9591) | 669 | |
Marjut, s. 1950 ... (9439) | 673 | |
Matti Tapio, s. 16.4.1941 ... (9238) | 648, 663 | |
Mia Kristiina, s. 1.12.1975 ... (9434) | 668, 670 | |
Mika Olavi, s. 17.3.1971 ... (9433) | 668, 669 | |
Mikko Kalevi, s. 4.11.1941 ... (9431) | 667, 668 | |
Milla Madeleine, s. 16.5.2006 ... (9592) | 669 | |
Natalie Stella Stefanie, s. 22.7.1997 ... (9442) | 673 | |
Nina, s. 17.2.1970 ... (9440) | 673 | |
Oiva Antero, s. 22.7.1942 ... (14566) | 80 | |
Paula Anneli, s. 18.10.1951 ... (9242) | 666 | |
Pekka Juhani, s. 17.8.1947 ... (9438) | 667, 673 | |
Petra Anneli, s. 26.12.1988 ... (9446) | 674 | |
Pirkko, s. 30.10.1950 ... (9436) | 671 | |
Pirkko Vilhelmiina, s. 29.10.1946 ... (9240) | 648 | |
Sami Henrik, s. 8.1.1974 ... (9437) | 671, 672 | |
Seppo Heikki, s. 25.4.1943 ... (9435) | 667, 671 | |
Signe Sivina, s. 26.10.1950 ... (14567) | 80 | |
Simo Taisto, s. 21.5.1940 ... (9430) | 667 | |
Wanpen, s. 1979 ... (9507) | 664 | |
Veli Pekka, s. 7.11.1948 ... (9241) | 648, 666 | |
Vesa Matti, s. 22.11.1948 ... (9443) | 667, 674 | |
Vilhelmina, s. 17.9.1874 ... (1000) | 543, 640 | |
Vilho Matias, s. 12.7.1911 ... (1158) | 640, 667 | |
PITKANEN JEWELL | Brendan Joel Lof Dickie, s. 24.6.1989 ... (5070) | 520 |
Dwyer Roy Lof Dickie, s. 25.8.1984 ... (5068) | 520 | |
Keaton James Lof Dickie, s. 3.11.1987 ... (5069) | 520 | |
PITKÄKANGAS | Aune, s. 5.3.1939 ... (3776) | 1057, 1070 |
Esko Antero, s. 12.9.1935 ... (3777) | 1070 | |
Jari Antero, s. 16.1.1962 ... (14468) | 1070, 1073 | |
Jarmo Tapani, s. 26.11.1967 ... (14473) | 1070, 1075 | |
Jukia, s. 2.6.1906 ... (21367) | 578 | |
Marja Leena, s. 8.6.1960 ... (14460) | 1070, 1071 | |
Marja-Leena, s. 22.5.1952 ... (14469) | 1073 | |
Pirjo-Liisa, s. 17.3.1964 ... (14470) | 1070, 1074 | |
Sisko Marjatta, s. 25.9.1960 ... (8447) | 174 | |
PITKÄMÄKI | Johanna Mathilda Johansdotter, s. 22.10.1864 ... (12536) | 996 |
Mathias "Matti" Mattsson, s. 31.12.1858 ... (12535) | 996 | |
Senja Lydia, s. 28.2.1886 ... (3728) | 996 | |
PITKÄNEN | Aarni Armas, s. 25.9.1952 ... (4441) | 473 |
Ahti Johannes, s. 27.6.1938 ... (4475) | 466 | |
Aimo Antti, s. 5.2.1959 ... (5077) | 518, 522 | |
Aimo Joel, s. 25.6.1928 ... (4417) | 517, 518 | |
Aimo, s. 26.6.1934 ... (4452) | 466, 480 | |
Aliina, s. 13.12.1895 ... (1997) | 436, 488 | |
Anna, s. 9.12.1908 ... (3304) | 524, 537 | |
Annamaria, s. 20.5.1988 ... (5166) | 1279 | |
Anni Maria, s. 23.1.1995 ... (4896) | 528 | |
Anniina Sofia, s. 13.6.1992 ... (5167) | 1279 | |
Antero, s. 9.8.1933 ... (3250) | 525 | |
Antti Antinpoika, s. 21.2.1857 ... (2825) | 415, 436 | |
Antti Juhonpoika, s. 6.4.1828 ... (268) | 415 | |
Ari Juhani, s. 14.2.1968 ... (4457) | 480, 482 | |
Arja Inkeri, s. 29.9.1950 ... (4437) | 473, 474 | |
Arlene Anita, s. 24.2.1965 ... (4442) | 473, 475 | |
Arvo ... (4414) | 437, 438 | |
Arvo Anterias "Aaro", s. 7.10.1901 ... (2832) | 436 | |
Arvo Johannes, s. 21.8.1944 ... (3264) | 525 | |
Bertta, s. 21.6.1925 ... (419) | 1276 | |
PITKÄNEN E. AHONEN | Anna Lisa Juhontytär, s. 20.2.1826 ... (112) | 1, 415 |
PITKÄNEN | Eeva Marjatta, s. 3.12.1937 ... (4465) | 483 |
Eeva-Liisa, s. 17.1.1941 ... (3259) | 525, 531 | |
Eija Anneli, s. 19.2.1955 ... (3269) | 525, 534 | |
Eino Emil, s. 6.2.1906 ... (3875) | 524, 535 | |
Elias, s. 21.9.1865 ... (2600) | 415 | |
Elisabeth, s. 23.9.1937 ... (4418) | 518 | |
Eljas, s. 20.7.1897 ... (1517) | 524 | |
Elma Johanna, s. 10.8.1932 ... (4473) | 466, 479 | |
Elvi Kaarina, s. 14.9.1927 ... (4436) | 473 | |
Emilia, s. 9.8.1890 ... (2829) | 436, 440 | |
Emma Maria, s. 14.1.1867 ... (1472) | 524 | |
Ensio Eino, s. 2.1.1947 ... (3876) | 535 | |
Esko Tapio, s. 2.1.1951 ... (3268) | 525, 357 | |
Essi Elise, s. 20.12.1996 ... (4897) | 528 | |
Ester ... (4416) | 437, 439 | |
Eva, s. 22.7.1859 ... (2599) | 415, 523 | |
Hilda Maria, s. 24.3.1898 ... (2873) | 517 | |
Hilma Taavetintytär, s. 21.3.1892 ... (2866) | 437 | |
Hjalmar "Jalmari", s. 23.4.1893 ... (2830) | 436, 466 | |
Hulda Sofia Juhontytär, s. 20.4.1863 ... (2826) | 436 | |
Ida Maria, s. 16.9.1887 ... (2828) | 436 | |
Irma Laimi, s. 3.10.1956 ... (5066) | 518, 520 | |
Jaakko Kalevi, s. 23.7.1947 ... (3265) | 525, 533 | |
Jani Veikko, s. 25.9.1971 ... (3253) | 527, 528 | |
Jarkko Juhani, s. 25.1.1994 ... (4459) | 482 | |
Johan Kalevi, s. 1976 ... (3267) | 533 | |
Johan Vihtori, s. 11.5.1902 ... (3246) | 524, 525, 357 | |
Johannes "Juho", s. 11.4.1863 ... (1516) | 415, 524 | |
Kalle Matias, s. 26.1.1930 ... (4583) | 1278 | |
Kalle Mikael, s. 9.3.1995 ... (4463) | 481 | |
Kerttu Tellervo, s. 16.12.1935 ... (3249) | 526 | |
Kimmo Tapio, s. 23.5.1976 ... (3271) | 357, 358 | |
Kirsi, s. 4.2.1968 ... (4461) | 481 | |
Laila, s. 23.10.1965 ... (4451) | 477 | |
Leena Sofia, s. 29.6.1868 ... (2601) | 415 | |
Leila Sinikka, s. 8.10.1957 ... (5071) | 518, 521 | |
Lena Sofia, s. 26.5.1861 ... (14434) | 415 | |
Liisa Marjatta, s. 23.9.1947 ... (4477) | 486 | |
Linnea Maria, s. 12.9.1921 ... (2869) | 466, 467 | |
Maria Elizabeth, s. 3.11.1955 ... (5065) | 518, 519 | |
Marko Mikael, s. 14.5.1974 ... (4483) | 486 | |
Martti Antero, s. 10.11.1961 ... (5163) | 1278, 1279 | |
Martti Armas, s. 6.1.1926 ... (2871) | 466, 476 | |
Martti Sakari, s. 3.6.1934 ... (2106) | 51 | |
Mary, s. 1.7.2001 ... (6938) | 522 | |
Matti, s. 29.3.1885 ... (2827) | 436, 437 | |
Milla-Maria, s. 13.9.2004 ... (8789) | 482 | |
Mirja Annikki, s. 23.2.1941 ... (3252) | 527 | |
Mirja Annikki, s. 2.11.1942 ... (4453) | 480 | |
Mirja Helena, s. 16.8.1938 ... (3254) | 525, 529 | |
Mirja Helena, s. 20.12.1950 ... (3877) | 535, 536 | |
Mirja Ilmi Maria, s. 11.4.1910 ... (1797) | 1135, 535 | |
Mirka Helena, s. 16.9.1973 ... (4895) | 528 | |
Niilo, s. 9.8.1898 ... (2831) | 436, 517 | |
Niko Oskari, s. 17.3.1985 ... (5165) | 1279 | |
Olavi Matias, s. 11.12.1922 ... (2870) | 466, 473 | |
Olavi, s. 27.8.1932 ... (3248) | 525, 526 | |
Paavo Elias, s. 30.1.1940 ... (4476) | 466, 486 | |
Paul Gustav Neils, s. 13.8.1965 ... (5078) | 518 | |
Pertti, s. 7.3.1908 ... (2833) | 436 | |
Pirjo, s. 13.9.1958 ... (4448) | 477, 478 | |
Päivi Johanna, s. 17.8.1978 ... (7987) | 358 | |
Raimo Kalervo, s. 25.4.1936 ... (4464) | 466, 483 | |
Riku Antero, s. 25.2.1994 ... (5168) | 1279 | |
Ritva Hilda, s. 20.10.1954 ... (3270) | 356, 357 | |
Saija Iida, s. 12.3.1981 ... (3272) | 357, 359 | |
Saima, s. 26.5.1897 ... (2867) | 466 | |
Salme, s. 24.12.1930 ... (4444) | 476 | |
Satu Marjatta, s. 21.1.1968 ... (4458) | 482 | |
Satu-Maarit, s. 7.9.1971 ... (3879) | 536 | |
Seppo Ilmari, s. 21.11.1962 ... (4456) | 480, 481 | |
Shirley Sinikka, s. 1961 ... (4466) | 483, 485 | |
Simo Pekka, s. 17.3.1996 ... (4460) | 482 | |
Sirpa, s. 1959 ... (4469) | 483, 484 | |
Sisko "Nelma", s. 27.5.1937 ... (4447) | 477 | |
Sylvi, s. 12.10.1912 ... (3247) | 357, 525 | |
Tarja Tellervo, s. 13.11.1969 ... (4478) | 486, 487 | |
Tarmo, s. 13.10.1956 ... (4445) | 476 | |
Tatu Tapio, s. 15.11.1999 ... (7988) | 358 | |
Teuvo, s. 23.5.1961 ... (4446) | 476 | |
Topi Benjamin, s. 13.9.1999 ... (4898) | 528 | |
Tyyne Ester, s. 18.2.1934 ... (417) | 1270, 1278 | |
Vaito Antreas, s. 8.8.1920 ... (2868) | 466 | |
Veikko, s. 23.6.1936 ... (3251) | 525, 527 | |
Vieno ... (4415) | 438 | |
Vilma Julia, s. 25.6.1992 ... (4462) | 481 | |
Vuokko Marjatta, s. 30.12.1963 ... (5164) | 1279 | |
Väinö Jalmari, s. 7.1.1928 ... (2872) | 466, 477 | |
PLATHAN | Caisa Juliana, s. 16.1.1804 ... (17505) | 783 |
POHJOISAHO | Juha Pekka, s. 7.9.1989 ... (22664) | 71 |
Vilma Anni Olivia, s. 1.11.2015 ... (22665) | 71 | |
POHJOLA E. POIKONEN | Sisko Iris Tuulikki, s. 1.9.1949 ... (523) | 1359 |
POHJOSMÄKI | Dominick, s. 3.6.1993 ... (542) | 1336 |
POHJOSMÄKI E. POIKONEN | Maria Henriksdotter, s. 28.10.1864 ... (5121) | 418 |
POHJOSMÄKI | Emil, s. 29.5.1893 ... (11506) | 1335 |
Heikki Matti, s. 14.2.1960 ... (515) | 1335 | |
Martta Alina, s. 26.4.1901 ... (11480) | 1335 | |
Matti, s. 3.1.1932 ... (513) | 1335 | |
Paul, s. 8.10.1991 ... (14513) | 1336 | |
Peter Matti Ekkachat, s. 24.3.1987 ... (541) | 1336 | |
Pirkko Hanna, s. 21.7.1932 ... (497) | 1331, 1335 | |
Risto Matti Juhani, s. 3.7.1956 ... (514) | 1335, 1336 | |
Rochana, s. 24.4.1959 ... (540) | 1336 | |
POIKELA | Kimmo Tapio, s. 26.11.1963 ... (4668) | 581 |
Leila Sinikka, s. 20.7.1937 ... (21373) | 581 | |
Teuvo Uljas, s. 16.6.1940 ... (21372) | 581 | |
POIKOLA | Elias Johansson, s. 4.2.1858 ... (17646) | 1136 |
POIKONEN | (nimetön) Eliaksentytär, s. 4.12.1881 ... (5153) | 1176 |
Aarne Antero, s. 7.1.1891 ... (1944) | 152, 333 | |
Aaro Antti, s. 15.7.1916 ... (426) | 1299, 750 | |
Aarre Olavi, s. 7.12.1935 ... (1933) | 304 | |
Aila Maria Annikki, s. 18.3.1948 ... (1770) | 234 | |
Aili Alina, s. 17.11.1909 ... (3106) | 1177, 1188 | |
Aimo Henry, s. 12.4.1929 ... (932) | 691, 692 | |
Aina Johanna, s. 24.6.1903 ... (403) | 1252 | |
Aina Maria, s. 17.5.1878 ... (177) | 48 | |
Aina Pauliina, s. 6.6.1902 ... (421) | 1299, 1300 | |
Aina, "Ina", s. 29.7.1891 ... (922) | 1177, 1178 | |
Aino, s. 18.8.1918 ... (532) | 749, 750 | |
Aino Astriitti, s. 14.3.1894 ... (1203) | 891 | |
Aino Emilia, s. 4.9.2006 ... (20146) | 75 | |
Aino Ester, s. 1.7.1892 ... (1202) | 891 | |
Aino Helena, s. 8.9.1908 ... (145) | 72, 102 | |
Aino Katri, s. 11.6.1920 ... (1213) | 893, 926 | |
Aino, s. 7.6.1899 ... (2122) | 937 | |
Aira Anneli, s. 28.8.1946 ... (1215) | 894, 895 | |
Aira Toini, s. 26.10.1948 ... (1315) | 1200, 1211 | |
Aira Toini, s. 26.10.1948 ... (1315) | 1200, 1211 | |
Airi Eila Kyllikki, s. 30.10.1942 ... (2100) | 50, 51 | |
Aki Olavi, s. 12.10.1972 ... (3347) | 140, 141 | |
Albert Sakarias, s. 3.5.1917 ... (641) | 233 | |
Albina "Alviina" Matintytär, s. 11.1.1875 ... (961) | 1189 | |
Alina Iida Maria, s. 6.4.1997 ... (1725) | 106 | |
Alina, s. 23.1.1874 ... (135) | 3, 5 | |
Allan Wayne, s. 23.9.1953 ... (2943) | 627, 628 | |
Alli Ester, s. 25.5.1915 ... (3075) | 42 | |
Alli Vellamo, s. 9.11.1915 ... (1211) | 893, 906 | |
Alma Aliina Heikintytär, s. 21.9.1879 ... (142) | 72 | |
Alma Maria, s. 24.2.1882 ... (178) | 48 | |
Alma Maria Taavetintytär, s. 12.9.1872 ... (398) | 1252 | |
Alma, s. 21.6.1880 ... (393) | 1251 | |
Alpo Olli Antero, s. 9.10.2005 ... (8921) | 238 | |
Amanda, s. 16.1.1892 ... (956) | 1216 | |
Andreas "Antti" Juhonpoika, s. 1.4.1830 ... (115) | 1, 688 | |
Anja Anneli, s. 15.10.1943 ... (529) | 1355 | |
Anja, s. 19.11.1917 ... (147) | 72, 137 | |
Anna, s. 1.11.1898 ... (3027) | 1253 | |
Anna Armida, s. 17.11.1897 ... (964) | 391, 1190 | |
Anna Ester, s. 7.6.1907 ... (423) | 1299, 1321 | |
Anna Kaisa Erkintytär, s. 21.12.1836 ... (989) | 154, 543 | |
Anna Leena Marjatta, s. 23.4.1943 ... (524) | 1352 | |
Anna Leena, s. 21.8.1856 ... (990) | 543, 544 | |
Anna Leena, s. 10.1.1872 ... (141) | 3 | |
Anna Liisa Juhontytär, s. 9.3.1853 ... (129) | 2 | |
Anna Lisa Juhontytär, s. 20.2.1826 ... (112) | 1, 415 | |
Anna Loviisa Kallentytär, s. 21.1.1844 ... (387) | 1251 | |
Anna Lovisa Eliaksentytär, s. 20.6.1802 ... (109) | 1 | |
Anna Lyydia, s. 9.12.1883 ... (1921) | 152, 302, 67 | |
Anna Maja Abrahamsdotter, s. 13.2.1841 ... (134) | 3 | |
Anna Maria Heikintytär, s. 13.9.1807 ... (125) | 2 | |
Anna Ottilia, s. 13.2.1889 ... (649) | 325 | |
Anna-Liisa ... (933) | 692 | |
Anna-Liisa, s. 10.11.1932 ... (223) | 179 | |
Anna-Liisa, s. 23.9.1947 ... (1434) | 127 | |
Annamaija, s. 24.2.1968 ... (1958) | 106 | |
Anne Maritta, s. 7.4.1957 ... (1227) | 1295, 904 | |
Anni Emilia, s. 19.9.2004 ... (9827) | 1212 | |
Anni Pauliina, s. 21.6.1906 ... (143) | 72, 81 | |
Ansa Ilona, s. 27.12.1951 ... (1906) | 63 | |
Anssi Ilari, s. 9.3.1988 ... (4607) | 69 | |
Antti Abraham, s. 15.4.1906 ... (2628) | 754, 755 | |
Antti Johannes, s. 19.9.1939 ... (1771) | 234, 235 | |
Antti Joonaanpoika, s. 7.12.1881 ... (587) | 42 | |
Antti Juhonpoika, s. 29.1.1851 ... (128) | 2, 152 | |
Antti Olavi, s. 2.12.1947 ... (3344) | 138, 140 | |
Antti Olavi, s. 30.4.1987 ... (2121) | 58 | |
Antti Pekka Johannes, s. 9.2.1990 ... (2062) | 246 | |
Antti, s. 30.11.1913 ... (183) | 48 | |
Antti, s. 8.8.1917 ... (1928) | 304 | |
Antti, s. 21.8.1920 ... (218) | 171 | |
Antti Tapio, s. 5.9.1945 ... (519) | 1351, 1355 | |
Anu Piia, s. 20.11.1978 ... (3702) | 142 | |
Ari Pekka, s. 19.11.1966 ... (1753) | 61, 66 | |
Arja Anna-Liisa, s. 23.8.1954 ... (1157) | 179, 183 | |
Arja, s. 16.9.1956 ... (340) | 76, 77 | |
Arja-Leena, s. 8.8.1948 ... (1261) | 923, 924 | |
Armi Emil, s. 11.11.1898 ... (962) | 1189 | |
Arto Toivo Elias, s. 8.9.1958 ... (1896) | 78, 79 | |
Arvi Matias, s. 15.9.1899 ... (401) | 1252, 1253 | |
Arvi, s. 4.9.1906 ... (181) | 48, 49 | |
Arvo Johannes, s. 22.1.1891 ... (1201) | 891 | |
Arvo Matias, s. 23.7.1951 ... (1154) | 179, 180 | |
Atte Johannes, s. 10.4.2008 ... (9810) | 1212 | |
August, s. 17.8.1867 ... (2597) | 2 | |
Aune, s. 10.2.1912 ... (469) | 1317 | |
Aune Irja, s. 1.10.1926 ... (1214) | 894 | |
Aune Johanna, s. 16.1.1913 ... (516) | 1351 | |
Bertta Annikki, s. 10.8.1916 ... (3009) | 1211, 1215 | |
Caisa "Kaisa" Juhontytär, s. 2.6.1851 ... (775) | 937 | |
Catharina "Kaisa" Juhontytär, s. 28.9.1859 ... (789) | 73 | |
Cesilia Johanna, s. 3.5.1886 ... (2920) | 549, 559 | |
David "Taavetti" Matinpoika, s. 15.3.1874 ... (631) | 303 | |
POIKONEN E. ERONEN | Ilmi Martta, s. 9.4.1909 ... (1783) | 42 |
POIKONEN E. KARLSSON | Siiri Johanna, s. 2.2.1894 ... (201) | 153, 154, 639 |
POIKONEN E. LAMPINEN | Leila Hannele, s. 25.11.1964 ... (4785) | 511, 514 |
POIKONEN | Edla Johanna, s. 30.1.1896 ... (600) | 328 |
Edla, s. 5.9.1873 ... (390) | 1251, 1254 | |
Eerikki, s. 18.5.1896 ... (928) | 1177 | |
Eero Abraham "Aapo", s. 1.2.1910 ... (149) | 72, 103 | |
Eero Jaakko Kullervo, s. 26.3.2007 ... (9571) | 238 | |
Eero Juhani, s. 23.3.1966 ... (654) | 245, 247 | |
Eero Matias, s. 23.7.1972 ... (1891) | 74, 75 | |
Eero Taavetti, s. 18.3.1950 ... (521) | 1351, 1359 | |
Eero Vesa, s. 28.1.1952 ... (3349) | 138, 143 | |
Eetu Eemil, s. 24.2.2002 ... (4101) | 1212 | |
Eeva Annikki, s. 10.8.1921 ... (1296) | 1192 | |
Eeva Elisabeth, s. 22.6.1923 ... (428) | 1299, 1360 | |
Eeva Juhontytär, s. 22.5.1842 ... (121) | 1, 1221 | |
Eeva Sanelma, s. 16.11.1909 ... (209) | 153, 208 | |
Eija Anneli, s. 8.7.1960 ... (1299) | 1192, 1199 | |
Eija Inkeri, s. 26.1.1959 ... (197) | 69 | |
Eila Esteri, s. 1.1.1924 ... (1259) | 923 | |
Eila Marjatta, s. 8.9.1948 ... (1216) | 894, 898 | |
Eino Erkki, s. 19.7.1911 ... (425) | 1299, 1351 | |
Eino Henrik, s. 10.8.1904 ... (180) | 48 | |
Eino Herman, s. 30.7.1893 ... (1950) | 152 | |
Eino Johannes, s. 5.7.1901 ... (963) | 1189, 1190, 391 | |
Eira, s. 8.11.1960 ... (2057) | 306, 311 | |
Elias Juhonpoika, s. 26.11.1827 ... (113) | 1 | |
Elias Juhonpoika, s. 20.7.1840 ... (120) | 1, 1176 | |
Elias Juhonpoika, s. 24.3.1853 ... (776) | 73 | |
Elias, s. 4.7.1862 ... (1194) | 890 | |
Elias, s. 15.5.1881 ... (1920) | 152, 301 | |
Elina Hannele, s. 11.9.1981 ... (1908) | 63 | |
Elina Riikka, s. 16.5.1995 ... (4610) | 70 | |
Eljas, s. 8.3.1933 ... (164) | 73, 78 | |
Elli A. ... (23077) | 1365 | |
Elli Aliina, s. 30.7.1905 ... (3070) | 42, 43 | |
Elma Elina, s. 30.8.1929 ... (965) | 1190, 391 | |
Elsi Ester, s. 1901 ... (2940) | 626 | |
Elvi, s. 1.6.1923 ... (1934) | 246, 306 | |
Emilia Lempi Matilda, s. 20.4.2001 ... (2514) | 106 | |
Emma Maria, s. 27.1.1895 ... (799) | 204 | |
Emma, s. 5.1.1877 ... (379) | 1176 | |
Emma, s. 1.7.1880 ... (1730) | 543, 678 | |
Enni Mirjami, s. 30.3.1923 ... (1931) | 304, 317 | |
Enni Olivia, s. 27.2.2005 ... (20145) | 75 | |
Erik "Eero" Juhonpoika, s. 30.5.1880 ... (138) | 3, 72 | |
Erkki Olavi, s. 29.7.1953 ... (2104) | 50, 58 | |
Erkki Uolevi, s. 9.3.1956 ... (194) | 67, 69 | |
Esa Johannes, s. 31.7.1985 ... (1267) | 925 | |
Esa, s. 12.6.1929 ... (162) | 73, 76 | |
Esko Juhani, s. 16.10.1944 ... (3340) | 138, 139 | |
Esteri Emilia, s. 4.12.1923 ... (154) | 138 | |
Eva Juhontytär, s. 17.4.1854 ... (130) | 2 | |
Eva Maria, s. 22.3.1889 ... (2922) | 549 | |
Eva, s. 5.6.1861 ... (993) | 543 | |
Eveliina Isaksdotter, s. 27.10.1867 ... (1200) | 891 | |
Evert, s. 21.3.1884 ... (395) | 1251, 1364 | |
Fanny Maria, s. 1.9.1889 ... (5002) | 753 | |
Florence, s. 1912 ... (19326) | 1366 | |
Hanna Liisa, s. 8.3.1985 ... (2120) | 58 | |
Hannu Allan, s. 2.4.1947 ... (1342) | 1211 | |
Hannu Johannes, s. 20.4.1948 ... (1758) | 61, 62 | |
Hannu Juhani, s. 11.2.1951 ... (1262) | 923, 925 | |
Hannu Olavi, s. 4.8.1951 ... (1217) | 894, 901 | |
Hedvig "Heta" Juhontytär, s. 2.2.1839 ... (119) | 1, 940 | |
Heidi Annukka, s. 6.12.1975 ... (1225) | 901, 902 | |
Heidi Maria, s. 2.2.1979 ... (5704) | 180, 182 | |
Heidi Susanna, s. 29.11.1979 ... (1348) | 1215 | |
Heikki "Henrik", s. 2.3.1870 ... (997) | 543 | |
Heikki Eljas, s. 4.5.1950 ... (2103) | 50 | |
Heikki Emil, s. 6.10.1887 ... (3029) | 489 | |
Heikki Emil, s. 29.12.1930 ... (980) | 1190, 1191 | |
Heikki Juhonpoika, s. 15.3.1835 ... (117) | 1, 890 | |
Heikki, s. 29.11.1866 ... (1196) | 890, 892 | |
Heikki Viljo Jalmari, s. 2.1.1953 ... (1218) | 894, 904 | |
Heimo Kalervo, s. 20.9.1947 ... (2054) | 306, 307 | |
Helena Kyllikki, s. 27.9.1955 ... (653) | 245, 246 | |
Helena Kyllikki, s. 27.9.1955 ... (653) | 245, 246 | |
Heli Susanna, s. 21.1.1983 ... (2119) | 58 | |
Heli Titta, s. 22.1.1977 ... (2066) | 307, 309 | |
Heljä Anneli, s. 1.4.1954 ... (1761) | 61, 65 | |
Hellevi, s. 28.5.1930 ... (803) | 204 | |
Hellin Ottilia Dagmar, s. 29.12.1911 ... (1788) | 325 | |
Helmi Helena, s. 21.12.1903 ... (2627) | 754 | |
Helvi Ilona, s. 6.9.1914 ... (1926) | 304, 305 | |
Henri Antti Aleksi, s. 14.2.1988 ... (3698) | 68 | |
Henri Hannu Johannes, s. 8.12.1977 ... (1226) | 901, 903 | |
Henrik "Heikki", s. 21.6.1858 ... (272) | 688 | |
Henrik "Heinä-Heikki", s. 18.3.1878 ... (140) | 3, 48 | |
Henrik Emil "Eemi", s. 5.1.1877 ... (380) | 1176, 1189 | |
Henrik, s. 2.2.1894 ... (3094) | 549 | |
Herman Johansson, s. 22.1.1876 ... (136) | 3, 42 | |
Herman Kallenpoika, s. 25.3.1882 ... (394) | 1251, 1299, 750 | |
Hilda Maria, s. 16.7.1877 ... (1001) | 543, 677 | |
Hilja, s. 16.1.1913 ... (1769) | 234 | |
Hilja Helena, s. 3.9.1912 ... (889) | 303 | |
Hilja Katri, s. 14.1.1910 ... (405) | 1252 | |
Hilja, s. 24.11.1896 ... (1288) | 937 | |
Hilkka Helena, s. 18.3.1931 ... (1932) | 304, 322 | |
Hilkka Helena, s. 2.4.1944 ... (1300) | 1193 | |
Hilkka Lempi, s. 24.11.1924 ... (3716) | 104 | |
Hilma Johanna Vilhelmsdotter, s. 28.2.1876 ... (882) | 303 | |
Hilma Ottilia, s. 24.12.1890 ... (2923) | 549, 625 | |
Hilma, s. 16.5.1869 ... (1197) | 890 | |
Hjalmar, s. 28.5.1890 ... (1206) | 892, 893 | |
Ida Elina, s. 9.7.1884 ... (3096) | 549, 550 | |
Ida Johanna, s. 18.7.1873 ... (200) | 153, 639 | |
Iida Armiida, s. 29.1.1902 ... (205) | 153, 202 | |
Iida Maria Aapantytär, s. 26.7.1874 ... (4253) | 694, 754 | |
Iida Maria, s. 12.9.1994 ... (1899) | 80 | |
Iida, s. 15.9.1888 ... (1937) | 152, 324 | |
Iida Taavetintytär, s. 7.6.1892 ... (1925) | 304 | |
Ilkka Iisakki, s. 11.11.1937 ... (168) | 103, 104 | |
Ilmi Martta, s. 9.4.1909 ... (1783) | 42 | |
Irja Helena, s. 30.3.1927 ... (5045) | 514 | |
Irja Maria, s. 4.4.1904 ... (144) | 72, 73 | |
Irja Maria, s. 4.4.1904 ... (144) | 72, 73 | |
Irma Johanna, s. 12.12.1937 ... (1895) | 78 | |
Ismo Juhani, s. 26.10.1965 ... (1897) | 78, 80 | |
Jaakko Ilmari, s. 27.4.1983 ... (1266) | 925 | |
Jaakko Juhani, s. 10.10.1912 ... (638) | 233, 234 | |
Jaana Hannele, s. 16.12.1964 ... (173) | 104, 105 | |
Jari Urpo Eemeli, s. 30.8.1970 ... (1302) | 1193, 1194 | |
Jarkko Ville, s. 27.3.1978 ... (526) | 1352 | |
Jarno Petteri, s. 10.7.1967 ... (174) | 104, 106 | |
Jenna Katariina, s. 31.3.2008 ... (9812) | 1213 | |
Joel, s. 13.7.1900 ... (930) | 1177, 691 | |
Johan "Juho" Juhonpoika, s. 12.12.1823 ... (111) | 1, 2 | |
Johan "Juho", s. 25.7.1867 ... (2589) | 688 | |
Johan "Junno" Juhonpoika, s. 16.8.1788 ... (98) | 1 | |
Johan Oskar, s. 1.1.1873 ... (12934) | 152 | |
Johanna "Hanna" Juhontytär, s. 4.2.1853 ... (578) | 233 | |
Johanna Juhontytär, s. 29.12.1863 ... (2596) | 2, 386 | |
Johanna Maaria, s. 16.3.1980 ... (18182) | 903 | |
Johanna Maaria, s. 23.8.1978 ... (1345) | 1211, 1214 | |
Johanna Maria, s. 20.8.1990 ... (4609) | 70, 71 | |
Johannes "Juho" Johansson, s. 9.1.1849 ... (127) | 2, 3 | |
Johannes "Juho", s. 27.1.1876 ... (637) | 152, 233 | |
Johannes, s. 19.9.1858 ... (991) | 543, 549 | |
Johannes, s. 12.9.1887 ... (2921) | 549 | |
Johannes, "John", s. 15.3.1874 ... (378) | 1176, 1177, 691 | |
Joona Aulis, s. 19.8.1976 ... (528) | 1353, 1354 | |
Joonas Antinpoika, s. 6.12.1827 ... (572) | 233 | |
Jorma ... (4301) | 763 | |
Jorma Kalle Olavi, s. 1.7.1947 ... (1260) | 923 | |
Jouni Allan, s. 20.1.1976 ... (1344) | 1211, 1213 | |
Juha Mikael, s. 24.11.1970 ... (1343) | 1211, 1212 | |
Juha Pekka, s. 28.4.1966 ... (3357) | 138 | |
Juhani Valtteri, s. 31.1.1987 ... (2059) | 310 | |
Juho, s. 16.9.1864 ... (1195) | 890, 891 | |
Juho Vihtori, s. 24.6.1896 ... (400) | 1252 | |
Jussi Olavi, s. 26.6.1921 ... (148) | 72, 138 | |
Jussi Urpo Eemeli, s. 29.5.1978 ... (1301) | 1193, 1195 | |
Kaarlo Kauko, s. 28.1.1914 ... (4302) | 754 | |
Kaija Alma Matilda, s. 23.3.1941 ... (169) | 103, 107 | |
Kaija Hannele, s. 20.7.1951 ... (1760) | 61, 64 | |
Kaisa Juhontytär, s. 12.3.1833 ... (116) | 1, 783 | |
Kalle Heikki, s. 6.9.1969 ... (1774) | 235, 237 | |
Kalle Juhonpoika, s. 16.12.1843 ... (122) | 1, 1251 | |
Karin Alina, s. 27.2.1921 ... (1930) | 304, 312 | |
Karl "Kalle" Matinpoika, s. 5.4.1872 ... (214) | 543, 639, 154 | |
Karl Viktor "Kalle Vihtori", s. 16.3.1874 ... (199) | 152, 153, 639 | |
Katariina "Kate", s. 25.11.1897 ... (929) | 1177 | |
Kathleen Anna, s. 4.5.1935 ... (2942) | 627 | |
Katja Anneli, s. 2.5.1976 ... (9811) | 1213 | |
Katja Tuulikki, s. 29.5.1976 ... (1160) | 180, 181 | |
Katri Maria, s. 7.8.1906 ... (404) | 1252 | |
Katri Tuulikki, s. 22.2.1926 ... (384) | 1216, 1217 | |
Kerttu Annikki, s. 14.11.1937 ... (1772) | 235 | |
Kerttu Mirjam, s. 11.4.1919 ... (1947) | 333, 337 | |
Kiia Anniina, s. 7.9.2010 ... (11965) | 1213 | |
Kirsi Helinä, s. 11.10.1954 ... (196) | 68 | |
Kirsti Anna-Liisa, s. 16.9.1927 ... (652) | 245 | |
Konsta Edvard, s. 18.3.1912 ... (4303) | 754 | |
Kristen Maria, s. 1.1.1987 ... (2945) | 628 | |
Kristian "Risto" Antinpoika, s. 8.6.1869 ... (1813) | 688, 754, 694 | |
Kyösti Kullervo, s. 5.8.1949 ... (1346) | 1215 | |
Lahja, s. 12.8.1923 ... (192) | 302, 67 | |
Laina, s. 28.1.1912 ... (167) | 103 | |
Laina Vilhelmina, s. 1.6.1893 ... (3030) | 489 | |
Lassi Samuli, s. 17.11.1987 ... (1268) | 925 | |
Laura Eini, s. 17.1.1916 ... (23076) | 1366 | |
Laura Hellevi, s. 7.8.1953 ... (1316) | 1200, 1215 | |
Laura Hellevi, s. 7.8.1953 ... (1316) | 1200, 1215 | |
Laura Jessica Maaria, s. 8.12.2005 ... (18183) | 903 | |
Laura Maria Adalmiina, s. 28.7.1999 ... (3700) | 141 | |
Lauri Eelis, s. 11.10.1900 ... (2926) | 549, 626 | |
Lauri Johannes, s. 1.3.1910 ... (4304) | 754, 763 | |
Lauri, s. 19.10.1913 ... (1210) | 893 | |
Lea ... (4305) | 763 | |
Lea Inkeri, s. 16.7.1948 ... (520) | 1351, 1358 | |
Leena Antintytär, s. 2.5.1827 ... (126) | 2 | |
Leena Sofia Juhontytär, s. 3.4.1837 ... (118) | 1, 938 | |
Leena Sofia Juhontytär, s. 11.5.1861 ... (133) | 2, 344 | |
Leena Sofia, s. 4.6.1854 ... (271) | 688, 689, 403 | |
Leena Sofia, s. 24.4.1876 ... (391) | 1251 | |
Leena Vilhelmina, s. 2.11.1932 ... (333) | 851, 76 | |
Leevi Jussi Patrik, s. 14.1.2001 ... (3701) | 141 | |
Lempi Maria, s. 5.8.1899 ... (204) | 153 | |
Leo Aleksanteri, s. 29.1.1915 ... (640) | 233, 245 | |
Leo Heinz Hermanni, s. 24.7.2013 ... (19580) | 1356 | |
Leo Tapani, s. 27.7.1938 ... (470) | 1317, 1318 | |
Liisa, s. 10.11.1912 ... (8997) | 154 | |
Linda Julia, s. 30.10.1899 ... (217) | 171 | |
Lydia "Lyyti", s. 1886 ... (2468) | 1364 | |
Lyyli, s. 1917 ... (19327) | 1367 | |
Lyyli Johanna, s. 26.2.1899 ... (931) | 690, 691 | |
Maarit Riikka Helena, s. 19.2.1984 ... (3697) | 68 | |
Maija Leena Eliaantytär, s. 22.2.1834 ... (373) | 890 | |
Maija Loviisa, s. 24.11.1866 ... (5003) | 1176 | |
Maija Mirjam, s. 10.2.1935 ... (221) | 171, 186 | |
Maija Stina Juhontytär, s. 28.8.1822 ... (110) | 1 | |
Maria "Maija" Matintytär, s. 31.3.1834 ... (988) | 543 | |
Maria Antintytär, s. 1.5.1848 ... (198) | 152 | |
Maria Elisabet, s. 9.5.1990 ... (1349) | 1215 | |
Maria Elisabeth "Petti" Ristontytär, s. 5.7.1908 ... (2631) | 754, 756, 694 | |
Maria Joonaantytär, s. 29.3.1887 ... (590) | 233 | |
Maria, s. 8.1.1870 ... (139) | 3, 4 | |
Mariana Henriksdotter, s. 2.7.1864 ... (1729) | 549 | |
Marja-Liisa, s. 26.1.1945 ... (3710) | 558 | |
Marja-Liisa, s. 6.9.1946 ... (3343) | 138 | |
Marja-Liisa, s. 9.3.1961 ... (1219) | 894, 905 | |
Marja-Terttu ... (2579) | 62 | |
Markku Sakari, s. 4.6.1954 ... (193) | 67, 68 | |
Markku Veli, s. 8.8.1955 ... (3350) | 138, 144 | |
Marko Sami, s. 7.5.1971 ... (2065) | 307, 308 | |
Marko Tapani, s. 28.11.1976 ... (1347) | 1215 | |
Martti Ilmari, s. 10.11.1915 ... (4307) | 754, 764 | |
Martti Mainio, s. 2.9.1912 ... (1295) | 1189, 1192 | |
Martti, s. 2.2.1905 ... (422) | 1299, 1317 | |
Martti, s. 1950 ... (2630) | 755 | |
Matilda Henriksdotter, s. 14.3.1890 ... (1208) | 893 | |
Matilda, s. 18.5.1898 ... (2925) | 549 | |
Matti Artturi, s. 23.10.1927 ... (220) | 171, 179 | |
Matti Juhonpoika, s. 26.12.1829 ... (114) | 1, 543, 154 | |
Matti Juhonpoika, s. 5.2.1857 ... (131) | 2 | |
Matti Oskari, s. 17.9.2008 ... (20147) | 75 | |
Matti, s. 5.3.1927 ... (163) | 73, 74 | |
Matts "Matti" Antinpoika, s. 14.9.1864 ... (1816) | 688, 753 | |
Matts "Matti, Tuparovasti" Kallenpoika, s. 22.3.1871 ... (389) | 1251, 1252 | |
Mauri Antero, s. 1945 ... (4311) | 764, 765 | |
Meeri Eliisi, s. 14.3.1906 ... (207) | 153, 203 | |
Merja Katriina, s. 8.8.1961 ... (983) | 1191 | |
Miina, s. 26.8.1862 ... (2603) | 688 | |
Miisa Mariella, s. 9.1.2002 ... (7417) | 308 | |
Mika Sakari, s. 1.3.1974 ... (3348) | 140, 142 | |
Mikko Juho Antero, s. 12.5.1992 ... (2063) | 246 | |
Mina Juhontytär, s. 3.1.1870 ... (4576) | 753 | |
Minja Birgit, s. 27.12.2000 ... (1025) | 1354 | |
Minna Kaarina, s. 16.1.1978 ... (1777) | 236 | |
Mirja Sanelma, s. 24.5.1940 ... (1313) | 1200, 1205 | |
Nestor, s. 20.10.1874 ... (374) | 890, 937 | |
Netta Margit, s. 12.9.2003 ... (7974) | 1354 | |
Niina Ilona, s. 30.8.1977 ... (1907) | 63 | |
Nina, s. 16.7.1967 ... (2081) | 247 | |
Olavi Antero, s. 5.4.1955 ... (2056) | 306, 246 | |
Olavi Matias, s. 10.5.1917 ... (186) | 48 | |
Olga Aliina, s. 14.6.1911 ... (1123) | 72, 110 | |
Olga Annikki, s. 9.12.1918 ... (3077) | 42 | |
Olga Johanna, s. 16.4.1883 ... (137) | 3, 146 | |
Olga Maria, s. 15.9.1927 ... (1890) | 74 | |
Olga Maria, s. 15.9.1878 ... (2010) | 152, 248 | |
Olga, s. 4.1.1887 ... (5102) | 1176, 1220 | |
Olivia Fanny Henriikka, s. 3.10.2008 ... (18184) | 903 | |
Onni Anselm, s. 27.2.1916 ... (1927) | 304, 306, 246 | |
Onni Villiam, s. 25.11.1891 ... (399) | 1252 | |
Oona Elina, s. 6.6.2005 ... (21723) | 1195 | |
Oskar, s. 23.6.1890 ... (165) | 204 | |
Oskari, s. 8.11.1882 ... (382) | 1176, 1216 | |
Oskari, s. 12.10.1897 ... (1289) | 937 | |
Otto, s. 1.5.1926 ... (3028) | 1253 | |
Otto, s. 16.3.1886 ... (1922) | 152, 304 | |
Otto, s. 20.1.1895 ... (3095) | 549 | |
Outi Marja, s. 23.7.1989 ... (2060) | 310 | |
Paavo Alvari, s. 25.12.1918 ... (1929) | 304 | |
Paavo Artturi, s. 13.3.1913 ... (210) | 153 | |
Paavo Henrik, s. 11.3.1982 ... (531) | 1355, 1357 | |
Paavo Juho, s. 28.12.1907 ... (3073) | 42 | |
Paavo Kristian, s. 26.10.1918 ... (4308) | 754, 769 | |
Paavo Olavi, s. 27.12.1942 ... (4309) | 769, 777 | |
Paavo, s. 26.9.1915 ... (383) | 1189, 1200 | |
Paavo Taimi, s. 23.2.1904 ... (206) | 153 | |
Pasi Juhani, s. 20.8.1970 ... (1775) | 235, 238 | |
Paula Joann, s. 1970 ... (934) | 692, 693 | |
Paula Tuulikki, s. 27.7.1968 ... (472) | 1318, 1319 | |
Paula Ulpu Ilona, s. 15.3.2010 ... (5805) | 238 | |
Pertti Henrikki, s. 21.5.1966 ... (984) | 1191 | |
Perttu Heikki, s. 8.2.1976 ... (525) | 1352 | |
Perttu Olli, s. 28.4.1986 ... (2061) | 246 | |
Piia Kristiina, s. 20.12.1973 ... (8920) | 238 | |
Pirjo Anneli, s. 13.3.1946 ... (527) | 1353 | |
Pirjo Elina, s. 15.2.1957 ... (3353) | 138, 145 | |
Pirjo Päivikki, s. 16.5.1975 ... (473) | 1318, 1320 | |
Pirjo-Liisa, s. 23.6.1951 ... (2118) | 58 | |
Pirkko Eila, s. 7.7.1945 ... (2064) | 307 | |
Päivi, s. 9.9.1974 ... (1762) | 1212 | |
Päivi Kristiina, s. 29.10.1971 ... (3346) | 140 | |
Raakel Vellamo, s. 18.9.1915 ... (17627) | 301 | |
Raili Annikki, s. 29.6.1936 ... (1311) | 1200, 1201 | |
Rauni Katariina, s. 21.11.1951 ... (3345) | 140 | |
Reino Albert, s. 5.7.1932 ... (2941) | 626, 627 | |
Reino Alvari, s. 3.4.1917 ... (211) | 153 | |
Reino Eelis, s. 13.10.1922 ... (5044) | 514 | |
Reino Jalmari, s. 16.12.1918 ... (187) | 48, 67 | |
Reino Tapio, s. 11.4.1962 ... (195) | 67, 70 | |
Riitta Anneli, s. 17.2.1950 ... (533) | 750 | |
Risto Oskari, s. 26.1.1978 ... (530) | 1355, 1356 | |
Risto, s. 20.8.1936 ... (987) | 1190 | |
Risto Sakari, s. 15.10.1968 ... (1773) | 235, 236 | |
Rosa Matilda "Ruusa", s. 23.3.1893 ... (1945) | 333 | |
Roswitha Anneli, s. 28.4.1978 ... (8418) | 1356 | |
Saara Maria, s. 4.9.1911 ... (3074) | 42 | |
Saara, s. 13.5.1915 ... (1946) | 333, 334 | |
Saima Liisa, s. 10.7.1912 ... (189) | 50 | |
Salme Tuulikki, s. 24.2.1945 ... (1314) | 1200, 1209 | |
Sanni Dagmar, s. 6.1.1921 ... (642) | 233 | |
Sanni Kaarina, s. 8.10.1924 ... (219) | 171, 172 | |
Sanni Vellamo, s. 28.1.1925 ... (190) | 61 | |
Sara Nanne Susanna, s. 11.1.1979 ... (7482) | 1195 | |
Seija Alviina, s. 22.4.1939 ... (1312) | 1200, 1202 | |
Seija Helena Tuulikki, s. 2.5.1967 ... (1754) | 66 | |
Seija Sinikka, s. 20.11.1941 ... (172) | 104 | |
Seija Tuulikki, s. 12.5.1951 ... (5688) | 180 | |
Selma, s. 8.1.1873 ... (1543) | 937 | |
Selma Danielsdotter, s. 23.4.1862 ... (780) | 110 | |
Selma, s. 4.11.1869 ... (388) | 1251 | |
Selma, s. 17.4.1877 ... (1199) | 890 | |
Seppo Antero, s. 10.1.1962 ... (3130) | 514 | |
Seppo Elias, s. 10.6.1949 ... (1759) | 61, 63 | |
Serafia "Viinu" Kallentytär, s. 24.2.1888 ... (396) | 1251, 1368 | |
Sesilia Alvina Antintytär, s. 17.12.1885 ... (596) | 42 | |
Sesilia, s. 23.11.1878 ... (381) | 1176 | |
Sesilia, s. 24.10.1880 ... (5152) | 1176 | |
Signe Dagmar, s. 22.3.1898 ... (203) | 153, 187 | |
Siiri Johanna, s. 2.2.1894 ... (201) | 153, 154, 639 | |
Silja Maria, s. 25.1.1902 ... (402) | 1252 | |
Silja Sofia, s. 16.9.2003 ... (7418) | 308 | |
Simon "Simo" Joonaanpoika, s. 8.8.1888 ... (591) | 325 | |
Sini Essi Anneli, s. 28.1.1995 ... (3352) | 144 | |
Sinikka Helinä, s. 2.10.1947 ... (2102) | 50, 56 | |
Sirpa, s. 25.4.1969 ... (7480) | 1194 | |
Sonja Ulla Maria, s. 5.4.1996 ... (1778) | 236 | |
Stefan Allan, s. 4.1.1991 ... (2946) | 628 | |
Stina Johanna, s. 17.12.1863 ... (994) | 543, 629 | |
Suvi-Tuuli Helena, s. 25.5.1998 ... (1757) | 66 | |
Sylvi Regina, s. 7.9.1916 ... (3076) | 42 | |
Taimi Kaarina, s. 26.10.1920 ... (3039) | 489 | |
Taina, s. 17.11.1956 ... (2058) | 310 | |
Taisto Veikko Elias, s. 15.2.1941 ... (517) | 1351, 1352 | |
Taito Kalle Rudolf, s. 15.10.1895 ... (202) | 153, 171 | |
Tanja Annika "Anki", s. 25.6.1983 ... (8419) | 1357 | |
Tanja-Maria, s. 11.7.1989 ... (1910) | 79 | |
Tapio Pekka Sakari, s. 8.6.1997 ... (957) | 236 | |
Tapio Tuomas, s. 20.3.1990 ... (1269) | 925 | |
Tarja Anneli, s. 24.5.1946 ... (2101) | 50, 53 | |
Tauno Elias, s. 16.1.1909 ... (182) | 48, 50 | |
Tauno Eljas, s. 7.2.1919 ... (427) | 1299 | |
Tauno Olavi, s. 26.2.1918 ... (1212) | 893, 923 | |
Tea Adeile, s. 21.11.1979 ... (4324) | 1354 | |
Teemu Pekka Johannes, s. 5.1.1992 ... (1755) | 66 | |
Teija Birgitta, s. 5.1.1964 ... (4608) | 70 | |
Tekla Lydia Jacobsdotter, s. 23.9.1879 ... (156) | 42 | |
Tellervo Tuulikki, s. 12.9.1954 ... (1265) | 925 | |
Terttu Anna-Maija, s. 20.10.1942 ... (170) | 103, 109 | |
Terttu Kaarina, s. 4.1.1935 ... (981) | 1191 | |
Thilda Maria, s. 14.10.1871 ... (377) | 1176 | |
Thilda, s. 12.11.1868 ... (996) | 543 | |
Tiia, s. 26.12.1994 ... (166) | 79 | |
Tiina Sisko, s. 18.2.1974 ... (20144) | 75 | |
Tilda Maria, s. 1.1.1882 ... (420) | 750, 1299 | |
Tilda Maria Mattsdotter, s. 2.2.1870 ... (921) | 691, 1177 | |
Tilda Maria, s. 20.6.1878 ... (392) | 1251 | |
Tilda Maria, s. 1.9.1892 ... (1207) | 892 | |
Toini Annikki ... (4280) | 763 | |
Toini Helena, s. 25.1.1912 ... (185) | 48, 59 | |
Toini Mirjam, s. 6.12.1914 ... (146) | 72, 129 | |
Toivo Armas, s. 26.1.1932 ... (985) | 1190 | |
Toivo Esa Matias, s. 28.1.1960 ... (339) | 76 | |
Toivo Heikki, s. 27.1.1888 ... (1205) | 892 | |
Toivo Matias, s. 22.2.1896 ... (2924) | 549 | |
Toivo, s. 5.4.1896 ... (161) | 73 | |
Tomi Jaakko Petteri, s. 14.4.1993 ... (1756) | 66 | |
Toni, s. 4.12.1991 ... (1911) | 79 | |
Tuija Elise, s. 17.1.1962 ... (1909) | 79 | |
Tuija Irmeli, s. 14.5.1953 ... (1224) | 901 | |
Tuomas Heikki Johannes, s. 25.1.1981 ... (1228) | 904 | |
Tuula Anneli, s. 18.12.1950 ... (2944) | 628 | |
Tuula Marjatta, s. 19.12.1946 ... (1298) | 1192, 1196 | |
Tyyne Maria, s. 19.9.1909 ... (424) | 1299, 1331 | |
Urho Everett, s. 1909 ... (4275) | 1364, 1367 | |
Urpo Eemeli, s. 16.5.1943 ... (1297) | 1192, 1193 | |
Uuno Albert, s. 6.9.1907 ... (2464) | 1364, 1366 | |
Uuno Olavi, s. 25.6.1908 ... (208) | 153 | |
Valma Elisabet "Liisa", s. 17.9.1913 ... (639) | 233, 239 | |
Veeti Onni Eemeli, s. 21.1.2010 ... (21724) | 1195 | |
Veijo Juhani, s. 11.11.1951 ... (2055) | 306, 310 | |
Veikko Voitto, s. 13.2.1946 ... (1776) | 234 | |
Verneri, s. 17.7.1998 ... (2082) | 247 | |
Vihtori, s. 2.9.1871 ... (1198) | 890 | |
Vilhelmiina "Mina" Juhontytär, s. 18.9.1858 ... (132) | 2 | |
Vilhelmina, s. 17.9.1874 ... (1000) | 543, 640 | |
Vilho Johannes, s. 31.3.1960 ... (982) | 1191 | |
Viljo Allan, s. 7.4.1928 ... (1960) | 1211, 1215 | |
Viljo Jalmari, s. 1.6.1912 ... (1209) | 893, 894 | |
Willeveikko, s. 18.3.1997 ... (7481) | 1194 | |
Vilma Lusina, s. 24.1.1891 ... (1923) | 301 | |
Voitto Olavi, s. 19.3.1942 ... (518) | 1351, 1353 | |
Wäinö Ilmari, s. 6.12.1905 ... (4276) | 1364, 1365 | |
Yrjö Johannes, s. 28.1.1915 ... (184) | 48, 61 | |
Yrjö, s. 24.3.1903 ... (179) | 48 | |
POIKONEN-SAKSELA | Paula Tuulikki, s. 27.7.1968 ... (472) | 1318, 1319 |
POIKSALO | Eija-Riitta Maria, s. 1945 ... (9572) | 765 |
Iida Emilia, s. 1982 ... (9134) | 766 | |
Karoliina Susanna Maria, s. 1987 ... (8964) | 765, 767 | |
Martti Ilmari, s. 10.11.1915 ... (4307) | 754, 764 | |
Mauri Antero, s. 1945 ... (4311) | 764, 765 | |
Pamela Kristiina Maria, s. 1980 ... (8965) | 765 | |
Panu-Kristian Aleksanteri, s. 1975 ... (9235) | 765, 766 | |
Ritva ... (4312) | 764, 768 | |
POKELA | Helena Elina, s. 6.9.1992 ... (4669) | 581 |
Kasper Matias, s. 3.1.2000 ... (17426) | 1173 | |
Merja Marketta, s. 13.12.1960 ... (4667) | 578, 581 | |
Outi Anneli, s. 7.11.1968 ... (3889) | 1171, 1173 | |
Pinja Karoliina, s. 19.12.2001 ... (17427) | 1173 | |
Satu Johanna, s. 14.9.1994 ... (4670) | 581 | |
Toni Kristian, s. 13.5.1973 ... (17425) | 1173 | |
POLA | Jan ... (7898) | 1008 |
POLLARI | Anna Julia ... (2425) | 292 |
Anna, s. 1.11.1898 ... (3027) | 1253 | |
Erik Gustaf "Eero Kustaa" Davidsson, s. 24.10.1864 ... (17079) | 1253 | |
Jaakko Viljami ... (2424) | 292 | |
Markku Tapio, s. 1957 ... (18147) | 1061 | |
Siiri Annikki, s. 28.1.1919 ... (2045) | 292 | |
Tuovi Orvokki ... (2342) | 280 | |
POLOJÄRVI | Ilkka Olavi, s. 27.4.1959 ... (4740) | 623 |
Nicolai Ilkka Andre, s. 18.9.1992 ... (4742) | 623 | |
POLSO | Aili Amanda ... (2277) | 275 |
Ensio Matias, s. 27.10.1922 ... (2275) | 275 | |
Matti Väinä ... (2276) | 275 | |
Pirkko Marjatta, s. 27.4.1930 ... (2028) | 266, 275 | |
POLSTIERNA | Anne Marita Orvokki, s. 5.11.1959 ... (4739) | 613, 623 |
Claudia Cherry Anne, s. 21.1.1989 ... (4741) | 623 | |
POSIO | Elvi Katariina, s. 1.11.1917 ... (17676) | 412 |
Laila Amalia, s. 2.3.1939 ... (3952) | 412 | |
Sylvi, s. 18.11.1910 ... (17137) | 413 | |
Toivo Henrik, s. 17.11.1914 ... (17675) | 412 | |
POSTINEN | Ari Pertti Juhani, s. 13.6.1950 ... (2366) | 289 |
Helli Kaarina ... (2375) | 289 | |
Matti Johannes ... (2374) | 289 | |
POTTA | Henna Kaarina, s. 6.9.1924 ... (2207) | 261 |
POVELAINEN | Mirja ... (6574) | 91 |
POWER | Anthony Stuart, s. 21.2.1947 ... (7994) | 999 |
Cory Edgar, s. 14.10.1971 ... (7995) | 999 | |
POWER, CASSILL | Jill, s. 11.2.1948 ... (7993) | 998, 999 |
PRAAG | Kai Kiano Leo, s. 12.7.2008 ... (9761) | 1320 |
Peter, s. 7.12.1969 ... (9000) | 1320 | |
Pirjo Päivikki, s. 16.5.1975 ... (473) | 1318, 1320 | |
Shania Aurora Alinda, s. 14.4.2010 ... (10602) | 1320 | |
PRINKKILÄ | Liisa Terttu ... (8679) | 1081 |
PUHAKKA | Kaisa, s. 19.3.1972 ... (4313) | 775 |
PUKKILA | Vieno Johanna, s. 28.3.1912 ... (17177) | 159 |
PULKKANEN | Taimi Annikki, s. 10.12.1922 ... (7465) | 738 |
PULKKI | Ebba, s. 29.10.1922 ... (9985) | 393 |
PUOLITAIVAL | Janne Ilmari, s. 22.3.1980 ... (2935) | 1218 |
Leevi Ilmari, s. 29.11.1944 ... (2932) | 1218 | |
Marjo Vivi, s. 13.5.1971 ... (2934) | 1218 | |
Seija Marjatta, s. 18.8.1947 ... (385) | 1217, 1218 | |
Virve Tuulikki, s. 6.10.1967 ... (2933) | 1218 | |
PURANEN | Anna Olofdotter, s. 21.7.1783 ... (9973) | 2 |
Arja Anna-Liisa, s. 23.8.1954 ... (1157) | 179, 183 | |
Jorma Vihtori, s. 29.8.1948 ... (9210) | 183 | |
Marko, s. 18.5.1985 ... (9215) | 183, 185 | |
Minna Johanna, s. 9.4.1978 ... (9211) | 183, 184 | |
Piia Johanna, s. 24.10.1978 ... (8705) | 1033, 1034 | |
Raija Helena, s. 5.5.1953 ... (9993) | 555, 556 | |
Raimo Juhani, s. 7.6.1951 ... (8704) | 1033 | |
Sanna, s. 31.3.1975 ... (9995) | 556 | |
Tuija, s. 10.12.1979 ... (9996) | 556 | |
Vihtori, s. 10.2.1898 ... (9997) | 556 | |
Vilho Juhani, s. 5.4.1946 ... (9994) | 556 | |
PUROLA | Impi Helena, s. 11.2.1914 ... (11074) | 433 |
Saima Dagmar, s. 25.7.1889 ... (2583) | 61 | |
Sanni Vellamo, s. 28.1.1925 ... (190) | 61 | |
Vihtori, s. 4.12.1886 ... (2582) | 61 | |
PURONTAKANEN | Aleksi Johannes, s. 24.12.1990 ... (2320) | 274 |
Anni Marja, s. 14.4.1962 ... (2316) | 274 | |
Hanna Emilia, s. 15.12.1987 ... (2319) | 274 | |
Helena Kyllikki, s. 15.2.1929 ... (2035) | 266, 272 | |
Hilda Maria ... (2310) | 272 | |
Joel Konstantin ... (2309) | 272 | |
Pentti Teodor, s. 15.1.1927 ... (2308) | 272 | |
Petri Tapani, s. 29.9.1964 ... (2313) | 272 | |
Päivi Helena, s. 10.6.1956 ... (2311) | 272, 273 | |
Tuomo Sakari, s. 14.1.1958 ... (2312) | 272, 274 | |
PUTKIMÄKI (PUTKINEN) | Amanda Mariantytär, s. 23.2.1871 ... (11967) | 845 |
PUTKONEN | Eeva, s. 14.9.1939 ... (4975) | 1021 |
Hilja Katriina, s. 30.12.1897 ... (19837) | 1360 | |
Kati, s. 6.9.1964 ... (4926) | 779 | |
PUURULA | Eila ... (2305) | 270 |
PUURUNEN | Enja Sisko, s. 27.3.1990 ... (21928) | 842 |
PUUSAARI | Maija Liisa Jaakontytär, s. 16.1.1849 ... (4314) | 754 |
PYY | Maria Elisabeth, s. 1.5.1841 ... (11103) | 677 |
PYYKINEN | Matti Johannes, s. 5.6.1988 ... (21331) | 114 |
Sari Anna, s. 13.4.1991 ... (9711) | 113, 114 | |
PÄÄKKÖNEN | Ella Natalie, s. 21.1.2006 ... (17677) | 617 |
Heidi Johanna, s. 4.6.1982 ... (2074) | 316 | |
Irma Eija Mirjami, s. 23.4.1952 ... (2072) | 312, 316 | |
Jukka Antero, s. 16.10.1983 ... (2075) | 316 | |
Kauko Antero, s. 19.10.1949 ... (2073) | 316 | |
Maja Pauliina, s. 29.6.2002 ... (7530) | 617 | |
Pasi Ahti, s. 21.6.1968 ... (7531) | 617 | |
Taina, s. 17.11.1956 ... (2058) | 310 | |
PÖLKKI | Teija Birgitta, s. 5.1.1964 ... (4608) | 70 |
PÖPPÖNEN | Arttu Iivari, s. 14.1.2010 ... (19577) | 1250 |
Elvi Annikki, s. 16.9.1938 ... (2586) | 60 | |
Emmi Sofia, s. 20.6.2007 ... (19575) | 1249 | |
Matti Juhani, s. 11.8.1952 ... (4553) | 1248 | |
Pasi Juhani, s. 12.3.1981 ... (4554) | 1248, 1249 | |
Satu-Sinikka, s. 2.9.1982 ... (19576) | 1250 | |
Seija Helena, s. 3.12.1958 ... (4537) | 1233, 1248 | |
Ulla Maarit, s. 22.9.1984 ... (19574) | 1249 | |
Venla Auroora, s. 17.7.2011 ... (19578) | 1250 | |
Vesa Tapio, s. 8.10.1982 ... (4555) | 1248, 1250 | |
PÖYHÖNEN | Anita, s. 22.10.1962 ... (6649) | 17 |
Kaarina, s. 5.9.1929 ... (11092) | 17 | |
Kalervo, s. 5.8.1924 ... (11091) | 17 | |
R | Suku- ja myöhempi nimi -hakemisto | |
RAATIKAINEN | Emmi Aurora, s. 1.9.2000 ... (21330) | 112 |
Riikka Hillevi, s. 22.6.1962 ... (9502) | 658, 661 | |
Taneli Emil Johannes, s. 10.10.1994 ... (21329) | 112 | |
Timo Matti, s. 31.7.1961 ... (21328) | 112 | |
VeliMatti ... (9503) | 661 | |
RAHKONEN | Erkki Olavi, s. 9.4.1938 ... (1104) | 33 |
Hilda Matintytär, s. 5.12.1866 ... (1483) | 1255 | |
Ida Sesilia, s. 2.8.1907 ... (15436) | 219 | |
RAHOLA | Kaija ... (4315) | 780 |
RAITAMÄKI | Katarina "Kaisa" Antintytär, s. 19.2.1787 ... (4606) | 415 |
RAITANEN E. KOTANEN | Lilja Agneta, s. 10.7.1927 ... (17306) | 1163 |
RAITANEN | Kirsti Agneta, s. 4.6.1961 ... (3809) | 1163 |
Vilho Johannes, s. 10.4.1928 ... (17305) | 1163 | |
RAIVIO | Sauli Markus, s. 21.7.1970 ... (1246) | 911 |
RAJALA | Arja Saara Aulikki, s. 4.9.1952 ... (2189) | 334, 335 |
Joni Matias, s. 5.12.1989 ... (2194) | 335 | |
Kaisu-Leena, s. 14.10.1979 ... (16944) | 336 | |
Kimmo Kristian, s. 16.6.1980 ... (2193) | 335 | |
Kirikou, s. 12.5.2005 ... (16945) | 336 | |
Seppo Kalevi, s. 23.8.1952 ... (2191) | 335 | |
Tommi Kalevi, s. 1.4.1978 ... (2192) | 335, 336 | |
RAJANIEMI | Eeva Marja, s. 24.12.1934 ... (3015) | 98 |
Esteri, s. 29.11.1904 ... (5187) | 98 | |
Petter Vilhelm, s. 19.5.1905 ... (5186) | 98 | |
RAMSI | Maria Mattsdotter, s. 2.8.1810 ... (10080) | 543 |
Marjaana Juhontytär, s. 18.3.1853 ... (11086) | 5 | |
Taavetti Erkinpoika, s. 4.1.1844 ... (11085) | 5 | |
Taavi, s. 7.11.1874 ... (155) | 5 | |
RANKINEN | Arvo, s. 3.7.1911 ... (3758) | 1096 |
RANKINEN E. POIKOLA | Toivo, s. 26.8.1897 ... (3764) | 1136 |
RANKINEN | Elias Johansson, s. 4.2.1858 ... (17646) | 1136 |
Emilia "Milja" Eriksdotter, s. 7.1.1880 ... (6487) | 1057, 1096, 1105 | |
Fanni, s. 1.10.1914 ... (6491) | 1170 | |
Henrik Evert "Heikki", s. 27.1.1875 ... (3915) | 1057, 1096, 1105 | |
Hilja, s. 1.4.1910 ... (3747) | 1057 | |
Kari Tapio, s. 28.10.1958 ... (3895) | 1170, 1175 | |
Lassi Juhani, s. 7.9.1990 ... (8871) | 1098 | |
Onni Armas, s. 29.9.1906 ... (6490) | 1170 | |
Pentti Armas, s. 3.3.1937 ... (3786) | 1170 | |
Päivi Helena, s. 4.3.1956 ... (3896) | 1175 | |
Saara, s. 5.1.1915 ... (3756) | 995, 1096 | |
Saima Maria, s. 6.9.1902 ... (3903) | 1105 | |
Seija Marja Leena, s. 10.4.1944 ... (3759) | 1096, 1097 | |
Seppo, s. 31.8.1933 ... (3874) | 1136 | |
Tommi Johannes, s. 22.10.1982 ... (3897) | 1175 | |
Tuomas Mikael, s. 5.6.1984 ... (3898) | 1175 | |
Veikko Juhani, s. 10.5.1952 ... (3760) | 1096, 1098 | |
Vieno, s. 3.5.1915 ... (6494) | 483 | |
RANTA-AHO | Aaro, s. 2.10.1894 ... (666) | 328 |
Edla Johanna, s. 30.1.1896 ... (600) | 328 | |
Inga Terttu Marjatta, s. 15.3.1929 ... (668) | 328 | |
RANTALA E. LEHTONEN | Leena, s. 30.4.1916 ... (12328) | 574 |
RANTALA | Marja-Leena, s. 9.8.1944 ... (4651) | 574 |
Toivo Elias, s. 29.1.1922 ... (17414) | 574 | |
Tyyne Maria, s. 25.12.1893 ... (12778) | 317 | |
RANTANEN | Amanda, s. 4.10.1886 ... (2516) | 239, 1351 |
RANTANEN E. POIKONEN | Toivi Maria, s. 20.12.1915 ... (1310) | 1200 |
RANTANEN | Jari Juhani ... (19579) | 1245 |
Jarkko Mikael, s. 7.10.2009 ... (19570) | 1245 | |
RASI | , s. 4.10.2011 ... (17761) | 1160 |
Aada Johanna Elisabet, s. 2000 ... (10029) | 1088 | |
Aapo Oskari, s. 2.6.2007 ... (12539) | 1142 | |
Aarne Viljo, s. 16.11.1925 ... (3735) | 1000, 1003 | |
Aaro, s. 1.12.1909 ... (3746) | 995, 1057 | |
Aina "Aino" Johanna, s. 16.6.1895 ... (3731) | 995 | |
Aina Alma, s. 14.11.1906 ... (1795) | 1135, 1136 | |
Aino Helena, s. 2.3.1948 ... (3780) | 1057, 1083 | |
Aira Tuulikki, s. 27.12.1934 ... (3774) | 1057, 1058 | |
Albert John, s. 2.6.1915 ... (7990) | 996, 998 | |
Aldona Anna, s. 16.11.1968 ... (7997) | 1023 | |
Alexander Gustav Nikolai, s. 30.1.2005 ... (9916) | 1023 | |
Alma, s. 2.6.1880 ... (1792) | 940, 1127 | |
Ani, s. 29.1.1988 ... (4965) | 1016 | |
Anita Tellervo, s. 24.2.1957 ... (3798) | 1159 | |
Anna, s. 12.4.1926 ... (4970) | 1017 | |
Anna Ester, s. 11.6.1896 ... (3738) | 1030 | |
Anna Sofia Juhontytär, s. 1.2.1817 ... (7400) | 940 | |
Anna-Liisa, s. 21.6.1957 ... (3781) | 1087 | |
Anna-Maija, s. 27.2.1956 ... (3754) | 1057, 1092 | |
Anna-Stina Inkeri, s. 28.2.1993 ... (3815) | 1164 | |
Anni Eveliina, s. 27.3.1994 ... (3826) | 1168 | |
Antti Tapio, s. 4.11.1998 ... (3864) | 1143 | |
Antti Viljami, s. 14.6.1962 ... (4962) | 1003, 1016 | |
Anu Marjatta, s. 27.10.1969 ... (3824) | 1168 | |
Arttu Akseli, s. 9.8.1992 ... (3825) | 1168 | |
Arvo Johannes, s. 14.5.1944 ... (3749) | 1057, 1078 | |
Atte Aleksi, s. 14.2.1998 ... (3859) | 1142 | |
Aune Kaarina, s. 17.2.1924 ... (3734) | 1000, 1001 | |
Aune, s. 16.4.1918 ... (3761) | 995, 1099 | |
Aune, s. 5.3.1939 ... (3776) | 1057, 1070 | |
Carl "Kalle, Sota-Kalle" Juhonpoika, s. 25.10.1841 ... (124) | 940 | |
Celia, s. 11.8.1994 ... (15853) | 1026 | |
Eetu Matias, s. 11.10.1999 ... (3860) | 1142 | |
Eeva, s. 14.9.1939 ... (4975) | 1021 | |
Eeva, s. 28.6.1939 ... (4982) | 1021 | |
Eeva Hellevi, s. 1.11.1957 ... (3804) | 1155, 1162 | |
Eeva Vieno, s. 22.2.1918 ... (3766) | 1140 | |
Eeva-Liisa, s. 4.10.1945 ... (3750) | 1057, 1080 | |
Eila Anna-Liisa, s. 28.5.1934 ... (3778) | 1078 | |
Eira, s. 3.5.1933 ... (4974) | 1021 | |
Elina, s. 19.6.1877 ... (1294) | 940 | |
Ella Katariina, s. 25.10.2004 ... (12548) | 1168 | |
Elsa Maria, s. 25.7.1892 ... (3730) | 995 | |
Emma, s. 20.6.1874 ... (1293) | 940, 1126 | |
Erkki Matias, s. 23.5.1949 ... (3751) | 1057, 1087 | |
Hanna Katariina, s. 20.12.1958 ... (3848) | 1140, 1151 | |
Hannu Henrik, s. 26.3.1960 ... (3808) | 1155, 1163 | |
Hedvig "Heta" Juhontytär, s. 2.2.1839 ... (119) | 1, 940 | |
Heikki Antero, s. 4.4.1941 ... (3748) | 1057, 1076 | |
Heikki Eelis, s. 14.6.1923 ... (3767) | 1135, 1155 | |
Heikki Pellervo, s. 2.6.1980 ... (10027) | 1088 | |
Heikki, s. 8.10.1882 ... (1793) | 940, 1135, 535 | |
Heikki Tapio, s. 29.6.1966 ... (3834) | 1141, 1143 | |
Helena Kaarina, s. 28.4.1956 ... (4958) | 1003, 1013 | |
Helmi Maria, s. 29.6.1913 ... (1798) | 1135, 1138 | |
Henrietta, s. 28.12.1969 ... (15850) | 1026 | |
Hilja, s. 1.4.1910 ... (3747) | 1057 | |
Hilma Maria, s. 25.4.1883 ... (1794) | 535, 1135 | |
Ida, s. 15.6.1903 ... (3733) | 1000 | |
Ida Emma Agneta, s. 9.1.1991 ... (3811) | 1163 | |
Iida, s. 16.10.2000 ... (4969) | 1016 | |
Ilmari, s. 20.7.1908 ... (1796) | 1135, 1137 | |
Ingrid Maria ... (4986) | 1025 | |
Isabell, s. 31.5.1990 ... (15851) | 1026 | |
Jaakko Matias, s. 23.2.1954 ... (3797) | 1155, 1159 | |
Jaana Anette, s. 4.12.1970 ... (3857) | 1142 | |
Jaana Marjut, s. 10.12.1965 ... (4963) | 1016 | |
Janita, s. 31.7.1991 ... (15949) | 1087 | |
Janne Matias, s. 9.1.1980 ... (3799) | 1159, 1160 | |
Jarmo Kalevi, s. 31.5.1965 ... (3833) | 1141, 1142 | |
Jeffrey Albert, s. 18.12.1942 ... (7992) | 998 | |
Jenni, s. 5.10.1982 ... (15948) | 1087 | |
Jenny Maria, s. 10.3.1911 ... (3729) | 996, 997 | |
Jenny Maria, s. 1962 ... (7996) | 1025 | |
Jill, s. 11.2.1948 ... (7993) | 998, 999 | |
Johan "Juho" Erkinpoika, s. 1.8.1815 ... (7399) | 940 | |
Johanna Eliasdotter, s. 29.2.1872 ... (2598) | 995 | |
Johannes "Janne" John, s. 4.5.1890 ... (3727) | 995, 996 | |
Joni, s. 11.3.1986 ... (4964) | 1016 | |
Juho Vihtori "Mestari", s. 11.5.1868 ... (1291) | 940, 995 | |
Jukka Eelis, s. 31.1.1963 ... (3812) | 1155, 1164 | |
Jussi Pekka, s. 26.12.1978 ... (4955) | 1009, 1010 | |
Kaisu Marianne, s. 10.10.1995 ... (3863) | 1143 | |
Katja, s. 14.8.1976 ... (14495) | 1092, 1093 | |
Kerttu Tatjana, s. 25.8.1924 ... (4942) | 1003 | |
Kirsti Agneta, s. 4.6.1961 ... (3809) | 1163 | |
Kirsti Anneli, s. 23.2.1950 ... (3838) | 1140, 1146 | |
Lahja, s. 15.4.1929 ... (3784) | 1135, 1170 | |
Laila Marjatta, s. 24.8.1951 ... (3789) | 1155, 1158 | |
Lauri Antero, s. 10.8.1932 ... (3769) | 1000 | |
Lauri, s. 7.8.1905 ... (3763) | 1135 | |
Lauri, s. 18.6.1919 ... (1801) | 1135, 1140 | |
Lauri, s. 10.8.1989 ... (3800) | 1159 | |
Leena Mirjami, s. 25.3.1950 ... (3787) | 1155, 1156 | |
Liisa Marjaana, s. 24.10.1993 ... (3862) | 1143 | |
Lillian, s. 22.1.1917 ... (7991) | 998 | |
Linn, s. 30.6.1992 ... (15852) | 1026 | |
Maija-Liisa, s. 15.2.1952 ... (3842) | 1140, 1149 | |
Maija-Liisa, s. 6.3.1955 ... (3801) | 1155, 1161 | |
Malin Eva Annika, s. 22.9.1977 ... (4983) | 1021, 1024 | |
Margit Eija Marjaana, s. 15.12.1971 ... (3861) | 1143 | |
Margit Helena, s. 29.11.1942 ... (8298) | 1076 | |
Maria, s. 30.6.1871 ... (1292) | 940, 1104 | |
Marja Elina, s. 22.7.1983 ... (4957) | 1009, 1012 | |
Marja Leena, s. 26.2.1944 ... (3832) | 1141 | |
Marja-Leena, s. 25.11.1945 ... (4943) | 1003, 1004 | |
Marko Tapio, s. 5.12.1970 ... (10026) | 1088, 1089 | |
Martta, s. 12.9.1905 ... (3740) | 995 | |
Martta, s. 28.4.1912 ... (3755) | 995, 1095 | |
Matias, s. 6.10.1981 ... (4956) | 1009, 1011 | |
Matti Juhani, s. 3.12.1950 ... (4953) | 1003, 1009 | |
Mauri Olavi, s. 13.3.1937 ... (3770) | 1000, 1021 | |
Milja Susanna, s. 19.2.1973 ... (8299) | 1076, 1077 | |
Minna Helena, s. 21.12.1962 ... (4976) | 1021, 1022 | |
Mirja Ilmi Maria, s. 11.4.1910 ... (1797) | 1135, 535 | |
Nea Hannele, s. 13.5.1996 ... (3858) | 1142 | |
Niko Ville Hermanni, s. 24.11.1989 ... (3810) | 1163 | |
Nita Susanna, s. 15.5.2003 ... (12538) | 1142 | |
Pekka Kullervo, s. 24.9.1953 ... (3753) | 1057, 1090 | |
Pentti Aaro Pellervo, s. 31.12.1950 ... (3752) | 1057, 1088 | |
Pentti Ensio, s. 4.8.1931 ... (3768) | 1000 | |
Pentti Ensio, s. 23.5.1938 ... (3771) | 1000, 1025 | |
Petteri Juho Eelis, s. 22.1.1990 ... (3814) | 1164 | |
Pirkko Kaarina, s. 13.8.1964 ... (3817) | 1155, 1165 | |
Pirkko Liisa, s. 6.7.1939 ... (3772) | 1000, 1027 | |
Raija Tuulikki, s. 5.1.1953 ... (3782) | 1090 | |
Reino Kalevi, s. 8.6.1943 ... (3831) | 1140, 1141 | |
Riina Maarit Kristiina, s. 12.8.1974 ... (15946) | 1089 | |
Riitta, s. 22.2.1954 ... (4954) | 1009 | |
Risto-Pekka, s. 22.2.1969 ... (3835) | 1141, 1144 | |
Ritva Maaret, s. 6.6.1950 ... (4971) | 1017, 1018 | |
Saara, s. 5.1.1915 ... (3756) | 995, 1096 | |
Salme Sinikka, s. 7.2.1975 ... (8683) | 1091 | |
Sami Markus, s. 26.12.1976 ... (8682) | 1090, 1091 | |
Sami, s. 31.12.1990 ... (4966) | 1016 | |
Senja Lydia, s. 28.2.1886 ... (3728) | 996 | |
Seppo Yrjö Johannes, s. 5.11.1956 ... (4973) | 1017 | |
Sigrid, s. 5.11.1907 ... (3741) | 995, 1031 | |
Sini, s. 27.1.1999 ... (4968) | 1016 | |
Sirpa Inkeri, s. 27.4.1963 ... (3813) | 1164 | |
Stefan, s. 25.8.1971 ... (4987) | 1025, 1026 | |
Sylvi, s. 4.6.1915 ... (1799) | 1135 | |
Sylvi, s. 27.5.1916 ... (1800) | 1135, 1139 | |
Tarja Hellevi, s. 16.9.1961 ... (3851) | 1140, 1152 | |
Teemu Joni-Matti, s. 9.10.2006 ... (12579) | 1144 | |
Terhi Marianne, s. 21.3.1971 ... (21150) | 1078, 1079 | |
Tiina Elina, s. 23.7.1959 ... (4557) | 1001, 1002 | |
Tiina Elina, s. 4.8.1971 ... (3836) | 1141, 1145 | |
Tiina Maria Helena, s. 14.5.1971 ... (3827) | 1155, 1169 | |
Timi, s. 12.8.1994 ... (4967) | 1016 | |
Timo Juhani, s. 19.1.1977 ... (3837) | 1141 | |
Timo Olavi, s. 8.7.1970 ... (4984) | 1021, 1023 | |
Timo, s. 15.2.1992 ... (8685) | 1090 | |
Toivo, s. 7.2.1904 ... (3739) | 995 | |
Toni Petteri, s. 24.10.1984 ... (8684) | 1090 | |
Tuomas Juhani, s. 30.5.2003 ... (12580) | 1143 | |
Tuomas Lauru Antero, s. 18.8.2002 ... (15947) | 1089 | |
Tuula Anja Anneli, s. 11.11.1942 ... (3773) | 1000 | |
Tuula Marjatta, s. 14.9.1947 ... (4949) | 1003, 1007 | |
Valtteri Matias, s. 27.6.1998 ... (3816) | 1164 | |
Veeti Vihtori, s. 13.3.2003 ... (17760) | 1160 | |
Veli-Pekka, s. 7.6.1966 ... (3823) | 1155, 1168 | |
Vieno Helena, s. 30.7.1925 ... (3783) | 1155 | |
Vihtori Edvin, s. 23.4.1901 ... (3737) | 995, 1030 | |
Vilhelmiina "Miina", s. 6.5.1866 ... (1290) | 940, 941 | |
Viljam, s. 9.7.1898 ... (3732) | 995, 1000 | |
Viljami Matias, s. 3.6.2007 ... (12584) | 1160 | |
William Olavi, s. 28.6.2003 ... (7998) | 1023 | |
Yrjö Johannes, s. 18.10.1927 ... (3736) | 1000, 1017 | |
RASI-HAKALA | Lauri Juhani, s. 31.1.1993 ... (4978) | 1022 |
Leena Anneli, s. 27.1.1998 ... (4980) | 1022 | |
Lilli Katariina, s. 16.10.1999 ... (4981) | 1022 | |
Lotta Elina, s. 8.2.1996 ... (4979) | 1022 | |
Mika Juhani, s. 6.9.1965 ... (4977) | 1022 | |
Minna Helena, s. 21.12.1962 ... (4976) | 1021, 1022 | |
RASINKANGAS | Karita Kyllikki, s. 28.6.1969 ... (12797) | 319 |
RAUHANEN | Aaro Henrikki, s. 1.7.1927 ... (4562) | 1105, 1106 |
Aino Annikki, s. 20.8.1928 ... (4564) | 1105 | |
Aira Vivian, s. 11.11.1939 ... (9081) | 1122 | |
Amelia Regina, s. 26.8.1990 ... (9085) | 1123 | |
Antero, s. 14.11.1932 ... (4568) | 1105, 1122 | |
Armas Marianp., s. 6.7.1898 ... (3901) | 1104 | |
Armi Elias, s. 5.10.1929 ... (4565) | 1105, 1109 | |
Arvo Päiviö, s. 13.3.1958 ... (4575) | 1106 | |
Eeva Maria, s. 17.1.1941 ... (4570) | 1105 | |
Eija Kirsti Marjatta, s. 24.7.1952 ... (4572) | 1106, 1107 | |
Eino Henrik Marianpoika, s. 30.11.1904 ... (3902) | 1104, 1105 | |
Elaine, s. 17.9.1969 ... (9089) | 1122, 1125 | |
Eljas Kalle Matti, s. 31.1.2004 ... (8058) | 1121 | |
Elma Maria, s. 25.9.1931 ... (4563) | 1106 | |
Eric Henric Antero, s. 5.3.1959 ... (9082) | 1122 | |
Evan Alexander, s. 14.9.1991 ... (18168) | 1110 | |
Glenn William, s. 22.11.1960 ... (9083) | 1122, 1123 | |
Hannah Keileigh, s. 28.6.1989 ... (9088) | 1124 | |
Hannu Elias, s. 22.9.1954 ... (8182) | 1109, 1114 | |
Jaana Irene, s. 3.12.1962 ... (8184) | 1109, 1116 | |
Jouni Juhani, s. 17.4.1965 ... (8185) | 1109, 1117 | |
Kalle Vihtori, s. 23.3.1931 ... (4566) | 1105, 1118 | |
Kari Olavi, s. 25.7.1963 ... (8054) | 1118, 1121 | |
Kathy ... (9087) | 1124 | |
Kauko Antero, s. 19.5.1955 ... (4574) | 1106 | |
Kenneth Douglas, s. 23.7.1963 ... (9086) | 1122, 1124 | |
Maarit Hannele, s. 17.12.1957 ... (8183) | 1109, 1115 | |
Maria, s. 30.6.1871 ... (1292) | 940, 1104 | |
Marja-Leena Marketta, s. 1.9.1953 ... (8181) | 1109, 1110 | |
Matti Kalervo, s. 16.2.1938 ... (4569) | 1105 | |
Matti Kalervo, s. 27.2.1948 ... (4571) | 1105 | |
Matti, s. 2.12.1864 ... (1791) | 1104 | |
Mikko Eino Akseli, s. 21.8.1997 ... (8056) | 1121 | |
Raija Aulikki, s. 9.3.1936 ... (8180) | 1109 | |
Saima Maria, s. 6.9.1902 ... (3903) | 1105 | |
Seija ... (7984) | 1106 | |
Sirpa, s. 19.12.1958 ... (18335) | 1118, 1119 | |
Teresa ... (9084) | 1123 | |
Tilda Alma Johanna, s. 16.3.1999 ... (8057) | 1121 | |
Toini Helena, s. 20.1.1937 ... (4567) | 1118 | |
Vihtori, s. 26.7.1891 ... (3900) | 1104 | |
RAUTEMAA | Saara Marjatta, s. 10.5.1941 ... (471) | 1318 |
RAUTEMAA-POIKONEN | Saara Marjatta, s. 10.5.1941 ... (471) | 1318 |
RAUTIAINEN | Aino, s. 18.8.1918 ... (532) | 749, 750 |
Amanda Heikitytär, s. 14.2.1848 ... (10287) | 749 | |
Anna Elviina, s. 18.4.1932 ... (2624) | 749, 752 | |
Anna, s. 12.4.1926 ... (4970) | 1017 | |
Carl "Kalle" Samuelinpoika, s. 5.1.1840 ... (10288) | 749 | |
Ellen Annikki, s. 2.2.1926 ... (2622) | 749 | |
Emma, s. 1.12.1921 ... (2619) | 749 | |
Ester, s. 12.7.1909 ... (363) | 858 | |
Juho Albert, s. 1.5.1893 ... (2618) | 749 | |
Kaija Helena, s. 1927 ... (17369) | 611 | |
Kalle Albert, s. 15.8.1935 ... (2625) | 749 | |
Kirsi Marjaana, s. 17.1.1971 ... (9907) | 1019 | |
Leena Amanda, s. 21.8.1929 ... (2623) | 749, 751 | |
Lyyli Esteri, s. 11.4.1920 ... (2620) | 749 | |
Olavi, s. 12.11.1916 ... (3941) | 749 | |
Saima Alina, s. 14.1.1889 ... (2611) | 689, 749 | |
Silja Hellin, s. 19.8.1923 ... (2621) | 749 | |
RAUTIO | Miia ... (10075) | 132 |
Mio Riki Artur, s. 10.11.2008 ... (10076) | 132 | |
RAVONMAA | Eeva Marjaana, s. 5.11.1975 ... (23072) | 237 |
Kalle Heikki, s. 6.9.1969 ... (1774) | 235, 237 | |
REINI | Jarmo Matias, s. 28.3.1965 ... (22600) | 608 |
Sini Kristiina, s. 4.7.1984 ... (19816) | 1166 | |
Vieno Helena, s. 25.4.1915 ... (9932) | 354 | |
REINIKAINEN | Leila Marjatta ... (2290) | 271 |
Satu Maarit, s. 25.7.1966 ... (8534) | 199 | |
REKONEN | Saima Marjatta ... (2401) | 296 |
REPO | Jukka ... (7231) | 1289 |
Roosa-Maria, s. 11.9.1994 ... (7232) | 1289 | |
RIEKKO | Aatu ... (6265) | 631 |
Elmi Annikki, s. 23.8.1930 ... (1012) | 630, 631 | |
Maria "Maija" Antintytär, s. 29.4.1823 ... (3058) | 1176, 1251 | |
RIIHIAHO | Eija, s. 26.11.1948 ... (9432) | 668 |
RIIHIMÄKI | Kari Veikko Kalevi, s. 9.8.1946 ... (522) | 1358 |
Lea Inkeri, s. 16.7.1948 ... (520) | 1351, 1358 | |
Tanja Anneli, s. 20.11.1972 ... (9645) | 915 | |
RIIKONEN | Hanna Mirka Markuntytär, s. 23.7.1969 ... (4426) | 470 |
RIKKINEN | Irma Anneli, s. 23.8.1952 ... (684) | 329 |
RIKKONEN | Hilja, s. 23.4.1912 ... (17264) | 240 |
RIMPILÄ | Heidi Kristiina, s. 1.3.1962 ... (17716) | 160 |
RINNE | Alexandra Charlotta Josefdotter, s. 16.4.1855 ... (12249) | 1368 |
RINNE E. LINDFORS | Johan Gustaf Gustafsson, s. 25.5.1854 ... (12248) | 1368 |
RINNE | Eeva Lemmitty, s. 18.8.1913 ... (4649) | 573 |
RINTALA | , s. .1.2013 ... (18150) | 916 |
Aleksi Jan Oskari, s. 27.3.1996 ... (9646) | 915 | |
Anna-Leena, s. 15.4.1949 ... (1234) | 906, 913 | |
Emma Alisa, s. 19.7.2012 ... (18148) | 915 | |
Eveliina, s. 27.4.1984 ... (9650) | 916 | |
Hannu ... (6548) | 84 | |
Jaakko Hermanni, s. 30.7.2001 ... (9648) | 915 | |
Jan Pauli, s. 20.11.1973 ... (1249) | 913, 915 | |
Jani, s. 16.12.1972 ... (6912) | 364 | |
Jere Antti Mikael, s. 27.4.1985 ... (1250) | 913, 916 | |
Julius Aleksanteri, s. 11.8.2007 ... (9649) | 915 | |
Lassi Ukko Mikael, s. 26.10.2009 ... (18149) | 916 | |
Lauri Ville Mikael, s. 1.7.2007 ... (9651) | 916 | |
Leevi Johannes, s. 8.1.2002 ... (6913) | 364 | |
Oona Sofia, s. 14.11.1990 ... (6549) | 84 | |
Oskari Ville Matias, s. 28.6.1998 ... (9647) | 915 | |
Paula Marjo Leena, s. 20.1.1954 ... (6547) | 82, 84 | |
Pauli Kalervo, s. 5.8.1948 ... (1247) | 913 | |
Pia-Christine, s. 11.2.1969 ... (1248) | 913, 914 | |
Tanja Anneli, s. 20.11.1972 ... (9645) | 915 | |
RISEN | Markus Veikko, s. 19.11.1982 ... (4707) | 598 |
RISKU | ... (17714) | 955 |
Elizabeth Joy, s. 21.3.1977 ... (6312) | 952, 955 | |
Paige Elizabeth, s. 24.2.1998 ... (17715) | 955 | |
RISSANEN | Aku-Petter, s. 29.11.1980 ... (22722) | 243 |
RISUNEN | Pirjo Elisa, s. 4.10.1957 ... (5092) | 365 |
RITARI | Gustava Adolfina Gustafsdotter, s. 15.6.1850 ... (14949) | 42 |
Jacob Jacobsson, s. 2.5.1845 ... (14948) | 42 | |
Tekla Lydia Jacobsdotter, s. 23.9.1879 ... (156) | 42 | |
RIVAS | Ruben ... (4467) | 485 |
Shirley Sinikka, s. 1961 ... (4466) | 483, 485 | |
Thera ... (4468) | 485 | |
ROBERTSON | Christyn Alyssa, s. 22.7.1978 ... (18163) | 1110, 1113 |
James Raymond, s. 13.3.1971 ... (18164) | 1113 | |
ROGERS | Hilda, s. 13.12.1907 ... (6446) | 941, 994 |
Melvin, s. 7.7.1904 ... (6447) | 994 | |
ROISKO | Pirkko Kaarina, s. 3.10.1942 ... (7455) | 725 |
RONKAINEN | Maaria Elisa, s. 1.7.1986 ... (6952) | 812, 813 |
Ville Artturi ... (12008) | 813 | |
ROSENDAHL | Jim Mikael, s. 11.7.1984 ... (4738) | 622 |
Mariel Nanette, s. 19.12.1982 ... (4737) | 622 | |
Paula Kristiina, s. 8.4.1956 ... (4736) | 622 | |
ROTH | Lina Cecilia, s. 4.2.1981 ... (7536) | 615 |
ROTHMAN | Felicia Teri, s. 14.8.1962 ... (6401) | 982 |
ROUNALA (TSCHERNOV) | Erkki, s. 27.5.1932 ... (14475) | 1083 |
Niina, s. 27.7.1971 ... (14482) | 1083, 1085 | |
ROUNALA | Aino Helena, s. 2.3.1948 ... (3780) | 1057, 1083 |
Aleksi Erkki Juhani, s. 2005 ... (14478) | 1084 | |
Elias Niko Armas, s. 2006 ... (14479) | 1084 | |
Ilona Aino Pauliina, s. 2008 ... (14480) | 1084 | |
Juhani, s. 29.1.1969 ... (14476) | 1083, 1084 | |
Onni Pauli Johannes, s. 2009 ... (14481) | 1084 | |
Pilvi Pauliina, s. 20.8.1976 ... (14477) | 1084 | |
ROUTTU | Anelma ... (11079) | 1260 |
Susan, s. 19.3.1955 ... (9603) | 1260 | |
Toivo ... (11078) | 1260 | |
RUMBLE | Christyn Alyssa, s. 22.7.1978 ... (18163) | 1110, 1113 |
Dale Ryan, s. 24.8.2001 ... (18158) | 1111 | |
Denny Ryan, s. 8.8.1972 ... (18155) | 1110, 1111 | |
Haley Michelle, s. 14.5.1975 ... (18159) | 1110, 1112 | |
Leonard Charles, s. 8.8.1952 ... (18154) | 1110 | |
Marja-Leena Marketta, s. 1.9.1953 ... (8181) | 1109, 1110 | |
RUMBLE PATEL | Jade Kimberly, s. 22.12.1999 ... (18161) | 1112 |
Logan Xavier, s. 6.7.2004 ... (18162) | 1112 | |
RUMBLE ROBERTSON | Nathaniel Roland, s. 29.8.2009 ... (18166) | 1113 |
Riley Elias, s. 5.8.1997 ... (18165) | 1113 | |
RUMBLE | Samantha, s. 12.12.1978 ... (18156) | 1111 |
Travis Clay, s. 20.6.1998 ... (18157) | 1111 | |
RUODEMÄKI | Mira Marjukka, s. 3.9.1972 ... (7416) | 308 |
RUOTSALAINEN | Eeva Hannele, s. 8.3.1991 ... (1062) | 8 |
Petri, s. 21.3.1970 ... (484) | 1323 | |
Päivi Hannele, s. 26.9.1967 ... (1058) | 7, 8 | |
Tuomo Johannes, s. 12.6.1967 ... (1061) | 8 | |
RUOTSILA | Anna Brita Johansdotter, s. 4.2.1817 ... (10529) | 3 |
RUTANEN | Jenna Carita Marianne, s. 27.12.2000 ... (3856) | 1153 |
Lyyli Irene, s. 5.4.1917 ... (9429) | 667 | |
Pasi Petteri, s. 8.4.1979 ... (3855) | 1153 | |
Tiina, s. 3.9.1977 ... (17862) | 315 | |
RUUNANIEMI | Hilkka Helena, s. 2.4.1944 ... (1300) | 1193 |
Onni Aukusti, s. 2.6.1917 ... (11526) | 1193 | |
Toini Mirjam, s. 5.2.1917 ... (11486) | 1193 | |
RUUSILA | Anu Marja Elina, s. 18.8.1961 ... (535) | 1360, 1361 |
Jukka Tapani, s. 11.9.1961 ... (7891) | 1361 | |
Lauri Armas, s. 14.12.1996 ... (1020) | 1361 | |
Leo Tapani, s. 30.1.2000 ... (7892) | 1361 | |
RUUSKA | Amanda Heikitytär, s. 14.2.1848 ... (10287) | 749 |
Anna ... (11382) | 111 | |
Anna "Annikki" Irene, s. 5.4.1919 ... (188) | 49 | |
Anna Helena "Leena" Andersdotter, s. 20.4.1826 ... (11544) | 152 | |
Anssi, s. 5.3.1983 ... (17105) | 425 | |
RUUSKA E. PURANEN | Aino Johanna, s. 9.4.1924 ... (9998) | 556 |
RUUSKA | Esteri Emilia, s. 4.12.1923 ... (154) | 138 |
Immanuel Johansson, s. 11.4.1896 ... (12468) | 449 | |
Irja Kaarina, s. 14.6.1928 ... (2855) | 449 | |
Jaana Helena Tellervo, s. 1.8.1980 ... (15887) | 1048 | |
Jonna Eija Emilia, s. 29.5.1984 ... (17103) | 424, 425 | |
Marja Leena, s. 26.2.1944 ... (3832) | 1141 | |
Matts "Matti" Eliasson, s. 25.5.1858 ... (17112) | 466 | |
Minna Johanna ... (15883) | 1048, 1049 | |
Pauli ... (15882) | 1048 | |
Pirjo Helena Tellervo, s. 27.7.1960 ... (15880) | 1047, 1048 | |
Rauha, s. 17.3.1906 ... (12444) | 449 | |
Saima Dagmar, s. 25.7.1889 ... (2583) | 61 | |
Saima, s. 26.5.1897 ... (2867) | 466 | |
Stina "Tiina" Mattsdotter, s. 10.8.1866 ... (9983) | 390 | |
RUUSUNEN | ... (3885) | 1139 |
RUUSUNEN E. HYNNINEN | Sylvi, s. 27.5.1916 ... (1800) | 1135, 1139 |
RYYPPÖ | Ritva Hannele, s. 15.4.1956 ... (437) | 1301, 1303 |
Sami Petteri, s. 4.10.1992 ... (445) | 1303 | |
Tommi Tapani, s. 16.10.1981 ... (443) | 1303 | |
Tuuli Johanna, s. 18.8.1983 ... (444) | 1303 | |
Väinö Tapio, s. 14.6.1954 ... (442) | 1303 | |
RÄMÄNEN | Antti, s. 24.11.1919 ... (316) | 838 |
Ida Johanna Thomasdotter, s. 29.10.1866 ... (1204) | 892 | |
Kaija Kaarina, s. 20.9.1923 ... (314) | 837, 838 | |
Kaisa Leena, s. 21.12.1948 ... (6990) | 838 | |
Liisa Kristiina, s. 13.11.1951 ... (6991) | 838, 839 | |
Maria Kyllikki, s. 25.5.1947 ... (6989) | 838 | |
Marja Pirkko, s. 20.10.1955 ... (6993) | 838 | |
Mika Antti Johannes, s. 26.3.1979 ... (8943) | 839, 840 | |
Otto Arvi Vernerinpoika, s. 23.3.1916 ... (6644) | 356 | |
Rauha, s. 28.12.1923 ... (2904) | 347, 356 | |
Ritva Hilda, s. 20.10.1954 ... (3270) | 356, 357 | |
Suvi Marja Marita, s. 20.11.1979 ... (8942) | 840 | |
Thomas Andersson, s. 10.2.1842 ... (17379) | 892 | |
Tilda, s. 1906 ... (17413) | 1118 | |
Toini Helena, s. 20.1.1937 ... (4567) | 1118 | |
Urho Johannes, s. 28.12.1901 ... (17412) | 1118 | |
Urpo Samuel, s. 23.5.1956 ... (12942) | 356 | |
Venla Suvi Ilona, s. 10.10.2005 ... (8941) | 840 | |
RÄNTTILÄ E. HOKKANEN | Sylvi Eveliina, s. 18.1.1917 ... (4713) | 559, 601 |
RÄNTTILÄ | Matti Miika Kallenpoika, s. 15.3.1925 ... (4715) | 601 |
RÄSÄNEN | Hertta Mirjam, s. 13.10.2011 ... (18907) | 31 |
Kimmo Tapani, s. 20.3.1976 ... (7578) | 31 | |
Merja Hannele, s. 7.5.1966 ... (2743) | 759 | |
Otso Tapani, s. 28.12.2006 ... (7579) | 31 | |
RÖNNBÄCK | Antti Tapani, s. 2.12.1959 ... (2671) | 697 |
Elma, s. 1926 ... (2675) | 697 | |
Esko Eelis, s. 1926 ... (2674) | 697 | |
Kirsi-Maria, s. 5.11.1958 ... (2667) | 695, 697 | |
Rami Tapani, s. 25.10.1995 ... (2673) | 697 | |
Riikka Johanna, s. 30.5.1989 ... (2672) | 697 | |
S | Suku- ja myöhempi nimi -hakemisto | |
SAARENLAHTI | Toivo Armas, s. 26.1.1932 ... (985) | 1190 |
SAARENTOLA | Irja Helena, s. 30.3.1927 ... (5045) | 514 |
SAARI | Piia Kristiina, s. 20.12.1973 ... (8920) | 238 |
Virpi Anita, s. 6.4.1965 ... (8435) | 169 | |
SAARINEN | ... (7211) | 465 |
Antti, s. 2.9.2002 ... (7212) | 465 | |
Sari, s. 20.2.1971 ... (7210) | 460, 465 | |
Sirkka Marja-Liisa, s. 21.2.1948 ... (1275) | 927 | |
SADEHARJU | Susanna Katariina, s. 22.9.1969 ... (9751) | 169 |
SADINKANGAS | Laura Eini, s. 17.1.1916 ... (23076) | 1366 |
SAHLBERG | Hilkka Marjatta, s. 9.4.1947 ... (7020) | 871, 872 |
Kristiina, s. 7.8.1970 ... (7022) | 872 | |
Veijo Kalevi, s. 14.4.1946 ... (7021) | 872 | |
SAIKKONEN | Arja Marjatta, s. 7.9.1962 ... (244) | 231 |
SAINIO | Raija Tuulikki, s. 5.1.1953 ... (3782) | 1090 |
SAKSELA E. POIKONEN | Emmi Olivia, s. 22.11.2001 ... (2931) | 1319 |
Tuuli Aurora, s. 18.7.2006 ... (8999) | 1319 | |
SAKSELA | Kalle M., s. 10.9.1962 ... (2930) | 1319 |
Niilo Leo Juhani, s. 27.10.2011 ... (13099) | 1319 | |
SAKSI | Vieno, s. 1920 ... (17731) | 787 |
SALEJÄRVI | Antero, s. 3.8.1941 ... (21241) | 583 |
Tea Henna Erika, s. 24.4.1972 ... (17726) | 583 | |
Tuula, s. 29.9.1946 ... (21242) | 583 | |
SALLI | Elna Maria, s. 21.4.1914 ... (6418) | 987 |
SALMELA E. PIISPANEN | Terttu, s. 1946 ... (11056) | 419, 420 |
SALMELA | Jenni Maria, s. 6.11.1985 ... (4225) | 497 |
Kalle Tapio, s. 16.2.1988 ... (4226) | 497 | |
Kari Tapio, s. 9.12.1958 ... (4224) | 497 | |
Marju Inkeri, s. 16.8.1958 ... (4223) | 489, 497 | |
SALMI | Aate Oskar, s. 18.10.1900 ... (11381) | 111 |
Aino Maria, s. 17.12.1993 ... (9712) | 113 | |
Aleksi Johannes, s. 7.9.1996 ... (9713) | 113 | |
Alina Anna Mari, s. 5.10.1962 ... (1140) | 111, 115 | |
Anna ... (11382) | 111 | |
SALMI E. SUND | Juho Viktor Matinpoika, s. 21.3.1879 ... (13794) | 807 |
SALMI | Jari-Pekka Tapio, s. 2.1.1970 ... (6957) | 817 |
Lasse ... (21332) | 115 | |
Maria Kallentytär, s. 14.10.1882 ... (13795) | 807 | |
Martta Irene, s. 22.7.1921 ... (306) | 807 | |
Matti Johannes, s. 22.10.1934 ... (1137) | 111 | |
Niina Susanna, s. 4.6.1968 ... (9458) | 651 | |
Niko-janne Juhani, s. 22.11.1969 ... (1141) | 111, 116 | |
Noora Inkeri Eveliina, s. 30.4.2004 ... (21335) | 116 | |
Pekka-Matti, s. 11.6.1961 ... (1139) | 111, 113 | |
Saara Annika, s. 5.11.1999 ... (21334) | 116 | |
Samuli Nikolai, s. 14.4.1999 ... (9714) | 113 | |
Sari Anna, s. 13.4.1991 ... (9711) | 113, 114 | |
Terttu Liisa, s. 2.10.1939 ... (1132) | 110, 111 | |
Toivo Aate Ilari, s. 31.3.2008 ... (21336) | 116 | |
Ulla Anitta, s. 22.9.1959 ... (1138) | 111, 112 | |
SALMIJÄRVI | Atte Petteri, s. 18.6.1981 ... (6565) | 89 |
Auvo ... (6564) | 89 | |
Hanna Susanna, s. 15.10.1983 ... (6566) | 89 | |
Inka Helena, s. 20.8.1959 ... (6563) | 82, 89 | |
SALMINEN | Albanus, s. 19.6.1876 ... (4615) | 559 |
Anne Katariina, s. 14.7.1978 ... (4847) | 577 | |
Anni Maria, s. 16.6.1923 ... (4721) | 559, 613 | |
Ari, s. 24.8.1953 ... (8031) | 875, 876 | |
Arja Tuulikki, s. 5.9.1966 ... (4657) | 576 | |
Aune Maria, s. 11.5.1923 ... (4687) | 582, 588 | |
Cesilia Johanna, s. 3.5.1886 ... (2920) | 549, 559 | |
Eero Ilkka, s. 3.10.1977 ... (8037) | 876 | |
Eeva Lemmitty, s. 18.8.1913 ... (4649) | 573 | |
Elli Marjatta, s. 29.3.1940 ... (4675) | 573 | |
Elma, s. 27.1.1908 ... (4621) | 559, 561 | |
Elvi Ellen, s. 1.2.1921 ... (4677) | 585 | |
Elvi Sanelma, s. 27.4.1937 ... (1018) | 636 | |
Erik "Eero", s. 5.7.1847 ... (10005) | 559 | |
Heikki, s. 7.3.1911 ... (4648) | 559, 573 | |
Heini Tuulia, s. 24.9.1997 ... (4845) | 576 | |
Helena, s. 15.9.1853 ... (10006) | 559 | |
Helena Tuulikki, s. 6.1.1959 ... (4681) | 585, 587 | |
Helmi ... (4640) | 567 | |
Henri Mikael, s. 23.3.1978 ... (4658) | 574, 577 | |
Impi ... (4637) | 560 | |
Irene Kaarina, s. 19.9.1957 ... (4708) | 588, 599 | |
Irene Silja Soilikki, s. 1933 ... (4641) | 567, 568 | |
Irmeli Helmi Vilhelmiina, s. 11.5.1934 ... (4642) | 567, 569 | |
Joel Matti, s. 14.10.1963 ... (4840) | 571, 572 | |
Joonas Aaro Juhani, s. 15.8.2000 ... (18124) | 1066 | |
Katri, s. 3.10.1969 ... (4841) | 572 | |
Kerttu Orvokki, s. 6.12.1930 ... (4745) | 624 | |
Kimmo, s. 24.7.1976 ... (4680) | 586 | |
Kirsti Sinikka, s. 27.3.1964 ... (4652) | 574, 575 | |
Lassi Aleksi, s. 26.1.1995 ... (7460) | 730 | |
Leena Marjatta, s. 28.7.1950 ... (4692) | 588, 592 | |
Lilja Ester, s. 3.10.1920 ... (4686) | 588 | |
Marja-Leena, s. 9.8.1944 ... (4651) | 574 | |
Marjo Marika, s. 24.11.1973 ... (8033) | 876, 877 | |
Markku Ilmari ... (2660) | 702 | |
Markku Juhani, s. 13.6.1970 ... (4673) | 582, 583 | |
Marko ... (7459) | 730 | |
Markus Veikko, s. 19.11.1982 ... (4707) | 598 | |
Matias Eemil, s. 22.2.1909 ... (4639) | 559, 567 | |
Mauno Antero, s. 30.11.1940 ... (4678) | 585, 586 | |
Merika Emma Johanna, s. 4.12.2004 ... (17727) | 583 | |
Minerva Aili Julia, s. 3.2.2007 ... (17728) | 583 | |
Minna Kristiina, s. 17.5.1968 ... (2659) | 702 | |
Mirja Johanna, s. 12.9.1948 ... (4672) | 588, 582 | |
Mirja Johanna, s. 12.9.1948 ... (4672) | 588, 582 | |
Mirka Johanna, s. 19.7.1973 ... (4674) | 582, 584 | |
Olavi, s. 9.3.1906 ... (4620) | 559, 560 | |
Otto Samuel, s. 27.6.2000 ... (4846) | 576 | |
Rauha Helena, s. 29.12.1918 ... (4716) | 559, 602 | |
Rauni Kalervo, s. 6.11.1938 ... (4671) | 573, 582 | |
Reijo Henrik, s. 9.5.1936 ... (4650) | 573, 574 | |
Riitta, s. 17.12.1951 ... (4679) | 586 | |
Risto Matti, s. 12.8.1940 ... (4643) | 567, 571 | |
Ritva ... (4706) | 598 | |
Ritva Hellin, s. 15.1.1954 ... (4701) | 588, 595 | |
Ritva Orvokki ... (8032) | 876 | |
Sanna Johanna, s. 30.9.1984 ... (18123) | 1066 | |
Santeri Konsta Matias, s. 1996 ... (4843) | 572 | |
Satu Hilja Maria, s. 4.10.1966 ... (4711) | 588, 600 | |
Silja Toini, s. 13.6.1921 ... (4720) | 559 | |
Simo Veikko Kalervo, s. 21.7.1956 ... (4705) | 588, 598 | |
Sinikka Annikki, s. 4.5.1952 ... (4695) | 588, 593 | |
Sirkka-Liisa, s. 30.3.1946 ... (4688) | 588, 589 | |
Soili, s. 23.10.1940 ... (4839) | 571 | |
Suoma, s. 21.5.1918 ... (361) | 857, 875 | |
Sylvi Eveliina, s. 18.1.1917 ... (4713) | 559, 601 | |
Terttu Tuulikki, s. 23.5.1937 ... (4659) | 573, 578 | |
Tiia Annele, s. 1.11.1981 ... (8038) | 876 | |
Timo Henrik, s. 1.3.1965 ... (4656) | 574, 576 | |
Toivo Edvard, s. 26.5.1917 ... (8030) | 875 | |
Urho Eelis, s. 28.5.1926 ... (4744) | 559, 624 | |
Usko Adiel, s. 30.3.1913 ... (4676) | 559, 585 | |
Veera Elsa Elina, s. 1999 ... (4842) | 572 | |
Veikko, s. 7.1.1915 ... (4685) | 559, 588, 582 | |
SALMIVUORI | Aarno Ilmari, s. 1.1.1925 ... (5080) | 361 |
Ida Maija Anneli, s. 5.4.2002 ... (6911) | 363 | |
Jarmo Kullervo, s. 11.11.1951 ... (5082) | 361, 365 | |
Juhani Ilmari, s. 19.6.1948 ... (5081) | 361, 362 | |
Maija, s. 3.5.1947 ... (5089) | 362 | |
Marja, s. 9.9.1973 ... (6909) | 363 | |
Petri Markus, s. 13.8.1983 ... (5094) | 365 | |
Pirjo Elisa, s. 4.10.1957 ... (5092) | 365 | |
Sami Taavetti, s. 21.2.1969 ... (5090) | 362, 363 | |
Santeri Matti Ilmari, s. 16.1.1997 ... (6910) | 363 | |
Senni Maria, s. 1.9.1978 ... (5091) | 362, 364 | |
Virve Johanna, s. 7.3.1978 ... (5093) | 365, 366 | |
SALO | Anna Leena, s. 20.11.1964 ... (9715) | 546, 548 |
Emilia Aurora, s. 20.1.2008 ... (18151) | 919 | |
Hannu Ilmari, s. 1.10.1968 ... (9719) | 546 | |
Kaisa Kyllikki, s. 27.2.1940 ... (9701) | 545, 546, 113 | |
Maija, s. 3.5.1947 ... (5089) | 362 | |
Marja Annikki, s. 15.4.1963 ... (9703) | 546, 547 | |
Martti Ilmari, s. 23.9.1938 ... (9702) | 113, 546 | |
Mervi Johanna, s. 8.6.1976 ... (1253) | 917, 918 | |
Mirja Kyllikki, s. 15.4.1963 ... (9710) | 546, 113 | |
Niklas Oskari Joonatan, s. 13.3.2004 ... (8012) | 135 | |
Petri ... (8011) | 135 | |
Petri Kullervo, s. 29.12.1979 ... (1254) | 917, 919 | |
Sisko Anelma, s. 1.11.1953 ... (1236) | 906, 917 | |
SALO VAINIO | Johanna Marianne, s. 20.6.1983 ... (8010) | 134, 135 |
SALO | Valttteri Mikael, s. 20.10.2010 ... (18152) | 919 |
Veli-Matti, s. 28.6.1953 ... (1252) | 917 | |
SALOMAA | Aune Mirjam, s. 14.5.1917 ... (16943) | 593 |
SALONEN | Hilkka Helena, s. 18.3.1931 ... (1932) | 304, 322 |
Tarja Anneli, s. 3.1.1961 ... (2077) | 322, 323 | |
Tiina Elina, s. 2.8.1966 ... (8865) | 1038 | |
Väinö Matias, s. 17.2.1926 ... (2076) | 322 | |
SALORANTA | Merja Hannele, s. 23.5.1954 ... (8862) | 1035 |
SANTI | Norene ... (6335) | 960 |
SARAMÄKI | Ester, s. 1.6.1905 ... (17497) | 538 |
Vieno Matti, s. 14.4.1904 ... (17496) | 538 | |
Vuokko Maria, s. 20.5.1934 ... (4102) | 538 | |
SARANPÄÄ | Päivi Anneli, s. 18.3.1961 ... (5159) | 1277 |
SATKA | Marja Virpi Annikki, s. 25.12.1958 ... (6968) | 823 |
SATOLA | Pia Margit, s. 5.10.1965 ... (4751) | 603, 604 |
Saku Viljami, s. 10.2.2000 ... (4817) | 604 | |
Sini Orvokki, s. 4.5.1998 ... (4816) | 604 | |
Timo, s. 8.4.1964 ... (4815) | 604 | |
SAUKONOJA | Asko ... (8872) | 1097 |
Saara, s. 1977 ... (8873) | 1097 | |
Seija Marja Leena, s. 10.4.1944 ... (3759) | 1096, 1097 | |
SAUNA-AHO | Pirkko Jaana Kaarina, s. 16.11.1963 ... (3947) | 406 |
SAURANEN | Antero, s. 19.4.1922 ... (4052) | 397 |
SAVELA | Ilmari, s. 5.3.1914 ... (17732) | 14 |
Irja Ilona, s. 19.9.1947 ... (1072) | 14 | |
Kati Johanna, s. 2.8.1974 ... (4951) | 1007, 1008 | |
Mikko Edvin, s. 20.10.1981 ... (4952) | 1007 | |
Sulina, s. 1918 ... (17733) | 14 | |
Tauno Edvin, s. 29.12.1945 ... (4950) | 1007 | |
Tuula Marjatta, s. 14.9.1947 ... (4949) | 1003, 1007 | |
SAVINAINEN | Keijo Kalervo, s. 29.4.1940 ... (21370) | 580 |
Maria Susanna, s. 5.5.1988 ... (4848) | 580 | |
Mia Helena, s. 21.10.1989 ... (4849) | 580 | |
Petri Kalervo, s. 22.11.1963 ... (4666) | 580 | |
Sinikka Tellervo, s. 7.9.1943 ... (21371) | 580 | |
SAVOLA | Aino Alina, s. 3.6.2002 ... (16992) | 127 |
Anna Lena "Helena" Johansdotter, s. 25.12.1869 ... (11914) | 837 | |
Heli Marjut, s. 18.12.1977 ... (21131) | 128 | |
Hilkka-Maija, s. 20.10.1946 ... (1135) | 110, 126 | |
Kaisa Katariina, s. 17.6.2000 ... (16991) | 127 | |
Katri Tuulikki, s. 14.7.1972 ... (1447) | 127 | |
Marko Sakari, s. 17.12.1970 ... (1974) | 126, 127 | |
Matias Albert, s. 27.12.2007 ... (21132) | 128 | |
Mikael Niklas Kristian, s. 25.3.2014 ... (21133) | 128 | |
Olli Petteri, s. 30.8.1974 ... (21130) | 126, 128 | |
Urho Sakari, s. 22.8.1947 ... (1136) | 126 | |
Vilma Vilhelmiina, s. 8.6.2007 ... (16993) | 127 | |
SAVOLAINEN | Catharina "Kaisa" Agneta Staffansdotter, s. 23.11.1845 ... (15406) | 678 |
Kirsti Maria, s. 19.11.1976 ... (9298) | 150 | |
Matti "Matthew" Mattson, s. 31.12.1873 ... (1003) | 678 | |
Matts Pehrsson, s. 19.2.1835 ... (15405) | 678 | |
SAVONEN | Hilma Maria, s. 3.1.1876 ... (11917) | 378 |
Johan "Juho" Johansson, s. 11.5.1841 ... (11827) | 373 | |
Maria "Maja" Johanna Andersintytär, s. 8.4.1845 ... (5942) | 373 | |
Selma, s. 2.6.1889 ... (8629) | 373 | |
SAVUKORPI | Rauno Veli Juhani, s. 22.3.1984 ... (10013) | 841 |
SCHMANDT | Maura Lynn ... (6414) | 986 |
SCOTT | Daniel Douglas, s. 7.7.1981 ... (6293) | 949 |
Douglas Michael, s. 16.7.1950 ... (6292) | 949 | |
Sarah Marie, s. 26.1.1986 ... (6294) | 949 | |
Susan Marie, s. 3.8.1955 ... (6291) | 948, 949 | |
SEKKI | Aino Ester, s. 23.9.1921 ... (2874) | 488, 500 |
Antti Seppo Petteri, s. 28.7.1978 ... (4765) | 501, 503 | |
Auni Marketta, s. 3.12.1955 ... (4769) | 504 | |
Eero Sakari, s. 13.7.1951 ... (4762) | 500, 504 | |
Eeva-Liisa, s. 8.9.1952 ... (4761) | 500, 505 | |
Eljas, s. 23.2.1924 ... (4759) | 500 | |
Ingrid, s. 14.9.1977 ... (20358) | 503 | |
Niilo, s. 21.9.1894 ... (17301) | 500 | |
Niklas Eelis, s. 26.5.2013 ... (20359) | 503 | |
Pauli Juhani, s. 23.5.1984 ... (4771) | 504 | |
Ritva Sinikka, s. 12.7.1948 ... (4763) | 501 | |
Saima, s. 16.7.1897 ... (17302) | 500 | |
Sanna Mia Pauliina, s. 24.7.1976 ... (4764) | 501, 502 | |
Seppo Juhani, s. 27.5.1947 ... (4760) | 500, 501 | |
Teemu Sakari, s. 1.9.1980 ... (4770) | 504 | |
SELIN | Arto-Matti, s. 19.10.1968 ... (14524) | 643 |
SEN | Hakan Alex, s. 17.3.1993 ... (4810) | 1232 |
Hayrettin, s. 7.4.1962 ... (4523) | 1232 | |
SEPPÄLÄ | Alli Amanda ... (2383) | 290 |
Lea Marketta ... (2414) | 299 | |
Maija Kyllikki, s. 26.8.1949 ... (2043) | 286, 290 | |
Marianne Amanda, s. 16.10.1978 ... (2381) | 290 | |
Veli-Jussi, s. 26.4.1949 ... (2379) | 290 | |
Veli-Petri, s. 12.10.1970 ... (2380) | 290 | |
Viljo Aleksanteri ... (2382) | 290 | |
SEVON | Raimo Juhani, s. 13.3.1960 ... (8013) | 134 |
SIEKKINEN | Ilpo Tapio, s. 16.4.1966 ... (15908) | 1053 |
Jenna Marjut, s. 10.2.1989 ... (15909) | 1053, 1054 | |
Jonna Sigrid, s. 14.1.1990 ... (15913) | 1053 | |
Kirsi-Marja, s. 3.6.1966 ... (15899) | 1052, 1053 | |
SIEVÄNEN | Kerttu Sofia, s. 22.9.2010 ... (19559) | 1239 |
Sanna Helena, s. 11.2.1981 ... (4543) | 1238, 1239 | |
Ville Tapio, s. 16.12.1976 ... (19558) | 1239 | |
SIIMES | Mirja Kyllikki, s. 7.5.1958 ... (4858) | 609 |
SILÉN | Saara Maria, s. 17.10.1988 ... (21794) | 889 |
SILER | Jacob, s. 6.8.1993 ... (6325) | 958 |
Joshua, s. 20.4.1991 ... (6324) | 958 | |
Lee ... (6323) | 958 | |
Stephanie, s. 13.6.1973 ... (6322) | 956, 958 | |
SILJORANTA | Annikki, s. 14.11.1958 ... (2087) | 337, 343 |
Asta Katriina, s. 2.10.1987 ... (2097) | 343 | |
Essi Mirjam, s. 11.9.1989 ... (2098) | 343 | |
Kari Seppo Juhani, s. 21.3.1960 ... (2096) | 343 | |
Karri Pauli Oskari, s. 10.8.1991 ... (2099) | 343 | |
SILPOLA | Hilkka Katariina, s. 25.11.1948 ... (1091) | 27 |
SILTALA | Tauno Kalevi, s. 28.7.1947 ... (4822) | 607 |
Unto Olavi, s. 7.1.1968 ... (4824) | 607 | |
SILTASALMI | Akseli Adiel Taavetinpoika, s. 27.4.1895 ... (6452) | 1217 |
Hanna-Kaisa "Hanna", s. 21.11.1974 ... (2937) | 1219 | |
Katri Tuulikki, s. 22.2.1926 ... (384) | 1216, 1217 | |
Laura Leena, s. 1.3.1983 ... (2939) | 1219 | |
Lea Inkeri, s. 8.2.1954 ... (2936) | 1219 | |
Pentti Akseli, s. 1.12.1922 ... (1779) | 1217 | |
Päivi Helena, s. 19.6.1977 ... (2938) | 1219 | |
Seija Marjatta, s. 18.8.1947 ... (385) | 1217, 1218 | |
Seppo Oskari, s. 22.3.1953 ... (386) | 1217, 1219 | |
Siiri Maria, s. 23.2.1896 ... (6221) | 1217 | |
SILVENNOINEN | Marika Johanna, s. 12.8.1977 ... (4647) | 565, 566 |
Marja-Liisa, s. 4.8.1947 ... (4644) | 561, 565 | |
Pauli Markus, s. 5.9.1948 ... (4645) | 565 | |
Tommi Markus, s. 15.3.1975 ... (4646) | 565 | |
SIMILÄ | Arne Mikael, s. 14.9.1984 ... (8491) | 193 |
Eino Samuel, s. 14.3.1986 ... (8492) | 193 | |
Erkki Antero, s. 17.5.1951 ... (8488) | 193 | |
Erkki Daniel, s. 4.11.1982 ... (8490) | 193 | |
Johan Gabriel, s. 22.3.1991 ... (8493) | 193 | |
Sara Elisabet, s. 4.5.1981 ... (8489) | 193 | |
SIMILÄ-LUMME | Berit Annika Elisabet, s. 2.3.1960 ... (8487) | 191, 193 |
SIMONEN | Seija ... (6579) | 93 |
SIMUNA | Henri Mikael, s. 30.3.1987 ... (17055) | 227 |
Martta Tyyne Lyydia, s. 5.9.1986 ... (1176) | 220, 227 | |
SINI E. RASI E. HÄNNINEN | Alma Maria Matintytär, s. 22.10.1886 ... (2897) | 345, 1137 |
SINKKO | Heidi Hannele, s. 7.2.1991 ... (18125) | 1066 |
SINKKONEN | Heikki Pekka Juhani, s. 14.4.1946 ... (11093) | 18 |
Pirjo Elisa, s. 17.2.1945 ... (11094) | 18 | |
Tuija Riitta Anneli, s. 20.7.1970 ... (6650) | 18 | |
SIPILÄ | Juho Ivar ... (2614) | 748 |
Leena Sofia, s. 6.2.1887 ... (2610) | 689, 748 | |
Saima ... (10195) | 748 | |
SIPPO | Tarja, s. 20.1.1962 ... (8174) | 46 |
SIPPOLA | Sirkka-Liisa Anneli, s. 20.4.1944 ... (6906) | 327 |
SIRONEN | Alma Maria Matintytär, s. 22.10.1886 ... (2897) | 345, 1137 |
Anna-Kaisa Elisa, s. 22.8.1986 ... (7014) | 865 | |
Ari Juha, s. 17.2.1961 ... (18307) | 1228 | |
Arto Olavi, s. 24.10.1951 ... (2915) | 346 | |
Arvo Ilmari, s. 16.2.1942 ... (2913) | 346 | |
Caisa "Kaisa", s. 1.7.1852 ... (22517) | 747 | |
Eetu Viljam, s. 30.6.2002 ... (8958) | 870 | |
Ella Helmi Johanna, s. 7.10.2004 ... (8957) | 870 | |
Eva Sofia Davidsdotter, s. 9.7.1864 ... (12937) | 345, 1137 | |
Henrik Johansson, s. 9.6.1851 ... (11157) | 747 | |
Hilkka Annikki, s. 17.2.1924 ... (18300) | 1228 | |
Hilma Maria, s. 23.3.1884 ... (2843) | 747 | |
Ida, s. 23.9.1892 ... (5108) | 441 | |
Juha-Matti, s. 26.11.1983 ... (7013) | 865, 866 | |
Kauko Erkki Ilmari, s. 4.5.1926 ... (7010) | 864 | |
Lauri Ilmari Juhonp., s. 13.1.1916 ... (2912) | 346 | |
Leena Marjatta, s. 26.4.1959 ... (7015) | 864, 867 | |
Lili Maria Serafiina, s. 8.5.2012 ... (22185) | 866 | |
Maija Greta Henricsdotter, s. 27.2.1836 ... (10089) | 753 | |
Marja-Liisa, s. 7.7.1960 ... (7012) | 865 | |
Matti Olavi, s. 10.6.1956 ... (7011) | 864, 865 | |
Matts Johansson, s. 23.3.1861 ... (12936) | 345, 1137 | |
Mika Petri, s. 6.10.1973 ... (8959) | 870 | |
Mirja Annikki, s. 23.2.1941 ... (3252) | 527 | |
Paula Helena, s. 25.8.1945 ... (2914) | 346 | |
Pentti, s. 11.10.1924 ... (18043) | 1228 | |
Saara Marjatta, s. 2.1.1937 ... (7006) | 863, 864 | |
Sanna Katriina, s. 22.5.1976 ... (5055) | 866 | |
Sulo Matti Johannes, s. 19.10.2010 ... (12592) | 866 | |
Tarja Anita, s. 13.12.1975 ... (8960) | 868, 870 | |
Tyyne Helena, s. 22.2.1919 ... (2898) | 345, 346 | |
Ulla Marika, s. 14.10.1970 ... (14036) | 396 | |
Vieno Marjatta, s. 1.1.1927 ... (17068) | 118 | |
SJÖBLAD | Hans Anders, s. 22.8.1975 ... (9750) | 167 |
Raija Inkeri, s. 30.5.1945 ... (8433) | 155, 167 | |
Seppo Aarre Sebastian, s. 6.6.1940 ... (9744) | 167 | |
Ulla Karin, s. 11.8.1967 ... (9745) | 167, 168 | |
SKAUGE | Dyveke, s. 11.10.1972 ... (4992) | 1029 |
SKYTTÄ | Valma, s. 17.6.1909 ... (1999) | 1224 |
SNECK | Sisko, s. 14.9.1914 ... (21040) | 1343 |
SNELL | Eeva Sofia, s. 18.2.1866 ... (5004) | 938 |
Erkki Juho Matinpoika, s. 1844 ... (123) | 938 | |
Johan, s. 3.4.1867 ... (5005) | 938 | |
Johan, s. 15.2.1869 ... (17734) | 938 | |
Johannes, s. 5.4.1874 ... (2593) | 938 | |
Maria "Maija", s. 4.9.1870 ... (2591) | 938 | |
Maria "Maja", s. 12.9.1810 ... (11298) | 938 | |
Matts Mattsson, s. 25.7.1810 ... (11297) | 938 | |
Viktor (Erik), s. 29.9.1872 ... (2592) | 938 | |
SOININEN | Aino Helena, s. 6.6.1996 ... (2706) | 712 |
Arto Juhani ... (2705) | 712 | |
Pirkko Elisabeth ... (2704) | 708, 712 | |
SOLLO | Helvi Ilona, s. 6.9.1914 ... (1926) | 304, 305 |
Oiva Johannes, s. 21.12.1921 ... (2051) | 305 | |
Salli Marjatta, s. 17.12.1944 ... (2053) | 305 | |
Seppo Kalevi, s. 30.10.1943 ... (2052) | 305 | |
SOMPPI | Anne Marjo-Riitta, s. 7.3.1965 ... (12490) | 530 |
Heikki, s. 19.1.1941 ... (15145) | 1210 | |
Kaija Tuulikki, s. 24.11.1942 ... (21382) | 1210 | |
Marja Kristiina, s. 14.11.1976 ... (1341) | 1209, 1210 | |
Martti Ilmari, s. 25.5.2009 ... (21387) | 1210 | |
Pentti Pellervo, s. 27.3.1938 ... (12491) | 530 | |
Riitta Anneli, s. 28.7.1941 ... (12492) | 530 | |
Tero Tapio, s. 1.6.1975 ... (21386) | 1210 | |
SORSA | Aaro Valdemar, s. 12.7.1932 ... (6884) | 387, 388 |
Alina, s. 23.9.1900 ... (2834) | 386, 403 | |
Anne Maarit, s. 29.9.1972 ... (8806) | 399, 402 | |
Anni Helena, s. 3.2.1923 ... (6879) | 387 | |
Antero, s. 18.7.1930 ... (6883) | 387 | |
Anu Päivi Kirsi, s. 20.6.1964 ... (1363) | 1298 | |
Anu Tuulikki, s. 13.10.1962 ... (8809) | 400 | |
Armas Elias, s. 14.11.1890 ... (2962) | 386 | |
SORSA E. OIKARI | Maria, s. 30.3.1889 ... (2959) | 386, 387 |
SORSA | Edvin Vilhelm, s. 30.4.1902 ... (2971) | 386 |
Elias Johansson, s. 5.8.1832 ... (9976) | 386 | |
Enni Kaarina, s. 15.10.1927 ... (6882) | 387 | |
Evald Matias, s. 15.10.1927 ... (6881) | 387 | |
Hanna Marjatta, s. 11.11.2004 ... (8805) | 401 | |
Inkeri Liisa, s. 8.4.1963 ... (20382) | 388, 389 | |
Jaakko Elias, s. 22.6.1988 ... (8810) | 400 | |
Jalo Valdemar, s. 24.10.1882 ... (2961) | 387 | |
Janne Elias, s. 27.12.1989 ... (8811) | 400 | |
Johanna Juhontytär, s. 29.12.1863 ... (2596) | 2, 386 | |
Jorma Vilhelm, s. 18.11.1935 ... (5095) | 398, 399 | |
Juha Ville, s. 22.11.1964 ... (5098) | 399, 401 | |
Katri, s. 29.3.1906 ... (2973) | 386, 409 | |
Kirsti Maaria, s. 15.2.1994 ... (8803) | 401 | |
Lempi Josefina, s. 6.1.1899 ... (2969) | 398 | |
Lilja, s. 20.2.1904 ... (2972) | 386 | |
Mari Johanna, s. 28.2.2002 ... (8804) | 401 | |
Maria, s. 30.3.1889 ... (2959) | 386, 387 | |
Niilo Ilmari, s. 31.5.1899 ... (2968) | 386, 398 | |
Niilo Vilhelm, s. 14.9.1897 ... (2967) | 386 | |
Olga, s. 4.1.1896 ... (2966) | 386 | |
Onni Oskar, s. 6.11.1887 ... (2958) | 386 | |
Oskar, s. 17.3.1894 ... (2965) | 386 | |
Raili Annikki ... (20381) | 388 | |
Raili Annikki, s. 10.9.1941 ... (5096) | 399 | |
Raine Elias, s. 11.10.1962 ... (5097) | 399, 400 | |
Saima Johanna, s. 10.11.1892 ... (2963) | 386, 390 | |
Tiina Marjatta, s. 9.3.1926 ... (6880) | 387 | |
Viktor Henriksson, s. 28.6.1862 ... (17616) | 387 | |
Wilhelm "Ville" Eliasson, s. 12.3.1860 ... (2957) | 386 | |
Ville Herman, s. 12.9.1908 ... (2975) | 386 | |
Ville Sakari, s. 22.12.1991 ... (8802) | 401 | |
SORSANEN | Lempi Josefina, s. 6.1.1899 ... (2969) | 398 |
Oskar Johansson, s. 1.11.1865 ... (17636) | 398 | |
SORVARI | Margit, s. 5.9.1945 ... (8644) | 414 |
SOUKKA | Harri Sakari, s. 15.2.1977 ... (18132) | 1067 |
Inga Tatjaana Elisabeth, s. 14.11.1990 ... (18131) | 1064, 1067 | |
Sani Sinikka Tuulikki, s. 29.9.2009 ... (18133) | 1067 | |
SOURU | Alina Onerva Annikki, s. 20.7.1999 ... (4699) | 594 |
Jaana Annikki, s. 28.4.1976 ... (4697) | 593, 594 | |
Jarmo, s. 14.11.1970 ... (4698) | 594 | |
Sanni Aune Dagmar, s. 13.7.2002 ... (4700) | 594 | |
SPILL | Taru Atte, s. 25.12.1945 ... (7457) | 729 |
STRANGLE | Patricia Annette, s. 8.8.1937 ... (6399) | 981 |
STRÖMBERG | Pasi ... (8405) | 1313 |
Verneri Toivo Aukusti, s. 24.11.2004 ... (8421) | 1313 | |
STÅHLBERG | Matts Mattsson, s. 13.7.1810 ... (17504) | 783 |
SUHONEN | Henna, s. 1987 ... (10605) | 163 |
SULVA | Anna-Maria, s. 22.10.1956 ... (8524) | 195, 197 |
Eemil Julius, s. 25.10.1994 ... (8530) | 197 | |
Elias Benjamin, s. 7.7.1997 ... (17743) | 197 | |
Ismo Antero, s. 11.2.1956 ... (8525) | 197 | |
Joel Elias, s. 22.9.1983 ... (8527) | 197 | |
Leevi Johannes, s. 26.4.1986 ... (8528) | 197 | |
Niklas Mikael, s. 6.4.1990 ... (8529) | 197 | |
Nina Elina, s. 26.6.1981 ... (8526) | 197 | |
SUNDELIN | Liisa Sirpa Johanna, s. 10.12.1947 ... (4421) | 468 |
SUNDSTRÖM | Aarne Ensio, s. 14.11.1912 ... (19965) | 380 |
Lyyli Emilia, s. 20.5.1919 ... (19966) | 380 | |
Mirja Kyllikki, s. 25.8.1942 ... (8585) | 380 | |
SUOKONAHO | Abram "Aapo" Abramsson, s. 24.2.1826 ... (15417) | 1222 |
Maria Loviisa Abramsdotter, s. 30.6.1872 ... (1986) | 488, 1222 | |
Susanna Johansdotter, s. 7.3.1841 ... (15418) | 1222 | |
SUOMAA | Pirjo, s. 28.9.1945 ... (4316) | 777 |
SUOMALAINEN | Sylvi, s. 12.10.1912 ... (3247) | 357, 525 |
SUOMINEN | Pasi ... (6576) | 92 |
Ritva Maija, s. 8.5.1964 ... (6575) | 82, 92 | |
Santeri Johannes, s. 9.3.1992 ... (549) | 1338 | |
Sohvi Karoliina, s. 28.4.1989 ... (548) | 1338 | |
Stina Aliina, s. 14.10.1997 ... (6577) | 92 | |
Tiina Marja, s. 3.10.1961 ... (544) | 1337, 1338 | |
Timo Pekka, s. 13.4.1958 ... (547) | 1338 | |
SUUTARINEN | Jaana, s. 8.6.1963 ... (1041) | 20 |
SVENSSON | Alve Isidor, s. 16.2.2006 ... (7525) | 618 |
Elsa Astrid Marianne, s. 19.3.1931 ... (17962) | 539 | |
Erik Benjamin, s. 18.4.2000 ... (7526) | 618 | |
Hans Richard, s. 12.7.1975 ... (7529) | 618 | |
SYRJÄLÄ | Amanda, s. 16.1.1892 ... (956) | 1216 |
Arlene, s. 12.2.1936 ... (6420) | 988 | |
Elisabeth Johansdotter, s. 14.9.1855 ... (9691) | 1216 | |
Kalle Kustaa Johansson, s. 13.6.1853 ... (9690) | 1216 | |
Lyyli Emilia, s. 20.5.1919 ... (19966) | 380 | |
Taimi Maria "Maija", s. 28.3.1915 ... (1098) | 32 | |
Tuulikki Mirja, s. 12.7.1948 ... (1239) | 907 | |
SÄILÄ | Tuija Elise, s. 17.1.1962 ... (1909) | 79 |
SÄLLI LEHTONEN | Elma, s. 1912 ... (7338) | 790 |
SÄRKINEN | Aaro, s. 14.8.1927 ... (9233) | 649 |
Caterina, s. 1966 ... (9454) | 650 | |
Ilkka Tuomas, s. 6.4.1959 ... (9456) | 649, 651 | |
Karola Alice, s. 30.7.2002 ... (9455) | 650 | |
Leena Meeri Orvokki, s. 26.7.1933 ... (7918) | 648, 649 | |
Niina Susanna, s. 4.6.1968 ... (9458) | 651 | |
Oona Karoliina, s. 27.1.1999 ... (9459) | 651 | |
Tara Wilhelmiina, s. 11.9.2001 ... (9460) | 651 | |
Timo Heikki, s. 16.7.1957 ... (9453) | 649, 650 | |
Ulla Reeta, s. 5.4.1970 ... (9457) | 649, 652 | |
SÄRKKÄMÄKI | Lea Eini Marita ... (2884) | 445 |
SÄVILAHTI | Mikko Juhani ... (23384) | 767 |
SÖDER | Hilkka Annikki, s. 17.2.1924 ... (18300) | 1228 |
SÖDERHOLM | Dan, s. 16.12.1975 ... (1159) | 181 |
Ida Tuulikki, s. 25.10.2001 ... (7919) | 181 | |
Katja Tuulikki, s. 29.5.1976 ... (1160) | 180, 181 | |
Wilma Ingeborg, s. 5.10.2004 ... (6245) | 181 | |
T | Suku- ja myöhempi nimi -hakemisto | |
TAHVONEN | Aili, s. 24.10.1925 ... (304) | 803, 825 |
Alvar Aukusti, s. 7.7.1925 ... (308) | 825 | |
Arvi Kasper August, s. 22.12.1991 ... (6988) | 830 | |
Heli Anneli, s. 30.3.1961 ... (6985) | 830 | |
Johan Tuomas, s. 17.9.1985 ... (6986) | 830 | |
Jussi-Pekka Joonatan, s. 1.12.1987 ... (6987) | 830 | |
Kaisa Helena, s. 11.7.1949 ... (6977) | 825, 826 | |
Martti Tapani, s. 1.2.1952 ... (6983) | 825 | |
Mauri Johannes, s. 28.6.1950 ... (6982) | 825, 829 | |
Pekka Olavi, s. 2.2.1958 ... (6984) | 825, 830 | |
TAIPALE | David "Taavetti" Eliasson, s. 2.10.1839 ... (16978) | 544 |
Pirjo Riitta, s. 9.3.1961 ... (2261) | 263 | |
Taina Hillevi, s. 23.10.1961 ... (7026) | 873 | |
TAKA-AHO | Mervi, s. 15.10.1978 ... (17863) | 315 |
TAKANEN | Agnes, s. 30.9.1925 ... (12796) | 318 |
Alli Eira Tuulikki, s. 9.4.1935 ... (1016) | 635 | |
Soile Marketta, s. 19.2.1953 ... (23595) | 1330 | |
TAKA-SIHVOLA | Aulis Antero, s. 12.9.1913 ... (3071) | 43 |
Elli Aliina, s. 30.7.1905 ... (3070) | 42, 43 | |
Jooseppi ... (6631) | 43 | |
Sirkka-Liisa, s. 1.5.1939 ... (3072) | 43, 44 | |
TAKKALA | Anna Liisa Eliasdotter, s. 1.6.1843 ... (5541) | 4 |
TAKKALA E. TAKKANEN | Matts "Matti" Mattsson, s. 1.2.1837 ... (5542) | 4 |
TAKKALA | Maria, s. 8.1.1870 ... (139) | 3, 4 |
Oskar Matinpoika, s. 23.10.1863 ... (158) | 4 | |
TALASKIVI | Aarno, s. 3.6.1909 ... (1051) | 5 |
Aaro Hermanni, s. 1.11.2006 ... (9573) | 39 | |
Aili Alina, s. 18.9.1901 ... (1047) | 5, 6 | |
Aino Johanna, s. 12.2.1974 ... (1116) | 38 | |
Alina, s. 23.1.1874 ... (135) | 3, 5 | |
Anja, s. 19.4.1908 ... (1050) | 5 | |
Anna-Liisa, s. 23.4.1940 ... (1100) | 32, 35 | |
Anni Marjatta, s. 3.7.1937 ... (1034) | 16 | |
Anssi Ilmari, s. 12.7.2000 ... (6648) | 17 | |
Antti Olavi, s. 2.9.1943 ... (1102) | 32, 38 | |
Ari-Tapio, s. 5.6.1965 ... (1035) | 16, 17 | |
Arvi Vilho, s. 4.10.1904 ... (1049) | 5, 9 | |
TALASKIVI E. LEHTINEN | Anna-Liisa, s. 23.4.1940 ... (1100) | 32, 35 |
TALASKIVI E. RÄSÄNEN | Anita, s. 22.10.1962 ... (6649) | 17 |
TALASKIVI | Eero Juho, s. 15.11.1943 ... (1064) | 9, 10 |
Erja ... (1070) | 11 | |
Hannu Tapani, s. 12.9.1946 ... (1103) | 32, 40 | |
Heli Aulikki, s. 27.7.1965 ... (1068) | 10, 12 | |
Helvi Mirjam, s. 15.10.1913 ... (1052) | 5, 22 | |
Hilkka-Maija, s. 4.1.1936 ... (1033) | 15, 19 | |
Iiro Olli Johannes, s. 28.10.2004 ... (11096) | 18 | |
Ilkka Tapani, s. 22.7.1968 ... (1119) | 40 | |
Ilmari Olavi, s. 22.12.2003 ... (9574) | 39 | |
Ilpo Juhani, s. 11.4.1968 ... (1036) | 16, 18 | |
Irja Helena, s. 17.12.1938 ... (1099) | 32, 33 | |
Irja Ilona, s. 19.9.1947 ... (1072) | 14 | |
Irja Tuulikki, s. 26.2.1903 ... (1048) | 5 | |
Janne Pietari, s. 18.3.1974 ... (1074) | 14 | |
Jussi Petteri, s. 17.4.1976 ... (1121) | 40 | |
Katri Anneli, s. 26.4.1975 ... (1037) | 16 | |
Katri Ester "Kaisa", s. 28.2.1905 ... (1031) | 15 | |
Lauri "Lassi"Taavi Juhani, s. 5.11.1941 ... (1101) | 32 | |
Lauri Olavi, s. 2.1.1916 ... (1053) | 5, 32 | |
Leena Maija, s. 19.3.1972 ... (1120) | 40, 41 | |
Mari Ilona, s. 8.12.1984 ... (1075) | 14 | |
Marko Matias, s. 19.1.1971 ... (1073) | 14 | |
Minna ... (1117) | 39 | |
Pekka Olavi, s. 4.9.1969 ... (1115) | 38, 39 | |
Pekka Vili Viljami, s. 11.10.1997 ... (6646) | 11 | |
Pirkko Inkeri, s. 23.6.1942 ... (1114) | 38 | |
Rauha Ellen, s. 19.7.1911 ... (1063) | 9 | |
Saila Katriina, s. 16.5.1968 ... (9575) | 39 | |
Seija Eila Annikki, s. 3.1.1948 ... (1118) | 40 | |
Taavi, s. 7.11.1874 ... (155) | 5 | |
Taimi Maria "Maija", s. 28.3.1915 ... (1098) | 32 | |
Tapio, s. 29.11.1932 ... (1032) | 15, 16 | |
Terhi Marjaana, s. 18.12.1974 ... (1069) | 10, 13 | |
Tero Kyösti Kullervo, s. 14.7.1964 ... (1067) | 10, 11 | |
Tomi Petteri, s. 3.11.2001 ... (9823) | 11 | |
Tuija Riitta Anneli, s. 20.7.1970 ... (6650) | 18 | |
Tuula Sisko, s. 8.8.1943 ... (1066) | 10 | |
Tuulia Iida Anniina, s. 9.9.1999 ... (11095) | 18 | |
Veli Matti, s. 8.11.1947 ... (1065) | 9, 14 | |
Väinö Voitto, s. 12.10.1906 ... (1030) | 5, 15 | |
TAMMELA | Aira Helena, s. 10.9.1967 ... (539) | 1363 |
TANNER | Maria Hannele, s. 16.6.1988 ... (19572) | 1247 |
TAPPY | Beth Ann, s. 17.7.1968 ... (6423) | 988, 989 |
Emily Ann Marie, s. 17.12.1997 ... (6425) | 989 | |
Thomas ... (6424) | 989 | |
TARVAINEN | Aili, s. 3.2.1906 ... (6390) | 978 |
Aino Johanna, s. 9.4.1924 ... (9998) | 556 | |
Aleksi Juhani, s. 25.2.2000 ... (7496) | 1198 | |
Alexander Thomas, s. 20.2.1991 ... (6442) | 993 | |
Alma Wilhelmina, s. 18.3.1902 ... (6396) | 941, 980 | |
Anssi Juhani, s. 25.8.1943 ... (1303) | 1196 | |
Antti Juhani, s. 1.10.1970 ... (1305) | 1196, 1198 | |
Arlene, s. 12.2.1936 ... (6420) | 988 | |
Arvi Johannes, s. 21.2.1925 ... (2686) | 706 | |
Arvid, s. 4.1.1895 ... (6194) | 941, 978 | |
August Edward, s. 19.9.1903 ... (6417) | 941, 987 | |
Benjamin August, s. 16.8.1982 ... (6430) | 991 | |
Beth Ann, s. 17.7.1968 ... (6423) | 988, 989 | |
Charles V., s. 10.1.1900 ... (6197) | 941 | |
TARVAINEN E. EKLUND | Laina Vilhelmiina, s. 1926 ... (2687) | 706 |
TARVAINEN | Eeva Matintytär, s. 5.4.1840 ... (17161) | 847 |
Elna Maria, s. 21.4.1914 ... (6418) | 987 | |
Gail Ann, s. 1.5.1942 ... (6427) | 990 | |
Heikki Matinpoika, s. 9.4.1847 ... (17160) | 847 | |
Henrik Julius, s. 1.1.1889 ... (1802) | 941, 942 | |
Hilda, s. 13.12.1907 ... (6446) | 941, 994 | |
Johan "Leppä-Jussi" Paavonpoika (Paulinp.), s. 30.6.1817 ... (6176) | 941 | |
Jon Glenn, s. 17.3.1962 ... (6434) | 990, 992 | |
Joona, s. 1976 ... (18110) | 1329 | |
Joy Lynn, s. 24.4.1964 ... (6439) | 990 | |
Katie Ann, s. 7.1.1988 ... (6433) | 991 | |
Kayla Marie, s. 15.5.1991 ... (6436) | 992 | |
Kellie Renae, s. 3.3.1984 ... (6431) | 991 | |
Korri Paige, s. 2.5.1996 ... (6438) | 992 | |
Kortney Ann, s. 4.2.1993 ... (6437) | 992 | |
Kristian, s. 12.7.1961 ... (6421) | 988 | |
Larry David, s. 11.4.1966 ... (6444) | 990 | |
Laura Lorraine, s. 8.12.1963 ... (6429) | 991 | |
Lisa Anna, s. 13.9.1967 ... (6435) | 992 | |
Lucas Rodney, s. 16.5.1997 ... (6443) | 993 | |
Maria Heikintytär, s. 19.4.1872 ... (323) | 847 | |
Maria Laurintytär, s. 15.1.1830 ... (6178) | 941 | |
Marilyn ... (6393) | 978 | |
Mary, s. 31.10.1897 ... (6394) | 941, 979 | |
Meg Susan, s. 26.8.1968 ... (6441) | 993 | |
Mirka Maria, s. 18.12.1997 ... (7484) | 1198 | |
Oiva Iivari, s. 23.9.2014 ... (2467) | 1329 | |
Otto Johanninpoika, s. 16.12.1860 ... (1790) | 941 | |
Paula Anneli, s. 18.10.1951 ... (9242) | 666 | |
Rachel Diane, s. 4.9.1968 ... (6445) | 990 | |
Rebecca, s. 9.7.1965 ... (6422) | 988 | |
Riitta Helena, s. 11.2.1969 ... (1304) | 1196, 1197 | |
Robert ... (6392) | 978 | |
Rodney August, s. 17.10.1938 ... (6426) | 987, 990 | |
Rodney Robert, s. 3.3.1960 ... (6428) | 990, 991 | |
Russell William, s. 5.6.1937 ... (6419) | 987, 988 | |
Sadie Marie, s. 2.4.1926 ... (6391) | 978 | |
Satu-Sinikka, s. 2.9.1982 ... (19576) | 1250 | |
Seija Helena Tuulikki, s. 2.5.1967 ... (1754) | 66 | |
Selma Johansdotter, s. 12.5.1865 ... (10136) | 849 | |
Sirkka Aniitta, s. 17.6.1960 ... (2685) | 428, 706 | |
Stephanie Kaye, s. 4.9.1985 ... (6432) | 991 | |
Terhi Maria, s. 2.5.1973 ... (7483) | 1198 | |
Terry Lee, s. 11.4.1966 ... (6440) | 990, 993 | |
Tuula Marjatta, s. 19.12.1946 ... (1298) | 1192, 1196 | |
Ulpu Melina, s. 2.8.2012 ... (18111) | 1329 | |
Wayne Ludwig, s. 28.9.1913 ... (6181) | 942, 943 | |
Vilhelmiina "Miina", s. 6.5.1866 ... (1290) | 940, 941 | |
TASKINEN | Kimmo Petteri, s. 12.6.1970 ... (7190) | 457, 459 |
Minna Maarit, s. 17.9.1967 ... (7186) | 457, 458 | |
Roni Pauli Aleksi, s. 23.7.1996 ... (7192) | 459 | |
Sampo Petteri, s. 7.1.1998 ... (7193) | 459 | |
Satu Susanna, s. 21.1.1976 ... (7191) | 459 | |
Seppo Pauli Eerik, s. 28.7.1948 ... (7185) | 457 | |
Timo Pekka, s. 31.10.1971 ... (7194) | 457 | |
Tuula Orvokki, s. 12.1.1947 ... (2854) | 456, 457 | |
TEININMÄKI | Raija ... (20149) | 75 |
TEITTI | Aapo Otto Olavi, s. 10.1.2007 ... (7905) | 150 |
Eeva Helena, s. 12.11.1944 ... (7141) | 147, 149 | |
Erno Otto Juhana, s. 23.6.1976 ... (7143) | 149, 150 | |
Kaarlo Jukka Aslak, s. 3.7.1942 ... (7142) | 149 | |
Kirsti Maria, s. 19.11.1976 ... (9298) | 150 | |
Selja Martta Irene, s. 23.3.1978 ... (7144) | 149, 151 | |
Tuomas Kaarlo Juhana, s. 2.2.2010 ... (17850) | 150 | |
TEMMES | Martina, s. 13.2.1975 ... (7899) | 25 |
TENGSTRÖM | Aune, s. 10.2.1912 ... (469) | 1317 |
Jari Mika ... (6256) | 811 | |
Kaarlo Vinski Valdemar, s. 23.9.2010 ... (4322) | 811 | |
Verni Arttu Iivari, s. 14.9.2005 ... (6257) | 811 | |
TENKANEN E. KIVIPURO | Marja Leena, s. 12.6.1953 ... (1388) | 239, 240 |
TENKANEN | Hannu Matti, s. 9.4.1951 ... (8764) | 240 |
TENKULA | Satu Raija Pauliina, s. 28.2.1972 ... (8883) | 1045 |
TERESKA | Aino Kaarina ... (2681) | 704 |
TERVANEN | Kirsi Helinä, s. 11.10.1954 ... (196) | 68 |
TERVANIEMI E. VÄHÄ-NOPOLA | Anna Stina Jonasdotter, s. 1777 ... (2473) | 1 |
TERÄVÄ | Jelena Onerva ... (14464) | 1072 |
Jiia Ninni Samintytär ... (14465) | 1072 | |
THOMAS | Francisco, s. 24.1.1935 ... (2887) | 442 |
THOMPSON | Melanie ... (6366) | 970 |
TIDESTRÖM | Christopher ... (7948) | 1312 |
TIIHONEN | Hilja Vilhelmiina, s. 31.5.1900 ... (16939) | 624 |
Sirpa, s. 25.4.1969 ... (7480) | 1194 | |
TIIKOJA | Tarja Tuulia, s. 12.9.1967 ... (8016) | 136 |
TIITTANEN | Henna Katariina, s. 1.1.1979 ... (8699) | 1036, 1037 |
Henri Kristian, s. 23.3.1990 ... (8700) | 1036 | |
Risto Johannes, s. 20.3.1955 ... (8698) | 1036 | |
TIITTANEN/PIISPANEN | Marja-Terttu ... (2579) | 62 |
TIKKA | Ada ... (14514) | 1336 |
Adrian Salomon Artemis, s. 18.12.2007 ... (14516) | 1336 | |
Alicia Victoria Aurora, s. 17.12.2011 ... (14517) | 1336 | |
Anni Emilia, s. 3.7.1994 ... (2307) | 270 | |
Eila ... (2305) | 270 | |
Hannu, s. 19.10.1966 ... (5059) | 1309 | |
Ilmo Sakari, s. 30.7.1965 ... (2303) | 270 | |
Lauri Jalmari, s. 11.7.1991 ... (2306) | 270 | |
Marja-Leena, s. 7.1.1965 ... (2284) | 267, 270 | |
Mia Anniina, s. 29.3.2000 ... (5060) | 1309 | |
Olavi ... (2304) | 270 | |
Oona Oktavia, s. 23.3.2006 ... (14515) | 1336 | |
TIKKANEN | Ida, s. 5.10.1914 ... (17429) | 1171 |
Ritva Sinikka, s. 12.7.1948 ... (4763) | 501 | |
Seija, s. 12.1.1959 ... (6652) | 36 | |
TIKKURI | Anna Julia ... (2425) | 292 |
TILLGREN | Saara Elin, s. 3.7.1972 ... (15918) | 1055 |
TIMGREN | August, s. 6.1.1895 ... (4318) | 769 |
TOIVANEN E. MUHONEN | Hilkka Lempi, s. 24.11.1924 ... (3716) | 104 |
TOIVOLA | Irja, s. 1942 ... (2347) | 282 |
Kari, s. 8.9.1966 ... (2402) | 297 | |
Sari Kristiina, s. 21.2.1966 ... (2397) | 296, 297 | |
Sinikka Tuulikki, s. 30.7.1953 ... (8870) | 1098 | |
TOIVONEN | Aimo, s. 1953 ... (10020) | 878 |
Jaakko, s. 1952 ... (10019) | 878 | |
Juha Tapio, s. 13.10.1974 ... (8300) | 1077 | |
Kirsti Kaarina, s. 22.6.1958 ... (8936) | 878, 879 | |
Lahja, s. 20.11.1920 ... (362) | 857, 878 | |
Martti ... (8937) | 878 | |
Sirpa Anita, s. 23.9.1957 ... (505) | 1333 | |
Vuokko, s. 1950 ... (10018) | 878 | |
TOLLONMÄKI | Anna Lena, s. 20.3.1862 ... (10008) | 561 |
TOLONEN | Niklas ... (4319) | 781 |
Teppo Johannes, s. 17.7.1969 ... (4320) | 781 | |
Ulpu ... (4321) | 781 | |
TOLPPILA | Senja, s. 1911 ... (17421) | 78 |
TOPPINEN | Hannu Mikael, s. 21.11.1966 ... (1306) | 1197 |
Heidi Helena, s. 4.10.1999 ... (7497) | 1197 | |
Henna Riitta, s. 5.8.1997 ... (7479) | 1197 | |
Henri Mikael, s. 27.1.1995 ... (7478) | 1197 | |
Riitta Helena, s. 11.2.1969 ... (1304) | 1196, 1197 | |
TORIKKA | Eeva-Maija, s. 22.3.1962 ... (6612) | 95, 97 |
Krister Mikael Aleksi, s. 10.8.1997 ... (6615) | 97 | |
Peter Aleksi, s. 3.11.1993 ... (6614) | 97 | |
Tapani Aleksi, s. 11.10.1953 ... (6613) | 97 | |
TORMA | Barbara Elizabeth, s. 27.5.1948 ... (6302) | 951, 952 |
Helen Marie, s. 1.6.1930 ... (6290) | 948 | |
Lorraine Pauletta, s. 13.9.1951 ... (6313) | 951, 956 | |
Mary Jane, s. 22.5.1956 ... (6327) | 951, 959 | |
Paul Isack, s. 24.8.1916 ... (6301) | 951 | |
Wilma Marie Elizabeth, s. 13.11.1920 ... (6300) | 942, 951 | |
TOSSAVAINEN | Cecilia, s. 11.9.1984 ... (4704) | 595, 597 |
Jenny Elisabeth, s. 12.11.1982 ... (4703) | 595, 596 | |
Markku, s. 2.3.1958 ... (4702) | 595 | |
Ritva Hellin, s. 15.1.1954 ... (4701) | 588, 595 | |
TRUESDALE | Claire, s. .2.1987 ... (937) | 1181 |
Karen ... (936) | 1179, 1181 | |
Tom ... (938) | 1181 | |
TUIKKA | Martta ... (2355) | 284 |
TUIMALA | Aatupekko, s. 24.7.1992 ... (6570) | 90 |
Anni Marita, s. 27.4.1982 ... (6545) | 83 | |
Auli ... (6568) | 90 | |
Hannu Mauri, s. 13.7.1955 ... (6550) | 82, 85 | |
Heikki Eero, s. 25.2.1961 ... (6567) | 82, 90 | |
Hilja Talvikki, s. 8.1.1958 ... (6559) | 82, 88 | |
Inka Helena, s. 20.8.1959 ... (6563) | 82, 89 | |
Janne Matti, s. 26.10.1966 ... (6580) | 82, 94 | |
Jarmo Aaron, s. 4.11.1952 ... (6542) | 82, 83 | |
Markku Mauri, s. 25.4.1962 ... (6573) | 82, 91 | |
Mauri Eemeli, s. 17.2.1932 ... (3013) | 82 | |
Mirja ... (6574) | 91 | |
Paula Helena, s. 13.3.1932 ... (1124) | 81, 82 | |
Paula Marjo Leena, s. 20.1.1954 ... (6547) | 82, 84 | |
Ritva Maija, s. 8.5.1964 ... (6575) | 82, 92 | |
Saku Matias, s. 14.3.1995 ... (6571) | 90 | |
Sanna ... (6581) | 94 | |
Sari Anni, s. 8.7.1956 ... (6555) | 82, 87 | |
Seija ... (6579) | 93 | |
Teppo Jussi, s. 26.10.1966 ... (6578) | 82, 93 | |
Topi Eemi, s. 1.10.1990 ... (6569) | 90 | |
Tuula Marita, s. 5.9.1953 ... (6543) | 83 | |
Ulla Karoliina, s. 27.4.1982 ... (6546) | 83 | |
Vili Veli, s. 21.7.1996 ... (6572) | 90 | |
Ville Eemil, s. 15.5.1980 ... (6544) | 83 | |
TUKIA | Lauri ... (14522) | 1345 |
TULIRANTA | Anu Piia, s. 20.11.1978 ... (3702) | 142 |
TULLSON | Bengt Patrik, s. 11.2.1970 ... (7501) | 623 |
TULOKAINEN | Niina Katariina, s. 25.11.1977 ... (14490) | 1086 |
TULPPO | Helena ... (2230) | 251 |
TUNTURI | Aaro Olavi, s. 12.2.1926 ... (12831) | 487 |
Marko Tapio, s. 2.5.1967 ... (4479) | 487 | |
Mikael Benjamin, s. 18.12.1998 ... (4481) | 487 | |
Mirja Kaarina, s. 9.1.1932 ... (12832) | 487 | |
Samuel Sebastian, s. 29.9.1996 ... (4480) | 487 | |
Susan Katariina, s. 3.6.2000 ... (4482) | 487 | |
Tarja Tellervo, s. 13.11.1969 ... (4478) | 486, 487 | |
TUOMAINEN | Ida Ester, s. 26.9.1909 ... (17858) | 313 |
TUOMELA | Eetu-Valtteri Kalervo, s. 28.2.1997 ... (7940) | 914 |
Emmi-Lotta Christine, s. 2.9.1998 ... (7938) | 914 | |
Erkki Johannes, s. 11.6.1967 ... (1251) | 914 | |
Hilja, s. 28.12.1927 ... (414) | 1270, 1271 | |
Niilo-Kasperi Johannes, s. 16.2.2005 ... (7936) | 914 | |
Nuutti-Iisakki Eino, s. 29.7.2006 ... (7935) | 914 | |
Olli Petteri, s. 3.9.1981 ... (5177) | 1274 | |
Paavo Vilhelm, s. 24.1.1918 ... (5169) | 1271 | |
Pentti Juhani, s. 5.3.1953 ... (5175) | 1271, 1274 | |
Pia-Christine, s. 11.2.1969 ... (1248) | 913, 914 | |
Tarja Marjatta, s. 21.11.1956 ... (5179) | 1271, 1275 | |
Teija Marketta, s. 12.22.1955 ... (5176) | 1274 | |
Tomi Juhani, s. 3.7.1985 ... (5178) | 1274 | |
Tuula Marketta, s. 2.4.1951 ... (5170) | 1271, 1272 | |
Vilma-Noora Kerttu, s. 19.11.2007 ... (7931) | 914 | |
TUOMINEN | Marja-Liisa, s. 7.7.1960 ... (7012) | 865 |
TUOMISTO | Paula ... (6611) | 96 |
TUORI | Eila Esteri, s. 1.1.1924 ... (1259) | 923 |
TUOVINEN | Minna, s. 15.8.1968 ... (5058) | 1310 |
TURPEINEN | Aila Terttu Helinä, s. 5.8.1954 ... (8694) | 1032, 1033, 430 |
Anssi Juhani, s. 1982 ... (8861) | 1035 | |
Asko Uolevi, s. 27.2.1951 ... (1286) | 935 | |
Atte Fabian, s. 13.8.1930 ... (8693) | 430, 1032 | |
TURPEINEN E. KOIVULA | Ritva Anneli ... (15897) | 1031, 1052 |
TURPEINEN E. RITANEN | Irmeli Tuulikki ... (8863) | 1038 |
TURPEINEN | Eveliina, s. 16.7.2006 ... (15927) | 1039 |
Hanna Pauliina, s. 1988 ... (8860) | 1035 | |
Ilkka Tapio, s. 22.4.1960 ... (8697) | 1032, 1038 | |
Jelena ... (15926) | 1039 | |
Kari Juhani, s. 1.11.1955 ... (8695) | 1032, 1035 | |
Katri Tuulikki, s. 19.11.1969 ... (1287) | 935, 936 | |
Lauri ... (8701) | 1032 | |
Marja-Liisa, s. 20.4.1958 ... (8696) | 1032, 1036 | |
Merja Hannele, s. 23.5.1954 ... (8862) | 1035 | |
Pirjo Kaarina, s. 6.2.1951 ... (1274) | 926, 935 | |
Teemu Tapio, s. 16.6.1981 ... (8864) | 1038, 1039 | |
Terhi Iiris, s. 7.10.1955 ... (8859) | 1035 | |
Tiina Elina, s. 2.8.1966 ... (8865) | 1038 | |
Vesa Olavi, s. 20.8.1949 ... (15902) | 1052 | |
TURUNEN | ... (7349) | 788 |
Maarit Teresa Annika, s. 23.8.1972 ... (7350) | 788, 789 | |
Markku, s. 19.8.1974 ... (9821) | 13 | |
Matilda, s. 2002 ... (7352) | 789 | |
Paula Orvokki, s. 14.3.1953 ... (7348) | 786, 788 | |
Pekka Juhani, s. 3.9.1981 ... (7353) | 788 | |
Santtu Lauri Adiel, s. 8.4.2007 ... (9822) | 13 | |
TURVALA | Henry, s. 1982 ... (18187) | 909 |
Jaana Katariina, s. 3.6.1982 ... (1242) | 907, 909 | |
TÄHTINEN | Susanna Eveliina, s. 8.2.1979 ... (7924) | 919 |
TÄHTINEN-SALO | Susanna Eveliina, s. 8.2.1979 ... (7924) | 919 |
U | Suku- ja myöhempi nimi -hakemisto | |
UNGLESS | Brian Jeffrey, s. 19.3.1987 ... (18173) | 1115 |
Derek Jason, s. 24.12.1980 ... (18171) | 1115 | |
Donald Norman, s. 7.9.1955 ... (18170) | 1115 | |
Kelsey Alaine, s. 8.3.1990 ... (18174) | 1115 | |
Kevin Matthew, s. 20.6.1984 ... (18172) | 1115 | |
Maarit Hannele, s. 17.12.1957 ... (8183) | 1109, 1115 | |
UODINSALMI | Helena, s. 15.9.1853 ... (10006) | 559 |
UOSUKAINEN | Päivi, s. 9.9.1974 ... (1762) | 1212 |
UTRIAINEN | Petra, s. 21.2.1983 ... (15933) | 1011 |
UUSIKANGAS | Liisa Annikki ... (2421) | 300 |
V | Suku- ja myöhempi nimi -hakemisto | |
VAALTO | Elsa Aino Irene, s. 16.9.2011 ... (17849) | 151 |
Selja Martta Irene, s. 23.3.1978 ... (7144) | 149, 151 | |
Teemu Juhani, s. 9.7.1976 ... (17848) | 151 | |
VAARA | Harri, s. 10.2.1963 ... (538) | 1362 |
VAATAINEN | Harry ... (7148) | 693 |
Jeffrey, s. 1965 ... (935) | 693 | |
Nathan ... (7147) | 693 | |
Paula Joann, s. 1970 ... (934) | 692, 693 | |
VAHANKA | Sylvi Katri, s. 4.2.1906 ... (17133) | 1288 |
Tellervo Riitta, s. 13.4.1938 ... (4591) | 1288 | |
Vihtori, s. 29.6.1893 ... (17132) | 1288 | |
VAINIO | Aake Oskari, s. 21.1.2000 ... (4272) | 1341 |
VAINIO E. GARDEMEISTER | Harry Antero, s. 30.11.1895 ... (2947) | 628 |
VAINIO | Hilja Maria, s. 26.4.1920 ... (2948) | 628 |
Iiro Verneri, s. 27.6.2003 ... (7100) | 1341 | |
Jaana Anette, s. 4.12.1970 ... (3857) | 1142 | |
Joni Aukusti, s. 15.10.1984 ... (18013) | 135 | |
Jooa Lauri Wilhelm, s. 19.9.2013 ... (20408) | 135 | |
Kaisa Leena, s. 24.11.1974 ... (7412) | 734 | |
Marja Katariina, s. 28.4.1965 ... (551) | 1340, 1341 | |
Tuula Anneli, s. 18.12.1950 ... (2944) | 628 | |
Veeti Henrik, s. 16.6.1997 ... (4273) | 1341 | |
Vesa, s. 10.3.1964 ... (553) | 1341 | |
VAINIOMAA | Jalmari, s. 20.11.1914 ... (17730) | 787 |
Maire Helena, s. 27.5.1956 ... (7346) | 787 | |
Vieno, s. 1920 ... (17731) | 787 | |
VAITTINEN | Piia Hannele, s. 26.9.1976 ... (8595) | 385 |
VAKONIEMI | Jari Kalle, s. 29.4.1983 ... (19569) | 1245 |
Julia Aino Emilia, s. 10.5.2013 ... (19571) | 1245 | |
Sari Sinikka, s. 25.1.1983 ... (4550) | 1243, 1245 | |
VALKEINEN | Aimo Matias, s. 26.10.1938 ... (3950) | 410 |
Helena, s. 23.3.1918 ... (17756) | 410 | |
Juho Eemil, s. 2.6.1908 ... (17755) | 410 | |
Kaija Tellervo, s. 14.9.1963 ... (8639) | 410, 411 | |
Maria Sofia Mattsdotter, s. 23.1.1850 ... (17641) | 1127 | |
VALKONEN | Mikko ... (7989) | 359 |
VALLIN | Filip Emil Johan, s. 29.9.2005 ... (9589) | 670 |
Johan Arne, s. 15.8.1975 ... (9587) | 670 | |
Vilma Anna, s. 31.7.2002 ... (9588) | 670 | |
VALO | Antro Ilmari, s. 20.8.1994 ... (9718) | 548 |
Jaakko Tapani, s. 2.4.1954 ... (9716) | 548 | |
Maura Sofia, s. 20.8.1994 ... (9717) | 548 | |
VALTONEN | Antti, s. 6.6.1986 ... (4222) | 496 |
Eija Tuulikki, s. 12.11.1956 ... (4218) | 489, 496 | |
Heidi Emilia, s. 22.10.1980 ... (4214) | 495 | |
Jaana Annukka, s. 28.8.1987 ... (4216) | 495 | |
Jani, s. 10.9.1979 ... (4220) | 496 | |
Jari Pekka, s. 15.2.1977 ... (4213) | 495 | |
Johanna, s. 11.12.1984 ... (4221) | 496 | |
Jukka Tapio, s. 5.6.1957 ... (4219) | 496 | |
Sanna Pauliina, s. 17.7.1982 ... (4215) | 495 | |
Veijo Kalevi, s. 16.3.1955 ... (4212) | 495 | |
Ville Samuli, s. 9.7.1990 ... (4217) | 495 | |
Vuokko Sinikka, s. 14.9.1955 ... (4211) | 489, 495 | |
VARHE | Tuula Marita, s. 5.9.1953 ... (6543) | 83 |
VARPULA | Anni Marjatta, s. 3.7.1937 ... (1034) | 16 |
Hilja Maria, s. 3.1.1897 ... (11090) | 16 | |
Vilho Heikki, s. 15.4.1892 ... (11089) | 16 | |
VARTIAINEN | Heli Johanna, s. 10.1.1981 ... (678) | 330, 331 |
Janne Vilho Antero, s. 3.6.1976 ... (17757) | 331 | |
Nelli Moona, s. 5.10.2007 ... (17759) | 331 | |
Sandra Julia, s. 29.5.2004 ... (17758) | 331 | |
Tarja Anneli, s. 7.2.1954 ... (22396) | 331 | |
Vilho Kaarlo Sakari, s. 30.10.1951 ... (22395) | 331 | |
VASALAMPI | Eino Alfred, s. 11.3.1904 ... (2044) | 291 |
Enni Aira, s. 22.4.1910 ... (2017) | 248, 291 | |
Heikki ... (2219) | 291 | |
Hilma ... (2220) | 291 | |
VEDENKANGAS | Ulla Marjatta, s. 21.9.1959 ... (1255) | 920 |
VEDENKANGAS-MÄKI | Ulla Marjatta, s. 21.9.1959 ... (1255) | 920 |
VEDENPÄÄ | Martta ... (2355) | 284 |
Tuula Anneli, s. 26.2.1948 ... (2353) | 284 | |
Uuno ... (2354) | 284 | |
VEHKAMÄKI | Eija Susanna, s. 5.7.1974 ... (1244) | 910, 911 |
Eira Marketta, s. 7.12.1947 ... (1233) | 906, 910 | |
Marjo Hannele, s. 28.3.1978 ... (1245) | 910, 912 | |
Valio Aulis, s. 16.3.1944 ... (1243) | 910 | |
VEIDT | Alina, s. 31.3.1895 ... (2128) | 894 |
VEIKKOLAINEN | Tarja ... (3703) | 143 |
VEISTOLA | Anne Maria, s. 27.3.1954 ... (968) | 393 |
Ebba, s. 29.10.1922 ... (9985) | 393 | |
Heikki Olavi, s. 14.6.1926 ... (9984) | 393 | |
VEJANDER | Fredrica Gustafva "Riikka Kustaava" Michelsdotter, s. 8.1.1838 ... (17656) | 549 |
VELANDER | Jenny Maria, s. 1962 ... (7996) | 1025 |
VENSTRÖM | Elsa Helena, s. 25.1.1911 ... (2360) | 286 |
VESTANEN | Seija Liisa, s. 25.6.1959 ... (2822) | 752 |
VESTERBERG | Helena Tuulikki, s. 6.1.1959 ... (4681) | 585, 587 |
Iris, s. 14.10.1994 ... (4684) | 587 | |
Jakob, s. 30.8.1990 ... (4683) | 587 | |
Tor Anders, s. 6.7.1958 ... (4682) | 587 | |
VESTERINEN | Abraham Johansson, s. 20.12.1814 ... (10528) | 3 |
Anna Maja Abrahamsdotter, s. 13.2.1841 ... (134) | 3 | |
Elli Kaarina, s. 13.3.1918 ... (16756) | 854 | |
Jaana Maria, s. 31.5.1966 ... (1336) | 1208 | |
Päivi Helena, s. 4.3.1956 ... (3896) | 1175 | |
VICKSTRÖM | Aina Johanna, s. 24.6.1903 ... (403) | 1252 |
VIHAVAINEN | Hanna-Leena, s. 17.10.1979 ... (11047) | 34 |
VIIK | Akseli Eino Ilmari, s. 20.6.1999 ... (8678) | 1082 |
Eeva-Liisa, s. 4.10.1945 ... (3750) | 1057, 1080 | |
Esko Antero, s. 1.11.1947 ... (3779) | 1080 | |
Hannu Matias, s. 10.1.1969 ... (8673) | 1080, 1081 | |
Kati Anneli, s. 25.4.1973 ... (8675) | 1082 | |
Liisa Terttu ... (8679) | 1081 | |
Marko Juho Tapani, s. 3.4.1971 ... (8674) | 1080, 1082 | |
Matias Antti Eemeli, s. 7.5.1992 ... (8680) | 1081 | |
Mimosa Marjo Anneli, s. 16.5.1994 ... (8676) | 1082 | |
Oskari Topi Tapani, s. 9.6.1996 ... (8677) | 1082 | |
Pauliina Lotta Emilia, s. 8.3.1995 ... (8681) | 1081 | |
Sulina, s. 1918 ... (17733) | 14 | |
Toivi Maria, s. 20.12.1915 ... (1310) | 1200 | |
Vieno ... (4415) | 438 | |
VIINAMÄKI | Ritva Orvokki, s. 11.7.1941 ... (4719) | 602, 603 |
Taito Taavetti, s. 15.2.1904 ... (4717) | 602 | |
VIINIKAINEN | Aino, s. 5.7.1892 ... (310) | 831, 832 |
Anja Anneli, s. 26.8.1956 ... (4544) | 1240 | |
Henrik Andersson, s. 11.6.1859 ... (11514) | 939 | |
Jalmar Marianpoika, s. 26.12.1888 ... (1193) | 832 | |
Juho Vihtori Heikinpoika, s. 8.3.1885 ... (2916) | 939 | |
Maria Ericsdotter, s. 20.4.1876 ... (2594) | 938, 939 | |
Pentti, s. 8.9.1933 ... (8951) | 832, 833 | |
Pirkko Kaarina, s. 3.9.1935 ... (8950) | 832, 834 | |
Rauni Sisko, s. 22.2.1949 ... (21364) | 381 | |
Wilhelmina "Miina" Mattsdotter, s. 7.7.1860 ... (11513) | 939 | |
VIIRU | Anssi Sakari, s. 2.12.1989 ... (1396) | 244 |
Eija Kirsti Marjatta, s. 24.7.1952 ... (4572) | 1106, 1107 | |
Esa Antero, s. 15.8.1947 ... (4573) | 1107 | |
Jouni Onni Uljas, s. 19.10.1954 ... (1395) | 244 | |
Marika Elisabet, s. 13.3.1975 ... (7985) | 1107, 1108 | |
Pekka Matias, s. 30.11.1992 ... (1397) | 244 | |
VIIRUNEN | Leena, s. 30.4.1916 ... (12328) | 574 |
VIITALA | Sari, s. 4.9.1965 ... (7160) | 1286 |
VIITANEN | Eeva Maria, s. 28.6.1952 ... (2180) | 320 |
Erkki Eevert, s. 13.5.1920 ... (2184) | 320 | |
Helena Annikki, s. 17.4.1948 ... (6928) | 1130 | |
Helvi Ester, s. 21.8.1923 ... (2185) | 320 | |
Jarno, s. 6.3.1974 ... (4946) | 1005 | |
Maria Karoliina, s. 26.9.1998 ... (4947) | 1005 | |
Sara Marianna, s. 4.9.2001 ... (4948) | 1005 | |
Virpi Pauliina, s. 9.3.1973 ... (4945) | 1004, 1005 | |
VIKSTRÖM | Emilia Armi Tuulikki, s. 3.7.2006 ... (9419) | 644 |
Onni Tapani, s. 18.5.2008 ... (252) | 644 | |
Timo Tapani, s. 12.11.1982 ... (9418) | 644 | |
VILANDER | Asta, s. 13.2.1950 ... (3886) | 1170, 1171 |
Isak, s. 20.1.1985 ... (3893) | 1174 | |
Jaakko, s. 26.3.1990 ... (3894) | 1174 | |
Kielo Orvokki Johanna, s. 20.7.1948 ... (13953) | 638 | |
Kirsi Birgitta, s. 7.4.1969 ... (6232) | 638 | |
Konsta, s. 15.2.1984 ... (3892) | 1174 | |
Lauri, s. 16.7.1954 ... (3890) | 1170, 1174 | |
Mauri, s. 23.9.1942 ... (13914) | 638 | |
Nina, s. 23.3.1967 ... (3891) | 1174 | |
Pauli Aati, s. 6.5.1922 ... (3785) | 1170 | |
VILJANEN | Eerik Anssi Allan, s. 25.4.1981 ... (21792) | 886 |
Heidi Annika, s. 16.1.1981 ... (9558) | 885, 886 | |
Henrik Allan, s. 8.9.2015 ... (23030) | 886 | |
Minna ... (1117) | 39 | |
Olivia Annika, s. 11.5.2012 ... (21793) | 886 | |
Taimi Esteri ... (2378) | 287 | |
VILLANEN | Harriet ... (8511) | 190 |
VILLSTRÖM | Inka Elina, s. 22.1.1994 ... (258) | 212 |
Mika, s. 15.10.1968 ... (256) | 212 | |
Tina Marina, s. 27.11.1962 ... (248) | 209, 212 | |
Valtteri Lauri Kalevi, s. 4.4.1991 ... (257) | 212 | |
VINHAVA E. KANTO | Linnea Maria, s. 12.9.1921 ... (2869) | 466, 467 |
VINHAVA | Osmo Untamo, s. 4.10.1912 ... (4435) | 467 |
VINNI | Anne, s. 1963 ... (1161) | 178 |
VIRKAMÄKI | Anna Johansson, s. 30.10.1845 ... (2204) | 248 |
VIRKKALA | Eino Artturi ... (2422) | 268 |
Ilmi Josefiina ... (2423) | 268 | |
Markku Eino, s. 7.1.1951 ... (2291) | 268 | |
Minna Marjaana, s. 4.5.1983 ... (2294) | 268 | |
Outi Marja Helena, s. 8.5.1986 ... (2295) | 268 | |
Paula Anna-Liisa, s. 5.1.1952 ... (2280) | 267, 268 | |
Piia Liisa, s. 11.10.1975 ... (2292) | 268 | |
Tommi Markku, s. 22.6.1988 ... (2296) | 268 | |
Tuija Johanna, s. 1.10.1978 ... (2293) | 268 | |
VIRTANEN | Antti Oskari ... (2377) | 287 |
Arja Tuulikki, s. 22.10.1954 ... (9416) | 642 | |
Eeva-Liisa, s. 17.1.1942 ... (2040) | 286, 287 | |
Emmi Johanna, s. 15.4.1999 ... (14486) | 1085 | |
Erik Raimo, s. 26.4.1919 ... (1935) | 312 | |
Iida Emilia, s. 15.7.2001 ... (14487) | 1085 | |
Irma Eija Mirjami, s. 23.4.1952 ... (2072) | 312, 316 | |
Karin Alina, s. 27.2.1921 ... (1930) | 304, 312 | |
Kirsti Kaarina, s. 24.3.1948 ... (2067) | 312, 313 | |
Maarit Elvi Kristiina, s. 25.12.1964 ... (9726) | 161 | |
Manne ... (8414) | 326 | |
Mauno ... (8413) | 326 | |
Neea Julia, s. 28.9.1997 ... (14485) | 1085 | |
Niina, s. 27.7.1971 ... (14482) | 1083, 1085 | |
Raili, s. 28.1.1956 ... (21722) | 1195 | |
Riku Ilmari, s. 29.2.1996 ... (14484) | 1085 | |
Samuli ... (8415) | 326 | |
Seija Anneli, s. 28.1.1942 ... (4800) | 325, 326 | |
Seppo Juhani, s. 20.12.1946 ... (2376) | 287 | |
Taimi Esteri ... (2378) | 287 | |
Toni, s. 12.1.1968 ... (14483) | 1085 | |
VORMISTO | Harri, s. 1968 ... (16599) | 213 |
Tamara Helena, s. 4.6.1965 ... (249) | 209, 213 | |
VOUTILA | Eija Inkeri, s. 26.1.1959 ... (197) | 69 |
VUORI | Aila Marja-Liisa, s. 9.11.1950 ... (9447) | 667, 675 |
Aleksi Niilo Antero, s. 11.10.2006 ... (9452) | 676 | |
Anni Aleksandra, s. 11.5.2005 ... (15856) | 422 | |
Anniina Maria ... (9450) | 676 | |
Arto Niilo ... (9448) | 675 | |
Eevastiina, s. 22.4.1973 ... (10597) | 421, 422 | |
Henriikka Karoliina, s. 16.8.2003 ... (15855) | 422 | |
Jouni Markus, s. 2.4.1969 ... (9776) | 422 | |
Liisa Päivikki Mariana, s. 25.8.1940 ... (9775) | 422 | |
Marita Elisabet, s. 4.2.1950 ... (21927) | 840 | |
Neea Maria, s. 12.12.2003 ... (9451) | 676 | |
Niko Niilo Mikael, s. 19.6.1977 ... (9449) | 675, 676 | |
Paavo Ilmari, s. 28.7.1934 ... (9764) | 422 | |
VÄHÄNIITTY | Ritva Orvokki ... (8032) | 876 |
VÄISÄNEN | Heli Johanna, s. 10.1.1981 ... (678) | 330, 331 |
Kaisu Anniina, s. 11.1.1982 ... (679) | 330 | |
Olli Henrik, s. 22.4.1990 ... (680) | 330 | |
Tauno Henrik, s. 15.12.1951 ... (677) | 330 | |
Ulla Marjatta, s. 26.10.1954 ... (670) | 328, 330 | |
VÄLIMÄKI | Elina Johanna, s. 14.8.1980 ... (20112) | 29 |
VÄÄNÄNEN | Katri, s. 3.10.1969 ... (4841) | 572 |
Sanna, s. 1.3.1983 ... (7955) | 884 | |
VÄÄTÄINEN | Emma Maria, s. 4.2.1992 ... (2079) | 323 |
Jari Pekka, s. 4.2.1959 ... (2078) | 323 | |
Roope Aleksanteri, s. 16.12.1995 ... (2080) | 323 | |
VÄÄTÄNEN | Heikki, s. 1880 ... (17200) | 432 |
Ida, s. 2.7.1903 ... (11072) | 432 | |
Johanna, s. 1882 ... (17201) | 432 | |
Lilja Ester, s. 3.10.1920 ... (4686) | 588 | |
W | Suku- ja myöhempi nimi -hakemisto | |
WALKEEJÄRVI | Kyllikki Maria, s. 22.1.1951 ... (242) | 220 |
WARD | Essa ... (7502) | 623 |
WASSHOLM | Satu Marjatta, s. 21.1.1968 ... (4458) | 482 |
WECKSTRÖM | Doris, s. 6.10.1922 ... (8503) | 188 |
WEILGONI | Jens Hannes, s. 27.3.2014 ... (22425) | 1292 |
Maria Susanna, s. 14.2.1977 ... (4604) | 1290, 1292 | |
Nils Marko, s. 11.1.2012 ... (18190) | 1292 | |
Per, s. 29.12.1965 ... (18189) | 1292 | |
WENDELIN | Sinikka Tellervo, s. 7.9.1943 ... (21371) | 580 |
WESTERHOLM | John Ulrik, s. 15.10.1974 ... (4694) | 592 |
Stig Ulrik, s. 2.12.1946 ... (4693) | 592 | |
WESTERLUND | Camilla Susanna, s. 30.9.1961 ... (6211) | 192 |
WIIK | Aulis ... (5257) | 774 |
Catharina "Kaisa" Agneta Staffansdotter, s. 23.11.1845 ... (15406) | 678 | |
Lena Sofia Johansdotter, s. 5.6.1848 ... (16212) | 746 | |
WIKSTEN | Nina, s. 17.2.1970 ... (9440) | 673 |
WILLIAMS | Aleksis, s. 1995 ... (11133) | 966 |
Dawn Marie, s. 29.4.1972 ... (6355) | 965, 966 | |
Donald ... (6354) | 965 | |
JoAnn Marie, s. 15.1.1953 ... (6353) | 962, 965 | |
JoBeth Diane, s. 27.4.1986 ... (6356) | 965 | |
WILSON | Bryn ... (12930) | 394 |
Daniel Emil, s. 20.11.2009 ... (15563) | 394 | |
Lea Anita, s. 3.7.1970 ... (2351) | 282, 283 | |
Michael Robert, s. 21.8.1969 ... (5154) | 283 | |
WISNIEWSKI | Linda Susan, s. 1.7.1949 ... (6350) | 962, 964 |
Stefan ... (6351) | 964 | |
Theresa Lynn, s. 30.10.1972 ... (6352) | 964 | |
VAN DUSEN | Eric, s. 1960 ... (4443) | 475 |
Y | Suku- ja myöhempi nimi -hakemisto | |
YLHÄINEN | Janika Emilia, s. 23.4.1998 ... (3872) | 1148 |
Jenna Eveliina, s. 1.9.2000 ... (3873) | 1148 | |
Kirsti Anneli, s. 23.2.1950 ... (3838) | 1140, 1146 | |
Marko Pauli Juhani, s. 7.8.1968 ... (3841) | 1146, 1148 | |
Pauli Edvin, s. 18.4.1947 ... (3839) | 1146 | |
Satu Anneli, s. 15.8.1967 ... (3840) | 1146, 1147 | |
YLI-LEPPÄLÄ | Pirkko Hannele, s. 1.1.1957 ... (12944) | 372 |
YLINEN | Hilda Hellevi, s. 20.1.1997 ... (7444) | 727 |
Hilkka Vieno, s. 8.11.1944 ... (5271) | 718, 726 | |
Jari Pekka, s. 7.2.1967 ... (7442) | 726, 727 | |
Mikko Juhani, s. 27.1.1968 ... (7445) | 726, 728 | |
Reijo Kullervo, s. 20.2.1941 ... (7441) | 726 | |
Taina Marjut, s. 28.5.1972 ... (7446) | 728 | |
YLISIRNIÖ | Jouni ... (10015) | 869 |
YLI-TOKOLA | Anne Maaria-Hannele, s. 1.6.1954 ... (2234) | 253 |
Riitta Maija Valvikki, s. 1.2.1944 ... (2270) | 265 | |
YLÄLEHTO | Anja Anneli, s. 30.12.1950 ... (15893) | 1051 |
YLÄ-MIKKOLA | Eija Marika, s. 8.8.1977 ... (5173) | 1272 |
Jorma Juhani, s. 13.7.1947 ... (5171) | 1272 | |
Leea Johanna, s. 11.8.1975 ... (5172) | 1272, 1273 | |
Niina Heidi Marie, s. 27.2.1985 ... (5174) | 1272 | |
Tuula Marketta, s. 2.4.1951 ... (5170) | 1271, 1272 | |
YOCK | Joanne ... (6587) | 679, 680 |
Uuno Armas, s. 30.11.1905 ... (1004) | 678, 679 | |
YRJÖLÄ | Auni Marketta, s. 3.12.1955 ... (4769) | 504 |
YRTTIAHO | Tanja Maria, s. 15.10.1986 ... (17598) | 506 |
Å | Suku- ja myöhempi nimi -hakemisto | |
ÅKERFELT | Tom, s. 17.10.1978 ... (9209) | 182 |
ÅSTRÖM | Jenny Elisabeth, s. 12.11.1982 ... (4703) | 595, 596 |
Lars Mattias, s. 22.7.1981 ... (17747) | 596 | |
Tove Maria Amalia, s. 20.6.2007 ... (19224) | 596 | |
Ä | Suku- ja myöhempi nimi -hakemisto | |
ÄHKYNEN | Josef "Juuso" Josefsson, s. 24.1.1866 ... (16662) | 979 |
ÄIJÄNEN | Eila, s. 13.3.1928 ... (1352) | 1293, 1294 |
Esko Kalevi, s. 19.8.1927 ... (1356) | 1294 | |
ÄIKANGER | Britt-Sofie, s. 1957 ... (15854) | 1028 |
ÄNÄKKÄLÄ | Aina Lyydia ... (2359) | 286 |
Ö | Suku- ja myöhempi nimi -hakemisto | |
ÖSTERLUND | Eija Susanna, s. 5.7.1974 ... (1244) | 910, 911 |
Frida Martina, s. 11.9.2005 ... (7941) | 911 | |
Jan Martin, s. 5.5.1964 ... (7951) | 911 | |
Marianna Wilhelmina, s. 13.3.1999 ... (7943) | 911 | |
Nanna Susanna, s. 22.7.2000 ... (7942) | 911 |